Metaetiikka

Päivitetty 18.2.2012

Sisällysluettelo

  1. Metaetiikka
    1. Mitä se on
    2. Keskeisiä kysymyksiä
    3. Siveyskäsitteet ja siveyskielen luonne
    4. Metaeettisiä kantoja
    5. Siveellinen tiedollisuus ja ei-tiedollisuus
    6. Siveyden vaikuttimet ja siveyskäsitykset


Mitä se on

Metaetiikka on siveystutkimuksen osa-alue, joka tutkii siveellisten arvostelmien ja käsitysten luonnetta, niiden pätevyyden ehtoja sekä siveellisten käsitteiden alkuperää ja merkitystä. Metaetiikka tutkii siveysajattelua ja mahdollisuutta ennen kaikkea olemassaolo-opin, tieto-opin sekä filosofisen ja kokeellisen siveyspsykologian lähtökohdista.
Metaetiikan alaa ovat muun muassa siveystutkimuksen osa-alueiden käsitteelliset taustaoletukset.

Keskeisiä kysymyksiä

Metaetiikan kysymyksiä ovat esimerkiksi:
  1. Ilmaisevatko siveyskäsitteet aitoja käsityksiä vai pelkkiä tuntemuksia?
  2. Onko olemassa siveellisiä tosiasioita?
  3. Mitä tarkoittaa käsite 'siveellinen hyvä' tai 'siveellinen paha'?
  4. Mistä voimme tietää jonkin asian olevan hyvää tai huonoa?
  5. Mistä syntyy siveellinen vaikutin  ja mikä sen suhde on siveellisiin käsityksiin?
  6. Ovatko siveyssäännöt totuudenmukaisia vai omakohtaisia?
  7. Onko siveys ehdotonta vai suhteellista?

Siveyskäsitteet ja siveyskielen luonne

Metaetiikan tärkeimpiin kysymyksiin kuuluu se, ilmaisevatko siveyspuhessa käytetyt käsitteet kuten hyvä ja paha, oikea ja väärä käsityksiä, ja jos ilmaisevat, onko näillä käsityksillä totuusarvoa. Toisin sanoen, onko siveellisistä asioista mieltä ylipäänsä puhua.

Kielen lauseet jakautuvat kuvaileviin, tosiasiallista asiantilaa kuvaaviin lauseisiin, ja ohjaileviin, jonkin hyväksyttävänä pitämistä kuvaaviin lauseisiin.

Kuvaileva tosiasialause on esimerkiksi ”Aurinko on tähti”. Lause ilmaisee selkeän käsityksen, ja lauseessa ”aurinko” on olio ja ”on tähti” ilmaisee ominaisuuden ja sen määrittelyn. Tämän lauseen totuus voidaan päätellä havaintojen avulla: Lause ”Aurinko on tähti” on tosi, jos ja vain jos aurinko todella on tähti. Tosiasialauseet voivat ilmaista selkeästi joko tosia tai epätosia käsityksiä.

Ohjailevien eli pitämislauseiden suhteen tilanne on epäselvempi. Esimerkiksi lause ”sukulaisten seksi on siveellisesti väärin” on rakenteeltaan saman muotoinen kuin ”Aurinko on tähti” – siinä on olio, jolla on määrätty ominaisuus. Mutta väitteen totuusarvoa ei voida osoittaa havainnoimalla. Ominaisuus ”on väärin” ilmaisee selvästi, että sen lausuja ei hyväksy sitä, mutta ilmaiseeko se tiedollista käsitystä, joka voi olla tosi tai epätosi, vai pelkkää tunnetilaa?

Filosofien kiistat keskittyvät näihin asioihin.

Metaeettisiä kantoja

Erilaisia metaeettisiä kantoja on lukuisia. eräs tapa jaotella kantoja on seuraava:
  1. Tiedollisuus: Siveyslauseet ilmaisevat asioiden ominaisuuksia koskevia käsityksiä, joilla voi olla totuusarvo.
    1. Siveellinen todellisuudenmukaisuus: Siveelliset ominaisuudet (hyvyys, pahuus) ovat havaitsijasta riippumattomia ominaisuuksia.
      1. Siveellinen luonnonmukaisuus: Siveelliset ominaisuudet ovat asioiden totuudenmukaisia, luonnollisia ominaisuuksia, kuten väri, muoto ja massa.
        • Jumalallisen ilmoituksen käsitys Siveellisten ominaisuuksien takana on tai muu yliluonnollinen olio ja tämän antama ilmoitus.
        • Sosiaalidarvinismi: Luonnossa vallitsee vahvimman eloonjäämisen periaate, joka soveltuu myös ihmisten siveelliseen käytökseen.
      2. Siveysaavistus: Asioilla on todellisuudenmukaisia, ei-luonnollisia siveellisiä ominaisuuksia, jotka voidaan havaita erityisen siveellisen aistin välityksellä.
    2. Siveellinen epätodellisuuden mukaisuus Siveelliset ominaisuudet eivät ole havaitsijasta riippumattomia, mutta tästä huolimatta ne ilmaisevat päteviä käsityksiä.
      1. Siveellinen yksilökohtaisuus, siveyden suhteellisuus: Siveyslauseiden ilmaisemilla käsityksillä voi olla totuusarvo, joka ei kuitenkaan ole todellisuudenmukainen.
      2. J. L. Mackien virheteoria: Siveyslauseet ilmaisevat käsityksiä, joilla voi olla totuusarvo, mutta joiden totuusarvo on automaattisesti ’epätosi’.
  2. Ei-tiedollisuus: Siveyslauseet eivät ilmaise käsityksiä, joilla voi olla totuusarvo.
    1. Ohjaavuus: Siveys eivät ilmaise käsityksiä, vaan pelkkiä toimintakehotuksia.
    2. Ilmaisevuus Siveyslauseet ovat pelkkien tuomitsemisen tai hyväksynnän ilmauksia: joko ”buu!” tai ”hurraa!”.
      1. Tunnesiveys: Siveyslauseet ovat lähinnä myönteisten tai kielteisten tunteiden ilmauksia. Esimerkkejä.
      2. Käsityksiä jäljittelevä siveys Siveyslauseet jäljittelevät aitoja käsitysten ilmauksia heijastamalla tunteita, mutta eivät silti ilmaise käsityksiä, joilla voi olla totuusarvo. Esimerkkejä.
      3. Normi-ekspressivismi. Esimerkkejä.
    3. Kiistävyys: Siveellisistä asiantiloista ei yksinkertaisesti voida sanoa mitään.

Siveellinen tiedollisuus ja ei-tiedollisuus

Siveellinen tiedollisuus on kanta, jonka mukaan siveys on ennen kaikkea järkevän ajattelun ominaisuus, siinä missä siveellinen ei-tiedollisuus pitää siveyttä perustavalla tavalla ei-järkeen perustuvana ajatteluna. Valinta näiden välillä on siis perustavan laatuinen sen suhteen, kuinka siveys tulisi käsittää ja kuinka siveysasioista tulisi keskustella.

Tiedollisista käsityksistä esimerkiksi siveellinen todellisuudenmukaisuus on käsitys, jonka mukaan hyvyys ja pahuus ovat tavalla tai toisella asioiden todellisuudenmukaisia ominaisuuksia. Tästä syystä siveellisestä todellisuudenmukaisuudesta puhutaan toisinaan myös arvotodellisuudenmukaisuutena, erotettuna arvoomakohtaisuudesta.

Siveelliseen todellisuudenmukaisuuteen perustuvista käsityksiestä siveellinen luonnonmukaisuus ja siveellinen aavistaminen ovat yleisimpiä. Esimerkiksi katolisessa kristillisyydessä on joskus esiintynyt tätä käsitystä lähellä olevia, mahdollisesti manikealaisuudesta periytyviä käsityksiä, joiden mukaan hyvä ja paha ovat tavalla tai toisella luontoon kuuluvia asioita. Saman tyyppisiä ajatuksia on myös Martin Lutherilla. Toisaalta myös yritykset luoda tieteeseen perustuvaa siveyttä (esimerkiksi sosiaalidarvinismi) ovat yleensä taustaoletuksiltaan tämän käsityksen mukaisia.

Tiedollisista käsityksistä aavistaminen esiintyy usein erilaisina omatuntokäsitteinä, joiden mukaan ihmisellä on erityinen kyky tunnistaa oikeaa ja väärää sekä hyvää ja pahaa. Aavistaminen on useimmiten siveellisen todellisuudenmukaisuuden käsitys, mutta myös siveellisen ei-todellisuudenmukaisuuden muotoja on mahdollista muodostaa. Kuuluisia avistamiskäsitykse  kannattajia olivat muun muassa G. E. Moore, joka hyökkäsi siveellistä luonnonmukaisuutta vastaan vastaan syyttämällä näitä virhepäätelmästä sekä W. D. Ross, jonka mukaan ihmisten tulee noudattaa eli ensi näkemältään havaitsemiaan velvollisuuksia.

Ei-tiedollinen ohjaavuuskäsitys on, että siveysväitteiden sisältö ei ole ollenkaan ilmaistavissa kuvaavin käsittein, vaan ne sisältävät lähinnä toimintakehotuksia ”tee näin” tai ”vältä näin tekemistä”. Esimerkiksi  R. M. Hare edusti ohjaavuuskäsitystä.

Tunnesiveys, jonka kuuluisimpia muotoilijoita on J. L. Austin, käsittää siveysväitteiden ilmaisevan ensisijaisesti närkästyksen ja hyväksynnän tunteita, joille ei voida antaa totuusarvoa. Tästä syystä tunnesiveyttä nimitetään usein siveyden ”buu–hurraa” –teoriaksi.

Austinin tunnesiveydelle läheistä sukua on Simon Blackburnin todellisuuskäsityksiä jäljittävyydelle, jonka mukaan siveyslauseet ovat muodollisesti kuvailevia väitteitä, mutta jotka todellisuudessa vain heijastelevat väitteen esittäjän mieltymyksiä, ja pyrkivät suostuttelemaan muita samanlaisiin mieltymyksiin.

Ei-tiedolliset käsitykset kannat rajaavat siveyteen liittyvää puhetta, sen mahdollisuuksia ja oletettua mielekkyyttä. Tästä syystä ei-tiedollisuustta kannattavat kannattavat käytännössä erilaisia eettisen omakohtaisuuden, suhteellisuuden tai epäilyn muotoja. Näin ei kuitenkaan ole aina.

Siveyden vaikuttimet ja siveyskäsitykset

Metaetiikan keskeisiin kysymyksiin kuuluu siveellisten kävaikuttimiensitysten ja  välinen suhde. Jos henkilö sanoo vilpittömästi ajattelevansa, että ”Varastaminen on väärin!”, estääkö tämä käsitys kyseistä henkilöä varastamasta?

Sisäistämiskäsitys ajattelee, että siveyskäsiveellisensitysten ja  toiminnan välillä vallitsee välttämätön suhde: aito siveysväite on aina ilmaus vaikuttimesta  toimia ilmaistun käsityksen suuntaisesti.

Ulkoistamiskäsittys väittää päinvastaista. Sen mukaan siveellinen vaikutin on itsenäinen ilmiö suhteessa siveellisiin käsityksiin ja niistä esitettyihin väitteisiin. Tämä ei tarkoita, etteivät ihmiset toimisi siveysarvostelmiensa mukaisesti, vaan ainoastaan sitä, että suhde käsitysten ja toiminnan välillä ei ole välttämätön.