Vanhat aineistot alkavat tästä

Sisällysluettelo

  1. Siveys ja hyvä elämä
    1. Siveystutkimus (etiikka)
    2. Mitä siveys on
      1. Tehtäviä:
  2. Tavat ja lait
  3. Siveyden tarpeellisuus ja alkuperä
  4. Ihmiskeskeinen siveys ja uskontokeskeinen siveys
    1. Tehtäviä:
    2. Ajatustunteet ja siveys
  5. Velvollisuuteen perustuvat siveyskäsitykset ja niiden arviointia
    1. Velvollisuussiveyden piirteitä uskonnoissa ja aatteissa
      1. Tehtäviä:
      2. Tehtävä:
    2. Velvollisuussiveys ja sen arviointia
    3. Siveysperiaatteista
      1. Tehtävä:
    4. Ehdottomat velvollisuudet
    5. Ehdolliset velvollisuudet
    6. Yleistettävyys, kultainen sääntö
    7. Älä kohtele ihmisiä pelkkinä välineinä
      1. Tehtäviä
    8. Velvollisuussiveyden arviointia
      1. Tyhjyys
      2. Ristiriidat
      3. Myös siveettömiä periaatteita voidaan yleistää
      4. Epäuskottavuus
      5. Tehtäviä:
  6. Hyveet
    1. Hyveajattelun ongelmia
    2. Onko suvaitsevuus hyve?
      1. Tehtäviä:
  7. Seuraussiveys
    1. Suurin hyvinvointi
    2. Muiden huomiointi
    3. Itsekkyys ja muiden hyväksi toimiminen
      1. Tehtäviä:
    4. Seuraussiveyden arvostelua
      1. Ihmissyöjäesimerkki
      2. Tehtävä:
      3. Kidutus
      4. Tehtävä:
      5. Auttaisiko seuraussiveys liikaa vähäosaisia?
      6. Tehtävä:
      7. Huono tai tahallisesti väärä seurausten arviointi
      8. Tehtävä:
      9. Onko syyttömän tuomitsemisesta joskus hyötyä?
      10. Tehtävä:
      11. Pitäisikö terveiden luovuttaa elimensä sairaille ja kuolla itse
      12. Tehtävä:
      13. Hyvinvointia lisäävät kemikaalit
      14. Tehtävä:
      15. Pitääkö unohtunut velka maksaa
      16. Tehtävä:
      17. Kärsimysten vähentäminen
      18. Tehtävä:
      19. Pitäisikö kaikki elämä hävittää?
      20. Tehtävä:
    5. Sääntöjä sisältävä seuraussiveys
      1. Tehtävä:
    6. Seuraussiveys asteittain kehittyvässä yhteiskunnassa
      1. Tehtäviä:
    7. Seuraussiveys ja uskonnot
      1. Tehtäviä:
  8. Lisälukemista
    1. Utilitarismi
      1. Historiaa
  9. Siveys ja muut ihmiset
    1. Ohjeiden suhteellisuus
      1. Antropologinen näkökulma ihmisoikeuksiin
    2. Itsekkyys ja yhteishyvä
    3. Vapaus
      1. Tehtäviä:
  10. Mitä vapaa tahto tarkoittaa
    1. Lainalaisuusoppi (determinismi) ja satunnaisuusoppi (indeterminismi)
    2. Päteekö satunnaisoppi (indeterminismi) fysiikassa? 
      1. Karkeistus
    3. Lainalaisuus (determinismi) ja inhimillinen vapaus
    4. Siveellinen vastuunalaisuus
    5. Syyllisyys, ympäristö ja perintötekijät (geenit)
      1. Tehtäviä:
    6. Veljeys, siskous, solidaarisuus
      1. Tehtäviä:
  11. Tasa-arvo
    1. Mitä tasa-arvo on?
    2. Tasa-arvon toteuttaminen
    3. Tasa-arvoaatteet
    4. Tasa-arvon muotoja
    5. Tasa-arvon ja kansanvallan (demokratian) suhde
      1. Tehtäviä:
  12. Todellisuuskäsitys ja totuus
    1. Eino Kailan käsitteistö
    2. Todellisuuskäsitys ja elämänkäsitys
    3. Inhimillinen tieto
    4. Heikko ja vahva tiedon määritelmä
    5. Todellisuuskäsitys vai tiede
    6. Tarvitaanko sanaa ”totuus”
    7. Totuuden vastaavuuskäsitys
    8. Totuuden yhteensopivuuskäsitys
    9. Totuuden menestyksellisyyskäsitys
    10. Totuuden yksimielisyysteoria
    11. Onko totuus määriteltävissä?
    12. Mistä lauseista saa käyttää nimitystä ”tosi”?
    13. Käsitys, jonka mukaan totuus on tarpeeton sana (deflationismi)
    14. Käsitys, jonka mukaan käsitteen ”totuus” alaa on nykyisestä laajennettava
    15. Siveyslauseiden suhteellisuus
    16. Tiedon ja informaation ero
  13. Inhimillisen kielen alkuperä
    1. Tehtäviä:
  14. Tieto ja tutkimus: Todellisuustutkimus (entinen tiede)
    1. Itse itseään korjaava todellisuustutkimus
    2. Tiedonhankkimismenetelmät
      1. Arvovallan (auktoriteetin) menetelmä
      2. Uskon menetelmä
      3. Sisäisen oivalluksen (intuition) menetelmä
      4. Todellisuustutkimuksen (tieteellinen) menetelmä
      5. Ristiriidattomuus
      6. Havaintojen merkitys
      7. Yleistäminen havainnoista
      8. Tulevaisuus ei ole välttämättä menneisyyden kaltainen
      9. Yksikin havainto voi kumota aikaisemmat käsitykset
      10. Todistuksen taakka on väitteen esittäjällä
  15. Mistä tiedämme, että on luonnonlakeja?
  16. Ateistin ei tarvitse todistaa, ettei jumalia ole olemassa
    1. Tehtäviä:
  17. Leikkimielisiä testejä
    1. Tehtäviä:
  18. Julkimot ja tavikset
    1. Kysymykset
      1. Tehtäviä 1
    2. Verkkokysely
      1. Tehtäviä 2
    3. Toimittaja vastaa
      1. Tehtäviä 3
    4. Julkkispyydykset
      1. Tehtäviä 4
    5. Kavaltajatavikset
      1. Tehtäviä 5
    6. Miten julkkis isketään?
      1. Tehtäviä 6
    7. Terveisiä julkkikselle
      1. Tehtäviä 7
  19. Käsityksen (katsomuksen) käsite
    1. Tehtäviä:
  20. Käsitteitä
    1. Todellisuuskäsitys ja todellisuus
    2. Elämänkäsitys
    3. Vanhat käsitteet maailmankuva ja maailmankatsomus
    4. Pyhä
    5. Tabu
      1. Tehtäviä:
    6. Saastaisuus
      1. Saastaiset eläimet
    7. Saastaiset ihmiset
      1. Tehtäviä:
    8. Rituaalit eli riitit
      1. Tehtäviä:
    9. Myytti ja mytologia
      1. Tehtäviä:
    10. Luonnollinen ja yliluonnollinen
      1. Tehtäviä:
    11. Asiakieli ja vanha kieli
  21. Kulttuuri ja yhteisö
    1. Kulttuuri
    2. Maanviljelys
    3. Metsästys
    4. Soturit
    5. Uskonnot
    6. Perhe
    7. Mitä yhteiskunnallisia tehtäviä perheelle on jäänyt
      1. Tehtäviä:
    8. Ydinperheen vaihtoehtoja
      1. Tehtäviä:
  22. Suvun merkityksestä
    1. Suku ja toteemi
    2. Sukuun liittyviä tapoja
      1. Tehtäviä:
    3. Onko isyys ongelma?
      1. Tehtäviä:
  23. Ihmisen eri ikäkaudet
    1. Tehtäviä:
  24. Eri kulttuurien riittejä
    1. Nimenanto
    2. Aikuistuminen
      1. Tehtäviä:
    3. Avioliiton solmiminen
      1. Kosinta
      2. Kihlaus
      3. Vihkiminen
      4. Tehtäviä:
    4. Hautajaiset
    5. Kalenterijuhlat
      1. Tehtäviä:
    6. Tuhannet juhlivat kesäpäivänseisausta Stonehengessa
      1. Tehtäviä:
  25. Monikulttuurisuus
    1. Mitä on kulttuuri?
    2. Mitä on monikulttuurisuus?
    3. Kommunitarismi ja liberalismi
    4. Monikulttuurisuuden vaikeudet
    5. Pelkkä kanssakäyminen ei lisää suvaitsevuutta
    6. Onko suomalainen kulttuuri säilyttämisen arvoinen?
    7. Miksi Espoon betoniporsaat kiellettiin?
    8. Onko länsimaisella kulttuurilla mitään arvoa?
    9. Suvaitsevaisuusintoilu
    10. Tuleeko yövoimapula?
    11. Ennusteet ovat ennenkin olleet pelkkää harhaan johtamista
    12. Poliittisen lyhytnäköisyyden seuraukset
      1. Tehtäviä:
  26. Osuustoiminta
    1. Mitä osuustoiminta on?
    2. Arvot
      1. Osuustoiminnan periaatteet 2000-luvulle
      2. Perusarvot
      3. Siveelliset arvot
      4. Tehtäviä:
  27. Yhdistykset
    1. Tehtäviä:
  28. Hyväntekeväisyysyhdistyksiä
    1. Feissarit
      1. Tehtäviä: 
      2. Järjestöt
      3. Vaatteet
      4. Tervehtimislause
      5. Mitä tukee
      6. Paljonko maksaa /kk
      7. Mitä saat, jos liityt
      8. Tehtäviä:
  29. Kehitysoppi ja edistysusko
    1. Ihmiskunta on osa luontoa
    2. Charles Darwin
    3. Lajien synty
    4. Kehitysopin tulo Suomeen 1800 - luvulla
    5. Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy nyt kehitysopin
  30. Positivismi
    1. Tehtäviä:
  31. Ludvig Feuerbach
  32. Karl Marx
    1. Tehtäviä:
  33. Historia ja tiedon tausta
    1. Filosofian historiaa
      1. Tehtävä:
  34. Käsitysten (katsomusten) historiaa: Pyhien kirjojen arvostelu ja kristinuskon juuret
    1. Tehtävä:
    2. Mitä ovat ateismi ja ateisti?
    3. Pyhien kirjojen arvostelu
      1. Tehtäviä:
    4. Tarut usein lainatavaraa
    5. Tarujen alkuperä on usein epäselvä
    6. Kuka perusti kristinuskon?
    7. Orjien ja naisten uskonto
    8. Totuus ratkaistiin äänestämällä
    9. Henki ohjasi kirjoittajien työtä
    10. Henki oli huolimaton, ristiriitaisuuksia jäi
    11. Vähemmistö kaappasi vallan
    12. Vääräoppisten vainot
    13. Essealaiset
    14. Myyttikäsitys
    15. Pakanallisia Kristuksia ja uhrimyytti
    16. Jeesus pelkkä ihminen
    17. Uusin tieto: ei mitään tietoa
      1. Tehtäviä:
  35. Uskonto ja uskonnottomuus: Jumalattomuus (ateismi) ja uskonto osana todellisuuskäsitystä
    1. Todellisuuskäsitys ja siveys
    2. Todellisuuskäsitysten vertailua: Kaikkeus
      1. Muinaisia käsityksiä
      2. Uuden ajan käsityksiä
      3. Kaikkeuden keskus?
      4. Hajoaako kaikkeus?
      5. Useita selityksiä
      6. Suuri pamaus?
      7. Suuri rysäys?
      8. ”Jatkuvan luomisen” teoria
      9. Standardimalli
      10. Säieteoria
    3. Uskonnollisten kaikkeusnäkemysten arvostelua
      1. Tehtäviä:
  36. Ihmisen ja luonnon suhde: Elämän synty
    1. Uskontojen käsitys
    2. Kehitysopin käsitys
    3. Elollinen on syntynyt elottomasta
    4. Syntyikö elämä meren pohjassa?
    5. Onko elämää muualla kaikkeudessa?
  37. Käsitysten (katsomusten) historiaa: Muinaisia todellisuuskäsityksiä, luonnollinen ja yliluonnollinen
    1. Tehtäviä:
  38. Uskonto ja uskonnottomuus: Aineellinen todellisuuskäsitys ja jumalattomuus (ateismi)
  39. Uskonto ja uskonnottomuus: Mikä on uskonto
  40. Käsitysten (katsomusten) historiaa: Todellisuuskäsitysten historiaa
    1. Tehtäviä:
  41. Uskonto ja uskonnottomuus: Tunnetuimmat jumalatodistukset
    1. 38 % suomalaisista uskoo, että jumala on olemassa koska kaikkeudella täytyy olla luoja.
    2. 30 % suomalaisista uskoo, että jumala on olemassa, koska joku ohjaa luonnon järjestystä. Tästä jumalatodistuksesta käytetään nimitystä luonnon järjestyksen todistus tai teleologinen todistus (telos = päämäärä).
    3. 24 % suomalaisista uskoo, että jumala on olemassa, koska muutoin ei tiedettäisi, mikä on hyvää ja mikä on pahaa
    4. 13 % suomalaista uskoo, että jumala on olemassa, koska he ovat kokeneet jumalan avun
      1. Tehtäviä:
  42. Esimerkki uskonnon käsitteistä: Evankelis-luterilainen uskontunnustus
    1. Johdanto
    2. Uskontunnustus kokonaan
    3. Ensimmäinen kappale
    4. Toinen kappale
      1. väittää mm:
    5. Kolmas kappale
      1. väittää mm:
      2. Tehtäviä:
  43. Esimerkki menneisyyden uskomuksista: Kalevalainen uskonto
    1. Uskomusten sekoitus
    2. Jumalat ja henkiolennot
    3. Haltiat
    4. Ihmisen henkilökohtaiset haltijat
    5. Väet ja sieluttaminen (animismi)
    6. Pyhät eläimet
    7. Sielu
    8. Kuolema
    9. Shamanismi muinaissuomalaisilla
    10. Kaikkeuskäsitykset
    11. Maailman synty
    12. Maailmanloppu
    13. Aikakäsitys ja vuodenkierto
    14. Mitä tarkoitti ”pyhä”
    15. Hiisi
    16. Kalliomaalaukset
    17. Kalliopiirrokset
    18. Pyhät kivet
    19. Kivikehät
    20. Jatulintarhat
    21. Pyhät lehdot
    22. Pyhät puut
    23. Kosteikot
    24. Kalmistot
    25. Karsikot
    26. Uskonnollisia toimituksia
    27. Juhlat
    28. Kansanparannus
    29. Muinaisuskonnon kehitysvaiheita
    30. Kristinuskon vaikutus
    31. Uuspakanuus
      1. Tehtäviä:
  44. Esimerkki menneisyyden uskomuksista: Shamanismi eli tietäjälaitos
    1. Mitä shamanismi on?
    2. Mitkä on transsi?
    3. Yhteys henkimaailmaan
    4. Animismi eli sieluttaminen
    5. Pohjoinen shamanismi
    6. Karhun palvonta
    7. Lapinnoita
      1. Tehtäviä:
  45. Esimerkki shamanismin kohtalosta: Saamelaisten historiaa
    1. Saamelaisten uskonto
    2. Noitarumpu
    3. Uhraaminen
    4. Saamelaiset tarut ja kertomukset
    5. Joiku - saamelaisten musiikillinen ilmaisutapa
    6. Duodji
    7. Saamen kieli
    8. Sulauttamispolitiikka
    9. Järjestäytyminen
    10. Saamelaiset alkuperäiskansojen kansainvälisessä toiminnassa
      1. Tehtäviä:
  46. Kristinuskon tulo Suomeen
    1. Mitä tapahtui ennen Suomen liittämistä Ruotsiin
      1. Tehtäviä:
  47. Uskonto ja uskonnottomuus: Ajatukset uskontojen alkuperästä
    1. Muinaisia käsityksiä uskontojen alkuperästä
    2. Sosiologiset ja psykologiset käsitykset uskontojen alkuperästä
      1. Tehtäviä:
  48. Uskonto ja uskonnottomuus: Jumalattomuus (ateismi) ja uskonnot nykyhetken maailmassa
    1. Neuvostoliitto
    2. Ortodoksiseksi Venäjäksi
    3. Vapaa-ajattelijain maailmanliitto
    4. Vapaa-ajattelu Suomessa
    5. Ns. maallistuminen
    6. Prahan julistus 1936
    7. Maallinen humanismi
      1. Kertauskysymyksiä:
    8. Humanismi
      1. Humanismin määritelmistä
      2. Määritelmien ongelmia
    9. Posthumanismi
      1. Määritelmien ongelmia
      2. Luonnon ja ihmisen tasa-arvo
      3. Jumalattomuus ja luonnollisuus (naturalismi)
      4. Oikeuksien laajentaminen ihmiskunnan ulkopuolelle
      5. Järkiperäisyyden (rationalismin) yleistys
      6. Inhimilliset käsitteet ovat karkeistuksia
      7. Ihmisestä riippumaton siveys
      8. Eläinten asema ja oikeudet, kultainen sääntö
      9. Tulevaisuuden teknologiaan on varauduttava
      10. Optimistit ja pessimistit
      11. Posthumanismin lajeja: Transhumanismi
      12. Posthumanistinen aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi)
      13. Tehtäviä:
  49. Opetushallituksen sanastoa
    1. Ihmiskeskeiset (antroposentriset) ympäristöeesttiset teoriat
    2. Luntokeskeiset (biosentriset) teoriat
      1. Tehtäviä:
  50. Tilasto uskonnoista:
    1. Tehtäviä:
  51. Ihmisoikeussiveys: Ihmisoikeudet
    1. Ihmisoikeudet: Mitä ne ovat, historia, loukkaukset
      1. Ihmisoikeuksien synty
    2. Laaja selvitys ihmisoikeuksista
    3. Tehtäviä:
  52. Valtion, uskonnon ja yhteiskunnan suhteet Suomessa
  53. Ihmisoikeussiveys: Yhdistyneet kansakunnat ja ajatuksen vapaus
    1. Keskustelun aihe:
  54. Käsitysten (katsomusten) historiaa: Itsenäisyyden ajan kehityslinjoja Suomessa
    1. Vapaa-ajattelijain liitto
    2. Suomen Ateistiyhdistys
    3. Keskustelukysymyksiä:
  55. Käsitysvapaus (katsomusvapaus):
    1. Ihmisoikeudet Suomen koululaitoksessa
    2. Yleissopimus lapsen oikeuksista
    3. Otteita perustuslaista
    4. Ote perusopetuslaista
    5. Ote lukiolaista
    6. Ote perustuslakivaliokunnan mietinnöstä 1982
    7. Ote Vapaa-ajattelijain liiton lausunnosta
    8. Ote yksityiskohtaisista perusteluista
    9. Tehtäviä:
  56. Kestävä kehitys
    1. Kestävän kehityksen määritelmä
      1. Tehtäviä:
  57. Lisälukemista: Siveysongelmia ennen: Huolimattomuuden seurauksia
    1. Kauhun yö öljysatamassa
      1. Tehtäviä:
  58. Lisälukemista: Nuoriso
    1. Yläasteikäiset arvostavat luottamusta ja hauskanpitoa
      1. Tehtäviä:
  59. Nuorten elämäntyyli ja kulttuuri
    1. Poika kaupungin keskustasta
      1. Ihmissuhteista
      2. Yleistä elämäntyylistä
      3. Suosikki kulttuurituotteet
      4. Yhteiskunnallisista asenteista
    2. Tyttö lähiöstä
      1. Ihmissuhteista
      2. Yleisestä elämäntyylistä
      3. Suosikki kulttuurituotteet
      4. Julkisista kulttuuripalveluista ja järjestöharrastuksista
      5. Yhteiskunnallisista asenteista
    3. Tyttö lähiöstä
      1. Yleisestä elämäntyylistä
      2. Suosikki kulttuurituotteet
      3. Julkisista kulttuuripalveluista ja järjestöharrastuksista
      4. Yhteiskunnallisista asenteista
  60. Nuorten ihmissuhteet
    1. Nuoret pitävät
    2. Nuoret eivät pidä seuraavista ihmisryhmistä
    3. Suhtautuminen koulunkäyntiin
    4. Elämän oppiminen
      1. Tehtäviä:
  61. Nuoret kulttuurin käyttäjinä
    1. Tytöille saatiin seuraava ryhmäjako
      1. Nuori neiti
      2. Disko- ja jengikulttuurityttö
      3. Harrastajatyttö
      4. Jengityttö
    2. Pojille saatiin seuraava ryhmäjako
      1. Kevyen suomalaisen ja muun muotiviihteen poika
      2. Jenkkikulttuuripoika
      3. Harrastaja ja perinteisen seikkailuviihteen poika
      4. Jengipoika
      5. Tehtäviä:
  62. Nuorisokulttuurin muovaajia
  63. Nuorten yhteiskunnalliset asenteet
  64. Keskustelujakso:
  65. Vanha opetussuunnitelma (voi olla jossain voimassa)
    1. Opiskelun tavoitteena on, että oppilas
    2. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu
    3. Kulttuuri-identiteetti
    4. Yhteiskuntasuhde, kansalaisetiikka

Siveys ja hyvä elämä

Siveystutkimus (etiikka)

Rafael Karsten kirjoitti vuonna 1940 teoksen Filosofinen etiikka I. Karstenin mukaan filosofinen eli humaaninen siveys tarkastelee asioita yksinomaan inhimillisen yhteiskuntaelämän kannalta. Uskonnolliset näkökohdat jäävät kokonaan sen harkinnan ulkopuolelle. Suomeksi etiikka on siveystutkimus.

Mitä siveys on

Sana "moraali" tulee latinankielen sanasta "moralis" ja sana "etiikka" tulee kreikan kielen sanasta "ethos". Molemmat sanat ovat alun perin tarkoittaneet tapaa tai tottumusta. Suomeksi moraali on siveys.

Englannin kielessä molemmilla sanoilla on edelleen lähes sama merkitys. Englanninkielinen kirjallisuus käyttää sataa "etiikka" huomattavasti useammin kuin sanaa "moraali".

Saksankielessä moraali on yhteiskunnallinen ilmiö, jota etiikka tutkii. Moraali on yhteiskunnallisen tietoisuuden muoto. Etiikan tutkimuskohde on moraali. Etiikka eli siveystutkimus tutkii siis moraalia eli siveyttä.

Oppimateriaaleissa siirrytään vähitellen käyttämään suomenkielistä sanaa ”siveys”.

Siveyskieltä (moraalikieltä) käytetään, kun ilmaistaan siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia) tai lausutaan siveellisiä (moraalisia) käskyjä tai kieltoja.

Siveysarvostelmat (moraaliarvostelmat) sisältävät siveyssanoja (moraalisanoja).

Siveyssanoja (moraalisanoja) ovat esimerkiksi "hyvä", paha" "oikein", "väärin", "pitää", "ei pidä", "saa", "ei saa", "parempi", "huonompi".

Siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia) ovat esimerkiksi seuraavat:

"Äitini on hyvä ihminen".

"Mustasukkaisuus on alhainen vaikutin."

"On väärin olla itsekäs."

Moraalikäskyjä ovat esimerkiksi seuraavat:

"Meidän on pidettävä lupauksemme."

"Meidän tulee auttaa köyhiä maita."

Moraalisia kieltoja ovat esimerkiksi:

"Älä tapa."

"Älä varasta."

"Älä valehtele."

Kaikki arvostelmat eivät ole siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia). Sellaisia arvostelmia, jotka eivät ole siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia), ovat esimerkiksi:

"Tämä on hyvä auto."

"Ruusut ovat kauniita."

"Diktatuuri on huono hallitusmuoto."

Paitsi kieltä käyttämällä siveyttä (moraalia) voidaan ilmaista ilmeiden ja eleiden avulla. Kun puhumme vihaisesti, ilmaisemme, että emme hyväksy jotakin. Vihastuneena saatamme ilmaista siveellisen (moraalisen) suuttumuksemme polkaisemalla jalkaa. Hyväksymisen saatamme ilmaista hymyllä tai taputtamalla.

Myös huumori on varsin usein siveyden (moraalin) ilmaus. Erityisesti poliittiset pilapiirtäjät käyttävät huumoria siveellisiin (moraalisiin) tarkoituksiin.

Usein siveyskieli (moraalikieli) on varsin mutkikasta, ja siveyssanojen (moraalisanojen) avulla saatetaan hämätä ihmisiä.

Voidaan kysyä, mistä johtuu, että ihminen yleensä ryhtyy arvostelemaan muiden ihmisten tekoja ja niiden vaikuttimia. Se johtuu siitä, että ihminen on yhteiskunnallinen olio. Yhteiskunnissa eläviä eläimiä yhdistää yleensä myötätunto muita eläimiä kohtaan. Jokaisen yksilön toiminta on omiaan vaikuttamaan kaikkien muiden yhteiskunnassa elävien yksilöiden tilaan joko edistäen tai ehkäisten heidän menestystään. Kaikissa yhteiskunnissa syntyy välittömästi yleinen käsitys siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Edellinen ei voi olla pohjimmaltaan muuta kuin sitä, mikä edistää yhteiskunnan ja yksilön menestystä, jälkimmäinen sitä, jolla on vastakkainen vaikutus.

Tämä johtaa siihen, että jokaista yksilöä arvostellaan muiden yhteiskunnan jäsenten taholta. Hänen toimintansa herättävät joko mielihyvää tai mielipahaa aina sen mukaan, vastaavatko ne niitä arvostuksia, jotka yhteiskunnassa on hyväksytty vai eivät.

Lapsi omaksuu ensimmäiset siveelliset (moraaliset) käsityksensä kotona, kun vanhemmat käskevät ja kieltävät häntä. Muita siveellisiä (moraalisia) käsityksiä hän saa tovereiltaan, muilta aikuisilta ja koulusta. Siveelliset (moraaliset) näkemykset eivät tule tyhjästä, vaan kukin yhteisö kasvattaa niitä jäseniinsä. Lapsen sanotaan sisäistävän yhteisönsä siveyden (moraalin), hänelle kehittyy "yliminä" eli "omatunto".

Sana "normi" tarkoittaa mittapuuta tai mallia. Siveysnormin (moraalinormin) avulla ilmaistaan, että useista mahdollisista toimintatavoista on valittava yksi.

Tehtäviä:

1. Mitä tarkoittavat etiikka eli siveystutkimus ja moraali eli siveys?

2. Keksi viisi erilaista siveysarvostelmaa (moraaliarvostelmaa).

3. Keksi viisi erilaista siveyskäskyä (moraalikäskyä).

4. Keksi viisi erilaista siveyskieltoa (moraalikieltoa).

5. Keksi viisi sellaista arvostelmaa, jotka eivät ole siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia).

6. Keksi viisi tapaa ilmaista siveyttä (moraalia) ilmeillä.

7. Keksi viisi vitsiä, jotka sisältävät siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia).

8. Keksi viisi vitsiä, jotka eivät sisällä siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia).

9. Luettele sananlaskuja, jotka sisältävät siveysarvostelmia (moraaliarvostelmia).

Tavat ja lait

Darwin sanoi teoksessaan Ihmisen polveutuminen, että myös ihmisen korkeimmat henkiset kyvyt kuten esimerkiksi hänen moraaliset tunteensa ovat pitkän luonnollisen kehityksen tuloksia ja että alkua niihin voi havaita jo korkeimmissa eläimissäkin.

Muinaisten heimojen keskuudessa esi-isiltä perityt tavat määräsivät kokonaan heidän käsityksensä hyvästä ja pahasta. Tapojen velvoittavaa luonnetta osoittaa se, että niiden rikkominen herättää usein siveellistä (moraalista) paheksuntaa. Tietenkään kaikki tavat eivät ole velvoittavia, eikä kaikista tavoista tule siveyskäskyjä (moraalikäskyjä).

Siveysarvostelmissa (moraaliarvostelmissa) kiinnitetään usein huomiota mielenlaatuun. Usein tekoa saatetaan arvostella teon vaikuttimien eli tekijän mielenlaadun mukaan.

Kun tarkastellaan tapoja, havaitaan. ettei mielenlaadulla ole suurta väliä, pääasiana pidetään useimmiten tavan muodollista noudattamista. Kun sanon "Hyvää päivää", kukaan ei ajattele, että tässä toivotaan toiselle jotakin hyvää. Tapa vaatii, että pahinta vihollistakin tervehditään.

Tässä suhteessa tapa muistuttaa lakia, joka on saanut alkunsa tavasta. Laki ei tuomitse mielenlaatua vaan pelkästään tekoja. Lait saattavat sisältää siveysnormeja (moraalinormeja) muistuttavia kieltoja, mutta on myös lakeja, joilla ei ole juuri mitään tekemistä siveyden (moraalin) kanssa. Esimerkiksi lain säädöstä siitä, miten kunnallisvaalit järjestetään, ei voitane pitää siveellisenä (moraalisena) kysymyksenä.

Siveys (moraali) vaikuttaa siihen, millaisia lakeja säädetään, ja lait vaikuttavat omalta osaltaan siveyteen (moraaliin). Eräs liike-elämän siveyttä (moraalia) arvosteleva ajattelija sanoo, että liike-elämän ainoat siveysnormit (moraalinormit) ovat lait sikäli kuin niitä ei onnistuta kiertämään.

Siveyden tarpeellisuus ja alkuperä

Jotkut tavat voivat olla niin tärkeitä, että koko yhteiskunnan olemassaolon katsotaan riippuvan niiden noudattamisesta. Näiden erikoisen tärkeiden kieltojen joukkoon kuuluvat ennen kaikkea seuraavat:

"Älä tapa."

"Älä varasta."

"Älä valehtele".

Käytännöllisesti katsoen kaikki tunnetut yhteiskunnat ovat pitäneet näitä kieltoja suuressa arvossa. Yhteiskunta, jossa näitä kieltoja ei noudatettaisi omiin heimolaisiin nähden ja jossa jokainen päästäisi omat itsekkäät viettinsä valloilleen ja jossa yhteiselämä muodostuisi kaikkien sodaksi kaikkia vastaan, sellainen yhteiskunta sortuisi olemassaolon taistelussa. Mutta sellaista yhteiskuntaa ei ole milloinkaan ollut olemassa. Luonnonihminen ei ole epäyhteisöllinen (epäsosiaalinen) ja verenhimoinen "villi", jolla ei ole omaatuntoa, lakia ja oikeusjärjestystä, vaan hän on voimakkailla yhteiskunnallisilla tunteilla varustettu olio, ja sen mukaan myös siveellinen (moraalinen) olio.

Yhteiskunnallisen kehityksen alkuasteilla yhteistunne ja ihmisten välinen myötätunto (sympatia) saattavat olla erittäin voimakkaita. Kovien elinehtojen vallitessa sellainen on erittäin tärkeää. Suomalainen Latinalaisen Amerikan tutkija, professori Rafael Karsten kertoo, että Chaco- intiaanien keskuudessa karkeat rikokset kuten murhat ja varkaudet ovat aivan tuntemattomia. Heimon kaikkia jäseniä yhdistävää yhteishenkeä (solidaarisuutta) he ilmaisevat sanoilla: "me olemme kaikki veljiä".

Edellä mainitut yhteiskunnalliset ja mielitutkimuksen (psykologiset) tosiasiat selittävät myös velvollisuudentunnon synnyn. Sen sisältönä on alun perin ollut, mitä tapa vaatii. Alun perin velvollisuus oli elämistä tavan kanssa sopusoinnussa. Latinankielen omaatuntoa tarkoittava sana "conscientia" tarkoittaa "tietoisuus tavasta".

Jumalien ja esi-isien edustama siveys (moraali) on myös ollut niiden siveellisten (moraalisten) vaatimusten heijastusta, joita yhteiskunta itse asettaa velvollisuudenmukaiseen toimintaan nähden.

Darwin kertoo koirasta, jota ei ollut milloinkaan rangaistu. Kerran, kun se oli nälkäinen, se varasti lihapalan herransa pöydästä. Se ei kuitenkaan syönyt sitä, vaan se vei sen sohvan alle, jonne se piiloutui. Hetken sisäisen taistelun jälkeen, jolloin herra ei millään tavoin puuttunut asiaan, koira tuli, osoittaen kaikkia pelon, häpeän ja katumuksen merkkejä, esille ja laski varastetun lihapalan herransa jalkojen eteen, ikään kuin pyytäen häneltä rikostaan anteeksi.

Katumus siveellisenä (moraalisena) ilmiönä selittyy siten, että voimme tuntea paheksumista myös omien tekojemme johdosta.

Siitä, että ensimmäiset siveysarvostelmat (moraaliarvostelmat) olivat yleisiä, yhteiskunnan puolelta tulevia arvostelmia, voidaan päätellä, ettei siveystajunnan (moraalitajunnan) alkumuoto ole ollut yksityisen ihmisen omatunto. Omatunto on tuskin koskaan sanan varsinaisessa mielessä yksilöllinen, siinä kuvastuu lähinnä yhteisöllisen (sosiaalisen) ympäristön mielipide.

Ihmiskeskeinen siveys ja uskontokeskeinen siveys

Ero ihmiskeskeisen siveyden (moraalin) ja uskontokeskeisen siveyden (moraalin) välillä on epäilemättä syvin periaatteellinen ero, mikä on olemassa siveyden (moraalin) alalla.

Uskontokeskeisellä siveydellä (moraalilla) ymmärretään sitä moraalia, jossa moraali tehdään riippuvaiseksi jonkin uskonnon opeista tai sen erityisistä siveellisistä (moraalisista) käskyistä sellaisina kuin ne esiintyvät uskonnon pyhissä kirjoituksissa tai uskontokunnan opeissa.

Onko siveyden (moraalin) perusta haettava jumalan tai jumalien tahdosta vai ihmisen omasta siveystajunnasta (moraalitajunnasta)? Onko yhteisöllinen tai luonnollinen siveys (moraali) riittävä, vai tarvitseeko ihminen yliluonnollisten voimien (jumalien) apua voidakseen kehittää esimerkiksi hyveitä? Mikä merkitys on yleensä annettava uskonnolliselle uskolle siveyteen (moraaliin) nähden?

Vaikka uskonnottomien kanta näihin kysymyksiin nähden on selvä, on kuitenkin tärkeää todeta se periaatteellinen ero, joka vallitsee näiden kahden pääsuuntauksen välillä.

Uskonnottomien eräs pääväite on, että siveys (moraali) on puhtaasti inhimillistä alkuperää.

Uskontokeskeinen siveys (moraali) sijoittaa siveyden (moraalin) painopisteen uskonnolliselle alueelle. Se asettaa arvoja, jotka ovat ns. maallisen elämän arvojen yläpuolella (ts. liittyvät esim. väitettyyn kuoleman jälkeiseen elämään).

Tällaista siveyttä (moraalia) kutsutaan tavallisesti toislakiseksi (eli heteronomiseksi kreikan kielen sanoista heteros, toinen ja nomos laki) erotukseksi itsenäisestä (eli autonomisesta kreikan kielen autos, itse, sivistyssanoja ei tarvitse osata.). Edellinen johtaa siveyden (moraalin) jostakin ihmisen ulkopuolella olevasta mahdista (eli auktoriteetista), joka tavallisesti on jumaluus, jälkimmäinen johtaa siveyssäännöt (moraalisäännöt) ihmisen omasta siveystajunnasta (moraalitajunnasta).

Toislakista siveyttä (moraalia) voi olla kahta lajia. Se ulkonainen mahti (eli auktoriteetti), joka antaa moraalisäännöt, ei välttämättä ole jumala, vaan se voi olla myös yksinvaltias tai muu kansan tahdosta riippumaton valtioelin.

Kun puhutaan toislakisesta siveydestä (moraalista), niin useimmiten kuitenkin ajatellaan sitä siveyttä (moraalia), joka johtaa siveyssäännöt (moraalisäännöt) jostakin jumalasta ja haluaa antaa siveydelle (moraalille) puhtaasti uskonnollisen perustuksen. Tällaista toislakista siveyttä (moraalia) kutsutaan myös jumalakeskeiseksi (eli teonomiseksi sanasta theos = jumala).

Luonnollisella siveydellä (moraalilla) valistusajattelijat tarkoittivat siveyttä (moraalia), joka syntyy "turmeltumattomasta", alkuperäisestä ihmisluonnosta.

Jumalakeskeinen (eli teonominen) siveys (moraali) voi esiintyä eri muodoissa. Jyrkimmässä muodossa se sanoo, että hyvä on hyvää sen tähden että jumala sen tahtoo. Tämä merkitsee, että miten järjettömiltä jumalan käskyt näyttävätkin ihmisen kannalta katsottuina, niitä on kuitenkin ehdottomasti toteltava sen takia, että ne ovat jumalan käskyjä. Ihminen ei saa ryhtyä arvostelemaan jumalan tahtoa edes silloin, kun jumalan käskyt näyttävät epäinhimillisiltä.

Varsinaisesti uskontokeskeinen siveys (moraali) on aina ollut tällä kannalla. Tämä siveys (moraali) esiintyy tyypillisimmillään siinä juutalaisten kirjassa, joka meillä tunnetaan nimellä Vanha testamentti. Vanha testamentti on osa kristittyjen Raamattua.

Vanhan testamentin kertomuksessa Aabraham on valmis jumala Jahven käskystä uhraamaan oman poikansa, vaikka tämä teko näyttää hänestä itsestään julmalta ja mielettömältä.

Jyrkästi uskontokeskeistä siveyttä (moraalia) noudatetaan nykyään myös monissa islamin maissa. Esimerkiksi Iranin shiiamuslimien johtaja Ajatollah Khomeini ja hänen seuraajansa ovat pyrkineet pieniä elämän yksityiskohtia myöten määräämään kannattajiensa elämästä. Islamin maissa on myös käytetty rangaistuksia, joita meillä Suomessa pidetään epäinhimillisinä. Esimerkiksi varkailta on katkottu käsiä ja ns. avionrikkojia on kivitetty kuoliaaksi. Myös uskonnottomia on teloitettu pelkästään siitä syystä, että he eivät usko islamin oppeihin. Todennäköisesti tälläkin hetkellä islamilaisten maiden vankiloissa istuu uskonnottomia, jotka odottavat kuolemantuomion täytäntöönpanoa.

Usein myös uskontojen sisällä on kuitenkin vallinnut erimielisyyttä siitä, voiko siveyttä (moraalia) olla olemassa ilman uskontoa. Kristinuskon perustajiin kuuluva Paavali puhuu Toisessa roomalaiskirjeessä (osa Raamattua) luonnollisesta laista, mikä pakanoillakin (tarkoittaa niitä, jotka eivät ole kristittyjä) on.

Toisaalta tämä luonnollinen siveys (moraali) ei kuitenkaan ollut Paavalin mielestä riittävä. Kaikkialla, missä hän puhuu ns. kristillisestä pelastuksesta (tarkoittaa taivaaseen pääsyä kuoleman jälkeen), hän korostaa ihmisen syntisyyttä (kristityt kutsuvat synniksi kristillisen moraalin vastaista toimintaa tai ajattelua). Paavali kehitti kristinuskoon opin, jonka mukaan ihminen pelastuu vain jumalan armosta ja Jeesuksen (kristinuskon jumalan toinen persoona) suorittaman sijaiskärsimyksen kautta.

Kristinuskossa kreikkalaiset ja itämaiset kirkkoisät kuten Clemens Aleksandrialainen (k. 202) ja Origenes (k. 254, nimiä ei tarvitse osata) pitivät suuressa arvossa kreikkalaisia ajattelijoita, ja tästä syystä he myös antoivat arvoa sille luonnolliselle siveydelle (moraalille), jota nämä edustivat. Sitä vastoin latinalaiset kirkkoisät, etenkin Tertullianus (k. 220) ja Augustinus (k. 430) eivät ainoastaan vastustaneet silloista todellisuustutkimusta ja "pakanallista" ajattelua yleensä, vaan he kielsivät luonnolliselta siveydeltä (moraalilta) kaiken arvon. "Pakanain hyveet eivät ole kuin loistavia paheita" - näissä Augustinuksen kuuluisassa sanoissa on puhtaasti uskonnollisen moraalin periaate lausuttu ilmi jyrkimmässä muodossaan. Kristillinen kirkko kannatti yleensä keskiajalla tätä Augustinuksen käsitystä.

Mutta vastakkaisia mielipiteitäkään ei puuttunut. Afrikkalainen munkki Pelagius kannattajineen edusti optimistisempaa käsitystä ihmisestä, ja siihen sisältyi myös käsitys, että siveys (moraali) oli mahdollinen ilman uskoakin. Pelagiuksen oppi tuomittiin kirkon taholta.

Mainittakoon, että ns. protestanttiset kristityt, joihin Suomen evankelis-luterilaiset kristityt kuuluvat, ovat lähempänä lännen ”kirkkoisiä” kuin idän ”kirkkoisiä”. Katolinen kirkko on viime vuosikymmeninä lähestynyt tässä kysymyksessä protestantteja. Kuitenkaan valtava enemmistö Suomen evankelisluterilaisista ei Suomen Gallupin vuonna 1973 suorittaman tutkimuksen mukaan perusta siveyttään (moraaliaan) uskontoon.

Uskonnollista siveyttä (moraalia) on puolustettu mm. sillä perusteella, että jumalallinen alkuperä antaa siveydelle (moraalille) ehdottoman pätevyyden. Mutta miten voidaan yksittäisessä tapauksessa tietää, mitä jumala tahtoo? Esimerkiksi kristinusko vastaa tähän, että jumalan tahto on ilmoitettu Raamatussa. Vastaavasti islamin mukaan jumalan tahto on ilmoitettu Koraanissa. Hindulaisuuden mukaan jumalan tahto löytyy myös pyhistä kirjoituksista, joista kaikkein pyhimpiä ovat Vedat. (Kirjojen nimiä ei tarvitse osata).

Pyhät kirjat eivät kuitenkaan siveellisissä (moraalisissa) kysymyksissä anna mitään täysin luotettavaa opastusta: niissä ilmenee sangen erilaisia, vieläpä sangen ristiriitaisiakin moraalisia käsityksiä. Esimerkiksi kristinuskon Raamatulla on puolusteltu sekä sotaa että rauhaa, sekä rotusortoa että ihmisten tasa-arvoisuutta, sekä miehen ylemmyyttä naiseen nähden että sukupuolten välistä tasa-arvoa jne. Joka tapauksessa pyhien kirjojen säännöt ovat siinä määrin epäselviä, että tulkinnan saa ainoastaan jokin uskonnon arvovaltainen henkilö (esimerkiksi kirkko tai pappi) antaa.

Kristillisen kirkon roomalaiskatolisen haaran oppi-isänä tunnettu Tuomas Akvinolainen (k.1274) yritti sovittaa yhteen uskonnon siveyttä (moraalia) ja luonnollista siveyttä (moraalia). Hänen mielestään hyvä ei ole hyvää vain sen tähden, että jumala sitä tahtoo, vaan jumala tahtoo sitä siitä syystä, että se on hyvää.

Ihmiskeskeisen siveyden (moraalin) juuret ulottuvat hyvin kauas ihmiskunnan menneisyyteen. Usein ihmiskeskeinen siveys (moraali) on liittynyt ateismin nousukausiin. Vanhimmat kirjatut ateistiset liikkeet esiintyivät Intiassa ja Kaksoisvirranmaassa noin 3 000 vuotta sitten. Esimerkiksi Intiassa ateistien omat kirjoitukset ovat hävinneet, mutta ateistien mielipiteitä voidaan löytää kirjoittajien jyrkästi arvostelemina myös hindujen pyhistä kirjoista kuten Vedoista ja Upanishadeista. Svansnaved Upanishad, joka kirjoitettiin n. 700 - 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua, sanoi mm.:

"Ei ole mitään jälleensyntymistä, ei mitään jumalaa, ei mitään taivasta, ei mitään helvettiä. Kaikki perinteinen kirjallisuus on itserakkaiden hölmöjen työtä, luonto on kaiken luoja, ja aika kaiken hävittäjä, nämä määräävät asioista eivätkä palkitse hyvettä tai pahetta määrätessään ihmisen onnellisuudesta ja kurjuudesta. Kauniiden puheiden pettämät ihmiset turvautuvat jumaliin ja temppeleihin, kun todellisuudessa ei ole mitään eroa jumalan (Vishnu, hindujumaluuden toinen persoona) ja koiran välillä."

Lainausta (sitaattia) arvioitaessa on huomattava, että hindulaisuudessa ihmisen kurjuuden ajatellaan olevan rangaistusta edellisessä elämässä tehdyistä pahoista teoista. Mainittakoon, että hindulaisuudesta tämä oppi on periytynyt myös osaan buddhalaisuutta.

Uskonnottoman siveyden (moraalin) historiassa mainitaan usein muinaisen Kreikan sofistit (sofia=viisaus). Sofistit olivat sen ajan opettajia jatodellisuustutkijoita. Myöhemmin sofisteja on usein pidetty turhanpäiväisen viisastelun harjoittajina, mutta tämä arvostelu on ollut epäoikeudenmukaista. Arvostelun pohjana ovat olleet sofistien vastustajan Platonin (k. 347 eaa.) kirjat (nimiä ja sivistyssanoja ei tarvitse osata).

Sofistit päätyivät siihen tulokseen, että valtioiden lait ja ihmisten siveys (moraali) eivät olleet muuta kuin ihmisten välisiä sopimuksia. Tämä johti sofistit opettamaan siveyden (moraalin) suhteellisuutta.

Hippias opetti, että kaikki ovat kansalaisia luonnonvaraisesta, vaikka he sovinnaissääntöjen mukaan kuuluvat eri valtioihin. Sillä yhtäläinen on luonnon mukaisesti sukua yhtäläiselle. Mutta sovinnaistavat ovat ihmisten hirmuvaltiaita (tyranneja) ja pakottavat syntymään paljon sellaista, joka on luonnonvastaista.

Eräät sofistit saattoivat tuomita jopa orjuuden, jota siihen aikaan pidettiin hyväksyttynä järjestelmänä, luonnottomaksi ja hylättäväksi.

Protagoras, joka on tullut kuuluisaksi sanoistaan "ihminen on kaiken mitta", katsoi valtion syntyvän luonnollisena seurauksena ihmisten elämänoloista. Ellei olisi yhteiskuntaa, ihmissuku tuhoutuisi elämäntaistelussa.

Joidenkin sofistien kerrotaan myös väittäneen, että jos annettaisiin ihmisten heittää yhteen läjään kaikki ne tavat, joita he pitävät hyvinä ja jaloina, ja sen jälkeen jokainen saisi tästä läjästä valita ne, jotka hänen mielestään ovat huonoja ja häpeällistä, niin ei jäisi jäljelle mitään, vaan kaikki tulisi jaettua kaikkien kesken.

Edellä mainittujen kansanvaltaisten (demokraattisten) sofistien lisäksi oli myös niitä, joiden mielestä ihmisillä oli täydet oikeudet toteuttaa itsekkäitä pyrkimyksiään.

Euroopassa renessanssi ja valistusajattelun nousu merkitsivät siveyden (moraalin) vapautumista uskonnon herruudesta. Myös luontaisoikeus vaikutti käsityksiin moraalista.

Tehtäviä:

1. Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä on tavoilla ja siveysnormien (moraalinormien) edellyttämillä teoilla?

2. Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä on laeilla ja siveysnormeilla (moraalinormeilla)?

3. Mikä on siveyden (moraalin) merkitys yhteiskunnalle? Mikä on moraalin eli siveyden alkuperä?

4. Miten velvollisuudentunto on syntynyt? Mitä tarkoittaa katumus?

5. Mitä mieltä uskonnot ovat moraalin eli siveyden alkuperästä?

6. Mitä mieltä uskonnottomat ovat moraalin eli siveyden alkuperästä?

7. Luettele viisi jonkin uskontokeskeisen siveysnormiston (moraalinormiston, esim. islamin) siveysnormia (moraalinormia).

8. Mitä a) kristityt, b) uskonnottomat tarkoittavat sanalla omatunto?

Ajatustunteet ja siveys

Kysymystä siitä, kumpi vaikuttaa enemmän yksilön siveellisissä (moraalisissa) valinnoissa, tunteet vai järki, on askarruttanut ihmisiä antiikin ajoista asti. Kreikkalaiset korostivat erityisesti järkeä, ja Platonin käsitys, että hyve on tietoa, kuvastaa tätä suuntausta.

Valistusajattelijat korostivat yleensä järjen merkitystä siveellisissä (moraalisissa) valinnoissa. Tämä aiheutti vastareaktion. Shaftesbury (k.1713) korosti sosiaalisten tunteiden, säälin, rakkauden ja hyväntahtoisuuden merkitystä, jotka hänen mielestään kuuluvat ihmisen synnynnäisiin kykyihin.

Shaftesburyn aatteet vaikuttivat etenkin Francis Hutchesoniin (k. 1747 ), joka koetti todistaa erityisen siveys- (moraalisen) aistin olemassaoloa.

Englantilaisiin tunnemoralisteihin kuuluivat myös David Hume (k.1776) ja Adam Smith (k.1790). Hume katsoi, että siveelliset (moraaliset) tunteet eroavat muista tunteista pyyteettömän luonteensa vuoksi. Ihmiset eivät ole puhtaasti itsekkäitä olentoja, vaan he voivat välittömästi eläytyä toisten tiloihin ja tuntea toisiaan kohtaan myötätuntoa. Adam Smith puolestaan kiinnitti huomionsa myös teon sisäisiin vaikuttimiin.

Myös suomalainen Edward Westermarck korosti tunteiden merkitystä siveyden (moraalin) perustana.

Hobbesin mielestä oikeata hyvää ei voinut olla muu kuin se, mikä edistää yksilön itsesäilytystä. Ihminen on Hobbesin mielestä järkiolento. Locke erosi Hobbesista monessa suhteessa, mutta hänkin piti itserakkautta siveellisen (moraalisen) toiminnan äärimmäisenä vaikuttimena. Ainoa, mitä tarvitaan, on olio, joka kykenee tuntemaan mielihyvää ja tuskaa ja harkitsemaan niiden johdosta

Bentham puolestaan väitti, ettei siveyssanoilla (moraalisanoilla) ole mitään merkitystä ellei niitä selitetä hyödyn periaatteen mukaisesti.

Emootio ei ole pelkkä tunne, vaan se sisältää aina myös järkeilyä. Emootioita ovat esimerkiksi rakkaus, viha, kostonhalu ja huumori. Tarkastellaan esimerkiksi vihastumista. Mitä se on? Kun vihastumme, kasvomme saattavat punottaa ja meillä saattaa olla tiettyjä aistimuksia. Mutta vaikka useimmat ihmiset niin luulevat, vihastuminen ei ole pelkkä tunne. Olet aina vihastunut jostakin ja jollekin. Vihastuminen sisältää aina myös ajatuksen. Sinun ajatuksesi aiheuttaa sinun tunteesi. Jos esimerkiksi joku on tehnyt sinulle mielestäsi väärin, saatat vihastua. Emootio sisältää tilanteen, ajatuksen, tunteen ja toimintaa.

Emootioita on haluttu käyttää myös siveysarvostelmien (moraaliarvostelmien) ja siveyskäskyjen (moraalikäskyjen) merkityksen selittämiseen. Tunnetuimmat näin ajattelevat lienevät olleet A. J. Ayer ja C. L. Stevenson. Ayerin mielestä siveysarvostelmat (moraaliarvostelmat) ovat ilmauksia emootioista samaan tapaan kuin huudahdukset. Kun sanon, että tappaminen on väärin, sanon jotakin samantapaista kuin jos sanoisin "tappaminen, böö!" C. L. Stevensonin mielestä arvoarvostelmat ilmaisevat puhujan mieltymyksiä ja yrittävät herättää kuulijassa samanlaisia mieltymyksiä.

Varhainen looginen empirismi (Moritz Sclick) painotti emootioiden merkitystä moraalin pohjana.

Moraaliajattelussa on usein korostettu myös tarvetta hillitä haitallisia emootioita kuten viha, kateus, mustasukkaisuus, kostonhalu, syyllisyydentunto, pelko, alemmuudentunto jne. Ensiksi voidaan todeta, että koska emootioihin sisältyy ajattelua, ajattelua muuttamalla voidaan hillitä emootioita. Esimerkiksi viha, kateus ja kostonhalu voidaan helposti todeta itselle vahingollisiksi. Toiseksi voidaan todeta, että emootioiden "ilmaiseminen" eli purkaminen ei useinkaan ole omiaan hillitsemään niitä, vaan saattaa syntyä esimerkiksi vihan tai koston kierre, josta on vaikea päästä eroon.

Velvollisuuteen perustuvat siveyskäsitykset ja niiden arviointia

Velvollisuuteen perustuvat siveyskäsitykset painottavat, että meillä on tiettyjä velvollisuuk­sia, tekoja, jotka meidän pitää tai joita meidän ei pidä tehdä. Tämän käsityksen mukaan siveellinen toiminta on velvollisuuksien suorittamista, ja velvollisuudet on tehtävä riippumatta siitä, mitä seurauksia niistä on. Velvollisuussiveyden er

rottaa seuraussiveydestä se, että jotkin teot ovat ehdottomasti oikein tai ehdottomasti väärin riippumatta siitä, mitä seurauksia niistä on.

Velvollisuuksien teorialla on vieraskielinen nimitys deontologia (kreikankielen deon = velvollisuus). (Tätä nimitystä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa.)

Käsitystä, että velvollisuudet ovat arvoista riippumattomia, sanotaan deontologiseksi siveydeksi. (Tätä nimitystä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa.) Deontologisia siveyskäsityksiä ovat esim. sisäiseen oivallukseen perustuva siveys (intuitionismi), velvollisuussiveys, sopimussiveys ja ihmisoikeussiveys.

Velvollisuussiveyden piirteitä uskonnoissa ja aatteissa

Suurimmat uskonnot asettavat kannattajilleen monenlaisia velvollisuuksia. Jyrkimmillään ne esiintyvät käskyinä ja kieltoina.

Tehtäviä:

1. Etsikää viisi velvollisuutta a) jostakin kristinuskon suunnasta b) jostakin islamin suunnasta c) jostakin hindukulttuurista d) jostakin buddhalaisuuden suunnasta

Usein ”oikein” tarkoittaa uskonnossa jumalien väitetyn tahdon mukaista käyttäytymistä ja ”väärin” jumalien tahdon vastaista käyttäytymistä.

Uskontojen mukaan jumalien tahto on kirjoitettu esimerkiksi Raamattuun tai Koraaniin. Us­konnolliset johtajat päättävät usein uskonnon kannattajien velvollisuuksista.

Jos jumalat päättävät, että jokin teko on oikein, voidaan kysyä, tahtovatko jumalat sitä siksi, että se on oikein, vai onko se oikein siksi, että jumalat tahtovat sitä.

Jos jumalat tahtovat jotain siksi, että se on oikein, siveys on jumalista riippumaton. Tällöin siveys voitaisiin esittää puhumatta jumalista mitään. Korkeintaan voitaisiin väittää, että ju­malat ovat ihmisiä pätevämpiä esittelemään siveyttä.

Jos teko on oikein pelkästään siksi, että jumalat sitä tahtovat, siveydeltä putoaa kokonaan pe­rusta. Jumalat voivat määrätä esimerkiksi murhaamaan. Raamatussa kerrotaan, että juutalais­ten jumala käski tappaa vihollisten naiset ja lapset, kamelit ja aasit, mutta säästää neitsyet. Uskontojen kannattajat voivat väittää, etteivät jumalat käske tehdä pahaa, koska jumalat ovat hyviä. Mutta mitä tarkoittaa se, että jumalat ovat hyviä? Ovatko jumalat hyviä siksi, että he ovat jumalia, vai onko hyvälle jokin muu peruste?

Kristinuskon mukaan kristinuskon jumala on hyvä. Islamin mukaan islamin jumala voi olla hyvä tai paha. Buddhalaisuuden mukaan jumalat, sikäli kuin heitä on olemassa, eivät ole ns. valaistuneen ihmisen yläpuolella (eivätkä oikeastaan edes tavallisen ihmisen yläpuolella).

Jos jumalia ei ole olemassa, jumalien tahtoon perustuvalta siveydeltä putoaa kokonaan pohja.

Joissakin uskonnoissa (eräät intialaiset uskonnot) suhde jumalaan ei ole niinkään oikean ja väärän kysymys vaan palvoja on sitoutunut tiettyyn elämäntapaan. Sitä ei pidetä velvoittavana niille, jotka eivät ole palvojia.

Useimmiten uskonnot ovat velvollisuussiveyden ja seuraussiveyden sekoituksia. Jos uskonto sa­noo jumalien palkitsevan tai rankaisevan ihmisiä heidän tekojensa perusteella, kyse on seura­ussiveydestä. Kristinuskon väite, jonka mukaan ihminen saavuttaa ikuisen onnellisen elämän uskomalla jumalan olemassaoloon, on seuraussiveyttä.

Velvollisuussiveyden piirteitä esiintyy myös poliittisissa aatteissa kuten liberaalissa ihmisoikeussiveydessä (esim. John Rawls) ja kommunismissa. Kui­tenkin politiikkaa usein arvioidaan sen väitettyjen tai todellisten seurausten perusteella.

Tehtävä:

1. Lukekaa Raamatusta Samuelin kirjan 15. luku ja verratkaa siinä esitettyä kertomusta Palestiinan viimeaikaisiin tapahtumiin.

Velvollisuussiveys ja sen arviointia

Puhtaan velvollisuussiveyden mukaan tekoja on arvioitava pelkästään velvollisuuden eikä tun­teiden, taipumusten tai saavutettavan hyödyn perusteella. Esimerkiksi jos lahjoitan rahaa ke­hitysmaiden asukkaiden auttamiseen, koska säälin köyhiä ihmisiä, en velvollisuussiveyden mu­kaan toimi siveellisesti. Jos lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteen saadakseni hyvää mainetta, en velvollissiveyden mukaan toimi siveellisesti.

Eräille (esimerkiksi Immanuel Kantille) lähes ainoa hyväksyttävä teon vaikutin on velvollisuudentunto. Monet ovat kuitenkin eri mieltä siitä, ettei esimerkiksi tunteilla ja säälillä saisi olla mitään tekemistä tekoja arvioitaessa.

Joskus velvollisuussiveydessä oletetaan, että kaikkien pitäisi olla siveellisiä. Kun emme voi vaikuttaa tekojen seurauksiin tai edes arvioida niitä, ajatellaan, että teko on oikein, jos tekijä on tehnyt velvollisuutensa.

Usein velvollisuussiveydessä ajatellaan, että koska emme voi vaikuttaa tunteisiimme, ne ovat huono perusta siveydelle.

Siveysperiaatteista

Velvollisuussiveyden mukaan meidän on esimerkiksi autettava tarpeessa olevia, koska se on velvollisuutemme. Muita käsityksiä ovat esimerkiksi:

Meidän on autettava tarpeessa olevia, koska meidät palkitaan siitä.

Meidän on autettava tarpeessa olevia, jos meistä tuntuu siltä.

Meidän on autettava tarpeessa olevia, jos säälimme heitä.

Meidän on autettava tarpeessa olevia, jos se lisää onnellisuutta.

Meidän on autettava tarpeessa olevia, koska meille on siitä myöhemmin henkilökohtaista hyötyä.

Tehtävä:

1. Tutkikaa mitä muita käsityksiä tähän listaan voidaan lisätä.

2. Pohtikaa miten velvollisuuksien noudattamista voitaisiin perustella.

Ehdottomat velvollisuudet

Velvollisuussiveyden kannattajat esittävät usein ehdottomia velvollisuuksia kuten esimerkiksi ”sinun on aina puhuttava totta”, ”pidä aina lupauksesi” tai ”tappaminen on kiellettyä kaikissa olosuhteissa”. Velvollisuussiveyden mukaan näitä velvollisuuksia on noudatettava täysin riippumatta siitä, mitä seurauksia niistä on.

Ehdolliset velvollisuudet

Ehdollinen velvollisuus on esimerkiksi ”jos haluat olla arvostettu, puhu aina totta” tai ”jos et halua joutua vankilaan. älä tapa”.

Yleistettävyys, kultainen sääntö

Usein etsitään siveysperiaatteita, joka olisivat mahdollisimman yleispäteviä. On ajateltu (esimerkiksi Immanuel Kant), että meidän olisi toimittava sellaisten siveysperiaatteiden mukaan, joista voitaisiin tehdä yleismaailmallisia lakeja (tätä kutsutaan kategoriseksi imperatiiviksi, sivistyssanan opetteleminen on vapaaehtoista).

Jos minusta on oikein, että voin varastaa, jos minulla ei ole riittävästi rahaa, tästä periaatteesta olisi voitava tehdä yleismaailmallinen laki.

Yleistää voidaan tietysti muitakin kuin siveysperiaatteita. Esimerkiksi voitaisiin ajatella yleistettäväksi periaate ”näytä aina kieltäsi itseäsi pitemmille”.

Todennäköisesti jo isoilla apinoilla esiintyvä, muinaisintialaisten ja kiinalaisten ns. kultainen sääntö on eräs muunnos yleistettävyyssäännöstä. Toinen versio kultaisesta säännöstä on ”tee toisille sitä, mitä toivoisit tehtävän itsellesi” ja toinen versio ”älä tee toisille sitä, mitä et toivoisi tehtävän itsellesi”.

Kaikkia sääntöjä ei voida edes ajatella yleistettäviksi. Esimerkiksi ”älä koskaan tee työtä” on mahdoton, jos kaikki ryhtyvät sitä noudattamaan.

Yleistettävissä oleva selvästikin siveysperiaate olisi esimerkiksi ”älä koskaan kiduta lapsia”.

Älä kohtele ihmisiä pelkkinä välineinä

Paljon keskusteltu siveysperiaate on ”kohtele ihmisiä aina päämäärinä sinänsä, älä koskaan pelkkinä välineinä päämäärien saavuttamiseksi” (esimerkiksi Immanuel Kant). Tähän voisi heti huomauttaa, että kuinkahan moni työnantaja pitää työntekijöitä päämäärinä sinänsä eikä välineinä (työvoimana). Periaatteen mukaan ihmisiä ei pitäisi hyväksikäyttää, sen sijaan pitäisi kunnioittaa heidän omaa tahtoaan ja toiveitaan.

Tehtäviä

1. Keksikää mahdollisimman monta sellaista siveysperiaatetta, jota ei voida yleistää.

2. Keksikää mahdollisimman monta sellaista siveysperiaatetta, jotka voitaisiin yleistää.

Miksi huonoja keinoja käytetään hyvien päämäärien saavuttamiseen? Minkälaisia seurauksia tästä voi olla? Mainitkaa joitakin esimerkkejä.

Velvollisuussiveyden arviointia

Tyhjyys

On sanottu, että yleistettävyysperiaate on tyhjä, se ei anna apua siveellisten ratkaisujen teossa. Vaikka yleistettävyysperiaatteeseen lisätään kielto käyttää ihmistä pelkkänä välineenä, näiden periaatteiden perusteella on vaikea ratkaista, mitä pitäisi tehdä.

Ristiriidat

Velvollisuudet joutuvat helposti keskenään ristiriitaan. Jos velvollisuus on puhua aina totta, ei saa valehdella rikolliselle, joka etsii totuuden puhujan ystävää murhatakseen hänet (Immanuel Kantin oma esimerkki). Jos velvollisuuksien lista sisältää muutamia tärkeitä velvollisuuksia, on yleensä osoitettavissa, että velvollisuudet joissakin olosuhteissa joutuvat ristiriitaan keskenään.

Velvollisuussiveyden mukaan jotkut teot ovat pakollisia, jotkut sallittuja ja jotkut kiellettyjä. Erityisesti kiellot aiheuttavat velvollisuussiveydelle ongelman. Jos joku teko on kielletty, sitä ei saa tehdä, vaikka teon tekemisellä estettäisiin suuri määrä samaa kiellettyä tekoa myöhemmin.

Myös siveettömiä periaatteita voidaan yleistää

Villin lännen rikkaiden periaate ”tapa kaikki, jotka asettuvat tiellesi”, voidaan yleistää, mutta on vaikea pitää periaatetta siveellisesti hyväksyttävänä. Tässä kohden voidaan vedota esimerkiksi siihen, että ihmisiä ei saa kohdella pelkkinä välineinä. Toisaalta on kulttuureja, joissa on hyväksytty ja yleistetty monia selvästi epäinhimillisiä periaatteita kuten noituudesta epäiltyjen polttaminen roviolla (kristillinen kulttuuri uuden ajan alussa), avioliiton ulkopuoliseen sukupuolisuhteeseen syyllistyneen naisen kivittäminen kuoliaaksi (monet islamin kulttuurit), lesken polttaminen aviomiehen roviolla (hindukulttuurit) jne.

Tässä kohden on huomattava, ettei yleistämisen ole tarvinnut olla sataprosenttista pahojen seuraamusten synnyttämiseksi.

Epäuskottavuus

Vaikka velvollisuussiveydessä on paljon vakuuttavia piirteitä kuten toisten ihmisten etujen kunnioittaminen, siinä on myös vakavia puutteita kuten esimerkki totuuden puhumisesta ihmiselle, joka etsii ystävääni murhatakseen hänet, ja lukuisa määrä vastaavia esimerkkejä osoittavat.

Velvollisuussiveys ei pysty perustelemaan, miksi nimenomaan velvollisuuksien noudattaminen on siveyden perusta.

Velvollisuussiveys (esimerkiksi Immanuel Kant) ei yleensä anna riittävästi painoa esimerkiksi tunteille, myötätunnolle ja säälille.

Velvollisuudentuntoiset mutta tyhmät tai epäpätevät ihmiset saattavat aiheuttaa paljon kärsimystä ja kuolemaa. Jos heitä arvioidaan pelkästään velvollisuuksien täyttämisen perusteella, heitä ei voida moittia. Jos joku katsoo velvollisuudekseen kuivattaa kastuneen kissan mikroaaltouunissa, mutta kissa palaa kuoliaaksi, kuivattajaa ei voida moittia.

Velvollisuussiveyden suuri ongelma on, mitä velvollisuuksia kullakin ihmisellä on ja mitä ei ole. Yleensä velvollisuuksista jossakin yhteisössä ollaan erimielisiä.

Uskonnottomien oikeuksia jyrkästi vastustava mutta velvollisuussiveyttä perusteellisesti puolustava suomenkielinen esitys on historian professorin Juha Sihvolan teoksessa ”Maailmankansalaisen etiikka”, Otava, 2004, ISBN 951-1-18364-8.

Tehtäviä:

1. Miksi yhteiskunta asettaa yksilöille erilaisia velvollisuuksia? Mainitkaa joku tällainen velvollisuus. Mitä tapahtuu, jos velvollisuuksia ei noudateta?

2. Seuraava tehtävä tehdään kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmä yrittää laatia listan ristiriidattomista velvollisuuksista ja toinen yrittää löytää velvollisuuksien välisen ristiriidan. Velvollisuuksia on keksittävä vähintään kymmenen kappaletta.

3. Pohtikaa mikä velvollisuussiveydessä on a) kivaa b) vastenmielistä.

4. Pohtikaa miten velvollisuudet jakautuvat erilaisissa perheissä.

Hyveet

Hyveajattelun ongelmia

Hyveajattelun pääongelma on kysymys siitä, mitkä taipumukset ovat hyveitä, mitkä paheita ja mitkä eivät kumpaakaan.

Hyveajattelun kannattaja saattaa vastata, että hyveitä ovat ne taipumukset, jotka saavat ihmiselämän kukoistamaan. Tästä vastauksesta on melko vähän apua. Hyveajattelun kannattajat laativat usein listoja hyveistä kuten hyväntahtoisuus, rehellisyys, reiluus, rohkeus, anteliaisuus, luotettavuus jne. Listat kuitenkin eroavat toisistaan, ja on kiistoja siitä, mitkä ovat hyveitä. Usein on epäselvää, millä perusteella jotain piirrettä pidetään hyveenä.

Voidaan väittää, että se, mitä joku pitää hyveenä, heijastaa vain ennakkoluuloja: joku voi pitää hyveenä hyvän viinin juontia ja joku toinen paheena. Vielä suurempia eroja voi nähdä kulttuurien välillä. Hyveajattelijat vastaavat tähän, että on olemassa yleismaailmallisia hyveitä – esimerkiksi totuudellisuus – jotka ovat hyveiden listassa paikallisten hyveiden – esimerkiksi pöytätapojen noudattamisen – yläpuolella.

Uskonnoissa hyveenä pidetään yleensä oman uskonnon jumalaan uskomista ja muiden uskontojen jumaliin uskomista tai jumalattomuutta eli ateismia paheina. Itse asiassa tämä uskontojen piirre on eräs eniten maailmanhistoriassa kärsimystä aiheuttaneita. Yksiavioisuuden kannattaja voi pitää yhden sukupuolikumppanin ihmistä hyveellisenä, moniavioisuuden kannattaja voi pitää hyveenä moniavioisuutta.

Hyveajattelu olettaa usein, että on yleinen ihmisluonto johon kuuluu kaikille ihmisille yhteisiä tunneajatuksia (emootioita) ja käyttäytymispiirteitä. Tässä se asettuu moniarvoisen ihmiskäsityksen vastakohdaksi, ja usein hyveajattelu on ihmisiä alistavaa.

Onko suvaitsevuus hyve?

Suvaitsevaisuus on Unescon määritelmän mukaan "meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. – - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille." (Unescon yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista)

Suvaitsemattomuus on sitä, ettei hyväksy, siedä tai suvaitse tapoja tai uskomuksia, joita muilla ihmisillä on. Suvaitsemattomuus ilmenee esimerkiksi siinä, ettei anneta muiden toimia tai ajatella eri tavalla, kuin itse toimii tai ajattelee. Suvaitsemattomuus voi johtaa siihen, että ihmisiä kohdellaan epäreilusti heidän ajattelunsa, taipumustensa tai jopa vaatetuksensa takia. Suvaitsevaisuus on taas sitä, että kunnioittaa muiden ihmisten mielipiteitä ja tapoja, vaikka ne olisivat erilaisia kuin omat.

Vaikka suvaitsevuutta ylistetään kansainvälisissä julistuksissa, suvaitsevuus ei ole hyve. Mitä tahansa ei pidä suvaita. Esimerkiksi eräissä islamin maissa tapahtuvaa islamista luopuneiden, avionrikkojien ja Muhammedia pilkanneiden surmaamista ei pidä suvaita. Islamilaisen oikeuden mukaisia varkaiden raajojen katsomisia ei pidä suvaita.

Koulussa esimerkiksi kiusaamista ja tappelemista ei pidä suvaita.

Se, mikä on toisissa olosuhteissa hyve, on toisissa olosuhteissa pahe

Esimerkiksi rehellisyys on usein hyvä asia, mutta joskus on siveämpää olla epärehellinen kuin rehellinen. Kansalaissodan aikaan tämän kirjoittajan isoisän kotiin tuli pyssy kädessä mies, joka etsi toista miestä tappaakseen tämän. Isoisä neuvoi pyssymiehen väärään suuntaan, ja yksi ihmishenki säästyi.

Rohkeutta pidetään yleensä hyvänä asiana, mutta uhkarohkeus on johtanut monen ihmisen kuolemaan. Uhkarohkea voi mennä vaikka heikoille jäille, mutta heikoille jäille on moni hukkunut. Liikenteessä uhkarohkeille käy usein huonosti.

Säästäväisyyttä pidetään usein hyveenä mutta ahneutta paheena. Kuitenkin on kyse saman asian eri asteista.

Hyvän uskonnottoman esityksen hyvesiveydestä on esittänyt edesmennyt Richard Taylor teoksessaan Good and Evil, A New Direction, Prometheus Bppks, 1984, ISBN 0-7975-237-8.

Tehtäviä:

1. Onko ihmisen kauneus hyve? perustele vastauksesi?

2. Onko ihmisen älykkyys hyve? Perustele vastauksesi.

3. Onko ihmisen varakkuus hyve? Perustele vastauksesi.

4. Onko köyhyys hyve? Perustele vastauksesi.

5. Luettele kymmenen asiaa, joita pitää sinun mielestäsi suvaita.

6. Luettele kymmenen asiaa, joita pitää sinun mielestäsi olla suvaitsematta.

7. Voidaanko a) poikien ympärileikkausta b) tyttöjen ympärileikkausta suvaita (Opettaja selittää, mitä nämä sanat tarkoittavat.).

8. Luettele kymmenen sellaista asiaa, joita monet pitävät hyveinä. Tutki, missä olosuhteissa ne eivät olekaan hyveitä.

9. Luettele kymmenen sellaista asiaa, joita monet pitävät paheina. Tutki, missä olosuhteissa ne eivät ole paheita.

Seuraussiveys

Seuraussiveydessä tekoja arvioidaan pikemmin tekojen seurausten kuin hyvien aikomusten tai velvollisuuksien näkökulmasta. Koska seurausten arvioiminen edellyttää pätevyyttä, seuraussiveys korostaa tietojen ja taitojen merkitystä. Seuraussiveydessä valehteleminen on melkein aina väärin, koska valehtelemisen seuraukset ovat yleensä vähemmän toivottavia. Jos joku etsii ystävääsi murhatakseen hänet, sinulla on seuraussiveyden mukaan oikeus valehdella murhaajalle pelastaaksesi ystäväsi.

Suurin hyvinvointi

Seuraussiveydessä pyritään usein arvioimaan tekoja sen perusteella, miten paljon ne lisäävät hyvinvointia ym. ”hyviä” asioita. Koska hyvinvoinnin kuten melkein minkä tahansa vastaavan inhimillisen olotilan määrällinen arviointi on vaikeaa, seuraussiveyden vastustajat hyökkäävät tavallisesti voimallisesti tämän teknisen vaikeuden kimppuun. Usein teon seurausten arviointi on kohtuullisen helppoa, mutta joskus se on vaikeaa ja joskus mahdotonta. Tärkeä syy seurausten arvioinnin vaikeuteen on se, että tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa.

Seuraussiveys ei ole professorien enemmistön suosiossa. Monet professorit kuitenkin myöntävät, että käytännön elämässä kuten talouden suunnittelussa ja lainsäädännössä sekä myös tavallisten ihmisten yksityisissä ratkaisuissa seurausten tarkastelu on tärkeää.

Merkillisenä on pidettävä myös professorien enemmistön epäsuoraa hyvinvoinnin lisäämisen vastustusta. Voidaan kysyä, onko oikeus hyvinvointiin vain rikkailla ja vaikutusvaltaisilla kuten professoreilla.

Muiden huomiointi

Kun aletaan ajatella siveellisesti, on ilmeisesti lähdettävä liikkeelle siitä, että meidän on otettava huomioon myös muut ihmiset kuin itsemme. Kaikkien niiden edut, jotka ovat asiassa osallisena, on huomioitava mahdollisimman hyvin. On pyrittävä toimimaan niin, että seuraukset ovat kaikille asianosaisille tasapainoisesti parhaat.

Näistä periaatteista voidaan joutua poikkeamaan, mutta poikkeamiselle on oltava hyviä syitä.

Itsekkyys ja muiden hyväksi toimiminen

Joskus seuraussiveyteen katsotaan kuuluvan myös sellaisen itsekkään siveyden (egoismin), jossa otetaan huomioon vain itselle koituvat seuraukset. Toisaalta usein on ajateltu, että itsekkyys ei ole siveyttä vaan siveyden puutetta. Myös itsekkyyssiveyden vastakohdan (altruismin) katsotaan luukuvan seuraussiveyteen.

Jos muut seuraussiveyden lajit eivät ole nykyään suosiossa, toisin on itsekkyyssiveyden laita.

Tehtäviä:

1. Pohtikaa mitä asioita kuuluu hyvinvointiyhteiskuntaan.

2. Tutkikaa millä perusteilla hyvinvointiyhteiskuntaa puolustetaan ja vastustetaan Suomessa.

3. Pohtikaa yritysten johtajille maksettavien optioiden (osakekursseista riippuvien palkkioiden) oikeutusta.

4. Mistä syystä itsekkyyssiveys on suosiossa mutta toisten hyväksi toimimisen siveys epäsuosiossa?

Seuraussiveyden arvostelua

Seuraussiveys eroaa muista siveyskäsityksistä siinä suhteessa, että se perustuu yhteen periaatteeseen, joka on helposti ymmärrettävissä ja sovellettavissa. Tällöin on helppoa keksiä esimerkkejä sellaisista poikkeuksellisista olosuhteista, joissa valinta seurausten perusteella näyttää ongelmalliselta.

Esimerkiksi sisäisen oivallukseen (intuitioon) perustuvissa siveyskäsityksissä voidaan aina väittää, että se valinta, joka tuntuu meistä hyvältä, on oikea. Tässä on ongelmana se, että jossakin muussa kulttuurissa aivan eri asiat saattavat tuntua hyviltä. Meitä saattaa kauhistuttaa esimerkiksi ihmissyönti, mutta ihmissyöjäkulttuurissa se saattaa tuntua aivan oikealta. Vastaavasti voidaan kuvitella ihmisen kaltaisia vieraan planeetan olentoja, joista ihmisten syöminen on joka tapauksessa oikeutettua.

Ihmissyöjäesimerkki

Perinteinen esimerkki, jota on käytetty seuraussiveyttä vastaan, on joukko samassa veneessä merellä ajelehtivia ihmisiä, jotka kuolevat nälkään, jos jotakin ihmistä ei syödä. Tällaista ihmissyöntiä tiedetään todella tapahtuneen. Seuraussiveyden vastustajien esimerkit ovat useimmiten tämän ihmissyöjäesimerkin muunnoksia. Seuraavassa on tarkasteltu viime vuosikymmenten tärkeimpiä esimerkkejä.

Sotavankien syöminen lienee muuttunut sotavankien orjaksi ottamiseksi alun perin seuraussiveyden perusteella: orjasta oli enemmän hyötyä kuin yhdestä syödystä ihmisestä. Orjuuden loppuminen Euroopassa johtui myös seurausten huomioon ottamisesta: Orjien pitäminen ei ollut enää kannattavaa.

Orjuuden kaltaiset järjestelmät eivät ole kuitenkaan koskaan loppuneet: Palkkatyöläinen on edelleen paljolti isäntiensä eli työnantajien armoilla. Työläisten aseman ja työilmapiirin parantamista perustellaan juuri nyt sillä, että siitä olisi isännillekin eli työnantajille enemmän hyötyä kuin nykyisestä tilanteesta.

Tehtävä:

1. Pohtikaa pitäisikö yksi veneessä olevista ihmisistä syödä

a. velvollisuussiveyden mukaan

b. seuraussiveyden mukaan.

2. Jumalattomien eli ateistien ei tiedetä harjoittaneen ihmissyöntiä. Mistä tämä johtuu?

3. Jos ihmissyönti katsotaan välttämättömäksi, pitääkö odottaa, että yksi veneessä ollut on ensin kuollut ja syödä sitten vainaja vai pitäisikö esimerkiksi arvalla valittu ihminen tappaa muiden syötäväksi?

Kidutus

Seuraussiveyden arvostelijat asettavat usein vastakkain esimerkiksi kiduttajan onnellisuuden ja kidutetun kärsimykset. Jos kiduttajan onnellisuus ylittää kidutetun kärsimykset, seuraussiveyden vastustajat väittävät, että seuraussiveyden perusteella kidutus on hyväksyttävää. On myös keskusteltu siitä, onko ooppera suurempi nautinto kuin jalkapallo-ottelu. Pitäisikö esimerkiksi ns. kulttuurinautinnot asettaa seksin tai syömisen antamien nautintojen edelle? On sanottu, että on parempi olla viisas ihminen kuin onnellinen sika.

Tehtävä:

1. Pohtikaa kidutuksen oikeutusta

a. velvollisuussiveyden

b. seuraussiveyden

näkökulmasta.

2. Pohtikaa erityisesti, kuuluuko oikeus kiduttaa vähemmistönä olevien onnellisten kiduttajien ihmisoikeuksiin

Auttaisiko seuraussiveys liikaa vähäosaisia?

Varsin vähäisellä maailman rikkaiden liikakulutuksen vähentämisellä ja käyttämällä säästyvät pääomat esimerkiksi köyhien maiden sairauksien ja aliravitsemuksen poistamiseen rikkaiden onnellisuutta ja hyvinvointia ei juuri vähennettäisi mutta köyhien onnellisuutta ja hyvinvointia varmasti lisättäisiin

Jotkut professorit ovat erikoistuneet ”todistamaan”, että rikkaiden rikastuminen on myös köyhimpien etu.

Tehtävä:

1. Pohtikaa pitääkö väite ”rikkaiden rikastuminen on myös köyhimpien etu” paikkansa.

2. Jos väite pitäisi paikkansa, olisiko sen mukaisesti toimittava

a. velvollisuussiveyden

b. seuraussiveyden näkökulmasta,

3. Jos väite pitää paikkansa, miten on selitettävissä se, että maailman hyvin köyhien (absoluuttisesti köyhien) ihmisten määrä kasvaa koko ajan vaikka maailman rikkaimmat ovat rikkaampia kuin koskaan?

Huono tai tahallisesti väärä seurausten arviointi

Seuraussiveyttä on käytetty myös esimerkiksi lasten ruumiillisen kurittamisen (oletetaan sillä olevan hyviä seurauksia myöhemmin), vähäosaisten auttamisen laiminlyömisen (oletetaan, että vähäosaiset jättäytyvät avun varaan) ja jopa kuolemanrangaistuksen (oletetaan, että se vähentää rikollisuutta) puolustamiseen. Vastaväitteenä voidaan esittää, että kyseessä ovat virheelliset uskomukset.

Esimerkiksi ydinvoimalan rakentamisen seuraukset saattavat olla liian vaikeita asiasta päättävien ratkaistaviksi. Seuraussiveyteen on joskus muotoiltu sääntöjä tämäntapaisten tilanteiden varalle. Eräs sellainen sääntö voisi olla, että jos seuraukset saattavat olla erinomaisen hyvät tai hyvin vaaralliset mutta on etukäteen vaikea sanoa, kummatko ne ovat, riskejä ei ole otettava. Tähänkin on tehtävä poikkeus sen tilanteen varalle, että on pakko tehdä jotain, vaikka seurauksista ei ole varmaa tietoa. Jotkut ovat ehdottaneet, että tällöin olisi toimittava perinteisellä tavalla, mutta koska perinteiset tavat juontavat usein juurensa taikauskoisesta menneisyydestä, neuvo saattaa olla huono.

Tehtävä:

1. Etsikää mahdollisimman paljon lisää esimerkkejä, joissa seurauksia huonosti tai tahallisesti väärin arvioimalla on puolusteltu mielestäsi vääriä toimintatapoja.

2. Joukko suomalaisia lääkäreitä on äskettäin arvioinut, että noin puolet tupakoijista kuolee sairauksiin, joihin tupakointi on ainakin osasyynä. Tarkastelkaa tupakointia

1. velvollisuussiveyden

2. seuraussiveyden näkökulmasta.

Onko syyttömän tuomitsemisesta joskus hyötyä?

Tunnetuin ja eniten professoreita seuraussiveyttä vastaan käännyttänyt esimerkki on seuraava. Oletetaan, että Villissä Lännessä on tapahtunut vakava rikos. Poliisipäälliköllä (sheriffillä) ei ole mitään tietoa siitä, kuka on tehnyt rikoksen. Paikallinen tapa on saada rikollinen nopeasti kiinni ja hirttää hänet. Jos näin ei tehdä, paikkakunnalla on tapana ryhtyä mellakoihin, joissa kuolee useita ihmisiä. Seuraussiveyden vastustajat väittävät, että seuraussiveyden mukaan sheriffin pitää vangita joku syytön ja hirtättää hänet mellakoiden estämiseksi.

Tässä kohden voidaan kysyä, eikö ole velvollisuussiveyden mukainen velvollisuus, että joku ilmoittautuu vapaaehtoisesti hirtettäväksi, ettei paljon ihmisiä kuole.

Jos yhteisön uskomukset ja mielipiteet ovat tietyn tyyppiset, mikä tahansa siveys johtaa huonoihin seurauksiin. Vaikka noituus ei ole mahdollista, ihmiset, jotka uskoivat noituuteen, polttivat miljoonia ihmisiä noituudesta epäiltyinä. Noituudesta epäiltyjen polttamista voitiin pitää velvollisuutena koska Raamatussa sanotaan, että noitavaimon älä salli elää (tai jopa hyveenä). Tietysti tämä velvollisuus oli ristiriidassa tappamisen kiellon kanssa. Jos noitia pidettiin rikollisina, heillä ei ollut minkäänlaista vähemmistösuojaa.

Jos seuraussiveys sisältää yhden yksinkertaisen säännön, joka kieltää kuolemantuomion, sheriffin tilanne on aivan toinen kuin yllä esitetyssä esimerkissä.

Tehtävä:

1. Pohtikaa kuolemantuomiota

1. velvollisuussiveyden

2. seuraussiveyden näkökulmasta.

2. Tutkikaa pidettiinkö noitia rikollisina, joita piti rangaista vai vähemmistönä, jota vainottiin.

3. Saddam Husseinia vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä on kuollut kolme Saddam Husseinin asianajajaa. Arvioikaa oikeudenkäynnin mielekkyyttä a) velvollisuussiveyden b) seuraussiveyden kannalta.

Pitäisikö terveiden luovuttaa elimensä sairaille ja kuolla itse

Seuraussiveyden vastustajat ovat esittäneet, että jos yksi ihminen voi elää vain, jos hän saa uuden sydämen, toinen, jos hän saa uudet keuhkot ja kolmas, jos hän saa uudet munuaiset, seuraussiveyden mukaan pitäisi etsiä terve ihminen, tappaa hänet ja pelastaa näin sydäntä tarvitseva, keuhkoja tarvitseva ja munuaisia tarvitseva. (Täsmälleen näin yksinkertaisesti Cambridgen yliopiston professori Bernard Williams katsoo äskettäisessä haastattelussaan kumonneensa seuraussiveyden. Williams itse kannattaa arvojen suhteellisuutta.)

Ns. terrorismin vastaisessa taistelussa on tapettu ja tapetaan suuri määrä syyttömiä siviilejä. Sodassa siviilejä on useimmiten tapettu enemmän kuin sotilaita. Voidaan myös kysyä, onko sotilaiden tappaminen onnellisuutta lisäävä.

Jos terve ihminen haluaa kuolla ja luovuttaa elimensä kolmelle sairaalle (niitä riittää useammallekin), voidaan kysyä, eikö hän saisi niin tehdä.

Jos terve ihminen vastoin tahtoaan tapetaan ja hänen elimensä luovutetaan niitä tarvitseville, tällaisella on laajoja yhteiskunnallisia seurauksia. Kansalaiset eivät enää voi tuntea oloaan turvalliseksi, ja onnellisuus ja hyvinvointi voivat vähentyä huomattavasti enemmän kuin kolmen ihmisen pelastamisessa.

Tiettävästi esimerkiksi Intiassa on kaapattu terveitä ihmisiä, heidät on tapettu ja heidän elimensä on myyty rikkaille. Tiettävästi tämä ilmiö ei ole lisännyt maailman onnellisuutta.

Tiettävästi Kiinassa on teloitettu rikollisia ja heidän elimiään on myyty rikkaille.

Tehtävä:

1. Pohtikaa mitä seurauksia olisi siitä, että laillistettaisiin terveiden ihmisten tappaminen elinten saamiseksi sairaille.

2. EU on kieltänyt kuolemantuomiot. Pohtikaa miksi kuolemantuomiota ei ole kielletty kaikkialla.

3. Pohtikaa onko oikein luovuttaa kuolemaantuomittujen elimiä niitä tarvitseville.

Hyvinvointia lisäävät kemikaalit

On sanottu, että hyvinvointia voitaisiin kasvattaa lisäämällä esimerkiksi vesijohtoveteen sopivaa kemikaalia. Jotkut toiset väittävät, että sellainen siveetöntä vaikka se on seuraussiveyden mukaista. Toisaalta voidaan väittää, että monien suomalaisten hyvinvointia lisätään aivan vastaavalla menetelmällä eli masennuslääkkeillä. Erona ensiksi mainittuun vaihtoehtoon on se, että uudet masennuslääkkeet ovat kalliita ja vähävaraisilla ei ole niihin oikein varaa.

Tehtävä:

1. Pohtikaa lisäävätkö alkoholi, tupakka ja huumeet hyvinvointia.

Pitääkö unohtunut velka maksaa

Seuraussiveyden vastustajat ovat myös väittäneet, että unohtuneen velan voi jättää maksamatta, koska se lisää hyvinvointia eikä haittaa ketään. Useimpien velvollisuussiveyskäsitysten mukaan velat on maksettava vaikka velkoja olisi ne unohtanut. Toisaalta maailma olisi kenties parempi, jos köyhien maiden velat unohdettaisiin. Todellisessa maailmassa eräs diktaattori maksoi köyhän maansa velat, mutta hänet teloitettiin myöhemmin.

Tehtävä:

Pohtikaa pitäisikö unohtunut velka aika maksaa.

Kärsimysten vähentäminen

Kärsimysten vähentäminen lisää yleensä hyvinvointia kaikkein nopeimmin. Sen sijaan liiallinen ylellisyys ei lisää hyvinvointia kuin hyvin vähän. Seuraussiveydessä voidaan ottaa keskeiseksi tavoitteeksi, ei niinkään hyvinvoinnin lisääminen kuin kärsimysten vähentäminen. Joidenkin mielestä maailma, jossa olisi kenties vähemmän hyvinvointia kuin nykyisessä mutta myös paljon vähemmän kärsimystä kuin nykyisessä, olisi parempi kuin nykyinen maailma.

Tällöin tekoja olisi arvioitava sen perusteella, minkä verran ne vähentävät maailman kärsimyksiä. Tällöin voidaan esimerkiksi ajatella, että varojen suuntaaminen oman maan köyhille lisäisi heidän hyvinvointiaan vain vähän mutta samojen määrärahojen käyttäminen esimerkiksi tappavien sairauksien torjuntaan kehitysmaissa vähentäisi kärsimyksiä hyvin paljon.

Tehtävä:

1. Pohtikaa pitäisikö oman maan köyhät asettaa etusijalle kehitysmaiden köyhiin verrattuna

a) velvollisuussiveyden

b) seuraussiveyden näkökulmasta.

Pitäisikö kaikki elämä hävittää?

Seuraussiveyden vastustajat ovat väittäneet, että yksinkertaisin tapa lopettaa kaikki kärsimykset olisi hävittää maapallolta kaikki elämä esimerkiksi ydinaseilla.

Tähän voidaan vastata, että varsin harva seuraussiveyden kannattaja asettaa kärsimysten vähentämiselle näin äärimmäisiä tavoitteita.

Tehtävä:

1. Pohtikaa pitäisikö kaikki elämä hävittää

a) velvollisuussiveyden

b) seuraussiveyden näkökulmasta.

Sääntöjä sisältävä seuraussiveys

Koska yksittäisten tekojen seurausten arviointi saattaa olla vaikeaa ja mahdotonta, jotkut seuraussiveyden kannattajat ovat pyrkineet yhdistämään seuraussiveyden ja muiden ajattelutapojen hyviä puolia sallimalla hyvinvointia lisääviä ja kärsimyksiä vähentäviä sääntöjä. Tällöin pyritään käyttämään sääntöjä, joilla on toivottuja seurauksia.

Esimerkiksi voidaan asettaa sääntö, joka kieltää kuolemantuomiot. Edellä tarkasteltu sheriffi olisi edelleen vaikean ongelman edessä, koska asetelman mukaan useita syyttömiä ihmisiä kuolisi mellakoissa.

Jos syyttömän tappaminen kielletään, terveiden tappamista sairaiden elinten tarpeen tyydyttämiseksi ei olisi sallittua.

Brad Hookerin sääntöjä sisältävälle seuraussiveydelle asettamia vaatimuksia

1. Lähtökohtana on oltava puoleensavetäviä yleisiä ajatuksia moraalista.

2. Käsitysten on oltava sisäisesti ristiriidattomia.

3. Käsitysten on oltava yhtenäisiä (ts. järjestettävä taloudellisesti, tai jos mitään järjestelmää ei ole käytettävissä, ainakin hyväksyttävä ne vakaumuksemme, joita meillä on huolellisen harkinnan jälkeen).

4. Käsitysten on kannatettava perusperiaatetta, joka

a) selittää, miksi meidän erityiset siveelliset vakaumuksemme ovat oikeita

b) oikeuttaa ne puolueettomasta näkökulmasta

5. Käsitysten on autettava meitä käsittelemään siveyskysymyksiä, joista emme ole varmoja tai joiden kanssa olemme eri mieltä.

Brad Hookerin mukaan vain seuraussiveys tyydyttää edellä mainitut ehdot.

Brad Hooker on esittänyt yllä olevat ajatukset teoksessaan ”Ideal Code, Real World, Oxford, 2000, ISBN 0-19-825069-X.

Tehtävä:

1. Pohtikaa mitkä Hookerin ehdot saattavat edistää vanhoillisuutta.

2. Ottakaa Internetin avulla selvää millaisen sääntöihin perustuvan hyvinvointisiveyden määritelmän Brad Hooker sai aikaan yllä olevien periaatteiden valossa.

3. Ottakaa Internetin avulla selvää T. M. Scanlonin sopimussiveyden perusperiaatteesta ja verratkaa sitä Brad Hookerin hyvinvointisiveyden määritelmään.

Seuraussiveys asteittain kehittyvässä yhteiskunnassa

Ns. hyvinvointiyhteiskunta kuuluu pikemminkin seuraussiveyden kuin esimerkiksi velvollisuussiveyden tai hyvesiveyden tavoitteisiin. Velvollissiveys ja hyvesiveys kehittyivät aikoinaan yhteiskunnissa, joissa köyhyys, sairaudet ja muut kärsimykset olivat pikemminkin sääntö kuin poikkeus ja joissa näitä ilmiöitä ei suuremmin edes pyritty poistamaan. Hyvesiveyden perustajana pidetty Aristoteles hyväksyi orjuuden ja epämuodostuneiden vastasyntyneiden tappamisen.

Seuraussiveys on tietysti ollut aina olemassa, mutta siihen alettiin kiinnittää suurempaa huomiota vasta sitten, kun hyvinvointi alkoi Euroopassa lisääntyä yhteiskunnallisten olojen, todellisuustutkimuksen (tieteen) ja tekniikan kehittyessä.

Hyvinvointiyhteiskunta on kiinnittänyt huomiota pikemminkin oikeuksiin kuin velvollisuuksiin. Ihmisoikeuksia on vaikea perustella muuten kuin siten, että ne vähentävät kärsimyksiä ja lisäävät onnellisuutta ja hyvinvointia. Ihmisoikeuksista ei vallitse mitenkään täyttä yksimielisyyttä, mutta seuraussiveyden näkökulmasta tämä ei ole tarpeenkaan. Kun ihmisoikeuksien vaikutuksista saadaan tietoa, niitä voidaan kehittää. Mainittakoon, että islamilaiset maat eivät le hyväksyneet edes YK:n Ihmisoikeuksien julistusta.

Paitsi taloudellinen, todellisuustutkimus (tiede) ja tekninen kehitys hyvinvointiin vaikuttavat myös ihmisten asenteet. Tärkein syy edellä kuvattuun sheriffin ongelmaan olivat yhteisön ihmisten asenteet. Jos yhteisön jäsenet eivät vaatisi rikollisen pikaista kiinniottamista ja hirttämistä vaan normaalia oikeusvaltion käytäntöä, sheriffillä ei olisi mitään ongelmaa.

Kun yhteiskunta, todellisuustutkimus (tiede), tekniikka ja asenteet kehittyvät seuraussiveyden toivomaan suuntaan, seuraussiveys itse toimii entistä paremmin.

Muualla tämän sarjan oppikirjassa esitellään sekä seuraussiveyteen että sen kilpailijoihin perustuvia näkemyksiä oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista.

Tehtäviä:

1. Pohtikaa mitä muutoksia ihmisten asenteisiin tarvittaisiin, jotta seuraussiveys toimisi oleellisesti paremmin kuin yllä esitetyissä esimerkeissä.

2. Pohtikaa kuinka paljon ja millaisia kustannuksia aiheutuisi siitä, että esimerkiksi suomalaisia kasvatettaisiin ottamaan nykyistä paremmin huomioon tekojen seuraukset.

3. Pohtikaa miten seuraussiveyden kanssa kilpailevat käsitykset ratkaisisivat yllä esitetyt ongelmat.

Seuraussiveys ja uskonnot

Muinaiset ihmiset eivät tunteneet monien luonnonilmiöiden syitä, ja myös luonnon onnettomuuksia saatettiin pitää joidenkin jumalien tai henkien aiheuttamina. Jumalia ja luonnonhenkiä saatettiin lepytellä uskonnollisin menoin ja uhrein. Ihmisten ajateltiin suututtaneen jumalia tai luonnonhenkiä, ja onnettomuuksien saatettiin ajatella olevan ihmisten tekojen seurauksia. Myös yksilön elämän onnettomuuksia pyrittiin selittämään esimerkiksi pahoilla teoilla nykyisessä tai sitä edeltäväksi kuvitellussa elämässä. Nykyisen elämän tekoja ajateltiin soviteltavan tulevaisuuden tai kuvitellun kuoleman jälkeisen elämän kärsimyksillä tai onnella.

Seuraussiveyden soveltaminen kuviteltuun syntymää edeltävään ja kuviteltuun kuoleman jälkeiseen elämään on aiheuttanut ihmiskunnalle vuosituhansien aikana suunnattomia kärsimyksiä, mutta niitä tuskin voidaan pitää seuraussiveyden vikana. Seuraussiveyttä voidaan järkevästi soveltaa vain yhteiskunnassa, jonka uskomukset ja asenteet ovat muutoinkin omiaan edistämään hyvinvointia ja vähentämään kärsimyksiä.

Tehtäviä:

1. Kuvitellaan, että olisi olemassa kuoleman jälkeinen Taivas, jossa valitsisi hyvinvointi. Pohtikaa millaista siellä olisi.

2. Pohtikaa mitä vaikeuksia ihmisten hyvin erilaiset uskomuksen ja asenteet aiheuttavan

1. velvollisuussiveyden

b. seuraussiveyden toimivuudelle.

3. Kuvitellaan, että olisi olemassa kuoleman jälkeinen Helvetti, jossa kristinuskon jumalaan uskomattomia kidutettaisiin ikuisesti. Pohtikaa millaisia kidutusmenetelmiä Helvetissä saatettaisiin käyttää.

Lisälukemista

Utilitarismi

Historiaa

Korkein hyvä oli kreikkalaisille ja varsinkin Aristoteleelle onnellisuus (eudaimonia), ja tehtävä oli tarkemmin määritellä, missä tämä onnellisuus oikein piilee. Muutamille onni oli mielihyvä, toisille se oli rikkaus ja kunnia, joillekin hyve. Yhteistä näille ajatuksille oli, että ne koettivat vastata kysymykseen: mikä on kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopullinen päämäärä eli tarkoitus.

Sana "eudaimonia" merkitsi kreikkalaisille yksilöllistä onnellisuuden eli menestyksen tilaa. Kantasana "daimon" tarkoitti jumaluutta, ja onnellinen oli se, joka oli saanut osakseen hyvän jumaluuden.

Sokrateen oppilas Aristippos ajatteli, että yksilöllinen nautinto oli korkein hyvä. Aluksi myös Epikuros ajatteli näin, mutta lopulta hän päätyi siihen tulokseen, ettei korkeimpana hyvänä voida pitää hetkellistä nautintoa vaan sellaisena on pidettävä koko yhteisön osaksi tulevaa pysyväistä onnen ja menestyksen tilaa.

Siveellisen (moraalisen) toiminnan tarkoitusperiä korostivat voimakkaasti myös valistusajattelijat. Tarkoitusperien korostaminen on ollut yleensä omiaan yhdistämään keskustelun siveydestä (moraalista) keskusteluun yhteiskuntaelämästä.

Englantilaisen Jeremy Benthamin (k. 1832) mukaan siveyden (moraalin) on perustuttava samalle yleiselle periaatteelle kuin lainsäädäntö. (Bentham oli lakimies.) Menestysperiaate (principle of utility, siitä nimi utilitarismi) on hänen käsityksensä mukaan itsestään selvä periaate, jota ei ole tarpeen todistaa oikeaksi. Ainoa tehtävä on tutkia, millä tavalla periaatetta "mahdollisimman suuri hyöty mahdollisimman monille" voidaan käytännössä parhaiten toteuttaa.

Bentham ei ryhtynyt lajittelemaan mielihyvän tunteita; yksi mielihyvä oli hänelle yhtä arvokas kuin toinenkin. Se onni, josta hän puhuu ja joka olisi tuleva niin useiden ihmisten osaksi kuin mahdollista, oli kuitenkin ennen kaikkea taloudellista laatua. Hän koetti osoittaa, että rikkauden ilot ovat ne, jotka yleensä tarjoavat välineitä muitten mielihyvien kuten esimerkiksi riippumattomuuden, vallan ja aistillisen mielihyvän saavuttamiseksi.

Kahdesta yksilöstä, joiden omaisuus on erisuuruinen, ei kuitenkaan rikkaamman onnen ylijäämä suhteessa köyhempään ole yhtä suuri kuin hänen rikkautensa ylijäämä suhteessa köyhempään. Toisin sanoen rikkauden lisäys kyllä lisää onnea, mutta ei yhtä suuressa määrin kuin mitä rikkaus lisääntyy. Bentham ajatteli, että mitä enemmän erään yhteiskunnan kansalaisten omaisuus lähenee yhtäläisyyttä, sitä suurempi on yleinen onni.

Vaikka Benthamia hänen omissa toiminnoissaan epäilemättä johti sääli ja myötätunto (sympatia) muita kohtaan, hän ei kuitenkaan pitänyt näitä tunteita mitenkään yleisinä. Päinvastoin hän oli huomannut, että itsekkyys on inhimillisten toimintojen voimakkaampia vaikuttimia. Hän ajatteli, että kun jokainen järjellisesti hakee omaa onneaan, niin samalla edistetään yleistä onnea ja menestystä.

Siveyden (moraalin) psykologisiin vaikuttimiin hän ei juuri kiinnittänyt huomiota. Tarkoitusperistä tuli hänen ajattelussaan myös moraalin vaikuttimia.

Bentham jakoi virikkeet neljään ryhmään:

1. Ne mielihyvän tai mielipahan tunteet, jotka teko aiheuttaa.

2. Toiminnan arvostelu valtion ja lakien kannalta

3. Siveelliset (moraaliset) virikkeet.

4. Uskonnolliset virikkeet.

Benthamin oppilas ja ystävä James Mill (k.1836) kiinnitti huomiota siihen, että ihmisessä esiintyy myös epäitsekkäitä pyrkimyksiä. Mill keksi sen psykologian lain, jonka mukaan muitten ihmisten menestys, joka on alun perin ollut vain väline yksityisen menestyksen edistämiseksi, voi toissijaisesti tulla myös päätarkoitukseksi.

Erityisesti Benthamin ajatuksia (ns. utilitarismia eli hyötyoppia) kehitti John Stuart Mill (k. 1873). Hän lajitteli mielihyvät arvokkaampiin ja vähemmän arvokkaisiin. Erityisesti hän piti arvossa ns. kulttuurinautintoja.

Toiseksi John Stuart Mill korosti voimakkaasti kokonaisuuden etua yksityiseen etuun nähden ja oletti myös yhteisöllisten (sosiaalisten) tunteiden olemassaolon. Toisaalta hän kuitenkin arvosti tekoja niiden seurausten eikä vaikuttimien perusteella.

Varsinkin uskontojen edustajat ovat olleet valmiita leimaamaan utilitaristit "hyötyä tavoitteleviksi nautiskelijoiksi". Koska utilitarismi on voimakkaasti vaikuttanut nimenomaan kapitalismin kehitykseen, olihan itse John Stuart Mill vanhemman liberalismin perustajia, utilitarismia on syytetty siitä tavaroiden palvonnasta, joka on ominaista meidän aikamme teollisuusmaille. On sanottu, että utilitarismin mukaan meidän pitäisi katsoa, että kirjapainotaidon, kompassin ja höyrykoneen keksiminen ovat moraalisia tekoja.

On myös sanottu, että vaikka ihmiset käytännössä tavoittelisivat mielihyvää, tästä ei voida päätellä, että heidän pitäisi tavoitella mielihyvää (Ns. Humen giljotiinin sovellutus: siitä, mitä on, ei voida päätellä, mitä pitäisi olla).

On myös väitetty, etteivät meidän aikamme ihmiset kaikista uudenaikaisen kulttuurin saavutuksista huolimatta ole onnellisempia kuin menneiden aikojen ihmiset. Luonnonkansojen tutkijat ovat saattaneet todeta, että vieraan teknisen kulttuurin vieminen luonnonkansoille voi todellisuudessa vähentää onnellisuutta. Teollisuusmaissa on puolestaan havaittu ns. niukkuuden laki: ruokahalu kasvaa syödessä. Kehitys saattaa aiheuttaa jopa tyytymättömyyden kasvua.

Esimerkkinä siitä, kuinka ihminen saattaa asettaa tavoitteikseen jotakin kokonaan muuta kuin hyötynäkökohdat, esitetään usein seuraava Giordano Brunon (katolinen kirkko poltti hänet roviolla Roomassa vuonna 1600 torilla, jossa nykyään on hänen patsaansa) ajatus: Perhonen, joka lentää tulta kohti, ei tiedä, että se merkitsee kuolemaa; totuuden etsijä tietää sen, mutta sittenkin vastustamattoman filosofisen vietin johtamana pyrkii eteenpäin, löytäen siitä korkeamman, kaikista ulkonaisista eduista ja nautinnoista riippumattoman tyydytyksen.

Erittäin tunnettu on myös Sokrateen ajatus: On parempi olla tyytymätön ihminen kuin tyytyväinen sika, on parempi olla tyytymätön Sokrates kuin mielipuoli.

Ihmisillä, niin utilitaristeilla kuin tämän ajatussuunnan vastustajillakin, on tapana kärjistää. Valinnat nähdään joko tai -mahdollisuuksina. Hyvin harvoin halutaan nähdä joidenkin oppien hyvät ja huonot puolet yhtenä kokonaisuutena.

Kun suomalainen Rafael Karsten puoli vuosisataa sitten vuotta sitten arvioi utilitarismia, hän sanoi, että se on ollut mainettaan parempi. Hänen mielestään utilitarismia ei ole arvosteltava sen väitettyjen teoreettisten heikkouksien mukaan vaan sen mukaan, mitä se on todellisuudessa saanut aikaan. Hän mainitsee, että varsinkin kotimaassaan Englannissa utilitarismi on paljon vaikuttanut inhimillisten olojen paranemiseen.

Nykyään utilitarismin on korvannut seuraussiveys. Vaikka siveyskoulukuntia on lukemattomia, on osoittautunut, että inhimillisten tekojen seurauksia ei voida jättää huomioimatta tekoja arvioitaessa. Useimmiten on viisasta huomioida tekojen seuraukset.

Kohtuullisen hyvä esitys utilitarismin historiasta on teoksessa Matti Häyry: Mahdollisimman monen onnellisuus, utilitarismin historia, teoria ja sovellukset, WSOY, 2001, ISBN 951-0-25858-x

Siveys ja muut ihmiset

Ohjeiden suhteellisuus

Antropologinen näkökulma ihmisoikeuksiin

Lähde: Thomas Hylland Eriksen: Toista maata? Johdatus antropologiaan, s. 329, Gaudeamus, Tampere 2005, ISBN 951-662-916-4

Ihmisoikeuksia koskevat kiistat ovat usein yleismaailmallisuutta ja suhteellisuutta korostavien käsitysten välisiä yhteenottoja. Yleismaailmallisen käsityksen mukaan ihmisoikeudet ovat yleispäteviä ja niitä tulisi edistää maailmanlaajuisesti. Niitä ei siis tulisi pitää tietynlaisen yhteiskunnan tuotteena. Toisaalta voidaan huomauttaa, että ihmisoikeuksien ajatus sai kiistattomasti muotonsa uuden ajan Euroopassa ja että Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuonna 1948 ei ole suinkaan yleismaailmallinen vaan pikemminkin nykyaikaisen eurooppalaisen ajattelun tuote. Jälkimmäisen, suhteellisen käsitystavan mukaan on Eurooppa-keskeinen virhe olettaa, että meidän ihmisoikeutemme tulisi ottaa käytäntöön ja niitä tulisi puolustaa yhtä pontevasti Afrikassa ja Amazoniassa kuin Länsi-Euroopassa. Kaikkia yhteiskuntia pitäisi sen sijaan tarkastella niiden omista lähtökohdista käsin, sillä jokaisessa valtarakenteessa on omat käsityksensä oikeudenmukaisuudesta ja oikeuksista. Yleismaailmallisen ajattelutavan mukaan olisi kuitenkin epäinhimillistä ja ylimielistä kieltää heimokansoilta ja muilta ei-eurooppalaisilta ihmisoikeudet vain siksi, että näillä sattuu olemaan erilainen historia kuin meillä.

Alison Dundes Renteln on vertaillut yli sataa eri yhteiskuntaa koskevia tutkimustuloksia selvittääkseen, onko yleismaailmallisia ihmisoikeuksia olemassa kokeellisen tutkimuksen tasolla. Hänen mielestään niitä ei ole. On valtavia eroja siinä, mitä pidetään oikeana ja vääränä, millaisia lain rikkojien rangaistuksia pidetään perusteltuina ja mitä pidetään vakavana rikoksena, mitä taas ei. Joissakin yhteiskunnissa määrättiin perinteisesti kuolemantuomio noituudesta; toisissa kidutetaan varkaita; joissakin tuomitaan murhaajat sähkötuoliin; toisissa taas on vakiintunut normi siitä, että "ilmaisunvapaus" on luonnostaan arvokas.

Rentelnin johtopäätöksenä on kuitenkin, että on olemassa ainakin yksi yleisperiaate: "silmä silmästä, hammas hampaasta". Toisin sanoen kaikkialla vaikuttaa olevan sääntö, jonka mukaan rikoksesta annettavan rangaistuksen pitäisi olla verrannollinen rikoksen vakavuuden kanssa. Se, mitä pidetään enemmän tai vähemmän vakavana rikoksena, vaihtelee luonnollisesti, kuten myös rangaistustavat. Renteln esittää, että tulevaisuudessa tämä vaihtelu olisi otettava huomioon ihmisoikeuksien periaatteita hiottaessa. Muuten nämä säilyisivät eurooppalaisena tai länsimaisena periaatteena, joka tupataan toisillekin. Hän sivuuttaa kuitenkin sen tosiasian, että 1900-luvulla ihmisoikeuksien ajatuksen ovat omaksuneet myös kansat, joilla ei aiemmin ollut siihen mitään yhteyttä. Tämä seikka loiventaa väistämättä suhteellisuuteen perustuvia käsityksiä.

Richard Wilsonin viitekehys on hyvin erilainen. Hän ei ota lähtökohdakseen "heimomaailmaa" vaan nykymaailman valtioineen ja lainsäädäntöjärjestelmineen. Taustana ovat hänen omat tutkimuksensa Guatemalassa ja Etelä-Afrikassa. Wilson peräänkuuluttaa ihmisoikeuksien vertailevaa tutkimuksia, jossa keskiössä ovat ne erilaiset tavat, joilla oikeuskäytäntöjä omaksutaan. Samalla huomio kohdistuu siihen, millaisia ristiriitoja ihmisoikeuksien toteuttaminen saa aikaan erilaisissa yhteiskunnissa.

Tämän oppikirjasarjan lähtökohtia: Siveys on ihmistä varten

Käsitystä, jonka mukaan jotakin ohjetta voitaisiin pitää ehdottomana, kaikkiin tilanteisiin sopivana, on vaikea puolustaa. Tuskinpa löytyy yhtään siveyskäskyä, josta ei käytännön elämässä tehtäisi poikkeuksia.

Kieltoa "Älä tapa" pidetään yleensä kaikkein perustavinta laatua olevana siveysohjeena. Kuitenkin valtiot määräävät kansalaisensa tappamaan sodassa. Aseistakieltäytyjiä on menneinä aikoina kohdeltu kuin rikollisia, ja vieläkin aseistakieltäytyjiin saatetaan suhtautua hyvin vihamielisesti.

"Älä valehtele" on toinen kielto, jota yleensä pidetään perustavaa laatua olevana. Jos pahantekijä ajaa uhriaan takaa tappaakseen hänet, saako murhaa aikovalle antaa väärän tiedon siitä, mihin uhri on piiloutunut? Jyrkän siveyden kannattaja vastaisi, että tässäkään tapauksessa ei saa valehdella. Tällaista näkökantaa voidaan syystä pitää mahdottomana. Siveys on ihmistä varten eikä ihminen siveyttä varten.

Tässä oppimateriaalissa ajatellaan (kuten Edvard Westermarck ja Ilkka Niiniluoto), että jotkin säännöt (kuten älä tapa, älä varasta, älä valehtele, arvioi muita kuten arvioisit itseäsi jne.) ovat lähes sitovia, mutta eivät täysin ehdottomia. Tässä oppimateriaalissa tuetaan seuraussiveyttä siitä syystä, että seurausten ajattelematta jättäminen on aiheuttanut ihmiskunnan suurimmat kärsimykset. Tässä oppimateriaalissa ei erityisemmin luoteta ns. siveyskasvatuksen voimaan (hyveoppiin) tai siihen, että ihmiset olisivat erityisen halukkaita ottamaan itselleen kovin suurta määrää velvollisuuksia. Rehellisyyttä ja reiluutta tässä oppimateriaalissa kannatetaan.

Itsekkyys ja yhteishyvä

Itsekkyys (eli egoismi sanasta ego, minä) on omaan itseen kohdistuva tunne, altruismi (sanasta alter, toinen) on toisiin kohdistuva tunne. Itsekkyyden valta-asemaa ihmismielissä osoittaa mm. se, ettei sen kilpailijalle altruismille ole keksitty kunnollista suomenkielistä vastinetta.

Itsekkyyttä eli egoismia tukee itsesäilytysvietti, ja lapsen kasvatusta on usein pidetty hänen luontaisen itsekkyytensä vähittäisenä hillitsemisenä.

Altruismin on puolestaan katsottu perustuvan sekä kasvatukseen että lajinsäilymisviettiin. Eläimillä lajinsäilymisvietti voidaan havaita hyvin selvänä, useimmat eläimet eivät tapa oman lajin yksilöitä. Se, että lajinsäilymisvietti on ihmisillä pitkälle korvautunut yhteisön lajia säilyttävällä pyrkimyksellä, ilmenee siitä, että ihminen muista eläimistä poiketen on pystynyt omaan lajiin kohdistuvaan joukkomittaiseen tappamiseen.

On sanottu, että kanta, joka tahtoo tehdä itsekkyyden kaiken inhimillisen toiminnan pääperiaatteeksi, oikeastaan kumoaa kaiken siveyden (moraalin). Esimerkiksi jotkut muinaisen Kreikan sofisteista todella halusivat hävittää koko tavanmukaisen siveyden (moraalin).

Uudella ajalla erityisesti teollisuuden ja kaupan etujen on nähty vaativan itsekkyysmoraalia. Vuonna 1723 hollantilaissyntyinen lääkäri ja ajattelija Mandeville (k. 1733) julkaisi Lontoossa teoksen "Mehiläissatu eli yksilölliset paheet yhteisön edistäjinä". Mandeville julisti: "Tukahduttakaa tai rajoittakaa itsekkyyttä, turhamaisuutta, kaikkia siveyttä hävittäviä tunteita, niin samalla vahingoitatte teollisuutta ja kauppaa, joitten vaikuttimia ne ovat."

Vuonna 1845 julkaisi Kasper Schmidt salanimellä Max Stirner teoksen Yksilö ja hänen omaisuutensa, jonka pääajatuksiin perustui myöhemmin syntynyt Nietzschen "voimamoraali".

Stirnerin mukaan yksilöllä on niin paljon oikeutta kuin hänellä on valtaa ja hän hankkikoon itselleen kaikki, mitä hän kykenee, huolimatta siitä, ovatko hänen keinonsa siveellisiä (moraalisia) vai eivät. Siveys (moraali) on harhakuva samoin kuin oikeus ja kaikki muut korkeat aatteet. Se, joka toiminnoissaan antaa sellaisten aatteiden johtaa itseään, on ennakkoluulojen ja taikauskon uhri yhtä paljon kuin se, jota toiminnoissaan ohjaa vanha usko jumaluuteen.

Samoihin ajatuksiin perustui myös Friedrich Nietzschen (k. 1900) tekemä ero herramoraalin ja orjamoraalin välillä. Herramoraali oli Nietzschen mielestä ainoa oikeutettu. Se ei ollut ainoastaan alkuperäinen, vaan se perustui voimakkaisiin elämälle myönteisiin vaistoihin kun taas orjamoraali lähti elämän kieltämisestä ja vaistomaisesta vihasta voimakkaita ja hallitsevia kohtaan. Herramoraali on "yli-ihmisen" moraalia, se hylkää vallitsevan moraalin säälinormin ja päin vastoin käskee ihmistä tulemaan kovaksi. Yli-ihmisen moraaliin nähden on olemassa se ohje, ettei mikään ole siltä kiellettyä, kaikki on sallittua. Nietzsche kyllä asettaa itselleen velvollisuuksia, mutta ainoastaan kaltaisiaan kohtaan, orjia ja vieraita kohtaan häntä eivät sido mitkään siveelliset lait, hänen moraalinsa on "hyvän ja pahan tuolla puolen" .

Stirnerin ja Nietzschen ajatukset eivät olleet oman aikakauden muista ajatussuunnista irrallisia. Esimerkki kehitysoppi olettaa, että olemassaolon taistelussa voimakkaimmat pääsevät voitolle ja häikäilemättömästi polkevat heikompia jalkojensa alle. Politiikan alalla esiintyi yksilön vapauden voimakasta korostamista ja sankareiden palvontaa.

Sanan altruismi keksi puolestaan vanhemman positivismin perustajana tunnettu Auguste Comte (k. 1857). Comte tarkoitti altruismilla egoismin vastakohtaa. Täydellinen altruismi merkitsee oman minän syrjäyttämistä ja antautumista toisten ihmisten hyvää tarkoittavaan toimintaan. Vastakohtana yksilön korostamiselle altruismi korostaa yhteisvastuuta (solidaarisuutta). Comten mukaan altruismi olisi kuitenkin haaveilevaa ja hedelmätöntä ihmisrakkautta ellei se tunnustaisi sitä pyrkimystä henkilökohtaiseen tyydytykseen, joka kuuluu jokaisen ihmisen luontoon. Mutta itsekäs pyrkimys on mukautettava näkökohtiin, jotka tarkoittavat koko yhteisön menestystä, ja tämä tapahtuu älyn ja myötätunnon (sympatian) asteittaisen kehityksen kautta.

Voidaan todeta, että egoismi ja altruismi vain harvoin ovat esiintyneet täysin puhtaina. Käytännössä joudutaan normaalisti sovittamaan yhteen yksilön etua ja yhteisön etua.

Vapaus

Alun perin vapaudella on ollut kielteinen merkitys: se on merkinnyt vapautta jostain yksilön haluaman toiminnan esteestä (negatiivinen vapaus). Thomas Hobbesin (1588–1679) mielestä henkilö ei ollut vapaa, jos hän oli tippunut vaikkapa kaivon pohjalle, koska kaivossa oleminen esti hänen toimintaansa. Myöhemmin politiikassa ja edelleen taloustieteessä vapaus tarkoittaa sitä, että valtio ei estä kansalaisten tai taloudellisten toimijoiden toimintaa. Taloustieteessä vapaus on arvovapaa termi eli siihen ei sisälly positiivista arvolatausta. Tämä tarkoittaa vapautta useilla eri politiikan ja talouden lajeilla:

1. Vapaus orjuudesta ja pakkotyöstä

2. Elinkeinovapaus

3. Sopimusvapaus

4. Liikkumisvapaus

5. Sananvapaus

6. Mielipiteenvapaus

7. Uskonnonvapaus

8. Yhdistymisvapaus

9. Järjestäytymisvapaus

10. Kokoontumisvapaus

11. Lehdistönvapaus

Myöhemmin Jean-Jacques Rousseau (1712 – 1778) liitti vapauden käsitteen toisenlaiseen asiayhteyteen, pitäen vapautta myönteisenä määreenä, oikeutena johonkin, kuten oikeutena koulutukseen, oikeutena asuntoon ja oikeutena ruokaan (positiivinen vapaus). Valtio ei tällaisia vapauksia rajoita, vaan pikemminkin päinvastoin, muut ihmiset rajoittavat myönteisiä vapauksia ja valtio takaa ne. Esimerkiksi filosofi Janne Vainio on sitä mieltä, että myönteisessä vapaudessa on kyse oikeuksista eikä vapauksista.

Karl Marxin (1818–1883) mukaan kapitalismissa tuottaja ja kuluttaja eivät ole vapaita vaan tuotantovoimien kehityksen ajankohtainen taso pakottaa heitä tuottamaan tai kuluttamaan tietyllä tasolla. Marxismissa vapaudella tarkoitetaan yhteiskunnan suunnitelmataloutta kapitalistisen tai muun alkeellisempana pidetyn yhteiskuntamuodon kuten läänityslaitoksen mielivallan sijaan. Friedrich Engelsin (1820 – 1985) mukaan vapaus on välttämättömyyden tajuamista. Joidenkin muiden mielestä vapaus on sitä, että tajuaa, mikä ei ole välttämätöntä.

Tehtäviä:

1. Millä tavalla tiedotusvälineet rajoittavat ajattelun vapautta?

2. Millä tavalla koulu rajoittaa ajattelun vapautta?

3. Millä tavoin eduskunta rajoittaa ajattelun vapautta?

4. Millä tavalla Opetushallitus rajoittaa ajattelun vapautta?

5. Millä tavalla opettajat rajoittavat ajattelun vapautta?

6. Millä tavalla Internet rajoittaa ajattelun vapautta?

7. Missä asioissa sinulla on vapaus ja missä asioissa ei?

8. Missä asioissa haluaisit itsellesi lisää vapautta?

9. Merkitseekö paljon rahaa paljon vapautta?

10. Mikä yllä luetelluista vapauden muodoista on mielestäsi tärkein?

11. Onko vapaus mahdollista ilman yhteiskunnan tukea yksilöille?

Vapaa tahto

Mitä vapaa tahto tarkoittaa

Siveyttä (moraalia), lakeja ja jopa politiikkaa koskevissa keskusteluissa tulee yhä uudelleen ja uudelleen esille kysymys vapaasta tahdosta.

Monilla ihmistä alemmilla eläimillä (mutta ei kaikilla) vietit ja vaistot määräävät käyttäytymistä. Eläimet voivat oppia uusia käyttäytymismuotoja, mutta nämä uudet tavat ovat usein konemaisia eikä vapaasta tahdosta voida useimmilla eläimillä puhua.

Ihmisen (ja eräiden älykkäiden eläinten) vapaa tahto perustuu hänen kykyynsä ajatella. Ajatteleva olento voi verrata erilaisia valintamahdollisuuksia ja valita niistä tuntien tehneensä vapaan valinnan.

Käytännön elämässä eri ihmisten valintamahdollisuudet saattavat olla hyvinkin erilaiset. Sotilasdiktatuurin vankilassa viruvalla henkilöllä saattaa olla varsin vähän valintamahdollisuuksia. Huvipurrella matkustavalla miljonäärillä voi olla runsaasti valintamahdollisuuksia.

Kuitenkin ollaan varsin yksimielisiä siitä, että ihmisellä on vapaa tahto, jota hän myös käyttää, jos hänelle annetaan mahdollisuus valita.

Mistä sitten vuosituhansia jatkunut keskustelu vapaasta tahdosta johtuu?

Lainalaisuusoppi (determinismi) ja satunnaisuusoppi (indeterminismi)

Pohjimmaltaan kyse on kahden kilpailevan ajatussuunnan, lainalaisuusopin (determinismin) ja satunnaisuusopin (indeterminismin) välisestä kiistasta.

Sana determinismin johtuu latinankielen sanasta "determinare", joka tarkoittaa määräämistä tai rajoittamista. Lainalaisuusoppi (determinismi) on ajatussuunta, jonka mukaan kaikki tapahtumat ovat luonnonlakien määräämiä. Usein lainalaisuusoppiin (determinismiin) liitetään myös ajatus, jonka mukaan kaikella on syynsä.

Satunnaisuusoppi (indeterminismi) on determinismin vastakohta, se väittää, että on myös sellaisia tapahtumia, jotka eivät ole luonnonlakien alaisia tai joilla ei ole luonnollista syytä.

Poikkeuksia luonnonlakeihin haluavat tietysti ne, jotka uskovat yliluonnolliseen. Satunnaisopin (indeterminismin) ja lainalaisuusopin (determinismin) välinen kiista on siis pohjimmiltaan uskonnon ja tutkimuksen todellisuuskäsityksen välinen kiista.

Jos kaikki tapahtuu ankarasti luonnonlakien mukaan, esimerkiksi jumalien rukoileminen on turhaa, mikään jumala ei muuta tapahtumien kulkua. Ihminen ei ole vastuussa jumalan tahdon rikkomisesta (synnistä) koska hän ei olisi voinut toimia toisin, luonnonlakien vastaisesti.

Päteekö satunnaisoppi (indeterminismi) fysiikassa? 

Karkeistus

On väitetty, että alkeishiukkasia tutkiva fysiikka olisi todistanut satunnaisuusopin (indeterminismin) oikeaksi. Näin ovat väittäneet vain ne, jotka ovat halunneet asettua uskonnon puolelle tai ne, jotka eivät ole perehtyneet fysiikan peruskäsitteisiin. Satunnaisuusopin kannattajat (indeterministit) sotkevat ennustettavuuden (joka on inhimillistä ennustettavuutta) ja lainalaisuuden (joka on todellisuutta, josta ihmisellä on vain karkeistettu käsitys).

Satunnaisopin kannattajat (indeterministit) ovat toisaalta väittäneet, että alkeishiukkasfysiikan eräiden ilmiöiden ennustettavuuden puuttumisesta seuraisi vapaa tahto. Myös tämä on virhepäätelmä. Ajattelu ei ole alkeishiukkasten pomppimista, vaan sähkökemiallista toimintaa. Kemiallinen toiminta tapahtuu alkeishiukkasia paljon suurempien hiukkasten, molekyylien, piirissä, eikä yksittäisen alkeishiukkasen pomppiminen vaikuta kemiallisten tapahtumien lainalaisuuteen sitä eikä tätä.

Toisaalta satunnaisopin kannattajat (indeterministit) ovat väittäneet, että tahdon vapaudesta seuraisi satunnaisoppi (indeterminismi). Myös tämän käsitys on virhepäätelmä.

Teko perustuu vapaaseen tahtoon, jos a) suorittaja olisi voinut jättää teon tekemättä, jos hän olisi niin halunnut ja b) tekoa ei ole tehty "suuremman pahan välttämiseksi", ts. painostuksen alaisena.

Kun esimerkiksi äänestäjä suljetussa lippuäänestyksessä antaa äänensä, hänen voidaan sanoa valitsevansa vapaasti ehdokaslistan puitteissa, vaikka olisikin odotettavissa ja ennustettavissa, sen perusteella, mitä äänestäjästä tiedetään, ketä hän äänestää. Vaikka äänestäjä on luonnonlakien alainen, hän valitsee vapaasti.

Satunnaisopin kannattajat (indeterministit) tarkoittavat tahdon vapaudella jotakin muuta kuin tällä käsitteeltä yleensä ymmärretään. Satunnaisopin kannattajien (indeterministien) mukaan tahto on vapaa vain silloin, kun se on vapaa luonnonlaeistakin. Siveyden (moraalin) näkökulmasta voisi olla mielenkiintoista tutkia, mitä seurauksia luonnonlaeista vapaalla tahdolla olisi siveyden (moraalin) näkökulmasta, mutta tässä meidän on tyydyttävä aivan tavalliseen tahdonvapauteen, siis sellaiseen tahdonvapauteen, joka on vapautta valita normaalien luonnonlakien vallitessa.

Lainalaisuus (determinismi) ja inhimillinen vapaus

Ihmiskunnalle lainalaisuuden (determinismin) keksiminen merkitsi vapauden alkua. Sen tietäminen, miten tapahtuma sattuu, merkitsee herruutta tapahtuman suhteen. Voima, joka käskee, voidaan muuttaa voimaksi, joka palvelee inhimillisiä tarkoitusperiä.

Menestyvä ihmisyhteiskunta käyttää todellisuustutkimuksen (tieteen) lakeja sellaisten päämäärien saavuttamiseksi, jotka ovat syntyneet yksilön tai ryhmän valinnan vapauden tuloksena. Jokainen kone, mutkikkaimmat tietokoneet mukaan lukien, on ihmisen luomaa lainalaisuutta (determinismiä).

Tietysti luonnonlait asettavat valinnan vapaudelle myös rajoituksia. Esimerkiksi tuli on "hyvä renki mutta huono isäntä" kuten vanha sananlasku sanoo. Mutta nämä rajoituksen on pakko myöntää yhtä hyvin satunnaisopin kannattajan (indeterministin) kuin lainalaisuuden kannattajankin (deterministin).

Siveellinen vastuunalaisuus

Jotta määrätty teko voisi herättää sitä siveellistä (moraalista) paheksumista tai hyväksymistä, joka kuuluu tähän arvostamiseen, on, että kyseessä olevaa henkilöä pidetään siveellisesti (moraalisesti) vastuunalaisena teostaan. Rikos tuomitaan vain silloin, kun rikollista voidaan pitää täysin syyntakeisena. Arkikieltä käyttäen tämä tarkoittaa, että hän on tehnyt rikoksen vapaalla tahdolla. Jollei sellaista vapaata tahtoa oleteta, näyttää mahdottomalta leimata häntä siveellisesti (moraalisesti) vastuunalaiseksi teostaan.

Syyllisyys, ympäristö ja perintötekijät (geenit)

Toisaalta voidaan väittää, että pahat luonteenominaisuudet ovat seurausta ympäröivästä yhteiskunnasta ja perintötekijöistä. Jos ihminen on perinyt vanhemmiltaan hyviä taipumuksia, hänellä on paremmat mahdollisuudet kehittyä hyväksi ihmiseksi kuin sillä, joka on perinyt huonoja taipumuksia. Se kasvatus, jota lapsi saa kodissaan, saattaa olla omiaan tekemään hänet rikolliseksi tai huonoksi ihmiseksi. Samoin se ympäristö, jossa hän joutuu elämään, voi vaikuttaa hänen kehittymiseensä rikolliseksi. Varsinkin suurkaupunkien sosiaaliset olot ovat olleet omiaan tekemään vähävaraisten ihmisten lapsista rikollisia. Voimmeko tällaisia ihmisiä moittia siitä, että he ovat pahoja?

Kun rikollisia arvostellaan, syyllistytään varmasti usein epäoikeudenmukaisuuksiin. Usein rikollisten ankarasta tuomitsemisesta tehdään poliittinen kysymys, ja jos kansan mieliala kannattaa rikollisten ankaraa rankaisemista, ne puolueet menestyvät, jotka ovat olleet ankaran lainsäädännön kannalla.

Esimerkiksi Suomessa rikollisten rankaiseminen on ollut paljon ankarampaa kuin muissa pohjoismaissa. Meidän sekä suhteellinen että todellinen vankimäärämme on usein ylittänyt muiden pohjoismaiden vastaavat.

Toisaalta voidaan todeta, että usein näissä tarkasteluissa pakko on sekoitettu syyn ja seurauksen lakiin. Siveellinen (moraalinen) arvostaminen kohdistuu yksilön tahtoon, johon ulkoinen toiminta viittaa. Siveellinen (moraalinen) hyväksyminen tai paheksuminen syntyy silloin, kun tekoa pidetään todellisen tahdon ilmauksena, siis sellaisen tahdon, johon ulkoinen tai sisäinen pakko ei ole vaikuttanut. Esimerkiksi mielisairaan teot eivät herätä samanlaista siveellistä (moraalista) paheksumista kuin vastaavat terveen ihmisen teot.

Jos rikos on normaali-ihmisen vapaan harkinnan tulos, se aiheuttaa siveellistä (moraalista) paheksumista aivan riippumatta siitä, miten tekijän tahto on tullut pahaksi. Tästä voidaan päätellä, että siveellistä (moraalista) suuttumusta tuntee yhtä hyvin lainalaisuuden kannattaja (deterministi) kuin satunnaisuusopin kannattajakin (indeterministi). Tässä kysymyksessä on sekoitettu lainalaisuus (determinismi) ja kohtalonusko (fatalismi, vrt. islam). Tämä käsitteiden hämmennys on ollut ominainen, ei ainoastaan kansanomaiselle käsitykselle, vaan myös filosofeille.

Tehtäviä:

1. Keskustelkaa järjen ja tunteiden vaikutuksesta siveellisiin (moraalisiin) ratkaisuihin.

2. Pitäisikö emootioita purkaa vai hillitä?

3. Mitkä olivat utilitarismin pääväitteet?

4. Millä tavoin utilitarismia on arvosteltu?

5. Miksi seuraussiveys on tärkeä?

6. Pohdi kysymystä siitä, missä olosuhteissa moraalikäskyn "älä varasta" rikkominen olisi mielestäsi oikeutettua.

7. Pohtikaa kysymystä siitä, edistääkö koulunkäynti itsekästä (egoistista) vai altruistista moraalia.

8. Pohtikaa, mitä yhteiskunnallisia vaikutuksia olisi a) jyrkällä itsekkyydellä (egoismilla) b) jyrkällä altruismilla.

9. Mitä normaalissa arkipuheessa tarkoitetaan vapaalla tahdolla?

10. Mitä tarkoittaa rikollisen syyntakeisuus?

11. Milloin rikos herättää siveellistä (moraalista) paheksumista ja milloin se ei herätä?

Veljeys, siskous, solidaarisuus

Lähde: Tohtori Pentti Arajärven puhe Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokouksessa Tampereella 5.6.2004

…veljeys, siskous, solidaarisuus on itse asiassa sama kuin yhteisvastuu. Se on selvästi näiden arvojen yhteisöllinen osa ja liittyy erityisen kiinteästi oikeudenmukaisuuteen. Se on käsite, joka tekee yhteiskunnasta yhteiskunnan.

Kaikki ihmisyhteisöt ovat aina pitäneet huolen heikoimmista ja haavoittavimmassa olosuhteissa olevista. Lapsista ja vanhuksista on huolehdittu eri tavoin ja vammaisetkin ovat olleet hyödyllinen osa yhteiskuntaa voimiensa mukaan. Hyvinvointiyhteiskunta sellaisena kuin se 1900-luvun jälkipuoliskolla meilläkin luotiin, on tuonut tähän uusia ulottuvuuksia. Yhteisvastuu on laajentunut koko yhteiskunnan vastuuksi mm. vanhuksista, työkyvyttömistä, sairaista, työttömistä, vammaisista ja ulottunut yhä enemmän eräällä tavalla toimintaankin esimerkiksi opiskelun tukemisen kautta. Yhteisvastuu on hyvinvoinnin ydintä. Samanaikaisesti monet työn ja elannon ansaitsemisen edellytykset ovat muuttuneet. Muutos on useissa tapauksissa erityisen ongelmallinen vammaisille ihmisille.

Nykyaikaisen yhteiskunnan yhteisvastuu ilmenee kovin monella tavalla. Hienoimmillaan se on erilaisissa vapaaehtoisjärjestöissä, joissa tehdään pyyteetöntä työtä yhteiskunnan heikko-osaisten hyväksi. Osa tällaisesta työstä on palkatonta, jolloin henkilö antaa todella runsaasti tiedollisia, taidollisia ja ajallisia voimavaroja yhteisvastuun toteuttamiseen. Mutta yhtä hyvin yhteisvastuu ilmenee vaikkapa verojen maksamisena, vaikkei olisikaan iloinen veronmaksaja. Kaikki me tiedämme, että yhteiskunnan kautta kulkeva rahoitus koituu paitsi meidän itse kunkin hyväksi yhteiskunnan perusjärjestelmänä ja yhteisinä palveluina myös suurelta osin solidaarisuuden periaatteen mukaisesti niille, jotka eivät syystä tai toisesta kykene huolehtimaan itse itsestään. Voimakkaimmillaan se on ympärivuorokautisia palveluja ja keveimmillään rahan antamista jokapäiväisen elämän varmistamiseen.

Sosiaalisen pääoman mittauksissa on se todettu erityisen korkeaksi Pohjoismaissa, Hollannissa ja Kanadassa. Mittarina on käytetty mm. lahjonnan vähäisyyttä, ihmisten järjestäytyneisyyttä kansalaisyhteiskunnaksi sekä myönteistä vastausten määrää kysymykseen: useimpiin ihmisiin voi luottaa. Ei ehkä ole yllättävää, että samat yhteiskunnat ovat kärkisijoilla esimerkiksi UNDP:n hyvinvointitilastoissa ja muutenkin monilla mittareilla yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvointia mitattaessa.

Sosiaalista pääomaa tulee vaalia. Se on ehkä näitä asioita, joka on kuin siivous. Sen tärkeyden huomaa vasta, kun sitä ei ole. Ja jos sen on kerran menettänyt, sen uudelleen rakentaminen on äärettömän vaikeaa. Tämä näkyy selvästi monista kehitysmaista, joiden taistelu lahjontaa vastaan, oikeusvaltion puolesta ja ylipäänsä yhteiskunnan laajempien rakenteiden hyväksyttävyyden puolesta on vaikeaa. Usein niissä solidaarisuus tai luottamus ulottuu vain perheeseen tai parhaimmillaan heimoon.

Hyvinvoinnin rakenteiden yksi olennainen osa on, että kaikki voivat osallistua yhteiskuntaan, tuntea kuuluvansa siihen ja voivat olla niin antajina kuin saajina. Tämä edellyttää lähtökohtaisesti myös työnteon mahdollisuuden tarjoamista kaikille. Tässä suhteessa yhteiskuntamme on epäonnistunut ja tässä suhteessa on erityisesti ponnisteltava tilanteen parantamiseksi. Työttömyys uhkaa yhteiskunnan rahoitusta ja jokainen työllistynyt työtön aiheuttaa ikään kuin kaksoisvaikutuksen. Työtön siirtyy sosiaaliturvan käyttäjästä sosiaaliturvan maksajaksi. Sama tilanne on vammaisten kohdalla. Työnteon mahdollisuuden riistäminen on eräällä tavalla ihmisarvon riistämistä. Työnteon mahdollisuuden riistämisenä ei ehkä voida pitää meidän yhteiskunnassamme vallitsevaa työttömyyttä, mutta itse kunkin omantunnon arvon ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta työnteon mahdollisuuden järjestäminen on ensiarvoista. Tässä suhteessa meillä on vielä paljon tehtävää. Vammaisten osalta on monia uusia aloitteita, kuten siirtymätyö, sosiaaliset yritykset ja erilaiset työvoimapoliittiset muut toimenpiteet vanhojen työn ja toimeentulon tarjoamisen muotojen rinnalla. Ponnisteluja on tässä suhteessa jatkettava ja taattava itse kullekin aktiivinen osa yhteiskunnassa.

Yhteiskunnan sivistyneisyyttä voidaan pohjimmiltaan mitata sillä, miten se huolehtii heikoimmista ja suojattomimmista.

Tehtäviä:

1. Pohtikaa, mitkä ryhmät ovat suomalaisessa yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa.

2. Mitä sinä voit tehdä heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi.

3. Onko mahdollista, että sinä itse joudut heikkoon asemaan?

4. Mitkä ovat ihmisen perustarpeet?

5. Mitä kuuluu ihmisen hyvinvointiin?

6. Miten aineellista hyvinvointia voidaan parantaa?

7. Miten henkistä hyvinvointia voidaan parantaa?

8. Miten koulun ilmapiiriä voidaan parantaa?

9. Tarvitaanko veljeyttä eli siskoutta ja solidaarisuutta?

Tasa-arvo

Mitä tasa-arvo on?

Tasa-arvo tarkoittaa, että eri ihmisillä on tietyssä suhteessa yhtäläinen asema. Tasa-arvoista on esimerkiksi, että naiset ja miehet saavat samasta työtehtävästä yhtä paljon palkkaa.

Yleisesti ottaen tasa-arvon loukkaaminen on syrjintää. Eritoten rodun perusteella syrjiminen on rasismia ja naisten syrjiminen on seksismiä.

Euroopan unionissa tasa-arvon vaatimuksen määrittävät rasismidirektiivi ja työsyrjintädirektiivi EY 2000/43. Säädös on voimassa Suomessa muualla kuin Ahvenanmaalla.

Suomen perustuslaki, kohta 6 § Yhdenvertaisuus, määrittää tasa-arvon em. direktiiviä alempana säädöksenä.

Tasa-arvon toteuttaminen

Suomessa jokainen poliittinen puolue sanoo kannattavansa tasa-arvoa, mutta puolueiden näkemykset käytännön toteutuksesta vaihtelevat laidasta laitaan. Kuvaavaa on, että jokainen puolue kutsuu omaa tasa-arvoaan todelliseksi tasa-arvoksi. Jos esimerkiksi opettajista suurin osa on naisia, erilaiset näkökulmat asiaan voisivat olla:

Kiintiöt: otetaan opettajakoulutukseen tasan 50 % miehiä ja 50 % naisia, riippumatta heidän pätevyydestään

Tasoitus: annetaan lisäpisteitä vähemmistösukupuolen hakijoille, jotta tasoitettaisiin eroja

Valistus: markkinoitaisiin miesopettajia sekä mahdollisille hakijoille että muulle yhteiskunnalle ja yritettäisiin muuttaa valtarakennetta

Valvonta: varmistettaisiin, että hakumenettelyssä ja pisteytyksissä ollaan sukupuolipuolueettomia, eikä kukaan syrji ketään missään vaiheessa

Puuttumattomuus: katsotaan, että tämä vain on asioiden luonnollinen tai että asiaan ei muuten pidä puuttua.

EY:n direktiivi 2000/43 artikla 4 määrittää hyväksyttäviksi syrjinnän tai suosimisen perusteiksi:

"Työhön liittyvät todelliset ja ratkaisevat vaatimukset

Sen estämättä, mitä 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että erilainen kohtelu, joka perustuu rotuun tai etniseen alkuperään liittyvään ominaisuuteen, ei ole syrjintää, jos tiettyjen työtehtävien luonteen tai niiden yhteyksien vuoksi, joissa tehtävät suoritetaan, kyseinen ominaisuus on todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, edellyttäen että tavoite on oikeutettu ja että vaatimus on oikeasuhteinen."

Käänteinen "syrjintä" tarkoittaa jonkin ryhmän suosimista toista vastaan. USA:ssa on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan esimerkiksi afro-amerikkalaisille varataan kiintiöitä sen takia, että he muutoin olisivat tilastojen todistuksen mukaan muita heikommassa asemassa. Muunlainen syrjintä on siellä lailla kielletty.

Suomessa taas on päinvastainen menettely; suomenruotsalaisille on järjestetty erityispalveluita ja kiintiöitä, vaikka heidän olonsa ovat paremmat kuin muulla väestöllä ja heidän osuutensa korkea-arvoisissa viroissa ja tehtävissä on selvästi muuta väestöä suurempi.

Tasa-arvoaatteet

Tasa-arvon pahimpia esteitä ovat esimerkiksi kastijärjestelmä Intiassa tai aikoinaan luokkajako Suomenkin yhteiskunnassa. Marxilaisten mielestä vielä nykyäänkin teollisuusmaissa vallitsee luokkayhteiskunta liian vapaan kapitalismin ansiosta.

Laillistettua syrjintää kohtaan nousi valistusaikana aate, jonka mukaan kaikkien ihmisten tuli olla tasa-arvoisia lain edessä. Ajattelijoista ja yhteiskuntavaikuttajista etenkin Immanuel Kant ja Voltaire julistivat, että ketään ei saanut asettaa etulyöntiasemaan lain edessä, vaan saman lain piti koskea kaikkia. Äärimmilleen vietynä valtion puolueettomuusperiaate ja tasa-arvo lain edessä tarkoittavat myös, että köyhiä ei saa suosia rikkaiden kustannuksella.

Mahdollisuuksien tasa-arvo oli toinen nimi, jota valistusajan ajattelijat käyttivät tasa-arvostaan. Kaikilla tuli olla yhtäläinen mahdollisuus vaikkapa omistaa viljelemänsä maa tai ryhtyä virkauralle. Nykyisin mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa pikemminkin peruslähtökohtien tasoittamista yhteiskunnassa niin, että esimerkiksi kenelle tahansa kustannetaan ilmainen koulutus yliopistossa riippumatta tulotasosta, vain osaaminen ratkaisee.

Tasa-arvoa lain edessä taas on esimerkiksi marxilaisessa perinteessä kutsuttu muodolliseksi tasa-arvoksi, koska kaikilla ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia menestyä yhteiskunnassa. Sosialistit kannattavat usein lopputulosten tasa-arvoa eli esimerkiksi tuloerojen ja varallisuuserojen vähäisyyttä.

Tasa-arvon muotoja

Perustuslain 6 § 2 momentti määrittää tasa-arvon: "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Tasa-arvon ja kansanvallan (demokratian) suhde

Vasemmistolaisessa perinteessä on pyritty yhdistämään kansanvalta ja tasa-arvo toisiinsa. Tällöin väitetään, että kansanvalta ei toteudu liian epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa, koska siinä rikkaat saavat vaikutusvaltaa poliittiseen elämään. Tähän liittyen on esitetty väitteitä, joiden mukaan poliittisen ja taloudellisen yläluokan edustajat sekä tärkeissä asemissa olevat virkamiehet olisivat osittain samaa joukkoa. Tasa-arvoisempi yhteiskunta taas väitetysti lisää pyrkimysten yhteneväisyyttä eri väestönosien kesken. Muodollinen tasa-arvo ei tämän mukaan tuo tasa-arvoisia poliittisia vaikutusmahdollisuuksia, minkä vuoksi parempiosaiset pystyvät uusintamaan vallitsevan tilanteen.

Tehtäviä:

1. Ovatko luokkasi oppilaat mielestäsi tasa-arvoisia?

2. Missä suhteessa rikkaat ja köyhät ovat eriarvoisia?

3. Esiintyykö Suomessa sukupuoleen perustuvaa syrjintää? Missä?

4. Esiintyykö Suomessa ikään perustuvaa syrjintää? Missä?

5. Esiintyykö Suomessa ihmisen alkuperään perustuvaa syrjintää? Missä?

6. Esiintyykö Suomessa kieleen perustuvaa syrjintää? Missä

7. Esiintyykö Suomessa uskontoon tai vakaumukseen perustuvaa syrjintää? Missä?

8. Esiintyykö Suomessa mielipiteisiin perustuvaa syrjintää? Missä?

9. Esiintyykö Suomessa terveydentilaan liittyvää syrjintää? Missä?

10. Esiintyykö Suomessa vammaisuuteen perustuvaa syrjintää? Missä?

11. Esiintyykö Suomessa syrjintää muun henkilöön perustuvan syyn perusteella?

12. Mitä sinä voit tehdä syrjinnän vähentämiseksi?

13. Onko mahdollista, että sinua syrjitään?

Todellisuuskäsitys ja totuus

Eino Kailan käsitteistö

Eino Sakari Kaila (1890–1958) toimi Turun yliopiston ensimmäisenä filosofian professorina 1921–1930, Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorina 1930–1948 ja Suomen Akatemian ensimmäisenä filosofijäsenenä 1948–1958. Eino Kaila kuului pappisukuun, ja hänen isänsä Erkki Kaila oli arkkipiispa. Nimitys ”looginen empirismi” on Eino Kailan (saksan kielellä) keksimä.

Eino Kaila käytti usein eri sanoja kuin esimerkiksi nykyiset viralliset elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat. Seuraavassa pohdittu sitä, miksi hän teki niin, ja sitä, miksi olisi edelleen syytä jatkaa käsitteiden täsmentämistä Eino Kailan tapaan.

Oikeastaan sanat ”looginen empirismi” eivät tarkoita filosofiaa (vaikka Eino Kaila itse käytti virkansa puolesta käsitettä ”filosofia”) vaan menetelmää todellisuuskäsityksen muodostamiseksi. Loogisen empirismin mukaan todellisuuskäsityksen pitää (tämä on siis normi) nojautua kokemukseen (empiria), olla ristiriidaton (käyttää logiikkaa eli johdonmukaista ajattelua) ja mahdollisimman yksinkertainen.

Todellisuuskäsitys ja elämänkäsitys

Vuonna 1929 ilmestyi (Otavan kustantamana) Eino Kailan teos ”Nykyinen maailmankäsitys”. Kirjan nimi ei ole ”Nykyinen maailmankatsomus” vaan ”Nykyinen maailmankäsitys”. ”Käsitys” on selkeämpi kuin ”katsomus”, koska ”käsitys” viittaa suoraan inhimilliseen käsityskykyyn ja ihmisen muodostamiin käsityksiin. Myös ”elämänkatsomus” häviää, ja sen tilalle tulee ”elämänkäsitys”. Sanaa ”tieto” on syytä käyttää huomattavan valikoidusti.

Eino Kailan sanassa ”maailmankäsitys” heijastuu vanha maakeskeisyys, ja oppimateriaalien sanan ”maailmankatsomus” tilalle tulee vähitellen ”todellisuuskäsitys”. Koska todellisuuskäsitys sisältää elämänkäsityksen, käsitteiden alat muuttuvat aikaisemmista päinvastaisiksi. Aikaisemmin on ajateltu, että elämänkatsomus olisi laajempi kuin maailmankatsomus, joka puolestaan olisi laajempi kuin maailmankuva. Uudesta luokittelusta käsite ”maailmankuva” putoaa tarpeettomana pois. ”Maailma” viittaa maakeskeisyyteen ja ”kuva” näköaistikeskeisyyteen.

Inhimillinen tieto

Eino Kailan ehkä kuuluisin teos ”Inhimillinen tieto” ilmestyi vuonna 1939. Pertti Lindfors ehdotti 1960 -luvulla, että Eino Kailan ”Inhimillinen tieto” pitäisi kirjoittaa uudelleen. Heikki Partanen teki sen teoksellaan ”Kokonaisesitys filosofiasta”, omakustanne 1997. Uudelleenkirjoitus on tehty hyvin, mutta nimi on huono (Kokonaisesitys filosofiasta). Nimen ”Inhimillinen tieto” osa inhimillinen korostaa oikein sitä, että tieto, mitä se sitten onkin, on inhimillisiä käsityksiä.

Pythagoras (569–475 eaa.) ei sanonut itseään viisaaksi vaan viisauden ystäväksi eli filosofiksi. Pythagoras uskoi jumaliin, ja Pythagoraan mielestä vain jumalat ovat viisaita. Ihmiset voivat siis Pythagoraan mielestä parhaimmillaan olla vain viisauden ystäviä eli filosofeja. Oikeasti viisaita olivat tietysti sofistit (=viisaat), mutta sofistista tehtiin haukkumansana.

Looginen empirismi kannatti filosofiaksi kutsutun ”tieteen” lopettamista ja siinä olevien mahdollisesti järjellisten osa-alueiden sulauttamista muihin ”tieteisiin”.

Muinaiskreikkalaiset pitivät sanaa ”filosofia” niin hienona, ettei se edes käänny barbaarien kielille. Hyvänä todisteena suomalaisten barbaarisuudesta voidaan pitää sitä, ettei sanaa ”filosofia” ei ole pystytty suomentamaan.

Tarkasti ottaen filosofia siis tarkoittaa viisauden ystävyyttä. Sanan ”viisaus” merkityksestä ollaan erimielisiä. Vaikka päästäisiin yksimielisyyteen sanan ”viisaus” merkityksestä, ollaan varmasti eri mieltä siitä, mikä on viisasta.

Oppikirjallisuudessa ”filosofi” -sanaa käytetään usein arvonimenä. Tämän tittelin arvoa olisi syytä pudottaa niin, ettei ainakaan väiteltäisi siitä, kuka on filosofi. Tämän sanan poistaminen oppimateriaaleista on yksinkertaista. Useimmiten lauseen merkitys ei muutu mitenkään siitä, että sanan ”filosofia” jättää pois. Joissakin paikoissa tämä sana voidaan korvata täsmällisemmillä sanoilla kuten ”ajattelu”, ”käsitys”, ”ajatussuuntaus” jne.

Heikko ja vahva tiedon määritelmä

Latinan kielen sana ”scientia”, jonka perusteella muihin kieliin on tehty sana ”tiede”, tarkoittaa tietoa tai taitoa. Sanan ”tieto” merkitys on kiistanalainen. Uusimpien tutkimusten mukaan länsimaiden ihmiset käsittävät sanan ”tieto” eri tavalla kuin itäaasialaiset.

Näissä oppikirjoissa käytetään ns. heikkoa tiedon määritelmää. Väite on tietoa, jos se on tosi.

Vahvassa tiedon määritelmässä tiedon pitää olla myös oikeutettua. Valitettavasti ei ole päästy minkäänlaiseen yksimielisyyteen siitä, millä perusteilla inhimillinen tieto olisi oikeutettua.

Todellisuuskäsitys vai tiede

Koska käsite ”tiede” on käsitteen ”tieto” johdannainen, käsite ”tiede” on jo tästä syystä ongelmallinen. Oikeastaan käsitteestä ”tiede” pitäisi kokonaan luopua. Se pitäisi korvata muilla sanoilla kuten ”kokeellinen tutkimus”, ”matematiikka”, ”logiikka” jne..

Toinen tärkeä syy siihen, miksi käsitteestä ”tiede” pitäisi luopua, on se, ettei rajan vedossa ”tieteen” ja ”valetieteen” eli ”näennäistieteen” välillä ei ole edistytty. Looginen empirismi yritti saada voimaan jonkinlaiset normit tätä rajanvetoa varten, mutta ”tieteen” papisto kielsi loogisen empirismin.

Kolmas tärkeä syy siihen, miksi käsitteestä ”tiede” pitäisi luopua, ovat monet yliopistojen merkilliset tiedekunnat kuten jumaluusopillinen tiedekunta. Jumaluusoppi on epäilemättä ns. tieteistä mielettömin, sillä se tutkii jotain, jota ei ole olemassa.

Ristiriitojen välttämiseksi voidaan erottaa tieto ja tietäminen. Niin sanotun heikon tiedon määritelmän mukaan väite on tietoa, jos se on tosi. Vaikka väite olisi tietoa, ei voida varmuudella sanoa, tietääkö väitteen esittäjä sen.

Tarvitaanko sanaa ”totuus”

Myös sanan ”totuus” merkityksestä on kiistelty runsaasti, ja luultavasti niin tehdään myös tulevaisuudessa. On syytä pyrkiä välttämään tämän sanan käyttöä lukuun ottamatta joitakin sellaisia tapauksia, joissa sen käyttäminen selventää asioita. Alvin I. Goldmanin teoksessa ”Knowledge in a Social World” (Oxford 1999) 11. luvussa sanotaan mm., että julkisissa kouluissa pitäisi opettaa totuus ja vain totuus (eikä siis esimerkiksi uskontoa tai epätotuuksia sisältävää elämänkatsomustietoa).

Totuuden vastaavuuskäsitys

Totuuden vastaavuuskäsityksen (korrespondenssiteorian) mukaan lause "Tämä kirja on sininen" on tosi, jos tämä kirja on sininen. Eri asia on se, miten voimme todeta tämän kirjan siniseksi. Voimme todeta kirjan värin siniseksi esimerkiksi katsomalla kirjan kantta. Esimerkki sinisestä kirjasta on vaikkapa Alvin I. Goldmanin teos ”Knowledge in a Social World”.

Lause on tosi, jos se ilmaisee toden asiantilan eli tosiasian. Alfred Tarski (1902 - 1983) on muotoillut totuuden vastaavuuskäsityksen seuraavasti:

Lause ”sataa” on tosi, jos sataa.

Totuuden yhteensopivuuskäsitys

Vastaavuuskäsityksen kanssa kilpailee yhteensopivuuskäsitys (koherenssiteoria). Sen mukaan totuus merkitsee yhteensopivuutta muiden lauseiden muodostaman järjestelmän kanssa. Tämän teorian heikkous on se, että monissa käytännön tilanteissa on olemassa lukuisia erilaisia ristiriidattomia lausejoukkoja, joiden totuudesta tämä käsitys ei pysty sanomaan mitään. Parhaimmillaankin tämä käsitys voi toimia suhteellisen epätotuuden ilmaisijana; jos lausejoukossa esiintyy ristiriitoja, jotkut lauseista ovat epätosia.

Totuuden menestyksellisyyskäsitys

Menestyksellisyyskäsityksen (pragmatismi) mukaan totuus merkitsee samaa kuin toimivuus tai menestyksellisyys. Totuus on tämän käsityksen mukaan eräs hyvyyden laji. Totta on se, mikä on välineellisesti arvokasta. On sanottu, että menetyksellisyyskäsityksessä yksi totuuden ilmaisin korotetaan totuuden määritelmäksi. Virheellisten uskomusten varassa toimiminen saattaa olla menestyksekästä, esimerkiksi sosiopaatin määritelmä alkaa toteamuksella, että sosiopaatti on charmikas ja vakuuttava. Valehtelevan sosiopaatin väitteet voivat tuottaa menestystä esimerkiksi sosiopaatille itselleen.

Totuuden yksimielisyysteoria

Viime aikoina on tullut muotiin totuuden yksimielisyys- eli konsensuskäsitys. On ajateltu, että todellisuustutkijain yhteisö lähestyisi koko ajan totuutta, joka olisi päättymättömän tutkimuksen raja-arvo.

Yksimielisyys ei ole tae siitä, että jokin käsitys on tosi. Esimerkiksi kristillisellä katolisella keskiajalla Euroopassa vallitsi huomattava yksimielisyys tärkeiden elämänkäsitysten suhteen. Tästä huolimatta tuota aikaa on täysin oikeutetusti sanottu maanosamme historian pimeimmäksi.

On sanottu, että keskiaika on huono esimerkki, koska silloin ei sallittu vapaata keskustelua. Toisaalta voidaan kysyä, onko yksimielisyys ollenkaan mahdollinen silloin, kun vapaa keskustelu sallitaan. Voidaan myös esittää epäilyjä siitä, onko esimerkiksi meidän aikamme keskustelu vapaata. Esimerkiksi tätä artikkelia ei todennäköisesti voitaisi julkaista missään ”tieteellisessä” julkaisussa. On myös mahdollista, että inhimillisen käsityskyvyn rajat estävät ottamasta huomioon kaikkia asioita.

Onko totuus määriteltävissä?

Sikäli kuin totuus on määriteltävissä, totuuden määritelmä on jokin vastaavuuskäsityksen muunnos. Muut totuuskäsitykset sotkevat totuuden määrittelemisen ja keinot ratkaista, mikä on totuus jossain yksittäistapauksessa. Ateismin englanninkielisessä sanakirjassa ”Dictionary of Atheism” (Internetissä, löydät sen kirjoittamalla esimerkiksi Googlen hakuikkunaan ”Dictionary of Atheism”) sanotaan, että väite on tosi, jos se on oikea karkeistus.

Mistä lauseista saa käyttää nimitystä ”tosi”?

Oikeastaan totuuskäsite pitää rajata kokemustietoon. Tällöin estetään uskontomyönteisten ”filosofien” yritykset hämätä ihmisiä esimerkiksi matematiikan, logiikan ja niitä alkeellisempien kalkyylien ”totuuksilla”. Perinteisesti jotain kaavaa on sanottu todeksi, jos se on johdettavissa peruskaavoista (eräissä tapauksissa tyhjästä kaavasta). Oikeampaa olisi jättää sana ”totuus” pois ja sanoa pelkästään, että kaava on johdettavissa.

Käsitys, jonka mukaan totuus on tarpeeton sana (deflationismi)

Jotkut ovat sitä mieltä, että sana ”totuus” voidaan poistaa kaikesta kielenkäytöstä asiasisällön siitä kärsimättä. Vaikka näin voitaisiin kenties tehdä, tässä oppimateriaalissa on käytetty sanaa ”totuus” hyvän vastaavuusteorian antamassa merkityksessä. Joka tapauksessahan joudumme tarkastelemaan esimerkiksi nimisanojen ja nimien liittymistä todellisuuden olioihin ja olioluokkiin (nimirelaatio). Tämän kirjoittajien mielestä on myös viisasta ajatella, että todellisuus on olemassa, vaikka inhimilliset käsitykset siitä saattavat olla virheellisiä tai vajavaisia (todellisuutta koskeva realismi).

Käsitys, jonka mukaan käsitteen ”totuus” alaa on nykyisestä laajennettava

Totuuskäsityksen alan laajentamista kannattavat lähinnä erilaiset uskonnot sekä uskontojen ja humalattomuuden välimaaston sijoittuvat (agnostikot). Tässä yhteydessä tarkastelemme vain yhtä yritystä laajentaa totuuskäsityksen alaa. Seuraavan laajennusyrityksen tunnetuimmat kannattajat Suomessa lienevät opetushallituksen elämänkatsomustiedon ylitarkastaja Pekka Elo ja historian professori Juha Sihvola. Juha Sihvola myöntää kirjassaan ”Maailmankansalaisen etiikka” (Oatava Keuruu 2004 ISBN 951-1-18364 s 33), että suurin osa filosofeista pitää hänen käsitystään kestämättömänä.

Juha Sihvola ottaa käyttöön oman määritelmä sanalle ”teoria”. Sitten hän soveltaa tätä käsitystä siveysarvostelmiin ja väittää, että eräät siveysarvostelmat ovat samassa mielessä ihmisestä riippumattomia kuin todet väitelauseet.

Tästä oppimateriaalista poistetaan vähitellen kokonaan sana ”teoria”. Useimmiten sen sijalle sopii sana ”käsitys”, mutta myös muita sanoja voidaan tarvittaessa käyttää. Koska tosiasioista ei voida johtaa arvoja (David Hume), Sihvolan käsitys on tyhjän päällä. Tässä oppimateriaalissa ylitarkastaja Pekka Elon ja historian professori Juha Sihvolan käsitystä ei pidetä totena.

Siveyslauseiden suhteellisuus

Tässä oppimateriaalissa kannatetaan käsitystä, jonka mukaan siveyslauseet eivät ole tosia tai epätosia vaan niiden sitovuus on maltillisesti suhteellinen. Tätä käsitystä ovat Suomessa edustaneet mm. Edvard Westermarck ja Ilkka Niiniluoto.

Tiedon ja informaation ero

Vaikka ei voitaisi sanoa, sisältääkö jokin merkkijono, ääni, kuva jne. tietoa, siinä voi olla informaatiota. Usein puhe tiedosta voidaan korvata puheella informaatiosta. Sen sijaan, että kysymme toiselta ihmiseltä, tietääkö hän jonkin asian, voimme kysyä, onko hänellä asiasta informaatiota tai onko hänellä asiasta henkilökohtainen käsitys (mielipide). Sen sijaan, että puhutaan uudesta tiedosta, voitaisiin puhua uusista tutkimustuloksista, joihin tietysti tulee suhtautua aina arviovasti.

Vaikka totuudesta puhuttaisiin tämän kielenkäytön mukaan harvoin, niin tahallista virheellisen informaation levittämistä voitaisiin edelleen sanoa valehtelemiseksi ja vankasti kokeelliseen tutkimukseen perustuvaa informaatiota voitaisiin pitää käytännössä totena.

Inhimillisen kielen alkuperä

Inhimillisen kielen alkuperästä ei ole yksimielisyyttä. Nykyihminen ja Neanderthalin ihmisen pystyivät puhumaan jo hyvin kaunan sitten. Tämä on voitu päätellä luurangoista saadun tiedon perusteella.

Muut eläimet kuin ihminen pitävät yleensä useimmiten tietonsa itsekkäästi ominaan. Jotkut eläimet kuten delfiinit viestivät keskenään runsaasti.

Linnuista lähinnä urokset laulavat, ja on mm. ihmetelty, miksi naiset osaavat puhua. Joidenkin mielestä isojen apinain turkin sukiminen on jouduttu korvaamaan lörpöttelyllä, kun ihmisillä ei ole turkkia, jossa olisi kirppuja. Myös ihmisten sukupuolielämää on pidetty kielen kehittymisen syynä.

Tämän kirjoittajan mielestä Inhimillinen kieli on alun perin kehittynyt apinayhteisön vallankäytön ja valehtelemisen välineeksi. Käsitteistön tuottamista ovat hallinneet laumojen johtajat, papit ja ainakin maanviljelyksen ja karjanhoidon kehittymisen jälkeen myös rikkaat. Käsitteiden tehtäviä ovat olleet mm. alaluokkaisten ja orjien käskyttäminen sekä yläluokan todellisuuskäsityksen puolustaminen.

Kieltä on tarvittu myös yläluokan sisäisen nokkimisjärjestyksen ylläpitämiseen. Sopivien käsitteiden avulla alaluokka on pyritty saamaan hyväksymään alistettu asemansa.

Tehtäviä:

1. Miksi ”maailmankatsomus” on korvattu käsitteellä ”todellisuuskäsitys”?

2. Mikä on ”elämänkäsitys”?

3. Mitä erilaisia totuuden määritelmiä on esitetty?

4. Miksi totuuden määritelmästä kiistellään?

5. Mitä erilaisia tiedon määritelmiä on esitetty?

6. Miksi tiedon määritelmästä kiistellään?

7. Mitä haitallista on käsitteessä ”tiede”?

8. Miten käsitteen ”tiede” haitoista voitaisiin päästä eroon?

9. Miltä kuulostaa, jos sanon: ”Ontotta, että minä olen hyvä ihminen”?

10. Miltä kuulostaa, jos sanon: ”On totta, että minun pitää lähteä kouluun”?

11. Miksi jotkut yrittävät laajentaa käsitteen ”totuus” alaa?

12. Ottakaa selvää, kuka oli Edvard Westermarck.

13. Ottakaa selvää, mitä kirjoja Edvard Westermarck on kirjoittanut.

Tieto ja tutkimus: Todellisuustutkimus (entinen tiede)

Muinaisella ihmisellä oli voimakas halu selittää maailmaa. Näin tehdessään hän sijoitti luonnonilmiöihin inhimillisiä päämääriä, ja syntyi laaja tarusto, jossa tapahtumia selitettiin jumalien, henkien, muinaisten sankareiden jne. avulla. Muinainen selittämisen malli esiintyy edelleen kansansaduissa ja lasten saduissa.

Kun todellisuustutkimus Indus-joen laaksossa, Kaksoisvirranmaassa ja Niilin laaksossa alkoi sarastaa, sen tulokset olivat aluksi pieniä tiedon murusia, jotka erottuivat taruista kokemuksen osoittaman käyttökelpoisuutensa takia.

Yhteiskunnallisen kehityksen myötä ilmaantuivat ajattelijat, jotka yrittivät erottaa käyttökelpoisen tiedon mielikuvituksen tuotteista. Tiedon ja todellisuuden välistä suhdetta pyrittiin selvittämään sekä muinaisessa Kreikassa että muinaisessa Intiassa.

Syntyi kolme koulukuntaa, jotka ovat yhä olemassa.

1. Yksi koulukunta korosti ajattelun merkitystä (rationalismi),

2. toinen koulukunta havaintojen sekä kokemuksen merkitystä (empirismi)ja

3. kolmas koulukunta epäili molempia ensiksi mainittuja (skeptisismi).

Meidän vuosisadallamme syntyi yleinen todellisuustutkimus (tieteenfilosofia), ja on kirjoitettu kymmeniä hyllymetrejä eri kielillä kirjoja siitä, mitä todellisuustutkimus (tiede) on. Viime vuosina on palattu pohtimaan kaikkein vanhinta kysymystä: miten erottaa todellisuustutkimus (tiede) näennäistieteestä, valetieteestä ja yleensä siitä, mikä ei ole todellisuustutkimusta (tiedettä).

Toisaalta on kirjoitettu hyviä kirjoituksia esimerkiksi siitä, miksi tähdistä ennustaminen (astrologia) ei ole todellisuustutkimusta (tiedettä). Toisaalta on katsottu, että nykyisellä todellisuustutkimuksella saattaa olla myös yhteiskunnallisesti haitallisia vaikutuksia. Sekä todellisuustutkimuksen (tieteen) tekijät että todellisuustutkimuksen (tieteen) epäilijät ovat edelleen olemassa.

Itse itseään korjaava todellisuustutkimus

Todellisuustutkimus (tiede)

1. sisältää tietoa,

2. luo uutta tietoa,

3. korjaa entistä tietoa.

Tiedolla on mm. seuraavat perusominaisuudet. Jotta esitetty väite olisi tietoa, sen on oltava

1. tosi ja

2. (perusteltu).

Siitä, mitä muita määreitä tiedolle on asetettava, kiistellään jatkuvasti. Heikossa tiedon määritelmässä kohta 2 on poistettu.

Tiedonhankkimismenetelmät

Perinteisesti tietoa on yritetty hankkia neljällä menetelmällä.

Arvovallan (auktoriteetin) menetelmä

Alkeellisessa yhteiskunnassa tieto periytyi suullisesti, ja tapana oli, että nuoremmat hyväksyivät vanhemman polven ihmisten käsitykset. He yksinkertaisesti uskoivat, että vanhemmat ja viisaammat olivat oikeassa. Yhteiskunnan kehittyessä valta ja rikkaus kasaantuivat harvojen käsiin, ja oli tapana, että vaikutusvaltaisimpien ihmisten käsityksiä pidettiin tosina. Keskiajalla pappien käsityksiä pidettiin esimerkiksi kristinuskon, islamin ja hinduismin piirissä tosina.

Todellisuustutkimus (tiede) hylkää arvovallan menetelmän siksi, ettei tietolähteen nauttima arvovalta riitä tiedon totuuden arvosteluperusteeksi. Kaikkea vanhaa tietoa on todellisuustutkimuksen (tieteen) piirissä voitava arvostella, ja kaikki tieto on pystyttävä yhä uudelleen ja uudelleen perustelemaan.

Uskon menetelmä

Suurten uskontojen piirissä on ajateltu, että uskonnollinen usko kelpaa tiedon hankkimismenetelmäksi. Historia osoittaa kuitenkin, että ihmiset ovat lujasti uskoneet mitä mielettömimpiin asioihin: noitien polttamiseen roviolla, rotujen eriarvoisuuteen, naisten huonommuuteen jne. Aikoinaan ihmiset uskoivat, että Aurinko kiertää Maata, ja tämä on kirjattu useisiin pyhiin kirjoihin.

Sisäisen oivalluksen (intuition) menetelmä

Todellisuustutkimuksen (tieteen) kehittyessä "sisäistä oivalluskykyä" (intuitiota), alettiin pitää tärkeänä tiedon lähteenä. Muinaiskreikkalainen Platon uskoi, että ihminen voisi intuition välityksellä olla kosketuksissa jonkinlaiseen oikean tiedon maailmaan, josta hän voisi ammentaa tietoa. Nykyaikainen todellisuustutkimus (tiede) on kuitenkin osoittanut, että intuitio voi johtaa pahasti harhaankin. Myös elämänviisautta voidaan paremmin oppia elämällä kuin kammiossa mietiskelemällä.

Todellisuustutkimuksen (tieteellinen) menetelmä

Todellisuustutkimuksen (tieteelliselle) menetelmälle on ominaista tai ainakin sille pitäisi olla ominaista että se on itseään korjaava menetelmä. todellisuustutkimuksen (tieteellinen) menetelmä sisältää - tai ainakin sen tulisi sisältää - myös tiedon totuuden kriteerit.

Todellisuustutkimus (tiede) arvostelee kolmea ensiksi mainittua menetelmää nimenomaan siksi, että niistä puuttuvat väitteiden perustelumenetelmät. Todellisuustutkimus (tiede) ei suinkaan väitä, että kaikki menneiden sukupolvien väitteet olisivat epätosia, eikä todellisuustutkimus (tiede) väitä, ettei intuition avulla voida keksiä tosia väitteitä. Todellisuustutkimus (tiede) sen sijaan väittää, ettei kolmen ensimmäisen menetelmän avulla voida perustella väitteitä riittävästi.

Todellisuustutkimuksen (tieteen) luonne tulee selvemmäksi, jos tarkastellaan, millaisia tutkimusaloja (tieteitä) on olemassa. Ensiksi tutkimusalat voidaan jakaa ns. puhtaisiin tutkimusaloihin (tieteisiin) ja soveltaviin tutkimusaloihin (tieteisiin). Puhtaiden tutkimusalojen (tieteiden) piirissä voidaan erottaa kaksi ryhmää. Toiseen ryhmään kuuluvat matematiikka ja logiikka. Toiseen ryhmään kuuluvat ns. kokemustutkimusalueet (tieteet), joita ovat mm. fysiikka, kemia, tähtitutkimus, biologia, mielitutkimus (psykologia) jne. Soveltavia todellisuustutkimusaloja (tieteitä) ovat mm. tekniset alat (tieteet), lääketutkimus (lääketiede), yhteiskuntatutkimus, maanviljelystutkimus jne.

Ristiriidattomuus

Matematiikalla ja logiikalla on todellisuustutkimuksen (tieteiden) piirissä erityisasema. Niiden avulla ei luoda uutta tietoa maailmasta, mutta matematiikan ja logiikan kieltä käyttäen voidaan todellisuustutkimuksen (tieteen) tietoa ilmaista erittäin lyhyesti ja selkeästi. Matematiikkaa ja logiikkaa käyttäen voidaan myös kehittää uusia todellisuustutkimuksen (tieteen) teorioita. Todellisuustutkimuksen (tieteen) piirissä näitä tutkimusaloja voidaan pitää automaattien teorian osina.

Havaintojen merkitys

Kokemustutkimuksen piirissä aistihavainnoilla ja laitteiden avulla aikaansaaduilla havainnoilla on tärkeä merkitys. Tiedon totuutta voidaan arvioida vain havaintojen avulla. Havainnoilla on usein tärkeä osuus myös uuden tiedon luomisessa.

Yleistäminen havainnoista

Tärkeä kokemustutkimuksen menetelmä on havainnoista yleistäminen eli induktio. Havaintojen perusteella voidaan löytää uusia väitteitä, ja tällaisia väitteitä voidaan perustella tekemällä lisää havaintoja. Tällaista menetelmää käytetään mm. peruskoulun fysiikan ja kemian tunneilla.

Tulevaisuus ei ole välttämättä menneisyyden kaltainen

Englantilainen David Hume totesi, ettei ole mitään loogista syytä sille, että seuraava havainto ei poikkeaisi aikaisemmista. Jos näin tapahtuu, todellisuustutkimuksen (tieteen) väitettä on tietysti korjattava.

Yksikin havainto voi kumota aikaisemmat käsitykset

Karl Popper on Humen väitteisiin nojautuen asettunut vastustamaan induktion käyttöä todellisuustutkimuksessa (tieteessä). Popper asettaa oikeaksi todistamisen tilalle virheelliseksi osoittamisen. Yksikin väitteen vastainen havainto nimittäin riittää kumoamaan väitteen.

Epäilemättä Hume ja Popper ovat oikeassa siinä suhteessa, ettei ole mitään loogista syytä siihen, että luonto on sellainen kuin se on. Me emme todellakaan voi saada tietoa luonnosta istumalla tutkijankammiossa ja käyttämällä pelkkää logiikkaa. Sen sijaan meidän on mentävä luontoon tekemään havaintoja.

Todistuksen taakka on väitteen esittäjällä

Jos todellisuustutkimuksen (tieteen) tehtävä olisi kumota väitteitä, todellisuustutkimuksen (tieteen) olisi helppoa keksiä yhä uusia virheellisiä väitteitä ja sitten kumota ne havainnoilla. Voitaisiin myös melko helposti keksiä sellaisia väitteitä, joita Popperin olisi vaikea kumota, mutta jotka kuitenkin olisivat ilmeisen virheellisiä. Esimerkiksi voidaan väittää, että Siriusta kiertää kiertotähti (planeetta), jolla asuu suomea puhuva aasirotu. Väitettä ei nykyisin apuneuvoin voida kumota, mutta pitäisikö meidän sen takia pitää totena.

Jo edellä on esitetty, että väitteen esittäjällä on todistuksen taakka. Niin kauan kuin yllä esitetyn väitteen esittäjä ei ole tuonut esiin mitään todisteita mainitunlaisen aasirodun olemassaolon puolesta, velvollisuutemme on pitää väitettä epätotena. Monet uskonnot eivät hyväksy, että heillä olisi heidän esittämiensä väitteiden vuoksi todistuksen taakka. Jopa melkoinen määrä suomalaisia filosofeja heittäytyy uskontojen ja jumalattomuuden välimaastoon (agnostikoiksi), vaikka he kaikessa muussa toiminnassaan katsovat, että todistuksen taakka on väitteen esittäjällä.

Tämän kirjoittajat odottavat mielenkiinnolla sitä, että väitöskirjan voi korvata lukemalla yhden luvun teoksesta A. A. Milne: Nalle Puh.

Mistä tiedämme, että on luonnonlakeja?

Tieto siitä, että on olemassa luonnonlakeja, jotka on saatu selville kokemuksen avulla, on myös kokemustietoa. Jos joku väittää, että luonnonlait huomenna lakkaavat olemasta voimassa, hänen väitettään ei voida tietenkään kumota logiikalla, matematiikalla ja pelkällä ajattelulla. Hänen väitteensä kumoaa tietysti huominen kokemus. Mutta jo tänään voidaan nykyisen todellisuustutkimuksen perusteella väittää, että väitteen esittäjä on väärässä. Useimpien tunnettujen luonnonlakien paikkansapitävyydestä on niin paljon myönteistä kokemusta, että niiden voidaan katsoa pitävän paikkansa kunnes kokemus muuta osoittaa.

Ateistin ei tarvitse todistaa, ettei jumalia ole olemassa

Edellä on esitetty, että niillä, jotka väittävät, että on olemassa jumala tai jumalia, on todistuksen taakka. Ateistin ei tarvitse todistaa, ettei jumalia ole olemassa. Niin kauan kuin jumalien olemassaolosta ei ole esitetty myönteisiä havaintoja, niiden olemassaoloon ei pidä todellisuustutkimuksen (tieteen) mukaan uskoa.

Todellisuustutkimuksen (tieteen) ja uskontojen välisistä suhteista käydään edelleen runsaasti keskusteluja. Vanhat uskonnolliset kirjat sisältävät koko joukon väitteitä, jotka todellisuustutkimus (tiede) on sittemmin kumonnut. Uskonnot eivät ole aina peräytyneet ilman vastarintaa. Tutkijoita on vangittu ja tapettukin sen vuoksi, että he ovat esittäneet uskontojen vastaisia väitteitä.

Uskonnot ovat joutuneet koko ajan peräytymään tutkimuksen vuoksi

Osa uskonnoista on peräytynyt ja myöntänyt todellisuustutkimuksen (tieteen) väitteet tosiksi, osa pitää kiinni vanhoista uskonnollisista käsityksistä. Saman uskonnon piirissäkin esiintyy erilaisia käsityksiä todellisuuskäsityksen (tieteen) ja uskonnon välisistä suhteista.

Esimerkiksi Darwinin oppia lajien synnystä vastustettiin aluksi ankarasti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyi lopulta kehitysopin vuosisatamme alkupuolella, mutta osa suomalaisista kristityistä on koko ajan vastustanut kehitysoppia. Viime vuosina kehitysopin vastustus on yllättäen uudestaan levinnyt Yhdysvalloista Suomeen.

Nykyään on myös sellaisia kristittyjä, jotka pyrkivät hyväksymään kaikki todellisuustutkimuksen (tieteen) väitteet. Eräät johtavat papit ovat jopa arvostelleet niitä tutkijoita, jotka pyrkivät todistelemaan uskonnon paikkansapitävyyttä joillakin luonnontutkimuksen tulkinnanvaraisilla teorioilla.

Tehtäviä:

1. Miten muinaiset ajattelijat yrittivät erottaa todellisen tiedon mielikuvituksen tuotteista?

2. Mikä on todellisuustutkimuksen suhde tietoon?

3. Milloin esitetty väite on tietoa?

4. Miten ajattelijat ovat arvostelleen arvovallan eli auktoriteetin menetelmää tiedon hankkimismenetelmänä?

5. Miten ajattelijat ovat arvostelleet uskon menetelmää tiedon hankkimismenetelmänä?

6. Miten ajattelijat ovat arvostelleet sisäisen oivalluksen eli intuition menetelmää tiedon hankkimismenetelmänä?

7. Mikä on ominaista erityisesti todellisuustutkimuksen (tieteelliselle) menetelmälle?

Leikkimielisiä testejä

Internetin osoitteesta

http://www.testimaa.com

löytyy joukko nuorisolle tarkoitettuja leikkimielisiä testejä kuten

Massateini-testi

Tosimies-testi

Inhetero-testi

Aktivisti-testi

Hyvä ihminen -testi

Henkinen ikä -testi

Kuolema -testi

Friikki -testi

Psykopaatti -testi

sekä muutamia vähemmän suosittuja testejä.

Näillä testeillä ja niistä käytävällä keskustelulla ja alla olevilla tehtävillä voidaan korvata luku Nuorten elämäntyyli ja kulttuuri.

Tehtäviä:

1. Jos sinulla on mahdollisuus käyttää Internetiä, varsinkin, jos sinulla on mahdollisuus käyttää ns. laajakaistaa (kaapelimodeemi, adsl -modeemi, dsl -modeemi jne) testaa itseäsi. Pohdi myös, miten testiä voitaisiin parantaa.

2. Ryhmätyö: Laatikaa oma Hyvä ihminen -testi.

3. Kuolema -testi antoi eräälle vastaajalle ikää 120 vuotta. Mikä testissä on tässä suhteessa vialla?

4. Henkinen ikä -testi antoi eräälle vastaajalle iäksi keski-iän mutta kuitenkin vain puolet henkilön todellisesta iästä. Pohtikaa oliko vika vastaajassa vai testissä?

5. Laatikaa testi, jolla testataan, tuleeko sinusta miljonääri.

Julkimot ja tavikset

Kysymykset

Seuraavassa oppijaksossa opitaan suhtautumaan kriittisesti nuorisokulttuurin kieleen ja asenteisiin sekä julkkiskulttiin.

City -lehden lukijat esittivät julkisuuden henkilöistä eli julkkiksista eli julkimoista mm. seuraavat kysymykset (tekstin vanhentumisen estämiseksi nimet on lyhennetty alkukirjaimiksi):

1. "Onko julkkiksilla niin pal­jon pissaa päässä, että ne voi­vat siinä vaiheessa, kun minä katson niitä, pudistella pää­tään ja ihmetellä, että eikö missään saa olla enää rauhas­sa?"

Tomz

2. "Ovatko kaikki julkkikset keskenään kavereita? Aina, missä ikinä olenkaan, jos siel­lä on yksi julkkis, on paikalla kohta koko katras jonkin sor­tin julkkiksia?! Onko se vaan tällaista kulissia, että 'julkkik­set ei tavisten kanssa hen­gaa?’ "

Tavis

3. "Missä on paras paikka bongata (ja pokata) nuoria (tai miksei vanhempiakin) julkkiksia? Haaveeni on saa­da julkkispoikaystävä ja pääs­tä 7 päivää -lehteen."

Summer

4. "Millä perusteella jääkiek­koilijat valitsevat itselleen nai­sia? Onko tavallisella kadun tallaajalla mahdollisuutta muuntautua ko. naisten roo­liin jääkiekkoilijan vietelläkseen?

Vain paras kelpaa

5. "Miten minä - joka suh­teessa tavallinen pulliainen - onnistuisin yli-inhimillisen ponnistuksen voimalla vie­mään esimerkiksi VA :n siltä jalkapalloilijanret­kulta?"

Croissant

Tehtäviä 1

1. Mitä tarkoittaa sanonta ”pissaa päässä”?

2. Mikä on kartas?

3. Mitä tarkoittaa ”hengaa”?

4. Mitä on bongaaminen?

5. Mitä on pokaaminen?

6. Mitä tarkoittaa ”tavallinen pulliainen”? Millainen on ”erikoinen pulliainen”?

Verkkokysely

Verkkokyselyssä 611 vastaajaa vastasi kysymykseen Haluaisitko olla julkkis? seuraavasti:

Kyllä 22 %

En 54 %

EOS 22 %

Kysymykseen Olisi hienoa, jos kumppanini/puolisoni olisi julkkis vastasi verkkokyselyssä 611 vastaajaa seuraavasti:

Kyllä 20 %

Ei 53 %

EOS 26 %

Tehtäviä 2

1. Haluaisitko sinä olla julkkis. Jos haluaisit, miksi?

2. Mitä tarkoittaa EOS?

3. Olisiko hienoa, jos kumppanisi/puolisosi olisi julkkis?

Toimittaja vastaa

(tekstiä on lyhennetty):

Harvaa poikkeusta lukuun ottamatta julkkikset seu­rustelevat vain valokuvauksen kes­tävien ihmisten kanssa. Toki he ovat sitä mieltä, että si­säinen kauneus on ihmisessä tär­keintä. He eivät voi olla tui­jottamatta pintaa, koska ennem­min tai myöhemmin koittaa se hetki, jolloin heidän on seistävä lemmit­tynsä kanssa kameroiden edessä.

Miesjulkkiksille tästä ei seuraa suuria ongelmia. Miehethän haluavat itselleen kauniin naisen, ja hyvin monet naiset ovat kauniita niin päältä kuin sisältä. Miesjulkkis­ten on vain muistettava aika ajoin vaihtaa vaimo nuorempaan.

Naisjulkkiksille kumppanin hy­vännäköisyyden pakko on paljon vaikeampi asia. Monet naiset eivät edes pidä hyvännäköisistä miehis­tä. Naiset rakastuvat miehiin, jot­ka ovat niin sielultaan kuin ulko­kuoreltaankin rosoisia. Nämä ovat naisten mielestä todellisia miehiä. Ja juuri heistä naisjulkkisten olisi kyettävä pitämään kynten­sä irti ja löydettävä sen sijasta mal­limainen mieskomistus.

Miten naisjulkkis voi tällaisesta pulmatilanteesta selviytyä? Soitin R:lle - minullahan on hä­nen salainen kännykkänumeronsa - ja kysyin, voisiko hän kuvitella seurustelevansa ihan tavallisen Tahvon kanssa, joka olisi ihana tyyppi, mutta ei ulkonäöltään eikä ammatiltaan lainkaan edustuskel­poinen?

Voisitko sinä, R, jos oli­sit sinkku, rakastua pos­tinkantajaan?

"Minulla on kolmas liitto nyt meneillään, ja kyllä minun kaikki mieheni ovat olleet taviksia. Mut­ta ei heistä kukaan ole profiiliton (profiili = (ihmisistä) luonne) mies. Ai että postinkan­tajaan! Ehkä minun on vastattava tähän, että ei se rakkaus kysy eikä katso. Jos se rakkaus syttyy, niin se syttyy vaikka posteljooniin tai por­mestariin. Rakkaus on niin ihmeel­linen voima. Se vie mukanaan, niin on ainakin minut vienyt, Joka Ker­ta."

Eikö rakkaus ole vienyt sinut aina sellaisen miehen seuraan, joka on erittäin edustuskelpoinen?

"Kyllä he ovat olleet kaikki ihan kunnollisia ja edustuskelpoisia, mutta edelleen ve­toan siihen, että rakkaus on kum­mallinen, ehkä tunteista suurin, joka antaa ja ottaa omansa."

Samalla kun vaalimme sydämes­sämme näitä toiveikkaita (optimistisia). Huomaa! tätä sivistyssanaa on kysytty ylioppilaskirjoituksissa!) sanoja, joudumme huomaamaan, että monet naisjulkkikset ovat sarja­luonteisessa pulassa etsiessään it­selleen komeaa kumppania. Taviksille tarjotaan loputonta viihdyket­tä, kun he pääsevät seuraamaan vaikkapa Hannele L:n tai Lin­da L:n miesrulettia. Nämä naiset vaikuttavat miessuh­teissaan säälittäviltä, mutta vielä enemmän heitä säälittäisiin ja ivat­taisiin, jos he seu­rustelisivat perus­aseman (=habituksen) omaa­van hyvin (=hitsin) kivan Tauno Taviksen kanssa.

Asia on nais­julkkisten kannal­ta niin ongelmalli­nen, että mm kymmenen seksikkäimmän suomalaisnai­sen listalta löytyy melkein aina naisia, joilla ei ole miestä! Tällai­sessa tilanteessa on pitkään ollut, tai on, esimerkiksi JF. ja HL.

Tehtäviä 3

1. Mitä on ihmisen sisäinen kauneus? Miten se voidaan selvittää?

2. Haluavatko kaikki miehet oikeasti itselleen kauniin naisen?

3. Onko totta, että monet naiset eivät pidä hyvännäköisistä miehistä?

4. Onko totta, että miesjulkkikset vaihtavat aika ajoin vaimon nuorempaan?

5. Millainen on rosoinen mies?

6. Onko totta, että rakkaus vie mukanaan?

7. Mitä tarkoittaa miesruletti?

8. Puuttuuko seksikkäimmiltä naisilta tosissaan mies?

9. Millainen mies on ”edustuskelpoinen”? Tunnetko jonkun sellaisen?

Julkkispyydykset

Hyvällä tuurilla julkkiksen ja ta­viksen tiet voivat risteytyä missä tahansa, mutta eniten julkkiksia luonnollisesti esiintyy kaikenkirja­vissa avajaisissa, vip-tilaisuuksissa ja ravintoloissa järjestettävissä bileissä. Suunnatkaamme siis aske­leemme näihin polttopisteisiin. Kuukauden päivät sitten R:n nähtiin eräänä iltana pyyhäl­tävän viimeisen päälle hyvän nä­köisenä showravintola ­ M :n avajaisiin. Soitan siis jälleen hänen salaiseen kännykkänumeroonsa ja sanon, että kai sinä R voit myöntää, että julkisilla kokkareilla sinut valtaa taviskammo ja sinä ryntäät muiden julkkisten jouk­koon pakoilemaan taviksia?

"En ollenkaan, W! En tun­nusta enkä tunnista tuota itsessä­ni, ihan oikeasti! En minä pelkää ihmisiä. Jos minä jotain pelkään, niin ehkä sitten sellaisia todella korkean profiilin julkkiksia, jotka koko kehollaan ja kaikella viestit­tävät, että minä olen jotakin ja enemmän kuin te muut. Minun on vaikeampi lähestyä sen sorttisia ih­misiä."

Vaikka R:n sanat sotivat täydellisesti omia kokkarihavaintojani vastaan, jat­kan valitsemallani tiellä. Väitän, että kutsuvierastilai­suuksien julkinen luonne pakottaa julkkiksen muista­maan, että hän on julkkis. Arkipäi­väisestä elämässään hän tietenkin puhuu aamusta iltaan tavisten kanssa. Hän tsekkaa sihteeriltä studio aikoja, kiittää R-kioskin myyjää vaihtorahoista ja rupatte­lee säätilasta taksikuskin kanssa. Bileissä julkkisten lupsakka käytös muuttuu, sillä bileet ovat näyttäy­tymistilaisuuksia, eikä julkkis ha­lua, että hänet nähtäisiin turise­massa pitkiä aikoja tavisten kans­sa.

On muitakin syitä, miksi julkkik­seen iskee kokkareilla tavistorjun­ta. Monet julkkikset eivät voi olla varmoja, tuntevatko kaikki tavik­set heidät. Sen tähden heidän on vaikea bileissä heittäy­tyä juttusille tavisten kanssa. Pitäi­sikö julkkiksen alentua esittele­mään itsensä? Se nyt olisi kaiken huippu! Jos hän taas ei esittele it­seään, miten hän voi tietää, taju­aako tavis edes puhuvansa hänen kanssaan?! Tämä on suo, johon julkkis ei mistään hinnasta halua upota.

Moni julkkis ei voi olla varma, tuntevatko kaikki muut julkkikset hänet, mutta tä­män pulman poistaa päiväjärjes­tyksestä julkkisten keskinäinen etiketti. Kun kaksi julkkista, jotka eivät ennen ole tavanneet, kohtaa toisensa kokkareilla, he useimmi­ten esittäytyvät. Sen jälkeen kumpikin teeskentelee tienneensä toi­sen jo entuudestaan.

Bileissä on lisäksi tapana, että julkkikset esittelevät tutuilleen toi­nen toisiaan. Tapana on sanoa: "Tunnetteko te jo toisenne? Tämä on se ja se."

Julkkisten keskinäisessä kerhos­sa on muitakin etuja. Kukaan julk­kis ei ryhdy grillaamaan toista julk­kista tämän tekosista, ei ainakaan alkuillasta, kun alkoholi ei vielä ole kihahtanut lippaan. Ja normaalisti julkkikset kiirehtivät kokkareilta ulos, kun ilmainen juottoaika on päättymässä eikä helvetti vielä ole revennyt liitoksistaan.

Taviksilla sen sijaan on tapana ylistellä julkkiksen saavutuksia ja tivata hänen tulevaisuudensuunni­telmiaan tai kertoa, miten perin onneton olento kyseinen julkkis on. Se kaikki on julkkiksen kannal­ta hyvin turhauttavaa.

Bileissä julkkis uppoutuukin puhumaan taviksen kanssa vain saadakseen seksiä. Täten hetero­seksuaalisen julkkiksen kanssa voi päästä pitempiin puheisiin vain vastakkaista sukupuolta oleva kaunis tai komea tavis.

Huomioitakoon yksi poikkeus:

Rokkarit ja muut lavoilla esiinty­vät viihdetaiteilijat toimivat eri ta­valla kuin muut julkkikset. Heille tavikset ovat faneja. Jos joku ih­mettelee MS:lle tai AM:lle, miksi hän viitsii puhua tuntemattomien nobody­jen kanssa, vastaus on aina valmii­na: "Nehän on mun faneja."

Tehtäviä 4

1. Mikä on VIP? Oletko sinä VIP?

2. Mitä ovat bileet? Mistä johtuu sana ”bileet”?

3. Mikä on polttopiste?

4. Mitä ovat kokkarit.

5. Mitä tarkoittaa ihmisten nokkimisjärjestys?

6. Jakaantukaa kahteen ryhmään, joista toiset ovat julkimoita ja toiset taviksia. Tavisten tehtävä on päästä tuttavuuteen julkimoiden kanssa ja julkimoiden tehtävä on vältellä tällaisia tuttavuuksia.

7. Julkkisten ryhmä järjestää julkkisten esittelyn toisilleen.

8. Näytelkää mitä tapahtuu, kun puolet julkkiksista on jo juovuksissa.

9. Mitä tarkoittaa rokkari?

10. Mitä ovat fanit?

11. Oletko sinä jonkin julkimon fani? Miksi?

Kavaltajatavikset

Julkkisten läheisiä (=intiimejä) suhteita ta­viksiin rajoittaa heidän tunteman­sa yleinen tavisepäluulo, joka toi­sinaan saavuttaa taviskammon (=tavisfobian) as­teen. Julkkis ei voi olla varma ta­viksen tavoitteista (=motiiveista).

Tavis voi alkaa kertoa (=laulaa) lehdille suhteestaan julkkikseen. Pahim­massa tapauksessa hän voi kertoa läheisiä (=intiimejä) yksityiskohtia sänkyko­kemuksistaan julkkiksen kanssa: millainen tämän mieskunto oli tai onko julkkiksen reisissä havaitta­vissa selluliittia. Julkkis tietää, että lehtien ja yleisön nälkä on lopu­ton. Mikään ei ole liian ala-arvois­ta.

Englannissa puhutaan pussaa ja kerro (kiss and­ tell) -tytöistä ja miksei -pojistakin. Nuo onnenonkijat menevät julk­kiksen kanssa sänkyyn varta vas­ten voidakseen myydä tarinan (=stoorin) leh­teen. Mitä nimekkäämpi on julkkis sen suuremmat summat. Eikä suh­teen ole tarvinnut kestää yhtä yötä pidempään, lukijathan janoa­vat juttuja julkkisten yhden yön panoista.

I -lehden päätoimittaja JS oli perustamassa vihje­puhelinta 8 päivää -lehteen vuon­na 1995. Hän sanoo, että julkkik­sen kanssa muhinoinut tavis, joka itse ei halua tulla julkisuuteen te­kemään paljastuksia, kertoo toi­sinaan kavereilleen kokemuksis­taan ja pyytää näitä soittamaan vihjepuhelimeen.

Ovatko julkkikset näistä asiois­ta huolissaan, JS?

"Kyllä tietty. Voisin kuvitella, että esimerkiksi VA saattaa olla ravintolaillan jälkeen huolissaan, kun ravintoloissa on nykyisin kamerakännyköitä ja vi­deolaitteitakin."

Mitä seksikokemusten paljasta­misesta taviksille maksetaan?

"Tavis, joka tulisi omilla kasvoil­laan kertomaan kuumasta yöstä VA :n kanssa, voisi 8 päi­vää - tai Näe -lehdeltä saada enimmillään (=maksimissaan) muutama tuhat eu­roa", S sanoo.

Näissä ylettömän julkkiskiin­nostuksen oloissa vain harvat julk­kikset uskaltavat edes ajatuksis­saan pettää vakituista kumppani­aan. Ilmiantajia kyyristelee jokai­sen pensaan takana.

Tehtäviä 5

1. Mitä tarkoittaa intiimi suhde?

2. Mitä tarkoittaa fobia? Mitä fobian lajeja tunnet?

3. Mitä tarkoittaa mieskunto?

4. Mitä on selluliitti?

5. Mikä on stoori?

6. Mitä on pano?

7. Mitä on muhinointi?

8. Kumman on helpompi pettää kumppaniaan/puolisoaan, julkimon vai taviksen?

9. Voisitko sinä toimia ilmiantajana maksusta?

Miten julkkis isketään?

Kaikesta huolimatta taviksilla on toivoa. Julkkikset diggaavat tavik­sista. Onhan se kiehtova maailma! Siellä näyttää olevan runsaasti ha­lukkaita seksinluovuttajia. Olisi pähkähullua, jos julkkis ei käyttäi­si etuoikeutettua asemaansa hy­väkseen myös seksin saamiseksi.

Miten siis hyvännäköisen, sek­sikkään taviksen on toimittava saadakseen itselleen julkkiksen, lyhyemmällä tai pidemmällä sopi­muksella? Kaikkein parasta on, jos voit hankkiutua johonkin ta­visammattiin media-alalle. Kaiken maailman studioissa ja tuotanto­yhtiöissä raataa tuhansia taviksia, jotka työssään joutuvat tekemisiin julkkisten kanssa. Toisinaan lem­men liekki leimahtaa.

Älä kuitenkaan ryhdy toimitta­jaksi, vaikka RV on­nistuikin taluttamaan alttarille mallikaunotar RS :n. Julkkis antaisi mieluummin am­pua itsensä kuin menisi sänkyyn rivitoimittajan kanssa. Niiden ih­misten lörpöttelyä julkkikset pel­käävät kaikkein eniten.

Jos media-ala ei ammattina tun­nu houkuttelevalta, yritä päästä mukaan kokkareille, siis ravinto­loiden avajaisiin ja uudelleenava­jaisiin, levynjulkistamistilaisuuk­siin ynnä muihin julkisiin vessan­pöntönavajaisiin. Niissä on yleen­sä kahden tunnin ilmainen tarjoi­luaika. Kun puolitoista tuntia on kulunut, koittaa sinun hetkesi. Juuri silloin julkkikset alkavat suunnitella haihtumisoperaatioi­taan. Silloin isket.

Sinä, seksikäs naistavis, asemoit kauniin itsesi kuin sattumalta kiin­nostavan miesjulkkiksen viereen ja kysäiset häneltä ilman min­käänlaisia hei -tyyppisiä vedätyk­siä: "Onko jatkosuunnitelmia tie­dossa?" Hän vilkaisee sinua hius­pörröstä korkokenkiin, ja jos spektaakkelimainen näkymäsi he­rättää hänen libidaalisen valppau­tensa, hän saattaa hyvinkin ryhtyä juttusille. Hän ehkä kertoo lähte­vänsä muutaman muun julkkik­sen kanssa parille lisätötsylle, ja sinä olet tervetullut seuraan. Si­nun ei tarvitse alkuperäisen kysy­myksen lisäksi sanoa juurikaan mitään. Miesjulkkis kyllä ymmär­tää, että hänen pitää keksiä puhut­tavaa.

Komean miestaviksen on suo­ritettava suunnilleen sama temp­pu samaan aikaan naisjulkkiksel­le. Hänen vain on heti kysymyk­sen jälkeen osattava jutella jotain sykerryttävää, mikä saa naisjulk­kiksen ihastuneena naurahtele­maan. Hänen on heti annettava itsestään kuva huumorintajuisena, älykkäänä ja kohteliaana ihmise­nä. Tämä on meidän miesten ras­kas taakka.

Missään vaiheessa illan vanhe­tessa tavis ei saa esittää nappaa­malleen julkkikselle häntä koske­via kysymyksiä eikä puhua hänen töistään, ellei julkkis itse aloita keskustelua itsestään. Julkkikset vihaavat utelevia ihmisiä.

Johtavatko operaatiosi pysy­vään ihmissuhteeseen, jää nähtä­väksi. Mehän saamme lukea sen lehdestä! Lupaathan, että kerrot kaiken?

Minun on vielä kerran soitetta­va R :n kännyk­känumeroon.

Sinun elämänvaiheesi osoitta­nevat, R, että taviksilla on kuin onkin mahdollisuuksia saada itsel­leen oma julkkis?

"On ehdottomasti! Mitä se jul­kisuus on? Ei julkkiksia tarvitse pelätä. Minä rohkaisisin kaikkia taviksia. Kauan eläkööt tavikset!"

Tehtäviä 6

1. Mitä on diggaaminen? Mistä sana ”diggaaminen” johtuu?

2. Diggaatko sinä jotakuta?

3. Millainen hullu on pähkähullu? Pähkäilkää asiaa.

4. Mitä mieltä olet siitä, että julkkikset käyttävät kuuluisuuttaan hyväkseen saadakseen seksiä?

5. Mikä on media-ala? Haluatko media-alalle?

6. Mitä on haihtuminen?

7. mitä on spektaakkelimainen?

8. Mitä on libidaalinen?

9. Mitä on tötsy?

10. Millainen on huumorintajuinen ihminen?

11. Millainen on älykäs ihminen?

12. Millainen on älykäs ihminen?

13. Oletko sinä a) huumorintajuinen b) älykäs c) kohtelias? (Tätä saatetaan kysyä ylioppilaskirjoituksissa.)

14. Mitä on illan vanheneminen?

15. Mitä on operaatio?

16. Voisitko sinä saada oman julkkiksen?

17. Keksi kohtien 11-13 lisäksi sellaisia ominaisuuksia, joita sinun kumppanillasi/avo-/aviopuolisollasi pitäisi olla.

Terveisiä julkkikselle

JD.: hanki oma elämä!

JM: hommaa elämä!

Moikka RK, älä puhu niin paljon paskaa. Puhu myös vähemmän.

J :lle: Olet Suomen turhin julkkis! Turhempi kuin N:n vaimot!

MN, olet seksikäs ja kiin­nostava mies. Jos jätät M:n, ota minut. Olen vaalea hevostyttö ja halu­an oman cowboyn!

Jos julkkiskunta olisi keskimäärin yhtä selväjärkistä kuin JN, moni lehti menisi nurin.

TO, olet täydellinen!

SM olet jumalatar! Kaunis, äly­käs, oman polkusi kulkija. Ihanaa!

TH: pidin sinua aiemmin ko­vana jätkänä. En pidä enää. Olet nös­sökrimis.

JL: Yleisolemuksesi vie kaiken pohjan siltä, että sinusta voisi olettaa löytyvän älykästä aivotoimintaa.

JB: Niin kaunis ja fiksun ja mukavan oloinen. Sai TE :n sekoamaan sanoissaan.

TL: Sä oot samaa sarjaa kuin Bach, Mozart ja Sibelius - luomi­sen tuskaa ilman paineita. Hyvää läppää ja ihana katsella.

KP vaikuttaa symppikseltä tv-haastatteluissa, mutta tuntui tava­tessamme todella tylyltä. Huono päi­väkö?

M :lle: Elämä on kurjaa laiffii, kun Tur­hapuro voittaa vaimon kanssa rakas­telun.

TH on Suomen aidoin julkkis. Väkivaltainen, äänekäs turilas, jonka voi helposti kuvitella kesämökille pilk­komaan puita ja raapimaan tuulipu­kuun verhottua persettään.

KS: olet tämän planeetan sek­sikkäin nainen nahkahameessasi ja korkkareissasi. Täydellinen kissa.

SL on edelleen kaikkien julk­kisten isoäiti.

LM: olet kaunis ja sinua katselee mielellään, mutta voisitko pysyä poissa edes jostakin suomalai­sesta tv-sarjasta ja elokuvasta.

HH, olit paremman vaale­issa, lyhyemmässä kampauksessa. Olisiko aika käydä parturissa. Herkku olet yhä.

JM, wake up, please!

Tehtäviä 7

1. Keksikää lisää terveisiä julkimoille.

Käsityksen (katsomuksen) käsite

Käsitys (katsomus) on asenne, jonka vallitessa asioita tarkastellaan.

Tehtäviä:

1. Luettele 10 erilaista käsitystä (katsomusta).

2. Käsitys voi olla sekä tosi että epätosi. Luettele 10 käsitystä, jotka ovat sinun mielestäsi tosia ja 10 käsitystä, jotka ovat sinun mielestäsi epätosia.

3. Myös opettaja laatii samanlaiset listat.

4. Vertaa listaasi muiden oppilaiden listoihin. Esiintyykö niissä eroja?

5. Jos eroja esiintyy, väitelkää omien käsitystenne puolesta.

6. Verratkaa opettajan listaa oppilaiden listoihin.

7. Missä asioissa opettaja on mielestäsi väärässä?

Käsitteitä

Todellisuuskäsitys ja todellisuus

Tämän oppiaineen nimi on elämänkatsomustieto. Se on suomennos Norjassa aikoinaan olemassa olleesta oppiaineen nimestä ”livsynsorientering” Tässä oppikirjasarjassa pyritään kuitenkin välttämään enemmän tai vähemmän epäselvää käsitettä ”katsomus”. Sana ”katsomus” viittaa lisäksi liikaa näköaistiin. Tässä oppikirjasarjassa puhutaan mieluiten todellisuuskäsityksestä eli inhimillisestä käsityksestä siitä, mikä ja millainen on todellisuus. Todellisuuskäsitys korvaa itse asiassa kolme sekaannusta aiheuttavaa sanaa: maailmankatsomus (viittaa Maa – planeettaan ja näköaistiin), elämänkatsomus (viittaa näköaistiin ja on merkitykseltään enemmän tai vähemmän sekava) sekä maailmankuva (viittaa Maa – planeettaan ja näköaistiin).

Koska ei voida estää esimerkiksi Ylioppilastutkintolautakuntaa käyttämästä sekavaa kieltä, seuraavassa on lyhyesti selostettu näiden käsitteiden likimääräisiä merkityksiä.

Elämänkäsitys

Koska todellisuuskäsitys käsittää koko todellisuuden, elämä vain osan todellisuutta, elämänkäsitys on osa todellisuuskäsitystä. Koska emme voi kieltää opetushallitusta käyttämästä sanaa ”elämänkatsomustieto”, varoitamme siitä, että opetushallituksen elämänkatsomustieto tarkoittaa todellisuuskäsitystä emmekä oikeastaan tiedä, mitä opetushallituksen maailmankuva tarkoittaa, mutta liekö sillä suurta väliä.

Vanhat käsitteet maailmankuva ja maailmankatsomus

Yksityisen ihmisen todellisuuskäsitykseen kuuluu tietysti sekä tosia että epätosia käsityksiä. Myös käsitykset käsitteistä saattavat vaihdella. Puhuttaessa yksilön tavasta käsittää luonnontutkimuksen todellisuuskäsitys puhutaan usein maailmankuvasta. Kun puhutaan yksilön tavasta käsittää kaikkien todellisuustutkimusalojen (tieteiden) (yhteiskuntatutkimus, siveystutkimus jne.) todellisuuskäsitys, puhutaan usein maailmankatsomuksesta. Erityisesti elämänkatsomukseen katsotaan joskus kuuluvan myös yksilön omien mielipiteiden ja mieltymysten.

Pyhä

Lähde: Professori Veikko Anttosen artikkeli Internetissä

Naisen sukuelin on Satu Apon mukaan ollut perinteisessä suomalaisessa kansankulttuurissa erityisen voimaladattu merkityksenannon vertauskuvallinen lähde. Tästä todistavat erilaiset suullisen perinteen lajit kuten loitsut, kertovat, juoru- ja pilkkalaulut, arvoitukset sekä kirosanat. Naisen emätin on paitsi naisen ”väen”, myös yhteisöllisen arvonmuodostuksen pyhä paikka. Apon mukaan miehet ovat kumartaneet naisen elintä kuin pyhää kuvaa ja kunnioittaneet sitä kuten muitakin ”voimapaikkoja” ja – olioita.

Naisen sukuelimen liittymistä kansanomaisen pyhä-sanan (erotukseksi sen kristillisistä merkityksistä ja käyttöyhteyksistä) kattamaan merkityksen kenttään osoittaa jo se tosiasia, että suomen kielessä ”häpy” saadaan sanasta ”pyhä” vaihtamalla tavut. Kun jollakin ei ole häpyä, hän ei pidä mitään pyhänä. Niiden yhteenkuuluvuudesta ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että suomen kielessä sana ”häpy” olisi muodostettu sanasta ”pyhä”. Kummallekin on osoitettu germaaninen sana, josta ne on omaksuttu suomeen.

Pyhän ja hävyn vastakkaisuus - ja samalla yhtenevyys - lienee pohjimmiltaan perua kokemuksesta, että syntymä ja kuolema, sydän ja sukuelimet luovat elämäksi kutsutulle kokonaisuudelle ruumiintoiminnoista riippuvat ajalliset ja sosiaaliset rajat (vrt. avioliitto ja perhe elämän ja sen lisääntymisen kontekstina). Kun kristillisessä uskonnossa pyhästä muotoutui ominaisuus sellaisille erilleen asetetuille paikoille kuten kirkoille ja hautausmaille sekä ajoille kuten sunnuntaille, kutoutui hävyn ympärille monenkirjava kansanomainen ja kirkollinen siveyssäännöstö. Pyhitetyt tilat ja ajat muutetaan sukupuolettomiksi, koska ne ovat ”jumalan tiloja ja aikoja” eli arkisista merkitysrakenteista ”tyhjennettyjä”.

Uskonnoissa pyhiksi julistetaan ihmisiä, paikkoja, kirjoja jne. Pyhimykset ovat kristillisen katolisen kirkon pyhiksi julistamia tavallisesti edesmenneitä ihmisiä, joiden väitettään tehneen ihmeitä.

Tabu

Tabu on sivistyssana, jota sinun ei tarvitse käyttää. Sinun on kuitenkin syytä ymmärtää sen merkitys, jotta ymmärrät sivistyssanaintoilijoiden puhetta.

Tabu tarkoittaa a) yliluonnolliseen perustuvaa kieltoa, asiaa joka on kielletty, kaikesta tavallisesta käytöstä erotettua asiaa b) tämän kiellon tarkoittamaa tekoa ja c) esinettä tai asiaa, jota kielto koskee.

Alun perin tabu tarkoittaa erästä Polynesiassa tutkittua kansanperinnettä, jonka mukaan tietyt esineet ja asiat ovat niin vaarallisia, ettei niihin kosketa eikä niistä puhuta.

Nykyaikana tabulla tarkoitetaan usein erityisesti jotain sukupuoliasioihin kuuluvaa sanaa, jota ei häveliäisyyssyistä mainita. Yksinvaltaisissa maissa tabuja ovat poliittisen järjestelmän kieltämät sanat ja puheenaiheet. Tämänkaltaisia sanoja ja puheenaiheita on myös Suomessa, jossa tabuja ovat monet poliittisesti leimaavat sanat ja ilmaukset.

Usein tabuaiheista voidaan puhua huumorin ja pilanteon varjolla. Koko ns. ”alapään huumori” perustunee tähän. Näissä oppikirjoissa pyritään käyttämään pelkästään muita huumorin lajeja.

Tehtäviä:

1. Ottakaa selvää, mitä asiat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa tabuja.

2. Ovatko yhteiskuntamme tabut haitaksi vai hyödyksi?

3. Ottakaa selvää, mitä tabuja on muualla maailmassa.

Saastaisuus

Saastaiset eläimet

Espoon kaupunki poisti sian näköiset betoniporsaat, koska sika on muslimien ja juutalaisten mukaan saastainen eläin. Muslimit ovat perineet tämän käsityksen juutalaisilta. Juutalaiset ja muslimit eivät syö sianlihaa. Tosiasiassa sika on hyvin älykäs, seurallinen ja siisti eläin. Viime aikoina suomalaiset kaupunkilaiset ovat alkaneet pitää vietnamilaisia riippuvatsasikoja kotieläiminä. Syynä on ollut se, että jotkut ovat allergisia muille kotieläimille. Sika on sisäsiisti ja voi aivan hyvin nukkua yöt isäntänsä vieressä. Kotisian omistajalle on aivan luontevaa herätä sian vierestä.

Myös ihmisen paras ystävä koira on juutalaisille ja muslimeille saastainen eläin. Tämän kirjoittajan kanssa samassa taloyhtiössä asuvat muslimit kiertävät kaukaa koiramme. Onneksi koiria on niin paljon, etteivät muslimit voi estää koirien pitoa. Lienee tarpeetonta sanoa, että koira on hyvin älykäs, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta hyvin ystävällinen ja hyvin siisti kotieläin.

Monien suomalaisten mielestä rotta on saastainen eläin. On totta, että rotta osallistuu maailman viljavarastojen kuluttamiseen. Rotta on kuitenkin hyvin seurallinen, älykäs ja siisti eläin. Kotieläimenä sillä on paha taipumus purra sähköjohtoja. Kaupungit käyvät sotia rottia vastaan, koska usein likaviemäreissä asuvat rotat voivat levittää sairauksia. Rotta on kuitenkin niin monipuolisesti älykäs ja kaikkiruokainen eläin, että sitä tuskin pystytään hävittämään sukupuuttoon.

Saastaiset ihmiset

Juutalaisissa, kristillisissä ja islamilaisissa valtarakenteissa esimerkiksi naista, jolla on kuukautiset, on pidetty saastaisena.

Tehtäviä:

1. Millaisia koiria tunnet?

2. Haastatelkaa henkilöä, jolla on minisika kotieläimenä.

3. Haastatelkaa henkilöä, jolla on kesyrotta kotieläimenä.

4. Mitä mieltä olet kesyrottien käytöstä koe-eläiminä?

5. Miten eläinten käyttöä kokeissa voitaisiin vähentää?

6. Mihin käsitys, että kuukautiset olisivat saastainen asia, saattaa perustua?

7. Mitä eläimiä suomalaiset eivät tavallisesti syö? Mihin tämä perustuu?

Rituaalit eli riitit

Lähde: http://www.avoin.helsinki.fi/Kurssit

/sosAntr/materiaali/luku7.html

Rituaalilla, kuten kaikilla keskeisillä käsitteillä, on useita määritelmiä. Arkikielessä määritelmä on hyvin väljä, ja se myös kattaa yksilölliset rutiinit ja monenlaisia sopimuksia. Usein rituaalit myös erotetaan ”todellisesta” toiminnasta, ja niitä luonnehditaan keinotekoisiksi ja epäaidoiksi, muodollisuuksiksi tai esityksiksi – ”pelkäksi rituaaliksi”,

Neljä tunnuspiirrettä:

1. Rituaali on toistuva sosiaalinen käytänne. Se koostuu toisiaan seuraavista vertauskuvallisista toimista. Nämä voivat saada esimerkiksi tanssin, laulun, puheen tai eleiden muodon tai koostua tiettyjen esineiden käsittelemisestä.

2. Rituaali erotetaan arkielämän yhteisöllisistä rutiineista.

3. Rituaalit noudattavat kaikissa kulttuureissa erityisiä kulttuurisia kaavoja, joiden takia tietyt toimet ovat tunnistettavissa rituaalisiksi.

4. Rituaalinen toiminta on läheisessä yhteydessä tiettyihin ajatuksiin jotka on usein esitetty taruissa. Nämä ajatukset saattavat koskea esimerkiksi pahuutta tai ihmisten ja henkien välistä suhdetta. Eri rituaalien erilaiset päämäärät ohjaavat sitä, mitkä ajatukset ovat keskeisiä ja miten ne vertauskuvallisesti esitetään.

Rituaaleilla on tietty, toistuva muotonsa, joka erottuu muusta yhteisöelämästä. Sitä jäsentävät erilaisia rituaaleja koskevat säännöt. Tämä peräkkäisten toimintojen sarja muodostaa kokonaisuuden, joka on tunnistettavissa rituaaliksi. Rituaalin muoto jäsentää toimintaa ja hahmottamista, mutta lisäksi sen näytelty rakenteella on ajatustunteen (emootion) tehoa.

Määritelmään voisi lisätä kaksi seikkaa.

1. Ensimmäinen näistä on se, että rituaalit saavat jotain tapahtumaan, niillä on muuntavaa voimaa.

2. Ja toisena keskeisenä piirteenä voidaan nostaa esiin rituaalien julkisuus ja yhteisöllisyys.

Rituaalit saattavat vahvistaa olemassa olevaa järjestystä. Tämä ilmenee esimerkiksi tarujen tai tekstien lainaamisessa, mutta myös toiminnallisessa järjestyksessä. Rituaaleissa ihmisillä on esimerkiksi tietyt, määrätyt paikkansa, mikä heijastaa yhteisön ja arvojärjestyksen periaatteita.

Tehtäviä:

1. Tutustukaa suomalaisiin rituaaleihin sivuston http://www.pro-seremoniat.fi/ avulla.

2. Suunnitelkaa ja näytelkää valintanne mukaan jokin sivustossa esiintynyt rituaali.

3. Ottakaa selvää, mitä rituaaleja esiintyy Kalevalassa.

Myytti ja mytologia

Myytti on tarina tai uskomus, joka selittää jumalia, yliluonnollisia olentoja, maailman syntyä, ts. asioita joista ei ole ensikäden tietoa tai joiden paikkansapitävyyttä ei voida todistaa. Myytti voi olla totta tai sepitettä, mutta siihen uskotaan tai ainakin on joskus uskottu. Myytti voidaan suomentaa taruksi. Erityismerkityksessä myytti on kuitenkin nimenomaan elämän peruskysymyksiä käsittelevä kertomus, jonka avulla ihmisten on väitetty ymmärtävän itseään ja perustelevan elämäntapojaan. Satu eroaa myyttisestä kertomuksesta juuri siinä, että satuun ei uskota.

Mytologia tarkoittaa jonkun kansan tai heimon eli etnisen ryhmän yhteistä tarustoa ja uskomuksia. Mytologia käsitetään usein perinteiseksi. Nykyajan kaupunkitaruja ja uusia uskomuksia ja myyttejä ei helposti pidetä mytologiana.

Ihmistieteessä (antropologiassa) myytti tarkoittaa yliluonnollista käsittelevää uskomusta vastakohtana johdonmukaiselle ja tutkimukseen perustuvalle ajattelulle. Myytit ovat vastanneet niihin kysymyksiin, joihin muinainen ihminen ei ole silloisen tietämyksensä avulla löytänyt todenmukaista vastausta. Uskonnot ovat käyttäneet myyttejä hyväkseen esimerkiksi selittämällä elämän jatkuvan tuonpuoleisessa.

Hankalasti lähestyttäviin alueisiin ovat kuuluneet myös siveysi ja oikeudenmukaisuus. Muinainen johtajisto on usein antanut ihmisille toimintamalleja myyttien avulla. Uskontojen kertomukset ovat myyttejä.

Jotkin myytit ovat voineet saada alkunsa tositarinoina, mutta alkuperäiset kertomukset ovat vähitellen muuttuneet, eivätkä ne enää ole totta. Ihmiset voivat muuttaa kertomuksia vahingossa tai tehdäkseen niistä mielenkiintoisempia.

Ennen kirjoitustaidon keksimistä myytit siirtyivät sukupolvelta toiselle perimätietona. Kirjoitustaidon myötä eräistä myyteistä, kuten kirjoitetuista uskontojen käskyistä, tuli voimakkaampia.

Tehtäviä:

1. Ottakaa selvää, millaisia myyttejä oli muinaissuomalaisilla.

2. Ottakaa selvää, millaisia myyttejä oli muinaiskandinaaveilla.

3. Ottakaa selvää, millaisia myyttejä oli muinaisbalttilaisilla.

4. Ottakaa selvää, millaisia myyttejä oli muinaisvenäläisillä.

5. Sepittäkää uusi myytti (sen pitää olla uskottavan tuntuinen).

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Yliluonnollinen asia on asia, jota pidetään luonnollisia asioita mahtavampana tarkemmin määrittelemättömällä tavalla.

Supernaturalismi eli supranaturalismi tarkoittaa uskoa yliluonnolliseen, yliluonnollista todellisuuskäsitystä. Yliluonnollisen todellisuuskäsityksen vastakohta on naturalismi, luontoon perustuva todellisuuskäsitys.

Sanalla luonto on monta merkitystä. Se voi tarkoittaa ainakin

1. biologista eli elollista luontoa,

2. kaikkea sitä, mikä ei ole ihmisen toiminnan aiheuttamaa, tai

3. koko todellisuutta.

Luonnollisella taas tarkoitetaan jotain sellaista, mikä esiintyy tai tapahtuu luonnossa, eli toisin sanoen luonnon osaa. Puhuttaessa yliluonnollisesta käytetään viimeistä luonnon määritelmää. Muutenhan joko aurinko tai ihmiset olisivat yliluonnollisia tai vähintäänkin luonnottomia.

Yliluonnollinen on jotain, joka on luonnollisen eli kaikkeuden tai todellisuuden ylä- ja ulkopuolella. Kaikkeuden yläpuolella olemisella tarkoitetaan, että yliluonnolliset asiat ovat kaikkeutta mahtavampia. Käytännössä tämä tarkoittaa niiden voivan rikkoa luonnonlakeja enemmän tai vähemmän mielensä, jollainen yliluonnollisiksi väitetyillä asioilla tapaa olla, mukaan.

Emme ole toistaiseksi kyenneet piirtämään kaikkeudelle selkeitä rajoja, joten emme voi sanoa jonkin olevan tai tulevan sen ulkopuolelta, emmekä tiedä olisiko tällaisia rajoja mahdollista vetää. Luonnonlait ovat ihmisten havaintoja luonnon lainalaisuuksista. Luonto ei noudata lakeja, vaan yksinkertaisesti toimii jollain tavalla. Olennot tai asiat, jotka saisivat luonnon toimimaan poikkeavasti, osoittaisivat vain, ettemme ymmärrä luonnon toimintaa täysin. Tiedämme ymmärryksemme rajallisuuden jo nyt.

Asiat, joiden havaitaan rikkovan tunnettuja luonnonlakeja toimivat meidän näkökulmastamme tuntemattomalla tavalla kunnes niiden toimintaperiaate selviää. Se, ettei jonkin toimintaa tunneta tai ymmärretä, ei kuitenkaan tee siitä yliluonnollista — jotain, joka on luonnon ja todellisuuden yläpuolella. Todellisuudella ei ole rajoja, joiden ylä- tai alapuolella voisi olla.

Yliluonnollisen olemassa oloa ei voida todistaa, koska käsitettä yliluonnollinen ei ole määritelty selkeästi. Vaikka kaikkeuden voisi rajata muusta todellisuudesta samoin kuin maapallon voi mielessään erottaa muusta kaikkeudesta tai edes niin kuin Suomelle voi piirtää rajat kartalla, ei olisi selvää mistä yliluonnollisista asioista puhuvat ihmiset puhuvat.

Tehtäviä:

1. Tutustukaa sivustoon http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/

2. Ottakaa selvää, mihin yliluonnollisiin käsityksiin (esimerkiksi tähdistä ennustamiseen) suomalaiset useimmin uskovat.

3. Ottakaa selvää, kuinka suuren summan Skepsis on luvannut sille, joka pystyy esittämään jotain yliluonnollista.

4. Ottakaa selvää, kuinka suuren summan taikuri James Randi on luvannut sille, joka pystyy esittämään jotain yliluonnollista.

5. Ottakaa selvää, kuka on Sai Baba ja mitä hän tekee.

6. Mistä johtuu, että monet ihmiset uskovat yliluonnolliseen?

7. Keksikää joku taru, jonka voisitte uskottavasti kertoa yliluonnolliseen uskovalle kaverille.

Asiakieli ja vanha kieli

Tässä oppikirjasarjassa käytetään asiakieltä ja vanhaa kieltä pyritään esittämään sulkeissa. Tällainen esitystapa hidastaa hieman lukemista mutta auttaa ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka eivät käytä puhdasta asiakieltä.

Kulttuuri ja yhteisö

Kulttuuri

Kulttuuri on jonkin yhteisön (tavallisesti ihmisyhteisön, mutta voidaan puhua myös eläinyhteisöistä) yleinen valtarakenne.

Monien tutkimusten mukaan ensimmäiset nykyihmisen esi-isät elivät Afrikassa. Ihmisiä eli myös muualla, mutta vain nykyihminen on säilynyt lajina. Nykyihmiset söivät enimmäkseen kasvisruokaa, ja he liikkuivat ryhmissä. Miehet ja naiset olivat suhteellisen tasa-arvoisia, ja myös sukupuolielämän arvellaan olleen melko vapaata.

Maanviljelys

Maanviljelys syntyi lämpimässä ilmastossa, ja arvellaan, että maanviljelyksen keksivät naiset. Arvellaan myös, että maanviljelys kuten monet muutkin asiat on keksitty useita kertoja ja useissa eri paikoissa. Joillakin alueilla vallitsi ns. äidinoikeus. Naiset olivat yhteisössä määräävässä asemassa ja myös jumalat olivat naisia.

Metsästys

Kun ihmiset vaelsivat yhä kauemmas pohjoiseen, lihan osuus ravinnosta kasvoi. Metsästystä harjoittivat ensisijaisesti miehet. Pohjoiseen muuttaneiden ihmisten ihonväri vaaleni vähitellen, syntyi valkoinen rotu. Kun miehet hankkivat pääosan ravinnosta, he alkoivat myös hallita yhteisöjä. Isänoikeus vahvistui.

Soturit

Eräillä alueilla alkoi kehittyä sivistys, mutta eräillä toisilla alueilla metsästäjät kehittyivät sotureiksi. Vähitellen metsästäjäkansat alkoivat valloittaa maanviljelyskulttuurien alueita, ja käsitys, että valkoihoiset ovat parempaa rotua kuin tummat, koska valkoihoiset pystyvät valloittamaan tummaihoisten asuttamia alueita. Intian kastilaitos perustuu osittain tähän vanhaan käsitykseen.

(Pohjoisten kansojen uskonnossa valo ja aurinko merkitsivät hyvää, pimeys pahaa. Tämä uskonnollinen käsitys laajennettiin koskemaan myös ihonväriä.)

Uskonnot

Kun valkoinen rotu vyöryi Euroopasta aina Intiaan asti, myös jumalat vaihtoivat sukupuolta. Aluksi auringonjumalat, myöhemmin kuningasjumalat, olivat miehiä. Isänoikeudellinen, miesten hallitsema yhteiskunta laajeni lähes kaikkialle Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan.

Perhe

Suomalaiseen käsitykseen perheen luonteesta on vaikuttanut voimakkaasti mm. kristinusko, jonka perheajattelu on paljolti pohjautunut juutalaiseen isänoikeudelliseen perinteeseen.

1600- ja 1700- luvuilla etenkin Savossa ja Hämeessä esiintyi isänoikeuteen perustuvia suurperheitä. Suurperheeseen kuului monia isiä, äitejä, lapsia, isovanhempia, setiä, tätejä, serkkuja jne. Eniten suurperheitä oli Pohjois-Karjalassa.

Myös muualla maailmassa suurperhe on ollut yleinen. Se on liittynyt ennen kaikkea paimentolaisuuteen, kiertoviljelyyn ja maanviljelyyn. Suomessa suurperhelaitoksen tyypillinen elämänmuoto oli kaskikulttuuri. Usein suurperhe käsitti 20–30 perheenjäsentä, mutta joskus perheenjäseniä saattoi olla jopa sata.

Suurperheessä esimerkiksi lapsilla oli nykyistä enemmän ihmissuhteita, mutta toisaalta suurperheissä saattoi vallita varsin ankara ja perheenjäsenten henkilökohtaista vapautta rajoittava kuri.

Viimeisten sadan vuoden aikana ihmisten muutto kaupunkeihin on hävittänyt suurperheet. Jäljelle on jäänyt ns. ydinperhe, johon kuuluvat isä, äiti ja heidän lapsensa. Ydinperhe muodostetaan solmimalla avioliitto tai avoliitto. Silloin perhettä kutsutaan avioperheeksi tai avoperheeksi.

Suurperheen häviäminen merkitsi itse asiassa perheen eriytymistä suvusta. Perheenpää alkoi edustaa "valtiovaltaa". Syntyi tuotannollinen yksikkö, jota kutsutaan porvarilliseksi perheeksi. Perheyritys kasvatti lapset perheen työn jatkajaksi. Perhe hallitsi tiettyä omaisuutta.

Kapitalistisen tuotantotavan kehittyessä perhe irtaantui tuotannosta. Perheenpää ei ollut enää käsityöläinen tai kauppias vaan yrityksen työntekijä. Perheen toimeentulon turvaamiseksi myös äidin piti mennä ansiotyöhön. Lapset eivät olleet enää vanhempien työn jatkajia ja vanhuuden toimeentulon turvaajia vaan lapsia hankittiin lähinnä tunnesyistä. Perheen koko pieneni. Nykyinen ydinperhe on ennen kaikkea kulutusyksikkö.

Perhe liittyy myös miehen ja naisen sukupuolisten tarpeiden tyydyttämiseen. Suomessa kristillisen perheen oletetaan olevan yksiavioisen. Enemmistö alkeellisista kulttuureista on saattanut olla moniavioisia. Moniavioisuus voi olla joko monivaimoisuutta (yleisempi) tai monimiehisyyttä. Monivaimoisuutta on esiintynyt ankaran isävaltaisissa islamilaismaissa, monimiehisyyttä mm. Tiibetissä.

Aikaisemmin erilaisia moniavioisuuden muotoja on esiintynyt lähes kaikkialla.

Mitä yhteiskunnallisia tehtäviä perheelle on jäänyt

Aikaisemmin suku tai suurperhe huolehti vanhuksista, lapsista ja sairaista. Huolenpidon aste vaihteli suuresti; vanhuksia ja lapsia saatettiin jättää heitteille tai jopa surmata.

Suku tai suurperhe oli tuotantoyksikkö, joka liittyi lihasvoimaa vaativaan tuotantotapaan.

Nykyään esimerkiksi maanviljelystä voi koneiden avulla harjoittaa ydinperhe ilman muiden ydinperheiden apua.

Ydinperheen tärkeimpinä tehtävinä pidettiin aikaisemmin mm. seuraavia asioita:

1. Aviopuolisoiden yhdyselämän vakiinnuttaminen ja sukupuolielämän valvonta

2. Työnjako sukupuolten kesken

3. Lasten hoito ja kasvatus

4. Kulttuurin välittäminen seuraavalle sukupolvelle

Viime vuosikymmeninä kaikki nämä tehtävät ovat joutuneet tai ne on asetettu kyseenalaisiksi. On syntynyt erilaisia sukupuolielämän vapautta korostavia ajatussuuntia, jotka ovat mm. katsoneet, ettei aviopuolisolla ole oikeutta määrätä toisen aviopuolison sukupuolielämästä. Rekisteröidyn avioliiton rinnalla avoliitto, joka perustuu pelkästään puolisoiden väliseen sopimukseen, on saavuttanut entistä laajempaa kannatusta.

Naisten ja miesten tasa-arvoa edustavat järjestöt ovat halunneet poistaa kotitöiden jakamisen miesten töihin ja naisten töihin. Erityisesti naisasialiike on katsonut, että ydinperhe rasittaa nykyisessä muodossaan liikaa perheenäitiä.

Lasten hoito ja kasvatus ovat huomattavassa määrin siirtyneet päivähoidon ja koulujen tehtäviksi.

Koulu on entistä suuremmassa määrin ottanut tehtäväkseen kulttuurin välittämisen seuraaville sukupolville. Koulu on yhtenäistämässä suomalaista kulttuuria.

Yhteiskunta huolehtii nykyään useimmiten myös vanhuksista ja sairaista. Omaishoitajien asema on vaikea.

Nykyään perheessä tapahtuva toiminta edustaa pääasiassa vapaa-aikaa, jolloin ruumiillisesti kerätään voimia ja henkisesti lataudutaan seuraavaa työpäivää varten.

Huomattavan osan vapaa-ajastaan perheet käyttävät (aineelliseen tai viihteelliseen) kulutukseen.

Tehtäviä:

1. Mitä ongelmia nykyiseen ydinperheeseen liittyy (naisen asema siinä)?

2. Mitä aikuisten ja lasten välisiä ristiriitoja ydinperheessä esiintyy?

3. Mitkä tekijät aiheuttavat vaikeuksia ydinperheen isän ja äidin välisiin suhteisiin?

4. Miten kokopäivätyössä käyvät vanhemmat voivat vaikuttaa oman kulttuuriperintönsä siirtämiseen lapsilleen?

Ydinperheen vaihtoehtoja

Suomalaista naisasialiikettä edustava Anneli Lyytikkä kuvaa ydinperheen vaihtoehtoja Teknisen korkeakoulun diplomityössään Asumisen vaihtoehtoja. Hän arvostelee ydinperheeseen perustuvaa asumista mm. seuraavasti.

Yhdessä kaupungissa keitetään ja paistetaan päivittäin sadoissa tuhansissa keittiöissä, mitä voidaan pitää valtavana työvoiman tuhlauksena. Rinnakkain tämän kehityksen kanssa voidaan todeta perheen yksityisyyden lisääntyminen ja muut negatiiviset seuraukset etenkin naisten näkökulmasta katsoen. Onkin ilmeistä, että on miltei mahdotonta saavuttaa sukupuolten tasa-arvoa ydinperheen ja pientalouden puitteissa.

Nykyinen perhe on usein pieni yksikkö. Se muodostuu miehestä, vaimosta ja yhdestä tai useammasta lapsesta. Sukulaisperheet asuvat muissa kaupunginosissa tai maan muissa osissa. Elämä on muuttunut yksityiseksi. Jokaisella on oma pesukone, pölynimuri ja kaikki muut kodin koneet. Pakastinateriat lämmitetään ja syödään yksin tai kaksin. Illan täyttää televisio. On vaikea tuntea kuuluvansa yhteen muiden asuntoalueen ihmisten kanssa. Suuressa vuokratalossa ei yleensä tunneta ketään, apua on vaikea saada tarvittaessa.

Ihannekuva avioliitosta ja pienestä ydinperheestä antaa usein väärän käsityksen siitä, millainen tilanne todellisuudessa on. Ja entä mitä tarjotaan niille, jotka jostain syystä eivät voi tai halua löytää turvaa ja tyydytystä inhimillisten kosketusten tarpeelleen ydinperheen puitteissa (yksinhuoltajat, yksinäiset jne.). Näin ollen on (Anneli Lyytikän mielestä) ilmeistä, että ydinperhettä nykyisessä muodossaan tulee täydentää muilla yhteiselämän muodoilla. On tärkeätä, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus kuulua ryhmään, joka voi antaa heille turvaa. Asuinyhteisö ei sovi kaikille, eivätkä kaikki sitä haluakaan. Halukkaille tulisi kuitenkin sallia vaihtoehtoja.

Yhteisöasumista on perusteltu mm. seuraavilla asioilla:

1. Nykyinen perheyksikkö on keskimäärin liian pieni kalliisiin laiteostoihin ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen.

2. Voimavaroja kuten työvoimaa, energiaa, luontoa jne. voidaan säästää.

3. Ihmisten vieraantumista, erityisesti eristyneisyyttä, voidaan välttää, ja samalla voidaan vähentää väkivaltaa, alkoholin käyttöä, itsemurhaa ja psyykkisiä ongelmia.

4. Lasten ja vanhusten huoltokulut ovat kasvaneet, ja niitä voidaan vähentää.

Anneli Lyytikkä määrittelee perheen vaihtoehtoihin liittyvät sanat seuraavasti:

Ydinperhe on tavallinen perhetyyppi, jossa on isä, äiti ja lapsia.

Suurperhe muodostuu 3-12 aikuisesta ihmisestä, joilla on mahdollisesti alle 18-vuotiaita lapsia. He asuvat yhdessä vapaaehtoisesti ja heillä on yleensä läheiset tunnesuhteet toisiinsa. He tuntevat esim. toistensa tarpeet, toiveet ja odotukset. Tämä määrääkin jäsenten enimmäismäärän suurperheessä.

Perusryhmäksi (primääriryhmäksi) kutsutaan sekä ydinperhettä että suurperhettä, koska se on pienin ryhmä, jonka jäsenet ovat järjestäneet tyydyttääkseen erilaisia Olennaisia tarpeitaan. Tarpeet koskevat ennen kaikkea läheistä tunnesuhdetta pieneen tunnettuun ryhmään, mutta siihen voi liittyä myös taloudellinen turvallisuus.

Toisen asteen ryhmä (sekundääriryhmä), joka tulee perusryhmän (primääriryhmän) jälkeen suuruusjärjestyksessä tai merkityksessään yksilölle, esim. työryhmä, toverit, yhdistykset jne.

Yhteisö (kollektiivi) on tässä tapauksessa tiettyä yhteistä vastuuta tunteva erisuuruisten perusryhmien (primääriryhmien) sekä yksilöiden yhteenliittymä. Yhteisö (kollektiivi) on siis eräänlainen toisen asteen ryhmä (sekundääriryhmä), joka on huomattavan voimakkaasti liittynyt yhteen.

Ryhmäavioliitto on sellainen suurperhe, jossa parisidonnaisuuksista on luovuttu ja perusryhmässä (primääriryhmässä) on useampi kuin yksi sukupuolikumppani.

Palvelutalo tarkoittaa sellaista järjestelyä, jossa voi ostaa useita niitä palveluja, jotka perinteisesti suoritetaan kotona. Palvelutalossa asutaan, koska siellä on muita, jotka myös haluavat käyttää palveluita ja yhdessä muodostetaan tarpeeksi suuri ryhmä palveluiden tuottamiseksi halvalla. Näin voidaan rakentaa kaksinkertaisesti, esimerkiksi keittiö asuntoon ja ravintola, ja asukkailla on mahdollisuus valita näiden vaihtoehtojen välillä. Palvelutaloja on nykyään tarjolla lähinnä vanhuksille.

Yhteisötalo (kollektiivitalo) sen sijaan on rakennettu yhteisyydelle eikä vain palveluja varten. Laitteistoja ei pyritä kaksinkertaistamaan, vaan yhteisiä palveluja ja toimintoja on painotettu asuntopalveluiden kustannuksella. Yhteisö (kollektiivi) perustuu vastavuoroiseen apuun eikä ostettaviin palveluihin, ja kollektiivin jäsenet pyrkivätkin itse huolehtimaan yhteisten tilojen ylläpidosta.

Suomessa yhteisöllistä (kollektiivista) elämänmuotoa ovat edustaneet karjalainen ja savolainen suurperhe, joka käsitti usein 3-7 ydinperhettä ja 20–30 henkeä, mutta tunnettiin jopa 60 hengen suurperheitä.

Isännän johdolla karjalainen suurperhe puhtaassa muodossaan eli melkein täydellisessä yhteisomistuksessa. Maanviljely, karjanhoito, ruokatalous, rahatalous, toisin sanoen koko talonpito oli suurperheen yhteistä. Kunkin perheen ja henkilön yksityinen omaisuus ja yksityinen talous supistuivat sen rinnalla aivan vähiin eikä merkinnyt juuri mitään.

Rengit (miespalvelijat) ja piiat (naispalvelijat) samoin kuin irtolaiset (kestit, loiset) olivat harvinaisia siellä, missä suurperhelaitos oli hallitsevassa asemassa. Kun omaa väkeä oli talossa paljon ja niin kauan kuin suurperhe kykeni elättämään jäsenensä, ei erityistä palvelevaa ja irtainta luokkaa tarvittu.

Vaikka yleensä koko suurperhe asui ja eli samassa tuvassa, tietyn yksityisyyden takasi vanha suomalainen aittajärjestelmä. Vanhojen kertomusten mukaan on jokaisella täysikasvuisella pojalla ja tyttärellä, jopa jokaisella aikuisella miehellä ja naisella talossa pitänyt olla oma aittansa. Jokainen mies rakensi itselleen huoneen jos ei ennen niin ainakin naimaikään tultuaan. Aitat luettiin ns. irtaimeen omaisuuteen. Aittoja käytettiin tavallisesti makuupaikkoina, vain päivisin oli koko perhe yhteisessä tuvassa samoin kuin kovimman talven aikana. Myöhemmin alkuperäinen makuuaitta muuttui tavalliseksi pirttirakennuksen jatkoksi rakennetuksi kamariksi.

Ruotsin vallan loppuaikoina Suomessa suoritettiin maataloudellisia uudistuksia kuten isojako, tilain jakaminen, torpparilaitos, uudisasutus jne., jotka olivat omiaan hävittämään suurperheen.

Karjalaisen ja savolaisen suurperheen yhdessäolo oli usein taloudellisen välttämättömyyden sanelemaa. Suurperhe antoi jäsenilleen taloudellista turvaa, koska minkäänlaista yhteiskunnan taholta tulevaa turvaa ei vielä ollut. Suurperheen jäsenten ihmissuhteet eivät välttämättä olleet hyvät. Kalevalakin tuntee esimerkiksi anopin ja miniän erimielisyydet. Vanhanisännän ja vanhanemännän välit saattoivat olla niin huonot, etteivät he edes puhuneet toisilleen, mutta taloudellinen pakko piti yhteisön koossa.

Viime vuosisadalla sosialististen aatteiden vaikutuksesta ja meidän vuosisadallamme myös porvarillisesti ajattelevien keskuudessa on syntynyt vapaaehtoisuuteen perustuvia suurperhekokeiluja. Tällaisia kokeiluja on kuitenkin vaikeuttanut sopivien asuntojen puute. Tästä syystä on rakennettu kokeilutarkoituksessa myös suurperheasumiseen soveltuvia asuinkokonaisuuksia.

Tällainen asuinkokonaisuus suunnitellaan tavallisesti siten, että siinä voi asua erikokoisia suurperheitä. Yksityisyyden aste voi vaihdella suuresti. Voi olla, että asuntojen yksityistiloja on supistettu vain vähän, keittiö on korvattu keittokomerolla, oleskelutiloja on pienennetty ja rakennettu yhteisiä oleskelutiloja jne. (Esimerkiksi television katselua varten ei kaiken järjen mukaan tarvita joka perheeseen erillistä huonetta, vaan televisiota voidaan katsella yhteistiloissa.) On järjestetty yhteisruokailua, lastentarha jne.

Yksityisasuntojen yhteistilat voidaan myös kokonaan hävittää, jolloin yksityistä on vain jokaisen asukkaan oma makuuhuone.

Lopulta voidaan myös eristäytymistila hävittää. Tämä on erittäin harvoin toteutettu mahdollisuus, sillä yleensä katsotaan, että yksilö tarvitsee mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaansa.

Yhteisöllisellä (kollektiivisella) asumisella on katsottu olevan seuraavia etuja:

Yhteisö (kollektiivi) opettaa erilaisia ihmisiä tulemaan toimeen keskenään.

Tasa-arvoisuus eri sukupuolten sekä lasten ja aikuisten välillä kasvaa.

Lasten kasvatus helpottuu, jos on paljon eri-ikäisiä lapsia. Lapsilla on aina sisaruksia vaikka vanhemmat eivät olisi hankkineetkaan täyttä sarjaa.

Ihmissuhteissa vallitsee valinnanvapaus, mikään ihmissuhde ei tule liikaa vallitsevaksi (mies-nainen, äiti-lapsi jne.).

Parien väliset suhteet pikemmin lujittuvat kuin löystyvät, koska vaikeudet ja odotukset eivät rasita vain tätä yhtä suhdetta ja kun kosketukset parisuhteen ulkopuolella ovat helposti saatavilla.

Turvallisuudentunteen tuovat ihmissuhteet eivätkä tavarat.

Ulkopuoliset, esimerkiksi kaupalliset houkuttimet eivät tehoa yhtä hyvin yhteisöön (kollektiiviin) kuin ydinperheeseen.

Kollektiivi tarjoaa inhimillisen mahdollisuuden huolehtia opiskelijoista, vanhuksista, vammaisista jne.

Yhteishankinnat ovat taloudellisesti edullisia.

Yhteiskäytön vuoksi on varaa erikoistiloihin ja hankintoihin, joihin ydinperhe ei pysty (uima-allas, kirjasto, astianpesukone jne.).

Tilapäisessä rahanpuutteessa ei joudu hätään.

Töiden järkiperäistäminen antaa vapaa-aikaa. Tasa-arvo lisääntyy ja myös lastenhoitoapua on aina saatavissa.

Erilaisiin tehtäviin löytyy aina työvoimaa.

Yhteisöasumisella (kollektiiviasumisella) on katsottu olevan seuraavia haittoja:

On vaarana se, että jäsenten käsitys todellisuudesta (maailmasta) yksipuolistuu ja ryhmähenki kääntyy ulkopuolisia vastaan.

Jos ihmiset ajattelevat eri tavoin, voi syntyä jatkuvia riitoja.

Eristäytyminen voi olla vaikeaa.

Syntyy pakollisia, ei-haluttuja kosketuksia muihin ihmisiin.

Kosketukset ulkopuolisiin voivat kärsiä.

Käytännölliset järjestelykysymykset vaativat aikaa ja vaivaa ja voivat tuntua ikäviltä ja raskaalta.

Erot perhetaustassa, kasvatuksessa, koulutuksessa, iässä, ammatissa ja luonteessa aiheuttavat ongelmia.

Estot ja epävarmuus aiheuttavat ongelmia.

Itsekkäät ja määräilyhaluiset aiheuttavat ongelmia.

Sukupuoliset vaikeudet aiheuttavat ongelmia.

Pienten ryhmien ("klikkien") muodostuminen aiheuttaa ongelmia.

Jäsenten vaihtuvuus aiheuttaa ongelmia.

Erilaiset käsitykset lasten kasvatuksesta aiheuttavat ongelmia.

Erilaiset käsitykset järjestyksestä ja siisteydestä aiheuttavat ongelmia.

Omistussuhteet aiheuttavat ongelmia.

Lapsilla, jotka ovat kasvaneet yhteisössä (kollektiivissa), voi olla vaikeuksia ulkomaailman kanssa esim. koulussa, toisaalta yhtesö (kollektiivi) tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa lapset vanhempien arvomaailmaan toisin kuin kunnallinen päivähoito.

Yhteisön (kollektiivin) sukupuolisuhteista Anneli Lyytikkä kirjoittaa seuraavasti:

Ei voi olla ratkaisevaan elävätkö ihmiset kiinteässä parisuhteessa, vaihtavatko kumppania usein vai harrastavatko ryhmäseksiä. Jos ajatellaan, että suurin nykyinen seksuaalinen ongelma on seksuaalisuuden pelko, seksuaalisuuden tukahduttaminen, täytyy olla paljon ratkaisevampaa lisätäänkö itsensä ja kanssaihmisten kykyä rakastaa vai tukahdutetaanko sen kehittyminen tavalla tai toisella.

Yhteisössä (kollektiivissa) voidaan valita rakentamistapa, joka ei kohota pientä yksiavioista perhettä kaikkien ihanteeksi. Kysymys onko ihminen yksiavioinen vai ei menettää mielenkiintonsa. Kummallekin elintavalle on tilaa tällaisessa asumisyhteisössä. Teini-ikäiset ehkä tulevat harrastamaan vapaampaa suhteita, vanhemmilla ehkä suhteet ovat kiinteämpiä. Elämänikäiset yksiavioiset suhteet saattavat kuitenkin olla harvinaisia. Yksiavioiset suhteet, jotka korvaavat toisensa, tuntuvat todennäköisimmiltä.

Suomessa kirkollisella tai siviilivihkimisellä muodostettua liittoa kutsutaan avioliitoksi.

Mainituilla tavoilla rekisteröimätöntä avioliittoa kutsutaan avoliitoksi. Avioliiton ja avoliiton välillä on oikeudellisia eroja. Tärkein ero on, että avioliitto voidaan purkaa vain tuomioistuimen päätöksellä tai se voi purkautua jommankumman puolison kuollessa, mutta avoliitto voi purkautua avopuolisoiden yhteisellä sopimuksella tai toisen avopuolison päätettyä purkaa avoliito.

Tehtäviä:

1. Keskustelkaa avioliiton ja avoliiton eduista ja haitoista.

2. Keskustelkaa, miten Suomessa olisi mahdollista perustaa ydinperheen vaihtoehto.

Suvun merkityksestä

Amur-joen giljakkien mukaan heidän sukukunnalleen antavat leiman yhteinen appi ja vävy, aviositeet on solmittava tiettyjen toisten sukujen kanssa, yhteinen tuli, yhteinen esi-isien ja luonnonhaltijain, ensi sijassa karhun, palvonta. yhteinen verisakko, kun murha on tapahtunut ja yhteiset (tabu)säännökset.

(Tabu tarkoittaa a) yliluonnolliseen perustuvaa kieltoa, b) tämän kiellon tarkoittamaa tekoa ja

c) esinettä tai asiaa, jota kielto koskee.)

Heidän sukua kuvaava sanansakin tarkoittaa ruokasäkkiä.

Varhaisissa yhteiskunnissa suku oli tavattoman tärkeä, ja tuskin missään se on ollut yhtä tärkeä kuin muinaisessa Kiinassa. Varsin usein peltojen omistusoikeus kuului suvulle kokonaisuudessaan eikä yksityiselle, jolla oli siihen vain käyttöoikeus. Mainittakoon, että Suomessakin maat jaettiin vasta Ruotsin kuninkaiden toimesta. (Sarka- ja isojako).

Nykyään sukulaisuutta lasketaan sekä äidin että isän puolelta. Lapsen lähimmät sukulaiset ovat siis isä ja äiti. Ydinperheessä muita sukulaisia ovat veljet ja sisaret. Entisaikojen suurperheissä saattoi esiintyä useita sukupolvia, perheeseen saattoi kuulua vanhempien vanhempia eli isovanhempia (isoisiä ja isoäitejä), isän veljiä eli setiä, äidin veljiä eli enoja, isän tai äidin sisaria eli tätejä Sekä viimeksi mainittujen lapsia eli serkkuja. Edellä mainitut ovat varsinaisia sukulaisia. Appi tarkoittaa puolison isää ja anoppi puolison äitiä. Vävy tarkoittaa tyttären aviomiestä ja miniä pojan vaimoa. Viimeksi mainitut ryhmät eivät ole biologista sukua.

Vaikka sukua nykyään lasketaan sekä isän että äidin puolelta, on yleistä, että sukunimi määräytyy isän mukaan. Nykyään ollaan monissa maissa lisäämässä mahdollisuuksia valita lapselle kumman tahansa vanhemman sukunimi. Suomessa vaimo ja lapset käyttävät varsin usein perheenisän nimeä, mutta myös muut mahdollisuudet ovat lisääntymässä.

Suku ja toteemi

Nimitys "totemismi" on johdettu Yläjärven intiaanien kielen sanasta "ototeman", joka voidaan kääntää suomeksi sanoilla "hänen sisarussukunsa". Kansatutkimuksessa totemismilla tarkoitetaan yliluonnollista yhteyttä jonkin ihmisryhmän ja eläinlajin, harvemmin myös jonkin kasvilajin tai luonnonilmiön, välillä.

Totemistisesta ihmisryhmästä käytetään usein nimitystä klaani.

Totemismia esiintyy mm. intiaaneilla, eräissä osissa Afrikkaa, todennäköisesti sitä on (eläinjumalista päätellen) esiintynyt myös varhaisessa Egyptissä, Intiassa ja joillakin vähäisemmillä alueilla Aasiassa.

Erityisesti intiaaneilla ryhmän jäsenet käsittävät olevansa toteemieläimen jälkeläisiä tai suorastaan samaistavat itsensä toteemieläimeen. Toteemieläimen syönti on kielletty.

Sukuun liittyviä tapoja

Yleensä lähisukulaisten kuten vanhempien ja lasten sekä sisarusten väliset avioliitot ovat kiellettyjä. Eri kulttuureissa on esiintynyt erilaisia avioliittokieltoja.

Varsin usein vanhemmilla on ollut määräysvaltaa lastensa suhteen.

Yksityisomistus liittyy oleellisesti isänoikeudelliseen sukuun. Yksityisomistukseen kuuluu, että yksi tai useampi lapsista perii vanhempansa. Vanhemmat voivat myös jälkisäädöksellä eli testamentilla määrätä eräin rajoituksin omaisuutensa jakamisesta kuolemansa jälkeen.

Nykyään Suomessa jaetaan vainajan omaisuus tasan hänen lastensa kesken, ellei testamentissa ole toisin määrätty. Kuitenkin vähintään puolet vainajan omaisuudesta on jaettava hänen lapsilleen.

Aikaisemmin saattoi esiintyä lakeja, joiden mukaan esimerkiksi vanhin poika peri vanhempansa. Tällöin varakkaankin perheen lapset saattoivat jakautua varakkaisiin ja köyhiin.

Me olemme tottuneet pitämään omaa sukulaisuusjärjestelmäämme ainoana luonnollisena, mutta muiden sukulaisuusjärjestelmien tarkastelu osoittaa, että lukemattomat erilaiset järjestelmät ovat järkeviä.

Tutkijat ovat löytäneet mm. seuraavia sukulaisuuserottelujen perusteita:

1. sukupolvierot

2. ikäerot

3. linja- ja rinnakkaissukulaisuus (isä on linjasukulainen, veli on rinnakkaissukulainen)

4. sukupuolierot (veli, sisar)

5. miehillä ja naisilla saattaa olla erilainen sukulaisuusnimistö

6. sukulaisuuden välittäjän sukupuoli (isän veli, isänisä)

7. biologinen ja avioliittoon perustuva sukulaisuus (sisar biologinen, anoppi ei)

8. sukulaisuuden välittäjän asema (esim. naimisissa, naimaton).

Tehtäviä:

1. Mikä on suvun merkitys omassa elämässäsi?

2. Miksi suku on menettänyt aikaisemman merkityksensä?

Onko isyys ongelma?

Epävarmuus isyyskysymyksessä voi hiertää pahasti parisuhdetta ja ihmismieltä. Niin ei tarvitse olla. Nykyaikaisen molekyylibiologian ansiosta varmuuden saa helposti. DNA-analyysi antaa myös miehelle mahdollisuuden varmistaa isyytensä. Se voidaan joko todeta tai sulkea pois. Isyyden toteamisessa tuloksen varmuus on 99.99987 % tai enemmän. Sen poissulkemisessa varmuus on 100 %.

Isyystestin suorittamiseen ei tarvita oikeusistuimen määräystä. Kuka tahansa yksityishenkilö pystyy kotona otettavien näytteiden avulla saamaan nopeasti varmuuden asiasta.

Saksalaisen die Welt-lehden mukaan Euroopassa avioliitossa syntyneistä lapsista noin 10 prosentilla - joidenkin arvioiden mukaan jopa 20 prosentilla - on eri perimä kuin aviomiehellä. Tämä tarkoittaa, että lapsen biologinen isä on joku muu kuin aviopuoliso. Epävarmuus lapsen alkuperästä ei kalva ainoastaan miehen mieltä. Esimerkiksi Saksassa kaikista isyysanalyyseista noin 30 % tehdään äidin toimeksiannosta.

Sukulaisuutta tutkittaessa DNA-analyysi antaa yksiselitteisen vastauksen huomattavasti helpommin ja pienemmin kustannuksin kuin perinteiset menetelmät. DNA-analyysissä verrataan keskenään isän ja lapsen tiettyjä DNA- alueita. Tutkittavat DNA-alueet ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan selvittää ainoastaan sukulaisuutta, ei esimerkiksi periytyviä sairauksia. Tähän tarvitaan heiltä molemmilta näytteet, joiden ottaminen käy helposti: vain hiukan sylkeä, hiuksia tai muuta näytteeksi kelpaavaa solukkoa. Näytteet lähetetään laboratorioon analysoitaviksi ja tulokset saadaan 2 - 3 viikon kuluessa.

Lisätietoja ja hinnaston löydät osoitteesta http://www.isyystesti.fi/

Tällä hetkellä hinnat vaihtelevat 430 – 700 euroon.

Tehtäviä:

1. Onko mielestäsi oikein, että aviomies katsotaan Suomessa automaattisesti lapsen isäksi?

2. Isyystutkimus on siinä määrin halpa, että se voitaisiin helposti suorittaa kaikille syntyville lapsille. Miksi näin ei menetellä?

3. Mitä kaikkia vaikeuksia perheelle tulee, jos mies alkaa epäillä, onko hän jonkin lapsen isä?

4. Onko naurun asia, jos esimerkiksi kahden valkoihoisen perheeseen syntyy lapsi, jonka oikean isän ihonväri on muu kuin aviomiehen?

5. Mitkä ovat mielestäsi lapsen oikeudet ja mikä on lapsen etu näissä asioissa?

Ihmisen eri ikäkaudet

Ihmisen minän (persoonallisuuden) kehitys jaetaan usein seuraaviin vaiheisiin: 1) varhaislapsuus, 2) lapsuus, 3) murrosikä, 4) aikuisuus, 5) keski-ikä, 6) alkava vanhenemiskausi, 7) vanhuus. Imeväisiässä ja varhaislapsuudessa lapsi on voimakkaasti riippuvainen vanhemmista. Lapsuuden myöhempiin kausiin liittyy ns. uhmaikiä, itsenäistymispyrkimyksiä. Nuoruuteen ja aikuisuuteen liittyy kyky lisääntyä.

Tehtäviä:

1. Pohtikaa millaisia fyysisiä piirteitä ja muutoksia eri ikäkausina voidaan havaita.

2. Pohtikaa eri ikäkausiin liittyviä moraalisia kysymyksiä (esimerkiksi vastuu koulunkäynnistä, sukupuolielämään liittyvä vastuu, vastuu lapsista, jne.)

3. Mitkä ovat murrosiän tavallisimmat vaikeudet? Osaatko ottaa muut ihmiset huomioon? Tiedätkö aina, miten sinun pitäisi toimia? Oletko epävarma? Vaihtuvatko tunteesi nopeasti? Ovatko mielipiteesi liian ehdottomia? Oletko yksinäinen? Oletko ollut ihastunut? Oletko epävarma vai liian itsenäinen? Miten edellä lueteltuja ongelmia voidaan voittaa?

4. Mitä suunnitelmia sinulla on nuoruuden varalle?

5. Vanhempasi ovat todennäköisesti keski-ikäisiä. Mikä on ominaista keski-ikäiselle ihmiselle? Mistä asioista keski-ikäinen on kiinnostunut? Miten keski-ikäiset eroavat nuorista? Onko keski-ikäisillä erilaisia mielipiteitä kuin nuorilla? Millaisia mielipiteitä on keski-ikäisillä?

6. Millä tavalla vanhat ihmiset eroavat nuorista ja keski-ikäisistä? Onko vanhoilla ihmisillä erilaisia mielipiteitä kuin nuorilla? Millaisia mielipiteitä vanhoilla ihmisillä on? Mitä vanhat ihmiset tekevät? Mitä ongelmia vanhuksilla on? Miten vanhusten ongelmia voitaisiin ratkaista? Onko sinulla isovanhempia? Tapaatko heitä usein? Pitäisikö vanhusten asua erillisissä vanhustentaloissa vai pitäisikö kaikkia ikäluokkaa olla sekaisin? Miten vanhusten yksinäisyyttä voitaisiin torjua?

Eri kulttuurien riittejä

Riitti tarkoittaa uskonnollista toimitusta (latinankielen ritus = uskonnollinen meno). Puhutaan myös ei-uskonnollisista riiteistä, mikä sanamukaisesti tarkoittasi ei-uskonnollista uskonnollista toimitusta. Nykyään uskonnottomilla ihmisillä on tapana juhlistaa samoja elämän kohokohtia, joita eri uskonnot ovat vuosituhansien ajan juhlistaneet omilla riiteillään, joten voitaneen puhua myös uskonnottomista riiteistä. (Henkilö, joka ei pidä totena minkään uskontokunnan uskonnollisia oppeja, on uskonnoton.)

Yksilön henkilökohtaisen aseman muuttumiseen liittyviä riittejä kutsutaan siirtymäriiteiksi. Erityisesti nimenanto, aikuiseksi tulo ja avioliiton solmiminen on katsottu eri kulttuureissa riitin arvoiseksi aseman muutokseksi.

Nimenanto

Usein on ajateltu, että pelkkä syntyminen ei tee lapsesta yhteiskunnan jäsentä. (Nykyään tällaista ajatusta voidaan pitää hassuna.) Monet kansat ovat ajatelleet, että uusi yksilö on virallisesti esitettävä ihmisille ja hengille. Uskonnoissa on myös esiintynyt käsitys, että veri ja syntymän vaaralliset voimat ovat saastuttaneet äidin

Monissa valtarakenteissa (kulttuureissa) nimen antaminen vasta tekee lapsesta yhteisön jäsenen. Hopi-intiaanien keskuudessa nimenantorituaali suoritettiin vanhempien ja lapsen kahdenkymmenen päivän eristämisen jälkeen. Äiti, isä ja lapsi kylvetettiin useaan kertaan. Jokaista klaania edustavat sukulaiset antavat lapselle ainakin yhden klaaniinsa liittyvän nimen. Päivän noustessa lapsi kannetaan auringonjumalan eteen, ja tälle ilmoitetaan kaikki sen saamat nimet.

Afrikan asantit eivät antaneet lapselle nimeä eivätkä esitelleet häntä julkisesti ennen kuin se oli kahdeksan päivän vanha. Vasta silloin lapsesta tuli todellinen ihmisolento. Jos hän kuoli sitä ennen, hänet heitettiin roskaläjään.

Usein on (hassusti) ajateltu, että nimi on enne. Se kuvastaa persoonallisuutta ja viittaa usein yksilön sosiaaliseen asemaan. Se annetaan tavallisesti äidin toipumis- tai eristysajan päätyttyä.

Kristittyjen Raamattu kertoo nimen antamisesta Jeesukselle. Nimen antaminen tapahtui juutalaisin menoin:

"Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Ja kun heidän puhdistuspäivänsä olivat Mooseksen lain mukaan päättyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaakseen hänet Herran eteen - niin kuin on kirjoitettuna Herran laissa: Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi."

Ympärileikkaus miesten nimenannon yhteydessä esiintyy seemiläisillä kansoilla, egyptiläisillä, useilla Afrikan kansoilla, Etelä-Amerikassa ja Polynesiassa. Kuten yllä esitetystä kertomuksesta ilmenee, ympärileikkaus on kristinuskon levinneisyysalueella tullut tunnetuksi juutalaisella tapana. Ympärileikkaus on miehillä pojan siittimen esinahan poistaminen. Useimmat uskonnottomat pitävät tällaista toimenpidettä lapsen ihmisoikeuksien vastaisena. Naisten ympärileikkaus, joka on yleinen monissa Afrikan islamilaisissa maissa, on tytön sukupuolielinten silpomista sellaisella tavalla, jonka kansainvälinen oikeus ja Suomen lait kieltävät. Suomessa tästä asiasta on tullut ongelma islamilaisten maahanmuuttajien myötä.

Kristityt eivät yleensä ole omaksuneet ympärileikkausta vaan nimen antamiseen liittyvän puhdistautumismenon, kasteen. Jotkut kristilliset kirkot eivät kuitenkaan hyväksy lapsikastetta. Vielä viime vuosisadalla kristittyjen kaste oli Suomessa sekä paholaisen häätämistä lapsesta että seurakunnan jäseneksi ottamista. Tällä vuosisadalla kristityt ovat Suomessa pitäneet lapsikastetta pelkkänä seurakunnan jäseneksi ottamisella, sillä paholaisen häätäminen eli eksorkismi kumottiin lopullisesti v. 1886. Käytännössä monet papit olivat lopettaneet eksorkismin jo paljon aikaisemmin.

Tietysti myös uskonnottomat tarvitsevat nimen. Kun uskonnottomia ei kasteta eikä ympärileikata, herää tietysti kysymys siitä, miten uskonnoton lapsi saa nimen. Suomessa se tapahtuu seuraavasti:

Syntymätodistus lähetetään suoraan sairaalasta väestörekisterin pitäjälle. Tämä lähettää rekisteripaperit edelleen lasten vanhemmille.

Vanhemmat keksivät lapselle sopivan määrän etunimiä, ja lähettävät rekisteripaperit takaisin väestörekisteriin. Paperit on palautettava kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Koko ilmoitus voi siis tapahtua kirjeitse.

Lapsen syntymää tai nimen antamista ei tietenkään ole pakko juhlia, mutta ne ovat hyvä syy juhlimiseen. Esimerkiksi nimenantotilaisuuteen voidaan kutsua ystäviä ja sukulaisia. Tällaista tilaisuutta kutsutaan nykyään nimellä nimiäiset. Jossakin vaiheessa juhlaa vanhemmat sitten julkistavat uuden kansalaisen nimen. Tilaisuuden päähenkilön voidaan antaa olla vaikka omassa rauhassaan. Vieraista joku voi onnitella vanhempia ja muistuttaa läsnäolijoita tapahtuman merkityksestä. Uskonnottomilla ei ole yleensä tapana nimetä ns. kummeja, jotka ovat kristillisissä kirkoissa kasteentodistajia.

Uskonnottomien järjestöt juhlistavat nimenantotilaisuuksia mm. vanhempien katsomusta kuvaavana kaulakorulla tai muistona säilytettävällä kauniilla muistotaululla, johon merkitään lapsen, hänen vanhempiensa sekä kahden läsnä olleen nimet.

Aikuistuminen

Eräät valtarakenteet (kulttuurit) suhtautuvat murrosikään varsin välinpitämättömästi. Joidenkin valtarakenteiden (kulttuurien) piirissä sitä vastoin vietetään jommankumman tai molempien sukupuolten edustajien merkeissä juhlamenoja. Riitit eivät välttämättä osu yhteen biologisen kypsymisen kanssa: ne ajoittuvat hetkeen, jona yhteisöllinen (sosiaalinen) lapsuus jää taakse ja yhteisöllinen (sosiaalinen) aikuisuus alkaa.

Afrikan mustilla ja Australian alkuasukkailla, joissa ikäluokilla on suuri merkitys, murrosiän riitit ovat koko heimoa sivuavia menoja. Näin on laita varsinkin silloin, kun miesten salaseurat ovat merkittäviä. Aikuistumisriittien yhteydessä nuorukaiset perehdytetään miesten salaisuuksiin.

Monet aikuistumisriitit ovat varsin ankaria, edellä kuvattu ympärileikkaus saattaa kuulua aikuistumisriitteihin, jos sitä ei ole suoritettu lapsuudessa.

Murrosmenoissa toistuvat kuolema ja uudelleensyntyminen. Lapsipersoonallisuus hävitetään; mutta yksilö syntyy uudelleen: hän saa uuden sosiaalisen aseman ja uudet tehtävät (roolit). Australialainen poika, joka on vetäytynyt kätkettyyn kouluun piiloon naisten ja nuorempien silmistä, on "kuollut". Kun hän palaa leiriin ympärileikattuna ja arpikuvioiden koristamana, paria hammasta vailla, hän on mies ja miehenä uusi ihminen.

Tyttöjen aikuistumisriitit liittyvät usein kuukautisten alkamiseen.

Murrosmenoihin yleisesti liittyvä tapojen, mytologian ja magian opetus on käytännöllistä kasvatusta ja harjoitusta ja vahvistaa yksilön heimoyhteiskunnan laitoksiin kohdistamaa uskollisuutta. Kaiken perustana on kuitenkin siirtyminen - pohjaltaan biologinen mutta usein monin tavoin valtarakenteen (kulttuurin) sävyttämä siirtyminen.

Kreikkalaiset ja itämaiset salamenot (mysteeriot, mysteeri = järjellä käsittämätön asia) ovat alun perin olleet toimituksia, joiden tarkoituksena on ollut edistää hedelmällisyyttä. Näihin yhdistyi myöhemmin käsityksiä tiettyjen kasvullisuudenjumalien kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja lopulta siitä onnellisemmasta osasta kuoleman jälkeisessä elämässä, minkä ihminen saattoi saavuttaa, kun hänet vihittiin uskonnon salaisuuksiin (mysteereihin).

Jumalan kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyi uskonnollisissa salamenoissa (mysteereissä) usein jumalan ruumiin tai veren vertauskuvallinen syöminen. Antiikin valtarakenteessa (kulttuurissa) tämä riitti esiintyi mm. orfilaisilla ja mithralaisilla. Riitin avulla pyrittiin saamaan yhteys jumalaan. Tämä yhteys oli kuoleman jälkeisen elämän saavuttamisen edellytys.

Meidän aikanamme tämä riitti esiintyy yhä kristityillä. He kutsuvat sitä ehtoolliseksi. Ehtoollisen yhteydessä rukoillaan syntejä (jumalan tahdon vastaisia tekoja) anteeksi ja syödään jumalan (Jeesus) ruumiin vertauskuva leipä ja jumalan veren vertauskuvaa viiniä juodaan pieni tilkka. Katolisen (yleisen) kirkon ja ortodoksisen (=oikeaoppisen) kirkon mukaan nämä todella muuttuvat Jeesuksen vereksi ja ruumiiksi ehtoollisessa.

Aikaisemmin Suomen evankelisluterilaiset liittivät ehtoolliselle pääsyn rippikouluun, jossa vähintään viisitoistavuotiaille nuorille opetettiin kristinuskon oppeja. Nykyään myös lapset voivat osallistua ehtoolliseen, mutta rippikoulu on yhä olemassa.

Uskonnottomien järjestöt ovat järjestäneet aikuistumiskouluja. Saksassa aikuistumiskoulu päätetään nuorisojuhlalla (Jugendweihe). Aikuistumiskoulun suorittaneille annetaan diplomi ja jokin lahja, esimerkiksi rintakoru, jossa on järjestön merkki. Saksasta uskonnottomien aikuistumiskoulu on vähitellen levinnyt myös muihin maihin.

Tehtäviä:

1. Miksi nimenantoon on liittynyt erilaisia riittejä?

2. Miten uskontokuntiin kuulumattomalle lapselle annetaan nimi?

3. Mikä ero on rippikoululla ja uskonnottomien aikuistumiskoululla?

4. Pohtikaa miksi uskonnot ovat ryhtyneet järjestämään elämänvaiheisiin liittyviä riittejä.

5. Miksi myös ateistit järjestävät nykyään riittejä?

6. Ottakaa selvää, mitkä järjestöt Suomessa järjestävät uskonnottomia aikuistumisriittejä.

7. Järjestäkää itse aikuistumisriitti.

Avioliiton solmiminen

Vaikka avioitumisseremonioihin saattaa liittyä uskonnollisia menoja, avioliitto ei ole luonteeltaan uskonnollinen asia.

Hindulainen hääseremonia saattaa olla esimerkiksi seuraava.

Ensin morsiamen isä palvoo sulhasta käyttäen samoja eleitä kuin jumalankuvan edessä. Sitten morsiamen suvun naiset suorittavat palvonnan. Vanhemmat luovuttavat morsiamen, ja samalla kerrotaan sekä morsiamen että sulhasen sukupuu. Kun sulhanen ottaa morsiamen käden vastaan, suoritetaan tuliuhri. Sitä seuraa seitsemän askelta, joissa pari kulkee tulen ympäri seitsemän kertaa. Menot päättyvät toimitukseen, jossa morsian tunnustaa sulhasen olevan osa hänen ruumistaan ja sieluaan sekä hyvän onnen ja rauhan rukouksiin. Usein on vielä suvun ja ystävien juhla, johon perheellä saattaa mennä vuosien säästöt.

Suomalaisessa yhteiskunnassa avioliiton solmimiseen liittyy tavallisesti kolme vaihetta, kosinta, kihlaus ja avioliittoon vihkiminen.

Kosinta

Kosinta tarkoittaa sitä, että jompikumpi ehdottaa toiselle avioliittoa. Ennen ehdotus tehtiin tytön vanhemmille. (Vrt. "naimakauppa".)

Kihlaus

Kihlaus on tulevan avioliiton julkistaminen. Kihlaus ei ole pakollinen. Varsinkin kristityt mutta myös monet uskonnottomat hankkivat kihlauksen merkiksi sormukset. Kihlaus on myös syy perhejuhlien järjestämiseen.

Vihkiminen

Vihkiminen on avioliiton solmimistilaisuus. Tilaisuudessa on läsnä vähintään vihkimisviranomainen, vihittävä pari ja kaksi todistajaa. Suomessa avioliittoa ei voi solmia pelkällä kirjallisella sopimuksella.

Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan. Tutkinnan voi suorittaa maistraatti tai se vihkimiseen oikeutettu uskonnollinen yhteisö (tulevaisuudessa myös katsomusjärjestö), johon toinen vihittävistä kuuluu.

Laissa säädettyjä avioliiton esteitä ovat esimerkiksi voimassa oleva avioliitto, liian alhainen ikä tai liian läheinen sukulaisuus. Moniavioisuus ei siis ole Suomessa sallittua.

Tutkinta tapahtuu esimerkiksi vihkimisviranomaisen virastossa. Vihittävät allekirjoittavat lomakkeen, jossa on pyyntö avioesteiden tutkinnasta ja vakuutus, ettei aiotulle liitolle ole estettä. Lomakkeen voi palauttaa myös postitse virastoon.

Vihkipari toimittaa todistuksen vihkivälle viranomaiselle.

Vihkiminen voi tapahtua neljän kuukauden kuluessa, mutta aikaisintaan seitsemäntenä päivänä siitä, kun esteiden tutkintaa on pyydetty. Vihkimisellä tulee olla kaksi todistajaa.

Tutkintatodistus on jätettävä vihkimisviranomaiselle ennen vihkimistä. Lisäksi vihkiparin on ilmoitettava, mitkä sukunimet puolisot ottavat käyttöönsä.

Avioliitto voidaan solmia siviilivihkimisellä tai eräiden uskontokuntien suorittamalla vihkimisellä. Molemmat tavat ovat oikeudellisesti sitovia. Katsomusjärjestöille on tulossa vihkimisoikeus.

Siviilivihkimisviranomaisia ovat kihlakunnantuomari, maistraatin puheenjohtaja tai maistraatin määräyksestä joku sen lainoppineista jäsenistä, kaupungin järjestysoikeuden puheenjohtaja tai henkikirjoittaja.

Vihkiseremonia voi olla lyhyt ja koruton, mutta seremoniassa on myös mahdollista esittää elävää musiikkia ja lausua runoja.

Vihkimisessä on oltava läsnä vähintään kaksi todistajaa.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Pari voidaan vihkiä luterilaisesti, jos toinen kihlakumppaneista ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta on jonkin muun kristillisen kirkon jäsen.

Jos toinen vihittävistä kuuluu väestörekisteriin, luterilainen vihkiminen ei ole mahdollinen. Tällöin avioliitolle on mahdollista saada ns. kirkollinen siunaus.

Vihkiminen voidaan suorittaa missä tahansa sellaisessa paikassa, jonne saadaan paikalle vihkimisviranomainen. Siviilivihkiminen maistraatissa on maksuton. Maistraatin ulkopuolelle siviilivihkimisviranomainen voidaan saada maksua vastaan.

Vihittävät myös ilmoittavat viranomaiselle tulevan sukunimensä. Se voi olla kumman tahansa yhteinen sukunimi tai kumpikin voi säilyttää oman nimensä tai ottaa käyttöön kaksoisnimen.

Viranomaisen, morsiamen ja sulhasen lisäksi vihkitoimituksessa tarvitaan kaksi todistajaa. Tavallisesti paikalla on kuitenkin suurempi joukko sukulaisia ja ystäviä, ja vihkitoimitus on joko osa juhlaa tai vihkimistä seuraa juhla, josta käytetään nimitystä häät. Juhliminen ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta avioliiton solmiminen on monille syy juhlia.

Vihkimistoimituksen jälkeen seuraavat tavallisesti onnittelut. Jos vihkiminen suoritetaan viranomaisen virkahuoneessa, häät ovat tavallisesti jossakin muualla. Suomessa vanha perinne on ollut, että morsiamen vanhemmat järjestävät häät, mutta aivan hyvin niiden järjestäjinä voivat toimia myös muut.

Ennen vanhaan varsinkin varakkaiden ihmisten häät olivat valtava kansanjuhla, jonne kokoontui koko kylä. Maaseudulla tätä perinnettä saattaa tavata yhä.

Tehtäviä:

1. Mitkä ovat avioliiton solmimisen vaiheet Suomessa?

2. Mikä on kihlauksen merkitys?

3. Miten siviiliavioliitto solmitaan?

4. Miten uskonnottoman parin häitä voidaan juhlistaa?

Hautajaiset

Suomessa tärkeimmäksi uskonnottomien juhlaksi ovat muodostuneet hautajaiset. Aihepiirin laajuuden ja vaikeuden takia asiaa käsitellään tässä oppikirjassa vasta yhdeksännellä luokalla. Jos sitä halutaan opiskella tässä vaiheessa, 9. luokan aineisto löytyy Internetistä yhtä helposti kuin tämä aineisto.

Kalenterijuhlat

Arjalaisten jumalaa tarkoittava sana "dyaus" merkitsi alun perin samaa kuin taivaankansi. Aurinko, kuu ja planeetat olivat jumalia tai jumalien vertauskuvia.

Alun perin kuulla on ollut suurempi merkitys kuin auringolta. Kuun säännölliset muodon vaihtelut, sen syntyminen, kasvaminen, väheneminen samoin kuin kuussa nähdyt kuviot ovat salaperäisyydellään suuresti kiinnostaneet ihmismieliä.

Kuulla on kaikkialla ollut myös ajankulun osoittajana tärkeä merkitys, ja vielä nykyäänkin muslimit käyttävät kuukalenteria. Kuu ja aurinko olivat Arabiassa tärkeitä jumaluuksia vielä islamin synnyn aikoihin.

Kuun eri vaiheiden on uskottu ulottavan vaikutuksensa myös maanpäälliseen elämään. Varsinkin uusi kuu on kaikkien kansojen keskuudessa näytellyt tärkeää osaa. Kuun kasvun aikaa on jo varhaiskantaisissa oloissa pidetty onnekkaampana kuin sen vähenemisen aikaa. Kuun kasvun on ajateltu vaikuttavan edullisesti kaikkeen, mikä syntyy ja pannaan alulle.

Avioliiton solmiminenkin on edellyttänyt uuden kuun aikaa. Uuden kuun tervehtiminen on ollut yleinen tapa.

"Terve, terve uusi kuu, sinä täydeksi, minä terveeksi", sanottiin ennen Töysässä.

Kun luonnollinen kuukausi jaettiin kuun vaiheiden mukaan neljään osaan, syntyi seitsenpäiväinen viikko. Joka seitsemättä päivää pidettiin muinaisessa Babyloniassa huonoa onnea tuttavana päivänä, silloin ei sopinut ryhtyä mihinkään tärkeisiin puuhiin. Myöhemmin viikonpäivät nimettiin eri jumalille, ja suomenkielen sunnuntai tulee sanasta "sunday", auringon päivä. Maanantai on taas kuun päivä, jolloin sopi ryhtyä töihin.

Naisen hedelmällisyysjaksoihin läheisesti liittyvä kuukautiskierto on myös likimain luonnollisen kuukauden pituinen, hedelmällisin aika on noin kolme päivää kuukautiskierron neljännestätoista päivästä, kun kuukautiskierto lasketaan kuukautisten alkamisesta.

Myös auringon kierto jaettiin neljään osaan, ja auringon vertauskuva Suomessakin on ennen ollut ympyrällä ympäröity risti. Sama vertauskuva esiintyi myöhemmin auringonjumalien vertauskuvana (symbolina). Risti puolestaan on ikivanha valon vertauskuva (symboli): jos siristät silmiäsi katsoessasi kaukaisen tähden valoa, näet sen ristin muotoisena.

Mithralaiset, jotka odottivat Mithran palaavan tähden valon voimalla jouluyönä, piirsivät ristejä otsaansa jo kauan ennen kristittyjä.

Auringonjumala tuli tärkeäksi, kun maanviljelys alkoi kehittyä. Pohjoisessa oli neljä vuodenaikaa ja maanviljelys oli mahdollista vain osan vuotta.

Kauan sitten muinaiset ihmiset näkivät Pohjolan yössä auringon voiman heikkenevän. Jumalattaren (joka oli siihen aikaan vielä nainen mutta sukupuoleton, siis eräässä mielessä neitsyt) tuli synnyttää aurinko. Auringon syntymä tapahtui siihen aikaan neitsyen tähtikuviossa.

Muinaiset druidit polttivat joulupölkkyjä (Yule logs), jotta aurinko saisi lisää voimaa. Suomenkielen sana "joulu" tulee muinaisgermaanisesta sanasta "hjul", pyörä, joka oli auringon vertauskuva. Varsinaisesti talvipäivän seisaus on joulukuun 21. tai 22. pnä, mutta juliaanisen kalenterin jäänteenä joulu on edelleen joulukuun 25. pnä.

Aurinkokalenterissa talvipäivän seisaus vastasi kuukalenterin uuden kuun aikaa, ja näin auringon syntymäpäivästä muodostui esimerkiksi muinaisessa Roomassa mahtava juhla. Vanhalla hedelmällisyyden Jumalalla Saturnuksella, joka kuoli ja korvattiin ylijumala Juppiterillä, oli loistava temppeli Capitoliumilla. Juhlat alkoivat joulukuun 17. pnä, kestivät viikon ja päättyivät lahjojen antamiseen, koska aurinko on antanut ihmisille suurimman lahjan, lämmön. Auringon kuolemattomuutta symboloivat joulukuusi ja ikivihreät kasvit.

Kuten aurinko syntyi neitsyen tähtikuviosta, Buddha syntyi neitsyt Maijasta joulukuun 25. pnä, Krishna syntyi neitsyt Devakista joulukuun 25. pnä, ja Mithra syntyi joulutähden valosta joulukuun 25. pnä. Kristityt katselivat tätä pakanallista juhlintaa muutamia satoja vuosia, ja lopulta neljännellä vuosisadalla paavi Julius määräsi joulukuun 25. päivä Jeesuksen syntymäpäiväksi.

Uskonnottomien suhtautuminen vanhoihin valon juhliin vaihtelee. Useimmat eivät erityisemmin juhli talvipäivän seisausta tai joulua, jotkut juhlivat sitä vanhana luonnon juhlana, talven selän taittumisena.

Suomen valtiovalta rasittaa uskonnottomia pitämällä kaupat ja palvelut kiinni kahtena päivänä (joulu ja tapaninpäivä). Jouluun liittyen kaupat ja palvelut pidetään kiinni vielä tammikuun 6. päivänä (loppiainen).

Neuvostoliitossa ei juhlittu joulua vaan uutta vuotta. Suomalaiset kristityt ovat joskus huomauttaneet hieman ivallisesti, että tämä johtui ortodoksien vanhentuneesta kalenterista, jonka mukaan joulu on uudenvuoden aikaan. Venäläisen kansanperinteen tutkijat ovat osoittaneet tämän käsityksen vääräksi. Uusi vuosi on vanha venäläinen pakanallinen juhla, jota on juhlittu uudenvuodenkokoin ja hedelmällisyysriitein.

Vuosineljänneksen kuluttua talvipäivän seisauksesta on kevätpäivän tasaus. Välimeren ympäristössä tähän aikaan on kevät, erityisesti viinirypäle herää silloin uuteen elämään.

Kuoleman ja ylösnousemuksen teema on ollut muinaisissa uskonnoissa niin yleinen, että löydämme sen myös suomalaisesta Kalevalasta Lemminkäisen kuolemaa ja ylösnousemusta kuvaavana kertomuksella. Lemminkäisen kuolemaa ja henkiinheräämistä kuvaava kertomus on eräs muinaisegyptiläisen Osiris - jumalan kuolemaa ja henkiinheräämistä kuvaavan tarinan muunnos. Kun Niili tulvii, Osiris voittaa aavikon jumalan Sethin, ja Egypti herää henkiin.

Paitsi että kevätpäiväntasauksesta muodostui antiikin Kreikassa viininjumala Dionysoksen ylösnousemuksen juhla, tämä juhla oli myös ikivanha hedelmällisyysjuhla. Jumalattaret, jotka synnyttivät auringonjumalia, hedelmöittyivät tuolloin neitseellisesti, ja yhdeksän kuukauden kuluttua, jouluna, jumala sitten syntyi.

Kevätjuhlaan tietysti liittyivät monet hedelmällisyyttä edistävät taiat. Ehkä tämän kaukaista kaikua ovat myös suomalaiset pääsiäistaiat. Juutalaisten pääsiäisen ajankohta liittyy juutalaisten "Egyptin orjuudesta vapautumisen" juhlaan, mutta esimerkiksi englannin kielen pääsiäistä tarkoittava sana "easter" viittaa kevään jumalattareen Eostreen, jota juhlittiin kevätpäivän tasauksen aikaan.

Uskonnottomat juhlivat joskus myös kevätpäiväntasausta, mutta paljon yleisemmin vapusta (toukokuun ensimmäinen) on muodostunut uskonnottomien kevätjuhla. Suomen valtiovalta rasittaa uskonnottomia kahdella ylimääräisellä päivällä, jolloin kaupat ja palvelut ovat kiinni: pitkäperjantai ja pääsiäismaanantai. Pääsiäiseen liittyen uskonnottomia rasitetaan vielä helatorstailla, jolloin kaupat ja palvelut ovat kiinni. Välillä helatorstai oli jo siirretty lauantaiksi, mutta vastoin työmarkkinajärjestöjen ja silloisen kristityn tasavallan presidentin Mauno Koiviston tahtoa eduskunta siirsi tämän kristillisen juhlan takaisin torstaiksi.

Kesäpäivänseisaukseen, mittumaariin ( midsommar = keskikesä ), kristilliseltä nimeltä juhannukseen (nimi viittaa kristilliseen hahmoon Johannes Kastajaan) on liitetty samanlaisia menoja kuin jouluun. Juhannuskokkoja on poltettu, juhannuskuusi, joka eroaa joulukuusesta siinä suhteessa, että kuusi karsittiin latvatupsuun asti, oli käytössä. Juhannuskoivut ja juhannussalko liittyvät myös suomalaiseen juhannukseen.

Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko on voimakkaimmillaan. Juhannuksena myös taika tehoaa vahvimmin, erityisesti näin on laita juhannusyönä. Juhannustulilla auringolle on annettu lisävoimaa, mutta niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Pohjoismaiden ulkopuolelta juhannuksen juhlinta on hävinnyt, mutta eihän etelän ihmisillä olekaan yötöntä yötä valon ja hedelmällisyyden juhlimiseen.

Koska juhannus on Suomessa kadottanut kirkollisen juhlan luonteensa ja siitä on tullut suuri kansanjuhla, juhannusta juhlivat kaikki, yhtä hyvin uskonnottomat kuin uskovaisetkin. Erityisesti juhannusyö on suurta kansanjuhlaa ohjelmineen ja tanssiaisineen. Napapiirin pohjoispuolelle kokoontuu meidän aikamme "auringonpalvojia" todistamaan keskiyön aurinkoa.

Juhannus on nykyään lauantaina, joten se ei rasita uskonnottomia yhtä paljon kuin joulu ja pääsiäinen sivujuhlineen.

Syksyllä viinirypäle pudottaa lehtensä, luonto kuolee, joten kuolema on eräs syyspäivän tasauksen juhliin liittyvistä teemoista. Uskonnot ovat sijoittaneet vainajien päivän näihin aikoihin (Suomessa pyhäin miesten päivä). Lokakuu oli esimerkiksi eestiläisessä kansanperinteessä hingekuu eli henkien aika.

Toisaalta oli satojuhlan aika. Suomalaisilla kekrijuhla oli satojuhla. Aikaisemmin kekrijuhlan sijainti vaihteli jonkin verran sadonkorjuun päättymisestä riippuen, mutta nykyään kekrijuhla on vakiintunut kristittyjen pyhäinmiestenpäiväksi. Sana "kekri" on tuottanut suomalaisille tutkijoille suurta päänvaivaa, koska kekri oikeastaan tarkoittaa vuoden päättymistä. Tähän aikaan liittyi ns. jakoaika, jonka avulla sovitettiin yhteen vanhaa kuukalenteria ja uutta aurinkokalenteria.

Kristityt ovat muuttaneet syysjuhlan ”pyhäinmiestenpäiväksi”. Koska pyhäinmiestenpäivä on lauantaina, se ei rasita uskonnottomia yhtä paljon kuin joulu ja pääsiäinen sivujuhlineen.

Kristillisten kirkollisten juhlapäivien lisäksi Suomessa ovat kaupat ja palvelut kiinni uudenvuodenpäivänä, vappuna ja itsenäisyyspäivänä.

Tehtäviä:

1. Mistä on peräisin kuukauden jako viikkoihin?

2. Mistä vuoden neljä suurta kalenterijuhlaa johtuvat?

3. Miten kalenterijuhlien merkitys on muuttunut uskontojen kehittyessä?

4. Miten uskonnottomat suhtautuvat kalenterijuhliin?

Tuhannet juhlivat kesäpäivänseisausta Stonehengessa

21.6.2006 (STT)

Tuhannet ihmiset kerääntyvät tänään juhlimaan kesäpäivänseisausta Stonehengen kivikehään Britanniassa. Poliisi odottaa jopa 25 000 juhlijan saapuvan paikalle.

Kesäpäivänseisaus houkuttelee Stonehengeen vuosittain juhlijoita odottamaan auringonnousua ja vuoden pisintä päivää. Tapahtuma houkuttelee paikalle muun muassa hippejä, muinaisen druidiuskonnon edustajia sekä matkailijoita. Kesäpäivänseisaus on ainoa aika vuodesta, jolloin yleisö päästetään kulkemaan noin 5 000 vuotta vanhan Stonehengen kivien keskellä.

Kesäpäivänseisauksen aikana valoisa vuorokaudenaika saavuttaa huippupituutensa ja alkaa sen jälkeen jälleen lyhentyä.

Tehtäviä:

1. Miksi Suomessa ei juhlita kesäpäivän seisausta 21.6., jolloin päivä on pisimmillään ja napapiirin pohjoispuolella on yöyön yö?

2. Jos päättäisit järjestää kesäpäivän seisauksen juhlan, millaista ohjelmaa suosittelisit siihen?

3. Onko koko polttaminen maanomistajan luvalla sallittu myös kesäpäivän seisauksen aikaan, jos metsäpalovaroitus ei ole voimassa?

4. Missä on Stonehenge?

5. Ketkä sen rakensivat?

6. Miksi se rakennettiin?

7. Miksi Suomessa ei ole yhtä vanhoja rakennelmia?

Monikulttuurisuus

Mitä on kulttuuri?

Kulttuuri on yleinen valtarakenne. Valtarakenteen osia ovat mm. hallinto, lait, tavat, siveyskäsitykset ja jopa todellisuuskäsitykset. Kaikki valarakenteet eivät ole kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta yhtä hyviä. Esimerkiksi ne islamin maat, jotka eivät tunnusta YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa sopimusta vaan korvaavat sen omalla huomattavasti ihmisoikeuksia karsivalla julistuksellaan, eivät ole yhtä hyviä kuin ne maat, jotka sopimuksen tunnustavat ja sitä noudattavat.

Mitä on monikulttuurisuus?

Monikulttuurisuus tarkoittaa tavallisesti sitä, että saman valtion sisällä on useita yleisiä valtarakenteita. Aikaisemmin Suomessa puhuttiin esimerkiksi

1. korkeakulttuurista,

2. talonpoikaiskulttuurista ja

3. työväenkulttuurista.

Melkein kaikki uskonnot ovat valtarakenteita, jotka pyrkivät toimimaan yhteiskunnan valtarakenteiden rinnalla ja jopa niiden sijasta. Sen sijaan, että kristillisten katolisenemmistöisten maiden ihmiset määräisivät itse elämästään, Roomassa istuva katolisen kirkon johtaja paavi pyrkii määräämään heidän elämästään. Monet paavin määräykset vaarantavat ihmiskunnan tulevaisuuden. Eräs tällainen on paavin pyrkimys estää syntyvyyden säännöstely. Onneksi edes paavin valtion ympärillä olevan Italian asukkaat ovat lähes lakanneet piittaamasta tästä paavin määräyksestä.

Suomessa eräät pienet uskonnot kuten evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivat laestadiolaiset, Jehovan todistajat ja mormonit ovat rajoittaneet jäsentensä elämää monilla tavoin. Uusi ilmiö ovat Suomeen saapuneet muslimit, joista osa ei edes tunnusta Suomen lakeja vaan pitää islamin määräyksiä maamme lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia tärkeämpinä.

Kommunitarismi ja liberalismi

Kommunitarismiksi kutsuttu oppi pyrkii siihen, että pienyhteisöt saisivat elää aivan niin kuin haluavat. Tämä on vääränlaista vapautta. Kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen mukaan vapaus kuuluu jokaiselle yksilölle, eikä sitä voi rajoittaa papisto, suku tai muu vastaava. Yksilön vapautta voidaan rajoittaa vain perustuslakien ja kansainvälisten sopimusten rajoissa säädettävillä laeilla. Tästä huolimatta lukuisat Euroopan poliitikot puolustavat pikemmin kommunitarismia kuin länsimaista yksilön vapautta eli liberalismia.

Monikulttuurisuuden vaikeudet

Lukuisat esimerkit Länsi-Euroopan maista osoittavat, että monikulttuurisen yhteiskunnan luominen on osoittautunut vaikeaksi, ellei suorastaan mahdottomaksi tehtäväksi. Suurin osa ajatuksen kannattajista ja tukijoista itsekin myöntää, että kansallisuuksien eriytyminen ja ristiriidat on ollut väistämätön seuraus erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Myös useat politiikan tutkijat ovat havainneet saman asian.

Ikävinä vertauskuvina epäonnistuneelle kulttuurien sulauttamiselle voidaan mainita maahanmuuttajien korkeat työttömyysluvut, valtaväestöä selvästi korkeampi rikollisuus, mellakat sekä esikaupunkien köyhälistöalueiden syntyminen. Näistä yleensä seuraa rotuvihan ja suvaitsemattomuuden kasvu puolin ja toisin. Lisääntynyt suvaitsemattomuus puolestaan entisestään vaikeuttaa maahanmuuttajien yhteiskuntaan sopeutumista. Lopputuloksena on päättymätön kierre, joka on haitallinen sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille itselleen. Mitään varsinaisesti toimivaa keinoa tämän ilmiön estämiseksi ei ole osoitettu. Omien puolelle asettuminen on usein luonnollinen vaste siinä vaiheessa, kun kilpailu rajallisista voimavaroista - kuten työpaikoista, sairaanhoitopaikoista tai sosiaaliturvasta - kiihtyy. Vapaamielisyydestään tunnetussa Alankomaissa maahanmuuttoa vastustavat puolueet ovat saaneet runsaasti kannatusta juuri maahanmuuttajien keskuudessa.

Pelkkä kanssakäyminen ei lisää suvaitsevuutta

Toisin kuin usein kuvitellaan, niin kulttuurien lisääntynyt kanssakäyminen ei riitä vähentämään rotuerottelua. Elävänä esimerkkinä tästä löytyy lukuisia Euroopan maita, joissa vuorovaikutus on ollut huomattavasti Suomea pitkäkestoisempaa. Lähes poikkeuksetta näissä maissa on myös äärioikeiston kannatus kaikkein suurinta. Selvimpänä esimerkkinä Euroopan ulkopuolelta mainittakoon USA, jota tuskin kukaan on valmis väittämään rotuerottelusta tai kansallisten ryhmien vihanpidosta vapautuneeksi yhteiskunnaksi. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että USA:n valtiollinen perusta on rakentunut monikulttuurisuusaatteen varaan. Pitkällisistä ponnisteluista huolimatta ajatus kansojen sulatusuunista ei ole onnistunut.

Arkisten havaintojen lisäksi on olemassa myös tieteellistä näyttöä siitä, että pelkkä kanssakäyminen kahden kulttuurin tai rodun välillä ei riitä poistamaan suvaitsemattomuutta ja eristäytymistä. Yhteiskuntatutkimuksessa ajatus kulttuurien kohtaamisesta esiintyi aiemmin kosketusoletuksen nimellä; tämän käsityksen mukaan riittävä määrä kosketuksia vieraan kulttuurin kanssa poistaa ihmisestä ennakkoluulot ja pelon. Nykyisin tiedetään, että tämä väite ei pidä paikkaansa. Toistaiseksi ei siis ole olemassa minkäänlaista ihmeratkaisua rotuvihan kitkemiseen yhteiskunnasta. Vastuullisen monikulttuurisuusaatteen puolestapuhujan olisi kuitenkin kehitettävä tällainen ratkaisu, jotta poliittisten ihanteiden ja pilvilinnojen takia ei ajauduttaisi yhteiskunnalliseen umpikujaan. Ennen tätä ratkaisua, suvaitsevaisuus on pelkkä kaunis sana.

Onko suomalainen kulttuuri säilyttämisen arvoinen?

Usein kuultava kulunut väite siitä, kuinka kulttuurit ovat historian saatossa aina muuttuneet ja sekoittuneet, ei tarkemmin katsottuna ole kovinkaan mielekäs. On tietysti totta, että suurin osa omastakin kulttuuristamme on nykyisin tuontitavaraa. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että jokaisessa kulttuurissa tulee aina olemaan säilyttämisen ja vaalimisen arvoisia osia. Näiden arvoa ei vähennä se toteamus, että kulttuuri on pohjimmiltaan muuttuva, ihmisen luoma keksintö. Kaikkien perustavimmatkin ihmisoikeuskäsitykset ovat pohjimmiltaan vain suhteellisen nuoria, länsimaisia tuotteita. Silti kukaan ei vakavissaan vaadi, että meidän tulisi luopua näistä, mikäli ne ovat ristiriidassa maahanmuuttajakulttuurin kanssa.

Miksi Espoon betoniporsaat kiellettiin?

Pienemmissä asioissa valtaväestö kuitenkin helposti antaa periksi antaakseen itsestään vieraanvaraisen ja suvaitsevaisen julkikuvan. Tästä koomisimpana esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Espoossa taannoin tapahtunut betoniporsaiden kieltäminen paikallisen muslimikulttuurin takia. Mihin ja kenen ehdoilla vedetään se raja, jonka mukaan kulttuurisia myönnytyksiä tehdään? Tehdäänkö myönnytyksiä vain käytännön tasolla vai onko myös lainsäädäntöämme muutettava maahaantulijoiden ehdoilla? Tulevaisuudessa näiden lyhytnäköisten ratkaisujen seuraukset jäävät monikulttuurisuuden kannattajien vastuulle. Ennen näiden kysymysten ratkaisemista ei ole olemassa sellaista valtakirjaa, joka antaa monikulttuurisen aatteen kannattajalle tai maahanmuuttajalle oikeuden tinkiä valtaväestön kulttuurista.

Onko länsimaisella kulttuurilla mitään arvoa?

Aivan perusteeton ajatus ei ole myöskään se, että jokainen kulttuuri on arvo itsessään, jota tulee suojella ja säilyttää. Usein tämä ajatus valitettavasti ulotetaan koskemaan kaikkia muita paitsi länsimaista kulttuuria. Mitä kaukaisempi kulttuuri on kyseessä, sitä vähemmän sen suojelemista tarvitsee kenellekään perustella. Ja näin pitääkin olla.

Mutta siinä vaiheessa, kun joku erehtyy esittämään vakavissaan länsimaisen kulttuurin suojelua, niin ajatuksen esittäjä leimataan rasistiksi itsekkääksi.. Kuitenkin laajasti ajatellen valkoinen väestö on todellinen vähemmistö, sillä koko maapallon väestöstä länsimaisia valkoisia on ainoastaan 8 %. Jos tämä ei edusta monikulttuurisuuden kannattajille vähemmistöä, niin mikä sitten?

Suvaitsevaisuusintoilu

Usein suvaitsevaisuusintoilijoilta unohtuu myös se tosiasia, että vaikka Suomessa ulkomaalaisia on pieni vähemmistö, niin laajemmin ajatellen olemme itse häviävän pieni kieli- ja kulttuuriryhmä. Jos haluamme säilyttää oman kulttuurimme ja kielemme myös jälkipolville, niin jälleen kerran edessä on ongelma: miten tehdä se monikulttuurisuuden ja maailmantalouden paineessa? Kuka kantaa vastuun kauas tulevaisuuteen ulottuvista riskipäätöksistä? Kerran hävinnyt kulttuuri ei tule takaisin.

Tuleeko yövoimapula?

Yksi pidetyimpiä mutta huonoimmin perusteltuja vaatimuksia maahanmuuttajamäärien kasvattamiseen liittyy tulevaan työvoimapulaan. Oikeastaan pitäisi puhua uskotellusta työvoimapulasta, sillä mikään ei takaa että todellista pulaa työntekijöistä tulee edes olemaan.

Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle kaivataan luonnollisesti enemmän ja vapaammin liikkuvaa työvoimaa. Useimmat työvoiman tarpeeseen perustuvat laskelmat kuitenkin perustuvat ns. laskennalliseen huoltosuhteeseen, joka kuvaa työikäisten määrää suhteessa huollettavien määrään. Usein tässä perustelussa unohdetaan se tosiasia, että huoltosuhde ei ole vakiona pysyvä luku, vaan voi taloudellisten heilahtelujen myötä vaihdella paljonkin. Tässä mielessä huoltosuhteesta puhuminen on vähintäänkin epämääräistä, pahimmillaan suorastaan harhaanjohtavaa.

Ennusteet ovat ennenkin olleet pelkkää harhaan johtamista

Hyvä esimerkki ennusteiden täydellisestä pettämisestä liittyy kymmenen vuoden takaiseen terveys- ja sosiaalipalvelujen leikkaukseen. Ennen rajuja leikkauksia uskottiin juuri näiden alojen olevan kaikkien pahimmassa pulassa ilman ulkomaista työvoimaa. Toisin kuitenkin kävi: suuri osa suomalaisia alan työntekijöitä jäi työttömiksi tai joutui siirtymään ulkomaille työn perään. Myös viime aikojen puheet tulevasta tietotekniikka-alan työvoimapulasta ovat tämän kirjoittamishetkellä vähintäänkin kyseenalaisia: ennusteista huolimatta useimmat tietotekniikkayritykset vähentävät työntekijöitään.

Poliittisen lyhytnäköisyyden seuraukset

Useimmat monikulttuurisuuden puolustajien väitteet osoittautuvat siis lähemmässä tarkastelussa varsin tyhjiksi. Tässä vaiheessa ainoa tapa perustella monikulttuurisuutta, on vastata ensin kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin. Tätä ennen tulee soveltaa mieluummin varovaisuuden kuin yltiösuvaitsevaisuuden periaatteita. Edellä esitettyihin kysymyksiin vastaaminen muodostaa olennaisen osan tulevaisuuden hyvinvointiyhteyskuntaa. Siksi niihin vastaaminen ei saa olla lyhytnäköistä poliittisen oikeaoppisuuden tavoittelua, sillä seuraukset voivat tällöin olla hyvin ikäviä. Ja ne ovat sitä meille kaikille tasapuolisesti, sekä kantaväestölle että maahanmuuttajille.

Tehtäviä:

1. Keskustelkaa suomenruotsalaisen kulttuurin asemasta Suomessa.

2. Keskustelkaa saamelaisen kulttuurin asemasta Suomessa.

3. Keskustelkaa mustalaiskulttuurin asemasta Suomessa

4. Keskustelkaa laestadiolaiskulttuurin asemasta Suomessa.

5. Keskustelkaa Jehovan todistajien kulttuurin asemasta Suomessa.

6. Keskustelkaa paavin ohjeiden vaikutuksesta Suomeen.

7. Keskustelkaa islamin kulttuurin vaikutuksesta Suomeen.

8. Miksi sanaa ”neekeri” (espanjankielen negro = musta) ei saa enää käyttää Suomessa?

9. Kutsutaanko mustalaisia nykyään mustalaisiksi vai romaneiksi?

Osuustoiminta

Mitä osuustoiminta on?

Osuustoiminta on yhteistoimintaa, jota jäsenet harjoittavat toteuttaakseen yhteisiä taloudellisia, sosiaalisia tai kulttuurisia tavoitteitaan.

Osuuskunta on yritys, jonka tavoitteena on tukea jäsenten elinkeinoa ja taloutta tai muita yhteisiä tavoitteita. Sen jäsenmäärä tai pääoma on ennalta määräämättömät. Jäsenmäärä voi vaihdella ja sen mukana pääoma. Laki ei määrittele pienintä toimintapääomaa.

Osuuskunnan jäsenillä on yhtäläinen päätösvalta osuuskunnan asioihin, ellei säännöissä toisin ole päätetty. Pienessä osuuskunnassa kaikki osallistuvat päätöksentekoon ja myös toteuttavat päätökset.

Osuuskunnan voi perustaa lain mukaan jo kolme jäsentä, mutta jos jäsenet haluavat pysyä työttömyysturvan piirissä, jäseniä tulee olla vähintään seitsemän, ettei heitä pidetä yrittäjinä.

Osuuskunta on yritys, jota koskevat samat vero- ja muut lait kuin muitakin yrityksiä. Osuuskunnan jäsenet ovat vastuussa maksamansa osuusmaksun verran, mutta eivät muulla omaisuudellaan osuuskunnan velvoitteista. Erotessaan jäsen saa osuusmaksunsa takaisin alkuperäisen suuruisena.

Jos osuuskunta tuottaa ylijäämää, siitä voidaan maksaa korkoa osuuspääomalle tai palauttaa jäsenille heidän käyttämiensä palvelujen mukaisessa suhteessa.

Osuuskunnan hallintoa hoitaa jäsenten valitsema hallitus sekä toimitusjohtaja.

Arvot

Osuustoiminnan periaatteet 2000-luvulle

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA, 1996

Osuuskuntien perustana ovat omatoimisuuden, omavastuisuuden, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden perusarvot. Kuten perustajansa, osuustoimintaliikkeen jäsenet uskovat rehellisyyden, avoimuuden, yhteiskunnallisen vastuun ja muista ihmisistä välittämisen eettisiin arvoihin.

Perusarvot

Omatoimisuus pohjautuu siihen käsitykseen, että kaikki ihmiset voivat ja heidän pitäisi pyrkiä ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä. Osuustoimintaväen mielestä ihminen voi kuitenkin kehittyä kunnolla vain yhteistyössä toisten kanssa. Yksittäisen ihmisen tekemis- ja saavutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Yhteistyön ja keskinäisen vastuun avulla on mahdollisuus saavuttaa paljon enemmän varsinkin voimistamalla yhteistyötä markkinoilla ja valtiovaltaan päin.

Osallistumalla osuustoimintaan ja tukemalla osuuskunnan kasvua jäsenille kertyy taitoja ja ymmärrystä muista ihmisistä sekä laajempi kuva siitä yhteiskunnasta, jonka osa he ovat. Tällä tavoin osuuskunnat edistävät jäsentensä jatkuvaa kasvua ja kehitystä.

Omavastuisuus-arvo tarkoittaa sitä, että jäsenillä on vastuu osuuskunnastaan, sen perustamisesta ja sen jatkuvasta elinvoimaisuudesta. Jäsenten velvollisuus on myös edistää osuustoimintaa perheidensä, ystäviensä ja tuttaviensa keskuudessa. Omavastuisuus tarkoittaa myös jäsenten velvollisuutta valvoa sitä, että osuuskunta pysyy riippumattomana julkisista ja muista yrityksistä.

Osuuskunnat perustuvat tasa-arvoisuuteen. Osuuskunnan perusyksikkö on jäsen, joka on joko yksilö tai ryhmä. Ihmiskeskeisyys on yksi osuuskunnat pääomayrityksistä erottavista keskeisistä ominaisuuksista. Jäsenillä on oikeus osallistua, saada tietoja, tulla kuulluksi ja vaikuttaa päätöksentekoon. Jäsenyyden pitäisi olla mahdollisimman tasa-arvoista, mikä saattaa olla vaikeaa suurissa osuuskunnissa tai osuuskuntien yhteenliittymissä. Tasa-arvon saavuttaminen ja ylläpito on jatkuva ongelma kaikissa osuuskunnissa. Viime kädessä se on yhtä paljon tapa harjoittaa liiketoimintaa kuin sääntökysymys.

Oikeudenmukaisuuden toteuttaminen on niin ikään jatkuva haaste osuuskunnissa. Oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan ennen muuta tapaa, jolla osuuskunta kohtelee jäseniään. Jäseniä pitäisi kohdella oikeudenmukaisesti silloin, kun heitä palkitaan heidän osallistumisestaan osuuskuntaan, mikä yleensä tapahtuu ylijäämän palautuksena, jäsenten nimissä tapahtuvana rahastointina tai erilaisina alennuksina.

Viimeinen toiminnallisista arvoista on solidaarisuus, jolla on pitkä ja arvostettu historia kansainvälisessä liikkeessä. Osuustoiminnassa tämä arvo takaa sen, ettei osuustoiminta ole pelkkä kapean oman edun peittämismuoto. Osuustoiminta on enemmän kuin jäsenten yhteenliittymä, se on myös yhteisö. Jäsenten velvollisuus on varmistaa kaikkien jäsenten mahdollisimman oikeudenmukainen kohtelu. Yhteinen etu on aina pidettävä mielessä. Myös osuuskunnan palveluksessa olevia on pyrittävä kohtelemaan oikeudenmukaisesti (olivatpa he jäseniä tai eivät). Sama koskee ei-jäseniä.

Solidaarisuus merkitsee sitäkin, että osuuskunnalla on vastuu jäsenten yhteisestä edusta. Solidaarisuus voi ilmetä esimerkiksi yhteisten ponnistusten ja osallistumisen tuloksena ryhmälle kuuluvina rahastoina ja sosiaaliturvana. Solidaarisuuden arvo korostaa siis sitä, etteivät osuuskunnat ole vain yksilöiden yhteenliittymiä, vaan ne takaavat myös ryhmävoiman ja keskinäisen vastuun.

Edelleen solidaarisuus tarkoittaa sitä, että osuustoimintaihmiset ja osuuskunnat pitävät yhtä. Osuuskunnat pyrkivät yhtenäisen osuustoimintaliikkeen luomiseen paikallisesti, kansallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti. Ne harjoittavat yhteistyötä kaikin mahdollisin tavoin voidakseen tarjota jäsenille parasta tavaraa ja palvelua halvimmalla hinnalla. Ne tekevät yhteistyötä osoittaakseen yhtenäisyytensä suurelle yleisölle ja valtiovallalle. Kaikkiin osuuskuntiin liittyy yhteenkuuluvuuden tunne erilaisista tavoitteista ja toimintaympäristöstä riippumatta.

Lopuksi on korostettava, että solidaarisuus on osuustoiminta-ajattelun keskeisten käsitteiden - omatoimisuuden ja yhteistyön - syy ja seuraus. Juuri tämä ajattelu erottaa osuuskunnat muista taloudellisen järjestäytymisen muodoista. On maita, joissa valtiovalta ei ole välittänyt omatoimisuuden ja yhteistyön käsitteistä, vaan osuuskunnat on organisoitu valtiovallan aloitteesta ja tukemana, minkä onnettomana seurauksena on syntynyt valtiovallan hallitsemia ja johtamia liikkeitä. Sen vuoksi on välttämätöntä, että osuustoimintaihmisten ja osuuskuntien omatoimisuuteen ja keskinäiseen vastuuseen perustuva solidaarisuus ymmärretään ja sitä kunnioitetaan etenkin kehitysmaissa mutta myös teollisesti kehittyneissä maissa.

Siveelliset arvot

"Kuten perustajansa" viittaa niihin merkittäviin miehiin ja naisiin, joiden panos kaikkien suurten liikkeiden perustamisessa on ollut huomattava. Heihin kuuluvat Rochdalen uranuurtajat, F.W. Raiffeisen, Hermann Schultze-Delitsch, Philippe Buchez, N.F.S. Grundtvig ja Alphonse Desjardin, joita kunnioitetaan heidän tuellaan syntyneissä liikkeissä ja ihaillaan muissa maissa. Niin tärkeää kuin heidän käytännöllisyytensä olikin, heidän panoksena oli yleensä muuta kuin käytäntöön liittyvää. Se oli sekä eettistä (siveellistä) että moraalista (siveellistä). Jokaisella kansallisella osuustoimintaliikkeellä on sitä paitsi omat perustajansa, joiden käytännön ja siveelliset arvot ovat yhä tavattoman tärkeitä. Viittaus perustajiin muistuttaa myös heistä.

Voidaan perustellusti väittää, että osuustoiminnan edustamat siveelliset arvot näkyvät myös joidenkin pääoma- ja valtionyhtiöiden toiminnassa. Siveellisillä arvoilla on kuitenkin aivan erityinen merkitys osuustoiminnassa. Ne olivat erityisen tärkeitä osuuskuntien syntyessä 1800-luvulla. Ne ovat myös sen jälkeen vaikuttaneet moniin liikkeen kasvusta ja kehityksestä vastuussa olleisiin henkilöihin.

Monet 1800-luvun osuuskunnista, etenkin Rochdalen Pioneerien Osuuskunta, olivat erityisen sitoutuneita rehellisyyteen. Niiden toimintaa markkinoilla leimasi vaatimus rehellisistä mitoista, hyvästä laadusta ja kohtuullisista hinnoista. Työosuuskunnille on ollut ominaista koko niiden historian ajan pyrkimys rehelliseen ja avoimeen johtamistapaan. Pankkiosuustoiminta on hankkinut erinomaisen maineen ympäri maailmaa harjoittamansa rehellisen liiketoiminnan, etenkin korkopolitiikkansa ansiosta. Maatalousosuuskunnat taas ovat menestyneet, koska ne ovat sitoutuneita korkealaatuisiin tuotteisiin rehellisine tuoteselosteineen.

Rehellisyys-perinteeseen liittyen osuuskuntien päämääränä on ollut rehellinen liiketoiminta jäsenten kanssa, mikä puolestaan on johtanut rehelliseen kanssakäymiseen myös ei-jäsenten kanssa.

Samasta syystä ne ovat noudattaneet avoimuutta. Julkisina yrityksinä osuuskunnat antavat säännöllisesti jäsenille, suurelle yleisölle ja valtiovallalle runsaasti tietoja toiminnastaan.

Muut siveelliset arvot ovat syntyneet osuuskuntien suhteesta niihin yhteisöihin, joissa ne toimivat. Osuuskunnat ovat avoimia yhteisöjen jäsenille, ja ne ovat sitoutuneet kannustamaan ihmisiä omatoimisuuteen. Osuuskunnat ovat aina yhteisöllisiä laitoksia, jotka toimivat yhdessä tai useammassa yhteisössä. Ne ovat perinteisesti kantaneet huolta esimerkiksi yhteisön yksilöiden terveydestä. Niillä on siksi velvoite yrittää olla sosiaalisesti vastuullisia kaikessa toiminnassaan.

Taloudellisesta tilanteestaan riippuen monet osuuskunnat ovat osoittaneet kiitettävää huolenpitoa kanssaihmisistä. Ne ovat osallistuneet sekä inhimillisin että taloudellisin voimavaroin yhteisöjensä kehitykseen. Monet osuuskunnat ovat myös tukeneet huomattavasti kehitysmaiden osuustoimintaa. Ne voivat olla ylpeitä siitä. Se on osoitus sellaisen arvon olemassaolosta, jonka merkitystä on syytä korostaa.

Lyhyesti sanottuna rehellisyyden, avoimuuden, yhteiskunnallisen vastuun ja muista ihmisistä välittämisen arvoja voi esiintyä kaikissa organisaatioissa, mutta ne ovat erityisen vakuuttavia ja näkyviä osuustoimintayrityksissä.

Tehtäviä:

1. Mitä tarkoittaa solidaarisuus?

2. Oletko sinä solidaarinen?

3. S-ryhmä on suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa noin 1 400 toimipaikkaa. S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiöineen, jotka yhdessä tuottavat palveluita ja etuja asiakasomistajille ja muille asiakkaille. Ota selvää, kuuluuko joku perheestäsi osuuskaupan asiakasomistajiin. Jäsenlehti Yhteishyvä on varmin merkki siitä, että joku perheessäsi kuuluu S-ryhmän asiakasomistajiin.

4. Miten S-ryhmän asiakasomistajat voivat vaikuttaa osuuskauppansa asioihin?

5. Osuuspankki on pankkitoimintaa harjoittava osuuskunta. Mikä osuuspankki toimii paikkakunnallasi? Ota selvää, miten osuuskunnan jäsenet voivat vaikuttaa osuuspankin asioihin.

6. Mistä johtuu, että Suomessa on maailman menestyneimpiin kuuluvia osuuskuntia?

7. Mikä on osuusmeijeri? Miten osuusmeijerit ovat vaikuttaneet Suomen kehitykseen?

8. Ota selvää, miten osuuskunnan voi perustaa.

9. Ota selvää, millaisia pieniä osuuskuntia on syntynyt Suomessa viime aikoina.

Yhdistykset

Yhdistys on yhteistoimintaa. Yhdistys on joukko ihmisiä, jotka haluavat tehdä tai saada aikaan jotakin yhdessä. Suomessa on yhdistymisvapaus. Kaikki täällä asuvat voivat vapaasti perustaa yhdistyksiä.

Ihmisillä on oikeus pyrkiä jäseneksi yhdistykseen, olla kuulumatta yhdistykseen ja erota yhdistyksestä. Yhdistyksen perustamiseen ja kokoontumiseen ei tarvita viranomaisen lupaa. Yhdistys saa toimia vapaasti, jos yhdistyksessä ei tehdä rikoksia tai loukata hyviä tapoja.

Yhteinen kiinnostuksen kohde Suomessa monia yhteisiä asioita hoidetaan yhdistyksissä. Niissä toimitaan esimerkiksi lasten, vanhusten, vammaisten tai ympäristön hyväksi.

Monet yhdistykset tarjoavat harrastuksia, kuten urheiluseurat tai kulttuuriyhdistykset. Suomeen muuttaneilla ulkomaalaisilla on omia yhdistyksiä monilla paikkakunnilla. Myös Suomen poliittinen järjestelmä perustuu yhdistystoimintaan, sillä puolueet ovat yhdistyksiä.

Yhdistyslaki määrää yhdistystoiminnan periaatteet. Laki ei sano, mitä yhdistyksen pitää tehdä, mutta se sanoo, millä tavalla yhdistys toimii lain mukaan oikein. Laki ja yhdistyksen omat säännöt on tarkoitettu turvaamaan yhdistyksen jäsenten oikeuksia. Yhdistyksen on noudatettava lakia ja omia sääntöjään. Muuten se voi toimia juuri sillä tavalla kuin sen jäsenten enemmistö haluaa.

Tehtäviä:

1. Ota selvää kotipaikkakunnallasi toimivista yhdistyksistä. Yhdistyksistä saat tietoa yhdistysten jäseniltä, sanomalehdistä, Internetistä ja kirjastosta.

2. Kuinka monta ihmistä tarvitaan yhdistyksen perustamiseen?

3. Mikä on rekisteröity yhdistys?

4. Miten yhdistyksen voi rekisteröidä?

5. Onko yhdistys pakko rekisteröidä?

6. Miten yhdistyksen taloudenhoitoa valvotaan?

7. Vertaa toisiinsa seuraavia yhdistyksiä: Suomen ateistiyhdistys ry, Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen humanistiliitto ry. Mitä eroja ja mitä yhtäläisyyksiä näillä yhdistyksillä on?

8. Ovatko uskontokunnat yhdistyksiä?

9. Millä tavalla yhdistys eroaa osuuskunnasta?

10. Mikä on yli sadantuhannen yhdistyksen merkitys Suomalaisessa yhteiskunnassa?

11. Miten voit perustaa oman yhdistyksen?

Hyväntekeväisyysyhdistyksiä

Feissarit

Lähde: V-lehti, heinäkuu 05/2006

PÄIVÄÄ! Kiinnostaisko sua ihmisoikeudet, Amnesty Internationalin punaisiin vaatteisiin pukeutunut nuori nainen kysyy pirteästi Helsingin Rautatieasemalla. Tyttö rastittaa lehtiöönsä "sun oman tilanteen mukaisen" summan, mikäli haluat tukea ihmisoikeuksia. Muutkin järjestöt ovat tehneet liittymisestä houkuttelevampaa sillä, että rahamäärään saa itse vaikuttaa. Summa suoraveloitetaan tililtä kuukausittain.

Feissareita eli katuvärvääjiä parveilee kaupunkien keskustoissa kesällä ruuhkaksi asti. Nimitys tulee englannin termistä face-to-face (=kasvoista kasvoihin).Toiminta tuli meille Keski-Euroopasta noin vuonna 2000.

Feissari saa tuntipalkkansa (noin seitsemästä eurosta kymppiin), vaikkei kahdesta kuuteen tuntia kestävän vuoronsa aikana värväisi järjestölleen ensimmäistäkään uutta jäsentä. Ryhmän vetäjät ovat kuitenkin näköetäisyydellä, joten ei voi jättää värväämistä tekemättä.

Luonnon suojeleminen tai lasten oikeudet ovat tärkeitä asioita, sitä kukaan tuskin kieltää. Kaikki eivät kuitenkaan pidä feissareider päällekäyvyydestä. Esimerkiksi lastensuojelujärjestö Plan International on tehnyt periaatepäätöksen, ettei käytä katuvärvääjiä.

Värvääjien tehokkuus on silti tosiasia. Järjestöjen jäsenmäärät ovat Helsingin Sanomien tutkimuksen (26.5.2006) mukaan feissareiden ansiosta moninkertaistuneet. Esimerkiksi WWF Suomi värvää päivittäin jopa 20 uutta jäsentä.

Tehtäviä: 

Yhdistä alla olevat tiedot taulukoksi.

Järjestöt

  1. Amnesty International
  2. Greenpeace
  3. Suomen luonnonsuojeluliitto
  4. Suomen punainen risti
  5. UNICEF
  6. WWF Suomi

Vaatteet

  1. Punaiset
  2. Vaaleanvihreät
  3. Vihreät
  4. Punavalkoiset
  5. Sinivalkoiset
  6. Vaaleansiniset

Tervehtimislause

  1. Kiinnostaisko ihmisoikeudet
  2. Onko ympäristöasiat sulle tärkeitä
  3. Onko meidän loistojärjestö sulle tuttu
  4. Oisko sulla hetki aikaa
  5. Lähtisistsä mukaan auttamaan lapsia
  6. Saisko kertoa tärkeästä asiasta

Mitä tukee

  1. Ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa
  2. Suoraa toimintaa luonnon suojelemiseksi
  3. Luonnonsuojelua
  4. Antaa ensiapua kriisitilanteissa
  5. Kehitysmaiden lapsia
  6. Luonnon monimuotoisuuden säilymistä, mm. sademetsiä ja pandoja

Paljonko maksaa /kk

  1. 5-200 €
  2. 6-50 €
  3. 5-35 €
  4. 15–20 €
  5. vähintään e €
  6. Kummijäsenyys 2, 20, tai 15 €

Mitä saat, jos liityt

  1. Jäsenlehden
  2. Jäsentiedotteen kolmesti vuodessa Lisää tiedotteita yli 25 € maksaneille
  3. Luonnonsuojelijalehden, josta näkee, mihin sun rahat oikeesti menee
  4. Jäsentiedotteen
  5. Jäsenlehden neljästi vuodessa
  6. Pandan polku – lehden sekä Infokirjeen

Tehtäviä:

1. Tutkikaa, mitä muita suuria hyväntekeväisyysjärjestöjä Suomessa toimii.

2. Tarvitaanko hyväntekeväisyysjärjestöjä hyvinvointivaltiossa?

3. Oletko itse osallistunut jonkin hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan?

4. Mitkä hyväntekeväisyysjärjestöjen ajamista asioista ovat sellaisia, jotka valtion ja kuntien pitäisi hoitaa?

5. Mikä hyväntekeväisyysjärjestö kiinnostaa sinua itseäsi?

Kehitysoppi ja edistysusko

Ihmiskunta on osa luontoa

Eräänä kesäkuisella iltapäivänä 1860 Worchesterin piispatar sai kuulla väitteen, että ihmiset polveutuvat apinoista. Hänen kerrotaan huudahtaneet: "Hyvänen aika, apinoista! Toivotaan, ettei se pidä paikkaansa, mutta jos niin kuitenkin on, rukoilkaamme, ettei tieto siitä leviä."

Loppujen lopuksi piispattaren ei olisi tarvinnut olla aivan niin huolestunut. Ihmisillä ja apinoilla on kyllä yhteinen esi-isä, mutta varsinaisista apinoista emme polveudu. Tuskin tämä tieto olisi kuitenkaan lohduttanut piispatarta.

Uuden ajan aatehistoriassa on tapana puhua kahdesta suuresta vallankumouksesta. Ensimmäinen vallankumous oli maakeskeisen todellisuuskäsityksen sortuminen. Kopernikuksen mukaan tätä ensimmäistä vallankumousta, joka tapahtui noin neljäsataa vuotta sitten, kutsutaan kopernikaaniseksi vallankumoukseksi. Toinen mullistus alkoi, kun Charles Darwin osoitti, että ihmiskuntakin on osa luontoa eikä suinkaan mikään erillinen ilmiö.

Lähes kahdentuhannen vuoden ajan juutalaista luomiskertomusta pidettiin Euroopassa totena. Eräs Raamatun tutkija oli laskenut, että maailma luotiin vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua lokakuun 23. pnä klo 9 aamulla. Maailmamme siis olisi vain noin kuudentuhannen vuoden ikäinen.

Geologeja alkoi jo 1700-luvulla kuitenkin askarruttaa kysymys siitä, mistä sukupuuttoon kuolleiden eläinten jäännökset kallioperässä olivat peräisin. Aluksi tätä yritettiin selittää siten, että nämä eläimet olivat kuolleet vedenpaisumuksessa. Vedenpaisumuskertomukset ovat yleismaailmallisia, ja sellainen löytyy myös Raamatusta. Asiaa mutkisti se, että alemmista kerroksista löytyi "vedenpaisumusta" edeltäneitä eläimiä, jotka näyttivät edustavan jotenkin alkukantaisempaa kehitysvaihetta.

Vähäksi aikaa uskonnollinen selitys pelastettiin väittämällä, että olisi ollut useita vedenpaisumuksia. Maapallon ikälaskelmaa jouduttiin kuitenkin tarkistamaan, siihen lisättiin 80 000 vuotta. Nykyaikaisen geologian isänä tunnettu Charles Lyell osoitti kuitenkin v. 1830, että ihminen asui hyvin iäkkäällä planeetalla.

Tärkeää osaa kiistassa kehityksen kannattajien ja luomisen kannattajien välillä näytteli Charlesin isoisä Erasmus Darwin, joka päätyi siihen lopputulokseen, että kaikki elolliset oliot ovat yhteisen esi-isän jälkeläisiä. Ihmisen hän sijoitti apinoiden sukulaiseksi.

Jean Baptiste Lamarck rakensi Erasmus Darwinin pohjalle ja yritti selittää, että esimerkiksi kirahvin pitkä kaula olisi syntynyt sukupolvia seuranneesta kaulan venyttämisestä. Lamarck luuli, että hankitut ominaisuudet periytyvät. Tämä väite on sittemmin osoitettu täysin paikkansapitämättömäksi.

Charles Darwin

Charles Darwin syntyi vuonna 1809 Englannin maaseudulla. Hänen isänsä oli lääkäri ja uskovainen. Charleskin lähetettiin Edinburghin yliopistoon opiskelemaan lääketutkimusta (lääketiedettä). Kun lääketutkimus (lääketiede) ei tuntunut sopivan hänelle, hän edelleen isänsä vaikutuksesta siirtyi Cambridgeen opiskelemaan jumaluusoppia. Hänen ystäväpiiriinsä kuului kasvitutkijoita ja geologeja, ja vuonna 1831 hän lähti maailmanympäripurjehdukselle luonnontutkijaksi. Hänellä oli yliopistosta arvosanat jumaluusopista, geometriasta ja klassikoista, mutta ei minkäänlaista luonnontutkimuksen koulutusta. Hän oppi taitonsa läheisillä ammattilaisilta.

Koko matkan tärkein vaihe oli kuukausi Galapagossaarilla, yksinäisenä saariryhmällä Equadorista länteen. Siellä hän huomasi, että jokaisella saarella näytti olevan aivan oma peippostyyppinsä. Yhdenkin saaren eri lokeroissa elivät eri peipposlajit. Kuitenkin ne olivat selvästi peräisin samasta kannasta.

Se, mitä Darwin matkalla näki, teki hänet vakuuttuneeksi siitä, etteivät lajit säily muuttumattomina, vaan että ne pystyvät mukautumaan uusiin oloihin. Jäljelle jäi vain kysymys, miten muutos tapahtuu.

Vuonna 1838, lokakuun 3. päivänä hän sai äkillisen oivalluksen lueskellessaan Thomas Malthusin teosta väestöjen kasvusta. Malthusin teoksessa väitettiin, että väestö lisääntyy räjähdysmäisesti, ellei mitään esteitä ole. Darwin ajatteli, että syntyvästä ylijäämästä menestyivät ne, joilla oli olosuhteiden kannalta suotuisia muutoksia, ja ne, joilla oli epäsuotuisia muutoksia, hävisivät. Tästä periaattesta käytetään nimitystä luonnonvalinta. Olosuhteet eli siis ympäröivä luonto valitsee, mitkä yksilöt jäävät eloon. Olosuhteiden muuttuessa myös laji kehittyy uusien olosuhteiden mukaiseksi.

Juuri, kun Darwin oli saamaisillaan pääteoksensa valmiiksi, ilmeni, että Alfred Russell Wallace oli Malaijien saaristossa tullut samoihin johtopäätöksiin kuin Darwin.

Lajien synty

Darwinin pääteos Lajien synty ilmestyi lokakuun 24. pnä v. 1859. 1250 kappaleen painos myytiin loppuun seuraavana päivänä.

Puolen vuoden kuluttua Darwinin kannattajat Thomas Huxleyn johdolla ottivat yhteen piispa Samuel Wilberforcen kanssa. Wilberforce piti loistavan puheen, mutta erehtyi lopuksi kysymään Huxleyltä: "Entä Te, Sir, oletteko apinain sukua isoisänne vai isoäitinne puolelta?" Huxley vastasi: "Ei kenenkään ole syytä hävetä sitä, että hänen isoisänsä tai isoäitinsä on ollut apina. Mikäli voisin itse valita esivanhempani, ja sen olisiko esi-isäni ollut apina vai sellainen henkilö, joka käyttää skolastiseen koulutukseen perustuvaa ajattelua johtamaan harhaan puolustuskyvytöntä yleisöään eikä vastaa väittein vaan ivailuin vakavan ja syvällisen filosofisen ongelman tueksi esitettyihin tosiasioihin ja järkeilyyn, en epäröisi hetkeäkään valita apinaa". Ts. Huxley ilmoitti mieluummin valitsevansa esi-isäkseen apinan kuin Wilberforcen. Yleisö tervehti tätä vastavetoa naurunpuuskin, ja Huxley oli voittanut sillä kertaa.

Pian löydettiin ensimmäiset esi-ihmisten kallot. Aluksi niiden merkitystä ei kuitenkaan ymmärretty. Kun v. 1856 löydettiin ensimmäiset Neanderthalin ihmisen luurangot, niiden väitettiin kuuluneen raakalaisille, ja suurin osa luista hävisi. Vuonna 1868 löydettiin GroMagnonin ihmisen jäännöksiä.

Kehitysopin tulo Suomeen 1800 - luvulla

Suomessa kehitysoppia esiteltiin ensimmäistä kertaa tiedeseuran 25- vuotisjuhlakokouksessa v. 1864. Eläintieteen professori V. Mäklin ei oikein osannut antaa arvoa kehitysopille, ja "Tiedeseuran ystävät" laativat vastalauseen Helsingfors Dagbladiin. Nils Nordenskiöld kirjoitti Darwinin teorian puolesta Litterär Tidskriftissä.

Vuonna 1889 käytiin kuuluisa "uskonsota Jyväskylässä". Vuonna 1889 Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja kehitysoppia puolustavat Kuopiosta käsin Minna Canth ja Juhani Aho.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy nyt kehitysopin

Vähitellen myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt kehitysopin, mutta Suomessa on edelleen joukko uskonnollisia vähemmistöjä, jotka vastustavat kehitysoppia. Viime vuosina Suomeen on saapunut "kreationismin" eli luomisopin nimellä uusi kehitysopin vastainen aalto, mutta Suomen todellisuustutkimusta se ei ole toistaiseksi onnistunut järkyttämään.

Yhteiskunnallisella alueella darvinismilla on ollut kahdenlaisia vaikutuksia. Toisaalta darvinismi on innostanut luonnontutkimuksen ajattelua, joka tarkastelee ihmistä luonnon osana. Toisaalta darvinismi on innostanut itsekkyyttä lietsovia ajatussuuntia, jotka pitävät olemassaolon taistelua myös kaiken yhteiskuntaelämän perustana. Ns. sosiaalidarvinismilla oli vaikutusta myös vanhemman liberalismin perustajiin kuuluneeseen Herbert Spenceriin.

Positivismi

Luonnontutkimuksen ajattelutapa sai ilmauksensa myös siinä ajattelussa, jota tavallisesti kutsutaan positivismiksi. Sen ensimmäinen oppi-isä oli ranskalainen Auguste Comte (k.1857).

Comte tahtoi osoittaa, että inhimillinen ajattelu käy läpi kolme vaihetta. Ensimmäistä hän kutsui teologiseksi, toista metafyysiseksi ja kolmatta positiiviseksi.

Teologisessa vaiheessa ihminen käsitti luonnonilmiöt esimerkiksi henkien aiheuttamiksi. Vähitellen tässä vaiheessa kehittyivät uskonnot.

Metafyysisessä vaiheessa henkien tilalle tulevat käsitteet kuten sielun käsite. Luonnon tapahtumia selitetään voimilla, jotka saavat välttämättä aikaan tiettyjä vaikutuksia. Kysytään, mitä oliot ovat varsinaiselta olemukseltaan, ja monet kilpailevat teoriat kuten idealismi ja materialismi yrittävät vastata näihin kysymyksiin.

Positiivisessa vaiheessa havaitaan, että me voimme saada tietoa vain tosiasioista, jotka pystymme havaitsemaan. Todellisuustutkimuksen (tieteen) tehtävä on selvittää tosiasioiden välinen lainalainen yhteenkuuluvuus a siten ennustaa tulevaa tapahtumia.

Positivismin pyrkimys oli vapauttaa ihmiset pohtimasta "tuonpuoleisia asioita" ja saattaa heidät tekemään sitä tutkimustyötä, joka hyödyttää tavallista ihmistä. Monien positivismin haarojen katsotaan kuitenkin menneen aivan äärimmäisyyksiin kieltäytymällä tutkimasta sellaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen on vaikeaa. Toisaalta positivismi on tehokkaasti vastustanut kaikenlaista taikauskoa ja okkultismia.

Usein positivistisen ajattelun perinteeseen lasketaan myös John StuartMill (k.1873), joka on Herbert Spencerin ohella toinen vanhemman liberalismin oppi-isistä. Mill tunnetaan myös merkittävänä moraaliajattelun kehittäjänä, ja tässä yhteydessä hänestä puhutaan toisaalla tässä kurssissa.

Mill pyrki kehittämään myös todellisuustutkimuksen menetelmiä, ja häntä voidaan pitää eräänä yleisen todellisuustutkimuksen (tieteenfilosofian) perustajista. Myöhemmälle positivismille on ollut ominaista voimakas yleisen todellisuustutkimuksen (tieteenfilosofian) painotus. Looginen empirismi ja analyyttinen filosofia ovat positivismin filosofisia perillisiä.

Tehtäviä:

1. Mitä biologian kurssissa sanotaan em. asioista?

2. Mitä vaiheita positivismin perustaja Comte katsoi inhimillisen ajattelun kehityksessä olevan?

Ludvig Feuerbach

Ludwig Feuerbach syntyi Saksassa vapaamielisen lakimiehen poikana. Hän aloitti teologian opinnot Heidelbergissä, mutta siirtyi vuoden päästä Berliiniin kuuntelemaan Hegelin luentoja. Feuerbach liittyi ns. hegeliäiseen vasemmistoon, joka oli radikaali ja jonka jäsenistä monet kannattivat materialismia. Feuerbach oli ateisti ja materialisti.

Hän pääsi Erlangen yliopistoon luennoitsijaksi, mutta joutui luopumaan urastaan, koska uskaltautui arvostelemaan kirkon oppia sielun kuolemattomuudesta.

Feuerbachin pääteoksen Kristinuskon olemus (1841) ilmestyminen oli suurtapahtuma edistyksellisen ajattelun historiassa. Hänestä tuli taikauskon ja itsevaltiuden vastaisen taistelun vertauskuva. Teoksessaan Feuerbach esittelee ihmiskeskeisen ajattelunsa. Hänen lähtökohtanaan oli Goethen lause: "Kenellä on tiede, hän ei tarvitse uskontoa."

Feuerbachin mukaan jumala ei luonut ihmistä oman kuvansa mukaan, vaan ihmiset loivat jumalat toiveittensa ja odotustensa mukaan. Uskonto on ihmiskunnan lapsenunta, ja se on korvattava ihmisyydellä, todellisuustutkimuksella ja sivistyksellä. Ihmisellä on korkein olentonsa ihmisessä itsessään.

Ihmisen kyky tiedostaa on rajaton ja kaikkivoipa, mutta "uskonnossa ihmisellä on silmät sitä varten, ettei hän näkisi, vaan pysyisi toivottomasti sokeana, ja järki sitä varten, ettei hän ajattelisi, vaan pysyisi toivottomasti tyhmänä".

Moraalin alueella Feuerbach katsoi uskonnon vaikuttavan siten, että yksilöllisen itsekkyyden tilalle tuli itsekäs taivaspyrkimys. Toisaalta Feuerbach korosti yksilöllisetä itsekkyyttä, toisaalta hän totesi, että vain yhteiskunnassa ihminen voi saavuttaa korkeimman hyvän.

Karl Marx

Feuerbachia kuuluisammaksi tuli Karl Heinrich Marx (1818–1883). Marx tunnetaan todellisuustutkimukseen perustuvan (tieteellisen) kommunismin perustajana.

Marx syntyi Saksassa varakkaan juutalaisen lakimiehen poikana. Perhe kääntyi kristinuskoon vuonna 1824. Bonnin ja Berliinin yliopistoissa Marx opiskeli aluksi lakia ja sitten historiaa ja filosofiaa.

Aluksi Marx toimi sanomalehtien toimittajana siellä, mistä taantumus ei ajanut häntä maanpakoon. Pariisissa Marx alkoi syventyä kansantalouteen. Siellä hän tapasi myös Friedrich Engelsin, josta tuli hänen uskollinen työtoverinsa ja työnsä loppuunsaattaja. Lopuksi Marx asettui Lontooseen, jossa hän suoritti pääosan kirjallisesta työstään.

Marxin mukaan moraali riippuu yhteiskuntaluokista. Vastaava moraalisäännöstö on tuotantotavan tuote. Orjanomistusyhteiskunnalla, maaorjuusyhteiskunnalla, kapitalistisella yhteiskunnalla ja sosialistisella tai kommunistisella yhteiskunnalla on tuotantotavan määräämä moraali, joka on sidottu yhteiskuntaluokkiin (esim. aateliset, papit, kauppiaat ja talonpojat).

Uskonto on harhakuvitelma ja sille perustuva onnellisuus on tuhottava, jotta todellinen onnellisuus tulisi mahdolliseksi. "Uskonto on sorretun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän, aivan kuten se on hengettömän tilanteen henki. Se on kansan oopiumi."

Uskonto toimii poliisivoimana, porvarillisena tekniikkana kehottaen ihmisiä luopumaan kapinoinnista lupaamalla heille parempi, onnellisempi olemassaolo kuoleman jälkeen. Maanpäällinen onni kuuluu työläisten riistäjille, kapitalisteille.

Marxin vaikutus etenkin kommunistien myöhempään ajatteluun on ollut merkittävä. Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja Vladimir Lenin oli marxilainen ja marxilaisuuden soveltaja. Marxin ajatukset uskonnosta levisivät laajalle kommunistiseen liikkeeseen, ja neuvostoliittolainen ateismi perustui valistusajattelijain ja Marxin ajatuksiin.

Sosialismin kommunistisen haaran levittyä Kiinaan, Itä-Eurooppaan ja eräille muille alueille Marxin ajatusten vaikutus on tulli entistä merkittäväksi.

Tehtäviä:

1. Mitkä olivat Feuerbachin uskontokritiikin pääajatukset?

Historia ja tiedon tausta

Filosofian historiaa

Lähde: Suomen parhaat vitsit 2006, Gummerus, 2005, ISBN 951-20-6903-2

Kerran Antiikin Kreikassa suuri filosofi törmäsi tuttuunsa, joka pysäytti tämän kertoakseen uutisen:

– Sokrates, tiedätkö mitä juuri kuulin yhdeltä oppilaaltasi?

– Hetkinen, Sokrates sanoi. – Ennen kuin alat kertoa, haluaisin, että läpäiset pienen testin. Sen nimi on Kolmoissuodatintesti.

– Kolmoissuodatin?

– Juuri niin, Sokrates jatkoi. – Ennen kuin kerrot minulle mitä oppilaani on kertonut, kokeillaanpa suodattaa se mitä aiot sanoa. Ensimmäinen suodatin on Totuus. Oletko varmistunut siitä että se mitä aiot kertoa, on totta?

– En, itse asiassa kuulin asiasta juuri...

– Hyvä on. Eli et tiedä, onko asia totta vai ei. Kokeillaan sitten seuraavaa suodatinta, se on Hyvyys. Onko se, mitä aiot kertoa asianomaisen kannalta hyvää?

– Ei, pikemminkin päinvastoin... mies aloitti mutta Sokrates keskeytti hänet taas.

– Eli haluat kertoa minulle jotain pahaa, vaikka et tiedä onko se edes totta.

Mies meni jo hieman noloksi, mutta Sokrates jatkoi:

– Voit silti vielä läpäistä testin, sillä kolmas suodatin on Hyödyllisyys. Onko sillä tiedolla, jonka aioit kertoa minulle jotain hyötyä?

– No, ei kai oikeastaan, mies vastasi.

– Jos kerran asia ei ole totta eikä hyvää eikä siitä ole minulle hyötyä, miksi edes kertoa siitä minulle?

Mies oli täysin lyöty ja häpeissään. Tämä tarina osoittaa, miksi Sokrates oli suuri ja arvossapidetty filosofi.

Se selittää myös sen, miksei Sokrates koskaan saanut selville että Platon kävi muhinoimassa Sokrateen vaimon kanssa.

Tehtävä:

1. Mikä on tämän tarinan opetus?

Käsitysten (katsomusten) historiaa: Pyhien kirjojen arvostelu ja kristinuskon juuret

Tehtävä:

1. Selaillaan saatavissa olevia suomenkielisiä uskontojen pyhiä kirjoja kuten Mahabharatan lyhennelmää, Koraania, Raamattua jne.

Mitä ovat ateismi ja ateisti?

Ateismi on lause ”jumalaa tai jumalia ei ole olemassa”.

Ateisti on ihminen, jonka mielestä ateismi on tosi.

Myös Suomessa asuu ihmisiä, joista on tullut ateisteja siksi, että he ovat löytäneet kristittyjen pyhästä kirjasta Raamatusta sekä ristiriitoja että aikamme siveyskäsitysten (moraalikäsitysten) vastaisia kertomuksia. Pyhien kirjojen kritiikki on ollut eräs ateismin kehitystä edistävä tekijä. Toisaalla tässä kirjassa on tarkasteltu luonnontietutkimuksen ja siveyden (moraalin) näkökulmista lähtevää uskontokritiikkiä.

Pyhien kirjojen arvostelu

Pyhien kirjojen kritiikkiä on ollut yhtä kauan kuin pyhiä kirjoja. Esimerkiksi hindulaisuuden kaikkein pyhimmät kirjat, Vedakirjat, kertovat tuhansia vuosia vanhasta uskontokritiikistä, muinaisen Intian aineellisesta todellisuuskäsityksestä (materialismista). Vastaavasti antiikin kulttuurissa esiintyi pyhien kirjojen kritiikkiä sekä ennen kristinuskon syntyä että sen jälkeen.

On myös ollut ajanjaksoja, jolloin uskonnot ovat säälimättömästi ja väkivaltaisesti tukahduttaneet kaiken kritiikin. Roomalaiskatolinen kirkko meni keskiajalla niin pitkälle, että Raamatun lukeminen kiellettiin muilta kuin papeilta, koska Raamatun ristiriitaisuudet olisivat saattaneet herättää uskontokritiikkiä.

Tässä kurssissa ei ole mahdollista esittää pyhien kirjoitusten arvostelun historiaa kokonaisuudessaan. Seuraavassa tarkastellaan eräitä valistuksen jälkeen esiintyneitä uskontokriittisiä ajattelijoita Euroopassa.

Bruno Bauer ja Friedrich Strauss tulivat 1800- luvun alkupuolella kuuluisaksi siitä, että he arvostelivat Raamattua. Heidän mielestään Raamatun kertomukset Jeesuksesta eivät voineet mitenkään pohjautua historiallisiin tapahtumiin. Bauer väitti, että evankelista Markus oli keksinyt koko kertomuksen Jeesuksesta.

Tehtäviä:

1. Kertaa kristinuskon vaiheet ala-asteen oppikirjasta.

Tarut usein lainatavaraa

Pyhien kirjojen alkuperätutkimus onkin osoittanut, että nämä kirjat ovat vain hyvin vähän omaperäisiä. Samat tarut (legendat) ovat siirtyneet uskonnosta toiseen. Uskontojen perustajahahmojen historiallisuus on usein epävarma.

Tarujen alkuperä on usein epäselvä

Raamatun lähdetutkimus on osoittanut, ettei kristinuskon keskeisen hahmon Jeesuksen tai hänen opetuslastensa kirjoituksia ole säilynyt. Ei ole edes varmuutta siitä, mitä kieltä he olisivat puhuneet, jos he olisivat olleet olemassa. Siihen aikaan Palestiinassa puhuttiin mm. arameaa, hepreaa, kreikkaa ja latinaa.

Yleisesti ajatellaan, että vanhimmat Uuden testamentin kertomuksista kirjoitettiin 40 vuotta kertomuksissa kuvatun Jeesuksen mahdollisen kuoleman jälkeen. Tämä on itse asiassa pääteltävissä monista Uuden testamentin kertomuksistakin. Esimerkiksi kertomuksissa puhutaan farisealaisista temppelipuolueena, vaikka saddukealaiset olivat todellisuudessa temppelipuolue Jeesuksen väitetyn elämän aikana. Farisealaiset nousivat valtaan kapinaliikkeen myötä vasta myöhemmin.

Kun roomalaiset suunnilleen evankeliumien kirjoittamisen aikoihin hävittivät juutalaisvaltion, kristinuskon siteet juutalaisuuteen heikkenivät ja ns. hellenismi pääsi vaikuttamaan entistä voimakkaammin. Toisaalta on myös väitetty, että kristinuskolla ei ole muita juutalaisia juuria kuin Paavali ja Vanha testamentti.

Kuka perusti kristinuskon?

Itse asiassa apostoli Paavali, joka ei missään tapauksessa ollut nähnyt Jeesusta elävänä vaikka viimeksi mainittu olisi varmuudella elänytkin, antoi kristinuskolle pelastususkonnon luonteen. Eräät tutkijat kutsuvatkin kristinuskoa "paavalismiksi".

Uusi testamentti on kokonaisuudessaan kirjoitettu kreikan kielellä. Edes nimi Jeesus ei ole hepreaa. Jeesuksen hepreankielinen vastine on Joshua. Apostoli Paavali, Rooman kansalainen, roomalaiselta nimeltään Paulus, vaikutti helleenisellä kulttuurialueella, ja helleenisten mysteeriuskontojen vaikutus kristinuskoon on helppo nähdä.

Orjien ja naisten uskonto

Joka tapauksessa uusi uskonto levisi ennen kaikkea naisten ja orjien keskuuteen, ja syntyi myös suuri määrä erilaisia kristillisiä kirjoituksia. Niitä arvioidaan olleen noin viisikymmentä. Kun erilaiset kirjoitukset olivat keskenään ristiriitaisia, tämä oli kirkolle kiusallista. Useat kirkolliskokoukset pohtivat kysymystä siitä, mitkä kertomukset olisivat oikeita ja mitkä virheellisiä.

Totuus ratkaistiin äänestämällä

Kirkolliskokouksissa totuus ratkaistiin periaatteessa äänestämällä, eräässä vaiheessa myös keisarin käskyllä. Näin tapahtui Nikean kirkolliskokouksessa v. 325. Mutta työ jatkui yhä. Viimeistelyä tapahtui Hippo Region kirkolliskokouksessa v. 393, Karthagon kirkolliskokouksessa v. 397 ja vielä 400-luvun alussa.

Henki ohjasi kirjoittajien työtä

Kristillinen selitys siihen, että kirjoituksista (evankeliumeista eli ”ilosanomista”) löytyivät juuri ne oikeat, oli, että jumalan kolmas persoonallisuus, Pyhä Henki, ohjasi kirkolliskokousten työtä.

Henki oli huolimaton, ristiriitaisuuksia jäi

Kuitenkin myös kristityt tutkijat ovat joutuneet myöntämään, että Uuteen testamenttiin jäi ankarasta seulonnasta huolimatta ristiriitaisuuksia. Kirkolliskokoukset eivät noin kolmesataa vuotta juutalaisvaltion häviämisen jälkeen voineet tuntea tarkoin tilannetta ajanlaskun alun Palestiinassa, ja niin Uuteen testamenttiin jäi piirteitä, jotka ovat historian tosiasioiden vastaisia. Kertomukset Jeesuksen ihmeistä on puolestaan voitu löytää lukuisista kristinuskoa vanhemmista uskonnoista. Kun vertailtiin kertomusta Jeesuksesta kertomukseen Buddhasta ja kertomukseen Krishnasta, ei voitu kieltää, että koko kuvattu legendaarinen elämänkaari oli hyvin samankaltainen.

Vähemmistö kaappasi vallan

Siinä vaiheessa, kun kristinusko nousi valtaan muinaisessa Roomassa, kristittyjä arvioidaan yleensä olleen noin 10 % väestöstä. Taistelua kansan suosiosta käytiin siihen aikaan lähinnä kristinuskon ja muiden mysteeriuskontojen kuten mithralaisuuden välillä. Ennen kristinuskon voittoa mithralaisilla oli paavi ja paavinistuin Vatikaanin kallioilla. Myös vanha Rooman uskonto oli, tosin heikentyneenä, elossa sivistyneistön keskuudessa.

Kristinuskon voitto Roomassa perustui muutamien keisarien tahtoon. Ensimmäinen keisari, joka suosi kristinuskoa, oli Konstantinus (307–337). Syitä, miksi hän suosi kristinuskoa, on pohdittu runsaasti, ja myös vastakkaisia näkemyksiä on esitetty. On viitattu hänen kristittyyn äitiinsä ja siihen, että kristinuskon avulla olisi voitu yhtenäistää valtakuntaa. Toisaalta uskonnottomat tutkijat ovat väittäneet, etteivät muiden uskontojen edustajat erityisesti pitäneet Konstantinuksen moraalisista ominaisuuksista. Konstantinusta ei kelpuutettu mysteeriuskontojen sisäpiiriin (Samoin kävi Commodukselle, josta Rooman valtakunnan tuhon sanotaan alkaneen). Vaikka Konstantinus itse ja Konstantinus II hävittivät sukunsa niin tarkkaan, että lopulta pakanakeisari Julianus (361–363) nousi vähäksi aikaa valtaistuimelle, tällainen ei kuitenkaan ollut Rooman keisarien hovissa mitenkään harvinaista.

Julianus yritti palauttaa pakanallisen suvaitsevuuden, mutta hän kaatui sodassa Mithran kotimaata, Persiaa vastaan. Kristityt saivat lopullisesti ylivallan. Keisari Theodosius (378–395) teki kristinuskosta ainoan sallitun uskonnon. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin runsaasti väkivaltaa.

Vääräoppisten vainot

Kun vieraat uskonnot oli hävitetty, alkoivat kristinuskon omien vääräoppisten vainot. Kristillinen kolminaisuusoppi (Isä, Poika, Pyhä Henki) voitti eräässä kirkolliskokouksessa yhden äänen enemmistöllä, ja vääräoppisia oli erityisesti niillä alueilla, joilla islam syntyi. Islam ei sitten hyväksynyt jumalan minkäänlaista jakamista. Toisaalta vääräoppisten vainot auttoivat muslimeja valtaamaan laajoja alueita, muslimeja pidettiin lähes vapauttajina.

Erityisesti kristinuskon valtaannousun historian kuvasi valistusajan historioitsija Edward Gibbon yksityiskohtaisesti teoksessaan Kristinuskon historia.

Paitsi kristinuskon varhaisvaiheet kriitikoita ovat kiinnostaneet kristinuskon historialliset juuret. Kuten edellä sanotusta. ilmenee, kristinuskon varhaisvaiheita tunnetaan heikosti. Tästä syystä on jäänyt runsaasti tilaa mielikuvitukselle, ja aivan viime vuosiin asti tutkijat ovat kehitelleet uusia omia teorioitaan kristinuskon alkuvaiheista. Tässä yhteydessä meillä on mahdollisuus tarkastella vain muutamia erittäin kuuluisia teorioita.

Essealaiset

Jo muinaisessa Roomassa kristinusko sotkettiin usein juutalaiseen essealaisten lahkoon. Vuonna 1825 Thomas de Quincey selitti, että kristinusko ei ole muuta kuin essealaisuutta uudella nimellä. Juutalaisen historioitsija Josephuksen kertomusta essealaisista vertailtiin kristinuskoon ahkerasti. Sitten Quincey ja Josephus unohdettiin.

Vuonna 1947 Kuolleen meren läheltä löydettiin kuitenkin huomattava määrä essealaisten alkuperäisiä kirjoituksia. Jo julkaistut kääröt ovat paljastaneet essealaisuuden ja kristinuskon läheisen sukulaisuuden. Meidän aikanamme amerikkalainen tutkija Martin A. Larson on lukuisissa kirjoissaan herättänyt henkiin Quinceyn vanhan teorian.

Toisaalta on tuotu esiin essealaisuuden ja kristinuskon yhteisiä juuria. Kun ensin helleenit ja sitten roomalaiset hallitsivat Palestiinaa, osa juutalaisista harjoitti "Paasikiven linjaa" eli piti oman vakaumuksensa mutta suhtautui helleeneihin ja roomalaisiin poliittisena realiteettina. Osa imi itseensä helleenisiä vaikutteita, ja essealaisuus muistutti huomattavasti pythagoralaisuutta (ja buddhalaisuuttakin). Osa kapinoi.

Myyttikäsitys

Myyttikäsityksen varsinaisena isänä uudella ajalla pidetään kuitenkin Constantine Francis Chassebeuf de Volney'ta ( 1757-1820 ), joka otsikoi teoksensa Imperiumien rauniot (1791) erään luvun seuraavasti:

"Kristinusko eli auringon vertauskuvallista palvontaa salatieteellisellä nimellä Kris-en eli Kristus ja Yes-us eli Jeesus." Volney sanoi, että Chris tarkoittaa säilyttäjää ja viittaa jumala Vishnuun, jonka maanpäällinen vastine (inkarnaatio) Krishna on hinduismissa. Sanan Yes Volney sanoi viittaavan lukuun 608, joka liittyy ajanlaskuun (esimerkiksi kreikan kielessä käytettiin kirjaimia numeroina)

Pakanallisia Kristuksia ja uhrimyytti

Erityisen kuuluisaksi tuli J.M.Robertsonin teos Pakanallisia Kristuksia ( 1903 ), jossa väitettiin, ettei kristinuskon perustajaa ollut koskaan ollut olemassakaan. Vuosisatamme ensimmäisellä vuosikymmenellä Thomas Whittaker, W.B.Smith ja Arthur Drews esittivät antropologiseen tietoon nojautuen hieman Robertsonin teoriasta eroavat myyttiteoriat.

Robertson väitti, että kristinusko oli vanhan juutalaisen uhrirituaalin ympärille syntynyt myytti.

Meidän aikanamme myyttiteoriaa on perinpohjaisesti tutkinut englantilainen professori G. A. Wells, joka teoksessaan Oliko Jeesusta olemassa päätyy siihen tulokseen, ettei Jeesusta todennäköisesti ollut olemassa. Vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassaan hän kuitenkin toteaa, että jos pystyttäisiin osoittamaan, ettei Jeesusta ollut olemassa, kristityt pystyisivät löytämään Uudelle testamentille uuden, vertauskuvallisen tulkinnan aivan samaan tapaan kuin he ovat löytäneet tulkinnat luomiskertomukselle ja monille muille Raamatun kertomuksille.

Jeesus pelkkä ihminen

Toisaalta 1800-luvun romantiikka loi kirjallisuuden, jossa Jeesuksen oletettiin olleen olemassa, ei jumalana, vaan esikuvallisena ihmisenä. Kuuluisin tämän suunnan teos oli Ernest Renanin Jeesuksen elämä (1863), ja tämä kirjallisuudenhaara on jatkunut meidän päiviimme asti. Viime vuosikymmeninä on ollut muotia kuvata Jeesus väärinymmärrettynä juutalaisena vapaustaistelijana (Joel Carmichael: Jeesuksen elämä ja kuolema, Johannes Lehmann: Raportti Jeesuksesta, Donovan Joyce: Jeesuksen käärö).

Uusin tieto: ei mitään tietoa

Viime vuosina Uuden testamentin tutkija Robert M. Price on kirjoittanut joukon kirjoja, joissa hän osoittaa, ettei sen enempää Jeesuksen olemassaolosta kuin siitä, millainen hän olisi ollut, ole mitään varmaa tietoa.

Tehtäviä:

1. Mitä pyhien kirjoitusten alkuperätutkimus on osoittanut näiden kirjoitusten omaperäisyydestä?

2. Miten kristinuskon alkuaikojen kirjoituksista valittiin Raamattuun otetut kirjoitukset?

3. Miten kristityt selittävät väitteensä, jonka mukaan kirjoituksista löydettiin kirkolliskokousten avulla juuri oikeat?

4. Mihin kristinuskon voitto Roomassa perustui?

5. Tutkikaa, miten kristityt suhtautuvat siihen, että myyttiteorioita esitetään. (Esimerkki: Yleisradiossa esitetty Kirje Jeesukselle aiheutti kantelun oikeuskanslerille, joka ei kuitenkaan nostanut syytettä.)

Uskonto ja uskonnottomuus: Jumalattomuus (ateismi) ja uskonto osana todellisuuskäsitystä

Todellisuuskäsitys ja siveys

Todellisuuskäsitys on käsitys todellisuuden luonteesta ja rajoista.

Todellisuuskäsityksestä ei voida johtaa arvoja ja moraalia koskevia väitteitä.

Yleensä katsotaan, että todellisuuskäsitys sisältää mm. seuraavia asioita:

1. Käsitys kaikkeuden luonteesta

2. Käsitys kaikkeuden alkuperästä

3. Käsitys kaikkeuden kehityksestä

4. Käsitys elämän alkuperästä

5. Käsitys elämän kehityksestä

6. Käsitys ihmisen alkuperästä

7. Käsitys ihmisen kehityksestä

8. Käsitys elämän olemuksesta

9. Käsitys elämän mielekkyydestä tai tarkoituksesta

10. Käsitys yhteiskunnan kehityksestä

11. Käsitys ihmisen kyvyistä

12. Käsitys ajattelun ja arvojen merkityksestä ja luonteesta

Todellisuuskäsitysten vertailua: Kaikkeus

Muinaisia käsityksiä

Käsitys kaikkeuden luonteesta on muuttunut suuresti muutamien vuosisatojen aikana. Tämän muuttumisen on aiheuttanut kokeellinen tutkimus.

Vuosituhansia sitten näki babylonialainen, egyptiläinen ja kreikkalainen, samalla tavoin kuin me näemme tänään, auringon säännöllisen nousun ja laskun, päivän ja taivaan pilvineen, yön kuineen ja lukemattomine tähtineen. Päivä ja yö muodostivat perustavan ajanjakson, vuorokauden, jonka kuluttua luonnontapahtumien pääpiirteet toistuivat samanlaisina.

Päivä ja yö, valo ja pimeys, lienevät ihmisajatuksen ensimmäisiä yleisiä käsitteitä. Esimerkiksi uskontojen kertomukset esittävät, miten alussa luotiin pimeään maailmaan valo ja nimitettiin valo päiväksi ja pimeä yöksi.

Kun tarkastelemme yöllistä tähtitaivasta, toteamme sen kuvioiden kiertävän vuorokautisessa liikkeessä idästä länteen eli samaan suuntaan kuin aurinko. Kiertoliike tapahtuu navan ympäri, joka pysyy paikoillaan. Navan osoittaa likimain tähti, jota kutsumme Pohjantähdeksi.

Muinaiset ihmiset ajattelivat, että kaikkeus on pallo, jonka pintaan tähdet ovat kiinnitetyt, ja että tämä pallo kiertyy tasaisella nopeudella maan läpi kulkevan akselin ympäri, jonka toinen päätepiste on likimain Pohjantähti.

Uuden ajan käsityksiä

Muinaiset ihmiset ajattelivat, että maapallo on koko kaikkeuden keskus. Vasta uuden ajan alussa voitiin lopullisesti osoittaa, että maa kiertää auringon ympäri eikä aurinko maan ympäri.

Vasta kun 1800-luvulla oli opittu mittaamaan tähtien etäisyyksiä, voitiin havainnoista saaduin tosiasioin lopullisesti osoittaa, ettei taivaanpalloa ollut olemassa.

Auringon ympäri kiertävät maan lisäksi myös muut planeetat eli kiertotähdet.

Auringon lisäksi havaittiin olevan olemassa valtavan määrän auringon kaltaisia tähtiä joita kutsutaan kiintotähdiksi erotuksena planeetoista eli kiertotähdistä. Aluksi kiintotähtien todettiin muodostavan suuren kokonaisuuden, Linnunradan. Linnunradan, johon myös meidän Aurinkomme kuuluu yhtenä tähtenä, voit havaita vaaleana vyönä yötaivaalla.

Aurinkokaan ei siis ollut kaikkeuden keskus. Mutta vuonna 1923 tapahtui todellinen yllätys. Edwin Hubble mittasi Andromedan sumun etäisyyden ja totesi, että se oli kaukana linnunradan ulkopuolella. Andromedan sumu oli itse asiassa toinen Linnunradan kaltainen tähtijärjestelmä. Myöhemmin näitä tähtijärjestelmiä, joita alettiin kutsua galakseiksi, on löydetty valtava määrä.

Kaikkeuden keskus?

Vanhin todellisuuskäsitys oli maakeskeinen. Se vaihtui aurinkokeskeiseen. Tämä vaihtui linnunratakeskeiseen. Lopulta koko ajatus kaikkeuden keskuksesta romuttui.

Muinaiset ihmiset pohtivat myös kysymystä kaikkeuden alkuperästä ja tulevaisuudesta. Luonnon kiertokulku, uuden kasvu ja vanhan häviäminen lienevät antaneet muinaiselle ihmiselle virikkeitä ajatella, että myös kaikkeus on kerran syntynyt ja kerran katoava. Suunnilleen tähän tapaan ajattelevat yhä juutalaiset, kristityt ja muslimit. Hindut puolestaan uskovat synnyn ja tuhon ikuiseen kiertokulkuun.

Ennen kuin ihmiset oppivat selittämään luonnon ilmiöitä, lähes kaikkea selitettiin henkien ja jumalien avulla. Ukkosen aiheutti taivaan jumala, kevään tulon kasvullisuuden jumala jne. Aurinko, Kuu ja planeetat saattoivat olla jumalia tai jumalien ilmenemismuotoja. Muinaisten kansojen uskonto ja todellisuuskäsitys muodostivat kokonaisuuden.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että kaikkeuden ajateltiin syntyneen jumalien tai jumalan vaikutuksesta, ja sen ajateltiin myös häviävän jumalien tai jumalan vaikutuksesta. Kertomukset siitä, kuinka kaikkeus luotiin (usein suorastaan tyhjästä) olivat laajalle levinneitä muinaisten kansojen keskuudessa.

Hajoaako kaikkeus?

Kun Maan oivallettiin kiertävän Auringon ympäri ja Aurinko käsitettiin yhdeksi Linnunradan tähdeksi, kaikkeus näytti kokonaisuudessaan muuttumattomalta. Kun muut galaksit keksittiin, opittiin myös mittaamaan galaksien liikettä linnunratamme suhteen. Samalla tavalla kuin junan vihellysäänen korkeudesta voidaan päätellä, onko juna tulossa meitä kohti vai menossa meistä poispäin, galaksien lähettämästä valosta voidaan päätellä, ovatko ne tulossa meitä kohti vai menossa meistä poispäin. Hubblen suorittamat mittaukset osoittivat, että galaksit etääntyvät toisistaan. Tämän katsottiin osoittavan että kaikkeus ei ole muuttumaton vaan siinä tapahtuu kehitystä.

Täysin yksimielisiä siitä, etääntyvätkö galaksit toisistaan, tutkijat eivät vieläkään ole. Vähemmistö tutkijoista kannattaa edelleen sitä käsitystä, että kaikkeus kokonaisuutena on muuttumaton. Näiden tutkijoiden mielestä valon avulla saadut mittaustulokset voidaan selittää myös olettamatta galaksien etääntymistä toisistaan.

Useita selityksiä

Kun galaksien pakonopeudelle laskettiin arvio, voitiin laskea ajankohta, jolloin kaikki galaksit olisivat olleet yhdessä. Toisen teorian mukaan kaikkeus kyllä laajeni, mutta galaksit eivät koskaan olisi olleet yhdessä, vaan uusia galakseja syntyisi vähitellen täyttämään syntyvän tyhjän tilan.

Molemmat näistä teorioista miellyttivät suuresti uskontojen edustajia, jotka katsoivat nyt löytäneensä uusia perusteluja vanhoille luomiskertomuksille.

Suuri pamaus?

Ensimmäisen teorian keksi kristitty (Lemaitre), ja teoria tunnetaan "suuren pamauksen" teorian nimellä. Teorian mukaan kaikkeus on sama kuin havaitsemamme osa kaikkeutta. Tämä havaitsemamme ainemäärä olisi kerran ollut puristuneena pieneksi palloksi, ja tämän pallon räjähtäessä olisi kaikkeutemme syntynyt.

Uskonnolliseen luomiskertomukseen suuren pamauksen teoria yhdistettiin varsin pian. Jumalan ajateltiin luoneen alkupallon tyhjästä tai ainakin räjäyttäneen sen. Uskonnollista tulkintaa tuki se, etteivät tutkijat halunneet keskustella ajasta ennen suurta pamausta.

Kun havaitun kaikkeuden galaksien pakonopeuksia tutkittiin ja ainemääriä laskettiin, päädyttiin aluksi siihen, ettei havaittavassa osassa kaikkeutta ole riittävästi ainetta, jotta ainehiukkasten välinen yleinen vetovoima, joka maassa tunnetaan painovoimana riittäisi jälleen kokoamaan aineen takaisin alkupalloksi. Kaikkeuden ajateltiin syntyneen tyhjästä ja hajoavan avaruuteen.

Suuri rysäys?

Neutriino- nimisen hiukkasen massan havaitseminen merkitsee havaittavan kaikkeuden osan ainemäärän huomattavaa kasvua. Suuri määrä ns. pimeää ainetta ja pimeää energiaa, jotka voidaan tunnistaa vain painovoiman avulla, lisää aineen ja energian määrää kaikkeudessa. Oli mahdollista, että suurta pamausta seuraisi "suuri rysäys", joka jälleen toisi massat yhteen "alkupalloksi". Näin havaittu kaikkeuden osa vuorotellen pamahtaisi ja vuorotellen rysähtäisi ja olisi sittenkin ikuinen. Tapahtumain kulku vastaisi pikemmin hindulaista kuin juutalaisten, kristittyjen ja muslimien luomiskertomusta. Nykyisten laskelmien mukaan edes pimeä aine ja energia eivät riittäisi suuren rysähdyksen aikaansaamiseen.

”Jatkuvan luomisen” teoria

Toisen uskonnollisesti tutkitun kaikkeuden kehitystä koskevan teorian kehittivät Bondi ja Gold. Tätä teoriaa on kutsuttu "jatkuvan luomisen teoriaksi". Teorian mukaan harvenevan aineen synnyttämiin aukkoihin syntyi jatkuvasti tyhjästä uutta ainetta, ja näin laajeneminen saattoi jatkua ikuisesti, koska uusi aine täytti syntyvän tyhjiön.

Standardimalli

Länsimaissa suuren pamauksen teoriaa Einsteinin suhteellisuusteorian mukaisesti esitettynä kutsutaan standardimalliksi. (Standardi = vakio-, normaali-). Nimitys on hieman itseironinen

Säieteoria

Viime aikoina suurta kannatusta saaneen säieteorian mukaan pienimmät hiukkaset ovat säikeitä, jotka eivät voi kutistua yhteen pisteeseen. Säikeiden muodostama kokonaisuus voi tietysti ruveta laajenemaan. Siitä, laajeniko alun perin ääretön kaikkeus vai alun perin äärellinen kaikkeus, ei olla yksimielisiä.

Säikeet ja aika olisivat siis olleet olemassa jo ennen mahdollista alkuräjähdystä.

Uskonnollisten kaikkeusnäkemysten arvostelua

Neuvostoliittolainen Ambarzumjan arvosteli ankarasti länsimaisten tähtitutkijain uskonnollissävyisiä tulkintoja. Hänen mielestään havainnot ovat osoittaneet virheelliseksi ns. jatkuvan luomisen teorian. Tämä teoria edellyttäisi, että kaikkeus olisi joka suuntaan suurin piirtein samanlainen. Ambarzumjanin mukaan aine pyrkii pikemminkin muodostamaan yhä uudenlaisia järjestelmiä, kun siirrytään pienemmistä järjestelmistä suurempiin.

Ambarzumjanin mukaan voidaan kuvitella, että aine voi muodostaa äärettömän määrän erilaisia, sisäkkäisiä järjestelmiä, joista ihminen on toistaiseksi havainnut kvarkkien ja havaitsemamme kaikkeuden väliset järjestelmät (kvarkit ovat pienimmät nykyään tunnetut aineen osat).

Suuren pamauksen teorian uskonnollisia tulkintoja Ambarzumjan vastusti myös. Hänen mielestään havaitsemaamme osaa kaikkeudesta ei voida kutsua kaikkeudeksi, koska on täysin mahdollista, että havaitsemamme osa kaikkeutta on vain osa suurempaa järjestelmää, joka voi puolestaan olla osa suurempaa järjestelmää jne.

Ambarzumjan varoitti myös tekemästä lähiympäristöämme koskevista havainnoista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä koko kaikkeuden suhteen.

Havaitsemaamme kaikkeuden osaa Ambarzumjan kutsui metagalaksiksi. Aivan hyvin voi olla olemassa muita samanlaisia metagalakseja, jopa ääretön määrä.

Vaikka kaikkeudessa tapahtuu kehitystä, mikään ei estä meitä ajattelemasta kaikkeutta ikuiseksi. Vaikka jotkin laskentamenetelmät esittävät jonkin kaikkeuden osan äärettömänä, toisen laskentamenetelmän mukaan tämä sama osa saattaa olla äärellinen, huomautti Ambarzumjan. Mikään ei siis estä meitä kuvittelemasta kaikkeutta äärettömäksi: Myös kaikkeuden sisältämä materia voidaan aivan hyvin ajatella ikuiseksi.

Äärettömän kaikkeuden räjähtäminen ei ole loogisesti mahdotonta.

Onko kaikkeus fraktaalinen?

Äskettäin (vuonna 2002) suomalainen Pekka Teerikorpi ja venäläinen Juri Baryshev ovat julkaisseet kirjan Discovery of Cosmic Fractals (= kaikkeuden fraktaalien keksiminen). Kaikkeuden laajamittaisten alirakenteiden syntyä on tutkittu supertietokoneilla. Mallit antavat fraktaalisia rakenteita alle 10 megaparsekin kokoluokassa.

Tehtäviä:

1. Millainen on romanttinen elämänkäsitys? Mikä on peruskysymys?

2. Miten peruskysymykseen vastaavat a) aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajat (materialistit), b) heidän vastustajansa (idealistit).

3. Miten maakeskeinen todellisuuskäsitys vähitellen laajeni?

4. Mitä tarkoittaa metagalaksi?

5. Mitkä ovat yleisimmät käsitykset metagalaksiimme kehityksestä?

6. Ottakaa selvää siitä, mitä fraktaalit ovat.

Ihmisen ja luonnon suhde: Elämän synty

Uskontojen käsitys

Paitsi kaikkeuden syntyä muinaiset ihmiset pohdiskelivat myös elollisten olioiden syntyä. Sen he selittivät samalla tavalla kuin muutkin luonnon ilmiöt: jumalien avulla. Kun jumalat olivat ensin luoneet elottoman aineen tyhjästä, he lopuksi loivat elävät olennot elottomasta aineesta. Uskontoihin sisältyi usein ajatus, että elävät olennot luotiin sellaisiksi kuin ne ovat ja että kehitystä ei ole tapahtunut.

Kehitysopin käsitys

Darwinin tutkimusten perusteella jouduttiin myöntämään, että nykyisin olemassa olevat elolliset oliot ovat vähitellen kehittyneet yksinkertaisemmista. Elollisten olioiden perintötekijöissä tapahtuu koko ajan pieniä muutoksia, ja ympäristöön parhaiten sopeutuvat jäävät eloon. Perintötekijäin muutokset ovat aivan satunnaisia ja johtuvat mm. avaruussäteilystä. Jotkut muutokset ovat parannuksia, mutta enimmäkseen muutokset ovat huononnuksia. Jos olosuhteet muuttuvat, aikaisempi huononnus saattaakin olla parannus. Elollisten olioiden kehitystä tarkastellaan biologian opetuksen yhteydessä.

Elollinen on syntynyt elottomasta

Tutkijat arvelivat myös, että elolliset oliot olisivat alun perin kehittyneet elottomasta aineesta. Miller ja Oparin panivat pulloon maapallon alkuaikojen yleisimpiä aineita ja pommittivat näitä aineita mm. salamoilla tai ultraviolettisäteilyllä. Elollisten olioiden aineosia syntyi pulloon. Koe on toistettu lukuisia kertoja.

Syntyikö elämä meren pohjassa?

Nykyisin monet tutkijat olettavat, että elämää syntyi aluksi meressä (merenlahdissa tai meren syvänteissä tuliperäisissä paikoissa), joissa elämän ainesosia oli riittävästi. Tapahtumasarja kesti erittäin pitkään, mutta elämällä oli aikaa syntyä - miljardeja vuosia.

Tutkijat sanovat, että elämän syntyyn johtavan tapahtumasarjan pääpiirteet tunnetaan. Vaikka jotkut kohdat vaativat lisäselvityksiä, tutkijain valtavan enemmistön mielestä voidaan pitää varmana, että maapallon elämä on syntynyt elottomasta aineesta maapallolla kemiallisten reaktioiden tuotteena.

Suomessa myös evankelis-luterilainen kirkko siirtyi kehitysopin kannalle vuosisatamme alkupuolella. Meillä on kuitenkin edelleen uskonnollisia vähemmistöjä, jotka eivät hyväksy luonnontutkimuksen käsitystä elämän synnystä ja kehityksestä. Osa vähemmistöistä pitäytyy edelleen tiukasti Raamatun luomiskertomuksessa, osa tyytyy arvostelemaan elämän syntyä ja kehitystä käsittelevää teoriaa. Usein tässä arvostelussa käytetään virheellisiä mutta vaikeatajuisia todennäköisyyslaskelmia.

Onko elämää muualla kaikkeudessa?

Jos elämää on syntynyt maapallolla, on selvää, että sitä on syntynyt kaikilla niillä planeetoilla, joilla on samanlaiset olosuhteet kuin maapallolla. Meidän aurinkokunnassamme ei ole täsmälleen samanlaista toista planeettaa kuin maa, mutta muissa aurinkokunnissa sellaisia on mitä todennäköisimmin. Myös muilla kiintotähdillä kuin Auringolla on todettu olevan planeettoja.

Saattaa olla, että jollakin muulla planeetalla elämä on paljon vanhempaa ja pitemmälle kehittynyttä kuin maassa. Jotkut ovatkin esittäneet, että tuollaiset ihmistä pitemmälle kehittyneet olennot olisivat kauan sitten vierailleet maassa ja ihmiset olisivat luulleet heitä jumaliksi. Valtaosa tutkijoista on kuitenkin sitä mieltä, ettei tällaisia vierailuja ole tapahtunut, sillä välimatkat aurinkokuntien välillä ovat niin valtavat, että matkustaminen on vaikeaa.

Voidaan myös kysyä, olisiko elämä jossakin kaikkeuden osassa saattanut jatkua äärettömän kauan. Tähän kysymykseen emme pysty vastaamaan, koska meillä ei ole tietoja oman metagalaksimme ulkopuolelta. Mikäli kaikki meidän metagalaksimme aine on peräisin valtavan ainekasauman räjähdyksestä, meidän metagalaksissamme ei ole äärettömän kauan olemassa ollutta elämää.

Käsitysten (katsomusten) historiaa: Muinaisia todellisuuskäsityksiä, luonnollinen ja yliluonnollinen

Muinaisajan ihmiset ajattelivat, että yliluonnolliset voimat aiheuttivat tapahtumia, joita he eivät pystyneet muutoin selittämään. Usko yliluonnolliseen on säilynyt useimmissa uskonnoissa. Materialistiset elämänkäsitykset kuten marxismi hylkäävät täydellisesti uskon yliluonnolliseen.

Sellaisia elämänkäsityksiä, jotka eivät hyväksy kaikkeuden jakamista luonnolliseen ja yliluonnolliseen vaan katsovat, että vain luonnollisia tapahtumia on olemassa, kutsutaan naturalistisiksi elämänkäsityksiksi (natura = luonto).

Sellaisia elämänkäsityksiä, joiden mukaan tapahtumia joudutaan selittämään yliluonnollisella, kutsutaan supranaturalistisiksi (supra=yli- ).

Muinaisina aikoina ihminen oli monien luonnontapahtumien edessä voimaton. Hän yritti vedota yliluonnollisiin voimiin kuten aineettomiin henkiin luonnon taivuttamiseksi suosiolliseksi. Kuivilla seuduilla sateen aikaansaaminen saattoi olla papin tärkein tehtävä. Vaikka uskonnollisilla toimituksilla, joiden avulla sade pyrittiin saamaan aikaan, ei ollut mitään vaikutusta, inhimillinen hätä pakotti ihmiset turvautumaan tällaisiin keinoihin.

Taikausko ei ole lopullisesti hävinnyt edes länsimaisesta yhteiskunnasta. Suomessakin esiintyy seuraavia luonnonkansojen taikauskon jäänteitä. Lisäksi materialistiset elämänkäsitykset pitävät uskontoja taikauskona.

Luonnonolosuhteilla kuten kuun vaiheilla, tähtien asennoilla jne. saatetaan katsoa olevan vaikutusta ihmisten kohtaloon, tekoihin ja terveyteen. Erityisesti ikivanha tähdistä ennustaminen eli astrologia on säilynyt meidän päiviimme asti. Ennusteita eli horoskooppeja julkaistaan viikkolehdissä, ja on arvioitu yli miljoonan suomalaisen jossain määrin uskovan horoskooppeihin. Vaikka auringolta ja kuulla on tiettyjä vaikutuksia maapallolle (vuorovesi-ilmiö, magneettikentän muutokset jne.), todellisuustutkimus (tiede) ei ole voinut hyväksyä tähdistä ennustamista. Tutkijain laskelmat ovat osoittaneet tähdistä ennustajien laskelmat täysin paikkansa pitämättömiksi. Tähdillä ei ole ihmisten elämän sellaista vaikutusta kuin tähdistä ennustajat eli astrologit väittävät.

Magiaksi kutsutaan yritystä vaikuttaa luonnon tapahtumiin yliluonnollisen avulla. Edelleen meillä esiintyy myös luku-, sana- ja esinemagiaa. Erityisesti lukumagia hyvän- ja huonon onnen lukuineen on edelleen laajalle levinnyttä.

Monet maagiset luvut ovat peräisin ajanlaskuun liittyvistä asioista. Viikonpäivien lukumäärä seitsemän syntyi alun perin luonnollisen kuukauden jakamisesta kuun vaiheiden (uusikuu, molemmat neljännekset, täysikuu) mukaan neljään osaan. Joka seitsemäs päivä ei uskallettu ryhtyä ratkaiseviin toimiin, koska kuun vaiheita pidettiin maagisina. Näin syntyi alun perin lepopäivä.

Babylonialaisten huonon onnen luku oli 19, joka laskettiin kaavalla 7x7-30 eli viikon päivien lukumäärä kerrottuna itsellään ja vähennettynä kuukauden päivien lukumäärällä. Juutalaisten ja kristittyjen huonon onnen luku 13 lasketaan mutkikkaammalla kaavalla 7x7x7-11x30.

Jo muinaisessa Kiinassa tunnettiin taikaneliöt. Taikaneliössä määrätty määrä ensimmäisiä lukuja, esim. luvut 1,2,3,4,5,6,7,8,9 on ryhmitetty neliön muotoon siten, että vaaka- ja pystyrivien sekä neliön lävistäjien lukujen summa on sama. Kun tällaisen taikaneliön luvut piirrettiin esimerkiksi kaulakoruun, tämän korun saatettiin ajatella tuottavan hyvää onnea, esimerkiksi sen ajateltiin suojaavan sairauksilta.

Muinaisessa Kreikassa ns. kolmioluvut olivat myös maagisia lukuja. Kolmioluku syntyy siten, että lukuja lasketaan yhteen. Kolmiolukuja ovat esimerkiksi seuraavat: 1 + 2 = 3, 1 + 2 + 3 = 6, 1 + 2 + 3 + 4 = 10 jne. Meidän kulttuurissamme erittäin kuuluisa on kristittyjen "pedon luku" 666, joka on seuraava summa:

1 + 2 + 3 + 4 + 5 + 6 + 7 + 8 + 9 + 10 + 11 + 12 + 13 + 14 + 15 + 16 + 17 + 18 + 19 + 20 + 21 + 22 + 23 + 24 + 25 + 26 + 27 + 28 + 29 + 30 + 31 + 32 + 33 + 34 + 35 + 36.

"Pedon luvun" luvut esiintyvät myös kuuluisassa taikaneliössä, "auringon neliössä".

Sanamagiaa käytetään erityisesti "ihmeparantamisessa". Parantaja lausuu joitakin sanoja ja koskettaa parannettavaa, ja näin uskotaan sairauden paranevan. Lääketutkimus (lääketiede) ei usko ihmeparantamisen voimaan. Jos kyseessä on puhtaasti hermostollinen häiriö, siihen voidaan ehkä vaikuttaa ns. suggestiolla, mutta bakteerit ja virukset eivät piittaa sanamagiasta.

Myös onnea tuottavia esineitä tai "parantavia magneetteja" käytetään yhä. Ne ovat jäänteitä esinemagiasta.

Joillakin henkilöillä uskotaan olevan yliluonnollisia kykyjä. Esimerkiksi Intiassa uskottiin, että papit pystyivät kävelemään hehkuvilla hiilillä ainoastaan yliluonnollisten kykyjen avulla. Todellisuudessa kuka tahansa, jolla on riittävän paksu nahka jalkapohjissa voi kävellä oikean lämpöisillä (n. 600o C) hiilillä, koska jalkapohjasta höyrystyvä hiki riittää suojaamaan n. 6-8 askeleen verran. Äskettäin hiilillä kävelemiskursseja on ryhdytty pitämään Suomessakin.

Vielä viime vuosisadalla Suomessakin monet uskoivat noitiin. Noitien uskottiin pystyvän yliluonnollisilla kyvyillään aiheuttamaan toisille ihmisille sairauksia ja vahinkoa. Kristillisellä keskiajalla Euroopassa poltettiin useita miljoonia ihmisiä, joukossa myös lapsia, roviolla noituudesta syytettyinä. Noitien polttaminen on ollut taikauskon hirveimpiä seurauksia.

Nykyhetken Suomessa esiintyy erityisesti uskoa ennustajiin. Ennustajien uskotaan yliluonnollisten kykyjen avulla Pystyvän kertomaan tulevaisuuden tapahtumista. Ennustuksista kertovia aikakauslehtiä ostetaan meilläkin innokkaasti, mutta kun ennustukset eivät toteudu, asia unohdetaan. Tutkijat eivät ole pystyneet osoittamaan, että ennustajat kykenisivät arvausta parempiin saavutuksiin.

Myös okkultismi eli salatiede on viime vuosina ollut Suomessa leviämässä. Okkultismin, lajeja ovat mm. telepatia eli kuviteltu kyky lukea muiden ihmisten ajatuksia, ennustamistaito, aaveiden esiin manaaminen, esineiden siirtely ajatuksen voimalla jne. Onpa okkultismista pyritty tekemään todellisuustutkimusta (tiedettä) nimellä parapsykologia.

Okkultismi nojaa yhtäältä vanhaan taikaoppiin, jota Suomessa edustaa Mustan raamatun nimellä kulkeva keskiaikainen juutalainen taikakirja (viralliselta nimeltään Kuudes ja seitsemäs Mooseksen kirja), toisaalta intialaisperäiseen taikuritaiteeseen. Ajatusten lukemiskykyä on yritetty todistaa myös tilastoja tekemällä. On saatu aikaan varsin vakuuttavan näköisiäkin tilastoja, mutta kun tutkijat ovat ryhtyneet penkomaan asiaa, on aina ilmennyt, että olosuhteisiin on sisältynyt huijauksen mahdollisuus. Erityisesti C. E. M. Hansel on kirjassaan ESP ja parapsykologia, kriittinen arvio, tarkastellut kuuluisimpia tapauksia ja todistanut huijauksen mahdollisuuden olemassaolon.

Läheisesti okkultismiin liittyy myös usko aineettomiin henkiin. Taikakeinoilla okkultikot yrittävät manata henkiä esiin.

Muinaiset ihmiset ajattelivat, että kaikilla olioilla, jopa elottomilla olioilla kuten kivillä, oli jonkinlainen sielu tai henki, joka, vaikutti luonnontapahtumiin. Kun ihminen esimerkiksi unessa saattoi kuvitella olevansa jossakin muussa paikassa kuin siinä, missä hänen lähimmäisensä havaitsivat hänen nukkuvan, alettiin ajatella, että tämä sielu voisi irtaantua ruumiista ja vaeltaa ympäriinsä. Aluksi sielua ei käsitetty varsinaisesti aineellisen todellisuuden vastakohdaksi vaan sitä pidettiin pikemminkin oleellisena osana luontoa. Muinaisen antiikin kertomuksista ilmenee, että erityisen mahtavien ihmisten ajateltiin voivan saavuttaa kuolemattomuuden, jolloin heistä tuli jumalia.

Aasiassa kehittyi uskontoja, joiden piirissä sielun ajateltiin olevan aina kuolematon. Hindulaisen kuolemattomuusopin mukaan sielu siirtyi kuoleman jälkeen johonkin toiseen ihmiseen. Riippuen siitä, miten hyvin ihminen täytti velvollisuutensa, sielu siirtyi joko ylemmän tai alemman kastin ihmiseen, joskus myös eläimeen.

Pappiskastiin kuuluva saattoi lopulta irrota syntymän ja kuoleman ketjusta yhtymällä jumalaan.

Muinaisegyptiläiset ajattelivat, että kuolemattomuus voitiin saavuttaa ruumiin palsamoinnilla. Palsamointi on toimitus, jonka avulla eräät kuolleen ruumiin osat tehdään mätänemättömiksi sopivia aineita käyttäen. Egyptiläiseen kuolemattomuususkoon liittyi viimeinen tuomio, jossa sielut tuomitaan sen mukaan, kuinka ne ovat käyttäytyneet ihmisen eläessä. Myöhemmin kuolemattomuus ajateltiin voitavan saavuttaa pelkästään hyvillä töillä tai uskomalla ns. vapahtajajumaliin. Lopulta eräissä uskonnoissa alettiin ajatella, että kaikki sielut tuomitaan riippumatta siitä, ovatko ihmiset olleet uskontokunnan jäseniä vai eivät. Vääräuskoisten sielujen ajateltiin joutuvan ikuiseen kidutukseen, oikeauskoisten sielujen ikuiseen onneen. Kaikkein selvimpänä tämä oppi esiintyy islamissa.

Myös Suomessa esiintyy vielä paljon uskoa kuolemanjälkeiseen elämään. Lähes puolet kansasta uskoo sekä kuolemanjälkeiseen autuuteen että kuolemanjälkeiseen kidutukseen.

Elämänkäsityksenä usko magiaan, henkiin tai sieluun sekä usko kuolemanjälkeiseen elämään liittyvät kaikki ns. idealistiseen elämänkäsitykseen. Henkeä tai sielua pidetään tässä elämänkäsityksessä ensisijaisena materiaan (aineeseen) verrattuna.

Nykyaikainen todellisuustutkimus (tiede) ei enää pidä unia todisteena sielun olemassaolosta. Unet ovat aivojen kemiallista toimintaa sinä aikana kun nukumme. Usein unet heijastelevat pelkojamme tai toiveitamme. Pohdimme asioita, kun nukumme, ja aivomme kuvittavat omia pohdiskelujamme. Joillakin ihmisillä on tapana nähdä myös niin sanottuja päiväunia. Jos jokin asia ei kiinnosta meitä koulussa, saatamme pysähtyä uneksimaan kokonaan muista asioista. Silloin saattaa käydä niin, että emme huomaa, mitä opettaja puhuu tai emme edes huomaa, mitä hän kysyy meiltä.

Suomalainen tutkija Reima Kampman on tutkinut ns. sivupersoonailmiötä. Hypnoosissa, joka on unen kaltainen tila, tutkittava saattaa kertoa olevansa kokonaan toinen ihminen. Tämä toinen ihminen ei kuitenkaan koskaan tiedä sellaisia asioita, joita sama valveilla oleva ihminen ei olisi saattanut joskus kuulla tai lukea kirjoista. Sivupersoonailmiö ei siten ole mikään todiste sielunvaellusopin puolesta. Ihminen kehittää sivupersoonassa itselleen tavallaan varapersoonan siltä varalta, että hänen normaali minä joutuu liian kovalle koetukselle. Skitsofrenia- nimisessä mielisairaudessa ihminen saattaa koko ajan kuvitella olevansa jokin menneisyyden suurmies tai -nainen.

Tutkijat eivät ole löytäneet mitään todisteita kuoleman jälkeisen elämän tai aineettoman sielun olemassaolosta. Kukaan todella kuollut ei ole herännyt uudestaan henkiin. Joskus kuoleman rajamailla oleva henkilö on saattanut parantua, ja jotkut uskonnolliset henkilöt ovat kokeneet tässä yhteydessä uskonnollisia elämyksiä. Nämä elämykset ovat olleet aina kokijan oman uskonnon mukaisia. Koska eri uskontojen kuvitelmat kuoleman jälkeisestä olotilasta ovat erilaisia, nämä kuolemaisillaan olleiden henkilöiden elämykset voidaan selittää aivan tavallisina unina.

Jos tutkijat eivät ole löytäneet todisteita sielun olemassaolosta, miksi uskoa sieluun ja kuoleman jälkeiseen elämään sitten esiintyy? Jokainen elävä olio pyrkii luonnostaan elämään mahdollisimman kauan. On sanottu, että eläimet eivät koskaan ajattele kuolevansa. Jos ihmisissä ei olisi voimakasta elämäntahtoa, ihminen ei pystyisi kilpailemaan muiden eläinlajien kanssa ja usein vihamielisiä luonnonolosuhteita vastaan vaan ihmiset kuolisivat sukupuuttoon.

Tehtäviä:

1. Miten tutkijat yleensä olettavat maapallon elämän saaneen alkunsa?

2. Pohtikaa kysymystä siitä, miten maapallon ulkopuolella oleviin älyllisiin olentoihin voitaisiin yrittää saada yhteys.

3. Mitä tarkoittavat naturalismi ja supranaturalismi?

4. Mitä taikauskon muotoja voidaan tavat nykyaikaisissa yhteiskunnissa?

5. Miten uskon sieluun arvellaan syntyneen?

6. Mitä uskonto ja ateismi ovat

Uskonto ja uskonnottomuus: Aineellinen todellisuuskäsitys ja jumalattomuus (ateismi)

Elämänkäsitykset jakautuvat kahteen suureen pääryhmään, aineellisiin (materialistisiin) ja ei-aineellisiin (idealistisiin). Aineellinen on elämänkäsitys, jonka mukaan aine on ensisijainen ja sielu, henki jne. ovat toissijaisia, aineen tuotteita tai toimintoja.

Idealismi on aineellisen todellisuuskäsityksen vastakohta. Idealismi on elämänkäsitys, joka ei myönnä aineen ensisijaisuutta.

Vaikka idealistinen elämänkäsitys ei ole välttämättä uskonnollinen, uskonnot muodostavat suurimman ryhmän idealistisia elämänkäsityksiä.

Ateistiseksi kutsutaan todellisuuskäsitystä, joka selittää kaikki ilmiöt ilman uskontoa. Sana ateismi johtuu kreikan kielen sanoista a = ei ja teos = jumala.

Ateismi on olemassaoloa koskeva oppi. Ateismin mukaan ei ole olemassa jumalia. Ateismin vastakohta on teismi. Teismin mukaan jumalia tai jumala on olemassa. Koska olemassaolon ja ei - olemassaolon välillä ei ole mitään, ateismi ja teismi ovat olemassaoloa koskevina käsityksinä ainoat mahdolliset.

Ateisti on ihminen, joka pitää ateismia totena.

Teisti on ihminen, joka pitää teismiä totena.

Agnostikko on ihminen, joka ei ole varma siitä, kumpi on tosi, ateismi vai teismi.

Naturalismi on elämänkäsitys, jonka mukaan luonto (natura) on kaiken käsittävä eikä ole olemassa mitään yliluonnollista.

Joskus on väitetty, että ateismi on kielteinen elämänkäsitys, koska sanassa ateismi esiintyy kieltosana ei. Käytännön elämässä on joskus mukavaa jakaa elämänkäsitykset kieltosanaa käyttäen, mutta tähän ei tarvitse millään tavalla liittyä toisen osapuolen leimaamista jollakin tavalla kielteiseksi. Esimerkiksi Suomen puolueet jakautuvat sosialistisiin puolueisiin ja ei-sosialistisiin puolueisiin. Tästä huolimatta ei väitetä, että ei-sosialistiset puolueet olisivat jotenkin kielteisempiä kuin muut.

Jotkut ateistiset elämänkäsitykset määrittelevät itsensä ilman ei-sanaa. Esimerkiksi marxismi sanoo olevansa todellisuustutkimukseen perustuva (tieteellinen) elämänkäsitys. Kun elämänkäsityksen perustana käytetään pelkästään todellisuustutkimusta (tiedettä), silloin ei tarvita uskontoa.

Uskonto ja uskonnottomuus: Mikä on uskonto

Intian ateistikeskuksen johtaja Lavanam määrittelee ateismin uskonnon jälkeisen yhteiskunnan todellisuuskäsitykseksi.

Ateismin sanakirjassa (Dictionary of Atheism, Internetissä) uskonto määritellään järjestäytyneeksi jumaluskoksi.

Kun uskontoja ryhdyttiin tutkimaan, syntyi varsin pian kiistaa siitä, kuinka uskonto tulisi määritellä. Asiasta ei ole päästy täydelliseen yhteisymmärrykseen. Erityisesti uskontojen edustajat ja ateistit ovat eri mieltä uskonnon määritelmästä. Määritelmien avulla yritetään vaikuttaa ihmisten elämänkäsitykseen, ja kumpikin ryhmä haluaa käyttää omalle elämänkäsitykselle edullista määritelmää. Professori Leuba onkin koonnut teokseensa Uskonnon psykologinen tutkimus yhteensä 48 erilaista uskonnon määritelmää.

Kuuluisa kulttuurien tutkija James Frazer määritteli uskonnon teoksessaan Kultainen oksa seuraavasti: "Uskonnolla ymmärrän ihmistä korkeampien voimien lepyttämistä tai puolelleen saattamista. Näiden voimien on uskottu johtavan ja valvovan luontoa ja ihmiselämää."

Toinen kuuluisa tutkija Edward B. Tylor sanoo, että uskonto on uskoa yliluonnolliseen.

Näitä uskonnon määritelmiä on joskus väitetty liian suppeaksi. Ns. alkuperäistä buddhalaisuutta ei voitaisi näiden määritelmien valossa pitää uskontona. Toisaalta on väitetty, että ns. alkuperäinen buddhalaisuus ei ole uskonto vaan elämänkäsitys.

Tunnettu herja, jonka uskovaiset heittävät ateisteille, on, että jokainen uskoo johonkin. Erityisesti tätä väitettä on käytetty marxilaisia vastaan. On mm. haluttu väittää, että marxismi on uskonto. Amerikkalainen J. Milton Yinger on kehittänyt uskonnon määritelmän, jonka mukaan jokainen elämänkäsitys, joka vastaa ns. perimmäisiin kysymyksiin, on uskonto. Tietenkään marxilaiset eivät ole hyväksyneet tällaista uskonnon käsitteen laajentamista. Tässä määritelmässä on sekoitettu uskonnollinen usko ja todellisuustutkimuksen perusteltu käsitys.

Ateismi taas on sitä mieltä, että uskontojen ja ateismin välinen kiista ei ole kahden erilaisen uskon välinen kiista vaan todellisuustutkimukseen (tieteeseen) perustuvan elämänkäsityksen ja uskontojen välinen kiista. Eräät ateistit ovat halunneet määritellä uskonnon elämänkäsitykseksi, joka ei ole todellisuustutkimuksen mukainen (tieteellinen).

Marxismi-leninismin mukaan uskonto voitiin määritellä seuraavien piirteiden avulla:

1. Uskonto on pitkälle kehittynyttä taikauskoa, magiaa. Uskonto pyrkii korvaamaan todellisen vaikuttamisen kuvitteellisella. Uskonnon perustana on virheellinen käsitys tapahtumien pohjimmaisista syistä.

2. Uskonto on eräs idealistisen elämänkäsityksen muoto.

3. Uskonto on yhteiskunnallisen tietoisuuden vääristynyt muoto, jonka avulla pyritään ylläpitämään luokkayhteiskuntaa.

4. Uskontoon liittyy voimakas tarve puolustaa uskonnon oppeja. Vasta kertomusten puolustaminen ja tosina esittäminen tekee niistä uskontoa.

Suomalainen tutkija Jouko Siipi selvitteli vv. 1962-1964 kirkosta eroamista sosiaalisena ilmiönä kirjassaan Luopumisen aika. Hänen mukaansa seurakunnan jäsenet jakautuivat seuraaviin ryhmiin:

1. Kääntyneet (uskoon tulleet)

2. Kilvoittelijat (uskossa olevat)

3. Hyväksyjät

4. Hyötyilijät

5. Välinpitämättömät

6. Maallistuneet

7. Epäuskonnolliset

8. Kirkonvastustajat

Siiven tutkimus osoittaa, että uskontokunnan jäseninä saattaa olla jopa uskontokunnan vastustajia.

Osmo Koskelainen teki 1968 väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki. Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

1. Usko uskonnon opinkappaleisiin

2. Aatteellinen uskonnollisuus

3. Kirkon kannattaminen

4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen

5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Uskontoon siis liittyy ensiksi joukko todellisuuden luonnetta koskevia väitteitä. Toiseksi uskontoon liittyy joukko yhteisöä ja käyttäytymistä koskevia ohjeita.

Kolmanneksi uskontoon liittyy uskonnon laitosten, henkilökunnan, rakennusten jne. tarpeellisina pitämistä.

Neljänneksi uskontoon liittyy määrättyjen kaavojen mukaan suoritettavaa toimintaa kuten jumalispalvontaa temppeleissä, jumalien avuksi huutamista rukoilemalla jne.

Viidenneksi uskontoon liittyy uskonnollisia kokemuksia. Uskovainen voi esimerkiksi ajatella olevansa suorassa yhteydessä johonkin jumalaan. Lisäksi uskovainen voi kokea voimakasta mielenliikutusta osallistuessaan uskonnollisiin menoihin. Osallistujat saattavat tutista, huutaa, itkeä jne. Monissa uskonnoissa tanssi on osa uskonnollisia menoja.

Uskontojen ja ateismin välinen kiista liittyy myös käsityksiin todellisuuden rajoista.

Uskonnon määritelmä Dictionary of Atheismissa (Ateismin sanakirjassa)

Uskonto on järjestäytynyttä jumaluskoa.

Käsitysten (katsomusten) historiaa: Todellisuuskäsitysten historiaa

Leakey'n ja Lewin'in teoksen Ihmisen synty mukaan ihmiseksi nimitettäviä eläviä olentoja on elänyt maapallolla jo useiden miljoonien vuosien ajan. Vuosina 1000 000–100 000 ennen ajanlaskumme alkua ihmisillä ei kaivausten perusteella tiedetä olleen varsinaista uskontoa. Klausin ja Buhrin filosofian sanakirjan mukaan tämä johtui siitä, ettei keräily- ja metsästystalous luonut edellytyksiä mielikuvituksen käytölle. Ihmisten aika kului ruuan hankinnassa, ja ajattelu koski pääasiassa jokapäiväistä elämää. Oma ryhmä tyydytti yhteisöllisiä tarpeita.

Merkkejä uskonnosta tavataan vasta Gromagnonin ihmisellä, joka eli noin 40 000 - 50 000 vuotta sitten. Nämä ihmiset hautasivat kuolleensa tavalla, josta voidaan päätellä, että kuolleiden ajateltiin jatkavan elämäänsä jossakin muualla. Kuolleiden mukana haudattiin mm. käyttöesineitä, joita vainajien ajateltiin tarvitsevan tulevassa elämässä.

Työvälineiden kehitys muutti sekä taloutta että ajattelua. Ajattelu muuttui käsitteellisemmäksi ja mahdollisti myös mielikuvituksen käytön. Vanhimpia uskonnollisen ajattelun muotoja olivat vahinkoa tuottava magia, metsästystaiat ja totemismi. Esimerkiksi polttamalla vihollista esittävä veistos ajateltiin voitavan tuottaa vahinkoa myös viholliselle. Metsästystaikojen avulla parannettiin riistaonnea. Heimon tai perheen toteemi oli jokin eläin- tai kasvilaji, josta ryhmän ajateltiin polveutuvan ja jota ei saanut syödä.

Käsitteellisen ajattelun kehittyessä luonnonilmiöitä ryhdyttiin selittämään ihmisyhteisöistä tutuilta käsitteillä. Ajateltiin, että myös muissa elollisissa olioissa ja jopa elottomissa olioissa vaikuttaisi inhimillisten pyrkimysten tapaisia voimia. Aluksi sielua ei käsitetty aineettomaksi, vaan esimerkiksi metsäneläimillä ajateltiin olevan aineelliset "isännät" joita hellyttelemällä saatiin hyvä saalis. Myös ihmisen sielu kuviteltiin aluksi pieneksi madon, linnun tms. kaltaiseksi olennoksi, joka omistajansa nukkuessa saattoi livahtaa omille teilleen.

"Kaksoisolentojen" keksiminen, alkukantainen kahtiajako merkitsi ensimmäistä askelta idealistisen elämänkäsityksen suuntaan.

Varhaisissa kansantaruissa todellisuustutkimus (tiede), taide, moraali ja uskonto eivät ole vielä erkaantuneet toisistaan. Vasta kun alkukantaiseen yhteisöön alkoi syntyä työnjako ja henkinen työ alkoi erkaantua ruumiillisesta työstä varsinainen idealistinen elämänkäsitys tuli mahdolliseksi. Henkiolentoja oli aluksi suuri määrä, ja ne suorittivat kukin jotakin erityistehtävää. Kun yhteiskuntaan ilmestyi eri tehtäviä suorittavia päälliköltä (kuninkaita, pappeja, sotapäälliköitä, kirjureita, sanansaattajia jne.), myös henget kuviteltiin niiden kaltaisiksi olennoiksi, jumalaksi. (Vrt. antiikin historia.)

Kun yhteiskunta muuttui yksinvaltaiseksi, myös jumalat saivat esimiehen, ylijumalan. Eri uskonnoissa ylijumala sai erilaisia tehtäviä, mutta useimmiten hän oli luojajumala, se jumala, jonka katsottiin luoneen maailman. Hinduismissa Brahma on luojajumala, jonkinlainen maailmansielu, ihmisille etäinen, harvoin veistoksin kuvattu. Sen sijaan Vishnu, säilyttäjäjumala, on usein kuvattu ja paljon palvottu.

Vishnu on myös tullut eri muodoissa ihmisten keskelle. Kuuluisimmat näistä hahmoista ovat Rama sekä vapahtajahahmo Krishna. Hindujumalan kolmas persoonallisuus Shiva puolestaan on hävittäjäjumala luonnon kiertokulussa. Shivan tanssi kuvaa kaikkeuden rytmiä ja tuhoa.

Luonnonjumalat kuten auringonjumala ja hedelmällisyyden jumala saivat väistyä yksinvaltiasjumalan tieltä. Äärimmilleen tämä jumalan yksinvaltius kehittyi juutalaisuudessa. Jahve, jonka nimen tarkkaa ääntämistäkään ei tiedetä, koska jumalan nimeä ei saanut lausua ääneen, kehittyi vähitellen juutalaisten heimojumalasta kaikkeuden herraksi, joka oli kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaiken moraalin määrääjä. Babyloniaan vankeuteen joutuneet juutalaispapit, jotka haaveilivat paluusta isiensä maahan, loivat kansalleen Jahven johdatusta ylistävän historian.

Auringonjumalat ja hedelmällisyyden jumalat eivät kuitenkaan hävinneet. Nämä jumalat pystyivät herättämään henkiin luonnon keväällä, ja jo muinaissumerilaisissa taruissa nämä jumalat pystyivät kuolemaan ja heräämään kuolleista. Muinaisintialaiset Buddha, Jaina ja Krishna (Buddha ja Jaina ovat olemassa olleita sankareita, Krishnan alkuperä on jonkin verran epäselvä) halusivat eri keinoin vapauttaa ihmiset entisestä olotilasta. Mithra oli alun perin muinaisarjalaisten valon jumala, mutta vähitellen hänestä tuli Persiassa ihmiskunnan suojelija ja petollisuuden kostaja. Persian valtakunnan kutistuttua roomalaiset sotilaat levittivät mithralaisuutta kaikkialle Rooman valtakuntaan. Mithra oli eräs kaikkein kuuluisimpia vapahtajajumalia, mithralaisuus lupasi epävarmaa ja vaarallista elämää eläville sotilaille kuolemattomuuden ja kuoleman jälkeisen hyvityksen elämän vaikeuksista. Tunkeutuipa eräs hedelmällisyyden jumala, Dionysos muinaiskreikkalaisten jumalien joukkoon pappien vastustuksesta huolimatta, ja näin syntyi kuolemattomuutta lupaava orfilainen lahko.

Vapahtajauskonnoissa jumaluuden toinen persoonallisuus astui maan päälle, otti ihmisen hahmon, kärsi ja kuoli ihmisten syntien tähden ja on antava häneen uskoville iankaikkisen elämän.

Erityisesti orjien keskuuteen levisi kristinusko, joka varhaisimmissa muodoisaan sisälsi buddhalaisuuden ja jainalaisuuden tapaan ihmisten tasa-arvoa korostavia aineksia. Kun kristinuskon kannatus koko valtakunnassa oli noin 10 %, ja viimeinen mithralainen keisari oli kaatunut taistelussa mithralaista Persiaa vastaan, keisarit päättivät vaihtaa aikaisemmin suosimansa mithralaisuuden kristinuskoon. Mithralainen paavi hävisi Rooman Vatikaanin kukkuloilta, ja tilalle tuli kristinuskon paavi.

Kun kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto, valtio alkoi käyttää uskontoa kansan hallitsemiseen aivan samalla tavalla kuin se oli aikaisemmin käyttänyt muita uskontoja. Orjien uskonnosta oli tullut keisarien ja ylimysten uskonto.

Kristinusko oli juutalaista alkuperää, ja vaikka kristinuskossa esiintyy muista uskonnoista tuttu kolmiyhteinen jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki), kristinusko pitää itseään yksijumalaisena uskontona. Kolmiyhteisen jumalan lisäksi kristinuskoon kuuluu jumalan vastustaja, paholainen, jota kristityt kutsuvat Saatanaksi, Suomessa myös vanhan slaavilaisen ukkosenjumalan mukaan Perkeleeksi. Jumalan ja paholaisen lisäksi kristinuskoon kuuluu henkiolentoja, jumalan sanansaattajia, enkeleitä. Kristinuskoa vanhemmista uskonnoista erityisesti zarathustralaisuus on korostanut jumalan ja paholaisen taistelua.

Sen sijaan islamissa yksijumalaisuusvaatimus on viety kristinuskoa pitemmälle. Jumalan kolmiyhteisyyttä ei islamissa suvaita. Kuitenkin islamissakin esiintyy jumalan päävastustaja paholainen sekä erilaisia henkiä ja enkeleitä. Ankara islamin jumala (Allah = jumala) käski kannattajansa pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan, ja tämä sopi hyvin Muhammedin seuraajalle, jotka halusivat tulla suurten valtioiden hallitsijoiksi.

Historiallisesti uskonnot ovat olleet hyvinkin erilaisia. Ne ovat heijastaneet oman aikakautensa yhteiskunnallisia oloja. Ateismi oli Neuvostoliiton ja monien sosialististen maiden elämänkäsitys, kristinusko on kapitalististen maiden laajimmalle levinnyt elämänkäsitys, islam on levinnyt laajasti arabimaihin, Afrikkaan ja Aasiaan, hindulaisuus on Intian ja eräiden muiden Aasian alueiden uskonto ja hindulaisuudesta versonutta buddhalaisuutta tavataan etenkin Taka-Intiassa ja Japanissa, mutta myös Kiinassa ja eräissä muissa Aasian maissa.

Buddhalaisuuden "pieni vaunu" on oikeastaan pikemmin elämänkäsitys kuin uskonto, sillä alkuperäinen buddhalaisuus ei puhu Jumalasta tai jumalista. Buddhalaisuuden "suuri vaunu" on monijumalainen samaan tapaan kuin hinduismi. Näin ollen riittää, että tarkastellaan seuraavassa jumalaa, joka esiintyy kristinuskossa, islamissa ja brahmalaisessa hinduismissa. Tämä jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaikkialla läsnä oleva. Hindulaisuudessa jumala on lisäksi kaiken sisältävä, ja kristinuskon jumala on lisäksi kaikkihyvä. Jumala palkitsee hyvän ja rankaisee pahan. Pääasiassa jumala suorittaa tämän rankaisemisen ja palkitsemisen kuoleman jälkeisessä elämässä, mutta tästä huolimatta uskovainen voi rukouksien avulla kääntyä jumalan puoleen. Kristinuskossa ja islamissa kuolemanjälkeinen palkitseminen tapahtuu taivaan ikuisissa iloissa ja kuoleman jälkeinen rankaiseminen tapahtuu helvetin ikuisissa tuskissa. Joissakin uskonnon muunnoksissa esiintyy myös taivaan ja helvetin välimuotoja kuten katolisen kirkon kiirastuli, joka on väliaikainen rangaistus. Hindulaisuudessa rankaiseminen tapahtuu tavallisesti siten, että sielu joutuu, alempaan olentoon, palkitseminen siten, että seuraavassa elämässä syntyy ylempään kastiin tai suorastaan yhtyy Brahmaan. Kuitenkin sekä taivas että helvetti esiintyvät sekä hindulaisessa että buddhalaisessa tarustossa.

Jo vuosituhansia sitten ateistit kysyivät uskovaisilta, että jos jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, miksi hän ei poista kärsimystä. Oikeaoppinen muslimi saattaa vastata tähän, että kaikkivaltias jumala voi olla mitä tahansa, hyvä tai paha. Kun kristityt väittävät, että jumala on hyvä, heidän on paljon vaikeampi vastata tähän kysymykseen. Hindulaisuudessa hävittäjäjumala Shiva voi olla myös väkivaltainen, mutta väkivaltaa jumalat käyttävät vain pahaa vastaan. Hyvän ihmisen kärsimys on ristiriita myös hinduismissa. Vapaata tahtoa hinduismi ei tunne länsimaisessa mielessä, joten kärsimystä ei selitetä vapaan tahdon avulla.

Toisaalta hindut uskovat ihmisen voivan tahdollaan edistyä niin, että hän seuraavassa elämässä syntyy korkeammalle asteelle tai suorastaan yhtyy Brahmaan.

Ateistit ovat myös kysyneet, miksi kaikkitietävä jumala on kaikkivaltiaana luonut ihmisen, joka ei pysty olemaan hyvä. Tavallisesti kristityt vastaavat tähän, että jumala on jättänyt ihmiselle valinnan vapauden. Tähän ateistit vastaavat uudella kysymyksellä: miksi kaikkitietävä jumala on antanut ihmiselle valinnan vapauden, jos hän kaikkitietävänä tiesi, että ihminen tulee käyttämään vapauttaan väärin.

Ateistit itse vastaavat tähän kysymykseen (koskapa ovat ateisteja), ettei ole olemassa kaikkivaltiasta ja kaikkitietävää olentoa, jumalaa. Ateistit sanovat, että emme tarvitse uskontoa luonnon tapahtumien selittämiseen, ne selittävät meille todellisuustutkimus (tiede). Ateistit sanovat, että emme tarvitse uskontoa ollaksemme moraalisia, vaan moraali on aina olemassa, se on ihmisyhteisön oma tuote.

Ateismin ongelma ei ole selittää luontoa tai elämää ilman uskontoa. Todellisuustutkimus (tiede) ja ateistiset ajattelijat ovat luoneet elämänkäsityksen, joka on omassa lajissaan täysin tyydyttävä. Ateismin ongelma ei ole sekään, että ihmiset keksisivät omasta päästään kaikenlaisia uskontoja. Kokemus osoittaa, että jos lapselle ei opeteta uskontoa, hän ei sellaista omasta päästään kaksi. Ateismin ongelma ei ole, että jotkut ihmiset eivät ajattele samalla tavalla kuin ateisti. Ateismi on perinteisesti ollut ajattelun vapauden esitaistelijoita.

Onko ateistin elämä sitten aivan ongelmatonta? Niissä maissa, joissa ateisteja on valtava enemmistö, ateismi ei haittaa millään tavoin kansalaisen elämää.

Niissä maissa, joissa ateistit ovat vähemmistönä, ateistin elämä ei ole aivan ongelmatonta. Edellä todettiin, että uskontoon liittyy voimakas tarve puolustaa uskonnon oppeja. Usein uskontoon liittyy voimakas tarve käännyttää kaikki muut ihmiset oman uskonnon kannattajiksi. "Alistakaa kaikki kansat minun ikeeni alle", sanoi muinaisen Assyyrian jumala Assur. "Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni", sanoi kristittyjen Jumalan toinen persoonallisuus Jeesus. Opetuslapsiksi tekemistä ei ole suoritettu vain opettamalla vaan myös miekalla ja verellä.

Uskontojen kesken on aikaisemmin käyty lukuisia verisiä sotia. Kun ateistienemmistöisestä Neuvostoliitosta oli tullut merkittävä maailmanpoliittinen voimatekijä, uskonnot ryhmittyivät yhteisrintamaan ateismia vastaan. Neuvostoliiton kaaduttua esimerkiksi muslimit ja kristityt ovat taas alkaneet sotia (esimerkiksi Bosnia-Herzegovinassa).

Tehtäviä:

1. Mitä tarkoittavat materialismi ja idealismi? Mitä tarkoittaa ateismi?

2. Miten yhteiskunnallinen kehitys vaikutti ihmisten käsityksiin jumalista?

3. Minkä ristiriidan pahan olemassaolo aiheuttaa kristinuskolle ja hinduismille?

Uskonto ja uskonnottomuus: Tunnetuimmat jumalatodistukset

Kaikki uskonnot sisältävät väitteitä, joita ei voida todistaa todellisuustutkimuksen avulla. Monet papit myöntävät avoimesti, ettei jumalan olemassaoloa voida todistaa. Vuosituhansien aikana uskonnot ovat kuitenkin kehittäneet joukon ns. jumalatodistuksia. Vaikka joku pappi keskustelussa ateistin kanssa saattaa myöntää, ettei jumalan olemassaoloa voida jumalatodistusten avulla todistaa, hän saattaa hetken kuluttua toisessa tilaisuudessa pitää puheen, jossa hän käyttää perinteisiä jumalatodistuksia.

Vaikka jumalatodistukset on todettu kestämättömiksi, niitä käytetään yhä silloin, kun ihmisiin halutaan vaikuttaa uskonnon hyödyksi. Vaikka itse todistukset ovat kestämättömiä, ne vaikuttavat ihmisiin tunnetasolla.

Todellisuustutkimuksen mutkistuessa myös todellisuustutkimuksen (tieteen) salakaapuun verhottuja jumalatodistuksia tulee markkinoille, erityisesti katolisten yliopistojen filosofian laitoksilta.

Niissä maissa, joissa ihmisten enemmistö on uskovaisia, uskovaiset usein ajattelevat, että ateistit keskittyisivät kumoamaan jumalatodistuksia. Niissä maissa, joissa ateistit ovat enemmistönä, tällaista ei esiinny. Viimeksi mainituissa maissa ateistit tyytyvät kehittämään omaa elämänkäsitystään ja siihen perustuvaa elämäntapaa.

Suomen Gallup Oy tutki vuonna 1973 suomalaisten suhtautumista ns. jumalatodistuksiin. Noin 64 % suomalaisista piti jotakin jumalatodistusta hyväksyttävänä. Voidaan sanoa, että perinteiset jumalatodistukset vaikuttavat yhä voimakkaasti suomalaisten enemmistön elämänkäsitykseen. Tästä syystä jumalatodistusten tunteminen on Suomessa hyödyksi myös niille, jotka eivät itse usko jumalatodistuksiin.

Seuraavassa on esitelty muutamia Suomessa laajalle levinneitä jumalatodistuksia sekä eräitä muutoin kiinnostavia jumalatodistuksia. Jumalatodistukset voidaan muotoilla eri tavoin, ja joskus saattaa olla vaikea päätellä, mistä todistuksesta on kysymys. Tässä yhteydessä ei ole mitenkään mahdollista esittää samalle todistuksille useita muotoiluja. Myös vastaväitteiden määrää on ollut pakko rajoittaa.

Myös pitkälle menevästä filosofisesta muotoilusta on seuraavassa luovuttu. Tällaisen muotoilun on äskettäin suorittanut amerikkalainen filosofi Michael Martin.

38 % suomalaisista uskoo, että jumala on olemassa koska kaikkeudella täytyy olla luoja.

Tästä todistuksesta käytetään nimitystä "ensimmäisen syyn todistus" tai "kosmologinen todistus" (kosmologia = oppi kaikkeuden rakenteesta ja kehityksestä).

Kosmologinen todistus voidaan muotoilla kolmella eri tavalla. Todennäköisesti suomalaisten enemmistö kuitenkin käsittää todistuksen seuraavasti:

Oletetaan, että kerran oli aika, jolloin mitään ei ollut olemassa. Koska nyt on jotakin olemassa, jotakin on syntynyt tyhjästä. Luonnontutkimuksen mukaan tyhjästä ei voi syntyä mitään. Tästä syystä kaikkeuden on luonut yliluonnollinen olento, joka on ollut aina olemassa.

Monet suomalaiset tuntevat "suuren pamauksen" teorian metagalaksimme synnystä. Kun tutkijat

lisäksi usein korostavat, etteivät he voi sanoa, mitä tapahtui ennen pamausta, uskonnolliset ihmiset tekevät sen johtopäätöksen, että suuressa pamauksessa jumala loi kaikkeuden tyhjästä. Kun fyysikot useinkin harhaanjohtavasti vielä väittävät, että kaikki aine oli pisteeseen kutistuneena ja että aikaa ei ollut olemassa, on ymmärrettävää, että vaikeisiin matemaattisiin teorioihin perehtymätön helposti tekee uskonnollisia johtopäätöksiä.

Neuvostoliittolainen Ambarzumjan on korostanut, että aine ei suinkaan nykyisen tietämyksen valossa ollut pisteeseen kasautunut. Suomalainen asiantuntija Paul E. Kustaanheimo on myös vastustanut käsitystä pistemäisestä metagalaksista. Molemmat korostavat sitä, että muissa metagalakseissa aika oli joka tapauksessa olemassa, ja jos meidän metagalaksimme ei ollut piste (ei ole mitään todisteita siitä, että aine yleensä edes voisi kasaantua pisteeksi), aika oli olemassa myös meidän metagalaksissamme koko ajan.

Ei ole mitään syytä olettaa, että joskus olisi ollut aika, jolloin mitään ei ollut olemassa. Kaikkein perustavinta laatua olevat fysiikan lait sanovat, ettei ainetta tai energiaa voi luoda tyhjästä tai hävittää. Koko tyhjästä luomisen idea on luonnontutkimuksen vastainen, ja kun ei ole mitään pakkoa olettaa tällaista tyhjästä luomista, on viisaampaa hyväksyä luonnontutkimuksen käsitys, jonka mukaan tyhjästä ei voida luoda kaikkeuksia.

Joissakin luomistaruissa kaikkeus luotiin tyhjästä, joissakin jostakin olemassa olevasta aineesta. Uskontojen mukaan jumalat loivat kaikkeuden magian keinoin. Aivan kuten Väinämöinen Kalevalassa veisti venettä laulamalla, kristinuskon jumala loi kaikkeuden sanan voimalla.

Joissakin uskonnoissa jumalat ovat olleet aina olemassa, joissakin uskonnoissa myös jumalat käsitetään luomistapahtumalla syntyneiksi. Kristillisen kirkkoisä Augustinuksen kerrotaankin kysyneen, että jos jumala on luonut kaikkeuden, kuka sitten on luonut jumalan.

Sumerilaisessa luomiskertomuksessa alussa oli alkumeri, jumalatar Nammu. Alkumeren alkuperästä ei koskaan kerrota. Alkumeri synnytti kosmisen (kosmos = kaikkeus) vuoren, toisiinsa kiinni kasvaneen taivaan ja maan, jossa maa oli pohjana ja taivas vuorenhuippuna. Taivas ja maa kuviteltiin ihmisenmuotoisiksi jumaliksi. Taivas An oli mies ja maa Ki oli nainen. Heille syntyi ilman jumala Enlil. Ilman jumala Enlil erotti taivaan maasta. Hänen isänsä kantoi taivaan ylös. Enlil kantoi äitinsä ja maan alas. Enlilistä ja hänen äidistään syntyivät ihmiset, eläimet-, kasvit jne.

Hindulaisessa, kristillisessä ja islamilaisessa mytologiassa ylin jumala on ikuinen.

Jopa kristillisen katolisen kirkon oppi-isä Tuomas Akvinolainen myönsi, että kaikkeus on saattanut olla aina olemassa. Ja kun kaikkeus on saattanut olla aina olemassa, väite, että kaikkeudella täytyy olla luoja, ei kelpaa todisteeksi jumalan olemassaolosta.

Toiseksi voidaan väittää, että vaikka kaikkeus todella olisi syntynyt tyhjästä, tästä ei voida päätellä, että sen olisi luonut jumala. On ollut uskonlahkoja, jotka ovat väittäneet, että kaikkeuden on luonut paholainen, jumalan vastustajana tunnettu jumalolento. Voidaan myös väittää, että kaikkeus on syntynyt itsestään, joko ilman syytä tai joidenkin meille tuntemattomien luonnonlakien vaikutuksesta.

Nykyään (kun eräällä yleisellä hiukkasella todettiin olevan massaa) tutkijat ovat taipuvaisia olettamaan, että meidän metagalaksimme on ikuinen, vuorotellen kokoon ramahtava ja vuorotellen uudestaan räjähtävä järjestelmä.

30 % suomalaisista uskoo, että jumala on olemassa, koska joku ohjaa luonnon järjestystä. Tästä jumalatodistuksesta käytetään nimitystä luonnon järjestyksen todistus tai teleologinen todistus (telos = päämäärä).

Luonnon järjestyksen todistus voidaan muotoilla kolmella eri tavalla, mutta tässä yhteydessä kiinnitämme huomiota vain kahteen tunnetuimpaan. Ensimmäinen väittää, että luonnossa vallitseva järjestys on jumalan aikaansaamaa, ja toinen väittää, että jumala ohjaa luonnossa tapahtuvaa kehitystä.

Lähes kaikkiin jumalatodistuksiin pätee seuraava vastaväite: Olemassaolosta ei voida päätellä, että joku olisi olemassaolon alkuunpanija. Lapset voivat kuvitella, että ihmiset ovat kaivaneet joet, mutta luonnontutkijat ovat sitä mieltä, että joet ovat syntyneet luonnollisista syistä. Muinaiset ihmiset ajattelivat, että kaikilla luonnontapahtumilla on ihmisen kaltaisia aiheuttajia, henkiä tai jumalia, mutta nykyaikainen luonnontutkimus katsoo, että luonto toimii tiukasti omien lakiensa, luonnonlakien mukaan. Luonnon järjestyksen olemassaolosta ei siis voida päätellä, että järjestyksellä olisi ollut alkuunpanija, ja vaikka sellainen olisi, ollut ei voida päätellä, että tämä alkuunpanija olisi ollut jumala.

Toiseksi voidaan väittää, että olipa luonto millainen tahansa, sillä on jonkinlainen järjestys.

Voidaan mielikuvituksen avulla ajatella, että luonto olisi ihmisen näkökulmasta paremminkin järjestetty kuin nykyinen. Toisaalta epäjärjestyskin on eräs järjestys. Uskovaisten puheet siitä, että näin kaunis ja hyvin järjestetty luonto voi olla vain yliluonnollisen olennon jumalan järjestämä, eivät kelpaa minkäänlaiseksi todisteeksi jumalan olemassaolosta.

Kehitysopin mukaan ihminen on miljoonien vuosien aikana kehittynyt luontoon hyvin sopeutuvaksi. Ihminen on siis kehittynyt luonnon mukaan eikä luonto ihmisen tarpeiden tyydyttämiseksi kuten monet vanhat uskonnolliset kertomukset antavat ymmärtää.

Toisaalta uskonnot ovat pyrkineet käyttämään myös kehitysoppia todisteena jumalan olemassaolosta. On väitetty, että kaikkeuden eteenpäin menevä kehitys johtuu taustalla olevasta ohjauksesta ja tarkoituksesta.

Kun uskovainen väittää, että kehitys todistaa taustalla olevasta päämäärästä ja ohjauksesta kohti päämäärää, hänen on valmistauduttava vastaamaan kysymykseen, mikä tämä päämäärä on. Useimmat viittaavat itseensä, nykyihmiseen kehityksen päämääränä. Mikään ei voi heidän mielestään ylittää kahdennenkymmenennen vuosisadan ihmistä.

Jotkut toiset saattavat myöntää edellisen näkökohdan perustelemattomaksi itserakkaudeksi. He saattavat ajatella, että ihminen kehittyy myös tulevaisuudessa.

Vaikka ihminen maapallolla ei kehittyisi lisää, saattaa olla, että jossakin muualla avaruudessa on ihmistä paljon kehittyneempiä olentoja.

Lähes jokainen kulttuuri on pitänyt itseään kehityksen korkeimpana asteena. Kirahvin mielestä kaikki linjat näyttävät johtavan kirahviin, bakteerin mielestä bakteeriin.

Georg Gaylord Simpson sanoo, että edistyksen näkeminen kehityksessä on puhtaasti inhimillinen näkökulma. Darwinin kehitysoppi selittää, kuinka elollinen luonto on olosuhteiden vaikutuksesta kehittynyt luonnonlain välttämättömyydellä juuri sellaiseksi kuin se on.

34 % suomalaisista uskoo, että on olemassa jumala, koska joku antaa kaikelle elämälle tarkoituksen.

Koska jumalan olemassaolo johdetaan tässä todistuksessa tarkoituksen olemassaolosta, todistusta voidaan pitää teleologisen todistuksen muunnelmana (telos = päämäärä, tarkoitus)

Jotkut tutkijat liittävät tämän todistuksen myös moraalisiin kysymyksiin. Venäläinen kirjailija Fedor Dostojevski muotoili todistuksen seuraavasti:

"Jos jumala ei olisi olemassa, kaikki olisi sallittua, ja inhimillinen elämä tarkoituksetonta. Koska raa'assa luonnossa lopulta katoaa kaikki, mitä ihminen tekee, elämä olisi tarkoituksetonta. Ilman yliluonnollista toimintaohjetta kaikki olisi sallittua. Elämä ei olisi elämisen arvoista. Mutta ihmisellä on moraali, siksi on päätettävä, että jumala on olemassa."

Aluksi voidaan todeta, että olemassaolosta ei voida päätellä olemassaolon alkuunpanijan olemassaoloa. Tämä pätee tietysti myös mahdollisen tarkoituksen olemassaoloon. Vaikka voitaisiin selvästi määritellä, mikä on elämän tarkoitus, tästä ei voitaisi päätellä jumalan olemassaoloa.

Ernest Nagel sanoo, että selitykset ovat niiden olosuhteiden kuvauksia, joiden vallitessa selitettävät tapahtumat suurella todennäköisyydellä tapahtuvat. Muinaiskreikkalainen Platon puolestaan oli sitä mieltä, että ainoa todellinen selitys on vastaus kysymykseen miksi, mikä on tapahtuman tarkoitus.

Kurt E. Baier sanoo näistä kahdesta selittämisen lajista seuraavaa:

Ei ole niin, että kaikelle olisi kaksi selitystä, ensimmäinen osittainen, ei todella selittävä, ja toinen täydellinen, lopullinen, valaistuksen antava. Totuus on, että nämä kaksi selitystapaa ovat yhtä selittäviä, yhtä valaisevia, yhtä täydellisiä ja yhtä lopullisia, mutta ne sopivat eri ilmiöiden selittämiseen.

Kun löydämme metsän keskeltä rakennusten raunioita, voimme olettaa, että ne ovat ihmisten rakentamien talojen jäännöksiä, jotakin ihmisen tekemää, hänen omaa tarkoitustaan varten valmistamia. Rakennukset voidaan selittää vetoamalla rakentajain tarkoitukseen.

Toisaalta jos pyrstötähti eli komeetta lähestyy Maata, on varmaa, ettei tämä taivaankappale ole järkevien olentojen rakentama. Emme voi käyttää sitä selittämisen tapaa, joka vetoaa tarkoitukseen. Nyt meidän on käytettävä toista selittämisen mallia, sitä, joka vetoaa luonnonilmiön luonnollisiin syihin.

Joskus voi olla vaikeaa ratkaista, kumpaa selittämistapaa on käytettävä. Esimerkiksi Maata kiertävä kappale saattaa olla luontoperäinen tai ihmisen valmistama tekokuu.

Kurt E. Baierin mukaan tarkoitusta voidaan kysyä vain, jos on voitu osoittaa, että on olemassa joku, joka tarkoituksellisesti tekee jotakin. On siis ensin osoitettava tekijän olemassaolo, ja vasta sitten tekijää voidaan käyttää selittäjänä.

Dostojevskin ajatuskulussa menetettiin täsmälleen päinvastoin. Hän esitti kysymyksen tarkoituksesta ja väitti, että tarkoituksen olemassaolo edellyttää jumalan olemassaoloa. Todellisuustutkimuksen mukaan hänen olisi ensin todistettava jumalan olemassaolo ja vasta sitten hän voisi puhua jumalan tarkoituksen olemassaolosta.

Kysymykseen "miksi olet lakannut lyömästä vaimoasi?" voidaan vastata tarkoitukseen viittaamalla, mutta jos ei ole ollenkaan lyönyt vaimoaan, kysymys on väärin asetettu.

Ryhtyessään pohtimaan kysymystä, onko elämällä tarkoitus?, Kurt E. Baier kiinnittää ensin huomiota sanan tarkoitus eri merkityksiin.

Ensiksi joku voi kysyä jonkin arkipäiväisen teon tarkoitusta, esimerkiksi "miksi jätit auton valot palamaan?" Toiseksi voidaan kysyä "mikä on tämän työkalun tarkoitus?"

Joku voi toimia erittäin tarkoituksenmukaisesti, joku toinen vallan hullusti, hedelmättömästi tai jonkin arvojen järjestelmän näkökulmasta arvottomasti. Todellisuustutkimukseen (tieteelliseen) elämänkäsityksen hyväksyminen ei suinkaan johda tässä mielessä arvottomaan elämään. Päinvastoin todellisuustutkimus (tiede) on varustanut meidät lukuisilla työvälineillä, joilla voimme toteuttaa omia tarkoituksiamme. Kun muinainen ihminen rukoili sadetta jumalilta, nykyaikainen ihminen käyttää sadettajia.

Luonnonesineiden tarkoituksellisuudesta tai tarkoituksettomuudesta voidaan usein puhua liittämättä mukaan arvoja. Talon lähellä olevalla puulla saattaa olla tai olla olematta tarkoitus. Emme kuitenkaan hakkaa sitä, pois siksi, että se olisi tarkoitukseton. Kun tarkoituksia liitetään ihmisten puuhiin, tämä saattaa olla hyvinkin arvojen värittämää. Jos kysyt kutsuilla joltakin vieraalta "miksi olet täällä, mikä on tarkoituksesi?", hän saattaa käsittää kysymyksesi hyvinkin arvoväritteisesti.

Uskonnollinen ja todellisuustutkimuksen (tieteellinen) elämänkäsitys eroavat perinpohjaisesti vastauksessa kysymykseen siitä, mikä on ihmisen tarkoitus. Todellisuustutkimuksen (tieteellisen) elämänkäsityksen mukaan ihmisellä ei ole mitään ihmiskunnan ulkopuolista tarkoitusta.

Metsästyskoiran tarkoitus on palvella metsästystä. Ateistien mielestä ihminen on tässä suhteessa tarkoitukseton. Ei ole olemassa isäntää tai isäntiä, joiden koiria ihmiset olisivat.

Tarkoituksen puuttuminen edellä esitetyssä mielessä ei millään tavoin alenna inhimillisen elämän - arvoa. Ateistit ovat sitä mieltä, että ihmisen itsenäisyys eli autonomia päin vastoin lisää hänen arvoaan. Ne, jotka hylkäävät todellisuustutkimuksen (tieteellisen) elämänkäsityksen siksi, että se muka riistää elämältä mielekkyyden, sekoittavat ateistien mielestä sanan tarkoitus eri merkitykset. He luulevat, että koska elämällä ei ole tarkoitusta, elämässä ei olisi tarkoitusta. He luulevat, että jos ihmisellä ei ole isäntää, ihminen itse ei voi antaa elämälleen tarkoitusta. Aivan kuten lapselle saattaa merkitä shokkia se havainto, että hän pystyy seisomaan omilla jaloillaan, uskovaiselle voi merkitä shokkia määrätä itse omasta elämästään.

Ateistit huomauttavat, että uskonnot eivät pohjimmaltaan ollenkaan vastaa kysymykseen siitä, mikä on elämän tarkoitus. Kun papeilta kysytään, mikä on se jumalan suunnitelma, jossa ihmisen elämällä on oma tarkoituksensa, heiltä saa vastaukseksi joko sellaisia pyhien kirjojen lauseita, jotka eivät vastaa kysymykseen, tai sitten he kieltäytyvät vastaamasta kysymykseen ja sanovat, että jumala yksin tietää.

Ns. pelastususkonnot väittävät, että "maallisen" elämän tarkoitus on kuolemanjälkeisen "iankaikkisen" elämän saavuttaminen. Jos olisi olemassa ns. iankaikkinen elämä, mikä sen tarkoitus olisi? Sen sijaan lopullisella, biologisella kuolemalla näyttää olevan luonnossa lajin säilymisen ja kehittymisen kannalta selvä merkitys. Kuolema on elämän jatkumisen edellytys, sillä jos kuolemaa ei olisi, bakteerien massa ylittäisi nopeasti maapallon massan, ja tämähän on tietysti mahdotonta. Jos muinaiset eläimet eivät olisi koskaan kuolleet, ihmistä ei olisi koskaan ilmaantunut maapallolle, sillä ihmiselle ei olisi ollut elintilaa.

Kurt E. Baier toteaakin, että uskonnollinen ajattelu perustuu kahteen olettamukseen, joista kumpaakaan ei voida todistaa paikkansapitäviksi.

Ensiksi ajatellaan, että maallinen elämä olisi arvotonta ja kärsimystä, joka vain valmistaa ihmistä iankaikkiseen iloon. Toiseksi ajatellaan, että maalliset kärsimykset korvattaisiin iankaikkisilla iloilla.

Ensiksi voidaan todeta, että tällaisesta ajattelutavasta saattaa olla vakavia moraalisia seurauksia. Esimerkiksi kristillisellä keskiajalla ihmiselämää ei pidetty arvossa. Toisaalta voidaan väittää, että maallinen elämä voi olla täysin mielekästä ja antoisaakin.

Arvioidessaan ns. maallista elämää uskovaiset usein vertaavat sitä iankaikkisen elämän riemuihin. Kurt E. Baier huomauttaa, että he tekevät saman virheen kuin ne, jotka sanovat, että Jones on pieni, koska hän on pienempi kuin puu. Ihmiselämän mielekkyyttä ei tule verrata johonkin ihmiselämän ulkopuoliseen vaan ihmisten elämään keskimäärin. Näin arvioituna jotkut ihmiset elävät erittäin mielekästä, onnellista ja täysipainoista elämää, ja heidän elämällään yhteiskunnassa on selvä päämäärä ja tarkoitus. Jotkut toiset elävät surkeaa ja sekä omasta että muiden mielestä tarkoituksetonta elämää. Sen sijaan, että ateistit olisivat huolissaan iankaikkisesta elämästä he haluavat kehittää elämää ja yhteiskuntaa maapallolla siten, että lopulta kaikki ihmiset voisivat tuntea elävänsä mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää.

Edellä suoritetuista tarkasteluista voidaan päätellä, että luonnonilmiö elämä kuuluu luonnossa vallitsevan syyn ja seurauksen suhteen avulla selitettäviin ilmiöihin eikä tarkoituksen avulla selitettäviin. Tämän luonnontutkimuksen selityksen tarjoaa Darwinin kehitysoppi.

Mutta vaikka luonnonilmiöllä elämä ei olisi tarkoitusta, ihmisyksilöllä tai yksilöiden muodostamalla yhteiskunnalla voi olla moniakin päämääriä, aikomuksia ja tarkoituksia. Tarkoitusten avulla selittäminen on keksitty, koska ihmisillä on tarkoituksia, ei siksi, että ihmisiltä puuttuisivat tarkoitukset.

Uskonnottoman siveyden ensimmäinen peruslause on, että elämä on elämisen arvoista. Tahto elää on ihmisen perustavinta laatua olevia pyrkimyksiä. Alun perin iankaikkisen elämän kaipuukin on syntynyt voimakkaasta tahdosta elää. Joissakin uskonnoissa tämä alkuperäinen pyrkimys on pitkällisen kehityksen tuloksena kääntynyt päälaelleen, on alettu kuvitella, että "maanpäällinen" elämä olisi jollakin tavalla arvotonta.

Paitsi että ihminen haluaa elää, hän haluaa elää hyvää, täyteläistä elämää. Hyvää elämää ajattelijat kutsuvat tavallisesti onnelliseksi elämäksi. Eri aikoina ihmisillä on ollut erilaisia mielipiteitä siitä, mitä sellainen elämä on. Joka tapauksessa hyvä, onnellinen elämä tuottaa ihmiselle tyydytystä.

Dostojevski väitti, että jos jumalaa ei ole olemassa, niin kaikki on sallittua. Dostojevskin kotimaan ihmisten enemmistö oli äskettäin ateisteja. Maata hallitsivat ateistit, eikä heistä voinut havaita merkkiäkään siitä, että he pitäisivät elämäänsä tarkoituksettomana. Moraali ei ollut maasta suinkaan hävinnyt, vaan voidaan väittää, että se on huomattavasti kohonnut niistä ajoista, jolloin Dostojevski eli. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uskonto on noussut ja moraali romahtanut. Suomessakin on ministereinä, kansanedustajina ja monissa muissa johtavissa tehtävissä ateisteja, mutta ei voida havaita merkkiäkään siitä, että he olisivat vähemmän moraalisia kuin ne johtajat, jotka uskovat jumalaan.

Moraali on yhteiskunnallisen tietoisuuden muoto, ja yhteiskunnan olemassaolo takaa myös moraalin olemassaolon. On tietysti ollut erilaisia yhteiskuntia, joissa on vallinnut erilainen moraali kuin omassa yhteiskunnassamme, mutta ei tunneta yhtään yhteiskuntaa, josta olisi kokonaan puuttunut moraali.

24 % suomalaisista uskoo, että jumala on olemassa, koska muutoin ei tiedettäisi, mikä on hyvää ja mikä on pahaa

Tästä jumalatodistuksesta käytetään nimitystä moraalinen todistus. Itse asiassa jo Dostojevskin jumalatodistus oli moraalisen jumalatodistuksen muoto. Saksalainen Immanuel Kant kumosi kirjoissaan kaikki muut jumalatodistukset, mutta hän itse tarjosi niiden tilalle moraalista todistusta.

Kant kiinnitti huomionsa siihen, että "maallisessa" elämässä hyvä jää usein palkitsematta ja paha rankaisematta. Kantin mielestä oikeudenmukaisuuden toteutuminen edellyttää kuoleman jälkeistä elämää ja oikeudenmukaisuutta toteuttavan yliluonnollisen olennon jumalan olemassaoloa.

Ateistit huomauttavat tähän, että kuoleman jälkeiseen sovitukseen vetoamalla on jo vuosituhansien ajan estetty oikeudenmukaisuuden toteutuminen maan päällä. Ateistien mielestä ihminen on vastuussa teoistaan tässä ja nyt eikä vasta kuoleman jälkeen. Itse asiassa ateistit asettavat moraaliset vaatimukset hyvin korkealle. Kun kuolemanjälkeistä sovitusta ei ole, oikeudenmukaisuus jää yksinkertaisesti toteutumatta, jos maallisessa elämässä tehdään vääryyttä.

Voidaan lisäksi huomauttaa, että Kantin todistelu on pätevä vain sillä ehdolla, että oikeudenmukaisuus aina toteutuu. Jotta Kant voisi todistaa oikeudenmukaisuuden aina toteutuvan, hänen ilmeisesti pitäisi ensiksi todistaa kuoleman jälkeisen elämän olemassaolo ja sitten hänen pitäisi todistaa vielä, että oikeudenmukaisuus todella toteutuu kuolemanjälkeisessä elämässä.

Itse asiassa Kantin todistus vetoaa pikemmin ihmisten tunteisiin kuin järkeen. Ihmiset uskovat helposti todeksi sen, mitä he toivovat todeksi. Toiveisiin vetoaminen varsinaisten todistusten sijasta onkin erittäin tyypillistä uskonnolliselle "todistamiselle".

Ateistit huomauttavat vielä, että jos jumala tuomitsee hyvää tehneitä taivaaseen ja pahaa tehneitä helvettiin, hän itse asiassa uskonnon mukaan tuomitsee ihmisiä teoista, jotka ovat jumalan omaa syytä. Suurten uskontojen mukaan jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, ja sellainen olento voisi helposti estää ihmisiä tekemästä pahoja tekoja. Merkittävä muslimirunoilija Omar Khayam rukoilikin jumalaansa sanoilla: "Anna meille anteeksi syntimme (ts. pahat tekomme), jotka meidän elämäämme painostavat. Annetaanhan omat syntisikin sinulle anteeksi."

Kai Nielsen on Galgaryn yliopiston professori. Hän opiskeli Duken yliopistossa, ja on opettanut New Yorkin yliopistossa, Ottawan yliopistossa, Amherstin collegessa ja Brooklynin collegessa. Nielsen on Kanadan filosofisen aikakauslehden toimittaja ja on luennoinut Euroopassa ja Afrikassa. Hän on kirjoittanut mm. seuraavat kirjat: Järki ja käytäntö (1971), Aikamme uskontokritiikki (1971), Epäily (1973) ja Etiikka ilman jumalaa (1973). Lisäksi hän on kirjoittanut suuren määrän artikkeleita aikakauslehtiin ja tietosanakirjoihin.

Kai Nielsen on osoittanut, ettei moraali voi perustua pelkästään jumalan tahtoon. Hänen ajatusjuoksunsa voidaan esittää kansantajuistetussa muodossa suunnilleen seuraavasti.

Jos kaikki moraaliset käskymme ovat peräisin Jumalalta, myös käsky totella jumalan käskyjä olisi peräisin Jumalalta. Mutta keneltä olisi peräisin käsky totella käskyä, että jumalan käskyjä on toteltava? Huomaamme, että tässä meillä on käsky, jota emme voi perustella yksinomaan Jumalalla.

Voidaan väittää, että meidän tulee totella jumalan käskyjä rakkaudesta jumalaan. Mutta miksi meidän tulisi rakastaa jumalaa? Siksikö, että jumala käskee meitä tekemään niin? Tällöin joudumme samoihin vaikeuksiin kuin yllä.

Uskovainen voi tarkoittaa sanalla "hyvä" eri asioita. Jos hän sanoo hyväksi kaikkea, mitä jumala käskee, olemme yllä olevissa vaikeuksissa. Jos jumalan hyvyyttä on pidettävä jumalan käskyistä riippumattomana asiana, on olemassa hyvää, joka ei riipu jumalan käskyistä.

Joskus väitetään, että jumala on mitta sille, mitä pidetään hyvänä. Mutta jotta voisimme käyttää jumalaa hyvän mittana, meidän olisi jumalasta riippumatta tiedettävä, mitä hyvä on. Jotta voisimme tietää, kuinka pitkä jokin esine on, meillä on oltava käsitys siitä, mitä pituus on, muutoin emme osaa käyttää mittakeppiä. Jos tiedämme, mitä hyvä on, riippumatta Jumalasta, voimme arvioida, onko jumala hyvä vai ei.

Jos taas hyvä tarkoittaa pelkästään sitä, että jumala hyväksyy asian, hyvyys ei tarkoita muuta kuin jumalan hyväksymää. Jos tämä jumala käskisi meidän varastaa, valehdella ja murhata, sekin olisi hyvää. Itse asiassa vanhoissa uskonnollisissa teksteissä (esim. Raamatun alku osassa) jumala saattoi käskeä tehdä yllä mainittuja tekoja. Paholainen puolestaan voisi väittää, että varastaminen, valehteleminen ja murhaaminen ovat pahoja tekoja, mutta koska jumalan hyväksyminen on teon hyvyyden ehto, jumala olisi hyvä ja paholainen paha. (Vrt. Koraani: vääräuskoisen pettäminen on hyvä.)

Oletetaan, että minä sanon Jussin tukkaa pitkäksi kokonaan riippumatta siitä, onko se metrin pituinen vai yhden millimetrin pituinen. Kun jälleen kertoisin muille, että Jussin tukka on pitkä, kuulijat olisivat varmaan ymmällä. He eivät saisi itse asiassa mitään tietoa Jussin tukan pituudesta. Jos jumalaa sanotaan aina hyväksi, käy samoin. Kuulijat eivät saa mitään tietoa siitä, millainen jumala on.

Jos olisi olemassa paholainen, joka olisi luonut kaikkeuden, ja jos kaikki mitä hän käskee tehdä, olisi pahaa, millä tavoin tämä paholaisjumala eroaisi edellä kuvatusta Jumalasta? Koska kaikki, mitä hän käskee, olisi määritelmän mukaan pahaa, hän saattaisi aivan hyvin käskeä kaikki samat asiat, joita uskontojen jumalat ovat käskeneet, mutta nyt nämä teot olisivat pahoja.

Hyvä ja paha voidaan erottaa vain, jos ihminen itse, Jumalasta tai jumalista riippumatta, pystyy ne erottamaan. Ihmistä puolestaan ohjaavat tarpeet, tyydytys ja kärsimys. Luonnosta ja ihmisyhteisön käytännöstä kumpuavat ihmisen hyvä ja paha.

13 % suomalaista uskoo, että jumala on olemassa, koska he ovat kokeneet jumalan avun

Useimpiin uskontoihin kuuluu avun pyytäminen jumalilta tai Jumalalta. Tällaista Jumalalle osoitettua pyyntöä kutsutaan rukoilemiseksi. Koska muinaiset ihmiset yrittivät taivuttaa jumalia suosiollisiksi magian avulla, havaitaan, että tapa rukoilla on vähitellen kehittynyt vanhasta magiasta.

Jos jumala ei puutu maailmanmenoon, rukoileminen on turhaa ja jumalan apua ei voida käytännön elämässä kokea. Jos taas jumala todella puuttuu maailman menoon, sellainen voidaan todellisuustutkimuksen (tieteen) keinoin havaita.

Missään todellisuustutkimuksessa ei ole voitu havaita poikkeamia yleisesti tunnetuista luonnonlaeista. Kuitenkin tällaisista poikkeamista on kirjoitettu valtava määrä uskonnollisia kirjoja. Poikkeamat ovat kuitenkin aina väistäneet todellisuustutkimusta laboratorio-olosuhteita.

Ihmiset saattavat todella uskoa kokeneensa jumalan avun. Jos joku on rukoillut, ja hänen toiveensa sattumalta toteutuu, hän helposti katsoo, että jumala on auttanut häntä. Jos toive ei toteudu, uskovainen ei kiinnitä siihen yhtä suurta huomiota tai syyttää ehkä itseään.

Ihminen pystyy helposti kokemaan toiveitaan vastaavia hallusinaatioita eli harhanäkyjä. Nälkä, yksinäisyys, kidutus, lääkkeet ja pelko saattavat aiheuttaa harhanäkyjä. Muinaiset tietäjät söivät punaisia kärpässieniä ja saivat sitten näkyjä. Myöhemmin näkyjä nähtiin viinin voimalla.

Kun Amerikan eräät intiaaniheimot lähettivät nuoret metsään odottamaan näkyä, he lopulta nälissään ja viluissaan näkivät karhujumalan tai käärmejumalan.

Jos uskomme eläinjumaliin, voimme nähdä niitä.

Jos uskomme pyhimyksiin, voimme nähdä niitä.

Jos uskomme paholaisiin, voimme nähdä niitä.

Jos uskomme noitiin, näemme noitia.

Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin vaimo kertoi aikoinaan julkisesti keskustelleensa makuuhuoneessaan Jeesuksen (kristittyjen jumalan toinen persoona) kanssa.

Vähemmän tärkeitä jumalatodistuksia on useita kymmeniä, ellei satoja.

Tehtäviä:

1. Miksi ns. jumalatodistuksia käytetään, vaikka ne on todettu kestämättömiksi?

2. Esittävätkö ateistit jumalatodistusten kritiikkiä niissä maissa, joissa ateistit ovat enemmistönä?

3. Miksi ateistit esittävät jumalatodistusten kritiikkiä niissä maissa, joissa he ovat vähemmistönä?

4. Mitä vastaväitteitä voidaan esittää ns. ensimmäisen syyn todistukseen?

5. Mitä vastaväitteitä voidaan esittää käsitykselle, että luonnon järjestyksen täytyy olla jonkun alkuun panemaa?

6. Mitä vastaväitteitä voidaan esittää käsitykselle, että kehitys ei olisi mahdollista ilman jonkun ohjausta?

7. Mistä johtuu, että ihmistä ympäröivä luonto näyttää sopivan hyvin ihmisen tarpeisiin?

8. Mikä oli Dostojevskin jumalatodistuksen virhe.

9. Millä tavalla ateistit vastaavat kysymykseen ihmisen tarkoituksesta?

10. Miten ateisti kokee ihmisen itsenäisyyden eli autonomian?

11. Minkä selitysmallin avulla luonnonilmiötä elämä on selitettävä?

12. Mikä on uskonnottoman siveyden peruslause?

13. Mistä voidaan päätellä, että ateistit eivät pidä elämäänsä tarkoituksettomana?

14. Onko ateismi hävittänyt moraalin niistä maista, joissa ateistit ovat enemmistönä?

15. Voidaanko yhteiskunnasta hävittää moraali?

16. Mitä päämääriä sinä haluat edistää elämässäsi?

17. Mitä henkilökohtaisia päämääriä sinulla on?

18. Mistä asioista pidät erityisesti?

19. Käännyttäkää joku oppilas yllä olevilla jumalatodistuksilla ensin uskovaiseksi ja sitten takaisin uskonnottomaksi.

Esimerkki uskonnon käsitteistä: Evankelis-luterilainen uskontunnustus

Johdanto

Kristinusko on maailman suurin uskonto. Toiseksi suurin on islam. Tästä eteenpäin ei ole yksimielisyyttä. Erimielisyyksiä on esimerkiksi siitä, onko ollenkaan olemassa uskontoa, jota kutsutaan hindulaisuudeksi. Monet ajattelevat, että hindulaisuus on vain yleisnimitys intialaista alkuperää oleville uskonnoille. Eräiden hindujen mielestä intialainen jumalattomuuskin on osa hindulaisuutta. Buddhalaisuus on intialaisperäinen joukko uskontoja, mutta vaikka jotkut pitävät sitä osana hindulaisuutta, buddhalaiset itse eivät katso olevansa hinduja. Lamalaisten buddhalaisten johtaja Dalai Lama on äskettäin sanonut, ettei hän usko sielunvaellukseen, vaikka sielunvaellusta on pidetty buddhalaisuuden pääpiirteenä.

Evankelis-luterilaisia kristittyjä on maailmassa hieman yli 60 miljoonaa. Kun katolisia (=yleisiä) kristittyjä on 1,2 miljardia, evankelis-luterilaiset kristityt muodostavat maailmassa hyvin pienen vähemmistön kristittyjenkin joukossa. Kuuluisista uskonnoista vain juutalaisilla (14 miljoonaa) on pienempi kannatus kuin evankelis-luterilaisilla. Sana ”luterilainen” tulee tämän lahkon perustajan Martin Lutherin (1483 – 1546) nimestä. Evankeliumi on väännös kreikan kielen ”hyvää sanomaa” tarkoittavasta sanasta.

Kun evankelisluterilaisia on ainakin muodollisesti Suomessa yli 80 % väestöstä (osuus pienenee hieman koko ajan), on aiheellista tarkastella, mihin 100 % luterilainen uskoo. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että usko on aivan eri asia kuin tieto. Erikseen on tehty mielipidetutkimuksia, jotka osoittavat, että vain vähemmistö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä on 100 % luterilaisia. Kirkko tarkoittaa tässä yhteydessä valtakunnallista kristillistä järjestöä. Kirkoiksi kutsutaan myös eräitä kristittyjen käyttämiä rakennuksia.

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu monista syistä ihmisiä, jotka uskovat vain hyvin vähän tai eivät usko ollenkaan evankelisluterilaisen kirkon uskontunnustukseen. Suomen evankelis-luterilainen uskontunnustus on lyhyt luettelo evankelisluterilaisen uskonnon pääkohdista. Se luetaan jumalanpalveluksiksi kutsutuissa evankelisluterilaisen kirkon tilaisuuksissa papin johdolla.

Esimerkiksi koululaisjumalanpalveluksissa, joita järjestetään koulujen evankelisluterilaisille oppilaille, uskontunnustusta lukevat pääasiassa pappi ja uskonnonopettajat sekä hyvin harva varsinaiseen yleisöön kuuluva.

Useimmat evankelisluterilaisiin jumalanpalveluksiin osallistuvat eivät edes ajattele, mitä uskontunnustuksessa sanotaan, vaan se jää taustaäänen asemaan. Yleensä kaikki, myös syystä tai toisesta paikalla olevat jumalankieltäjät, nousevat kuitenkin uskontunnustusta luettaessa seisomaan, kun pappi kehottaa kaikkia tunnustamaan kristillisen uskon.

Seuraavassa esitetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustus, ja sen jälkeen selitetään lyhyesti siinä esiintyviä käsitteitä.

Uskontunnustus kokonaan

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan,

meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,

oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan

eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

Ensimmäinen kappale

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

väittää, että on olemassa Jumala- niminen olio, joka on

  1. isä
  2. kaikkivaltias
  3. taivaan ja maan luoja

Kohtaa 1. evankelisluterilaiset selittävät seuraavasti:

- Me sanomme Jumalan ensimmäistä persoonaa Isäksi, koska hän on Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä ja myös meidän oikea Isämme.

Isä tarkoittaa siis ensiksi sitä, että evankelisluterilaisten jumalalla on poika Jeesus. Toiseksi evankelisluterilaiset haluavat tehdä jumalastaan isähahmon nimittämällä sitä kaikkien ihmisten isäksi.

Kohta 2 väittää, että evankelisluterilaisten jumala voi tehdä mitä tahansa. Usein kristityt väittävät, että kristinuskon jumala on tämän lisäksi kaikkitietävä ja kaikkihyvä. Kun pahaa on kuitenkin ilmiselvästi olemassa, syntyy ristiriita: Miten kaikkivaltias ja kaikkitietävä olio, joka ei poista pahaa, voi olla hyvä. Monien muiden uskontojen jumalilla ei ole tätä kristinuskon rajoitusta, vaan näiden uskontojen jumalat voivat tehdä mitä tahansa, hyvää tai pahaa.

Kohtaa 3. evankelis-luterilaiset selittävät seuraavasti:

- Sanoilla kaikkivaltias Luoja tunnustamme, että Isä Jumala on sanallaan luonut kaiken tyhjästä.

Evankelis-luterilaiset siis väittävät, että heidän jumalansa on taikonut kaikkeuden tyhjästä sanan voimalla. He jättävät vastaamatta, kun heiltä kysyy, kuka on luonut heidän jumalansa, tai he väittävät, että heidän jumalansa on joka suuntaan ikuinen ja ääretön.

Toinen kappale

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan,

meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,

oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan

eläviä ja kuolleita,

väittää mm:

1. evankelisluterilaisella jumalalla on yksi poika, jonka nimi on joko Jeesus (vastaa juutalaista nimeä Joshua), Kristus (kreikankielen sana tarkoittaa voideltua, tätä käsitettä käytetään uskonnoissa johonkin tehtävään määrätyn nimityksenä) tai Herra (joka on uskontojen käyttämä nimitys maan päälle tulleista jumalista, esimerkiksi intialaisen apinajumala Hanumanin pappi sanoo ”Meidän Herramme Hanuman”),

2. jumalan pojan äiti oli ihminen nimeltä Maria ja Maria synnytti pojan, vaikka oli neitsyt ja syntymän aiheutti olento, jota kristityt kutsuvat Pyhäksi Hengeksi,

3. kristinuskon jumala koostuu kolmesta osasta Isä, Poika (Jeesus) ja Pyhä Henki. Samanlaisia kolmikoita on monissa uskonnoissa. Tässä mainittakoon, että intialaisissa uskonnoissa esiintyy usein kolmikko Brahma (luojajumala), Vishnu (säilyttäjäjumala ja Shiva (hävittäjäjumala),

4. Jeesus kuoli ja heräsi kuolleista. Monissa uskonnoissa Maan päälle saapuneille jumalille (jumalien inkarnaatioille) käy juuri näin.

5. Jeesus järjestää viimeisen tuomion, jossa ensin herätetään henkiin kaikkien aikojen kuolleet ja sitten tuomitaan sekä elävät että kuolleista herätetyt joko ikuisen onneen paikkaan (taivaaseen) tai ikuisen kärsimyksen paikkaan (helvettiin). Katoliset kristityt uskovat lisäksi kolmanteen paikkaan, jossa ensin kärsitään ja sitten päästään taivaaseen (kiirastuli). Viimeinen tuomio esiintyy mm. kristinuskossa ja islamissa mutta ei hindulaisissa ja buddhalaisissa uskonnoissa, joissa uskotaan enimmäkseen sielunvaellukseen. Osa evankelisluterilaisista ei usko viimeisen tuomioon, ja on jopa evankelisluterilaisia pappeja, jotka väittävät, että kaikki pääsevät taivaaseen eikä helvettiä ole olemassakaan. Sielunvaelluksella tai viimeisellä tuomiolla muinaiset uskonnot ovat yrittäneet luoda toiveunta ikuisesta elämästä ja pahojen tekojen rankaisemisesta kuvitellussa näkymättömässä todellisuudessa.

Kolmas kappale

ja Pyhään Henkeen,

pyhän yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

väittää mm:

1. on olemassa jumalan kolmas henkilöitymä (persoona) jonka nimi on Pyhä Henki

2. että on olemassa seurakunta

3. että on olemassa pyhäin yhteys

4. että on olemassa tekoja, joita kutsutaan synneiksi, ja jotka voi saada anteeksi

5. että kaikki kuolleet herätetään viimeisenä päivänä henkiin

6. että evankelisluterilaisten sieluksi nimittämä osa ihmisestä elää ikuisesti

Koska todellisuustutkimus (tiede) ei tunne minkäänlaista pyhää henkeä, usko Pyhään Henkeen on evankelis-luterilaisten oman uskon varassa. Tällainen usko syntyy uskonnollisen kasvatuksen kuten kotikasvatuksen, koulujen oman uskonnon opetuksen, rippikoulun yms. avulla.

Seurakuntia on aivan ilmeisesti olemassa. Ne ovat kristittyjen järjestöjä, joille mm. Suomessa annettu etuoikeuksia muihin järjestöihin verrattuna.

Pyhäin yhteys tarkoittaa hieman eri asioita katolisessa kristinuskossa ja luterilaisessa kristinuskossa. Luterilaisessa kristinuskossa tällä käsitteellä on varsin heikko merkitys. Katolisessa kirkossa kuolleita ihmisiä julistetaan pyhimyksiksi ja näiden pyhimysten uskotaan voivan auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan.

Synneillä kristityt tarkoittavat kaikkia niitä tekoja, jotka kristinusko kieltää. Tällaisia tekoja voi kuitenkin saada anteeksi joko pyytämällä niitä suoraan anteeksi tai osallistumalla ns. rippiin, jolla on hieman eri merkitys katolisessa kristinuskossa ja evankelis-luterilaisessa kristinuskossa. Katolisilla kristityillä on kirkoissaan koppeja, joissa kirkon oppien vastaiset teot voi verhon takana tunnustaa papille. Pappi voi määrätä hyviä töitä yms. tai antaa teot suoraan anteeksi.

Taru perisynnistä kertoo, että kaksi ensimmäistä ihmistä toimi silloisen jumalan tahdon vastaisesti, ja tästä syystä kaikki ihmiset ovat perisynnin vaivaamia.

Muinaisissa uskonnoissa jumalille uhrattiin jopa ihmisiä. Uhraamista oli monenlaista, jumalille saatettiin antaa lahjoja, teurastaa eläiminä mutta niille voitiin myös antaa ihmisiä tappamalla heitä. Muinaisissa uskonnoissa synnit voitiin siirtää syntipukkiin, joka vei ne mennessään. Myös maan päälle tulleet jumalat saattoivat kuolla ihmisten syntien vuoksi.

Kristinuskon perustajiin kuuluvan Paavalin mukaan Jeesus uhrattiin ihmisen syntien takia. Esimerkiksi eräät gnostilaiset (gnosis = tieto) kristityt saattoivat pitää jumalan tappamista jumalanpilkkana, mutta Rooman keisari Konstantinuksen (Constantinuksen, keisarina 306–337) koolle kutsumassa kirkolliskokouksessa (325) oppi jumalan uhraamisesta syntien sovittajana pääsi voitolle, ja toista mieltä olevia alettiin vähitellen vainota niin, että heitä on vain hyvin vähän jäljellä.

Eri uskonnoissa on erilaisia käsityksiä siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee. Biologian mukaan ihmiselle tapahtuu samaa kuin muillekin eläimille: hän hajoaa ja häntä ei enää ole. Joissakin uskonnoissa oletetaan, että ihminen koostuu kahdesta osasta, aineellisesta ruumiista ja aineettomasta sielusta. Eräiden uskontojen (hindulaiset ja buddhalaiset uskonnot) tämä toinen osa, sielu, vaeltaa olennosta toiseen, kunnes se lopulta saavuttaa tavoitteensa ja lakkaa olemasta olemassa erillisenä olentona. joissakin uskonnoissa, kuten evankelis-luterilaisessa kristillisyydessä, ihmiset, joista ei ole enää jäljellä mitään, herätetään henkiin ja viedään viimeiselle tuomiolle.

Biologian mukaan ihminen on kuin mikä tahansa eläin. Ihmismieli on aivojen sähkökemiallista toimintaa, joka lakkaa, kun aivot tuhoutuvat. Periaatteessa saattaa olla mahdollista valmistaa uudet, täsmälleen samanlaiset aivot kuin aikaisemmalla ihmisellä, ja periaatteessa saattaa olla mahdollista siirtää niihin entisen ihmisen tiedot. Epäilemättä tämä ihminen kuvittelisi olevansa entinen ihminen, mutta tosiasiassa hän olisi vain entisen ihmisen kopio. Tästä syystä monet evankelisluterilaisetkin ajattelevat, että ihmisellä olisi koko ajan elossa oleva erillinen sielu, joka odottaisi jossain viimeistä tuomiota. Tällaisen ruumiista erillisen sielun olemassaolosta ei ole minkäänlaista näyttöä, joten usko iankaikkiseen elämään tällaisen sielun avulla on pelkästään uskontojen sisäinen uskonasia, joka opitaan kasvatuksen avulla.

Tieteiskirjallisuudessa (science fiction) ihmisen tiedot ja ajattelutavat siirretään tietokoneeseen, minkä jälkeen ihmisen ajatukset voivat elää tietoverkossa ja muuttuakin. Tällainen tietokoneohjelmaolento tietokantoineen ei ole kuitenkaan ollenkaan ihminen, vaikka se ulospäin voidaan saada näyttämään ihmiseltä. Kuuluisa Alan Turingin testi (1950) mittaa koneen älyä sillä, pystyykö ihminen erottamaan koneen ihmisestä.

Yleensä uskonnoissa kaikki pitää jotenkin ansaita erilaisilta henkiolennoilta tai jumalilta. Kuolemattomuutta, mikä ei ole ihmiselle luonnontutkimuksen mukaan mahdollista, on ”myyty” eri uskonnoissa eri tavoin. Alun perin kuolemattomuutta myytiin vain hallitsevalle luokalle, mutta jossain vaiheessa sitä alettiin myydä kaikille. Suurimmissa nykyisistä uskonnoista kuolemattomuus on jo alennusmyynnissä: kaikki ovat näiden uskontojen mukaan kuolemattomia. Kristinuskossa ja islamissa tätä kaupankäyntiä on muutettu siten, että kuoleman jälkeen voi päästä onnelliseen olotilaan (taivaaseen) lähes pelkästään uskomalla uskonnon oppeihin, mutta jos niihin ei usko, sekä vuoden 325 kirkolliskokouksen kristinuskon että islamin mukaan joutuu kuoleman jälkeen ikuisiin kärsimyksiin eli helvettiin.

Tehtäviä:

1. Pohtikaa, miksi evankelis-luterilaisella kirkolla on Suomessa paljon valtaa.

2. Tutkikaa miten evankelis-luterilainen kirkko painostaa a) lapsia b) koululaisia c) aikuisia d) vanhuksia.

3. Tutkikaa, missä määrin evankelisluterilaiset uskovat uskontunnustuksen eri osiin (lähteenä esimerkiksi teos Kimmo Kääriäinen, Kati Niemelä, Kimmo Ketola: Moderni kirkkokansa sivut 157–162) ja Internetistä löytyvät tilastot.

4. Miksi kristityt käyttävät sellaisia sanoja kuin ”isä”, ”herra” ja ”hyvä sanoma”?

5. Tutkikaa miten ja miksi eri uskonnot ovat yrittäneet myydä kuviteltua kuolemattomuutta.

6. Mitä eri uskonnot tarkoittavat sanalla ”pappi”?

7. Ovatko uskonnot kansanvaltaisia (demokraattisia) järjestöjä?

8. Mikä ero on käsitteillä ”mieli” ja ”sielu”?

9. Mitä muinaissuomalaiset tarkoittivat sanalla ”pyhä”? Mitä evankelis-luterilaiset tarkoittavat sanalla ”pyhä”?

10. Mitä kristityt tarkoittavat sanalla ”synti”? Miksi siveystutkimus (moraalifilosofia) ei käytä käsitettä synti?

11. Tutustukaa kristilliseen syntiinlankeemustaruun esimerkiksi Internetillä. Hakusanat ovat: Raamattu, Vanha testamentti, Ensimmäinen Mooseksen kirja, Syntiinlankeemus. Onko tarussa mielestäsi mitään järkeä? Miksi muinaiset ihmiset ovat kehitelleet tällaisia taruja?

12. Tutkikaa Internetillä, mitä tarkoittaa uhraaminen. Mitä tarkoittaa sovitusuhri?

13. Ottakaa selvää, miten kristitty vähemmistö kaappasi vallan muinaisessa Roomassa.

14. Onko sijaiskärsimys mielestäsi oikeudenmukaista?

15. Voiko pahoja tekoja antaa anteeksi kukaan muu kuin vääryyttä kärsinyt? Perustele vastauksesi?

16. Ottakaa selvää, mitä tarkoittaa kyberpunk eli cyberpunk. Oletko katsonut kyberpunkia sisältäviä elokuvia? Ovatko ne sallittuja ikäisillesi (esim. Matrix – elokuvat)?

17. Miksi muinaiset ihmiset kuvittelivat, että on olemassa ruumiista erillinen sielu?

18. Keille papisto aluksi ”myi” kuolemattomuutta muinaisissa valtioissa (esimerkiksi Egyptissä)?

19. Ottakaa selville (Internetillä), millä keinoilla kuolemattomuus kuviteltiin saavutettavan muinaisissa uskonnoissa?

20. Miksi eri eläimillä on eripituinen keskimääräinen elinikä? Onko olemassa periaatteessa kuolemattomia eliöitä? Miksi on ihmistä pitkäikäisempiä ja jopa periaatteessa kuolemattomia eläimiä?

21. Miksi eräät suuret uskonnot pelottelevat ihmisiä kuoleman jälkeisillä kärsimyksillä?

22. Miksi kuolemanjälkeistä elämää alettiin kaupata yläluokan sijasta kaikille ihmisille?

23. Mitä uusin fysiikka ja tähtititutkimus (erityisesti kosmologia eli oppi kaikkeudesta) sanovat kaikkeuden tulevaisuudesta? Tutustukaa esimerkiksi suomalaisen kosmologian professorin Kari Enqvistin ajatuksiin.

24. Miksi muinaiset ihmiset pitivät ukkosta, myrskyjä, tulivuorenpurkauksia ja muita luonnonkatastrofeja jumalien aiheuttamina?

25. Mitä jumala oli slaavien, balttilaisten ja muinaissuomalaisten Perkele eli Perkunas? Mitä sana ”perkunas” alun perin tarkoitti)

Esimerkki menneisyyden uskomuksista: Kalevalainen uskonto

Uskomusten sekoitus

Suomalainen muinaisusko tarkoittaa suomalaisten ja karjalaisten uskontojen muotoja, joita oli olemassa ennen kristinuskoa ja vielä kristinuskon aikanakin. Uskonnollisuus ja perinteet ovat pitkään olleet jonkinlaista kristinuskon ja vanhemman uskonnon sekoitusta, jossa on palvottu ja kunnioitettu sekä kristittyä Jumalaa, Jeesusta ja pyhimyksiä että suomalaisia jumaluuksia ja haltijoita.

Muinaisuskonto ei koskenut pelkästään yliluonnollista, vaan oli myös erittäin arkinen asia, sillä pyhiksi koetut ilmiöt ja olennot on nähty luonnossa ja ihmisissä. Kalevalainen uskonto ei ollut selvärajainen elämän ja toiminnan alue samalla tavoin kuin esimerkiksi sen syrjäyttänyt kristinusko. On usein vaikea vetää rajaa kalevalaisen ja muuten vain uskomuksen välille. Yhtä hyvin saatettiin palvoa tai puhutella niin pientä paikallista kotihaltijaa, tarun muinaissankaria, esi-isän henkeä kuin keskeistä jumalaakin.

Jumalat ja henkiolennot

Suomalaiseen muinaisuskontoon kuului useita jumaluuksia ja muita haltijoita ja henkiolentoja. Nämä vaihtelivat ajallisesti ja paikallisesti; eri aikoina ja eri alueilla palveltiin eri jumaluuksia. Kuitenkin esimerkiksi Ukko Ylinen Jumala, tunnettiin luultavasti kaikkialla Suomessa, ja vastaava hahmo tunnetaan niin skandinaaveilta, saamelaisilta kuin balteiltakin. Ukko myöhemmin kohosi itse Ylijumalaksi. Tämä tapahtui oletettavasti osittain kristinuskon mukanaan tuoman opin vaikutuksesta, sillä Ukko samaistettiin kristinuskon jumalaan, joka myös eli taivaalla. Osin myös maanviljely saattoi vaikuttaa Ukon kohoamiseen ylijumalaksi, sillä Ukko ja Ukon mukanaan tuoma sade olivat elinehtona kansalle. Ilmeisesti merkittävä, mutta nykyisin vain huonosti tunnettu henkiolento on ollut Jumi, jonka nimi on sukua sanalle Jumala. Tarusankareina nykyisin paremmin tunnetut Väinämöinen ja Ilmarinen ovat olleet myös palvonnan kohteita. Ilmarinen on ilmeisesti sukua etäsukukielisten Inmar - jumaluudelle.

Muita tärkeitä jumalhahmoja olivat eri ympäristöjä hallitsevat luonnonhenget, joista suurimpia kutsuttiin myös "kuninkaiksi". Veden kuningas oli usein nimeltään Ahti, metsän kuningas taas Tapio. Lisäksi oli paljon muita veden ja metsän haltijoita. Usein näiltä pyydettiin riistaa, hyvää säätä tai kalaonnea esimerkiksi rukouksilla ja uhreilla. Metsästyksessä auttoivat erityisesti eri eläinlajien kantaäidit.

Haltiat

Yhteisöillä, esimerkiksi kylillä tai pitäjillä on ollut omia paikallisia haltijoitaan, joita on palvottu esimerkiksi pyhissä lehdoissa. Palvontamenoihin on voinut osallistua koko pitäjän väki.

Perheillä, rakennuksilla, maaomaisuudella ja viljelyksillä oli omat haltijansa. Näiden tehtävä oli suojelu ja vaurauden ja hedelmällisyyden turvaaminen. Maan haltija oli joissain perinteissä talon ja pihapiirin hoitaja. Joskus haltijat toimivat vierasta taloa vastaan. Ne saattoivat varastaa toisten talojen omaisuutta tai liikutella rajapyykkejä oman talonsa eduksi. Haltija saattoi joskus varoittaa uhkaavasta onnettomuudesta näyttäytymällä. Pihapiirissä tai rakennuksessa usein jokin tietty paikka, joka toimi uhripaikkana ja joskus myös haltijan asuinpaikkana. Usein tämä oli pyhä pihapuu, joskus myös kivi.

Haltijat olivat joko mies tai -naispuolisia. Haltija saattoi olla myös rikas ja hyvin pukeutunut tai kurja. Haltijan olemus ja mieliala vaikuttivat siihen, miten hyvin hän hoiti hallitsemaansa. Eräässä perinteessä naispuolinen haltija hoiti erityisen hyvin lehmät, miespuolinen taas erityisen hyvin hevoset. Joskus haltijoita oli pariskunta, silloin talo oli erityisen onnekas.

Haltijoiden suopeus ja avuliaisuus varmistettiin uhraamalla. Vihainen haltija saattoi olla hyvin vaarallinen, hän saattoi esimerkiksi aiheuttaa onnettomuuden. Vihaista haltijaa saatettiin lepyttää esimerkiksi vuolemalla arvometallia maahan, loitsuja lukien ja alasti kumartelemalla.

Arvellaan, että varsinkin moni paikallinen haltija on alun perin ollut palvottu esi-isän henki. Joissain tapauksissa haltijana on pidetty talon ensimmäistä asukasta. Joskus uutta taloa perustettaessa haltija on pyritty valmistamaan tai kutsumaan paikalle erityisillä rituaaleilla. Paikallinen luonnonhaltija on voitu myös kutsua paikalle perustettavan talon haltijaksi.

Ihmisen henkilökohtaiset haltijat

Jokaisella ihmisellä oli tavallisesti oma, henkilökohtainen suojelushaltijansa tai useampiakin. Haltija tuli ihmiseen vasta ensimmäisen hampaan puhkeamisen aikoihin. Sitä ennen lasta oli vartioitava tarkasti. Pahimmassa tapauksessa maahinen saattoi viedä lapsen, ja tuoda tilalle oman lapsensa, vaihdokkaan. Suojelushaltija tunnettiin luontona. Jos ihmisellä oli voimakas haltija eli luonto, hän oli voimakasluontoinen, eli kyvykäs niin maallisissa kuin yliluonnollisissakin asioissa. Haltijasta pitkälti riippui ihmisen menestys.

Edelleen ihmisillä saattoi olla henkilökohtaisia apuolentoja, haltijoita, jotka hyvin kohdeltuina toivat omistajalleen vaurautta ja onnea. Apuolentoja olivat esimerkiksi tontut ja parat. Tietäjän apuolento saattoi olla lievoksi kutsuttu kaarne eli korppi. Joskus tietäjällä oli elättinään oikea korppi. Myös muita eläimiä, varsinkin käärmeitä on pidetty elättinä uskoen näiden voivan toimia omistajansa puolesta.

Väet ja sieluttaminen (animismi)

Suomalainen muinaisuskonto on ollut pitkälti animistinen eli luonnonolioita sieluttava. Suurten henkiolentojen, jumalten ja lukuisten taruolentojen lisäksi maailmassa oli paljon pienempiä haltijaolentoja. Eri ympäristöillä, paikoilla, olioilla ja jopa ihmisillä oli omat haltijansa.

Haltijoiden nähtiin ryhmittyneen joukkoihin eli väkiin. Esimerkiksi vedessä asui veden väki, tulessa taas tulen väki. Väet vartioivat omia valtapiirejään, ja jotkut tartuttivat myös sairauksia, jos niiden valtapiirillä ei käyttäydytty kunnioittavasti. Monet ongelmat johtuivat väkien välisistä riidoista tai vihoista.

Väki tarkoitti sekä haltijoiden joukkoa että asioissa ja olennoissa piilevää luonnollista tai yliluonnollista voimaa, kuten nykykielessä "väkevyys". Ilmeisesti voima ja henkiolentojen joukko samaistettiin pitkälti. Kaikkialla missä oli voimaa, saattoi olla myös olentoja. Nämä olennot saattoivat olla näkymättömiä tai ehkä äärimmäisen pieniä, vaikka ne selvästi joissain tarinoissa olivat olentoja. Esimerkiksi rannalla kiroilevaan saattoi vihastua ja tarttua veden väkeä, joka sairastutti ihmisen. Tällöin väen käsitteen merkitys (sairautta tuottavana) taikavoimana korostui. Toisaalta veden väeltä pyydettiin kalaonnea, ja tällöin veden väki koettiin korostetusti olennoiksi.

Väen kahtalaisesta käsitteestä päätellen muinaissuomalainen todellisuuskäsitys saattoi joskus olla läpeensä sieluttava siten, ettei mitään voimia ollut ilman haltijoiden väkiä. Toisin sanoen maailmassa ei tapahtunut mitään ilman että sen olisi aikaansaanut jokin haltijoiden joukko. Jopa puutikkua sormessa nimitettiin puun väen vihaksi.

Pyhät eläimet

Varsinkin karhu on ollut palvottu eläin. Pyydystetyn karhun kunniaksi järjestettiin juhlat, karhunpeijaiset, joilla karhu pyrittiin palauttamaan uuteen elämään tullakseen jälleen riistaksi metsään. Karhunpeijaisissa on jälkiä muinaisen metsästys-keräilykulttuurin shamanistisesta todellisuuskäsityksestä. Kivi- ja pronssikauden kalliomaalauksissa on kuitenkin paljon karhua useammin kuvattu hirviä.

Monet vesilinnut olivat pyhiä itämerensuomalaisille, joihin suomalaisetkin kuuluvat. Ne olivat kiellettyä riistaa, ja niiden tappajaa tai häiritsijää kohtasi turma tai kirous. Tällaisia olivat ainakin joutsenet. Vesilintujen lisäksi pääskynen oli erityisen arvostettu kaiketi siksi, että sen ei uskottu laskeutuvan koskaan. Linnut liittyvät monella tavalla itämerensuomalaisten uskomuksiin. Oli esimerkiksi monta käsitystä siitä, miten lintu oli luonut maailman. Lintu saattoi myös tuoda vastasyntyneelle sielun.

Sielu

Muinaissuomalaisen arvellaan uskoneen ihmisellä olevan monta sieluolentoa, tai toisin ilmaisten sielulla olevan useita eri osia, joista jokainen on oma olentonsa.

Ihmisen minuus piili ilmeisesti "varsinaisessa" sielussa. Joskus tämä sielun nimi oli itse, joskus taas itse oli varsinaiselle sielulle rinnakkainen varjosielu ja jopa ruumiille rinnakkainen kaksoisolento. Itse - sieluolennon nimestä on peräisin nykysuomen sana itse. Ruumiin elämänvoima oli henki, jonka läsnäolo ilmeni muun muassa hengityksenä. Luonto-olennon, jonka nimestä on peräisin muun muassa nykysuomen sana luonne, tehtävä sielun osana on epävarma. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ollut ainakaan uudemmissa perinteissä varsinaisesti sielun osa, vaan ihmisen henkilökohtainen suojelushaltija.

Jos henki lähti ruumiista, ihminen oli kuollut. Sielukin saattoi lähteä ruumiista, mutta sielun menetykseen ei kuollut ainakaan heti. Sielun menetys tarkoitti usein vakavia sairauksia, kuten halvausta, kaatumatautia tai alkoholismia. Itse - sielunsa menettänyt oli itsetön. Sielu saattoi kuitenkin vielä palata. Sielun saattoi myös etevä tietäjä palauttaa, vaikka se olisi mennyt jo vainajien maahan.

Sielu saattoi ehkä myös tarkoituksella lähteä ruumiista suorittamaan jotakin tehtävää henkimaailmassa. Tällaisesta uskomuksesta ei tosin ole säilynyt suoria merkkejä suomalaisilta, mutta sen oletetaan kuuluneen muinaiseen shamanismiin Suomessakin.

Kuolema

Kun ihminen kuoli, seurasi noin 30–40 päivän siirtymäaika, jolloin sielu etsi kuolleiden maata ja paikkaansa siellä. Tänä aikana sielu saattoi käydä elävien sukulaistensa luona kummituksena tai eläimen hahmossa. Näin tapahtui varsinkin, jos vainaja oli tyytymätön. Siirtymäajan jälkeen kuolleen sielu muutti Tuonelaan, kuolleiden valtakuntaan. Hän saattoi tosin edelleen palata, jos oli tyytymätön johonkin. Jotkut vainajat eivät vakiintuneet kuolleiden maahan, vaan jatkoivat kummitteluaan. Näitä olivat muun muassa murhatut, itsemurhan tehneet ja tapetut äpärälapset.

Tuonelaan mennyttä vainajaa piti kunnioittaa muun muassa uhrilahjoin. Paikkoja, joissa kuolleille on uhrattu, on ilmeisesti kutsuttu hiisiksi. Vaikka vainajien kummituksia pelättiin, vainajat myös suojelivat ja auttoivat eläviä sukulaisiaan ja heiltä pyydettiin usein apua. Tietäjiä on lähetetty Tuonelaan hakemaan vainajilta tietoa, joskus jopa hakemaan vainaja ihmisten ilmoille apuhengeksi. Etäinen esivanhempi saattoi olla ihmisen suojelushaltijana, luontona.

Ennen kristinuskon vaikutusta kuolleiden uskottiin elävän tuonelassa suunnilleen samankaltaista elämää kuin eläessäänkin. Tämän vuoksi kuolleen mukaan laitettiin hautaan aseita, koruja ja tarve-esineitä.

Karjalassa on uskottu, että lintu, sielulintu, tuo sielun syntymässä ja vie sen jälleen kuolemassa.

Shamanismi muinaissuomalaisilla

Suomalainen muinaisusko on joskus saattanut olla shamanistinen samaan tapaan kuin esimerkiksi saamelainen tai joidenkin Siperian kansojen muinaisuskonto. Shamanismi ei ole vierasta myöskään muille eurooppalaisille; sitä katsotaan olleen muun muassa skandinaaveilla ja jopa antiikin Kreikassa pitkälle kehittyneinä laitoksina.

Suomessa on ollut tietäjälaitos, eli eri yhteisöillä on ollut keskushahmoina tietäjiä, jotka auttoivat taioillaan yhteisöä muun muassa parantaen sairaita. Suomalaista tietäjälaitosta ei kuitenkaan pidetä varsinaisesti shamanistisena; siitä puuttuivat ainakin viime vaiheissaan monet esimerkiksi saamelaiseen ja siperialaiseen shamanismiin liittyvät olennaiset piirteet.

Kaikkeuskäsitykset

Maan ajateltiin olevan litteä kiekko, jonka peitti taivas suurena kupuna. Usein taivaankansia kerrottiin olevan useita kerroksittain. Maan keskipisteessä, äärimmäisessä pohjoisessa, seisoi maailmanpylväs, joka toimi akselina maan ja taivaankannen keskinäisessä pyörimisliikkeessä. Maailmanpylväs oli kiinni pohjantähdessä, jota kutsuttiin myös pohjannaulaksi.

Maan reunoilla sijaitsi lintukoto, jossa muuttolinnut asuivat talvet. Lintukodossa asuivat pienikokoiset lintukotolaiset. Äärimmäisessä pohjoisessa, maailmanpylvään juurella, sijaitsi jättimäinen meripyörre, Kurimuksen kurkku, jonka aiheutti kenties maailmanpylvään pyöriminen taivaankannen mukana. Tämä oli myös Tuonen koski, eräs reitti manalaan. Pohjoisessa sijaitsi myös Pohjola, ikikylmä maa, sairauksien ja monien ongelmien lähde.

Maan alla oli kuolleiden asuinsija, Manala eli Tuonela. Se saattoi olla kuin maailman peilikuva ylösalaisin.

Maailman synty

Käsitykset asioiden alkuperästä eli synnystä ovat olleet tärkeä osa muinaissuomalaisten todellisuuskäsitystä. Maailman syntytarinat ovat olleet merkittävä osa runoutta, ja maailman synnystä oli useita erilaisia kertomuksia. Niistä yleisimmän mukaan maailma oli syntynyt vesilinnun munasta. Tunnetaan myös maansukellus-taru, jonka mukaan maailma syntyi kuikan tai paholaisen haettua pohjasta maata. Joskus kerrotaan myös, miten seppäsankari Ilmarinen takoi taivaankantta.

Maailmanloppu

Kansantarusto tuntee maailmanloppuun liittyviä ilmiöitä. Näitä ovat esimerkiksi tähtien tanssiminen, kuun kuumuminen ja auringon siirtyminen pohjoiseen. Myös suoranaisesta tuhosta kerrotaan. Esimerkiksi tunnetaan suuri pakkanen ja maailman palaminen, maailmanlopun taistelu, tauti ja nälänhätä, kuten skandinaavisessa tarustossa.

Aikakäsitys ja vuodenkierto

Vuodenkierto oli tärkeä osa elämää. Vuoteen kuului melko säännöllisinä maanviljelykseen, kalastukseen, metsästykseen tai muihin töihin liittyviä vaiheita, sekä juhlapäiviä. Juhlista tärkeimmät olivat keskikesän juhla ja sen vastapuoli keskitalven juhla, jotka jakoivat vuoden kahteen osaan. Keskitalven juhla oli alun perin kekri, mutta joulu sai kekrin piirteitä, kun kekrin juhlinnasta luovuttiin. Kesäpäivän seisauksena auringon päivittäinen liikerata taivaankannella saavutti korkeimman huippunsa, ja tuntui jäävän siihen joksikin aikaa. Tätä noin viikon kestävää aikaa pidettiin aavemaisena ja taianomaisena. Sitä kutsuttiin pesäpäiviksi, sillä auringon rata oli ikään kuin paikallaan, pesässä. Myös keskitalven aikaan oli pesäpäivät, kun aurinko oli toisessa ääripäässään. Aika keskitalvesta keskikesään oli nousevaa, kuten auringon ratakin, kun taas aika keskikesästä keskitalveen aika oli laskevaa.

Muinaissuomalaisten maailmalla oli alku ja kehitysvaiheita. Aikakäsitys ei ollut kierroksellinen. Myös tulevia aikakausia ennustettiin. Tarusankarien, kuten Väinämöisen ja virolaisilla Kalevanpojan, kerrottiin väistyneen maailmasta, mutta palaavan vielä kansojensa avuksi vaikeina aikoina. Menneiden tapahtumien muistot muuttuivat uusien sukupolvien myötä ennen pitkää tarunomaisiksi ja lopulta unohtuivat tai sekoittuivat muiden tarujen kanssa osaksi rikasta kansantarustoa.

Aikaa laskettiin ainakin kristillisellä ajalla vuosina merkittävistä tapahtumista, kuten sodista.

Mitä tarkoitti ”pyhä”

Pyhä on tarkoittanut kiellettyä. Esimerkiksi vieraan yhteisön rajaa on voitu pitää pyhänä. Tällöinkin pyhän käsitteeseen on kuitenkin usein kuulunut yliluonnollisuus. Pyhän rikkoja on esimerkiksi saanut vainajat tai muut henkiolennot vastaansa. Myös pyhien (eli kiellettyjen) lehtojen tapauksessa pyhään on liittynyt yliluonnollinen. Pyhä on ollut esimerkiksi aidattu alue lehdossa, jonka sisään ei saanut mennä, mutta jonne heitettiin uhreja.

Hiisi

Viron hiisien ja saamelaisten seitojen tapaan myös suomalaiset ovat voineet nimittää pyhää paikkaa hiideksi. Hiisi on alun perin tarkoittanut pyhää uhrilehtoa, johon vainajat haudattiin ja jossa suoritettiin uhrimenoja. Myöhemmin, kristinusko levittyä, hiisi on kuitenkin ollut pieni tai suuri paha olento, jopa paholainen, sekä paha paikka, kuten louhikko.

Kalliomaalaukset

Punamullalla tehdyt kalliomaalaukset tehtiin lähinnä kivikaudella, osittain pronssikaudellakin. Näin ollen niitä ei voida suoraan rinnastaa nykyisin tunnettuihin uskomuksiin, sillä tunnettu perinnetieto on kerätty talteen enintään joitakin satoja vuosia sitten. Kansanrunous on kuitenkin säilyttänyt muistumia jopa kivikautisista myyteistä ja uskomuksista. Toisaalta saattaa olla kalliomaalauksia koskevaa nuorempaakin kansanperinnettä. Muutamat paikannimet viittaavat siihen, että kalliomaalauksia on tunnettu jo ennen kuin ne virallisesti löydettiin. Pidetään todennäköisenä, että esimerkiksi Verijärven, Maksasaaren ja Värikallion nimet tulevat kallioiden verenvärisistä maalauksista. Muinaisetkin ihmiset ovat voineet huomata paljon aiemmin tehdyn kalliomaalauksen ja keksiä siihen liittyvän tarinan. Esimerkiksi erästä maalattua jalanjälkien jonoa nimitetään Hiidenjäljiksi. On ehdotettu, että Suomen tunnetuimpiin kuuluvan, Pohjoismaiden laajimman maalauspaikan Astuvansalmen nimi liittyy maalauksissa mahdollisesti kuvattuun yhdyntään, astuntaan. Muitakin kalliomaalauksiin liittyviä alkuperiä on paikannimille ehdotettu.

Maalausten aiheet liittyvät yleensä ihmisiin tai riistaan, mutta myös veneisiin ja vesilintuihin. Jotkut ihmiset ovat sarvipäisiä: he voivat olla joko naamioituneita shamaaneja tai jumalolentoja. Joukossa on myös käden-, jalan- ja tassunjälkiä sekä kuvioita, joita ei osata nykyisin tulkita minkään kuviksi, kuten vinoristejä, verkkokuvioita, renkaita ja kärjistään pyöristyneitä kolmioita. Kalliomaalausten merkityksestä on monia käsityksiä. Joidenkin kalliomaalausten alta on löytynyt meripihka-esineitä sekä kivikautisia nuolenkärkiä, jotka ovat särkyneet ammuttaessa kallioon.

Kalliopiirrokset

Kalliopiirrokset oli tehty lähinnä rantakallioon tai kiveen hakkaamalla ja kaivertamalla. Esihistoriallisia kalliopiirroksia ei tunneta nykyisen Suomen alueelta, kun taas esimerkiksi Itä-Karjalassa niitä on runsaasti. Jotkut kalliopiirrokset kuvasivat esimerkiksi luonnollisen kokoista ihmishahmoa, jolla oli käsissään pyöreät esineet, ehkä rummut. Nämä kuvat oli usein tehty veteen johtavan kallionhalkeaman luokse, ja näihin halkeamiin on uhrattu mm. meripihkaa.

Pyhät kivet

Uhrikiville tuotiin uhreja. Monia kiviä pidettiin haltijan tai jumalolennon asuinpaikkoina. Joissain kivissä on reikiä, minkä vuoksi niitä kutsutaan kuppikiviksi. Toisissa taas on viiltoja, ikään kuin niihin olisi teroitettu miekkaa. Näitä kutsutaan miekanhiontakiviksi.

Kuppikivien ja miekanhiontakivien katsotaan saaneen alkunsa viimeistään rautakaudella. Kuppikiviä on varsinkin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Kivien kuoppien merkityksestä on useita käsityksiä ja kansanperinteitä. Kansantarustossa kuopat ovat esimerkiksi uhrikuoppia, tai niihin jääneellä sadevedellä on parantava vaikutus. Taruissa myös kipuja ja vaivoja karkotetaan kuoppiin. Jotkut tutkijat olettavat, että ihmisen kuoltua hänelle olisi tehty kiveen kolo reitiksi tuonpuoleiseen. Kivi, jossa on monta kuoppaa, syntyi, kun usean vainajan kolot tehtiin samaan kiveen. Kolon kautta siitä menneeseen vainajaan saisi myös yhteyden, ja koloihin jätetyt uhrit menisivät tuonpuoleiseen lahjoiksi vainajalle.

Lounais-Suomen vanhoilla maanviljelysalueilla on myös napakiviksi ja tonttukiviksi kutsuttuja pitkänomaisia pystykiviä, joita kutsutaan kansanperinteessä myös juminkeoiksi. Kivien on tulkittu liittyneen hedelmällisyyteen tai haltijoihin. Napakivien pystytysaikaa ei tiedetä. Lisäksi oli tasapintaisia pöytäkiviä, joiden arvellaan olleen uhripaikkoja. Näitä tiedetään myös esimerkiksi saamelaisilta. Joihinkin kiviin, varsinkin moniin suuriin siirtolohkareisiin liittyi syntytarina, esimerkiksi jättiläinen oli heittänyt sen paikalleen.

Kivikehät

Kivikehät oli koottu suurista tai pienemmistä kivistä, ja joissakin on keskellä napakivi. Niiden on uskottu olleen käräjäpaikkoja. Tästä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta: tutkimusten perusteella ainakin osa kivikehistä on hautoja. Tiedot käräjäpaikoista ovat epävarmaa ja ehkä vasta myöhään syntynyttä kansanperinnettä. Voi kuitenkin olla, että käräjäpaikat "pyhitettiin" polttamalla niiden luona vainajia. Käräjät myös saatettiin tarkoituksella pitää hautapaikalla. Käräjät olivat joka tapauksessa myös hengenelämään liittyvä tapahtuma. Oikeutta käytiin jumalten tai esi-isien katseen alla.

Jatulintarhat

Jatulintarhat, jotulintarhat tai jotunintarhat ovat lähinnä rannikolla esiintyviä kivisiä sokkeloita, joita pitkin kuljettiin erilaisten menojen aikana. Niiden alkuperä on epävarma. Todennäköisesti ainakin osa niistä on keskiaikaisia tai nuorempia. Nimensä mukaisesti jatulintarhat on uskottu Jatuli-jättiläisten tekemiksi.

Pyhät lehdot

Pyhät lehdot olivat paikkoja, joihin tultiin harjoittamaan uskonnollisia menoja, mm. viemään uhreja. Lehtoja on ehkä kutsuttu alun perin hiisiksi. Suomalaisilla oli kenties lehdoissaan puisia jumalankuvia. Niitä on ollut ainakin muiden suomensukuisten kansojen pyhissä lehdoissa. Suomesta on löytynyt suossa säilynyt kivikautinen jumalankuva. Pyhissä lehdoissa saattoi olla myös uhriaitaus, jonka sisäpuolelle ei saanut mennä, mutta jonka sisään heitettiin uhreja.

Pyhät puut

Pyhiä olivat monet vanhat, suurikokoiset ja erikoiset puut, varsinkin männyt. Kun saatiin kaadettua karhu, sen kunniaksi pidettiin peijaiset. Peijaisten jälkeen karhun kallo nostettiin "kallomäntyyn", jossa saattoi olla jo useita karhunkalloja. Myöhempinä aikoina sukujen karsikkomäntyihin hakattiin vainajia koskevia merkintöjä. Isojen petäjien alla saatettiin myös pitää käräjiä. Ainakin myöhempinä aikoina pihan pihlajalla oli erityinen arvo. Sitä ei saanut vahingoittaa millään tavalla. Pihapuiden luokse on viety uhreja haltijoille.

Kosteikot

Soita, lähteitä, puroja ja jyrkkiä rantoja on käytetty uhraukseen. Kosteikkoihin on jätetty esimerkiksi piikiviä ja tuluksia, ja niitä on käytetty joinakin aikoina ehkä myös ei-toivottujen henkilöiden kuten rikollisten surmaamiseen ja hävittämiseen. Kosteikkoihin saatettiin upottaa myös aviottomasti syntyneitä tai vammaisia lapsia. Näin kerrotaan tehdyn myös kansantaruissa.

Kalmistot

Hautausmaita ja niiden edeltäjiä on kutsuttu kalmistoiksi. Ennen kristinuskoa hautoihin jätettiin usein vainajan omaisuutta. Hautaustapoja on ollut monenlaisia. Joillekin haudoille pystytettiin kivistä koottuja kumpuja, tällöin oli kyseessä röykkiöhautaus. Röykkiöhautoja eli kiukaita pystytettiin tarkoituksella näkyville paikoille, mm. mäille tai vesireittien varrelle, jotta vieraat tietäisivät kenelle alue kuuluu ja tajuaisivat varoa vainajia. Vainajien herättämää pelkoa käytettiin ehkä hyväksi tekemällä hautoja vieraiden heimojen vastaisille rajoille.

Röykkiöhautojen alkuperäisen merkityksen unohduttua niiden tekijöiksi on arveltu esimerkiksi hiidet. Kiviröykkiöitä on voitu pitää aarrekätköinä eli aarnihautoina, sillä joistakin niistä saattoi löytää vainajan mukaan laitettuja arvoesineitä. Aarrekätkö on voitu avata esimerkiksi silloin, kun sen päällä paloi virvatuli.

Karsikot

Vainajien tulo hautausmaalta asutuksen luo eläviä kiusaamaan estettiin tekemällä kalmiston ja asutuksen väliin karsikko eli vainajaa koskeva merkintä mäntyyn. Tämän nähtyään kalmistolta kotiinsa palaava vainajan haamu viimeistään tajusi kuolleensa ja kääntyi takaisin.

Uskonnollisia toimituksia

Loitsut olivat eräs ihmisten keino puuttua maailman kulkuun yliluonnollista tietä. Loitsuilla pyrittiin parantamaan sairaita, lisäämään onnea ja vaurautta tai vahingoittamaan vihollista. Loitsut olivat yleensä kalevalamittaisia lauluja. Eräs tärkeä loitsujen muoto perustui loihdinnan kohteen alkuperän eli synnyn tietämiseen ja julkilausumiseen. Uskottiin, että ilmiöitä ja olentoja voitiin hallita, jos niiden alkuperä tunnettiin.

Taikomistilaisuudet olivat pikemminkin yksityisiä. Noitarumpuja ei tiedetä käytetyn, mutta kovaa melua on voitu pitää sanotun vahvistukseksi. Loitsija on usein ollut innoissaan, haltijoissaan. Loitsut on usein lausuttu tai laulettu painokkaasti, jopa huudettu. Nyrkissä olevan käden nostaminen ylös on mainittu osaksi loihtimista joissain tutkijoiden muistiinpanoissa.

Siitä, miten kristillistyneissä suomalaisissa yhteisöissä harjoitettiin pakanallisia toimituksia kuten loitsimista, ei kuitenkaan kovin pitkälle voida tulkita sitä, millaisia toimitukset ovat olleet satoja vuosia aikaisemmin ennen kristinuskon juurtumista.

Juhlat

Vuosi alkoi kekristä ja loppui kekriin. Kesän kohokohta oli Ukon juhla. Vakkajuhlissa eli vakoissa uhrattiin pitäjän järjestämissä pidoissa vakallinen ruokaa usein pyhässä lehdossa. Eri juhlissa juotiin Ukon malja.

Kansanparannus

Tautien syyksi katsottiin usein paha henkiolento tai vihamielinen noita, joihin tehosivat muun muassa loitsut. Käytännön hoito tapahtui usein saunassa. Ihoa hoidettiin tervalla. Usein sairaus pyrittiin palauttamaan sinne, mistä se oli tullutkin. Esimerkiksi veden luona tarttunut sairaus johtui veden väestä, joka piti palauttaa veteen. Parantaja oli usein koko yhteisön arvostama tietäjä, joka osasi paljon muutakin. Joillakin oli verenseisauttajan kyky, joka saattoi periytyä suvussa.

Muinaisuskonnon kehitysvaiheita

Kirjalliset tiedot suomalaisesta muinaisuskosta ovat suhteellisen nuoria: ensimmäisillä kattavilla kirjallisilla tiedoilla on ikää vain joitakin satoja vuosia. Tiedot suomalaisesta muinaisuskosta siis kerättiin vasta kristinuskon jo levittyä käytännössä lähes kaikkien pääasialliseksi uskonnoksi, jolloin kristinusko oli jo pyyhkinyt pois monia muinaisia uskomuksia. Tästä huolimatta varsinkin Karjalassa säilyi monia vanhaan uskontoon ja todellisuuskäsitykseen kuuluneita uskomuksia ja taruja.

Muiden ryhmien uskontojen tavoin myös suomalaisten uskonto ja koko todellisuuskäsitys on muokkautunut aikojen kuluessa huomattavasti. Vanhempien ainesten päälle kasaantui uudempia uskomuksia, jotka heijastelivat aikaansa. Vanhemmat uskomukset saattoivat silti säilyä uuden rinnalla tai nivoutua osaksi sitä jonkin verran muuttuneina. Kivikauden suomalaisten esi-isien uskonto arvellaan shamanistiseksi. Tästä katsotaan jääneen shamanistisia piirteitä myöhempiin uskonnon muotoihin. Myös vainajien ja esi-isien palvonta oli tärkeällä sijalla.

Maanviljelyksen asteittaisen saapumisen mukana ja metsästys-keräilykulttuurin menetettyä sijaansa saattoivat käsitykset vuodenkierrosta ja hedelmällisyydestä muuttua ja voimistua. Uusien kulttuurivaikutteiden mukana tuli luultavasti myös uusia jumaluuksia ja käsityksiä. Luultavasti maanviljelyn mukana tulivat vakiintuneemmat asumukset, joita vartioivat ihmisenkaltaiset haltijat. Myöhemmin nämä haltijat ovat kutistuneet ehkä kokonaisia kyliä ja yhteisöjä vartioineista mahtavista henkiolennoista pieniksi nurkissa piilotteleviksi tontuiksi.

Suomalaisten lähialueille levittäytyneen indoeurooppalaisen kulttuuri- ja kielivyöhykkeen vaikutuksesta suomalainen muinaisusko sai miehisen pää-ukkosenjumalan Ukon; vanha taivaanjumala Ilmarinen (marien Inmar) alennettiin kuolevaiseksi sankariksi. Ukon tulosuunta on ilmeisesti Baltiasta, mutta se on saanut vaikutteita myös skandinaavien Thorista. Suomalainen muinaisusko muistutti viikinkiaikana ilmeisesti paljon skandinaavien muinaisuskontoa, jossa oli esimerkiksi pitkälti Ukkoa vastaava miespuolinen ukkosenjumala. Perinteisesti on katsottu, että indoeurooppalaiset vaikutteet toivat Eurooppaan laajalti miesvaltaisia ja sotaisia piirteitä, joista ukkosenjumala olisi vain yksi merkki.

Kristinuskon vaikutus

Joissain tapauksissa pakanallinen Ukko pilven päällinen jumala vain muutettiin taivahalliseksi isäksi, ja pienempiä jumaluuksia liitettiin pyhimyksiin. Paikoin pyhimyksiä alettiin palvoa samoilla paikoilla kuin ennen pakanajumalia. Karjalassa monista ennen pakanallisista uhrikivistä tehtiin jonkun pyhimyksen nimikkokiviä. Luterilaisen lahkon leviäminen osui usein juuri niihin kirkon piirteisiin, jotka ylläpitivät muistumia muinaisesta uskonnosta. Myös noitavainot hävittivät muinaisen uskonnon jälkiä.

Juhannuskokon eräs tarkoitus oli karkottaa pahoja henkiä. Vanhasta uskonnosta jäi merkkejä mm. kansantarustoon, paikannimistöön, juhlapäiviin, kansanparannukseen ja tapoihin. Tärkein nykyajan muinaisjuhla on juhannus. Juhannukseen kuuluvat mm. pakanallisperäinen juhannuskokon poltto sekä juhannustaiat. Juhannustaioista monet kantavat muistumia harakoinniksi kutsutuista taioista.

Uuspakanuus

Romantiikan aikana myös Suomessa alettiin kokea kiinnostusta omaan menneisyyteen, ja Kalevala-romantiikka sekä karjalaisuus näkivät myös suomalaisen muinaisuskonnon nousun. Perustettiin Ukon kirkko, joka sai vaikutteita, paitsi suomalaisesta (oletetusta) muinaisuskosta, myös kansallisuusaatteesta; se oli hyvin kansallismielinen ja aatteiltaan samankaltainen kuin kansallissosialistien Saksassa elvyttämä muinaisusko. Ukon kirkko ei kuitenkaan saavuttanut merkittävää jalansijaa, ja se tyrehtyi 1940-luvulle tultaessa.

Nykyisin suomalaista muinaisuskoa pyrkii elvyttämään ja jatkamaan suomalainen uuspakanuus, jolla on useita erilaisia nimityksiä. Pakanuuden harrastajien toimesta esimerkiksi pyhät lehdot ovat palanneet Suomeen.

Tehtäviä:

1. Selvittäkää, mitä suomalaisen muinaisuskon käsityksiä löytyy Elias Lönnrotin Kalevalassa.

2. Millä tavalla Kalevala eroaa alkuperäisistä kertomuksista.

3. Millainen on Kalevalan maailmansyntytarina.

4. Millä tavalla kristinusko esiintyy Kalevalassa?

5. Mitä Väinämöinen, Ilmarinen jne. olivat alun perin?

6. Mikä jumala oli Perkele (Perkunas)? Miksi Perkele ei esiinny Kalevalassa?

7. Mistä johtuu, että suomalaiset yhä käyttävät sanaa ”Perkele”?

8. Kumpi on mielestäsi siistimpi kirosana, ”Perkele” vai ”vittu”?

9. Mistä nimitys ”pakanuus” johtuu?

10. Mitä Pakanakilta – niminen järjestö teki 1960 – luvulla?

11. Mitä Pakanaverkko tekee nykyään? Internet – osoite on http://www.pakanaverkko.fi/

12. Mitä uskontoja Pakanaverkko edustaa?

13. Miksi pakanauskontoja ei ole kelpuutettu Suomen uskontorekisteriin?

Esimerkki menneisyyden uskomuksista: Shamanismi eli tietäjälaitos

Mitä shamanismi on?

Shamanismi viittaa useisiin erilaisiin uskomuksiin ja perinteisiin eri puolilta maailmaa, joihin liittyy taito määrittää, parantaa ja joskus aiheuttaa sairauksia henkimaailmaan kohdistuvan erityissuhteen kautta. Uskomuksissa vain joillain henkilöillä, shamaaneilla eli tietäjillä, on aivan erityiset yliluonnolliset kyvyt. Pohjoisten alueiden shamanismilla on omia erityisiä piirteitään.

Usein shamaani on yhteisön keskushahmo; hän on parantaja, ennustaja ja neuvonantaja monenlaisissa ongelmissa rakkaushuolista uuden asuinpaikan valintaan. Sana shamaani on tullut länsimaihin Siperian tunguuseilta, joiden kielessä se tarkoittaa 'hän joka tietää'. Samaan tapaan Suomessa shamaania kutsutaan tietäjäksi. On myös mahdollista, että tunguusit ovat lainanneet sanan kiinan kielestä.

Mitkä on transsi?

Transsi on lääketieteellisesti määriteltynä tila, jossa henkilö on tavallista herkempi vaikutteille ja harhanäkyihin. Hänen huomionsa on irtautunut ulkoisesta todellisuudesta, jonka tarkkailun sijasta mieli on täyttynyt sisäisten tunnetilojen kokemisella. Samalla kyky tarkkailla ympäristöä on heikentynyt. Olotilana transsi koetaan usein hyvin miellyttävänä, mikä johtunee ainakin osaksi aivojen tuottamista endorfiineista. Transsi on eräs esimerkki ns. muuntuneesta tajunnantilasta.

Normaali vireä valvetilamme vaatii säilyäkseen suurimman mahdollisen määrän ulkoisia ärsykkeitä. Kun normaali ärsykemäärä alittuu tai ylittyy, tajunnantilamme muuttuu herkästi. Esimerkiksi lentäjät, yksinpurjehtijat, eristyssellivangit ja pitkiä matkoja yksikseen autoilla ajelevat voivat helposti vaipua transsiin ja kokea harha-aistimuksia. Eskimoiden keskuudessa tunnetaan ns. "kajakkitauti", jota esiintyy pitkillä, yksitoikkoisilla kajakkimatkoilla halki hiljaisen ja yksitoikkoisen maiseman (kajakki on eskimoiden kanootti). Mystikkojen tapa vetäytyä erämaihin, vuoristoon tai syrjäisiin saariin pois ihmisten ilmoilta on havaittu kautta aikojen otolliseksi muuntuneiden tajunnantilojen syntymiseen eristyneissä oloissa. Mystiikka tai mystisyys tarkoittaa elämäntapaa, jossa pyritään välittömään yhteyteen henkien tai jumalien kanssa

Päinvastaisessa tilanteessa voimakkaat ja tunnepitoiset ärsykkeet synnyttävät hurmoksellisen transsin. Tämä voi esiintyä yhtä hyvin jalkapallo-ottelussa kuin uskonnollisessa herätyskokouksessakin. Esimerkiksi tunteelliset laulut, pään ravistelu, tanssiminen, suitsukkeen savun hengitys ja erityisesti useita eri rytmejä samanaikaisesti sisältävä rummutus auttavat irti arjesta. Transsiin kuuluu myös erillisen minätunteen heikkeneminen ja tunne sulautumisesta suurempaan kokonaisuuteen.

Yhteys henkimaailmaan

Shamanismiin liittyy usein muuttuneiden tajunnantilojen käyttö yhteytenä henkimaailmaan. Joskus henkimaailmaan pyrittiin myös unessa. Transsitilaa haettiin mm. huumaavilla aineilla (esimerkiksi punaisella kärpässienellä, joka on myrkyllinen mutta aiheuttaa pieninä määrinä sekavuustilan), rytmikkäällä musiikilla ja laululla, toistuvilla tanssiliikkeillä ja muilla toistuvilla toimituksilla. Muinaisessa Suomessakin tietäjien kerrotaan ”langenneen loveen”, mikä on tulkittu vajoamiseksi transsiin. Suomalaisesta tietäjälaitoksesta puuttuvat monet shamanistiset piirteet.

Haltija (tai haltia) on henkiolento tai taruolento, joka hallitsee tai pitää hallussaan jotain asiaa. Haltijat liittyvät varsinkin pakanallisiin uskontoihin ja animismiin, joissa henkien tai taruolentojen nähtiin vaikuttavan ja liittyvän moniin ilmiöihin ja asioihin luonnossa. Haltijat voidaan karkeasti jakaa ihmisten ja luonnon piiriin kuuluviin haltijoihin.

Transsitilaa saatettiin kutsua myös ”haltioitumiseksi” tai 'haltioihinsa tulemiseksi'. Näillä viitattiin sananmukaisesti haltijaan eli luontoon, joka otti ihmisen valtaansa. Kohtaus taas oli (mahdollisesti vihamielisen) haltijan kohtaaminen, josta aiheutui äkillisiä elintoimintojen häiriöitä.

Muita mahdollisia yhteyksiä henkimaailmaan olivat kalliomaalaukset tai maan tai ihon maalaaminen. Jotkut ajattelevat ympäriltään maalattujen kädenkuvien syntyneen siten, että ihminen on yrittänyt maalata itsensä osaksi kiveä, ja päästä siten toiseen todellisuuteen. Myös pukeutumalla erilaisiksi olennoiksi uskottiin voitavan muuttua sellaisiksi.

Animismi eli sieluttaminen

Shamanismi on yleensä animistista. Animismi eli henkiuskonto (sanasta lat. anima, sielu) on uskontotyyppi, jossa esineillä, kasveilla ja luonnonvoimilla uskotaan olevan ns. sielu. Sielu tarkoittaa uskonnoissa jotakin ei-aineellista ajattelevaa osaa, joka liittyy ihmiseen tai muuhun luonnonesineeseen. Animistisen todellisuuskäsityksen omaaville luonto on täynnä tietoa, sillä henkiä on kaikkialla. Luonto kertoo paljon tietäjälle, joka pyrkii tulkitsemaan sen merkkejä. Merkkejä tulkitsemalla saa tietoa esimerkiksi sairauksista, niiden parantamisesta, tulevaisuudesta ja ruuan hankintamahdollisuuksista. Luonnosta löytyvät myös monet parantavat aineet ja taikakalut, joista osan teho on pelkästään uskomuksellinen, toisten taas lääketieteellisestikin todistettu.

Pohjoinen shamanismi

Lähes kaikilla maapallon pohjoisilla alueilla, havumetsävyöhykkeestä arktisiin alueisiin, on harjoitettu shamanismia. Joskus puhuttaessa shamanismista tarkoitetaankin nimenomaan pohjoisten kansojen shamanismia, jolloin muista tietäjälaitoksista ei puhuta varsinaisena shamanismina.

Pohjoista shamanismia tunnetaan Euraasiassa Skandinaviasta Tyynellemerelle ja Japaniin, Pohjois-Amerikassa intiaanien keskuudessa, ja eskimoiden keskuudessa Pohjois-Amerikassa ja Grönlannissa. Euraasian läntisimpänä shamanistisena kulttuurina tunnetaan erityisesti saamelaiset, mutta myös skandinaaveilla on ollut saamelaisten shamanismia muistuttavaa seid - shamanismia, josta on säilynyt runsaasti kansanperinnettä.

Pohjoisen shamanismin tunnusomaisia piirteitä ovat perinteisen käsityksen mukaan muun muassa seuraavat:

1. Rummun, "noitarummun", käyttö ja rytmikäs laulu transsitilan saavuttamiseksi

2. Ongelmien alkulähteeksi koetaan henkiolennot.

3. Shamaanin tehtävänä on ennen muuta näiden aiheuttamien kriisien torjunta ja sairastuneiden parannus

4. Apuhenget, joita on varsinkin Shamaanilla

5. Shamaanin uskotaan voivan muuttua eläimeksi ja liikkua eläimenä eri tehtävissä

6. Shamaanin esitykset ja istunnot, joissa shamaani suorittaa toimituksen. Toimituksissa shamaanin toimet ja ääntely kuvaavat yliluonnollisen maailman asioita ja olentoja.

7. Usein shamaanin sielun uskotaan liikkuvan yliluonnollisessa maailmassa.

8. Mukana on usein avustajia eli puoltajia. Shamaani pyrkii usein kysymään neuvoja pulmiinsa yliluonnollisilta tahoilta.

9. Joissain perinteissä henkiolento ottaa Shamaanin haltuunsa, ja avustajat kyselevät Shamaanilta asioita.

10. Istunto pidetään yleensä yöllä tai illalla asumuksessa

Karhun palvonta

Useita pohjoisen shamanismin erityispiirteeksi käsitettyjä asioita, kuten esimerkiksi noitarumpuja, matkoja transsitilassa, luuarvoilla ennustamista tavataan yleisesti muualtakin. Pohjoisen erityispiirre karhun palvonta taas voi johtua yksinkertaisesti siitä, että karhu on isoin petoeläin monilla pohjoisilla vyöhykkeillä, mutta ei juuri muualla. Ehkä monet shamanismin piirteet ovat syntyneet jo ennen ihmisten siirtymistä pohjoisille vyöhykkeille, ja pohjoisen shamanismin erityispiirteet johtuvat myös samankaltaisesta ympäristöstä.

Suomalaisten tai laajemmin itämerensuomalaisten keskuudesta ei tunneta varsinaiselle pohjoiselle shamanismille suoraan verrannollisia ilmiöitä. Esimerkiksi noitarummut ovat puuttuneet, ja transsimatkoihin liittyvä kansanperinne on tulkinnallista, siitä ei ole suoria viitteitä. Joskus aiemmin suomalaiseen muinaisuskoon on kuulunut pohjoiseen shamanismiin luettavissa oleva shamaanilaitos.

Pohjoisen shamanismin karhunpalvonnassa karhua on pidetty esimerkiksi suvun kantavanhempana. Shamaani pukeutui usein naiseksi ikään kuin äitikarhun voimahahmoon, koska ihmisen uskottiin polveutuvat suuresta äitikarhusta.

Lapinnoita

Lapinnoita tarkoittaa entisajan lappalaista pakanallista tietäjää ja shamaania. Lapinnoidan välineisiin kuului noitarumpu, johon oli kuvattu jumalia ja maailman rakenne. Lapinnoita vajosi transsiin ja matkusti henkiulottuvuuteen. Lapinnoidan kerrottiin voivan kulkea kuin tuuli tai ajatus.

Suomessa lapinnoitia sekä pelättiin että kunnioitettiin, ja niistä kerrottiin paljon tarinoita. Jos tuuli nosti heinää heinänteossa pohjoiseen päin, arveltiin lapinnoidan olevan sitä ryöstämässä. Heinää vievää tuulenpuhuria saatettiin heittää tai iskeä puukolla tai viikatteella. Joskus osuman saanut tuulispää parahti lapsen tavoin, ja tuuli tyyntyi. Erään tarinan mukaan eräs Lapissa käynyt näki lappalaisen luona poikansa heinäpellolle heittämän puukon. Oli kuulemma sattunut reiteen.

Lapinnoitien arveltiin myös muuttuvan linnun kaltaisiksi, ja menevän kokoamaan metsistä lintuparvia houkutellakseen ne Lappiin. Tällöin ne saattavat esiintyä muuta parvea isomman linnun hahmossa. Tällaista kerran koetettiin pyssyllä ampua, mutta turhaan. Vasta, kun pyssynpiippuun vuoltiin hopeaa, ja koetettiin sillä latauksella ampua, putosi noitalintu oksaltaan.

Kansantarut kertoivat myös, että jotkut suomalaiset kävivät lapinnoitien opissa. Mahtavasta suomalaisvelhosta saatettiin sanoa, että hän on käynyt lappalaisen opissa tai on lappalaista sukua. Toisaalta kehnosta loitsijasta sanottiin, että ei ole lajia lappalaisen. Myös skandinaavit liittivät usein poikkeukselliset taikavoimat lappalaisiin sukujuuriin tai lappalaisten oppeihin.

Kalevalassa Lapin laulajat ja tietäjät "lauloivat Lapin runoja, Hiiden virttä vinguttivat". Lapin noitien aseina olivat kalevalaisissa runoissa ja muissakin kertomuksissa noidannuolet. Noidannuoli saattoi iskeä esimerkiksi metsäretkellä. Se ei näkynyt ulospäin, mutta aiheutti kovan kolotuksen. Lapin noita saattoi myös kirota esimerkiksi karjan sairastumaan. Nykyään noidannuoleksi sanotaan hermosärkyä, joka johtuu selkärangan välilevyn siirtymisestä tai selkäydinkanavan ahtautumisesta. Tämän kirjoittajalta noidannuoli on parannettu laajentamalla selkäydinkanavaa leikkauksella.

Tehtäviä:

1. Mihin muinaiset ihmiset pyrkivät shamanismilla?

2. Miten muinaissuomalaiset suhtautuivat karhuun?

3. Mitä noidat olivat ja mihin noituudella pyrittiin?

4. Ottakaa selvää, mitä tarkoittaa plasebovaikutus.

5. Miten noidat käyttivät hyväkseen plasebovaikutusta?

6. Millaisia transsitiloja esiintyy nykynuorisolla? Mikä niitä aiheuttaa?

7. Miten noituuteen suhtauduttiin Suomessa uuden ajan alussa?

Esimerkki shamanismin kohtalosta: Saamelaisten historiaa

Saamelaisten uskonto

Vanha saamelainen uskonto perustui animistiseen todellisuuskäsitykseen ja shamanistiseen palvontamuotoon, jossa noitarummun käytöllä ja joiulla oli suuri merkitys. Luontoa pidettiin elämän antajana siten, että vuoret, kivipaadet ja sisäjärvet saattoivat auttaa ihmisiä, jos niitä palvottiin ja niille uhrattiin.

Jumalia olivat luonnonilmiöt. Auringolla oli keskeinen asema, ei jumalhenkilönä vaan ikiolentona, joka levitti säteitään maailmaan ja kantoi henkilöityneitä jumalia säteillään. Nämä jumalat eivät olleet varsinaisia henkilöitä vaan olentoja ihmisen ja suurten voimien välimaastossa. Dierpmistä (ukkosenjumalaa) palvottiin ahkerasti. Bieggolmmái (tuulenjumala), mánnu (kuu) ja áhcolmmái (vedenjumala) olivat palvonnan kohteina, koska ne saattoivat antaa ihmisille paremmat olot. Leaibolmmái (lepän- tai verenjumala) hallitsi kaikkea riistaa ja nautti suurta arvostusta, koska lepän parkin ja syljen sekoituksena syntynyttä kirkkaanpunaista mehua käytettiin noitarummun kuvioiden maalaamiseen.

Noitarumpu

Noitarummussa on kalvo (parkittu vasannahka) jännitettynä leveän soikeanmuotoisen renkaan päälle tai päällysteeksi soikeaan puukulhoon, johon on työstetty kaksi pitkänomaista reikää tai useampia reikiä kädensijoiksi. Rummun perusrakenteet vaihtelevat jonkin verran, mutta usein noitarummun keskeinen kuvio on nelikulmainen neljäkkään muotoinen aurinko, josta lähtee neljä sädettä. Yläkuviot ovat hallitsevia jumalia, kun taas alimpana olevat kuviot esittävät saamelaisten elämää; asumista, poroja, naapureita sekä metsän lintuja ja riistaa. Yläkuvioiden vasemmalla laidalla ylimpänä on sáivu, sukuhauta, jossa vainajat viettävät miellyttävää elämää. Rumpujen kuvarakenteessa heijastuu käsitys, että jumalat, ihmiset ja kuolleet elävät eri tasoilla mutta kuitenkin tavallaan samassa ajassa. Tässä ehkä viittaa siihen, että shamaanin tehtävä oli rummun avulla matkata näiden maailmojen välillä.

Tarkoituksena oli hankkia tietoa tai ohjausta, jota ihmiset tarvitsivat tärkeitä päätöksiä varten - tai kun sairaat sielut tarvitsivat ohjausta esi-isiltään. Shamaanin eli noaidin oli kyettävä tällaisiin matkoihin yhteisön puolesta, ei hankkiakseen itsellensä tietoa, vaan eri elämien ja maailmojen välisenä sanan saattajana. Noaidi osasi myös katsoa tulevaisuuteen asettamalla korvan lähelle rumpua ja kuuntelemalla noitarummun "puhetta" tai seuraamalla árpan liikkeitä vasaralla rummuttaessaan. Árpa on messinkinen tai se on työstetty sarvenjuuresta, joka on otettu rykivän porohirvaan sarvikruunun etuhaarasta. Rummutuksesta oli myös käytännön hyötyä metsästyksessä ja pyynnissä, poronhoidossa tai "kompassina" jutaamisessa.

Uhraaminen

Jumalille saatettiin uhrata suurten ulkonevien kivipaasien luona ja maisemasta erottuvien kiviröykkiöiden vieressä. Niitä kutsuttiin seidoiksi (sieidi), ja näitä esiintyy kaikkialla Ruijassa.

Uhraaminen saattoi tapahtua myös luolissa, kallionkoloissa ja -ulokkeilla, vuorenhuippujen juurella tai järvien rannoilla. Auringolle uhrattiin mielellään valkoisen poron luita ja sarvia. Saatettiin uhrata kokonainen porokin. Ukkosenjumalan tuli tietyissä tapauksissa saada kokonainen hirvasporo, joka haudattiin maahan siten, että vain mahtava sarvikruunu jäi näkyviin. Muille luonnonjumalille uhrattaessa etualalle aseteltiin luita ja sarvia, seita voideltiin kalanrasvalla tai se tuhrittiin verellä.

Tarkoituksena oli kunnioittaa jumalia - ja pysyä niiden kanssa hyvissä väleissä. Sen takia ihmiset ryhtyivät moniin varotoimiin itsensä ja omaistensa suojelemiseksi ja onnen takaamiseksi elämässä.

Saamelaiset tarut ja kertomukset

Kertomuksissa toistuu kaksi erityisesti saamelaisille ominaista hahmoa; staaloja tshuudit. Staalo esiintyy erilaisissa ilmenemismuodoissa. Hän voi olla taruhistoriallinen hahmo, joka muistuttaa muinaisnorjalaisista veronperijöistä ja toisinaan pahansuovasta jättiläisestä, joka haastaa saamelaisen painiotteluun. Staalo voi olla myös joulupukki, joka matkaa jouluaattona ajohärällä sekä hiiri- ja sopuliraidolla. Tshuudit olivat ryöväreitä, jotka toimivat ryhmissä hyökätessään saamelaisten kimppuun. Lukuisille tuntureille ja alueille Ruijassa on omistettu tarinoita tshuudeista, jotka ryöstöretkillään joutuivat houkutelluiksi kuolemaan. Sekä staalo että tshuudit olivat "vieraita" ja tunkeilijoita saamelaisessa maailmassa. Kertomukset voidaankin ymmärtää yrityksenä järjestää ja hallita niitä kokemuksia, joita saamelaisilla oli vieraista.

Muut kertomukset tutustuttavat meidät sellaisiin olentoihin kuin äpärä, jättiläinen, keijukainen, maahinen, vedenhaltija, merikäärme, taikalintu, taikanuolet "onnensulkineen" ja muut tavatut ilmiöt ja olennot. Niillä oli usein varoituksia tai muuta olennaista kerrottavaa, joka oli tärkeää vastaanottajalle. Nämä olennot olivat samaan aikaan sekä luonnon ja kulttuurin että ihmisen ja eläimen välimaastossa. Vielä nykyäänkin nämä ovat osa elävää kertomaperinnettä, josta uusien sukupolvien lapset ammentavat jännitystä ja ehkä ottavat oppia?

Joiku - saamelaisten musiikillinen ilmaisutapa

Joiulla oli aikaisemmin kaksoistehtävä. Toisaalta se oli ja on edelleen saamelaisten omintakeinen musiikillinen ilmaisutapa. Joikua käytetään "...muiden ihmisten muistelemiseen", luonnehtimaan henkilöitä, eläimiä ja maisemia. Joikua voidaan ajatella melodis-rytmisenä esityksenä, jossa rytmi on tärkeintä ja vähemmän painoa pannaan kuvailuihin joiun tekstin kautta. Sävelten ja mielikuvien kautta luotava tunnelma tuo esille joikattavan henkilön, eläimen tai paikan. Uskonnossa joiulla oli tärkeä osa uskonnollisissa menoissa. Joiun taustalla oli näissä yhteyksissä rytmikäs säestys, joka syntyi shamaanin lyödessä noitarumpuaan.

Jo 1600-luvulla joiku kiellettiin lailla. Lainrikkojaa rangaistiin ankarasti. Tämä kielto ja rangaistusseuraamus johtuivat siitä, että näihin aikoihin alkoi kristillinen käännytystoiminta saamenkansan keskuudessa, ja joiku liitettiin yksiselitteisesti entisen uskonnon harjoittamiseen. Tämä johti siihen, että joiku katosi julkisuudesta ja samalla kokonaan käytöstä monilla alueilla. Sielläkin, missä joiku säilyi, ihmiset varoivat yllyttämästä esivaltaa ja Norjan kirkkoa. Vaikka joiku nykyään on herännyt uudelleen elämään ja saamelaisessa yhteiskunnassa hyvät joikaajat nauttivat jo suurta arvonantoa, joiun saama tuomio on ollut voimassa aivan viime aikoihin asti.

Duodji

Duodji on luovaa saamelaista käsityötä ja taidekäsityötä, joka sisältää vaatteiden, taloustavaroiden, työkalujen, kulkuneuvojen ja koriste-esineiden valmistamista asuinalueen luonnonmateriaaleista. Duodji heijastelee sen takia alueen luonnonmaantieteellisiä, luonnontaloudellisia ja taloudellisia oloja. Tuotannossa hyödynnetään puuta, erityisesti koivua. Siitä ei käytetä vain puuainesta vaan myös parkkia, tuohta ja juuria. Sarvi, luu ja nahka ovat tärkeitä raaka-aineita, erityisesti porotuotteet. Myös hirventaljaa, lampaan nahkaa ja villaa, naudan nahkaa ja merinisäkkäiden nahkaa käytetään hyväksi. Lisäksi duodjin tuotannossa yhdistellään lasihelmiä, luonnontuotteista tehtyjä tekstiilejä ja nykyisin myös keinotekoisia aineita.

Saamen kieli

Saamen kieli kuuluu suomalais-ugrilaiseen ryhmään yhdessä mm. unkarin, suomen, mordvan, syrjäänin (komin) ja eestin (viron) kielen kanssa. Saamenkielessä on kolme päämurreryhmää, etelä-, pohjois- ja itäsaame.

Saamen kieli on nyt elinvoimaisempi kuin vain 10–20 vuotta sitten. Pääsyynä tähän voidaan pitää sitä, että valtioiden kovaa sulauttamispolitiikkaa on lievennetty sodan jälkeen. Norjalaisessa peruskoulussa alkoi saamenkielinen alkeisopetus v. 1967.1970-luvun alusta tuli mahdolliseksi saada saamenkielen opetusta keskiasteen kouluissa Karasjoella ja Koutokeinossa. Norja ja Suomi päättivät 1990-luvun alussa, että saamen kielen tulee olla tasavertainen maan virallisen kielen kanssa ja että kaikilla tulee olla mahdollisuus saamenkielen opetukseen. Kestää kuitenkin vielä kauan, ennen kuin tämä täysin toteutuu.

Sulauttamispolitiikka

Kilpajuoksu pohjoisessa kiihtyi 1500-luvulta alkaen. Tanska-Norja halusi puolustaa rannikkoaluetta ja hankkia tullituloja kansainvälisestä Venäjän merenkulusta samaan aikaan, kun Ruotsi-Suomi ja Venäjä laajensivat toimintojaan pohjoisessa. Kirkkojen ja käännytysasemien rakentamisesta yhdessä verotuksen kanssa tuli tärkeä tekijä, kun nämä kilpailevat valtiot Norja, Suomi ja Venäjä kävivät rajanvetoa pohjoisilla alueilla. Tämä johti siihen, että ajoittain kaikki kolme valtiota yhtaikaa verottivat saamelaisväestöä.

Vuonna 1848 Norjan suurkäräjät esitti toiveen norjalaistamispolitiikan vauhdittamisesta erityisesti rannikkoalueilla ja pyysi hallitusta "aloittamaan tutkimuksen siitä, missä määrin olisi syytä antaa opetusta norjankielessä erityisesti eteläosissa asuville lappalaisille tämän kansanosan sivistämiseksi". Tämä oli varsinainen "uuden systeemin alku" - kuten eräs lehti kirjoitti - saamelaisväestön järjestelmälliseksi sulauttamiseksi kansakunnan rakentamisprojektiin. Niin ikään ajattelutapa eri kansanryhmien arvojärjestyksestä oli tärkeä laillisuusperuste niille oikeudenloukkauksille, joiden kohteeksi saamelaiset joutuivat tänä ajanjaksona.

Norjalaistamistyö 1860- ja 1870-luvulla ei kuitenkaan johtanut toivottuun menestykseen. Muuan korkea virkamies lausui Ruijaan ja Tromssaan v. 1877 suuntautuneen kiertomatkansa jälkeen: "Nykyisellään kansakoulu ei ole pystynyt täyttämään erityisolojen sille asettamaa tehtävää, nimittäin merkittävästi edistämään läänin vieraiden kansallisuuksien norjalaistamista". Tämä tavoite määräsi Norjan sulauttamispolitiikan suuntaviivat useiden sukupolvien ajaksi aina 1960-luvulle asti. Koulu oli tärkeä tekijä tässä työssä, ja koska saamelaiset usein asuivat hajallaan ja osallistuminen koulutyöhön oli ajoittain heikkoa, työtä yritettiin tehostaa rakentamalla asuntolakouluja.

Asuntolakouluissa poissaolot vähenivät jyrkästi, luokista tuli entistä tasa-aineisempia ikärakenteen puolesta, oppilaille voitiin antaa läksyjä ja opettaja saattoi puhua lasten kanssa norjaa myös heidän vapaa-ajallaan. Näin saatiin aikaan "sisäistä lähentymistä ja kulttuurista yhtenäisyyttä jo lapsi-iässä", kuten asia ilmaistiin.

Tosiasiassa saamelaiskulttuurin ja saamen kielen käyttämistä henkisen elämän rakentamisessa ei pidetty mahdollisena, koska "koko kansan ominaislaatu ja lahjat eivät viittaa siihen suuntaan".

Järjestäytyminen

Vuonna 1947 pidettiin saamelaisten valtakunnankokous Trondheimissa ja vuotta myöhemmin uusi kokous Tromssassa. Täällä perustettiin Norjan porosaamelaisten valtakunnanjärjestö.

Poronhoito on monelle saamelaiselle tärkeä elinkeino. Sodan jälkeisenä aikana se on kokenut ylimenokauden, jota ovat leimanneet muutokset poronhoitajien toimintaehdoissa. Samaan aikaan poronhoito on muuttunut jatkuvasti koneellisempaan suuntaan. Viimeisen 20–30 vuoden aikana sekä viranomaiset että poronhoidon omat järjestöt ovat yrittäneet saattaa poronhoidon samoille linjoille kuin muut vastaavat elinkeinot, jotka jo ovat löytäneet paikkansa maan nykyaikaisessa kulutuksessa ja taloudessa. Kehitys alkoi, kun kauppa omaksui entistä säännöllisemmät muodot muun muassa perustamalla uudenaikaisia teurastamoita ja myymällä porotuotteita kuluttajien markkinoilla. Lihanhinnat vakiintuivat ja liikevaihto tuli varmemmaksi.

Vaihtokaupan merkitys on vähentynyt, ja rahasta tuli keskeinen vaihtoväline poronhoitajien käydessä kauppaa ympäristönsä kanssa. Ennen jokaisella poronhoitajaperheellä oli hyvät suhteet kiinteästi asuviin saamelaisiin, mistä oli suuri hyöty molemmille osapuolille. Poronhoitajat saattoivat asettua paikallaan asuvien saamelaisten luo lyhyeksi tai pitemmäksikin aikaa. Tällöin vaihdettiin lihaa kalaan ja muihin luonnontuotteisiin. Kiinteästi asuvat saamelaiset kesyttivät poroja, järjestivät polttopuuta, välittivät rekitilauksia, valjaita ja muuta, mitä tarvittiin poronhoidossa. Porosaamelaiset hankkivat käteistä muun muassa veronmaksua varten myymällä lihaa tai eläviä poroja ostajille.

Vanhalle tehoporonhoidolle oli luonteenomaista, että tuotanto oli tarkoitettu omistajien omaan käyttöön. Perheen kyky kuluttaa porotuotteita järkevällä tavalla määräsi poroelon suuruuden. Tehokkaan hoitomuodon aikana kukin perhe tuli toimeen pienemmällä poroluvulla kuin sen jälkeen, kun rahatalous yleistyi. Aiemmin oli tavallista, että poronhoitoyksikössä työskenteleminen vaati koko perheen työpanoksen.

Nykyaikaisessa kulutusyhteiskunnassa poronhoitosaamelaiset ovat riippuvaisia teknisistä apuvälineistä ja tavallisista kulutustavaroista. Poronhoito on siksi suuntautunut entistä enemmän myyntituotantoon. Luontaiselinkeinot yhdistettiin tavallisesti maatalouteen. Talvella oli riekonpyyntiä, keväällä sorsajahtia, puunhakkuuta keväällä, kesällä ja syksyllä marjanpoimintaa, poronjäkälän nostoa sekä kalastusta joissa ja järvissä. Lisäksi monet nykyiset poronhoitoyksiköt ovat riippuvaisia palkkatuloista poronhoidosta saatavien tulojen lisäksi.

Saamelaiset alkuperäiskansojen kansainvälisessä toiminnassa

Alkuperäiskansojen maailmanneuvosto, World Council of Indigenous Peoples (WCIP), perustettiin Kanadan Port Albernissa lokakuussa v. 1975. Tarkoituksena oli saada kansalliset vähemmistöt järjestäytymään maailmalaajuiseen liikkeeseen alkuperäiskansojen oikeuksien suojelemiseksi. Jo marraskuussa 1973 Kööpenhaminassa pidettiin pohjoisten alkuperäiskansojen iso konferenssi, johon osallistui pohjoisten intiaanikansojen edustajia, Kanadan inuiteja, grönlantilaisia sekä saamelaisia Pohjoismaiden saamelaisneuvoston kautta.

Julkilausumassa vaadittiin valtioita "tunnustamaan alkuperäisen väestön yhteinen omistusoikeus maihin ja vesiin, joita olemme perinteidemme mukaisesti käyttäneet ja asuttaneet" ja että valtiot "tunnustavat oikeutemme kansana itse päättää omista asioistamme ja toteuttaa omia mahdollisuuksiamme".

Järjestön tehtävänä on mm. tehdä selvityksiä ja julkaista aineistoja alkuperäiskansojen syrjimisestä ja sortamisesta. Järjestön tavoite ja aatteellinen perusta oli koota yhteen ne alkuperäiskansat, joilla vähemmistöinä on vähän tai ei ollenkaan poliittista valtaa ja itsemääräämisoikeutta asuttamissaan maissa, ja joiden elämänperustaa ja kulttuuria uhkaa enemmistöyhteiskunnan taloudellinen ja poliittinen laajentuminen. WCIP yrittää saada aikaan maailmanlaajuisen liikkeen alkuperäiskansojen oikeuksien suojelemiseksi valtayhteiskunnan asioihin puuttumista vastaan. WCIP on erityisesti ajanut alkuperäiskansoille hallintaoikeutta omiin asuinalueisiinsa, koska alkuasukkaat menettävät elinperustansa ja elämäntapansa, kun maa-alueita otetaan öljynporaukseen, kaivostoimintaan ja voimatalouskäyttöön. Valtion viranomaiset puolestaan pitävät tällaisia toimia valtioiden sisäisinä asioina.

Tehtäviä:

1. Miten saamelaiset elivät vuosisatoja sitten?

2. Miten saamelaiset elävät nykyään?

3. Lainatkaa esimerkiksi kirjastosta Samuli Paulaharjun Lappia koskevia teoksia ja selvittäkää, millaisia taruja Suomen saamelaiset kertoivat.

4. Miksi noitarumpuja ei enää voi ostaa rahallakaan?

5. Ottakaa selvää, miten alkuperäiskansoja (esimerkiksi Amerikassa ja Australiassa) on kohdeltu muualla.

6. Arvioikaa kristinuskon osuutta alkuperäiskansojen kulttuurien hävittäjänä.

7. Etsikää jostain taru staalojen ja saamelaisten taisteluista.

8. Etsikää jostain taru mahtavista Lapin noidista.

9. Sepittäkää kertomus, jossa esiintyy saamelaisia, staaloja ja noitia.

10. Miksi saamelaiset asuivat kotarakennelmissa eivätkä puusta rakennetuissa taloissa?

11. Mitä saamelaisista muistuttavia paikannimiä olet kuullut?

12. Mikä oli poron asema saamelaisessa kulttuurissa?

13. Missä sijaitsevat saamelaismuseot?

Kristinuskon tulo Suomeen

Mitä tapahtui ennen Suomen liittämistä Ruotsiin

Kristinuskon tulo Suomeen ei sinänsä kuulu elämänkäsitystietoon, mutta koska kristittyjä elämänkatsomustiedon opettajia ei voida estää ottamasta aihetta esille, seuraavassa on tarkasteltu asiaa lyhyen luettelon ja ruotsalaisen kirjailijan Jan Guilloun romaanikatkelmien (Arnin perintö Like Jyväskylä 2003, ISBN 952-471-166-4) avulla.

Yleisesti luullaan ruotsalaisten tehneen ns. ristiretkiä Suomeen.. Asiakirjat osoittavat kuitenkin, että osalla suomalaisia olivat kiinteät suhteet Rooman paaviin (katolisen kristinuskon johtaja ja jumalan sijainen maan päällä) ja silloisen Euroopan keskuksiin jo ennen Suomen liittämistä Ruotsiin 1249–50 sodassa. Kristinuskosta Suomessa on jälkiä jo 800-luvun alusta, ja eräät asiakirjat viittaavat siihen, että 1200-luvulla tapahtuneet Ruotsin hyökkäykset Suomeen pakkokristillistämisen merkeissä aiheuttivat vastarintaa, jota surtiin mm. Vatikaanissa (katolisen kristillisen kirkon keskus Roomassa).

Vuosina 1164, 1189, 1192 Upsalan arkkipiispan alaisten hiippakuntien luettelo ei mainitse mitään Suomesta. Suomi ei siis voi olla valtakunnan osa tai muuten alamainen Ruotsin kuninkaalle.

Vuonna 1202 tapahtui tanskalaisten sotaretki Suomeen.

Vuonna 1178 Suomen piispa (kristillisen kirkon johtaja Suomessa) Rodulf joutuu Halikon Rikalassa kuurilaisten vangiksi, ja nämä vievät hänet vangittuna mukanaan. Piispan arvoesineet onnistutaan kätkemään taistelun aikana, ja ne löydetään satoja vuosia myöhemmin. Aarteet päätyivät Kansallismuseoon.

Vuonna 1209 Suomen piispanistuin on jäänyt tyhjäksi, ja paavi myöntää Tanskan arkkipiispalle (arkkipiispa on paikallinen piispojen esimies) erivapauden vihkiä (nimitystoimitus) virkaansa uusi Suomen piispa, vaikka hakija on aviotonta syntyperää ja siksi normaalikäytännön mukaan virkaan kelpaamaton. Tanskalaisen perimätieto väittää eräiden ylhäisten tanskalaisten, Sunen poikien, käännyttäneen suomalaisia kristinuskoon, mutta kristillinen hautaustapa on yleistynyt Suomessa jo 3-4 sataa vuotta aiemmin.

Vuonna 1221 Paavi antaa Suomen piispalle valtakirjan kieltää kristittyjä kauppiaita purjehtimasta "vieressä asuvien raakalaisten” luokse, koska nämä vainoavat suomalaisia. Raakalaisilla tarkoitettaneen Novgorodia..

Vuonna 1229 Suomi otetaan paavin suojeluvaltioksi. Käännytetty osa Suomea luovuttaa muinaiset palvontapaikat katolisen kristillisen kirkon haltuun, ja paavi Gregorius IX julistaa suomalaisille turvatakuun mm. Ruotsia vastaan. Paavi kieltää uudelleen kristittyjä käymästä kauppaa Suomen vihollisen Novgorodin kanssa "kunnes nämä lakkaavat vainoamasta suomalaisia". Tuomiokirkko siirrtetään ”Vanhaan Turkuun".

Vuonna 1232 Paavi määrää uskonnollisen ritarikunnan, Liivinmaan Kalpaveljet, suojelemaan Suomea. Baldwin Adanalainen nimitetään paavin lähettilääksi Suomeen, Viroon, Liivinmaalle Kuurinmaalle ja Semgalleniin. Nimitys osoittaa että kristillinen katolinen kirkko käyttää suoraa valtaa tällä alueella.

Vuonna 1233 saksalaisen aateliston jälkeläisistä koostuva Kalparitaristo hyökkää paavin virolaisten alamaisten kimppuun eräässä kirkossa Tallinnassa, ja tappaa aseettomat virolaiset. Teko on paavin tahdon vastainen, ja se tekee tyhjäksi kirkon suunnitelman perustaa Itämerenmaihin paikallisista kansallisuuksista koostuvat kristilliset valtiot.

Vuonna 1234 Vilhelm Modenalainen nimitetään lähettilääksi Suomeen, Viroon, Liivinmaalle, Kuurinmaalle, Semgalleniin, Preussiin ja Gotlantiin. Asiakirjan mukaan Suomen piispa Tuomas lahjoittaa aeimmin muinaissuomalaisena palvontapaikkana käytetyn maa-alueen kappalaiselleen.

Vuonna 1236 Liettua voittaa Kalparitariston taistelussa, josta pääsee pakoon vain kuusi ihmistä. Saksalainen ritarikunta riistää heti Kalpaveljistön omaisuuden, linnat ja läänit. Liivinmaalla puhkeaa kapina ritaristoja vastaan.

Vuonna 1241 Ruotsin kaikkien piispojen luettelo ei vieläkään mainitse Suomea.

Vuonna 1245 Suomen piispa Tuomas eroaa virastaan. Suomen hiippakunnan (piispan toimialue) valvojaksi määrätään Daakian maakunnan esimies.

Vuonna1249 paavi Innocentius IV uudistaa paavillisen suojelun Suomelle. Birger Jaarli hyökkää Suomeen kiellosta huolimatta, ja hävittää maata. Myöhemmin Lyypekin kaupunginkronikka mainitsee juuri Birgerin liittäneen Suomen Ruotsin valtakuntaan. Itse Ruotsin arkistoista ei noin epäkorrektia asiakirjaa ole löytynyt. Turkuun nimitetään uusi ruotsalainen piispa Bero, joka tilittää kirkon verotulot Ruotsin kuninkaalle. Suomen hiippakunta mainitaan Ruotsin kirkon asiakirjoissa 1253 alkaen.

Otteita Jan Guilloun romaanista ”Arnin perintö”

Jan Guilloun romaanissa kerrotaan niistä ajoista mm. seuraavaa:

”Minä näin arkkipiispan pakolla kastavan jo entuudestaan kristityn miehen, jolta sen jälkeen katkaistiin kaula, koska hän piti liian suurta meteliä kasteen aikana. Ja mainittu arkkipiispa vajosi sen jälkeen polvilleen kiittääkseen Jumalaa siitä, että oli nyt saanut anteeksi kuninkaamme murhan. Surkean tekonsa jälkeen arkkipiispa matkusti heti kotiin ja kuoli leveästi hymyillen ja varmana siitä, että Paratiisin portit nyt olivat hänelle avoinna”

”RISTIRETKEN TOISENA VUONNA Birger ehätti nipin napin suojaan suurten lumisateiden tieltä niin, että pääsi syvällä hämäläisten mailla olevasta linnaleiristään rannikolle, piispankaupunkiin Turkuun. Häntä ei vähääkään hämmästyttänyt se, että kaupungin piispat heti tulivat vierailulle hänen luokseen ja esittivät tavallistakin röyhkeämmin sanankääntein yksinkertaisia valituksiaan siitä, miten sotaa olisi pitänyt käydä.

Ensisijaisesti heidän tyytymättömyytensä koski kastettujen pakanoiden vähäistä lukumäärää, mutta lisäksi he olivat verenhimoisia ja vaativat tulevaisuudessa paljon useampia pakanoiden ruumiita. He eivät alkuunkaan ymmärtäneet, miten tätä sotaa käytiin, mutta eihän sellaisilta miehiltä voinut sitä odottaa. He laskivat ansioksi vain tapettujen tai pakolla kastettujen lukumäärän, niin kuin kauppias laski hopeansa karttumisen.

He jopa valittivat sitä, miten suuren joukon roskaväkeä ja pahantekijöitä, vapautettuja talonpoikia ja köyhiä, lainsuojattomia ja taloistaan ja mailtaan ajeltuja Birger oli kerännyt kokoon järjettömien kapinoiden pahoin kiusaamalta Sveanmaalta.

Juuri sinne Birger oli ensin suunnannut ristiretkensä. Hänen sanansaattajansa, niin kuin hän itse, ratsastivat kaupungista kaupunkiin ja pitäjästä pitäjään ja kuuluttivat, milloin vain kuulijoita löytyi, että ne, jotka lähtisivät mukaan uudelle ristiretkelle, voittaisivat sielunsa autuuden. Se oli sanottava ensin. Mutta sen kaikki olivat jo kuulleet.

Paremmin vaikutti lupaus siitä, että jokainen. olipa hän miten köyhä tahansa, saisi oman talon uudesta maasta meren toiselta puolelta, jos hän vain taistelisi vuoden ajan kuninkaan ja jaarlin puolesta. Talon ja oman maan lisäksi hän saisi puoli markkaa hopeaa ja lehmän. Viimeisimmän kapinan aikaisten hävittyjen taistelujen jäljiltä monet miehet elivät kurjaa elämää, tiet olivat täynnä kerjäläisiä ja kulkureita, jotka levittivät epävarmuutta ja epäsopua maahan, koska he olivat valmiita millaisiin jumalattomiin tekoihin hyvänsä saadakseen kerrankin illalla nukahtaa kylläisinä. Lupaus siitä, että he saisivat tuhatkertaisen palkkion kristillisestä työstä, kuulosti sen vuoksi heistä suorastaan ihmeeltä.

Sodan ensimmäisten kahden kesän aikana oli yli neljätuhatta ihmistä noudattanut tätä kutsua muuttaa uuteen maahan, joka olisi heidän omansa, ja Turun satamaan oli purjehtinut suurin joukoin Sveanmaan rannoilta lähteneitä veneitä ja purjelaivoja. Koska useimmat näistä miehistä ja naisista tuskin olivat sotapalvelukseen kelpaavia, Birger oli huolehtinut siitä, että monet heistä saivat heti ruveta raivaamaan omia vainioitaan ja rakentamaan omaa taloaan mahdollisimman pian, jotta he eivät olisi olleet sotajoukon vastuksina. Turusta he etenivät rannikkoa pitkin sekä pohjoiseen että etelään kuin sulkeakseen Hämeen kahden uudisasukkaiden käsivarren väliin. Aikanaan tästä maasta tulisi kiinteä osa valtakuntaa.

Itse sotaa hämäläistä vastaan Birger kävi yksinomaan puolustautuen ja melkein pelkästään ratsuväen voimia ja vältti suuria taisteluja. Puolet folkungalaisesta ratsuväestä oli hänen komennossaan, ja joka kuukausi muutama eskadroona palasi kotimaahan ja tilalle tuli sama määrä tuoreita voimia. Ratsuväen tehtävänä oli jatkuvasti osoittaa läsnäolossa, partioida kaikilla niillä alueilla, joille uudisasukkaat rakensivat talojaan, ja iskeä ankarasti kaikkien löytämiensä aseistautuneiden vihollisten kimppuun. Mutta ratsumiehiä oli tiukasti kielletty hyökkäämästä sellaisten ihmisten kimppuun, jotka eivät tulleet heitä vastaan aseet käsissään, eikä ketään saanut vangita pakolla kasteelle vietäväksi. Siten oli tarkoitus välittää pakanoille selkeä ja yksinkertainen viesti. Jokainen, joka nousisi aseisiin kuningas Erikin miehiä vastaan, olisi kuoleva.

Noustuaan maihin ja saatuaan riittävästi tietoja Birger oli heti puuttunut viimeisimmän kapinan alkusyyhyn. Kirkonmiehet olivat käsittämättömistä syistä keksineet kieltää pakanoiden turkisvoi- ja rautakaupan. Kristityt eivät saaneet ostaa heiltä mitään sellaista eivätkä missään tapauksessa kuljettaa sellaisia tavaroita meren yli. Niin pian kuin puute alkoi vaivata Hämeen metsäisten maiden asukkaita, oli kapinan puhkeaminen ollut yhtä varmaa kuin auringon nousu.

Tämä kauppakielto oli yksi syy siihen, että hämäläiset olivat melkein onnistuneet ajamaan kaikki Erik-kuninkaan kristityt alamaiset pois maasta. Toinen syy liittyi joidenkin pappien käsittämättömään julmuuteen. Turussa oli ollut muuan piispa Tuomas, joka, mikäli Birger oli oikein käsittänyt kuultuaan kerrottavan miekkosen teoista, oli varmaankin ollut hullu. Piispalla oli näet ollut Kristuksen nöyrälle palvelijalle kyseenalainen tapa haluta itse ruoskia pakanoita, kunnes selkärangan luut näkyivät selvästi valkoisina verille isketyn lihan välistä ja kuolema pelasti uhrit enemmiltä kärsimyksiltä. Sen kummallisemmasta tavasta julistaa evankeliumia Birger ei ollut koskaan kuullut puhuttavan.

Kotona Näsin kuninkaan neuvostossa piispojen valitukset olivat olleet sävyltään aivan muuta. He olivat toistelleet yleisessä tiedossa olevia tarinoita todistaakseen pakanoiden julmuutta ja vaatineet, että sen vuoksi pakanoita oli rankaistava sitä kovemmin Jumalan nimessä. He tiesivät kertoa, miten pakanat puhkoivat kristityiltä silmät, vangitsivat pappeja, kierittelivät heitä oljissa ja tervassa ja sytyttivät heidät tuleen, hakkasivat poikki heidän käsivartensa ja jalkansa ja päästivät heidät juoksemaan, tappoivat kaikki löytämänsä lapset viiltämällä heiltä vatsan auki niin että sisälmykset valuivat ulos tai pakottivat kristityt juoksemaan puun ympäri, kunnes he kuolivat.

Kaikista näistä valheista Birgeriä huvitti eniten väite, että joku voitaisiin pakottaa ottamaan itsensä hengiltä juoksemalla puun ympäri, koska oli vaikea kuvitella, että synkillä pakanoilla olisi ollut niin paljon kärsivällisyyttä kuin tarvittiin vihollisen tappamiseen tällä lailla. Puhumattakaan siitä, miten vaikea jonkun olisi tottelevaisesti juosta puun ympäri niin kauan, että hän todella kuolisi sen sijaan, että vain vaipuisi lopen uupuneena maahan.

Vielä pahempi, mutta ei läheskään yhtä huvittava, oli tietenkin valhe siitä, että joltakin iskettäisiin käsivarret ja jalat poikki ja hänen sitten käskettäisiin juosta. Sellainen juoksu ei voisi olla pitkä.

Kaikkea tätä roskapuhetta kuningas Erik ja Birger olivat kuunnelleet hyvin kärsivällisesti neuvoston kokouksissa, ja he olivat sopineet keskenään, etteivät rupeaisi kinastelemaan piispojen kanssa siitä, miten naurettavia syitä sotaan tällaiset syytökset olivat. He olivat näet kahden kesken päässeet yksimielisyyteen siitä, että oli myös järkeviä syitä liittää Häme lopullisesti ja pysyvästi osaksi valtakuntaa. Jos koko merentakainen maa idässä olisi joutunut Novgorodin käsiin, olisi itään suuntautuvan kaupankäynnin arvo kuningas Erikin valtakunnan kannalta suuresti laskenut. Mutta jos Pohjanlahden pohjoinen rannikko saataisiin turvatuksi, olisi vaara torjuttu. Se oli sodan syy.

Ei kuitenkaan ollut merkityksetöntä, että piispatkin olivat sodan kannalla. Heidän teennäisen hurskaat vakuuttelunsa siitä, että jokainen Pyhään Sotaan osallistuva saisi pelastuksen, vaikutti suuresti tavalliseen kansaan, koska kaikki olivat syntisiä ja oli aivan liian monia, jotka uskoivat mihin tahansa, mitä papit väittivät. Ilman näitä kiihottavia, siunaavia ja vihkivettä pirskottavia pappeja Birger ei ikinä olisi voinut koota mukaansa niin monia tuhansia ihmisiä valloittaman uutta maata.

Niinpä pappien kärsimättömyys uudessa maassa olikin päivä päivältä käynyt yhä suuremmaksi, kun he saivat olla toimettomina päivät pitkät ilman, että heille olisi tuotu kastettavaksi mukiloituja ja sidottuja pakanoita. Birger oli kieltänyt pakkokasteen.

Nyt Turussa oli hyytävän kylmää, lumi narskui Birgerin paksujen, huovalla vuorattujen forsvikilaiskenkien alla hänen astellessaan raskaasti piispan linnaa päin, ja hengitys nousi hänen suustaan kuin savupilvi. Hän kulki yksin huolimatta siitä, että monet olivat varoittaneet häntä ja sanoneet, että kuka hyvänsä pakana, joita kaupungissa oli paljon, iloitsisi suuresti saadessaan tapetuksi itsensä jaarlin. Birger oli härkäpäisesti väittänyt, että asia oli aivan päinvastoin. Eivätkö kaikki pakanat olisi iloissaan nähdessään, että jaarli oli puhunut totta sanoessaan, että Turussa niin hämäläiset kuin uudisasukkaatkin saivat olla rauhassa? Ja aina, kun hän kulki kaupungilla yksinään ja kohtasi katujen varsilla vain kohteliaita kumarruksia, hän kuin uhallaankin todisti olevansa oikeassa.

Nyt piti kuitenkin ensin yrittää puhua järkeä verenhimoisille papeille. Turun hiippakuntaan oli lähetetty uusi piispa sen jälkeen, kun hullu piiskuri Tuomas oli sekopäisenä paennut Visbyhyn ja kuollut ilotaloon. Lisäksi kaupungissa oli Sigtunan piispa Sigmund, ja näiden kahden ympärille oli kokoontunut eskadroona kirkonmiehiä, jotka hengessä paloivat innosta päästä toteuttamaan Jumalan pyhää käskyä.

Kun Birger oli astumassa piispan linnaan, vartijoiden joukossa oli joku typerys, joka ei tunnistanut häntä hänen paksuissa vaatteissaan vaan yritti estää häntä pääsemästä sisään. Koska Birger oli jo entuudestaan pahalla tuulella, oli vähällä, ettei mies joutunut jalkapuuhun, mikä olisi ankarassa talvipakkasessa ollut tuskallinen tapa kuolla.

Piispan linnan kapitulisalissa koko pappislauma jo odotti häntä, ja hän asteli raskaasti, ketään tervehtimättä huoneeseen ja istuutui keskellä huoneen pitkää sivustaa olevaan tuoliin, jonka yllä oli kuninkaan tunnus. Sitten kaikki kolistellen ja metelöiden istuutuivat, ja Birger viittasi kädellään merkiksi, että he voisivat aloittaa valitusvirtensä.

Ensin puhuivat molemmat piispat joille Birger ei olisi vaivaantunut vastaamaan. Sitten jotkut papit puhuivat lähinnä oppinein sanoin siitä, minkä he katsoivat olevan Jumalan tahto. Heidän kenenkään mielipiteensä eivät kuitenkaan olleet sen kummallisempia, ja ne olisi voitu esittää muutamalla sanalla. He olivat sitä mieltä, ettei tämä ristiretki ollut todellinen ristiretki. Muutoin he olisivat pakkokastaneet useampia pakanoita ja useammat pakanat olisivat uppiniskaisuuttaan menettäneet päänsä. Sillä niin tapahtui, oppineiden selitysten kera tai ilman niitä, oikealla ristiretkellä. Siinä oli kaikki, vaikka sen esittämiseen meni melkein kaksi tuntia.

Kun Birgerin lopulta oli otettava puheenvuoro siksi, että salissa muutoin olisi tullut aivan hiljaista, hän oli jo paljon aikaisemmin päättänyt selviytyä pitkästä suunsoitosta vähäisellä kovuudella ja valheella. Sellaisesta ei voinut olla vahinkoa, kunhan hän vain saisi nämä hullut rauhoittumaan.”

Tehtäviä:

1. Ottakaa selvää, millainen valtataistelu Ruotsissa oli ennen Birger Jaarlia. Kuinka monta kuningasta murhattiin? Oliko kuninkaan ammatti siihen aikaan hyvä?

2. Mikä viranomainen jaarli oli muinaisessa Ruotsissa?

3. Ottakaa selvää, mitä kristittyjen kastetoimitus on eri aikoina tarkoittanut.

4. Jo ennestään kristityt panivat vastaan, kun heitä yritettiin kastaa uudestaan. He pelkäsivät, että he joutuisivat ikuiseen kidutukseen kristittyjen Helvetissä, jos heidät kastetaan uudestaan. Kun ruotsalaiset valloittajat eivät ymmärtäneen suomea, ennestään kristityillä oli suuri todennäköisyys tulla tapetuksi. Pohtikaa tämän ja muiden ruotsalaisten ristiretkillään käyttämien menetelmien oikeutusta.

5. Ottakaa selvää, miten ennen kouluissa opetetut tarut ”ensimmäisestä ristiretkestä” ja piispa Henrikistä ovat syntyneet.

6. Ruotsissa orjat säilyttivät vanhan uskontonsa pisimpään. Mistä tämä johtui?

7. Toisaalla näissä oppikirjoissa kerrotaan eri uskontojen käännytyssodista. Ottakaa selvää, mitä tapahtui historian kuuluisimmissa ristiretkissä, joissa Palestiina vallattiin muslimeilta kristityille ja sitten kristityiltä takaisin muslimeille.

8. Mitä olivat uskontoon perustuvat ritarikunnat?

9. Mitä tarkoittaa ”evankeliumi?

10. Mitä kristinuskon muotoa novgorodilaiset edustivat?

11. Mitkä alueet Birger Jaarli sai sodittua Ruotsin vallan alle?

12. Miten ruotsalaiset vakiinnuttivat valtansa Suomessa?

13. Onko suomenruotsalaisilla vielä paljon valtaa Suomessa?

14. Ottakaa selvää, mitä muita kirjoja Jan Guilleu on kirjoittanut.

15. Miksi puisten linnojen rakentaminen lopetettiin ja alettiin rakentaa linnoja kivestä?

16. Mitä linnoja ruotsalaiset rakennuttivat Suomeen?

17. Oliko linnoista hyötyä Ruotsin puolustukselle?

Uskonto ja uskonnottomuus: Ajatukset uskontojen alkuperästä

Vaikka nämä ajatukset yksittäin otettuina ovat varmasti liian yksipuolisia, ne yhdessä muodostavat varmasti erään osaselityksen uskonnoille. Valitettavasti tässä yhteydessä on mahdollista tarkastella vain muutamia näistä näkemyksistä.

Muinaisia käsityksiä uskontojen alkuperästä

Muinaisroomalainen runoilija Lucretius Carus kirjoittaa jumalauskon synnystä teoksessaan Maailmankaikkeudesta. Hän mainitsee ihmisten unissaan nähneen jumalia ja sillä perusteella uskoneen jumaliin. Toiseksi hän mainitsee, että kun ihmiset eivät tunteneet ilmiöiden syitä, he selittivät tapahtumia jumalilla. Kolmanneksi hän mainitsee eräiden luonnonilmiöiden synnyttämän pelon. Ihmisten elämän janoa hän vertaa veden kantamiseen reikäiseen ruukkuun. Lopuksi hän puhuu kuolemanjälkeisen rangaistuksen pelosta.

Euhemeros puolestaan opetti, että jumalat ovat alun perin olleet jumaloituja ihmisiä. Monet hallitsijat ovat todellisuudessakin julistautuneet jumalaksi.

David Humen teos Uskonnon luonnollinen historia merkitsi uuden ajan ensimmäistä yritystä ratkaista historiallisesti ja psykologisesti ongelma uskonnon synnystä ja kehityksestä. Humen mukaan monijumalaisuus oli uskonnon alkumuoto, josta nykyiset uskonnon muodot ovat kehittyneet.

Samaan aikaan ranskalainen de Brosses osoitti, että polyteismia on edeltänyt eläinten, kasvien ja luonnonesineiden palvonta.

Viime vuosisadalla jotkut tutkijat väittivät, että joskus olisi vallinnut yksijumalaisuus, mutta tämä olisi rappeutunut myöhemmin monijumalaisuudeksi. Tälle väitteelle ei ole löytynyt mitään perusteluja. Rappeutumisteorian alkuperää onkin haettava kristinuskon syntiinlankeemuskertomuksesta.

Toiset tutkijat väittivät, että uskonto on koko ajan kehittynyt kohti korkeinta astettaan, yksijumalaisuutta. Jotkut ateistit menivät vielä pitemmälle ja väittivät, että jumalattomuus on korkein kehitysaste. Tätäkään arvoväritteistä kehitysteoriaa ei todellisuustutkimus (tiede) tue. Kehitystä on tapahtunut molempiin suuntiin. Voitiin myös osoittaa, ettei yksijumalaisuutta voida pitää ainakaan moraalin näkökulmasta muita uskonnon muotoja kehittyneempänä. Voitiin osoittaa, että yksijumalaisuus johtaa usein suvaitsemattomuuteen kun taas monijumalaiset uskonnot ovat suvaitsevaisempia.

Meidän vuosisadallemme ovat ominaisia sosiologiset ja psykologiset teoriat uskonnon synnystä.

Sosiologiset ja psykologiset käsitykset uskontojen alkuperästä

Ranskalainen sosiologi Emile Durkheim väitti, että jumala on sosiaalisen ryhmän vertauskuva. Ihminen on kehittänyt jumalat tiedostamattomasti yhteiskunnallisen vallan käytön välineiksi. Uskonnon avulla yhteisö valvoo yksilön käyttäytymistä.

Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud väitti, että uskonnot ovat illuusioita (harhakuvitelmia), ihmiskunnan vanhimpien, vahvimpien ja sitkeimpien toiveiden toteutumia kuvitelmien avulla. Uskonto on henkinen puolustusjärjestelmä uhkaavia luonnonvoimia kuten maanjäristyksiä, tulvia, myrskyjä, sairauksia ja väistämätöntä kuolemaa vastaan. Mitä tulee varsinaiseen jumalauskon syntyyn, Freud edusti totemismia. Freud kehitti erikoislaatuisen teorian ihmiskunnan varhaisvaiheista. Hänen mielestään isä, vahvin uros, hallitsi laumaa, kunnes hänen jälkeläisensä murhasivat ja söivät hänet. Tämä aiheutti syyllisyyden tunteita. Toteemieläin, joka on isän sijainen, sekä sukupuolielämä äidin kanssa ovat siitä saakka olleet kiellettyjä eli tabuja. Kristillisen perisynnin freudilaiset selittivät kapinaksi isähahmoa vastaan ja uskonnoissa esiintyvän jumalan pojan kuoleman tämän isänmurhan sovitukseksi.

Freudin teorian loppuosa on niin mielikuvituksellinen, että hyvin harvat uskovat siihen nykyään.

Carl Jungin teoria eroaa Freudin teoriasta monissa kohdin. Jung pitää ihmisen alitajuntaa avaimena uskonnon ymmärtämiseen. Hän väittää mm., että uskonto syntyy taipumuksesta vajota lapsen tunteman riippuvuuden tasolle.

Bronislaw Malinowskin mukaan uskontoja on olemassa, koska niistä on yhteiskunnalle hyötyä. Malinowskin teoriaa kutsutaan funktionalismiksi, koska tämän teorian mukaan uskonnolla on yhteiskunnassa tehtävä eli funktio.

Edellä olevista teorioista voidaan havaita, että uskonnon syinä on pidetty sekä yhteisön tajuntaa (sosiologiset teoriat) että yksilön tajuntaa (psykologiset teoriat).

Erityisesti valistusajattelulle ja varhaiselle sosialistiselle liikkeelle oli ominaista uskonnon moraalinen kritiikki. Jean Meslier aloitti tämän kritiikin kuuluisassa testamentissaan, ja sosialistisen liikkeen piirissä tätä kritiikkiä on säilynyt meidän päiviimme asti. Jyrkimmässä muodossa kritiikki sai muodon: kolme pettäjää, Mooses, Jeesus ja Muhammed.

Marxilainen käsitys uskontojen alkuperästä

Feuerbach ja Marx eivät hyväksyneet tätä ns. petosteoriaa. Feuerbach osoitti, että ihminen palvoo Jumalassa omaa itseään eli kuten eräät antiikin ajattelijat asian ilmaisivat: ihminen loi jumalat omiksi kuvikseen (kristinuskon mukaan jumala loi ihmisen omaksi).

Karl Marx kehitti Feuerbachin ajatuksia, jotka pohjautuivat paljolti yksilön virheelliseen tajuntaan. Marxin mukaan uskonnossa on kyse yhteisön virheellisestä tajunnasta. Vuodenvaihteessa 1843-1844 Karl Marx arvioi uskontoa seuraavasti;

"Epäuskonnollisen kritiikin perusta on: ihminen tekee uskonnon, uskonto ei tee ihmistä. Ja uskonto on juuri sellaisen ihmisen itsetajuntaa ja itsetuntoa, joka ei ole vielä saavuttanut itseään tai sitten on uudestaan kadottanut itsensä. Mutta ihminen ei ole mikään käsitteellinen, maailman ulkopuolella kyyhöttävä olento. Ihminen, se on: ihmisen maailma, valtio, yhteisö. Tämä valtio ja yhteisö tuottavat uskonnon, nurinkurisen elämänkäsityksen, koska ne muodostavat nurinkurisen maailman. Uskonto on tämän maailman yleistä teoriaa, sen tietosanakirjamainen yleiskatsaus, sen logiikka kansantajuisessa muodossa, sen henkinen huipentuma, sen innoitus, sen moraalinen palkkio tai rangaistus, sen juhlallinen täydennys. sen yleinen lohdutus ja oikeusperusta. Se on inhimillisen olemuksen mielikuvitustoteutuma, koska inhimilliseltä olemuksella ei ole mitään tosi todellisuutta. Taistelu uskontoa vastaan on siis välillisesti taistelua sitä maailmaa vastaan, jonka henkistä maustetta uskonto on.

Uskonnollinen kurjuus on yhtäältä todellisen kurjuuden ilmaus ja toisaalta vastalause tätä todellista kurjuutta kohtaan. Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia.

Uskonnon kumoaminen kansan kuvitteellisella onnena on sen todellisen onnen vaatimusta. Vaatimus luopua tilaansa koskevista harhaluuloista on vaatimus luopua tilasta, joka tarvitsee harhaluuloja. Uskonnon kritiikki on siis idussaan sen murheenlaakson kritiikkiä, jonka sädekehänä on uskonto.

Taivaan kritiikki muuttuu näin maan kritiikiksi, uskonnon kritiikki oikeuden kritiikiksi, jumaluusopin kritiikki politiikan kritiikiksi."

Kristinuskon ja työväenliikkeen suhteista Karl Marx kirjoitti v. 1947 seuraavaa:

"Kristinuskon sosiaalisilla periaatteilla on jo ollut tuhannen kahdeksansataa vuotta aikaa kehittyä, eivätkä ne tarvitse mitään lisäkehittelyjä preussilaisten konsistoriaalineuvosten taholta.

Kristinuskon sosiaaliset periaatteet ovat aiheuttaneet antiikin orjuuden, kaunistelleet keskiaikaista maaorjuutta ja kykenevät kyllä hätätilassa, joskin hieman kärsivin ilmein, puolustamaan köyhälistön sortoa.

Kristinuskon sosiaaliset periaatteet saarnaavat hallitsevan ja sorretun luokan olemassaolon välttämättömyyttä ja antavat viimeksi mainitulle vain sen hurskaan toiveen että ensiksi mainittu harjoittaisi hyväntekeväisyyttä.

Kristinuskon sosiaaliset periaatteet sijoittavat konsistoriaalineuvokselle sopivalla tavalla kaikkien surkeuksien hyvityksen taivaaseen ja oikeuttavat näin kyseisten surkeuksien jatkumisen maan päällä.

Kristinuskon sosiaaliset periaatteet julistavat kaikki sortajien sorrettuja kohtaan tekemät halpamaisuudet joko oikeudenmukaisiksi rangaistuksiksi perisynnistä ja muista synneistä tai koettelemuksiksi, joita Herra (ts. jumala) loppumattomassa viisaudessaan langettaa valittujen kannettaviksi.

Kristinuskon sosiaaliset periaatteet saarnaavat raukkamaisuutta, itsensä halveksuntaa, alentumista, alamaisuutta, pelkuruutta, lyhyesti kaikkia lurjuksen ominaisuuksia, ja köyhälistö, joka ei halua että sitä kohdellaan lurjuksena, tarvitsee rohkeutensa, itsetuntonsa, ylpeytensä ja riippumattomuuden tuntonsa kipeämmin kuin leipänsä.

Kristinuskon sosiaaliset periaatteet ovat nöyristelijämäisiä ja köyhälistö on vallankumouksellinen.

Se kristinuskon sosiaalisista periaatteista."

Karl Marxin kanta työväenliikkeen ja uskonnon suhteista oli selvä. Marxin mielestä uskonto on työväenliikkeelle vahingollinen ilmiö. Jo Marxin eläessä työväenliikkeessä esiintyi kuitenkin erilaisia suuntauksia. Jotkut niistä, kuten anarkismi, olivat voimakkaan ateistisia. Toisaalta alkoi esiintyä myös ns. kristillistä sosialismia.

Marxin jälkeen työväenliikkeessä esiintyi kaksi pääsuuntausta, vallankumouksellinen suuntaus ja vähittäisiin uudistuksiin tähtäävä suuntaus.

Vallankumouksellinen suuntaus, jota ovat edustaneet suurimpana ryhmänä kommunistit, on suhteellisen hyvin säilyttänyt Marxin alkuperäiset ajatukset, Sen sijaan vähittäisiin uudistuksiin tähtäävässä suuntauksessa, jota ovat edustaneet suurimpana ryhmänä sosialidemokraatit, on esiintynyt vähittäistä siirtymistä yhä lievempään uskonnon vastaisuuteen ja lopulta jopa uskontomyönteisyyteen.

Toisaalta nykyään esiintyy uskontomyönteisiä suuntauksia myös kommunistisen liikkeen sisällä.

Eläintieteen käsitys uskontojen alkuperästä

Eläimiin on luonnollisen valinnan seurauksena jäänyt pääasiassa niitä ominaisuuksia, joista niille on hyötyä olemassaolon taistelussa selviämisessä. Muutenkin eläimet yleensä säästävät voimavaroja. Richard Dawkins pohtii Free Inquiry – lehden numeroissa 3/2004 ja 4/2004 syitä siihen suunnattomaan voimavarojen tuhlaukseen, jota ihmisen uskonnot edustavat.

Ihmiset ovat rakentaneet uskontojen vaikutuksesta valtavan määrän kirkkoja, pyramideja ja muita rakennelmia, joista ei kehitysopin näkökulmasta ole mitään hyötyä. Miljoonat ihmiset ovat kuolleet uskonsodissa ja uskonnollisissa vainoissa. Uskontojen vaikutuksesta ihmiset ovat kieltäytyneet sukupuolisuhteista ja alistuneet luostareiden ja muiden uskonnollisten laitosten luonnottomalta tuntuvaan elämään.

Nämä ovat miettimisen arvoisia asioita siksi, että uskontotoja on ilmeisesti ollut aina ja kaikissa kulttuureissa. Tämä ei merkitse sitä, ettei ateisteja olisi ollut olemassa. Eri uskonnot ovat erilaisia kuten eri kielet, mutta uskontoja on kaikkialla.

Dawkins pohtii erilaisia uskonnoille ehdotettuja kehitysopillisia selityksiä ja toteaa ne toteennäyttämättömiksi. Uskonnoista ei ole edes ns. plasebovaikutuksen aiheuttajiksi. Tarkempaa tietoa plasebovaikutuksesta löydät esimerkiksi osoitteesta

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/plasebo.html

Dawkins torjuu myös ajatuksen, että jonkinlainen ”jumalakeskus” ihmisen aivoissa selittäisi jotain. Jos sellainen olisi olemassa, miksi se olisi olemassa? Ihmisen lähisukulaisilla ei sellaista ole.

Dawkinsin mielestä tähän asti asetetut kysymykset ovat vääriä. Jotta ymmärrettäisiin oikeiden kysymysten luonne, Dawkins ottaa esimerkiksi sen vaikeasti selitettävän ilmiön, että hyönteiset pyörivät tulen ympärillä ja lentävät kohti omaa kuolemaansa.

Selitys tähän ilmiöön on, että menneinä aikoina ihmisten tekemiä tulia ei ole ollut hyönteisiä harhauttamassa. Hyönteiset ovat lentäneet yöllä johonkin suuntaan käyttäen suunnistusvälineinä kaukana olevia valoja kuten kuuta ja tähtiä. Saman suunnistusmenetelmän soveltaminen lähellä olevaan kohteeseen aiheuttaa sen, että hyönteinen lentää (logaritmisen) spiraalin (kierteen) muotoista rataa, ja jos kohde on tuli, hyönteinen tuhoutuu.

Hyönteisen tuhoon johtava käyttäytyminen on uusissa olosuhteissa ilmenevä sivuvaikutus sellaisesta käyttäytymisestä, joka on normaaliolosuhteissa aivan järkevää.

Dawkinsin mielestä uskonnot ovat tällaisia haitallisia sivuvaikutuksia, joilla ei ole kehitysopin näkökulmasta mitään merkitystä.

Free Inquiryn numerossa 5/2004 muutamat kirjoittajat esittävät Dawkinsille vastaväitteitä. Vastaväittäjät ovat Dawkinsin kanssa pääasiassa samaa mieltä siitä, että uskonnot ovat kehitysopin kannalta merkityksettömiä sivuvaikutuksia, mutta he eivät ole Dawkinsin kanssa täysin samaa mieltä siitä, minkä ilmiön sivuvaikutuksia uskonnot ovat.

Jotta tästä asiasta syntyisi keskustelua, seuraavassa esitetään sekä Dawkinsin näkemys että muutamia vastaväitteitä. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Dawkins esittää käsityksensä vain eräänä mahdollisena oletuksena.

Toisin kuin melkein kaikki muut eläimet, ihmiset välittävät kasaantuvaa kokemustietoa sukupolvelta toiselle. On ainakin lapsille (luultavasti myös aikuisille) eduksi, jos he tottelevat (suuremmin kyselemättä) kieltoa uida vedessä, jossa on krokotiileja. Luonnollisen valinnan tuloksena ihmislapsen aivot ovat kehittyneet sellaisiksi, että ne oppivat kielen, ja ihmislapset luottavat aikuisten antamaan informaatioon. Eri alueilla ihmiset siirtävät jälkeläisilleen erilaisia kieliä ja erilaisia uskontoja.

Dawkinsin mukaan uskonnoilla ei ole yksilöille tai yhteisöille mitään arvoa olemassaolon taistelun näkökulmasta vaan uskonnot ovat haitallisia sivuvaikutuksia aivan samaan tapaan kuin hyönteisten lentäminen tuleen.

Anthony C. Lunn sanoo, että ilmiö on hänen mielestään paljon monimutkaisempi kuin Dawkins olettaa. Eräänä omana selityksenään hän esittää, että ihmisellä on luonnonvalinnan ansiosta kehittynyt kyky etsiä ilmiöiden syitä ja uskontojen näennäisselitykset ovat tämän ominaisuuden sivuvaikutuksia.

Tähän voisi lisätä, että ihmisten kyky ja heille annetut keinot todellisten syiden erottamiseen kuvitelluista ovat puutteellisia. Esimerkiksi vastauksen kysymykseen elämän tarkoituksesta saa Suomessa esitettyä vain kerran sadassa vuodessa. un Ylipistolehti kyseli Helsingin yliopiston professoreilta vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta, kaikki vastaukset olivat ilmiselvästi vääriä.

Ihmistieteilijä (antropologi) uskontojen alkuperästä

Jumalien olemassaoloa on pyritty perustelemaan sillä, että monimutkaisen luonnon takana on ”älykäs suunnittelija”.

Ihmistieteen (antropologian) professori Steward Elliott Guthrie sanoo ”älykkäästä suunnittelusta” suunnilleen seuraavaa.

”Älykäs suunnittelu” on ihmismielen harha. David Hume piti ”älykästä suunnittelua” hyvin voimakkaana harhana, joka oli verrattavissa aistimuksen voimaan.

Steward’in mukaan ”älykkään suunnittelun” harha on syntynyt ihmiseen luonnollisen valinnan seurauksena. Voidaan tietysti väittää, että kasvatus ja yhteiskunta tukevat tätä harhaa ja että se elää tästä syystä. Steward’in mukaan kyse on kuitenkin perustavampaa laatua olevasta ilmiöstä: Meillä on taipumus käsittää oliot ja tapahtumat ihmisen näkökulmasta (humanistinen näkökulma) ja ihmisen kaltaisina (antropomorfismi). Koska tämä taipumus on perintötekijöissämme, emme välttämättä edes tiedosta sitä. Tämä taipumus on rekisteröity hyvin monissa valtarakenteissa (kulttuureissa).

Erilaisissa kaikkeudensyntytarinoissa, joita on ollut lähes kaikilla kansoilla suomalaiset mukaan lukien, esiintyy ihmisten mutta myös muiden eläinten kaltaisia suunnittelijoita. Erään Amazonilla elävän heimon mukaan suunnittelija oli ensimmäinen ihminen itse, joka suunnitteli perheensä ja muut ihmiset. Useimmiten kaikkeus on luotu jostakin jo olemassa olevasta. Platon ja Aristoteles ajattelivat, että kaikkeus tehtiin olemassa olevasta aineesta. Juutalaisten Genesis – kirjassa Jahve – jumala luo kaikkeuden tyhjästä (http://ftp.funet.fi/pub/doc/bible/

finnish/1992/1Moos.1.html#o1).

Näiden luomiskertomusten mukaan kaikella on jokin ihmistä hyödyttävä tarkoitus. Esimerkiksi Aristoteleen mielestä luonnossa ei tapahdu mitään ilman päämäärää. Vasta 16. vuosisadalla Francis Bacon kyseenalaisti tämän Eurooppaan pesiytyneen ajatustavan. Kaksi vuosisataa myöhemmin David Hume katsoi, että sattuma voi pitkinä ajanjaksoina selittää suunnittelun harhan. Sata vuotta Humen jälkeen Charles Darwin selitti asian kehitysopilla.

Muslimiyhteiskunnissa kuilu tieteen ja muslimien käsitysten välillä on vielä suurempi kuin niissä maissa, joissa kristityt ovat vallassa. Juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat kirjanneet ”älykkään suunnittelun” jumalan ilmoituksena pitämiinsä kirjoihin. Jotkut muut pitivät ”älykästä suunnittelua” uskonnoista riippumattomana asiana.

Tietämistieteen (kognitiotieteen) mukaan taipumus ihmisenkaltaistaa ilmiöitä (antropomorfismi) on tiedostamaton, perintötekijöihin sisältyvä piirre. Ihminen on luonnostaan hyvin ihmiskeskeinen (humanisti). Tämä johtuu siitä, että muinaiset ihmiset eivät olisi voineet selviytyä muuten kuin pienissä yhteisöissä. Toiset ihmiset ovat meille niin tärkeitä, että ajatteluumme liittyy lähes aina inhimillisiä haluja ja tavoitteita.

Daniel C. Dennett’in mielestä meillä kolme perusasennetta: aineellinen asenne, suunnitteluasenne ja aikomusasenne. Aineellinen asenteemme käsittelee samoja asioita kuin fysiikka. Suunnitteluasenteessa käsittelemme olioita jotain tarkoitusta varten suunniteltuina. Aikomuksellisessa asenteessa olioilla on käsityksiä, toiveita ja toimintakykyä. Viimeksi mainitut asenteet ovat niin voimakkaita, että jopa pienet lapset voivat ajatella olevansa olemassa jotain tarkoitusta varten.

Jean Piaget havaitsi, että 3-10 vuoden vahoilla lapsilla esiintyi elottomien olioiden elollistamista (animismia). Lapset saattoivat pitää luonnonesineitä myös keinotekoisina. Piaget havaitsi, että nämä ajattelutavat heikkenevät, kun lapsi aikuistuu. Leijonat ovat sirkusta varten, pilvet sadetta varten. Kalliot ovat sitä varten, että eläimet voivat istua niillä.

Uskonnot voidaan ihmistieteilijäin (antropologien) mielestä usein käsittää luonnon ihmisenkaltaistamiseksi. Suomalainen sanoo edelleen tiukan paikan tullen muinaisen ukkosenjumalan nimen: Perkele.

Tähän kehitykseen on mm. seuraavia syitä. Havaitseminen ja tunnistaminen ovat epävarmoja. Vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on tärkeää. Ihmisten käsittely on tärkeää. Ihmisten sulkeminen tapahtumien ulkopuolelle on vaikeaa. Ihmiset saattavat olla parhaimpia ystäviämme tai pahimpia vihollisiamme.

On tärkeää, että kiinnitetään ensiksi huomio tärkeimpiin asioihin, ja muiden ihmisten tekemiset ovat usein asioista kaikkein tärkeimpiä. Ihmiset ovat oletusarvoisesti syyllisiä kaikkeen.

”Älykäs suunnittelu” (ID) on siis eräs muoto ihmisenkaltaistamista (antropomorfismia). Ihmisenkaltaistaminen (antropomorfismi) puolestaan on seurausta toisten ihmisten tärkeydestä ihmiselle. Vaikka ihmisenkaltaistaminen on harha, siihen liittyvä taktiikka ei sitä välttämättä ole. Epävarmuuden vallitessa on ensin kiinnitettävä huomio tärkeisiin asioihin kuten toisiin ihmisiin.

Ihmisenkaltaistaminen on harha, joka on kehittynyt täysin Charles Darwinin kehitysopin mukaisesti.

Tehtäviä:

1. Mitä erilaisia väitteitä uskontojen alkuperästä on esitetty? (Henkilöitä ei tarvitse muistaa.)

2. Mitä mieltä Karl Marx oli kristinuskon ja työväenliikkeen välisistä suhteista?

3. Verratkaa eläintieteilijän ja ihmistieteilijän käsityksiä uskontojen alkuperästä.

4. Mitä muita käsityksiä uskontojen alkuperästä olet kuullut?

5. Mitä mieltä olet uskontojen alkuperästä itse?

6. Tutkikaa Internetiä käyttäen, mitä muita käsityksiä uskontojen alkuperästä esiintyy Suomessa.

Uskonto ja uskonnottomuus: Jumalattomuus (ateismi) ja uskonnot nykyhetken maailmassa

Neuvostoliitto

un sosialistinen vallankumous vuonna 1917 voitti Neuvostoliitossa, syntyi ateistien johtama suurvalta. Neuvostoliiton johtaja Lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Perustuslailla säädettiin, että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus. Neuvostoliiton ateistit perustivat Taistelevien ateistien liiton, joka toimi toiseen maailmansotaan saakka. Taistelevien ateistien liitto suoritti laajaa kansanvalistustyötä, ja tämä valistustyö alkoi tuottaa myös tuloksia. Ortodoksinen kirkko menetti valtaosan kannattajistaan.

Ortodoksiseksi Venäjäksi

Neuvostoliiton viimeisinä aikoina uskovaisia oli vain noin 50 miljoonaa, kun maan koko väestö oli 250 miljoonaa. Neuvostoliiton hajottua kapitalistisen Venäjän johtajat ovat voimaperäisesti tukeneet uudelleen noussutta ortodoksista (ortodoksinen=oikeaoppinen) kirkkoa, ja ihmisiä on liittynyt siihen tai muihin kirkkoihin edes tietämättä, mitä ne ovat. Kirkkoihin liittyneet eivät aina muista edes sen kirkon nimeä, johon ovat liittyneet puhumattakaan siitä, että heillä olisi tietoa siitä, mitä uskonnot ovat. Eräs Venäjän luterilainen kirkon johtaja harmittelikin Suomen televisiossa, että tällaisessa tilanteessa voi levitä kaikenlaisia harhaoppeja.

Vaikka ateistien johtamia valtioita on ollut aikaisemminkin, Neuvostoliitto oli ensimmäinen massa-ateismin maa, jossa väestön ylivoimainen enemmistö oli hylännyt uskonnon.

Vapaa-ajattelijain maailmanliitto

Vuosisatamme alkupuolella ateismi saavutti laajaa kannatusta myös muualla Euroopassa. Vuonna 1880 perustettu Vapaa-ajattelijain maailmanliitto -niminen ateistijärjestö oli miljoonien ateistien yhteistyöjärjestö. Vapaa-ajattelijain järjestämään mielenosoitukseen Pariisissa osallistui 100 000 ihmistä. Ns. Weimarin Saksassa vapaa-ajattelijajärjestöihin kuului n. 750 000 jäsentä, ja eräiden tietojen mukaan Tshekkoslovakian vapaa-ajattelijoihin kuului vielä enemmän jäseniä (Tshekkoslovakia on nykyisin jaettu Tsekin ja Slovakian tasavaltoihin).

Kun fasisti Benito Mussolini nousi valtaan Italiassa, hän lakkautti vapaa-ajattelijajärjestön ja teki Rooman paavin kanssa sopimuksen yhteistyöstä (lateraanisopimus). Tämä Mussolinin sopimus on edelleen osa Italian perustuslakia, ja sopimus haittaa vakavasti omantunnonvapauden toteutumista Italiassa. Italian vapaa-ajattelijaliike on olemassa, mutta se ei koskaan tointunut Mussolinin sille antamasta iskusta.

Kun kansallissosialisti Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa, hänen ensimmäisiä töitään oli mahtavan vapaa-ajattelijaliikkeen lakkauttaminen ja sen omaisuuden takavarikoiminen. Myös Hitler teki sopimuksen (konkordaatin) Rooman paavin kanssa. Vapaa-ajattelijoita teloitettiin tai murhattiin toisen maailmansodan aikana suuri määrä. Tunnetuimpia heistä olivat Vapaa-ajattelijain maailmanliiton puheenjohtaja tri M. Terwagne ja Saksan vapaa-ajattelijaliiton puheenjohtaja Max Sievers. Myös Suomessa teloitettiin ja murhattiin vapaa-ajattelijain johtajia. Turun vapaa-ajattelijain puheenjohtaja Yrjö Helenius löydettiin metsästä ammuttuna.

Saksan vapaa-ajattelijaliike ei koskaan noussut Hitlerin aiheuttamasta tuhosta, sillä amerikkalaiset miehitysjoukot estivät pitkään järjestön uudelleen perustamisen. Saksalainen vapaa-ajattelijaliike on kuitenkin edelleen olemassa.

Latinalaisen Amerikan sotilasdiktatuurit kielsivät vapaa-ajattelijain järjestöt jo ennen toista maailmansotaa.

Vapaa-ajattelu Suomessa

Suomessa sekä kansalaissota että toinen maailmansota tuhosivat vapaa-ajattelijoita, mutta järjestö säilyi toisessa maailmansodassa, ja Suomessa on asukasta kohti laskettuna kapitalistisen maailman osan kolmanneksi vahvin vapaa-ajattelijaliike.

Vapaa-ajattelijain liike on koko ajan ollut suhteellisen lähellä työväenliikettä. Vapaa-ajattelijajärjestöt ovat usein olleet sosialidemokraattien, kommunistien tai liberaalien johtamia. Vapaa-ajattelijain maailmanliiton ja neuvostoliittolaisen Taistelevien ateistien liiton-välillä oli juuri ennen toista maailmansotaa tiivistä yhteistyötä. Tämä yhteistyö katkesi toiseen maailmansotaan, sillä Stalin lakkautti Neuvostoliiton ateistijärjestön. Ateistinen propaganda annettiin kommunistipuolueen suoritettavaksi ja valvottavaksi.

Vasta ns. reaalisosialismin romahdettua vapaa-ajattelijajärjestöt on sallittu entisissä sosialistimaissa.

Toisen maailmansodan seurauksena syntyi joukko uusia sosialistisia maita.

Sosialististen maiden piirin laajetessa myös ateistisen propagandan mahdollisuudet ovat parantuivat tilapäisesti, mutta yleensä kommunismi piti ateismia haitallisena aatteellisena kilpailijana ja siitä syystä sitä pidettiin tiukasti kommunistisen aatteen ohjauksessa.

Ns. maallistuminen

Toisaalta kapitalistisissa maissa on tapahtunut ns. maallistumista. Sana "maallistuminen" on syntynyt uskovaisten keskuudessa. Uskovaiset tarkoittavat maallistuneella ihmisellä sellaista henkilöä, joka ei enää välitä iankaikkisen (kuoleman jälkeisen) elämän saavuttamisesta vaan askartelee pelkästään maanpäällisten asioiden parissa.

Nykyään maallistumisella tarkoitetaan vieraantumista uskonnosta. Toisaalta maallistumista voidaan mitata sillä, missä määrin ihmiset uskovat uskonnon perinteisiin oppeihin kuten esimerkiksi taivaaseen ja helvettiin, toisaalta maallistumista voidaan mitata sillä, kuinka paljon ihmiset osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin ja riitteihin.

Ateistiksi voidaan tulla paitsi äkillisen "kääntymyksen" avulla myös hitaan maallistumisen tuloksena. Vapaa-ajattelijain maailmanliitto syntyi aikoinaan siten, että joukko selkeitä ateisteja perusti sen. Toisaalta esimerkiksi Saksassa ja Yhdysvalloissa perustettiin eräänlaisia maallistuneiden ihmisten uskontokuntia. Suurimmat näistä ovat amerikkalainen Eettinen unioni ja saksalainen Vapaauskoisten seurakuntien liitto. Vuonna 1952 eräät tämäntapaiset järjestöt perustivat englantilaisen Sir Julian Huxley'n johdolla Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton. "Vapaauskoisten" järjestöjen lisäksi tähän liittoon on liittynyt myös joukko selviä ateistijärjestöjä.

Suomessa Vapaa-ajattelijain liittoon kuuluu n. 1 500 maksavaa jäsentä ja Suomen humanistiyhdistykseen noin 150 maksavaa jäsentä. Näiden lisäksi toimii Suomen Ateistiyhdistys.

Prahan julistus 1936

Vapaa-ajattelijain maailmanliitto antoi juuri ennen toista maailmansotaa Prahassa v. 1936 seuraavan periaatejulistuksen:

Yhdistynyt, kansainvälinen vapaa-ajattelijaliike julistaa ehdottoman vihamielisyytensä kaikkia taantumuksellisia voimia kohtaan, erityisesti kaikkia fasistisen vallan, teorioiden ja toimintojen muotoja kohtaan. Nämä fasistiset menetelmät ovat vastakkaisia kaikelle todelliselle yksilölliselle ja yhteiskunnalliselle edistykselle.

Vapaa-ajattelijat julistavat, että yleinen, koulutus on välttämätön fasististen teorioiden valheiden ja yliluonnolliselle sekä maanpäällisen jälkeiselle pelolle perustuvan uskon erehdysten paljastamiseksi.

Vapaa-ajattelijat pitävät tärkeimpänä tehtävänään kansan demokraattisten oikeuksien, todellisuustutkimuksen (tieteiden) ja kulttuuritoimintojen vapauden puolustamista. Heidän on taisteltava ihmispersoonallisuuden täyden kehityksen puolesta sukupuoleen katsomatta.

He hylkäävät opetuksen taivaallisesta oikeudesta, joka ilmeisesti on vastapainona maallisen järjestyksen epäoikeudenmukaisuuksille ja he pyrkivät aikaansaamaan yhteiskunnan, joka perustuu oikeudelle työhön eikä enää riistolle ja eriarvoisuudelle; sillä ihmiskunnan henkinen ja moraalinen vapaus on mahdoton ilman taloudellista ja sosiaalista vapautumista.

Näistä vaikuttimista yhdistynyt kansainvälinen vapaa-ajattelijaliike palauttaa mieleen välttämättömyyden taistella minkä tahansa uskon kirkollismielisyyttä vastaan, eritoten niitä kirkollisia järjestöjä vastaan, jotka tukevat fasismia, sotaa ja yhteiskunnallista taantumusta ja jotka hyväksikäyttävät uskonnollisten uskomusten vaikutusta joukkoihin toteuttaakseen taantumuksellista ja tyrannimaista vehkeilyään.

Eräs liikkeemme päätehtävistä on aatteittemme levittäminen herkkäuskoisten työläisten keskuuteen siten, että nämä voivat vapautua kirkollisen taantumuksen vaikutuksesta ja täten osallistua taisteluun toimeentulon, rauhan ja vapauden puolesta.

Vapaa-ajattelijain taistelu perustuu yksinomaan todellisuustutkimukseen (tieteeseen) ja järkeen. He eivät käytä voimaa eivätkä halua vainota ketään.

Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliike julistaa solidaarisuutensa maailman rauhan perusteita kohtaan ja kutsuu kaikkia edistyksellisiä miehiä ja naisia yhdistämään pyrkimyksensä estääkseen uuden sodan puhkeamisen, joka tulisi merkitsemään hirveintä katastrofia ihmisrodulle.

Tämän avulla vetoamme voimakkaasti kaikkiin demokratian, kulttuurin ja ajatuksen vapauden ystäviin; kaikkiin tiedemiehiin, opettaa" iin, ajattelijoihin ja taiteilijoihin; kaikkiin maallisen koulun ystäviin, kaikkiin filosofisiin seuroihin ja kulttuuriyhdistyksiin, että he auttaisivat meitä tukkimaan niiden tien. jotka haluavat johdattaa kansan takaisin pimeyteen ja keskiajan sortoon. Auttakaa meitä, jotka ajamme ihmiskunnan vapautta, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja maailman rauhaa."

Julistusta arvioitaessa on huomattava, että Hitler, Mussolini ja Latinalaisen Amerikan diktatuurit olivat jo tuhonneet huomattavan osan vapaa-ajattelijaliikettä ja että maailmansota oli tulossa.

Maallinen humanismi

Kansainvälisen humanistisen ja eettisen unionin Amsterdamin julistuksessa esitettiin mm. seuraavaa:

Humanismi on

1. demokraattista. Se tähtää jokaisen ihmisen täydellisimpään mahdolliseen kehitykseen. Se katsoo, että tämä on oikein. Demokraattisia periaatteita voidaan soveltaa kaikkiin ihmisten välisiin suhteisiin eikä niitä ole tarpeen rajoittaa pelkästään hallintoa koskevaksi pyrkii käyttämään tiedettä luovasti, ei hävittävästi. Sen mielestä todellisuustutkimuksen (tieteellistä) menetelmää on sovellettava maailmanlaajuisesti inhimillisen hyvinvoinnin ongelmien ratkaisemiseksi

2. eettistä. Se hyväksyy ihmisen vastuun ja yksilön oikeuden suurimpaan mahdolliseen kehittymisen vapauteen ottaen huomioon muiden oikeudet. On olemassa vaara, että pyrittäessä hyödyntämään todellisuustutkimuksen (tieteellistä) tietoa monimutkaisessa yhteiskunnassa yksilön vapautta uhkaavat persoonattomat voimat, jotka on alun perin kehitetty sen suojaksi.

3. että henkilökohtainen vapaus on päämäärä, joka pitää yhdistää yhteiskunnalliseen vastuuseen jotta sitä ei uhrattaisi aineellisen hyödyn tavoittelulle. Ilman henkistä vapautta perustutkimus, johon edistyksen on pitkällä tähtäyksellä perustuttava, saattaa olla mahdotonta.

4. pyrkii rakentamaan maailman vapaalle persoonallisuudelle, joka on vastuussa teoistaan. Mitä tulee yksilön vapauteen, humanismi on epädogmaattinen eikä pyri suostuttelemaan kannattajiaan johonkin uskoon. Se kannattaa kasvatusta, joka on vapaa indoktrinaatiosta

5. on elämäntapa, joka pyrkii suurimpaan mahdolliseen tyydytykseen eettiseltä ja luovana elämällä. Se voi olla elämäntapa jokaiselle ja kaikkialla jos yksilö kykenee hyväksymään tarpeelliset yhteiskunnalliset muutokset. Nykyään humanismin päätehtävä on saattaa ihmiset yksinkertaisin käsittein tietoisiksi siitä, mitä humanismi heille tarjoaa ja mitä se heiltä edellyttää. Käyttämällä tässä yhteydessä ja rauhanomaisessa mielessä uutta voimaa, jonka tiede antaa meille humanistit ovat vakuuttuneita siitä, että nykyinen kriisi voidaan voittaa. Pelosta vapaan ihmisen energia on käytettävissä itsensä toteuttamiseen, jolle on mahdotonta nähdä rajoja."

Jälkimmäistä julistusta tarkasteltaessa on huomattava, että perustajajäsenten joukossa oli myös uskontokuntien tapaan toimivia järjestöjä ja että vuonna 1952 kapitalististen maiden ja sosialististen maiden väliset suhteet olivat erittäin kiristyneet (ns. kylmä sota). Tätä taustaa vasten humanistijärjestöjen aatetta on kutsuttu joskus porvarilliseksi humanismiksi erotuksena vapaa-ajattelijajärjestöissä joskus esiintyneestä marxilaisesta humanismista. Nykyään tilanne ei ole näin selkeä. Monet humanistijärjestöistä ovat selvästi sosialistienemmistöisiä, jotkut vapaa-ajattelijajärjestöt ovat selvästi porvarienemmistöisiä. Monissa vapaauskoisissa ja eettisissä järjestöissä ateistit ovat nykyään selvänä enemmistönä, ja maallistumisen vaikutuksesta monista alun perin uskonnollisista humanisteista on tullut vähitellen ateisteja.

Kapitalististen maiden uskonnottomien liikkeen jakautuneisuus saattaa jossain määrin heikentää liikkeen voimaa, mutta toisaalta niissä maissa, joissa joku liike on ylivoimainen (Suomessa vapaa-ajattelijaliike, Norjassa humanistiliike), liikkeen sisällä joudutaan sovittelemaan näkemyseroja, mikä puolestaan hieman heikentää järjestön toimivuutta. Aivan kuten työväenliike on jakautunut tarkoituksenmukaisuussyistä jyrkempään siipeen eli kommunisteihin ja lievempään siipeen, sosialidemokraatteihin, myös uskonnottomien liike on jakautunut jyrkkään siipeen eli ateisteihin, keskustalaisiin eli vapaa-ajattelijoihin, ja lievään siipeen eli humanisteihin. 

Kertauskysymyksiä:

1. Miten sosialismi on edistänyt ateismin leviämistä meidän aikanamme?

2. Miksi Euroopan kapitalististen maiden ateistinen liike on heikko?

3. Mitkä tekijät ovat heikentäneet Suomen ateistista liikettä?

4. Mitä tarkoittaa maallistuminen?

5. Mitä asioita korostettiin Vapaa-ajattelijain maailmanliiton vuoden 1936 Prahan julistuksessa?

6. Mitä asioita korostettiin Kansainvälisen humanistisen ja eettisen unionin vuoden 1952 Amsterdamin julistuksessa?

7. Millä tavalla fasismin uhan voidaan nähdä vaikuttaneen Prahan julistukseen?

8. Mitä etuja ja haittoja on uskonnottomien liikkeen kahtiajakautumisesta?

Humanismi

Yhdysvaltain presidentin George W Bushin kerrotaan kehuneen Iso-Britannian pääministeriä Tony Blairia siitä, että viimeksi mainittu puolustaa demokratiaa kansansa vastustuksesta huolimatta.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vierasperäisiä sanoja kuten ”demokratia” käytetään väärin. Jos Bushin lausuma suomennettaisiin myös sanan ”demokratia” osalta, siitä tulisi seuraavaa: Tony Blair puolustaa kansanvaltaa kansansa vastustuksesta huolimatta.

Otsikko sisältää kaksi sellaista vierasperäistä sanaa: ”post” (latinaa, tarkoittaa jälkeen) ja ”humanismi” (on latinaa ja tarkoittaa ihmisläisyyttä). Vierasperäisiä sanoja ei pitäisi yleensä käyttää ollenkaan, mutta Suomen oloissa sanat ”humanismi” ja ”posthumanismi” on välttämätöntä tuntea, jotta voisi puolustaa omaa todellisuuskäsitystään.

Humanismin määritelmistä

Juuri mitään ei pitäisi yrittää esittää yhdellä ainoalla sanalla. Yhdestä sanasta ei liioin pitäisi vetää johtopäätöksiä siitä, mitä sanalla tarkoitetaan. Posthumanismi on se, mikä tulee humanismin jälkeen. Virallisen humanismin määritelmän on laatinut Kansainvälinen humanistinen ja eettinen liitto IHEU (International Humanist and Ethical Union). Seuraavassa esitetään sekä alkuperäinen englanninkielisen määritelmä että suomennos siitä:

”IHEU member organisations have resolved in 1996 that:

Humanism is a democratic and ethical life stance, which affirms that human beings have the right and responsibility to give meaning and shape to their own lives. It stands for the building of a more humane society through an ethic based on human and other natural values in the spirit of reason and free inquiry through human capabilities. It is not theistic, and it does not accept supernatural views of reality.''

Suomennos (EH):

”IHEU:n jäsenjärjestöt ovat vuonna 1996 päättäneet, että:

”Humanismi on kansanvaltainen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.”

Määritelmien ongelmia

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota englannin kielen kohtuuttomaan valta-asemaan. Englannin kieli ei ole millään tavoin niin selkeä kuin sen nykyisen tutkimuksen tarpeita silmällä pitäen pitäisi olla. Meillä kaikilla on oikeus vaikuttaa sanojen merkityksiin, ja meillä on oikeus määritellä niitä nykyistä selkeämmin ja tarkoituksenmukaisemmin. Vaikka olemme suomalaisia, meillä on oikeus tehdä parannuksia myös englannin kieleen.

Sanaa ”humanismi” käytetään melko usein myös muussa kuin yllä esitetyssä merkityksessä. Sanan ”humanismi” käyttö uskonnottomien ihmisten järjestöjen nimissä, aiheuttaa koko ajan sekaannuksia sanan muiden merkitysten vuoksi. Esimerkiksi ns. humanististen tieteiden oppineita ja opiskelijoita sanotaan usein humanisteiksi.

Valitettavasti sama sekaannus vallitsee käsitteen ”vapaa-ajattelu” ympärillä. ”Ajatuksen vapaus” olisi paljon parempi ilmaisu.

Kokonaan eri asia on, vaaditaanko ”uskonnonvapautta”, ”uskonnottomuuden vapautta”, ”katsomusvapautta”, ”käsitysvapautta” vai ”ajatuksen vapautta”. Tietysti on viisasta vaatia nimenomaan ajatuksen vapautta, koska ajatuksen vapaus on näistä käsitteistä vähiten sekava. Ajatuksen vapauden lisäksi ihmisillä on oikeus tietää totuus kaikista olennaisen tärkeistä asioista, ja se on lukion toisen kurssin aihe.

On hyvin laajoja humanismin määritelmiä kuten Humanistinen julkilausuma 2000 (Humanist Manifefesto 2000), jonka on laatinut uskonnottoman humanismin johtohahmo Paul Kurtz. Vaikka julkilausuma ei ole IHEU:n laatima, esimerkiksi IHEU:n puheenjohtajan Roy Brownin on puolustanut sitä puheenjohtajakaudellaan innokkaasti.

Kun laaditaan laajoja julkilausuma kuten Humanistinen julkilausuma 2000 tai Vapaa-ajattelijain liiton kulttuuriohjelma, ei ole todennäköistä, että kovin monet olisivat yhtä mieltä asiakirjan koko sisällöstä. Tästä syystä on syntynyt yllä esitetty humanismin vähimmäismääritelmä. Eräs paavi, joka aikoinaan väitti olevansa humanisti, oli varmaan IHEU:n kanssa eri mieltä humanismin vähimmäismääritelmästä.

Posthumanismi

Määritelmien ongelmia

Kun aika monet suomalaiset humanistit harjoittavat suurmiesten, ”nerojen” ja jopa tavallisten filosofian professorien palvontaa, seuraavassa esitellään humanismia kehittyneempi ajattelutapa, jossa ei esiinny henkilöpalvontaa ainakaan yhtä silmiinpistävästi kuin tavallisessa humanismissa. Jos nimitystä ”posthumanismi” käytetään tulevaisuudessa pahasti väärin, siitä on sitten syytä luopua. Posthumanismia ei pidä ryhtyä määrittelemään kovin tarkasti, vaikka eräät yksityishenkilöt ovat antaneet tarkkoja määritelmiä. Onneksi nämä tarkat määritelmät ovat siinä määrin keskenään ristiriitaisia, että on aivan mielekästä antaa tälle ajatussuunnalle vähimmäismääritelmä samaan tapaan kuin mitä se on annettu aatteelliselle humanismille.

Seuraavassa ei kuitenkaan yritetä muotoilla muutaman lauseen määritelmää vaan esitellään sellaisia posthumanismin piirteitä, joilla on mahdollisuus tulla laajasti hyväksytyiksi. Posthumanismilla ei seuraavassa tarkoiteta ihmislajia seuraavaa ihmisestä periytyvää eläinlajia (post - human = ihmisen jälkeen), ihmisen toiminnan tehostamista lääkkeillä tai uudella tekniikalla (tietokone aivoissa ym.) tai muuta vastaavaa. Posthumanismilla tarkoitetaan seuraavassa todellisuuskäsitystä, joka on perinteistä humanistista todellisuuskäsitystä oikeampi.

Kun käsitettä ”posthumanismi” ei ole Suomessa juuri esitelty, seuraavassa on esitelty yleiskuvaus posthumanismille. Yleisimmillään posthumanismi on jotakin, joka tulee humanismin jälkeen. Posthumanistien on perusteltava, miksi humanismi ei riitä sekä missä kohdin humanismi on väärässä.

Luonnon ja ihmisen tasa-arvo

Jos pitäisi laatia posthumanistinen julkilausuma, sen alku voisi olla esimerkiksi: ”Ihmiset eivät ole kaikkeuden tärkeimpiä olioita.” Käsite ”tärkeä” on tietysti hyvin inhimillinen, mutta meidän ihmisten on vaikea ilmaista tällaista tasa-arvo­vaatimusta millään muullakaan sanalla.

Jumalattomuus ja luonnollisuus (naturalismi)

Edellä sanottu ei tarkoita, että posthumanistien pitäisi uskoa yliluonnollisiin olioihin, jumaliin, ufoihin jne. Posthumanisteille ja humanisteille on yhteistä se, että he eivät ole jumalauskoisia eivätkä he hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.

Oikeuksien laajentaminen ihmiskunnan ulkopuolelle

Kun ihmiset lisääntyvät ja Raamatun sanoin ”täyttävät maan”, sukulaisillamme nisäkkäillä, kaukaisemmilla sukulaisillemme eläimillä ja vielä kaukaisemmilla sukulaisillamme kasveilla menee entistä huonommin. Ihmisen toiminnan seurauksena eläimiä ja kasveja on kuollut sukupuuttoon, ja niitä kuolee sukupuuttoon myös tästä eteenpäin, teimmepä mitä tahansa. Posthumanistien mielestä ihmisten rajoittamaton oikeus lisääntyä ei kuulu ihmisoikeuksiin. Ihmisten rajoittamaton lisääntyminen loukkaa muiden elollisten olentojen oikeuksia. 

Ihmisillä ei ole oikeutta hävittää edes elotonta luontoa. Kristillisen käsityksen mukaan kristinuskon jumala on korkein olento, ja ihminen, joka on kristinuskon mukaan tämän jumalan kuva, on toiseksi korkein olento. Sitten tulee muu luonto, jota ihminen Raamatun sanoin ”hallitsee”. 

On sanottu, että humanismi pudotti tästä pois jumalat ja jätti ihmisen yksin hallitsemaan luontoa. On sanottu, että posthumanistit pudottivat ihmisen osaksi luontoa, joka ihmisen on kaikissa toimissaan huomioitava. Yllä oleva kaavio (kuten melkein kaikki kaaviot) on vain suuntaa antava. On sanottu, että humanismi pudotti jumalat pois ja jätti ihmiset hallitsemaan luontoa. 

Posthumanismi pudotti pois myös ihmishallitsijan. Posthumanistien mielestä ihmisen on kaikessa toiminnassaan otettava huomioon sekä elollinen että eloton luonto.

Järkiperäisyyden (rationalismin) yleistys

Posthumanistit ovat humanistien kanssa yhtä mieltä siitä, että ihmisten on käytettävä järkeä ja tutkimusta, mutta posthumanismi tunnustaa sen, että inhimillinen tieto, luovuus ja äly ovat erittäin rajoittuneita. On mahdollista, että kadulla kävelee vastaan hyvin toimeentulevia kansalai­sia, jotka puhekyvystään huoli­matta ovat testin mukaan lah­jattomampia kuin gorilla, sim­panssi tai delfiini. Posthumanistien mielestä inhimillisiä kykyjä voidaan jo nyt täydentää esimerkiksi tietokoneilla, tietokoneohjelmilla, mielialaa parantavilla lääkkeillä, terveellisellä ravitsemuksella jne. Tätä kirjoitusta ei olisi koskaan kirjoitettu ilman noita täydennyksiä.

Inhimilliset käsitteet ovat karkeistuksia

Posthumanistien mielestä monet inhimilliset uskomukset ovat haitallisia.Erityisesti inhimillinen kieli ja virheelliset käsitykset kielen luonteesta ja merkityksestä aiheuttavat posthumanistien mielestä paljon sekaannuksia. Siitä, että ihminen käyttää nimeä tai käsitettä ei voida päätellä vastaavan olion tai asiantilan olemassaoloa todellisuudessa.

Monet posthumanistit korostavat, että inhimillinen tieto on usein karkeistuksia. Fyysikko Kari Enqvistin sanoin:

”Ihmisen todellisuus on karkeistettu todellisuus ja sen seurauksena laadullisesti erilainen kuin atomaarinen todellisuus. Se ilmentää hiukkasten vuorovaikutuksia, mutta karkeistuksen vuoksi ei ole yksikäsitteisesti palautettavissa niihin (siitä ehkä liiankin monissa yhteyksissä käyttämäni iskulause, "kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa").

Oletus, että kaikki ihmisen tajunnan ominaisuudet ovat seurausta karkeistuksesta, kuuluu tällä hetkellä todellisuuskäsityksen pikemmin kuin tieteen karsinaan. Kun muistamme, että karkeistusta joka tapauksessa on olemassa ja että jo pelkästään sen vuoksi elämysmaailmamme poikkeaa laadullisesti atomien maailmasta, kyseessä on yksinkertaisin mahdollinen olettamus. Voimme lisäksi toivoa, että tulevaisuudessa sen oikeellisuutta voidaan tutkia tieteen keinoin. Siksi tämän oletuksen tulisi sijaita kaiken filosofoinnin lähtöruudussa. Fysikalismi on minimalistin elämänasenne."

Ihmisestä riippumaton siveys

Kansansaduissa eläimillä on hyveitä ja paheita kuten ihmisillä. Posthumanistinen siveys ei voi perustua ihmisen hyveinä tai paheina pitämiin asioihin, vaan sen on perustuttava paljon yleisempiin periaatteisiin. Varsin monet eläimet ottavat huomioon tekojen seuraukset. Seuraussiveys, kun sitä sovelletaan riittävän pitkällä tähtäyksellä, on muita inhimillisen siveyden muotoja yleisempi, ja jos kaikkeuden muilla planeetoilla on elämää, se voi menestyä ensisijaisesti seuraussiveyttä noudattamalla.

Tämä ei merkitse sitä, etteivät elolliset olennot voisi omaksua yleisiä periaatteita, joiden seuraukset ovat useimmiten olion kannalta toivottavia. Eläimillä ihminen mukaan lukien esiintyy jopa perintötekijäin määräämiä periaatteita kuten vaistoja. Filosofian professorit ovat tehneet siveydestä ja jopa totuudesta muodin piiriin kuuluvan asian. Tällaista posthumanismit eivät voi hyväksyä. Vaatemuodeista saattaa olla harmia, mutta vaatemuotien kanssa voi elää. Totuusmuotien ja arvomuotien kanssa eläminen voi osoittautua vaikeaksi tai mahdottomaksi. Tässä suhteessa posthumanistit ovat valistusajattelun seuraajia.

Posthumanistit korostavat ihmisten, eläinten, mahdollisten muiden planeettojen elävien olentojen sekä mahdollisten tulevaisuuden olioiden erilaisuuden hyväksymistä ja pyrkivät luomaan edellytyksiä nykyistä tasa-arvoisemmalle ja paremmalle elämälle.

Eläinten asema ja oikeudet, kultainen sääntö

Ihmis­ten ja muiden eläinten välillä ei ole laadullisia eroja. Erot ovat määrällisiä, vaikka eräät ominaisuu­det ovat kehittyneet ihmi­sessä pitemmälle. Vaikka ihmisen ai­nutlaa­tuisuutta ei kiistetä, jokai­nen muu eläinlaji on erilai­nen ja ainutlaatuinen täsmäl­leen samassa merkityksessä.

On miljoonia eläinlajeja, monet kaltaisiamme, joille humanis­mi ja sosiologismi ovat olleet kuolemanoppeja. Jos puhutaan ihmisyydestä, puhuttakoon myös eläimyydestä.

Ihmisiä ne ovat eläimetkin, sanotaan joskus. Monien nisäkkäiden sosiaalisessa toiminnassa esiintyy huo­mattavaa älykkyyttä.

On mahdollista, ettei kansanvaltakaan (sikäli kuin sitä on aidosti edes olemassa) ole kokonaan ihmisen keksintöä. Kädelliset hankkivat liittolaisia ja toteut­tavat pitkäjänteistä politiikkaa.

Simpanssit ovat oivaltaneet vastavuoroisuuden: Tee ensin muille sitä, mitä toivoisit teh­tävän itsellesi. Tätä ns. kul­taista sääntöä ei siis ensimmäisenä keksinyt Kungfutse, Buddha tai Platon. Sen (kultaisen säännön) kehitti historiassa nimettömäksi jäänyt simpanssi.

Eläinten samalla mitalla mittaamisen periaate avaa moraalin kehitykseen näkökulman, joka ulot­tuu miljoonia vuosia ihmislajin syntyä kauemmaksi. Sitä voi havainnoida monilla lajeilla kaloista al­kaen.

Käyttäytymisen biologian tunteminen auttaa ta­juamaan ihmistä yhteiskunnallisena eläimenä, joka ei lopullisesti pääse eroon hyökkäävyydestä ja kilpailusta. Juuri siksi tarvitaan moraalia.

Kun monet posthumanistit laajentavat inhimillistä näkökulmaa ajattelevien koneiden ja ehkä mahdollisten ihmisen ja koneen yhdistelmien (kyborgien) suuntaan, Peter Singer on laajentanut näkökulmaa tietoisten eläinten suuntaan, ja monet eläinten oikeuksien puolustajat kannattavat Singerin edustamaa seuraussiveyttä.

Tulevaisuuden teknologiaan on varauduttava

Posthumanistien mielestä on selvää, että ihmislaji muuttuu myös tulevaisuudessa, ja on myös selvää, että ihminen voi toimia nykyistä älykkäämmin ja tehokkaammin yhdessä koneiden, erityisesti tietokoneiden kanssa. Inhimillistä ajattelua voidaan tehostaa myös oppimalla nykyistä paremmin ymmärtämään aivojen toimintaa. Aivoihin voidaan vaikuttaa sekä kemiallisesti että sähköisesti. Esimerkiksi liian paljon dopamiinia eräissä osissa aivoja voi aiheuttaa uskonnollisia kokemuksia tai olla osoitus erään tyypin skitsofreniasta. On arvioitu, että tulevaisuudessa viidesosa maailman ihmisistä pystyy tuottamaan kaiken tarpeellisen. On päätettävä, mitä jäljellejääneet neljä viidesosaa tekevät. Päätöksenteko- ja johtamisjärjestelmiä on muutettava, jotta tulevaisuuden maailmassa selviydytään. Entistä mutkikkaampia ongelmia ei voida ratkaista äänestämällä, kokoustamalla tai jonkun ammattijohtajan tiedoilla ja taidoilla.

Optimistit ja pessimistit

Posthumanistit eivät ole edistysuskoisia. Ihmisyhteiskuntien kehitystä ei voida ainakaan nykyisillä tiedoilla ennustaa kovin pitkälle eteenpäin. Jotkut posthumanistit kuten transhumanistit, ovat optimisteja: teknologian avulla maailmaa voidaan parantaa. ”Trans” tarkoittaa tuolle puolelle menemistä tai ylittämistä, transhumanismi on siis humanismin ylittämistä. Transhumanistit ovat myös Suomessa järjestäytyneet.

Posthumanismin lajeja: Transhumanismi

Transhumanismi on ihmiskunnan tulevaisuutta pohtiva ja siihen vaikuttamaan pyrkivä ajattelusuuntaus, jonka mukaan ihminen nykyisessä muodossaan ei edusta kehityksemme päätepistettä, vaan pikemminkin verrattain varhaista vaihetta siinä. Transhumanismin piirissä pyritään ymmärtämään ja arvioimaan teknologisen kehityksen tarjoamia lisääntyviä mahdollisuuksia nykyihmisyyden perustavanlaatuisimpienkin rajoitusten ylittämiseen. Esimerkiksi vanhenemisen muuttamisen vapaaehtoiseksi transhumanistit näkevät tavoitteena, joka voitaneen aikanaan saavuttaa, ja useat katsovat joihinkin mahdollisesti kehitettäviin teknologioihin sisältyvän tätäkin olennaisempia tilaisuuksia muuttaa maailmaa tuntuvasti paremmaksi.

Suomeen on vuonna 2003 perustettu Suomen Transhumanistiliitto, joka peruskirjassaan asettaa toiminnalleen seuraavat lähtökohdat:

1. Ihmiskunnan muuttuminen teknologian vaikutuksesta tulee jatkumaan. Muutoksen suunta voi olla toivottava tai ei-toivottava.

2. Tulevaisuutta koskevia valintoja tehtäessä on välttämätöntä ottaa huomioon ihmiskunnan teknologisten valmiuksien todennäköinen dramaattinen kasvu. Realistisesti mahdollista on peräti, että tulevaisuudessa materiaalinen puute, vanheneminen ja jopa kuolema onnistutaan muuttamaan vapaaehtoisiksi, eivätkä ihmiset enää ole sidottuja moniinkaan nykyisiin perustavanlaatuisiin rajoituksiinsa. Toisaalta mahdollista on myös, että ihmiskunta tuhoutuu teknologiaa epäviisaasti käyttäessään.

3. On erittäin tärkeää suunnata tutkimusresursseja ja tehdä yhteiskunnallisia ratkaisuja siten, että edistetään positiivista teknologista kehitystä ja otetaan huomioon myös vakavat riskit.

4. Transhumanistien mielestä kannattaa suhtautua avoimesti, hyväksyvästi ja osallistuvasti teknologiseen kehitykseen, koska tällaisen asenteen myötä pystymme ohjaamaan kehitystä eettisesti kestävään suuntaan todennäköisemmin kuin siinä tapauksessa, missä yleinen suhtautuminen teknologiaan rakentuu liiallisten tutkimuskieltojen ja/tai välinpitämättömyyden ja passiivisuuden varaan.

5. On syytä tukea ja luoda rationaalista keskustelua siitä, miten saavutettavissa oleviin teknologisiin valmiuksiin on viisainta edetä, ja minkälaisten yhteiskunnallisten ratkaisujen kautta kyseisiä valmiuksia on viisainta soveltaa, jotta tulokset ovat tasapuoliset ja oikeudenmukaiset.

6. Transhumanistit puolustavat yksilöiden oikeutta käyttää teknologiaa vastuullisesti itsensä psyykkiseen ja fyysiseen kehittämiseen ja muokkaamiseen nykyisten perustavanlaatuisten biologisten rajoitustensa yli.

7. Transhumanismiin sisältyy kaikkien olentojen hyvinvoinnin kunnioitus riippumatta siitä, ovatko kyseiset olennot ihmisiä, muita biologispohjaisia olentoja vai enemmän tai vähemmän teknologiapohjaisia olentoja.

8. Transhumanismi on modernin humanismin laajentuma. Humanismin tavoin transhumanismikaan ei tue mitään tiettyä poliittista puoluetta, poliitikkoa tai poliittisen yhteiskuntajärjestyksen mallia.

Posthumanistinen aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi)

Eläimillä ja nykyisillä roboteilla on mitä ilmeisimmin aineellinen todellisuuskäsitys. Vanhan sanonnan mukaan sika ei ymmärrä mitään pyhäpäivästä. Ei ole mitään syytä olettaa, että joidenkin muiden planeettojen asukkailla olisi aineellisesta todellisuuskäsityksestä poikkeava (esimerkiksi kristillinen) todellisuuskäsitys. Muiden planeettojen Myöhempien aikojen pyhien kirkko on vielä perustamatta (Free Inquiry’n toimittaja Tom Flynn on kirjoittanut tieteisromaanin, jossa sellainen on perustettu, Tom Flynn: Notrhing Sacred, Prometheus Books, 2004).

Aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi) on olemassaolo-opillinen (ontologinen) näkemys, jonka mukaan todellisuus on aineellinen (materiaalinen). Ainetta (materiaa) ovat aine ja energia. Aineen (materian) lisäksi on tyhjiö. Ihmisten on tarkoituksenmukaista käyttää sanaa ”aine”. Inhimillisistä tunteista vapaan sanaston luominen todellisuuden esittämiseen on tarpeellinen, ja sen luomiseen olisi ryhdyttävä välittömästi.

Olio-ohjelmoidun robotin ohjelmassa on olioita, joilla on ominaisuuksia. Oliot lähettävät viestejä toisilleen ja koneen osille. Oliot saavat viestejä toisiltaan ja koneen osilta (kuten koneen aisteilta, esimerkiksi videokameralta, radiolta, lämpömittarilta jne.).

Dosentti (emeritus) Pertti Lindfors on väitöskirjassaan esittänyt mm. seuraavat aineellisen todellisuuskäsityksen (materialismin) peruslauseet (mukaan on valittu hieman uudelleen muotoillen kuudestatoista väitteestä kymmenen yleisimmin hyväksyttyä):

1) Ristiriidattomasti voidaan puhua myös sellaisista tapahtumista, joita kukaan ei ole havainnut. Olemassaolo ei ole pelkkää havaituksi tulemista.

2) Todellisuus on aineellinen.

3) Tietoisuus on aineellinen.

4) Ajatus ja ajatuksen kohde ovat eri asioita.

5) Havaitsija ja havainnon kohde ovat eri asioita.

6) Nimi ja nimetty kohde ovat eri asioita.

7) Kieli on eri asia kuin se kohde, josta kieli puhuu.

8) Luonnossa vallitseva järjestys ja syysuhde ovat inhimilliseen kokemukseen ja vain inhimilliseen kokemukseen perustuvia.

9) Pohjimmaltaan kokemustutkimus (kokemustiede) nojaa havaintolauseisiin. Havaintolauseiden totuutta arvioitaessa tarvitaan kybernetiikkaan perustuvaa tietoteoriaa (kybernetiikka tutkii järjestelmiä, jotka sisältävät ns. takaisinkytkentöjä eli itsesäätelyä).

10) Ateismi on tosi.

Yllä olevissa lauseissa mahdollisesti esiintyvät ristiriidat Lindfors on ratkaissut ns. tyyppiteorialla. Jaakko Hintikan ja Gabriel Sandun mukaan ristiriitojen ratkaisuun ei nykyään tarvita edes tyyppiteorioita.

Tehtäviä:

1. Millä tavalla posthumanismi eroaa humanismista?

2. Selvittäkää mitä tarkoittaa transhumanismi.

3. Millä tavalla transhumanismi eroaa posthumanismista?

4. Verratkaa humanismin ja posthumanismin luontokeskeisyyttä.

5. Verratkaa ihmisen ja luonnon suhdetta a) uskonnoissa b) humanismissa ja c) posthumanismissa.

6. Mikä on ihmisen ja luonnon suhde kapitalistisessa yhteiskunnassa (utilistinen käsitys)?

7. Miten kapitalismia voitaisiin estää tuhoamasta tätä planeettaa?

Opetushallituksen sanastoa

Tämän kirjoittajien mielestä Suomen kouluissa pitäisi opettaa asioita suomen kielellä. Vieraita kieliä opiskellaan koulussa erikseen. Koska opetushallitus on sivistyssanahullujen hallussa, seuraavassa on esitetty yllä olevaan tekstiin liittyen muutamia opetushallituksen vaatimia sivistyssanoja.

Ihmiskeskeiset (antroposentriset) ympäristöeesttiset teoriat

Utilismi on suuntaus, jonka mukaan luonto on olemassa vain ihmisen hyvinvointia varten. Sen mukaan ihmisellä on rajaton oikeus käyttää luontoa taloudellisesti hyväkseen. Utilismi katsoo myös tekniikan kehittymisen pystyvän ratkaisemaan luontoa kohtaavat ongelmat.

Humanismi on myös puhtaasti ihmiskeskeinen asenne. Humanismin ihanteena on kuitenkin ihmisen älyllinen ja eettinen kehitys. Tällaisen asenteen mukaan luonnon tulee tuottaa esteettistä tyydytystä ja edistää eettisen mielenlaadun kehittymistä Tärkeää on se, miten luontoa käytetään hyödyksi oikeudenmukaisella tavalla. Myös ihmisen vastuuta luonnosta korostetaan. Humanismin mukaan tarpeeton ylellisyyteen tähtäävä luonnon hyväksikäyttö on karsittava.

Mystismi kurottaa sinne, mihin järki ei ulotu. Se tavoittelee ihmisen ja luonnon ykseyden kokemusta. Luonto ajatellaan mystismissä henkiseksi kuten ihminenkin. Luonto on siis omalla tavallaan pyhää.

Luntokeskeiset (biosentriset) teoriat

Biosentrinen ajattelu pyrkii murtamaan käsitystä ihmisen etuoikeutetusta asemasta luontoon nähden. Sen mukaan myös muilla olioilla kuin ihmisillä on moraalista arvoa. Jos ajatellaan, että kaikki lajit ovat keskenään tasa-arvoisia, päädytään puhtaasti luontokeskeiseensiveyteen. Jos ihmisen katsotaan olevan ylempänä muita lajeja, puhutaan spesismistä, joka on biosentrisen ajattelun mukaan yhtä tuomittavaa kuin rasismi tai sukupuolisyrjintä. Sentientismin mukaan meidän on pidättäydyttävä aiheuttamasta kipua tuntoisille olioille. On alettu puhua eläinten oikeuksista. Jos eläimillä on itseisarvo, niihin tulee suhtautua yhtä kunnioittavasti kuin ihmisiinkin. Vitalismi vie tällaisen ajattelun vielä pidemmälle. Sen mukaan kaikilla elävillä olennoilla on yhtäläinen itseisarvo.

Parhaiten luonnon säilymisen takaisi biosentrinen elämäntapa, mutta ihmisen on kovin vaikeaa (ellei mahdotonta) luopua laajamittaisesta ihmiskeskeisestä ajattelusta. Elämän jatkuminen vaatii elämäntapaa, joka edellyttää ekologista tietoa mutta samalla vaalii ihmisen eettistä kehittymistä ja erityisesti luonnon kunnioittamista. Tämä on ekohumanismia. Ympäristöeettisten kysymysten pohdinta auttaa löytämään oikean suhtautumistavan luontoon.

Tehtäviä:

1. Mikä yhteistä on uskonnoilla ja opetushallituksen mystisismillä?

2. Millä tavalla opetushallituksen humanismin määritelmä eroaa humanistien itsensä antamista määritelmistä?

3. Miksi opetushallitus kutsuu kapitalismia utilismiksi?

4. Onko posthumanismin ja luontokeskeisen ajattelun välillä mitään eroa?

5. Aiotko opetella yllä esiintyvät sivistyssanat?

Uskonto ja uskonnottomuus: Jumalattomuuden (ateismin) ja uskontojen levinneisyys

Tilasto uskonnoista:

Eräässä peruskoulun uskonnon oppikirjassa esitettiin seuraava tilasto uskontojen kannattajamääristä:

Kristinusko 900 miljoonaa

Islam 500 miljoonaa

Hindulaisuus 450 miljoonaa

Buddhalaisuus 200 miljoonaa

Juutalaisuus 14 miljoonaa

Kiinalaiset uskonnot 400 miljoonaa

Heimouskonnot Ei arviota

Muut uskonnot Ei arviota

Opettaja oli oppilailla kirjoituttanut kirjaan uudet luvut, jotka huomattavasti ylittivät kirjan arviot. Mistä tämä saattoi johtua?

Hindulaisuuden osalta arvio epäilemättä oli liian alhainen, sillä 85 % Intian 700-miljoonaisesta väestöstä on lähes 600 miljoonaa. Sen sijaan ateistien johtaman Kiinan uskovaisten määrää on luultavasti huomattavasti liioiteltu jo alkuperäisessä tilastossa. Kristittyihin on laskettu usein mukaan myös ne teollisuusmaiden ateistit ja agnostikot, jotka ovat muodollisesti jonkin kristillisen kirkon jäseniä. Roomalaiskatolisten ja muslimien määrät lisääntyvät kyllä voimakkaasti eräiden maiden väestönkasvun ansiosta.

Tilasto osoittaa, että kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja islam ovat säilyttäneet asemansa suurina maailmanuskontoina, mutta buddhalaisuuden voidaan katsoa jonkin verran heikentyneen sosialismin levittyä Kiinaan, Vietnamiin ja Kamputseaan.

Kristinuskon valta-alueita ovat Länsi-Eurooppa ja koko Amerikka. Koska kristinusko lähetyskäskyn (menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, Jeesus) vuoksi on tehnyt runsaasti käännytystyötä, sillä on kannattajia myös eräissä osissa Aasiaa ja Afrikkaa.

Hindulaisuuden valta-alue on Intia, mutta koska intialaisia on väestön kasvun vuoksi muuttanut eri puolille maailmaa, hinduja asuu myös muissa maissa. Eräät buddhalaisuuden muodot ovat myös lähellä hindulaisuutta.

Islamin valta-alueita ovat arabimaat, Indonesia, Pakistan ja Pohjois-Afrikka. Suurin muslimiväestö elää Indonesiassa ja toiseksi suurin (vähemmistönä) Intiassa.

Buddhalaisuutta tavataan ennen kaikkea Taka-Intiassa ja Japanissa, mutta sitä esiintyy myös Kiinassa ja eräissä muissa Aasian maissa.

Kristinuskoa ja islamia esiintyy yhä myös alueilla, jotka ovat ateismin valta-aluetta. Islamia esiintyy etenkin Keski-Aasiassa, ja esimerkiksi IVY:n muslimiväestö on lisääntynyt muuta maan väestöä voimakkaammin suuren syntyvyyden vuoksi.

Kartat eivät anna oikeaa kuvaa, sillä huomattava osa ihmisistä kuuluu uskontokuntiin vain muodollisesti.

Ateismia tavataan uskontojen valtamaista ennen kaikkea Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Intiassa ja Australiassa. Islamin maissa ateistien asema on ehkä kaikkein vaikein. Ateisteja on myös Latinalaisessa Amerikassa, mutta järjestäytynyt ateismi on siellä yleensä kiellettyä. Myös Japania voidaan pitää erittäin maallistuneena maana.

Käännytystyötä eli, kuten kristityt sitä kutsuvat, lähetystyötä ovat eri aikoina harjoittaneet käytännöllisesti katsoen kaikki uskonnot. Menneinä aikoina hindulaisuus oli levinnyt sekä Taka-Intiaan että Indonesiaan, ja kun buddhalaiset nousivat valtaan, he lähettivät lähetyssaarnaajia Eurooppaan asti (esim. kuningas Ashoka). Kun hindut nousivat takaisin valtaan, he käyttivät myös väkivaltaa hävittäen buddhalaisuuden Intiasta.

Erityisesti lähetystyötä tekevät kristityt ja muslimit. Kristillisen lähetystyön valta-alueita ovat Afrikka ja Aasia, muslimit tekevät lähetystyötä erityisesti Afrikassa. Myös Intiassa on esiintynyt jonkin verran kääntymisiä hinduismista islamiin, koska kastittomien hindujen asema on erittäin vaikea.

Myös Suomessa kirkot keräävät rahaa ns. lähetystyötä varten.

Ateistit vastustavat yleensä lähetystyötä, sillä heidän mielestään vieras uskonto tuhoaa varsinkin kehitysmaissa alkuperäisen kulttuurin. Valtava määrä kulttuuriarvoja on historian kuluessa tuhottu ristiretkeläisten ja lähetyssaarnaajien toimesta. Vaikka lähetyssaarnaajat eivät ehkä enää tuhoa vääräuskoisten taideaarteita, he kuitenkin tuhoavat vanhoihin uskonnollisiin perinteisiin liittyvät tavat ja seremoniat.

Voidaan tietysti väittää, että myös ateismi saattaa tuhota uskontoihin liittyneitä kulttuuriarvoja. Toisaalta esimerkiksi Neuvostoliitto vaali lännen ateistien mielestä liiallisestikin vanhoihin tapoihin ja uskonnollisiin käsityksiin liittyneitä tapoja ja kulttuuriarvoja.

Ateistien mielestä vanhan uskonnon vaihtaminen johonkin suurista uskonnoista saattaa olla myös kehitysmaan asukkaalle monessa suhteessa vahingollinen. Islamin tai kristinuskon tapakulttuuri saattaa olla uskonnottomasta tapakulttuurista paljon kauempana kuin alkuperäisen uskonnon tapakulttuuri.

Teollisuusmaissa leviävät monet hindulais- tai buddhalaisperäiset uususkonnot. Näiden uskontojen ote varsinkin nuoriin saattaa olla niin kiinteä, että voidaan puhua nuorten henkisestä ja fyysisestä alistamisesta.

Tekevätkö ateistit lähetystyötä? Uskonnottomien maailmanjärjestöt eivät ole ainakaan toistaiseksi järjestäneet ulkopuolisiin maihin suuntautuvaa valistustyötä. Jokainen vapaa-ajattelijain ja ateistien järjestö tietysti tekee valistustyötä omassa maassaan.

Tehtäviä:

1. Miksi peruskoulun uskontokirjassa ei ollut arviota ateistien määrästä?

2. Peruskoulun uskontokirjan uskontojen levinneisyyskartaan oli merkitty myös ateistienemmistöiset maat uskontojen alueisiin. Miksi näin oli menetelty?

3. Kumpaan ryhmään, uskontojen kannattajiin vai ateisteihin olisi merkittävä

4. buddhalaiset

5. Kiinan uskonnot?

6. Miksi uskontojen levinneisyyttä on erittäin vaikea arvioida?

7. Mitä tarkoittaa kristittyjen käyttämä sana "lähetystyö".

8. Miksi monet ateistit vastustavat lähetystyötä? Tekevätkö ateistit itse lähetystyötä?

Ihmisoikeussiveys: Ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet: Mitä ne ovat, historia, loukkaukset

Ihmisoikeuksien synty

Länsimaisten ihmisoikeuksien juuret ovat antiikin ajattelussa. Parhaiten antiikin ajatteluun voi tutustua suomeksi teoksen Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit (Summa Tallinna 2003 ISBN 952-5418-07-3) avulla. Vähitellen Ihmisoikeuksien suojelun ajatukset ovat muuttuneet ajattelusta kirjallisiksi ohjeiksi.

Uuden ajan ihmisoikeuksien kehittymisen varhaisista tapahtumista voidaan mainita Englannin Magna Charta (1215), Petition of Right (1628) ja Bill of Rights (1689). Näihin tutustutaan yksityiskohtaisesti historian tunneilla.

1700-luvulla luonnonoikeuden varhaiset aatteet kehittyivät laillisiksi oikeuksiksi. Ne kirjattiin silloin ensimmäistä kertaa kansallisiin perustuslakeihin, mikä ilmensi lähes sopimusluonteista suhdetta valtion ja yksilön välillä ja korosti sitä, että valtion valta polveutui vapaan yksilön suostumuksesta. Ranskan ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1789 ja Yhdysvaltain Bill of Rights vuodelta 1791 perustuivat tähän lähtökohtaan. 1800-luvulla periaate hyväksyttiin monissa itsenäisissä valtioissa, ja myös taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet alettiin tunnustaa.

Vaikka ihmisoikeudet on tunnustettu kansallisissa perustuslaeissa, oikeuksia on rajoitettu tai ne on sivuutettu lainsäädännössä tai mielivaltaisin toimin. Lisäksi valtiot ovat usein itse loukanneet ihmisoikeuksia siitä huolimatta, että ihmisoikeudet ovat olleet laissa säädettyjä

Laaja selvitys ihmisoikeuksista

Laaja selvitys ihmisoikeuksista, siitä, mitä ne ovat, mikä niiden historia on ja miten niitä loukataan, löytyy osoitteesta:

http://www.ihmisoikeudet.net/

Tässä aineistossa ihmisoikeuksia on käsitelty eri kohdissa materiaalia. Tutustukaa yllä olevaan aineistoon ja suorittakaa seuraavat tehtävät. Tarvittaessa opettaja monistaa tarpeellisia sivuja yllä olevasta aineistosta oppilaille.

Tehtäviä:

1. Kenelle ihmisoikeudet kuuluvat?

2. Mitä ihmisoikeudet ovat?

3. Mihin ihmisoikeudet perustuvat?

4. Mitkä ovat ihmisoikeuksien yleiset (universaaliset) ominaisuudet?

5. Miten nykyiset ihmisoikeudet syntyivät?

6. Miten ihmisoikeuksia on pyritty turvaamaan?

7. Mitä tekee uusi YK:n ihmisoikeusneuvosto?

8. Miten ihmisoikeudet kehittyvät palloistuvassa (globalisoituvassa) maailmassa?

9. Mitä ihmiskauppa todellisuudessa tarkoittaa?

10. Missä ja keiden toimesta ihmiskauppaa tapahtuu?

11. Mikä ihmiskauppaa synnyttää ja ketkä ovat sen uhreja?

12. Miten ihmisoikeudet ja rauha liittyvät toisiinsa?

13. Mitkä ovat sodan säännöt?

Valtion, uskonnon ja yhteiskunnan suhteet Suomessa

Ennen kristinuskon tuloa Suomeen täällä elettiin suku-, kylä- ja heimoyhteisöissä. Talous oli luontaistaloutta, ja ihmisillä oli hyvin kiinteä suhde ympäröivään luontoon kasvustoineen ja eläimineen. Luonnon vuosirytmi oli tärkeä. Ankarat luonnonolosuhteet, onnistumisen toiveet ja epäonnistumisen pelot jokapäiväisessä elämässä sekä läheisten menettämisen pelot metsästys-, kalastus- ja sotaretkillä sai ihmiset tuntemaan, että luonnontapahtumien ja ihmiskohtaloiden säätely tapahtui ihmistä ylemmällä tasolla.

Oli jumalahahmoja Ukko, Ilmarinen, Turisas, Ahti, Tapio, oli hiisiä, maahisia, vetehisiä, menninkäisiä jne. Nämä haltiat ja jumalolennot kuviteltiin pitkälti ihmisen kaltaisiksi ja inhimillisinä tunteilla varustetuiksi. Oli sääntöjä tai tapoja, joiden noudattamatta jättämisestä haltiat ja jumalolennot rankaisivat. Toisaalta ne saattoivat myös auttaa ja palkita.

Perheen, suvun ja kylän kannalta oli tärkeää, ettei kukaan yhteisön jäsenistä tuottanut toiminnallaan epäonnea muille yhteisön jäsenille suututtamalla haltioita tai jumalolentoja.

Suoritettujen tutkimusten perusteella on päätelty, että suomalaiset tutustuivat kristinuskoon noin tuhat vuotta sitten. Aluksi tämä tapahtui suhteellisen rauhallisesti idän suunnalta ortodoksisen uskonnon muodossa. Tämä uskonsuunta vakiinnuttikin asemansa Laatokan Karjalaan.

Muuhun Suomeen levittäytyi pääasiassa asevoimalla Rooman paavin johtama katolinen kirkko Ruotsin mallisen vallan rinnalla. Kirkkohallinnollisesti Suomi liitettiin Upsalan kirkkomaakuntaan, ja paavi vahvisti Turun hiippakunnan piispan nimeämisen. Piispan avuksi asetettiin 1200- luvun-lopulla tuomiokapituli. Seurakuntalaitos taas muotoutui varsin pitkälle jo 1300-luvulla.

Katolisessa kirkossa noudatetun kanonisen oikeuden mukaisesti kirkolla oli oma oikeusjärjestyksensä, johon maallinen oikeus ei ulottunut. Niinpä kirkko päätti sekä hallinnostaan että omista virkanimityksistään omissa päättävissä elimissään.

Verotusoikeuden, verovapauden, lahjoitusten ja testamenttien avulla kirkolle kertyi vuosien kuluessa huomattava omaisuus.

Valtion ja kirkkolaitoksen levitettyä otteensa yli Suomen tällä oli luonnollisesti huomattava tapoja ja uskomuksia yhtenäistävä vaikutus. Kuitenkin uuden uskonnon ja siihen liittyvien tapojen rinnalla ja ohikin muistettiin vielä kauan vanhat mahtivoimat. Niitä palveltiin ja lepyteltiin vielä satoja vuosia kristinuskon maahantuomisen jälkeen. Papitkin tyytyivät usein verokymmenystensä keräämiseen, eivätkä he aina olleet innokkaita kitkemään pois vanhaa uskontoa. Suomalaisten vanhan uskonnon tiedetään vaikuttaneen vahvasti vielä 1600-luvulla.

1520-luvulla Ruotsi-Suomessa alkaneen reformaation (protestanttinen nimitys uskonpuhdistus) seurauksena valtakunta irrottautui katolisen kirkon otteesta. Kuningas Kustaa Vaasan johtamassa reformaatiossa kirkko menetti suuren osan omaisuudestaan ja osan verotuloistaan. Kuningas otti haltuunsa pappien nimeämisen, ja hänelle siirtyi myös oikeus päättää seurakuntien koosta. Piispanvirkoja täytettäessäkin kuningas sai ratkaisevan vallan.

Uuden uskontopoliittisen tilanteen seurauksena kirkko erotettiin maallisesta hallintovallasta. Kuninkaan johtaman maallisen vallan tehtäviin kuului rauhan ja järjestyksen ylläpitäminen valtakunnassa. Tähän liittyi kirkon ja sen opin suojaaminen mm. rankaisemalla jumalanpilkkaajia ja harhaoppien levittäjiä.

Ruotsi-Suomi julistettiin luterilaiseksi valtakunnaksi vuoden 1544 valtiopäivillä. Joka poikkesi oikeasta opista, oli julistettava kirkonkiroukseen ja häntä oli kohdeltava kerettiläisenä ja pakanana.

Vuoden 1634 hallitusmuodossa taas todetaan: "Yksimielisyys uskonnossa ja oikeassa jumalanpalveluksessa ovat arvollisen, sopuisan ja pysyvän hallituksen vahvin perusta."

Sama kannanotto toistuu myöhemmin kaikissa hallitusmuodoissa aina Suomen itsenäisyyden aikaan asti.

Syntynyt valtion ja evankelisluterilaisen kirkon muodostama valtiokirkkorakennelma salli kuitenkin kauppapoliittisista syistä varakkaille ja juutalaisille oikeuden erivapaudella harjoittaa omaa uskontoaan eräissä suuremmissa kaupungeissa. Kun Ruotsi-Suomeen vuonna 1617 liitettiin Stolbovan rauhan jälkeen Käkisalmen lääni ja Inkerinmaa, joissa oli runsaasti ortodokseja, heille annettiin jälleen oikeus vapaaseen uskonnon harjoittamiseen puhdasoppisesta valtiokirkkokäsityksestä poiketen.

Kun Suomi liitettiin autonomisena valtiona osaksi Venäjän valtakuntaa, evankelisluterilaiselle uskolle ja kirkolle taattiin suojattu asema perustuslain avulla. Evankelisluterilaisen kirkon johtoon tuli nyt ortodoksinen keisari, ja samalla mitätöityi hallitusmuodon säädös, jonka mukaan hallitsijan oli tunnustettava evankelisluterilaista uskontoa. Tästä lähtien ortodoksit nauttivat keisarin uskontoa tunnustavina hänen erityistä suojelustaan. Pian ortodoksit saavatkin oikeuden evankelisluterilaisten ohella päästä Suomen sotilas- ja siviilivirkoihin. Lisäksi ortodokseihin kohdistuva käännytystyö kiellettiin ankarasti.

Vasta kun Venäjällä oli tapahtunut vallankumous vuonna 1917 ja Suomi oli julistautunut itsenäiseksi, Suomeen saatiin perustuslain voimaisesti osittainen uskonnon ja mielipiteen vapaus.

Suomen Hallitusmuodon 9 §:n mukaan Suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet ovat riippumattomat siitä, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan hän kuuluu tai kuuluuko hän mihinkään sellaiseen yhdyskuntaan.

Vuoden 1923 alusta tuli voimaan uskonnonvapauslaki. Vasta sen jälkeen oli käytännössä mahdollista erota uskonnollisesta yhdyskunnasta ilman, että liittyi mihinkään toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan. Vasta tämän jälkeen oli mahdollista elää Suomessa uskonnottomana kansalaisena ilman että eri toimissa (esim. nimen antaminen lapselle, avioliittoon vihkiminen, hautaus) oltiin sidottuja uskonnollisiin tapoihin.

Jumalan pilkkaamisesta voidaan edelleen tuomita jopa kahden vuoden vankeusrangaistukseen, vaikka jo professori Edvard Westermarck sanoi vuosisatamme alussa, että jumalanpilkan tuomitseminen perustuu taikauskoon. Samaten säädetään rangaistus sille, joka julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä suomalaisessa uskontokunnassa pidetään pyhänä. Sen sijaan laki ei säädä rangaistavaksi sitä, joka julkisesti herjaa tai häpäisee uskonnottoman vakaumusta.

Valtion, uskonnon ja yhteiskunnan suhteet Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa

Neuvostoliitossa oli perustuslailla erotettu kirkko valtiosta ja koulu kirkosta. Kansalaisilla oli oikeus harjoittaa uskonnollisia menoja tai esittää uskontojen arvostelua. Kapitalistinen Venäjä on poistanut tällaisen uskonnonvapauden.

Yhdysvalloissa on perustuslaissa ilmaistu periaate, ettei valtiovalta saa puuttua uskontokuntien elämään. Käytännössä tasa-arvoisuuden periaatetta loukataan kuitenkin yleisesti. Niinpä esimerkiksi eräissä USA:n osavaltioissa ei ole mahdollista päästä tuomarinvirkoihin ellei tunnusta kristillistä uskoa.

Neuvostoliitto ulotti puolueettomuutensa uskontojen ja uskonnottomuuden suhteen myös noudatettavaan kalenteriin ja niinpä valtion kalenteriin ei ollut merkitty esimerkiksi kristittyjen joulua. Porvarillinen Venäjä on palauttanut ortodoksisen valtiokirkon.

Ihmisoikeussiveys: Yhdistyneet kansakunnat ja ajatuksen vapaus

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sanotaan mm.:

Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä vallan uskon on tai vakaumuksen ilmaisemaan yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla, palvonnalla ja uskonmenojen noudattamisella.

Lisäksi YK:n kansalais- ja Poliittisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa ja UNESCO:N sopimuksessa kasvatuksen alueella ilmenevän syrjinnän kieltämisestä on täsmennetty ajatuksen vapautta kasvatuksen alueella.

Yhdistyneiden kansakuntien asiakirjat edellyttävät mm. Suomelta seuraavia asioita:

1. Oikeutta oppia ja opettaa omaa uskontoa tai omaa ateistista vakaumusta.

2. Vanhempien oikeutta määrätä uskontokasvatuksesta tai vastaavasta ateistisesta kasvatuksesta.

3. Kaikille yhtäläistä yhteiskunnallisia edellytyksiä oman uskonnon tai vastaavan ateistisen vakaumuksen oppimiseen.

Keskustelun aihe:

1. Missä määrin yllämainitut YK:n periaatteet toteutuvat a) Suomessa, b) muualla?

2. Tutustukaa uuteen uskonnonvapauslakiin ja koululakeihin. Ne löytyvät Internetistä. Mitä parannuksia niissä on aikaisempiin lakeihin verrattuna?

Käsitysten (katsomusten) historiaa: Itsenäisyyden ajan kehityslinjoja Suomessa

Suomalaisista suku-, kylä- ja heimoyhteisöistä on nopeasti edetty teollisuusvaltioon, jossa aatteet ja ajatukset leviävät nopeasti. Erilaiset aatteelliset järjestöt, ammattiyhdistysliike ja poliittiset puolueet saattavat edustaa keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Toisaalta ne tarjoavat jäsenilleen suojaa toisinajattelevien hyökkäilyjä ja tuomitsemista vastaan verrattuna tilanteeseen yhdenmukaistumispakon alla elävässä pienyhteisössä.

Mihinkään uskontokuntaan kuulumattomien määrä on uskonnonvapauslain v. 1923 tapahtuneen Voimaantulon jälkeen kasvanut koko maassa. Mielipidetiedustelujen mukaan kristinuskon keskeisimpiin oppeihin kuten helvettiin uskoo enää vain noin puolet kansasta. Vakaumuksellisia ja tietoisia ateisteja on noin 300 000.

Vapaa-ajattelijain liitto

Uskonnottomien etujärjestö on Vapaa-ajattelijain liitto, jolla on kymmeniä toimivia jäsenjärjestöä eri puolilla Suomea. Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmaksunsa maksavien jäsenten määrä on vaihdellut 1000 - 10 000, tällä hetkellä se on hieman yli 1 500. Yleensä vapaa-ajattelijaperheistä vain yksi perheenjäsen on liiton jäsen, vaikka kaikki olisivat liiton kannattajia. Liiton äänenkannattaja on aikakauslehti Vapaa Ajattelija, joka ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa.

Suomen Ateistiyhdistys

Vuodesta 1985 Suomessa on toiminut myös Suomen Ateistiyhdistys. Kun Vapaa-ajattelijain liitto ei enää juuri aja ateistien ihmisoikeusasioita, Suomen Ateistiyhdistys on lisännyt toimintaansa tällä alueella.

Uskonnon ja vakaumuksen vapauden asioissa toisten suomalaisten voidaan katsoa olevan tasa-arvoisemmassa asemassa kuin toisten, mutta tämän päivän Suomessa voi nimen antaminen lapselle, koulunkäynti, aikuiseksi kasvaminen, avioliiton solmiminen, hautajaiset jne. tapahtua yhtä hyvin ilman uskonnollisia tapoja kuin niiden kanssa.

Keskustelukysymyksiä:

1. Mitä yhtäläisyyksiä ja mitä eroja näet Ruotsi-Suomen kirkkovaltion ja tämän päivän Suomen kirkkopoliittisessa tilanteessa?

2. Miksi monet uskonnottomat lapset seuraavat opetusta koulujen uskontotunneilla?

3. Esiintyykö toveripiirissäsi syrjintää uskonnottomuuteen perustuen?

4. Tutustukaa Suomen Ateistiyhdistyksen sivustoihin Internetissä. Kirjoita Googlen hakuruutuun ”Suomen Ateistiyhdistys”.

Käsitysvapaus (katsomusvapaus):

Ihmisoikeudet Suomen koululaitoksessa

Tässä artikkelissa on esitelty ihmisoikeuksia Suomen koululaitoksessa voimassa olevien kansainvälisten sopimusten, Suomen perustuslain, Suomen nykyisten lakien ja muiden asiakirjojen avulla.

Kannattaa huomata, että alla mainitut kansainväliset sopimukset ylittävät Suomen perustuslain. Perustuslaki ylittää tavalliset lait. Tavalliset lait ylittävät hallinnolliset määräykset. Lakien perusteluilla ei ole mitään sitovaa merkitystä.

Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Article 18

1. Everyone shall have the right to freedom of thought, conscience and religion. This right shall include freedom to have or to adopt a religion or belief of his choice, and freedom, either individually or in community with others and in public or private, to manifest his religion or belief in worship, observance, practice and teaching.

2. No one shall be subject to coercion which would impair his freedom to have or to adopt a religion or belief of his choice.

3. Freedom to manifest one's religion or beliefs may be subject only to such limitations as are prescribed by law and are necessary to protect public safety, order, health, or morals or the fundamental rights and freedoms of others.

4. The States Parties to the present Covenant undertake to have respect for the liberty of parents and, when applicable, legal guardians to ensure the religious and moral education of their children in conformity with their own convictions.

Englanninkielen sanakirjan selitys sanalle belief:

1. usko (in God; the Christian ~); vakaumus

2. usko, luottamus (he had no great ~ in doctors)

3. käsitys, mielipide, ajatus, luulo

Kun artikla alkaa puheella ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaudesta, on Suomen hallitukselta täysin mielivaltaista ja kannanotto uskontojen puolesta suomentaa seuraavassa lauseessa esiintyvä sana ”belief” uskoksi.

Korjattu suomennos

Artikla 18

1. Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai vakaumusta (hallituksen suomennos: uskoa) taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai vakaumustaan (hallituksen suomennos: uskoaan) jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.

2. Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai vakaumus (hallituksen suomennos: usko).

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumuksiaan (hallituksen suomennos: uskoaan) voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.

4. Yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.

Yleissopimus lapsen oikeuksista

Lapsen oikeuksia koskevan sopimuksen suomennoksessa ”belief” on suomennettu oikein vakaumukseksi.

Artikla 14

1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.

2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Otteita perustuslaista

6 § Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

107 § Lakia alemmanasteisten säädösten soveltamisrajoitus

Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

Ote perusopetuslaista

13 § Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus

Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen.

Vähintään kolmelle evankelisluterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta.

Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät.

Jos oppilas kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, oppilaan huoltaja päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas osallistuu.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi huoltajan pyynnöstä osallistua myös sellaiseen perusopetuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan.

Mitä 13 §:ssä säädetään uskonnollisesta yhdyskunnasta, sovelletaan sellaiseen tämän lain voimaan tullessa toimivaan uskonnolliseen yhdistykseen, jota perusopetuksen järjestäjä

on pitänyt tuolloin voimassa olleissa säännöksissä tarkoitettuna uskontokuntana.

Ote lukiolaista

9 § Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus

Koulutuksen järjestäjän tulee järjestää opiskelijoiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan opiskelijoiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat opiskelijat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Opiskelija, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi halutessaan osallistua mainittuun uskonnonopetukseen.

Vähintään kolmelle evankelisluterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle opiskelijalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta.

Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle opiskelijalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos opiskelijat sitä pyytävät. Jos opiskelija kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, opiskelija päättää, minkä uskonnon opetukseen hän osallistuu.

Jos opiskelija kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, opiskelija päättää, minkä uskonnon opetukseen hän osallistuu.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle opiskelijalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle opiskelijalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan hänen pyynnöstään elämänkatsomustietoa. Koulutuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja opiskelijoita on vähintään kolme.

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton opiskelija voi osallistua myös sellaiseen koulutuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka opiskelijan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan.

Opiskelijalle, joka aloittaa lukiokoulutuksen 18 vuotta täytettyään, opetetaan hänen valintansa

mukaisesti joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa.

Mitä 9 §:ssä säädetään uskonnollisesta yhdyskunnasta, sovelletaan sellaiseen tämän lain voimaan tullessa toimivaan uskonnolliseen yhdistykseen, jota koulutuksen järjestäjä on pitänyt tuolloin voimassa olleissa säännöksissä tarkoitettuna uskontokuntana.

Ote perustuslakivaliokunnan mietinnöstä 1982

Vaikka hallitusmuodon 8 §:ssä puhutaan vain oikeudesta harjoittaa uskontoa eikä lainkaan oikeudesta olla sitä harjoittamatta, on hallitus muodon 8 ja 9§: n nojalla epäilyksetöntä, etsi perustuslain turvaa nauttivaan uskonnonvapauteen kuuluu, ettei ketään voida ilman perustus lain säätämisjärjestyksessä annetun säännöksen tukea velvoittaa vasten tahtoaan osallistumaan uskonnonharjoitukseen. Uskonnonharjoitukseen on pääsääntöisesti katsottava kuuluvan uskonnollisten menojen lisäksi myös uskonnolliset opetuksen, koska uskonnonvapauteen on katsottava sisältyvän myös vapauden uskonnosta. Tämä vapaus uskonnosta koskee kaikkia kansalaisia ja on periaatteessa riippumaton uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä, koska uskonnolliseen yhdyskuntaankaan kuuluvia henkilöitä ei voida pakottaa osallistumaan uskonnollisiin menoihin. Hallitusmuodon säännösten nojalla on myös selvää, että uskonnonvapautta ei voida käsittää sillä tavoin ehdolliseksi, että esim. johonkin julkisen vallan ylläpitämään laitokseen kuten kouluun tai päiväkotiin tulevan henkilön voitaisiin katsoa tällä laitokseen tulemisellaan, vaikka se olisi vapaaehtoista, suostuneet osallistumaan laitoksessa toimitettavaan uskonnonharjoitukseen. Uskonnonvapaus on myös kansalaisen iästä riippumaton, mutta käytännössä nuorten alaikäisten kohdalla tätä vapautta ei käytä yksilö itse vaan hänen vanhempansa tai holhoojansa.

Vaikka uskonnonvapautta voidaankin pitää perussisällöltään selvänä, on vielä erikseen tarkasteltava, mitä sisältää hallitusmuodon 9 §:n tarkoittama oikeuksien ja velvollisuuksien riippumattomuus uskonnollisesta järjestäytymisestä eli voiko julkinen valta etuja antaessaan tai velvoitteita asettaessaan tehdä eroja eri uskontokuntiin kuuluvien kansalaisten tai uskonnonharjoittamisen suhteen eri asemassa olevien kansalaisryhmien välillä. Hallitusmuodon 5 §:n huomioon ottaen on selvää, että hallitusmuodon 9 §:n säännös edellyttää, siinä mainituin varauksin, julkiselta vallalta täyttä tasapuolisuutta oikeuksien antamisessa tai velvollisuuksien asettamisessa, milloin oikeudet ja velvollisuudet eivät koske tai liity uskonnonharjoittamiseen. Uskonnonharjoittamisen perusteella ei voida tehdä eroja esim. terveys- tai kulttuuripalvelujen, sosiaalietujen tai vaaleihin liittyvien oikeuksien järjestelyssä. Mitä sitten tulee siihen kysymykseen, voiko julkinen valta tehdä eroja sellaisten palvelujen osalta, jotka itsessään sisältävät uskonnollisia piirteitä tai jotka liittyvät uskonnonharjoittamiseen, näyttää siltä, että hallitusmuodon 9 §:n säännös edellyttäisi tältä osin julkiselta vallalta täyttä tasapuolisuutta. Tällainen tasapuolinen kohtelu voisi toteutua esim. siten, että julkinen valta pidättyisi täysin sellaisten palveluiden antamisesta, joihin sisältyy uskonnollisia aineksia, ja jättäisi niistä huolehtimisen asianomaisille uskontokunnille. Vaikka hallitusmuodon 9 § ei sitä osoitakaan, on säännöksen syntyvaiheiden valossa kuitenkin ilmeistä, ettei säännöksellä pyritty muuttamaan evankelis-luterilaisella kirkolla ollutta erityisasemaa, joka perustuslakien tasolla ilmenee muun muassa hallitusmuodon 83 ja valtiopäiväjärjestyksen 31 §:ssä. Tämä evankelis-luterilaisen kirkon erityisasema on perustuslakien säätämisen jälkeenkin kiistattomasti otettu huomioon monissa lainsäädäntötoimissa. Julkisen vallan ja evankelis-luterilaisen kirkon perustuslaeissa tarkoitettua suhdetta voidaan kuvata siten, ettei julkinen valta eli valtio ole tunnustuksellinen siinä mielessä, että se olisi sidottu evankelis-luterilaiseen tai muuhun uskonnolliseen oppiin. Julkinen valta ei valtiosäännön mukaan ole tunnustuksellinen siinäkään mielessä, että se olisi nimenomaisesti velvollinen järjestämään palveluksia jollekin uskonnolliselle yhdyskunnalle tai johonkin tunnustukseen kuuluville. Toisaalta julkinen valta ei valtiosäännön mukaan ole myöskään tunnustukseton. Lainsäätäjä voi tavallisella lainsäädännöllä tukea evankelis-luterilaista kirkkoa tai muutakin uskonnollista yhdyskuntaa. Tämä merkitsee sitä, että tavallisella lainsäädännöllä voidaan järjestää tai olla järjestämättä esim. julkisen vallan ylläpitämiin kouluihin tai päiväkoteihin evankelis-luterilaista uskonnonopetusta tai uskonnollista kasvatusta tukevaa toimintaa edellyttäen, että näillä järjestelyillä ei loukata kansalaisen oikeutta pysyä erillään uskonnonharjoituksesta en uskonnonvapautta.

Ote Vapaa-ajattelijain liiton lausunnosta

Ote yleisperusteluista

Mietinnön sivulla 7 sanotaan mm.:

Perustuslain 11 §:ssä tarkoitettuun uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen on katsottu kuuluvan myös tunnustuksellinen uskonnon opetus.

Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnonvapauskomitean ja perustuslakikomitean kanssa samaa mieltä siitä, että tunnustuksellinen uskonnonopetus on perustuslain 11 §:n mukaista uskonnon harjoittamista. Täsmennämme asiaa vielä siten, että mielestämme kaikki uskonnonopetus sisältää uskonnon harjoittamista. Erityisesti uskonnon harjoittamista on osa koulujen päivänavauksista. Uskontokuntiin kuulumattomien vakaumuksen vapauden loukkaaminen on entistä todennäköisempää, kun asetuksesta on poistettu uskonnonopetuksesta vapautettujen oikeus saada automaattinen vapautus myös päivänavauksista. Evankelis-luterilainen kirkko on jopa laatinut jokaiseen virteensä sopivan päivänavauksen.

Kun uskonnonopetus sisältää uskonnon harjoittamista, uskonnonopetuksen häiritseminen olisi nykyisen uskontorikoslain mukaan rikos, josta voisi saada rangaistukseksi jopa vankeutta. Va­paa-ajattelijain liiton mielestä uskontorikoslaki voitaisiin kumota. Häiritseminen ja vahingonteko ovat rangaistavia muidenkin lakien perusteella, ja pilkkapykälät ovat perusteettomia.

Erityisesti Vapaa-ajattelijain liitto vastustaa Ruotsin mallin mukaista uskonnonopetusta. Kokemustemme mukaan Ruotsin mallin mukainen uskonnonopetus on käytännöllisesti katsoen evankelis-luterilaista uskonnonopetusta, joka on naamioitu väärän nimikkeen alle.

Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että kaikki uskonnonopetus on poistettava yhteiskunnan ylläpitämistä ja tukemista oppilaitoksista. Useat johtavat teollisuusvaltiot tulevat toimeen ilman yhteiskunnan ylläpitämää tai tukemaa uskonnon opetusta. Oppilaitostemme uskonnonopetus on se tekijä, joka käytännöllisesti katsoen romuttaa oppilaitoksissa opiskelevien ja niissä työskentelevien katsomusvapauden (uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden).

Vapaa-ajattelijain liitto pahoittelee sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon painostuksesta johtuen Suomessa puhutaan mieluummin omantunnon kuin vakaumuksen tai katsomuksen vapaudesta. Omatunto on evankelis-luterilainen käsite. Kaikki uskonnottomat eivät käytä sitä. Tunnetuin esimerkki Suomessa oli Kimmo Kevätsalon siviilipalvelushakemus, joka aikoinaan hylättiin sillä perusteella, ettei hakija katsonut itsellään olevan omaatuntoa. Vakaumus hänellä varmaan oli.

Ateistien ihmisoikeudet ovat Suomen suurin uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauteen liittyvä ongelma. Mielestämme tämä komitea olisi voinut käsitellä myös ateistien ihmisoikeuksia. Ateismi on määriteltävissä paljon helpommin kuin uskonto. Ateistinen elämänkatsomus on yhtä laaja ja kattava kuin uskonnollinen elämänkatsomus. Jos kouluissa opetetaan uskontoja, eri vakaumusten tasapuolinen kohtelu edellyttää, että ateisteilla on oikeus oman vakaumuksensa mukaiseen elämänkatsomuksen opetukseen. Elämänkatsomustieto on kaatoluokalle suunnattuna oppiaineena kompromissi, eikä se täysin tyydytä vapaa-ajattelijoita.

Evankelis-luterilainen kirkko korostaa uskonnonvapauskomitean välimietintöön antamassaan lausunnossa, että eri uskontojen uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon opetuksen tulee olla yhteiskunnan ylläpitämää, järjestämää ja määrittelemää. Eräs kirkkohistorian professori esitti aikoinaan, että elämänkatsomustiedon opetus olisi pitänyt antaa vapaa-ajattelijoiden hoidettavaksi, koska silloisen pääsihteerin Erkki Hartikaisen YK:n Ihmisoikeuskomiteaan tekemä valitus ja muut ponnistelut asian korjaamiseksi ovat jääneet turhiksi.

Evankelis-luterilainen kirkko pystyy Suomessa valvomaan kaikkea yhteiskunnan hoitamaa elämänkatsomuskoulutusta. Tästä syystä Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että elämänkatsomusopetuksen sisällön ja opettajien pätevyyden määritteleminen pitäisi antaa uskontokunnille ja uskonnottomille itselleen. Opetuksen sisällön voisivat määritellä etujärjestöt kuten Vapaa-ajattelijain liitto. Liitto vastustaa pyrkimystä laajentaa elämänkatsomistiedon opetus valinnaiseksi myös uskontokuntiin kuuluville.

Sivulla 7 sanotaan lisäksi:

Uskonnonvapauden on toisaalta katsottu edellyttävän myös yksilön mahdollisuutta saada uskonnollista tai elämänkatsomuksellista opetusta.

Tässä suhteessa vapaa-ajattelijat ovat jyrkästi eri mieltä komitean kanssa. Lainsäädännöltään täydellinen eli perustuslakiin perustuva uskonnon- ja omantunnonvapaus nimenomaan kieltää valtion tukeman uskonnonopetuksen. Selkein esimerkki tästä on edellä esitetty Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys, joka kieltää valtion sekaantumisen uskontojen asioihin, myös uskonnon opetukseen.

Ote yksityiskohtaisista perusteluista

Oppilaan oikeus saada uskonnonopetusta tuntuu oudolta komitealta, joka toki tietää, että tällainen oikeus on esimerkiksi Yhdysvalloissa perustuslain ensimmäisen lisäyksen vastainen. Vielä omituisempaa on, että komitea perustelee uskonnonopetuksella uskontokuntien rekisteröintiä.

Kansainvälisten sopimusten mukaan oikeus määrätä lasten uskonnollisen ja moraalisen kasvatuksen laadusta on vanhemmilla tai laillisilla holhoojilla, ei uskontokunnilla.

Komitean perustelu on outo myös siksi, että se unohtaa kokonaan uskontokuntiin kuulumattomat. Saman periaatteen mukaan kai uskontokuntiin kuulumattomien pitäisi rekisteröityä ateisteiksi, agnostikoiksi jne. saadakseen samat oikeudet kuin uskontokuntiin kuuluvat. Agnostikoiksi rekisteröidyille opetettaisiin siis tulevaisuudessa agnostisismia.

Peruskouluissa ja lukioissa annetaan pääsääntöisesti evankelis-luterilaista uskonnonopetusta, joka on tunnustuksellista. Vapaa-ajattelijain liiton mielestä uskonnonopetus ei kuulu julkisen viranomaisen tehtäviin. Siksi uskonnonopetus pitäisi lakkauttaa.

Jos uskonnonopetusta ei lakkauteta, kaikille koululaisille olisi taattava samanlaiset mahdollisuudet saada oman katsomuksensa mukaista katsomusopetusta. Nykyisin vain uskonnottomat eivät voi saada katsomuksensa mukaista opetusta.

Vapaa-ajattelijain liiton mielestä vallitseva tilanne on perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Erityisen valitettavaksi tilanteen tekee se, että syrjintä kohdistuu lapsiin. Koska uskonnonopetus on, kuten edellä on mainittu, uskonnon harjoitusta, hallintojärjestelmä, joka käytännössä tekee koulusta kristillisen, rikkoo uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapautta.

Lukion elämänkatsomustiedon opetus syntyi aikoinaan siksi, että lukioiden oppilaita erosi runsaasti kirkosta uskonnonopetuksesta vapautuakseen. Peruskoulun uskontojen historian ja siveysopin opetus oli, kuten YK:n Ihmisoikeuskomitea on lausunnossaan todennut, alun perin osittain kristillistä. Jos Vapaa-ajattelijain liiton silloinen pääsihteeri ei olisi ryhtynyt puolustamaan uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia, muille kuin evankelis-luterilaisille opetettaisiin Suomen kouluissa puolikristillistä uskontotietoa ja etiikkaa. Sellainen oli ministerien Per Stenbäck ja Kalevi Kivistö alkuperäinen lakiesitys. Vapaa-ajattelijat hyväksyivät silloisen elämänkatsomustiedon vähemmän huonona vaihtoehtona. Nyt tilanteeseen olisi saatava todellinen korjaus.

Uskontokuntiin kuulumattomilla on mahdollisuus saada elämänkatsomustiedon opetusta, jos oppilaan huoltajat ovat ilmoittaneet oppilaan vapautettavaksi uskonnon opetuksesta. Komitean ehdotus, jonka mukaan uskonnon opetuksesta vapauttaminen on uskontokuntiin kuulumattomien kohdalla automaattista, on kannatettava. He saavat ilman eri ilmoitusta elämänkatsomustiedon opetusta.

Liitto ei kannata sitä, että uskontokuntiin (komitea: uskonnollisiin yhdyskuntiin) kuuluvat oppilaat voisivat osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen lukuun ottamatta edellä mainitsemaamme tapausta, jossa se oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella vastaa hänen uskonnotonta katsomustaan. Perustelemme kantaamme sillä, että uskontokuntien jäsenten osallistuessa opetukseen elämänkatsomustiedon oppisisältö ei säilyisi nykyisellään, vaan muuttuisi nykyistäkin enemmän uskonnon oppisisällön kaltaiseksi. Erityisesti suuret uskonnolliset yhdyskunnat vaatisivat elämänkatsomustiedon oppisisältöjen muutosta, jos uskontokuntien jäsenet osallistuisivat oppiaineen opetukseen. Kokemukset vanhasta uskontojen historian ja siveysopin opetuksesta pelottavat.

Kouluja tarkasteltaessa Vapaa-ajattelijain liitto kiinnittää erityistä huomiota uskonnottomien opettajien ihmisarvoa alentavaan asemaan kouluissa. Pienissä kouluissa uskonnottomat ovat joutuneet salaamaan vakaumuksensa ja kuulumaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon, koska evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen järjestämisestä johtuvat vaikeudet olisivat estäneet heidän pääsynsä opettajanvirkaan tai aiheuttaisivat vakavia vaikeuksia opettajien viran hoitamiselle. Toisaalta on hämmästyttävää, että ortodoksiset opettajat eivät ole joutuneet samanlaisen syrjinnän kohteiksi.

Kouluissa järjestetään päivänavauksia, koska ne ovat evankelis-luterilaisen kirkon keino näyttää mahtiaan ja pakottaa uskonnottomat kuuntelemaan hartaustilaisuuksia. Tarvetta päivänavauksiin ei ole, ja ne puuttuvat maista, joissa ei ole aamuhartausperinnettä. Jos aiotaan tehdä jotain opettajien ja oppilaiden ihmisoikeuksien turvaamiseksi, koulujen päivänavaukset on poistettava. Niillä ei ole nykyään enää muuta tehtävää kuin katsomusvapauden rikkominen.

Uskontoa opetetaan kouluissa myös muissa oppiaineissa kuin uskontotunneilla. Ainakin Oulun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta antaa tällaiseen tähtäävää opettajakoulutusta. Koska uskonnonopetus on uskonnon harjoittamista, uskonnon opettaminen muilla kuin uskontotunneilla on perustuslain vastaista.

Koulun juhlilla on usein uskonnollinen luonne. Kevätjuhlakin päättyy Suvivirteen, vaikka on itsestään selvää, että virren veisaaminen ja jopa sen kuunteleminen on uskonnon harjoittamista. Uskonnottomia opettajia pakotetaan yleisesti valvomaan koulun päivänavauksia, koulujen uskonnollisia tilaisuuksia ja koululaisjumalanpalveluksia. Jopa opettajan pakottaminen viemään oppilaat kirkon ovelle on uskonnottoman ihmisarvoa loukkaavaa.

Silloisen pääsihteerin Erkki Hartikaisen YK:n Ihmisoikeuskomiteaan valittamisen jälkeen annettiin asetus, jonka mukaan opettaja ja oppilas voitiin vapauttaa tällaisista tilaisuuksista. On erityisesti ministeri Olli-Pekka Heinosen syy, että tämä asetus on kumottu. Väite, että Suomen perustuslaista automaattisesti seuraisi opettajien vapautus uskonnonopetukseksi katsotusta toiminnasta, ei ainakaan evankelis-luterilaisen kirkolliskokouksen lausunnon mukaan pidä paikkaansa.

Vapaa-ajattelijat toivovat, että Eduskunta tekisi selvät esitykset päivänavausten lopettamisesta, koulujen yhteisten tilaisuuksien uskonnottomasta luonteesta ja koululaisjumalanpalvelusten lopettamisesta. Tämä kohentaisi keskinäistä sopua koulumaailmassa.

Lisäksi toivomme yhteiskunnan tukijärjestelmää niille uskonnottomille opettajille, jotka joutuvat vaikeuksiin (etenkin pienissä kouluissa) siksi, että he eivät kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Uskonnottomia opettajia on kohdeltava tuntijärjestelyissä tasa-arvoisesti esimerkiksi verrattua ortodoksisiin opettajiin.

Vapaa-ajattelijat ovat ehdottaneet erityisen näitä asioita käsittelevän tasa-arvovaltuutetun viran perustamista. Tasa-arvovaltuutettu olisi tarpeellinen, asiantuntijalautakunta perustuslain vastainen.

Tehtäviä:

1. Onko ateisteilla kansainvälisten sopimusten perusteella oman vakaumuksen mukaiseen opetukseen Suomen kouluissa?

2. Tutkikaa, miten katsomusopetus on järjestetty Ranskan yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa.

3. Tutkikaa, miten katsomusopetus on järjestetty Yhdysvaltain yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa.

4. Tutkikaa, mitä mieltä Suomen Ateistiyhdistys ry on Suomen katsomusopetuksesta.

5. Miten Suomen katsomusopetus olisi sinun mielestäsi järjestettävä?

Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen määritelmä

Tutustukaa opettajan johdolla Internetin kestävää kehitystä määrittelevään aineistoon osoitteessa

http://www.edu.fi/TEEMAT/KEKE/

Tehtäviä:

1. Millaista kehitystä YK pitää hyvänä?

2. Tunnista kestävän arjen rakenteellisia edellytyksiä. Tee luettelo kestävistä arkikäytännöistä. Kunkin arkikäytännön rinnalle kirjoita, mitä rakenteellisia, yleisempiä asioita tarvitaan, jotta ko. arkikäytäntö olisi helppo toteuttaa ja mielekäs.

3. Yhtälö toimii myös päinvastoin: Pyöräilytiet pidetään kunnossa, jos niille on käyttäjiä. Tuotetta saa kotikaupasta, jos sille löytyy ostajia. Matkailutuotteiden ympäristösertifiointi lisääntyy, jos kuluttajat alkavat suosia ympäristösertifioituja matkailutuotteita.

4. Salapoliisitehtävä ympäristövalistuneelle nörtille: Jäljitä jonkun ministeriön kestävän kehityksen edistämistaktiikka

5. Mitkä asiat haittaavat eniten kestävän kehityksen toteuttamista Suomessa?

Lisälukemista: Siveysongelmia ennen: Huolimattomuuden seurauksia

Kauhun yö öljysatamassa

Lähde: Georg Stenlund Herra kulkuri WSOY 1943

Kopioston ohjeiden rajoissa oleva katkelma romaanista

Toinen meille paljon huolta tuottava seikka oli se, että meksikolaiset aina, sopivaan ja sopimattomaan aikaan, riiputtivat savuketta suupielessään. Pelkkää hajamielisyyttään he saattoivat sytyttää sen lastausalueellakin. Se oli tavattoman vaarallista, sillä sellaisessa kuumuudessa haihtui valuvasta öljystä aina kaasuja. Eivätkä he polttaneet suinkaan mitään tavallisia savukkeita. Ei, ne olivat mustaa, tavattoman väkevää tupakkaa, joka oli kääritty maissin sydänlehteen. Intiaaninaiset pyörittivät niitä käsin. Savukkeet eivät suinkaan maistuneet pahalta, vaikka ne aluksi yskittivätkin. Mutta niissä oli muuan suuri vika. Ne saattoivat kyteä kauan sen jälkeen, kun ne jo oli heitetty pois.

Vielä valppaammat saimme olla laivalle tulevien merimiesten vuoksi. He olivat tavallisesti viettäneet maissa iloisen illan, ja purjehtivat takaisin savukkeet täydessä hehkussa. Kun koetimme puhua heille järkeä, he ensiksi nauroivat, sitten useimmiten alkoivat haastaa riitaa. Välistä kärsivällisyytemme joutui kovalle koetukselle.

Varovaisuutemme osoittautui täysin oikeutetuksi. Eräänä iltana kello kymmenen ajoissa olin noin viidenkymmenen metrin päässä laiturista pienessä ravintolassa. Vartiovuoroni oli päättynyt, ja olin syönyt illallista erään hollantilaisen ja saksalaisen kanssa, jotka hekin olivat öljy-yhtiön palveluksessa. Kahvikupit edessämme nautimme savukkeitamme.

Yhtäkkiä valahti musta taivas aivan tulipunaiseksi. Kuului kumea jyrähdys, joka oli särkeä ravintolan ikkunanruudut. Loiste kävi vaaleammaksi. Koko tienoo oli valoisa kuin kirkkaalla päivällä.

Ryntäsimme ylös pöydästämme. Seitsemän, kahdeksan meksikolaista seurasi meitä ovelle. Sinne päästyämme seurasi uusi, vielä voimakkaampi räjähdys. Tuntui kuin koko rakennus olisi siirtynyt paikoiltaan.

Päästyämme ulos ja laiturille näimme kamalan näyn. Suuri, Eagle Oil C:on kahdentoistatuhannen tonnin tankkilaiva oli tulessa. Sametinmustalla yötaivaalla nousi tulenkieleke parinsadan metrin korkeuteen. Viides, keskilaivalta hiukan perään päin oleva säiliö oli syttynyt.

Räjähdys oli heittänyt öljyä komentosillan yli, ja tuli oli tarttunut keskilaivaan, missä perämiesten, stuerttien ja kokkien hytit olivat. Oli kuin tulivuoren kraatteri olisi puhjennut, ja Pánucojoen vuolaassa vedessä öljy valui kuin palava laava Meksikon lahtea kohden.

Muutamassa sekunnissa olimme laivan luona, toisin sanoen niin lähellä sitä kuin suunnattomassa kuumuudessa saatoimme. Öljyinen laituri, johon tankkilaiva oli kiinnitetty, oli jo syttynyt ja paloi ilmi lieskassa. Kaikki saapuvilla olevat miehet hosuivat erottaessaan öljyjohtimia ja kääriessään letkuja kokoon. Lähellä oli kolmekymmentä suurta öljysäiliötä. Ne oli pelastettava, ellei haluttu jättää koko satamaa tulen saaliiksi.

Palokunta tuli torviinsa puhaltaen. Vesiletkuja selvitettiin. Mutta mitä vesi öljylle mahtoi! Onneksi tuuli etelästä, niin että liekit ja sakea öljynsavu ajautuivat virralle päin.

Laituri oli täynnä väkeä. Juostiin sinne ja tänne. Emme voineet tehdä mitään hädässä olevien auttamiseksi. Perämiesten kirkuna kuului vihlovana tulen pauhinan läpi. He olivat avanneet hyttinsä venttiilit, ja hetken aikaa näimme palavan öljyn loisteessa heidän vääristyneet kasvonsa. He paistuivat hyteissään. Hetken perästä pakotti ulkona oleva kuumuus heidät sulkemaan venttiilit. Sen jälkeen emme enää kuulleet mitään keskilaivalta.

Öljy kaasuuntui ja syttyi laivan hehkuvista kyljistä. Säiliö toisensa jälkeen räjähti hirveästi paukahtaen. Uusia tulenkieliä nousi taivaalle.

Kapteenin hytti oli venekannella, komentosillan alla. Nyt sen ovi avautui äkkiä. Kapteeni syöksyi pyjamassaan ulos, lapsi käsivarrella, yönuttuun verhoutuneen vaimonsa seuraamana. Kapteenin rouvallakin oli lapsi sylissä. Radiosähköttäjä tuli viereisestä hytistä.

Liekkien ympäröiminä he seisoivat siellä epätoivoisesti apua huutaen. Meitä värisytti. Puristelimme nyrkkejämme. Mutta mitä olisimme saattaneet tehdä? He katosivat. Hirveä kuumuus ajoi heidät takaisin hytteihinsä.

Minkälainen helvetti heillä siellä mahtoikaan olla! Ovi avautui jälleen repäisten. Pusertaen lapsia tiukasti itseään vasten, siten heitä kuumuudelta suojellakseen, kapteeni ja hänen vaimonsa sekä radiosähköttäjä syöksyivät venekannen vastakkaista parrasta kohden. Näimme heidän hyppäävän laivasta - palavaan veteen. Heidän kuolemankirkaisunsa kaikui korvissamme. Pääsimme kuitenkin näkemästä heidän hukkumistaan.

Miehistö, joka osui perään päin konehuoneesta, onnistui pelastautumaan kiipeämällä maihin paksuja manillaköysiä pitkin, joilla alus oli kiinnitetty laituriin. Keulasta vietiin kaapelit kahteen pieneen hinaajaan, jotka yhdessä vetivät aluksen ulos laiturista. Pian se oli kuin suuri loimuava rovio keskellä virran uomaa. Kuului vielä pari räjähdystä. Keulasäiliöt ja aluksen oma polttoainevarasto peräpuolella olivat syttyneet.

Vaikka päätäni pakotti, tunsin oloni aamulla kuitenkin paremmaksi, ja menin ravintolaan saamaan suuren kupin mustaa kahvia. Hollantilainen keskusteli siellä jo isännän kanssa. He puhuivat onnettomuudesta, joka oli muutama vuosi sitten tapahtunut Tampicossa.

Silloinkin oli tankkilaiva syttynyt tuleen, mutta sillä kertaa tuuli puhalsi laituria kohden. Palava öljy ajautui muita laivoja kohden ja sytytti ne. Koko alasatama oli tulessa. Eivätkä ne ihmisraukat, jotka olivat rakentaneet majansa metallilevyistä ja laudanpätkistä pylväille satamaan - päästäkseen maksamasta tontin vuokraa - päässeet pakoon. Monta sataa menetti henkensä sinä päivänä. Mutta nyt kukoisti uusi pieni hökkelikaupunki, sekin paaluilla satamassa.

– Onko mitään saatu todetuksi viimeöisestä? kysyin vihdoin. Tiesin että hollantilainen oli ollut alkuyöstä vahdissa pumppuhuoneessa. Hän oli varmaankin kuullut jotakin.

– Voisihan niin sanoa. Juttu on kai niin perin pohjin tutkittu, kuin se yleensä voidaan tutkia. Olemme kuulustelleet meksikolaisia, jotka olivat letkujen vartijoina illalla. Muutamaa minuuttia ennen ensimmäistä räjähdystä oli eräs lämmittäjä tullut laivaan. Luultavasti hän oli vahtien ohi mennessään pitänyt savukkeenpätkää piilossa kourassaan. Kannella hän sitten kai oli humalapäissään kompastunut johonkin öljyputken suppiloon ja pudottanut savukkeensa. Niin ainakin luulisimme. Varmaanhan sitä ei koskaan voida saada tietoon. Lämmittäjä lensi ilmaan viidennen säiliön räjähtäessä.

Laivassa oli onnettomuuden tapahtuessa kahdeksantuhatta tonnia öljyä. Muut satamassa olleet alukset olivat pelastuneet, lukuun ottamatta paria rannikkopurjelaivaa. Ne olivat olleet virran mutkassa ankkurissa, kun palava öljy syöksyi veden pintaa pitkin merta kohden. Onneksi niiden miehet olivat huomanneet tulen loimun ja ehtineet rannalle turvaan, ennen kuin tuli oli ehtinyt heidän laivoilleen.

Tehtäviä:

1. Onko yllä kuvatunlainen onnettomuus mahdollinen meidän aikanamme?

2. Ottakaa selvää, kuinka monta ihmistä vuodessa kuolee Suomessa tupakasta syttyneisiin tulipaloihin.

3. Miten ihmisten tulipalokuolemia voitaisiin vähentää?

4. Miten asuntojen paloturvallisuutta voitaisiin parantaa?

5. Onko mahdollista rakentaa talo, jossa tulipalo ei ole mahdollinen?

6. Oliko tupakkateollisuudella jotain osuutta yllä olevaan onnettomuuteen?

7. Ottakaa selvää, kuinka moni a) suomalainen b) meksikolainen tupakoi nykyään.

8. Ottakaa selvää, kuinka monta eläintä kuolee Suomessa vuosittain tulipaloissa?

9. Mistä johtuu, että eläimiä kuolee tulipaloissa hyvin paljon?

10. Miten olisi mahdollista ehkäistä eläinten tulipalokuolemia?

11. Mitä tehtäisiin, jos ihmisiä kuolisi tulipaloissa yhtä paljon kuin eläimiä?

12. Ketkä ovat vastuussa a) ihmisten tulipalokuolemista b) eläinten tulipalokuolemista?

13. Pohtikaa, onko yllä mainitun kaltainen öljypalo mahdollinen Suomenlahdella?

14. Mistä johtuu, että suuronnettomuuksiin on niin usein huonosti varauduttu?

15. Mitä tulee mieleesi sananlaskusta ”vara on viisautta eikä vahingon enne”?

Lisälukemista: Nuoriso

Yläasteikäiset arvostavat luottamusta ja hauskanpitoa

(STT 3.10.2006) Nuoret arvostavat itsessään eniten luotettavuutta ja rehellisyyttä. Nuoret arvelevat kavereiden odottavan heiltä enemmän hauskuuttajan ja kuuntelijan roolia. Tämä käy ilmi Lasten ja Nuorten Säätiön tuottamassa tutkimuksesta, jossa selvitettiin nuorten asenteiden ja toiminnan taustoista. Nuoret arvioivat aikuisten arvostavan nuorissa eniten rehellisyyttä, luotettavuutta ja hyviä tapoja. Tutkimuksen tavoitteena oli osallistua keskusteluun luokkahuoneen ilmapiiristä. Kansainvälisten arvioiden mukaan Suomen kouluissa opitaan hyvin, mutta oppilaat eivät viihdy.

Tehtäviä:

1. Pohtikaa, miten luotettavuutta ja rehellisyyttä voitaisiin mitata.

2. Mikä on mielestäsi hauskaa ja mikä mautonta?

3. Mitkä tavat ovat mielestäsi hyviä ja mitkä huonoja.

4. Vertaa vastaustasi kysymykseen 3 muiden oppilaiden vastauksiin.

5. Testatkaa itseänne osoitteessa www.zest.fi olevalla testillä.

6. Onko testi mielestäsi hyvin laadittu?

7. Mikä siinä on hyvää ja mikä huuhaata?

Nuorten elämäntyyli ja kulttuuri

Lue itseksesi seuraava teksti:

Seuraavassa tarkastellaan 14-vuotiaiden nuorten elämäntyyliä ja toimintoja. Esimerkit ja tilastot on poimittu Ritva Mitchellin vuonna 1980 ilmestyneestä kirjasta Nuorten elämäntyylistä ja kulttuuritoiminnoista. Mitchellin tilastot koskevat Uudenmaan läänin nuorisoa.

Jotta erilaisten nuorten mielipiteistä syntyisi keskustelua, seuraavassa on esitelty kolmen erilaisen nuoren mielipiteitä.

Poika kaupungin keskustasta

Ihmissuhteista

Viettää paljon vapaa-aikaansa tovereidensa ja jengin kanssa. Tyttöystävät ovat koulun ulkopuolelta, poikaystävät koulusta ja koulun ulkopuolelta.

Hän pitää "Hyvistä gimmoista ja rokkareista". Hän ei pidä "Liimasioista, skoudeista, homoista

Hän säälii punkkareita.

Ihmisryhmät, joista hän ei pidä ovat "homot ja lesbot".

Koulusta hänen mielestään ei ole mitään hyötyä, "tää on kusta paikka". Elämää hän on oppinut eniten tuntemaan "jengiltä ja skoudeilta".

Yleistä elämäntyylistä

Suurin osa ajasta kuluu jengin kanssa ulkona kuljeskeluun ja karateen. Musiikin kuunteluun menee paljon aikaa, samoin popkonserteissa käyntiin, skittan soittamiseen ja elokuviin. Rahansa hän kuluttaa levyihin, elokuvalippuihin, karateen, vaatteisiin, viinaan, kaljaan, baarissa istumiseen, tupakkaan, flipperiin, sakkojen maksuun ja motariin. Rahaa hänellä on mielestään liian vähän. Hän on käynyt Pohjoismaissa ja haluaisi matkustaa Jenkkeihin.

Suosikki kulttuurituotteet

Televisio-ohjelmat: Jenkkisarjat yleensä, Perhe on pahin, Rakasta minua hellästi, Billy the Kid, Äijä ja poika.

Elokuvista: Lauantai-illan huumaa, American Hot Wax, Bugsy Malone, Buddy Holly Story, Tämä on Amerikka, Kuka estää sateen, Rocky, Syvyyden saalistajat, 007 rakastettuni ja Yksi lensi yli käenpesän.

Kirjoista: Taistelukala, Juokse poika juokse, Pena kertoo stoorin, Macleanin Merinoita, Bagleyn Vihollinen, Tikkasen Tuhoojapartio, Haileyn Juuret, Anttalan Yli esiripun.

Sarjakuvalehtiä hän lukee melko usein. Aikakauslehdistä hän lukee usein Suosikkia, Helpiä, Musaa, Soundia, Kallea ja Urkkia.

Musiikista: 50-luvun rokki. Musiikkikappaleista: Rock arouni the clock (Bill Hailey) ja Great Balls on Fire (Jerry Lee Lewis).

Julkisista kulttuuripalveluista ja järjestöharrastuksista

Hän ei käy koskaan teattereissa, koska "teatteri on paskaa".

Hän ei käy koskaan kirjastossa, koska "hänellä on kielto sinne".

Hän ei käy koskaan museoissa eikä taidenäyttelyissä. Hän kuuluu karatekerhoon.

Yhteiskunnallisista asenteista

Nuorisotyöttömyys johtuu "tästä paskasta järjestelmästä". Lisääntyvä alkoholin käyttö johtuu "käyttäjästä". Väkivalta televisiossa johtuu "televisiosta itsestään". Jengit ja nuorten väkivaltainen käyttäytyminen johtuvat "poliitikkojen paskapuheista ja hintsujen kynimisestä". Huumeiden lisääntyvä käyttö johtuu: "Mafiasta". Taloudellinen lama johtuu: "lamasta".

Tyttö lähiöstä

Ihmissuhteista

Viettää paljon vapaa-aikaansa vanhempiensa kanssa ja vähän tovereiden ja ystävien kanssa. Nämä ystävät ovat kolme tyttöystävää koulun ulkopuolelta. Hän pitää ystävällisistä, ymmärtäväisistä, toverinsa huonot ominaisuudet ymmärtävistä, virkeistä, eloisista ja huumorintajuisista ihmisistä. Hän ei pidä epäystävällisistä, luonnottomista, tympeistä, keljuilevista ihmisistä. Hän säälii riitojen takia syylliseksi joutunutta viatonta sekä ihmisen väkivallan kohteeksi joutunutta eläintä. Reiluja ihmisiä ovat avuliaat ja yhteistyöhaluiset.

Koulusta on hänen mielestään paljon hyötyä, koska "Koulutus on kaiken tulevan edellytyksenä. Koulutuksesta on aina jotain hyötyä. Ja onhan se kiva tapa oppia uusia asioita."

Elämää hän on oppinut eniten tuntemaan "Vanhempien kautta, heidän elämää koskevista kokemuksistaan."

Yleisestä elämäntyylistä

Vapaa-ajasta suurin osa kuluu läksyjenluvun lisäksi muihin harrastuksiin, kuorossa laulamiseen, huilun soittamiseen, näyttelemiseen, piirtämiseen, kirjeitten kirjoittamiseen kirjeenvaihtotovereille, lemmikkieläinten hoitoon, leipomiseen, postimerkkien keräilyyn ja urheiluun.

Rahansa hän kuluttaa harrastuksiinsa ja vaatteisiin. Rahaa hänellä on mielestään riittävästi (vakituinen viikkoraha).

Hän on käynyt Ruotsissa ja Norjassa ja haluaisi matkustaa Islantiin, Italiaan ja Englantiin.

Suosikki kulttuurituotteet

Televisio-ohjelmista: Suomalaiset ja amerikkalaiset elokuvat ja jotkut urheiluohjelmat. Viime syksynä hän piti eniten seuraavista ohjelmista: Perhe on pahin, Armi ja Danny Laserajassa, Lauantaitanssit, Niskavuoren Aarne ja Shirley Temple- elokuvat.

Elokuvista: Riemukupla Monte Carlossa, Syvyyden saalistajat, Vekkulia väkeä, Saari maailman huipulla. Nuorten musiikkielokuvat eivät kiinnosta häntä lainkaan.

Kirjoista: Bim Mustakorva, Diana-kirjat, Agatha Christien kirjat. Hän on myös lukenut ja pitänyt Martinheimon Etäisyys M 31, Nojosen Sigmund Freudin kaamea flunssa, Haileyn Juuret, Macleanin Merinoita ja Cusslerin Nostakaa Titanic.

Sarjakuvalehdistä hän lukee eniten Aku Ankkaa, Ville Vallatonta, Ohukaista ja Paksukaista. Aikakauslehdistä: Seuraa, Apua, Annaa ja Makasiinia, joskus myös Suomen Kuvalehteä.

Musiikista: Iskelmät, tangot, humpat, valssit, kansanmusiikki ja ooppera. Hän ei pidä rockista. Suosikkimusiikkikappaleita ovat Erkki Junkkarisen, Henry Theelin, Olavi Virran, Katri-helenan ja Marionin kappaleet.

Julkisista kulttuuripalveluista ja järjestöharrastuksista

Käy pari kertaa vuodessa teatterissa. Pitänyt erityisesti Nalle Puhista ja Soittoniekat tulevat -näytelmästä.

Käy muutaman kerran kuukaudessa kirjastossa (enimmäkseen lomilla).

Käy monta kertaa vuodessa museoissa ja pitää erityisesti eläin- ja kasvitieteellisistä sekä historiallisista museoista.

Käy harvoin taidenäyttelyissä ja pitää taidenäyttelyistä, joissa on "tietyn henkilön" teoksia.

Käy monta kertaa vuodessa opereteissa, musikaaleissa ja oopperassa, joskus myös viihdekonserteissa.

Kuuluu käsityö- ja biologiakerhoon.

Yhteiskunnallisista asenteista

Nuorisotyöttömyydestä: "Se on vakava ongelma. Nuorille ei ole työtä liian vanhojen sitä tehdessä ... aiemmin eläkkeelle."

Lisääntyvästä alkoholin käytöstä: Se johtuu "Tietämättömyydestä ja vanhempien huonosta esimerkistä ja tyhmyydestä".

Väkivallasta televisiossa: "Saadaan ihmiset mukaan kannattamaan ohjelmaa."

Jengistä ja nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä: "Olen usein pohtinut asian ilmetessä. Tyhmyydestä, toisten yllytyksestä, se kun on hienoa."

Huumeiden lisääntyvästä käytöstä: "Kokeilu kiinnostaa, luulisin. Ja muiden esimerkin yllytys".

Taloudellisesta lamasta: "Tietämättömyydestä, vääryydestä, olisiko väärät ihmiset asialla."

Tyttö lähiöstä

Viettää vapaa-aikaansa sekä vanhempiensa että ystäviensä kanssa. Ystävät ovat ennen kaikkea koulun ulkopuolelta. Seurustelee vakituisesti. Hän pitää: "Sellaisista ihmisistä, jotka ovat oma itsensä, en kovin hiljaisista, koska silloin tuntuu kuin pitäisi puhetta yksinään. Sellaisista, jotka sanoo mielipiteensä vaikka olisi toista mieltä kuin toinen." Hän ei pidä "kaksinaamaisista ja valehtelijoista".

Hän säälii: "yksinäisiä ja vanhoja, koska välillä tuntuu kuin kukaan ei välittäisi heistä, ja henkilöitä, joilla ei ole ketään ketä he voisivat rakastaa".

Koulusta on hänen mielestään paljon hyötyä, koska "jostakin se perustietokin täytyy tulla, ei se tyhjästäkään tupsahda".

Elämää hän on oppinut eniten: "Eräältä pojalta, jonka kanssa seurustelin vähän aikaa, yhden kesän jälkeen sain tietää, että se oli ollut kesän toisen tytön, minun kaverini kanssa. Silloin tajusin, mitä elämä on".

Yleisestä elämäntyylistä

Suurin osa hänen vapaa-ajastaan kuluu harrastuksiin, kaikennäköiseen touhuamiseen ja urheiluun. Hän käy luistelemassa, jumpassa, pelaa sulkapalloa, koripalloa ja jääkiekkoa. On paljon ulkona tovereidensa kanssa, käy diskoissa, elokuvissa ja popkonserteissa. Kuuntelee paljon levyjä, hoitaa lemmikkieläimiä ja lukee lehtiä ja kirjoja, soittaa pianoa, näyttelee ja laittaa ruokaa.

Rahat menevät vaatteisiin, levyihin, merkkeihin ja diskolippuihin. Hänellä on mielestään riittävästi rahaa.

Hän on käynyt Ruotsissa ja Norjassa ja haluaisi matkustaa Yhdysvaltoihin ja Espanjaan.

Suosikki kulttuurituotteet

Televisio-ohjelmat: Happy Days, Rikas, rakas, köyhä, varas, Veljekset, Charlien enkelit, Perhe on pahin, Rakasta minua hellästi, Billy the Kid, Niskavuoren Aarne.

Elokuvista: Lauantai-illan huumaa, Buddy Holly Story, Abba-elokuva, Tuulen viemää, Uuno Turhapuro-elokuvat.

Kirjoista: Me kolme ja jengi, Viimeinen juttu (Agatha Christie), Macleanin Merinoita. Sarjakuvalehdistä Tarzania ja Aku Ankkaa usein, Sydänsarjaa ja Elämäni Tarinaa joskus. Aikakauslehdistä: Kauneus ja Terveys, Apu, Suosikki, Help, Anna.

Musiikista: Rock and roll, 50-luvun musa ja diskomusa, suosikkikappaleita ovat Diana ( Paul Anka ), Bee Gees, Olivia Newton-John Travolta "You are the One and I Want, Rod Stewart "Sailing" , Tapani Kansa "Rokkivaari Hotanen", Teddy and the Tigers-levyt.

Julkisista kulttuuripalveluista ja järjestöharrastuksista

Hän käy muutaman kerran vuodessa teatterissa ja on pitänyt erityisesti Konnan muistelmista, Putkinotkosta ja Syksy 39:stä. Kirjastossa hän käy silloin tällöin. Museoissa hän käy muutaman kerran vuodessa ja pitää erityisesti taidemuseoista. Taidenäyttelyissä hän käy harvoin ja pitää "vanhanaikaisesta taiteesta, ei modernista". Hän käy joskus oopperassa. Hän kuuluu nuorisokerhoon.

Yhteiskunnallisista asenteista

Lisääntyvästä alkoholin käytöstä: "Koska kaikki haluavat kokeilla, miltä se kuuluisa känni tuntuu, ja kun se tuntuu hyvältä, juodaan uudestaan ja uudestaan".

Jengeistä ja nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä: "Kun 1950-luku tuli muotiin tuli tietysti se väkivaltainen käyttäytyminen. Mutta en tajua miksi aikuiset, jotka ovat eläneet 50 luvulla ei ymmärrä tätä. Vaikka itse on ollut nuori juuri silloin".

Huumeiden lisääntyvästä käytöstä:" Mun tietääkseni se on vähentynyt".

Taloudellisesta lamasta: "En ole kiinnostunut".

Nuorten ihmissuhteet

Nuoret pitävät

Rehellisistä ja luotettavista 61,0%

Ystävällisistä ja kivoista 41,3%

Huumorintajuisista 18,0%

Samoin ajattelevista ja harrastavista 10,5%

Älykkäistä ja fiksuista 5,9 %

Nuoret eivät pidä

Valehtelevista, takana pahaa puhuvista 35,1%

Jengiläisistä, hyökkäävistä 16,1%

Juovista ja polttavista 11,5%

Tyhmistä 9,2%

Liimaleteistä 5,0%

Nuoret eivät pidä seuraavista ihmisryhmistä

Jengit, hyökkäävät 23,0%

Eri rodut, mustalaiset, mustat afrikkalaiset 13,4%

( pojista 23,4 % )

Sukupuolisesti poikkeavat: homot 4,9%

( pojista 9,1% )

Auktoriteetit: poliisit 4,9%

( pojista 7,1% )

Uskovaiset: Jehovan todistajat 4,0%

Poliittiset ryhmät: kommunistit 3,0%

(pojista 5,8%, tytöistä 0 %)

Nuoret säälivät

Yksinäisiä, vammaisia 60,3%

Onnettomia, joita kiusataan 18,0%

Juoppoja, pultsareita tms. 6,6%

Suhtautuminen koulunkäyntiin

Koulusta on

Paljon hyötyä § 68,8%

Jonkin verran hyötyä 26,6%

Vähän hyötyä 2,6%

Ei lainkaan hyötyä 2,0%

Koulussa

Oppii elämästä ( mainittu) 20,4%

Antaa hyvän työpaikan (maininta) 41,5%

Elämän oppiminen

On oppinut eniten elämää

Kotona 56,9%

Tovereilta 27,0%

Koulussa 11,2%

Matkoilla 4,0%

Kirjoista, elokuvista 2,6%

Järjestöissä 2,0%

Koska tutkimus on suoritettu vain Uudenmaan läänissä ja rajoitetussa määrässä kouluja, prosenttilukuja voidaan pitää vain suuntaa antavina. Vastaava tutkimus voidaan, jos aikaa riittää, suorittaa omassa, koulussa.

Tehtäviä:

Kirjoita lyhyt selostus, jossa vastaat seuraaviin haastattelukysymyksiin:

1. Mikä sinusta on hauskaa?

2. Mitä harrastat?

3. Mitä hyötyä sinulle on harrastuksistasi?

4. Mitä harrastuksesi maksavat?

5. Onko harrastuksillasi pitemmälle tähtääviä tavoitteita?

6. Mikä on mielimusiikkiasi?

Keskustelkaa seuraavista kysymyksistä:

1. Ovatko nykynuoret mainettaan parempia vai pahempia?

2. Kumpi vaikuttaa enemmän nuoren mielipiteisiin, koulu vai koti?

3. Mikä on nuorisomusiikin välittämä käsitys todellisuudesta? Onko tämä käsitys tosi?

Nuoret kulttuurin käyttäjinä

Mielipidetutkimusten vastauksia voidaan käsitellä matematiikan menetelmillä, ja näin löydetään esimerkiksi erilaisia ihmistyyppejä.

Tytöille saatiin seuraava ryhmäjako

Nuori neiti

Käy katsomassa normaaleja nuorten elokuvia, mutta myös aikuisten elokuvia. Seuraa jotakin harrastelehteä, lukee suhteellisen paljon romanttisia tai salapoliisikirjoja. Suosii suomalaista iskelmämusiikkia, mutta kuuntelee myös ulkomaista popmusiikkia. Ei pidä erityisesti rokista. Tässä ryhmässä on haarautumista kahtaalle: a) kevyeen musiikki-, televisio- ja kirjallisuusajanvietteeseen, b) perinteisempään romanttiseen ja seikkailuajanvietteeseen ( Tuulen viemää, Syvyyden saalistajat, Utrion kirjat).

Disko- ja jengikulttuurityttö

Käy katsomassa nuorten musiikkielokuvia Lauantai-illan huumaa, Buddy Holly Story, Abbaelokuva, lukee usein nuorten musiikkilehtiä ( suosikki, Help ), pitää erityisesti diskomusiikista ( Bee Gees, Boney) mutta myös rokista, lukee suhteellisen paljon naistenlehtiä ja lukee silloin tällöin myös kevyttä romantiikkaa ( Lääkärisarja, Elämäni Tarina jne.).

Harrastajatyttö

Lukee suhteellisen paljon harrastajalehtiä, seuraa suomalaisia elokuvia, lukee harraste- ja nuorten kirjallisuutta, joskus myös aikuisten kirjallisuutta. Käy mielellään katsomassa myös aikuisten elokuvia ja pitää kaikenlaisesta musiikista: iskelmistä, popista, jopa klassisesta musiikista. Musiikki-, luku- ja elokuvaharrastus on suhteellisen laajaa, mutta ei keskity tiettyihin "in" - tuotteisiin.

Jengityttö

'Käy jenginpoikien kanssa katsomassa "koviselokuvia": James Bond-elokuvat, Rocky, Villihanhet. Lukee mielellään Korkeajännitys- ja Tarzan-lehtiä ja Jerry Cottonia. Lukee Macleania ja Bagley'a. Pitää 1950-luvun rockista.

Pojille saatiin seuraava ryhmäjako

Kevyen suomalaisen ja muun muotiviihteen poika

Pitää myös suomalaisesta viihdemusiikista. Seuraa televisiosta mielellään suomalaisia elokuvia, urheilua ja humoristisia sarjoja. Kaikki kevyt musiikki kelpaa ja elokuvateattereista haetaan seikkailua ja jännitystä. Lukee poikien sarjakuvalehtiä ja vähän kaikenlaista kirjallisuutta - enimmäkseen kevyttä ja seikkailukirjallisuutta.

Jenkkikulttuuripoika

Käy mielellään katsomassa "koviselokuvia". Villihanhet, Enkelit, Midwayn taistelu. Lukee jännityskirjallisuutta: Maclean, Bagley, sarjakuvista Jerry Cotton, Tex Willer, pitää disko- ja rokkimusiikista. Musiikki- ja elokuvavalinnat tarkkoja.

Harrastaja ja perinteisen seikkailuviihteen poika

Lukee suhteellisen paljon harrastajalehtiä (Tekniikan maailma), erityisharrastajalehdet seikkailu- ja harrastekirjoja sekä humoristisia kirjoja. Pitää suomalaisista huumorielokuvista, vaikkei olekaan erityisen innokas elokuvissa kävijä. On musiikissa kaikkiruokainen, ei tee eroa popin ja rokin välillä.

Jengipoika

Suosikkituotteet näyttävät olevan jengin keskuudessaan valitsemia. Tietyt elokuvat katsotaan, tietyt levyt kuunnellaan, tietyt lehdet luetaan. Mukana ovat Kalle ja Urkki, elokuvissa pornoelokuvat, kirjoissa Macleanin ja Bagleyn lisäksi sotakirjat, pornoelokuvien lisäksi sotaelokuvat.

On selvää, että useimmat nuoret sijoittuvat näiden tyyppiesimerkkien väliin.

Tehtäviä:

1. Lukekaa joku laulajaa ihaileva kertomus nuorisolehdestä. Keskustelkaa siitä, antaako kertomus toden kuvan laulajasta. Pohtikaa miksi laulajista pyritään tekemään ihailtuja. Pohtikaa, osaavatko laulajat ajatella paremmin kuin muut.

2. Mikä on tyypillistä jengikulttuurille, ja mikä on jengikulttuurin merkitys nuorelle?

3. Millainen nuori on nörtti?

4. Miten tietokonepelit ovat vaikuttaneet nuorten harrastuksiin?

Nuorisokulttuurin muovaajia

Nuoriso kuluttaa enemmän musiikkia kuin väestö kuluttajalla, ja nuoriso käy myös muita ikäluokkia tiheämmin elokuvissa.

Tutkijain mielestä musiikki ja elokuvat ovat johtavia nuorisokulttuurin muovaajia. Ne määräävät suuressa määrin nuorten ihanteita ja luovat sankareita, suosikkeja ja tähtiä. Niihin verrattuna kirjallisuus on enemmän irrallinen harrastusten perusta (esim. tietokirjat, historialliset kirjat) tai ajantappamisväline (kevyt romanttinen ja viihdekirjallisuus, jännityskirjat). Televisio voi myös luoda tähtiä ja muotisuuntauksia, mutta useimmiten se vain voimistaa musiikin ja elokuvan alulle panemaa kehitystä. Sama näyttää olevan aikakauslehtien tehtävä.

Vaikutteet tulevat uutta suomalaista rokkia lukuun ottamatta - ulkomaisista lähteistä, ja niiden omaksuminen ja muuttaminen tapahtuu pienryhmissä ja eri ympäristöissä.

Nuorten yhteiskunnalliset asenteet

Kun nuorilta kysyttiin, ovatko nuorisotyöttömyys, lisääntyvä alkoholin käyttö, väkivalta televisiossa, jengit ja nuorten hyökkäävä käyttäytyminen, lisääntynyt huumeiden käyttö ja taloudellinen lama ongelmia, he vastasivat, että ne ovat ongelmia, mutta eivät heille henkilökohtaisesti.

Vain pieni osa nuorista oli omakohtaisesti pohtinut näitä ongelmia.

Osa nuorista antoi tavanomaisia perusteluja, jotka oli luettu lehdistä tai kuultu vanhemmilta.

Pieni osa nuorista antoi hyökkääviä, yhteiskuntaa, politiikkaa, poliitikkoja ja itse kysymyksiä vähätteleviä vastauksia.

Annetut vastaukset heijastavat nuorison vanhoillista asennoitumista kyseisiin ongelmiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin yleensä. Perustelut ovat psykologiasia tai asiantuntijamaisia. Perusteluja, jotka viittaisivat yhteiskuntajärjestelmään, maailmantalouden ongelmiin, byrokratiaan tai muihin yleisiin syihin, ei tullut lainkaan. Ainoat radikaalit vastaukset olivat eräiden jengiläisten toteamukset, että ongelmat johtuvat "tästä paskasta systeemistä".

Yhteiskunnalliset asenteet sitoutuivat kaikkein selvimmin ihmissuhdeasenteisiin ja kaupallisen kulttuurin käytön ilmaisemaan elämäntyyliin. Asenteiden riippuvuus vanhempien yhteiskunnallisesta asemasta oli heikko.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua jenginuorista, mutta tutkimuksen mukaan kaupallinen kulttuuri tuottaa ongelmia myös toiselle nuorisoryhmälle. Kaupalliset tuotteet tarjoavat mahdollisuuden paeta todellisuutta myös niille nuorille, jotka eivät onnistu luomaan tyydyttäviä ihmissuhteita vertaisryhmässään. Lisäksi kulttuuriteollisuuden tuotteiden passiivinen käyttö voi yksipuolistaa harrastusrakennetta.

Keskustelujakso:

1. Pohtikaa, mistä nuorten vaikeudet saada kosketus muihin nuoriin johtuvat. Miten tällaisia vaikeuksia voitaisiin poistaa?

2. Millaisessa ryhmässä sinä tunnet viihtyväsi?

3. Miten toverien ja ryhmän vaatimuksiin tulee suhtautua: osoittaako itsenäisyyttä vai alistuako?

4. Pohtikaa kysymystä siitä, mitkä ovat luottamuksellisten ja hyvien ihmissuhteiden ehdot.

5. Televisiossa sankarit ovat usein cowboyta tai salapoliiseja, jotka osaavat ampua nopeasti ja tarkasti. Mutta todellisuudessa tällainen sankari voidaan helposti ampua kauas kantavana kiikarikiväärillä. Jo kansansadut kertovat, kuinka heikko kettu voittaa älykkyydellään voimakkaan karhun. Keskustelkaa siitä, kumpaa kannattaa käyttää, raakaa voimaa vai älyn voimaa.

6. Joukkovoimalla asioita voidaan viedä eteenpäin, mutta ryhmän voima saattaa olla myös haitallista. Menettelemme usein tyhmästi, jotta oma ryhmämme tai jengimme hyväksyisi meidät. Saatamme ajaa polkupyörällä liian kovaa, juoda alkoholia tai seurata muotia tullaksemme hyväksytyiksi. Yhdessä teemme usein tyhmyyksiä, joita emme tekisi ollessamme yksin. Keskustelkaa siitä, miten toverien ja ryhmän vaatimuksiin tulee suhtautua: osoittaako itsenäisyyttä vai alistuako?

7. Mitä tavaroita sinä kulutat? Mitä tavaroita perheesi kuluttaa? Mitä tarpeita tyydytät näillä tavaroilla?

8. Keskustelkaa nuorisomuodista. Miksi esiintyy vaatemuoteja? Vertailkaa muotitavaroiden hintaa ja käytännöllisyyttä tavanomaisten kulutustavaroiden hintoihin ja käytännöllisyyteen. Mitä ehtoja ilmasto ja terveydelliset tekijät asettavat pukeutumiselle?

9. Mitä vaihtoehtoliikkeitä tunnet? Miksi vaihtoehtoliikkeitä esiintyy? Keskustelkaa vaihtoehtoliikkeiden tarpeellisuudesta.

10. Erään käsityksen mukaan kauneus auttaa ihmistä eteenpäin elämässä. Tätä käyttää hyväkseen kosmetiikkateollisuus. Keskustelkaa, kumpi on elämässä tärkeämpää, olla kaunis vai pystyä ajattelemaan selkeästi.

11. Keskustelkaa tietokonepelien vaikutuksesta nuoren elämään.

Vanha opetussuunnitelma (voi olla jossain voimassa)

Elämänkatsomustiedon opetus tukee yk­silön elämänkatsomuksen muotoutumis­ta, antaa mahdollisuuden omaksua todellisuuden perusluonnetta ja arvoja jäsentäviä lähestymistapoja sekä käyttää niitä elä­män ongelmien ratkomiseen. Ihmisenä ja kansalaisena oppilas kohtaa vaikeita katsomuksellisia kysymyksiä, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä ratkaisuja. Tutkiva ja uutta rakentava oppija kasvaa ymmärtämään sekä itsensä että maailman keskeneräisyyden. Kat­somusten tutkiminen avaa näköaloja jäsentää maailman mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia kehityspolkuja.

Opiskelun tavoitteena on, että oppilas

o ymmärtää erilaisia katsomuksellisia näkökulmia ja osaa eritellä katsomuksellisten kysymysten ratkaisuja ihmisoikeussiveyden pe­rustalta,

o tutkii eurooppalaisia ja muiden kulttuurien perinteitä siten, että hä­nelle muodostuu monipuolinen katsomuksellinen yleissivistys sekä

o saa tukea oman elämänkatsomuksen muodostumiselle.

Opetuksen sisällöt valitaan siten, että ne mahdollistavat keskustelun tiedon ja toiminnan suhteesta arvoihin. Ympärillä tapahtuvan ja kou­lussa opitun pohjalta käsitellään sitä, mikä on oppilaille tärkeää maail­massa. Maailmankuva rakentuu yhdistämällä eri tiedon alueita ja ver­tailemalla tiedonhankinnan menetelmiä.

Sisällöt voidaan ryhmitellä kolmeksi osa-alueeksi: ihmissuhteet ja moraalinen kasvu, kulttuuri-identiteetti sekä yhteiskuntasuhde, kansa­laissiveys.

Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu

Ala-asteen oppilaita rohkaistaan itsensä ilmaisemiseen ja myötäelä­miseen sekä ohjataan käyttämään omia mahdollisuuksiaan. Pohditaan ihmisyyttä ja mietitään kultaisen säännön sisältöä ja merkitystä. Tar­kastellaan tiedonhankintaa ja tuetaan kriittisen arviointikyvyn kasvua.

Yläasteella tutkitaan eri ajattelijoiden käsityksiä hyvästä ihmisestä. Ihmisen tekoja ja niiden seurauksia tarkastellaan kulttuuriperinteen ja omavastuisen moraaliteorian kannalta.

Kulttuuri-identiteetti

Ala-asteella tarkastellaan suomalaista minuutta ennen ja nyt. Opi­taan tuntemaan ja arvostamaan kieli- ja kulttuurivähemmistöjämme se­kä uusia suomalaisia. Perehdytään eurooppalaisiin katsomusperinteisiin ja tutustutaan oppilaille läheiseen sekulaariin perinteeseen. Tutki­taan ihmisen ja luonnon suhdetta.

Yläasteella tutustutaan historiallisesti merkittävien elämänkatsomus­ten ja uskontojen opetuksiin. Selvitetään maailmankuvan muuttumista ja sekulaarin ajatteluperinteen syntyä ja nykyisiä ilmenemismuotoja.

Yhteiskuntasuhde, kansalaisetiikka

Ala-asteella pohditaan keinoja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja toimitaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien puolesta. Tutustutaan uskon­nonvapauden sisältöön. Tarkastellaan lasta ja nuorta tulevaisuuden teki­jänä ja oikeuksien haltijana.

Yläasteella tarkastellaan ihmisoikeuksien toteutumista ja tutustutaan tulevaisuuden tutkimuksen perusteisiin.

Hyvän elämän perusteet voidaan löytää tutkien, väitellen ja keskus­tellen. Elämänkatsomustiedon eettinen näköala ei perustu auktori­teettiin. Opettaja ei ohjaa oppilasta omaksumaan mitään tiettyä elämän­katsomusta, vaan auttaa häntä itse löytämään hyvän elämän perusteet. Opetuksessa korostuvat oppilaan mahdollisuudet tehdä omaa elämään­sä ja maailmaa koskevia valintoja. Tarkoituksena on alusta lähtien luo­da itseohjautuva, tutkiva ja vuorovaikutteinen opiskelutapa. Opetukses­sa käytetään hyväksi taiteen mahdollisuuksia avata uusia näkökulmia.

Kouluyhteisön toimintatavoilla on merkitystä yksilön eettiselle ja sosiaaliselle kasvulle. Koulun toimintaperiaatteissa tulee ottaa huomi­oon kotien katsomusperinne ja oppilaiden tasa-arvo muistaen, että elä­mänkatsomustiedon opiskelijat eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan.