Jumalaton kulttuurilehti 8
Godless Culture Magazine 8

Elokuuu August 2006

Julkaisija: Suomen ateistiyhdistys ry Sähköposti: info@ateismi.fi



Publisher: Atheist Association of Finland E-mail: info@ateismi.fi



Sisällysluettelo

Verkkojulkaisun vastaava toimittaja fil.maist. Erkki Hartikainen

Editor of the net magazine: Erkki Hartikainen, MA

Tämä on viimeksi päivitetty 1.2.2011.
Last uppdate 2/1/2011.


Important things: Tärkeät asiat:
15 books in Finnish 15 kirjaa suomeksi

Elämänkatsomustieto Life View (in Finnish)

Sanasto Sanasto
Peruskoulu et1-2 et1 et2 et3 et4 et5 et6 et7 et8 et9
Lukio et10 et11 et12 et13 et14
Elämänkatsomustieto, kotisivu etkirjat

Analytical Logical Empiricism: see

http://etkirja.pp.fi/ale.htm

Dictionary of Atheism
Atheists in action
Physics pages of Pekka T. Laakso

Tilaa kirja

Sisällysluettelo
  1. Pääkirjoitus elokuu 2006
  2. Yleisön osasto
  3. Vain 65 % suomalaisista pitää kehitysoppia oikeana
  4. Lapsiorjuutta arabimaassa 2000-luvulla
    1. Lapsuus
    2. Ryöstö
    3. Orjuus
    4. Elämä orjana Sudanissa
    5. Pahoinpitelyä
    6. Ei pakomahdollisuutta
    7. Islam
    8. Vääristynyt todellisuuskäsitys
    9. Muita orjia
    10. Lahjana sisarelle
    11. Orjana Lontooseen Hananille
    12. Pako
    13. Uhkauksia
    14. Uusi elämä
    15. Sudanin arabihallitus hyväksyy orjuuden
  5. Saudi-Arabian valtio ylläpitää neekeriorjien henkilötunnusrekisteriä
  6. Rehtori Ilkka Niiniluoto Snellman fanina
    1. Taustaa
    2. Onko Snellmanin juhlavuodesta syytä riehaantua
    3. Seikkailuni Kanavan löytämiseksi
    4. Erimielisyyteni Ilkka Niiniluodon kanssa
    5. Neljän koplat
    6. Snellmanin kehumisesta saa Suomessa lisäpisteitä
    7. Snellman tapatti Suomea nälkään saituuttaan!
    8. Suuret nälkävuodet Wikipediassa
    9. Erityisesti valtiovarainministeri Johan Vilhelm Snellman vastusti velan ottoa, ettei Suomen valuutta heikentyis
    10. Väestö hupeni 270 000 ihmisellä
    11. Nälkä ajoi kerjuulle
    12. Lunta ja pakkasia
    13. Kuolleisuus nousee
    14. Vihdoinkin hyvä sato
    15. Nälkä jätti pitkät jäljet
    16. Yleinen rukouspäivä kadon johdosta
    17. Snellman kirkkokurista
    18. Suomen kielen asema
    19. Lausunto yliopiston konsistorille Wilhelm Bolinin väitöskirjasta filosofian professuuria varten 6.11.1868
    20. Sadassa vuodessa ei kovin paljoa edistystä tapahtunut
    21. Snellman oli valistusajattelun vastustaja
    22. Snellmanin väitöskirja dosentuuria varten
    23. Mikä on pannukakun vastakohta?
    24. Hegel ja Snellmanin jumalaselitys
    25. Ludvig Feuerbachia vastaan
    26. Georg Wilhelm Friedrich Hegelin persoona
    27. Hegel ja olevaisen selittäminen
    28. Todellisuutta koskevia väitteitä ilman kokemusta
    29. Immanuel Kantin puhtaan ymmärryksen käsitteet
    30. Hegelin ymmärryksen peruskäsitteet
    31. Oleminen on henkeä tai ajattelemista
    32. Oliot ovat vain yleiskäsitteiden kimppuja, ainetta ei ole olemassa
    33. Järjellinen alkuperuste
    34. Olemisen käsite
    35. Logiikka on tyhjä kokemustiedosta
    36. Porfyrioksen puu
    37. Käsitteeseen sisältyvä vastakohtaisuus (dialektinen ristiriita)
    38. Ollako vai eikö olla vai ullakko?
    39. Mikä on Virtasen vastakohta? Vastaus: Virraton.
    40. Käsitteille annetaan hyvin normaalista poikkeavat merkitykset
    41. Itse asiassa muutosta pitää käsitellä differentiaalilaskennan keinoin
    42. Hegelin dialektiikka
    43. Maailmanhistoria ja maailmanhenki
    44. J. V. Snellman ja Hegel
    45. Snellman ja hegeliläiset ryhmittymät
    46. Snellman ja maailman historia
    47. Snellman ja kansallishenki
    48. Snellman ja kieli
    49. Onko todellisuus sama kuin ajattelu?
    50. Päättäjäisesitelmä Suomen Tiedeseuran vuosijuhlassa 29.4.1871: Nykyajan naterialismista
    51. Materialisteista Snellman sanoo seuraavaa
    52. Myös Ilkka Niiniluoto ymmärtää väärin peruskäsitteet
    53. Materialismin Snellman ”kumoaa” hyvin lyhyesti
    54. Sosialismi
    55. Outoja hegeliläisiä
    56. Virheellisiä esimerkkejä
    57. Vanhaa darvinismia
    58. Ranskan vallankumouksen hirveydet
    59. Köyhät taitamattomia ja laiskoja
    60. Joudutaanko sosialisteja lahtaamaan?
    61. Älä viitsi valehdella!
    62. Suomen markka syntyi sattumalta
    63. Markan historia Suomen Pankin mukaan
    64. Snellmanin oma raha-asiain hoito
    65. Kuinka paljon Suomen köyhälistö joutui maksamaan Snellmanin koottujen teosten suomeksi toimittamisesta?
    66. Snellmanin kootut teokset ovat Internetissä huonossa muodossa
  7. Juutalaisten alkuperästä
  8. Wittgensteinin Tractatus kirjoitetaan uudestaan, uudelleenkirjoitus meneillään
  9. Filosofia – kaikkien tieteiden äiti ja hampaaton isoäiti
    1. Pitääkö olla viisas vaan vain tyytyä rakastamaan viisautta?
    2. Löytyykö totuus etsimällä vai tarvitaanko tehokkaampia menetelmiä?
    3. Loogisen empirismin kaataminen oli kylmän sodan afääri
    4. Analyyttinen filosofia sai kannattajia jopa hautausmailta
    5. Eino Kaila keksi käsitteen looginen empirismi
    6. Karkeistus kunniaan
    7. Onko pienen ryhmän mahdollista puhua puolueetonta kieltä?
    8. Kaikki puhe on karkeistusta
    9. Lauseet ovat viestejä
    10. Argumentum ad verecundiam
    11. Silta hyvän ja huonon ajattelun välille
    12. Edistysuskolla kaadetaan edistysuskoa
  10. Internetistä
    1. Jopseph Edamaruku on kuollut, linkki muistosanoihin
  11. Muut lehdet
  12. Taitava luonnehäiriöinen voi harhauttaa viranomaisia ja pitkittää oikeudenkäyntiä
    1. Uhrit eivät usein osaa etsiä apua
    2. Työpaikan ulossavustajat
    3. Manipuloijista on voitava kertoa
    4. Narsistien uhrien tuki
    5. Luonnehäiriöisiä on kaikilla elämän aloilla, myös uskonnollisissa yhteisöissä
    6. Ylilääkäri Hannu Lauerma: Luonnehäiriöisten etsintä johtaisi herkästi ylilyönteihin
    7. 6-15 prosenttia väestöstä
    8. Sosiopaatteja 2 %
    9. Monenlaisia luonnehäiriöisiä
  13. Gravitation
  14. Geometria
  15. Ateismin määritelmä
  16. Ateistin määrittelemä
  17. Agnostikon eli jumalaongelmaisen määritelmä
  18. Uskonnon määritelmä
  19. Raamatun ristiriidat
  20. Linkkejä

Pääkirjoitus elokuu 2006

Erkki Hartikainen 14.8.2006

Tätä lehteä toimitetaan vielä elokuun loppuun asti, mutta pääartikkeli eli arviointi Georg Henrik von Wrightin päävirheestä julkaistaan jo nyt. Lehti siis täydentyy elokuun loppuun asti. Myös alla olevia artikkeleita voidaan vielä korjailla.

Snellmanin syntymän 200 – vuotuisjuhlan kunniaksi julkaisemme artikkelin eräistä Snellmanin synkimmistä piirteistä.

Yleisön osasto

Nimimerkki ”Jeesukseen tympääntynyt” kirjoittaa kristinuskon jumalalle:

- Kun seuraavan kerran lähetät poikasi Maan päälle, lähetä joku vähän viisaampi kuin Jeesus!

Vain 65 % suomalaisista pitää kehitysoppia oikeana

Alla olevassa linkissä on STT:n uutinen:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=95689



Lapsiorjuutta arabimaassa 2000-luvulla

Lähde: Mikko Ellilän referaatti Mende Naazerin ja Damien Lewisin kirjasta Orja, Otava 2005

Kirjan kertomus on tositarina Mende -nimisen sudanilaisen tytön elämästä. Sitä lukiessa luulisi tapahtumien sijoittuvan 1800-luvulle, mutta valitettavasti kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosille 1983 -2004.

Lapsuus

Mende on Sudanin mustia afrikkalaisia. Hän syntyi Sudanissa Nuba -heimoihin kuuluvaan Karko -heimoon. Heimo asui vuorilla kaukana kaupungeista. Kirjan alkaa kertomuksella Menden lapsuudesta. Nubat ovat muslimeita. Menden lapsuusmuistot ovat onnellisia. Lapsuuden synkin muisto on Menden ympärileikkaus. Heimossa oli käytössä nuorten tyttöjen ympärileikkaus.

Mendekin ympärileikattiin alle kymmenvuotiaana. Menden kuvaus ympärileikkauksesta on julma ja verinen. Ympärileikkauksen jälkeen Mende oli kolme päivää shokissa ja koomassa kauhusta ja kivusta.

Mende kertoo kirjassaan, että osa heimon tytöistä kuoli ympärileikkauksen aiheuttamiin tulehduksiin ja jotkut nuoret naiset kuolivat synnytykseen ympärileikkauksen takia.

Menden sisaren ensimmäinen lapsi kuoli ympärileikkauksen aiheuttamaan vaikeaan synnytykseen. Menden sisar oli tällöin noin 14-vuotias.

Mende aloitti kahdeksanvuotiaana valtion koulun. Koulun kaikki opettajat olivat arabeja. Jo ensimmäisen viikon jälkeen opettajat kielisivät oppilaita puhumasta omaa kieltää nubaa ja käyttämään vain arabiaa.

Perusteluksi Mendelle sanottiin: "Nuba on tyhmä kieli koska kukaan ei ymmärrä sitä. Arabia on paljon parempi kieli." (s. 56) Jos lapset erehtyivät vastaamaan opettajalleen muulla kielellä kuin arabialla, heitä lyötiin.

Koululaisille annettiin myös arabialaiset nimet ja he eivät saaneet käyttää koulussa muita nimiä. Myöhemmin he eivät myöskään saaneet keskustella keskenään muuten kuin arabiaksi. Jokaiselta luokalta värvättiin yksi luokkapoliisi, joka ilmoitti, jos lapset puhuivat muuta kuin arabiaa.

Mende ymmärsi, että tapa, jolla arabiopettajat kohtelivat Nuba -lapsia, oli väärä: "He käyttäytyivät ikään kuin me emme olisi olleet yhtä hyviä ihmisiä kuin he." (s. 58)

Ryöstö

Mende kuuli lapsena tarinoita arabiryöstäjien, mujahidien, tekemistä ryöstöretkistä läheisiin kyliin. Ryöstöissä tapettiin raa'asti satoja tummia afrikkalaisia Nuba -heimolaisia.

Kun Mende oli kolmetoistavuotias, arabit hyökkäsivät myös hänen kyläänsä. Kylän majat sytytettiin tuleen, monien miesten ja naisten kurkut leikattiin auki miekoilla ja kylän lapset ryöstettiin.

Menden kuvaus ryöstöstä ja sen jälkeisestä ratsastusmatkasta oli karu ja julma. Mende kertoo kylän tuhosta seuraavasti:

 "Näin hyökkääjien leikkaavan ihmisten kurkkuja auki käyrien veitsien välähdellessä tulen valossa. En voi kuvata teille kaikkea sitä, mitä näimme juostessamme kylän läpi. Kenenkään ei pitäisi joutua todistamaan asioita, joita näin tuona yönä." (s. 11)

Mende kuvaa ryöstön jälkeistä hetkeä seuraavasti:

"Mies, joka oli johtanut heitä, seisoi heidän edessään ja alkoi ärjyä komentoja. En kuullut tarkkaa mitä hän sanoi, mutta kaikki miehet vastasivat jymisevällä messuamisella: 'Allahu akbar! Allahu akbar! Allahu akbar!' Allah on suurin! -Allah on suurin! Allah on suurin!". (s. 103)

Arabiryöstäjät raiskasivat matkan aikana useat ryöstetyt lapset. Mende oli tällöin kolmetoistavuotias ja suuri osa lapsista vielä nuorempia. Raiskaus oli erityisen kivuliasta tyttölapsille tehdyn ympärileikkauksen takia.

Orjuus

Ryöstön jälkeen lapset vietiin kaupunkiin sotilastukikohtaa, josta arabialainen orjakauppias, Abdul Assim, kävi ostamassa heidät. Assim oli kerännyt suuren omaisuuden orjakaupallaan.

Matkasta Khartumissa Mende kirjoittaa kirjassaan:

"Nyt minua kyyditsi kaupungin halki avopakettiauton lavalla arabimies, joka kohteli meitä kuin olisimme olleet vain viisi lehmää." (s. 113)

Orjakauppias hankki orjia myytäväkseen. Hänellä itselläänkin oli orja. Tämä jo vuosikymmeniä orjana ollut nainen opasti lapsia seuraavasti:

"Kun olin kymmenvuotias, hyvin pieni niin kuin sinä nyt, minut siepattiin ja tuotiin tänne, ja täällä olen ollut siitä lähtien. En tiedä, mitä muuta sanoisin. Voin sanoa vain, että ole kärsivällinen ja tee, mitä ikinä he käskevät sinun tehdä. Ellet tee niin, he lyövät sinua." (s. 123)

"Minä en saa astua tämän talon ulkopuolella. Etkä sinäkään todennäköisesti saa astua emäntäsi talon ulkopuolelle." (s. 132)

Arabit kutsuivat näitä mustia afrikkalaisia, jotka he olivat kaapanneet, nimellä abda eli orja. Abdul Azzim myi Menden eteenpäin. Hän pohtii pakenemisen mahdollisuutta:

"Halusin epätoivoisesti jäädä Ashan ja muiden tyttöjen seuraan. Koska en voinut, ajattelin, että yrittäisin paeta. Tiesin kuitenkin, että kaikki ovet olivat lukossa. Vaikka onnistuisinkin pääsemään ulos talosta, mitä sitten tekisin? Olisin pieni nubatyttö yksin tässä valtavassa arabikaupungissa, josta en tiennyt mitään ja jossa minulla ei ollut ystäviä." (s. 131)

Elämä orjana Sudanissa

Mende oli myyty arabirouvalle, jota Mende kutsui Rahab -rouvaksi. "Mende, sinä lähdet tämän rouvan mukaan", hän sanoi viitoitellen kohti erästä heistä.

"Sinun pitää totella häntä, sillä hän on nyt sinun emäntäsi." (s. 135)

"Ostoksilla" mukana olleet naiset keskustelivat orjista: "Tiedätkös, Rahab", yksi naisista sanoi, "kun Dhalia kuulee, että sinulla on tämä tyttö talossasi, hän tulee hyvin kateelliseksi. Hänen täytyy heti mennä hankkimaan samanlainen itselleenkin." (s. 137)

Menden emänsä esitteli häntä ylpeänä ystävättärilleen uutena orjanaan. "Sinä olet siis löytänyt itsellesi orjan", kuulin yhden naisista sanovan vaimealla äänellä.

"Me haluaisimme nähdä hänet. Missä hän on? Millainen hän on?" (s. 155) "'Hmmm... Sehän on ihmeellistä. Eikä sinun tarvitse maksaa hänelle mitään? Aina kun tarvitset häntä, hän on täällä? Niinkö se toimii? Hänellä ei ole vapaapäiviä tai jotain sellaista?' 'Ei', sanoi Rahab. 'Ei vapaapäiviä, ei lomia, ei palkkaa. Hän on aina täällä. Hän kuuluu minulle.'" (s. 156)

Menden uusi emäntä kutsui häntä halventavalla nimeltä "yebid", joka tarkoittaa "tyttö, joka ei ansaitse nimeä". Menden asuinpaikka oli pihan perällä oleva pieni lämmittämätön maja, jonka ovi lukittiin joka yö, jotta Mende ei pääsisi pakenemaan.

Rahab-rouva opastaa Mendeä:

"Sinä asut nyt täällä ja teet työtä minulle. Pysyt täällä koko loppuelämäsi. Ymmärrätkö?" (s. 141)

Mende koki, että häntä kohdeltiin kuin koiraa.

"Näin elämä jatkui - päivästä päivään samaa raadantaa, samaa jatkuvaa huonoa kohtelua. Päivät lomittuivat toisiinsa lähes huomaamattani."

Mende eristettiin talon ulkopuolisesta elämästä. Kun Mende keskusteli puutarhurin kanssa, puutarhuri sai potkut ja Mendeä ei päästetty enää puutarhaan. Mende koki paljon fyysistä väkivaltaa emäntänsä kohdalta:

"Pääni nytkähti taaksepäin, kun hän tarttui hiuksiini ja antoi minulle kirvelevän korvapuustin. 'Malesh - olen pahoillani. Malesh – Rahab -rouva', itkin 'Anteeksi! Älkää lyökö minua enää.' Mutta hän löi, yhä uudelleen ja uudelleen." (s. 148)

Pahoinpitelyä

Rahab löi Mendeä viikoittain, jonkin vahingon tapahduttua tai täysin ilman syytä. Rahab saattoi antaa korvapuustin tai lyödä Mendeä sillä mikä hänen käteensä osui, harjalla, puupohjaisilla sandaaleilla tai vyöllä. Kerran Rahab löysi Menden laulamasta nebon kielistä laulua ja hakkasi häntä tämän seurauksena puutarhaletkulla.

"Sinä, et opi käyttäytymään, ellei sinua piiskata. Jos koskaan enää teet jotain tällaista, otan oikean piiskan ja suomin sinua kuin aasia. Kuuletko? Sinä et ole yhtään aasia kummempi." (s. 162)

Kerran Mende tarjoili emäntänsä kutsuilla teetä ja Rahabin lapset kaatoivat hänet hyppynarulla, jolloin astiat rikkoontuivat. Rahab alkoi hakata Mendeä arabivieraidensa nähden.

Hänen vieraansa yllyttivät Rahabia: "'Lyö häntä! Lyö!' hän huudahti.! Se on ainoa tapa. Näin hän muistaa, ettei tee sitä uudelleen.' ... Hänen suomiessaan minua naispuoliset vieraat taputtivat käsiään ja kuulin myös miesten naureskelevan. ... Mies heitti päätään taaksepäin ja purskahti nauruun. 'Tyttö ei ole sokea', hän hohotti, 'niin ehkäpä hän on vain typerä!' Ja kaikki muutkin purskahtivat nauruun." (s. 165)

Menden emäntä käytti vakavaa väkivaltaa mitättömistä asioista. Mende oli erehdyksissä paistanut kananmunat, vaikka Rahab oli pyytänyt haudutettuja munia. Tästä seurasi raivonpuuska ja rangaistus.

"Ennen kuin ehdin reagoida, hän otti kiinni käsivarrestani. Toisella kädellä hän sieppasi paistinlastan paistinpannusta ja painoi polttavan kuuman metallin kyynärvarttani vasten. Kiehuvaa öljyä roiskui pitkin käsivarttani. ... Näin sanoen hän nykäisi lastan pois repäisten samalla mukaan kerroksen palannutta ihoa. Puristin tiukasti kyynärvarteni sisäpuolta ja luulin, että pyörtyisin kivusta." (s. 201)

Mende joutui myös seksuaalisen ahdistelun uhriksi useiden isäntäväen miespuolisten vieraiden taholta.

Ei pakomahdollisuutta

Mendellä ei ollut pakomahdollisuuksia.

"Vietin tuntikausia miettimässä pakenemista. Eräänä päivänä, kun olin tyhjentämässä likavesiä talon takana, näin rikkonaisen tuolin, joka lojui talon seinustalla. Kokeilin tuolia nähdäkseni, kestäisikö se painoni. Olin varsin hyvä kiipeämään ja ajattelin, että jos seisoisin tuolilla, saattaisin juuri ja juuri ylettyä taloa ympäröivän puutarhamuurin päälle. Silloin voisin hinata itseni ylös, pudottautua toiselle puolelle ja livahtaa tielle. Mutta mitä minä sitten tekisin? Olisin eksyksissä ja yksin keskellä Khartumia ympärillä pelkkiä arabeja. Kuka minua auttaisi? Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä varmemmin tiesin, että olisi toivotonta yrittää paeta yksi. Minä tarvitsin apua." (s. 150)

Mende teki töitä koko valveilla olonsa ajan joka päivän ja hänen oli kielletty menemästä talon ulkopuolelle.

"'Sinä olet minun abdani!' hän kiljui. 'Äläkä väitä vastaan. Se tarkoittaa, että sinä pysyt tässä talossa ja teet, mitä minä sanon. Sinä teet työtä. Sinä et leiki. Onko selvä? Abda (suom. orja)!'" (s. 152)

"'Mitä sinä mietit, yebit? Ei, älä kerro, minä tiedän: sinä mietit karkaamista. Kerronpa sinulle, mitä sinulle tapahtuu, jos yrität karata. Minä käsken Abdul Azzimin ja hänen rosvojaan etsimään ja tappamaan vanhempasi. Ja kun sinut sitten on tuotu takaisin tänne, ajan hiuksesi pois ja ympärileikkaan sinut. Kaikki tietävät, että kaikki nubat ovat khuluf - että he ovat epäpuhtaita. Ja, että he ovat vääräuskoisia."

Mende oli kuitenkin muslimi kuten Rahabkin.

Islam

Hänen emäntänsä Rahab ja hänen miehensä Mustafa olivat muslimeja. Mende kuvaa heitä:

"Rahab ja Mustafa uskoivat olevansa oikein hyviä muslimeja. ... Rahabilla ja Mustafalla oli hyvin kauniit muslaiyat (rukousmatot) - pehmeät ja silkkiset monimutkaisin islamilaisin kuviomallein koristellut. Rahab kertoi minulle ylpeänä, että heidän muslaiyansa olivat peräisin niin kaukaa kuin islamin pyhimmästä maasta, Saudi-Arabiasta." ... "Aina ennen jokaista päivän viittä rukousta he kävivät läpi puhdistautumisrituaalin pesemällä käsivartensa, kasvonsa ja jalkansa. Sitten he kääntyivät kohti itää ja lausuivat rukouksensa hiljaisella äänellä ja hurskaasti." (s. 168)

Mende oli myös harras muslimi. Hän pyrki rukoilemaan viisi kertaa päivässä. Rahab yritti estää häntä:

"'Et kai ole menossa rukoilemaan?' hän tiedusteli. 'Ei sinulla ole aikaa rukoilla. Ja mitä sitä paitsi luulet tekeväsi? Etkö tiedä, että islam ei ole sinun kaltaisiasi mustia ihmisiä varten?'" (s. 169)

Mende ihmetteli tätä:

"Mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä selvemmin tajusin, että kaikki sortajani olivat olleet muslimeja. Ryöstäjät olivat kaikki huutaneet 'Allahu akbar' hyökätessään kyläämme. Orjakauppias Abdul Azzim oli myös ollut muslimi. Ja nyt Rahab ja hänen perheensä. Kaikki nämä ihmiset uskoivat olevansa hyviä muslimeja. Ja kuitenkin he olivat tappaneet ja raiskanneet ja kiduttaneet ja orjuuttaneet heimoni nubia, jotka hekin olivat muslimeja." (s. 170)

Vääristynyt todellisuuskäsitys

Menden menneisyyteen kuuluvat asiat oli karsittu täysin hänen elämästään. Vuodet orjana olivat muuttaneet hänen käsitystä itsestään ja maailmasta:

"Olin alkanut uskoa, että nämä arabit olivat kaikkivoipia, että heillä oli jonkinlainen Allahilta saatu oikeus hallita meitä. Näin todisteita tästä jokapäiväisessä elämässäni Khartumissa. Olin alkanut uskoa, että tällainen maailma oli: arabit orjuuttivat mustia. Olin vakuuttunut siitä, että he olivat voittamattomia." (s. 187)

Mende oli kaapattu 12-vuotiaana ja 16-vuotiaana hänen minäkuvansa oli vääristynyt.

"Kaikkien noiden vuosien aikana Rahab oli tuhonnut täysin käsitykseni omasta minuudestani ja omasta arvostani. Uskoin, ettei minulla enää arvoa ihmisenä. Pelkäsin häntä kuollakseni. Ja olin yhä pelkkä lapsi."

Muita orjia

Mende tapasi yllättäen tutun nuba -tytön, joka oli orjana Rahabin ystävättärellä. Hän sai kuulla tältä, Kumalilta, että hänen perheensä oli selvinnyt hengissä hyökkäyksestä. Vuosituhannen vaihtuessa Mende meni isäntäväkensä mukana suurelle retkelle puistoon Rahabin ja Mustafan ystäväperheiden kanssa.

Näillä arabeilla oli mukanaan kymmenkunta mustaa nuorta tyttöä, jotka muistuttivat Mendeä hänen orjuutensa alkuajoilta. Heidät oli myös ryöstetty väkivaltaisesti ja heitä pidettiin näiden varakkaiden arabien orjina. Mende arvioi, että puistossa olisi satoja hänen kaltaisia orjia, joilla oli samanlaisia kohtaloita kuin hänellä.

Lahjana sisarelle

Kun Mende oli ollut seitsemän vuotta orjana Rahabin talossa, hän sai kuulla, että Rahab lähettäisi hänet Englantiin, Lontooseen, sisarensa talouteen. Tällöin Mende oli 19-vuotias. Menden tilalle Rahab oli hankkimassa uutta orjaa Abdul Azzimilta.

"'Onko Rahab myynyt minut sisarelleen?' mietin vihaisena. 'Vai onko Rahab vain antanut minut hänelle, kuin hyödyllisen lahjan.'" (s. 208)

Viisumin Englantiin Mende sai 18. toukokuuta vuonna 2000.

Edellisenä päivänä ennen Menden lähtöä Abdul Azzim toi Rahabille uuden orjan. Orjan nimi oli Nanu. Hän oli myös nuba, mutta gwaliheimosta.

Nanun tarina muistutti Menden elämää. Hänen isänsä oli kuollut sairauteen aiemmin ja hän asui kolmatta lasta odottavan äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Eräänä yönä arabiryöstäjät hyökkäsivät hänen kyläänsä, murhasivat hänen äitinsä viiltämällä kaulan auki ja halkaisemalla hänen kohtunsa. Nanu näki miten hänen äitinsä kuoli ja hän näki kohdusta ulosviilletyn vauvan veressä lattialla.

Arabit sytyttivät heidän majansa palamaan ja hänen pikkuveljensä kuoli tulipalossa. Nanu pääsi palovammojen kanssa ulos majasta ja yritti paeta, mutta mujahidit ryöstivät hänet kotikylästään ja veivät hänet armeijan leiriin. Hänet raiskattiin useita kertoja matkan aikana. Nanu oli tällöin vähän yli 10 vuotta vanha.

Orjana Lontooseen Hananille

Mende saapui Lontooseen Rahabin sisaren luokse. Sisaren nimi oli Hanan ja hänen miehensä oli töissä Sudanin suurlähetystössä ja oli virkaatekevä suurlähettiläs Abdul Mahmoud Al Koronky. Hanan ja hänen miehensä olivat hurskaita muslimeja. Hanan käytti muslimien huivia kodin ulkopuolella.

Mendeä ei kohdeltu täällä yhtä väkivaltaisesti kuin Rahabin luona. Mutta hän joutui tekemään enemmän työtä. Talo oli suurempi ja töitä oli enemmän. Mende teki työtä seitsemän päivää viikossa aamu puoli seitsemästä myöhään iltaan. Mendellä ei ollut vapaapäiviä ja hän ei saanut poistua talosta.

Talon ovia pidettiin lukittuna ja häntä kiellettiin ankarasti ottamasta yhteyttä keneenkään talon ulkopuolelle. Hanan otti Mendeltä pois hänen passinsa. Mende koki olevansa Lontoossakin Rahabin sisaren perheessä yhä Rahabin orja, joskin lainassa Hananilla. Hän koki olonsa vielä yksinäisemmäksi Hananin luona. Mende kärsi masennuksesta ja harkitsi itsemurhaa.

Hanan ja Al Koronky lähtivät käymään perheineen Sudanissa. Mende meni täksi ajaksi Hananin ystävän Omerin ja Madinan luo. Hanan kielsi Mendeä poistumasta Omerin talosta. Madina ja Omer olivat kuitenkin aidosti ystävällisiä ihmisiä. Mende sai nukkua heidän tyttärensä kanssa samassa huoneessa. Hänen ei tarvinnut työskennellä talossa.

Vastoin Hananin käskyä Madina otti Menden mukaan puistoretkille ja vierailulle ystäviensä luo. Mende huomasi, että Lontoo ei ollutkaan vaarallinen ja väkivaltainen paikka, toisinkuin Hanan oli häntä pelotellut.

Kun Omer vei lauantaisin Menden siivoamaan Hananin tyhjää taloa, Omar jätti Menden taloon yksinään ja antoi tälle talon avaimen. Mendelle

Selvisi, että Omer ja Madina eivät tienneet hänen olevan Rahabin ja Hananin orja. Omer oli töissä Sudanin lähetystössä kuten Al Koronky. Kun Mende asui Omerin ja Madinan luona, Omer alkoi kysellä Menden töistä. Mende kertoi Omerille, että hän tekee jatkuvasti töitä eikä saa palkkaa. Omer ei kuitenkaan uskaltanut kysellä tarkemmin.

"Kun myöhemmin muistelin tätä, minusta tuntui, että Omer saattoi arvata todellisen tilanteeni. Hänhän oli kuitenkin sudanilainen, eikä orjuus ole harvinaista Sudanissa. Mutta ehkä hän ei halunnut tietää tarkemmin. Jos hän olisi saanut tietää totuuden minusta, hänen olisi ollut ilmoitettava siitä poliisille. Se olisi asettanut Omerin vastakkain ylemmässä asemassa olevan työtoverinsa kanssa. Tosiasiassa se olisi merkinnyt hänen diplomaatinuransa loppua." (s. 286)

Pako

Aika Omerin ja Madinan luona avasi kuitenkin Menden silmät. Hän huomasi, että Englannissa ei saanut pitää orjia. Mende päätti, että hänen oli paettava. Kun hän kävi Omerilla asumisensa aikana kaupassa, hän etsi sudanilaisia mustia. Lopulta hän löysi yhden eteläsudanilaisen miehen, joka tutustutti hänet kahteen nubaheimolaiseen, jotka asuivat Lontoossa. Yhdessä he suunnittelivat Menden paon. Mende ei halunnut Omerille ja Madinalle vaikeuksia, ja siksi hän suunnitteli pakenevansa, kun Al Koronky ja Hanan saapuisivat takaisin Lontooseen.

Mende pakeni kahden sudanilaisen nubaheimolaisen avustuksella 11. syyskuuta 2000. Pakenemisen jälkeen Mende pelkäsi, että hänet siepataan uudelleen.

"Minun suhteeni Koronky oli kaikkivaltias. Hän oli hallitus ja hän oli laki. Saatoin yhä olla Rahabin orja, mutta Koronkyä pelkäsin, nyt kun olin päässyt pakoon. En voinut uskoa, että koskaan pääsisin hänen kynsistään." (s. 298)

Uhkauksia

Mende ja hänen pelastajansa saivat monia uhkauksia Sudanista. Mendeä uhkailtiin, että hänen perheenjäsenensä etsittäisiin käsiin ja heitettäisiin vankilaan. Myös Sudanin Lontoon –suurlähetöstä soiteltiin.

"Tapahtumat huipentuivat siihen, että joukko sudanilaisia ministereitä puuttui asiaan ja yritti painostaa minut pakoon auttaneita henkilöitä lopettamaan suojelemiseni. Sitten perhe, jonka luona asuin, alkoi saada nimettömiä puheluita Sudanista. 'Me tiedämme, missä sukulaisenne asuvat', sanoi miesääni uhkaavasti, 'ja me tiedämme, mistä heidät löytää.'" (s. 304)

Mende toteaa puheluiden jatkuneen kirjan kirjoittamisen päiviin saakka. Kaikki kirjassa mainitut lähetystön henkilöt ovat palanneet takaisin Sudaniin Englannista.

Mende sai puhelimella yhteyttä Sudanissa asuvaan perheeseensä. Perheelle oli valehdeltu Menden kohtalosta, mutta Mende sai selvitettyä oikeat tapahtumat.

"Orjuusvuosieni painajainen ei siis päättynyt pakenemiseeni. Vain kärsimykseni luonne muuttui. Pakoni jälkeen en ollut enää kovinkaan huolissani omasta tulevaisuudestani tai turvallisuudestani. Sitä vastoin tunsin yhä enemmän huolta Sudanissa elävän perheeni sekä minut pakoon auttaneiden ja minulle vapauteni antaneiden ihmisten turvallisuudesta."

Uusi elämä

Vapautumisensa jälkeen Mende joutui opettelemaan kaikki elämisen taidot, elämään liittyvät normaalit asiat, joita hän ei ollut nuoruudessaan oppinut. Tähän asti joku oli aina päättänyt hänen elämästään. Mende joutui aikuisena opettelemaan tekemään itse päätöksensä. Vaikeinta Mendelle oli oppia olemaan pelkäämättä. Hän pelkäsi, että ne jotka olivat pitäneet häntä vankinaan, lähtisivät hänen peräänsä. Mende sai turvapaikkaoikeuden Englantiin 23. joulukuuta 2002.

Sudanin arabihallitus hyväksyy orjuuden

Sudanin arabihallitus on sekaantunut mukaan mustien afrikkalaisten orjuuttamiseen. Mendekin vietiin ryöstön jälkeen armeijan leiriin ja Mende lähetettiin Lontooseen sudanilaisen diplomaatin kotiin orjaksi.

Ensimmäisessä televisiohaastattelussaan Mende sanoi:

"Haluan sanoa, että siellä (Sudanissa) esiintyy orjuutta juuri nyt, tällä hetkellä. Minä olen siitä esimerkki ja elävä todiste, ja se tapahtui minulle itselleni. Tiedän myös, että Sudanissa on yhä monia orjuudessa eläviä ihmisiä. Haluan, että ihmiset tajuavat tämän ja sen, että heidän on tehtävä jotain sen lopettamiseksi." (s. 318)

Kirjan kirjoittamisen aikoihin Mende käy koulua ja opiskelee englantia. Hän lentää ympäri maailmaa pitämässä orjuudenvastaisia puheenvuoroja kansainvälisissä konferensseissa. Kirjan toinen kirjoittaja Damien Lewis oli käynyt ennen Menden tapaamista tutustumassa Sudanin orjuuteen:

"Ja kuitenkin todellisuus oli paljon pahempi kuin olisin voinut kuvitellakaan: jouduin todistamaan sanoinkuvaamattomia kauhuja. Näitä ihmisiä ei vain ostettu ja myyty; heitä siepattiin raaoissa hyökkäyksissä, joissa satoja teurastettiin, raiskattiin, kidutettiin ja pahoinpideltiin. Kokonaisia kyliä poltettiin maan tasalle, ja ihmiset paloivat hengiltä majojensa sisällä. Olin kohdannut todellisen elävän painajaisen." (s. 321)

"Arabiheimoista muodostetaan puolisotilaallisia, AK47-rynnäkkökiväärein aseistettuja joukkoja, joiden käsketään käydä jihadia eli pyhää sotaa Nubavuorten ja etelän mustia heimoja vastaan. Palkinnoksi teoistaan nämä arabiheimot saavat pitää sotasaaliin - naudat, vuohet ja orjiksi myytävät ihmiset." (s. 322)

Sudanin kansallinen laki kieltää orjuuden. Kuitenkin Sudanin nykyinen hallitus, Kansallinen islamilainen rintama (NIF) on sulkenut silmänsä siltä, mitä sen maassa tapahtuu. Käytännössä NIF antaa valtuudet ryöstöille ja orjakaupalle, sulkemalla silmänsä teoilta. Se ei tee mitään estääkseen jihad -joukkojen toimintaa tai rankaistakseen niitä.

Espanjan rasismin vastainen liitto (CECRA) myönsi vuonna 2002 Mendelle Kansainvälisen ihmisoikeuspalkinnon hänen rohkeudestaan kertoa tarinansa julkisesti kirjassaan.

Saudi-Arabian valtio ylläpitää neekeriorjien henkilötunnusrekisteriä

Lähde: Mikko Ellilän viesti

Jokaisella orjalla on ranteessaan kahle, johon on kaiverrettu henkilötunnus. Jos orja karkaa omistajaltaan, poliisi voi kadulla pysäyttää yksinään harhailevan orjan ja tarkistaa orjan laillisen omistajan valtion ylläpitämästä tietokannasta nimenomaan kahleessa olevan henkilötunnuksen perusteella.

Poliisi palauttaa orjan omistajalleen, joka voi halutessaan laillisesti tappaa orjansa. Tätä mon sharia eli islamilainen laki, jota Saudi-Arabiassa noudatetaan. Muslimien tavoitteena on samanlaisen lainsäädännön ulottaminen Eurooppaan.

Rehtori Ilkka Niiniluoto Snellman fanina

Erkki Hartikainen 2006-08-14

Taustaa

Tämä artikkeli ei ole tarkoitettu väitöskirjaksi Snellmanista (vaikka se on suunnilleen Snellmanin väitöskirjan pituinen). Tätä artikkelia ei ole tarkoitettu ns. tieteelliseksi tutkielmaksi, joten siihen ei ole laitettu tarkkoja viitteitä siitä, mistä kukin lainaus löytyy.

Snellmanin osalta on kuitenkin merkitty artikkelien otsakkeet päivämäärineen. Näitä otsakkeita voi yrittää löytää hakukoneilla. Itse Snellmanin koottujen teosten teksti on niin hankalassa pdf – muodossa, ettei siihen pääsen käsiksi hakukoneilla.

 Sami Pihlströmille myönnetään rajoittamaton oikeus moittia tätä kirjoitusta Jumalaton – lehden huonoimpana juttuna.

Asiat eivät ole alla olevassa artikkelissa aikajärjestyksessä vaan minun oman logiikkani mukaisessa järjestyksessä.

Varoitus: Tämä kirjoitus on ilkeä, mutta niin oli Snellmankin.

Onko Snellmanin juhlavuodesta syytä riehaantua

Tämän kirjoittaja sekä dosentti Pertti Lindfors olivat läsnä siinä Filosofisen yhdistyksen kokouksessa, jossa valta yhdistyksessä siirtyi huomattavan äärivasemmalle ja jossa keskusteltiin siitä, järjestetäänkö luentosarja J. V. Snellmanista vai Eino Kailasta.

Filosofi Pertti Lindforsin huonoon kohteluun kyllästyneenä erosin koko yhdistyksestä. Näin jälkeenpäin ajatellen ratkaisuni oli oikea. Säästyin lukemasta sitä huuhaata, mitä yhdistys on vuosikymmeniä julkaissut. Minulla ei olisi niille julkaisuille enää edes säilytyspaikkaa.

Myönteisenä asiana pidän sitä, että yhdistys julkaisi Pertti Lindforsin juhlakirjaan erillisenä osana kuuluvan professori Georg Süssmannin noin satasivuisen kirjan logiikan perusteista.

Useat tuttavani ovat olleet huolestuneita siitä, että Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto on ryhtynyt kehumaan Snellmania äärivanhoillisessa mielipidelehdessä Kanava 8/2006.

Ilkka Niiniluodon ja Juha Sihvolan toimittamaan kirjaan ”Nykyajan etiikka” palataan seuraavassa tämän lehden numerossa. Siinä arvostellaan myös Antti Hautamäen arvostelu mainitusta kirjasta.

Seikkailuni Kanavan löytämiseksi

Minun oli itse asiassa vaikea saada Kanava - lehteä luettavaksi. Sitä ei ollut Tapulikaupungin eikä Malmin kirjastoissa. Akateemisesta kirjakaupasta se löytyi.

Matka Akateemiseen kirjakauppaan ei mennyt aivan hukkaan, sillä sieltä löytyi Kanavan lisäksi toinenkin lehti, Linux - Magazine August 2006, jossa oli liitteenä Ubuntu – Linux 6.06 DVD. DVD:llä oli sekä DVD:ltä suoraan käytettävä että kiintolevylle asennettava versio Ubuntusta.

Junassa paluumatkalla luin Ilkka Niiniluodon kirjoituksen Historia sivistysprosessina, mutta kotiin tultuani asensin uuteen koneeseeni Ubuntun, ja varasin sille 100 gigatavun osion, jotta Linux ei aivan heti mene tukkoon.

Valitettavasti tämän Linuxin tekijät olivat lukeneet jotain vanhoillista (ehkäpä J. V. Snellmania) niin, ettei uusikaan Ubuntu – Linux tuntenut Acerin laajakuvanäyttöä eikä Intelin suorittimen kaksoisydintä.

Erimielisyyteni Ilkka Niiniluodon kanssa

Minun ja Ilkka Niiniluodon erimielisyydet koskevat enimmäkseen peruskäsitteitä kuten totuus, tieto, tiede, todellisuuskäsitys, aksiooma, Popperin kolme maailmaa jne.

Seuraavassa tarkastelen pelkästään erimielisyyttämme siitä, miten Snellmanin elämäntyötä tulisi arvioida. Sovellan Niiniluodon kirjoitukseen Jürgen Habermasin intressikäsitystä. Mikä intressi Niiniluodolla oli kirjoittaa kyseinen kirjoitus ja mikä intressi sai hänet jättämään pois Snellmanin erehdyksiä ja vakavia virheitä? Tässä yhteydessä on syytä mainita, että olen muilta osin Habermasin ajattelun melko jyrkkä vastustaja.

Habermas ja Snellman kuuluvat molemmat välimaastoon, kun tarkastellaan valtiokirkkolaitoksia ja uskonnon suhteen neutraaleja valtioita. Melkein ainoa hyvä puoli, jonka olen Snellmanista löytänyt, on se, ettei Snellman erityisesti pitänyt valtiokirkkolaitoksesta. Jos Snellman eläisi, hän varmaan paheksuisi sitä, että koululaisia viedään yhä pakolla kirkkoon.

Neljän koplat

Olen monessa yhteydessä sanonut, että maailman filosofian neljän kopla on Platon, Aristoteles, Hegel ja Kant.

Suomen filosofian neljän koplaan en ole kelpuuttanut Snellmania. Sen sijaan katson, että Suomen filosofian neljän koplan muodostavat G. H. von Wright, Oiva Ketonen, Ilkka Niiniluoto ja Timo Airaksinen.

Käsitykseni on, ettei Snellmanin filosofisella ajattelulla ole enää tuleviin tapahtumiin juuri mitään vaikutusta. Snellmanista on tehty ansiottomasti kansallissankari (Wikipedian jumaluusoppineet ovat tehneet hänestä kansallisfilosofin), ja kansallissankarin palvontaa harrastetaan tietyn juhlavuosiaikataulun mukaan.

Taloyhtiöille tulee kansallissankareista turhia kustannuksia, kun pitää tiheään vetää lippua salkoon.

Snellmanin kehumisesta saa Suomessa lisäpisteitä

Luulen, että kuka tahansa Helsingin yliopiston rehtori olisi juhlavuoden kunniaksi kehunut Snellmania. Tunnen koko joukon päteviä ihmisiä, jotka eivät olisi kehuneet Snellmania, mutta kenelläkään heistä ei ole sitä luonnetta eikä sellaista kaikenlaisen roskan sietämistä, jota Helsingin yliopiston rehtorilta vaaditaan.

Snellmanin ylistämisellä saa Suomessa runsaasti lisäpisteitä. Vieläkö rehtori Ilkka Niiniluodosta ehditään tehdä Helsingin yliopiston kansleri tai akateemikko? Kun Ilkka Niiniluoto on yllä mainitussa teoksessa Nykyajan etiikka ryhtynyt myös jumaluusopin tulkiksi, ainakin akateemikon tittelin hän saa.

Seuraavaksi esitän muutamia Internetissä olevia esimerkkejä Snellmanin synkimmistä puolista.

Snellman tapatti Suomea nälkään saituuttaan!

Kirjoittanut: Ei unohdeta 12.5.2006

Snellman tapatti pankkimiehenä ollessaan suomalaisia sadoin tuhansin nälkään ja ihan vaan saituuttaan! Varjeliko se sitä markkaansa kuin Roope Ankka ja jätti viljatoimitukset ulkomailta tekemättä vastoin muiden mielipiteitä. Syksyllä oli jo myöhäistä kun meri oli jäässä ja talvi tulollaan. No katovuodet jatkuivat, koska siemenviljatkin jouduttiin syömään.

Tätä älkää unohtako tänä 200 -vuotisjuhlapäivänä. Snellmanin kirosivat alimpaan helvettiin kaikki aikalaisensa, jotka tiesivät todellisen syyn kansan laajaan nälkäkuolemaan!

Suuret nälkävuodet Wikipediassa

Suuret nälkävuodet vuosina 1866–1868 oli Suomen viimeisin laajamittainen nälänhätä. Se oli tuhoisin väestökatastrofi, sillä se tappoi jopa 15 % väestöstä. Myös Ruotsissa kärsittiin nälästä samaan aikaan.

Jo vuonna 1862 oli Pohjois-Suomessa huono sato. Kesä 1866 oli erittäin sateinen ja pilasi sadon monin paikoin: peruna ja juurekset mätänivät peltoon, ja syysviljat jäivät kylvämättä. Kun ruokavarastot loppuivat, oli suurien väkijoukkojen lähdettävä kerjuulle pysyäkseen hengissä.

Seuraava talvi oli ankara ja kevät tuli myöhässä. Esimerkiksi Helsingin toukokuun keskilämpötila oli +1.8 astetta, kun se oli normaalisti kymmenen asteen vaiheilla. Jäiden lähtö viivästyi monissa paikoin kesäkuulle.

Vaikka keskikesä oli melko lämmin, syyskuun alun ankara halla koetteli satoa, joka jäi puoleen normaalista. Syksyllä 1867 ihmisiä alkoi kuolla tuhansittain.

Satakunta, Häme, Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala kärsivät pahiten - jopa 20 % väestöstä menehtyi. Kuolema ei useimmissa tapauksissa tullut nälän kautta vaan kuolleet olivat usein niitä, jotka olivat menneet kaupunkeihin etsimään ruokaa ja sairastuivat siellä tilapäismajoituksessa tauteihin.

Suomen hallitus hoiti nälänhätää heikosti. Sillä ei ollut varoja ruuan tuomiseen ulkomailta, ja tilanteen vakavuuden tajuamiseen kului paljon arvokasta aikaa.

Erityisesti valtiovarainministeri Johan Vilhelm Snellman vastusti velan ottoa, ettei Suomen valuutta heikentyis

Kun velkaa lopulta otettiin, oli nälänhätä jo paisunut ja viljojen hinnat Euroopassa nousseet. Myös viljan rahtaus Suomeen oli ongelmallista heikoista liikenneyhteyksistä johtuen. Järjestettiin useita hätäaputöitä, joista tunnetuin on nälkäradan, Riihimäen ja Pietarin välisen junaradan, rakentaminen.

Kesän 1868 sää ja sitä myöten myös sato oli parempi, mutta kerjäläisten levittämät kulkutaudit surmasivat yhä ihmisiä. Nälkävuosien jälkeen Suomen maataloutta monipuolistettiin ja infrastruktuuria sekä teollisuutta kehitettiin, jotta vastaavanlaiset nälänhädät voitaisiin tulevaisuudessa torjua tehokkaammin.

http://www.kauhava.fi/maenpaa/files/nalkavuo.htm

Väestö hupeni 270 000 ihmisellä

Suomi oli vielä 1860-luvulla hyvin maatalousvaltainen maa ja yksi Euroopan köyhimmistä kolkista, kun viimeinen suuri katokausi ja sitä seurannut nälänhätä iski. Kolmessa vuodessa 1,8 miljoonaisen kansan väestö hupeni 270 000 ihmisellä. Se oli 150 000 enemmän kuin normaalisti.

Esiteollisena aikana nälkä ja aliravitsemus kuuluivat aika ajoin toistuvana asiana muuallakin Euroopassa ihmisten arkipäivään. Nälkäkriisejä oli Suomessa ollut pitkin viime vuosisataa, mutta tämä 1860-luvun katokausi paisui katastrofiksi pitkään jatkuneiden poikkeuksellisten sääolojen seurauksena.

Nälkä ajoi kerjuulle

Varsinainen katokausi alkoi vuonna 1862 koetellen erityisesti maan pohjoisosia. Kesä 1866 enteili jo yleisesti huonoja aikoja. Vettä satoi tulviksi saakka. Monin paikoin vain rippeet sadosta saatiin talteen.

Ensimmäiset kerjäläiset läksivät liikkeelle. Vuosi 1867 alkoi pahaenteisesti. Talvesta tuli runsasluminen, kylmä ja pitkä. "Susia tapettiin enemmän kuin miesmuistiin", kertoo Hausjärven historia.

Toukokuussa Etelä-Suomen peltoja peittivät suuret kinokset. Kesäkuussa oli metsissä runsaasti lunta ja monet järvet jäässä. Öisin pakasti. Tuntui kuin kesää ei tulisikaan. Jäät läksivät vasta kesäkuussa ja toukotöihin päästiin kuukautta normaalia myöhemmin ja muutamin paikoin vasta heinäkuun puolella.

Kesästä tuli lyhyt. Juhannuksen tienoilta heinäkuun puoleen väliin oli kaunista ja helteistä, joten se herätti jo toiveikkuutta. Ilma kuitenkin kylmeni ja syyskuun alussa kaikki toiveet romahtivat hallan turmellessa sadon syyskuun alussa.

Lunta ja pakkasia

Talvi tuli nopeasti. Inarissa satoi lunta jo 20. päivänä syyskuuta ja pysyvä lumi saatiin pari viikkoa myöhemmin. Talvi tuli poikkeuksellisen rajuna myös Etelä-Suomeen, ja pakkasta oli jopa 30 astetta.

Vesistöt jäätyivät varhain. Kiinteä jääyhteys Ahvenanmaan ja mantereen välille saatiin jo ennen joulua. Lunta oli niin paljon, että se haittasi polttopuiden hankkimista.

Pakkanen, taudit ja ruokavarastojen loppuminen tekivät tuhojaan. Kansaa yritettiin perehdyttää erilaisen hätäravinnon käyttöön, mutta ennakkoluulot istuivat lujassa nälkäaikanakin. Jäkälän käyttö leipäaineena jäi suhteellisen vähäiseksi valistuksesta huolimatta. Sienet kerkisivät paleltua, joten niistä ei saatu kaivattua lisäravintoa. Vaikka eihän sieniä muutenkaan pidetty ihmisravintona.

Pettu oli vanha tuttu leivän jatke. Lisäksi olkea sotkettiin leivän joukkoon. Myös naavaa ja vehkaa käytettiin ravinnon jatkeena. Lehmien vähäinen maidon tuotanto väheni entisestään. Eläimet kärsivät ruuan vähyydestä ihmisten lailla, heikentyivät ja kuolivat nälkään.

Kerjuu oli aikansa sosiaalihuoltoa. Ihmisten oli lähdettävä kerjuulle yhä sankemmin joukoin, kun ruokaa ei enää yksinkertaisesti ollut. Se muodostui toivottomaksi hätämarssiksi. Yhä useammasta kerjuumatkasta tuli kuitenkin viimeinen matka. Kulkutaudit levisivät ja kuolema näkyi jokapäiväisessä elämänmenossa.

Pakkaset ulottuivat rajuina Ahvenanmaalle saakka. Hämeessä ja Satakunnassa oli lunta enemmän kuin miesmuistiin. Kylmä ja pureva pohjoistuuli lisäsi pakkasen voimaa ja kerjäläisiä paleltui kuoliaaksi. Talvi jatkui samanlaisena maaliskuuhun 1868 saakka.

Kuolleisuus nousee

Kuolleisuus oli ollut suhteellisen normaaleissa lukemissa vielä vuoteen 1866 saakka. Raju nousu tapahtui syyskuussa 1867, jolloin kuoli vajaat 5000 ihmistä ja joulukuussa jo 6500. Seuraavana vuonna kuolleisuus yhä nousi. Tammikuussa menehtyi 8000 suomalaista ja helmikuussa lähes 9400, maaliskuussa peräti 14500.

Kaikkein tuhoisimmat seudut olivat Satakunnan koillisosa, läntinen Häme, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala. Monissa kunnissa joka viides meni haudan lepoon. Lappi, Ahvenanmaa ja Kemin alue säilyivät parhaiten ja näillä alueilla kuolleisuus pysyi melko normaalina jopa pahimpana kuolinvuonna 1868.

Kuolleisuuserot olivat paikallisesti suuria eri puolilla maata. Esimerkiksi Oulun läänin Kalajoen rovastikunnan kuolleisuus oli toukokuussa 1868 peräti 13-kertainen Lappiin verrattuna.

Sää muuttui kuin taikaiskusta keväällä 1868. Jo huhtikuu oli keväisen leuto ja lumi suli silmissä. Toukokuu oli ajoittain hyvinkin kesäinen. Jäät lähtivät ja lehdet puhkesivat puihin normaalia aiemmin. Kevät tuli Pohjois-Suomeen aiemmin kuin etelään.

Pohjanmaalla pelättiin tulvia, mutta kevätkuukausien ollessa lämpimät, tulvista tuli vain tavanomaiset. Kevätkylvöihin päästiin toukokuun puolessa välin. Sadetta tosin kaivattiin, kun monin paikoin alkoi olla liian kuivaa.

Vihdoinkin hyvä sato

Aurinkoa ja lämpöä riitti, mutta samaan aikaan kuolleisuus kohosi ennätyslukuihin uutta satoa odotellessa. Varsinainen huippu kärjistyi kolmen kuukauden jaksoon huhtikuusta kesäkuuhun, jolloin kuoli 63500 ihmistä. Tämän jälkeen kuolleisuus laski jyrkästi lähes kaikkialla muualla paitsi Itä-Hämeessä Hollolan seudulla. Siellä kuolleisuus oli koko kesän suurempi kuin missään muualla. Syynä siihen oli Pietari-Riihimäen radan hätäaputyömaa.

Kun syksyllä 1867 oli annettu keisarin määräys radan tekemisestä, alkoivat työmiehet ja kerjäläiset saapua sankoin joukoin paikalle, vaikka työt alkoivat vasta sydäntalvena 1868. Syksymmällä nähtiin, kuinka ruis-, ohra- ja kaurasadosta kehkeytyi laadullisesti erinomainen, vaikkakaan ei määrällisesti suurta. Tuohon aikaan ruis oli rahvaalle tärkein ravinnon lähde. Myös peruna kasvoi hyvin. Halla tuli syyskuun lopulla, mutta silloin sato oli jo tallessa.

Nälkä jätti pitkät jäljet

Vasta vuoden loppupuolella alkoi kuolleisuus laskea kaikkialla erinomaisen sadon alkaessa vaikuttaa. Sinä vuonna oli menehtynyt kuitenkin ennätykselliset 137.700 ihmistä. Elämä rupesi elpymään, mutta nälkävuosien jäljet jäivät pitkäksi aikaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Kukaan ei ollut säästynyt nälkävuosien kurimuksessa.

Kuolema oli hajottanut perheitä ja lukuisat maatilat olivat joutuneet vasaran alle. Vuosina 1869–70 solmittiin erittäin suuri määrä avioliittoja. Moni talo sai uuden isännän tai emännän.

Junat alkoivat jyskyttää Helsingistä Pietariin vuonna 1870 ja elämä Suomessa oli uuden ajan edessä. Uusi teollisuuden aikakausi oli alkanut. Se ei koskenut vain Suomea vaan moni muukin maa Amerikkaa myöten oli siinä mukana. Muutaman vuosikymmenen kuluttua päästiin junalla myös Ouluun ja kauas Savoon.

Maatalous alkoi koneellistua ja liikennevälineiden parantumisen myötä se pystyi erikoistumaan ja saamaan tuotteitaan kaupaksi kauemmaksikin. Karjatalous, meijeriliike ja niihin liittyvä yhdistystoiminta virkosi eloon. Elintaso nousi kaikkialla.

Yleinen rukouspäivä kadon johdosta

Lausunto senaatin täysistunnossa 7.10.1867

Senaattorit Johan Wilhelm Snellman, von Knorring ja Rotkirch kannattivat senaattori Forsmanin lausuntoa, ensiksi mainittu sitäkin mieluummin kun hänen vakaumuksensa mukaan erityinen rukouspäivä toisi maan väestölle sen hädässä paljon lohtua.

Snellman kirkkokurista

Kirkkolakiehdotuksen XII luku kirkkokurista XXV luku, kirkolliskokouksesta, lausunto valtiopäivillä 27.4.1867

Herra Snellman: Pyydän saada yhtyä niihin puhujiin, jotka ovat vaatineet pappissäädyn esityksen hylkäämistä kummankin kohdan osalta. Haluan vain lisätä, että se, mitä on esitetty ensimmäisen kohdan hylkäämisen syyksi, on syy hylätä toinenkin kohta, sillä niin kauan kuin evankelis-luterilaisella kirkolla on nykyinen valtiokirkon asemansa, ei sen ulkopuolelle voi kukaan paeta.

On mahdotonta, että syntyisi eriuskolaisseurakuntia, koska me irlantilaisten tavoin olemme sitoutuneet ja velvolliset ylläpitämään valtiokirkon kirkkoa ja papistoa.

Siksi on mielestäni myös kaikki kehottamisen ja opettamisen yli menevä kirkkokuri pelkästään asiatonta omantunnonpakkoa, kansalaisvapauteen kohdistuvaa pakkoa, ja pidän valitettavana, että jo niin paljossa on myönnytty sen lisäksi, mitä keisarillinen esitys sisältää.

Suomen kielen asema

Senaattorina Snellman ehdotti keisarille, että Suomi palkittaisiin lojaalisuudestaan Puolan kapinan aikana määräämällä suomi virkakieleksi

Lausunto yliopiston konsistorille Wilhelm Bolinin väitöskirjasta filosofian professuuria varten 6.11.1868

Snellman osallistui 1800 – luvun tunnetuimpaan ylipistotason oikeusmurhaan esittämällä jyrkkiä Wilhelm Bolinin väitöskirjan vastaisia mielipiteitä ja kehuen hegeliläisen Th. Reinin väitöskirjaa.

Bolinin väitöskirja oli nimeltään ”Tutkimus tahdon vapauden teoriasta”. Snellmanin mielestä tahdon vapauden tutkimuksessa oli tapahtunut edistystä, jota Bolin ei ole huomannut, mikä tuntuu kummalliselta, sillä tahdon vapaudesta kiistellään nykyään vähintään yhtä voimaperäisesti kuin Snellmanin elinaikana.

”Tästä seuraa, ettei tekijän historiallisessa esityksessä näy lainkaan teorian kehittymistä. ”, Snellman sanoo.

Tämän lausunnon ja monien alla esitettyjen katkelmien valossa Ilkka Niiniluodon väite siitä, ettei Snellman edustanut Sir Karl Popperin arvostelemaa historismia eli edistysuskoa, tuntuu minusta perustelemattomalta.

Väitöskirjojen arviointi on myöhäistä Snellmania ja sitä voinee pitää aidoimpana Snellmanina.

Erityisesti Snellmania kiukutti se, että Bolin meni väitöskirjassaan esittämään omia, Snellmanin hegeliläistä käsityksistä poikkeavia ajatuksia:

”Kriittiseltä tutkimukselta ei ole oikein vaatia jonkin positiivisen näkemyksen esittämistä aiheesta. Kirjoittaja on kuitenkin viidennessä luvussa ilmaissut oman käsityksensä tahdon vapaudesta.”

Sadassa vuodessa ei kovin paljoa edistystä tapahtunut

Akateemikoksi päätynyt professori Oiva Ketonen vastusti aikoinaan Pertti Lindforsia sillä perusteella, että Lindforsilla oli omia ajatuksia.

Snellman ja Hegel olivat valistusajattelun vastustajia ja moderneja kristittyjä, Bolin oli uskonnoton, materialisti, valistusajattelun kannattaja ja Ludvig Feuerbachin ystävä.

Erityisesti Bolin oli Snellmanin kanssa eri mieltä naisten aseman parantamisesta ja liberalismista, joita Snellman vastusti ja Bolin kannatti.

Snellman oli valistusajattelun vastustaja

Snellman sanoo (Immanuel Kantiin viitaten): ”Juuri tämä ankaruus velvollisuuden käsittämisessä oli yleisen oikeustietoisuuden kannalta terve reaktio valistusfilosofian oppeihin, joissa velvollisuuden käsite oli kadonnut ja siveellisyys asetettiin yksilön subjektiivisesta intressistä riippuvaiseksi.”

Snellman sanoo: ”Itse asiassa tahdon vapautta koskevan tutkimuksen suurin mielenkiinto on kristittyjen kansojen osalta siinä, että ilman vapautta ihmisen toiminnassa ei olisi minkäänlaista syyllisyyttä, eikä silloin voitaisi katsoa hänen syykseen, ja jos syylliseksi katsominen ei ole mahdollista, niin myös vaatimukset toiminnan moraalisuudesta välttämättä raukeavat.”

Wilhelm Bolin eli häviölle jäätyään Helsingin yliopiston kirjastonhoitajana (1873–1924). Bolin kirjoitti filosofiasta myös sen jälkeen (esimerkiksi: Wilhelm Bolin, Ludwig Feuerbach, Sein Wirken und seine Zeitgenossen, Verlag der J. G. Cotta'schen Buchhandlung, Stuttgart 1891).

Snellmanin väitöskirja dosentuuria varten

AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA HEGELIN JÄRJESTELMÄN ABSOLUTISMIN PUOLUSTUKSEKSI

(Dosentuuria varten)

17.6.1835

Helsinki

Lainaan tähän muutaman lauseen Snellmanin väitöskirjasta:

”Koska itsetunteen sisältönä on hengen puhdas oleminen, mutta sen voi taas käsittää vain olleena, on oleminen ilmaistu siinä totuudessaan ei-olemisena. Onkin selvää, että oleminen sisältää ristiriidan: se on määreetöntä ja siitä huolimatta se on määre. Asian luonteeseen kuuluu sikäli ensinnäkin, että alun voi ajatella olleena. Toiseksi olemisen pitää ilmaista vain: että, ei: mitä, ja silti sillä on pelkän olemisen merkitys. Nyt kuitenkin puhumme hengen olemisesta, kun sen sitä vastoin puhdas oleminen ei ole Jonkin olemista, vaan itse olemisen olemista. Mutta puhdas oleminenkin on vain tarkoitettuna, sitä mikä ei enää ole, kun se ajatellaan ja ilmaistaan. Kun siis myönnetään, että puhdas oleminen muodostaa alun, on toisaalta tunnustettava, että oleminen sellaisenaan päinvastoin ei ole, se on ei-oleminen. Ei-oleminen ei siis ole olemista vastassa seisova Jokin, vaan olemisen olemista. Alun totuutena on tämä siirtyminen: välitön jätetään, siitä tulee ollutta, oleminen määräytyy ei-olemiseksi, tulemiseksi.”

Jos ette tästä mitään ymmärrä, lukekaa lisää itse Snellmanin teosten kolmannen osan sivuilta 142–152. Snellmanin väitöskirja löytyy osoitteesta http://www.snellman200.fi/kootut_teokset/osat/osa3.jsp.

Minulle itselleni siitä jäi mieleen vain kaksi asiaa: Snellman uskoi jonkinlaiseen jumalaan(eikä ollut panteisti) ja vastusti materialismia (aineellista todellisuuskäsitystä).

Mikä on pannukakun vastakohta?

Tarkastellaan väitettä ”Maa on pannukakun muotoinen”. Mikä on sen vastakohta? Ilmeisesti väite ”Maa ei ole pannukakun muotoinen.” Väite ”Maa ei ole pannukakun muotoinen” on tosi, mutta lisääkö se tietoamme siitä, minkä muotoinen Maa on? Pannukakun muoto on vain yksi äärettömän monesta mahdollisesta muodosta. (ääretön – 1) = ääretön. Väite ”Maa ei ole pannukakun muotoinen” ei siis lisää tietoamme ollenkaan.

Jos ilman minkäänlaista kokemusta väitetään, että Maa on kuution muotoinen, tämä väite ei lisää tietoamme, sillä mahdollisuuksia on edelleen ääretön määrä ja kuution todennäköisyys (1/(ääretön)) on nolla. Samoin on väitteen ”löytyy oliota, joilla on ihmisen pää ja hevosen muu ruumis” laita.

Jos väitetään, että löytyy olio, joka on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, väitteelle saadaan samalla tavalla todennäköisyydeksi nolla.

Tämä havainnollistaa sitä loogisen empirismin normia, että todellisuutta tarkastelevan uuden väitteen tueksi tarvitaan kokemukseen perustuvaa näyttöä. Entisten väitteiden kokonaisuus ei riitä. Samaan tähtää ikivanha periaate, että todistuksen taakka (burden of proof) on aina väitteen esittäjällä.

Hegel ja Snellmanin jumalaselitys

PERSOONALLISUUDEN IDEAN SPEKULATIIVISEN KEHITTELYN YRITYS, Tübingen 1841

Hegelin tulo Suomeen

Tämän teoksen alkusanoissa Snellman kiittää filosofian nykyistä professoria Johan Jakob Tengströmiä siitä, että Hegelin spekulaatiosta on tullut vuosista 1824–1825 lähtien hallitseva Suomen yliopistossa.

Oli jo päästy niin pitkälle, että kaikki tulevat virkamiehet opiskelevat Hegelin oikeusfilosofiaa valmistautuessaan tavanomaiseen luonnonoikeuden, moraalin ja valtio-oikeuden tutkintoon ja kaikki filosofian tohtorit perehtyvät yksityiskohtaisesti johonkin hänen järjestelmänsä osaan.

Sen lisäksi, että tämä professori pitää yleensä vuosittain ansiokkaita luentoja Hegelin logiikasta, psykologiasta ja oikeusfilosofiasta, vaikuttavat syvemmän filosofisen opiskelun hyväksi vielä teologisessa tiedekunnassa professorit Mathias Sundvall ja Axel Adolph Laurell.

Ludvig Feuerbachia vastaan

Ludvig Feurbachia (1804 – 1872) vastaan Snellman hyökkää jo tässä teoksessaan – ei siis ihme, että hän myöhemmin hyökkää Feuerbachin ystävää Wilhelm Bolinia vastaan. Snellman edustaa henkistä todellisuuskäsitystä, Feuerbach ja Bolin edustavat aineellista todellisuuskäsitystä.

Kuten juhlavuoden ihmiset ovat korostaneet, Snellman tuntee D.F. Straussin (1808–1874) Jeesuksen elämää käsittelevät ajatukset. Strausshan (Snellmanin sanoin) vastusti jumalan persoonallisuuden ajallista tulemista eli nykykielellä sanottuna Jeesuksen jumalisuutta.

Snellmanin omasta käsityksestä on vaikea saada selvää ilman jonkinlaista käsitystä Hegelin filosofiasta. Seuraavassa on tarkasteltu saman tien sekä Hegeliä että Snellmania.

Georg Wilhelm Friedrich Hegelin persoona

Saksalainen Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831) on todellisuuskäsitykseltään normaali-ihmiselle outo. Eräissä suhteissa hän muistuttaa varsin paljon Aristotelesta, toisissa suhteissa poikkeaa hänestä.

Akateemikko Oiva Ketonen sanoi, että jos Aristoteleelta otettaisiin pois hänen terve järkensä ja sijaan pantaisiin annos kohonnutta itsetuntoa, tuloksena olisi Hegel.

Ja jos filosofian historiasta olisi poimittava ajattelijat, joiden vikana on ollut liiallinen ylimielisyys, niin ensimmäinen näistä ei voisi olla kukaan muu kuin Hegel.

Hegel johtaa niin henkisen kuin aineellisenkin maailman peruspiirteet syvimpiä myöten aineksesta, jonka muodostaa puhdas järki ja akateemisen ihmisen yleinen kokemus.

On sanottu, että Hegel on kuin profeetta, joka ei kuuntele ympäröivää maailmaa, vaan oman sielunsa syvyydestä sanoo, mitä sen tulee olla.

Tämä luonteen piirre on enemmän tai vähemmän selvänä jokaisessa kuuluisassa filosofissa. Ja jos filosofian alueelle koettaa edetä sellainen, jolla tätä ominaisuutta ei ole joko luonnostaan tai siitä syystä, että hän on liiaksi mukautunut luonnontieteen tutkimuksen normeihin ja tottunut ottamaan ohjetta kokemuksen viitteistä, hän kyllä pian huomaa, ettei hänellä ole sinne paljon asiaa.

Käsityksen Hegelin todellisuuskäsityksestä voisi muodostaa esimerkiksi siten, että keräisi yhteen hänen tärkeimmät ihmistä, yhteiskuntaa ja historiaa koskevat mielipiteensä.

Tämä käsitys jättäisi ottamatta huomioon hänen vaikutuksensa myöhempään ajatteluun, esimerkiksi dialektiseen materialismiin, joka oli Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Vladimir Leninin ajattelutapa.

Hegel ja olevaisen selittäminen

Hegelin mielestä filosofian tehtävä on olevaisen selittäminen. (Karl Marxin mielestä filosofian tehtävä ei ollut maailman selittäminen vaan sen muuttaminen.) Tällaista selittämistä voimme yrittää kahdella tavalla.

Voimme ensiksi koettaa selittää olevaista luonnontieteen välinein. Sen, mitä on olemassa, palautamme syyhyn, jonka vaikutuksesta se on syntynyt, tämän syyn taas siihen syyhyn, joka on tämän syyn aiheuttanut jne. Näin saamme syiden ja vaikutusten ketjun.

Uskontojen mukaan ensimmäinen syy on yleensä jumala. Tämä selitys ei kuitenkaan ole todellinen selitys, koska se jättää auki sen, mikä on jumalan syy.

Sellainen syiden ja vaikutusten ketju, joka on päättymätön, ei liioin kelvannut Hegelille. Tästä syystä Hegel hylkäsi syiden ja seurausten avulla selittämisen. Syiden ja seurausten avulla selittäminen ei tietenkään ole mikään looginen välttämättömyys (kuten jo David Hume (1711–1776) osoitti).

Kylmyyden vaikutuksesta vesi jäätyy, mutta selittämättömäksi (Hegelille ja Snellmanille) jää, minkä vuoksi näin täytyy tapahtua. Ilman ristiriitaa olisi ajateltavissa, että vesi rupeaisi kylmyyden vaikutuksesta kiehumaan.

Kun kaikkeuden täydellinen selittäminen ei ole mahdollista syysuhteen perusteella, Hegel käytti toista tapaa selittää. Hänen mielestään selittämisen on oltava puhtaasti järkiperäistä, loogista selittämistä.

Tämä on Hegelin omaksuma selittämisen tapa ja itse asiassa myös juuri se selittämisen tapa, jonka Platon (429–347 eaa.) Faidon -dialogissaan katsoi ainoaksi oikeaksi. Faidon -dialogin Sokrates kertoi kuulleensa jonkun lukevan Anaksagoraan (n. 500eaa. — 428 eaa.) kirjaa, jossa sanottiin, että järki johtaa kaikkea ja on kaiken synty.

”Ja katsoin, että jos niin on, niin järjen täytyy myös tuottaa ja järjestää kaikki parhaalla mahdollisella tavalla. – Olin iloinen, että olin Anaksagoraassa löytänyt opettajan, joka selittäisi olioiden syyn toivomallani tavalla. Ja ajattelin, että hän ensiksi sanoisi minulle, onko maa tasainen vai pallomainen, ja että hän sen tehtyään selvittäisi välttämättömän syyn edelliseen taikka jälkimmäiseen osoittamalla, mikä oli parasta ja minkä vuoksi oli parasta, että oli niin kuin oli.”

Mutta Sokrates pettyi. Anaksagoras osoittautui mieheksi, joka ei ollenkaan välittänyt järjestä, vaan esitti syiksi ilman, eetterin, veden ja monia muita merkillisiä seikkoja, jotka Sokrateen mielestä olivat syiksi täysin mahdottomia.

Hegel toistaa eräässä teoksessaan tämän kohdan Platonin Faidonista. Hegelin yritys johtaa olevainen puhtaasta järjestä seuraa Platonin ja Aristoteleen (384 eaa – 322 eaa.) esimerkkiä. Tästä syystä olen asettanut nämä kolme (Platon, Aristoteles ja Hegel) filosofian neljän koplaan. Immanuel Kant (1724–1804) on tässä koplassa hieman eri syystä. Looginen empirismi vastusti jyrkästi Immanuel Kantin todellisuuskäsitystä.

Minä satun olemaan looginen empiristi. Olen esittänyt Immanuel Kantin kritiikkiä runsaasti muualla, joten jätän sen tästä pois.

Näiden filosofien (Platon, Aristoteles ja Hegel) mielestä olevaisen täydellinen selittäminen on siinä, että olevainen, sellaisena kuin se on, osoitetaan kaikkine piirteineen välttämättömäksi. Tämä merkitsee sitä, että luovutaan käyttämästä selityksen perustana syyn, ja vaikutuksen suhdetta, joka ei sisällä loogista välttämättömyyttä. Sen sijaan otetaan loogista laatua oleva perusteen ja seurauksen suhde, joka on välttämätön.

Mikä luonnontieteellisessä ajattelussa on syiden vaikutusta, on nyt loogista johtamista. Vastaavasti alkusyyn sijaan otetaan alkuperuste, joka on sellainen järkiperuste, joka ei tarvitse perustelukseen mitään muuta perustetta, so. joka on itsensä selittävä. Näin olevainen tulee kauttaaltaan järkiperäisesti käsitettäväksi eli selitetyksi.

Alkuperuste on itsensä selittävä, se ymmärretään sellaisenaan, ja siitä voidaan puhtaasti loogisin keinoin johtaa koko olevainen, joka näin tulee ymmärretyksi, koska se on kaikkine ominaisuuksineen välttämätön.

Todellisuutta koskevia väitteitä ilman kokemusta

Tällainen ajattelu on äärimmäistä järkeisajattelua (rationalismia). Sitä voisi oikeastaan kutsua myös järjettömyydeksi (irrationalismiksi), koska siinä luullaan voitavan esittää tosia, todellisuutta koskevia väittämiä ilman kokemusta.

Hegelin järkeisajattelu johti hänet väitöskirjassaan möhläykseen. Hän esitti siinä Platonin Timaios -dialogiin nojautuen järkiperusteita sen puolesta, että Marsin ja Jupiterin välillä ei voisi olla planeettaa, tietämättä, että juuri tällä alueella liikkuva pikkuplaneetta Ceres oli puoli vuotta aikaisemmin löydetty.

Immanuel Kantin puhtaan ymmärryksen käsitteet

Hegelin ohjelman toteuttaminen merkitsee olevaisen maailman järjellisen rakenteen paljastamista. Hegelin lähtökohtana lienee ollut Kantin oppi tietämisen käsitteistä (kategorioista); ne Kant oli saanut Aristoteleen logiikan lausetyypeistä.

Kant erotti näin kaksitoista puhdasta ymmärryksen käsitettä, jaettuna neljään kolmen käsitteen luokkaan:

Määrä (kvantiteetti)
  • Ykseys
  • Moninaisuus (mitta)
  • Kaikkeus
Laatu (kvaliteetti)
  • Todellisuus (reaalisuus)
  • Kielto (negaatio)
  • Rajallisuus (limiteetti)
Suhde (relaatio)
  • Perusaines eli substanssi: Olennaiset/luontaiset (substanssi) ja ei-olennaiset (aksidenssi) ominaisuudet
  • Syy ja seuraus: kausaalisuus ja riippuvuus
  • Yhteisyys: vuorovaikutus olion ja muiden olioiden välillä
Modaalisuus
  • Mahdollisuus (mahdollinen - mahdoton)
  • Olemassaolo (olemassa - ei olemassa)
  • Välttämättömyys (välttämätön - satunnainen)
Kant ajatteli, että kaiken inhimillisen kokemuksen välttämättömänä edellytyksenä oli eräänlainen alustava maailman jäsentäminen, jonka ihminen itse suorittaa. Vasta tämän, kaiken kokemuksen edellä käyvän jäsentämisen puitteissa ihminen voi ylipäänsä kokea jotain.

Ihmisellä on Kantin mukaan esimerkiksi syy-vaikutus-suhteen käsite tai olion käsite, joita hän ei ole saanut kokemuksesta, vaan jotka päinvastoin heijastamme itsestämme havaintoihimme, niin että niistä syntyy ajallisesti ja paikallisesti yhtenäinen ja määrä järjestyksen omaava kokemustodellisuus.

Näitä käsitteitä, joita käyttäen ihmisen tietokyky antaa havaintojen maailmalle perustavinta laatua olevan järjestyksen, Kant kutsui ymmärryksen peruskäsitteiksi (kategorioiksi). Kantin ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat) olivat tieto-opillisia välineitä. Hän ei ajatellut, että ne olisivat mitään sinänsä olemassa olevaa, vaikka ne käsitteinä olivatkin kokemuksesta riippumattomia.

Hegelin ymmärryksen peruskäsitteet

Hegel otti Kantilta opin ymmärryksen peruskäsitteistä (kategorioista) kuitenkin muuttaen ja täydentäen sitä olennaisella tavalla. Ensinnäkin Hegelin ymmärryksen peruskäsitteiden (kategorioiden) lukumäärä on rajoittamaton. Niiden määrä vastaa olevaisen todellisuuden moninaisuutta.

Toiseksi Hegelin ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat) eivät ole vain tietämisen välineitä; ne ovat todella olemassa olevia. Hegelillä ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat) ovat ainoa tosiolevainen, ne yhteensä muodostavat koko todellisuuden (absoluutin). Ne eivät kuitenkaan tästä huolimatta ole aineellisia, vaan puhtaasti käsitteellisiä (abstraktisia).

Lisäksi Hegel, ja se oli hänen perustava, ajatuksensa, osoitti omasta mielestään, miten kaikki ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat) voidaan loogisesti johtaa ensimmäisestä ymmärryksen peruskäsitteestä (kategoriasta), eli ts. miten koko olevainen kaikkeus voidaan loogisesti johtaa järjellisestä, itsensä selittävästä alkuperusteesta.

Oleminen on henkeä tai ajattelemista

Seuraavaksi tarkastellaan Hegelin oppia, jonka mukaan oleminen on perustaltaan henkeä (idealismi eli henkioppi, Objektiivinen idealismi: ainoastaan yksilöistä riippumaton henki on todellinen). Todellisuus on ajatusta (ideaa). Todellisuus on tosiolevainen (absoluuttinen) henki. Tässä käytetään sanaa ”oleminen” tavalla, joka poikkeaa tämän sanan merkityksestä normaalikielessä.

Perusoletuksia on, että oleminen on samaa kuin tietäminen tai ajatteleminen. Tietämisen kohteena ovat yleiset käsitteet. Arki-ihmisen mielestä yleiset käsitteet vain edustavat olioita, ts. arki-ihmisen mielestä olisi ajateltava, että käsitteiden takana on olioiden maailma, jonka jonkinlaiset Kantin kuvittelemat oliot sinänsä muodostavat.

Oliot ovat vain yleiskäsitteiden kimppuja, ainetta ei ole olemassa

Henkiopin mukaan näin ei ole asian laita. Vain se, mikä yleisistä käsitteistä voidaan rakentaa, on olemassa. Oliot ja yksilöt ovat vain tällaisina olemassa. Oliot ovat jonkinlaisia yleiskäsitteiden kimppuja. Maassa oleva kivi on yhdelmä yleiskäsitteistä, jotka ovat kivenkaltaisuus, epämääräinen pyöreys, kiven harmaus, kovuus, lujuus, kivuntuottamus, joka tuntuu potkaistaessa, jne. Mitään muuta siinä ei tämän kaiken lisäksi ole.

Kun olio näin ollen on vain yleiskäsitteiden yhdelmä, se siis on käsitteitä, sellaista, minkä voimme tietää. Mitään ainetta, joka ei voisi olla ajatuksissamme, siinä ei ole. Aineellisuuskin on yleistys. Oliot ja koko maailma voidaan siis tietää täydellisesti. Se, että tiedämme olion, tarkoittaa samalla, että voimme eläytyä siihen ja jossain mielessä sen omistaa.

Oleminen on samaa kuin ajatteleminen. Näin järki luo maailman. Tosin järki ei voi luoda ainetta, mutta henkisen todellisuuskäsityksen (idealismin) mukaan ainetta yleiskäsitteistä riippumattomana ei ole olemassa.

Järjellinen alkuperuste

Hegel ja Snellman johtavat olevaisen maailman loogisesti jostakin järjellisestä alkuperusteesta. Kysymyksessä on olevaista maailmaa kuvaavien yleisten ymmärryksen peruskäsitteiden (kategorioiden) johtaminen ymmärryksen perusyleiskäsitteestä (peruskategoriasta). Tästä johtamisesta esiin tuleva looginen järjestys ei kuitenkaan ole välttämättä sama kuin maailman syntymisen ajallinen järjestys.

Todellisuuden johtaminen edellyttää, että on annettu
  • Alkuperuste eli ensimmäinen ymmärryksen perusyleiskäsite (kategoria) ja
  • Johtamismenetelmä eli deduktiomenetelmä.

Olemisen käsite

Ensimmäinen ymmärryksen perusyleiskäsite (kategoria) on oleva kaikkein yleisin. Tämän ehdon tyydyttää vain olemisen käsite (kategoria). Oleminen on myös edellytetty muissa ymmärryksen peruskäsitteissä (kategorioissa). Se on loogisessa mielessä kaikkien muiden ymmärryksen peruskäsitteiden (kategorioiden) yläpuolella.

Mutta miten ja minkä logiikan avulla tästä ensimmäisestä ymmärryksen peruskäsitteestä (kategoriasta) voidaan johtaa kaikki muut ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat)?

Logiikka on tyhjä kokemustiedosta

Ainoa logiikka, joka Hegelin aikana oli olemassa ja jonka Immanuel Kant oli käsittänyt tarpeelliseksi ja mahdolliseksi, oli Aristoteleen logiikka. Kahden vuosituhannen kokemus oli osoittanut, että se, mitä sen avulla saattoi edellytyksistä johtaa, oli varsin vähäistä. Erityisesti oli selvää, että logiikan avulla ei ollut mahdollista johtaa edellytyksistä mitään muuta kuin mitä niihin jo sisältyi.

Jos siis yhdestä ymmärryksen peruskäsitteestä (kategoriasta) oli johdettava muut ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat), oli keksittävä jotakin uutta.

Porfyrioksen puu

Seuraavassa käytetään englannin kielen sanojen ”genus” ja ”species” suoria suomennoksia suku ja laji. Ehdotuksia paremmiksi suomennoksiksi otetaan vastaan.

Tämä uusi, jonka Hegel keksi oli seuraava:

Aristoteelisen logiikan mukaan olevaisella on looginen rakenne, jonka havainnollisessa muodossa antaa ns. Porfyrioksen puu.

Ylinnä tämän puun latvassa on yleisin suku (summum genus), jota Hegelillä tulee vastaamaan ensimmäinen ymmärryksen yleiskäsite (kategoria). Porfyrioksella se on perusaines (substanssi).

Kun sukuun (genukseen) liitetään rajoittava piirre (differentia), saadaan laji (species). Jos esim. perusainekseen (substanssiin) liitetään rajoittava piirre ”aineellinen”, saadaan perusaineksen (substanssin) laji ”kappale”.

Kun tätä pidetään uutena sukuna (genuksena) ja liitetään siihen rajoittava piirre (differentia) ”elollinen”, saadaan laji ”elollinen olento”.

Kun tähän sukuun (genukseen) taas liitetään rajoittava piirre (differentia) ”aistiva”, saadaan ”eläin”, ja siitä vihdoin erottavalla piirteellä (differentialla) ”järjellinen” saadaan laji (species) ”ihminen”, johon lajiin kuuluvat Sokrates, Platon jne.

Maailman looginen rakenne on aristoteelisen logiikan mukaan kolmivaiheinen: suku (genus), erottava piirre (differentia), laji (species) eli uusi suku (genus).

Puumaisia rakenteita käytetään mm. kasvi- ja eläintieteessä, organisaatiokaavioissa ja tietotekniikassa. Tietotekniikassa puumaiset rakenteet helpottavat tiedon etsintää. Mitä tulee kieleen, kyseessä on pikemminkin verkko kuin puu. Osa verkon käsitteistä on opittava osoittamalla.

Tietotekniikassa verkot syövät runsaasti resursseja ja ovat vaikeita ohjelmoida (tämän kirjoittaja on tehnyt verkkomaiseen tiedonhakuun liittyvän tietotekniikan harjoitustyön.).

Käsitteeseen sisältyvä vastakohtaisuus (dialektinen ristiriita)

Tämän kolmijaon Hegel asetti logiikkansa perustaksi tehden siihen yhden muutoksen. Aristoteelisessa logiikassa (eikä vain aristoteelisessa, vaan kaikessa muodollisessa logiikassa yleensä) edellytetään, että erottava piirre (differentia) ei kuulu heimon (genuksen) olennaisiin tunnusmerkkeihin, koska heimosta (genuksesta) tulee laji (species), kun siihen liitetään erottava piirre (differentia).

Hegel oli kuitenkin sitä mieltä, että käsite saattaa sisältää kätkettynä itseensä oman vastakohtansa ja että tämä vastakohta voidaan saada siitä esiin.

Vastakohta, joka kätkeytyy käsitteeseen, voi näin ollen toimittaa erottavan piirteen (differentian) tehtävän ja saada aikaan sen, että suvusta (genuksesta) tulee laji (species).

Tämä on Hegelin ns. dialektisen logiikan perusajatus.

Ollako vai eikö olla vai ullakko?

Tarkastellaan esimerkkinä Hegelin logiikan kolmea ensimmäistä ymmärryksen peruskäsitettä (kategoriaa), jotka muodostavat kolmikon ”oleminen - ei mitään – tuleminen”. Tämä tarkastelu osoittaa, miten Hegelin mukaan ensimmäisestä eli olemisen peruskäsitteestä (kategoriasta) johdetaan kaksi seuraavaa ymmärryksen peruskäsitettä (kategoriaa) ei mitään ja tuleminen. Hegel selittää asian seuraavasti:

”Oleminen, puhdas oleminen, Sein, reines Sein, on vailla mitään muita määrityksiä. …- Se on puhdasta määrityksettömyyttä ja tyhjyyttä. – Siinä ei ole mitään havaittavissa… Oleminen, määrittämätön, välitön, ei itse asiassa ole mitään, ei enempää eikä vähempää kuin ei mitään.”

”Ei mikään, puhdas ei mikään, Nichts, das reine Nichts, on yksinkertaista yhtäläisyyttä itsensä kanssa. – Ei mikään on siten sama määritys tai pikemmin määrityksettömyys ja siten ylipäänsä samaa, mitä puhdas oleminen on.”

Tulemisen peruskäsite (kategoria), ”werden”, syntyy kahdesta edellisestä. Hegelin mukaan asiat ovat seuraavasti: Puhdas oleminen on siis samaa kuin puhdas ei mikään. Tulos on, ei oleminen eikä ei mikään, vaan että oleminen ja ei mikään ovat tulleet toisikseen. Ne eivät ole samat, ne ovat ehdottomasti toisistaan eriävät, mutta erottamattomat ja häviävät kumpikin vastakohtaansa.

sian ydin on siis tämä muutos, toisen välitön katoaminen toiseen, so. tuleminen, das Werden; liike, jossa molemmat ovat eri, mutta erottuvat toisistaan piirteessä, joka samoin välittömästi katoaa.

Mikä on Virtasen vastakohta? Vastaus: Virraton.

Tämä on esimerkki Hegelin dialektisesta (kreikan kielen dialegesthai, joka tarkoittaa keskustella) logiikasta, jossa aristoteelisen logiikan kolmijaon suku (genus), erottava piirre (differentia), laji (species) sijasta esiintyy kolmijako teesi, antiteesi ja synteesi. Teesi on väite, antiteesi on vastakohta ja synteesi on uusi teesi.

Esimerkissä oleminen on teesi, ei mikään antiteesi ja tuleminen synteesi. Hegelin logiikassa johdetaan kaikki ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat), so. koko olevaisen rakenne, toinen toisestaan tämän esimerkin mukaisesti, niin että saadaan saumaton, todellisuuden täysin peittävä kokonaisuus.

Kaikki logiikan, luonnontieteen ja inhimillisen kulttuurin käsitteet ja olomuodot johdetaan ja liitetään toisiinsa teesin, antiteesin ja synteesin lain mukaan. On ymmärrettävää, että Hegel joutuu tällöin liittämään yhteen käsitteitä, joiden keskinäinen sukulaisuus näyttää olevan vieläkin vähäisempi kuin käsitteiden ”oleminen”, ”ei mikään” ja ”tuleminen”.

Seuraavassa on eräitä esimerkkejä. Jos teesi on looginen ajatus (idea), silloin vastakohta on luonto ja synteesi on henki. Jos teesi on taide, on vastakohta uskonto ja synteesi on filosofia. Jos teesi on avaruus, on vastakohta aika ja synteesi liike. Jos teesi on maalaus, on vastakohta musiikki ja synteesi runous. Jos teesi on ilmakehä, on vastakohta meri ja synteesi ovat mantereet.

Loppuun viedystä Hegelin järjestelmästä pitäisi voida johtaa kaikki, koska mitään ajatusten (ideain) ulkopuolella olevia olioita sinänsä ei ole, vieläpä, kuten esitti eräs arvostelija, jota Hegel kritiikissään sitten kohteli suurella ylenkatseella, se kynä, jolla tämä arvostelija itse arvosteluaan paraikaa kirjoitti.

Oikeastaan ei voi sanoa, että ymmärryksen peruskäsitteet (kategoriat) johdetaan. On sanottava, että peruskäsitteet (kategoriat) johtavat itse itsensä, sillä Hegelin logiikka on tarkoitettu käsitykseksi todellisuuden loogisesta kehitystapahtumasarjasta.

Liikkeelle paneva voima on ristiriita: teesi muuttuu vastakohdakseen, antiteesiksi. Ristiriidat eivät voi sietää toisiaan, ja sen vuoksi tapahtuu sulautuminen synteesiin. Synteesi on uusi teesi, joka synnyttää oman antiteesinsä, ja niin syntyy uusi synteesi jne.

Kysymyksessä on itsestään tapahtuva dialektinen liike, jossa todellisuus jatkuvasti kasvaa ja kehittyy.

Hegelin dialektinen logiikka on eräänlaista pitkälle kehitettyä kieltämisen taitoa. Olennaista siinä on sisäisten ristiriitojen etsiminen. Se on samalla tapa asettaa tehtäviä.

Mutta varsinaisena logiikkana eli asiana, jonka pitäisi olla itsestään selvää, se on ainakin perinteisen muodollisen logiikan näkökulmasta katsottuna käsittämätöntä.

Käsitteille annetaan hyvin normaalista poikkeavat merkitykset

Väite, että oleminen on sama kuin ei mikään, voi olla järjellinen ja tosi vain edellyttäen, että käytetyille sanoille annetaan normaalista suuresti poikkeavat merkitykset. Muuten ei ole ymmärrettävissä, että Hegel, korostettuaan että oleminen ja ei mikään ovat samat (identtiset), pari riviä myöhemmin sanoo yhtä suurella paatoksella, että ne ovat aivan eri.

Hegelin logiikalta puuttuu se pätevyys ja välttämättömyys, joka logiikalle yleensä on ominaista. Kun hän osoittaa, miten oleminen ja ei mikään synnyttävät tulemisen, das Werden, hän ei todista mitään. Hän vain sanoo, että niin on. Tosin oleminen ja ei mikään voivat ehkä jonkin merkitysvivahduksensa puolesta olla samat. Mutta mahdottomalta tuntuu, että niiden ”yhtyminen” - mitä se tarkoittaneekin - voisi sisältää liikkeen käsitteen. Hän panee sen siihen omasta päästään, koska hän tarvitsee sen filosofiansa kehittelyssä.

Se on hänen yrityksensä ratkaista vanhalla pohjalla vanha muutoksen ongelma, joka oli kreikkalaisille ylivoimainen. Hän pitää toisin sanoen kiinni siitä, että muutos on jotain samalla kerralla samassa tilassa ja eri tilassa olemista, ja kun asia aristoteelisen logiikan välinein ei voi tulla sen selvemmäksi, hän korottaa muutoksessa näkemänsä ristiriidan uuden logiikan perustavaksi periaatteeksi.

Itse asiassa muutosta pitää käsitellä differentiaalilaskennan keinoin

Differentiaalilaskennan olivat toisistaan riippumatta ja ennen Hegeliä kehittäneet Sir Isaac Newton (1643 – 1727) ja Gottfried Wilhelm Leibnitz (1646 - 1716).

Perinteisen logiikan näkökulmasta katsottuna ei ole mitään odottamatonta siinä, että Hegel, johdettuaan teesistä antiteesin, so. kaksi ristiriitaista lausetta, voi niistä edelleen johtaa synteesin, sillä perinteisen logiikan mukaan ristiriidasta seuraa mitä tahansa. Joku toinen voisi samoista lähtökohdista tulla aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin.

Ilmeistä onkin, kuten esim. Th. Rein esityksessään Snellmanista toteaa, että ellei tähän logiikkaan panna sisään mitään muuta, so. erityistä spekulatiivista vakaumusta, siitä ei voi mitään johtaa.

Hegelin dialektiikka

Hegelin dialektiikan näkökulmasta tällainen arvostelu torjutaan tavallisesti selittämällä, että dialektiikka on uusi, perinteisestä logiikasta poikkeava yleisempi logiikan laji.

Dialektiikka voi arvostella perinteistä logiikkaa, mutta ei päinvastoin, ja sitä voi menestyksellisesti käyttää vain se, joka näkee sen välttämättömyyden. Hegel itse piti filosofiaansa, niin kuin filosofit kohdaltaan usein ovat pitäneet, ehdottomana ja lopullisena totuutena.

Filosofia oli, kuten Hegel sanoi - ja silloin hän tietysti tarkoitti omaa filosofiaansa – täydellistä (absoluuttista) tietämistä. Tämä ehdottomuus ja lopullisuus, jonka Hegel epäilemättä omisti myös dialektiikalleen, oli (subjektiivisessa) varmuuden tunteen kokemisessa, ei ulkopuolisissa puolueettomasti (objektiivisesti) osoitettavissa tosiseikoissa, jotka olisivat yhtäläisesti ja kaikilta puoliltaan kaikkien tarkasteltavissa.

Tämän vuoksi monet ovat voimakkaasti korostaneet Hegelin dialektiikan järjenvastaista (irrationalistista) luonnetta.

Todellisuus kehittyy Hegelin dialektiikan lakien mukaisesti ensimmäisestä perusteesta. Se on ensimmäinen teesi. Siihen sisältyy ristiriita, joka ei voi jäädä julkiseksi (eksplisiittiseksi), ja sen vuoksi syntyy synteesi.

Tämä on uusi teesi, joka sisältää jälleen ristiriidan, ja jälleen syntyy synteesi. Näin kehitys jatkuu loogisen välttämättömästi teesistä antiteesiin ja synteesiin, kunnes saavutetaan ymmärryksen peruskäsite (kategoria), joka ei sisällä ristiriitaa.

Tämä on dialektisen logiikan ymmärryksen peruskäsite (kategoria), absoluutti, koko todellisuus, ehdoton (absoluuttinen) järki. Se on korkein synteesi, ja se sisältää epäsuorasti (implisiittisenä) itseensä kaikki sitä edeltäneen dialektisen kehittelyn vaiheet.

Toisaalta tämä kehittely voidaan yhtä hyvin ajatella käännetyksi. Jokainen askel edellyttää edellisen ja näin siis ensimmäinen eli oleminen edellyttää viimeisen eli absoluutin ja viimeinen eli absoluutti ensimmäisen eli olemisen.

Olevaisen kokonaisuus on itsensä selittävä. Sen jokainen osa on riippuvainen jokaisesta muusta. Osa voi saada selityksensä vain kokonaisuudesta ja kokonaisuus kaikista osistaan.

Kokonaisuuden sisäiset yhteydet ilmenevät dialektiikan lakeina. Sille, jonka mielestä Hegelin dialektiikka on itsestään selvää logiikkaa, todellisuus siis näyttäytyy läpikotaisin järkiperäisenä (rationaalisena) ja ymmärrettävänä kokonaisuutena. Todellinen on järjellistä ja järjellinen on todellista.

Maailmanhistoria ja maailmanhenki

Hegelin järjestelmän mukaan järjellinen dialektinen kehitys toteutuu kaikessa olevaisessa. Maailmanhistoriassa henki ilmenee niissä monimuotoisissa hahmoissa, joita kutsumme kansoiksi. Tahdon maailma ei ole sattumien alainen. Filosofia osoittaa, että kansojen kohtaloissa niiden lopullinen päämäärä on ratkaiseva.

Maailmanhistoriaa johtaa järki, ei minkään, erityisen kohdeolion (subjektin) järki, vaan jumalallinen, ehdoton (absoluuttinen) järki; sen todistuksena on juuri maailmanhistoria, joka on järjen kuvaa ja työtä.

Maailmanhistorian tarkastelu todistaa, että historia on edennyt järjelliseksi. Se on ollut maailmanhengen järjellistä ja välttämätöntä kulkua, maailmanhengen, joka on historian perusaine (substanssi), hengen, jonka luonto on yksi ja aina sama ja joka tuo ilmi luontonsa olevaisessa maailmassa. Maailmanhenki on sama kuin henki yleensä.

Historian kulku on välttämätöntä. Joka hetki tapahtuu muutoksia. Mutta syvemmässä mielessä nämä muutokset eivät kuitenkaan ole muutoksia, vaan kaikki on yhtä ja samaa maailmanhenkeä ja sen ominaisuuksien ilmenemistä. Hengen kehityksen lopullinen päämäärä on täydellinen vapaus, ja vapaus merkitsee hengen täydellistä vapautumista kaikista sen olemukselle vieraista aineksista ja tekijöistä.

Hegelin filosofia sisältää suuren määrän ihmistä, yhteiskuntaa, kulttuuria ja historiaa koskevaa inhimillistä viisautta. Mitä hän sen sijaan on sanonut luonnontieteistä, ei ole vain yleensä väärää, vaan usein mieletöntä, vieläpä tavalla, jota luultavasti Aristoteleskin olisi oudoksunut.

Kun minä alan epäillä aineellisen todellisuuden olemassaoloa, katson ikkunasta ulos. Ehkä Hegelin olisi pitänyt tehdä samoin.

J. V. Snellman ja Hegel

J. V. Snellman omaksui jo varsin nuorena Hegelin filosofian. Tehdessään selkoa Snellmanin hegeliläisyydestä Eino Kaila sanoo, ettei se ”suinkaan ole ollut pelkästään niin sanoakseni intuitiivinen tai tunteenomainen, eikä se suinkaan ole pelkästään perustunut siihen kylläkin merkitsevään psykologiseen seikkaan, että Hegel ja Snellman eräissä tärkeissä suhteissa ovat olleet luonteeltaan sukulaisia, vaan Snellmanin vakaumus siitä, että Hegel on nähnyt asiat oikein, on ratkaisevassa määrässä ollut tieteellistä vakaumusta”.

Luonteiden sukulaisuuden laadusta Kaila ei sano sen enempää. Ehkä on lupa ajatella jotain samaa, jonka Th. Rein mainitsee selittääkseen Hegelin järjestelmän vaikutusta Snellmaniin, nimittäin että ”sen itsevaltiaasta luonteesta hän löysi jotain, joka oli hänen oman henkensä sukua”.

Hegelin järjestelmän ehdottomuudessa epäilemättä oli autoritaarista henkeä. Snellmanin luonne oli sukua Hegelille myös siinä, että Snellmanin harrastukset olivat alusta alkaen voittopuolisesti humanistisia. Tullessaan filosofian kandidaatiksi 1831, samana vuonna, jolloin Hegel kuoli, hän oli jo täysin omaksunut Hegelin järjestelmän.

Aikaa myöten hänestä kehittyi tämän järjestelmän luultavasti kaikkein parhaita ulkomaisia tuntijoita. Snellmanin tutustuminen Hegelin järjestelmään oli siinäkin suhteessa perusteellinen, että hän otti itsenäisen kannan sellaisissa kysymyksissä, jotka voitiin tulkita eri tavoin. Vaikka hän oli täysin hegeliläinen, hän ei kuitenkaan seurannut oppimestariaan orjallisesti.

Th. Rein kuvaa sattuvasti Snellmanin suhdetta Hegeliin lausuessaan seuraavat sanat:

Etenkin on Hegelin filosofia, opettaessaan historiassa kauttaaltaan vallitsevasta järjestä, jonka kautta sen jokainen kehityskausi on tarpeellinen ja suhteellisesti oikeutettu, - omansa lohduttamaan ja rohkaisemaan mieliä, joita maailman tapahtumain näennäinen sekasorto huolestuttaa.

Ja varmuus siitä, että järki historiassa pääsee voitolle, ei voi muuta kuin vahvistaa yksilön halua toimien ryhtyä historian kulkuun edistääkseen järkevää ja oikeata; sillä ei mikään niin innostuta toimintaan, kuin menestyksen toivo, samoin kuin ei mikään niin ehkäise toimintaa kuin menestyksen epäileminen.

Hegelin järjestelmä on siten, niin kuin monet esimerkit osoittavat, tullut likeiseen yhteyteen monien käytännöllisten harrastusten kanssa, se on ohjannut puoltajiaan toiminnan maailmaan, eikä ole pidättänyt heitä pelkän teoreettisen mietiskelyn aloilla.”


Tästä on, kuten Rein lopuksi huomauttaa, monia esimerkkejä 1800-luvun poliittisen, kansallisen ja sivistyksellisen toiminnan aloilta. Yksi esimerkki on J. V. Snellman. Hänen toimintansa heijastaa sitä erityistä spekulatiivista hegeliläisyyteen pohjautuvaa vakaumusta, jonka hän on ilmaissut tärkeimmässä filosofisessa teoksessaan ”Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritys”.

Snellman ja hegeliläiset ryhmittymät

Snellman julkaisi Saksassa persoonallisuuden aatetta koskevan tutkimuksen ”Versuch einer spekulativen Entwickelung der Idee der Persönlichkeit“ (Persoonallisuuden idean spekulatiivisen kehittelyn yritys, Tübingen 1841). Snellman otti tässä teoksessa tutkimuksensa kohteeksi kysymyksen maailmanhengen ja ihmishengen persoonallisuudesta ja niiden suhteesta toisiinsa eli, kuten voisimme asian myös ilmaista, kysymyksen jumalan olemuksesta ja sielun kuolemattomuudesta. Tämä oli Hegelin filosofian silloinen ydinkysymys.

Koulukunta oli jakautunut ns. oikeistoon ja ns. vasemmistoon. Äärimmäinen oikeisto kannatti mielipiteitä, jotka tulivat lähelle perinteellisiä uskonnollisia käsityksiä. Äärimmäisen vasemmiston kanta oli aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi). Karl Marx (1818 – 1883) kuului tähän vasemmistoon.

Snellman ei hyväksynyt näistä kumpaakaan, ja hän arvosteli myös oikeiston jumaluusopillisia käsityksiä. Hänen oma kantansa, jonka hän kehitteli tiukkaa dialektista menetelmää noudattaen, osoittaa hänen kuuluneen tässä puoluejaossa keskustaan. Hänen kantansa on seuraavan tapainen.

Ääretön persoonallisuus, maailman henki eli jumala, toteuttaa lakkaamatta itseänsä ihmisissä. Maailmanhenki persoonallistuu inhimillisissä hengissä ja on siten joka hetki läsnä oleva ja todellinen. Maailman henki käy ihmisyksilön kokemuksen yli vain siinä mielessä, että se toteutuu useissa eri persoonallisuuksissa.

Maailman henki on ikuinen huolimatta siitä, että ihmiset syntyvät ja kuolevat, sillä se toteuttaa itsensä alati uusissa ihmisissä. ”Sukupolvet vanhenevat ja kuolevat, mutta uusia tulee sijaan ikuisessa vaihtelussa, eikä Absoluuttia koske tomun kuolema ja häviö.”

Yksinkertaistaen voisi asian ilmaista sanomalla, että maailman henki eli jumala on sama kuin inhimilliset henget yhteensä. Tällä on sanottu myös, että sielun kuolemattomuutta ei perinteellisen uskon mielessä ole olemassa. Se mikä sielussa on yleistä, so. tietoisuutta, säilyy maailman hengen osana. Tämä käsitys tulee varsin lähelle Aristoteleen käsitystä sielusta.

Maailman henki, kuten Snellman ja hegeliläiset yleensä sen käsittivät, ei siis ole ihmiselle vieras yleistys. Se on läheistä ja käsitettävää, niin kuin Hegelin filosofia käsitteellisestä esitystavastaan huolimatta enimmäkseen on.

Maailman henki on sitä, mitä meidän oma henkemme ja aikalaistemme henget - henki tällöin tietoisuudeksi ajateltuna - kukin erikseen ja kaikki yhteensä ovat, so. mitä aikanaan Snellman itse ja hänen aikalaisensa J. L. Runeberg, Elias Lönnrot, Zacharias Topelius jne. kukin omalta osaltaan j a kaikki yhteensä olivat.

Snellman ja maailman historia

Maailman historia on maailman hengen, kuten kansakunnan historia on kansakunnan hengen, jatkuvaa selkiytymistä ja itsestään tietoiseksi tulemista. Tämä kehitys on luonnonvoimien kehityksen kaltaista eteenpäin menoa.

Sen vuoksi Snellman, vaikka hän oli kaikessa kurin ja täsmällisyyden ihminen, henkisissä ja hengellisissä asioissa ehdottomasti vastusti kaikkea pakkoa. Hän piti sitä luonnottomana ja vahingollisena. Hänen käsityksensä mukaan kristinusko tosin oli välttämätön, mutta ei pakolla tuotuna.

Kansat, niin kuin Suomen kansa, jotka oli miekalla siihen käännytetty, olivat menettäneet elinvoimaansa, eikä yksikään niistä ollut hänen aikanaan itsenäinen.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi syrjään vetäytyen sivustakatsojana jäädä odottamaan maailmanhengen vaikutusta. Päinvastoin, se että ihminen on persoonallisuus, merkitsee, että hän tietää oman toimintansa siveellistä maailmanjärjestystä toteuttavaksi.

Jos siis hän, Snellman, on tullut varmuuteen siitä, miten suomalainen kansallishenki voi kehittyä täyteen tietoisuuteen itsestään, niin hän, vaatiessaan muilta ihmisiltä käsityksensä mukaisia uhrauksia, vain vaikuttaa historian kulkuun ja tapahtumiin juuri sillä tavoin, kuin maailmanhenki tässä kansakunnassa toteuttaa itseään.

Jokainen inhimillinen aatteellinen persoonallisuus on tässä mielessä maailmanhengen vaikutuksen välikappale. Tätä on jokainen tehtävästään tietoinen ihminen, Snellman, Runeberg, jne., ja tämä osa on itse kunkin siveellinen velvollisuus.

Snellman ja kansallishenki

Snellmanin käsityksen mukaan kansallishenki ja isänmaallisuus liittyvät välittömästi toisiinsa:

”Isänmaallisuus, jonka tulisi olla kansallishengen pohja ja perustus, edellyttää siis jo kehittynyttä kansallishenkeä, tiettyä kansakunnalle ominaista yleisen inhimillisen sivistyksen muotoa. Voimme siten tehdä vain johtopäätöksen, että kansallishenki on jatkuva kehitystapahtuma, jonka alku palautuu ajassa taaksepäin kansakunnan alkuun ja joka häviää isänmaallisuuden kadotessa.”

Isänmaallisuuteen kuuluu kansakunnan yksilöiden luontainen rakkaus kaikkeen siihen, joka on heidän esi-isiensä perintöä ja on heidän ajallisen ja henkisen olemassaolonsa edellytys, esi-isien kieli, isien maa, isänmaalliset tavat, lait ja laitokset.

Hegelin filosofiassa ei kansallishengellä ole samaa asemaa kuin Snellmanin ajatuksissa. Hegel oli suuremmassa määrin yleismaailmallinen. Hänellä ei ole mitään erityistä myötätuntoa pieniä kansoja kohtaan. Näissä asioissa Snellman kulki omia teitään.

Snellman ja kieli

Kielelle Hegel antoi huomattavan merkityksen. Kieli on hengen tärkeä ilmenemismuoto.

”Kansan luomuksena kieli on hengen aatteellista olemassaoloa. Siinä henki ilmaisee itsensä, sen, mitä se olemuksessaan ja todellisesti on. … Kieli on yleistä, sinänsä tunnustettua, jokaisen tietoisuudessa vastakaiun antavaa; jokainen puhuva tietoisuus tulee sen kautta välittömästi toiseksi tietoisuudeksi.”

Snellmanin käsitys, että kansakunnalla tuli olla omakielinen sivistyneistö, ja hänen vaatimuksensa, että sivistyneistön tuli vaihtaa ruotsin kieli suomen kieleen, pohjautui periaatteelliselta puoleltansa tähän vakaumukseen kielen keskeisestä merkityksestä kansakunnan hengen ilmaisijana. Lisäksi epäilemättä tulivat monet muut syyt, kuten Snellmanin käsitys silloisen aseman välittömistä vaaroista ja se yleinen merkitys, joka yhteisellä kielellä kansakunnalle on.

Arvioidessamme omasta näkökulmastamme Hegelin ajattelua meidän on nähtävä siinä, paitsi eräs vaihe filosofian historiassa, samalla myös se ajatusmaailma, joka on ollut Snellmanin elämäntyön teoreettisena pohjana.

Onko todellisuus sama kuin ajattelu?

Kaikista filosofisista suunnista henkinen todellisuuskäsitys (idealismi) on omana aikanamme kaikkein vähiten suosittu. Sen perusopit ovat virheellisiä, katsottiin tieteellisen tutkimuksen tai minkä muun inhimillisen harrastuksen näkökulmasta tahansa.

Henkinen todellisuuskäsitys (idealismi) sellaisena, jona Hegel ja Snellman sitä harrastivat, ei ollut vain eräiden oppien totena pitämistä, eli ajattelemista, että todellisuus on samaa kuin ajatteleminen tai että maailmanhenki on kaiken käsittävä tms.

Se oli samalla aatteellisuutta, uskoa siihen, että ajatukset ovat voimia, joilla on keskeinen merkitys maailmanhistoriassa. Että ajatukset ja aatteet vaikuttavat maailman menoon ja että ne siinä mielessä ovat todellisia, sitä emme voi kieltää, oli todellisuuskäsityksemme mikä tahansa.

Mikään filosofia Hegelin jälkeen ei ole samalla tavoin keskittynyt rakenteellisten aatteellisten ongelmien pohtimiseen.

Kokeelliseen tutkimukseen (empirismiin) perustuva ajattelu saattaa jättää aatteellisen ohjauksen uskonnon, politiikan tai kirjallisuuden asiaksi. Hegel katsoi, että filosofi oli näitä kaikkia korkeampi.

Filosofin tuli antaa historialle oikea, tulevaisuuteen ulottuva tulkinta edellyttäen vain, että historia on järjen toteutumista, minkä Hegel katsoi filosofian jo todistaneen. Tässä tehtävässä meidän tulee, kuten Hegel sanoi, ”ottaa historia sellaisena kuin se on: meidän täytyy menetellä historiallisesti, empiirisesti. Mm. meidän ei pidä antaa ammattihistorioitsijain johtaa itseämme harhaan.”

Hegel ei tällä kuitenkaan tarkoittanut, että olisi hyve olla välittämättä siitä, mitä historioitsija on lähteiden perusteella todennut. Hän tarkoitti, että meidän tulee ottaa huomioon, ei vain historian yksityisseikat, joita tutkija selvittelee, vaan historiallisen kokemuksen koko kokonaisuus ja koettaa löytää sen selittäviä ja samalla sen ylittäviä spekulatiivisia periaatteita.
Nykyajan materialismista

Päättäjäisesitelmä Suomen Tiedeseuran vuosijuhlassa 29.4.1871: Nykyajan naterialismista

Tässä esitelmässä Snellman osoittaa, että hän tuntee huomattavan paljon oman aikansa luonnontieteitä ja jopa pitää niitä suuressa arvossa päinvastoin kuin Ilkka Niiniluoto artikkelissaan Historia sivistysprosessina (Kanava 8/2006) väittää.

Snellman esittelee luonnontieteiden saavutuksia ja tuntee siihen nojaavat ajattelijat kuten Jakob Moleschottin, Carl Vogtin, Carl Bernhard von Cottan, Emil Dubois-Reymondin ja Rudolf Virchoffin. Erityismaininnan saa Ludvig Büchnerin vuonna 1855 julkaisema ”Kraft und Stoff” (=Voima ja aine, on suomennettu, katso alempaa).

Snellman selostaa Ludvig Büchnerin (Voima ja aine: luonnollisen järjestyksen mukaisen eli niin sanotun ”materialistisen” maailmankatsomuksen perusteita / Ludvig Büchner, Fitchburg, Mass : Amerikan suomalainen sos. kustannusyhtiö, 1884.) ajatusten ydintä seuraavasti:

”Maailma koostuu aineesta ja voimasta, jotka ovat erottamattomasti toisiinsa liittyneinä; kumpaakaan ei voi olla ilman toista. Mutta aine on häviämätön. Rauta-atomi voi käydä läpi mitä muutoksia tahansa, mutta se on aina olemassa ja se voidaan kaikissa koostumuksissaan palauttaa metalliseen muotoon. Mutta sillä, millä ei ole loppua, ei voi olla myöskään alkua: Materia on siis ikuista. Sama pätee myös voimaan, koska materia ei ole olemassa ilman sitä. Raudanpalaa voitaisiin paloitella loputtomiin, jollei koheesiovoima pitäisi sitä koossa. Vasta uusin tutkimus on havainnut tämän voiman häviämättömyyden – siis mainitussa voimien vaihdoksessa, joka osoittaa, että sama määrätty voima siirtyy olomuodosta toiseen.”

Kuten sen monet sen ajan suomalaisista aatelisista, Snellman tuntee hyvin myös ranskalaisen valistusajattelun, kuten alempana osoitetaan. Snellman on kuitenkin valistusajattelijoiden, ”pahojen positivistien” ja materialistien jyrkkä vastustaja.

Materialisteista Snellman sanoo seuraavaa

”Mutta kun näiden mielipiteiden kannattajat nyt väittävät, ettei maailmassa ole olemassa muuta kuin materiaa ja voimaa, niin tullaan ilman muuta siihen johtopäätökseen, että se mitä muut ihmiset kutsuvat hengeksi tai henkisiksi ilmiöiksi, siis ajattelu ja tahto, oikea maan päällä, ja maailmanhistorian eivät itse asiassa ole muuta kuin materiasta ja voimasta koostuvan luonnonprosessin ilmiöitä.

Tämä on vanha ja tunnettu käsitys, jota kutsutaan materialismiksi. Sen nykyiset edustajat katsovat kuitenkin olevansa paljon edeltäjiensä yläpuolella luonnontieteissä viime aikoina tapahtuneen ihmeteltävän edistymisen ansiosta.”

Myös Ilkka Niiniluoto ymmärtää väärin peruskäsitteet

Snellman ei ymmärrä, että peruskäsitteet kuten aine ja voima opitaan ja määritellään hyvin monilla eri tavoilla. Joitakin käsitteitä lapsi oppii osoittamalla, joitakin voidaan määritellä entisten käsitteiden avulla (suorasti), erityisesti eräät fysiikan peruskäsitteet määritellään epäsuorasti (implisiittisesti) peruslauseilla joissa nämä käsitteet esiintyvät.

Mielestäni peruslauseita ei pitäisi kutsua aksioomiksi vaan peruslauseiksi.

Myös Ilkka Niiniluoto käyttää virheellisesti sanaa ”aksiooma” em. kirjassa Nykyajan etiikka.

Minun mielestäni David Hilbert (1862 – 1943) ja Rolf Nevanlinna (1895 – 1980) käsittivät peruslauseiden aseman epäsuorina määritelminä oikein. Yleensä nykyiset tietosanakirjat ja nettiväittelijät käsittävät sanan ”aksiooma” merkityksen niin pahasti väärin, että näiden kirjoittajien kanssa on turha yrittää edes väitellä.

En ryhdy tässä selostamaan kaikkia tapoja määritellä tai oppia käsitteitä, koska näitä tapoja on melko suuri joukko. Tässä kohden on valitettavasti todettava, että melkein kaikki ihmiset käsittävät käsitteistön luonteen väärin.

Ei siis ole ihme, että Snellman päätyy lauseeseen:

”Niin idealistinen on koko luonto, ettemme havaitse siinä muita kuin yleiskäsitteitä.”

Kun nykyaikaista logiikkaa ei Snellmanin aikaan ollut olemassakaan, häntä on vaikea tuomita tästä sekaannuksesta. Mutta mitä on sanottava suomalaisesta dosentti S. Albert Kivisestä alias Seppo Kivisestä, joka on sekoillut tässä asiassa milloin mihinkin suuntaan?

Materialismin Snellman ”kumoaa” hyvin lyhyesti

”Mutta päämäärä, luonnossa ilmenevän järjen käsittäminen – eräs suurimmista luonnontutkijoista on kutsunut sitä luonnossa ilmeneväksi hengeksi – tämä tutkimuksen päämäärä säilyy yhä järkkymättömänä. Se, että asia on näin, sisältää materialismin varmimman kumoamisen.”

”Aika ja tilanne eivät salli esittää tässä, mitä moderni materialismi voisi esittää sen väitteensä tueksi, että ajattelu ja tahtominen olisivat ihmisen ruumiissa, aivoissa esiintyvä luonnonprosessi.”

”Se, että ihmisen elimistö on yksilön kaiken henkisen toiminnan väline, ei tarvitse mitään mikroskooppista todistelua. Mutta siitä ei tietenkään seuraa, että tämä toiminta olisi voimasta ja materiasta muodostuva luonnonprosessi.

Se edellä mainittu seikka, etteivät ainoastaan voima ja materia ole yleiskäsitteitä, vaan että kaikki ihmisen tieto luonnosta ylipäätään on tietoa siitä, mikä luonnonilmiöissä on yleistä, ja mikä sellaisenaan ei milloinkaan ole aistillisen havainnon kohde, samoin kuin toisaalta se, että jokainen ihmistyö, jokainen ihmisen teko sisältää tarkoituksen, joka ei kuulu luonnonjärjestykseen – tämä päinvastoin osoittaa, että niin tieto kuin tahtokin ovat luonnonjärjestyksen ulkopuolella, niin orgaanisen kuin epäorgaanisenkin järjestyksen.”

Sitten Snellman muistuttaa, että luonnossa ei ole muuttuvuutta, mutta ihmisten maailmassa tapahtuu muutosta, edistystä. Luonnosta Snellman ei löydä mitään siveellistä, oikean ideaa.

”Luonnonjärjestyksessä ei ole mitään oikeaa ja väärää.”

Snellmanin mielestä luonnontutkija ei voi

”tyytyä siihen käsitykseen, että ”hänen yhtä rikkaan kuin taidokkaan luonnonmaailman olemassaolon merkitys olisi vain siinä, että se tarjoaa toiminnan välineitä kaikenlaisiin hankkeisiin tällä avaruudenmurusella, jota kutsumme maaksi, ja joka jo kauan sitten menetti aiemmin luuilotellun asemansa maailman rakenteen keskipisteenä.”

Sosialismi

Morgonbladet 187 ja 189, 14 ja 16.8 1878

Outoja hegeliläisiä

Sosialismia Snellman piti sosialistijohtajien keinona rahastaa omistamattomia ihmisiä.

On hyvin kummallista, että muinaiset taistolaiset ryhtyivät 1970 – luvulla nostamaan esiin tätä taantumusmiestä, J. V. Snellmania. En suoralta kädeltä keksi asiaan muuta selitystä kuin sen, että Karl Marx, Friedrich Engels ja Vladimir Lenin olivat vasemmistohegeliläisiä.

J. V. Stalin ei paljon piitannut Hegelistä, hän oli saanut oppinsa nuorisojengeistä, pappisseminaarista, sosialisoimalla eli ryöstättämällä Georgian pankkeja jne.

Stalinin kuoltua Hegel nousi Neuvostoliitossa yllättävän suureen arvoon, kun tehtiin ”paluuta Leniniin”.

Jos sosialistinen liike olisi valinnut loogisen empirismin hegeliläisyyden sijasta, maailma saattaisi näyttää toiselta. Tällainen valinta ei ehkä olisi myöhäistä edes nyt.

Virheellisiä esimerkkejä

Snellman väittää, että jos työn tulokset jaetaan tasan, ei synny mitään säästöä.

Lisäksi hän väittää, että kun säästöä ei synny, kasvavaa väestöä ei voida ruokkia saati tyydyttää nousevan sivistyksen tuomia uusia tarpeita.

Myöhemmin hän korjaa, että ainoana kapitalistina valtio voi luoda pääomia. Sitten hän väittää, että jos pääoman kasvu on sama kuin nykyään, työläisten osuus ei voi kasvaa nykyisestä.

Snellman täydentää, että jos työläisille jaettaisiin se, mitä kapitalistit kuluttavat ylimääräistä, työläiset saisivat nykyistä enemmän.

Tässä Snellman esittää esimerkin, että jos Rothschildien varat jaettaisiin kaikille saksalaisille, he saisivat kukin vain yhden dollarin.

Vanhaa darvinismia

Tässä kohden Snellman ottaa mukaan Charles Darwinin. Darwinin ”Lajien synty” ("On the Origin of Species") ilmestyi 1859.

Snellman viittaa darwinilaiseen yhteiskuntatieteilijään, jonka mukaan se, että olemassaolon taistelussa vahvempi syrjäyttää heikoimman, on luonnonlaki.

Snellmanin mielestä köyhäläisyys on pikemmin lisääntymään kuin vähentymään päin. Snellman ei liioin muistele Suomen historian suurinta kansanmurhaa, johon hän itse osallistui jarruttamalla valtionvelan ottamista nälänhädän torjumiseksi.

Ranskan vallankumouksen hirveydet

Sitten Snellman ryhtyy kuvailemaan Ranskan vallankumouksen kauhuja ikään kuin Ranskan vallankumous olisi ollut sosialistinen vallankumous. Snellman kehuu kirjoittajaa, joka pitää Venäjän maaorjien vapauttamista hyvin hoidettuna.

Snellman lisää tähän suomalaisten lahjoitustalonpoikien vapauttamisen.

Kestit, mäkitupalaiset ja torpparit Snellman unohtaa kokonaan, puhumattakaan loisista.

Tässä yhteydessä Snellman antaa hyvän vihjeen myöhempiä aikoja varten: kun maa on jaettu pienviljelijöille, he eivät enää äänestä sosialisteja.

Veikko Vennamo ja Urho Kekkonen varmasti tiesivät, ettei pienviljelyksellä ole minkäänlaista tulevaisuutta, mutta siitä huolimatta he asuttivat melko suuren joukon karjalaisia korpeen pientiloille.

Minä olen sitä ikäluokkaa, joka muistaa korpikylien kurjuuden toisen maailmansodan jälkeen. Kuitenkin nämä onnettomat äänestivät enimmäkseen maalaisliittoa (toissijaisesti SKDL:ää), joka oli ison talon isäntien puolue.

Tosin myöhempi kehitys teki melkein kaikista Suomen maanviljelijöistä pienviljelijöitä.

Köyhät taitamattomia ja laiskoja

Sosialistityöläisistä Snellman sanoo, että taitamattomat, laiskan ja huolimattomat työläiset mielellään jakaisivat taitavampien ja kunnollisempien ammattiveljiensä tulot.

Tehtaista Snellman toteaa, että niitä ei voi paloitella kuin maatiloja. Syntyisi valtiokapitalismi.

Joudutaanko sosialisteja lahtaamaan?

Snellman kannattaa olojen parantamista siitä syystä, että siten voidaan torjua sosialismin uhka. Snellman suhtautuu hyvin karsaasti sosialistien oikeuteen nauttia ”rajoittamatonta kiihotusoikeutta”. Tässä kohden Snellman arvostelee jopa liberaaleja liiasta sallivuudesta.

Snellman pelkää, että sosialistit joudutaan hävittämään avoimessa sodassa. Snellman kannattaa sellaisia kansalaisoikeuksia rajoittavia lakeja, jotka estävät sosialistien valtaannousun.

Älä viitsi valehdella!

Kirjoittaja: Markalla monta isää 12.5.2006

Suomen markka syntyi sattumalta

http://www.mainio.net/article.asp?path=1;1132;1135;501 21;40985

On huhuttu, että sen isä olisi ollut Johan Wilhelm Snellman. Perusteellisemmat isyystutkimukset ovat osoittaneet, että valtiovaraintoimituskunnan päälliköllä Fabian Langenskiöldillä oli markan synnyssä osansa. Hän saikin kutsumanimen markgreve (markkakreivi). Tietysti on haluttu kuvitella, että suomalaisuusaatteellakin olisi ollut markan synnyssä osansa.

Markka kuitenkin syntyi oikeastaan siksi, että Venäjän rupla oli köyhälle Suomelle liian iso raha. Iso se oli Venäjällekin, sen arvon pienentämistä neljänteen osaan, Ranskan frangin suuruiseksi, oli suunniteltu jo 1800-luvun puolivälissä.

http://www.lalli.fi/lalpahaku.asp?fmita=uutinen4&kohde= 886

Suomen markka luotiin Parolannummella eräänä 1860-luvun pölyisenä kesänä. Uuden rahayksikön käyttöönoton oli valmistellut Fabian Langenskiöld.

Asian poliittisen esittelyn Venäjän keisarille hoiti itse J.V. Snellman. Jos oikein muistan, oli jutun juonena se, että keisarin päätöksellä Suomessa voitiin käyttää kahta valuuttaa: markkaa ja ruplaa. Tosiasiassa suomalaiset alkoivat käyttää markkaa.

Markan historia Suomen Pankin mukaan

Suomi sai nauttia vakaista rahaoloista vain viitisentoista vuotta vuoden 1840 raharealisaation jälkeen. Suomen rahaoloja järisytti uudelleen Krimin sota, jota käytiin Venäjän ja Turkin välillä vuosina 1854–1856. Iso-Britannia, Ranska ja Sardinia sotivat Turkin liittolaisina Venäjää vastaan.

Tämän sodan aikana englantilais-ranskalainen laivasto kävi tuhoamassa linnoituksia myös Suomen rannikolla ns. Oolannin sodassa ja pommitti Viaporia Helsingin edustalla.

Sodan takia ruplien lunastaminen hopealla lopetettiin sekä Venäjällä että Suomessa. Ruplan arvo alkoi heiketä ja hopearahat hävisivät liikkeestä.

Rahan arvon heikkeneminen sekä siitä seurannut hopeisen vaihtorahan häviäminen liikkeestä aiheutti vaikeuksia koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Tällöin Suomessa nostettiin useammallakin taholla esiin kysymys paluusta hopeakantaan. Tähän ei vielä suostuttu, mutta Aleksanteri II antoi 4.4.1860 julistuksen, jolla Suomi sai oman rahayksikön.

Sen mukaan Suomen markka oli arvoltaan ruplan neljäsosa. Koska myös venäläinen paperiraha jäi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa, markan arvo heilahteli vielä ruplan mukana.

Markan saamisessa keskeisin virkamies ei vielä ollut Snellman, vaan silloinen valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Fabian Langenskiöld. J.V. Snellman oli kylläkin jäsenenä asiaa käsitelleessä komiteassa. Senaatissa Langenskiöld hankki Suomelle oman rahayksikön ja työskenteli hopeakannan palauttamiseksi. Työ kuitenkin keskeytyi Langenskiöldin kuolemaan vuonna 1863.

Snellmanista tuli Langenskiöldin kuoleman jälkeen valtiovaraintoimituskunnan päällikkö. Periaatepäätös hopeakannan toteuttamisesta oli saatu Pietarista vuonna 1862. Tarvittavan hopean hankkimiseksi Suomi otti M.A. Rothschildin pankkiiriliikkeeltä Frankfurtista suuren lainan.

Laina jouduttiin kuitenkin käyttämään viljantuonnin rahoitukseen, joten hopeakantaan pääsy viivästyi. J.V. Snellman jatkoi kadon keskelläkin ponnistuksia markan sitomiseksi hopeaan.

Niinpä 4. marraskuuta 1865 Aleksanteri II antoi asetuksen, jonka mukaan vain hopearaha (markka ja rupla) olivat laillisia maksuvälineitä Suomessa.

Markka voitiin näin irrottaa epävakaasta seteliruplasta. Suomi oli näin palannut hopeakantaan ja saanut oman, kansallisen rahajärjestelmän.

Tähän voisi lisätä omana kommenttina, että jo siihen aikaan tiedettiin rahayksikön sitominen jalometalleihin menetelmäksi, josta kaikkialla jouduttaisiin luopumaan. Jalometallien tuotantokustannukset olivat ja ovat edelleen liian korkeat jotta niistä kannattaisi tehdä kolikoita.

Snellmanin oma raha-asiain hoito

Kun 24-osaiseen Snellmanin koottuihin teoksiin on laitettu mukaan jopa kaikki tallessa olevat kirjeetkin, niistä löytyy tietoa siitä, miten Snellman hoiti omia yksityisiä raha-asioita.

Hänellä oli velkoja, joita hän ei pystynyt maksamaan ajoissa, ja hän joutui ottamaan uutta velkaa entisen maksamiseen. Miten mahtavat nykyisen valtiovarainministerin asiat olla?

Kuinka paljon Suomen köyhälistö joutui maksamaan Snellmanin koottujen teosten suomeksi toimittamisesta?

Vaikka olen toiminut kustannusyhtiön toimitusjohtajana, kustannusyhtiön hallituksen puheenjohtajana ja varsin äskettäin Julian Bagginin teoksen Ateismi Lyhyt johdanto (tilaukset Internetistä sivustolta http://www.vapaa-ajattelijakustannus.fi/tilaus.htm) toimittajana ja eräiden osien suomentajana ja vaikka olen toiminut mm. vakuutusmatemaatikkona, en pysty laskemaan, kuinka paljon Snellmanin koottujen teosten kääntäminen ja kirjamuotoon saattaminen on maksanut.

Mainittakoon, ettei Suomen oikean kansallisfilosofin Eino Kailan koottuja teoksia ei ole koskaan ilmestynyt. Mikäli Eino Kailan kootut teokset joskus toimitetaan, ne pitäisi kääntää myös englanniksi ja laittaa Internetiin.

Snellmanin kootut teokset ovat Internetissä huonossa muodossa

Snellmanin kootut teokset ovat Internetissä osoitteessa http://www.snellman200.fi/kootut_teokset/fi.jsp, mutta ne on laitettu sinne tahallisesti sellaisessa pdf - muodossa, että hakukone löytää vain otsikot.

Ilmeisesti teoksia kirjamuodossa myyvä Edita haluaa tukea paperiteollisuutta ja vaikeuttaa kirjastojen ja yksityisten ihmisten tilaongelmia ja siinä sivussa nostaa huoneistojen hintaa.

Toisaalta tällä tavalla voidaan estää muita kuin Snellman – guruja löytämästä Snellmanin heikkouksia ja hirmutöitä.

Lopuksi en voi muuta kuin todeta, että jos nälänhätä pannaan edes pääsääntöisesti Snellmanin syyksi, hän suhteessa väkilukuun ylittää kansanmurhaajana Stalinin Hitleristä puhumattakaan.

Maailmanennätys kuuluu siis Suomeen.

Juutalaisten alkuperästä

Erkki Hartikainen 2006-08-04

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole missään tapauksessa loukata juutalaisia. Uskonnoltaan juutalaiset ovat kokeneet kovia viimeisten parin tuhannen vuoden aikana ja selviytyneet.

Erilaisten juutalaisten historia viimeisten parin tuhannen vuoden ajalta tunnetaan kohtuullisen hyvin. Kun mennään kauemmaksi menneisyyteen, mukaan tulevat muinaisen Lähi-idän kansantarut, jotka esiintyvät hyvin samanlaisina monilla Lähi-idän kansoilla.

Mm. edesmennyt suomalainen professori Armas Salonen on kirjoissaan selvitellyt juutalaisten tarujen alkuperää. Monet kertomukset ovat sumerilaista, egyptiläistä tai muuta itämaista alkuperää.

John M. Allegro kuului ainoana uskonnottomana Qumranin tekstejä tutkineeseen työryhmään. Hänet erotettiin siitä. Jonkinlaisena vasteena saamaansa kohteluun ja selvitystyön hitauteen hän kirjoitti joukon kirjoja. Eräs niistä, The Chosen People (Valittu kansa), Doubleday, New York, 1971, käsittelee juutalaisten historiaa.

Tässä kirjassaan Allegro toteaa, että juutalaisten historia alkaa suunnilleen kuninkaiden ajasta. Sitä aikaisempi historia on vielä vahvemmin sepitetty (pääasiassa Babyloniassa) uskonnollisia tarpeita varten.

Allegro kirjoitti paljon luonnon huumeiden vaikutuksesta vanhoihin uskontoihin. Punainen kärpässieni (amanita muscara) on tunnettu muinaisena huumeena ja lienee ollut shamaanien käytössä. Jotkut punaisen kärpässienen myrkyt ovat harhanäkyjä aiheuttavaa muscimolia vaarallisempia.

Myrkyt ovat vesiliukoisia, ja ne saavat melkein kaikki pois keittämällä, mutta huumaava vaikutus häviää samalla. Viime aikoina Allegron esittämät käsitykset ovat alkaneet uudestaan kiinnostaa ihmisiä.

Eräissä amerikkalaisissa teksteissä väitetään mm, että suomalaiset popsivat punaisia kärpässieniä tullakseen juovuksiin.

Allegron mukaan juutalaisia on tosin pitkään ollut Egyptissä, mutta taru erämaavaelluksesta luvattuun maahan sepitettiin papiston Babylonian vankeuden aikoihin. Mooseksen kirjat kirjoitettiin sen jälkeen.

Seuraavassa on esitetty lyhyesti eräitä juutalaisten varhaishistorian kohtia.

Nykyinen Palestiina tunnettiin aikoinaan Kanaanin maana, jota kansoittivat Arabian niemimaalta ja Mesopotamiasta saapuneet heimot. He elivät hyvin monena pienenä yhteisönä. He olivat moniin aikalaisiinsa verrattuna edistyneitä ihmisiä.

Paljon myöhemmin roomalaiset alkoivat kutsua maata Palestiinaksi. Tämä sana tulee heimosta nimeltä filistealaiset, jotka saapuivat maahan noin 1300 eaa. Filistealaiset eivät koskaan lähteneet maasta pois, ja he vaikuttivat sen historiaan merkittävästi.

Israelilaiset saapuivat maahan noin 1200 eaa. He valloittivat osia maasta, pääasiassa vuorilta. Myöhemmin tätä aluetta kutsuttiin Juudeaksi ja Samariaksi. Israelilaiset elivät yhdessä kanaanilaisten kanssa ja avioliitot heimojen välillä olivat yleisiä. Koska kanaanilaiset olivat monessa suhteessa israelilaisia edistyneempiä, israelilaiset oppivat kanaanilaisilta paljon uutta.

Tarun mukaan israelilaiset perustivat ensimmäisen kuningaskunnan Saulin johdolla. Myöhempiä kuninkaita olivat David ja Salomon. Kuningaskunta oli monikansallinen ja moniuskontoinen. Siihen kuului mm. kanaanilaisia, israelilaisia ja filistealaisia. Monia jumalia palvottiin, mm. vuorenjumala Jahvea. Kuningaskunta ei ollut koko aikaa itsenäinen vaan kuului eri aikoina mm. Egyptiin, Syyriaan ja Assyriaan.

Kuningas Salomonin jälkeen kuningaskunta hajosi kahteen osaan, pohjoiseen Israeliin ja eteläiseen Juudeaan vuonna 925 eaa.

Assyrialaisten vallattua Israelin vuonna 772 eaa., pakeni suuri osa juutalaisesta väestöstä Juudeaan.

Vuonna 625 eaa. kuningas Joosian onnistui vapauttaa maansa, mutta vuonna 609 eaa. Juudea joutui puolestaan egyptiläisten valtaan.

Vuonna 597 eaa. Babylonian kuningas Nebukadressar II ajoi egyptiläiset pois ja otti vastaan uskollisuudenvalan alistamaltaan Juudean kuninkaalta, joka kuitenkin pian liittoutui egyptiläisten kanssa.

Babylonialaiset palasivat, hävittivät Jerusalemin vuonna 586 eaa. ja veivät kuningasperheen ja osan johtavista väestöryhmistä maanpakoon Babyloniaan. Karkotetut juutalaiset kokosivat yhteen uskonnollis-kulttuurisen kansanperinteensä, josta muodostui myöhemmin heprealainen Raamattu. Mooseksen kirjat saivat lopullisen muotonsa n. 450–400 eaa.

Kun vuonna 539 eaa. Persia valloitti Babylonian, saivat sikäläiset juutalaiset palata maanpaosta. Maanpaosta palanneiden ja Juudeaan jääneiden kesken oli erimielisyyttä muun muassa temppelin rakentamisesta.

On arvioitu, että juuri maanpakolaiset, jotka olivat korkeammalla sivistyksellisellä ja aineellisella tasolla kuin talonpoikaisväestöksi jäänyt paikallinen juutalaisväestö, pääsivät hallitsemaan asemaan, ja tuon sivistyneistön tuoma aramea syrjäytti heprean kieltä kansan puhekielenä. Temppelin rakennustyöt saatiin päätökseen vuonna 515 eaa., ja juutalainen yhteisö muodostui pappisvallaksi, jossa sekä uskonnollisena että poliittisena johtajana toimi ylipappi. 400-luvulla Persiasta lähetettiin tarujen mukaan ainakin kaksi juutalaista käskynhaltijaa Esra ja Nehemia.

300-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri valloitti myös Palestiinan, ja hänen kuoltuaan valloitetut alueet jakaantuivat useaksi hellenistiseksi kuningaskunnaksi, joista kaksi piti vuorollaan Palestiinaa valtansa alla. Vuosien 323–198 eaa. Palestiinan alue kuului Ptolemaiosten valtakuntaan, jonka hallinnollinen keskus sijaitsi Egyptissä. 200-luvulla eaa. seleukidit valloittivat Palestiinan osaksi valtakuntaansa, jonka keskuspaikkana oli Antiokia ja Seleukia.

Kreikkalaisia asettui asumaan maahan, ja he vaikuttivat sen kulttuuriin, uskontoihin ja yhteiskuntaan. Kreikan kielestä tuli yläluokan kieli, mutta osa ihmisistä puhui aramean kieltä. Aramea on arabian kielen sukua. Eri arameankielen murteita puhuttiin paikoissa, jotka nyt tunnetaan Syyriana, Libanonina ja Palestiinana.

Hellenismin ja juutalaisuuden yhteentörmäys aiheutti voimakkaita ristiriitoja, ja tämä johti makkabealaisen eli hasmonealaisen pappissuvun johtamaan kapinaan. Rooman tuella 140-luvulla eaa. juutalaisvaltio itsenäistyi, ja useita vuosikymmeniä seleukideja vastaan kestäneen taistelun seurauksena juutalaiset saivat lopulta poliittisen vallan koko Palestiinassa. Valtakunta oli yhtä suuri kuin Daavidin valtakunta aikoinaan.

Roomalaiset valloittivat Kanaanin maan vuonna 63 eaa. He nimittivät aluetta Palestiinaksi, joka jakautui maakuntiin Juudea, Samaria, Galilea, jne. Roomalaishallinnon aikana puhuttiin yhä kreikkaa ja arameaa. Hepreaa, joka oli kanaanin kielen murre, käyttivät pääasiassa kirjurit, mutta eivät israelilaiset, kanaanilaiset eivätkä filistealaiset.

Tällä aikakaudella juutalaiset olivat jakautuneet neljään suuntaukseen, jotka olivat farisealaiset, saddukeukset, essealaiset ja selootit.

Israelin kuningaskunta oli olemassa noin parisataa vuotta ja Juudean kuningaskunta noin kolmesataa vuotta.

Joskus keskiajan alkuvaiheilla Itä-Euroopan eteläisillä aroilla majailevan turkkilaisperäisen kasaarien kansan ylimmät yhteiskuntaryhmät tiettävästi kääntyivät juutalaisuuteen.

Juutalaiset, jotka muuttivat Israeliin vuonna 1948, olivat pääasiassa aškenaasijuutalaisia. Nykyään on joko aškenaasijuutalaisia tai sefardijuutalaisia. Aškenaasijuutalaiset eivät ole seemiläistä vaan lähinnä turkkilaista alkuperää. Heidän esi-isänsä eivät ole koskaan asuneet Palestiinassa. Sefardijuutalaiset, joita elää muslimimaissa, ovat pääasiassa seemiläisiä ja heidän esi-isillään on yhteys Palestiinaan. Lisäksi on mm. berbereitä, jotka ovat kääntyneet juutalaisiksi. He eivät ole seemiläisiä. Myös lukuisia muita pienryhmiä on olemassa.

Arabeiksi itseään kutsuvat palestiinalaiset ovat monien kansojen ja rotujen jälkeläisiä. Enemmistö heistä kääntyi muslimeiksi arabien valloitettua maan 700- luvulla.

Wittgensteinin Tractatus kirjoitetaan uudestaan, uudelleenkirjoitus meneillään

Erkki Hartikainen 1.8..2006

Jotta looginen empirismi tulisi kansainvälisesti tunnetuksi, olen päättänyt kirjoittaa uusiksi Ludvig Wittgensteinin teoksen Tractatus Logico-Philosophicus. Se löytyy Internetistä useistakin osoitteista, esimerkiksi http://www.voidspace.org.uk/psychology/wittgenstein/tractatus.shtml

Osaan saksaa, mutta kirjoitan korjatun teoksen suomeksi ja englanniksi. Ensimmäinen jakso julkaistaan Jumalaton lehdessä kaksikielisenä ja Suomen Ateistiyhdistyksen englanninkielisillä sivuilla englanniksi.

Mitkään Wittgensteinin tekijänoikeudet eivät sido minua, koska teos on Erkki Hartikainen: Tractatus Logico-Philosophicus. Tämä teos käsittelee täsmälleen samat asiat kuin Wittgensteinin Tractatus mutta nykyisen loogisen empirismin mukaisesti. Erot alkuperäisen teoksen ja uuden teoksen välillä ovat todella suuret.

Ensimmäinen osa uudesta Tractatucsesta tulee toivottavasti tähän lehteen myöhemmin elokuussa.

Filosofia – kaikkien tieteiden äiti ja hampaaton isoäiti

Erkki Hartikainen 1.8.2006

Tässä arvostellaan Georg Henrik von Wrightiä. Sintosta arvostellaan vain von Wrightin mainostamisesta

Yllä olevalla otsikolla teoreettisen filosofian professori Helsingin yliopistossa, Matti Sintonen, kirjoittaa lisää filosofian historiaa Tieteessä tapahtuu- lehdessä 2/2006.

Jos ollaan oikein tarkkoja, kirjoituksesta ei löydy Sintosen omia mielipiteitä. Jos kirjoitusta tulkitaan Sintosen mainitseman Jürgen Habermasin intressikäsityksen pohjalta, kirjoituksen ilmeinen intressi on kehua taivaisiin edesmennyt Georg Henrik von Wright.

Pitääkö olla viisas vaan vain tyytyä rakastamaan viisautta?

Sintonen kirjoittaa: Varhainen filosofia oli viisauden rakastamista, mutta myös systemaattista tiedon tavoittelua.

Tähän minun täytyy todeta, että viisauden rakastaminen on hyödytöntä. Paljon viisaampaa on pyrkiä olemaan viisas.

Käsitehirviö ”viisauden rakastaminen” eli filosofia lienee peräisin Pythagoraalta (582 eaa — 496 eaa), jonka mielestä vain jumalat voivat olla viisaita. Pythagoraan mukaan ihmiset voivat olla enintään viisauden ystäviä.

Löytyykö totuus etsimällä vai tarvitaanko tehokkaampia menetelmiä?

Sintonen jatkaa: Sokraattisessa näkemyksessä filosofi oli viisauden rakastaja, totuuden etsijä, uskomusten ja tapojen kyseenalaistaja, ja siten tietämättömyyden (ja pönäköityneen itsetyytyväisyyden) paljastaja pikemminkin kuin Totuuden haltija ja sen jakelija. Filosofi ei ole se joka tietää vaan se joka tietää että ei tiedä.

Mitä tulee totuuden etsimiseen, etsiminen lienee huono menetelmä jonkin väitteen totuuden selvittämiseksi. Mitä tulee tietämättömyyden ylistykseen, siihen ei liene tarvetta. Tietämättömyyttä on ja on aina ollut enemmän kuin tarpeeksi.

Loogisen empirismin kaataminen oli kylmän sodan afääri

Sintonen jatkaa: Mitä sitten on analyyttinen filosofia? Sen ydin on kenties juuri käsiteanalyysi edellä mainitussa mielessä, ja siihen liittyen loogisista ja muista välineistä koostuva kalupakki.

Jaakko Hintikka, jota Sintonen ei mainitse jostain syystä ollenkaan, sanoo dosentti Pertti Lindforsin juhlakirjassa julkaistussa kirjoituksessa, että loogisen empirismin kaataminen oli kylmän sodan afääri (Kirjaa voi Jussi Rastaalta kirjeitse (Bredantie 8 D19, 02700 Kauniainen tai sähköpostilla jussi.rastas@pp1.inet.fi.) Kirjan hinta on 40e.).

Analyyttinen filosofia sai kannattajia jopa hautausmailta

Arthur Pap loi kirjallaan Elements of Analytic Philosophy, New York: Macmillan, 1949, käsitteen ”analyyttinen filosofia”.

Georg Henrik von Wright on kirjeellään tämän kirjoittajalle ilmoittanut, ettei vuoden 1948 filosofikongressissa, jossa loogisen empirismin kannattajat jäivät häviölle, puhuttu mitään analyyttisesta filosofiasta.

Myöhemmin analyyttisen filosofian historiaan on lisätty jopa ennen nimityksen keksimistä kuolleita filosofeja.

Eino Kaila keksi käsitteen looginen empirismi

Eino Kaila mainitaan, mutta ei hänen keksimäänsä käsitettä looginen empirismi. Suomen filosofian professoreiden yleissäännöstä poiketen Matti Sintonen ei edes tuonut artikkelissaan kukkia loogisen empirismin haudalle. Sen sijaan Sintonen puhuu ”loogisesta positivismista”.

Itse asiassa sana ”positivismi” kuvaa huonosti niitäkin, jotka kutsuivat itseään loogisiksi positivisteiksi. Looginen negativismi olisi ollut parempi sana, sillä kuten Sintonen oikein kertoo:

Hans Hahn, Otto Neurath ja Rudolf Carnap, jotka kirjoittivat Wienin piirin ohjelmajulistuksen, olivat vakuuttuneita siitä, että uusi logiikka muuttaa koko siihenastisen kuvan filosofiasta – looginen positivismi on ”filosofia joka tekee lopun kaikista filosofioista”.

Sintonen jatkaa: 1950-luvun loppu oli käännekohta von Wrightin filosofiassa. Siitä alkoi eräänlainen aristotelismin rehabilitointi ja metodologinen dualismi. Ongelmana oli normatiivisuuden, ihmisen ja muiden olentojen hyvän, moraalin ja agenttiuden, ja kaikkia näitä luonnehtivan intentionaalisuuden sijoittaminen luonnontieteen maailmankuvaan. Neurofysiologia ja muut kausaaliset tieteet voivat selittää ruumiinliikkeitä, mutta autonomisen ja vapaan ihmisen teot ja valinnat eivät kuulu luonnon tapahtumien kausaaliseen järjestykseen. Niitä selitetään ja ymmärretään viittaamalla agentin aikomuksiin ja niitä määrääviin haluihin ja uskomuksiin. Tekoja viime kädessä määrääviin seikkoihin kuuluvat myös yhteiskunnan normatiivisen paineen vaikutuksesta sisäistetyt käytänteet ja velvollisuudet.

Tässä Sintonen kyllä toistaa aivan oikein von Wrightin käsityksiä, mutta koska hän samalla tulee mainostaneeksi niitä, esitän seuraavassa muutamia kommentteja.

Karkeistus kunniaan

Kuten suuri määrä nykyään parjattuja loogisen empirismin edustajia on esittänyt, finalismi, teleologia (oppi esimerkiksi kaikkeuden tms. rakenteen ja järjestyksen tarkoitusperäisyydestä) ja jopa normatiiviset lauseet voidaan palauttaa kausaalisiksi eli syysuhteeseen perustuviksi viesteiksi.

Sellaisenaan ne ovat inhimillisiä karkeistuksia. Karkeistuksen käsitteen on tuonut inhimilliseen ajatteluun ensisijaisesti kosmologian professori Kari Enqvist, joten niitäkin suomalaisia, joita on tosissaan aihetta kehua, löytyy (es gibt, det finns).

Sintonen jatkaa: Von Wright puolusti metodista dualismia, ei siksi että hän ei ottanut luonnontiedettä vakavasti, vaan siksi että Galilein perinne ja tieteen kehitys oli tuottanut joukon ongelmia. Hän päätyi siihen, että ei ole olemassa yhtä ainoaa neutraalia tieteen kieltä.

Onko pienen ryhmän mahdollista puhua puolueetonta kieltä?

Loogisen empirismin vaatimus puolueettomasta tieteen kielestä kuten myös dosentti Pertti Lindforsin vaatimus MISIL (Method of Invariant Scientific Language) – kielestä on normi ja pitkän tähtäyksen tavoite.

Jossain vaiheessa analyyttisen filosofan diletanttiprofessorit unohtivat, että ainakin suppeissa ryhmissä on mahdollista puhua aivan muuta kieltä kuin sitä, mitä ihmiset arkiaskareissaan puhuvat.

Von Wrightin kuten hyvin monien filosofien virhe on ollut se, että käsitteiden merkityksiä on etsitty arkikielestä (von Wrightin kohdalla kenties brittiaristokratian kielestä), tietosanakirjoista ja turhia sivistyssanoja latelevilta professoreilta.

Kaikki puhe on karkeistusta

Sintonen jatkaa: Vastaukset ihmisen tekoja ja toimintaa koskeviin miksi-kysymyksiin eivät ole kausaalisia tarinoita. Selittäminen ja ymmärtäminen eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Teon ymmärtäminen on (osa) sen selittämistä, mutta selittämisen kohteena on nimenomaan teko eikä sarja ruumiinliikkeitä. Galileisen ja aristoteelisen näkökulman sulauttaminen oli von Wrightille ongelma, ja sitä se on monille edelleen. Von Wright aloitti loogis-analyyttisena filosofina, mutta päätyi kantaan jota on kutsuttu analyyttiseksi hermeneutiikaksi.

Ihmisten tekoja ja toimintaa käsittelevät lauseet, myös rehellisten ihmisten omia tekoja käsittelevät väitteet, ovat karkeistuksia. Niiden alapuolelta löytyy (es gibt, det finns) jono tieteitä, joista pohjimmainen on fysiikka.

Tämä ei merkitse sitä, ettei karkeistuksia pitäisi käyttää. Karkeistusten välttäminen on itse asiassa mahdotonta siitä syystä, että kaikki ihmisten käyttämät kokemuslauseet ovat karkeistuksia (esimerkiksi vaativat aina virhetarkasteluja, myös fysiikassa).

Tyttäreni kertoi vajaat kolmekymmentä vuotta sitten vaimolleni, että jänis on puussa. Kyseessä on hyvin alkeellinen lause. Aika oli nyt ja paikka omakotitalon tontilla kasvava omenapuu. Vaimoni sanoi tyttärelleni, että ei se ole jänis vaan orava. Vähän ajan kuluttua tyttäreni mutisi itsekseen: Eipä äiti tuntenut jänistä.

Lauseet ovat viestejä

Finalistinen tai teleologinen (esimerkiksi kaikkeuden rakenteen ja järjestyksen tms. tarkoitusperäisyydestä) selitys on aina karkeistus, joka voidaan periaatteessa palauttaa alempien tasojen selityksiin. Se, ettei sellainen palauttaminen ole ihmiselle käytännössä mahdollista tai edes viisastakaan, on kokonaan eri asia.

Olen toisaalla sanonut, että lauseet ovat viestejä. Tämä on laaja lauseen määritelmäni. Tämän määritelmän etuna on, että se kattaa mielestäni kaiken alkaen viestin fysikaalisista muodoista ja päätyen yhteiskuntafilosofien (esimerkiki Jürgen Habermasin) monenlaisiin luokitteluihin.

Jotkut eläintieteilijät ovat aidosti ihmetelleet sitä, että ihmiset puhuvat toisilleen. Siinähän saattaa siirtyä tietoa kilpailijoille.

Argumentum ad verecundiam

Sintonen lopettaa artikkelinsa seuraavasti: Kun hän 20 vuotta sitten vastaanotti maineikkaan Alexander von Humboldt -palkinnon, Jürgen Habermas otsikoi laudatio-puheensa sanoin ”Zwischen Zwei Traditionen”, kahden perinteen välissä. Viime vuosisadan suurista ajattelijoista von Wright on kuitenkin merkittävin sillanrakentaja. Hän liikkuu yli suuntausten rajojen, mikä selittää osaltaan hänen suunnattoman arvostuksensa filosofisen kartan kaikilla mantereilla.

Tässä toistan sen, mitä olen sanonut jo aikaisemmin: Georg Henrik von Wright oli keskinkertainen filosofi. Kansainvälinen arvostus ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan mikään oikea ihmisen mitta.

Kuten olen toisaalla sanonut, filosofian historian maailmanlaajuinen neljän kopla oli Platon, Aristoteles, Kant ja Hegel. Suomen filosofian neljän kopla on mielestäni Georg Henrik von Wright, Oiva Ketonen, Ilkka Niiniluoto ja Timo Airaksinen. Aion myöhemmin (en siis tässä verkkojulkaisuun numerossa) perinpohjaisesti perustella viimeisimmän neljän koplan.

(Yllä oleva aliotsikko on tarkoitettu huumoriksi. Itsekään en tiedä, mitä se tarkoittaa.)

Silta hyvän ja huonon ajattelun välille

Sillan rakentaminen hyvän ajattelun ja huonon ajattelun välille on huonoa ajattelua. Kompromissi toden ja epätoden välillä on epätosi ja kompromissi hyvän ja pahan välillä on paha.

Tässä näemme, että ”keskustalaisuus” on monissa peruskysymyksissä pahin mahdollinen vaihtoehto. Aion myöhemmin (selitys kuten edellä) perustella myös ns. pragmatismin kehnouden.

Kokonaan eri asia on se, että joudumme jokapäiväisessä elämässä sietämään enimmäkseen huonoa ajattelua.

Oli totuuden määritelmä mikä tahansa, totuuden määritelmään kuuluu tosien lauseiden rajaaminen, ts. kaikki mahdolliset lauseet eivät ole tosia.

Looginen empirismi oli erityisesti Immanuel Kantin ajattelun vastustaja. Loogisen empirismin päänormi on, ettei ole synteettisiä lauseita a priori. Tämä on edelleen osa loogisen empirismin totuuden määritelmää.

Edistysuskolla kaadetaan edistysuskoa

Sintosen väite, että filosofiassa tapahtuu edistystä, on minun mielestäni perusteeton. Tietysti pääasiassa veronmaksajien kustannuksella syntyy koko ajan uutta virheajattelua.

Jopa filosofian perusteiden opetus on Suomessa Eino Kailan ajoista minun mielestäni merkittävästi taantunut, ja näin on käynyt myös muualla muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Tietysti syntyy koko ajan lisää virheajattelun historiaa. Virheajattelu valtaa uusia alueita ja uusia virheajattelun koulukuntia syntyy koko ajan lisää.

Toiset filosofit selittävät toisten filosofien ajattelua, ja näin syntyy niin paljon tekstiä, ettei virheajattelun kokonaisuudesta tahdo saada mitään selvää. Tosin se ei ole tarpeenkaan.

Internetistä

Jopseph Edamaruku on kuollut, linkki muistosanoihin

JOSEPH EDAMARUKU, RATIONALISTIJOHTAJA NUKKUI POIS

Muut lehdet

Taitava luonnehäiriöinen voi harhauttaa viranomaisia ja pitkittää oikeudenkäyntiä

Turun Sanomat, 31.7.2006, Seppo Sudenniemi

Uhrit eivät usein osaa etsiä apua

Vaikuttamistaitoiset luonnehäiriöiset henkilöt ovat turkulaisen asianajajan Markku Salon mukaan hankalia vastapuolia oikeudenkäynneissä, sillä taitavina manipuloijina he osaavat vaikuttaa muihin ihmisiin. Lapsiin liittyvissä oikeusjutuissa narsistinen luonnehäiriöinen voi onnistua käännyttämään lapsen vastapuolta, yleensä entistä puolisoa vastaan.

Salon ja luonnehäiriöisten uhreja tutkineen rovasti Raimo Mäkelän mukaan luonnehäiriöiset onnistuvat välillä harhauttamaan viranomaisia ja varsinkin pitkittämään oikeudenkäyntejä.

Salon mukaan luonnehäiriöisten vireille panemat tai aiheuttamat oikeudenkäynnit ovat pahimmillaan kafkamaisia, koska tarkoitus on usein aivan muu kuin mistä jutussa muodollisesti on kyse.

Oikeudenkäynti on väline vastapuolen luhistamisessa taloudellisesti tai henkisesti ja tarkoituksena on kontrolloida aiempaa kumppania.

Työpaikan ulossavustajat

– Usein luonnehäiriöinen yrittää savustaa jonkin työtoverinsa pois työyhteisöstä. Hän rakentaa riidan, vaikka toinen ei halua riidellä eikä ole aihetta, sillä riidan hän rakentaa omassa päässään, Salo selvitti.

Luonnehäiriöiset voivat harhauttaa sosiaaliviranomaisia, poliisia, omaa ja vastapuolen asianajajaa sekä lopulta myös tuomioistuinta siinä, mitä todella on tapahtunut ja minkälainen ihminen luonnehäiriöinen henkilö todella on.

Koska hän monesti on mestari näyttelemään, hänen kanssaan asioivat ihmiset ymmärtävät jutun tosiasiat toisin kuin ne oikeasti ovat.

– Asianajajalle tilanne on hankala, jos luonnehäiriöinen alistaa vastapuolensa niin, ettei tämä kykene hahmottamaan oikeudellista asemaansa.

Manipuloitu ihminen on valmis solmimaan minkä tahansa epäedullisen ositussopimuksen tai muun sopimuksen vain päästäkseen eroon piinasta. Monet uhrit ovat valmiita jäämään vaikka puille paljaille päästäkseen eroon vainoajastaan, mutta yleensä vaino jatkuu senkin jälkeen.

Manipuloijista on voitava kertoa

Salon mielestä juttuja ei aina voi käsitellä vain oikeudellisista näkökohdista.

– Monet viranomaiset eivät tunne tätä ongelmaa. Luonnehäiriöiset ovat taitavia manipuloijia ja usein heidän uhrinsa, puoliso, lapsi tai työtoveri, ei monen vuoden jälkeenkään ymmärrä vastapeluria luonnehäiriöiseksi. He luulevat olevansa syypäitä ongelmiin, joihin he ovat luonnehäiriöisen kanssa joutuneet.

– Tuomioistuinten pitäisi saada selvitys luonnehäiriöisen ominaisuuksista jutuissa, joissa luonnehäiriöllä voi olla merkitystä ja viranomainen voi joutua harhautetuksi.

Sellaisia juttuja ovat etenkin lapsiin liittyvät oikeudenkäynnit.

– Jos pahasti luonnehäiriöinen saa osallistua paljon lasten elämään, on vaara, että ongelma siirtyy lapsille ja heidän perheisiinsä. Luonnehäiriöisyys ei periydy, mutta se voi siirtyä ympäristön ja vanhempien myötä lapsiin.

Narsistinen luonnehäiriöinen ei tunne häpeää tai syyllisyyttä eikä hänellä ole oikeudentuntoa. Jos lapsi on paljon tällaisen henkilön kanssa, hänen psyykensä vaurioituu. Usein narsisti manipuloi lapset puolelleen entistä puolisoa vastaan.

Narsistien uhrien tuki

Rovasti ja filosofi Raimo Mäkelä ruotii luonnehäiriöitä menestyskirjassaan "Naamiona terve mieli". Toiminnanjohtaja Marketta Joutsiniemen vetämä Narsistien Uhrien tuki -yhdistys on saanut yhteydenottojen vyöryn uhreiksi itsensä kokeneilta ihmisiltä.

Mäkelän mielestä päättäjät tietävät luonnehäiriöisistä liian vähän.

– Ongelmia on valtavasti ja niihin liittyy suuria kärsimyksiä. Sielunhoidollisissa tilanteissa olen tavannut paljon ihmisiä, jotka kärsivät suuresti joutuessaan elämään luonnehäiriöisen otteessa.

– Yleisimmin kiistat liittyvät huoltajuusongelmiin, perintöasioihin ja avioeroihin. Käräjille viedyt jutut ovat usein hirveän monimutkaisia vyyhtejä. Monilla juristeilla on hatarat tiedot tästä aiheesta ja toivottavaa olisikin, että tietämys kasvaisi. Psykologian oppikirjoissa puhutaan luonnehäiriöistä, mutta niissä ei kerrota lainkaan, miten uhria voisi auttaa, Mäkelä totesi.

Luonnehäiriöisiä on kaikilla elämän aloilla, myös uskonnollisissa yhteisöissä

– Hän on usein loistava puhuja ja hallitsee ympäristöään. Silti jokainen besserwisser, kaikentietäjä ja keskipiste ei välttämättä ole luonnehäiriöinen, joka on vaikea tunnistaa. Hän onkin niin älykäs ja taitava, että osaa naamioitua terveen puitteisiin, ainakin välillä.

Osa riitapuolen oikeusjutuista aiheutuu siitä, että kantaja haluaa vaikuttaa vastapuoleen taloudellisesti tai henkisesti. Usein tarkoitus on ylläpitää kontrollia aiempaan kumppaniin. Turun käräjäoikeuden siviilijutuista jotkin ovat venyneet mitättömistä syistä vuosia.

Ylilääkäri Hannu Lauerma: Luonnehäiriöisten etsintä johtaisi herkästi ylilyönteihin

Luonnehäiriöisten henkilöiden aiheuttamien ongelmien tiedostaminen on psykiatrian dosentin ja vankimielisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan hyvä asia, mutta sellaisten ihmisten etsintä ja määrittäminen olisi toivotonta sarkaa. Luonnehäiriöiset ja heidän uhrinsa ovat oikeuspsykiatriassa sinänsä arkipäivää.

Luonnehäiriöisten haarukointi johtaisi Lauerman mukaan herkästi ylilyönteihin ja määrittämistä voitaisiin käyttää leimakirveenä.

– Luonnehäiriön selvittäminen on äärettömän työlästä eikä asian psykiatrisoiminen ole kovin perusteltua. Jos joku määriteltäisiin luonnehäiriöiseksi, hän tietysti riitauttaisi väitteet ja väittäisi toista osapuolta luonnehäiriöiseksi.

Lauerman mukaan tuomioistuinlaitoksessa jo tiedetään luonnehäiriöisten aiheuttamat ongelmat. Kokeneet ja silmää omaavat juristit tietävät, että asiakkaiden joukossa on huijaripersoonia ja sellaiset osataan myös tunnistaa. Sen kummemmin asiaan ei juuri voida puutua.

– Ei ketään voida velvoittaa mielenterveydellisiin tutkimuksiin vain sen vuoksi, että hän on persoonallisuudeltaan muista poikkeava. Siihen eivät toisten väitteet riitä. Tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva lainsäädäntö kuitenkin mahdollistaa oikeuden päätöksellä tutkimukset, jos on syytä epäillä mielisairautta.

6-15 prosenttia väestöstä

Lauerma on vankimielisairaalassa ja oikeuspsykiatrian töissä Tyksissä perehtynyt luonnehäiriöisten ongelmiin. Heitä on väestöstä 6-15 prosenttia. Tällä joukolla on myös paljon muita psyykkisiä ongelmia, kuten ahdistuneisuus -ja unihäiriöitä sekä psykooseja.

Sosiopaatteja 2 %

Kaksi prosenttia väestöstä on asosiaalisesti häiriöisiä eli heillä keskeinen piirre on täydellinen piittaamattomuus toisten kärsimyksistä. Heissä eivät herää empaattisen myötäkäymisen tunteet lähimmäisiä kohtaan, mikä johtuu enimmälti syntyjään erilaisesta biologisesta hermorakenteesta.

Monenlaisia luonnehäiriöisiä

– Luonnehäiriöisissä on muitakin kuin kiusaajatyyppejä ja päällepäsmäreitä, sillä on muun muassa olemassa ylikilttejä luonnehäiriöisiä henkilöitä. Vankimielisairaalassa on ollut potilaina henkilöitä, jotka on johdateltu rikosten pariin, uhreiksi, koska he ovat niin manipuloitavissa.

Gravitation

This is a link.

Geometria

Tämä on linkki.

Ateismin määritelmä

George H. Smithin ontologinen ateismin määritelmä:

Ateismi on väite: jumalaa tai jumalia ei ole olemassa

Tässä määritelmässä on määritelty olemassaoloa koskeva eli ontologinen käsitys. Jumala joko on olemassa tai ei ole olemassa. Mitään olemassaolon ja olemattomuuden välimuotoa ei ole.

Teismi on väite: jumala tai jumalia on olemassa

Deismi (jumala on olemassa, mutta ei puutu maailmanmenoon) ja panteismi (jumala on sama kuin maailmankaikkeus) ovat tämän mukaan teismiä

Inhimillinen tieto siitä, mitä on olemassa, on vajavaista. Joku saattaa pitää varmana, että jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Joku toinen saattaa pitää varmana, että jumala tai jumalia on olemassa. Joku kolmas voi olla epävarma siitä, onko jumalaa tai jumalia olemassa vai ei.

Ateistin määrittelemä

Ateisti on henkilö, jonka mielestä ateismi on tosi.

Agnostikon eli jumalaongelmaisen määritelmä

Agnostikko eli jumalaongelmainen on henkilö, joka ei mielestään tiedä, onko ateismi tosi vai onko teismi tosi.

Uskonnon määritelmä

Uskonto on järjestäytynyttä teismiä.

Ne käsitykset joissa ei ole jumalia, eivät ole tämän määritelmän mukaan uskontoja.

Raamatun ristiriidat

Lukeaksesi napauta tästä.

Linkkejä

Ateistien ehdotus lukion elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaksi
Ateistien ehdotus perusasteen elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaksi
Ateistifilosofi Pertti Lindforsin juhlakirja on ilmestynyt
Bill ja Melinda Gates’in säätiö antoi yli 10 miljoonaa dollaria Discovery Institute’lle, “älykkään suunnittelun jumalatodistuksen” propagandaan
Edvard Westermarck: Siveys ja kristinusko (1907)
Esitelmä ateismista 30.10.2003
Esitelmä posthumanismista 16.2.2004
Islam ja naiset
Jumalanpilkkasakot Suomessa
Lausunto uskonnonvapauskomitean mietinnöstä
Lausunto vihkimisoikeuden laajentamisesta
Lavanam on terrorism
Lavanam: Let all of us search for new means
Lavanam's open letter to Naxalite (Maoist) friends
Ortodoksipappi aiheutti Suomessa naisen kuoleman ja peri hänen omaisuutensa
Rolf Lagerborg (1907) Kristinuskon opetusta vai maallista siveys­kasvatusta
Tunnettuja ”älykkään suunnittelun jumalatodistuksen” kannattajia ja vastustajia
Tätä Helsingin Sanomat ei julkaissut
Vapaa Ajattelijan päätoimittaja on erotettu kaikista tehtävistään
Vapaa-ajattelijain liiton liittovaltuuston kokous 27.11.2005
Vapaa-ajattelijain tiedottaja vastustaa ateismia
Wikipedia ateisteja vastaan
Write to Lavanam