Motivaatio, moraalinen kehitys ja arvot

  1. Motivaatio, moraalinen kehitys ja arvot
    1. Sisäinen motivaatio ja kuusitoista selittävää halua
    2. Miten nämä tarpeet selittävät katsomusaineiden (filosofia, elämänkatsomustieto ja uskonto) opetuksen kouluissa
      1. Iskostus eli indoktrinaatio
      2. Yksilön moraalinen kehitys
      3. Milgramin koe
      4. Moraalisen kehityksen arviointia
      5. Moraalinen kehitys ja feminismi
      6. Steven Reissin käsitys uskontojen tehosta
    3. Motivaatio ja arvot
      1. Kaatunut hanke
      2. Motivointi on usein arvoihin vetoamista
    4. Lisätietoa motivaatiosta
    5. Poliitikkojen arvot ja oppilaiden arvot

Sisäinen motivaatio ja kuusitoista selittävää halua

Perustuu otokseen, johon kuului yli 6.000 ihmistä. Professori Steven Reiss on ehdottanut, että nämä selittävät melkien koko ihmisen käyttäytymisen.
  1. Hyväsyntä, hyväksytyksi tulemisen tarve
  2. Uteliaisuus, tarve oppia
  3. Syöminen, ravinnon tarve
  4. Perhe, tarve saada lapsia
  5. Kunnia, tarve olla uskollinen oman yhteisön perinteisille arvoille
  6. Ihanteet, tarve yhteisölliseen oikeudenmukaisuuteen
  7. Riippumattomuus, yksilöllisyyden tarve
  8. Järjestys, tarve järjestykseen, vakaaseen ja ennustettavissa olevaan ympäristöön
  9. Fyysinen toiminta, harjoituksen tarve
  10. Valta, tarve tarve pakottaa muita
  11. Sukupuoliset tarpeet
  12. Säästäminen, tarve koota
  13. Yhteisöllinen tarve, ystävien tarve (vertaissuhteet)
  14. Asema yhteisössä, tarve nousta arvoasemassa
  15. Rauha, turvallisuuden tarve
  16. Kosto, tarve lyödä takaisin

Miten nämä tarpeet selittävät katsomusaineiden (filosofia, elämänkatsomustieto ja uskonto) opetuksen kouluissa

Iskostus eli indoktrinaatio

Indoktrinaatio (suom. iskostus) tarkoittaa kasvatuksessa sellaista opettamista, jossa oppilas tai opiskelija asetetaan opetuksen kohteeksi, johon annetut opetussisällöt siirretään.

Voidaan puhua myös tarkoitushakuisesta opetuksesta. Oppilas ei voi ikänsä tai muiden syiden perusteella arvioida opetussisältöjen pätevyyttä. Iskostuskäsitteen sen kielteisessä merkityksessä kehitti kasvatusfilosofi William Heard Kilpatrick 1920-luvulla Yhdysvalloissa.

Iskostuskeskustelussa on käytetty neljää arviointiperustetta iskostuksen erottamiseksi opetuksesta:

Amerikkalaisessa keskustelussa erityisesti John Deweyn vaikutuksesta on liitetty iskostus opetusmenetelmään. Tämän opetusmenetelmän piirteiksi on mainittu seuraavia:
  1. opetus on arvovaltaista (autoritaarista),
  2. opetussisältö ikään kuin tungetaan oppilaan päähän (drummed in, drilled),
  3. opetuksessa käytetään hyväksi jonkinlaista uhkaa (nelonen uskonnosta) ja
  4. vapaa keskustelu ei ole mahdollista oppilaiden iästä tai asemasta johtuen.
Sisältöperusteen mukaan opetussisällöstä seuraa, onko kyseessä iskostus vai ei. Tämä käsitys lähtee itse iskostuskäsitteestä. Iskostus on opin välittämistä. “Ei oppeja; ei iskostamista”.

Seurausperustelussa lähdetään iskostetun ihmisen käsitteestä. Jean-Paul Sartrea mukaillen John Wilson toteaa, että iskostettu ihminen elää itsepetoksessa. Hän on eräänlainen unissakävelijä.

Hänen todellisuuskäsityksensä perusteiden katsotaan tavalla tai toisella olevan kestämättömiä. Kasvatus on iskostusta silloin, kun sen seurauksena on iskostettu ja järkiperusteluista piittaamaton ihminen.

William Heard Kilpatrick ei kiellä tahattoman iskostuksen mahdollisuutta, mutta hän pitää aietta kielteisessä merkityksessä käytetyn iskostuksen käsitteen tärkeimpänä perusteluna. John Whiten mukaan opettaja on iskostaja, jos hänen aikomuksenaan on saada oppilas uskomaan P:hen (P=väite, uskomus, oppi ja niin edelleen) sellaisella tavalla, jossa mikään ei horjuta tätä uskomusta

Yksilön moraalinen kehitys

Jotkut ovat sitä mieltä, että moraali on puhtaasti opittua. Toiset ovat löytäneet yksilön moraalikehityksestä selviä vaiheita. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluu amerikkalainen Lawrence Kohlberg, jonka teoria moraalisen kehityksen tasoista on saavuttanut laajaa kansainvälistä tunnustusta.

Kohlbergin mukaan yksilön moraalinen kehitys jakaantuu kolmeen päävaiheeseen:

I Esimoraalinen taso

Tällä tasolla lapsi huomioi sellaiset sanat kuin kiltti ja tuhma, saa ja ei saa, hyvä ja paha, oikein ja väärin. Hän käsittää nämä sanat aina toiminnan mukaan mielihyvän tai mielipahan sävyisiksi.

II Sovinnainen taso

Hyviä ja huonoja toimintoja arvioidaan sen mukaan, miten toiset tekevät riippumatta niiden seurauksista itselle. Puolustetaan oman ryhmän arvostuksia.

III Itsenäis-periaatteellinen taso

Tällä tasolla koetetaan muotoilla moraaliset arvostukset ja toimintaperiaatteet yleispäteviksi aivan riippumatta virallisista laeista, säännöistä ja sovinnaisesta moraalista.

Jokainen päävaihe voidaan lisäksi jakaa kahteen alavaiheeseen. Näin saadaan seuraavat kuusi vaihetta:

I Esimoraalinen taso

1. Itsekeskeis-aineellinen vaihe

Toiminnan ulkonaiset seuraukset ratkaisevat, pidetäänkö sitä hyvänä vai pahana. Pyritään välttämään rankaisua ( koska se on epämiellyttävää ) ja alistumaan valtaa omaavien määräyksiin.

2. Välineellinen vaihe

Suoritetaan tekoja, jotta niillä päästään tavoitteeseen. Toisia autetaan, koska toivotaan apua myös itselle. Vältetään toisten vahingoittamista tai loukkaamista, jottei tulisi itse vahingoitetuksi tai loukatuksi.

II Sovinnainen taso

3. Myötätunto ja rakkaus

Hyvällä käytöksellä voidaan auttaa toisia ja tuottaa heille iloa. Kun tehdään toisten mielen mukaan, on hyvä poika tai kiltti tyttö. On jo sinänsä riittävää, jos tarkoittaa hyvää.

4. Laki ja järjestys

Toiminnasta tulee moraalinen, kun se on määrätyn yhteiskunta- tai maailmanjärjestyksen käsitysten mukainen. Suorittaa velvollisuutensa, kun toimii yhteiskunnan tai uskonnon lakien mukaisesti seurauksista riippumatta.

III Itsenäis-periaatteellinen taso

5. Moraali on sopimusvaraista ja lait vapaiden kansalaisten välisiä sopimuksia

Tässä vaiheessa moraaliset säännöt käsitetään vapaiden ihmisten tekemiksi sopimuksiksi. Periaatteet perustuvat ihmisyksilön ehdottomaan arvoon ja oikeusturvallisuuden vaatimukseen. on sanottu, että tällainen on johtavien kapitalististen maiden virallinen moraali.

6. Yleispätevät periaatteet


Moraali perustuu seuraavantyyppisiin yleispäteviin sääntöihin "Mitä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se ensiksi heille" eikä määräyksiin. Yksilö tekee itse päätöksensä yhden korkeimman periaatteen mukaisesti, mikä perustuu ajatuksiin oikeudesta, molemminpuolisuudesta, tasa-arvoisuudesta lain edessä sekä ihmisyksilöiden arvosta yksilöllisinä ihmisinä.

Yksilön moraalista kehitystä on tutkittu tämän käsityksen puitteissa eri kulttuureissa ja eri todellisuuskäsitysten piirissä. Pääpiirteissään kehitys tapahtuu tämän kaavion mukaisesti siten, että kukin yksilö etenee aiemmalta vaiheelta ylemmälle. Ihmisten valtava enemmistö ei kuitenkaan koskaan saavuta 5. tai 6. vaihetta.

Eräässä tutkimuksessa testattiin 10-28 -vuotiaita amerikkalaisia poikia. Noin joka kolmas vuosi heidän annettiin pohtia vaikeita moraalisia ongelmia. Eräs koehenkilö vastasi kymmenvuotiaana suunnilleen seuraavasti, kun häneltä kysyttiin, onko parempi pelastaa merkittävän miehen henki kuin useiden merkityksettömien.

"Merkityksettömillä on vain yksi talo kullakin ja vähän huonekaluja, mutta monilla tavallisilla ihmisillä on yhteensä paljon rahaa, vaikkei sitä huomaa."

Vastauksessa ihmisarvo sekoitetaan aineellisiin arvoihin, ja järkeily tapahtuu alhaisella moraalisella tasolla.

Kolme vuotta myöhemmin poika oli uudelleen testattavana tehtävillä, jotka sopivat hänen ikäänsä. Hänen piti vastata mm. kysymykseen, pitääkö lääkärin auttaa vaikeasta parantumattomasta sairaudesta kärsivää naista kuolemaan, kun tämä itse pyytää sitä päästäkseen vaikeista tuskistaan. Hän vastasi suurin piirtein näin:

"Hänen olisi varmaan hyvä päästä kärsimyksistään. Mutta hänen miehensä ei tahtoisi sitä. Eihän nainen ole eläin. Mies kyllä voi saada uuden vaimon, mutta se ei ole sama asia."

Nyt poika arvostaa ihmishenkeä sen mukaan, mitä hyötyä siitä on itselle tai muille. Poika on kuitenkin siirtynyt ensimmäisestä itsekeskeis-aineellisesta vaiheesta toiseen, välineelliseen vaiheeseen.

Nämä molemmat vaiheet kuuluvat esimoraaliseen tasoon. Keskimäärin vain puolet yhden henkilön vastauksista kuuluu samaan vaiheeseen, loput kuuluvat ylempään tai alempaan vaiheeseen.

Kolmen vuoden kuluttua eli 16-vuotiaana äskeinen poika vastaa kysymykseen suunnilleen näin:

"Ehkäpä se olisi hänelle parasta. Mutta entä hänen miehensä. Eihän nainen ole eläin, joka ei merkitse perheelle samaa kuin ihminen. Koiraan voi kiintyä, muttei samalla tavoin kuin tuntemaansa ihmiseen."

Vaikka poika oli teini-iässä, hän ei yltänyt moraalisessa ajattelussa kuin kolmanteen eli sovinnaiseen vaiheeseen. Tässä vaiheessa ihmishengen arvostus perustuu sääliin ja rakkauteen. Poika oli muutoin älykäs, hänen älykkyysosamääränsä testissä, jossa keskiarvo on 100, oli 120.

Eräs toinen henkilö vastasi kuolinapua koskevaan kysymykseen seuraavasti:

"Yksittäisellä ihmisellä ei ole oikeutta ratkaista, kenen pitää elää ja kenen kuolla. Mikäli näin tehdään, kosketaan johonkin pyhään, sillä kaikki ovat saaneet elämänsä Jumalalta."

Tämä järkeily kuuluu neljänteen vaiheeseen: ihmishengen pyhyys perustuu ihmisen asemaan moraalisessa tai uskonnollisessa järjestelmässä oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Tämä näkemys painottaa "lakia ja järjestystä". Ehkäpä tällaisen moraalikäsityksen omaava henkilö jopa tappaisi naisen, jos jumala käskisi. Tämä on sovinnaisen tason toinen vaihe, josta käytetään nimitystä "laki ja järjestys".

Äskeinen 16 -vuotias vastasi 20 -vuotiaana kuolinapua koskevaan kysymykseen seuraavasti:

"Hengityskoneen tai keinomunuaisen varassa elävä potilas on useinkin kuin vihannes. Tämän naisen pitää saada itse päättää. Ihmisinähän meillä on tiettyjä oikeuksia. Jokainen haluaa elää - ja tavallaan elääkin - olemassaolon keskustassa. Tällä tavoin me kaikki olemme samanlaisia."

Tämä vastaus kuuluu viidenteen vaiheeseen, joka on ensimmäinen vaihe kolmannella eli korkeimmalla tasolla, nimittäin itsenäisten periaatteiden tasolla. Oikeus elämään käsitetään 5. vaiheessa joksikin sellaiseksi, josta oikeusvaltiossa ollaan yksimielisiä. Se on vähän niin kuin tehty sopimus, joka pitää paikkansa kunnes osapuolet muuttavat sitä yksimielisesti. Tämä on monien nykyaikaisten valtioiden virallinen moraali, joka ei kuitenkaan välttämättä toteudu käytännössä.

Koehenkilömme järkeili 24-vuotiaana seuraavasti:

"Ihmishenki on kaikkien moraalisten ja laillisten arvojen yläpuolella, olivatpa ne sitten millaisia tahansa. Ihmiselämällä on oma sisäinen arvonsa, arvostakoon joku muu tai olkoon arvostamatta tätä ihmistä. Ihmisyksilön arvo on kaikista tärkein. Oikeuden ja rakkauden periaatteet koskevat myös ihmisten yhteiselämää."

Tämä vastaus on hyvin juhlallinen, mutta Kohlbergin mukaan tällainen juhlallisuus on ominaista kuudenteen vaiheeseen kuuluville vastauksille. Tässä vaiheessa moraali ei koostu joukosta käskyjä tai kieltoja, vaan yleispätevästä oikeudenmukaisuuden periaatteesta, joka perustuu tasa-arvon ja yksilön arvon kunnioituksen periaatteisiin.

On huomattava, ettei edellä esitetyissä vastauksissa ole moraalisen kehityksen kannalta niinkään oleellista se, kumpaan tulokseen vastaaja on päätynyt kuin se, mitä peri aatteita hän käyttää perustellessaan vastauksiaan.

Sokrates väitti, että se, joka tietää, mikä on oikein, myös tekee niin. Oliko hän oikeassa? Monet ovat taipuvaisia sanomaan: "Ei tietenkään." Voidaan hyvinkin olla sitä mieltä, ettei tarvitse tehdä kokeita, jotta voidaan osoittaa näin kummallinen mielipide vääräksi. Mutta varmuuden vuoksi kerromme eräästä hyvin kuuluisasta kokeesta.

Milgramin koe

Vuonna 1936 suoritettiin seuraava koe. Opiskelijoita pyydettiin tulemaan valekoehenkilöiksi kokeeseen, jolla näennäisesti tutkittiin oppimista. Heidän piti olla kärsivinään kauheasti silloin, kun aidot koehenkilöt luulivat antavansa heille sähköshokkeja.

Aidot koehenkilöt asetettiin suuren kojelaudan eteen, mistä he voivat säädellä shokkeja, ensin heikkoja 15- volttisia ja sitten yhä voimakkaampia aina 450- volttisiin, tappaviin shokkeihin asti.

Väärä koehenkilö oli tuntevinaan yhä voimakkaampaa ja 200 voltin kohdalla jo lähes sietämätöntä tuskaa. Todellinen kysymys olikin, miten pitkälle aidot koehenkilöt jatkoivat koetta. Pahinta ja tyrmistyttävää oli, että 70 % jatkoi koetta katkeraan loppuun asti, 450 voltin shokkeihin.

Miten he saattoivat? Heidän on täytynyt ymmärtää tehneensä väärin. He tiesivät, mikä on oikein,' mutta he eivät tehneet niin kuin Sokrates väitti. Ehkäpä heidän tietonsa ei ollutkaan oikeanlaista. Sokrateen mielestä ihminen, joka todella ymmärtää oikean myös tekee oikein.

Moraalisen kehityksen arviointia

Kohlbergin käsityksen mukaisessa moraalisen kehityksen kuudennessa vaiheessa olevan ihmisen pitäisi Sokrateen mukaan toimia oikein. Tällainen henkilöhän oivaltaa syvällisesti ne moraaliset käsitteet, joita Sokrates sisällytti sanaan "tietää".

Eräässä testissä koehenkilöt testattiin Kohlbergin testillä. Tuloksista kävi ilmi, että kuudennessa vaiheessa olevista kokonaista 75 % kieltäytyi jatkamasta koetta loppuun. Viidennessä tai sitä varhaisemmassa vaiheessa olevista kieltäytyi ainoastaan 13 % jatkamasta.

Tämän kokeen tuloksista on sanottu, etteivät ne ole ollenkaan huonoja lukuja Sokrateelle ja Kohlbergille.

Koululaitoksen suhteen Kohlbergin ajatusten perusteella on tehty monenlaisia johtopäätöksiä. Joskus nämä johtopäätökset ovat olleet vastakkaissuuntaisiakin.

Useimmat ovat kuitenkin katsoneet, että Kohlbergin ajatukset tukevat ns. oppilaskeskeisiä työtapoja. On ajateltu, että ihminen pystyy itse kehittymään, kun hän saa oikeita virikkeitä.

Toisaalta tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei ihmistä voida väkisin siirtää moraalisen kehityksen vaiheesta seuraavaan.

Moraalinen kehitys ja feminismi

Viime vuosisadalla eräät feministit ryhtyivät vastustamaan Kohlbergin käsitystä siksi, että naiset saavuttivat kehityksen kuudennen asteen harvemmin kuin miehet.

Jopa eräät suomalaiset moraalifilosofian professorit ovat vallitsevasta muodista päätellen jääneen viidennelle asteelle tai sen alapuolelle.

Kokeet on toistettu tällä vuosituhannella, ja naiset ovat saavuttaneet niissä tasan yhtä hyviä tuloksia kuin miehet. Feministeillä ei ole enää aihetta vastustaa Kohlbergin käsitystä moraalin kehityksestä.

Steven Reissin käsitys uskontojen tehosta

Reissin mukaan ihmiset tuntevat vetovoimaa kuoleman pelon ja muiden hyvin yksinkertaisten syiden johdosta.

Aikaisemmin uskontoja yritettiin selittää muutamien tarpeiden avulla.

Reissin mukaan uskonnollisuutta ei voida selttää muutamalla tarpeella, vaan ilmiö on hyvin moniulotteinen.

Reiss sanoo, että kaikki edellä luetelluista 16 tarpeesta vaikuttavat uskontojen vetovoimaan.

Reiss ajattelee, että tarve riippumattomuuteen erottaa uskovaiset ja ei-uskovaiset ihmiset.

Vuonna 2000 Reiss sanoi tutkimustensa osoittavan, että uskonnollisilla ihmisillä on voimakas tarve muista riippuvuuteen. Uskonnottomilla oli tarvetta itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen

Uskonnolliset ihmiset pitivät kunniaa tärkeämpänä kuin uskonnottomat. Uskonnolliset ihmiset olivat myös uskollisempia vanhemmille ja omalle kulttuurille.

Jokainen uskonnollinen ihminen tasapainottaa 16 tarvetta yhteen oman luonteensa kanssa.

He omaksuvat niitä uskonnollisen ajattelun piirteitä, jotka ilmaisevat heidän vahvimpia tarpeitaan ja perusarvojaan.

Uteliaat uskonnolliset ihmiset arvostavat kaikkitietävää jumalaa järjellä, kun taas muut arvostavat jumalaa, joka voidaan kokea vain ilmestyksissä.

Järjestyksen ystävät nauttivat järjestetyistä uskonollisista tilasuuksista, muut pitävät välittömistä kokemuksista.

Alhaisessa arvoasemassa olevat arvostavat sitä, että heikot perivät maan, tasa-arvon kannattajat arvostavat sitä, että kaikki ovat tasa-arvoisia jumalan edessä.

Jos uskonnolla ja ihmisen luonteella on yhteys, sellainen uskonto menestyy, joka vetoaa erilaisiin uskonnollisiin ihmisiin.

Toiset arvostavat ankaraa jumalaa, toiset anteeksiantavaa jumalaa.

Voimakkaasti yhteisölliset ihmiset arvostavat uskonnollsiia tilaisuuksia ja juhlia, kun taas eristäytymiseen taipuvaiset arvostavat yksinkertaisuutta.

Hyväksymisen tarpeessa oleviin vetoaa jumala pelastajana, kun taas toisiin vetoaa perisynti

Reiss korostaa sitä, ettei yllä olevasta seuraa mitään uskonnollisten käsitysten totuuden suhteen.

Motivaatio ja arvot

Kaatunut hanke

Opetusneuvos Pekka Elo, rehtori Satu Honkala ja kansleri Ilkka Niiniluoto suunnittelivat peruskouluun normatiivisen etiikan opetusta. Hanke epäonnistui, koska valtioneuvosto ei hyväksynyt uutta oppiainetta. Päin vastoin oman uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta vähennettiin yksi viikkotunti.

Normatiivinen etiikka voi olla melkein mitä tahansa koska ihmisillä on monenlaisia arvoja. Normatiivisen etiikan pääsuuntaukset ovat seurausetiikka, velvollisuusetiikka ja hyve-etiikka.

Koska tavallisten ihmisten yleisin etiikka, seurausetiikka, ei ole muodissa vaan melkein yliopistoissa kiellettyä, etiikan opetus olisi ilmeisesti edustanut Kohlbergin asteikon alempia tasoja eli velvollisuusetiikkaa ja hyve-etiikka.

Motivointi on usein arvoihin vetoamista

Motivointi tapahtuu usein vetoamalla motivoidun arvoihin. Tämän kirjoittajaa motivoi koulun käynti koska minulla oli tarve päästä pois toisen maailmansodan jälkeisten syrjäkylien kurjuudesta. Yliopistossa opeiskelu motivoi minua, koska tässä maassa on jollain tavalla tienattava leipänsä. Minulle täysin sopimattomien opettajan virkojen hoitamiseen minua motivoivat elämiseen välttämättömät ansiotulot.

Hyvin usein ihmiset yrittävät vaikuttaa toisten ihmisten arvoihin mieluummin kuin vetoamalla heidän entisiin arvoihinsa.

Valtiovalta on pohjoismaissa tärkein arvojen iskostaja. Iskostus aloitetaan jo päivähoidossa ja se jatkuu kouluissa ja yliopistoissa.

Väärin ajattelevia rangaistaan, ei tosin keskitysleireilla mutta yhteiskunnallisen aseman heikentämisellä. Oikein ajattelevista tehdään korkeita virkailijoita, tohtoreita ja professoreja.

Kaikkein tarkimmin valvotaan koulujen opetusta. Aikaisemmin jopa oppikirjat piti hyväksyttää silloisella kouluhalliutuksella (nykyisin opetushallitus). Mainittakoon, että tämän kirjoittajan kokoama ryhmä sai WSOY:lta stipendinkin lukion elämänkatsomustiedon oppikirjojen kirjoittamiseen, mutta opetusneuvos Pekka Elo hankki lausunnonantajaksi käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksisen, jolle hän kesken kirjoittamisen lupasi pääsyn valtion kustantamien oppikirjojen kirjoittajaksi.

Eri ihmiset arvostavat hyvinkin erilaisia asioita. Tämä selittää sen, että harrastuksia on hyvin monenlaisia.

Ihmisillä on luontainen taipumus ajatella, että heidän omat arvonsa ovat kaikkein parhaat. Ihminen kokee tyydytystä, kun hänen omien arvojensa mukainen toiminta edistyy.

Koska ihminenajattelee usein, että ihmiset olisivat onnellisimpia, jos heillä olisi samat arvot kuin hänellä itsellään, hänellä on tapumus iskostaa omia arvojaan muihin.

Jotta toisiin voisi vaikuttaa, on selvitettävä heidän arvonsa. Opetusneuvos Pekka Elo selvitti 1980 -luvun alkupuolella sen, että minun arvoni ovat erilaiset kuin hänen arvonsa. Hän jopa lahjoitti minulle muutaman kirjan, joissa oli Pekan arvoja.

Peruskoulun uskontojen historian ja siveysopin kokeilumonisteita Pekka Elo näki, että minulla on parantumattonmasti erilaiset arvot kuin hänellä. Niinpä han palkkasi profeeorit Ilkka Niiniluodon heittämään uskonnottomat ulos vaikka hän oli aikaisemmin sanonut, että nämä kaksi ehrraa eivät ymmärrä asiasta juuri mitään.

Reissin motivaatiokehys sopii yli 12 -vuotiaisiin, koska siinä iässä näillä on melko selkeä arvojärjestelmä. Se on mm. uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen tuottamaa. Neekeriä ei saa sanoa neekeriksi, vaikka espanjan kielen sana "negro" tarkoittaa mustaa. Ighmisiä ei saa sanoa minkään värisiksi, vaikka on olemassa erivärisiä ihmisiä.

Lisätietoa motivaatiosta

http://www.motivationscience.org/

Poliitikkojen arvot ja oppilaiden arvot

Iso-Britanniassa on kaikille pakollinen uskontokasvatus. (RE) Kasvatuksen sisältö riippuu paikallisista poliitikoista. Kun oppilailta vuonna 2004 kysyttiin asenteita uskontokasvatukseen, vastaukset jakaantuivat seuraavasti (3,826 oppilasta, Cornwall):
Kysymys                    Kyllä   Ei
RE on tylsää             53% 29%
RE auttaa löytämään sääntöjä 14% 60%
RE auttaa parempaan elämään  9% 68%
Raamatun opiskelu on tylsää 63% 16%
RE auttaa uskomaan jumalaan 11% 68%
Haluan oppia paljon jumalasta 10% 67%

Huomattava osa kouluista ei noudata lakia vaan jättää nämä tylsyydet opettamatta.

Kouluhallituksen edesmennyt pääjohtaja ja suomalaisen peruskoulun isä R. H. Oittinen sanoi, että uskonnon opetuksen pitää olla huonoa, jotta oppilaat vieraantuvat uskonnosta. Oittinen oli sosialidemokraatti ja ateisti.

Tämä saattaa olla totta Iso-Britanniassa ja Ruotsissa, joissa ihmiset - jopa papit - ovat huomattavassa määrin vieraantuneet uskonnosta.