Vanhat aineistot alkavat tästäSisällysluettelo
Ihminen ja maailmaUskonnot ja kehitysoppiEläimiin on luonnollisen valinnan seurauksena jäänyt pääasiassa niitä ominaisuuksia, joista niille on hyötyä olemassaolon taistelussa selviämisessä. Muutenkin eläimet yleensä säästävät voimavaroja. Richard Dawkins pohtii Free Inquiry - lehden numeroissa 3/2004 ja 4/2004 syitä siihen suunnattomaan voimavarojen tuhlaukseen, jota ihmisen uskonnot edustavat.Ihmiset ovat rakentaneet uskontojen vaikutuksesta valtavan määrän kirkkoja, pyramideja ja muita rakennelmia, joista ei kehitysopin näkökulmasta ole mitään hyötyä. Miljoonat ihmiset ovat kuolleet uskonsodissa ja uskonnollisissa vainoissa. Uskontojen vaikutuksesta ihmiset ovat kieltäytyneet sukupuolisuhteista ja alistuneet luostareiden ja muiden uskonnollisten laitosten luonnottomalta tuntuvaan elämään. Nämä ovat miettimisen arvoisia asioita siksi, että uskontotoja on ilmeisesti ollut aina ja kaikissa kulttuureissa. Tämä ei merkitse sitä, ettei ateisteja olisi ollut olemassa. Eri uskonnot ovat erilaisia kuten eri kielet, mutta uskontoja on kaikkialla. Dawkins pohtii erilaisia uskonnoille ehdotettuja kehitysopillisia selityksiä ja toteaa ne toteennäyttämättömiksi. Uskonnoista ei ole edes ns. plasebovaikutuksen aiheuttajiksi. Tarkempaa tietoa plasebovaikutuksesta löydät esimerkiksi osoitteesta http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/plasebo.html Dawkins torjuu myös ajatuksen, että jonkinlainen "jumalakeskus" ihmisen aivoissa selittäisi jotain. Jos sellainen olisi olemassa, miksi se olisi olemassa? Ihmisen lähisukulaisilla ei sellaista ole. Dawkinsin mielestä tähän asti asetetut kysymykset ovat vääriä. Jotta ymmärrettäisiin oikeiden kysymysten luonne, Dawkins ottaa esimerkiksi sen vaikeasti selitettävän ilmiön, että hyönteiset pyörivät tulen ympärillä ja lentävät kohti omaa kuolemaansa. Selitys tähän ilmiöön on, että menneinä aikoina ihmisten tekemiä tulia ei ole ollut hyönteisiä harhauttamassa. Hyönteiset ovat lentäneet yöllä johonkin suuntaan käyttäen suunnistusvälineinä kaukana olevia valoja kuten kuuta ja tähtiä. Saman suunnistusmenetelmän soveltaminen lähellä olevaan kohteeseen aiheuttaa sen, että hyönteinen lentää (logaritmisen) spiraalin (kierteen) muotoista rataa, ja jos kohde on tuli, hyönteinen tuhoutuu. Hyönteisen tuhoon johtava käyttäytyminen on uusissa olosuhteissa ilmenevä sivuvaikutus sellaisesta käyttäytymisestä, joka on normaaliolosuhteissa aivan järkevää. Dawkinsin mielestä uskonnot ovat tällaisia haitallisia sivuvaikutuksia, joilla ei ole kehitysopin näkökulmasta mitään merkitystä. Free Inquiryn numerossa 5/2004 muutamat kirjoittajat esittävät Dawkinsille vastaväitteitä. Vastaväittäjät ovat Dawkinsin kanssa pääasiassa samaa mieltä siitä, että uskonnot ovat kehitysopin kannalta merkityksettömiä sivuvaikutuksia, mutta he eivät ole Dawkinsin kanssa täysin samaa mieltä siitä, minkä ilmiön sivuvaikutuksia uskonnot ovat. Jotta tästä asiasta syntyisi keskustelua, seuraavassa esitetään sekä Dawkinsin näkemys että muutamia vastaväitteitä. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Dawkins esittää käsityksensä vain eräänä mahdollisena oletuksena. Toisin kuin melkein kaikki muut eläimet, ihmiset välittävät kasaantuvaa kokemustietoa sukupolvelta toiselle. On ainakin lapsille (luultavasti myös aikuisille) eduksi, jos he tottelevat (suuremmin kyselemättä) kieltoa uida vedessä, jossa on krokotiileja. Luonnollisen valinnan tuloksena ihmislapsen aivot ovat kehittyneet sellaisiksi, että ne oppivat kielen, ja ihmislapset luottavat aikuisten antamaan informaatioon. Eri alueilla ihmiset siirtävät jälkeläisilleen erilaisia kieliä ja erilaisia uskontoja. Dawkinsin mukaan uskonnoilla ei ole yksilöille tai yhteisöille mitään arvoa olemassaolon taistelun näkökulmasta vaan uskonnot ovat haitallisia sivuvaikutuksia aivan samaan tapaan kuin hyönteisten lentäminen tuleen. Anthony C. Lunn sanoo, että ilmiö on hänen mielestään paljon monimutkaisempi kuin Dawkins olettaa. Eräänä omana selityksenään hän esittää, että ihmisellä on luonnonvalinnan ansiosta kehittynyt kyky etsiä ilmiöiden syitä ja uskontojen näennäisselitykset ovat tämän ominaisuuden sivuvaikutuksia. Tähän voisi lisätä, että ihmisten kyky ja heille annetut keinot todellisten syiden erottamiseen kuvitelluista ovat puutteellisia. Esimerkiksi vastauksen kysymykseen elämän tarkoituksesta saa Suomessa esitettyä vain kerran sadassa vuodessa. un Ylipistolehti kyseli Helsingin yliopiston professoreilta vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta, kaikki vastaukset olivat ilmiselvästi vääriä. Elämän tarkoitusLaihialaisisäntä teki kuolemaa, suvun kolme miestä seisoivat siinä vierellä ja juttelivat hautajaisten järjestämisestä.- Kuinkahan monta taksia tarvitaan, kolme kai? - Ei, kyllä kaksi riittää ja muut saavat kävellä. - No sittenhän on sama vaikka kaikki kävelisivät. Isäntä viimeisillään nousi pystyyn ja sanoi: - Matti on oikias, tuokaapa minun housuni niin kävellään kaikki. Selitykset ovat niiden olosuhteiden kuvauksia, joiden vallitessa selitettävät tapahtumat suurella todennäköisyydellä tapahtuvat (esim. Ernest Nagel (1901-85)). Eräät muinaiskreikkalaiset (esim. Platon, (427-347 eaa.) ). olivat sitä mieltä, että ainoa todellinen selitys on vastaus kysymykseen miksi, mikä on tapahtuman tarkoitus. Näistä kahdesta selittämisen lajista on sanottu mm. (esim. Kurt E. Baier (1917 -)): Ei ole niin, että kaikelle olisi kaksi selitystä, ensimmäinen osittainen, ei todella selittävä, ja toinen täydellinen, lopullinen, valaistuksen antava. Todellisuudessa nämä kaksi selitystapaa ovat yhtä selittäviä, yhtä valaisevia, yhtä täydellisiä ja yhtä lopullisia, mutta ne sopivat eri ilmiöiden selittämiseen. Kun löydämme metsän keskeltä rakennusten raunioita, voimme olettaa, että ne ovat ihmisten rakentamien talojen jäännöksiä, jotain ihmisen tekemää, hänen omaa tarkoitustaan varten valmistamaa. Rakennukset voidaan selittää vetoamalla rakentajain tarkoitukseen. Toisaalta jos pyrstötähti eli komeetta lähestyy Maata, on luultavaa, ettei tämä taivaankappale ole järkevien olentojen rakentama. Emme voi käyttää sitä selittämisen tapaa, joka vetoaa tarkoitukseen. Nyt meidän on käytettävä toista selittämisen mallia, sitä, joka vetoaa luonnonilmiön luonnollisiin syihin. Joskus voi olla vaikeaa ratkaista, mitä selitystapoja on käytettävä. Esimerkiksi Maata kiertävä kappale saattaa olla meteoriitti tai ihmisen valmistama tekokuu. Tarkoitusta voidaan kysyä vain, jos on voitu osoittaa, että jotakin tarkoituksellisesti tehdään. On siis ensin osoitettava tarkoituksellisen toiminnan olemassaolo, ja vasta sitten tarkoitusta voidaan käyttää jonkin asian selittäjänä. Joskus on ajateltu (esim. Fjodor Dostojevski (182-1881)) täsmälleen päinvastoin. On esitetty kysymys tarkoituksesta ja väitetty, että tarkoituksen olemassaolo edellyttää jumalan olemassaoloa. Todellisuustutkimuksen (tieteen) mukaan olisi ensin todistettava jumalallisten tekojen olemassaolo, ja vasta sitten voitaisiin puhua jonkin elämässä piilevän jumalallisen tarkoituksen olemassaolosta. Kysymykseen "miksi olet lakannut lyömästä vaimoasi?" voidaan vastata tarkoitukseen viittaamalla, mutta jos ei ole ollenkaan lyönyt vaimoaan, kysymys on väärin asetettu. Pohdittaessa kysymystä "onko elämällä tarkoitus?" on ensin huomioitava sanan "tarkoitus" eri merkitykset. Ensiksi joku voi kysyä jonkin arkipäiväisen teon tarkoitusta, esimerkiksi "miksi jätit auton valot palamaan?" Toiseksi voidaan kysyä "mikä on tämän työkalun tarkoitus?" Joku voi toimia erittäin tarkoituksenmukaisesti, joku toinen vallan hullusti, hedelmättömästi tai jonkin arvojen järjestelmän näkökulmasta arvottomasti. Nykyaikaisen todellisuuskäsityksen hyväksyminen ei suinkaan johda tässä mielessä arvottomaan elämään. Päinvastoin tekniikka on varustanut meidät lukuisilla työvälineillä, joilla voimme toteuttaa omia tarkoituksiamme. Kun muinainen ihminen rukoili sadetta jumalilta, nykyaikainen ihminen käyttää sadettajia. Luonnonesineiden tarkoituksellisuudesta tai tarkoituksettomuudesta voidaan usein puhua liittämättä mukaan arvoja. Talon lähellä olevalla puulla saattaa olla tai olla olematta tarkoitus. Emme kuitenkaan hakkaa sitä pois siksi, että se olisi tarkoitukseton. Miksi sitten oletetaan, että ateistin, jonka mielestä elämällä ei ole mitään ennalta tiedettävää tarkoitusta, pitäisi muka tehdä itsemurha, jos hän todella uskoisi elämän tarkoituksettomuuteen? Kun tarkoituksia liitetään ihmisten puuhiin, tämä saattaa olla hyvinkin arvojen värittämää. Jos kysyt kutsuilla joltakin vieraalta "miksi olet täällä, mikä on tarkoituksesi?", hän saattaa käsittää kysymyksesi hyvinkin arvoväritteisesti - ikään kuin kutsuilla olemiseen pitäisi olla jokin erityinen syy. Monet uskonlahkot vastustavat syntyvyyden säännöstelyä, koska niiden oppien mukaan sukupuolielimet on tarkoitettu lisääntymiseen. Vaatimus, että asioilla pitäisi olla tarkoitus, on sinällään siveellinen kannanotto. On mahdollista, että koko puhe tarkoituksen löytymisestä on puhtaasti arvosidonnaista puhetta, joka ei liity ollenkaan totuuskysymyksiin. (David) Humen giljotiinin mukaan tosiasioita ja arvoja ei voi loogisesti johtaa toisistaan; tästä näkökulmasta katsoen oletus jostakin elämän "todellisesta" tarkoituksesta on silkkaa hölynpölyä. Uskonnollinen ja todellisuustutkimuksen (tieteellinen) todellisuuskäsitys eroavat useimmiten perinpohjaisesti vastauksessa kysymykseen siitä, mikä on ihmisen tarkoitus. Todellisuustutkimuksen (tieteellisen) todellisuuskäsityksen mukaan ihmisellä ei ole ainakaan nykyisen tietämyksen valossa mitään ihmiskunnan ulkopuolista tarkoitusta. Tähän on esitetty vastaesimerkkinä, että vieraan planeetan asukkaat voivat vallata Maan ja ottaa ihmisen lemmikikseen. Ihminen ajattelee esimerkiksi, että metsästyskoiran tarkoitus on palvella metsästystä (koira on varmaan asiasta eri mieltä). Ihminen on tässä suhteessa tarkoitukseton. Nykyään ei ole olemassa isäntää tai isäntiä, joiden koiria ihmiset olisivat. Teistiset uskonnot ovat muovautuneet orjanomistusyhteiskunnassa, jossa orjilla oli inhimilliset isännät ja kaikilla ihmisillä yhteinen kosminen isäntä. Tarkoituksen puuttuminen edellä esitetyssä mielessä ei välttämättä millään tavoin alenna inhimillisen elämän arvoa. Ihmisen itsenäisyys (autonomia) saattaa päin vastoin lisätä hänen arvoaan. Ne, jotka hylkäävät nykyajan todellisuuskäsityksen siksi, että se muka riistää elämältä mielekkyyden, sekoittavat sanan "tarkoitus" eri merkitykset. He luulevat, että koska elämällä ei ole tarkoitusta, elämässä ei voisi olla tarkoitusta. He luulevat, että jos ihmisellä ei ole isäntää, hän ei voi omistaa itse itseään ja antaa itse elämälleen tarkoitusta. Aivan kuten lapselle saattaa merkitä shokkia se havainto, että hän pystyy seisomaan omilla jaloillaan, ihmiselle voi merkitä shokkia määrätä itse omasta elämästään. Uskonnot eivät pohjimmaltaan ollenkaan vastaa kysymykseen siitä, mikä on elämän tarkoitus. Kun uskontojen edustajilta kysytään, mikä on se jumalan suunnitelma, jossa ihmisen elämällä on oma tarkoituksensa, heiltä saa usein vastaukseksi joko sellaisia pyhien kirjojen lauseita, jotka eivät vastaa kysymykseen, tai sitten he kieltäytyvät vastaamasta kysymykseen ja sanovat, että jumala yksin tietää. Esimerkiksi kristinusko väittää, että "maallisen" elämän tarkoitus on kuolemanjälkeisen "iankaikkisen" elämän saavuttaminen. Jos olisi olemassa ns. iankaikkinen elämä, mikä sen tarkoitus olisi? Sen sijaan lopullisella, biologisella kuolemalla näyttää olevan luonnossa lajin säilymisen ja kehittymisen kannalta selvä merkitys. Kuolema on elämän jatkumisen edellytys, sillä jos kuolemaa ei olisi, bakteerien massa ylittäisi nopeasti maapallon massan, ja tämähän on tietysti mahdotonta. Jos muinaiset eläimet eivät olisi koskaan kuolleet, ihmistä ei olisi koskaan ilmaantunut maapallolle, sillä ihmiselle ei olisi ollut elintilaa. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että kuolemalla olisi jokin tarkoitus. Kristillinen ajattelu perustuu kahteen olettamukseen, joista kumpaakaan ei voida todistaa paikkansapitäviksi. Ensiksi ajatellaan, että maallinen elämä olisi arvotonta ja kärsimystä, joka vain valmistaa ihmistä iankaikkiseen iloon. Toiseksi ajatellaan, että maalliset kärsimykset korvattaisiin iankaikkisilla iloilla. Ensiksi voidaan todeta, että tällaisesta ajattelutavasta saattaa olla vakavia siveellisisiä seurauksia. Esimerkiksi kristillisellä keskiajalla ihmiselämää ei pidetty yhtä suuressa arvossa kuin nykyään. Toisaalta voidaan väittää, että maallinen elämä voi olla täysin mielekästä ja antoisaakin. Arvioitaessa ns. maallista elämää kristityt usein vertaavat sitä iankaikkisen elämän riemuihin. Voidaan huomauttaa, että he tekevät saman virheen kuin ne, jotka sanovat, että Jussi on pieni, koska hän on pienempi kuin puu. Ihmiselämän mielekkyyttä ei tule verrata johonkin ihmiselämän ulkopuoliseen vaan ihmisten elämään keskimäärin. Näin arvioituna jotkut ihmiset elävät erittäin mielekästä, onnellista ja täysipainoista elämää, ja heidän elämällään yhteiskunnassa on selvä päämäärä ja tarkoitus. Jotkut toiset elävät surkeaa ja sekä omasta että muiden mielestä tarkoituksetonta elämää. Sen sijaan, että ollaan huolissaan iankaikkisesta elämästä pitää kehittää elämää ja yhteiskuntaa maapallolla siten, että lopulta kaikki ihmiset voisivat tuntea elävänsä mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää. Saarnamies varoitteli viinan kiroista: - On viinan syy, että lapsenne näkevät nälkää. - On viinan syy, että lyötte aviopuolisoanne. - Ja on viinan syy, että ammutte ohi! Edellä suoritetuista tarkasteluista voidaan päätellä, että luonnonilmiö elämä kuuluu luonnossa vallitsevan syyn ja seurauksen suhteen avulla selitettäviin ilmiöihin eikä tarkoituksen avulla selitettäviin. Tämän luonnontutkimuksen selityksen tarjoaa kehitysoppi. Mutta vaikka luonnonilmiöllä elämä ei olisi tarkoitusta, ihmisyksilöllä tai yksilöiden muodostamalla yhteiskunnalla voi olla moniakin päämääriä, aikomuksia ja tarkoituksia. Tarkoitusten avulla selittäminen on keksitty, koska ihmisillä on tarkoituksia, ei siksi, että ihmisiltä puuttuisivat tarkoitukset. Paul Kurtzin mukaan uskonnottoman etiikan ensimmäinen sääntö on, että elämä on elämisen arvoista. Toinen sääntö on, että siveys on puhtaasti inhimillistä alkuperää. Tahto elää on ihmisen perustavinta laatua olevia pyrkimyksiä. Alun perin iankaikkisen elämän kaipuukin on syntynyt voimakkaasta tahdosta elää. Joissakin uskonnoissa tämä alkuperäinen pyrkimys on pitkällisen kehityksen tuloksena kääntynyt päälaelleen, on alettu kuvitella, että "maanpäällinen" elämä olisi jollakin tavalla arvotonta. Paitsi että ihminen haluaa elää, hän haluaa onnellista, täyteläistä elämää. Eri aikoina ihmisillä on ollut erilaisia mielipiteitä siitä, mitä sellainen elämä on. Joka tapauksessa onnellinen elämä tuottaa ihmiselle tyydytystä. Onnellisen elämän ehdot ovat aina olleet ihmisille epävarmoja, ja tämä on saanut ihmisiä jopa vapaaehtoisesti luopumaan sekä vapaudesta että vastuusta jonkin heitä suuremman vallan hyväksi, joka sanelee heille elämän tarkoituksen. Vapaassa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksytty oletus on, että jokainen tavoittelee onnea omalla tavallaan. Sellaisessa yhteiskunnassa, joka ei enää jakaudu orjiin ja isäntiin, kukaan ei voi määritellä tarkoitusta kenellekään muulle kuin itselleen ja omalle elämälleen. Tehtäviä
Nuoren siveellinen kasvuKehityspsykologian näkökulmaPsykologia tutkii yksilön käyttäytymistä ja elämyksiä. Erityisesti kehityspsykologia tutkii yksilön henkistä kehitystä.Ihmisen henkiseen kehitykseen vaikuttavat sekä hänen perintötekijänsä että se ympäristö, jossa hän kasvaa. Lapsuuden aikana ihminen oppii kävelemään, puhumaan, suorittamaan yksinkertaisia toimia mutta myös käyttäytymään. Havaitseminen ja ajattelu vaativat molemmat oppimista. Vastasyntyneellä lapsella on joitakin yksinkertaisia tarpeita ja tunteita, mutta aikuisen tarpeissa ja tunteissakin on paljon opittua. Ihmisen käyttäytymiseen siveellisenä olentona vaikuttavat hänen tarpeensa ja tunteensa mutta myös hänen ajattelunsa ja todellisuuskäsityksensä. Yhteiskunnan jäseneksi lapsi ja nuori kasvaa yhteisössä. Tällöin puhutaan usein yksilön sosiaalisesta kehityksestä tai yksilön siveellisestä kehityksestä. Yksilön siveellinen kehitysJotkut ovat sitä mieltä, että siveys on puhtaasti opittua. Toiset ovat löytäneet yksilön siveyskehityksestä selviä vaiheita. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluu amerikkalainen Lawrence Kohlberg, jonka käsitys siveellisen kehityksen tasoista on saavuttanut laajaa kansainvälistä tunnustusta.1980 - luvulla feministit vastustivat Kohlbergin käsitystä, mutta nyt, kun on osoittautunut, ettei naisten ja miesten välillä olekaan eroja tässä suhteessa, feministienkin on syytä muuttaa käsityksiään asiasta. Kohlbergin mukaan yksilön siveellinen kehitys jakaantuu kolmeen päävaiheeseen: I Esisiveellinen taso Tällä tasolla lapsi huomioi sellaiset sanat kuin kiltti ja tuhma, saa ja ei saa, hyvä ja paha, oikein ja väärin. Hän käsittää nämä sanat aina toiminnan mukaan mielihyvän tai mielipahan sävyisiksi. II Sovinnainen taso Hyviä ja huonoja toimintoja arvioidaan sen mukaan, miten toiset tekevät riippumatta niiden seurauksista itselle. Puolustetaan oman ryhmän arvostuksia. III Itsenäis-periaatteellinen taso Tällä tasolla koetetaan muotoilla siveelliset arvostukset ja toimintaperiaatteet yleispäteviksi aivan riippumatta virallisista laeista, säännöistä ja sovinnaisesta siveydestä. Jokainen päävaihe voidaan lisäksi jakaa kahteen alavaiheeseen. Näin saadaan seuraavat kuusi vaihetta: I Esisiveellinen taso 1. Itsekeskeis-aineellinen vaihe Toiminnan ulkonaiset seuraukset ratkaisevat, pidetäänkö sitä hyvänä vai pahana. Pyritään välttämään rankaisua (koska se on epämiellyttävää) ja alistumaan valtaa omaavien määräyksiin. 2. Välineellinen vaihe Suoritetaan tekoja, jotta niillä päästään tavoitteeseen. Toisia autetaan, koska toivotaan apua myös itselle. Vältetään toisten vahingoittamista tai loukkaamista, jottei tulisi itse vahingoitetuksi tai loukatuksi. II Sovinnainen taso 3. Myötätunto ja rakkaus Hyvällä käytöksellä voidaan auttaa toisia ja tuottaa heille iloa. Kun tehdään toisten mielen mukaan, on hyvä poika tai kiltti tyttö. On jo sinänsä riittävää, jos tarkoittaa hyvää. 4. Laki ja järjestys Toiminnasta tuleesiveellinen, kun se on määrätyn yhteiskunta- tai maailmanjärjestyksen käsitysten mukainen. Suorittaa velvollisuutensa, kun toimii yhteiskunnan tai uskonnon lakien mukaisesti seurauksista riippumatta. III Itsenäis-periaatteellinen taso 5. Siveys on sopimusvaraista ja lait vapaiden kansalaisten välisiä sopimuksia Tässä vaiheessa siveys säännöt käsitetään vapaiden ihmisten tekemiksi sopimuksiksi. Periaatteet perustuvat ihmisyksilön ehdottomaan arvoon ja oikeusturvallisuuden vaatimukseen. on sanottu, että tällainen on johtavien kapitalististen maiden virallinen siveys. 6. Yleispätevät periaatteet Siveys perustuu seuraavantyyppisiin yleispäteviin sääntöihin "Mitä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se ensiksi heille" eikä määräyksiin. Yksilö tekee itse päätöksensä yhden korkeimman periaatteen mukaisesti, mikä perustuu ajatuksiin oikeudesta, molemminpuolisuudesta, tasa-arvoisuudesta lain edessä sekä ihmisyksilöiden arvosta yksilöllisinä ihmisinä. Yksilön soveyskehitystä on tutkittu tämän teorian puitteissa eri kulttuureissa ja eri todellisuuskäsitysten piirissä. Pääpiirteissään kehitys tapahtuu tämän kaavion mukaisesti siten, että kukin yksilö etenee aiemmalta vaiheelta ylemmälle. Ihmisten valtava enemmistö ei kuitenkaan koskaan saavuta 5. tai 6. vaihetta. Eräässä tutkimuksessa testattiin 10-28 -vuotiaita amerikkalaisia poikia. Noin joka kolmas vuosi heidän annettiin pohtia vaikeita siveysongelmia. Eräs koehenkilö vastasi kymmenvuotiaana suunnilleen seuraavasti, kun häneltä kysyttiin, onko parempi pelastaa merkittävän miehen henki kuin useiden merkityksettömien. "Merkityksettömillä on vain yksi talo kullakin ja vähän huonekaluja, mutta monilla tavallisilla ihmisillä on yhteensä paljon rahaa, vaikkei sitä huomaa." Vastauksessa ihmisarvo sekoitetaan aineellisiin arvoihin, ja järkeily tapahtuu alhaisella siveystasolla. Kolme vuotta myöhemmin poika oli uudelleen testattavana tehtävillä, jotka sopivat hänen ikäänsä. Hänen piti vastata mm. kysymykseen, pitääkö lääkärin auttaa vaikeasta parantumattomasta sairaudesta kärsivää naista kuolemaan, kun tämä itse pyytää sitä päästäkseen vaikeista tuskistaan. Hän vastasi suurin piirtein näin: "Hänen olisi varmaan hyvä päästä kärsimyksistään. Mutta hänen miehensä ei tahtoisi sitä. Eihän nainen ole eläin. Mies kyllä voi saada uuden vaimon, mutta se ei ole sama asia." Nyt poika arvostaa ihmishenkeä sen mukaan, mitä hyötyä siitä on itselle tai muille. Poika on kuitenkin siirtynyt ensimmäisestä itsekeskeis-aineellisesta vaiheesta toiseen, välineelliseen vaiheeseen. Nämä molemmat vaiheet kuuluvat esisiveellisen tasoon. Keskimäärin vain puolet yhden henkilön vastauksista kuuluu samaan vaiheeseen, loput kuuluvat ylempään tai alempaan vaiheeseen. Kolmen vuoden kuluttua eli 16-vuotiaana äskeinen poika vastaa kysymykseen suunnilleen näin: "Ehkäpä se olisi hänelle parasta. Mutta entä hänen miehensä? Eihän nainen ole eläin, joka ei merkitse perheelle samaa kuin ihminen. Koiraan voi kiintyä, muttei samalla tavoin kuin tuntemaansa ihmiseen." Vaikka poika oli teini-iässä, hän ei yltänyt siveysajattelussa kuin kolmanteen eli sovinnaiseen vaiheeseen. Tässä vaiheessa ihmishengen arvostus perustuu sääliin ja rakkauteen. Poika oli muutoin älykäs, hänen älykkyysosamääränsä testissä, jossa keskiarvo on 100, oli 120. Eräs toinen henkilö vastasi kuolinapua koskevaan kysymykseen seuraavasti: "Yksittäisellä ihmisellä ei ole oikeutta ratkaista, kenen pitää elää ja kenen kuolla. Mikäli näin tehdään, kosketaan johonkin pyhään, sillä kaikki ovat saaneet elämänsä Jumalalta." Tämä järkeily kuuluu neljänteen vaiheeseen: ihmishengen pyhyys perustuu ihmisen asemaan siveellisessä tai uskonnollisessa järjestelmässä oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Tämä näkemys painottaa "lakia ja järjestystä". Ehkäpä tällaisen siveyskäsityksen omaava henkilö jopa tappaisi naisen, jos jumala käskisi. Tämä on sovinnaisen tason toinen vaihe, josta käytetään nimitystä "laki ja järjestys". Äskeinen 16 -vuotias vastasi 20 -vuotiaana kuolinapua koskevaan kysymykseen seuraavasti: "Hengityskoneen tai keinomunuaisen varassa elävä potilas on useinkin kuin vihannes. Tämän naisen pitää saada itse päättää. Ihmisinähän meillä on tiettyjä oikeuksia. Jokainen haluaa elää - ja tavallaan elääkin - olemassaolon keskustassa. Tällä tavoin me kaikki olemme samanlaisia." Tämä vastaus kuuluu viidenteen vaiheeseen, joka on ensimmäinen vaihe kolmannella eli korkeimmalla tasolla, nimittäin itsenäisten periaatteiden tasolla. Oikeus elämään käsitetään 5. vaiheessa joksikin sellaiseksi, josta oikeusvaltiossa ollaan yksimielisiä. Se on vähän niin kuin tehty sopimus, joka pitää paikkansa kunnes osapuolet muuttavat sitä yksimielisesti. Tämä on monien nykyaikaisten valtioiden virallinen siveys, joka ei kuitenkaan välttämättä toteudu käytännössä. Koehenkilömme järkeili 24-vuotiaana seuraavasti: "Ihmishenki on kaikkien siveellisten ja laillisten arvojen yläpuolella, olivatpa ne sitten millaisia tahansa. Ihmiselämällä on oma sisäinen arvonsa, arvostakoon joku muu tai olkoon arvostamatta tätä ihmistä. Ihmisyksilön arvo on kaikista tärkein. Oikeuden ja rakkauden periaatteet koskevat myös ihmisten yhteiselämää." Tämä vastaus on hyvin juhlallinen, mutta Kohlbergin mukaan tällainen juhlallisuus on ominaista kuudenteen vaiheeseen kuuluville vastauksille. Tässä vaiheessa siveys i ei koostu joukosta käskyjä tai kieltoja, vaan yleispätevästä oikeudenmukaisuuden periaatteesta, joka perustuu tasa-arvon ja yksilön arvon kunnioituksen periaatteisiin. On huomattava, ettei edellä esitetyissä vastauksissa ole siveyskehityksen näkökulmasta niinkään oleellista se, kumpaan tulokseen vastaaja on päätynyt kuin se, mitä peri aatteita hän käyttää perustellessaan vastauksiaan. Sokrates väitti, että se, joka tietää, mikä on oikein, myös tekee niin. Oliko hän oikeassa? Monet ovat taipuvaisia sanomaan: "Ei tietenkään." Voidaan hyvinkin olla sitä mieltä, ettei tarvitse tehdä kokeita, jotta voidaan osoittaa näin kummallinen mielipide vääräksi. Mutta varmuuden vuoksi kerromme eräästä hyvin kuuluisasta kokeesta. SähköshokkikoeVuonna 1936 suoritettiin seuraava koe. Opiskelijoita pyydettiin tulemaan valekoehenkilöiksi kokeeseen, jolla näennäisesti tutkittiin oppimista. Heidän piti olla kärsivinään kauheasti silloin, kun aidot koehenkilöt luulivat antavansa heille sähköshokkeja. Aidot koehenkilöt asetettiin suuren kojelaudan eteen, mistä he voivat säädellä shokkeja, ensin heikkoja 15- volttisia ja sitten yhä voimakkaampia aina 450- volttisiin, tappaviin shokkeihin asti.Väärä koehenkilö oli tuntevinaan yhä voimakkaampaa ja 200 voltin kohdalla jo lähes sietämätöntä tuskaa. Todellinen kysymys olikin, miten pitkälle aidot koehenkilöt jatkoivat koetta. Pahinta ja tyrmistyttävää oli, että 70 % jatkoi koetta katkeraan loppuun asti, 450 voltin shokkeihin. Miten he saattoivat? Heidän on täytynyt ymmärtää tehneensä väärin. He tiesivät, mikä on oikein,' mutta he eivät tehneet niin kuin Sokrates väitti. Ehkäpä heidän tietonsa ei ollutkaan oikeanlaista. Sokrateen mielestä ihminen, joka todella ymmärtää oikean myös tekee oikein. Kohlbergin teorian mukaisessa siveyskehityksen kuudennessa vaiheessa olevan ihmisen pitäisi Sokrateen mukaan toimia oikein. Tällainen henkilöhän oivaltaa syvällisesti ne siveyskäsitteet, joita Sokrates sisällytti sanaan "tietää". Eräässä testissä koehenkilöt testattiin Kohlbergin testillä. Tuloksista kävi ilmi, että kuudennessa vaiheessa olevista kokonaista 75 % kieltäytyi jatkamasta koetta loppuun. Viidennessä tai sitä varhaisemmassa vaiheessa olevista kieltäytyi ainoastaan 13 % jatkamasta. Tämän kokeen tuloksista on sanottu, etteivät ne ole ollenkaan huonoja lukuja Sokrateelle ja Kohlbergille. Koululaitoksen suhteen Kohlbergin ajatusten perusteella on tehty monenlaisia johtopäätöksiä. Joskus nämä johtopäätökset ovat olleet vastakkaissuuntaisiakin. Useimmat ovat kuitenkin katsoneet, että Kohlbergin ajatukset tukevat ns. oppilaskeskeisiä työtapoja. On ajateltu, että ihminen pystyy itse kehittymään, kun hän saa oikeita virikkeitä. Toisaalta tutkimustulokset viittaavat siihen, ettei ihmistä voida väkisin siirtää siveyskehityksen vaiheesta seuraavaan. Tehtäviä
Persoonallisuuden piirteitäPersoonallisuudella tarkoitetaan yksilön piirteiden muodostamaa kokonaisuutta. Usein on tapana puhua ihmisen luonteesta. Luonnetta kuvataan usein kertomalla yksilön tarpeista, harrastuksista, arvostuksista yms.Ihmisillä on tavattoman monenlaisia käyttäytymismuotoja ja ominaisuuksia. Joskus voidaan sanoa, että yksilö on esimerkiksi sisäänpäin kääntynyt tai ulospäin suuntautunut, mutta useimmat ihmiset sijoittuvat tällaisten tyyppien väliin. Tutkimuksissa on löydetty mm. seuraavia jaotteluja: Hilpeä - alakuloinen Tunnollinen ja luotettava - pintapuolinen ja epäluotettava Valpas ja toimelias - veltto ja verkkainen Tasapainoinen - epävakainen tunne-elämä Joustava ja avoin - jäykkä ja sulkeutuva Vallanhaluinen - alistuva Toiveikas - tulevaisuutta synkkänä pitävä Helläluontoisuus - kovaluontoisuus Seuraavassa on tarkasteltu helläluontoista ja kovaluontoista ihmistyyppiä, koska ne ovat tärkeitä siveyden näkökulmasta. Kova ja helläluontoinen persoonallisuusVanhemmat eivät siedä lapsiltaan mitä tahansa hyökkäävyyttä tai arvostelua. Monien vanhempien mielestä lasten pitää hyväksyä kaikki, mitä he itse pitävät kalliina tai pyhänä. Ankara kasvatus johtaa siihen, että vanhempia ja omaa itseä kohtaan tunnettu hyökkäävyys torjutaan tietoisuudesta.Eräiden tutkijoiden mielestä hyökkäävyys ei kuitenkaan häviä vaan suuntautuu uusiin kohteisiin. Ankaran kasvatuksen saanut suuntaa hyökkäävyytensä muihin kuin omaan väestöryhmäänsä sekä vieraisiin aatteisiin ja tapoihin. Ylemmilleen hänestä tulee liehittelevä ja makeileva, alemmilleen suvaitsematon ja hyökkäävä. Hän vartioi kateellisena savuttamaansa yhteiskunnallista asemaa. Miksi hän on niin tarkka asemastaan? Koska hän ei siedä arvostelua. Sen sijaan että tällainen henkilö huomaisi itsessään esimerkiksi ahneutta, saituutta, itsekkyyttä ja laiskuutta, hän näkee näitä ominaisuuksia muiden ryhmien jäsenissä. Toisiin ryhmiin kohdistuvat ennakkoluulot tulevat niin voimakkaasti tunnepitoisiksi, ettei niitä sen vuoksi voi ajatella järkevästi tai selvittää keskustelemalla. Tästä syntyy erityinen käsittämis- ja ajattelutapa. Näistä ihmisistä tulee koko olemukseltaan jäykkiä. He näkevät kaiken mustana tai valkoisena, hyvänä tai pahana. He huomioivat ympäristöään sillä tavalla valikoiden, etteivät he huomaa tai paina mieleensä sellaista, mikä on ristiriidassa heidän ennakkoluulojensa kanssa. Heillä on puutteellinen moniselitteisyyden sieto. Heidän on vaikea tunnustaa yhteiskunnan moniarvoisuutta. Heidän on vaikea eläytyä toisten tunteisiin ja ajattelutapoihin. Tällaista persoonallisuutta kutsutaan kovaluonteiseksi eli autoritaariseksi. Kovaluontoisen persoonallisuuden tutkimukset aloitettiin 40-luvulla Theodore Adornon johdolla Yhdysvalloissa, ja näitä tutkimuksia on suoritettu myös Suomessa. Kovaluontoisen persoonallisuuden vaikutusta kulttuuriamme on usein pyritty vähättelemään, mutta Suomen Gallupin vuonna 1973 suorittama autoritaarisuustutkimus osoitti, että kovaluontoisiin ihmisiin kuuluu mahdollisesti jopa puolet Suomen kansasta. Todellisuuskäsitykseltään kovaluontoiset suomalaiset olivat useimmiten uskovaisia, mutta sen sijaan poliittisten puolueiden välillä esiintyy tässä suhteessa vain vähäisiä eroja. Vastaavaan tulokseen päätyi Satu Pulkkinen verratessaan ateistisia ja uskovaisia opiskelijoita. Kovaluontoinen persoonallisuus suhtautuu kielteisesti vähemmistöryhmiin, hänellä on voimakkaita ennakkoluuloja esimerkiksi mustalaisia, mustaihoisia afrikkalaisia (espanjan kielen negro = musta), sukupuolisesti poikkeavia, työttömiä, ateisteja jne. kohtaan. Tällainen henkilö vaatii yleensä kovia rangaistuksia (esimerkiksi: jumalanpilkka olisi rangaistava nykyistä ankarammin). Vastakkaisen tyylin kehittäneille ihmisille on ominaista moniselitteisyyden sieto ja joustavuus (vilkkaus, avoimuus uusille vaikutteille, taipumus kokeilla uusia työmenetelmiä ja apuvälineitä sekä eläytyä uusiin ajattelutapoihin). Kun joustavat ihmiset kykenevät arvioimaan toisia ihmisiä monipuolisesti ja vivahteikkaasti eivätkä aseta ihmisiä erilaisiin karsinoihin, niin jäykät lankeavat luokittelemaan ja "tietävät tarkalleen", millaisia ovat ulkomaalaiset, naiset, miehet, ylioppilaat, poliisit ja sotilaat. Tutkimusten suorittajia on arvosteltu siitä, että he ovat antaneet vastenmielisyytensä fasismia ja rotuerottelua kohtaan vaikuttaa itseensä. Jos tarkastellaan Kohlbergin esittämiä siveyskehityksen vaiheita, niin kova persoonallisuus saattaa sijoittua kaikille siveyskehityksen tasoille. Lähinnä kova persoonallisuus kuitenkin liittyy vaiheeseen 4, "laki ja järjestys". Kuitenkin esimerkiksi monet jenginuoret, jotka edustavat kovaa persoonallisuutta, näyttävät kuuluvan esisiveelliselle tasolle. Kun ankara kasvatus tuottaa kovan, "lakia ja järjestystä" vaativan persoonallisuuden, ns. vapaata kasvatusta on viime vuosina syytetty siitä, että se tuottaa esisiveelliselle tasolle jääneen kovan persoonallisuuden. Yhteiskunnan taipumus suosia pikemmin "lain ja järjestyksen" kovuutta kuin siveydestä piittaamatonta kovuutta on yhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta ymmärrettävää. Voidaan kuitenkin kysyä, edistääkö kovuuden suosiminen tässäkään muodossa kansalaisten todellista hyvinvointia. Tehtäviä
Yksilön tietoisuuden osatekijöitäYksilön siveyskasvu edellä esitetyllä tavalla on tärkeä osa hänen tietoisuutensa kasvua. On voitu osoittaa, että siveyskehitys todella tapahtuu asteittain ja että mitään astetta ei voida sivuuttaa. On myös todettu, että siveyskehitys ei voi kulkea taaksepäin. Tämä antaa kasvattajalle toivoa. Kasvatus voi kuitenkin joskus pysäyttää siveyskehityksen.Siveyskehitystä auttaa yhteentörmäys siveysongelmien kanssa. Myös omaa astetta korkeammalla oleville asteille kuuluviin vastauksiin tutustuminen auttaa siveyskehitystä. Siveyskehityksen tuloksena syntynyt tapa ajatella siveyskysymyksiä ja syntynyt siveyssäännöt muodostavat tärkeän osan tietoisuutta. Ajatustunteiden hallintaToinen tärkeä tietoisuuden alue on kyky käsitellä omia ajatustunteitaan eli mootioitaan. Emootio on jotakin, joka koostuu tunteista, toiminnasta, tilanteesta ja ajattelusta.Tunteita ovat esimerkiksi jännitys, hilpeys, mielihyvä, kauhu. Tunteisiin liittyviä toimintoja ovat mm. punastuminen, huokaus, huutaminen, otsanrypistys, hymy, nauru, ivahymy, raivo, murahdus, säikähdys, ärsyyntyminen, kauhistuminen, kiihtyminen ja välinpitämättömyys. Tunteisiin liittyviä tilanteita ovat mm. tapahtumien synnyttämä tai tulevien tapahtumien pelko, ahneus, elämänilo, mustasukkaisuus, sääli, toivo, halu, pelästys, shokki, hämmästys. Tunteisiin liittyvää ajattelua esiintyy mm. syyllisyydessä, häpeässä, uskollisuudessa, rakkaudessa, vihastumisessa, pelossa ja huolestumisessa. Esimerkki: Näet tilanteen. Ajattelet tilannetta. Lihaksesi jännittyvät. Lähdet juoksemaan. Tehtävä
Emootiot eli ajatustunteetKoska emootiot sisältävät ajattelua, niitä voidaan hillitä järkevän ajattelun avulla. Muinaissuomalaisessa yhteiskunnassa esiintyi kosto rangaistusmuotona, mutta vähitellen yhä useammat ovat oppineet ymmärtämään, ettei kosto hyödytä ketään. Vihastunut tai mustasukkainen ihminen ei käyttäydy järkevästi, ja tästä syystä nämä emootiot aiheuttavat yksilölle enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Henkisesti kypsä ihminen pystyy hillitsemään nämä emootiot.Etenkin uskovaisilla ihmisillä on usein voimakkaita pelkoja ja syyllisyydentunteita. Syyllisyyden tunteminen on pikemmin itsensä rankaisemista kuin käyttäytymisensä korjaamista. Syyllisyyttä tunteva ihminen voi toistaa pahan tekonsa ja taas tuntea syyllisyyttä. Tapansa parantanut ihminen sen sijaan pääsee eroon tästä tunteesta. Pelolla on oma merkityksensä luonnossa, mutta ajattelevalle ihmiselle turhista peloista on huomattavaa vahinkoa. Henkisesti kypsä ihminen osoittaa myös rohkeutta. Elämään liittyy aina jokin määrä riskejä, jotka on siedettävä. Itsekunnioitus on kypsän ihmisen ominaisuus. Vain ihminen, joka on oppinut tuntemaan oman arvonsa, pystyy antamaan arvon muille. Toisen ihmisen arvon kieltäminen on usein heijastusta omista alemmuudentunteista. Eri aikoina ja eri kulttuureissa ihmiset ovat käsittäneet todellisuuden hyvin eri tavoin. Alkukantainen ihminen näki kaikkialla luonnossa salattuja voimia, ja hän toimi alkeellisen maailmankuvan pohjalta. Meidän mielestämme monet hänen teoistaan olivat järjettömiä. Maailmankuva, käsityksemme luonnosta ja ihmisen asemasta siinä, on tärkeä osa tietoisuuttamme. Mitä paremmin maailmankuvamme vastaa todellisuutta, sitä tehokkaammin pystymme toimimaan. Virheellisistä käsityksistä seuraa virheellistä toimintaa. Tietomme ilmiöiden syistä, seurauksista ja niiden välisistä vuorovaikutussuhteista vaikuttavat siihen, miten koemme tilanteen ja miten toimimme. Myös persoonallisuuden rakenteella on vaikutusta toimintatapoihimme. Jäykkä, autoritaarinen persoonallisuus ei herkästi sopeudu uusiin olosuhteisiin, ja tästä saattaa olla hänelle vahinkoa. Toisaalta uusien olosuhteiden nopeasta käsittämisestä ja huomioimisesta saattaa olla vahinkoa sellaisessa ympäristössä, jota autoritaariset persoonallisuudet hallitsevat. Voidaan puhua yhteisön henkisestä kypsyydestä. Kypsä yhteisö pystyy mukautumaan uusiin tilanteisiin oikeaa vauhtia. Tilanteesta tekemämme johtopäätökset riippuvat kyvystämme ajatella. Erityisen vaikeaa on ajatella luovasti, hahmottaa tilanne tavalla, jota ei ole aikaisemmin tehty tai tavalla, joka on meille ennestään tuntematon. Ajattelemalla joudumme arvioimaan myös tekojemme mahdollisia seurauksia. Mitä paremmin osaamme ajatella ja mitä enemmän tiedämme, sitä parempiin tuloksiin pääsemme. Ajattelun avulla opimme myös ymmärtämään, mitä voimme lähimmäisiltämme vaatia. Meidän on opittava ihmissuhteissamme hyväksymään toinen ihminen sellaisena kuin hän on, ja meidän on mahdollisimman pitkälle noudatettava kanssakäymisessämme sellaisia pelisääntöjä, jotka molemmat voivat hyväksyä. Rakentaessamme elämänsuunnitelmaamme voimme toisaalta omaksua itsekkään asenteen, pyrkiä rikkauteen, kunniaan, nautintoihin ja valtaan. Tällainen tulevaisuus ei ole kuitenkaan koskaan kaikille ihmisille mahdollinen. On epärealistista kuvitella, että sellainen tulevaisuus olisi mahdollinen juuri minulle, tavalliselle ihmiselle. Katteettomat toiveet aiheuttavat tarpeettomia pettymyksiä. Toisaalta voimme ajatella tekevämme suuria tekoja ihmiskunnan hyväksi. Vaikka meillä olisi kykyjä ja ymmärrystä, tällaiset haaveet ovat kuitenkin useimmiten katteettomia. Paitsi että ihmiskunnan voimavarat ovat rajoitetut, voi olla, etteivät yhteisömme jäsenet perinteeseen, uskontoon yms. asioihin vedoten ollenkaan halua niitä hyviä asioita, joita pyrimme heille tarjoamaan. Voimme yleensä saavuttaa jotakin vain toimimalla yhdessä toisten ihmisten kanssa, koettamalla ymmärtää heidän pyrkimyksiään ja tuomalla nöyrästi esiin omiamme. Ehkä juuri nyt enemmän kuin koskaan ihmiskunta tarvitsee yksilöiden ja yhteisöjen henkistä kasvua. Tämä lienee mahdollista vain rajoittamalla jossain määrin juoksemista aineellisten tavaroiden ja kaupan hyllyltä ostettavien nautintojen perässä. Edellä todettiin, ettei Sokrates ollut kovin väärässä, kun hän korosti tiedon tärkeyttä hyvän ja oikean lähteenä. Erilaista tietoa on nykyään tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki saatavilla oleva tieto ei kuitenkaan ole todellista tietoa, totta. Sekä suurvaltojen välinen tietosota (informaatiosota) että eri aatteiden välinen tietosota vinouttavat usein pahasti saapuvien tietojen antamaa kuvaa. Valitsemalla omalle aatteelle mieluisat tiedot ja karsimalla pois epämieluisat asioista saatetaan antaa täysin väärä kuva, vaikka esitetyt yksityiskohdat sinänsä olisivat tosia. Henkisesti kypsä ei ole ihminen, joka kuuliaisesti lukee ulkoa, mitä hänen käsketään lukea, vaan henkilö, joka pystyy omakohtaiseen tiedon hankintaan sekä erottamaan oleellisen tiedon, ihmisyyden suuret linjat, epäoleellisesta rihkamatiedosta. VieraantuminenYksilöitä ja ryhmiä, joissa vallitsee välinpitämättömyyden ja epävarmuuden tunteita, sanotaan usein vieraantuneiksi. Vieraantumista kuvaa Fjodor Dostojevski antaessaan miehen "Kellariloukossa puhua seuraavasti:"Loppujen lopuksi, hyvä herrasväki: on parasta olla mitään tekemättä! Parasta on tietoinen toimettomuus! Ja eläköön kellariloukko" ... ... Parasta olisi, jos minä edes itse uskoisin jotain siitä, mitä olen nyt kirjoittanut. Vannon, hyvä herrasväki, etten usko sanaakaan, en pienintä sanaakaan kaikesta tästä mitä olen nyt kyhännyt..." Sanan "vieraantuminen" yleistymiseen on eniten vaikuttanut Karl Marx. Hänen mielestään työntekijä, joka on menettänyt mahdollisuuden valvoa sekä työolosuhteita että työnsä tulosta, on vieraantunut itsestään. Sen ohella hän on vieraantunut muista ihmisistä, sillä hänen yhteytensä näihin perustuu siihen, että hän tarjoaa vaihtoa, tarjoaa jotakin hyödyllistä vastikkeena saamastaan hyödystä. Max Weber puolestaan kiinnittää huomionsa byrokratian eli virkavaltaisuuden kasvuun nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Edistäessään tehokkuutta byrokratia lisää vieraantumista, jota voidaan nimittää tarkoituksettomuudeksi. Tehokkuudesta, joka oli alun perin vain keino, onkin tullut päämäärä. Nykyään vieraantumista erotetaan mm. seuraavia lajeja: vallanpuute, tarkoituksettomuus aineellisesti hyvissä olosuhteissa, normittomuus, eristysvieraantuminen ja itsevieraantuminen. Vieraantumisen syynä on usein pidetty yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, mutta uudenaikaistumiseen on kuitenkin liittynyt myös vieraantumiselle täysin vastakkainen ilmiö, myötäelämisen taidon kasvu, kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja kyky tarkastella asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Myötäelämisen taidon avulla nykyaikainen yhteiskunta voi pyrkiä kohti uutta solidaarisuutta. Tehtäviä
Kulttuuri (valtarakenteet) ja tietoisuusUusi kulttuurin määritelmä: Kulttuuri on yleinen valtarakenne.Tässä aineistossa noudatetaan uutta kulttuurin määritelmää. Uusi määritelmä johtuu siitä, että aineiston tekijät pyrkivät olemaan rehellisiä. Yhteiskunnallista todellisuutta ei pyritä peittelemään latinankielestä peräisin olevilla sekavilla sivistyssanoilla. Oppilailta ei liioin voida vaatia sekavien sivistyssanojen osaamista. Mieluiten oppilailta on vaadittava todellisuuden tuntemusta aivan omin sanoin ja itse ajateltuna esitettynä.Vanha sekava kulttuurin määrittelyKoska esimerkiksi Ylioppilastutkintolautakunta on useinkin edellyttänyt, että oppilaat osaavat kirjoittaa sekavia, seuraavassa on vanha aineisto "kulttuurista"Suomalaisen kansanmiehen suhtautumista kulttuuriin kuvaa kasku, jonka mukaan hän meni apteekkiin, löi pullon tiskiin ja sanoi: "Antakaapas tähän sitä kulttuuria". Kulttuurilautakunnat käsittävät kulttuurin usein taiteiksi. Sana "kulttuuri" johtuu latinankielen sanasta, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät tätä sanaa tarkoittamaan myös "hengenviljelyä". Erik Ahlman sanoi, että toimintana kulttuuri on (aineellisen tai henkisen) aineksen muokkaamista sellaiseksi, mitä se ei alkuaan, luonnostaan, ole. Tämän toiminnan tuloksia ja myös tilaa, joka syntyy, sanotaan myös kulttuuriksi. Ensimmäisen Tietosanakirjan kulttuuri- hakusanan kirjoittaja Arvi Grotenfelt katsoo, että kulttuuri pyrkii muuttamaan taistelun olemassaolosta yhteistyöksi inhimillisen olemassa olon kohottamiseksi. Aineellisen toiminnan ja ihmishengen viljelemisen välillä hän toteaa kehitystä edistävän vuorovaikutuksen: kun ihminen muovailee ympäröivää luontoa ja muodostelee luonnonesineitä tarkoitustensa mukaisiksi, tämä toiminta vaikuttaa takaisin häneen itseensä siten, että hänen omat ruumiilliset ja henkiset kykynsä voimistuvat. Hänen käytännöllinen taidokkuutensa ja älynsä kehittyvät ja ne saavat vuorostaan aikaan läheisempää yhteiselämää ihmisten kesken, jonka johdosta verkalleen siveyssuhteet, tunteet ja käsitteet hienostuvat ja jalostuvat. Vanhoja jaotteluja hieman uudistettuinaAteismin sanakirjan (Google: "Dictionary of Atheism) mukaan kulttuuri on yleinen valtarakenne.Valtarakenne (kulttuuri) jaetaan usein aineelliseen valtarakenteeseen (kulttuuriin) ja aineettomaan valtarakenteeseen (henkiseen kulttuuriin). Aineellinen valtarakenne (kulttuuri) on sellaisten tuotteiden kuin rakennusten, asusteiden, työvälineiden, kotitaloustarvikkeiden, liikenne- ja kuljetusvälineiden yms. muodostama kokonaisuus. Niinpä aineellisella kansanvaltarakenteella (kansankulttuurilla) on myös taidearvo. Aineeton valtarakenne (henkinen kulttuuri) sisältää arvoja, aatteita, mielikuvia, taideteoksia, vertauskuvia, tapoja ja asioita, joiksi nämä aatteet ovat kiteytyneet. Ihmisen käyttäytymistä joudutaan tutkimaan ainakin neljän erityyppisen järjestelmän kannalta. Ne ovat elollinen (biologinen) järjestelmä eli ihmisen elimistö, mielen (psykologinen) järjestelmä eli minä (persoonallisuus), yhteisöllinen (sosiaalinen) järjestelmä kuten ryhmä tai yhteiskunta sekä valtarakenteiden (kulttuurin) muodostama järjestelmä. Nämä järjestelmät vaikuttavat toisiinsa mm. siten, että yksilö elollisena (biologisena) ja mielellisenä (psykologisena) kokonaisuutena asettaa ne edellytykset, joiden vallitessa yhteiskunta ja valtarakenne (kulttuuri) pääsevät kehittymään. Kun yleinen valtarakenne (kulttuuri) vaikuttaa tietoisuuteen, puhutaan valtarakenteen (kulttuurin) sisäistämisestä, yksilö oppii valtarakenteen (kulttuurin) arvot, tavat ja mitat (normit). Yhteiskunnan tasolla valtarakenteen (kulttuurin) arvopäämäärät saavat muotonsa yhteiskunnallisissa laitoksissa. Valtarakenteeksi (kulttuuriksi) nimitetään usein kokonaisuutta, joka käsittää tiedon, uskomukset, taiteen, siveyskäsitykset, lain, perinteen sekä kaikki muut sellaiset kyvyt ja tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä omaksunut. Valtarakenne (kulttuuri) antaa myös yhteiskunnalliselle toiminnalle merkityksen. Jokin teko, ele tai ilme saattaa eri valtarakenteissa (kulttuureissa) merkitä aivan eri asioita. Suomalaisen valtarakenteen (kulttuurin) vaiheitaTehtävä
Muinaissuomalaisten uskonnossa vainajilla ja esi-isillä oli tärkeä asema. Palvontamenoja harjoitettiin ainakin perheen, suvun ja kyläkunnan puitteissa, joskus myös usean pitäjän valtarakenteen (kulttuurin) yhteisvoimin. Biologispohjainen yhteisö koostui perheestä, suvusta ja heimosta. Aluepohjaisia yhteisöjä olivat kylä, pitäjä ja maakunta. Esihistoriallisten suomalaisten valtarakenneryhmien (kulttuuriryhmien) normijärjestelmä perustui esi-isien palvontaan liittyvään uskontoon. Ruotsalaisten valloitettua huomattavan osan maata kirkon hallintoelimet asetettiin jo olemassa olevien hallintoelinten johtoon tai yläpuolelle. Vanhan (ns. pakanallisen eli ei-kristillisen) valtarakenteen (kulttuurin) hävittämisellä ei pidetty kiirettä, ja vielä reformaation (ns. protestanttisten lahkojen synty) aikaan saatettiin tutkia vanhaa muinaissuomalaisten uskontoa. Vielä 1900- luvulla Suomessa eli ihmisiä, jotka maanviljelys- ja metsästystoimissaan turvautuivat vanhaan muinaissuomalaiseen uskontoon. Esimerkiksi saatettiin ajatella, ettei pienenevän kuun aikaan voida kylvää maan pinnalla kasvavaa viljaa. sen sijaan maan alla kasvavia perunoita voitiin kylvää. Kristillinen valtarakenne (kulttuuri) voimisti otettaan reformaation jälkeen, ja vanhaa ei-kristillistä (pakanallista) valtarakennetta (kulttuuria) koetettiin juuria pois. Lopullisesti kristillinen valtarakenne (kulttuuri) näyttää voittaneen Suomessa 1900 -luvulla ja huomattavassa määrin kansanopetuksen ja kansakoululaitoksen kehityksen vuoksi. Reformaatio erotti valtiovallan ja kirkollisen vallankäytön, ja kun käsitysvapauden (huonompi sana uskonnonvapauden) aate viime vuosisadan lopulla alkoi saada kannatusta, valtio ja kunta muodostuivat valtarakenteen (kulttuurin) ylärakenteiksi, joihin perheet ja yksilöt liittyivät. Poliittisen toiminnan laajentuessa yhä enemmän aikaisemmin evankelis-luterilaisen kirkon hoidossa olleita tehtäviä siirtyi yhteiskunnalle. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen suomalainen valtarakenne (kulttuuri) on joutunut entistä enemmän tekemisiin muiden maiden valtarakenteiden (kulttuurien) kanssa. Valtion yläpuolella olevaksi laitokseksi mielletään usein Yhdistyneet Kansakunnat -järjestö. Televisio tuo tapahtumat maapallon toiselta puolelta suomalaisen olohuoneen nurkkaan. Suomalaisen valtarakenteen (kulttuurin) eristyneisyyttä on kuitenkin lisännyt se, että suomenkieltä ei juuri puhuta maamme rajojen ulkopuolella. Aineellisen valtarakenteen (kulttuurin) alueella Suomi on varsin nopeasti omaksunut ulkomaisia vaikutteita. Mitä Suomessa ei kannata valmistaa, sitä voidaan tuoda ulkomailta. Tämä tuonti on voitu kustantaa pääasiassa metsäteollisuuden viennillä. Sen sijaan ei-aineellisen valtarakenteen (henkisen kulttuurin) tuotteiden tuottaminen ja tuonti ovat ongelmallisempia. On esimerkiksi kirjallisuuden lajeja (kuten tieteiskirjallisuus), jotka ovat meidän maassamme täysin kannattamattomia suomen kieltä puhuvien ihmisten pienen määrän vuoksi. Tietokirjallisuuden suomentamisesta ja kustantamisesta vastaavat muutamat harvat kustannusyhtiöt, jotka voivat valvoa, mitä suomalaiset tietävät. Erityisen kipeänä tämän valvonnan ovat kokeneet suomalaiset vähemmistöryhmät kuten jumalattomat (ateistit). Tietoisuuteen vaikuttaminenMuinaissuomalaisessa valtarakenteessa (kulttuurissa) perhe oli tärkein valtarakenteen (kulttuurin) tietojen, uskomusten, arvojen, taidekäsitysten, siveysikäsitysten, lain ja perinteen välittäjä. Valtarakenne (kulttuuri) muuttui vain hitaasti, sillä samat käsitykset siirtyivät sukupolvelta toiselle.Kristillisellä kaudella ensin katolinen (= yleinen) ja sitten luterilainen (= pieni pääasiassa Suomessa, Pohjoismaissa ja Saksassa vaikuttava lahko) kirkko ryhtyivät johtamaan suomalaista valtarakennetta (kulttuuria). Valtio lisäsi vähitellen vaikutusvaltaansa aineellisen valtarakenteen (kulttuurin) alueella, mutta kirkko pyrki kaikin tavoin hallitsemaan aineetonta valtarakennetta (henkistä kulttuuria). Työväen valtarakenne (kulttuuri)Vuosisatamme alkupuolella syntynyt työväen valtarakenne (kulttuuri) edusti kirkosta riippumatonta, joskus jopa kirkkoon kielteisesti suhtautuvaa valtarakennetta (kulttuuria). Alettiin julkaista työväestölle tarkoitettuja (sosialistisia) kirjoja ja lehtiä. Rakennettiin työväentaloja, ja niissä järjestettiin erilaisia tilaisuuksia. Syntyivät työväenlauluperinne ja näyttelemisharrastus. Työväen valtarakenne (kulttuuri) otti taiteen poliittisen valistuksen välineeksi.Talonpojat pystyttivät nuorisoseuratalojaan ja yhdessä porvariston kanssa suojeluskunnan taloja. Sivistysharrastuksen seurauksena perustettiin työväen- ja kansalaisopistoja sekä kansanopistoja. Erityisesti poliittinen työväenliike oli ajanut kansakoululaitoksen kehittämistä. Kansakoulu joutui kuitenkin vahvasti kristillisisänmaallisten piirien valvontaan, ja kansakouluissa laulettiin uskonnollisia ja isänmaallisia, usein myös sotahenkisiä lauluja. Kansalaissodan ja toisen maailmansodan välisen ajan koulukasvatus on varmaan jättänyt pysyviä jälkiä suomalaiseen valtarakenteeseen (kulttuuriin). UudenaikaistuminenToisen maailmansodan jälkeen erityisesti radio, elokuvat, iskelmämusiikki ja laajeneva lehdistö vaikuttivat suomalaiseen valtarakenteeseen (kulttuuriin). Kaupallinen viihde alkoi vähitellen syrjäyttää omatoimista taideharrastusta. Työväentalot ja seurojentalot jäivät tyhjiksi, ja nuoriso matkusti kymmenien kilometrien päähän huvitilaisuuksiin, joissa viihdeteollisuuden luomat kuuluisuudet esiintyivät suurissa halleissa tai tanssilavoilla.Viisipäiväiseen viikkoon siirtyminen lisäsi suomalaisten vapaa-aikaa, mutta televisio, viihdelehdistö ja muut kaupallisen kulttuurin tuotteet ovat täyttäneet vapaa-ajan niin, että omaehtoinen kulttuuriharrastus ei ole lisääntynyt. Työväentaloja ja seurojentaloja puretaan tai ne rappeutuvat käyttökelvottomiksi. Perhe, koululaitos sekä uskonnot ja aatteet vaikuttavat varmasti kaikkein voimakkaimmin valtarakenteen (kulttuurin) piirissä esiintyvään tietoisuuteen. Toisaalta ihmisiin voidaan vaikuttaa lukuisien yhteiskunnan laitosten ja rakenteiden avulla. 1960-luvulla suomalaiseen valtarakenteeseen (kulttuuriin) tunkeutui joukko uusia aatteita. jotka liittyivät ulkomailla esiintyneeseen uusvasemmistolaisuuteen. Eniten huomiota herättivät aseistakieltäytyjät, mutta myös sukupuolten tasa-arvoa ja sukupuolisia vähemmistöjä edustavat liikkeet tulivat kuuluisaksi. Järjestettiin laajoja Vietnamin sodan vastaisia mielenosoituksia ja puhuttiin rotuerottelua vastaan. Eräs uusvasemmiston aatteellisista ihanteista oli Herbert Marcuse, joka arvosteli ankarasti kapitalististen maiden valtarakennetta (kulttuuria). Hänen pääteoksensa saatiin suomennettua 60-luvun lopussa, jolloin uusvasemmistolaisuus oli jo mennyt pois muodista. Yksiulotteinen ihminen?Teoksessaan Yksiulotteinen ihminen Herbert Marcuse kirjoitti mm.:"Elämän välttämättömät tarpeet ovat ainoat tarpeet, joilla on varaukseton oikeus tyydytykseen: ravinto, vaatetus ja asunto, jotka vastaavat saavutettua kulttuuritasoa... Viime kädessä yksilöitten itsensä on vastattava kysymykseen, mitkä ovat tosia ja mitkä vääriä tarpeita. Mutta vain viime kädessä, jos ja kun he ovat vapaat antamaan omat vastauksensa. Niin kauan kuin heidät pysytetään kykenemättöminä itse määräämään itsestään, niin kauan kuin heitä aivopestään ja käsitellään (aina viettejä myöten), ei heidän vastauksiaan voida pitää heidän ominaan... Vapautuminen on aina riippuvainen orjuuden tiedostamisesta ja tämän tietoisuuden syntymistä on aina estänyt se, että hallitsevana ovat olleet vieraat tarpeet ja tyydytykset, jotka ovat suuressa määrin muuttuneet yksilön omiksi... Yhteiskunnallinen valvonta pakko synnyttää valtavan hukkatuotannon ja hukkakulutuksen tarpeen, tarpeen tehdä tylsistävää työtä kun se ei enää ole todella välttämätöntä, tarpeen rentoutua tavalla, joka lievittää ja pitkittää tätä tylsistymistä, tarpeen pitää kiinni sellaisista pettävistä vapauksista kuin vapaa kilpailu hintojen ollessa säädetyt, vapaa lehdistö, joka itse sensuroi itsensä ja vapaus valita mieleisensä tavaramerkki samalla kun vallitsee periaatteellinen kulutuspakko. Kun hallitseva kokonaisuus on luonteeltaan tukahduttavaa, voidaan vapaudesta tehdä mahtava herruuden välikappale. Se, että yksilö voi valita, ei ole ratkaiseva määriteltäessä ihmisen vapauden astetta. Ratkaisevaa on se mitä yksilö voi valita ja mitä hän valitsee.. Kun herrat valitaan vapailla vaaleilla, niin se ei poista herroja enemmän kuin orjiakaan. Vapaa valinta laajasta tavaroiden ja palvelusten valikoimasta ei merkitse vapautta jos nämä tavarat ja palvelukset ylläpitävät yhteiskunnallisesti valvottua raadannan ja pelontäyteistä elämää - toisin sanoen jos ne ylläpitävät vieraantuneisuutta. Ja että yksilö omaehtoisesti luo uudelleen tarpeet, jotka hänet on pakotettu omaksumaan, ei tee hänestä itsenäistä, se todistaa vain kuinka tehokas valvonta on... Jos työntekijä ja hänen johtajansa viihdyttävät itseään samoilla televisio-ohjelmilla ja käyvät samoissa virkistyspaikoissa, jos konekirjoittajatar on yhtä viehättävästi laitettu kuin hänen työnantajansa tytär, jos mustaihoinen afrikkalainen omistaa Cadillacin, jos he kaikki lukevat samaa sanomalehteä, niin tämä yhtäläistyminen ei merkitse, ettei luokkia enää ole, se osoittaa vain, kuinka laajalti väestö on omaksunut ne tarpeet ja tyydytykset, jotka ovat omiaan säilyttämään sen järjestelmän joka vallitsee..." Tehtävä
Taide valtarakenteen (kulttuurin) osanaAntti Eskola kirjoittaa taiteen tehtävistä valtarakenteessa, jota hän kutsuu kulttuuriksi, mm. seuraavaa:"Vapaa-ajan vieton laitoksilla voidaan tarkoittaa väljästi sen tyyppisiä asioita kuin taiteen ja viihteen erilaiset muodot, urheilu jne. Jos esimerkkinä tähän ryhmään kuuluvien laitosten tehtävistä ajatellaan taidetta, niin lienee selvää, ettei sen ainakaan pääasiallisena tehtävänä ole taloudellisten laitosten tapaan lisätä yhteiskunnan aineellisia voimavaroja tai poliittisten laitosten tavoin huolehtia yhteiskunnan päätöksenteosta ja siinä syntyvien arvoristiriitojen sovittelusta. Jälkimmäinen tehtävä tosin ei ole kaukana taiteen vaikutusalueesta, sillä onhan olemassa yhteiskunnallisesti osallistuvaa ja jopa poliittista taidetta. Useimmiten kuitenkin taiteen tärkeimpänä yhteiskunnallisena tehtävänä pidetään sen vaikutusta ihmisen henkiseen elämään eli kuten eräs taidetta yhteiskunnallisena laitoksena kuvannut sosiologi kirjoittaa: 'Taiteen välityksellä tavallinen ihminen voi irtautua arkisesta ja rutiininomaisesta turhauttavasta ja sekasortoisesta, rumasta ja vastenmielisestä:' Kulttuurin perustekijöistä taide ei välitä pääasiallisesti tietoja, mutta sen sijaan uskomukset, arvot, moraalikäsitykset ja perinne voivat saada ilmaisunsa taiteessa. Taiteen avulla voidaan siirtää esimerkiksi arvoja tuleville sukupolville. Tällöin taiteen merkitys on säilyttävä. Taiteen avulla voidaan yrittää myös herättää ihmisiä huomaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia. Jotkut taideteokset vaikuttavat voimakkaasti ihmisten tunteisiin. Näin voidaan joko vahvistaa tai heikentää joitakin arvoja. Uskonnot ovat kautta aikojen ymmärtäneet taiteen merkityksen vaikuttamiskeinona. Mahtavat rakennukset, veistokset, maalaukset, musiikki, tanssi, kirjallisuus kaikki ne ovat palvelleet uskontoja. Taide on palvellut ihmisyyttä. Se on paljastanut epäoikeudenmukaisuutta mutta myös laulanut kapinaa tai valanut uutta uskoa ihmisyyden voittoon." Tehtäviä
Valtarakenne (kulttuuri) ja sukupuolisuusLähde: http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaaliantropologia/luonto1.html Luonto ja meemit (kulttuuriperintötekijät) ihmisen ohjaajina Olemme toisessa oppikirjassa tarkastelleet kulttuurin ja ympäristön välistä suhdetta. Olemme myös viitanneet luonnonympäristöstä johtuviin ja sopeutumista edistäviin muutoksiin ruumiinrakenteessa. Ympäristö ja ruumiimme eivät yksin riitä selittämään kulttuurien ilmenemismuotoja. Yhteisöelämä, kaikessa monimuotoisuudessaan, ei palaudu vain luonnontaloudellisiin, maantieteellisiin tai luonnontutkimuksen tosiasioihin. Tämän osuuden pääaihetta mukaillen luonnon ja kulttuurin suhde on toisiaan täydentävä. Koska ihminen on ruumiinsa välityksellä kuitenkin osa luontoa, ruumiillisista tosiasioista koostuva rakenteellinen kokonaisuus ja toiminnallinen järjestelmä, luonnontieteellistä näkökulmaa suosiva henkilö voisi väittää, että juuri tässä seikassa piilee ihmisen käyttäytymisen perusta, joka myös mahdollistaa hänen toimintansa selittämisen ja vertailun kaikkialla, riippumatta kulttuurisista tekijöistä. Tällöin ihmisiä yhdistäväksi tekijäksi voitaisiin valita sukupuolinen käyttäytyminen. Tällainen olettamus on kuitenkin virheellinen. Ymmärtääksemme kulttuuristen käytäntöjen ja uskomusten voiman, tämän osuuden lopuksi on tarkasteltava juuri ihmisen sukupuolisuuden ja kulttuurin välistä suhdetta. Sukupuolinen käyttäytyminen kulttuurisena käyttäytymisenä Sukupuolisuus on perimän säätelemä ja lajin säilymiseen tähtäävä ominaisuus, joka ilmaisee ihmisen sukupuolen. Sukupuolisuuden ilmeneminen ihmisyhteisöissä on voimakkaasti sidoksissa kulttuuriseen ympäristöön. Sukupuolisuutta ja sukupuolista käyttäytymistä on tarkasteltava siihen liittyvien kulttuuristen arvojen ja käytäntöjen kautta. Sukupuolinen käyttäytyminen on eräs yhteisökäyttäytymisen muoto. Tästä seuraa, että se on kaikissa ihmisyhteisöissä säädeltyä. Toisin sanoen, sukupuolinen kanssakäyminen on aina rajoitettua. Jokaisessa yhteisössä on ryhmiä ja henkilöitä, joiden kanssa sukupuolisuhteet ovat kiellettyjä. Nämä kiellot ilmenevät usein sukulaisten välisten sukupuolisuhteiden kieltoina. Arvot ja sukupuolikäyttäytyminen Sukupuolisuuteen liittyvien arvojen ilmeneminen ihmisen käyttäytymisessä on yleensä varsin näkyvää. Eräs esimerkki on latinalaiselle maailmalle ominainen macho- käyttäytyminen, miessukupuoleen liittyvä miehisyyden ja sukupuolisuuden ylikorostaminen, miehisen sukupuolikykyjen palvonta ja sen julkinen näyttäminen. Kiinnostavaa on, että naisihanne Etelä-Amerikassa ja Välimeren alueella perustuu varsin erilaisille arvoille. Useissa tutkimuksissa on väitetty, että latinalaiselle maailmalle ominaisessa kulttuurissa naisen käyttäytyminen on sidottu kunnian ja häpeän arvoihin, jotka mielletään ensisijaisesti sukupuolisiksi arvoiksi. Kunnian säilyttäminen on mahdollista käyttäydyttäessä seksuaaliarvojen mukaisesti. Arvot korostavat aviollista uskollisuutta ja sukupuolista puhtautta. Häpeä on tulos niiden rikkomisesta. Naisen sukupuoliset tarpeet olisi täten alistettu kunnian säilyttämiselle. Jos kulttuuriympäristö samanaikaisesti korostaa miesten sukupuolista kyvykkyyttä ja sukupuolisia tarpeita, se kertoo myös kaksinaissiveydestä. Kyse on tietoisista arvoista, ei välttämättä tosiasiallisesta käyttäytymisestä. Ihmiset eivät ole kulttuurisen ajatusmaailman sokeita vankeja. Mutta vaikka ihmisten käyttäytyminen voi olla ristiriidassa yleisen arvomaailman kanssa, kulttuuriset arvot tai säännöt säätelevät voimakkaasti ihmisten elämää. Yhteisössä eläminen olisi mahdotonta, jos sen jäsenet eivät jakaisi keskenään, tiedostaen ja tiedostamattaan, säännöstöä, joka arvottaa heidän käyttäytymistään. Sukupuolikäyttäytyminen osoittaa tämän selvästi. Vaikka tietyt aatteelliset painotukset eivät estäisi ihmisiä rikkomasta tai koettelemasta sukupuolisen käyttäytymisen rajoja ja jatkamaan elämäänsä tämän jälkeen, löytyy myös runsaasti esimerkkejä, joissa sukupuolisten arvojen vastainen käyttäytyminen on johtanut rikkojien pidättämiseen ja kuolemaan. Esimerkit eivät ole vieraita Välimeren alueen ja Lähi-idän kulttuureille. Rangaistusten syy on myös selvä. Sukupuolisten arvojen mukaista tai vastaista käyttäytymistä ei arvioida pelkästään yksilöiden käyttäytymisenä, vaan yksilöiden katsotaan viestivän käyttäytymisellään laajemman yhteisön, sukunsa ja viime kädessä koko yhteiskunnan, siveellisestä tilasta. Sukupuoliarvojen rikkominen on rikos suvun kunniaa ja yhteisön siveellistä tai uskonnollista valveutuneisuutta kohtaan. Sukupuolikielteiset arvot Sukupuolisuuteen liitetään myös kielteisiä ulottuvuuksia. Toisinaan puhutaan jopa ruumiskielteisyydestä. Tällaista asennetta saattaa ilmetä tiettyjen kristillisten lahkojen piirissä. Sukupuolisuus nautintona mielletään kielteiseksi ominaisuudeksi. Sen tehtävät liitetään suvun jatkamiseen, sillä uskonnollisen ihmisen päämääränä on henkinen kilvoittelu, maallisten nautintojen tavoittelu on tuomittavaa. Näiden päämäärien saavuttamiseksi sukupuoliset tarpeet on jyrkästi kiellettävä. Miksi juuri sukupuolisuus nähdään kulttuuria uhkaavana tekijänä? Miksi esimerkiksi uskonnollisten pyrkimysten saavuttamiseksi ihmisten on alistuttava naimattomuuteen? Tämä on yleistä monissa uskonnollisissa järjestelmissä, joissa pyhyyden tavoittelu ja elämän perimmäisten syiden löytäminen nähdään mahdollisiksi ainoastaan kieltämällä sukupuolisuus, luostarilaitos toimii oivallisena esimerkkinä. Luostari on paikka, jonne voivat vetäytyä henkilöt, jotka haluavat keskittyä uskonnolliseen elämään. Nimi tulee latinan sanasta claustrum, suljettu. Miespuolisia luostarin pysyviä asukkaita kutsutaan yleensä munkeiksi ja naispuolisia nunniksi. Munkiksi tai nunnaksi tuleminen on suuri asia erityisesti luostaritoimintaa harjoittavissa kristillisissä uskonnoissa ja vaatii sitoutumista. Sukupuolisuuden katsotaan uhkaavan sen rajan rikkomista, joka erottaa ihmisen luonnosta. Sukupuolikäyttäytyminen ja valtasuhteet Lisäksi on väitetty, että sukupuolinen käyttäytyminen ilmenee valtasuhteina, hallintana ja epätasa-arvona. Täten, vaikka sukupuolinen käyttäytyminen ilmentää ensisijassa miehen ja naisen välistä suhdetta sekä sukupuoleen liitettyjä arvoja, se saattaa olla samalla vallan ja hyväksikäytön väline. Viime kädessä tämä merkitsee, että sukupuolinen käyttäytyminen yhteisökäyttäytymisen muotona, vahvistaa ja ylläpitää aina vallitsevia yhteisösuhteita, sukupuoliarvojärjestystä ja siveellisiä kannanottoja sukupuolisuuden merkityksestä. Vaikka macho-käsite tai häpeän ja kunnian siveys eivät soveltuisikaan kuvaamaan suomalaista kulttuuria, on esitetty, että myös Suomessa tyttöjen ja poikien siveellinen asema määrittyy eri tavoin - juuri sukupuolikokemusten kautta. Tosin sanoen, se mikä on pojille sallittua ja heidän miehisyyttään tukevaa, on uhka tyttöjen maineelle. Tyttöjen sukupuolisen käyttäytymisen perusta olisi tällöin maineen varjeleminen. Jos tämä pitää paikkansa, ovat tytöt ja pojat varsin eriarvoisessa asemassa. Sukupuolisen eriarvoisuuden räikein esimerkki on kuitenkin sukupuolinen väkivalta. Tosin eräiden väitteiden mukaan, raiskaukset ovat muistumia muinaisesta lajinsäilymiseen tähtäävästä kamppailusta, taistelusta ihmissuvun olemassaolon puolesta. Kyse olisi siis välttämättömästä sukupuolitoiminnosta, joka mahdollistaa osaltaan lajin säilymisen. Näkemys painottaa, että lajinkehityksen myötä raiskaus-malli on jäänyt ihmissuvun perimään ehdollistaen yhteisökäyttäytymisen muotoja. Totta tai ei, selitys ei kumoa väitteitä epätasa-arvosta ja teon vahingollisuudesta. Näyttäisi paremminkin siltä, että nimenomaan eriarvoisuus tuottaa yhteisökäyttäytymisen muotoja, jotka mielletään lainvastaisiksi, mutta joita ylläpidetään eriarvoisuudesta johtuen. Jos kulttuurinen ilmasto mahdollistaa loukkaavan sukupuolikäyttäytymisen ja erilaisen siveyssäännöstön mies- ja naissukupuolelle, laki ei riitä naisen turvaksi. Ihmisen käyttäytymisen eräs keskeinen piirre on perimän ja kulttuuristen sääntöjen välinen jännite. Voidaanko esimerkiksi koskaan sanoa, että jokin teko on ihmiselle luonnollinen? Mikä on perimän osuus käyttäytymisessämme? Ihmisen sukupuolisuus on raskaasti säädeltyä, mutta samalla se on hänelle välttämätöntä, ilmeistä ja mielihyvää tuottavaa. Kumpaa ulottuvuutta meidän pitäisi painottaa? Olkoot vastaus mikä tahansa, sukupuolisella käyttäytymisellä on aina yhteisöllisiä seurauksia ja kulttuuriset ehtonsa. Näin ollen myös raiskauksissa, lasten sukupuolisessa hyväksikäytössä tai sukulaisten välisessä sukupuolielämässä ei ole kyse pelkästään ihmisen mielen ja ruumiin toimintahäiriöistä, tekoon syyllistyneen henkilön mielen järkkymisestä, vaan kulttuurisen todellisuuden arvoista ja yhteisöelämässä vallitsevista suhteista. Seikka, joka tosin näyttää usein unohtuvan ongelmaa pohtivilta virkamiehiltä. Sukulaisten välisen sukupuolielämän kielto: onko se kulttuurinen sääntö vai yleisinhimillinen ohje? Sallitun ja ei-sallitun sukupuolikäyttäytymisen eräs keskeinen rajaaja on sukulaisten välisen sukupuolielämän kielto. Monissa yhteiskunnissa suvun, perheen ja avioliiton käsitteet ja niihin liittyvät käytännöt ja uskomukset ovat hyvinkin erilaisia, on ilmeistä, että myös sukulaisten välisen sukupuolielämän säädökset voivat olla erilaisia. Sen tarkastelu ei ole mahdollista viittaamalla vain esimerkiksi Suomen lakiin, joka nimeää sukulaisten sukupuolielämä kieltoon syyllistyneet ja määrittelee tuomion, joka seuraa määrättyjen sukulaisten välisestä sukupuolisuhteesta. Lähisukulaisten, esimerkiksi vanhempien ja lasten, väliset sukupuolisuhteet eivät ole olleet aina kiellettyjä. Kuninkaan ja hänen tyttärensä tai hallitsevan perheen sisarusten välisillä avioliitoilla pyrittiin estämään jumalallista alkuperää olevien hallitsijoiden sekoittuminen alamaisiinsa, sillä jumalan on avioiduttava ainoastaan toisen jumalallista alkuperää olevan olennon kanssa. Tämäntapaisia liittoja on solmittu esimerkiksi muinaisessa Egyptissä, Persiassa, Perussa ja Japanissa. Myös Tyynen meren saarilta, kuten Havaijilta, on tavattu vastaavia käytäntöjä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että sukulaisten sukupuolisuhteet ovat olleet lähes aina ja kaikkialla kiellettyjä. Kaikista yhteiskunnista näyttäisi löytyvän sääntöjä, joilla sallitut ja ei-sallitut sukupuolikumppanit erotetaan jyrkästi toisistaan. Yhteiskunnallisten seurausten tarkastelua vaikeuttavat kulttuuriset erot, ennen kaikkea avioliittosäädösten ja sukulaisuuskäsitteen osalta. Onko perhe poliittinen ja oikeudellinen yksikkö, osa laajempaa sukuyhteisöä, joka määrittää perheen tehtävät? Vai onko perhe ennen kaikkea talousyksikkö? Onko sen ensisijainen tehtävä perheenjäsenten hyvinvoinnin turvaaminen? Vai liittyvätkö perheen tehtävät jälkeläisten yhteiskuntakelpoisuuden varmistamiseen? Ovatko perheenjäsenten keskinäiset suhteet erilaisia eri kulttuureissa, koska perheenjäsenten käsitteet eroavat eri kulttuureissa? Miksi määrättyjen perheenjäsenten välinen sukupuolinen käyttäytyminen mielletään vahingolliseksi ja miksi se on kiellettyjä? Freudin käsitys Seksuaalisuus edusti Sigmund Freudille (1856-1939) luontoa, jonka kahlitseminen, yhteisöllisen elämän turvaamiseksi, oli mahdollista ainoastaan säätelemällä sukupuolikäyttäytymistä ja määrittelemällä ne kohteet, joiden kanssa sukupuolinen kanssakäyminen oli joko sallittua tai kiellettyä. Freud tähdensi sukulaisten välisten halujen luonnollisuutta. Sukupuolisen kehityksen myötä lapsi kuitenkin vapautuu niistä ja suuntaa sukupuoliset tarpeensa perheen ulkopuolelle. Freudin mukaan sukulaisten väliset halut olivat osa yksilön seksuaaliviettiä. Freud korosti, että sukupuolisten tarpeiden ensimmäinen kohde on aina lapsen omat vanhemmat. Perheessä tapahtuvan kasvatuksen myötä sukupuolisen kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Kiellon syyt palautuisivat täten yhteisölliselle elämälle välttämättömään kasvatukseen, joka toimii perheessä. Westermarckin käsitys Freudin näkemykset olivat osaltaan suunnattu Edvard Westermarckin (1862 - 1939) kehitysopillisia ajatuksia vastaan. Westermarckin mukaan lapsuusiän läheisyydestä ja tuttuudesta seuraa sukupuolinen välinpitämättömyys ja haluttomuus niin vanhempien ja lasten kuin sisarustenkin välille. Tämä oli Westermarckin mukaan osoitus luonnollisesta ja vaistonvaraisesta sukupuolisuuden kieltämisestä, jonka hän liitti lajinkehitykseen. Westermarckin näkemys on täysin päinvastainen kuin Freudin, vaikka molemmat korostivat juuri perheen merkitystä sukupuolisten halujen suuntaajana. Molemmissa näkemyksissä tähdennetään perhe-elämän merkitystä tunteisiin perustuvana vastavoimana yksilöiden haluille. Freudin lähestymistapaan liittyy kuitenkin yhteisöllinen piirre, sillä hän näkee lähisukulaisten sukupuolisuhteen kiellon välttämättömänä yhteisöelämän jatkumiselle ja yhteisökasvatuksen takaajana. Westermarckin lähtökohta puolestaan sisältää luontokorostuksen, sillä Westermarck korosti kiellon luonnollista perustaa, joka hänen mukaansa oli ihmisen lajinkehityksen tulos ja ihmislajin säilymisen tae. Kehitysopin mukainen lähestymistapa on varsin yleinen ja yleisesti hyväksytty. Se väittää, että lähisukulaisten sukupuolielämän kielto estää lajin rappeutumista ja ylläpitää lajin säilymistä. Lajin rappeutuminen tuskin ilmenee välttämättä heti seuraavissa sukupolvissa, ja vaikka lähisukulaisten välisestä sukupuolisesta kanssakäymisestä johtuvat haitalliset seuraukset ilmenisivätkin jo lapsissa ja lastenlapsissa, kuten esimerkiksi verenvuototauti, miten ihmiset itse osaisivat heti yhdistää nämä oireet käyttäytymiseen? Olettaen, että heidän päättelyynsä ei vaikuta luonnontieteiden esittämät tosiasiat. Näkemys pitää sisällään oletuksen, että kyseessä on ihmiskunnan historian kannalta keskeinen oivallus, joka palautuu ihmiskunnan muinaishistoriaan. Näkemystä voidaan tukea olettamalla, että luontoa tarkkailemalla, kuten kotieläimiään, ihminen on ratkaissut lajia rappeuttavien oireiden ja lähisukulaisten sukupuolisen kanssakäynnin välisen yhteyden. Näkemyksen ongelma on kuitenkin sama kuin Westermarckin näkemyksessä. Jos sukupuolinen haluttomuus on ihmiselle luonnollista tai käyttäytymisen rappeuttavat vaikutukset ilmeisiä, niin miksi koko kieltoa tarvitaan. Freudilaisen, westermarckilaisen ja rappeutumamallin lisäksi on esitetty suuri joukko erilaisia selityksiä. Mainittakoon, että kaikilla kolmella ensin mainitulla on yhä kannattajansa, westermarckilaisuus elää jopa uutta nousukautta. Muita käsityksiä Amerikkalaiset esittivät 1940- ja 1950-luvuilla, että lähiomaisten sukupuolisuhteiden olisi täten välttämätön yhteiselämän jatkumiselle ja yhteiskunnallisen järjestyksen säilymiselle. Se tarjoaa keinon, jolla uhka saadaan pieneksi ja valtasuhteita ylläpidetään. Tällaista lähestymistapaa on sittemmin ankarasti arvosteltu, sillä sen on nähty syyllistävän lapset. Jos valtasuhteet ovat välttämättömiä yhteiskunnalle ja sukulaisten sukupuolisuhteiden nähdään uhkaavan niitä, niin silloin lapset, omiin vanhempiinsa kohdistuvine sukupuolisine haluineen, muodostaisivat uhan yhteiskuntajärjestykselle. Tällainen lähestymistapojen yhdistäminen johtaa varsin epämiellyttävään näkemyksen lasten ja vanhempien suhteesta ja lasten yhteiskunnallisesta merkityksestä. Ehkä yleistäen voidaan esittää, että monissa selityksissä korostetaan lähisukulaisten sukupuolielämän kiellon merkitystä erilaisten sukulaisuusjärjestelmien ja avioliittomuotojen syntymiselle. Yksilön on pakko etsiä aviokumppaninsa oman jäsenryhmänsä ulkopuolelta. Tämän seurauksena on syntynyt erilaisia liittolaissuhteita, joiden on väitetty puolestaan synnyttäneen yhteiskunnallisen valmiuden. Kieltoa ei tarkastella enää perheenjäsenten suhteiden määrittäjänä ja osana kasvatuksena, jonka seurauksena yhteiskunnallinen järjestys taataan, vaan osana laajempaa verkostoitumista sekä poliittisten liittoumien ja uusien ryhmien aikaansaajana. Johtopäätöksiä Luultavaa on, että lähisukulaisten sukupuolisuhteiden kiellolle ei löydy yksiselitteistä ja varmaa vastausta. Edellä esitettyihin väitteisiin sisältyy osa totuudesta. Mikään niistä ei pysty kuvaamaan ja selittämään ilmiötä kokonaisuudessaan. Kulttuurien maailma on siksi erilainen, että yhteisöelämää kaikkialla jäsentävä käytäntö, ei avaudu tutkijalle tai lukijalle, jos emme ymmärrä sen yhteyttä perheen, sukulaisuuden ja avioliiton erilaisiin ilmenemismuotoihin. Ilmiön alkuperää on turha etsiä. Tehtäviä
Sukupuolisuus taiteissaEsimerkki: Tristan ja IsoldeTristan ja Isolde on keskiajan kuuluisin lemmenpari, josta aikanaan kirjoitettiin lukuisia erilaisia tarinoita. Myöhemmin mm. säveltäjä Richard Wagner palasi tähän aiheeseen. Kuningas Mark päättää mennä naimisiin Isolden kanssa. Valkotukkainen Tristan-ritari lähetetään hakemaan puolisoa kuninkaalle. Mahdollisuus päästä kuningattareksi saa Isolden vastaamaan myöntävästi, ja niin heidät varustetaan matkalle kohti kuningas Markin hovia. Matkalla Tristan ja Isolde nauttivat erehdyksessä juomaa pullosta, joka oli tarkoitettu häälahjaksi. Isolden ja kuningas Markin oli määrä nauttia ennen häävuoteeseen käymistä. Kyseessä oli siis lemmenjuoma. Juoman huumaamana Isolde luopuu neitsyydestään ja he sitoutuvat toisiinsa ikuisesti. Kuten tarina painottaa, he ovat valinneet kohtalonsa. Mutta samalla kun he rakastuvat toisiinsa, samalla heissä kummassakin on jotain, mikä estää heitä saamasta yhteistä onnea. He rakastavat toisiaan, mutta Isolde haluaa kuningattareksi ja Tristan haluaa luovuttaa Isolden kuninkaalle. Tristanin ristiriitainen tilanne johtuu siitä, että toisaalta hänellä on ritarin velvollisuudet kuningasta kohtaan. Toisaalta hän on kaikkein voimakkain ritari, mikä merkitsee sitä, että kenelläkään ei olisi voimaa ottaa Isoldea pois häneltä. He eivät voi karata yhdessä, sillä molemmat ovat kuninkaan omaisuutta: Tristan ritarina ja Isolde morsiamena. Feodaalisen vaatimuksen mukaan kumpikaan ei ollut toisensa valtiatar eikä herra. Tällainen tilanne rakastavaisten kesken koettiin luonnottomana, sillä jokaisella täytyy olla ylempänsä. Molemmilla oli jo ylempänsä, ja se oli kuningas. Isolde menee naimisiin kuninkaan kanssa. Hääyönä hän onnistuu vaihtamaan neitsyen tilalleen niin, että kuningas ei huomaa mitä oli tapahtunut. Muutenkin Isolde tapailee Tristania salaa, ja hovitarinoiden tapaan Tristanista tulee nyt Isolden salainen palvoja. Ruumiillista suhdetta heidän välilleen ei voi syntyä sillä Isolde on nyt kuninkaallinen ja ritarille ehdottomasti kielletty. Hovissa kuitenkin juorutaan heistä, ja eräänä yönä heidät paljastetaan. Kuningattaren makuuhuoneen lattialle on levitetty jauhoja niin, että salaisen vieraan jalan jälki kavaltaisi rakastajan. Tristan loikkaa suoraan ikkunasta Isolden vuoteeseen, mutta onnettomasti hänen jalastaan putoaa veripisara lattialle, mikä paljastaa hänet. Tristan tuomitaan kuolemaan, mutta hän onnistuu pakenemaan vieden Isolden mukanaan. He elävät kolme vuotta henkipattoina metsässä ja kärsivät niukkaa elämää. Eräänä päivänä kuningas Mark itse löytää heidät metsästä nukkumasta. Tristan on laittanut miekkansa hänen ja Isolden väliin. Kuningas tulkitsee merkin, ja ymmärtää että Tristan ei ole koskenut naiseen kertaakaan koko tänä aikana. Siksi kuningas ei tapa heitä. Kolme niukkaa vuotta on kuluttanut lemmen loppuun. Isolde kaipaa kuningattaren arvoaan ja Tristan ritarin seikkailujaan. Tristan antaa Isolden pois, koska avioliiton kautta tämä on kuninkaan omaisuutta. Kuitenkin hän pysyttelee lähistöllä siltä varalta, että kuningas ei pidä Isoldea hyvin. Kun Tristan haavoittuu kuolettavasti eräässä taistelussa, hän sanoo, että vain Isolde pystyy parantamaan hänet. Isoldea lähdetään noutamaan ja sovitaan, että palaavassa laivassa on valkoiset purjeet, jos Isolde on mukana, ja mustat, jos Isolde ei tule. Kun laiva sitten saapuu valkein purjein, Tristanin puoliso valehtelee purjeiden olevan mustat. Tristan kuolee epätoivoisena. Kun oikea Isolde saapuu paikalle kaikki, on jo myöhäistä. Nähdessään rakkaan ritarinsa kuolleena myös Isode murtuu, ja hän kuolee Tristanin ruumiin äärelle. Tehtäviä
Todellisuuskäsityksiin liittyvää musiikkiaNuoriso täyttää viikonloppuisin tanssipaikat. Iskelmälaulajilla ja rocklaulajilla on omat kannattajansa. Lauluissa on sanat, jotka kertovat meille jotakin. On sanottu, että iskelmämusiikki kuvastaa enimmäkseen perinteisiä arvoja. Iskelmissä ei yleensä oteta rohkeasti kantaa elämänkysymyksiin. Sukupuoliasioistakin iskelmissä puhutaan usein peitellysti.On myös sanottu, että rockmusiikki on yleensä, perusluonteeltaan edistyksellisempää, enemmän muutokseen tähtäävää kuin iskelmämusiikki. Vaikka rocksävelmien sanat saattavat olla hyvin yksinkertaiset, niissä puhutaan usein asioista peittelemättä, niiden oikeilla nimillä". Jotkut ovat tahtoneet nähdä rockmusiikissa ilmauksen nuorison ikuisesta kapinasta vanhempia sukupolvia vastaan, eräänlaista nuorison itsenäistymispyrkimystä. Rockmusiikin avulla nuoriso erottuu "lällärimusaa" harrastavista vanhoista. Erityisesti ns. punkrock on korostanut erottumista ympäristöstä. Popmusiikin katsomuksellinen luonne tulee ilmi myös siinä, että nuorisoryhmillä kuten jengeillä on omaan todellisuuskäsitykseen vetoavat laulajasuosikit. Tanssi, joka liittyy popmusiikkiin, on nuorison seurustelumuoto. Kun meidän kulttuurissamme ei ole tapana "iskeä" tyttö- tai poikakavereita kadulta, tanssitilaisuudet tarjoavat ujoillekin nuorille yleisesti hyväksytyn mahdollisuuden tutustua toista sukupuolta oleviin ihmisiin. Tästä syystä popmusiikin kantavia ajatuksia on sukupuolielämään liittyvän rakkauden korostaminen. Viimeksi mainitusta syystä monet uskonlahkot ovat paheksuneet popmusiikkia ja siihen liittyvää tanssia. Vuonna 1965 Helsingissä suoritetun tutkimuksen mukaan enää 5 % suurkaupungin asukkaista piti tanssia syntinä ja mielipidettään ei osannut sanoa 9 %. Erilaiset nuorison rocktapahtumat kokoavat nykyään kesäisin suuria määriä kuulujoita. Tehtäviä
Uskonnollinen musiikki: hindulaisuusHindulaisuuden mukaan jumalan kolmas persoonallisuus Shiva tanssii aikanaan maailmankaikkeuden pirstaleiksi, ja tanssiva Shiva on erittäin suosittu uskonnollisten veistosten aihe. Monista hindutemppeleistä voi kuulla rockmusiikkia muistuttavan terävän rytmin, joka liittyy uskonnollisiin tansseihin. Uskonnollisten tanssien opiskelu saattaa kestää erityisissä kouluissa vuosikausia.Hindulaisiin seremonioihin liittyy yhteislaulua, jolloin kaikki paikalla olevat laulavat esimerkiksi hymnejä jumalille, mutta tansseissa kaikki tapahtumat saatetaan kuvata ilman yhtään sanaa, pelkästään eleillä. Jotta kaikki katsojat ymmärtäisivät, eleitä täytyy harjoitella erittäin perinpohjaisesti, ja tanssijoilta vaaditaan erinomaisia näyttelijän kykyjä. Erittäin suosittu hindulainen näytelmä mutkikkaine tansseineen on Ramajana, eepos, joka kertoo, kuinka jumala Vishnu tuli maan päälle Raman hahmossa ja auttoi ihmisiä. Eepoksessa mm. paholaiskuningas ryöstää Raman vaimon, ja apinain kuningas Hanuman auttaa Ramaa monin tavoin. Hanumanista itsestään on tullut suosittu jumala, ja apinajumalan temppeleissä soi rytmikäs musiikki, joka liittyy Ramajanaan. Uskonnollinen musiikki: virsilauluKun rockkansa sunnuntai-aamuna hieroo vielä unia silmistään, seurakuntanuoret ja muut uskovaiset rientävät kirkkoihin, joissa Suomessa soitetaan urkumusiikkia ja lauletaan virsilaulua. Etenkin katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tärkeän osan tätä jumalanpalvelukseksi kutsuttua uskonnollista seremoniaa muodostavat ns. messut.Eri uskonlahkoilla on usein erilaista musiikkia. Esimerkiksi ns. heränneillä on omia virsikirjoja kuten Siionin virret. Helluntaiseurakunnissa suositaan kitaralla säestettyä kuorolaulua, mutta kirkkokuoro kuuluu useimpiin kristinuskon lahkoihin. Uskonnoissa musiikilla pyritään uskonnollisen tunteen voimistamiseen. Tehtäviä
SotamusiikkiSotaan liittyvä musiikki on luultavasti yhtä vanhaa kuin sota. Alkuasukasheimot kiihottivat itseään tanssilla ja musiikilla lähtiessään sotaan. Sotatorvista kehittyivät torvisoittimet, ja torvisoittokunnat soittavat edelleen mielellään marssimusiikkia, jota on käytetty runsaasti sotilasmusiikkina. Suomen luultavasti tunnetuin sotamarssi on Porilaisten marssi, jota soitetaan, kun Tasavallan presidentti saapuu johonkin julkiseen tilaisuuteen.Isänmaallinen musiikkiRanskan vallankumouksen aikaan syntyi vallankumouksellinen musiikki, jonka tunnetuin sävelmä lienee Marseljeesi. Suomalaiset ylioppilaat eivät kuitenkaan ehtineet laulamaan Marseljeesia, kun vaaran huomannut Runeberg laati heitä varten Maammelaulun, joka on isänmaallista musiikkia.Vallankumouksellinen musiikkiVallankumouksellinen musiikki tuli Suomeen vasta vuosisatamme alussa, kun Suomen sosialidemokraattinen puolue hyväksyi sosialismiin tähtäävät tavoitteet. Sosialismi tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa jokaiselta vaaditaan kykyjensä mukaan ja jossa jokaiselle annetaan ansioidensa mukaan.Nykyään tätä musiikkia kutsutaan työväenmusiikiksi. Kuuluisin työväenmusiikin sävelmä on Internationale eli Kansainvälinen, ja työväenliikkeen tilaisuuksissa se lauletaan seisoalleen nousten. Suomessa Kansainvälisen työväen marssin lisäksi lauletaan usein Oskar Merikannon säveltämää Työväen marssia ja Taistojen tiellä nimistä alun perin porvarilliseen sävelmään sovitettua työväenlaulua. SisällissotamusikkiVuoden 1918 tapahtumien aikaan Suomessa syntyivät punakaartilaismusiikki ja valkokaartilaismusiikki. Ehkä tunnetuin punakaartilaismusiikkiin kuuluva sävelmä on nykyään Varshavjanka. Punakaartilaiset lauloivat kuitenkin pikemmin Punakaartilaisten marssia. Tunnetuin valkokaartilaismarssi lienee Jean Sibeliuksen säveltämä Jääkärin marssi. Kun valkoiset voittivat, työväki lauloi surulauluja kuten Punakaartilaisen hauta, Laulu Hennalasta, Sotaorvon vala ja Kuolemaantuomitun hyvästijättö. Maanalaisuuteen joutuneet kommunistit lauloivat Vapaata Venäjää, ja tanssipaikalla saattoi syntyä tappelu, jos haitarinsoittaja uskalsi soittaa tämän sävelmän.Espanjan sisällissota synnytti lukuisia työväenlauluja kuten Madridin ruusut, ja toisen maailmansodan aikainen fasismin vastainen vastarintaliike synnytti lisää fasismin vastaisia lauluja kuten Bandiera rossa. KisällilaulutToisen maailmansodan jälkeen Suomen työväenliikkeessä laulettiin ahkerasti kisällilauluja, ja viime aikoina työväenlauluperinne on kohdistanut arvostelua hyvin moniin kapitalistisen yhteiskunnan piirteisiin, erityisesti työttömyyteen.RauhanmusiikkiPaitsi sota myös rauha on saanut aikaan suuren määrän lauluja, ja itse Dimitri Shostakovitsh on säveltänyt rauhanpuolustajain marssin.Jumalaton musiikkiPaitsi uskonnot myös ateistit ovat luoneet suuren määrän lauluja. Uskonnottomia lauluja lauletaan, kun lapselle annetaan nimi, kun nuori osallistuu nuorisojuhlaan, kun uskonnottomat menevät naimisiin tai kun uskonnoton kuolee.Erityisesti ateistien hautajaislaulut eroavat jyrkästi uskovaisten vastaavista. Suomen tunnetuin ateistien hautajaislaulu on venäläisen kansansävelmän mukaan tehty Surumarssi. Työväen vallankumouksessa kuolleiden hautajaislaulu, josta Neuvostoliiton perustajan Vladimir Leninin kerrotaan pitäneen, on Sait kärsiä puolesta aatteen. Suomalaisella ateistijärjestöllä Vapaa-ajattelijain liitolla on kaksikin Vapaa-ajattelijain marssia, joita lauletaan järjestön tilaisuuksissa. Kuuluisaan Beatles- yhtyeeseen kuulunut John Lennon sävelsi ja sanoitti vähän ennen kuin hänet murhattiin seuraavan laulun: John
Lennonon
Imagine
Imagine there's no heaven it's easy if you try no hell below us Above us only sky Imagine all the people living for today Imagine there's no countries it isn't hard to do nothing to kill or die for and no religion too Imagine all the people living life in peace you - you may say I'm a dreamer but I'm not the only one I hope some day you'll join us and the world will be as one Imagine no possessions I wonder if you can no need for greed or hunger a brotherhood of man Imagine all the people sharing all the world you may say I'm a dreamer but Ilm not the only one I hope some day you'll join us and the world will live as one. Internetissä
julkaistu
suomennos
Imaginesta
Uneksi! Ei valtioita, ei liene vaikeaa. Ei enää tappamista, ei uskontoakaan. Uneksi! Ihmiskunta elää rauhassaan. Sanot: Olen uneksija, vaan en suinkaan ainoa. Mukaan toivon sinutkin, maailma yhteen sulaa. Uneksi! Ei alistusta, pystytkö tähänkin? Ei puutetta ja nälkää, veljeys kunniaan. Uneksi! Ihmiskunta jakaa yhdess' maan. Sanot: Olen uneksija, vaan en suinkaan ainoa. Mukaan toivon sinutkin, maailma yhdess' elää. Suomentanut Pertti Manninen tammikuussa 2000. Tehtäviä
KansalaisyhteiskuntaVallan kolmijakoSuomen perustuslain 3§:ssä säännellään valtiollisten tehtävien jakamisesta. Sen mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, hallitusvaltaa (toimeenpanovaltaa) käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.Säännös kuvastaa ajatusta vallan kolmijako-opista, jonka kaiketi keskeisimpänä kehittäjänä on pidetty ranskalaista Montesquieuta (1689-1755). Vallan kolmijaon tarkoituksena on hajauttaa vallankäyttöä eri tahoille siten, ettei valtaa kerrostu liikaa yhteen paikkaan. Vallan kolmijako-opin mukaisen järjestelmän käytännön toteutuminen on kuitenkin vaikeata. Tuskin missään on pystytty tarkasti rajaamaan vallankäyttö mainitun ihanteen mukaisesti, vaikka kolmijako-oppia onkin maailmanlaajuisesti sovellettu. Esimerkiksi Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus omaa myös lainsäädäntövaltaa. Ei voidakieltää, etteivätkö tuomioistuimetkin käyttäisi jossain laajuudessa lainsäädäntövaltaa. Suomalaisen oikeuskulttuurin piirissä on tosin yritetty tuomarien itsensä, mutta osittain myös oikeustieteen taholta pitää tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että tuomioistuinten tehtävänä on ainoastaan toteuttaa lainkäyttöön liittyvät tehtävät, eikä toimia oikeuden luojina. Suomessa tuomareiden on perinteisesti ajateltu olevan "virkamiesmäisiä" norminsoveltajia. Maailmanlaajuisesti tällainen ajattelumalli on kuitenkin alkanut rapautua. Yhä useammassa yhteydessä puhutaan nk. tuomioistuinaktivismista, jolla tarkoitetaan tuomioistuinten toimintaa itse asiassa lainsäätäjänä. Kehitys on johtanut siihen, että tuomioistuimet omalla toimeliaisuudellaan hoitavat myös lainsäätäjälle (eduskunnalle) kuuluvia tehtäviä ja näin luovat oikeutta omien tulkintakäytäntöjensä kautta. Tuomioistuinaktivismin kanssa samaa ongelmaa kuvaavat käsitteet tuomarivaltio ja tuomarisoituminen. Niin kutsutun tuomarivaltiokeskustelun ensimmäinen aalto Suomessa oli 1980-luvulla ja tämä keskustelu on alkanut tauon jälkeen uudelleen. Samassa yhteydessä on aiheellista mainita myös käsitteet oikeuden politisoituminen ja politiikan oikeudellistuminen. Ensin mainitulla tarkoitetaan sitä, että tuomioistuimet käyttävät poliittisluonteista harkinta- ja päätösvaltaa. Jälkimmäisellä viitataan puolestaan siihen, että lainsäätäjän vapaalle poliittisluonteiselle harkintavallalle on olemassa tiettyjä perustuslaillisiin näkökohtiin liittyviä rajoituksia. Vaikka tuomioistuimia ei Suomessa ole pidetty erityisen aktiivisina ja lainsäätäjän asemaan pyrkivinä, niin täälläkin on viime vuosina havaittu ainakin heikkoja merkkejä tuomioistuinten aseman korostumisesta ja muuttumisesta aktiivisemman vallankäyttäjän suuntaan. Tämä kehitys on samalla merkinnyt tuomioistuinten poliittisen vallankäytön kasvua, koska tuomioistuimet joissain ratkaisuissaan tekevät käytännössä myös poliittisia, siis ei välttämättä pelkästään lakeihin perustuvia, tulkintoja siitä, miten jokin asia pitää ratkaista. Toisaalta tuomioistuinten poliittisluonteinen vallankäyttö on lainsäätäjänä toimivaan eduskuntaan nähden hyvin rajattua, jolloin voidaan puhua. Politiikka tuomioistuinten päätöksenteossa tulee sinänsä erottaa esimerkiksi sen tyyppisestä politiikasta, jota poliittiset puolueet harjoittavat, vaikka poliittisella vallankäytöllä tuomioistuimissa usein voidaan ratkaista sellaisia asioita, jotka olisivat puoluepolitiikankin pohjalta arvotettavissa. Monissa maissa tuomioistuinten poliittisen vallankäytön kehittyminen on ollut huomattavasti voimallisempaa ja näkyvämpää kuin Suomessa. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että tuomioistuinten merkitys poliittisina toimijoina on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Eräässä tutkimuksessa todettiintuomioistuinten poliittisen merkityksen vaihtelevan huomattavasti Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa, kun tällä merkityksellä tarkoitetaan tuomioistuimia poliittisina toimijoina ja yhteiskunnan arvoja muotoilevina päätöksentekijöinä. Myös naapurimaassamme Ruotsissa on alettu kiinnittää enemmän huomiota tuomioistuinten toimintaan poliittisessa järjestelmässä. Tehtäviä
Kansanvallan (demokratian) kehitys maailmallaVapaan ja demokraattisen yhteiskunnan kehittymiseen on eräs tärkeä este. Runsaat luonnonvarat.Järjestelmä toimii seuraavasti: jos valtiossa ei ole runsaita luonnonvaroja, paras ja ainoa tapa valtion johdon saada itselleen varallisuutta on se, että kansa tuottaa varallisuutta (jota valtio voi verottaa). Näin ollen kansa, joka on tyytymätön kohteluunsa voi vaikuttaa valtionjohdon varakkuuteen ja kykyyn hallita esimerkiksi lakkoilemalla, tai muilla epäsuorilla keinoilla. Sen sijaan niillä alueilla, joilla on suuret luonnonvarat, kansa on heikommassa asemassa. Poliittinen johto saa varansa elämiseen ja armeijan ylläpitoon luonnonvaroista ja kansan vaikutusmahdollisuudet eliitin elämään ovat huomattavasti heikommat. Johdon ei tarvitse kiinnostua kansan hyvinvoinnista, sillä valta, voima ja kunnia pysyy heillä kansan kiinnostuksesta riippumatta. Tämä antaa valitettavan vähän lohtua ja toivoa arabian öljyrikkaille alueille. Harvainvaltaisten valtioiden määrä maailmassa putosi roimasti 90-luvun alkaessa johtuen Neuvostoliiton romahtamisesta. Me kaikki tunnemme ja tiedämme, mitä tapahtui Itä-Euroopassa tuolloin. Sen sijaan, kuinka moni on huomannut, että Afrikassa tapahtui samanlainen kehityskulku 90-luvun alussa? Diktatuurien määrä tippui jyrkästi yli 30:stä ollen nykyään alle 5. Valitettavasti Afrikassa kehitys ei edennyt kohti pysyviä kansanvaltoja (demokratioita), vaan enemmän tai vähemmän sekavia oloja, joissa valtiota joko ei ole (Somalia), tai sitten se on liian heikko edes turvatakseen rauhan ja järjestyksen alueellaan. Kehittyneet maat voisivat auttaa maanosan tilannetta edes hitusen tunnustamalla Somalimaan ja Puntmaan, jotka julistautuivat itsenäisiksi vuosina 1991 ja 1998. Länsimaisten tullien poisto olisi tärkeää, sillä se lisäisi näillä alueilla nimenomaan ihmisten työnteosta johtuvaa varallisuutta ja lisäisi näin tavallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia maansa politiikkaan ja poliittiseen johtoon. Tehtäviä:
Perusturvallisuus ja perustarpeetMitä perustarpeet ovatPsykologiassa tarpeella tarkoitetaan sellaista elimistössä esiintyvää tasapainohäiriötä, jota seuraa tasapainon palauttamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Esimerkiksi kun ruumiin polttoaine alkaa vähentyä, syntyy nälkä. Työnteon synnyttämä maitohappo puolestaan aiheuttaa väsymystä, jonka poistaminen suoritetaan lepäämällä.Osa tarpeista on synnynnäisiä. Nälkä, jano, sukupuolitarve sekä ulostamisen ja levon tarve ovat synnynnäisiä. Osa tarpeista on opittuja, mutta usein opitut tarpeetkin johtuvat synnynnäisistä. Opittuja tarpeita ovat esimerkiksi seuran ja itsetehostuksen tarve, mieltymys tiettyihin ruokiin, kirjoihin, ihmisiin tai aatteisiin. Jotkut tavat kuten tupakointi synnyttävät tarpeita. Tarpeiden tyydyttäminen on yleensä mahdollista vain yhteistyössä yhteisön kanssa. Yhteisön työkykyinen jäsen voi yleensä helposti tyydyttää ravinnontarpeensa, suojautumisen tarpeensa (asunto, vaatteet) sekä perustavaa laatua olevat yhteisölliset tarpeensa. Menneisyydessä lapset, sairaat ja vanhukset olivat kaikkein heikoimmassa asemassa. Menneisyyden suomalainen yhteiskuntaMenneisyyden suomalaisessa yhteiskunnassa mm. suurperhe pyrki huolehtimaan lapsista (esim. orvoiksi jääneistä), sairaista ja vanhuksista. Lapsista huolehtiminen on ollut yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukaista, koska he aikuiseksi kasvettuaan pystyvät huolehtimaan vanhuksista. Toisaalta vanhusten asemaa pyrittiin turvaamaan mm. korostamalla vanhojen ihmisten viisautta sekä vanhempien kunnioitusta yleensä. Usein vanhukset myös välittivät tietojaan ja arvomaailmaansa lapsille sillä aikaa, kun aikuisikäiset olivat arkisissa askareissaan.Myös eri uskonnot korostivat hyväntekeväisyyttä orpoja, leskiä, sairaita ja yksinäisiä vanhuksia kohtaan, mutta joka tapauksessa menneiden aikojen työikäinen väestö (aktiiviväestö) pyrki selviytymään yhteiskunnan vähäosaisista mahdollisimman pienin kustannuksin. Vielä nykyään kerjäläiset ovat kehitysmaiden arkea. Kehitysmaissa myös orvoksi jääneet lapset saattavat joutua hankkimaan toimeentuloaan kerjäämällä. Sekä lapsia että vanhuksia on menneinä aikoina pyritty käyttämään mahdollisimman paljon työvoimana. Eräissä kehitysmaissa esiintyy yhä lapsityövoiman käyttöä. Suomessa orpoja ja vanhuksia annettiin ennen vanhaan huutolaisiksi (= huutokapalla) suuriin taloihin. Kunta maksoi huutolaisen pitämisestä pienen rahasumman, ja huutolainen annettiin sille isännälle, joka suostui pitämään tätä pienimmällä rahalla. Tällä tavalla pyrittiin säästämään veroissa. Koska huutolaisista maksetut korvaukset olivat vähäisiä, heidän saamansa kohtelu saattoi olla ihmisarvoa alentavaa. Huutolaisilla yritettiin teettää mahdollisimman paljon työtä, ja heille tarjottiin mahdollisimman vähän ruokaa ja vaatteita. Kunnalliskoti eli "vaivaistalo" eli "hoitola" merkitsi pyrkimystä yhtenäistää vanhusten ja muiden työrajoitteisten kohtelua. Kunnalliskodeissa asukkailla pyrittiin teettämään mahdollisimman paljon työtä, jotta laitoksista ei koituisi veronmaksajille kustannuksia. Etenkin vanhusten kohtelu oli kunnalliskodeissa ennen vanhaan niin huonoa, että vielä nykyäänkin jotkut vanhukset saattavat pelätä joutumista vanhainkotiin. Myös Suomessa tiedetään kunnalliskotien vanhusten kuolleen hoitamattomiin sairauksiin ja jopa nälkään. SosiaalipolitiikkaSosiaalilainsäädäntöä kehittämällä on sosiaaliapujärjestelmää 1900 -luvulla huomattavasti parannettu. Vielä puoli vuosisataa sitten kunnallinen "köyhäinapu" saattoi Suomessakin rajoittua jauhojen ja silakoiden antamiseen toimeentulovaikeuksiin joutuneelle perheelle.1900 -luvun alkupuolella suomalaisen sosiaalipolitiikan tavoite oli luokkavastakohtaisuuksien heikentäminen ja suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyden lisääminen. Puhuttiin "'työväenkysymyksestä". 1950-luvun puolivälissä suomalaisen sosiaalipolitiikan tavoite oli kohtuullinen elintaso, sosiaalinen turvallisuus ja viihtyvyys eri yhteiskuntaryhmille, perheille ja yksilöille. Sosiaalipolitiikan kohteena olivat kaikki väestöryhmät. Sosiaalipolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa, joka jaetaan tavallisesti talouspolitiikkaan, kulttuuripolitiikkaan (epämääräinen käsite) ja sosiaalipolitiikkaan. Sosiaalipolitiikka jaetaan nykyään sosiaaliturvapolitiikkaan, työpolitiikkaan, terveyspolitiikkaan, koulutuspolitiikkaan, asuntopolitiikkaan ja kansainväliseen sosiaalipolitiikkaan. Talouspolitiikka pyrkii kansantulon lisäämiseen, ja sosiaalipolitiikka koettaa vaikuttaa kansantulon jakautumiseen. Sosiaalipolitiikan tavoitteina ovat mm. torjua erilaisten sosiaalisten riskien aiheuttama turvattomuus, taata jokaiselle mahdollisuus saavuttaa kohtalainen elintaso, kohottaa elintasoa ja tasata yhteiskuntaryhmien välisiä taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia. On sanottu, että sosiaalipolitiikka on toimintaa, joka lisää ja ylläpitää tasa-arvoisuutta kansalaisten kesken. Sosiaalipolitiikkaan ovat vaikuttaneet erityisesti seuraavat kehitystekijät: 1. Teollistuminen ja työnjaon lisääntyminen 2. Yhteiskunnan kansanvaltaistuminen. 3. Väestökriisi. Sosiaalipolitiikkaa on perusteltu mm. seuraavasti: 1. Pyrkimys hyvinvointiin. 2. Tulonsiirrot lisäävät tasa-arvoa. 3. Ihmisyysperusteluilla: oikeudenmukaisuuden toteutuminen edistää rauhaa. Työpolitiikan alueella perusturvallisuutta ovat edistäneet mm. työsuojelun kehittyminen, työehto-sopimusten parantuminen ja työvoimapolitiikka, johon kuuluu mm. työttömyyden torjuminen. Teollisuuden alkuaikoina työolosuhteet saattoivat olla vaaralliset, ja paljon työntekijöitä kuoli tai loukkaantui työtapaturmissa. Työtapaturmia sattuu vieläkin, mutta työsuojelun avulla niitä on onnistuttu vähentämään. Viime vuosisadalla työsopimuksia ei ollut, ja työläiset joutuivat tekemään pitkiä työpäiviä heikolla palkalla. Työttömät joutuivat kerjuulle. 1900 -luvulla näissä asioissa on Suomessakin saatu aikaan merkittäviä parannuksia. Terveyspolitiikka perustuu nykyään kansanterveyslakiin. Asuntopolitiikkaan on vaikuttanut mm. kaupungistuminen. Ihmisten muuttaessa maalta kaupunkeihin heille on jouduttu rakentamaan paljon asuntoja. Aravalainojen ja lapsiperheiden asumistuen avulla on Suomessa pyritty tasaamaan asumismahdollisuuksia, mutta yhä edelleen osa väestöä asuu heikosti varustetuissa tai ahtaissa asunnoissa. Suurissa kaupungeissa on edelleen tuhansia asunnottomia. Koulutuspolitiikan avulla on pyritty vähitellen parantamaan heikompiosaisten koulutusmahdollisuuksia. Vuonna 1921 säädettiin yleinen oppivelvollisuus, ja kun peruskoulu saatiin 1970-luvulla, koulutuksen tasa-arvoisuus lisääntyi huomattavasti. Myös opintolainojen avulla on pyritty parantamaan vähävaraisten koulutusmahdollisuuksia. Työvoimapolitiikkaan liittyy mm. työttömien uudelleenkoulutus ja työttömyysturva. Aluepolitiikan avulla on pyritty tasaamaan eroja valtakunnan eri alueiden välillä. Erityisesti kehitysaluepolitiikan avulla on pyritty luomaan uusia työpaikkoja maan köyhimmille alueille. Kansainvälinen sosiaalipolitiikka merkitsee rikkaiden ja köyhien maiden välisten elintasoerojen tasaamista. Erityisesti kehitysapupolitiikassa Suomi on jäänyt jälkeen muista pohjoismaista. Yleisesti ottaen kansainvälinen sosiaalipolitiikka on osoittautunut kaikkein vaikeimmaksi. Ihmisten on vaikea tinkiä elintasostaan maapallon toisella puolella elävien köyhien hyväksi. Sosiaalivakuutus on tärkeä osa sosiaaliturvapolitiikkaa. Sosiaalivakuutuksen avulla pyritään vakuutuksen menetelmin turvaamaan toimeentulon jatkuvuus. Suomen sosiaalivakuutuksen alku on vuoden 1895 laissa, jolla määriteltiin työnantajan vastuu työntekijää kohtaavasta vammasta. Vammaisturvaan liittyvät tapaturmavakuutuslaki vuodelta 1948, liikennevakuutuslaki vuodelta 1959 ja sotilasvammalaki vuodelta 1948. Työttömyysturvaan liittyvät työttömyyskassalait (1943 ja 1960) ja lait työttömyyskorvauksista (1959 ja 1967). Sairausturvaan liittyvät sairausvakuutuslaki vuodelta 1963 (täydellisenä voimassa vuodesta 1967), sairaanhoitovakuutus, työtulovakuutus ja äitiysvakuutus, sairausavustuskassajärjestelmä (1880- luvulla ns. apukassoja, nykyinen laki vuodelta 1942). Vanhuus- ja työkyvyttömyysturvaan liittyvät kansaneläkelaki (1937-1956), työsuhde-eläkelait TEL, LEL sekä yrittäjien eläkelait (1970) Yksinhuoltajuusturvaan liittyvät tapaturmavakuutuslaki, liikennevakuutuslaki, sotilasvammalaki, perhe-eläkelaki (1969,1970) ja työeläkelait perhe-eläkkeiden osalta. Rintamasotilaseläke on viimeisin sosiaalivakuutuksen laji. Tärkeän osan sosiaaliturvapolitiikkaa muodostavat sosiaaliavustukset. Sosiaaliavustusten tarkoitus on saada aikaan elinkustannusten tasausta määräsuuruisin, julkisista varoista maksettavan avustuksin. Äitiysavustuslait ovat vuosilta 1937 ja 1949. Lapsilisää on maksettu vuodesta 1948. Lapsen elatustukeen kuuluvat lapsen hoitotuki ja erityislapsilisä (1974). Perhelisää on maksettu vuodesta 1943. Laki kodinperustamislainoista on vuodelta 1944 Lapsiperheiden asumistuesta on lait vuosilta 1940 ja 1962. Opintotukeen kuuluvat mm. opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki, opintoraha sekä stipendit ja apurahat. Muita sosiaaliavustuksia ovat mm. sotilasavustus ja invalidiraha. Kolmannen sosiaaliturvapolitiikan osa-alueen muodostavat sosiaalipalvelut. Sosiaalipalvelut voidaan määritellä palveluiksi, jotka neuvonnalla, työvoima-avulla tai muin erityisjärjestelyin pyrkivät auttamaan perheitä ja yksilöitä. Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan aloittivat yksityiset järjestöt, ja valtion hoitoon tämä toiminta siirtyi v. 1944. Kasvatusneuvolat, avioliitto- ja perheneuvolat ovat suhteellisen uusia palvelumuotoja. Avioliiton ulkopuolisen lapsen ja hänen äitinsä palvelut, lasten päivähoito, kodinhoitopalvelut, vanhusten sosiaalipalvelu, vammaisten sosiaalipalvelu, ammatinvalinnanohjaus ja oikeusapupalvelu ovat muita sosiaalipalveluiden muotoja. Neljäs sosiaaliturvapolitiikan osa-alue on sosiaalihuolto. Sosiaalihuolto merkitsee yksittäistapauksissa suoritettavia, harkinnanvaraisia rahallisia tai muita toimenpiteitä. Vuonna 1852 annettiin asetus yhteisten vaivaisten holhouksesta. V. 1879 annettiin vaivaishoitoasetus. V. 1922 annettiin köyhäinhoitolaki ja vuonna 1956 huoltoapulaki. Sosiaalihuoltoon liittyvät mm. toimeentulohuolto (avohuolto ja laitoshuolto), lasten ja nuorten huolto, ja päihteiden väärinkäyttäjien huolto. Tehtäviä
AmmattiyhdistysliikeMitä ammattiyhdistysliike on?Työntekijöiden yhdistystoiminnan juuret ovat Suomessa 1800-luvun puolessavälissä, Suomen teollistumisen alkuvaiheessa. Ensimmäiset työntekijöiden yhdistykset perustettiin 1850-luvulla, mutta varsinainen murros alkoi 1880-luvulla, kun kirjanpainajat, maalarit, räätälit, pelti- ja vaskisepät, puusepät, muurarit ja suutarit ryhtyivät perustamaan omia yhdistyksiään.Tänään palkansaajien järjestäytymisaste on Suomessa teollisuusmaiden korkeimpia: 80 prosenttia kuuluu oman alansa ammattiliittoon. Palkansaajien yhdistymisvapaus on taattu Suomen perustuslaissa ja työsopimuslain säännöksissä. Myös Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukset takaavat työntekijöiden yhdistymisvapauden ja työehtosopimusten aseman. KeskusjärjestötAmmattiliitot ovat järjestäytyneet johonkin kolmesta keskusjärjestöstä. Palkansaajien keskusjärjestöjä ovatSuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (21 jäsenliittoa) Toimihenkilökeskusjärjestö STTK (20 jäsenliittoa) Korkeakoulutettujen ammatillinen keskusjärjestö AKAVA (32 jäsenliittoa) Myös työnantajat ovat yleensä järjestäytyneet oman alansa työnantajaliittoon. Nämä puolestaan kuuluvat toimialansa mukaan työnantajien keskusjärjestöihin, joita ovat Elinkeinoelämän keskusliitto EK Valtion työmarkkinalaitos Kunnallinen työmarkkinalaitos Kirkon sopimusvaltuuskunta Suomen työmarkkinakehityksen tärkeitä vuosia1889Asetus työväen suojelusta, ammattientarkastajat. 1895 Tapaturmakorvauslaki. 1905 Suurlakko eli kansallislakko 1907 Suomen Ammattijärjestö perustetaan 15.4. Tampereella. Suomen Yleinen Työnantajaliitto (vuodesta 1918 Suomen Työnantajain Keskusliitto, STK) perustetaan. 1917 Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä lähes nelinkertaistuu yli 160 000:een. SDP:n Me vaadimme ohjelma, marraskuun suurlakko ja 8 tunnin työaikalaki. Suomen itsenäistyminen. 1918 Kansalaissota. 1920 Vasemmistososialistit ja kommunistit saavat enemmistö Suomen Ammattijärjestön edustajakokoukseen ja päättäviin elimiin. 1922 Työsopimuslaki, vuosiloma 4-7 päivää. 1923 Työehtosopimuslaki. 1926 Vasemmistososialistien, kommunistien ja sosialidemokraattien linnarauha Ammattijärjestössä Sosialidemokraatti Matti Paasivuori puheenjohtajaksi 1927 Ammattientarkastuslakiin työläistarkastajat. 1929 Linnarauha päättyy. Vakavia poliittisia ristiriitoja Ammattijärjestössä Sosialidemokraatit ryhtyvät perustamaan uutta keskusjärjestöä. 1930 Viranomaiset lopettavat Suomen Ammattijärjestön toiminnan heinäkuussa, ennen Lapuan liikkeen talonpoikaismarssia. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK) perustetaan 19.10. 1934 Kommunistit kehottavat jäseniään ja kannattajiaan liittymään SAK:hon. 1937 Kansaneläkelaki. 1939 Vuosilomalaki, vuosiloma vakinaisissa töissä 5-12 päivää. 1940 SAK:n ja STK:n yhteinen julkilausuma, ns. tammikuun kihlaus STK tunnustaa SAK:n työläisten edustajaksi ja keskinäiset neuvottelut tarpeellisiksi. 1942 Palkkasäännöstely SAK:n, STK:n ja muiden järjestöjen edustajat ovat mukana palkkasäännöstelyä hallinnoimassa 1944 SAK:n ja STK:n ensimmäinen yleissopimus Yleissopimus luo puitteet työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja niiden jäsenjärjestöjen neuvotteluille. 1945 Uusi palkkasäännöstelypäätös vauhdittaa valtakunnallisten työehtosopimuksien tekemistä. Liiketyönantajain Keskusliitto, LTK (vuodesta 1995 Palvelutyönantajat) perustetaan. 1946 SAK-STK yleissopimus uusitaan. Laki tuotantokomiteoista. Työsopimuslain uudistus, laki työriitojen sovittelusta ja laki työtuomioistuimesta Työaikalain muutos pidentää vuosiloman 12-14-päiväiseksi 1947 Valtakunnalliset työehtosopimukset ovat muotoutuneet työehtosopimusjärjestelmäksi Yleissopimuksen ja työehtosopimusten mukaiset luottamusmiehet tulevat vakiintuneeksi osaksi suomalaista työelämää Syksyllä runsaasti lakkoja Palkkasäännöstely muuttuu indeksisidonnaiseksi. SAK:n jäsenmäärä nousee yli 340 000:een. 1948 Lapsilisälaki. Tapaturmavakuutuslaki. 1949 Sosialidemokraattien ja kommunistien suhteet ammattiyhdistysliikkeessä pohjalukemissa SAK erottaa seitsemän ammattiliittoa jäsenyydestään, koska ne ovat aloittaneet työtaistelut ilman keskusjärjestön lupaa. Viisi liittoa palaa ja hyväksytään takaisin SAK:n jäsenyyteen. 1950 Yritys lopettaa palkkasäännöstely. Palkkasäännöstelyn paluu. Vakautuskausi alkaa. 1955 SAK, STK, Maataloustuottajain Keskusliitto (MTK) ja hallitus eivät kykene sopimaan vakautuksen ja palkkasäännöstelyn jatkosta. Valtalakia, joka mahdollisti hinta- ja palkkasäännöstelyn, ei enää hyväksytä eduskunnassa. 1956 Maataloustuotteiden hinnankorotus johtaa yleislakkoon. Yleislakko kestää 19 päivää, lakossa noin 420 000 työntekijää. SAK:n ajama palkankorotus toteutuu. Teollisuus saa verohelpotuksia. Eduskunta hyväksyy SAK:n vastustuksesta huolimatta yksimielisesti lain, joka kytkee maataloustulon palkansaajien yleiseen ansiotasoon. Hinnat jatkavat nousuaan. SAK:ssa vuoden lopussa lähes 290 000 jäsentä. Kansaneläkelain uudistus. Tasaeläkemalli hyväksytään SAK:n, Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen Keskusliiton (TVK) ja STK:n vastustuksesta huolimatta. 1957 SAK:n järjestöllinen hajaannus alkaa. 1958 Työturvallisuuslaki 1959 Yleiseksi työajaksi 45 t/viikossa, keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 42 tuntia. 1960 Ammattiyhdistysliikkeen hajaannus syvenee. Suomen Ammattijärjestö, SAJ, perustetaan. Vuosilomalain muutos, vuosiloma 18-24 päivää. Työttömyysvakuutuslaki, päivärahoja korotetaan ja maksetaan useammalta päivältä kuin aiemmin. Myös työnantajat osallistuvat kassojen kustannuksiin. 1961 Työntekijäin eläkelaki (TEL) ja lyhytaikaisessa työsuhteessa olevien työeläkelaki (LEL) hyväksytään. 1962 Eduskunta ratifioi Kansainvälisen työkonferenssin sopimuksen samapalkkaisuudesta. Eläkelait tulevat voimaan 1.7.1962. 1962-66 SAK ja STK neuvottelevat vuosina 1962-1964, kuinka samapalkkaisuus huomioidaan työehtosopimuksissa. Työehtosopimuksista poistuvat erilliset naispalkkataulukot ja määräykset vuoteen 1966 mennessä. 1964 SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen eheytysneuvottelut alkavat. Työehtosopimuksiin suositus työajan lyhentämisestä Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain eläkelaki Valtion virkamiesten työsuhteiden neuvottelemista koskeva menettelytapalaki 1965 SAK, SAJ ja TVK sopivat STK:n kanssa, että vuonna 1966 aloitetaan siirtyminen 40 tunnin viikkotyöaikaan. Lyhennettyyn työviikkoon siirrytään 1.1.1970 mennessä. 1966 Sosialidemokraatit ja kansandemokraatit sopivat eheytyksen edellytysten parantamisesta. Niilo Hämäläinen (sd.) valitaan SAK:n puheenjohtajaksi ja Arvo Hautala (kd.) II puheenjohtajaksi. SAK-STK irtisanomissuojasopimus. Valtion eläkelaki ja evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki 1967 SAK-STK lomapalkkasopimus. Uusi ammattitautilaki. 1968 Ensimmäinen tulopoliittinen sopimus solmitaan, ns. Liinamaa I (allekirjoitettu 27.3.1968, sopimuskausi 1.1.1969-31.12.1969) Indeksiehtojen poistaminen, vuokrien ja hintojen valvonta, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, työnantajat alkavat periä jäsenmaksuja suoraan ammattiliittojen jäsenten palkoista. Sovitaan julkisen sektorin sopimusmenettelyjen muuttamisesta. SAK-STK rationalisointisopimus. 1969 SAK muuttuu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi, SAK. Ammattiyhdistysliikkeen eheytyminen. SAK:n ammattiliittojen valta työehtosopimustoiminnassa kasvaa. SAK-STK luottamusmiessopimus. SAK-LTK rationalisointisopimus. 1970 Työsopimuslain uudistus: irtisanomissuoja, luottamusmiesoikeudet, kokoontumisoikeus, syrjintäkielto. Toinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu ns. Liinamaa II allekirjoitettu (11.9.1969, sopimuskausi 1.1.-31.12.1970): erorahajärjestelmä tulee voimaan. SAK-LTK yleissopimus, luottamusmiessopimus ja turvallisuustyösopimus. Julkisen sektorin neuvottelu-, sopimis- ja lakko-oikeuden laajennus tapahtuu Kunnallinen sopimusvaltuuskunta (vuodesta 1987 Kunnallinen työmarkkinalaitos) perustetaan. 1971 Sopimus työmarkkina- ja talouspoliittisesta kokonaisratkaisusta ns. UKK-sopimus. Neljän viikon vuosiloma vuonna 1973 SAK-STK koulutussopimus ja tiedotussopimus. Vähimmäispalkkalaki. Julkisen sektorin valtakunnalliset työehtosopimukset Valtion työsuhdeasiain neuvottelukunta perustetaan Valtion sektorin luottamusmiessopimus 1972 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu syntyy, ns. HL (Hämäläinen-Laatunen) -sopimus: lomaltapaluuraha 10 % lomapalkasta, sairausajan palkkaetujen parantaminen. 1973 Vuosilomalain uudistus. Työsuojelunvalvontalaki, työsuojeluhallinto, työsuojeluvaltuutetut tulevat voimaan vuonna 1974. Valtionvarainministeriön palkkaosasto aloittaa toimintansa valtion työmarkkinalaitoksena. 1974 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ns. Lindblom-sopimus: lapsilisien korotus, äitiysloma 7 kuukautta, verohelpotuksia, ansiokehitystakuu. 1976 SAK, Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton (STTK) ja STK:n työsuojelusopimus. Ryhmähenkivakuutus. 1977 SAK-LTK työsuojelusopimus. Talviloma. 1978 Yhteistoimintalaki. Työterveyshuoltolaki. Talviloma vuosilomalakiin. Isyysloma 12 päivää. SAK-STK irtisanomissuojasopimuksen uudistaminen. SAK-STK ja SAK-LTK rationalisointisopimusten uusiminen. Neljän palkansaajakeskusjärjestön yhteistyö tiivistyy. SAK:n, TVK:n, Akavan ja STTK:n puheenjohtajien säännölliset tapaamiset alkavat. 1979 Talvilomaoikeuden laajennus. 1980 Opintovapaalaki. Äitiyspäivärahan pidennys ja vanhempainloma Ensimmäiset työehtosopimukset, jotka mahdollistivat, että sairaan lapsen hoitajana voi äidin suostumuksella olla myös lapsen isä. 1981 Keskitetty työehto- ja talouspoliittinen ratkaisu syntyvät, ns. Pekkanen I Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan parannus äitiys-, vanhempain- ja sairaspäivärahoissa SAK-STK ja SAK-LTK sopimukset yhteistoiminnan edistämisestä ja sopimukset yrityksen sisäisestä tiedotustoiminnasta. 1984 SAK uhkaa yhteislakolla eli eri tuotannonalojen lyhyiden lakkojen sarjalla. Tulopoliittinen kokonaisratkaisu, ns. Pekkanen II, johon sisältyi vuonna 1986 alkava työajan lyhennys 16/32 tuntia. Ansiosidonnainen työttömyysturva. Laki irtisanomismenettelystä. SAK-STK irtisanomissuojasopimuksen uudistaminen uutta lakia vastaavaksi. SAK-LTK irtisanomissuojasopimus. Työtuomioistuimen hyvityssakkojen enimmäismäärän korotus 10 000 markasta 90 000 markkaan. 1985 Laki kotihoidontuesta. 1986 Työmarkkinapelisääntöjä koskeva lakipaketti, työsopimuslaissa irtisanomis- ja koeaikoja pidennetään, työehtosopimuslaissa työnantajien vastuuta kiristetään ja ammattiosastojen vastuuta työrauhasta lievennetään. Toimihenkilöjärjestöt TVK ja STTK tekevät STK:n ja LTK:n kanssa keskitetyn työmarkkinaratkaisun, ns. toimihenkilötupon. SAK:n avainalojen yhteislakko 13.-15.3.1983. SAK tekee oman keskitetyn ratkaisun, josta työnantajapuolelta vain LTK jää pois. Työajan lyhennyksen jatkamisesta 68 tunnilla vuosina 1987-1990. SAK-STK rationalisointi- ja yhteistoimintasopimusten uudistus. Tasa-arvolaki hyväksytään, laki voimaan 1.1.1987. 1986-1990 Työajan lyhennys joko päivittäisestä tai viikkotyöajasta tai sitten kokonaisina lomapäivinä, ns. pekkaspäivinä. 1987 Työturvallisuuslainsäädäntöä muutettiin, työsuojeluvaltuutetulle oikeus keskeyttää vaarallinen työ. Työsopimuslakiin syrjintäkielto työhönotossa. Aikuisten opintotuki. 1988 Työsopimuslain ja yhteistoimintalain uudistukset hyväksytään työnantajajärjestöjen vastustuksesta huolimatta. Henkilörekisterilaki. Yksilölliset työajat lakisääteisiksi Kotihoidontuki laajenee. Valtioneuvoston kanslia asettaa tulopoliittisen selvitystoimikunnan laatimaan taloudellisia selvityksiä ja laskelmia tulopoliittisia neuvotteluja ja päätöksentekoa varten. 1989 Työttömyysturvalain muutos. Työministeriö aloittaa toimintansa. Henkilörahastolaki hyväksytään, laki voimaan 1.1.1990. Uusi yhdistyslaki. SAK-STK irtisanomissuojasopimus uusitaan vastaamaan uudistettua työsopimuslakia. SAK-STK sopimus yhteistoiminnasta ja tiedotustoiminnasta yrityksissä uusitaan. SAK-LTK sopimus yhteistoiminnasta ja tiedotustoiminnasta yrityksissä. 1990 Konserniyhteistyötä koskevat säännökset yhteistoimintalakiin, muutokset voimaan 1.1.1991. Työajan lyhennys (loppiainen 1.1.1992 alkaen) SAK-LTK yleissopimus. SAK-STK ja SAK-LTK luottamusmiessopimukset. SAK-STK lomapalkkasopimus uusitaan. 1991 Irtisanomismenettelylain kumoaminen ja irtisanomista koskevien määräysten sisällyttäminen työsopimuslakiin, laittoman irtisanomisen korvauksen enimmäismäärän nosto Vuosilomalain muutos, loman säästämisjärjestelmä Ammattikoulutusraha. SAK-STK koulutussopimus ja SAK-STK irtisanomissuojasopimus uusitaan. Vaikea talouslama alkaa Suomessa. STK vaatii työlainsäädännön ja työehtosopimustoiminnan perusteellista muuttamista, esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista. STK:n vaatimukset saavat kutsumanimen 'saatanalliset säkeet'. LTK sanoutuu irti näistä periaatteellisista vaatimuksista. Pankinjohtaja Sorsan ehdottaman palkanalennukset sisältänyt tulopoliittinen kokonaisratkaisu katuu, kun markka devalvoituu. Tulopoliittinen ratkaisu rakentuu palkkojen jäädyttämiselle ja työeläkemaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen osittaiselle siirtämiselle työnantajien vastuulta työntekijöille. 1992 TVK menee konkurssiin. Pääosa sen jäsenliitoista siirtyy STTK:hon. SAK uhkaa yhteislakolla 1993 SAK uhkaa yleislakolla, kun hallitus aikoo muuttaa olennaisesti työlainsäädäntöä. STK ja teollisuudenkeskusliitto yhdistyvät Teollisuus ja Työnantajat (TT) keskusjärjestöksi. 1995 Ulkomaisten työntekijöiden työehdot Vuorotteluvapaa. Työaikalaki. Yhteistoimintalain muutokset: Eurooppa-tason konserniyhteistyö 1996 Päivähoitolaki. Työaikalain kokonaisuudistus. Epätyypillisissä työsuhteissa olevien eläketurva Vuosilomalain osittaisuudistus. Ulkomaalaisten työntekijöiden työehdot Henkilöstörahastolain uudistus. Yhteistoimintalain uudistus. Tel-yhtiöiden hallintolaki. 1997 TT-SAK yleiset sopimukset. PT-SAK yhteistoimintasopimus. Työeläkelaitoksen sijoitusuudistus. Sopimus työeläke- ja työttömyysvakuutusjärjestelmään koottavista ns. puskurirahastoista sekä työttömyysvakuutuksen rahoitusuudistuksesta 1998 Työttömyysvakuutusrahaston perustaminen. 1999 Varhaiseläkeuudistus. 2000 Sopimus ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasokorotuksesta vuonna 2002 2001 Uusi työsopimuslaki. Työeläke- ja työttömyysturvajärjestelmien uudistamisesta saavutettiin neuvottelutulos (ns. sosiaalipaketti). 2002 Uusi työterveyshuoltolaki. Sopimus helatorstaista voimaan (helatorstai lyhentää työaikaa ansioita alentamatta). Työeläkeuudistuksesta ratkaisu, voimaan vuonna 2005 2003 Työttömyysturvalain uudistus. Uusi työturvallisuuslaki. Tapaturma- ja ammattitautilain uudistus Perhevapaat -uudistus 2004 Ammatillisen kuntoutuksen uudistus Tavoitteet ja arvotPalkansaajien yhteistyöllä tasa-arvoiseen ja kansanvaltaiseen yhteiskuntaanAmmattiyhdistysliikkeen tehtävänä on palkansaajien ja heidän perheidensä henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin lisääminen kaikissa elämän vaiheissa parantamalla palkka- ja työehtoja sekä ammatillisia, taloudellisia, terveydellisiä, yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä etuja, oikeuksia ja vapauksia. Tavoitteitaan ammattiyhdistysliike toteuttaa yhteistyössä muiden palkansaajajärjestöjen ja yhteiskunnallisten uudistusliikkeiden kanssa. Ammattiyhdistysliikkeen toiminta perustuu vapauden, solidaarisuuden, tasa-arvon, demokratian ja rauhan ihanteisiin kaikkea riistoa ja sortoa vastaan. Periaateohjelma on rakennettu kuuden oikeuden periaatteelle. Oikeus työhön Jokaisella on oikeus tehdä vapaasti valiten edellytyksiään vastaavaa ja mielekästä työtä. Oikeus riittävään ja oikeudenmukaiseen toimeentuloon Jokaisella on oikeus turvattuun toimeentuloon, joka takaa hyvän elämisen laadun. Jokaisella on myös oikeus yhdenvertaisiin palveluihin ja mahdollisuus toimeentulon vaarantumatta jäädä elämäntilanteensa mukaisesti pois palkkatyöstä. Tulojen ja varallisuuden jakautuminen on oikeudenmukainen. Oikeus vaikuttamiseen ja omaehtoiseen edunvalvontaan Jokaisella on oikeus vaikuttaa työehtoihinsa, työoloihinsa ja laajemmin yhteiskuntaan. Tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua on vaikuttamisen perusta. Oikeus terveelliseen ja viihtyisään ympäristöön Jokaisella on oikeus terveelliseen, turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön. Oikeus henkisesti rikkaaseen elämään Jokaisella on oikeus monipuoliseen tietojen, taitojen ja yhteistoiminnan kehittämistä edistävään elämään sekä vapaa-aikansa valintaan elämäntilanteen mukaan. Oikeus rauhaan ja velvoite kansainväliseen vastuuseen Jokaisella on oikeus elää maailmassa, josta sodat ja taloudellinen, ruumiillinen ja henkinen alistaminen on poistettu. Yhteisvastuu kaikkien maiden ihmisiä kohtaan edellyttää, että työntekijöiden ihmis- ja kansalaisoikeudet ja -vapaudet sekä turvallisuus ja tulonjaon oikeudenmukaisuus hyväksytään kaikkialla ja että näitä oikeuksia valvotaan kansainvälisesti. Tehtäviä
Yhteiskunta ja oikeusnormitOikeudellisesti pakotettu (sanktioitu) käyttäytyminenSanktiolla tarkoitetaan oikeustutkimuksessa pakotetta.Käyttäytyminen, johon oikeusjärjestelmä liittää pakotteen eli sanktion, on oikeudellisesti sanktioitua. Nämä pakotteet saattavat olla myönteisiä (positiivisia) tai kielteisiä (negatiivisia). Myönteisiä pakotteita kutsutaan palkinnoiksi ja kielteisiä pakotteita rangaistuksiksi. Pakotteilla pyritään vaikuttamaan inhimilliseen käyttäytymiseen palkitsemalla toivottu käyttäytyminen ja rankaisemalla ei toivottu käyttäytyminen. Samalla pakotteet osoittavat, mikä käyttäytyminen on toivottavaa ja mikä paheksuttavaa. Koulussa normien rikkomisesta on rangaistu mm. jälki-istunnolla. Käyttäytymisen ja huolellisuuden todistusarvostelulla on myös pyritty palkitsemaan normien mukainen käytös. Usein puhutaan käsky- ja kieltonormeista. Edelliset käskevät tekemään jotakin, jälkimmäiset kieltävät tekemästä jotakin. Salliminen on myös merkityksellistä siksi, että sallimalla jotakin voidaan ilmaista jotakin muuta kielletyksi tai voidaan ilmaista, että henkilön ei tarvitse välttämättä ja rangaistuksen uhalla tehdä jotakin. Eri käyttäytymisohjeiden ja niiden noudattamisen valvomisen kokonaisuutta, joka pitää yllä yhdenmukaista käyttäytymistä yhteiskunnassa, kutsutaan sosiaaliseksi valvonnaksi (eli sosiaaliseksi kontrolliksi). Se jaetaan viralliseen ja epäviralliseen. Virallinen valvonta tarkoittaa lähinnä oikeusjärjestystä. Epävirallinen valvonta liittyy esimerkiksi johonkin ammattikuntaan tai muuhun ryhmään kuten jengiin. Ammattikunnan tai ryhmän mielipide määrää, mitä jäsen saa tehdä ja mitä hän ei saa tehdä. Epävirallisen valvonnan sijasta puhutaan usein ensisijaisesta (primäärisestä) valvonnasta. Ensisijainen valvonta ohjaa käyttäytymistä ihmissuhteiden kuten vanhempien ja lasten tai työyhteisön välisten henkilökohtaisten suhteiden kautta. Sen sijaan toissijainen (sekundaari) eli muodollinen (formaali) valvonta on persoonatonta kuten esimerkiksi tuomioistuimen ja syytetyn suhde. Suomen oikeusjärjestys perustuu voittopuolisesti rangaistuksille. Muussa sosiaalisessa valvonnassa sen sijaan palkinnoilla on huomattava merkitys. Kielteiset pakotteet jakautuvat kostaviin ja ennalleen palauttaviin. Edellisten tehtävänä on osoittaa yhteiskunnallista paheksuntaa väärin tehnyttä kohtaan. Rangaistukset muodostavat näiden pakotteiden suurimman ryhmän. Ennalleen palauttavilla pakotteilla pyritään palauttamaan ennalleen oikeudenloukkauksen tai muun ei-toivottavan käyttäytymisen aiheuttama tila. Vahingonkorvauksen ohella näihin kuuluvat mm. oikeustoimien pätemättömyyttä ja mitättömyyttä koskevat säädökset. Käyttäytyminen, johon kohdistetaan virallisia pakotteita, johtaa usein myös epävirallisiin pakotteisiin. Rikoksentekijä voi saada epämieluisaa julkisuutta, menettää työpaikkansa jne. Yhä suurempi osa inhimillistä käyttäytymistä on viime vuosikymmeninä liitetty oikeudellisen pakotejärjestelmän piiriin. Se, mikä aikaisemmin olisi ollut vain siveellisen, uskonnollisen tai tapanormin rikkomista, on saanut oikeudellisen merkityksen. Eräillä elämänalueilla lähes kaikkea käyttäytymistä säädellään pakottein. Oikeudellisesti merkityksellinen käyttäytyminenOikeudellisesti merkityksellistä käyttäytymistä on kaikki käyttäytyminen, johon oikeusjärjestys liittää oikeusvaikutuksia.Vaikka käyttäytymiseen ei liity oikeudellisia pakotteita, oikeusjärjestys saattaa pitää sitä toivottavana tai ei-toivottavana. Esimerkkinä voidaan mainita äänestäminen. Oikeusjärjestyksemme pitää äänioikeuden käyttämistä toivottavana, mutta sen käyttämättä jättämisestä ei seuraa rangaistusta. Joissakin maissa äänestäminen saattaa olla pakollista. Usein kielletty tai käsketty käyttäytyminen sisältää käyttäytymisvelvollisuuden epämiellyttävän seuraamuksen uhalla. Esimerkiksi velan maksamatta jättämisestä on oikeudellisia seuraamuksia. Sopimuksen rikkomisesta voidaan sopimuksessa määrätä korvausvelvollisuus. Oikeudelliset pakotteet saattavat seurata vain inhimillisestä käyttäytymisestä. Oikeusjärjestys yleensä sallii pakotteiden käytön vain jos käytös osoittaa tiettyjä tahdon piirteitä kuten tahallisuutta, huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä jne. Yleensä oikeusjärjestys edellyttää tekijällä syyllisyyttä, jotta pakotteita voitaisiin käyttää. Jos teko ei ole tahallinen tai tuottamuksellinen, ei tekijää yleensä voida tuomita. Eräissä tapauksissa oikeusjärjestys sallii käytettävän pakkotoimia nimenomaan siksi, että henkilön ei katsota olevan vastuunalaisen käyttäytymisestään. Näin on laita esimerkiksi mielisairaiden kohdalla. Yksityisoikeudelliset pakotteet ovat tavallisesti ennalleen palauttavia. Niiden täytäntöönpano riippuu asianosaisten toiminnasta ja tahdosta. Yhteiskunnassamme esiintyy ns. osavaltarakenteita (osakulttuureja), joissa vallitsevat omat, joskus oikeudelliseen normijärjestelmään, nähden jyrkästi ristiriitaiset käyttäytymissäännöt. Esimerkiksi rikolliset saattavat elää pitäen ensisijaisena käyttäytymisohjeenaan oman osavaltarakenteensa (osakulttuurinsa) normistoa. RikollisuusOikeustutkimuksessa rikoksina pidetään tekoja, joista on laissa säädetty rangaistus. Rangaistuksilla tarkoitetaan nimenomaan niitä pakotteita, jotka oikeusjärjestys nimeää rangaistuksiksi.Ne teot, jotka kussakin yhteiskunnassa ja eri aikakausina on määritelty rikoksiksi, vaihtelevat. Ainoastaan hyvin pieni osa rikoksista on siinä mielessä ajattomia, että ne on melkein kaikissa yhteiskunnissa määritelty rikoksiksi. Rikoksiksi määritellään ne käyttäytymismuodot, joita yhteiskunnassa pidetään kaikkein paheksuttavimpina. Rikoslailla on kiinnekohdat ns. viralliseen siveysjärjestelmään, jota se ylläpitää ja vahvistaa. Rikoksiksi määritellään yleensä vain ne teot, joiden paheksuttavuudesta vallitsee verrattain suuri yksimielisyys. Yhteiskunnan valtaapitävät ryhmät määrittelevät rikokset. (Suomessa määrittelyn suorittaa eduskunnan enemmistö.) Tästä syystä rikoslaki ei välttämättä suojaa tasapuolisesti eri yhteiskuntaryhmien tärkeinä pitämiä arvoja ja etuuksia. Rikoslaki on ennen kaikkea yhteiskunnan pakkovallan väline. Nykyisin voimassa oleva rikoslakimme on vuodelta 1889. Siihen on kuitenkin tehty lukuisia muutoksia. Enää vain noin puolet sen säädöksistä on alkuperäisessä muodossa. Voidaan kuitenkin sanoa, etteivät muutokset ole olleet niin merkittäviä, että ne olisivat muuttaneet rikoslain luonnetta, joka heijastaa 1800- luvun lopun sääty-yhteiskunnan arvostuksia. Rikosoikeuden keskeisimpiä periaatteita on ns. suhteellisuusperiaate. Sen mukaan rangaistuksen on oltava jonkinlaisessa suhteessa rikokseen. Vanha sovitusperiaate edellytti samanlaisuutta, "silmä silmästä, hammas hampaasta", nykyään rangaistuksen pitää olla suhteessa rikoksentekijän syyllisyyteen. Rikosoikeuden kaksi päälinjaa ovat: joko rangaistaan teosta tai tekijää. Suomen rikosoikeus rankaisee teosta. Tekijärikosoikeudessa sen sijaan pyritään arvioimaan rikollista kokonaisvaltaisemmin. Suomessa tekorikosoikeuteen pitäytymistä on pidetty jonkinlaisena takeena oikeusturvasta. Suomen järjestelmä ei juuri tunne kolmijakoa rikkomuksiin, rikoksiin ja törkeisiin rikoksiin. Rangaistukset on kuitenkin määritelty usein erilaisiksi esimerkiksi näpistyksen, varkauden ja törkeän varkauden tai pahoinpitelyn ja törkeän pahoinpitelyn osalta. Voidaan sanoa, että meidän rikoslakimme suojaa ennen kaikkea perinteisiä, yksilöllisiä oikeushyviä. Sen suoja on puutteellinen yhteisten oikeushyvien osalta eli tapauksissa, joissa rikos ei kohdistu yksilöön vaan laajempiin ihmisjoukkoihin. Perinteisiin rikoksiin kuuluvat väkivalta-, omaisuus, kunnianloukkaus-, siveellisyys- ja kotirauharikokset. Tällaiset rikokset muodostivat ydinosan vuoden 1889 rikoslaissa. Yhteiskunnalliseen ja tekniseen kehitykseen liittyviä rikoksia ovat esimerkiksi verorikokset, liikennerikokset ja rikokset ympäristöä ja työtä vastaan. Verrattuna perinteisiin rikoksiin nämä viimeksi mainitut ovat seurauksiltaan kohtalokkaita. Esimerkiksi liikennerikoksiin liittyvien liikennekuolemien määrä ylittää moninkertaisesti henkirikosten aiheuttamat kuolemat. Luonnon saastuminen on seurauksiltaan kohtalokkaampaa kuin perinteinen omaisuus- tai väkivaltarikollisuus. Verorikoksin aiheutetaan valtiolle aivan erisuuruisia tappioita kuin valtion omaisuutta muutoin anastamalla tai vahingoittamalla. Näitä rikoksia, joiden rangaistukset ovat puutteellisia, ei yleisesti koeta samalla tavalla rikoksiksi kuin perinteisiä rikoksia. Ne eroavat perinteisistä rikoksista myös siinä, että tekijät saattavat olla hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa. Toisia kutsutaankin valkokaulusrikollisiksi vastakohtana perinteisille omaisuus- ja väkivaltarikoksille, jotka ovat pääasiassa köyhien ja onnettomien ihmisten epämielekästä käyttäytymistä. Hallinnolliset pakotteetValvontapolitiikkaan kuuluvat mm. lastensuojelu, päihdeaineiden väärinkäyttäjien huolto, mielisairashuolto ja tarttuvien ja vaarallisten tautien ehkäisytoimet.Näille valvontatoimille on tyypillistä, että pakkotoimien edellytykset on määritelty paljon väljemmin kuin varsinaisten rangaistusten edellytykset. Toimet voivat olla kuitenkin kohteiden näkökulmasta ankarampia kuin varsinaiset rangaistukset. Niistä päättämiseen ei aina liity samoja oikeusturvan takeita kuin rikosoikeudenkäyntiin, koska toimet ovat virallisesti huoltotoimia, kasvatusta tai lääketutkimuksen (lääketieteellisiä) toimia. Virka- tai palvelusvelvollisuus sekä laitosvalta synnyttävät erikoisnormiston, joka yleistä rikoslakia yksityiskohtaisemmin määrää virkamiehen, palvelusvelvolliset tai laitokseen sijoitetun käyttäytymisestä. Paitsi että näiden säädösten rikkominen voi johtaa rangaistukseen normaalissa rikosoikeudenkäyntimenettelyssä, on olemassa erityisiä kurinpitomenettelyjä, joissa hallintoviranomaiset käyttävät kurinpitorangaistuksia. Esimerkiksi virkamiehiä varten on sekä virkarikoksia koskevat lait että erityiset säädökset siitä, millä edellytyksillä virkamies voidaan kurinpitotoimin panna viralta. Sotilaskurista määräävät sekä sotaväen rikoslaki että sotilaskurinpitoasetus. Laitosvallan alaisia vankeja, työlaitoksessa olevia, korkeakouluissa ja kouluissa opiskelevia varten ovat erityiset järjestyssäännöt, jotka oikeuttavat kurinpitotoimiin. Kunnanvaltuusto voi hyväksyä järjestyssääntöjä, joiden rikkomisesta seuraa sakko. Nykyään monissa laeissa säädetään, että lain ja asetuksen rikkominen ovat rangaistavia. Poliisilain nojalla poliisin määräyksiä on poliisin toimivallan rajoissa toteltava. Rikkoja voidaan tuomita niskoittelusta. Elinkeinotoiminnassa monien ammattien harjoittaminen on luvanvaraista. Lupaehtojen rikkomisesta seuraa rangaistus. Tehtäviä
Kansalais-tottelemattomuusKansalaistottelemattomuus on toimivaa, mutta väkivallatonta lakien tai valtion tai miehittävän vallan vaatimusten tai käskyjen noudattamatta jättämistä.Kansalaistottelemattomuutta on harrastettu Intiassa Ison-Britannian miehityksen alla, Etelä-Afrikassa rotuerottelun aikaan sekä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin kansalaisliikkeiden toimesta. Kansalaistottelemattomuuden keinoja ovat muun muassa lakot, talojen valtaus, kaupunkitapahtumat, passiivinen vastarinta, mielenosoitukset ja marssit. Vastalauseille yhteistä on avoimuus ja pyrkimys rakentavaan vuorovaikutukseen vastapuolen kanssa. Yhdysvaltalainen Henry David Thoreau kehitteli alkuperäisen kansalaistottelemattomuuden käsitteen kirjoituksessaan "Resistance to civil government" vuonna 1849. Hän vaihtoi myöhemmin nimeksi Civil disobedience. Kirjoituksen alkuperäinen ajatus oli riippumattomuus; hänen mielestään oli siveellisesti täysin oikeutettua yksinkertaisesti irrottautua valtiosta. Kunhan henkilö ei saanut valtiolta mitään, ei henkilöllä myöskään ollut valtiolle päin velvoitteita. Kirjoituksessaan Thoreau selittää, ettei tahtonut maksaa veroja vaan vastustaa Meksikon sotaa ja orjuutta. Ajatuksena ei ollut väkivalta valtiota tai sen edustajia kohtaan. Tehtäviä
TerrorismiTerrorismi (ransk. terrorisme, latinankielisestä sanasta terrere, 'aiheuttaa kauhua') on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on uhkailun ja pelottelun kautta vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.Terrorismia ovat harjoittaneet sekä vasemmiston että oikeiston edustajat, kansalliset ja uskonnolliset ryhmät ja vallankumoukselliset. Myös valtion laitokset kuten armeijat ja tiedustelupalvelut voivat harjoittaa terrorismia, jota kutsutaan tällöin valtioterrorismiksi. Yksinäisen toimijan tapauksessa lienee mahdollista puhua myös henkilö- tai yksilöterrorismista. Tällaista melko harvinaista terrorismin lajia on edustanut esimerkiksi yhdysvaltalainen ääriympäristönsuojelija "Unabomber". Yleensä terrorismin määritelmää voidaan kuitenkin pitää puolueellisena, jolloin terroristeja ovat ne, jotka ovat meitä vastaan. Kansainvälisissä keskusteluissa, kuten YK:ssa osoittautuu, että vastakkaisista tavoitteista johtuen toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Joissain maissa terrorilla vapaustaistelun ylivoimaa vastaan aloittanut ja voittanut järjestö voi myöhemmin jopa muodostaa uuden valtiojohdon. Termit "terrorismi" ja "terroristi" ovat siten usein poliittisesti erittäin värittyneitä ja niitä käytetään propagandassa vihollisen leimaamiseksi. Tehtäviä
Kestävä kehitysLähde: UlkoasiainministeriöKehitysyhteistyö Riitta Saarinen (Kehitysuutiset 4/06) Maailman tila 2006 -raportti: Intian ja Kiinan valinnat ratkaisevat kehityksen suunnanSuomi elää yhä vähemmän syrjässä muun maailman kehityksestä. Tämän ymmärtää kun tarkastelee tuoretta Maailman tila 2006 -raporttia ja pohtii viimeaikaisia uutisia. Intian ja Kiinan nopealla taloudellisella kasvulla on kaikkialle ulottuvat (globaalit) vaikutukset aina ympäristön kuormittumisesta alkaen. Ilmaston lämpenemisellä on selvä yhteys äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymiseen. Mittavat luonnonkatastrofit, kuten Aasian tsunami, vaikuttavat pitkään laajalla alueella. Äärimmilleen tehostunut ruuan tuotanto vaatii veronsa, ja eläintauteihin, kuten lintuinfluenssaan, on varauduttava jo Suomessakin.Tuoreimmassa Maailman tila - raportissaan sitä julkaiseva Worldwatch-instituutti keskittyy Intiaan ja Kiinaan, joiden raju taloudellinen nousu on instituutin mielestä yksi tämän hetken suurimmista epävarmuustekijöistä maailmassa. Tosin nousuun liittyy sen mielestä myös paljon mahdollisuuksia. Raportin mukaan kestävän kehityksen saralla on edistytty viime vuosina merkittävästi. Silti on tiedostettava, ettei ympäristön tilanne maailmassa ole kokonaisuudessaan parantunut. Pikemminkin se heikkenee yhä, joten tilanteen parantamiseksi vaaditaan paljon työtä. YK:n vuosituhattavoitteisiin, joista yksi on ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen, on vielä pitkä matka. Intia ja Kiina ovat nopeasti kohoamassa suurvalloiksi ja kasvaessaan ne vaativat väistämättä enemmän myös niille kuuluvaa osaa maailman luonnonvaroista. Toteutuessaan tämä kehitys johtaisi maailman kulutuksen kasvamiseen ennen näkemättömästi. Taloudellinen kasvu vaatii energiaa ja raaka-aineitaIntian ja Kiinan 2,5 miljardia asukasta haluavat enemmän energiaa, ruokaa ja raaka-aineita. Kasvaneen kysynnän vaikutukset näkyvät jo nyt ympäri maailmaa.Raportin mukaan Yhdysvallat kuluttaa yhä kolme kertaa enemmän viljaa henkilöä kohti kuin Kiina ja viisi kertaa enemmän kuin Intia. Yhdysvalloissa hiilidioksidipäästöt henkilöä kohti ovat kuusinkertaiset Kiinaan ja 20-kertaiset Intiaan verrattuna. Jos Kiinassa ja Intiassa kulutettaisiin yhtä paljon luonnonvaroja ja päästettäisiin saasteita saman verran henkilöä kohti kuin Yhdysvalloissa nyt, tarvittaisiin pelkästään Kiinan ja Intian talouksien ylläpitämiseen kaksi maapalloa. On selvää, että Intian ja Kiinan valinnat vaikuttavat ratkaisevasti siihen koko maapallon kehitykseen. Näiden kahden maan lähivuosien valinnat johtavat joko suurempaan luonnontaloudelliseen (ekologiseen) ja poliittiseen epävakauteen tai kehitykseen, joka perustuu tehokkaille tekniikoille ja luonnonvarojen kestävälle käytölle. Myönteistä kehitystä osoittaa se, että esimerkiksi Kiinassa on tätä nykyä yli 2000 ympäristöjärjestöä, kun niitä 1990-luvun alussa oli tuskin lainkaan. Vuonna 2004 voimaan tulleet lait antavat kiinalaisille kansalaisjärjestöille vahvemman laillisen aseman, jonka turvin ne voivat osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Intialaisella ja kiinalaisella pienet ekologiset jalanjäljetIntiassa ja Kiinassa asuu 40 prosenttia maailman väestöstä, mikä on yhtä paljon kuin 20 seuraavaksi suurimmassa maassa yhteensä. Keskiluokan osuus näissä maissa on kasvanut nopeammin kuin missään muualla maailmassa.Sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä parin viime vuosikymmenen aikana. Kiinassa alle dollarilla päivässä elävän väestön määrä väheni vuosina 1980-2001 66 prosentista 17 prosenttiin ja Intiassa 50 prosentista 35 prosenttiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaurauden lisääntymisestä huolimatta noin 800 miljoonaa intialaista ja 600 miljoonaa kiinalaista elää kahdella dollarilla päivässä. Tuloerojen kasvaessa noin 140 miljoonaa kiinalaista ja 250 miljoonaa intialaista elää aliravittuna. Toistaiseksi kiinalaisen ekologinen jalanjälki on keskimäärin 1,6 ja intialaisen 0,8 hehtaaria. Keskivertoamerikkalaisen jalanjälki on sen sijaan 9,7 hehtaaria ja eurooppalaisen jalanjälki lähenee 5:ttä hehtaaria. Yhdysvallat käyttää eri hyödykkeitä henkilöä kohti 10-20 kertaa enemmän kuin Intia ja Kiina mutta myös kaksi kertaa enemmän kuin Euroopan maat, jotka ovat miltei yhtä rikkaita kuin Yhdysvallat. Uudet ratkaisumallit ovat välttämättömiäIntian tiede ja ympäristökeskuksen johtaja Sunita Narain toteaa raportissa, että Intia ja Kiina haluavat toteuttaa läntistä kasvun mallia, mutta se malli on tuhoisa. Sellainen kasvu vaatii valtavasti luonnonvaroja - ja tuottaa valtavasti saasteita.Yksi suurista kysymyksistä on vesi. Veden tarjonnan varmistamiseksi maat tarvitsevat kekseliäisyyttä ja omaperäisyyttä - ei vain rahaa ja tekniikkaa. Intian on esimerkiksi kerättävä enemmän sadevettä ja käsiteltävä jätevettä. Tätä nykyä maan jätevedestä käsitellään vain noin kymmenen prosenttia. Monet joet ovat muuttuneet haiseviksi viemäreiksi. Intian kaupunkien vedenkulutuksen odotetaan kuitenkin kaksinkertaistuvan ja teollisuuden vesivaatimusten kolminkertaistuvan vuoteen 2025 mennessä. Kiinalla on vain kahdeksan prosenttia maailman makeasta vedestä, minkä pitäisi riittää 22 prosentille maailman väestöstä. Kuivuus ja voimakkaat saasteet pahentavat vesipulaa, koska niiden vuoksi osaa vedestä ei voida käyttää lainkaan. Tehotiloilla taudit leviävät helpomminEräs raportin mielenkiintoisimmista artikkeleista tarkastelee eläintehotuotantoa, joka leviää eri puolille maapalloa ja hävittää pieniä tiloja ja alkuperäisiä eläinrotuja. Samalla lihantuotanto keskittyy muutamille suuryrityksille. Viimeaikaiset eläintaudit, kuten ihmiseenkin tarttuvat lintuinfluenssa ja hullun lehmän tauti, kertovat laajemmasta maatalouden muutoksesta.Siipikarjan määrä maailmassa on nelinkertaistunut vuodesta 1961. Tehotuotanto on nopeimmin kasvava tapa tuottaa eläimiä. Sillä saadaan nyt 74 prosenttia maailman siipikarjatuotteista, puolet sianlihasta, 43 prosenttia naudanlihasta ja 68 prosenttia kananmunista. Tehotiloilla on otolliset olot tautien leviämiselle eläimistä ihmisiin. Oletettavasti taudit syntyvät ja leviävät helpommin siksi, että eläimiä tuotetaan ahtaissa ja epäsiisteissä oloissa. Suurilla tiloilla eläimet ovat myös perinnöllisesti hyvin samankaltaisia. Eläimille syötetään liikaa antibioottejaMyös tehdasmainen ruuantuotanto voi levittää ruokaperäisiä tauteja. Eläimille syötetään myös runsaasti antibiootteja, minkä takia ruokaperäisten tulehdusten ja muiden tautien hoitaminen on entistä vaikeampaa.Tuorein esimerkki siitä, kuinka eläintaudit voivat uhata ihmisiä, on lintuinfluenssa, jonka kanssa eläinten kasvattajat ovat taistelleet jo vuosia. Lintuinfluenssa voi levitä tilalta tilalle ja tapaa kokonaisia lintuparvia. Viime aikojen pahin epidemia puhkesi Aasiassa 2003 ja vaikuttaa yhä alueella asuvien ihmisten terveyteen sekä siipikarjan tuotantoon. Tehotuotannon moninaisista ongelmista johtuen lihateollisuus etsiikin tällä hetkellä uusia malleja lihan tuotantoon. Tehtäviä
Öjy loppuuLähde: Paul Roberts: Kun öljy loppuu. Uuden energiatalouden vaihto-ehdot, Edita 2006. 412 sivua, 35 euroa.On pitkä kuuma kesä 2002. Kiinan poliisi huomaa olevansa keskellä ankaraa kotimaista öljysotaa. Maan kaksi suurinta öljy-yhtiötä Petro China ja Sinopec jakavat bensiinimarkkinoita: aseina pelottelu, rautaputkiväkivalta ja hintojen polkeminen. Tarkoitus on saada hallintaan parhaimmat paikat valtateiden varrelta ja kaupunkien liepeiltä. Sota on kuin toisinto Amerikan 1800-luvun lopun öljykenttäsodista, kirjoittaa amerikkalainen taloustoimittaja Paul Roberts opuksessaan Kun öljy loppuu. Samalla Kiinan tilanne kertoo paljon siitä, mitä öljyn vuoksi maailmalla tapahtuu. Energiamarkkinoista on tullut entistä vahvemmin osa maiden ulkopolitiikkaa. Omien etujensa vuoksi (lue öljyriippuvuuden vuoksi) USA on Irakissa. Öjyn vuoksi Kiina on kehittänyt suhteita kaikkiin öljyntuottajiin: Lähi-itään, Venäjään, Venezuelaan. Energiamaailman keskus siirtyy itään. Vain 14 vuoden kuluttua Kiina kuluttaa kymmenyksen maailman kaikesta öljystä, polttaa kaksi viidesosaa maailman poltetusta kivihiilestä sekä aiheuttaa lähes viidesosan kaikista energiaan liittyvistä hiilidioksidipäästöistä. Samalla öljy vähenee - sen jokainen länsimaassa asuva kuluttaja tuntee jo kukkarossaan. Öjytynnyrin hinta heiluu 70-80 dollarissa eikä mahdottomana pidetä 100 dollarin ylitystä. Halvan öljyn kausi on ohi, uskoo Roberts ja hänen laillaan siihen uskovat myös markkinat. USA:n presidentin George W Bushin hallinto ja varapresidentti Dick Cheney etunenässä ovat yrittäneet muuttaa mustaa valkoiseksi ja saada öljyn hinnan putoamaan 15-20 dollariin tynnyriltä - turhaan. Maailma on liian riippuvainen öljystä. Kysyntä on nyt noin 80 miljoonaa tynnyriä päivässä. Vuonna 2035 sen arvioidaan olevan 140 miljoonaa tynnyriä. Eikä yhtäkään todella suurta öljylöytöä ole tehty vuosiin. Mutta onko muutosta tulossa? Liian hitaasti. Roberts kirjoittaa, että nykyiseen öljytalouteen lähteineen, putkineen, tankkereineen, jalostamoineen, voimaloineen ja siirtojohtoineen on sitoutunut jo kymmenentuhannen miljardin dollarin pääoma. Summa on niin mieletön, ettei kenelläkään ole mahdollisuutta kirjata sitä tappiokseen. Siksi muutos on hidasta: energiayhtiöt yrittävät minimoida tappionsa ja poliitikot omansa. Äänestäjät eivät halua oikeasti kuulla, mitä on edessä. Mitä siis ihmiskunnalla on edessä? Robertsin mielestä kivulias muutos, koska liian harva haluaa tehdä etukäteen yhtään mitään. Tehtäviä
KöyhyysTutkimus: 40 prosenttia venäläisistä köyhiä21.6.2006 (STT) Lähes 60 miljoonaa venäläistä eli noin 40 prosenttia maan väestöstä elää toimeentulominimin alapuolella, selviää YK:n kehitysohjelman (UNDP) tekemästä tutkimuksesta. Toimeentulominimiksi määritellään Venäjällä noin 3,4 euroa päivässä. Venäjän tilastokeskuksen vuonna 2004 tekemän tutkimuksen mukaan kuitenkin vain 18 prosenttia venäläisistä eläisi köyhyysrajan alapuolella. Kansalaiskamarin yhteiskunnallisista asioista vastaavan komitean puheenjohtaja Aleksandra Otshirova myöntää, että ainakin 15 prosenttia venäläisistä elää toimeentulominimin alapuolella. Hänen mukaansa joka seitsemäs venäläinen ei pysty täyttämään perustarpeitaan, kuten hankkimaan ravintoa tai vaatteita. Köyhyys Venäjällä on hyvin erikoista, sillä se ei kosketa vain tiettyjä osia työkykyisestä väestöstä, vaan mikä tärkeintä, myös työssäkäyviä, Otshirova sanoi. Tehtäviä
EnergiavisaHauska energiavisa löytyy osoitteestahttp://www.tampere.fi/ytoteto/energia/energiaa/ Tehtäviä
KierrätysOsoitteessahttp://www.edu.fi/oppimateriaalit/ ymparistokemia/kierratys.html on artikkeleita kierrätyksestä. Tutustukaa niihin ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin. Opettaja voit tarvittaessa monistaa osia elellä mainitusta aineistosta. Tehtäviä
Käsityksen (katsomuksen) käsiteKäsitys on inhimillinen käsitys jostain asiasta. Käsitys voi olla todellisuuskäsitys tai asenne., jonka vallitessa asioita tarkastellaan.Tehtäviä
Äiti Teresan suuri huijausMother Theresa: The Final Verdict (Äiti Teresa: Lopullinen tuomio)kirjoittanut Aroup Chatterjee Kolkata, Intia Meteor Books, 2003 ISBN 81-99248-00 427 sivua, nidottuna $14,99 KirjoittajaAroup Chatterjeen kirja Mother Theresa, The Final Verdict (Äiti Teresa, Lopullinen tuomio) kertoo Äiti Teresasta aivan päinvastaista kuin koulujen uskonnonopetus ja tiedostusvälineen. Chatterjeella on kaksi tärkeää ominaisuutta, jotka tekevät hänen työstään merkittävän lisän keskusteluun.Ensiksi, hän on henkilökohtaisesti perehtynyt siihen osaan Kolkataa (entinen Kalkutta), jossa lähetysasema (Missionaries of Charity) sijaitsee. Hän on kasvanut siellä ja työskennellyt järjestössä vapaaehtoisena. Toiseksi Chatterjee on lääkäri ja ymmärtää Kolkatan köyhien auttamiseen liittyviä lääketutkimuksen (lääketieteellisiä) kysymyksiä. Kun Chatterjeen kirjoituksia ja tutkimustaitoja verrataan muiden Äiti Teresasta kirjoittaneiden vastaaviin, kukaan ei voi kiistää Chatterjeen ainutlaatuista perehtyneisyyttä siihen kaupunkiin, jossa taru Äiti Teresasta on syntynyt. Propaganda ja totuusEräs päävaikutelmista tämän kirjan suhteen on se, kuinka suuri ero on propagandalla ja totuudella. Lännen kuva kertoo epäitsekkäästä nunnaluostarista jota johtaa pieni sankaritar Balkanilta. Hän kulkee ympäri Kolkataa etsien kuolevia ja köyhiä ihmisiä. Hän vie heidät moniin sairaaloihin, orpokoteihin, kouluihin ja muihin hyväntekeväisyyslaitoksiin.Tosiasiassa järjestöllä ei ole Kolkatassa sairaalaa. Sen nunnat eivät kierrä kaduilla etsimässä köyhiä ihmisiä autettaviksi. Kaupungin pahimmassa slummissa ei ole edes järjestön soppakeittiötä. Järjestön pääasiallinen toiminta Kolkatassa tapahtuu kuolevien saattokodissa, jonka nimi on Nirmal Hriday. Siellä ei ole lääkäriä, kertakäyttöruiskuja tai jäähdytettyä ruumishuonetta. Siellä ovat voimassa paholaismaiset säännöt. Sinne mahtuu noin sata ihmistä, mutta se on harvoin täynnä. Nirmal Hridayhin lähetetyiltä miehiltä ja naisilta on ajettu päät paljaiksi ja he nukkuvat ensimmäisen maailmansodan aikaisissa kenttäsängyissä. Heidät on numeroitu ja heitä kohdellaan usein huonosti. Kun ke kuolevat, heidät kastetaan, heidän luvallaan tai ilman sitä. Näin tapahtuu huolimatta rahavirrasta ja kaikenlaisesta avusta, jonka avulla voitaisiin muuttaa oloja, ei vain Nirmal Hridayssa, vaan paljon laajemmalla alueella. Melkoinen osa järjestölle lahjoitetuista laitteista myydään tai niitä käytetään epäasianmukaisesti. Sairasautoja, jotka on saatu ulkomailta tarunomaiselle köyhien auttajalle, käytetään nunnien kuljettamiseen kaupungilla. Huomattava osa Äiti Teresan vetovoiman tuottamista suurista summista käytetään pappien kouluttamiseen tai muuhun uskonnolliseen työhön pikemminkin kuin köyhien auttamiseen. KoulutusMitä tulee koulutukseen kuilu tarun ja todellisuuden välillä on suuri. Malcom Muggeridgen (mainosti Teresaa) haastattelemana Teresa väitti, että järjestö kouluttaa tuhansia köyhiä lapsia Kolkatassa. Todellisuudessa parillasadalla lapsella on koulutusta pari tuntia päivässä. Se on pääasiassa katolisen katekismuksen opettelua.Miksi ihmiset uskovat tähän taruunChatterjeen mukaan tähän kuiluun tarun ja todellisuuden välillä on kaksi merkittävää syytä.Toisaalta on olemassa lännen tiedotusvälineiden tarukoneisto, joka rakastaa hyviä tarinoita - katolisen kirkon tukema tarukoneisto. Toinen syy kuilulle on, suureksi osaksi tiedotusvälineiden tarukoneiston vuoksi, ihmisten haluttomuus ymmärtää Äiti Teresan todellisia päämääriä. Kuten Äiti Teresa itse avoimesti myönsi, hänen ja hänen järjestönsä tehtävä ei ole ruumiiden parantaminen vaan sielujen pelastaminen. Teresa sanoi: "Me emme ole sairaanhoitajia, me emme ole lääkäreitä, me emme ole opettajia, me emme ole sosiaalityöntekijöitä. Me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia." Siis ruumiiden kurjuus ei ole yhtä tärkeää kuin rukousponnistelut sielujen puolesta. Tämä arvojärjestys mielessä on ymmärrettävää, että nunnat käyttävät enemmän aikaa rukouksiin hyvin sopivissa puhtaissa kappeleissa kuin niiden suhteellisen harvojen ihmisten hoivaamiseen, joista järjestö itse asiassa huolehtii. SivuraiteellaPari kertaa Chatterjee näyttää joutuvan sivuraiteille. Hän esimerkiksi tarkastelee pitkään sitä korruptiota, jota liittyy moniin Nobelin palkintopäätöksiin. Tavallisesti hän perustelee nämä syrjähypyt. Pohdiskelu Nobelin palkinnoista liittyy Teresan vuonna 1979 saamaan Nobelin palkintoon.Pitkä ja hyvin kiinnostava luku käsittelee Kolkatan kaupunkia, ja moni ihmettelee, mitä tekemistä tällä on Äiti Teresaa käsittelevässä kirjassa. Itse asiassa tämä luku merkitsee tässä asiassa paljon. Chatterjee kertoo kaupungin historiaa ajalta, jolloin se tunnettiin aikalaisten silmissä Kalkutan mustana aukkona ja joka on yhä pelottava helvetinkolo, jossa ihmisiä kuolee kaduille. Itsensä toteuttavat kuvauksetKukaan muu ei ole luonut vankempaa kuvaa Kolkatasta tungokseen asti täytenä slummina kuin Äiti Teresa ja hänen mainostajansa, mutta harvat ovat kiinnittäneet huomiota näiden synkkien kuvausten itseään toteuttavaan luonteeseen.Chatterjee laskee, että kielteinen käsitys Kolkatasta on maksanut 4,5 miljardia dollaria menetettyinä turistituloina ja investointeina. Kuinka monta miljoonaa avun tarpeessa olevaa olisi tullut autettua, jos edes osa tästä rahasta olisi tullut kaupunkiin? Toisaalla Chatterjee arvostelee Äiti Teresaa siitä, että hänen saamansa tuki on kaventanut muiden, paljon tehokkaampien avustusjärjestöjen saamaa tukea. Kun otetaan huomioon Teresan järjestön toiminnan alkeellinen taso ja huono laatu, toiminta Kolkatassa olisi parasta lopettaa kokonaan ja sallia paremmin järjestettyjen ja oikeampien avustusjärjestöjen saada osakseen jotain huomiota. Katolisen kirkon esittämä arvosteluEi ole yllättävää, että Chatterjeen oli vaikea löytää kustantajaa tällaiselle räjäyttävälle kirjalle. Kirjan on kustantanut intialainen kustannusyhtiö Meteor, joka sijaitsee Kolkatassa.Ei ole liioin yllätys, että Vatikaanin johto on ollut vähemmän kuin vakuuttunut. Isä C. M. Paul, joka kuuluu Äiti Teresan pyhimykseksi julistamista tutkivaan ryhmään, ei pitänyt Chatterjeen tarkoitusperiä kunniallisina. Kuten oli ennustettavissa, Paul syytti Chatterjeetä väitteiden irrottamisesta asiayhteydestä vihamielisessä tarkoituksessa ja kyvyttömyydestä tehdä hyviä töitä kuten Äiti Teresa teki. Tällainen kritiikki on epäonnistunutta, koska se olettaa, ettei Äiti Teresaa voida arvostella rehellisesti ja että sopimattomat tosiasiat ovat aina asiayhteydestään irrotettuja. On toivottavaa, ettei tällainen jälkikritiikki vähennä kiinnostusta tähän tärkeään kirjaan. Äiti Tereresa, Lopullinen tuomio elää otsikkonsa periaatteen mukaan. HindulaisuusUuden esityksen hindulaisuudesta löydät napauttamalla tästäBuddhalaisuusUuden esityksen buddhalaisuudesta löydät napauttamalla tästäJuutalaisuusUuden esityksen juutalaisuudesta löydät napauttamalla tästäKristinuskoUuden esityksen kristinuskosta löydät napauttamalla tästäIslamUuden esityksen islamista napauttamalla tästäJumalattomat ja siveysJumalaton on vapaa valitsemaan siveytensäKoska jumalattomuus (ateismi) on olemassaoloa koskeva tosiasiaväite, se ei sinänsä ota kantaa siveyteen.Jumalaton (ateisti) on vapaa valitsemaan itse siveytensä. Valitseeko jumalaton jonkin uskonnon siveyden?On harvinaista, että jumalaton (ateisti) valitsee jonkin uskonnon siveyden kokonaisuudessaan. Jos jumalaton (ateisti) elää jonkin uskonnon valta-alueella, hän saattaa omaksua osan valtauskonnon siveydestä, mutta on vaikea löytää tapauksia, joissa hän olisi omaksunut jonkin uskonnon siveyden kokonaisuudessaan.Asiaa ei ole juuri tutkittu. Lwrence Kohlbergin siveellisen kehityksen asteikolla uskontojen hallitsemissa maissa elävät jumalattomat menestyvät uskovaisia paremmin. Sen sijaan ateistien aikoinaan hallitsemissa maissa eroja jumalattomien ja uskovaisten välillä ei ole tiettävästi havaittu. Mitä piirteitä suomalainen ateisti valitsee siveyteensä?Hyvin usein suomalainen jumalaton (ateisti) valitsee siveyteensä niitä piirteitä, joita pidetään yleisinhimillisinä. Posthumanismin aikakautena jumalaton (ateisti) usein ottaa huomioon myös muut tuntevat olennot kuten eläimet.Miten jumalaton siveys eroaa uskonnollisesta?Jumalaton (ateistinen) siveys eroaa esimerkiksi hindulaisesta ja buddhalaisesta siveydestä mm. siinä suhteessa, että yleensä ateistien mielestä ei ole olemassa jälleensyntymistä ja sellaista kuolemanjälkeistä elämää, jossa hyvä palkittaisiin ja paha rangaistaisiin.Jumalattomat (ateistit) eivät yleensä usko buddhalaisten siveelliseen maailmanjärjestykseen. Ei ole sellaista syyn ja seurauksen lakia, että hyvä ja paha saisivat aina palkkansa, ei liioin sielunvaellusta. Jumalattomat (ateistit) eivät usko juutalaisten tapaan, että olisi olemassa jumala, joka palkitsee hyvät teot ja rankaisee pahat. Pikemmin jumalattomat (ateistit) ovat yhtä mieltä hellenistisen Raamatun kirjoittajan Saarnaajan kanssa siitä, että varsin usein paha jää rankaisematta. Jumalattomat (ateistit) eivät usko zarathustralaisten ja kristittyjen viimeiseen tuomioon, jolla hyvät palkittaisiin ja pahat rangaistaisiin. Jumalattomat (ateistit) eivät yleensä edes pidä tällaista viimeistä tuomiota siveellisesti hyväksyttävänä: äärellisen elämän aikana suoritetuista pahoista teoista ei ole oikein tuomita ketään ikuiseen kärsimykseen (kristillinen sana: helvettiin). Jumalattomat (ateistit) eivät usko muslimien tapaan, että olisi olemassa kaikkia aikoja varten taivaassa laadittu siveys. Päinvastoin jumalattomat (ateistit) katsovat, että ihminen on vasta pyrkimässä kohti oikeudenmukaisuutta, joka hänen itsensä on määriteltävä. Jumalattomuuden (ateismin) erottaa uskonnoista mm. se, etteivät jumalattomat (ateistit) yleensä usko jumalien tai luonnon palkitsevan ja rankaisevan ihmisiä. Jumalattomien (ateistien) siveys on usein ihmis- tai luontokeskeistä. Siveys on puhtaasti inhimillistä alkuperää, ja siveyden toteutuminen riippuu ihmisistä. Jumalattoman siveyden suuntauksiaEi ole kaikille jumalattomille (ateisteille) yhteistä siveyttä. Esimerkiksi marxilainen jumalattomuus (ateismi) korosti siveyden historiallista kehitystä ja siveyden riippuvuutta yhteiskunnan rakenteesta kun taas porvarillinen jumalattomuus (ateismi) korostaa luonnontutkimuksen ja ajattelun merkitystä siveyden perustana.Jumalattomien suhtautuminen kostoonUsein jumalattomuus (ateismi) pitää koston ja rangaistuksen käyttöä sinänsä epätoivottuna ja tehottomalla. Usein jumalattomuus (ateismi) korostaa ihmisen kasvattamista rankaisemisen ja palkitsemisen sijasta.Jumalaton (ateistinen) siveys ei yleensä ole ns. palkintosiveyttä. Todellisuuskäsitykset ja jumalaton siveysJumalattomuus (ateismi) liittyy usein tiettyihin hyvän tutkimuksen käsityksiin. Tällöin on tapana puhua todellisuustutkimuksen (tieteellisestä) todellisuuskäsityksestä.Jumalattomat ja ihmisarvoIhmiset ovat biologisesti ja henkisesti periaatteessa samanlaisia. Verrattuna ihmisten välisiin yhtäläisyyksiin erot ovat lähes merkityksettömiä. Tästä syystä kaikkia ihmisiä on pidettävä tasa-arvoisina.Ihminen on osa luontoaEi ole olemassa mitään yliluonnollista. Ihminen on luonnon tuote ja osa luontoa. Ihmisellä on päämääriä, joita hän toteuttaa mm. muokkaamalla luontoa, kulttuurin avulla. Viime aikoina on kiinnitetty huomiota luonnon säilyttämisen nykyistä parempaan huomioon ottamiseen.Omatunto on yhteisön tuntoIhminen on kehittynyt elämään yhteistyössä muiden ihmisten kanssa, ihmisyhteisössä. Yhteisö muokkaa yksilöä, omatunto on oikeastaan yhteisön tunto. Yhteisö antaa inhimilliselle elämälle mielekkyyden, ja siveys on yhteisön tuote. Kaikki ihmiset ovat "veljiä tai sisaria keskenään."Ihmiselle on annettava valinnan vapaus itseään koskevissa kysymyksissäIhminen kykenee itse tekemään siveellisiä ratkaisuja. Hänelle on annettava ainakin häntä itseään koskevissa kysymyksissä valinnan vapaus ja yhteisöä koskevissa kysymyksissä todellinen vaikutusmahdollisuus.Järjestä on apua siveellisissä päätöksissäIhminen on ajatteleva olento. Siitä syystä hän voi ja hänen on syytä käyttää siveellisissä ratkaisuissaan mahdollisimman paljon järkeään (sivistyssana: rationalismi, ratio = järki).Tieto auttaa siveellisissä ratkaisuissaIhminen pystyy saamaan tietoa ympäristöstään. Hän käyttää tietojaan tehdessään ratkaisujaan. Mitä paremmin hän tuntee ympäristönsä, sitä parempia ovat myös hänen siveelliset ratkaisunsa.Ihmisen on itse asetettava päämääränsäKaikkeus ei ole jumalten luoma tai jumalten määräysvallassa. Ihmisen on itse asetettava omat päämääränsä kaikkeudessa. Kaikkeus kehittyy omien lakiensa, luonnonlakien, mukaisesti. Näitä lakeja voidaan saada selville hyvällä tutkimuksella.Ihminen on vastuussa tässä ja nytKoska ei ole olemassa syntymää edeltävää tai kuoleman jälkeistä elämää, ihminen on vastuullinen teoistaan tässä elämässä. Kärsimyksiä on pyrittävä välttämään, ja olemme vastuussa myös muiden ihmisten ja tuntevien olentojen kärsimysten lievittämisestä.Pahoja tekoja ei saa antaa anteeksi vaan vahingot on pyrittävä korvaamaanVaikka jumalattomat (ateistit) yleensä suhtautuvat kielteisesti kostoon ja rangaistuksiin, he eivät hyväksy uskontojen "syntien anteeksiantamista". Monet jumalattomat (ateistit) ovat sitä mieltä, että pahojen tekojen anteeksiantaminen edistää uusien pahojen tekojen tekemistä vapauttamalla ihmisen entisen syyllisyyden taakasta. Sen sijaan monet jumalattomat (ateistit) yrittävät osoittaa, ettei syyllisyydentunnon tunteminen ole viisasta. Syyllisyyden tuntemisen sijasta on muutettava käyttäytymistään.Toinen ei voi sovittaa toisen tekojaTietysti pahoja tekoja voi sovittaa korvauksen avulla, mutta muutoin jumalattomat (ateistit) eivät yleensä usko minkäänlaiseen sovitus- tai pelastusoppiin. Käsitys, että joku voisi kärsimyksellä sovittaa jonkun toisen pahoja tekoja, on useimpien jumalattomien (ateistien) mielestä siveetön.Ihmiset eivät ole keskimäärin pahoja eivätkä hyviäKoska ei ole olemassa jumalia, jotka määräisivät, mikä on hyvää tai mikä on pahaa, ei ole järkevää sanoa, että ihmiset ovat pahoja tai että ihmiset ovat hyviä.Se, kuinka paljon ihmiset tekevät hyvinä pidettyjä tekoja ja kuinka paljon pahoina pidettyjä tekoja riippuu mm. siitä, mitä tekoja valtarakenteessa (kulttuurissa) pidetään hyvinä ja mitä pahoina. Hyvin monet tekijät kuten talousjärjestelmä, poliittinen järjestelmä, kasvatusjärjestelmä jne. vaikuttavat siihen, missä määrin yhteisön siveyssääntöjä noudatetaan. Uskontojen siveyssäännöt vanhentuvatJumalattomien (ateistien) mielestä uskonnot sisältävät paljon sellaisia siveyssääntöjä, jotka ovat kauan sitten vanhentuneita.Mahdottomia siveyssääntöjä ei pidä asettaaMonet jumalattomat (ateistit) ovat sitä mieltä, että yhteisöjen ei pidä asettaa kovin jyrkästi ihmisen luonnollisten viettien ja taipumusten vastaisia normeja.Monien jumalattomien (ateistien) mielestä uskonnot ovat monesti menneet liiallisuuksiin yrittäessään säädellä esimerkiksi ihmisten sukupuolielämää. Usko ei ole hyveSe, mihin ihminen uskoo, ei ole jumalattomien (ateistien) mielestä mikään ihmisen hyvyyden tai pahuuden mitta. Monissa uskonnoissa epäuskoa pidetään suurimpana pahana (syntinä eli jumalien tahdon vastaisena). Monien jumalattomien (ateistien) mielestä epäily on hedelmällistä, sillä se, joka ryhtyy epäilemään vanhoja ajatuksia, voi luoda uusia.Ei ole viisasta uskoa valheisiinToisaalta jumalattomien (ateistien) mielestä ei ole viisasta uskoa hyvän todellisuustutkimuksen (tieteen) vastaisiin väitteisiin, sillä jos, ihmisellä on totuuden kanssa ristiriidassa oleva käsitys ympäristöstään, hän tekee tyhmiä ratkaisuja. Koska hyvän todellisuuskäsityksen mukainen toiminta on kaikkein tuloksellisinta, jumalattomat (ateistit) pyrkivät yleensä - rauhanomaisin keinoin ja ilman vähäisintäkään väkivaltaa - edistämään hyvän todellisuuskäsityksen leviämistä.Todellisuustutkimus poistaa luonnonvoimien aiheuttamaa pahaaMenneinä aikoina maailmassa esiintyi paljon sellaista pahaa, jonka aiheutti ihmistä ympäröivä luonto. Ihminen joutui taistelemaan petoja ja nälkää vastaan, ja sairaudet tappoivat paljon ihmisiä nuorena. Esimerkki ns. musta surma tappoi puolet Euroopan asukkaista. Useimmilla seuduilla ihmisen keski-ikä oli vain 30 vuotta.Talousjärjestelmän kehittämien poistaa omaisuusrikoksiaHyvän todellisuustutkimuksen avulla ihminen on onnistunut poistamaan paljon luonnonvoimien aiheuttamaa pahaa. Myös ihmisyhteisöissä on monilla seuduilla paljon edistytty ihmisten välisten ristiriitojen poistamisessa. Talousjärjestelmiä kehittämällä on eräissä maissa onnistuttu huomattavasti vähentämään omaisuusrikoksia.Ihmisten aiheuttama pahaIhmisyhteisöissä esiintyy kuitenkin vielä runsaasti pahaa, jopa sellaista pahaa, joka uhkaa ihmiskunnan olemassaoloa.Jumalattomien (ateistien) mielestä tämän pahan aiheuttaja ei ole joku jumala tai paholainen, vaan paha johtuu ihmisten puutteellisesta kyvystä hoitaa yhteisiä asioita. Yksilöllistä pahaa esiintyy aina jonkin verran siitä syystä, ettei mikään yhteisö ole toistaiseksi pystynyt yhtenäistämään jäseniään niin perusteellisesti, ettei joku toimisi muiden paheksumalla tavalla. Monet jumalattomat (ateistit) ovat sitä mieltä, että pyrkimällä liian kovakouraisesti poistamaan jotakin pahaa aiheutetaan usein paljon suurempaa pahaa. Vapaus johtaa usein parempiin tuloksiin kuin pakko. Suvaitsemattomuus pahan lähteenäSuvaitsevuus merkitsee sitä, että paheksumistaipumusta pyritään hillitsemään.Mitä enemmän suvaitaan, sitä vähemmän on paheksuttavia ja pahoina pidettäviä asioita. Valistusajattelijat sanoivatkin, että ihminen saa tehdä mitä tahansa, kunhan hän ei teoillaan aiheuta vahinkoa muille. Nykyisen käsityksen mukaan inhimillisyys kuitenkin joskus vaatii ihmisen tekoihin puuttumista silloin, kun hän yrittää aiheuttaa itselleen suurta vahinkoa ja kärsimystä. Yksilön siveellinen kehitys on riippumatonta hänen uskomuksistaanEtenkin eräissä kristinuskon lahkoissa ajatellaan, että uskoon tullut ihminen tekee hyviä tekoja. Jumalattomat (ateistit) eivät hyväksy tällaista näkemystä.Hyvyyteen ei ole mitään oikotietä tai kuninkaantietä, vaan ihmisen on kasvettava hyväksi suurin piirtein niiden kehitysvaiheiden kautta, jotka Lawrence Kohlberg on esittänyt. Koska on olemassa erilaisia jumalattomia (ateisteja), ei ole kuitenkaan yksimielisyyttä siitä, millainen on hyvä jumalaton (ateisti). Näinhän asia uskovaisista puhuttaessa uskovaistenkin kesken. Onnellisuus ei ole siveettömyyttäPäinvastoin kuin eräät uskonnot, jumalattomat (ateistit) arvostavat yleensä myös aistien tarjoamia nautintoja.Monet jumalattomat (ateistit) kannattavat huomattavaa vapautta sukupuolielämän muotojen suhteen. He korostavat, että sukupuolielämän on perustuttava ehdottomaan tasa-arvoon ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Ketään ei saa pakottaa sukupuolielämään sen enempää mielen (henkisillä) kuin aineellisillakaan pakotteilla. Toisaalta monet ovat sitä mieltä, että kaikilla täysikasvuisilla on oikeus sukupuolielämään. Jumalattomilla on erilaisia yhteiskuntakäsityksiäMonilla uskonnoilla on selvä kanta yksityisomistukseen nähden. Jumalattomilla (ateisteilla) ei ole tässä suhteessa mitään yhtenäistä käsitystä.Onsosialistisia jumalattomia (ateisteja) ja erilaisia porvarillisia jumalattomia (ateisteja). Myös monet sosialistiset jumalattomat (ateistit) hyväksyvät henkilökohtaisen yksityisomaisuuden kuten asunnon, vaatteet, auton, kesähuvilan yms. Ihmisen velvollisuudet muita ihmisiä kohtaanKun monissa uskonnoissa ihmisen velvollisuudet jumalia kohtaan on asetettu etusijalle, jumalattomat (ateistit) asettavat etusijalle joko ihmisen velvollisuudet itseään kohtaan tai ihmisen velvollisuudet lähimmäisiään ja yhteisöä kohtaan.Näitä velvollisuuksia on myös yritetty tasapainottaa. Lähimmäisenrakkaudella jumalattomat (ateistit) tarkoittavat usein myötäelämisen taitoa eli empatiaa. Jumalattomilla ei ole yhteistä kantaa sotaanJumalattomilla (ateisteilla) ei ole yhtenäistä suhtautumista sotaan, mutta varsin monet jumalattomat (ateistit) suhtautuvat sotaan kielteisesti.Jumalattomat (ateistit) muodostavat merkittävän osan nykyisestä rauhanliikkeestä. Sadankomitealiikkeen ja Vietnamin sodan vastustajien kantaviin voimiin kuulunut Nobelin palkinnon saaja Bertrand Russell oli tunnettu jumalattomana (Näin kertoo esimerkiksi Russellin henkilökohtaisesti tuntenut filosofi John Searle teoksessaan "Mind, Language and Society, Phoenix, 1999.). Useimpien jumalattomien (ateistien) kielteisyys sodan suhteen on vähintään samaa tasoa kuin katolisen kirkon oppi, jonka mukaan hyökkäyssota on aina tuomittavaa. Tehtäviä
Uskovaisten ennakkoluuloja jumalattomien suhteenUskovaiset ovat usein väittäneet, että jumalaton (ateistinen) siveys johtaa epäilyyn, siveettömyyteen tai pelkkiin siveyttä koskeviin sopimuksiin.Mitä tulee epäilyyn, jumalattomat (ateistit) voivat hyvällä syyllä sanoa, että uskontojen vuosituhansia vanhat siveyssäännöt aiheuttavat nykyajan ihmisille runsaasti epäilyjä, ja Suomessa suoritetut mielipidetutkimuksen osoittavat, että valtaosa kristityistäkin on hylännyt huomattavan osan alun perin olennaisilla osina kristinuskoon kuuluneita siveyssääntöjä. Jumalatonenemmistöisten sosialistimaiden (entinen Neuvostoliitto, Kiina) käytäntö taas osoittanut, ettei ateismi johda sen suurempaan siveettömyyteen kuin uskonnotkaan. Monet esimerkiksi Neuvostoliitossa vierailleet kristityt olivat päinvastoin panneet merkille, että siellä siveys oli vahvempi kuin Suomessa, jossa enemmistö ihmisistä on kristittyjä. On tietysti huomattava, että kristittyjen myönteisiin lausuntoihin Neuvostoliiton siveydestä on vaikuttanut mm. se, että jumalattomuuden (ateismin) leviämisestä huolimatta monet kristilliset siveyssäännöt olivat säilyneet Neuvostoliitossa. Tässä ei oteta kantaa yksittäistapauksiin kuten J. V. Stalin (ateisti) tai Adolf Hitler (katolinen kristitty). Uskovaiset ovat väittäneet, että siveydeltä putoaa pohja, jos meidän on tyydyttävä ihmisten välisiin sopimuksiin ja valittava siveytemme lukuisista jumalattoman (ateistisen) siveyden suuntauksista. Tähän voidaan tietysti väittää, että uskonnollisia siveysjärjestelmiä (moraaleja) on yhtä paljon kuin uskontoja - jos ei enemmänkin. Uskovaiset ovat myös väittäneet, että ilman uskontoa elämällä ei ole mitään suurta, kaiken kattavaa tarkoitusta, jota ihmisen tulisi toteuttaa. Uskovaisten mukaan tällainen aiheuttaa vieraantumista. Toisaalla tässä kirjassa on esitetty, että uskonnot eivät pysty antamaan inhimilliselle elämälle mitään järjellistä tarkoitusta. Jumalattomien (ateistien) mielestä uskovaiset eivät ole pystyneet perustelemaan käsitystään, jonka mukaan inhimilliset tavoitteet eivät kelpaisi elämämme äärimmäisiksi päämääriksi. Jumalattomien (ateistien) mielestä jumalan mukana ei tarvitse heittää menemään mitään sellaista, jota ihmiset luonnostaan ja yleensä arvostavat. Useimmat meistä haluavat olla onnellisia. Useimmat meistä tietävät, milloin he ovat onnellisia. Meidän ei tarvitse filosofien tavoin kiistellä siitä, mitä onnellisuus on. Riittää, että pystymme kokemaan onnea. Eivät filosofit ole pystyneet määrittelemä mitä tarkoitetaan tuolilla, mutta tämä ei estänyt ihmiskuntaa istumasta. Useimmat meistä haluavat välttää kärsimystä. Kaipaamme turvallisuutta ja mielenrauhaa. Inhimillinen rakkaus ja ystävyys ovat meille tärkeitä. Se, että elämä jonakin päivänä päättyy väistämättä, ei vähennä vaan suuressa määrin lisää arvostamiemme asioiden arvoa. Useimmat meistä haluavat luoda jotain itse, toteuttaa itseään. Työ, josta pidämme, antaa meille tyydytystä. Inhimillisen tyydytyksen lajeja on liian paljon tässä lueteltaviksi, mutta ne kaikki voidaan saavuttaa ilman jumalia. Vaikka oma elämämme olisi kunnossa, emme ole tyytyväisiä siihen, että eri puolilla maailmaa esiintyy paljon kärsimystä ja kurjuutta. Emme voi poistaa kaikkia kärsimyksiä, mutta voimme esimerkiksi hävittää poliittisen kiihkoilun sekä diktatuurin ja taistella rodullisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden puolesta. Uskovaiset haluavat jotenkin selittää, mikä on kärsimyksen tarkoitus. Jumalattomien (ateistien) mielestä on olemassa tarpeetonta ja tarkoituksetonta kärsimystä. Vain joskus kärsimys voi olla hyödyllistä. Näin on, jos kärsimys auttaa meitä ymmärtämään joitakin asioita paremmin. Jumalattomien (ateistien) mielestä kärsimys ei ole jotain, joka pitäisi selittää oikeutetuksi, vaan jotain, jota vastaan meidän on taisteltava. Jumalattomat väittävät, että puhtaasti inhimilliset tarkoitukset, meidän itse asettamamme päämäärät ja tarkoitukset, riittävät tekemään elämästämme mielekästä. Filosofit ovat sanoneet, että vaikka ihmiset näyttävät hakevan onnellisuutta, tästä ei voida päätellä, että ihmisten pitäisi hakea onnellisuutta. On kysytty, onko perusteltua syytä uskoa, että onnellisuus on hyvä asia. Uskovaiset eivät ole kuitenkaan tässä kysymyksessä yhtään paremmassa asemassa kuin jumalattomat (ateistit). Uskovaisten väitteestä, että on olemassa jumala, ei voida päätellä, että tätä jumalaa pitäisi totella. Joka tapauksessa me joudumme itse ratkaisemaan sen, millä perusteella valitsemme hyvinä pitämämme asiat. Uskovainen saattaa myöntää, että onnellisuus on hyvä asia, mutta hän voi jatkaa, että jumalaton siveys johtaa itsekkyyteen. Voidaan tietysti väittää, että esimerkiksi yksityisen kristityn yksityinen pelastuksen tavoittelu saattaa olla mitä itsekkäintä puuhaa, ja voidaan myös väittää, että monet uskovaiset osoittavat varsin kiitettävää itsekkyyttä. Siveydessä on pohjimmaltaan kysymys ihmisten itsekkäiden pyrkimysten yhteensovittamisesta. Siveyden olemukseen kuuluu, että pyrimme jakamaan onnellisuutta mahdollisimman tasapuolisesti. Siveyteen kuuluu oikeudenmukaisuus. Uskovaiset ovat myös väittäneet, että oikeudenmukaisuuden vaatimus on peräisin uskonnoista. Tätä väitettä ei ole pystytty todistamaan tai kumoamaan, sillä koko kirjoitetun historian ajan on esiintynyt sekä uskovaisia että jumalattomia (ateisteja), jotka ovat korostaneet oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Väitteen alkuperä ei sano mitään väitteen pätevyydestä. Jos uskovaisilla ja jumalattomilla (ateisteilla) on yhteisiä siveysperiaatteita, tämä ei sano mitään siitä, kumpi on parempi, uskonnollinen vai jumalaton (ateistinen) siveys. Jos paremmuutta halutaan tutkia, sitä on tutkittava niiden väitteiden perusteella, jotka eivät ole yhteisiä. On sanottu, että uskontojen siveys on yksinkertaisempi, koska ne tarvitsevat vain yhden siveysperiaatteen, joka voi olla karman laki tai käsitys, että jumalaa on toteltava. On väitetty, että jumalattomat (ateistit) joutuvat hyväksymään siveytensä perustaksi useita periaatteita. Siveysperiaatteiden lukumäärä ei ole mikään peruste arvioida siveysperiaatteiden paremmuutta. Jos joka tapauksessa joudutaan hyväksymään yksi periaate, miksi niitä ei voitaisi hyväksyä useampia? Itse asiassa lienee mahdotonta rakentaa toimivaa siveysjärjestelmää yhden ainoan periaatteen varaan. On myös väitetty, että rakentaessamme jumalatonta (ateistista) siveyttä joudumme nojautumaan uskontojen jo aikaisemmin esittämiin siveysperiaatteisiin. Tähän jumalattomat (ateistit) vastaavat, ettei meillä ole mitään todisteita siitä, että ihminen eläinlajina olisi koskaan elänyt muutoin kuin yhteisöissä. Päinvastoin tutkijat ovat nykyään varsin yksimielisiä siitä, että ihminen on aina ollut yhteisöissä elävä eläin. Yhteisössä vallitsee aina jäsenten välisten oikeuksien, velvollisuuksien ja pakotteiden järjestelmä. Siveys on yhteisön, ei uskonnon tuote. Uskovaiset ovat myös usein väittäneet, etteivät ihmiset kunnioita toisten ihmisten oikeuksia, jos heitä ei uhkaa kuolemanjälkeinen rangaistus. Voidaan kuitenkin väittää, etteivät esimerkiksi kristityt, jotka ajattelevat heitä uhkaavan kuoleman jälkeisen rangaistuksen (ns. helvetin), ole osoittaneet mitenkään korkeampaa toisten ihmisten oikeuksien kunnioitusta kuin jumalattomat (ateistit). Mitä tulee esimerkiksi kristilliseen keskiaikaan, voidaan väittää, että toisten ihmisten oikeuksien kunnioitus oli silloin alimmillaan. Ajaessaan uskonnon etua keskiajan kristityt kumosivat vanhan roomalaisen tai germaanisen oikeuden periaatteet ja korvasivat ne sellaisilla, joiden, avulla uskontoa saattoi käyttää oman edun tavoitteluun. Erityisen selkeästi uskonnon käyttö oman edun tavoittelussa ilmenee hindujen kastilaitoksessa. Tehtäviä
Valtiouskonnon aika SuomessaKuninkaan ja papiston valtaSuomesta (joka kuului siihen aikaan Ruotsiin) tehtiin yhden valtiouskonnon (kristillinen evankelis-luterilaisuus) maa Upsalan kirkolliskokouksessa vuonna 1593. Kaarle -herttuan kokoon kutsumassa kokouksessa hyväksyttiin joukko kristillisiä uskontunnustuksia (pääasiassa eri aikoina eri puolilla maailmaa pidettyjen kirkolliskokousten päätöksiä), joihin valtio määräsi kaikki maassa asuvat uskomaan maasta karkotuksen uhalla.Upsalan kokouksen (1593) ja Isonvihan (1713-1721) välistä, pääosin 1600-luvulle sijoittuvaa ajanjaksoa nimitetään pohjoismaisessa historian kirjoituksessa puhdasoppisuuden ajaksi. Nimitys "puhdasoppisuus" johtuu siitä, että evankelis-luterilaiset sanoivat "puhdistavansa" kristinuskon sellaisesta kristillisestä katolisesta perinteestä, joka ei vastannut uskonlahkon perustajan Martti Lutherin käsityksiä. Kuten fundamentalistiset lahkot yleensä evankelis-luterilaiset sanoivat nojautuvansa lahkon perustajan ajatuksiin (erityisesti Iso Katekismus - niminen Martti Lutherin kirja), vanhoihin pyhiin kirjoihin (Raamattu) ja kirkolliskokousten päätöksiin (uskontunnustuksiin). Samalla luotiin voimakas keskitetty valtajärjestelmä. Evankelis-luterilainen puhdasoppisuus vahvisti kristillisen evankelis-luterilaisen kirkon valta-asemaa ulottamalla valvonnan tavallisten ihmisten arkeen ja elämäntapoihin huomattavasti kattavammin kuin keskiajan kristillinen katolisuus. Kristilliseltä katoliselta ajalta periytyvät tavat pyrittiin kitkemään pois ja korvaamaan kristillisillä evankelis-luterilaisilla tavoilla. Tosin jopa muinaissuomalaisia tapoja ja uskomuksia säilyi syrjäseuduilla 1900 - luvulle asti. Vasta kansakoululaitos lutherilaisti Suomen lopullisesti. Tehtäviä
KyläyhteisötLänsi- ja Etelä-Suomessa oli kiinteiden peltojen viljelyyn perustuva kyläkulttuuri noin 1100-luvulle tultaessa. Ennen 1750-luvulla alkanutta iso- ja uusjakoa suomalaiset kylät olivat yhteisomistukseen perustuvia yhteisöjä. Ajanjakso jakaantuu kristillisen keskiajan kulttuuriin (noin 1100 - 1500-luvuilla) ja sääty-yhteiskunnan kulttuuriin (noin 1600 - 1800-luvuilla). Kristillisen evankelis-luterilaisen uskonnon valtaan nousu vaikutti voimakkaasti tähän muutokseen.Naapuruus ja kyläyhteisö olivat tulleet sukua tärkeämmiksi. Yhteisöllisen todellisuuskäsityksen mukaisesti kyläkulttuuri korosti yhteistä osallistumista työntekoon ja päätöksen tekoon. Esiteollisen ajan luontaistaloudessa kaikki tarvittava tuotettiin omassa taloudessa tai paikallisyhteisössä. Länsi-Suomessa maataloustuotanto keskittyi peltoviljelyyn, jota harjoitettiin kyläläisten yhteistyönä. Kyläyhteisö omisti viljelysmaan, ja jokainen perhe sai viljeltäväkseen sarkoja sekä hyvistä että huonoista pelloista. Sarkajaosta oli seurauksena, että naapureiden oli noudatettava samaa kylvön ja sadonkorjuun rytmiä ja että talot sijaitsivat ryhmäkylässä toistensa välittömässä läheisyydessä. Myös muut yhteistyöhankkeet, kuten tervanpoltto, kalastus tai vesimyllyt vaativat kyläläisten yhteenliittymistä osuustoiminnallisiin yhtiöihin ja työliittoihin. Sukulaiset ja naapurit auttoivat muutenkin toisiaan vastavuoroisesti kaikenlaisissa hankkeissa. Talkoot tarkoittivat työmuotona sitä, että talo sai käyttöönsä työvoimaa kun tarjosi työläisille ruokaa ja juomaa. Yhteistyö ja talkoot alkoivat hävitä Suomesta lopullisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen. Viljelijät olivat vahvasti sidoksissa viljelyksiinsä. Toiminnan keskipiste oli talo, jonka varallisuutta ja pysyvyyttä pyrittiin kaikin tavoin varmistamaan ja ylläpitämään. Tässä elämäntavassa arvostettiin ainakin ulkonaisesti sitä, että ihmisellä on uskollinen puoliso, kuuliaiset lapset ja hyvät naapurit. Lasten kasvatuksessa korostettiin työteliäisyyttä, tottelevaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tehtäviä
Uskontoon perustuva yhtenäiskulttuuriKristillisiä käsityksiäKristillinen evankelis-luterilainen kirkko opetti, että uskovainen ihminen palkitaan kristinuskon jumalan armosta kuoleman jälkeen ikuisella onnellisella elämällä Taivaassa ja että muita rangaistaan ikuisella kärsimyksellä Helvetissä.Taivaan ajateltiin olevan jossain ylhäällä (monien uskontojen jumalat asuivat ylhäällä ja monet planeettojen nimistä kuten Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus ja Pluto ovat muinaisten jumalien nimiä) ja Helvetin alhaalla maan alla, koska esimerkiksi tulivuoret syöksivät "tulta ja tulikiveä", joka käsitettiin soveliaiksi aineiksi kuoleman jälkeisen rangaistuksen toteuttamiseen. Evankelis-luterilaisen kristillisyyden mukaan Taivaaseen pääsi pääasiassa uskon ja jumalan armon avulla. Katolisessa kristillisyydessä painotettiin siihen aikaan myös hyvien töiden merkitystä. Viime vuosisadan lopulla evankelis-luterilaiset ja katoliset kristityt sopivat kiistansa tässä kysymyksessä. Nykyään kristittyjen pappien enemmistö ajattelee, että Taivaaseen pääsee lähinnä vain uskon ja kristinuskon jumalan armon voimalla. Virallisen evankelis-luterilaisen kristinuskon mukaan joskus tulee ns. maailmaloppu, jolloin kaikkien aikojen kuolleet herätetään uuteen elämään ruumiillisessa muodossa (ts. luodaan uudestaan tyhjästä) ja pidetään viimeinen tuomio, jossa uskovaiset ihmiset päästetään Taivaan ikuisiin iloihin ja muut Helvetin ikuisiin kauhuihin. Uskomisesta ja ns. rukoilemisesta (avun pyytämisestä kristittyjen jumalalta) ajateltiin olevan hyötyä myös kuolemaa edeltävässä ns. maallisessa elämässä. Tämä selittää omalta osaltaan valtiovallan halun pakottaa kaikki maassa asuvat yhteen ja samaan uskoon. Valta ja kristinuskoKuningas ja papisto pyrkivät lisäämään valtaansa hallintoa tehostamalla. Valtio vaati uskonnollista yhtenäisyyttä. Örebron valtiopäivillä vuonna 1617 annettiin laki, jonka mukaan muiden kuin kristillisen evankelis-luterilaisen uskonnon harjoittaminen oli maasta karkotuksen uhalla kielletty. Kristillinen evankelis-luterilainen kirkko pyrki valvomaan jäsentensä elämää ja siveyttä. Syntyi virkamieskirkko, joka vaikutti yhteiskuntaan sen kaikilla mahdollisilla tasoilla.1600-luvun pappisvaltainen käsitys hallitsijasta ja hänen valtaoikeudestaan perustui kolmisäätyoppiin. Sen mukaan kristinuskon jumala oli säätänyt yhteiskunnan kolmiportaiseksi: opetussäädyn tehtävänä oli julistaa kristinuskon sanomaa, poliittisen säädyn tehtävä oli ylläpitää järjestystä ja perhe edusti ihmisen jokapäiväistä elämää. Oppi sisältyi Martti Lutherin kirjan Katekismus ns. huoneentauluun. Se merkitsi, että kuningas oli saanut valtansa kristinuskon jumalalta ja hän oli siten tämän jumalan sijainen maan päällä. Kuningasta pidettiin käytännössä maanpäällisenä jumalana, jonka viisautta ei tavallinen ihminen kyennyt arvostelemaan. Alttarin ja valtaistuimen liittoPapisto vakiintui puhdasoppisuuden aikana aikaisempaa kiinteämmäksi osaksi valtakunnan hallintoa. Uusi evankelis-luterilainen kirkkolaki säädettiin vuonna 1686. Lain henki oli puhdasoppisuuden läpitunkema. Viran menetyksen ja valtakunnasta karkotuksen uhalla siinä kiellettiin ketään opettamasta "harhaisia käsityksiä". Pappisvalassa liittyivät yhteen kuuliaisuuslupaus kirkolliselle esimiehelle ja valtakunnan hallitukselle. Tällä tavoin kirkko ja valtio muodostivat yhden ja saman kokonaisuuden, "alttarin ja valtaistuimen" liiton.Puhdasoppisuuden ajalla vakiintuneelle sunnuntai-aamun kokoontumiselle (jumalanpalvelukselle) oli ominaista järjestys ja papin pitämän puheen (saarnan) hallitseva asema. Se oli kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa toteutui sekä valtakunnan yhtenäisyys paikallistasolla että käsitys yhteisen uskon välttämättömyydestä jokaiselle yhteisön jäsenelle. Sunnuntain kokoontuminen (jumalanpalvelus) oli myös valtiovallan tiedotuskanava ennen sanomalehtien aikaa. Papisto sai luettavakseen kuulutuksia kansalle. UskontopakkoUskontopakko tulee hyvin ilmi ns. ehtoollisen viettoa koskevassa pakkomääräyksessä: ehtoollisella piti käydä ainakin kerran vuodessa. Sana "ehtoollinen" tulee sanasta "ehtoo" = ilta. Tällä viitataan Uuden testamentin kertomukseen illasta, jona Jeesuksen kerrotaan asettaneen ehtoollisen.Ehtoollinen on muinaisten helleenisten mysteeriuskontojen tapa, jolla pyritään saavuttamaan ikuinen elämä syömällä jumalan lihaa ja juomalla jumalan verta, kristinuskossa leivänpala (öylätti) ja viiniä, jotka toisen käsityksen mukaan muuttuvat syötäessä todelliseksi jumalan lihaksi ja vereksi, toisen käsityksen mukaan ne eivät muutu vaan ovat jumalan lihan ja veren vertauskuvia. Yleinen ajattelutapa oli, että kirkossa käyntiin voitiin velvoittaa, mutta koska ehtoollinen on uskon ilmaus, siihen ei katsottu voitavan pakottaa. 1600-luvun sääntöjen mukaan kirkossa piti käydä aina sunnuntaisin. Tärkeimmäksi asiaksi muodostuivat sunnuntaiaamun papin puheet (saarnat). Poissaolosta ilman pätevää syytä voitiin rangaista sakoilla. Käytännössä vaatimukset koskivat lähinnä juhlapäiviä sekä vuosittaisia kiitos-, katumus- ja rukouspäiviä. KirkkokuriKirkkokuri ja oikeuslaitos liittyivät yhteen. Valtio ja kirkko olivat yksi ja sama asia. Rikoksen tekijän silloisen kristillisen siveyden vastaisen teon (synnin) julistaminen kirkon puhujakorokkeelta (saarnastuolista) ja siihen liittyvät katumusharjoitukset, kuten kirkon edessä seisominen, olivat luonteeltaan häpeärangaistuksia.Häpeärangaistukset lisääntyivät 1600-luvun puolivälissä. Jalkapuu otettiin käyttöön 1660. Sen ohella käytettiin varsinkin sukupuolirikkeistä häpeäpenkillä istuttamista kirkon oven suulla. Kristillisen siveyden vastaisten tekojen (syntien) julkisen tunnustamisen (julkiripin) ehtoja tosin kiristettiin siten, että ketään ei saanut alistaa siihen ilman oikeuden edeltävää tuomiota. (YK:n Ihmisoikeuksien julistus kieltää häpeärangaistukset.) Sukupuolisiveyden valvontaKirkon järjestyksenpitovelvollisuuksiin kuuluivat myös kristillisen sukupuolisiveyden valvonta ja kotisovun ylläpito. Kristillisen siveyden rikkomiset eivät olleet tuon ajan evankelis-luterilaisuudessa yksityisasioita.Kristillisen siveyden rikkominen (synnin tekeminen) ei koskenut vain rikkonutta itseään, vaan kristillisten normien mukainen elämä oli silloisen uskonnon mukaan ehtona koko yhteisön menestykselle. Sovittamattoman (tunnustamattoman) siveyden rikkomisen (synnin) katsottiin tuottavan rangaistuksen kaikille. Julkinen kristillisen siveyden rikkomisen (syntien) tunnustaminen (julkirippi) oli rangaistus raskaimmista rikoksista, joihin kuuluivat sukupuolirikkomukset, väkivaltarikokset ja väärä vala (valheellinen lausunto oikeuden istunnossa). Seurakunnasta erottamista (pannaa) käytettiin lähinnä uhkauksena; sitä ei tiettävästi koskaan toteutettu. Uskonnonopetuksen tehostaminenEvankelis-luterilaisen kristinuskon valtaan noususta lähtien sen tärkein tavoite on ollut uskonnonopetuksen tehostaminen. Evankelis-luterilaisen kirkon mukaan jokaisen piti oppia ne kristinuskon kohdat, jotka oli kirjattu Martti Lutherin kirjaan Katekismus. Sitä pyrittiin virsikirjan ohella levittämään kaikkiin koteihin.Koululaitoksesta tuli 1600-luvulla yhtenäistämispolitiikan väline. Hallinnon tehostuminen ja keskittäminen toivat mukanaan paineita myös koululaitosta kohtaan. Ensimmäinen suomenkielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1642. Se oli suuri ja kallis teos, jota painettiin 1200 kappaletta, jotka oli tarkoitettu seurakunnille. Varsinainen kansan kirja se ei ollut. Papin johtamat kokoukset, ns. kinkerit vakiintuivat osaksi uskonnonopetusta 1600-luvun jälkipuoliskolla. Aluksi kuulustelumatkat rajoitettiin perhekuntiin, jotka eivät voineet tulla kirkkoon kuulusteltaviksi. Kinkereiden vaikuttimena oli uskonnonopetuksen tehostaminen, ja niiden avulla pyrittiin tavoittamaan kaikki kirkon jäsenet (seurakuntalaiset). Lisäksi kinkerit sopivat paitsi kristinuskon tuntemuksen tarkkailuun, myös kaikkinaiseen seurakuntalaisten elämän valvontaan paikan päällä, itse kylissä. Niinpä kinkereissä keskusteltiin kyläkunnan tavoista ja sovusta. Kirkkolaissa määrättiin, että papin tuli käydä seurakuntalaisten luona talo talolta, silloin kun siihen löytyy molemmille sopiva tilaisuus. Vaikka puhdasoppisuuden ajan esivalta pyrki kaikin keinoin valvomaan kansan elämää ja uskonnollisia tapoja, se ei siihen täydellisesti pystynyt. Erilaisia poikkeamia virallisesta uskonnosta esiintyi. Valtiovallan toimet vieraita uskoja vastaan terästyivät 1640-luvulla. Ensisijassa oli kyse kristilliseltä katolilaiselta ajalta periytyvien tapojen pois kitkemisestä. Käytännössä vastustettiin usein juuri katolisuudesta periytyviä eikä niinkään kristinuskoa edeltäneeltä ajalta peräisin olevia tapoja. Esimerkiksi kansanparantajien toimintaan kirkko ei puuttunut. Myös ennustaminenoli sallittua. Tehtäviä
Noitavainot ja puhdasoppisuusNoitavainojen alkuna pidetään Paavi Innocentius VIII:n bullaa Summis desiderantes affectibus vuodelta 1484, jossa hyväksyttiin noitien polttaminen (se perustuu Raamattuun). Vuonna 1486 tai 1487 painettiin inkvisiittorien Jacob Sprenger (1436-1495) ja Heinrich Kramer (n. 1430-1505) kirjoittama kirja Malleus maleficarum, saksaksi käännettynä der Hexenhammer, eli Noitavasara, jossa annettiin yksityiskohtaiset ohjeet noitien kuulustelemiseksi. Noitavasarassa musta magia selitettiin osaksi kerettiläistä harhaoppia, jota vastaan inkvisitio taisteli. Noituus oli jaettu 14 eri lajiin.Noitavainot eivät olleet keskiajan ilmiö, vaan alkoivat uuden ajan, renessanssin ja humanismin aikana. Vainot olivat kovimmillaan Galileo Galilein aikana. Oikeudenkäynneissä saatettiin käyttää kuulustelumenetelmänä kiduttamista, puolueellista painostamista tai henkistä murtamista niin pitkään, kunnes syytetty alkoi jo itsekin uskoa noituuteensa. Ennen pahimman mahdollisen rangaistuksen eli kuolemantuomion langettamista syytettyä testattiin yleensä jollakin hyvin mielivaltaisella noitatestillä - yksi tunnetuimmista oli syytetyn heittäminen järveen. Jos syytetty kellui, hän oli luultavasti noita, jos hän taas hukkui, niin sitten hän oli ollut syytön. Näistä testeistä oli tosin vielä melkoisen helppo kääntää asiat omaksi edukseen, jos vain oli tarpeeksi viisas sen tehdäkseen ja osasi uida: tunnetuin tarina kertoo naisesta, joka selitti kellumistaan sillä, että oli vetänyt kunnolla kevyttä ilmaa sisäänsä ja sulkenut sitten suunsa. Tuomitsijat uskoivat tämän selityksen ilman sen kummempia mutinoita. Jos kuolemantuomio laitettiin täytäntöön, poltettiin syytetty yleensä roviolla, sillä lieskojen kuviteltiin ajavan pahoja henkiä tehokkaasti tiehensä. Elävältä polttaminen ei ollut mitenkään harvinaista, se oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kristillisen evankelis-luterilaisen puhdasoppisuuden aikana Suomeen levisi yleiseurooppalainen noitateoria noitavainoineen. Noitavainot olivat kiihkeimmillään Euroopassa 1500-luvun puolivälistä eteenpäin noin sadan vuoden ajan. Vainot perustuivat tuona aikana laajalle levinneeseen uskomukseen niin sanotuista noitasapateista (sapatti on juutalaisten lepopäivä, lauantai). Kristinuskon jumalan päävastustajan paholaisen kanssa liiton tehneiden noitien uskottiin lentävän öisiin pitoihin, joissa palveltiin paholaista. Noitien pelko sai paikoin valtavat mittasuhteet, mikä johti suuriin noitien joukkoteloituksiin roviolla polttamalla. Suomessa varsinaiset noitasapattioikeudenkäynnit ajoittuvat 1660-luvun puolivälistä 1670-luvun loppuun. Vuoden 1675 valtiopäivillä jo suurin osa papistosta oli kääntynyt arvostelevalle kannalle noitaoikeudenkäyntien suhteen. Noitasapattiteoria ei saanut Suomessa yhtä laajaa kannatusta kuin muualla Euroopassa. Syytösten taustalla oli tavallisesti riita jostakin taloudellisesta vahingosta. Useimmiten oikeudenkäynneissä olivat kyseessä kansanomaiset tavat ja uskomukset, jotka liittyvät onneen ja epäonneen. Esimerkiksi Nigerian kristityt ovat teloittaneet noitia vielä tällä vuosituhannella, ja noitavainoja on esiintynyt edelleen myös muualla, pääasiassa kehitysmaissa. Usko yli-inhimillisiin olentoihin ja niiden voimaan joko auttaa tai vahingoittaa ihmistä on ollut menneinä aikoina varsin yleinen. Erilaiset uskomukset eivät kuitenkaan aina saa vakiintunutta muotoa virallisine oppeineen ja papiston ylläpitämine menoineen. Ihmisillä on syvälle juurtuneita käsityksiä, joita ei aina välttämättä hahmotella sanoiksi asti, vaan jotka paljastuvat luotettavimmin siinä, mitä ihmiset tekevät. Virallinen uskonto saattaa pyrkiä ulottamaan vaikutuksensa kansan uskomuksellisiin tapoihin ja sulkea niitä piiriinsä. Monet ei-kristilliset tavat ja perinteet ovat Suomessa säilyneet evankelisluterilaisen kirkon vastustuksesta huolimatta. Kertomus noidan polttamisestaSeuraavassa katkelma Leif Esper Andersenin nuorisoromaanista Noitaroihu savuaa.WSOY, Porvoo, 1977, kirja on poistettu Helsingin kaupunginkirjastosta. - Ihmiset olivat ihan hurjina. Ne huikkailivat ja huusivat ja tanssivat rovion ympärillä. Ne joivat ylen määrin paloviinaa, ja naiset joivat myös. Äiti makasi hiljaa tikkailla. Minä istuin puussani, ja puu oli niin lähellä että saatoin nähdä hänet, kun tanssivien ihmisten väliin tuli vähän rakoa. Pyöveli ja hänen renkinsä seisoivat hänen vierellään, ja pappi myös. Minä itkin ja purin tikkua, etten huutaisi. En tiedä mitä ne olisivat tehneet minulle jos olisivat huomanneet minut. Tiesin vain, että ne olivat humalassa ja hulluja. - Tuli oli tarttunut hyvin puihin ja liekit kohosivat yhä vain ylemmäksi. Sitten pyöveli ja hänen renkinsä alkoivat nostaa tikkaita pystyyn. Kun ne oli saatu puoliväliin, niistä katkesi toinen jalka, ja silloin täytyi papinkin mennä tukemaan niitä. Se, joka oli myynyt tikkaat, oli tehnyt hyvät kaupat. - Lopulta ne saivat tikkaat nostetuksi pystyyn, ja niiden yläpäässä oli äiti kiinni sidottuna. Väki metelöi ympärillä aina vain enemmän ja kansaa oli tullut yhä lisää. Monet olivat naapurikylistä. Jotkut äidit nostivat lapsiaan, jotta nämä näkisivät paremmin, mutta näytti siltä että lapset itkivät. - Pari miestä keräsi kiviä ja alkoi heitellä äitiä niillä. Yksi kivistä ainakin osui, mutta kun pyöveli näki sen, hän tönäisi tikkaita. Ne huojuivat ennen kuin kaatuivat, sillä niissähän oli vain yksi jalka, ja sitten ne kääntyivät ympäri kaatuessaan. Käänsin pääni pois, mutta ennätin nähdä että äiti kaatui selälleen tuleen. - Hänen tuskanhuutonsa kuului selvästi muiden metelöinnin ylitse, mutta sitä ei kestänyt kauan. Hän oli kai kärsinyt sen mikä hänen piti kärsiä. Muut muuttuivat kuin eläimiksi kun hän huusi, mutta roviossa ei ollut mitään katsottavaa, vain tulta, sillä liekit loimusivat korkealle ilmaan. - En kestänyt olla siellä enää kauemmin. Laskeuduin puusta. Viimeisen osan matkasta putosin. Sitten juoksin. Muutamat niistä näkivät minut, mutta kukaan ei juossut perään. Minä vain juoksin ja juoksin ja - niin, sitten tulin tänne. Tehtäviä
Tavat ja juhlatKirkollisen vihkimisen alkuperäHyvin vanhoja perinteitä esiintyy esimerkiksi häätavoissa. Kirkollinen vihkiminen tuli pakolliseksi kristillisessä katolisessa kirkossa Trenton kirkolliskokouksessa vuonna 1563. Vaikka kristillisen evankelis-luterilaisen luterilaisen käsityksen mukaan avioliitto ei ole ns. pyhä toimitus (sakramentti), vaan oikeustoimi, myös kristillisessä evankelis-luterilaisessa kirkossa alettiin vähitellen pitää kirkollista vihkimistä avioliiton solmimisen välttämättömänä muotona. Kirkolliset normit juurtuivat kuitenkin hyvin vaivalloisesti kansan tapoihin. Kansan käsityksen mukaan avioelämä alkoi jo kihlauksesta ja kuulutuksista, eikä kirkko voinut asialle paljon mitään.NaittaminenHäät olivat suvun ja kyläyhteisön kannalta tärkeitä, saattoihan niillä olla monenlaisia yhteisöllisiä vaikutuksia. Avioliiton solmimisen aloite oli perinteisesti vanhemmilla, ja sen vaikuttimet olivat pääosin taloudellisia. Nuoret saattoivat olla ventovieraat toisilleen ja heidät naitettiin huomattavan nuorina. Kristitty evankelis-luterilainen alueellinen kirkollinen johtaja (piispa) Gezelius oli määrännyt miehen naimakelpoisuusiäksi 18 ja naisen 14 vuotta. Varhaiseen avioliittoon kannusti työvoiman tarve.Pohjalaistalossa häiden saattoivat kestää kahdesta kolmeen päivään ja vieraiden määrän nousi joskus moneen sataan. Häiden tärkeys nimenomaan suvun juhlina näkyy myös karjalaisessa tavassa kutsua paikalle myös suvun vainajat. Monet muut ikivanhat tavat säilyivät häiden yhteydessä, sillä se oli arka siirtymävaihe, jolloin ihminen oli altis kaikenlaiselle pahansuopaiselle vaikutukselle. Hääseurueen lähtiessä pahat henget pyrittiin karkottamaan. Liikkeelle ei saanut lähteä suorinta tietä, vaan talo oli kierrettävä henkien harhauttamiseksi. Pahalta silmältä suojauduttiin kuljettamalla morsian kasvot verhottuna (morsiushuntu). Morsiamen hedelmällisyyttä ja kykyä synnyttää poikalapsia koetettiin varmistaa monin maagisin keinoin - nykyäänkin on tapana heittää riisiä hääparin ylle. Kaste oli paholaisen häätömanausSama ilmiö esiintyy myös muiden siirtymäriittien yhteydessä. Ns. lapsen kastamiseen liittyi usein monenlaisia lapsen menestykseksi tarkoitettuja taikoja: kapaloihin kätkettiin hopearahoja lapsen rikastumisen toivossa, virsikirjan lehti puolestaan auttoi lukemaan oppimisessa, kasteveden heittäminen katolle auttoi kasvamaan pitkäksi. Monenlaisten vaarojen uskottiin vaanivan kastamatonta lasta, siksi häntä ei saanut jättää hetkeksikään yksin.Kasteessa kristitty evankelisluterilainen pappi ripotteli vettä lapsen päähän (tästä nimitys kastaminen) ja luki paholaisen häätömanauksen. Alun perin kaste oli siis paholaisen häätämistä (eksorkismi). Myöhemmin virallinen kristillinen evankelis-luterilainen kirkko luopui paholaisen häätämisestä kasteen yhteydessä, mutta paholaisten häätämistä (eksorkismi) esiintyy edelleen eri puolilla maailmaa. Nykyisen kristillisen evankelis-luterilaisen opin mukaan kaste on ns. pyhä toimitus (sakramentti), jossa lapsi otetaan seurakunnan yhteyteen. Käytännössä yhtä tärkeää on ollut 1500-luvulta lähtien yleistyneen tavan mukaisesti nimen antaminen. Nimen antamisesta uskontokuntiin kuulumattomalle lapselle puhutaan toisaalla tässä oppikirjasarjassa. KuolemaSuomalaisten muinaisuskossa ihmiselämän katsottiin jatkuvan kuoleman jälkeen maallisen elämän kaltaisena. Vainaja sai mukaansa monenlaista tavaraa kuoleman jälkeistä elämää varten. Pitkälle kristilliselle ajalle asti kuolemaan liitettiin vastaavanlaisia uskomuksia.Kun kuolema oli todettu, vainajan silmät oli viipymättä peitettävä, jotta kuollut ei olisi "katsonut itselleen seuralaista" mukaansa. Ikkuna tai uuninpelti voitiin avata, jotta sielu pikemmin poistuisi huoneesta. Ruumiin läheisyydessä tuli liikkua hiljaa, koska sen uskottiin aistivan tapahtumat ja kuulevan keskustelut. Samasta syystä vainajasta oli puhuttava pelkkää hyvää. Oli myös pidettävä huoli siitä, että arkkua kirkkomaalle kannettaessa jalkapuoli oli matkan suuntaan, ettei vainaja olisi palannut kotiin kummittelemaan. Kekri ja pyhäinpäiväMaatalouselinkeinoon liittyvät vuotuisjuhlat ovat kaikkein sitkeimmin säilyttäneet kristinuskon voittoa edeltäneen ajan perinnettä. Hyvänä esimerkkinä tästä on kekri, syyskesästä myöhäissyksyyn sijoittuva sadonkorjuun ja vuodenvaihteen juhla. Se on ollut satovuoden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä. Alkujaan kekriä on vietetty vaihtelevina ajankohtina sen mukaan kun työt on saatu päätökseen.Myöhemmin 1800-luvulla kekri alkoi keskittyä kristilliseen pyhäinmiesten päivään eli marraskuun ensimmäiseen päivään. Kekri on ollut aikoinaan vuoden suurin merkkipäivä. Se vastasi nykyistä kristillisen joulun seutua ja uutta vuotta, ja ei ole yllättävää, että nykyisistä kristillisen joulun ja uudenvuoden tavoista monet ovat peräisin kekristä. Kun kristillisen joulun merkitys kasvoi, kekrin merkitys väheni. Esimerkiksi jouluoljet ja monet joululeikit ovat peräisin kekrin juhlinnasta. Joulurauhan tavoin aikaisemmin puhuttiin kekrirauhasta. Kekrinä myös mässäiltiin ruoalla ja juomalla. Perinteisesti kekrinä teurastettiin pässi, karitsa tai pukki ja lihat syötiin aamulla. Myös nauta tai sika saatettiin teurastaa. Ateriaan saivat ottaa osaa vain oman perheen jäsenet, mutta vainajat mukaan lukien. Kekripuuro voitiin viedä saunaan, jonne kuolleita vainajia odotettiin aterialle. Vuodenvaihteen juhlaksi kekrin tunnistaa monenlaisista enteiden tarkkailuista. Varsinais-Suomessa ja Ala-Satakunnassa on kekrinä valettu tinoja samoin kuin nykyisin uutena vuotena: Tytöt saattoivat kysyä naimisiin pääsystä halkosylistä: jos tuli parillinen määrä, miehen saaminen oli vuoden kuluessa todennäköistä. Illalla uuniin lasketuista haloista katsottiin talon vaurastumista tai köyhtymistä: jos halot yön aikana lisääntyivät, talo vaurastui, jos taas vähenivät, köyhtyminen oli tiedossa. Tehtäviä
PietismiPietismi on 1600-luvun lopussa Saksassa syntynyt kirkon sisällä toiminut herätysliike. Pidetään aitoluterilaisuuden jatkona. Pietismiksi liikkeen nimesivät sen vastustajat. Sana pietas tulee latinasta ja tarkoittaa hurskautta. Se syntyi protestiliikkeenä luterilaista puhdasoppisuutta (ns. luterilainen ortodoksia) vastaan. Liike korosti persoonallisen uskonelämän merkitystä. Se saarnasi parannuksen tekemisestä ja entisen syntielämän hylkäämisestä. Johann Arndtia (1555-1621) pidetään pietismin ensimmäisenä edustajana. Pietismin tunnetuimpana edustajana taasen pidetään Philipp Jakob Speneriä (1635-1705). Pietismin jatkona nähdään herrnhutilaisuus ja metodismi. Pietistit kokoontuivat myös kirkon ulkopuolella. Kokouksissa luettiin Raamattua, keskusteltiin hengellisistä asioista ja laulettiin. Pietismin sisällä oli monenlaisia uskonnollisia suuntia.Kirkollinen pietismi, johon Spener kuului, oli nimenomaan kirkon sisällä toimiva liike. Spener julkaisi pietistisen ohjelmakirjoituksen Pia desiderian (suom. kirkon uudistus). Herätys levisi lähinnä hovi-, aatelis- ja virkamiespiireihin. August Hermann Francke (1663 - 1727) oli Spenerin läheinen työtoveri. Hallen yliopistoa pidettiin pietismin keskuksena. Hallen pietismi on liike, jonka keskuspaikaksi muodostui Halle. Professori A. H. Francea pidetään yhtenä liikkeen tunnetuimmista edustajista. Liike kuului kirkollisiin pietisteihin. Hallen pietismissä oli selkeä ero maailman ja uskovaisten välillä. Uskovaiset pyrkivät yksinkertaiseen elämäntapaan; muodin mukaiseen pukeutumiseen, huvitteluun (tanssi) ja eräisiin kulttuurimuotoihin (teatteri) suhtauduttiin kielteisesti. Pietismissä nimenomaan maallikkokristityt olivat merkittävässä osassa liikkeessä ja sen leviämisessä. He perustivat kouluja ja orpokoteja, julkaisivat kirjallisuutta ja auttoivat vaikeuksiin joutuneita. He olivat myös aktiivisia lähetystyön tekijöitä. Hallen pietismissä opetettiin, että uusi syntyminen ei tapahdu kasteessa, vaan tietoisessa herätyksessä, joka johtaa selvään parannuksentekoon. Heidän keskuudessaan opetettiin "ecclesiola in ecclesia-oppia", joka tarkoittaa, että tosiuskovaisten seurakunta toimii kirkon sisällä. Opetusta on perusteltu Lutherin kirjoituksilla. Radikaalipietismi suhtautui kielteisesti kirkkoon ja sen pappeihin. Würtenbergiläinen pietismi kuului myös radikaaleihin pietisteihin. Erityisesti pietistismin estämiseksi säädettiin Pohjoismaissa konventikkeliplakaatti, joka kielsi rangaistuksen uhalla pitämästä seuroja. Myös Suomessa noituuden ja kansanomaisten taikojen sijasta kristillisen evankelis-luterilaisen kirkon huomio alkoi 1600-luvun lopussa suuntautua Saksasta virranneisiin uskonnollisiin vaikutteisiin. Saksalainen pietismi kehitti ajatuksen aktiivikristittyjen pienoisseurakunnasta seurakunnassa. Seuroissa toteutettiin yleistä pappeutta: kuka tahansa sai julistaa uskontoa ja tulla sitä kautta ns. Pyhän Hengen (kristinuskon jumalan kolmas persoonallisuus) välittäjäksi. Pyhän Hengen varsinaiseksi vaikutuskentäksi ajateltiin vain uskovaisten sisäpiiri. Toinen pietistien vaalima poikkeava korostus koski parempien aikojen toivoa. Pietistit odottivat maanpäällistä ihanaa aikakautta ennen viimeistä tuomiota. Tavallista pappisvirkaa sinänsä ei halveksittu, ja luterilaista oppia pidettiin oikeana. Jyrkin pietismi oli hyökkäävää. Se syytti papistoa siveellisestä rappiosta. Suomalainen mystiikan harrastus näyttää kulkeutuneen tänne Upsalassa 1670 - 1680-luvuilla opiskelleiden mukana sekä saksalaisen kirjallisuuden välityksellä. Jyrkän pietismin tulo maahan merkitsi keskiluokan kapinaa pappisvaltaa vastaan. Jyrkkä pietismi näyttää kuitenkin olleen vain lieveilmiö. Saksalainen pietismi merkitsi yleisesti ottaen vain tietynlaista uskonnollista suuntausta kirkon sisällä, ja sen perimmäisenä tavoitteena näyttää olleen palauttaa uskonnosta vieraantunut pikkuporvaristo takaisin uskovaisiksi. Muutamassa vuosikymmenessä yksityisissä tiloissa järjestetyt hartauskokoukset lisääntyivät Suomessa kiihtyvällä tahdilla. Pietististen hartauskokousten suosion kasvu aiheutti evankelis-luterilaiselle kirkolle ja valtiolle ongelmia. Uskoon tulleet (heränneet) olivat valmiita kärsimään mitä tahansa uskonsa tähden. Siinä piili pietismin varsinainen uhka: voimakas kristillinen usko saattoi asettaa kirkon ja valtion liiton kyseenalaiseksi. Kuitenkaan ajan pietismi ei suuntautunut mitenkään puhdasoppisuutta vastaan vaan pelkästään laimentuneen uskon voimistamiseen (herätykseen). Vastavedoksi pietismille kehitettiin lainsäädäntö, jossa ei puututtu uskonkäsityksiin vaan ainoastaan kiellettiin liikkeen yleisin toimintamuoto eli kokoontuminen yhteiseen epäviralliseen hartaudenharjoitukseen. Laki vuodelta 1726 kieltää luvattomat kokoukset, joiden tarkoituksena on uskonnon harjoitus yksityisissä tiloissa. Tekstissä painotetaan, että uskonnon harjoitusta sinällään ei pidetä pahana, vaan kaikkia huonekunnan päämiehiä kehotetaan kotonaan opettamaan lapsilleen, omaisilleen ja palkollisilleen mitä ovat kirkossa kuulleet ja Raamatusta oppineet. Sen sijaan sitä, että yksityisissä tiloissa tutut ja tuntemattomat kokoontuisivat yhteen uskonnonharjoitukseen vedoten, pidetään vahingollisena uutuutena, joka johtaa vaarallisiin asioihin. Laki säilyi voimassa Suomessa vuoteen 1870 saakka. Puhdasoppisuuden ajan uskonnollisuudessa on piirteitä, joita nykyajan ihmisen voi olla vaikea ymmärtää. Valmius alistua ulkopuolisille auktoriteeteille ja uskonnollisten tapojen runsaus näyttävät oudoilta. Ihmiset elivät olosuhteissa, joissa keskimääräinen elinikä oli 30 - 40 vuotta ja imeväiskuolleisuus oli suurta. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla joka kuudes elävänä syntynyt lapsi menehtyi alle vuoden kuluessa syntymästä. Nykyaikaista lääketiedettä ei ollut, vaan kaikki lääketiede oli kansanparannuksen tasolla. Perättäiset katovuodet loivat helposti nälänhätiä ja maata kiertävien köyhien kerjäläisarmeijoita. Olemassaololle oli tyypillistä jatkuva epävarmuus. Näissä olosuhteissa ihmisten oli jotenkin tultava toimeen toistensa kanssa, mikä oli omiaan vahvistamaan yhteisöllisten velvollisuuksien merkitystä. Niihin kuului velvollisuus jakaa omastaan tarpeen tullen, laiskuuden, juoppouden ja avioliiton ulkopuolisen sukupuolielämän jyrkkä tuomitseminen, perinnäistapojen ja sosiaalisen järjestyksen vanhoillinen vaaliminen, jne. Yksilöllisyys ja oman edun tavoitteluun ei ollut viisasta - välien katkaiseminen yhteisöön oli vaarallista. Kuuliaisuus, nöyryys ja tottelevaisuus opetettiin nuorena. Kirkko puolusti niitä koko arvovallallaan. Kirkolla ja valtiolla oli niin paljon valtaa, että niitä toteltiin usein varsin nöyrästi. Vanhoista tavoista ja maagisista uskomuksista oltiin haluttomia luopumaan. Maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyvien taikojen, siirtymäriitteihin liittyvien enteiden tarkkailun sekä monenlaisten avio- ja perheonneen liittyvien perinnäistapojen pohjana on paitsi ikiaikainen perinne - "näin on ollut tapana tehdä" - myös ainainen huoli elinkeino- ja avio-onnesta. Tehtäviä
Teollistumisen alkuPaikallisyhteisön heikkeneminenTeollistuminen alkoi Suomessa 1800-luvun keskivaiheilla. 1830-1840-luvuilla perustettiin esimerkiksi Fiskarsin konepaja, ja Finlaysonin puuvillatehtaasta kasvoi suuryritys. 1860-luvulla teollisuuden harjoittamiselta poistettiin taloudelliset esteet, ja ensimmäiset rautatiet rakennettiin. 1890-luvulla Suomessa oli jo useita yli tuhat henkeä työllistäneitä yrityksiä. Varsinaisena teollistumisen ajan taitekohtana voidaan pitää 1860-70-luvun vaihdetta, sillä sen tuntumaan osui myös suuri kulttuurinen murros. Paikallisyhteisön alkoi tuolloin korvata kansalaisyhteiskunta. 1800-luvun loppuun mennessä taloudellinen luokka-asema sivuutti vanhan säätyjaon (aatelisto, papisto, porvaristo, talonpojat, torpparit, työläiset) yhteiskunnallisen arvostuksen perustana.Ryhmäkylien häviäminenKun peltomaat järjestettiin uudestaan isojaossa ja uusjaossa, perinteinen yhteisöllinen kulttuurimuoto alkoi hiljalleen kadota. Ryhmäkylien hajoaminen alkoi 1800-luvun lopulla; muutoksen rajuudesta kertoo, että noin 70 % taloista siirrettiin uuteen paikkaan. Teknisesti ja taloudellisesti kehittyneempi maatalous johti myös siihen, että tila alettiin mieltää yhä enenevässä määrin liikeyrityksenä. Yhteislaiduntaminen lakkasi kun metsien arvo alkoi nousta. Lähes kaikki entiset yhteistyömuodot hävisivät vähitellen ja naapurisopukin alkoi murentua. Maaseudun väestö oli jakaantunut talon omistajiin eli talonpoikiin, vuokaviljelijöihin (torppareihin), mäkitupalaisiin, kesteihin, loisiin jne.Muutos johti yhtäältä perhekeskeisen elämäntavan yleistymiseen. Kun ihmiset katkaisivat suhteitaan laajempaan kyläyhteisöön, elämä alkoi keskittyä ydinperheen piiriin. Tämä johti siihen, että perheenjäsenet turvautuivat lisääntyvässä määrin vain toisiinsa. Myös avioliiton luonne muuttui: perinteisessä luontoistaloudessa avioliitto merkitsi aina myös tuotantoyksikön perustamista ja siksi puolisoa valittaessa kiinnitettiin huomiota omaisuuteen ja työkykyyn. Vähitellen avioliiton solmimisessa kumppaneiden omien mielipiteiden merkitys kasvoi. Lisäksi muun yhteisön valta liiton solmimisessa heikkeni; päätöksen katsottiin kuuluvan yksistään parille itselleen. Lainsäädännössä vanhempien naittajanvalta lakkautettiin 1864. Muutos asenteissa heijastui myös tapoihin: säätyläispariskunnat alkoivat istua kirkossa vierekkäin, kun aikaisemmin miehet ja naiset istuivat eri puolilla kirkkosalia. Paikallisyhteisöihin sidoksissa olleen elinkeinonharjoituksen katoamisen myötä ihmisten näköalat toisaalta myös laajenivat. Kyläläisistä tuli paitsi perheenjäseniä, myös kansalaisia. Paikallisuus väistyi perimmäisenä viitekehyksenä ja niiden tilalle tulivat valtakunnalliset käsitykset. Rautatiet, maantieyhteyksien parantaminen ja kanavien rakennus vaikuttivat myös ajatusten leviämiseen. Lisäksi maassa omaksuttiin ensimmäistä kertaa yhteinen aika. Tehtäviä
Uskonnolliset herätysliikkeet1800-luvun muutoksia heijastivat erilaiset kansanliikkeet, joista ensimmäisiä tulivat uskonnolliset herätysliikkeet. Vuosisadan loppuun mennessä oli syntynyt myös raittiusliike, kansanvalistusliike, työväenliike ja nuorisoseuraliike. Liikkeet olivat periaatteessa maanlaajuisia, ja niissä ihmiset alkoivat järjestäytyä ja toimia samanarvoisina kansalaisina. Valtion ja kirkon ulkopuolelle muodostui yksityisten liikkeiden ja yhdistysten kansalaisyhteiskunta, jossa ei enää välttämättä tunnettu säätyjakoa eikä muitakaan jyrkkiä arvoasteikkoja.Aikakaudelle tyypillistä oli itsevalvonnan korostus. Ydinperhe erottautui yhä selvemmin ympäristöstä, ja perheen ulkopuolinen elämänalue laajeni, julkisuudessa alettiin edellyttää tunteiden välittömästä ilmaisusta pidättymistä. Ruokailutavat muuttuivat, ja ruumis ja sen toiminnot kätkettiin: koko talonväen tai kyläkunnan yhteissaunomisesta luovuttiin, pihoille alettiin rakentaa erillisiä ulkohuoneita (ulkokäymälöitä, WC:n edeltäjiä), kansakoulussa käsien ja kynsien puhtautta tarkkailtiin yhtä valppaasti kuin täsmällisyyttä. Raittius- ja terveysaate nähtiin keinoiksi vaikuttaa tapoihin. 1800-luvun loppuun mennessä kahvi ja tee olivat vallanneet oluen ja viinan markkinoita. Isonvihan jälkeen 1700-luvulla myös papiston keskuuteen alkoi jossain määrin levitä valistusajattelu, joka korosti suvaitsevaisuutta ja omantunnon vapautta. Papisto puolusti yleensä edelleen käsitystä uskonnon hyödyllisyydestä jokapäiväisen elämän kannalta (poikkeuksista kerrotaan alempana). Vähitellen pappilat alkoivat levittää uusia viljelymenetelmiä ja uusia viljelykasveja. 1700-luvun puolivälissä maalaisväestön keskuudessa syntyi uskonnollisia herätysliikkeitä. Ne alkoivat Varsinais-Suomessa ja levisivät pian Satakuntaan ja Uudellemaalle. Kuuluisimpia on Kalannin pitäjässä puhjennut uskonnollinen herätys, joka aöloi Liisa Eerontyttären kokemasta hurmoksesta. Liisa Eerontytär oli piika (palvelija), joka paimeneen lähtiessään oli ottanut mukaan pietistisen hartauskirjan. Luettuaan sitä hänen tuli voimakas tunne kristinuskon jumalan vihasta ja omasta syntisyydestä. Hän palasi kirkuen ja valittaen kyläänsä, ja monet muut tulivat herätykseen. Järjestäytyneet herätysliikkeet syntyivät 1800-luvun alkupuoliskolla eri puolilla maata toisistaan riippumatta. Ne syntyivät kansan keskuudessa virallisen uskonnon ulkopuolella. Osa uskonnollisista herätyksistä laantui, mutta osa lähti vahvistumaan ja vakiinnuttamaan toimintaansa. 1900-luvulle tultaessa herätysliikkeet olivat vakiintuneet neljäksi järjestäytyneeksi ja selvästi toisistaan erottautuvaksi liikkeeksi. Ns. rukoilevaisuus on muodostunut Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Mikkelin seudulla syntyneiden erillisten herätysten pohjalta. Sen pääasialliseksi kannatusalueeksi vakiintui Länsi-Suomi. Ns. körttiläisyyden eli herännäisyyden juuret ovat Savossa. Myöhemmin Paavo Ruotsalaisen (1777-1852) johtama Savon herännäisyys yhdistyi Pohjanmaalla syntyneeseen liikkeeseen. Herännäisyyden vaikutusalueeksi vakiintui Etelä- ja Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Savo sekä Pohjois-Karjalan pohjoisosat. Ns. evankelinen herätysliike on syntynyt herännäisyyden sisäisen jakaantumisen seurauksena. Liikkeen johtaja Fredrik Gabriel Hedberg (181-1893) vaikutti Varsinais-Suomessa, mistä muodostui Keski- ja Etelä-Pohjanmaan ohella liikkeen kanta-alue. Ns. laestadiolaisuus on puolestaan saanut nimensä Ruotsin Lapissa kirkkoherrana toimineen Lars Leevi Laestadiuksen (1800-1861) toiminnasta alkaneesta herätyksestä. Liike vaikutti aluksi varsinkin saamelaisalueilla, mutta levisi myöhemmin etelää kohti. Liikkeen vankimmaksi kannatusalueeksi muodostui Oulun pohjoispuolinen alue. Herätysliikkeet olivat leimallisesti kansan parista nousseita liikkeitä, vaikka joissakin papit olivat mukana alusta pitäen. Herätysliikkeissä korostui pietismin tapaan uskonnollisen veljeyden tavoite, ja niissä korostettiin yksilöllisen uskon merkitystä. Niihin kuului tukeutuminen Raamattuun, jonka keskeiseksi sanomaksi tulkittiin kristinuskon siveyden mukainen käytös (synnin vastustaminen), kristinuskon jumalan armo (uskovainen ei joudu Helvettiin) ja kristinuskon siveyden vastaisen käytöksen (syntien) anteeksisaaminen (sovitus). Lisäksi herätysliikkeissä painottui viimeisen tuomion odotus, mikä osittain selittää niiden pidättyväistä suhtautumista sivistyneistön parissa levinneisiin kulttuurivirtauksiin ja edistysajatteluun. Herätysliikkeissä heijastuu myös kaupunkien ja maaseudun erilaisten arvojen ja elämäntapojen välinen ristiriita. Herätysliikkeet olivat vastalause kaupunkien ja sivistyneistön uskonnosta luopumista vastaan. Kaupungeissa monet säätyläiset ja porvarit olivat vähin erin jättäytyneet pois evankelis-luterilaisen kirkon toiminnasta. Herätysliikkeissä puolestaan ihanteena on ollut ahkeruutta, työtä ja avuliaisuutta kunnioittava, sekä huvituksia vieroksuva elämäntapa. Niille oli tärkeää erityisesti perheen ja avioliiton säilyvyys sekä raittiuden edistäminen. Evankelis-luterilainen kirkko oli 1800-luvulle tultaessa muuttunut sen verran opillisesti suvaitsevaisemmaksi, että se ei katsonut tarpeelliseksi valvoa jäsentensä näkemyksiä entiseen tapaan eikä tarjota heille turhan yksityiskohtaisia käytösnormeja. Herätysliikkeiden vastalauseen pääsisältönä on ollut paluu aikaisempien sukupolvien selkeään ja yksinkertaiseen uskonnollisuuteen, jossa korostuvat kyläkulttuurin arvot. Samalla ne tarjosivat viiteryhmän, jossa kristinuskon toteuttaminen saa valtakunnallista kirkkoa huomattavasti selkeämmät puitteet. Pienissä uskovien ryhmissä kirkon edustama oppi muuttui arvoiksi ja normeiksi, joiden mukaan tuli elää ja toimia. Vanhoillisuudesta huolimatta herätysliikkeillä oli myös uudenaikaistumista tukevia vaikutuksia. Yksilön korostus ja ajatus pappien ja kansan kesken vallitsevasta uskonnollisesta tasavertaisuudesta olivat periaatteessa kansanvaltaisia ilmiöitä. Myös naisilla oli herätysliikkeissä aiempaa tasaveroisempi asema. Heränneitten yhteisö edusti pidemmälle vietyä kansanvaltaisuutta kuin voi tavata muualta sen ajan yhteiskunnasta. Ihmiset alkoivat pitää itseään yhä enemmän itsenäisinä, omaa elämää viettävinä ja lähiyhteisöistään irrallisina. Herätysliikkeillä oli myös vaikutusta kansanomaisten uskomusten hylkäämiseen. Sivistyneistö oli alkanut omaksua 1800-luvun vaihteessa romantiikan aatevirtauksia, jotka korostivat järjen sijaan tunnekokemusta ja mystistä historiankäsitystä. Kansallisromanttisen ajattelun innoittamina tutkijat kiinnostuivat oman kansan muinaisista tavoista ja uskomuksista. Tavallisen kansan suullinen perinne, sadut ja eeppinen runous tulivat suuren kiinnostuksen kohteiksi, ja niin myös Suomessa virisi harrastus kerätä talteen erilaisia kansanuskon ilmauksia. Kansanrunouden keruun eräänä vaikuttimena kansallisuusaatteen lisäksi on epäilemättä ollut havainto perinteen nopeasta katoamisesta. Kuuluisin romantiikan mytologianharrastuksen tulos Suomessa on Elias Lönnrotin 1835 julkaisema runoelma Kalevala, joka pohjautui hänen itse keräämäänsä suomalaiseen kansanrunouteen. Tutkimusmatkoja tehtiin myös suomalaisille vieraisiin kulttuureihin. Esimerkiksi G. A. Wallin matkusti muslimiksi tekeytyneenä Mekkaan 1845 (pyhiinvaellus Mekkaan on vääräuskoisilta kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty). Suomalaisten herätysliikkeiden lisäksi myös angloamerikkalaista alkuperää oleva herätyskristillisyys saapui Suomeen 1900-luvun vaihteessa. Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että näissä on kyseessä pitkälti samantyyppiset painotukset kuin herätysliikkeissä, mutta siinä missä edelliset edustavat kotoperäistä herätystä, joka jäi vaikuttamaan evankelis-luterilaisen kirkon piirissä, jälkimmäiset edustavat muualta tulleita liikkeitä, joista useimmat järjestäytyivät aikanaan omiksi kirkkokunnikseen. Näitä ovat Adventtikirkko, Helluntaiseurakunnat, Metodistikirkko, Pelastusarmeija, Suomen baptistiyhdyskunta ja Vapaakirkko. Tehtäviä
Yhteiskunnallisia muutoksiaVuoden 1852 köyhäinhoitoasetus määräsi, että jokainen seurakunta muodosti köyhäinhoitoyhdyskunnan. Tämä lisäsi papiston työtaakkaa ja se alkoi valittaa, että papin oli jäämässä sivuasiaksi.Senaatti asetti vuonna 1859 komitean uudistamaan kunnallishallintoa. Lähtökohtana oli, että pitäjänkokous saisi valitsemansa esimiehen johdolla käsitellä pitäjän maalliset asiat, kun taas kirkonkokous kirkkoherran johdolla käsittelisi uskonnolliset asiat. Sekä papisto että herätysliikkeet suhtautuivat myönteisesti ajatukseen kunnallisten ja kirkollisten asiain erottamiseen toisistaan. Asetus kunnallishallituksesta maalla vahvistettiin 1865, ja sen perusteella kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan. Kaupunkien kunnallisasetus hyväksyttiin vuonna 1873. Sen mukaan köyhäinhoito ja kansanopetus siirtyivät seurakunnilta kaupungin viranomaisille. Kansanopetusta uudistettiin. Senaatin (silloinen hallitus) vuonna 1858 antaman julistuksen mukaan pitäjillä oli oikeus perustaa kirkon hallinnosta erotettuja kansakouluja. Sen sijaan kylä- ja pyhäkouluissa annettava lasten alkeisopetus jäi kirkon vastuulle. Varsinainen asetus kansakoulutoimen järjestämisestä tuli voimaan vuonna 1866. Toisin kuin kunnallishallinnon uudistukset, itsenäisen kansakoulun perustaminen herätti papiston keskuudessa myös vastustusta. Erityisesti herätysliikkeet vastustivat koulutuksen siirtämistä pois kirkolta. Oppikoulujen kuuluminen tuomiokapitulien valvontaan synnytti keskustelua jo 1800-luvun puolivälissä. 1860-luvulla opettajien enemmistö kannatti koulujen hallinnon uudistamista. Oppikoulut siirtyivät pois kirkon valvonnasta uuden kouluylihallituksen aloittaessa toimintansa ja uuden kirkkolain astuessa voimaan vuoden 1870 alussa. Kirkon ja valtion suhteita määriteltiin uudestaan. Kirkosta tuli hallinnollisesti aikaisempaa itsenäisempi suhteessa valtioon. Kirkolla tuli olla oikeus säätää ne lait, jotka koskivat vain sitä itseään sekä oikeus päättää kirkollisista kirjoista. Tätä varten oli perustettava kirkon oma elin, kirkolliskokous, jonka tehtävänä oli kirkkolain ehdottaminen. Hallitsijan (Venäjän keisari) ja säätyjen (silloiset valtiopäivät) hyväksymän kirkkolain tuli koskea vain evankelis-luterilaista kirkkoa, eikä valtakunnan kaikkia asukkaita. Valtiolle puolestaan kuului oikeus valvoa sen alueella toimivia uskonnollisia yhteisöjä ja tarkistaa, että niiden toiminta oli valtion yleisen edun mukaista. Niinpä kirkon ylin hallintovalta jätettiin edelleen hallitsijalle (Venäjän keisarille). 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi vapaaehtoisuuteen perustuva yhdistystoiminta. Vanhemmat yhdistykset, Pipliaseura (Piplia =Raamattu) ja Evankelinen seura olivat vielä luonteeltaan yhteiskunnan ohjaamia kansan uskonnolliseen opetukseen tarkoitettuja yhdistyksiä, joiden jäsenet tulivat johtavasta luokasta. Uusimuotoinen yhdistystoiminta perustui puolestaan omaehtoisen kansalaistoiminnan heräämiseen. Lisäksi yhdistystoiminnalle loivat pohjaa herätysliikkeet, jotka muistuttivat joiltakin osin yhdistyksiä. Myös suvaitsevuuteen ja uskonnonvapauteen pyrkiviä yhdistyksiä yritettiin perustaa, mutta niitä ei vielä sallittu (historiaa esitetään alempana). Kristillinen hyväntekeväisyys sai uusia muotoja. Kun lakisääteinen köyhäinhoito oli yhteiskunnan tehtävä, kirkollisesta hyväntekeväisyydestä (diakonia) tuli vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa. Aineellisen hädän lievitys yhdistettiin uskonnon levittämiseen. Virike uusimuotoisen hyväntekeväisyyden järjestämiseen saatiin Saksasta, Pietarista ja Tukholmasta, jossa oli jo perustettu hyväntekeväisyyslaitoksia. Vuonna 1867 perustettiin ensimmäinen diakonissalaitos Helsinkiin. Sen sääntöjen mukaan laitoksessa toimivien sisarten tuli olla joko naimattomia tai leskiä, ja heidän tehtävänään oli hoitaa sairaita, köyhiä ja turvattomia lapsia. Vuonna 1870 perustetun vankeinhoitoyhdistyksen tehtävänä oli auttaa vapautuneita vankeja työn ja asunnon saamisessa ja tukea heidän uskoon tulemistaan. 1860-luvulta lähtien herätysliikkeiden aiemmin luvaton toiminta hyväksyttiin uudessa kirkkolaissa. Lapsille alettiin pitää kristillisiä pyhäkouluja. Tehtäviä
Ateismi Suomessa ennen Suomen itsenäistymistäSuomessa muinaissuomalainen uskonto vaikutti vielä voimakkaana 1600 - luvulla, eikä papisto välittänyt, minkä lajin takauskoa kansa harrasti, kunhan papin kymmenykset maksettiin. Pappien veronkeruu- ja kinkerimatkat olivat usein suuria juominkeja, pitiväthän papit kapakkaakin. Minkäänlaisesta henkisestä vapaamielisyydestä ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä 1600 - luvulla maassamme poltettiin suuri määrä ihmisiä noitina.1700 - luku mainitaan usein luonnontieteiden harrastuksen ja hyödyn vuosisatana. Valtiovallan vapaamielisyydestä ei voida kuitenkaan puhua, sillä mm. kuolemantuomio harhaoppisuudesta säilyi voimassa. Taloudellisista syistä oli kuitenkin pakko alkaa sietää vääräoppisia ulkomaalaisia diplomaatteja ja kauppiaita. Papiston juoppous oli ehkä vähenemään päin, ahneus sen sijaan lisääntyi. Alempaa papistoa kehotettiin taisteluun pakanallista ja katolista taikauskoa vastaan, usko paholaiseen pidettiin edelleen uskonnon pääkappaleena. Valistusaatteet levisivät 1700 - luvulla sivistyneistömme keskuuteen. Valistusfilosofien teosten ja ajatusten tyyssijoja olivat eräät kartanot, joskin myös papiston ja eräiden muiden oppineiden keskuudessa tunnettiin jossain määrin näitä aatteita. Valistuksen ajan aatteet olivat esillä myös aatteellisessa Valhall - seurassa (178-1786). Julien Offray de La Mettrien (1709-1751) , dHolbachin ja Claude Adrien Helvetiuksen (17515-1771) teoksia oli lähinnä Monrepon kirjastossa. Fagervikin kartanon kirjastossa oli puolestaan Denis Diderotin (1713-1784) teoksia. Tunnetuin ja jyrkin ateistisluonteisen maailmankäsityksen esittäjä 1700 - luvulla oli papin poika, kirjailija ja dosentti Johan Kellgren (175-1795). Hänet on ikuistettu jopa Helsingin Yliopiston juhlasalin seinämaalauksessa. Kellgren tunsi hyvin Voltairen (1684-1778) ja La Mettrien tuotannon, ja hän oli selvä ateisti. Hän korosti yleisinhimillistä siveyttä. Ateistisävyisten aatevirtausten tunkeutuminen Suomeen synnytti 1700 - luvulla vastareaktioita. Ensimmäinen merkittävä vastustaja oli Turun piispa Johana Brovallius (piispana 1749-1755). Hän nimitti materialisteja ja ateisteja ihmiskunnan häpeätahroiksi. Ateismi sai kovan vastustajan Brovalliuksen seuraajasta Kaarle Mennanderista , samoin piispa Jaakko Cadolinista. Vuonna 1749 jopa kuningas kielsi yliopiston filosofisen tiedekunnan opettajia kajoamasta esityksissään uskonnollisiin kysymyksiin. Piispoja ja kuningasta tuloksellisemmin työskentelivät ateisminsävyisiä aatevirtauksia vastaan 1700 - luvun loppupuolella Henrik Gabriel Porthan (1739-1804) ja Frans Mikael Franzen (1772-1847). Molemmat todella pystyivät vaikuttamaan aikansa kulttuuriin. Porthanin mukaan ateismia on rangaistava, koska se on yhteiskunnalle vaarallinen. Erityisesti Porthan varoitti ateismin levittämisestä rahvaan keskuuteen. Caloniukselle hän kirjoitti vapaamielisestä papista, jonka nimi oli Bonsdorff: "Hän on siinä määrin mieletön, että hän saarnoissaan ja Katkismusta koskevissa kuulusteluissaan selittää Helvetin tulen pelkäksi allegoriseksi (vertauskuvalliseksi) lauseeksi ja että paholainen ei enää vaikuta ihmisiin, tuskin lienee olemassakaan. Mitä on tehtävä mielettömälle, joka selittää tämmöisiä asioita talonpojille?". Rahvaan pitämisestä pimeydessä seurasi säätyjen välinen juopa, joka ilmeni mm. siten, että Kymin ja Porvoon kihlakuntien talonpojat esittivät vuoden 1771 eduskunnalle valituksen herrojen vapaa-ajattelusta, "joka usein ilmeni tolkuttomina ja tuomittavina lausuntoina uskonnon opeista ja sen pääkappaleista sekä Jumalan pyhästä sanasta ja jumalanpalvelusten sekä kalliiden armonosoitusten halveksintana". Sivistyneistön piirissä ja varsinkin upseeristossa kyti sangen yleinen nurjamielisyys papistoa kohtaan. Papisto moitti usein aatelistoa siitä, ettei se käynyt kirkossa "eikä edes lähettänyt sinne palvelusväkeäkään". Papisto yritti taivuttaa herrasväkeä kirkkokurilla, mutta nämä vastasivat syytöksillä papiston huonosta elämästä, hurjasta juopottelusta, ahneudesta ym. Erityisesti sivistyneistö vastusti pappien pyrkimystä muuttaa pappilat herraskartanoiksi; useissa tapauksissa talonpojat asettuivat vielä pappien puolelle, vaikka he valtiopäivillä vaativat selvyyttä pappien oikeuksista. Herrojen julkinen uskonnon halveksinta oli voimassa olevan hallitusmuodon vastainen; hallituksen oli sen vuoksi säädettävä laki, jonka mukaan kirkon sakramenttien hyväkseen käyttö olisi virkanimitysten ehtona. Sivistyneistön ja rahvaan välinen ero säilyi 18. vuosisadalla. Sivistyneistön keskuuteen levisi hegeliläinen rationalismi, rahvaan keskuudessa levisi herännäisyys. Huomattavin hegeliläinen ajattelijamme oli J. V. Snellman (1806-1881). Hegeliläisyys korosti valtion etua ja valtion yhtenäisyyttä. Kovin vapaamielisiksi esim. J. V. Snellmanin ajatuksia uskonnonvapaudesta ei voida luonnehtia, mutta omana aikanaan niillä on ollut uskonnonvapautta edistävä vaikutus. J. V. Snellman oli valtiokirkkojärjestelmän vastustaja. Valtio-opissaan hän myönsi kansalaisille oikeuden erota valtiokirkosta ja perustaa vapaita seurakuntia, jopa hän myönsi kansalaisille oikeuden olla kuulumatta mihinkään seurakuntaan. Näin vapaamielinen hän ei ollut aikaisemmin, sillä 1841 hän ajatteli, että jokaisen kansalaisen kuuluminen johonkin kirkkokuntaan oli valtion olemassaolon tae. Snellman oli sitä mieltä, ettei totuuden etsimistä saanut rajoittaa mihinkään erityiseen säätyluokkaan, vaan oppimattomankin piti pyrkiä vapaan vakaumuksen muodostamiseen. Snellman katsoi, että juuri uskonnollinen vakaumus tarvitsi vapaan ajattelemisen raitista tuulta. Kirkon jäsenen tuli saada tunnustaa sellaistakin vakaumusta, joka eroaa kirkon yhteisestä opista ja uskontunnustuksesta. Kirkollista yhdyskuntaa Snellman vertasi tieteelliseen yhdistykseen, jonka jäsenillä on yhteinen tarkoitusperä, totuuden etsiminen, mutta kukaan heistä ei tahdo sitoa vakaumusta määrättyihin teorioihin. Opettajalle Snellmanin mielestä oli myönnettävä opettamisvapaus. On vain vaadittava, että uskonnollisen seurakunnan opettaja oli suorittanut määrätyt tieteelliset opinnäytteet ja osoittanut sitä siveellisyyttä elämässä, jota hänen tärkeä virkansa edellyttää. Snellmanin mielestä valtion tulee pitää silmällä opin ja jumalanpalveluksen siveellistä puhtautta, mutta uskonopin totuus on asia, joka on valtiovallasta riippumaton. Snellman sanoi mm., että jos valtio tahtoisi kehityksestä huolimatta ylläpitää valtiokirkkojärjestelmää, niin sen täytyisi vastustaa valistuksen asiaa ja perustaa johtonsa jäsentensä tietämättömyyteen. Ei mikään valtiomies ole vielä keksinyt keinoa kasvavaa valistusta vastaan. Kasvava sivistys tekee valtiolle välttämättömäksi myöntyä uskonnonvapauden periaatteeseen. Suomen jouduttua 1809 Venäjän yhteyteen ortodoksinen uskonto tuli maamme toiseksi valtion uskonnoksi. Ortodokseilla oli mahtava suojelija hallitsijassa. Tämä oli omiaan synnyttämään vapaampia tuulia. 1800- luvun alkupuoli oli ateisminsävyisten aatteiden suhteen laimeaa. 1800- luvun puolivälissä uskonnollinen vapaamielisyys alkoi saada jalansijaa sivistyneistön keskuudessa. Niinpä vuosina 1859 ja 1863 papisto valitti, että sivistyneessä luokassa esiintyy kasvavaa välinpitämättömyyttä, jopa vihamielisyyttä kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan. Frederik Elfving totesi 1884 sivistyneistön ja kirkon välisistä suhteista mm.: "Epäuskoiset kuuluvat kaikki valtiokirkkoon ja heidän on pakko kuulua omatakseen poliittiset: oikeudet, mutta mitään muuta yhteyttä heillä ei siihen ole, paitsi että he suorittavat säännöllisesti maksunsa papistolle, ovat kirjoilla sen luetteloissa ja käyttävät sitä hyväkseen kasteissa, häissä ja hautajaisissa. Papisto taasen ottaa vaieten vastaan heidän rahansa." Eräänä piirteenä sivistyneistön välinpitämättömän asenteen voimistumiseen liittyi myös se, että samanaikaisesti akateemisista kodeista peräisin olevien teologian ylioppilaiden määrä alkoi vähetä. Sivistyneistön asenteeseen vaikutti ratkaisevasti luonnontieteiden kehitys, ennen kaikkea. Darwinin "Lajien synty", joka ilmestyi 1859. 1860 - luvun alussa saatiin sopivasti poliittisesti vapaamielinen lehti, Helsingfors Dagblad, jossa ryhdyttiin pohtimaan uskonnonvapautta ja kehitysoppia. Uskonnonvapaudesta kirjoittivat mm. Anders Chydenius ja Robert Lagerborg v. 1863. Ensimmäisessä kirjoituksessa korostettiin, ettei uskonnon asiaa aikakautenamme voida erottaa uskonnonvapaudesta. Uskonnon muuttaminen pakolliseksi merkitsee iskua sen sydäntä kohti. Toisessa kirjoituksessa puolustettiin siviiliavioliittoa. Asianomaisten on saatava itse ratkaista, tarvitsevatko he avioliitolleen papin vahvistusta. Kolmas kirjoitus koski valankaavaa. Väärästä valasta rangaistiin sakolla ja iankaikkisella kadotuksella. Suomessa kehitysoppi huomioitiin julkisuudessa puolikymmentä vuotta "Lajien synnyn" ilmestymisen jälkeen. Eläintieteen ylimääräinen professori V. Mäklin piti 1864 tiedeseuran 25-vuotisjuhlakokouksessa esitelmän Darwinin teoriasta. Esitelmöitsijä ei oikein osannut antaa arvoa kehitysopille. "Tiedeseuran ystävät" laativat vastalauseen Helsingfors Dagbladiin. Nils Nordenskiöld puolestaan kirjoitti Darwinin teoriasta Litterär Tidskriftissä. Myös entistä vapaamielisempää lainsäädäntöä alettiin suunnitella. Kun vuoden 1869 kirkkolakia valmisteltiin, itse J. V. Snellman antoi senaatin täysistunnossa 14.11.1864 lausunnon, jonka mukaan Suomessa vallitsi siinä määrin valistunut ja suvaitsevainen yleinen mielipide, että se kyllä suostuisi myöntämään kaikille kristinuskon tunnustajille samat kansalais- ja valtiolliset oikeudet. Snellman ei kuitenkaan pitänyt eriuskolaislain aikaansaamista käytännön kannalta minään kiireellisenä asiana. Vuoden 1869 kirkkolaki tunnusti periaatteessa yksilön oikeuden erota evankelisluterilaisesta kirkosta ja liittyä johonkin toiseen uskontokuntaan. Ehdotuksen varsinainen laatija piispa F. L. Schauman vetosi siihen käsityskantaan, että todellista uskonnollisuutta ei voinut olla ilman vapautta. Ulkonaisten puitteiden käyttäminen yksilön taivuttamiseksi johonkin määrättyyn uskontunnustukseen oli ristiriidassa uskonnon sisimmän olemuksen kanssa. Vuoden 1869 kirkkolaissa tunnustettu rajoitetun uskonnonvapauden periaate ei voinut kuitenkaan käytännössä toteutua, ennen kuin oli yhteiskunnallisella lailla säädetty, miten eroaminen Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta ja liittyminen johonkin toiseen uskontokuntaan oli tapahtuva. Vapaamielisten voimakkaasta painostuksesta huolimatta kesti kaksi vuosikymmentä, ennen kuin kirkkolain edellyttämä eriuskolaislaki v. 1889 saatiin aikaan. Vuoden 1877 eriuskolaislakiehdotus olisi sallinut erota luterilaisesta kirkosta liittymättä mihinkään muuhun seurakuntaan. Tällaiset eronneet pidettäisiin kuitenkin ehdotuksen mukaan luterilaisen seurakunnan kirjoissa, mutta siihen hengellisessä suhteessa kuulumatta. Esitys olisi mahdollistanut myös siviilivihkimisen. Myös vuoden 1888 valtiopäiville esitti lakivaliokunta, että evankelisluterilaisesta seurakunnasta saisi erota liittymättä mihinkään uskontokuntaan. Tällaista eroamismahdollisuutta puolusti myös yliopiston silloinen rehtori, hegeliläinen filosofi Thiodolf Rein (Valvoja 1888). Ehdotus raukesi talonpoikaissäädyn ja pappissäädyn vastustukseen. Vuoden 1889 eriuskolaislaki ulotettiin koskemaan vain protestanttisia eriuskolaisia, ei muita. Lain 1§:n mukaan oli vain uskontokunnilla, "jotka seisovat raamatun ja apostolisen uskontunnustuksen pohjalla, mutta eivät kuulu evankelisluterilaiseen kirkkoon", oikeus eriuskolaisseurakuntina harjoittaa uskontoa maassa. Ortodoksisen kirkon asetusteitse järjestettyyn asemaan laki ei kajonnut. Eriuskolaislain syntyaikoina esiintyi myös järjestäytymistä uskonnonvapauden puolesta. Helmikuussa 1887 Viktor Heikel ja Mathilda Asp julkaisivat 50 huomattavassa asemassa olevan kansalaisen allekirjoittaman kutsun uskonnonvapaus-, ja suvaitsevaisuusyhdistys-nimisen järjestön perustamiseksi. Kutsussa sanottiin mm., että uskonnon pakko tukehduttaa uskonnollisen elämän sekä tuottaa ulkokultaisuutta ja välinpitämättömyyttä. Edelleen siinä todettiin, että valtiokirkko ei ainoastaan tuota sellaista pakkoa, vaan myös katkeruutta. ja tyytymättömyyttä kaikissa niissä, joita pakotetaan tunnustamaan oppia, jota he eivät hyväksy, ja kannattamaan kirkkoa, joka ei heitä tyydytä. Yhdistyksen säännöt lähetettiin asianmukaisessa järjestyksessä vahvistettavaksi. Senaatti kuitenkin siirsi asian käsittelyn tuomiokapituleille, jotka torjuivat hankkeen vihaisesti. Valmistavien kokousten pitämistä kuitenkin jatkettiin, kunnes poliisiviranomaiset puuttuivat asiaan. Vuoteen 1889 sijoittui myös kuuluisa "Uskonsota Jyväskylässä". Se oli ensimmäinen kansanvalistuksen lipun alla suoritettu rynnäkkö kristinuskoa vastaan. Uskonsodan juuret olivat Darwinin opin leviämisessä sivistyneistön keskuuteen. Lehtori A. J. Melasta kehittyi 1870- ja 1880- luvuilla se henkilö, jonka johdolla lähinnä ylioppilaat taistelivat uskonnollisia arvoja ja papistoa vastaan. Tämän liikkeen keskuksena oli Savo-Karjalainen ylioppilasosakunta. Osakunnan vaikutus ulottui myös Kuopioon, missä vapaamieliset aatteet henkilöityivät Minna Canthissa ja hänen tuttavapiirissään. 1880- luvun puolivälissä oli muodostunut pieni puolueryhmä, joka otti uskonnonvapauden asian ohjelmaansa. Muutamat nuoret, etupäässä kirjailijoita ja taiteilijoita, olivat alkaneet vaatia, että suomenmielisten harrastuksiin olisi kieliohjelman ohella sisällytettävä kansanvaltaisuus yhteiskunnallisella ja vapaamielisyys henkisellä alalla. Uskonnonvapauden asiaa ajettiin innolla, ja ryhmän harvat edustajat vuoden 1888 valtiopäivillä kannattivat eriuskolaislain säätämisen lykkäämistä parempiin aikoihin. Nuoren kirjailijaryhmän käsissä oli puolenkymmentä sanomalehteä, joista Keski-Suomi Jyväskylässä oli heidän päätulkkinsa, ensin Ahon veljesten, sitten Eero Erkon johdolla. Vuonna 1888 Keski-Suomi oli jo esittänyt siinä määrin vanhoillisia piirejä ärsyttäviä ajatuksia, että nämä perustivat oman lehden, Suomalaisen. Mm. J. H. Erkko oli Keski-Suomessa lausunut, ettei kirkko voi nykyistä ihmiskuntaa uudistaa vaan kivetyttää. Vuoden 1889 ensimmäisessä numerossa Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan "Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta". Kirjoituksessa asetettiin kehitysoppi paratiisimyyttiä vastaan. Suomalainen hyökkäsi Keski-Suomea vastaan, ja sanasota kesti useita kuukausia. Keskusteluun osallistui mm. Minna Canth sekä Juhani Ahon toimittama Savo-lehti Kuopiosta. Saman vuonna alkoivat Minna Canth ja A. B. Mäkelä julkaista Kuopiossa Vapaita Aatteita - nimistä aikakauslehteä. Vuoden lopulla lehti esitteli kehitysoppia 42 sivua pitkässä artikkelissa. Painoylihallituksen ennakkosensuuri alkoi kuitenkin poistaa lehdestä kaikki asialliset kirjoitukset, joten lehti oli seuraavana vuonna lopetettava tarkoitustaan vastaamattomana. Voitaneen sanoa, että marxilainen työväenliike tuli Suomeen melko hitaasti. Ensimmäisen internationaalin perustaminen 1864 ja Pariisin kommuuni vv. 1870-1871 vaikuttivat ehkä porvariston sisäiseen rauhaan, mutta työväenyhdistyksiä alettiin (porvarien johdolla) perustaa vasta 1880- luvulla. Suomen työväenpuolue perustettiin 1899 Turussa. Työmies- lehti aloitti ilmestymisensä 1895. Lehden toimittajana oli 1896-1899 Matti Kurikka, josta kerrotaan, että hänen itsenäinen esiintymisensä teki työväestöön suuren vaikutuksen. Vuonna 1903 työväenpuolueen ohjelmasta tuli sosialistinen, ja puolue otti nimekseen "sosialidemokraattinen puolue Suomessa". Puolueohjelman pohjana oli Itävallan sosialidemokraattisen puolueen ohjelma, joka puolestaan perustui Karl Kautskyn Erfurtin ohjelmaan. Forssan ohjelmassa vaadittiin mm.: "Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisäiset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista." Rinnan sosialististen aatteiden leviämisen kanssa vaikutti edelleen porvarillinen vapaamielisyys. Vuosisadan vaihteen tienoilla esiintyivät erityisesti keskustelupiiri "Raketen" (1896-1900) ja Euterpe -lehden ympärille muodostunut ryhmittymä. Euterpe ilmestyi vv. 19021905. Nämä ryhmät saivat vaikutteita mm. ranskalaisesta uudisradikalismista, Friedrich Nietzscheltä ja Georg Brandesilta. Euterpen näkyvimpiä hahmoja olivat Rolf Lagerborg, Gunnar Castren ja Georg Schauman. Vuonna 1905 perustettiin ylioppilasyhdistys Prometheus, jonka toimintaan otti osaa suuri joukko nimekkäimpiä tiedemiehiä ja -naisia, mm, Edward Westermarck, Rafael Karsten, Rolf Lagerborg, Knut Tallqvist, Wilhelm Bolin, Yrjö Hirn, Georg Schauman, Harry Federley, Alma Söderhjelm, Gunnar Castren, K. H. Wiik, Viktor Heikel ja Ernst Lampen. Suurlakon aiheuttamien raikkaiden tuulten puhaltaessa vanhoillinen yliopiston rehtori Rabbe Axel Wrede vahvisti. ylioppilasyhdistys Prometheuksen säännöt. Sen sijaan yritykset laajentaa yhdistys valtakunnalliseksi epäonnistuivat. Vuonna 1906 perustetun Prometheus -liiton sääntöjä ei vahvistettu, ja aikanaan ne hylättiin. Ylioppilasyhdistys Prometheuksen toiminta oli vilkasta. Yhdistys järjesti mm. esitelmätilaisuuksia. Yliopiston konsistorille ja koulu uudistustoimikunnalle lähetettiin kirje, jossa vaadittiin tunnustuksellisen uskonnon opetuksen poistamista kouluista ja ylioppilastutkinnosta. Senaatille ehdotettiin, että uskonnonvapauskomitean tehtäväkenttää laajennettaisiin käsittämään kirkon erottaminen valtiosta. Yhdistys julkaisi kaksi kirjaakin: Edward Westermarckin "Siveys ja kristinusko" sekä Rolf Lagerborgin "Kristinuskon kasvatusta vai maallista siveyskasvatusta". Prometheuslaisten äänitorvia olivat myös Nuori Suomi ja Framtid -lehdet. Tällä hetkellä yhdistyksen perinteitä jatkaa Helsingin yliopiston vapaa-ajattelijayhdistys Prometheus ry, Janne Vainio, Vedenottamontie 12 E 38, 00980 Helsinki, puh. 050 365 6808, sähköposti janne.vainio@helsinki.fi. Puolueista riippumatonta kustannustoimintaa edustivat S. E. Kristiansonin vv. 1909-1917 julkaisema Vapaa Ajatus- lehti sekä salanimellä Asa Jalas julkaistu laaja kirjasarja. (Eräiden lähteiden mukaan Vapaa Ajatus ilmestyi v. 1917 nimellä Vapaa Ajattelija.) Kristianson katosi kansalaissodan aikana, eikä hänen myöhempiä vaiheitaan tunneta. Tehtäviä
Suomen itsenäistyminen ja ajatuksen vapausYhteiskunnalliset muutokset1900-luvun alun voimakkaat yhteiskunnalliset muutokset kuten suurlakko, kansanedustusjärjestelmän uudistus, vallankumouksellinen liikehdintä, venäläistämispolitiikka, Venäjän vallankumous sekä Suomen itsenäistyminen ja sitä seurannut kansalaissota vaikuttivat käsityksiin. Papisto menetti asemansa yhtenä valtiopäivien säädyistä. Poliittiseen muutokseen liittyi syvä todellisuuskäsityksen muutos: yhteiskunnan arvoja ja järjestystä ei enää pidetty jumalan säätäminä ja pysyvinä, vaan ihmisten synnyttäminä.Muutos horjutti erityisesti kirkkoa, jota oli pidetty yhteiskunnan keskeisenä arvovaltana. Kirkko miellettiin usein osaksi sitä järjestelmää, jota vastaan liike kansanvallan puolesta suuntautui. Muutosta johti poliittinen työväenliike. Työväenliikkeen mukaan kirkko oli erotettava valtiosta, uskonto julistettava yksityisasiaksi, uskonnonopetus poistettava koulusta ja uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi. Kirkon johto ja papisto asettuivat kansalaissodassa lähes yksimielisesti valkoisten puolelle. Sodan päätyttyä valkoisten voittoon myös kirkon ja uskonnon vaikutusvalta kasvoivat. Valkoisten mielestä kristinuskon tehtävä oli kansallisen yhtenäisyyden sekä kristillisen siveyden palauttamisen. Evankelis-luterilainen kirkko vastusti jyrkästi kommunismia. Papiston poliittinen vaikutusvalta kasvoi, ja eduskunnassakin oli runsaasti pappeja. 1920-luvulla oikeistolaisuus synnytti lapuanliikkeenä tunnetun kansannousun, jota myös monet papit asettuivat avoimesti tukemaan. Liikkeen väkivaltaiset ja laittomat toimet käänsivät evankelis-luterilaisen kirkon johdon lopulta liikettä vastaan vuonna 1932. Kirkollisten piirien toiminta kansalaissodassa ja lapuanliikkeessä laski evankelis-luterilaisen kirkon arvostusta etenkin sisällissodan hävinneiden mielissä. Vuonna 1922 säädettiin ja vuotta myöhemmin voimaan astui ns. uskonnonvapauslaki. Oikeutta erota kaikista uskontokunnista oli vaadittu jo pitkään. Vuoden 1889 eriuskolaislaki ei sallinut tätä. Uuden uskonnonvapauslain mukaan jokainen kansalainen sai oikeuden erota evankelis-luterilaisen kirkon tai muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä ilman velvollisuutta liittyä muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnollisen täysi-ikäisyyden rajaksi määriteltiin 18 vuotta. Kirkkoon kuulumattomat vapautettiin kaikista kirkollisveroista, sitä vastoin kunnallisveroa maksavien liikelaitosten, osakeyhtiöiden ja osuuskuntien tuli edelleen maksaa kirkollisveroa osakkaiden uskontoon katsomatta (nykyäänkin osa yhteisöveron tuotosta annetaan kirkolle). Evankelis-luterilaiselle kirkolle jäi käytännössä hautausmaamonopoli (muut saavat perustaa hautausmaita, mutta käytännössä kunnat voivat estää sen kaavoituksella, korkealla maan hinnalla ja kohtuuttomilla hoitovaatimuksilla), eikä sitä ole purettu vieläkään, päinvastoin evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaamonopolia on äskettäin vahvistettu uudella hautaustoimilailla. 1800-luvun alun ja toisen maailmansodan välisenä aikana yhtenäiskulttuuri alkoi hajota ja yhteiskunta eriytyä. Kunnan ja seurakunnan erottaminen toisistaan, kirkon ja koulun alkava hallinnollinen eriytyminen ja köyhäinhoidon siirtyminen kunnallishallinnon vastuualueelle merkitsivät yhteiskunnan eriytymistä. Pohjoismaissa valtio ja kunnat omaksuivat laajamittaisesti aikaisempia kirkon tehtäväalueita. Esimerkiksi Saksan liittotasavallassa kehitys ei toteutunut aivan samoin. Siellä yhteiskunnan sosiaalihuoltoa toteutetaan edelleen aatteellisten ja kirkollisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Saksalaiset uskonnolliset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat yhdessä suurin julkinen työnantaja Saksan valtion jälkeen. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa hyvinvointivaltion malli on sen sijaan perustunut siihen, että kunta ja valtio ovat ottaneet hoitaakseen aikaisemmin kirkolle ja vapaaehtoisorganisaatioille kuuluneita tehtäviä. Toisaalta Ranskassa ja Yhdysvalloissa eriytyminen on edennyt loppuun saakka toisin kuin pohjoismaissa. Siellä esimerkiksi uskonnonopetus ei ole mahdollista yhteiskunnan kouluissa. Koulu ja kirkko on siellä lopullisesti erotettu toisistaan. Sen sijaan, että uskontoa pidettiin aikaisemmin kansakunnan perustana, alettiin ymmärtää, että kansakunnan ahkeruudesta ja siveydestä johtuivat sivistyksen saavutukset: taide, tiede, koulutus ja hyvä yhteiskunta. Kansallisvaltion olemassaoloa alettiin juhlistaa kansallisin juhlapäivin, kansainvälisin urheilukilpailuin, sotilasparaatein, muistomerkein ja erilaisin muistomerkein. Tehtäviä
Ajattelun vapausNiitä tekijöitä jotka vaikuttavat ajattelun vapauden kehittymiseen historiallisena ilmiönä, on tarkasteltu toisaalla tässä oppikirjasarjassa. Myös ajattelun vapauden yleistä kehitystä Suomessa on tarkasteltu erikseen toisaalla. Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota vain muutamiin taustatekijöihin.Kaikille pakollinen valtionuskonto haittasi kanssakäymistä ulkomaalaisten kanssa. Valtakunnan taloudelliset edut vaativat, että ulkomaalaisille kaupan, elinkeinon ja sotapalvelusten harjoittajille myönnettiin erioikeuksia. Vuoden 1779 valtiopäiväpäätös maahan asettuvien ulkomaalaisten vapaasta uskonnonharjoittamisesta on tärkein ilmaus tästä kehityksestä. Juutalaisten asema oli meillä kuten useimmissa maissa horjuva. Vuoden 1779 valtiopäiväpäätöksellä juutalaisille tosin myönnettiin oikeus harjoittaa uskontoaan Tukholmassa sekä kahdessa tai kolmessa suuressa kaupungissa, mutta kun Suomi liitettiin Venäjään, katsottiin, ettei juutalaisilla ollut ollenkaan oikeutta olla Suomessa. Kun ortodoksisia alueita liitettiin Ruotsi-Suomeen Stolbovan rauhassa 1617, ortodoksit saivat pitää uskontonsa ja jumalanpalveluksensa. Useiden uskontojen esiintyminen johti muuallakin maailmassa Augsburgin uskonrauhan (1555) periaatteen "kenen valta, sen uskonto" hylkäämiseen, niin suosittu kuin tämä periaate on ollut. Kun Suomi liitettiin Venäjään, ortodoksinen uskonto sai hallitsijasta vahvan suojelijan. Monet suomalaiset puolestaan pitivät evankelisluterilaista uskontoa suojana Venäjän valtapyrkimyksiä vastaan. Itsenäisyytemme aattona ortodoksisella, katolisella ja juutalaisella uskonnolla oli kullakin oma ulkopoliittinen sävynsä. Vuonna 1917 Suomessa oli noin 63 000 ortodoksia, alle tuhat roomalaiskatolista ja alle kaksituhatta juutalaista. Katolisten kysymyksellä lienee ollut merkitystä, sillä itsenäisyyden tunnustamisen saaminen Vatikaanilta ei ollut merkityksetön asia. Paavi Benediktus XV tunnusti Suomen itsenäisyyden 2.3.1918. Kun Vatikaani tunnusti Suomen itsenäisyyden, sille oli vakuutettu, että Suomessa vallitsi uskonnonvapaus. Vuoteen 1920 mennessä Rooma oli alkanut kuitenkin pitää Suomen uskonnonvapautta näennäisenä, jopa kyseenalaisena. Tässä Rooma oli aivan oikeassa, uskonnonvapauslaki kaikkine puutteineen tuli voimaan vasta 1.1.1923. Myös juutalaiskysymyksessä uhkasi ulkopoliittinen painostus. Venäjällä toimi salainen juutalaisten tietotoimisto, joka ryhtyi toimimaan julkisesti ja otti käsiteltäväkseen myös Suomen juutalaiskysymyksen. Tietotoimisto aikoi mm. pyytää, etteivät länsivallat tunnustaisi Suomen itsenäisyyttä, ellei maassa ratkaistaisi asiallisesti juutalaiskysymystä. Tällainen toiminta jäi kuitenkin vain suunnitelmaksi, sillä Suomen juutalaiskysymys ratkesi sosialidemokraattien pitkäaikaisen ponnistelun tuloksena vuoden 1917 lopulla. Ortodokseja ei leimattu epäisänmaallisiksi kuten työväenliike, vaan ortodoksisesta uskonnosta toivottiin vastustajaa kommunismin kehitykselle. Suomen ortodoksisen kirkon suomalaistaminen oli tarkoituksenmukaista heräävän kapitalismin näkökulmasta, sen vainoaminen ei ollut. 1920- luvulla ja myöhemminkin Suomen kirkolliset ja poliittiset piirit, jotka koostuivat osittain samoista henkilöistä, seurasivat tarkasti Neuvostoliiton ja sen ortodoksisen kirkon kehitystä. Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous päätti v. 1919, että Suomen, Viron ja Itä-Karjalan ortodoksiset kirkot yhtyvät yhdeksi kirkkokunnaksi. Suomen valtiovalta suhtautui asiaan myönteisesti. Ei liene suuria vaikeuksia selittää tätä kirkkotoimintaa poliittiseksi juonitteluksi. Itä-Karjalan suhteen tämä juonittelu loppui 1920 Tarton rauhansopimuksella. Vahvin poliittinen voima, joka ajoi uskonnonvapauden toteuttamista Suomessa, oli kuitenkin sosialidemokraattinen työväenliike. Ilman sen vaikutusta uskonnonvapauslaki olisi saattanut jäädä huomattavasti silloista vaillinaisemmaksikin. Työväenliikkeen toimintaa uskonnonvapauslain toteuttamiseksi on tarkasteltu toisessa kohdassa tätä oppikirjasarjaa. Myös tässä yhteydessä on syytä huomauttaa siitä, että uskonnonvapauslain vaillinaisuuteen vaikutti työväenliikkeen häviö vuoden 1918 sisällissodassa. Myös voimakas uskonnonvastainen propaganda sekä papiston usein epäinhimillinen käyttäytyminen vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen niin, että kirkon edustajat myönsivät eräänä syynä kehitykselle uskonnonvapauden suuntaan olevan uskonnonvastaisen propagandan vaikutuksen. Teologian tohtori Erkki Kaila sanoi uskonnonvapauslakia eduskunnassa käsiteltäessä v. 1921 mm.: "Suomi ei ole niitä maita, jotka olisivat uskonnollisesti niin rikkinäisiä, että sen tähden tällainen uskonnonvapauslaki olisi välttämätön. Lukuun ottamatta muutamia harvoja eriuskolaisia seurakuntia ja itärajalla asuvaa kreikkalaiskatolista väestöä ei suuremmassa määrässä eriuskoisia ole. Mutta maassamme on viimeisinä vuosikymmeninä ollut vaikuttamassa voimakas agitatsioni uskonnottomuuden puolesta ja sen johdosta on suuri osa kansastamme ilmeisesti asettunut uskonnottomalle kannalle. Tämä on seikka, joka tekee yleisen uskonnonvapauden meillä välttämättömäksi." Vuoden 1918 sisällissotaa seurannut poliittinen oikeistoaalto, joka jatkui toiseen maailmansota asti, on haitannut ajattelun vapauden edistymistä Suomessa. Vuonna 1923 tullut uskonnonvapauslaki korvattiin uudella, yhä epätäydellisellä uskonnonvapauslailla vasta vuonna 2003. Tehtäviä
Yhteiskunnan muutos sotien jälkeisessä SuomessaVielä sotien jälkeen Suomen elinkeinorakenne oli vanhanaikainen muuhun Eurooppaan ja jopa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Suomessa noin puolet ammatissa toimivasta väestöstä työskenteli maa- ja metsätaloudessa. Monet heistä olivat köyhiä pienviljelijöitä, jotka hankkivat talvisin tilapäisansioita metsätöistä. Osan vuotta he olivat itse asiassa työttöminä, mutta yhteiskunta ei siihen aikaan tukenut tilapäistyöttömiä.Alkeellisissa oloissa elävät köyhät ihmiset raatoivat kesät hevonen ainoana apunaan maataloustöissä ja talvet kirveen ja pokasahan kanssa metsätöissä. Pientila oli, kuten yleinen sanonta kuului, kerjuun tiellä. Siirtolaiset asutettiin pientiloille, vaikka muualta maailmasta saadun kokemuksen perusteella tiedettiin etukäteen, että pientilat tulisivat häviämään. Puu ui teollisuuslaitoksiin ja teollistuminen eteni. Ruotsi ja Norja olivat sivuuttaneet saman vaiheen noin 40-50 vuotta aikaisemmin. Yhteiskuntapolitiikassa tapahtui muutos: taloudellinen kasvu ja teollistuminen otettiin ohjelmalliseksi tavoitteeksi. Sotien jälkeisille vuosikymmenille oli ominainen talouskasvu. Suomi kävi muutamassa vuosikymmenessä läpi yhteiskunnallisen muutoksen, joka muualla oli tapahtunut huomattavasti pidemmän ajan kuluessa. Sama maatalousväestön osuuden lasku, mikä Suomessa tapahtui kolmessa vuosikymmenessä, vei esimerkiksi Ranskassa aikaa noin sata vuotta ja Norjassa noin kahdeksankymmentä vuotta. Teollisuustyöväestön määrän lisääntymisen ohella myös palveluelinkeinoissa työskentelevien määrä kasvoi. Suomi siirtyi maatalous yhteiskunnasta melko nopeasti palveluelinkeinojen yhteiskuntaan. Sadat tuhannet ihmiset siirtyivät maatalousympäristöstä kaupunkeihin palkkatyöhön. Kuntien ja valtion virkakoneistojen kehittäminen loi myös työpaikkoja, joita ollaan nyt karsimassa. Suurin maaltapako tapahtui 1960-70-luvuilla. Osa lähti syntynyttä työttömyyttä pakoon muihin maihin kuten Ruotsiin. 1980-luvun loppuun tultaessa yli 80 % suomalaisista asui taajamissa. Yhteiskunnalliset ongelmat eivät ehkä lisääntyneet, mutta niitä pyrittiin ratkaisemaan 1950-luvulta lähtien samassa tahdissa talouskasvun kanssa. Muutos näkyy esimerkiksi yleisenä koulutustason kohoamisena. Vuonna 1940 vain 10 % ikäluokasta siirtyi oppikouluun, mutta jo vuonna 1958 vastaava osuus oli noussut 54 %:iin. Vuonna 1968 säädetty ja 1970-luvun kuluessa koko maassa toimeenpantu peruskoulu-uudistus puolestaan takasi koko ikäluokalle aikaisempaa keskikoulua vastaavan koulutustason. Lukion aloitti vielä 1950-luvun alussa vain vajaa 10 % ikäluokasta; vuonna 1980 vastaava osuus oli jo 50 % ja 1990-luvulla määrä on vakiintunut vajaaseen 60 %:iin. Koulutuksessa näkyy myös miesten ja naisten välisen tasa-arvon lisääntyminen. Sotien jälkeisenä aikana uusien ylioppilaiden enemmistö on ollut naisia. Vuonna 2001 uusista ylioppilaista naisia oli 58 % ja tohtorintutkinnon suorittaneista 46 %. Perheissä on tapahtunut muutos kohti monta huoltajaa. Perheiden varainhankintaa ei ole enää isän varassa. Naiset ovat usein perheen ulkopuolisessa työssä, ja Suomessa tätä on pidetty sukupuolten välisen tasa-arvon paranemisena. Tosin naiset saavat edelleen keskimäärin huonompaa palkkaa kuin miehet. Tämä johtuu osittain pienipalkkaisten ammattien naisvaltaisuudesta ja osittain suoranaisesta syrjinnästä. Perheessä asuvien suomalaisten määrä on laskussa. Yksin asuvien määrä on vastaavasti lisääntynyt, samoin kuin avoliittojen. Vielä 1970-luvulla arvioitiin, että vain kolme prosenttia pariskunnista asui yhdessä ilman vihkimistä. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä kaikista parisuhteessa asuvista joka viides asui avoliitossa ja esikoislapsista yli puolet syntyi vanhemmille, jotka eivät olleet naimisissa. Lisäksi lasten määrä perheessä vähenee, yksinhuoltajaperheiden määrä on kasvussa ja avioerot ovat yleistyneet. Kaikki nämä kertovat siitä, että vanha perhemalli on menettänyt suosiotaan. Avioliiton virallistaminen, elinikäinen sitoutuminen ja lasten merkitys ovat saaneet antaa sijaa yksilön aseman turvaamiselle. Uutta perhemallia kutsutaan joskus elämänuraperheeksi, mikä tarkoittaa sitä, että molemmat vanhemmat suhtautuvat työhönsä urana, jota suunnitellaan. Työelämässä menestyminen on tärkeää sekä naiselle että miehelle. Niinpä myös lasten hankintaa harkitaan entistä tarkemmin. Kahden vanhemman uraperheessä myös lapset suunnitellaan tarkasti. Tällaisessa perheessä kaikki osapuolet ovat periaatteessa tasavertaisia. Puolisoiden väliset suhteet eivät enää perustu ulkoisiin pakotteisiin, kuten taloudelliseen riippuvuuteen tai yhteisön normien paineeseen. Suhteessa ollaan puhtaasti sen itsensä tähden. Kyseessä on viime kädessä yksilöllisille arvoille pohjautuva perhe. Epävarmuutta on jouduttu sietämään aina, mutta viime aikoina myös erilaisuuden sieto on lisääntynyt. Taloudellisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisääntyessä sallivuus ja suvaitsevaisuus lisääntyvät. Vastaavasti perheen merkitys heikkenee. Hyvinvointivaltiossa perhe ei enää ole elämässä selviytymisen kannalta välttämätön. Normit, jotka ovat suojanneet kahden vanhemman elinikäistä perhemallia, heikkenevät. Avioeroon, avioliiton ulkopuolisiin sukupuolisuhteisiin ja seksin myyntiin suhtaudutaan aikaisempaa sallivammin. Kuten esimerkiksi postmodernistit ovat väittäneet, ilmiöön liittyy myös tieteen, teknologian ja rationaalisuuden (=järkiperäisyyden) arvovallan murenemista. Voidaan olla monta mieltä "suurten kertomusten" katoamisesta, mutta on merkkejä edistyksen ja rationaalisuuden arvovallan heikkenemisestä länsimaissa. Tämä saattaa merkitä vanhoillisuuden lisääntymistä tulevaisuudessa sekä perinteiden, myös uskonnollisten, arvonnousua. Monet itsenäiset arvojärjestelmät ja todellisuuskäsitykset esiintyvät rinnakkain. Erilaisten ryhmittymien välillä on yhä suurempia aatteellisia eroja. Myös aatteet siirtyvät entistä helpommin maasta toiseen. Eri kansallisuudet ovat aikaisempaa tiiviimmässä kanssakäymisessä keskenään. Lisäksi on syntynyt aatteellisia liikkeitä ja järjestöjä, jotka välittävät sanomaansa entistä tehokkaammin ja ajankohtaisemmin nykytekniikan tarjoamilla välineillä kuten Internetillä. Maahanmuutto lisääntyi voimakkaasti 1990-luvun alussa, jolloin Suomeen saapui vuosittain noin 10 000 vierasmaalaista. Vuonna 2001 Suomessa asui lähes 100 000 muiden maiden kansalaista. Suurimmat ryhmät ovat peräisin Venäjältä, Virosta ja Ruotsista. Seuraavaksi suurimmat kansalaisryhmät tulevat Somaliasta ja Irakista, joista on vastaanotettu pakolaisia. Huomattava pakolaisten ryhmä on myös entisen Jugoslavian alueelta saapuneita. Pakolaisten saapumisen myötä muslimien määrä Suomessa lisääntyi 1990-luvulla. Arviot muslimien määrästä Suomessa vaihtelevat, mutta heitä lienee jo yli 10000. Vuonna 2002 Suomessa toimi kahdeksantoista rekisteröityä islamilaista seurakuntaa. Muslimien kohdalla ovat puhuttaneet esimerkiksi kouluopetukseen liittyvät asiat, uskonnollisten säädösten noudattaminen työpaikoilla, ympärileikkaus ja hautausmaat. Se, ettei muslimeja suuremmalla vähemmistöryhmällä, ateisteilla, ole riittävästi hautausmaita, ei ole juuri herättänyt keskustelua. Suomalainen yhteiskunta asettaa uskonnot, myös muut kuin kristilliset, etuoikeutettuun asemaan uskonnottomiin nähden. Maahanmuuttajien ja pakolaisten mukana saapuneiden uskontojen harjoitus rajoittuu yleensä kyseisten kansallisten vähemmistöjen keskuuteen. Suomeen saapuu myös sellaisia vierasperäisiä uskontoja, jotka pyrkivät saamaan kannattajia juuri suomalaisen väestön keskuudesta. Monista eri uskonnollisista kulttuureista peräisin olevat uudet uskonnolliset liikkeet ovat yleistyneet tasaisesti 1970-luvun alusta lähtien. Huolimatta siitä, että tällaiset ovat ajoittain saaneet tiedotusvälineissä runsaastikin huomiota, niiden kannattajamäärät ovat edelleen aika pieniä. Sotavuosien jälkeen kansakunta oli paljon aikaisempaa yhtenäisempi. Vuosisadan alun poliittis-yhteiskunnalliset vastakohtaisuudet olivat tasoittuneet. Tästä muutoksesta oli seurauksena myös valtiokirkkojen aseman vahvistuminen. Käsitykset isänmaasta, yhteiskunnan arvovalloista ja kansallisen kulttuurin luonteesta ovat joutuneet uudelleenarvioitaviksi. Nuori, 1960-luvulla uusvasemmistolaiseksi liikkeeksi radikalisoitunut ikäpolvi arvosteli kärkevästi myös kirkkoa. Vapaamielisyyden, moniarvoisuuden ja edistyksen nimissä kirkkoa kritisoitiin perinteisten arvojen linnakkeeksi. Valtionkirkon katsottiin myös edustavan porvarillista hegemoniaa, jolle todellinen ihmisrakkaus ja heikompiosaisten asia olivat vieraita. Tehtäviä:1. Millä tavalla Suomen elinkeinorakenne muuttui viime vuosisadalla?2. Millainen on hyvinvointivaltio? 3. Mitä muutoksia suomalaisten ajattelussa on tapahtunut viime aikoina? Tulevaisuuden tutkiminenMahdolliset, todennäköiset ja toivottavat tulevaisuudetKoska tulevaisuus ei ole vielä todellisuutta, on inhimillisesti mahdollista pohtia vain erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Ilmeisesti tulevaisuus eroaa sekä nykyisyydestä että menneisyydestä. Kaikkeus kokonaisuutena kehittyy ihmisestä riippumatta, mutta me kaikki voimme jossain määrin vaikuttaa tämän planeetan elämän tulevaisuuteen.Joitakin ilmiöitä kuten ilmastonmuutoksia voidaan tarkastella vain hyvin pitkinä ajanjaksoina. Myös ihmisen kehitystä voidaan tarkastella hitaana miljoonien vuosien aikana tapahtuvana. Jos haluat opetella lisää sivistyssanoja, tällöin on tapana puhua megatrendeistä. Mahdolliset uudet tulevaisuuden vaihtoehdot syntyvät inhimillisistä keksinnöistä, suunnitelmista, uskomuksista ja toimenpiteistä jotka ovat mahdollisia. Sivistyssana on tässä tapauksessa trendinvauva. Pyrkimys miesten ja naisten tasa-arvoon voi sisältää osana pyrkimyksen samanpalkkaisuuteen. Sivistys on tässä tapauksessa haarautuva trendi. Kun trendinvauva saavuttaa laajaa hyväksymistä, sitä voi pääsuuntaus. Sivistyssana on mainstream. Muotia on puhua heikoista viesteistä. Uutistenlukijan käyttämä sivistyssana on heikot signaalit. Yllätyksistä käytetään sivistyssanaa wild cards. Koska tulevaisuuden tapahtumia ei vielä ole olemassa, emme voi tehdä minkäänlaisia tilastoja tulevaisuuden tapahtumista. Menneisyyden ja nykyisyyden tilastojen perusteella voimme kuitenkin arvailla, mihin suuntaan ollaan menossa. On esimerkiksi voitu ennustaa, että alkoholin käyttö lisääntyy Suomessa tai että miesten tupakointi vähenee ja naisten tupakointi lisääntyy. Viikon lottoriviä ei voi ennustaa, mutta pörssikursseja voi lyhyellä tähtäyksellä arvata oikeinkin. Myös kulutustuotteiden menekkiä voidaan lyhyellä tähtäyksellä ennustaa. On esimerkiksi melko luultavaa, että digibokseja myydään melko paljon lähimmän vuoden kuluessa. Yhteiskunnallisen kehityksen ennustaminen on osoittautunut erityisen vaikeaksi. Ennusteilla on taipumus vaikuttaa siihen, mitä ihmiset tekevät. Jos ennustetaan talousromahdusta, se hyvin todennäköisesti tulee, koska hätääntyneet ihmiset yrittävät varjella omaisuuttaan sellaisilla keinoilla, jotka eivät lopulta auta kuin harvoja keinottelijoita. Myös tieteiskirjallisuudessa esiintyy vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, mutta käytännössä tieteiskirjailijain ennusteet ovat olleet hyvin usein aivan virheellisiä. Tieteiskirjailijoiden on ollut jopa vaikeaa pysyä tietotekniikan nopean kehityksen mukana. 1950 - luvulla ennustettiin, että vuonna 2000 olisi runsaasti avaruusturisteja, mutta tähän mennessä tällaiseen turismiin on ollut varaa vain muutamilla hyvin rikkailla ihmisillä. Mikrotietokoneita silloin ei osannut ennustaa kukaan, ja IBM:n johtajan tiedetään sanoneen, että Ruotsin kokoinen maa tarvitsee vain yhden tietokoneen. Myös tulevaisuuden kasvatusta on yritetty ennakoida, ja erityisen yllättävää on ollut, etteivät tietokoneet ole mitenkään mullistaneet koululaitosta. Opettaja karttakeppeineen tekee työtään lähes samoin kuin 100 vuotta sitten paitsi että oppilaat eivät enää ole yhtä kilttejä. Tehtäviä:
Ihmiskunnan tulevaisuusEnnustaminenOn helppoa ennustaa, että talvea seuraa kevät, kevättä kesä ja kesää syksy. Sen sijaan on paljon vaikeampaa ennustaa esimerkiksi viiden vuorokauden säätä. Nykyisten sääennusteiden laadinnassa käytetään valtavaa tietomäärää ja suuria tietokoneita, mutta siitä huolimatta ennusteet aika-ajoin epäonnistuvat. Säätä määräävät lainalaisuudet ovat monimutkaisia, ja säähän vaikuttavat erittäin monet tekijät.Olisi hyödyllistä tietää, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Tavallisesti ihmiset ovat kaikkein kiinnostuneimpia niistä asioista, joiden ennustaminen on kaikkein vaikeinta. Jokainen tietää, että talvea seuraa kevät, mutta kuka osaa sanoa varmasti, millainen sää on ensi viikonloppuna? Todellisuustutkimuksen (tieteiden) kehitys on lisännyt huomattavasti ennustusmahdollisuuksiamme. On selvitetty mm. suuri määrä luonnon lainalaisuuksia. Niiden perusteella pystytään ennustamaan tulevia luonnon tapahtumia (esim. auringon- ja kuunpimennykset tarkasti). Jopa maanjäristyksiä kyetään nykyisin ennustamaan. Mitä useammat tekijät ilmiöön vaikuttavat ja mitä monimutkaisempia lainalaisuuksia siihen liittyy, sitä vaikeampaa ennustaminen yleensä on. Inhimilliset voimavarat ovat rajoitetut, ja kun ennusteen laadinnassa tarvittavien tietojen määrä kasvaa, tehtävä saattaa käydä mahdottomaksi. Ennustamista vaikeuttaa myös se, että suoritettavat mittaukset tai itse ennuste vaikuttavat usein tutkittavaan ilmiöön. Puhutaan mm. itseään toteuttavista ennusteista ja itsensä mitätöivistä ennusteista. Jokin ennuste saattaa aiheuttaa niin paljon vastalauseita, että päättäjien on puututtava asiaan ja muutettava kehityksen kulkua. Viime aikoina mm. uusiutumattomien luonnonvarojen loppumista koskevat ennusteet sekä saastumista koskevat ennusteet ovat alkaneet vaikuttaa yhteiskuntien päätöksen tekoon. Yksityistä ihmistä kiinnostaisi kaikkein eniten hänen oma tulevaisuutensa. Joitakin yleisiä ennusteita voidaan laatia tutkimalla yksilön terveydentilaa, henkisiä kykyjä, nykyistä yhteiskunnallista asemaa, mielipiteitä jne. Yksilön tulevaisuuden yksityiskohtiin vaikuttavat erittäin monet tekijät. Ennusteen tekemiseen tarvittaisiin niin paljon yksilöä ja häntä ympäröivää yhteiskuntaa koskevia tietoja, että ennusteen tekeminen on käytännössä täysin mahdotonta. Yhteiskunnan päätöksentekijöitä kiinnostavat ennusteet yhteiskunnan tulevaisuudesta. Koska yhteiskunnat ovat nykyään hyvin mutkikkaita, on erittäin vaikeaa laatia ennusteita niiden tulevasta kehityksestä. Yhteiskuntatutkijat käyttävät nykyään mm. tilastotutkimuksen menetelmiä. Vaikka on käytännössä mahdotonta ennustaa neljätoistavuotiaan yksilön jäljellä olevaa elinikää, neljätoistavuotiaiden suomalaisten keskimääräinen jäljellä oleva elinikä voidaan ennustaa varsin tarkasti, ja tämän ennusteen perusteella voidaan määrittää henkivakuutusmaksuja, eläkevakuutusmaksuja jne. Vaikka yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä on paljon, sitä saatetaan pystyä ennustamaan tilastotutkimuksen keinoilla. Säännöllisesti julkistetaan mm. taloudellista kehitystä koskevia ennusteita. Erityisen tärkeitä ennusteet ovat silloin, kun ne paljastavat tulevaisuuden vaaroja. Ennusteet ovat mm. paljastaneet, että asevarustelu on lisännyt ydinsodan ja jopa ihmiskunnan täydellisen tuhon uhkaa. Ennusteiden seurauksena rauhanliike on saavuttanut entistä laajempaa kannatusta. Ennusteet ovat myös paljastaneet, että mikäli ei ryhdytä toimenpiteisiin saastumisen pysäyttämiseksi, elinympäristömme tuhoutuu. Erityisen suuren vaaran ihmiselle muodostaa merien saastuminen, sillä sen seurauksena ilmakehän happivarasto alkaisi ehtyä ja meitä uhkaisi tukehtuminen. Vastaavasti tropiikin metsien hakkaaminen aiheuttaa saman tukehtumisvaaran, koska kasvit tuottavat huomattavan osan ilmakehän hapesta. Ennusteiden seurauksena ympäristönsuojeluliike on saavuttanut entistä laajempaa kannatusta. Ennusteet ovat osoittaneet, että kehitysmaiden väestönkasvu muodostaa vakavan uhan ihmiskunnan tulevaisuudelle. Maapallon luonnonvarat ovat rajalliset, ja rajoittamaton väestönkasvu johtaa nälänhätien ja kurjuuden lisääntymiseen. Tämä uhka ei ole synnyttänyt samanlaista kansanliikettä kuin sodan ja saastumisen uhat. Kehitysapua tukevien järjestöjen lisääntyminen on kuitenkin eräs merkki ongelman ymmärtämisestä. Perhesuunnittelun toteuttamista kehitysmaissa vaikeuttaa mm. katolisen kirkon kaikki nykyaikaiset syntyvyyden säännöstelymenetelmät kieltävä asenne. Toisaalta ennusteet ovat paljastaneet tulevaisuuden mahdollisuuksia ja antaneet ihmisille toivoa nykyistä paremmasta tulevaisuudesta. Tämä toivo on auttanut ihmisiä ja heidän järjestöjään taistelemaan ihmiskunnan paremman tulevaisuuden puolesta. Luonnontutkimuksen käsitys ihmiskunnan tulevaisuudestaErityisesti luonnontutkijat ovat olleet huolestuneita maapallon uusiutumattomien luonnonvarojen kuten öljyn ja mineraalien tuhlauksesta. Lisäksi he ovat olleet huolestuneita elinympäristömme säilymisestä elinkelpoisena. Lyhyellä tähtäyksellä ihmiskunnan säilymisen ratkaisevat ydinsodan välttäminen ja ympäristön säilyttäminen elinkelpoisena.Nykyisissä suunnitelmissa aurinko esiintyy tavallisesti uusiutuvana luonnonvarana. Todellisuudessa myös Aurinko palaa aikanaan loppuun. (Asiaa käsitellään myös maantiedossa ja fysiikassa.) Aurinko on ns. kiintotähti, ja sitä kiertää joukko planeettoja eli kiertotähtiä. Maa on eräs auringon kiertolaisista. Aurinko sisältää pääasiassa vetyä, alkuaineista kevyintä ja yksinkertaisinta. Tunnetun maailmailmankaikkeuden osan, meidän metagalaksimme, yleisin alkuaine on vety. Auringon sisäosien valtavassa paineessa vallitsee erittäin korkea lämpötila. Tässä lämpötilassa vedyn ytimet yhtyvät ja muodostavat heliumin ytimiä. Tällöin vapautuu energiaa, jota aurinko säteilee mm. valona ja lämpönä. Auringon polttoainetta, vetyä, ei kuitenkaan ole rajattomasti. Noin kahden miljardin vuoden kuluttua sen arvellaan vähentyneen siinä määrin, että aurinko muuttaa muotoaan. Auringon tulevaa kehitystä on voitu ennustaa tarkkailemalla kiintotähtien kehitystä ja käyttämällä hyväksi ydinfysiikan tietoja. Meidän Aurinkomme kuuluu ns. keltaisiin kääpiöihin, jotka eivät räjähdä tai toimi muutoin epäsäännöllisesti. Vetypolttoaineen vähentyessä meitä ei uhkaa paleltuminen vaan palaminen. Aurinko laajenee vähitellen ns. punaiseksi jättiläiseksi, ja on arvioitu, että maapallo joutuu tämän punaisen jättiläisen kaasukehän sisään, jossa se sulaa ja häviää auringon aineen sekaan. Jos ihmisiä on vielä maapallolla auringon muuttuessa punaiseksi jättiläiseksi, he joko kuollevat tai siirtyvät pois maapallolta. Voidaan ajatella, että he siirtyvät kaukaisemmille planeetoille tai toisiin aurinkokuntiin. Kun luonnontutkijat pohtivat maailman tulevaisuutta, he vain harvoin kiinnittävät huomionsa näin kaukaisiin tapahtumiin. Varsin yleinen käsitys on, ettei ihmiskunta tai sivistys voi säilyä niin kauan. Monet tutkijat ajattelevat ihmiskunnan tuhoutuvan oman harkitsemattomuutensa seurauksena. Ihmiskunta voisi kuitenkin ottaa itselleen kaksi pitkän tähtäyksen päämäärää, joista ensimmäinen olisi säilyminen niin kauan kuin maapallo on asumiskelpoinen ja toinen olisi siirtyminen muille planeetoille auringon muuttuessa punaiseksi jättiläiseksi. Vielä pitemmällä tähtäyksellä ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, miten meidän tuntemamme maailmankaikkeuden osa, meidän metagalaksimme, kehittyy. Tästä asiasta on kolme kilpailevaa teoriaa. Ensimmäisen mukaan metagalaksimme säilyy pääpiirteissään muuttumattomana. Uusia tähtiä syttyy ja entisiä sammuu, ja ihmiskunnan elämä voisi teoriassa jatkua ikuisesti. Toisen teorian mukaan metagalaksimme on hajoamassa. Ihmiskunnan elinmahdollisuudet loppuisivat viimeistään silloin, kun pitenevistä välimatkoista johtuen ei olisi enää mahdollista siirtyä uuden kiintotähden planeetalle entisen sammuessa. Myös kiintotähtien muodostuminen vähenisi aineen levitessä yhä laajemmalle. Jos olisi olemassa muita metagalakseja, ihmiskunta voisi pelastua siirtymällä metagalaksista toiseen. Kolmannen teorian mukaan meidän metagalaksimme hajoaa tällä hetkellä, mutta kaukaisessa tulevaisuudessa se rysähtää yleisen vetovoiman vaikutuksesta takaisin kasaan. Tällöin ihmiskunnan säilymismahdollisuudet riippuvat siitä, onko mahdollista välttää tuohon rysäykseen joutumista. Koska tuohon rysäykseen arvioidaan olevan aikaa kymmeniä miljardeja vuosia, ihmiskunnalla on aikaa miettiä keinoja. Nykyisen luonnontutkimuksen mukaan elämä ja ihminen ovat syntyneet maapallolla. Luonnontutkijat suhtautuvat epäilevästi ajatukseen, että jokin syntynyt, vasta lyhyen ajan olemassa ollut eläinlaji voisi jatkaa olemassaoloaan ikuisesti. Huolimatta siitä, onko tätä päämäärää ollenkaan mahdollista saavuttaa, ihmiskunta voisi ottaa tavoitteekseen jopa ihmislajin ikuisen säilymisen. Monet tähtitutkijat pitävät erittäin todennäköisenä, että Linnunradassa on muita planeettoja, joilla on älyllistä elämää. Luonnontutkimuksen mukaan samat olosuhteet, jotka vallitsivat kauan sitten maapallolla, synnyttävät elämää myös muualla avaruudessa. Kiintotähtien välimatkat ovat kuitenkin niin suuret, että on erittäin vaikea saada yhteyttä avaruuden muihin älyllisiin olentoihin. Jos muualla avaruudessa on älyllistä elämää, on erittäin todennäköistä, että siellä on myös ihmistä kehittyneempiä älyllisiä olentoja. Me emme voi tietää, miten nämä olennot suhtautuisivat ihmisiin tai ihmiskunnan toiveisiin, mutta on mahdollista, että he auttaisivat ihmisiä. Tieteiskirjailijat ovat esittäneet kuvitelmia sekä ihmisiin myönteisesti että kielteisesti suhtautuvista olioista. Riippumatta siitä, onko ihmiskunnalla mahdollisuuksia elää lajina ikuisesti, on mahdollista, että avaruudessa eläisi ikuisesti olemassa ollut ja tulevaisuudessakin ikuisesti olemassa oleva älyllisten olioiden laji. Tällöin äly ei olisi syttyvä ja sammuva ilmiö vaan jossakin aina säilyvä. Jos meidän metagalaksimme on vaarallinen elää voi olla, ettei sellaisia olentoja ole koko meidän tuntemassamme avaruuden osassa. Miten jokin ikuinen laji suhtautuisi varsin lyhyen aikaa olemassa olleeseen eläinlajiin kuten ihmiseen, sitä on huomattavan vaikea arvailla. Todennäköisesti ihmisen kaltaiset eläinlajit olisivat sille varsin yhdentekeviä. Tuntuisi varsin mielettömältä, että sellainen eläinlaji ryhtyisi komentelemaan ihmisiä siihen tapaan kuin muinaiset uskonnot ajattelivat jumalien komentelevan ihmisiä. Tähtitutkijat eivät kannata v. Dänikenin esittämiä ajatuksia, joiden mukaan avaruusolennot olisivat lukuisia kertoja vierailleet maassa ja ihmiset olisivat pitäneet heitä jumalina. Ihminen voisi ottaa erääksi tavoitteekseen yhteyden saamisen Linnunradan muihin älyllisiin olentoihin. Aivan kuten erilaisten kansojen ja erilaisten yhteiskuntajärjestelmien välinen yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia, myös Linnunradan sivilisaatioiden välinen yhteistyö voisi olla hyödyllistä. Tehtäviä
Uskontojen käsityksiä ihmiskunnan tulevaisuudestaHindulaisuusHindulaisuudessa esiintyvät useimmat myöhempien uskontojen esittämät ennusteet maailman tulevaisuudesta. Koska hindulaisuuden käsitteistö on mutkikas ja sen esittäminen suomen kielellä vaikeaa, seuraavassa on esitetty vain päälinjoja ja niitäkin hieman yksinkertaistettuina.Manun lakikirjan ensimmäisessä luvussa sanotaan mm.: "Maailman luomiset ja maailman häviämiset ovat lukemattomat." Usein erotetaan neljä maailmankautta:
Brahma on luojajumala, joka jaksoittain tuottaa maailmoja ja aikakausia. Vishnu on kaiken ylläpitäjä. Shiva on hävittäjä, joka jokaisen aikakauden lopussa tanssii maailman pirstaleiksi. Hindulaisen miimaamsaa -koulukunnan mukaan maailmalla ei ole ollut alkua eikä sillä tule olemaan loppua. Käsitys Jumalasta maailman luojana on tarpeeton. Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa. Jos jumala on luonut maailman, hänen täytyy olla paha olento, joka on luonut niin paljon pahaa. Sekä hyvä että paha ovat seurausta ihmisen siveellisistä tai epäsiveellisistä teoista. Erilaiset jumalat ovat vain ihmishengen luomuksia. Kuitenkin tämä koulukunta uskoo kuoleman jälkeiseen elämään. Hindulaisuudessa esiintyy myös käsitys, että aineellinen maailma on Brahman ilmentymä, joka aikanaan palaa aineettomaan muotoon. Muinaisen Intian materialistit (charvakat) puolestaan väittivät, että kaiken olemassaolo on sattuma ja ettei ole luonnonlakeja vaan jokaisella oliolla on oma luontonsa. Lähi-idän vanhat uskonnotMuinaissumerilaisilla esiintyi luomiskertomus, ja Gilgamesh - eepoksessa kerrotaan, kuinka jumalat halusivat tuhota ihmiskunnan vedenpaisumuksella, mutta eräs ihminen sai varoituksen ja pelastui perheineen rakentamassaan arkissa. Useimmat Lähi-idän vanhat uskonnot käsittelevät kuitenkin pikemmin ihmisen kuin maailman kohtaloa.Zarathustralaisuus kehittyi muinaisessa Persiassa (nykyinen Iran) noin vv. 1000- 600 eaa. Zarathustralaisilla on kaavio maailmankausista. Maailmankulku käsittää 12 000 vuotta, joka jakautuu neljäksi 3000 vuoden jaksoksi:
JuutalaisuusJuutalaiset omaksuivat sumerilaisen luomiskertomuksen, mutta tulevaisuuden ennustaminen näyttää saavuttaneen suosiota vasta Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana. Juutalaiset eivät keskittyneet maailman kohtalon ennustamiseen, vaan heille oli tärkeintä pohtia juutalaisten tulevaa kohtaloa. Alettiin odottaa messiaskuningasta, joka vapauttaisi juutalaiset vieraiden kansojen alaisuudesta. Juutalaisten käsitys kehityksestä oli yksisuuntainen, mitään maailman tuhoa ei ennustettu. Ns. profeetat ennustivat kuitenkin jumalan rangaistusta koko kansalle, jos se ei tee parannusta eli ala elää profeettojen siveyskäsityksen mukaan.KristinuskoKristityt omaksuivat zarathustralaisen käsityksen maailmanlopusta. Viimeisinä aikoina arkkienkeli Mikaelin taivaalliset sotajoukot ja jumalan päävastustajan Saatanan sotajoukot käyvät Harmageddonin taistelun, jossa Mikaelin sotajoukot voittavat Saatanan sotajoukot ja Saatana heitetään tuliseen järveen. Sitten seuraa tuhatvuotinen valtakunta, jonka jälkeen Saatana vielä kerran päästetään irti ja lyödään uudestaan. Kuolleet herätetään haudoistaan, ja toiset määrätään taivaaseen, toiset helvettiin. Monet kristityt uskovat aineellisen maailman kokonaan häviävän tämän jälkeen.Kristittyjen käsityksen mukaan ennen maailman alkua oli olemassa vain jumala, joka oli ollut olemassa ikuisesti. Tämä jumala loi maailman tyhjästä sanan voimalla. Aineellisen maailman hävittyä kristittyjen käsityksen mukaan tulevat olemaan olemassa vain taivas ja helvetti, jotka jatkavat olemassaoloaan ikuisesti. IslamIslam on omaksunut pääpiirteissään kristillisen käsityksen maailman kohtalosta. Islamin taivas eroaa kristittyjen taivaasta siinä suhteessa, että kun kristittyjen taivaassa keskitytään ylistämään jumalaa, islamin taivaassa juodaan viiniä ja nautitaan ikuisesti nuorten naisten ja miesten seurasta ja sukupuolielämästä.HoroskoopitPaitsi maailman kohtaloa uskonnot ovat pyrkineet ennustamaan kansojen ja jopa yksilöiden kohtaloita. Muinaisessa Intiassa syntyivät horoskoopit, joiden avulla tähtien asennosta lapsen syntymähetkellä yritettiin päätellä hänen tuleva kohtalonsa. Tietysti kuu, aurinko ja planeetat vaikuttavat monin tavoin elämään maapallolla, mutta nykyisen tutkimuksen mukaan ne eivät voi vaikuttaa yksityisen ihmisen kohtaloon. Erityisen tärkeitä muinaisissa horoskoopeissa olivat ne tähtikuviot, joiden kautta aurinko näyttää kulkevan vuoden aikana, ns. eläinradan merkit. Niin kaukaisilla tähdillä ei varmasti voi olla vaikutusta ihmisten elämään.Intiasta horoskoopit kulkeutuivat Eurooppaan. Vuosituhansien aikana tähtikuvioiden asema auringon suhteen muuttui aivan toiseksi, mutta yhä Euroopan tähdistäennustajat käyttävät vanhoja intialaisia horoskooppeja. Intialaiset itse ovat vaihtaneet ne ajan tasalla oleviin. Suomessakin arvioidaan olevan toista miljoonaa horoskooppeihin uskovaa ihmistä. Muinaisessa Kreikassa ja Roomassa hallitsijat eivät ryhtyneet mihinkään ratkaiseviin toimiin kysymättä ensin ennustajapappien neuvoa. Ennustajapapit antoivat moniselitteisiä neuvoja, jotka voitiin jälkeenpäin tulkita kummin päin tahansa. Viime vuosina lehdistö on jälleen esitellyt Nostradamuksen ennusteita, joiden on jälkikäteen väitetty esittäneen maailman tapahtumia. Etukäteen Nostradamuksen ennusteista ei ole kuitenkaan voitu päätellä mitään. Aikakauslehdistö on myös mainostanut kaikenlaisia "selvännäkijöitä" ja julkaissut heidän ennusteitaan, mutta käytännöllisesti katsoen kaikki ennusteet ovat toistaiseksi erehtyneet. Nykyinen tutkimus ei tue käsitystä, jonka mukaan ihmisellä olisi joitakin yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla hän pystyisi ennustamaan tulevaisuutta. Etenkin niissä maissa, joissa uskonnoilla on keskeinen asema, monet ihmiset haluavat uskoa yliluonnollisiin kykyihin, ja tästä hyötyvät monenlaiset huijarit. Onpa eräisiin yliopistoihin perustettu professorin virkoja tällaisten muinaiseen taikauskoon perustuvien "yliluonnollisten" ilmiöiden tutkimiseksi. Suomessa radio ja televisio järjestivät aikoinaan kokeita, joiden tarkoituksena oli tutkia, pystyisivätkö suomalaiset "ajatusten lukemiseen" eli arvaamaan sattumaa paremmin eräitä korteilla arvottuja kuvioita. Vanhoilla tilastollisilla laskentamenetelmillä päädyttiin aluksi siihen tulokseen, että keskimääräiset arvaukset poikkeaisivat tilastollisesti merkitsevästi satunnaisista. Eräs psykologi teki kymmenen vuotta työtä ja osoitti, että vanhoissa tilastollisissa menetelmissä oli ollut virheitä. Virheettömillä tilastollisilla menetelmillä suoritetut laskelmat osoittivat, etteivät keskimääräiset arvaukset poikkea tilastollisesti merkitsevästi satunnaisista. Tehtäviä
Tieteiskirjallisuus, utopiat, dystopiat ja tietokonepelitUtopiatMuinaiskreikkalainen Platon esitti teoksessaan Valtio käsityksensä ihanneyhteiskunnasta. Platonin valtiota johtivat perinpohjaisen koulutuksen saaneet filosofit, mutta muutoin yhteiskunta oli järjestetty Intian kastilaitoksen tapaan. Platonin valtiota ei ole vähäisiä epäonnistuneita kokeiluja lukuun ottamatta toteutettu missään.Thomas More (k. 1535) esitti teoksessaan Utopia käsityksensä ihanneyhteiskunnasta. Moren yhteiskunta perustui yhteisomistukseen, mutta muutoin hän oli katolinen. Hänet teloitettiin, kun hän ei tunnustanut Englannin kuningasta paavin tilalle Englannin kirkon päämieheksi. Moren romaanin mukaan tulevaa tai muutoin kuviteltua yhteiskuntaa kuvaavia teoksia kutsutaan utopioiksi. Suomalainen Raoul Palmgren on teoksessaan Toivon ja pelon utopiat esitellyt erityisesti suomennettua utopiakirjallisuutta. Utopiat jaetaan usein kahteen lajiin: optimistisiin ja pessimistisiin. Optimistisissa utopioissa maailma on nykyistä parempi, pessimistisissä nykyistä huonompi. Optimistinen utopia tähtää usein toimintaan paremman tulevaisuuden puolesta. Myös pessimistisen utopian tarkoitus voi olla myönteinen: ihmiskuntaa on varoitettava tulevista vaaroista. TieteiskirjallisuusTieteiskirjallisuus on utopiakirjallisuutta nuorempaa. Tieteiskirjallisuuden synnystä on esitetty monenlaisia mielipiteitä.Eräiden asiantuntijoiden mielestä jotkin muinaiset tarut ovat selviä tieteisnovelleja. Toiset ajattelevat lajin alkaneen keskiaikaisista noita- ja kummitusjutuista tai Jonathan Swiftin Gulliverin retkistä (1726) tai Mary Shelleyn Frankensteinista (1818) tai Edgar Allan Poen kertomuksista (183-49). Varsin monet ovat sitä mieltä, että tieteiskirjallisuuden isä on ranskalainen Jules Verne, joka aloitti romaanituotantonsa 1862. Mainittu arvonimi on haluttu antaa myös englantilaiselle H. G. Wellsille, jonka Aikakone ilmestyi 1895 tai amerikkalaiselle Hugo Gernsbackille, joka perusti Amazing Stories (Hämmästyttäviä tarinoita) -lehden v. 1926 ja ryhtyi julkaisemaan siinä tieteiskertomuksia. Maasta kuuhun ja Kuun ympäri muodostavat Jules Vernen tunnetuimman tieteistarinan. Baltimoren tykkikerho kaivaa Floridan kamaraan syvän kuopan, valaa siihen valtavan tykin ja lennättää kuuhun alumiinikuulan, jossa on kolme matkustajaa. Ammus ei osu maaliin, vaan kiertää sen ympäri, palaa maahan ja molskahtaa Tyyneen valtamereen, josta se korjataan talteen. On väitetty, että "Vernen mielikuvitukselliset ennustukset ovat käyneet ihmeellisestä toteen pieniä yksityiskohtia myöten Apollo -kuulennoissa". Yhdenmukaisia yksityiskohtia löytyy vain muutama, ja nekin voidaan selittää luonnollisella tavalla ennustusmystiikkaan turvautumatta. Suomennoksia on julkaistu myös sukellusvenekapteeni Nemon seikkailuista. Toinen kuuluisa Vernen romaanihenkilö on Robur Valloittaja. H. G. Wellsin Aikakoneen ajatuksena on kone, jonka avulla voi siirtyä ajassa eteen ja taaksepäin. Aikamatkustaja pysähtelee eri ajankohtiin, ja ihmiskunnan tulevaisuutta esitetään biologiaan pohjautuvan pessimismin sävyisenä. TieteiselokuvatTieteiskirjallisuutta on esitetty runsaasti myös elokuvien avulla. Ensimmäisenä varsinaisena tieteiselokuvana pidetään v. 1902 tehtyä Vernen romaaniin pohjautuvaa pahvikulissielokuvaa Matka kuuhun. 1920-luvulla valmistuivat kuuluisat tieteiselokuvat Aelita, ohjaaja Protazanov (1924), Metropolis, Lang (1926) ja Nainen kuussa (Lang 1929).Tieteissarjakuvat ja avaruuswesternitSarjakuvasankarit Flash Gordon ja Buck Rogers astuivat myös mukaan tieteiselokuviin, mutta näissä elokuvissa pääpaino on tavanomaisilla seikkailuilla, todellisuustutkimuksen (tieteen) tehtävä on vain kuljettaa sankarit mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Nykyään tällaisia tieteiselokuvia kutsutaan avaruuswesterneiksi.Näihin aikoihin valmistuivat myös sellaiset merkkiteokset kuin Things to Come (Menzies, 1936) ja Nykyaika (Chaplin, 1936). MassatuhotSodan jälkeen tieteisromaanien ja tieteiselo, kuvien määrä kasvoi, mutta niissä kuvattiin usein massatuhoa, sädeaseiden räiskettä ja avaruuden kummajaisia. Nämä elokuvat on jaettu viiteen ryhmään:
1970-luvulla, aikana ennen Tähtien sotaa, esitettiin Suomessa mm. Apinoiden planeetta (5 elokuvaa), Andromeda uhkaa, Solaris, Tappokone, Maailma vuonna 2002, Zardoz ja Logans Run. Tähtien sodan (Lucas, 1977) saama menestys innoitti useita tuottajia lohkaisemaan palansa kakusta. Niinpä viime vuosina on alkanut jälleen tulvia markkinoille uusia avaruuswesterneiä. Optimistit ja pessimistitMyös tieteiskirjallisuudessa esiintyy sekä optimistisia että pessimistisia utopioita eli dystopioita. Sosialististen maiden tieteiskirjailijat kirjoittivat (ilmeisesti pakon sanelemina) enimmäkseen optimistisia tulevaisuuden kuvauksia, kun taas kapitalistisissa maissa pessimistiset kuvaukset ovat tehneet parhaiten kauppansa.Yhteiskunnalliset sanomatYhteiskunnalliselta taustaltaan tieteiskirjailijat ovat erilaisia, ja myös heidän tasonsa vaihtelee.Joukossa onmyös korkeatasoisia asiantuntijoita kuten Isaac Asimov, joka on kirjoittanut toistasataa teosta. Paitsi että Asimov on pätevä hän kirjoittaa kaunokirjallisesti korkeatasoisia tieteisromaaneja, joista kuuluisin lienee Säätiötrilogia. Tämä teossarja kuvaa koko Linnunradan käsittävää valtiota, jonka tutkijat ennustavat tuhoutuvan yhteiskunnallisen kehityksen takia. Laaditaan suunnitelma sivistyksen piilottamisesta kahteen eri paikkaan tulevien raakalaisuuden aikojen ajaksi. Todennäköisesti Asimov on kirjoittanut teoksensa varoitukseksi ihmiskunnalle, mutta on epätodennäköistä, että tuollainen säätiö sivistyksen säilyttämiseksi olisi perustettu. On myös sanottu, että Asimovin teossarja on laajempaan mittakaavaan siirretty kertomus Rooman valtakunnan synnystä ja tuhosta. Asimovin viimeinen tieteiskirja Nemesis on synkkä. Nemesis oli muinaisina aikoina oikeutetun koston jumala. Tieteiskirjallisuutta suomeksiKuuluisia tieteiskijailijoita, joisen teoksia on suomennettu, ovat mm.: Arthur C. Clarke, Ray Bradbury, Robert Heinlein, Kurt Vonnegut, John W. Campbell, Larry Niven, Carl Sagan ja Strugatskin veljekset.Kansainväliset palkinnotTieteiskirjallisuudessa esiintyy myös kansainvälisiä palkintoja, joista kuuluisimmat ovat Hugo-palkinto (Hugo Gernsbackin kunniaksi) ja Nebula- palkinto. Tieteisromaani, joka on saanut molemmat näistä palkinnoista, on todennäköisesti merkittävä.Suomessa ei kannata kirjoittaa tieteisromaaneja, mutta suurten kielten vaikutusalueilla tilanne on toinen. Esimerkiksi Carl Saganille on maksettu erään tieteisromaanin käsikirjoituksesta kaksi miljoonaa dollaria. Suomalaisia klassikkoja ovat mm.Erkki Ahosen Paikka nimeltä Plaston ja Syvä matka. Mllaista tieteiskirjallisuuden pitäisi olla?Jotkut ovat sitä mieltä, ettei tieteisromaani saa olla liian mielikuvituksellinen.Toiset pitävät liikaa nykyisen todellisuustutkimuksen (tieteen) tosiasioihin perustuvia tieteisromaaneja tylsinä. Jonkinlaisena rajana mielikuvituksellisuudelle voisi pitää sitä, ettei romaani sisällä pääasiassa sellaisia tapahtumia, jotka nykyisen todellisuustutkimuksen (tieteen) mukaan tiedetään mahdottomiksi. Tällaiset kuvaukset saattavat edistää kansanomaisen taikauskon leviämistä. Tieteiskirjallisuuden sankareille ja sankarittarille lähes kaikki näyttää mahdolliselta. Muinaisten uskontojen jumalat pystyivät vain murto-osaan niistä teoista, joita tehdään tieteisromaaneissa. Etevimmät sankarit siirtyvät paikasta toiseen ajatuksen voimalla, ja varhaisen tieteiskirjallisuuden merkilliset kulkuneuvot käyvät peräti tarpeettomiksi. Kokonaisia planeettoja tuhotaan voimalla, josta muinaiset jumalat saattoivat vain uneksia. Lääke, joka antaa ikuisen elämän tai auttaa ihmisiä näkemään tulevaisuuteen ei ole mitenkään harvinainen tieteisromaaneissa. RobotitTekninen kehitys huipentui jo kauan sitten roboteissa, jotka tulivat ihmistä viisaammiksi ja hävittivät ihmiset maailmankaikkeudesta.Eräässä tieteisromaanissa sankari tavoitti kristittyjen jumalan ja tuhosi hänet. Romaani herätti närkästystä Englannissa. Feministien korkeimmatkin unelmat on toteutettu eräissä tieteisromaaneissa, joissa naiset hallitsevat. Pako todellisuudestaTieteiskirjallisuudesta on sanottu, että se auttaa ihmisiä pakenemaan nykyisen todellisuuden ongelmista. Toisaalta hyvä tieteiskirjallisuus kehittää mielikuvitusta, joka on varmasti tarpeen nykyisiä ongelmia ratkottaessa.TietokonepelitTieteiskirjallisuuden ja tieteiselokuvien markkinoita ovat viime aikoina vieneet tietokonepelit. Tietokoneen avulla yksi tai useampia pelaajia voi seikkailla kuvitellussa maailmassa.Usein nämä kuvitellut maailmat on sijoitettu menneisyyteen. Tietokoneohjelman avulla voi esimerkiksi pelata toista maailmansotaa tai perustaa valtioita ja esittää sellaisen diktaattoria. Toisaalta myös tieteiskirjallisuutta on siirretty tietokonepeleiksi. Kääntäen joistakin tietokonepeleistä on tehty myöhemmin elokuvia. Tehtäviä
TulevaisuusvisaVaikka City – lehden visaan osallistuneet 2089 lukijaa eivät ole mitenkään edustava näyte Suomen kansasta, esitämme seuraavassa artikkelin (City 13/2006) tärkeimpiä tuloksia. Yleisimmät uskomukset (uskoo olevan totta 2010)>74 % uskoo, että lesboparit saavat oikeuden hedelmöityshoitoihin 61 % uskoo, että USA on hyökännyt Iraniin 58 % uskoo, että HIM on saanut USA:ssa top 10 – hitin 50 % uskoo, että viiniä saa maitokaupoista 49 % uskoo, että Nokian pääkonttori on muuttanut ulkomaille 39 % uskoo, että kansaneläkkeen vanhuuseläkeraja on nostettu 70 vuoteen (nykyisin 65 vuotta) 29 % uskoo, että geenimanipuloidut elintarvikkeet on kielletty EU:n aluella 27 % uskoo, että USA on vetäytynyt Irakista 22 % uskoo, että uusi mullistava energianlähde on keksitty 17 % uskoo, että avaruuteen tehdään charter- matkoja 12 % uskoo, että Suomen jalkapallojoukkue on päässyt EM tai MM lopputurnaukseen 10 % uskoo, että Suomella on kestävyysjuoksija maailman huipulla 7 % uskoo, että nuuskaa saa myydä Suomessa laillisesti 4 % uskoo, että joku kuolleeksi luultu suuri rocktähti (Jim Morrison, Elvis,…) on todistettavasti elossa Luterilaiseen kirkkoon kuuluu vuonna 2010
Onko maapallon ulkopuolisesta älystä saatu todisteita?
Seuraava satoja ihmishenkiä vaativa terrori-isku tapahtuu
Suomen Suurin puolue
Jääkiekon Suomen mestari 2009 - 2010
Mikä katastrofi on kohdannut Suomea?
Tehtäviä:
Minun tulevaisuuteniTämän oppikirjan tekijöiden tarkoitus oli kirjoittaa osio aiheesta ”Minun tulevaisuuteni”. Koska siitä kuitenkin päätetään muualla, tässä oppikirjassa kerrotaan vain siitä, miten City – lehden lukijatutkimuksen ihmiset näkevät oman tulevaisuutensa. Toinen mahdollisuus olisi kysyä asiaa ”asiantuntijoilta”, mutta valitettavasti heidän ennusteensa ovat tavallisesti menneet vielä enemmän pieleen kuin tavallisten ihmisten ennusteet. Esimerkiksi IBM:n pääjohtaja (IBM oli pitkään maailman suurin tietotekniikkayritys ja on tätä kirjoitettaessa maailman toiseksi suurin) ennusti aikoinaan, että Ruotsin kokoinen maa tarvitsee vain yhden tietokoneen. Mitä itse omistan 31.12.2010?
Tässä on unohdettu kysyä, omistatko omakotitalon tai ainekin kerrostalohuoneiston. Tämän asian ratkaiseminen ei liene vaikeaa. Jos nykyinen meno jatkuu, vuonna 2010 kaikki asunnot ovat niin kalliita, että tavallinen nuori ihminen voi hankkia sellaisen vain perimällä sen vanhemmiltaan. Jos eläkkeet lopetetaan niin, että vanhempien talo tai kerrostaloasunto menee elämiseen, asiat ovat vielä huonommin. Pahimmassa tapauksessa vuonna 2010 vain rikkaimmilla on varaa yleensä asua. Köyhien asunnothan voidaan purkaa ja rakentaa tilalle vaikka golfkenttiä. Miten minulle käy?City – lehto pyysi lukijoita vastaamaan asteikolla 1-5 seuraavasti: 1 = vähenee voimakkaasti 2 = vähenee 3 = pysyy ennallaan 4 = kasvaa 5 = kasvaa voimakkaasti Vastaukset jakautuivat seuraavasti:
Kuten jo John Stuart Mill muinaisuudessa totesi, varallisuus ja onnellisuus kulkevat käsi kädessä. Heti perässä tulevat lisääntyvä sukupuolielämä ja fyysinen kunto. Ainoastaan paino pääsee tulevaisuudessa putoamaan. Johtuukohan se yhteiskunnan säästötoimista? Tehtäviä:1.Opettaja poistuu tunniksi, jotta oppilaat saavat haaveilla tulevaisuudesta keskenään. 2.Seuraavalla tunnilla tehdään yhteenveto oppilaiden haaveista. 3.Pohditaan sitä, miksi haaveet eivät ole samanlaisia. 4.Pohditaan, eroavatko tyttöjen ja poikien haaveet. 5.Pohditaan, mitkä ovat tärkeimmät esille tulleet haaveet. 6.Päätetään, miten haaveet toteutetaan. 7.Jos haaveiden toteutumisen edellytykset eivät näytä hyviltä, valitetaan eduskunnan oikeusasiamiehelle. Yhteiskunnallisten epäkohtien tulevaisuusTyöttömyysCity – lehden lukijat arvioivat työttömien määrän laskevan 275000:sta 260000:een. Henkirikosten määräCity- lehden lukijat arvelevat henkirikosten määrän kasvavan 114:stä 166:een Kovien huumeiden ongelmakäyttäjätCity – lehden arvioivat kovien huumeiden käyttäjien määrää seuraavaksi. Vuonna 2005 määrä oli noin 20000.
Uudet HIV – tapauksetVuonna 2004 oli noin 130 HIV – tapausta.
Lintuinfluenssaan kuolleet Suomessa
Alkoholin käyttöCity – lehden asteikolla 1-5 alkoholin käyttö lisääntyy arvosanalla 3,4. TupakointiCity – lehden asteikolla 1 – 5 tupakointi vähenee arvosanalla 2,3 Kirkkoon kuuluminenCity – lehden asteikolla 1 – 5 kirkkoon kuuluminen vähenee arvosanalla 2,0. Kannabiksen kulutusCity – lehden asteikolla 1 – 5 kannabiksen kulutus kasvaa arvosanalla 3,5 Valtion velkaCity – lehden asteikolla 1 – 5 valtion velka kasvaa arvosanalla 3,3. PiratismiCity – lehden asteikolla 1 – 5 piratismi kasvaa arvosanalla 3,5. Helsingin Sanomain tilaajamääräCity – lehden asteikolla 1 – 5 Helsingin Sanomain tilaajamäärä vähenee arvosanalla 2,8. SilikonirinnatCity – lehden asteikolla 1 – 5 silikonirinnat lisääntyvät arvosanalla 3,1.TV:n katseluCity – lehden asteikolla 1 – 5 TV:n katselu lisääntyy arvosanalla 3,3. Tehtäviä:
Lisälukemista: Esimerkki sekulaarisesta humanismista: satanismiMiksi sivistyssanojaSivistyssanaa "saatana" on käytetty tässä tekstissä suomentamatta siitä syystä, että "saatana" on Suomen kielen käytetyimpiä sanoja. Vaikka "saatana" kirjoitetaan kahdella aa:lla, satanismi kirjoitetaan yhdellä aa:lla suurin piirtein samoista syistä kuin sana sosialidemokraatti (tämän kirjoittaja on sosialidemokraattisen puolueen vapaajäsen). Sana sekulaarinen saattaa tarkoittaa melkein mitä tahansa, ja sitä tarkastellaan erikseen toisaalla näissä oppimateriaaleissa. Tässä yhteydessä sekulaarisen suomennokseksi riittää satanistien käyttämä sana "maallinen". Humanismi voi myös tarkoittaa melkein mitä tahansa. Tässä yhteydessä humanismi tarkoittaa ihmiskeskeisyyttä vastakohtana jumalakeskeisyydelle.Mainittakoon, että tekstinkäsittelyohjelma alleviivaa sanan "saatana", koska tekstinkäsittelyohjelman oikoluvun kehittäneet äidinkielen opettajat eivät pidä tämän sanan käyttöä suotavana. Koska tätä sanaa pidetään vähemmän toivottavana, vastaliike satanismi on ottanut sen käyttöön. Sanan "saatana" alkuperäSana "saatana" johtuu seemiläisten kielten sanasta "Å¡á¹n", mikä tarkoittaa vastustamista, jarruttamista ja jonkin vastaisuutta.Persialaisessa zarathustralaisessa uskonnossa (josta ovat jäljellä enää vain Intian parsilaiset), esiintyy Pahuuden Ruhtinas, josta juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat alkaneet käyttää nimitystä "saatana". Zarathustralaisuudessa Saatana oli yhtä mahtava kuin Jumala. Tämän uskonnon mukaan Jumala voittaa Saatanan viimeisessä taistelussa ihmisten avulla. Juutalaisuudessa Saatana alennettiin juutalaisten jumalaa Jahvea alemmaksi olennoksi. Muinaiset kansat, jotka eivät tunteneet luonnonilmiöiden syitä, selittivät niitä olennoilla, joita pidettiin joskus aineellisina olentoina ja joskus aineettomina. Muinaissuomalaisilla ei ollut kovin paljon tällaisia käsitteitä, ja sanan "jumala" suomalaiset ovat luultavasti lainanneet balttilaisilta, kuten myös muinaissuomalaisten mahtavimman jumalan, ukkosenjumalan, josta käytettiin nimitystä Perkele. Kun kristityt valloittivat Suomen, he sanoivat suomalaisille, että ukkosenjumala Perkele olikin Pahuuden Ruhtinas. Kristillisestä perinteestä huolimatta monet kristityt suomalaiset pyytävät tiukan paikan tullen apua Perkeleeltä. Varhaisessa juutalaisuudessa Saatana oli henkiolento, jonka juutalaisten heimojumala Jahve lähetti koettelemaan, säilyttivätkö ihmiset uskonsa Jahveen, vaikka Jahve Saatanan välityksellä lähetti juutalaisille kärsimyksiä. Tunnetuin tällainen juutalainen kertomus on Jobin kirja Raamatussa. Jobin kirjan voit lukea osoitteesta http://www.evl.fi/raamattu/1992/Job.html. Kristinuskossa Saatanaa pidetään henkiolentona (kristillinen nimitys jumalaa alemmille henkiolennoille on "enkeli"), joka ennen "ihmisen luomista" asettui omasta vapaasta tahdostaan vastustamaan kristinuskon jumalaa, aiheutti ihmisille syntiinlankeemuksen, jonka vuoksi ihmiskunta kärsii perisynnistä. Syntiinlankeemuskertomuksen voit lukea osoitteesta http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.3.html#o3. Kristillisen kertomuksen mukaan Saatana yritti vaikuttaa myös kristillisen taruston Jeesukseen lupaamalla hänelle kaiken vallan tällä planeetalla. Tämän kertomuksen voit lukea osoitteesta http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.4.html#o11. Kristillisen Johanneksen Ilmestyskirjan mukaan Saatana häviää lopulta taistelun kristinuskon jumalan joukoille ja heitetään Helvettiin (joka on kristittyjen mukaan ikuisen kärsimyksen paikka). Kertomusta voit lukea osoitteesta http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.18.html#o27. Viimeiseen taisteluun asti kristityt ajattelevat Saatanan riehuvan maan päällä ja aiheuttavan pahaa ihmisille ja kristinuskolle. Käsitys, että Saatana on Helvetin valtias, ei perustu kirjoitettuun Raamattuun vaan on peräisin varhaisesta kristinuskosta. Joissakin gnostilaisen kristillisyyden muodoissa Saatanaa ylistetään olentona, joka antaa ihmisille tiedon. Tästä johtuu nimitys Lucifer (= valon tuoja). Jotkut väittivät, että juutalaisuuden ja kristinuskon jumala olikin Saatana, koska maailmassa oli niin paljon pahuutta. Vuonna 1967 Anton Szandor LaVey (1930-1997) perusti Saatanan kirkon. Tämän kirkon mukaan Saatana ei ole olemassa oleva olento vaan nimitys inhimilliselle riippumattomuudelle (eli Immanuel Kantin mukaan siveelliselle itsemääräämiselle eli autonomialle). Jotkut satanistit pitävät Saatanaa olemassa olevana olentona. Koska Suomen satanistit ovat innokkaasti esitelleet LaVey:n ajatuksia, seuraavassa esitellään Saatanan kirkkoa esimerkkinä satanismista. Suomessa Saatanan kirkon eräitä perusajatuksia esitti 1960 - luvulla tunnettu paranormaalien ilmiöiden kannattaja Jarl Fahler (1926-1990). Fahlerin ja Saatanan kirkon mukaan jokainen ihminen on jumala. Saatanan kirkkoSatanismi katsoo Saatanan palvonnan olevan pelkästään harhaoppista kristinuskoa, joka yleensä toimii vain rikollisen toiminnan naamiona, ja satanistit sanoutuvat näin ollen siitä jyrkästi irti. Satanistien kärjellään seisova viisitähti yhtenä viivana piirrettynä on LaVeyn kehittämä. Viisitähden sisällä on vuohen pää.Yhdeksän Saatanallista JulkilausumaaThe Satanic Bible:sta©1969 Anton Szandor LaVey 1. Saatana edustaa nautintoa pidättyväisyyden sijaan! 2. Saatana edustaa elintärkeää todellisuudentajua hengellisen haihattelun sijaan! 3. Saatana edustaa tahriintumatonta viisautta tekopyhän itsepetoksen sijaan! 4. Saatana edustaa ystävällisyyttä sen ansaitseville rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan! 5. Saatana edustaa kostoa toisen posken kääntämisen sijaan! 6. Saatana edustaa vastuuta vastuussa oleville henkisistä verenimijöistä vampyyreista huolehtimisen sijaan! 7. Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaisia, koska hän on "jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä" ansiosta tullut eläimistä häijyimäksi! 8. Saatana edustaa kaikkia niin kutsuttaja syntejä, koska ne kaikki johtavat ruumiilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään! 9. Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet! © Suomennos, Church of Satan:in luvalla, Wooki / Pakanaverkko ry 2002 päivitetty: 25.08.2003 Yhdeksän Saatanallista Syntiä©1987 Anton Szandor LaVey1. Tyhmyys - ensisijainen saatanallisista synneistä. Satanismin perisynti. Harmillista ettei tyhmyys satu. Tietämättömyys on asia sinällään, mutta yhteiskuntamme elää yhä enenevässä määrin tyhmyydestä. Se on riippuvainen siitä, että ihmiset tekevät mitä tahansa heidän käsketäänkin tehdä. Tiedotusvälineet mainostavat sivistynyttä tyhmyyttä ajattelutapana, joka ei ole ainoastaan hyväksyttävä vaan jopa kiitettävä. Satanistien on opittava näkemään temppujen läpi eikä heillä ole varaa olla tyhmiä. 2. Teeskentely - katteeton rehentely voi olla äärimmäisen ärsyttävää eikä se noudata Alemman Taikuuden pääperiaatteita. Se pitää, yhtälailla tyhmyyden ohella, rahan kierrossa nykypäivänä. Jokainen saadaan tuntemaan itsensä isoksi kihoksi, olipa hänestä sellaiseksi tai ei. 3. Solipsismi - voi olla erittäin vaarallista satanistille. Vasteittesi, vastavasteittesi ja ajatustunteittesi heijastaminen johonkuhun, joka luultavasti on itseäsi paljon sopeutumattomampi. On virhe odottaa ihmisiltä samankaltaista tahdikkuutta, kohteliaisuutta ja kunnioitusta kuin mitä itse heille luontaisesti osoitat. He eivät sitä tee. Sen sijaan, satanistin tulee pyrkiä soveltamaan sanontaa "Tee toisille kuten he tekevät sinulle". Suurimmalle osalle meistä se käy työstä ja vaatii jatkuvaa valppautta, ettet pääse vaipumaan miellyttävään illuusioon siitä, että kaikki ovat kaltaisiasi. Kuten sanottu, tietyn kaltaiset utopiat olisivat ihanteellisia filosofien kansakunnassa, mutta valitettavasti (tai ehkäpä onnekkaasti machiavellistisesti ajatellen) olemme kaukana tuosta tilanteesta. 4. Itsepetos - tämä löytyy "Yhdeksästä saatanallisesta julkilausumasta", mutta ansaitsee tulla toistetuksi tässäkin. Toinen perisynti. Meidän ei tule osoittaa kunnioitusta yhdellekään meille esitetyistä pyhistä lehmistä, joihin kuuluvat myös roolit, joita meidän itsemme odotetaan esittävän. Itsepetokseen tulisi vaipua vain silloin, kun se on hauskaa ja se tulisi tehdä tietoisesti. Mutta silloin se ei ole itsepetosta! 5. Laumaan mukautuminen - tämä kohta on ilmeinen saatanallisesta näkökulmasta. On hyväksyttävää taipua jonkun muun toiveisiin, jos se loppujen lopuksi hyödyttää sinua itseäsi. Mutta vain hölmöt seuraavat laumaa antaen persoonattoman kokonaisuuden määrätä tekemisistään. Avainasia on valita hallitsijansa viisaasti sen sijaan, että tulee monien eri ihmisten päähänpistojen orjuuttamaksi. 6. Käsityksen puute - tämäkin voi tuottaa satanistille paljon tuskaa. Sinun ei tule koskaan päästää unohtumaan kuka ja mikä olet, ja millainen uhka voit olla, perimmäiseltä olemukseltasi. Teemme historiaa juuri nyt, joka päivä. Pidä aina laajempi historiallinen ja sosiaalinen kuva mielessäsi. Se on tärkeä avain niin Alempaan kuin Ylempäänkin Taikuuteen. Huomaa millaisen kaavan mukaan asiat kulkevat ja muokkaa se mieleiseksesi. Älä anna lauman rajoitusten vaikuttaa itseesi - tiedosta, että työskentelet täysin toisella tasolla kuin muu maailma. 7. Entisten oppien unohtaminen - tiedosta, että tämä on yksi tapa aivopestä ihmiset hyväksymään jotakin uutta ja erilaista, kun se todellisuudessa onkin jotakin, joka joskus oli laajalti hyväksyttyä, mutta joka vain tuodaan nyt esille uudessa pakkauksessa. Meidän odotetaan ylistävän tällaisen pakkauksen luojan nerokkuutta ja unohtavan alkuperäisen. Tällainen johtaa kertakäyttöyhteiskuntaan. 8. Haitallinen ylpeys - ensimmäinen sana on tässä tärkeä. Ylpeys on hienoa siihen pisteeseen asti, kun alat heittää vauvaa pois kylpyveden mukana. Satanismin sääntö on: Jos se toimii sinulle, hienoa. Kun se lakkaa toimimasta; kun olet maalannut itsesi nurkkaan ja ainoa keino selviytyä tilanteesta on sanoa: "Olen pahoillani, tein virheen, toivoisin, että voisimme sopia tämän jotenkin", tee se. 9. Estetiikan puute - tämä on Tasapainotekijän fyysinen sovellus. Alemmassa Taikuudessa estetiikka on tärkeää ja sitä tulisi kehittää. On selvää, ettei kukaan voi kääriä rahaa suurimmasta osasta klassisen kauneuden ja muodon osoituksia, joten niiden arvoa vähätellään kulutusyhteiskunnassa, mutta se, että omaa silmää kauneudelle, tasapainolle, on olennainen saatanallinen väline ja sen käyttäminen on taikuuden suurimman tehokkuuden edellytys. Kyse ei ole siitä, minkä pitäisi olla miellyttävää, vaan siitä, mikä on. Estetiikka on henkilökohtainen, jokaisen omaa luonnetta heijastava, asia, mutta on olemassa kaikkia miellyttäviä ja sopusointuisia rakenteita, joiden olemassaoloa ei tulisi kiistää. Maan Yksitoista Saatanallista Sääntöä©1967 Anton Szandor LaVey1. Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä. 2. Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä. 3. Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne. 4. Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti. 5. Älä tee seksuaalisia lähestymisyrityksiä ellet saa parittelukutsua. 6. Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi. 7. Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi. 8. Älä valita mistään, minkä ei tarvitse olla sinun asiasi. 9. Älä vahingoita pikkulapsia. 10. Älä tapa ei-ihmis-eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi. 11. Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet. Kysymyksiä ja vastauksia satanismistaK: Miten on mahdollista, että satanistit uskovat Saatanaan mutta eivät Jumalaan?V: Satanistit eivät usko Saatanaan sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan henkilöityneeseen (personifioituun) yliluonnolliseen jumaluuteen - satanisti on itse oma jumalansa (ja Saatanansa): Vapaa tekemään omat ratkaisunsa ja velvollinen kantamaan niiden seuraukset. K: Jos satanistit eivät kerran usko Saatanaan, miksi sitten nimi "satanismi"? Eikö se sido ajatusmallia kristillisjuutalaiseen retoriikkaan, vaikka itse ajattelussa (filosofiassa) ei yhteyksiä siihen olisikaan? V: Satanismi on syntynyt ja kukoistaa länsimaisen pseudokristillisen kulttuuripiirin "ikeen alla", joten olipa ajattelumme (filosofiamme) sidoksissa siihen tai ei, mitä se ei ole, ovat elämämme kuitenkin sitä, tahdoimmepa sitä sitten, taikka emme. Länsimainen ihminen oppii pienestä pitäen kristinuskon "kielen", symboliikan, miksi ei siis käyttäisi "kieltä", jonka jo tuntee, osoittaakseen nykyisessä elinympäristössämme vallitsevat puutteet ja niiden korjaamisen mahdollisuudet? Nähdäkseni ihminen, joka tarttuu nimeen "Saatana" ja sen kristinuskon mukaiseen "selitykseen" on itse sidoksissa kristillisjuutalaiseen retoriikkaan, toisin kuin satanisti, joka pystyy käyttämään ko. nimeä "omiin tarkoituksiinsa" - "taistelemaan maailmassa vallitsevaa vääryyttä vastaan sen omin asein". Satanismissa "Saatanan" ainoa nimi ei ole "Saatana" - Satanic Bible:ssakin luetellaan n. kolmen sivun mittainen lista vanhoja tai vielä vanhempia jumaluuksia, joiden nimeä voi esim. rituaaleissa käyttää "Saatanan" asemasta tai rinnalla - hindulaisesta kulttuuripiiristä tuleva satanisti käyttänee luultavasti mieluiten "Saatananaan" Shivaa tai Kalia jne. Niin kauan kuin uskontoja on ollut olemassa, on niissä "pyritty kohden hengen- ja halveksuttu lihan riemuja". Näitä kahta on pidetty toisilleen vastakohtaisina, maallisia nautintoja paheksuttavina ja niistä pidättäytymistä oikeellisena tapana valmistautua "jumalan valtakuntaan siirtymiseen". Satanismi on lihan ja maallisen uskonto - se pitää nautinnoista pidättäytymistä epäluonnollisena ja tätä elämää mahdollista tulevaa "sielun vaellusta" tms. tärkeämpänä. Evil they name us - evil we are, jos tämä on "pahaa" ja "väärin", niin olkoon - he nimesivät meidät, mutta me kannamme nimeämme ylpeästi, edustaen avoimesti kaikkien "hengen uskontojen" vastustajaa ja vastakohtaa! K: Mitä eroa on satanismilla ja saatanan palvonnalla? V: Mitä yhteistä niillä on? Saatanan palvonta on vain yksi uskonto lisää, joka vaatii sokeaa uskoa johonkin yliluonnolliseen jumalolentoon ja itsen nöyrtymistä tämän "suuremman voiman" edessä - satanistin näkökulmasta ei siis saatananpalvonnalla ja "perinteisellä" kristinuskolla juurikaan ole eroa, kun taasen satanismi itsessään edustaa todellista "kolikon kääntöpuolta" oppeineen, joiden mukaan ihmisen lihallinen Itse on korkein ja ainoa auktoriteetti, "jumaluus". K: Onko satanismi vain ateismia? V: Ei, mutta se on tavallaan myös ateismia. Satanismi yhdistää ja hyödyntää ainutkertaisella tavalla tosiasioita (faktaa) ja kuvitelmia (fiktiota): Se seisoo lujasti järkiperäisyyden (rationaalisuuden) kivijalalla, mutta pystyy silti vastaamaan ihmiseläimen kaikkiin tarpeisiin - uskonnollisuuden, itsen sekä omien mielikuvien ilmentämisen tarvetta unohtamatta. K: Miksi satanistit polttavat kirkkoja, kaatavat hautakiviä jne.? V: Satanistit eivät polta kirkkoja, kaada hautakiviä jne. K: Ovatko satanistit rikollisia / uusnatseja / syrjäytyneitä nuoria? V: Eivät ole. K: Miksi niin monet lähteet väittävät satanistien olevan rikollisia / uusnatseja / syrjäytyneitä nuoria? V: Eräs selitys tälle on, että jotkin satanismista mitään tietämättömät tai sen opit täysin väärin käsittäneet ihmiset (esim. mainitut rikolliset, uusnatsit, syrjäytyneet nuoret jne.) koettavat toisinaan etsiä teoilleen tai ajattelumallilleen oikeutusta satanismin yksilönvapautta korostavasta ajattelusta (filosofiasta) tai vain samaistuvat sen vertauskuvien (symboliikan) "kapinalliseen" puoleen (aspektiin). Se, että joku sanoo olevansa satanisti, ei kuitenkaan tarkoita, että näin välttämättä olisi ja onkin omituista, kuinka jopa eräät itseään "tutkijoiksi" nimittävät ihmiset voivat tehdä "tutkimuksiaan" lähtien liikkeelle täysin vastakkaisesta olettamuksesta. Edellä kuvatun kaltaisten "tutkimusten" olemassaoloa selittää osaltaan se, että monet näistä lähteistä ovat luonteeltaan uskonnollisesti puolueellisia - ts. (kristillisen) kirkon ja sen "tutkijoiden" toimeenpanemia. Samoja syytöksiä (mm. rituaalimurhat ym. hirvittävyydet), joita näissä kirjoituksissa satanismiin / satanisteihin kohdistetaan, ovat valtauskonnot, jotka ovat kokeneet asemansa uhatuksi, käyttäneet kautta aikojen propagandamyllyjensä vetenä K: Miksi satanisteja pelätään / vihataan? V: Tätä kai pitäisi kysyä niiltä, jotka pelkäävät ja vihaavat. Oma arvaukseni on, että ihmiset pelkäävät sitä, mitä eivät ymmärrä ja vihaavat sitä, mitä pelkäävät. Suurille massoille, jotka ovat tottuneet tulemaan ohjailluiksi tuotteen luota toiselle, ja ylipäätään tottelemaan milloin mitäkin ehdottomia määräyksiä täysin vailla omaa harkintakykyä, on kamalan pelottava (ja näin ollen vihattava) ajatus, että voisi löytyä joitakin toisia, jotka ovat vapaita heidän kahleistaan, mutta eivät silti voi hirvittävän huonosti (kuten - näin heille on kerrottu - Pitäisi Tapahtua kaikille, jotka Sääntöjä uhmaavat). K: Mitä tekemistä satanismilla on Pakanaverkko ry:n kanssa? Mikä on satanismin yhteys muihin mukana oleviin uskontokuntiin (esim. wiccaan)? V: Satanismi todella poikkeaa merkittävästi, eikä vain muista Pakanaverkko ry:ssä mukana olevista uskontokunnista vaan myös kaikista muista maailman uskonnoista. Satanismia ei olla "suuressa maailmassa" perinteisesti laskettu pakanauskontoihin kuuluvaksi, mutta Pakanaverkko ry:n määritelmään (katso Pakanuus), jonka mukaan pakanauskonnoksi ovat laskettavissa kaikki valtauskontojen ulkopuoliset suuntaukset, se sopii. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että esim. satanismi ja wicca olisivatkin sitten "melkein sama asia" - kaikkea muuta: Olkoon, että satanismin ja wiccan "juuret" risteävät joiltain osin, on silti kysymyksessä kaksi aatemaailmaltaan (ideologialtaan), pyrkimyksiltään ja toimintatavoiltaan täysin erilaista uskontokuntaa. Suomen ollessa niinkin pieni ja yhden valtaa pitävän uskonnon kyllästämä maa kuin se on, on kuitenkin tarpeen ja järkevää, että tämän valtauskonnon ulkopuoliset suuntaukset yhdistävät vähäiset voimavaransa niiltä osin, kuin niiden kaikkien intressit risteävät. K: Millaisia ovat satanistien harjoittamat rituaalit? V: Voisin kertoa tästä sinulle, mutta sitten minun pitäisi tappaa sinut ;-) No ei sentään.. mutta tämä kysymys on sen verran laaja, etten siihen voi vastata mitenkään kattavasti. Tiivistettynä: RTFM (Read The Fuckin' Manual) eli Anton LaVeyn kirjallisuus (lähinnä The Satanic Bible ja The Satanic Rituals) käsittelee juuri näitä(kin) asioita. Edes jotakin sanoakseni: Ylempää Taikuutta voi harjoittaa yksinään, jolloin kyseessä on yleensä hyvinkin yksilöllinen rituaali, ja jonka suoritustavasta ei näin ollen voi sanoa paljonkaan yleisellä tasolla. Yleensä käytetään kuitenkin Satanic Bible:ssa kuvattuja löyhiä "raameja" rituaalin "henkilökohtaisen osion" rinnalla. Myös ryhmä-rituaalit ovat mahdollisia (osallistujamäärä voi olla mitä tahansa kahdesta ylöspäin) ja näiden tapauksessa käytetään yleensä (ellei sitten kysymyksessä ole ryhmä, joka on hyvin läheinen ja avoin toisilleen, esim. aviopari) "vakiomuotoisia" eli ennalta "käsikirjoitettuja" rituaaleja - näistä löytyy esimerkkejä The Satanic Rituals:ista. Rituaalit jaetaan kolmeen eri luokkaan käyttötarkoituksensa mukaan: Seksi-, myötätunto- ja tuhorituaaleihin. Seksirituaalien tarkoituksena on herättää mielenkiintoa halutussa henkilössä, parantaa omia kykyjä, lisätä partnerin halukkuutta jne. Myötätuntorituaali voi kohdistua itseen tai toiseen henkilöön: Tämä on rituaali, jossa toivotaan jollekin henkilölle tapahtuvaksi joitakin tiettyjä taikka ennalta määrittelemättömiä myönteisiä asioita tai yksinkertaisesti "kerätään omaa voimaa kasaan". Tuhorituaalin tarkoitus on raivata pois esteitä, joita itsen ja omien tavoitteiden välille on kasaantunut. Rituaaleja käytetään siis tiettyjen asioiden / tapahtumien saavuttamiseksi, mutta myös vain itsen "puhdistamiseksi" ja "selkeyttämiseksi". K: Miksi järkiperäisyyttä (rationaalisuutta) korostavat satanistit harjoittavat taikuutta? Eikö se ole järjetöntä (epärationaalista)? V: Taikuus tuloksineen tai tulosodotuksineen voi jonkun mielestä ja joissakin tapauksissa uhmata arkipäivän ajatuskulkuja (logiikkaa). Taikuuden harjoittamiselle voidaan kuitenkin antaa täysin järkiperäiset perustelut: itsesuggestio jne. Taikuutta harjoittavat satanistit - kuten satanismi ylipäätään - yhdistävät ja käyttävät tietoisesti, tarkoitushakuisesti ja järkiperäisesti perusteltavin keinoin tosiasioita ja kuvitelmia, luonnollista ja yliluonnollista. Ainoa hyväksyttävä itsepetoksen muoto on itsen tietoinen huijaaminen. Jos ja kun näin toimimalla tavoitteet, joiden saavuttaminen muutoin olisi vaikeaa, ellei mahdotonta, ovat saavutettavissa, on se jopa suositeltavaa. K: Uskovatko satanistit kuoleman jälkeiseen elämään? V: Satanistit uskovat, että jos jonkinlaista kuolemanjälkeistä elämää on, on siitä ja siinä elämässä menestymisestä aika huolehtia sitten - se mikä on tärkeää tässä ja nyt, on tämä ja nyt. K: Miksi satanistit ovat pahoja ja itsekkäitä? V: Ovatko he? Jos se, että rakastaa elämäänsä, tahtoo nauttia sen hedelmistä ja jakaa ne oman valintansa mukaisten ihmisten (tai eläinten) kanssa niin paljon, että on tarvittaessa valmis puolustamaan oikeuttaan tähän ihmisiä tai asioita, jotka koettavat tätä estää, vastaan on "pahaa" ja "itsekästä", niin silloin satanistit yksinkertaisesti haluavat olla "pahoja" ja "itsekkäitä". K: Miksi satanistit tuntuvat pitävän kaikenlaisesta pelottavasta? V: Hyvä vastakysymys kysyjälle voisi olla: Miksi pelkäät kaikenlaista, mistä satanistit pitävät? Kysymys on luultavimmin siitä, että satanistit pitävät erilaisista asioista kuin monet muut: "Erikoisista" asioista. Erilaiset, tavanomaisuudesta poikkeavat, uudet jne. asiat ovat usein ihmisten mielestä pelottavia - pelottavat asiat taasen mielletään usein kernaasti vältettäviksi asioiksi, "pahoiksi". Nykymaailmassa ihminen opetetaan pitämään "valoisista", "iloisista", "hauskoista" yms. asioista. Tässä ei toki ole mitään väärää, mutta sen kieltäminen, että myös "pimeissä", "synkissä" jne. asioissa on oma viehätyksensä ja voimansa, jonka ne paljastavat niille, jotka niitä osaavat kunnioittaa, on tasapainon kannalta turmiollista. "Valoisista" asioista pitämisen ja voiman saamisen tullessa nyky-ihmiselle siis luonnostaan, on hänen tasapainon saavuttaakseen kohdistettava tietoisesti huomionsa "pimeisiin" sellaisiin ja näin ystävystyttävä myös niiden kanssa. Satanistit eivät siis pidä VAIN synkistä asioista - satanistit (toisin kuin useimmat) pitävät MYÖS synkistä asioista. K: Mitä satanistille symboloi numero 666 / käännetty risti / vuohen pää? V: Numero 666 on (kristittyjen) Raamatun ilmestyskirjasta löytyvä "pedon luku". Sillä ei kuitenkaan ole satanisteille - ainakaan yleisesti: jokainen on toki vapaa lainaamaan, muokkaamaan ja käyttämään "omia" symbolejaan kuten tahtoo - sen kummempaa käyttöarvoa (ellei sellaiseksi sitten katsota satunnaista shokkiarvon hyödyntämistä ;-) ). Pikemminkin kuin luvun 666, satanistit katsovat numeron 9 olevan nk. "Saatanan luku" (tämän perusteluista kiinnostuneet katso Anton LaVey: "The Satanic Rituals", luku "The Unknown Known"). Sama pätee myös alasylöisin olevaan ristiin: Jotkin satanistit voivat satunnaisesti hyödyntää tällaista käänteiskristillistä "rekvisiittaa" esim. rituaaleissaan symboloimaan "tästä maailmasta / näistä ihmisistä / tästä ajattelumallista irtautumista" tai muuta vastaavaa, mutta mitään "suurta", yleispätevää satanistista merkitystä niillä ei ole. Sen sijaan vuohen pää on satanisteille moniulotteinen ja tärkeä vertauskuva (symboli). Eräs sen merkityksistä sivuaa kristillistä ajatusta, jonka mukaan ihmiset jaetaan "vuohiin ja lampaisiin" - satanistit katsovat kuuluvansa ensiksi mainittujen joukkoon (ja "lampaiden" edustavan laumamielialaa). Toinen merkitys tälle vertauskuvalle on "syntipukki", joka taasen puolestaan sopii Saatanan vertauskuvaksi sikäli, että kautta aikojen kaikki "pahat asiat" on laskettu tämän Pimeyden Ruhtinaan tiliin - sen sijaan, että näiden asioiden aikaansaajat (ihmiset) olisivat ottaneet vastuun (omista) ratkaisuistaan. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, mainittakoon tämän symbolin muotoon liittyvä merkitys: Kuten oheisesta kuvastakin käy ilmi, vuohen sarvet, korvat ja leuka muodostavat kärjellään seisovan pentagrammin (viisitähden). Neljän kärjen katsotaan edustavan muinaisia alkuaineita (maa, vesi, tuli ja ilma) ja viimeisimmän, alaspäin osoittavan kärjen edustavan "henkeä" - hengellistä aluetta. Tämä tarkoittaa maallisuuden ja rationaalisuuden korostamista yli hengellisen haihattelun. Kärki ylöspäin oleva viisitähti (pentagrammi) kuvaa (symboloi) "korkeampien voimien suojelusta" - näin ollen satanistien käyttämä - käänteinen viisitähti (pentagrammi) kuvaa (symboloi) myös tuosta "suojeluksesta" luopumista: Vapauden ja sitä seuraavan vastuun tehdä omia ratkaisuja ottamista. Satanistien tärkein vertauskuva on (symboli) baphomet. Church of Satan:in virallisilta sivustoilta (www.churchofsatan.com, historia-osasto) löytyy kattava kirjoitelma sen historiasta ja käytöstä. Satanistit käyttävät myös yleisesti lukuisia muita vertauskuvia - mm. puolisuunnikas, käärme jne. K: Miksi satanistit pitävät aina mustia vaatteita? V: Lika ei näy niistä niin helposti ja on kätevää, kun tarvitsee pestä vain yhden väristä pyykkiä =D Satanistit pukeutuvat kuten haluavat (eivät siis välttämättä mustaan), syövät mitä haluavat, katsovat sellaisia elokuvia ja kuuntelevat sellaista musiikkia kuin haluavat jne., joka on toki luonnollista satanismin ollessa individualismia korostava uskontokunta. Siihen, miksi jotkut satanististeista tuntuvat pitävän mustiin pukeutumisesta, löytyy varmaankin lähes yhtä monta erilaista vastausta, kuin vastaajia, koskapa, kuten sanottu, mitään yhteistä "sääntöä" ei tällaisesta ole. Voin siis vastata vain omalta kohdaltani: Itse pukeudun usein, en aina, mustiin, koska koen tällöin oloni "kotoisaksi" - heijastavani parhaiten ulkoisella olemuksellani omaa itseäni. K: Miksi satanistit vihaavat kristittyjä? V: Suurin osa ystävistäni ja suvustani on (ainakin nimellisesti) kristittyjä, voin siis ainakin omalta osaltani vakuuttaa, ettei yo. kysymykseen sisältyvä väittämä pidä sellaisenaan paikkaansa. Yleisesti ottaen satanistit vihaavat kristinuskon luonnottomia, kykeneviä rankaisevia ja kykenemättömiä palkitsevia sekä tasavertaisuutta ja heikkoutta ylistäviä oppeja ja halveksuvat ihmisiä, jotka sokeasti antavat johdattaa itsensä tällaisia noudattamaan. K: Onko Satanic Bible suomennettu? Mistä sitä saa? Löytyykö se netistä? V: Satanic Bible:a ei ole suomennettu (ruotsinkielistä versiota on saatavilla). Englannin kielistä laitosta löytyy ainakin suurimmasta osasta verkkokirjakauppoja, Akateemisen Kirjakaupan valikoimista ja sitä saa tilattua lähes mistä tahansa kirjakaupasta (mm. kaikista Suomalainen Kirjakauppa-ketjun liikkeistä): LaVey, Anton Szandor: The Satanic Bible Avon Books, 1969, ISBN: 0-380-01539-0 OVH. n. 70mk Kirjastoista Satanic Bible:a ei juuri löydy (kummallista?) vaikka kysyntää tuntuisi kyllä olevan... Kyseisen kirjan sisältö kuuluu - luonnollisesti - tekijänoikeussuojan piiriin eikä sitä näin ollen saa levittää internetissä. K: Ovatko rock / heavy / black metal / jne. yhtyeet "oikeasti" satanistisia tai niiden jäsenet satanisteja? V: Jotkut ovat ja jotkut eivät ole. Yleensä ne yhtyeet, jotka kiistävät saatanallisuutensa / satanistiutensa eivät ole (katso kysymys "Pitääkö minun kutsua itseäni satanistiksi"). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ne yhtyeet, jotka itseään saatanallisina / satanisteina mainostavat, sellaisia "oikeasti" olisivat. Saatana myy, ja monet vain käyttävät tätä hyväkseen. Lisäksi on useita tapauksia, joissa koko asian joko tarkoituksella tai tietämättömyyttään väärin käsittäneet ihmiset vain luulevat olevansa tai tahtoisivat olla satanisteja (tai lähinnä tahtovat "tulla tunnetuiksi satanisteina") - näiden huijareiden ("feikkien") erottaminen todellisista tapauksista ei yleensä ole vaikeaa ihmiselle joka on edes pintapuolisesti perehtynyt todelliseen saatanalliseen ajatteluun (filosofiaan). On myös tärkeää huomata, ettei satanismi ole mitenkään sidoksissa tiettyyn musiikin suuntaukseen: (läheskään) kaikki satanistit eivät edes pidä metalli-musiikista, ja esimerkiksi monia perinteisen (klassisen) musiikin teoksia pidetään yleisesti yhtälailla "saatanallisina" kuin joitakin metalli-genreen kuuluvia kappaleita. K: Miten satanistiksi tullaan? V: Ensimmäisen asteen initiaatiota voit hakea kun olet todistettavasti kaatanut hautakiven.. uhm, ei vaineskaan: Vierastaisin ylipäätään sanontaa "tulla satanistiksi" - joko olet tai et ole ja ne, jotka ovat, sen kyllä ennemmin tai myöhemmin tietävät. Mitään sisäänpääsyriittejä (initiaatioita) ei tarvita, mihinkään järjestöön ei ole pakko liittyä eikä edes uutta verokorttia tarvitse hakea. K: Allekirjoitan täysin satanismin opit, saanko minä / pitääkö minun nyt kutsua itseäni satanistiksi? V: Nykyisen kaltainen ahdasmielinen maailma voi olla paha paikka pienelle satanistille, eikä näin ollen ole välttämättä urakehityksen tms. kannalta järkevää ääneen jokaiselle kysyjälle tunnustaa olevansa satanisti - se, mikä kuitenkin on tärkeää (ja järkevää), on, että olet ainakin itsellesi ja lähipiirillesi, jolle asiasta päätät kertoa, rehellinen: Onhan toki kovin kiittämätöntä ja kaksinaamaista olla antamatta ansiota (krediittiä) sille, jolle ansio (krediitti) kuuluu. Usein tällaisten "pseudo-satanistien" kuulee marmattavan, etteivät he oikeastaan ole mitään velkaa Anton LaVeylle, Church of Satan:ille taikka satanismille, koska ovat itse muodostaneet omat näkemyksensä - ei ole "heidän syynsä", jos satanismi sattuu edustamaan samoja asioita, kuin heidän "oma" aatteensa (ideologiansa). On kuitenkin ymmärrettävä, ettei kukaan ole koskaan tullut satanistiksi "opiskelemalla": Satanismi edustaa ihmisen luonnollista käyttäytymistä, normaaleja toimintamalleja jne., asioita, jotka satanisti löytää itsestään sisäsyntyisinä ja joiden mukaisesti hän toimii luonnostaan. Anton LaVey nimesi nämä asiat ensimmäisenä ja hän nimesi ne satanismiksi sekä perusti Church of Satan:in tämän nimen vartijaksi. Ei myös ole yhdentekevää, kuten useat tuntuisivat ajattelevan, sanooko olevansa satanisti vai sanooko olevansa "samaa mieltä satanistien kanssa": Jälkimmäistä vaihtoehtoa käyttävä kun tulee samalla rivien välissä sanoneeksi myöskin, että kokee satanismin liian "ahtaaksi" tai "sitovaksi" omille yksilöllisille ajatuksilleen, mikä toki on loukkaus yksilönvapautta (individualismia9 korostavalle uskontokunnalle. Tietenkään yksilön, joka ei koe satanismin oppeja (kokonaisuudessaan) omikseen, ei tule itseään satanistiksi kutsua, mutta jos olet satanisti niin kyllä: Sinä saat ja sinun pitää kutsua itseäsi satanistiksi - ainakin itsellesi. K: Miten / missä voisin tavata oikeita satanisteja? V: Liity Pakanaverkkoon ;-) © Wooki / Pakanaverkko ry 2002 päivitetty: 14.01.2005 Anton Szandor LaVey (ASL) Anton Szandor LaVey (1930-1997) oli nykyajan tunnetuin satanisti. Hänen alkuperäinen nimensä oli Howard Stanton Levey ja hänen vanhempansa ja muut sukulaisensa olivat mitä ilmeisimmin hyvin tavallisia ihmisiä - toisin kuin ASL itse halusi uskotella. ASL toimi monissa ammateissa, mm. valokuvaajana ja sirkuksen työntekijänä. Hän harjaantui myös eteväksi muusikoksi, mikä avasi hänelle tien Hollywoodin moniin seurapiireihin. ASL tuli 1960-luvulla tunnetuksi omalaatuisten juhlien järjestäjänä. Näitä juhlia, joissa tehtiin paljon sellaista, mikä ei ollut amerikkalaisten mielestä hyvien tapojen mukaista, hän alkoi kutsua Saatanan kirkon tilaisuuksiksi. ASL piti itseään aina jumalattomana (ateistina) ja järkiperäisenä (rationalistina), joka ei uskonut sen enempää henkilökohtaiseen (persoonalliseen) jumalaan kuin Saatanaankaan. Saatana oli hänelle villin elämänvoiman vertauskuva hieman samaan tapaan kuin viininjumala oli Dionysos kreikkalaisille. Tunnetuista ajattelijoista ASL:n ajattelu lienee lähimpänä Nietzscheä. Hänen tärkeimmät teoksensa ovat Satanic Bible ja Satanic Rituals, mutta niitä ei ole suomennettu. Tehtäviä
Lisälukemista: Islamilainen jumaluusoppi ja naisetNaisen tarkoitusJuutalaisuuden, kristinuskon ja islamin taruston mukaan jumala loi miehen maan tomusta ja naisen jumala loi miehen kylkiluusta tyydyttämään miehen tarpeita eli seksiobjektiksi (suurat 2.35-36, 17.19-20, 20.120-121, 12.22-44, 4.117, 43.15-19, 52.39, 37.149-50, 53.2-22, 53.27, 2.178, 2.228, 2.282, 3.3, 4.11, 4.34, 4.43, 5.6, 33.32-33, 33.53, 33.59).Ohje: Kirjoita esimerkiksi hakuohjelma Googlen hakuruutuun "Koraani". Napauta linkkiä 4. Valitse Muokkaa / Etsi ja kirjoita 43. Saat suomennoksen suurasta 43. Miehellä saa olla enintään neljä vaimoa ja rajoittamaton määrä jalkavaimoja (orjia). Naisella saa olla vain yksi mies. Itse al-Ghazali on kirjassaan "Book of Counsel of Kings" kirjannut naiselle seuraavat rangaistukset luomistarun Eevan käytöksen rangaistukseksi. Tarun mukaan Eeva söi hedelmää puusta, josta jumala oli kieltänyt syömästä.
Tehtäviä
Nainen on alempi olentoProfeetta Muhammedin kerrotaan sanoneen, että miesten on koheltava lempeästi kahta heikkoa olentoa, naista ja orjaa.Islamissa ensin tulevat miehet, sitten tulevat hermafrodiitit ja vasta sitten tulevat naiset. Nainen on epäpuhdasSuura 5.6:Te, jotka uskotte! Noustessanne rukoilemaan peskää kasvonne ja kätenne kyynärpäätä myöten, pyyhkikää päänne ja peskää jalkanne nilkkoja myöten. Ja jos olette tahriintuneet, tehkää itsenne puhtaaksi. Ja jos olette sairaina tai matkalla tai joku teistä tulee käymälästä, tai olette olleet yhteydessä naisten kanssa, eikä vettä ole saatavissa, niin hangatkaa kasvonne ja kätenne hienolla, puhtaalla hiekalla. Jumala ei sälytä päällenne hankaluuksia, mutta tahtoo, että vaeltaisitte puhtaudessa ja että Hänen armonsa teissä tulisi täydelliseksi, jotta olisitte kiitolliset. Epätasa-arvo sukupuolisasioissa2.223. Vaimonne ovat teidän vaimonne, käykää vainiollanne mielenne mukaan, mutta suorittakaa myös ensin jotakin hyvää sielujenne puolesta. Pelätkää Jumalaa ja tietäkää, että tulette kohtaamaan hänet. Julista, Muhammed, uskovaisille ilosanomaa!4.34. Miehet olkoot naisten esimiehiä, koska Jumala on asettanut heidät näihin nähden korkeampaan asemaan, ja myös niiden suoritusten tähden, joita miesten on omaisuudestaan naisten hyväksi tehtävä. Hyveelliset naiset ovat alistuvaisia ja vaalivat huolellisesti, kätkössä, kaikkea sitä, minkä Jumala on kätköön tarkoittanut. Mitä niihin tulee, joiden puolelta kohtaatte uppiniskaisuutta, niin varoittakaa heitä, erottakaa heidät vuoteestanne ja kurittakaa heitä, mutta jos he silloin tottelevat teitä, niin älkää etsikö riitaa heidän kanssaan. Katso, Jumala on ylevä ja suuri. Tyttöjen silpominenTyttöjen sukupuolielinten silpominen (tyttöjen ympärileikkaus) on monissa islamin maissa yleinen. Tämän tavan tarkoitus on estää naista saamasta sukupuolista nautintoa ja pettämästä aviomiestään.Suuri määrä tyttöjä sairastuu ja kuoleekin silpomisen seurauksena. Se, että tapa on islamia vanhempi, ei ole puolustus. Se, että tätä tapaa ei ole mainittu Koraanissa, ei tee siitä ei-islamilaista tapaa. Hyvin monet islamin tavat hunnutus mukaan lukien ovat islamia vanhempia ja muista kulttuureista peräisin. Erityisesti naisiin kohdistuvia julmia rangaistuksia
Vain naista rangaistaanMies voi raiskata naisten nähden naisia, mutta miespuolisten todistajien puuttuessa häntä ei tuomita. Nainen ei voi edes ilmiantaa raiskaajaa, sillä hän voi joutua oman perheen kunniamurhan kohteeksi.Miehen on lupa tappaa vaimo ja tämän rakastaja, jos hän tapaa heidät itse teossa. Epätasa-arvo perinnön suhteen4.11. Jumala määrää lastenne suhteen: Miehinen perillinen saakoon yhtä paljon kuin kaksi naispuolista yhteensä, mutta jos näitä tyttölapsia on enemmän kuin kaksi, niin saakoot he kaksi kolmatta osaa siitä, mitä vainaja on jälkeensä jättänyt, ja jos on yksi ainoa, saakoon hän puolet. Vainajan vanhemmat saakoot kumpikin kuudennen osan hänen jäämistöstään, jos häneltä jäi lapsia. Mutta jos häneltä ei jäänyt lapsia, vaan vanhemmat yksin perivät hänet, niin saakoon äiti kolmannen osan, ja jos hänellä (vainajalla) on veljiä, niin saakoon äiti kuudennen osan, kaikki tämä kuitenkin vasta sen jälkeen, kuin testamentin määräämät erät tai velka on vähennetty. Mitä tulee teidän vanhempiinne ja lapsiinne, niin ette voi tietää, kummat saattavat olla teille hyödyllisemmät. Kaikki tämä on Jumalan määräys; Jumala on totisesti tietävä, viisas.4. 12. Ja teille kuuluu puolet siitä, mitä vaimonne ovat jälkeensä jättäneet, jollei heillä ole lapsia; mutta jos heillä on lapsia, tulee osallenne neljäs osa vaimojenne jäämistöstä, sen jälkeen kuin heidän mahdolliset testamenttimääräyksensä ovat täytetyt tai velka on vähennetty. He (vaimot) saakoot puolestaan neljännen osan siitä, mitä te olette jälkeenne jättäneet, jollei teiltä jää lapsia; mutta jos teiltä jää lapsia, niin tulee heidän osalleen kahdeksas osa teidän jäämistöstänne, sen jälkeen kuin testamentin määräykset on täytetty tai velka on vähennetty. jos miehellä tai naisella, joka jättää perinnön jälkeensä (ei ole vanhempia eikä lapsia, mutta) on veli tai sisar, niin saakoot kumpikin kuudennen osan, sen jälkeen kuin testamentin määräykset on täytetty tai velka on vähennetty, loukkaamatta kenenkään oikeutta. Tämä on Jumalan säännös; katso, Jumala on tietävä, lempeä. Koska nainen perii vähemmän kuin mies, nainen ei ole yhtä toivottu lapsi kuin mies. Jos tyttö on ainoa lapsi, hän perii vain puolet omaisuudesta, loput menevät isänpuoleisille miessukulaisille. 99 % esimerkiksi Pakistanin katulapsista on tyttöjä. Jos aviomies kuolee, nainen perii vain neljäsosan. Jos vaimoja on useita, tilanne on tietysti vielä huonompi. Verikosto2.178. Teille, jotka uskotte, on määrätty verenkosto murhatapauksissa: vapaa mies vapaasta, orja orjasta ja nainen naisesta, mutta jos joku saa sen jotenkin muuten anteeksi (loukatulta) veljeltä, on se järjestettävä asianmukaisella tavalla ja hyvitettävä runsaalla mitalla.Tästä ilmenee, että 1. Islam hyväksyy verikoston 2. Nainen, mies ja orja ovat eriarvoisia verikoston suhteen. Euroopassa verikostoa tavataan lähinnä enää vain muslimialueilla (entisessä Jugoslaviassa). MyötäjäisetMyötäjäiset käytetään käytännössä perheen menoihin kuten kodin sisustamiseen jne. Vaikka naisella on periaatteessa oikeus omaisuuteen, se ei käytännössä toteudu. Mies määrää yleensä kaikesta, mutta mies ei ole velvollinen maksamaan edes naisen terveydenhoitokuluja.Naisen oikeus sivistykseenKalifi Omarin (634-644) kerrotaan sanoneen: "Estäkää naisia oppimasta kirjoittamaan! Sanokaa ei heidän oikuilleen!"Yleissääntö on, että islamilaisen lain alaisuudessa nainen saa oppia lähinnä Koraania, uskontoa ja taloustöitä. Miehen oikeus väkivaltaan naista kohtaan Islamilaisten jumaluusoppineiden mukaan (Ibn Warraq: Why I Am Not A Muslim, s. 314) islamilaisella miehellä on oikeus väkivaltaan vaimoaan kohtaan seuraavissa tapauksissa:
Naisen kotoa poistuminenIslamilaisten jumaluusoppineiden mukaan (Ibn Warraq: Why I Am Not A Muslim, s. 317) naisen kotoa poistumista koskevat seuraavat kiellot ja käskyt:
Naisen pukeutuminenNainen saa pukeutua miten tahansa seuraavien sääntöjen puitteissa:
Naisilta kielletyt ammatit1. Nainen ei saa olla valtion johtaja2. Nainen ei saa olla armeijan johtaja 3. Nainen ei saa olla imaami 4. Nainen ei saa olla tuomari Tasa-arvo taivaassaMuslimit ovat omaksuneet kristittyjen käsityksen, jonka mukaan maailmanlopun jälkeen kuolleet herätetään ja osa viedään ns. taivaaseen, jossa heitä odottavat ikuiset nautinnot, ja osa viedään ns. helvettiin, jossa heitä odottavat ikuiset kidutukset.Nainenkin voi päästä taivaaseen, mutta vain, jos hänen miehensä on ollut häneen tyytyväinen. Muslimien taivas on kuitenkin lähinnä miehille tarkoitettu ilotalo, jossa miehiä odottavat tummasilmäiset nuoret kauniit naiset. Itsemurhaterroristi tai muuten sodassa islamin puolesta kuollut voi päästä taivaaseen heti odottamatta viimeistä tuomiota. Taivaassa itsemurhapommittajaa odottaa 70-80 nuorta neitsyttä. Avioliiton solmiminenMonissa islamin koulukunnissa oikeus avioliiton solmimiseen on vain naisen laillisella holhoojalla, ei siis naisella itsellään.Mainittakoon, että islamin mukaan laittomasti Pakistanin valtion johtajana ollut Benazir Bhutto ei ollut solminut avioliittoaan itse. Nainen saa mennä naimisiin vain muslimin kanssa. Mies voi naida myös muun kuin muslimin. Monissa islamin koulukunnissa neitsyt voidaan naittaa kenelle tahansa holhoojan määräämälle. Myös alaikäisiä voidaan naittaa. Tarun mukaan profeetta Muhammedilla oli yhdeksänvuotias vaimo Aisha. Paitsi massamurhista, orjakaupasta, petoksista, ryöstöistä, ja kidutuksista taru Muhammedista kertoo myös pedofiliasta. Onkin sanottu, että muslimien olisi viisasta tunnustaa, että kertomuksilla Muhammedista ei ole mitään historiallista pohjaa. AvioeroIslam on tehnyt miehelle helpoksi vaihtaa vaimoa. Kun harvalla on varaa pitää yhtä aikaa neljää vaimoa, muslimimiehet ovat turvautuneet useisiin perättäisiin avioliittoihin. Itse al-Ghazali suositteli tätä käytäntöä.Miehen tarvitsee vain sanoa kolme kertaa "sinä olet eronnut" ja avioero astuu heti voimaan. Mies ei tarvitse esittää avioerolle mitään syytä. Erossa nainen menettää lapsensa. Nainen pääsee yleensä eroon vain miehensä luvalla ja menettää myötäjäisensä (jos niitä ylipäätään on jäljellä). MyötäjäismurhatMiehen suku voi kiristää myötäjäisiä vielä jälkeenpäin. Jos myötäjäisiä ei tule lisää, naisia saatetaan polttaa.Eräässä tapauksessa Pakistanin poliisi kirjasi myötäjäismurhan keittiötapaturmaksi. Esimerkiksi Pakistanissa on todettu tuhansia myötäjäismurhia. Naisia vankilassaEnnen islamilaista hallintoa Pakistanissa oli vain noin 30 naista vankilassa. Islamilainen hallinto satakertaisti naisvankien määrä 3000.een.Lisälukemista: Islamin siveyden yksityiskohtiaOrjuusKuten kristinusko ja sitä aikaisemmat uskonnot islam hyväksyy orjuuden. Muslimien mukaan orjia on kuitenkin kohdeltava ystävällisesti. Jos isäntä ei tarvitse orjaa jalkavaimokseen, orjan on sallittava mennä naimisiin. Orjalla on oikeus ostaa vapautensa. Orjan vapauttaminen on hyvä teko. Orjan voi kuitenkin tappaa, ja jalkavaimon, johon on kyllästynyt, voi myydä.Koraani rajoittaa naisen ihmisoikeuksiaKoraani sanoo: "Miehet olkoot naisten esimiehiä sillä oikeudella, jonka Jumala on antanut toisille ennen toisia...". Kaikista yhteisöllisistä kysymyksistä Koraani käsittelee eniten naisen asemaa.Jalkavaimoja ja haaremeitaMiehellä saa olla samaan aikaan enintään neljä vaimoa ja rajoittamaton määrä jalkavaimoja (orjia). Koraanin mukaan vaimoja on kohdeltava ystävällisesti ja tasapuolisesti, jos mies ei pysty käsittelemään heitä tasapuolisesti hänen on tyydyttävä yhteen. tarun mukaan profeetalla itsellään oli kuitenkin lempivaimo.Haaremilaitoksen kerrotaan syntyneen Abbasidien hallitsijasuvun aikana. Haaremeissa rikkaiden vaimoja ja jalkavaimoja saatettiin pitää tarkasti vartioituina kaltereiden takana. Avioliitto ja avioeroMies maksaa vaimolle, kun avioliitto solmitaan, ja näin saatu omaisuus jää vaimon omaisuudeksi.Mies voi erota vaimostaan koska tahansa, mutta hän ei voi ottaa vaimoaan takaisin ennen kuin tämä on ollut naimisissa ja eronnut. Yleensä nainen ei voi erota millään perusteella. Naisten pahoinpitelyMies voi lyödä vaimoaan (tämä oikeus oli Suomessakin voimassa varsin pitkään vanhan Ruotsin lain mukaan).Muutoksia joissain maissaMonissa islamilaisissa maissa avioliitto ja avioero on nykyään asetettu viranomaisten valvontaan, ja eräissä islamin maissa on siirrytty yksiavioisuuteen.Eräissä maissa on myös helpotettu naisen avioeron saantimahdollisuuksia. Toisaalta islamin elpyminen mm. Iranissa, Pakistanissa ja Afganistanissa on johtanut vakavaan taantumaan naisen asemassa. Ns. aviorikosKoraani sanoo: "Avioliittoa rikkovalle naiselle ja miehelle teidän on annettava sata raipaniskua kummallekin."Koska myös Muhammadin lempivaimoa epäiltiin uskottomuudesta, ja Muhammad myöhemmin taivaalliseen ilmestykseen perustuen totesi syytökset perättömiksi, todistajia aviorikokselle tarvitaan yleensä neljä. "Niille, jotka panettelevat naituja naisia eivätkä sitten esitä neljää todistajaa, teidän on annettava kahdeksankymmentä raipaniskua..." Jos uskoton on vietellyt muslimin, tämä rangaistaan uskottoman kuolemalla. KuolemanrangaistusEräissä paikoissa aviorikos rangaistaan aina naisen kuolemalla.Kuolemanrangaistus on myös seurauksena jumalan, profeetan ja hänen edeltäjiensä pilkkaamisesta sekä islamista luopumisesta. Vastaavia rangaistuksia on ollut voimassa myös kristityillä. Naispuolisen avionrikkojan kivittäminen on yleensä suoritettava säädyllisellä tavalla. Nainen haudataan ensin vyötäröään myöten maahan, ja sitten hänet kivitetään. Viime vuosina avionrikkojanaisia on kivitetty kuoliaiksi hyvin monissa muslimimaissa. Julmuus on useimmissa islamin maissa lisääntymässä. EunukitHaaremien vartijoina käytettiin kastroituja miehiä (miehiä, joilta oli poistettu kivekset). Tällaisia miehiä kutsutaan eunukeiksi. Aluksi eunukkeja saatiin kristillisestä Bysantista, jossa heitä käytettiin kirkkaan äänensä vuoksi kirkkokuorossa.OrjakauppaHaaremilaitos ja armeija lisäsivät orjakauppaa. Toisaalta henkivartiokaartiin ja armeijaan kuuluvat orjat saattoivat sopivassa olosuhteissa hallita kokonaisia valtakuntia.Koraani on ylitse muidenYlin arvovalta islamissa on Koraanilla. Kuten kaikki ns. pyhät kirjat Koraanikin vaatii selittämistä, joka on jumaluustieteilijäin.Jumaluustieteilijät selittävät, mitä tavallisen ihmisen on tehtävä arkipäiväisessä elämässään. Islamissa arkipäivän velvollisuuksista on säädetty harvinaisen tarkasti. Esimerkiksi käsien, parran ja hiusten pesusta on tarkat ohjeet, samoin suun, sierainten ja korvan puhdistamisesta. Vaatetuksesta, koruista, tervehtimisestä jne. on monissa islamin maissa yleinen laki. PerimätietoMuslimien tapojen yleispiirteitä löytyy Koraanista, mutta yksityiskohdat perustuvat perimätietoon.Kilpailevat hallitsijat ja lahkot ovat yrittäneet käyttää perimätietoa hyväkseen, ja tunnustipa eräs mies aikoinaan laskeneensa liikkeelle neljätuhatta itse keksimäänsä perimätietoa. Jumaluustieteilijät jakoivat perimätietoa kolmeen ryhmään, "aitoon", "hyvään" ja "heikkoon". Myöhemmin luokitteluja tihennettiin niin, että perimätietoa oli noin viittäkymmentä lajia. Islamilainen tapaIslamilainen tapa muotoutui osittain ns. Muhammadin tekemisistä, osittain ensimmäisten hallitsijain ratkaisuista ja osittain islamia edeltäneistä arabiperinteistä.Luonnollisesti ns. Muhammadin järjestelmää, joka oli suunniteltu suojaamaan muutamia lampaita ja kameleja, jouduttiin huomattavasti kehittämään, kun islamista tuli maailmanvalta. Uskovaisten teotUskovaisten teot jakautuvat viiteen luokkaan:
MystikotMyös islamissa on mystikoita, jotka elävät yksinäisyydessä sekä rukoilevat ja mietiskelevät. Erityisesti paastot ja uskonnollisten tekstien lukeminen ovat heille tärkeitä. Jotkut mystikot ajattelivat pystyvänsä saavuttamaan suoran yhteyden jumalaan. Eräs heistä opetti, että ihminen on lihaksi tullut jumala. Hänet teloitettiin vääräoppisella.Koska mystikoksi ei voinut tulla kuka tahansa ilman opastusta, syntyivät erilaiset fakiirien ja dervissien veljeskunnat. Näiden luostareita muslimit tukivat samaan tapaan kuin tehdään vanhemmissa uskonnoissa. Eräät mystikot tanssivat hiilillä (tarvitaan vain sopiva hiillos, paksu nahka, ja kuka tahansa voi kävellä kuusi askelta hiilillä johtuen jalkahiestä), purivat lasia ja käsittelivät käärmeitä. Kuuluisat hengitysharjoitukset syntyivät siksi, että oli tarpeen lukea rukous kolmeen kertaan vetämättä välillä henkeä. Intiassa dervissiveljeskunnat ovat sulautuneet hindulaiseen yhteiskuntajärjestelmään, ja heidän keskuudessaan saattaa vallita jopa kastilaitos. LuostaritIslamilaiset luostarit eroavat kristillisistä ja buddhalaisista siinä suhteessa, ettei niiden pääsyvaatimuksiin kuulu naimattomuus.Islam ja ihmisoikeusasiakirjatIslam ei tunnusta YK:n Ihmisoikeuksien julistusta eikä Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta.Islamilla on olemassa pari ihmisoikeusasiakirjaa, mutta niistä puuttuvat kaikki ratkaisevan tärkeät ihmisoikeudet. Islam ei ole yhteensopiva kansanvallan kanssaIslam ei ole yhteensopivakansanvaltaisen hallintojärjestelmän kanssa, vaikka joissakin harvoissa islamilaisissa maissa ollaan pyrkimässä demokratiaan.Turkki haluaa EU:n jäseneksi, mutta vaikka Turkissa uskonto ja valtio on ennestään erotettu toisistaan, paljon joudutaan muuttamaan, ennen kuin Turkki pääsee EU:n jäseneksi. Ibn Warraq on käsitellyt islamia ja ihmisoikeuksia em. teoksen 7. luvussa. Islam ja todellisuustutkimus (tiede)Islam ei esimerkiksi hyväksy kehitysoppia ja todellisuustutkimuksen (tieteen) käsityksiä elämän ja kaikkeuden synnystä.Vaikka islamin sisällä on ollut lahkoja, jotka ovat korostaneet järjen käytön merkitystä, lahkot on aikojen kuluessa raaasti tukahdutettu. Vapaamielisistä islamilaisista ajattelijoista ja runoilijoista tiedetään yleensä parhaiten teloitusvuosi ja se, kuka kalifi hänen teloitutti. Lisälukemista: G. A. Wallin Mekkassa 7.12.1845(lainaus Kopioston sallimissa rajoissa)Ensimmäinen velvollisuutemme oli suorittaa suuressa Haram-moskeijassa pyhiinvaeltajille kuuluvat menot. Pitkällä matkalla likaantuneen ihrâmin olimme jo pesseet Mekasta muutaman tunnin matkan päässä olevassa pienessä Wâdi Fâtimehin kylässä, siellä olimme myös suorittaneet ghuslin, pesun lämpimässä lähteessä. »Todistan, että tämä Haram on sinun Haramisi ja tämä talo sinun talosi (ka’beh).» Sen jälkeen seurasi at-tawâf eli seitsemän vaellusta Kaaban ympäri. Hän lausui sanoja, jotka sisälsivät rukouksia ja toivotuksia, että pyhiinvaellusmatkamme muodostuisi meille hyödylliseksi koko elämämme ajaksi, joita sanoja me kertailimme laahautuessamme eteenpäin tungoksessa pitäen toisiamme lujasti kädestä. Seitsemännen ja viimeisen kierroksen aikana pysähdyimme itäkulmaan, mihin musta kivi on pantu. Sen ympärillä tungeksi alituiseen hirvittävästi ihmisiä, jotka halusivat suudella pientä, mustaa, nyt jasmiiniöljyllä valeltua nystyräkiveä. Tästä huolimatta onnistuin monta kertaa suutelemaan mustaa kiveä ilman että ainoakaan isku minuun osui. Sitten lähdimme lähellä olevalle Zemzem-lähteelle, annoimme vedennostajan muutamasta kolikosta vintata meille vettä ja valelimme itsemme ja ihrâmimme tällä pyhällä vedellä, joka on suolaista ja pahan makuista. Näin oli ensimmäinen palveluksemme Herran temppelissä suoritettu. Näiden kahden pyhän kiven välimatka on jokseenkin Helsingin Esplanadin pituinen katu ja tämä matka taivalletaan hitaasti juosten kaikenkaltaisia sanoja ja rukouksia kertaillen tai sitten vaiti. Tälläkin juoksuradalla on sellainen tungos. että täytyy varoa joutumasta kumoon tyrkätyksi. Näin monia, jotka olivat kaatuneet ja loukanneet kasvonsa veriin. Seuraavan päivän, joulukuun 8. iltana pyhiinvaeltajat lähtivät kukin erikseen vajaan peninkulman päässä kaupungista sijaitsevaan Minaan viettääkseen siellä yön. Seuraavana aamuna kaikki lähtivät suureen, tasaiseen laaksoon, jossa sijaitsee Arafâtin vuori. Se oli nyt syysvehreydessään aika kaunis. Kun näin oli puuhailtu noin puoleenpäivään, kiivettiin pienelle hiekkakummulle Arafât-vuoren lähellä. Siellä odotettiin asriin asti, jolloin kaikki kameleineen lähtivät itse vuoren juurelle jääden kamelin selkään istumaan liikkumattomana arolla auringonlaskuun saakka. Tämä olikin koko matkan päätarkoitus, jota varten tuhannet olivat saapuneet mitä etäisimmistä maista. Se oli at-wagf eli at-waqfeh bi-Arafât. Kun sitten aurinko vihdoin laski, mikä julistettiin kanuunanlaukauksella, kaikki lähtivät paluumatkalle ilman pienintäkään järjestystä. Seurasin heitä, mutta harvoin muistan niin kärsineeni kuin tästä ratsastuksesta. Kamelin käynti on jo sinänsä nykivää, mutta sen nelistäminen on ruumista pahasti pehmittävää, ruhjovaa ja tottumattomalle jona vaarallista. Pelkäsin matkaa jo muutenkin kuluneen ruumisparkani vuoksi, jota nyt ravisteltiin ja piestiin niin armottomasti, että arvelin jäsenteni irtoavan. Onneksi tämä kamelin nelistys ei kestänyt kuin vajaan tunnin, jolloin saavuttiin Muzdalifeen, pyhiinvaeltajien yöpymisleiriin. Seuraavana aamuna palasimme Minaan, missä ensimmäinen tehtävämme oli teurastaa vohla. Lihan annoimme köyhille. Ihrâm riisuttiin nyt yltä ja pukeuduttiin tavalliseen pukuun, minkä jälkeen markkinat alkoivat, mikä monelle olikin koko matkan päätarkoitus. Minua kuitenkin huvitti kuljeskella ympäri katselemassa eri kansojen edustajia, joita oli virrannut tänne kaikilta maailman ääriltä. Miinassa viivyttiin joulukuun 10., 11. ja 12. päivä - eivät erikoisen hauskoja päiviä minulle, sillä teltan puutteessa olimme koko päivän alttiit kuumalle auringolle ja yöllä sade kasteli meidät läpimäriksi. Joulukuun 11. ja 12. päivien välinen yö otettiin vastaan kanuunanlaukauksin, ilotulituksin ym., mikä muodosti juhlien huippukohdan ja lopun. Mutta koska matkakassani tänne tullessani sisälsi vain vähän yli yhden ainoan hopearuplan, minun täytyi hankkiutua sieltä nopeasti pois. Viivyin kyllä vielä kaksi päivää käyttäen ne katsellakseni tarkemmin Mekkaa ja al-Haramia. Sama on itse kaupungin laita. Mekka on haiseva ja likainen kaupunki, se kun on korkeahkojen vuorten väliin ahdettu. Moskeija on kuitenkin se keskus, jonka ympärillä elämä enimmäkseen pyörii ja siellä etupäässä vietinkin aikani. Muuten siellä vallitsi sama kirjavuus ja kaupankäynti kuin yleensä moskeijoissa: kuka nukkuu, kuka kertailee Koraania kerjätäkseen itselleen jonkin rovon, kuka rukoilee. Mutta huolimatta suuresta kansanpaljoudesta en milloinkaan nähnyt moskeijaa täyteen ahdettuna enkä kaupungilla yleensäkään erikoista tungosta paitsi Kaabaa kierrettäessä tai mustaa kiveä suudeltaessa. Lisätehtäviä: Islam
( Kristitty professori Jussi Aro sanoo, että jos Muhammad olisi profeettana todella nähnyt tulevaisuuteen, hän olisi saarnannut kannattajilleen oppia maanviljelyksestä ja metsänistutuksesta eikä viimeisestä päivästä. ) Lisälukemista: Aatteita ja poliittisia suuntauksiaMikä on poliittinen aatePoliittinen aate (ideologia) on käsitys siitä, millaiseksi yhteiskunnalliset olot tulisi järjestää ja kuinka se tehdään. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri aatteiden (ideologioiden välillä).Eräitä aatteita (ideologioita)
ValtiojärjestyksiäPolitiikkaa harjoitetaan käytännössä useimmiten jonkinlaisessa valtiollisessa (poliittisessa) järjestyksessä, esim.:
Politiikkaan liittyviä aiheita
Tehtäviä
Säilyttäjät (konservatiivit)Keitä ovat konservatiivitOsa ihmisistä haluaa säilyttää mahdollisimman paljon ennallaan, osa haluaa muuttaa jonkin verran, osa haluaa muuttaa paljon ja osa haluaa muuttaa kaiken.Konservatismi on poliittinen, henkinen ja sosiaalinen katsomus, joka pyrkii säilyttämään vallitsevan arvo- ja yhteiskuntajärjestelmän. Tämä määritelmä on siinä mielessä osuva, että Neuvostoliiton hajottua kommunisteja on alettu kutsua konservatiiveiksi. Varsinaisesti konservatismi tarkoittaa kuitenkin alempana selostettua poliittista aatetta. Konservatismin asenteelliset juuret ovat kaukana historiassa. Poliittisena aatteena konservatismi alkoi esiintyä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Konservatismi syntyi Euroopassa vastavaikutuksena valistusajattelulle sekä vallankumouksellisille virtauksille. Konservatismi oli vastavaikutusta rationalismille (= järkeä korostava ajattelusuunta), uudistuspolitiikalle, liberalismille, luonnonoikeudellisille käsityksille vapaudesta ja samanarvoisuudesta sekä valtiollisten oikeuksien laajennukselle. Sana konservatismi johtuu luultavasti ranskalaisen Le Conservateur- lehden nimestä. (Latinankielen conservare = säilyttää.) 1700-luvun lopulla aatelisto, papisto ja virkamiehistä eivät pitäneet vallankumouksellisen keskiluokan pyrkimyksistä. Asenteilleen hallitsevat ryhmät kehittivät teoreettisen perustelun. Ote norfolkilaisen kirkkoherra Woodforden päiväkirjasta (tammikuun 26. p. 1793) "Nautin aamiaisen, päivällisen jne. jälleen kotona. Päivälliseksi tänään siansylttyä, vasikanmunuaisia ja sydäntä paahdettuna. Bidewellin väki toi sanomalehtemme Norwichista. Ranskan kuninkaan Ludwig XVI:N julmat ja verenhimoiset alamaiset ovat epäinhimillisesti ja epäoikeudenmukaisesti mestanneet hänet viime maanantaina. Pelkäänpä, että Ranskan näytettyä esimerkkiä kauheat ajat ovat edessä kaikkialla Euroopassa." Konservatismi arvosteli valistusajattelun ja liberalismin oppia ihmisjärjen kyvykkyydestä selvittää maailman arvoitukset. Tilalle konservatismi asetti uskonnollisen lähestymistavan. Lisäksi konservatismi korosti perinteiden merkitystä. Tulevaisuuteen suhtauduttiin toiveikkaasti, mutta perustana eivät olleet ihmisen kyvyt vaan jumalan maailmansuunnitelman asteittainen toteutuminen. Konservatismin siveyssäännöt (normit) johdettiin lähinnä kristinuskostaKonservatiivit vertaavat usein yhteiskuntaa ihmisruumiiseen, jossa jokaisella osalla on oma tehtävänsä. Samoin kuin ihmisruumissa yhteiskunnassa jokainen hakeutuu omalle paikalleen. (Muistakaamme vanha vertaus kapinallisesta vatsasta.) Konservatiiveille yhteiskunta on valtion (pään) ohjaama elimistö. Ajattelu on toinen kuin esimerkiksi liberaaleilla, jotka vastustavat valtion puuttumista yritysten asioihin.Konservatiivit kannattavat vahvaa valtiovaltaaKonservatiivit korostavat erityisesti kansallista ja valtiollista yhteyttä. Valtion lujuutta ja puolustustahtoa korostetaan.Suomessa konservatiivista ajattelua on edustanut mm. kokoomuspuolue. Kokoomuksen perustavan kokouksen pöytäkirjassa 9.12.1918 sanotaan mm.: 11...vaatiessaan lujaa valtiovaltaa kokoomus on sitä mieltä, että tämä on mahdollista vain kansanvaltaiselta pohjalta siinä vakavassa ja terveessä merkityksessä, että valtiovalta ei milloinkaan saa olla esteenä, kun kansantahto, joka on tullut ilmi pysyväisenä suunnitelmanmukaisena kansantahtona, on toteutuva." Kokoomuksen puolueohjelmassa vuodelta 1936 sanotaan mm.: "..isiltä perityille pohjoismaisille katsomuksille sekä valtiolliselle vapaudelle vieraat fasistiset pyrkimykset on torjuttava." Konservatiivit kannattavat pääomataloutta (kapitalismia)Konservatiivit ovat aina kannattaneet yksityisomistukseen perustuvaa pääomataloutta (kapitalismia). Yksityisomistus kuuluu konservatiiviseen arvoperinteeseen.Konservatiivit sanovat, että kansalaiset omistusviettinsä mukaisesti keräävät pääomaa mieluummin itselleen kuin yhteisölle (kollektiiville). Konservativismin mukaan yhteisomistus hävittää varallisuuden siveellisen arvon. Tässä suhteessa konservatiivit ovat samoilla linjoilla liberaalien kanssa. Kokoomuslainen J. K. Paasikivi sanoi v. 1936 mm.: "Me emme kannata nykyistä talousjärjestelmää sen vuoksi, että se muka edistää varallisuuden kerääntymistä harvojen yksityisten haltuun, samalla kun kansan suurten joukkojen elintaso jäisi alhaiseksi ja heidän elämäänsä aina tulisi painamaan köyhyyden raskas taakka. Jokaisen taloudellisen järjestelmän tarkoituksenmukaisuutta on arvosteltava sen mukaan, missä määrässä se kykenee tyydyttämään kansan kaikkien kerrosten tarpeita. Historia ja kokemus on osoittanut, että laajojen kansankerrosten tila juuri nykyisen järjestelmän aikana on kohonnut niin suuresti, ettei taloushistoria sellaista tunne." Konservatismia vastustavat sosialistit ovat varmaan Paasikiven kanssa yhtä mieltä sekä kansan tarpeiden tyydyttämisestä että tapahtuneesta valtavasta kehityksestä. Sen sijaan he ovat eri mieltä siitä, mistä tapahtunut kehitys johtuu. Sosialistien mielestä työväestön elintason nousu johtuu järjestäytyneen työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen taistelusta eikä vallitsevasta yhteiskuntajärjestelmästä. Konservatiivit kannattavat vanhoja perinteitäKonservatiivien historiankäsityksestä seuraa kunnioittava suhtautuminen perinteisiin. Konservatismin teoreetikko Edmund Burke (1729-1797) sanoi perinteen olevan ohje, jonka mukaan yhteiskunta oli järjestettävä.Jokaiselle kansalle oli kehittynyt historian kuluessa juuri sille sopiva yhteiskuntajärjestelmä, joka merkitsi menneiden sukupolvien kokemuksen summaa. Burke yhdisti perinteet kansan yhteisen hengen tuotteeksi, jota on kunnioitettava kuin uskontoa. Burken mielestä jokainen äkillinen hyppäys yhteiskunnan kehityksessä rikkoo asteittaisen perinnesidonnaisen kehityksen. Tästä syystä hän arvosteli ankarasti Ranskan suurta vallankumousta, jota hän piti häiritsevänä puuttumisena oikeaan historian kulkuun. Konserva-
Konservatismi perustelee tasaista kehitystä mm. seuraavasti: |