Jumalaton kulttuurilehti 4
Godless Culture Magazine 4

Huhtikuu April 2006

Julkaisija: Suomen ateistiyhdistys ry Sähköposti: info@ateismi.fi



Publisher: Atheist Association of Finland E-mail: info@ateismi.fi



Sisällysluetteloon

Verkkojulkaisun vastaava toimittaja fil.maist. Erkki Hartikainen

Editor of the net magazine: Erkki Hartikainen, MA

Tämä on viimeksi päivitetty 1.2.2011.
Last uppdate 2/1/2011.


Important things: Tärkeät asiat:
15 books in Finnish 15 kirjaa suomeksi

Elämänkatsomustieto Life View (in Finnish)

Sanasto Sanasto
Peruskoulu et1-2 et1 et2 et3 et4 et5 et6 et7 et8 et9
Lukio et10 et11 et12 et13 et14
Elämänkatsomustieto, kotisivu etkirjat

Analytical Logical Empiricism: see

http://etkirja.pp.fi/ale.htm

Dictionary of Atheism
Atheists in action
Physics pages of Pekka T. Laakso

Tilaa kirja

Sisällysluettelo
  1. Pääkirjoitus huhtikuu 2006: Taivaallinen lahja Jumalaton – lehdelle
  2. Juudaksen evankeliumin palasi Juha Molarin sivustoon
  3. Liettuassa joka päivä on pyhäpäivä. Miksei pidetä pyhiä kaikki vuodenpäivät?
  4. Kasvatusta vai mainostemppu?
  5. Raamatun pilkkaa?
  6. Muhammad-kuvien julkaisu syyteharkintaan
  7. Sami Pihlstöm, kirkon uusi sotaratsu ja Urpo Harvan seuraaja?
    1. Historiaa
    2. Tampere teki uudet harvat
    3. Georg Henrik von Wrightin ajattelussa oli paljon vikaa
    4. Arvostelu Kommunisti -lehteen
    5. Kylmän sodan ilmiöt filosofiassa
    6. Onko geneettinen informaatio apriorista tietoa?
    7. Onko tietokoneessa apriorista tietoa?
    8. Heikko tiedon määritelmä riittää
  8. Erkki Hartikainen: Arviointi artikkelista G. H. von Wright: ”Tieteen filosofian kaksi perinnettä”
    1. Taustaa
    2. Johtajia ei saa sanoa keskinkertaisiksi
    3. Kommentti 2011
    4. Poliittiset realiteetit
    5. Tämä on mielipidekirjoitus
    6. Ymmärtäminen
    7. Ateistit pois uskonoken tutkimuksesta
    8. Jumaluustiede on Suomessa virallinen totuus
    9. Freudilainen valetiede
    10. Psykologiset sävyt
    11. Emootoiden sekoittaminen tieteeseen
    12. Muita hurahtamisia
    13. Ilkka Niiniluodon popperismi
    14. Emergentti Mario Bunge
    15. Kari Enqvistin karkeistus
    16. Hermeneuttinen titeenfilosofia
    17. Kuka teko positivismista haummukmasanan
    18. Hengentiede
    19. Reijo Wilenius todettiin kaikissa lausunnoissa epäpäteväksi
    20. Henggentieteet omaksi alueekseen
    21. Hegel ja Marx
    22. Pulaan joutuneet marxilaiset
    23. Ennustava selittäminen korvataan jälkiviisaudella
    24. Konventionalismi
    25. Analyyttiset totuudet, empiiriset yleistykset ja välimuodot
    26. Timo Airaksinen naurattaa fyysikkoja
    27. Eksistentiaaliset valinnat
    28. Valehtelijaparadoksi
    29. Paradoksit paholaisen keksintöjä?
    30. Riippumattomuusystävällinen predikaattikalkyyli
    31. Modaalilogiikka positivismia vastaan
    32. Kontrafaktuaaliset konditionaalit
    33. Kybernetiikka
    34. Historialliset selitykset
    35. Kaaosteoriat
    36. Praktiset syllogismit
    37. Todellisuus
    38. Homunculus aivoissamme
    39. Sosiaalinen todellisuus
    40. Mannermainen filosofia
    41. Dialektiikka
    42. NKP
    43. Frankfurtin koulukunta
    44. Herbert Marcuse
    45. Jürgen Habermas
    46. Pertti Lindforsin kertomaa
    47. Nicholas Rescherin saldo
    48. Postmodernismi sosialidemokratian filosofiana
    49. Jälkikirjoitus 2011
    50. Lähteet
  9. Sami Pihlströmin herjakirjoitus on kokonaisuudessaan seuraava: Monitieteinen ja monitasoinen kokoelma
  10. Erkki Hartikaisen kommentit Pihlströmin artikkelin johdosta
  11. Juudaksen evankeliumi
  12. Gravitation
  13. Geometria
  14. Ateismin määritelmä
  15. Ateistin määrittelemä
  16. Agnostikon eli jumalaongelmaisen määritelmä
  17. Uskonnon määritelmä
  18. Raamatun ristiriidat
  19. Linkkejä

Pääkirjoitus huhtikuu 2006: Taivaallinen lahja Jumalaton – lehdelle

Erkki Hartikainen 14.4.2006

Filosofian dosentti Pertti Lindfors soitti minulle toissapäivänä ja kertoi, että ”Tieteessä tapahtuu” on julkaissut Lindforsin juhlakirjasta Sami Pihlströmin arvostelun, jossa herjataan minua, professori Eero Bycklingiä ja professori Yrjö Ahmavaaraa suorasti sekä juhlittavaa Pertti Lindforsia ja juhlakirjan artikkelien luokittelun tehnyttä systeemiteoreetikko Jouko Seppästä epäsuorasti. Näin hyvässä seurassa minua ei ole ennen herjattukaan.

Olen menossa vajaan kahden viikon päästä selkäleikkaukseen, ja olen selkävaivoista johtuen väsynyt. Ajattelin, että Jumalaton – lehden huhtikuun numeron julkaiseminen jää toukokuulle. Sami Pihlströmin kirjoitus oli kuin taivaallinen lahja Jumalaton - lehdelle. Lindfors itse ehdotti vastineen kirjoittamista ”Tieteessä tapahtuu” -lehteen. Kun sanoin laittavani sekä alkuperäiset kirjoitukset että vastineen Internetiin, dosentti Lindfors oli erityisen ilahtunut ja piti tätä ajatusta parempana kuin vastineen kirjoittamista.

Juudaksen evankeliumin palasi Juha Molarin sivustoon

Erkki Hartikainen 22.4.2006

Juha Molari poisti Juudaksen evankeliumin sivustostaan, koska hänellä ei ollut rahaa tekijänoikeuksiin. On aika omituista, että noin 1800 vuotta vanhan tarun tekijänoikeudet vielä vaikuttavat. En ole kuullut, että paljon nuoremman Koraanin lainauksista perittäisiin tekijänoikeusmaksuja. Pikemminkin minulle on syntynyt se käsitys, että Koraanin sitaatteja pidetään miljardin muslimin keskuudessa suorastaan suotavana. Tosin näinä aikoina tapahtuu paljon kummempiakin: Muhammad Ali – niminen nyrkkeilijä on myynyt tuotemerkkinsä Muhammad Ali usean miljoonan dollarin hinnasta.

Nyt Juha Molari on palauttanut tiedoston sivustoonsa, ja se on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa:

http://personal.inet.fi/business/molari/juudas.pdf

Pitkään opettajana toimineena osaan ulkoa sen Kopioston kyltin, joka on jokaisen julkisen kopiokoneen yläpuolella. Oppimateriaaleissa saa käyttää pienehköjä lainauksia ilman tekijänoikeusmaksua. Myös tekijänoikeuslaki kertoo saman asian, vaikka Kopiosto ja oppimateriaalien käyttäjät saattavat sopia erikseen tarkoista sivumääristä.

Olen käyttänyt tätä porsaanreikää ja kopioinut Juha Molarin kirjasesta pelkän Juudaksen evankeliumin käännöksen elämänkatsomustiedon oppikirjaan et8.

Tähän lehteen olen laittanut linkin kyseiseen oppikirjaan. Jotta linkkiä täältä käsin käyttävät eivät joutuisi selaaman koko oppikirjaa, olen laittanut Juudaksen evankeliumin aivan kirjan alkuun ja varustanut sen tehtävillä.

Liettuassa joka päivä on pyhäpäivä. Miksei pidetä pyhiä kaikki vuodenpäivät?

City Paper – lehti 16/2006

Pääsiäspyhiä pidettiin oikein kunnolla Liettuassa tänä vuonna – vapaapäiviä jatkui tiistaihin saakka. Hiljattain voimaan tulleen lain mukaan valtionpyhiä jatketaan siitä seuraavaan työpäivään saakka, jos pyhät sattumoisin osuvat viikonlopulle.

Koska City Paper-lehden levikki kattaa kaikki kolme Baltian maata, sillä on päätoimittajana amerikkalainen ja omistajana suomalainen yhtiö, päätimme pitää vapaata kaikki päivät, jolloin yhdessä viidestä lehteemme liittyvästä maasta on jonkinlainen pyhä. Näin ollen julkaisemme seuraavan kerran ehkä vuonna 2011. Virolainen lehti julkaisee Muhammed-pilakuvia

Kasvatusta vai mainostemppu?

City Paper 14.4.2006

Virolainen vaihtoehtosanomalehti KesKus julkaisi 12 pahennusta herättävää pilakuvaa profeetta Muhammedista tällä viikolla. Päätoimittaja Juku-Kalle Raid kertoi heidän julkaisseen kuvat ”yleisessä kasvatuksellisessa tarkoituksessa”. Hän ei usko pilakuvien julkaisemisen olevan vaaraksi Virolle.

Aprillinumber nüüd müügil kioskis!

http://www.kes-kus.ee

Raamatun pilkkaa?

Internet 14.4.2006
Katso kuvia linkistä

http://www.illustratedbiblestories.ca/

Muhammad-kuvien julkaisu syyteharkintaan

STT 21.4.2006

Muhammad-pilakuvien julkaisu suomalaisella internetsivulla on edennyt syyttäjälle. Poliisi katsoo, että kolme ihmistä on syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen. Epäillyt ovat hallituksen jäseniä Suomen Sisu -nimisessä järjestössä, joka laittoi kohua herättäneitä piirroksia kotisivulleen helmikuussa.

Kuvat ovat sivulla yhä. Myös muut suomalaistahot ovat julkaisseet tanskalaisessa Jyllands Posten -lehdessä alun perin olleita kuvia.

Keskusrikospoliisi päätti viedä syyttäjälle vain yhden tapauksen nähdäkseen, mihin ratkaisuun syyttäjä tulee. Esitutkinta-aineisto on varsin suppea: epäiltyjen kuulustelujen lisäksi mukana ovat internetsivulla olleet kuvat paperille tulostettuna sekä islam-asiantuntijan Jaakko Hämeen-Anttilan lausunto.

Päätöksen siitä, nouseeko syytteitä vai ei, tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Epäillyt kiistävät julkaisseensa kuvia loukkaamistarkoituksessa. Heidän mukaansa kyse oli sananvapauden rajoista.

Sami Pihlstöm, kirkon uusi sotaratsu ja Urpo Harvan seuraaja?

Erkki Hartikainen 13.4.06

Historiaa

Urpo Harvasta sanottiin joskus jossain, että hän on kirkon sotaratsu. Muistaakseni 1960- luvulla kiistelimme Harvan kanssa jostain jossain aikakauslehdessä. Myöhemmin Urpo Harva muutti Lohjalle ja ihmetteli minulle sitä, että Helsingin Sanomat minun osaltani ei kunnioita sanavapautta ja oikeuttani vastata herjoihin.

Epäilemättä minulla olisi moraalinen oikeus vastata Sami Pihlströmin herjakirjoitukseen ”Tieteessä tapahtuu” - lehden uudessa numerossa (3/2006). En kuitenkaan ryhdy enää turhaan testaamaan sananvapautta.

Tässä suhteessa eroan ystävästäni filosofian dosentti Pertti Lindforsista: en sodi, jos vastapuoli ei kunnioita pelisääntöjä.

Kun Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin paikkaa aikoinaan täytettiin, akateemikko Eino Kaila sanoi hakijoista Urpo Harva ja Jaakko Hintikka: Jos Urpo Harva valitaan, Suomen filosofia menee sata vuotta taaksepäin, ja jos Hintikka valitaan, Suomen filosofia pysähtyy sadaksi vuodeksi. Hintikka valittiin. Tämä on kirjattu pöytäkirjoihin ja voidaan tarkistaa.

Tampereen yliopisto järjesti Urpo Harvalle kansansivistysopin (nykyisin aikuiskasvatus) professuurin. Kun minua lukiolaisena neuvottiin tutustumaan filosofiaan, menin Iisalmen kaupunginkirjastoon ja selailin siellä Urpo Harvan kirjoja. Päätin, etten enää eläissäni tuhlaa aikaa sellaiseen tekstiin.

Kun eräs hyvin kaunis nainen vakuutti minut Porthanian kahvilassa, että filosofian professori Oiva Ketonen on aivan täysjärkinen ihminen, menin uteliaisuuttani kuuntelemaan häntä. Viihdyin myös hyvin Tauno Nybergin keskustelevilla kursseilla, ja Veli Valpola Ketosen sijaisena toimiessaan yllytti minua suorittamaan filosofiassa ylempiä arvosanoja.

Pertti Lindforsin kohtalon tuntien en kuitenkaan ryhtynyt filosofiksi vaan elätin itseäni mm. vakuutusmatemaatikkona, matematiikan lehtorina, tietotekniikan opettajana ja tilastotutkijana.

Tampere teki uudet harvat

Nyt Tampereen yliopisto on tehnyt uudelleen ”harvat” ja nimittänyt Sami Pihlströmin mvs? professoriksi. Kun ihmettelin asiaa, dosentti Lindfors pyysi minua kysymään asiaa Tampereen yliopistolta.

Nykyisin leppymätön vastustajani Pekka Elo lahjoitti minulle G. H. von Wrightin artikkelin Tieteen filosofian kaksi perinnettä vuodelta 1970.

Hän lahjoitti myös muutamia Yrjö Ahmavaaran kirjoja, koska hän oli muuttanut mieltään joissakin asioissa. Kommentoin artikkelin alusta loppuun Pekka Elolle jo silloin. Käsittelimme myös kantilaista filosofiaa, en hyväksynyt entropian kasvua ajan suunnaksi, enkä hyväksynyt sitä, että geneettisesti muodostuneita taipumuksiamme kutsuttaisiin tiedoksi.

Ei tietokoneen rakennettakaan kutsuta tiedoksi, vaikka epäilemättä tietokoneen rakentaminen olisi mahdotonta ilman laajoja tietoja elektroniikasta.

Loogisen empirismin jako määritelmälauseisiin ja kokemuksen perusteella tosiin lauseisiin on yhä aivan tarpeellinen.

Georg Henrik von Wrightin ajattelussa oli paljon vikaa


Artikkelini Georg Henrik von Wrightin esseestä Tieteen filosofian kaksi perinnettä kirjoitin, kun filosofian dosentti Pertti Lindfors katsoi, että von Wright ei ole pätevä avaamaan Tieteen päiviä.

Muistaakseni olin siihen aikaan tilastotutkijana, joten minulla oli vapaat illat ja viikonloput. Vasta sen jälkeen jouduin edesmenneen Kyösti Kiiskisen kanssa juhlakirjan toimittajaksi. Kyösti Kiiskisen opin tuntemaan pikkupoikana, kun hän oli saanut naapurilta tehtäväkseen testata, olenko täysjärkinen.

Päinvastoin kuin Pihlström väittää, olen kirjoittanut artikkelin kokonaan itse.

Olen tuntenut Pertti Lindforsin Iisalmen lyseon II B – luokalta lähtien. Lindfors opetti minulle eläinoppia, kasvioppia ja maantietoa epäpätevänä.

Filosofiaa hän ei saanut opettaa, vaan sitä opetti uskonnonopettaja ja rehtorin vaimo ilman minkäänlaista pätevyyttä.

Jo silloin ihmettelin Lindforsin ilmiömäisen hyvää ulkomuistia. Ulkomuistin perusteella minutkin pantiin aikoinaan oppikouluun, mutta muistini ei ole koskaan vetänyt vertoja Pertti Lindforsin ja Kyösti Kiiskisen ilmiömäisen hyville muisteille.

Arvostelu Kommunisti -lehteen

Tunnen tietysti Pertti Lindforsin ajattelun erinomaisen hyvin. Arvostelin hänen väitöskirjansa aikakauslehti Kommunistiin. Kommunistiseen puolueeseen en ole koskaan kuulunut. Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen liityin 1973, ja olen nyt puolueen vapaajäsen.

Hallussani on melkoinen joukko Lindforsin julkaisemattomia käsikirjoituksia, mm. hänen alkuperäinen väitöskirjansa, joka ei kelvannut aatteellisilla perusteilla Lindforsia vastustaneille professoreille.

Pertti Lindfors luki artikkelini ja teki siihen arvokkaita parannusehdotuksia.

Yrjö Ahmavaara oli sitä mieltä, että artikkelia ei pitäisi lähettää von Wrightille, mutta lähetin sen hänelle kaikesta huolimatta. Von Wright ei kantanut artikkelin johdosta minulle minkäänlaista kaunaa, vaan hän myöhemmin vahvisti minulle lähettämällään kirjeellä, ettei ”analyyttisestä filosofiasta” puhuttu mitään 1940 – luvun lopulla pidetyssä filosofikongressissa, jossa looginen empirismi tuomittiin.

Kylmän sodan ilmiöt filosofiassa

Kuten Hintikkakin on vahvistanut, loogisesta empirismistä luopuminen oli kylmän sodan operaatio.

Paul Feyerabendin työtoveri Arthur Pap väitti ”analyyttistä filosofiaa” esittelevissä kirjoissaan, että loogisen empirismin pääväite, jonka mukaan ei ole olemassa synteettisiä lauseita a priori, ei pitäisi paikkaansa.

Quine (Willard van Orman Quine: “From a Logical Point of View” Harvard University Press 1953) säesti rapakon takaa yksioikoisella empirismillään. Tämä filosofian syvä rappiotila jatkuu ainakin Tampereen yliopistossa.

Esimerkkinä mainittakoon Tommi Vehkavaaran artikkeli A priorin alkuperä, Julkaistu teoksessa Ismo Koskinen & Petteri Limnell & Timo Vuorio (toim.): Luonto toisena, toinen luontona, (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, FITTY vol 60), Tampereen yliopisto; Tampere 1996, st. 285–300.

Jotta lukijat eivät pahasti sekoaisi latinankielen sanojen kanssa, seuraavassa toistetaan edellisessä Jumalaton – lehdessä ollut jaottelu.
 

 

a priori (= totta ilman kokemusta)

a posteriori (= totta kokemuksen jälkeen)

analyyttinen (= totta käsitteiden määritelmien perusteella)

loogiset ja analyyttiset totuudet, loogisen empirismin mukaan ne ovat mahdollisia

ne ovat mahdottomia kaikkien mielestä mahdottomia

synteettinen (= ei totta pelkästään käsitteiden määritelmien perusteella)

loogisen empirismin mukaan ne eivät ole mahdollisia (Timo Airaksisen mukaan ovat mahdollista)

kokemukseen perustavat totuudet, loogisen empirismin mukaan ne ovat mahdollisia


Olen kirjoittamassa elämänkatsomustiedon oppimateriaaleja aiheesta ”aika”. Artikkelissa sivutaan myös väitettä, että energian huonontuminen lämmöksi (lämpöopin toinen pääsääntö) määräisi ajan suunnan.

Säieteorian kehittäjä, akateemikko ja CERNin tutkija Gabriele Veneziano sanoo artikkelissaan ”The Myth of the Beginning of Time” (Taru ajan alusta, Scientific America 5/2004), että vaikka alkurähähdys olisi tapahtunut teorioiden esittämällä tavalla aika ja aine olivat olemassa ennen alkuräjähdystä. Kirjoittajan mukaan aika on ääretön molempiin suuntiin. Jos näin on, energia ei huonontunutkaan lämmöksi ennen alkuräjähdystä. Mihin suuntaan aika kulki silloin?

Tommi Vehkavaaran edellä mainitussa esseessä väitetään, että geneettinen informaatio olisi tietoa, joka on totta ilman kokemusta mutta ei ole totta pelkästään määritelmien perusteella. En ole kuullut puhuttavan geneettisestä tiedosta.

Onko geneettinen informaatio apriorista tietoa?

Sen sijaan olen kuullut puhuttavan geneettisestä informaatiosta. Tieto ja informaatio ovat eri asioita. Kun perhonen lentää tuleen, se erehtyy, geneettinen informaatio ei sisällä ainakaan tässä tapauksessa tietoa. Ikkunallani olevissa kasveissa on epäilemättä paljon geneettistä informaatiota, mutta ne eivät tiedä mitään, koska niillä ei ole edes tietoisuutta.

Olen jo edellisessä lehdessä esittänyt, että määritelmistä ja formaalisista kielistä puhuttaessa ei käytettäisi sanaa totuus. On totta, että Pythagoraan lause voidaan johtaa euklidisen geometrian peruskäsitteistä (aksiomaattisesti eli epäsuorasti määriteltyinä), mutta mielestäni ei pidä sanoa, että Pythagoraan lause on tosi. Monissa muissa geometrioissa sitä ei voidakaan johtaa.

Mielestäni looginen empirismi käsitti kalkyylien, matematiikan ja logiikkojen olemuksen hyvin ja lopullisesti. David Hilbert ja Rolf Nevanlinna opettivat sen hyvin, mutta nyt heidän opetuksensa ovat unohtuneet.

Onko tietokoneessa apriorista tietoa?

Myös tietokone sisältää synnynnäisiä rakenteita, käyttöjärjestelmäohjelmat, muita ohjelmia ja paljon tiedostoja. Voidaanko väittää, että tietokone tietää? Onko uudella tietokoneella tietoa, joka on saatu ennen kokemusta? Tuskin. Tuskin tietokone tietää yhtään mitään, koska sillä ei ole edes tietoisuutta. Tässä suhteessa se on kuin kasvi geneettisine informaatioineen.

Willard van Orman Quine sotkee edellä mainitussa teoksessa aineellisessa todellisuudessa tapahtuvan tiedon syntyhistorian ja itse tiedon.

Tänään eräs nuori ihminen oli kontallaan Forumin leikkikalumyymälän ikkunan takana. Evankelis-luterilaisen kirkon pakkovallasta johtuen hän ei päässyt tänään leikkikalukauppaan. Nykyään jo hyvin nuoret lapset tietävät, mitä leikkikalut ovat.

Minun lapsuudessani tilanne Pohjois-Savon korpimailla oli toinen. Kotiini tullut vieras kysyi minulta: ”Onko sinulla leikkikaluja?” Minä vastasin: ”Mitä ne leikkikalut ovat?

Ilmeni, että minulla oli joskus ollut leikkikalu, mutta sitten se oli kadonnut jonnekin. Se, mitä leikkikalu on, selvisi kyllä aivan nopeasti muita käsitteitä käyttämällä.

Leikkikalulle voidaan antaa jopa suora määritelmä. Epäilemättä käsitteitä tehdään lisää, kun tieto lisääntyy, mutta tätä tapahtumasarjaa ei pidä sotkea siihen, mitä tieto on.

Heikko tiedon määritelmä riittää

Tieto on jotakin, josta voidaan sanoa, että se on totta (heikko tiedon määritelmä). Kasvit voidaan tarvittaessa panna todistamaan geneettinen tietonsa (vahva tiedon määritelmä: tiedon pitää olla myös oikeutettua).

Von Wright oli Eino Kailan ja Eino Kailan keksimän loogisen empirismin vastustaja alusta lähtien. Jo teoksessaan Den logiska empirismen (Looginen empirismi: eräs nykyisen filosofian pääsuunta) (1945) hän asettui vastustamaan loogista empirismiä. (Tästä olen eri mieltä Lindforsin kanssa.)

Seuraavassa esitän oman artikkelini sen alkuperäisessä muodossa. Juhlakirjassa se esiintyy hieman muotoiltuna. Sitten esitän Sami Pihlströmin ”Tieteessä tapahtuu” – lehden kirja-arvostelun suorana lainauksena. Lopuksi esitän omat kommenttini Pihlströmin artikkelista.

Pihlströmin artikkelin perusteella on selvää, että Pihlström vihaa syvästi Lindforsia. Mauttomuuden huippu on kutsua Lindforsia ”Landeksi”. Minä en ole koskaan sanonut Lindforsia ”Landeksi”. Tiedän, että hän sai tämän nimityksen, josta hän on kärsinyt ikänsä, Helsingin normaalilyseossa.

Minä itse tulin Iisalmen lyseon II B – luokalle syksyllä maalta hieman myöhässä. Lindfors kehui minut pelkästään sillä perusteella, että olin tullut maalta.
Sami Pihlsströmin herjaama pakina on alkuperäisessä muodossaan seuraava:

(sitä on hieman editoitu juhlakirjaan)

Erkki Hartikainen: Arviointi artikkelista G. H. von Wright: ”Tieteen filosofian kaksi perinnettä”

Taustaa

Arviointi artikkelista G. H. von Wright: "Tieteen filosofian kaksi perinnettä", Helsingin Yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1970.

Useat artikkelin kommenteista ovat peräisin päivänsankarilta itseltään.

Voidaan sanoa, että jonkun filosofin vuoden 1970 esitelmän arviointi osoittaa kehityksestä jälkeenjääneisyyttä. Toisaalta tehdäänhän jo kuolleiden filosofien paljon aikaisemmin kirjoittamis­ta ajatuksista väitöskirjoja. Heti alkuun tulee mieleen Pekka Himasen väitöskirja "Bertand Russellin haaste" (Himanen, 1992)

Lisäksi voidaan väittää, että em. artikkelin ajatukset on vuosikymmenien saatossa jo niin loppuun kiistelty, ettei niistä voi löytää mitään uutta. Eikö edes ihmistieteellistä? Mitä poliittisia ja inhimillisiä vaikutuksia ajatuksilla oli?

Poliittisia vaikutuksia ovat tähän saakka laajimmin esitelleet Pertti Lindfors artikkelissaan "G. H. von Wrightin pahimmat virheet" (Lindfors, 6.4.1988) ja Yrjö Ahmavaara (Ahmavaara, 1987)

Itse asiassa pidän melkoisena kunnioituksen osoituksena G. H. von Wrightin vuoden 1970 ajatuksille sitä, että kirjoitan niistä yhä. Ovathan monet sen jälkeen ehtineet kokonaan kääntää takkinsa, jotkut jopa useampaan kertaan.

Esimerkiksi Antti Hautamäki on ollut aktiivinen kristitty, maolainen, taistolainen, moderaatti hintikkalainen, jopa Lindforsin ihailija ja tämän jälkeen derridalainen ja poliittisella puolella thatcherilainen ja viinaslainen. (Prioriteetit Klaus ja Lindfors jäivät mainitsematta Hautamäen lisensiaattityössä (Hautamäki 1979), Lindfors antoi moitteita tarkastajille Niiniluoto ja Rantala.) Matti Sintonen tuli taistolaisena 1992 Filosofisen yhdistyksen hallitukseen mutta johtaa nyt Thomas Wallgrenin pehmofilosofista tutkimusta (Suomen Akatemian rahoitus vuonna 1996).

Johtajia ei saa sanoa keskinkertaisiksi

Minua arvosteltiin jo 1970- luvulla siitä, että olin sanonut von Wrightiä keskinkertaiseksi filosofik­si (Vapaa-ajattelijain liiton silloinen sihteeri Paul J. Koponen). Mitä muuta olisin voinut sanoa filosofista, jonka katsoin perin juurin erehtyneen tieteenfiloso­fian keskeisissä kysymyksissä? Myös Yrjö Ahmavaaraa moitittiin myöhemmin suunnilleen samasta asiasta (Ahmavaara, 1987, st, 328–331).

Tieteen ongelmat, erityisesti tieteen korruptio ja tieteen sisäinen henkilökemia, ovat mielestäni paljon mutkikkaampia ja vakavampia kuin von Wright tuotannossaan antaa ymmärtää.

Von Wrightin valinta Tieteen päivien avauspuheenvuoron pitäjäksi heijastaa poliittisesti nimitettyjen maistereiden (tässä tapauksessa ilmeisesti valtiotieteen maisteri Jan Rydman, tieto perustuu keskusteluun Pertti Lindforsin kanssa) kritiikitöntä kunnioitusta korkeita oppiarvoja kohtaan.

Mielestäni von Wright ei ole paras henkilö puhumaan sen enempää tieteen maailmankuvasta kuin sen maailmankatsomuksestakaan (molemmista voidaan käyttää nimitystä todellisuuskäsitys, korjaus 2011). Maailmankuvasta hän ei ole pätevä puhumaan, koska hänellä ei ole riittävää koulutusta teoreettisessa fysiikassa eikä edes sen ymmärtämiseen tarvittavassa matematiikassa, kuten Yrjö Ahmavaara mielestäni oikein huomauttaa (Ahmavaara, 1987, st 315–331).

Koska maailmankuva on osa maailmankatsomusta, kuten esimerkiksi Ilkka Niiniluoto on painokkaasti esittänyt Niiniluoto, 1984, st 79–88.), von Wright ei ole pätevä puhumaan tieteen maailman- katsomuksestakaan.

Kommentti 2011

Käsitteet maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus ovat huonosti harkittuja.

Tarvitaan vain seuraavat käsitteet:

  1. Todellisuuskäsitys ja sen osa
  2. Elämänkäsitys.

Näin oli Eienin piiri ajatellut eikä minulla ole tähän mitään lsiättävää.

Poliittiset realiteetit


Poliittiset realiteetit ja erityisesti idänsuhteet huomioiden G. H. von Wrightin lopullinen arviointi on mahdollista vasta sitten, kun hänestä ei enää voi kukaan henkilökohtaisesti hyötyä.

Tämä on mielipidekirjoitus

Tämä ei ole tieteellinen artikkeli vaan mielipidekirjoitus. Jos Suomen Akatemia haluaa kuitenkin jälkeenpäin tukea populaaritieteen psykologian ja sosiologian filosofiaa (tietääkseni kukaan ei ole ymmärtänyt vielä hakea apurahaa tähän tarkoitukseen, vaikka Suomessa Yrjö Ahmavaara ja Pertti Lindfors ovat jo tehneet merkittävää taustatyötä tällä alalla), sallin sen.

Itse asiassa tieteellisen artikkelin kirjoittaminen filosofian piirissä saattaa nykyään olla mahdotonta. Toisin kuin jumalan­pilkka (jopa uskonnollisten tunteiden loukkaaminen), filosofian pilkka on onneksi toistaiseksi Suomessa sallittua.

Koska tämä on mielipidekirjoitus, lukijan pitää lisätä kaikkiin kiistanalaisiin kohtiin sana "mieles­täni".

Seuraavassa esityksessä sivunumerot ilman muuta viitettä, mikäli sellaisia on, viittaavat von Wrightin em. artikkeliin.

Ymmärtäminen

Artikkelissaan "Tieteen filosofian kaksi perinnettä" (Helsingin Yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1970) G. H. von Wright sanoo mm. (von Wright, 1970, s. 5):

"Mutta 'ymmärtämiseen' liittyy myös psykologinen vivahdus, jota ei liity 'selittämiseen'. Tätä psykologis­ta piirrettä korostivat useat 1800-luvun positivismia vastustavat metodologit, kenties voimakkaimmin Simmell, joka ajatteli, että ymmärtäminen ihmistä tutkivien tieteiden tunnusomaisena metodina on eräänlaista eläytymistä (Einführung, engl. empathy) niiden tutkimuskohteisiin liittyvään henkiseen ilmapiiriin, ajatuksiin, tunteisiin ja motiiveihin."

Von Wright oli näin kirjoittaessaan melko paljon ajastaan jäljessä verrattuna Eino Kailaan, joka jo "Persoonallisuudessa" (Kaila, 1961, alkuteos 1934, kommentti Lindfors, 1990, s. 4) näki ymmärtämisen ja selittämisen suhteen oikein.

Olen jyrkästi vastustanut "eläytymistä" silloin, kun tutkitaan uskontoja (Hartikainen, 1978, s. 8). Jopa uskonnon määritelmä menee tällä keinolla pieleen, kuten tapahtuu esimerkiksi J. Milton Yingerin teoksessa "The Scientific Study of Religion" (Yinger, 1971, s. 7, uskonto määritellään siinä funktionaalisesti eikä maailmankatsomuksen sisällön perusteella).

(Huomautus 2011: Yinger on onneksi jo menettänyt arvovaltansa.)

Ateistit pois uskonoken tutkimuksesta

Von Wrightin ehdottama menetelmä sulkee ateistit pois uskontojen tutkimuksesta. Mainittakoon, että jo edesmennyt ateistitutkija John M. Allegro erotettiin Qumranin kääröjä tutkivasta ryhmästä sen vuoksi, että hän paljasti maailmalle liikaa. Kostoksi Allegro kirjoitti juutalaisten historian "The Chosen People" (Allegro, 1971), jossa eurooppalaisen rasismin oikea alkuperämaa paljastetaan. Sittemmin Qumranin tunnetut kääröt on saatu julkisuuteen.

Vastaava pätee lähes mihin tahansa muuhun ideologiaan. Esimerkiksi marxismia saisi tutkia vain marxismia "ymmärtäen", mikä merkitsisi tutkimusta marxismin ehdoilla.

Poikkeuksen tästä säännöstä tekee kuitenkin ateismi, jota ei saa tutkia yliopistoissa millään menetelmällä siitä syystä, että yliopistoissa tutkitaan jumaluusoppia, joka on ristiriidassa ateismin kanssa.

Jumaluustiede on Suomessa virallinen totuus

Suomen tieteessä jumaluusoppi on siis virallinen totuus. Joka ei usko, että ateismin ja ateistien puolustamisesta on Suomessa vahinkoa itselle, kokeilkoon. En minäkään olisi kolmekymmentä vuotta sitten uskonut, että sellaisesta olisi vahinkoa itselle.

Totalitarismia ei yleensä ole Suomessa aidosti vastustettu, vaan erilaiset totalitarismit ovat taistelleet keskenään, ja kuten lienee ollut ennustettavissakin, kaikki muut hävisivät paitsi ne kuuluisat 20 perhettä, joiden lukumäärä lienee tosin supistunut kymmeneen. Nyt, kun todella elämme monopolikapitalistisen imperialismin aikaa, kukaan ei puhu siitä mitään. Kukaan ei enää rahoita monopolikapitalistisesta imperialismista puhumista.

Suomen ateististen liikkeiden sisällä ovat totalitarismin kannattajat toistaiseksi tuhonneet kaikki, jotka olisivat saattaneet saada jotain ateistien oikeusaseman ja todellisen aseman parannusta aikaan. Tässä olisi jumaluusoppineille herkullinen pro gradu- työn aihe.

Freudilainen valetiede

Psykologiassa "ymmärtäminen" on johtanut freudilaiseen valetieteeseen, jota populaaritieteenfilo­sofeista voimakkaimmin on arvostellut Sir Karl Popper (Popper, 1980, s.20). Psykoanalyysin totuuden kriteereiksi ovat lopulta muodostuneet taloudelliset tekijät. Yhteiskunta ei enää halua kustantaa hoitoja, joiden tehosta ei ole kyllin hyvää näyttöä.

Toisaalta yhteiskunta kyllä rahoittaa valtionkirkkojen välityksellä "sielunhoitoa", jonka vahingollisuus on varmojen muistikuvieni mukaan (kirjallisen selvityksen etsimiseen minulla ei ole omalla kustannuksella kirjoittavana rahaa) todettu useissa psykiatrikongresseissa.

Toisenlaista sielunhoitoa harrastavat ne ortodoksipapit, jotka juovat ehtoollisviinit ja hyväksikäyttävät lähimmäistensä vaimoja. Kaupungilla liikkuu huhuja, että erityisen suosittuja olisivat entisiin taistolaisiin kuuluvat rouvat.

Psykologiset sävyt

Sivulla 5 (von Wright, 1970) von Wright sanoo mm.:

"Mutta ymmärtäminen voidaan muutenkin kuin tämän psykologisen sävynsä perusteella erottaa selittämi­sestä. Ymmärtäminen liittyy intentionalisuuteen (aikomuksellisuuteen) tavalla, jolla selittäminen ei siihen liity. Ymmärrämme jonkun tekijän pyrkimykset ja tavoitteet, jonkin sanan tai symbolin merkityksen, jonkin yhteiskunnallisen instituution tarkoituksen tai uskonnollisen menon mielekkyyden. Tämä ymmärtä­misen intentionalistinen, tai kuten myös voisi sanoa, semanttinen ulottuvuus on viime aikoina tullut keskeiseksi metodologiaa koskevassa pohdiskelussa."

Ns. funktionaalisten selitysten (tavoitteet, tarkoitukset jne.) palauttaminen kausaalisiin niiden rationaalisilta osin ei ole koskaan ollut ongelma. Esimerkiksi Ernest Nagel esitti kirjassaan "The Structure of Science" yhä pätevän kuvauksen teleologisesta selittämisestä kausaalisen selittämisen muotona (Nagel 1961 st 398–446).

Emootoiden sekoittaminen tieteeseen

Toiseksi von Wrightin väitettä voidaan hänen alempana olevien ajatustensa perusteella tulkita niin, että ymmärtämiseen liittyy emootioita (jotka koostuvat esim. Albert Ellisin ja Warren Shiblesin, esim. Shibles, 1974, mukaan tunteista ja ajatuksista).

Filosofilla saattaa toki olla itselläänkin tunteita, ja hänen on lupa puhua tunteista, mutta alan paras asiantuntemus löytyy mielestäni rationaalisen psykoterapian (Albert Ellis, 1962) ja kognitiivisen psykoterapian (Richard Brandt, 1977) piiristä. Irrationaalisten tunteiden selittäminen puolestaan kuuluu kognitiotieteelle, mikäli sellainen on olemassa (eräistä takinkääntäjistä päätellen se ei ole enää muodissa).

Muita hurahtamisia

Kolmanneksi von Wrightin väitettä voidaan hänen alempana esittämiensä ajatusten valossa tutkita niin, että ymmärtämiseen liittyy muita aivotoimintoja, joita ei ilmaista minkäänlaisella kielellä. Tällöin voidaan hurahtaa suoraan dualistiseen jumaluusoppiin tai emergenttiin materialismiin, mutta vulgäärimaterialismillakin tullaan tarvittaessa toimeen, kunhan ilmaistaan ajatukset riittävän muodikkaasti. Dualistisesta (tai pluralistisesta) jumaluusopista puhumisen jätän muille, mutta vulgäärimaterialismin jaan

a) sisäiseen v-materialismiin

b) metafyysiseen v-materialismiin

Lyhennysmerkintä v-materialismi tarkoittaa vulgääriä materialismia, mutta v-materialismi näyttää paljon matemaattisemmalta kuten aikoinaan näytti STS- pankki Suomen työväen säästöpankkiin verrattuna.

Metafyysiset v-materialismit puolestaan eli m-v-materialismit jaan

1) m-m-v-materialismeihin,

2) d-m-v-materialismeihin ja

3) p-m-v-materialismeihin.

Ensimmäinen tarkoittaa monistista vulgäärimaterialismia. Keskimmäinen ei tarkoita dialektista vulgäärimaterialismia vaan dualistista vulgäärimaterialismia.

Ilkka Niiniluodon popperismi

Popperin kolmen maailman teoria taas kuuluu vulgäärimaterialistisena muunnelmanaan p-m-v-materialismeihin eli pluralistisiin metafyysisiin vulgäärimaterialismeihin.

Emergentti Mario Bunge

Emergenttien materialismien eli e-materialismien edelleen jaottelun jätän Mario Bungelle (1981) ja hänen kannattajilleen.

Kari Enqvistin karkeistus

Emergenssin parhaan kuvailun karkeistuksena on esittänyt toisaalla tässä juhlakirjassa esiintyvä Kari Enqvist.

Hermeneuttinen titeenfilosofia

Sivulla 4 (von Wright, 1970) von Wright esittelee käsitteen "hermeneuttinen tieteenfilosofia":

"Positivismia vastustava tieteenfilosofia, joka tuli vallitsevaksi 1800- luvun loppupuolella, on paljon monivivahteisempi ja epäyhtenäisempi kuin positivismi. Sana "idealismi", jota toisinaan käytetään luonnehtimaan sitä, soveltuu kuvaamaan vain muutamia sen puolia. Paremmin sen nimeksi sopisi hermeneuttinen tieteenfilosofia tai yksinkertaisesti hermeneutiikka."

Kuka teko positivismista haummukmasanan

Tämän kannanoton seurauksista Pertti Lindfors (Lindfors, 6.4.1988, s. 6) sanoo mm:

"Ko. v. Wrightin teos toi markkinoille sanan 'positivismi' käytön tiedepoliittisena haukkumasanana, jolla tarkoitettiin kaiken pahan juureksi leimattua rationaalista ajattelua, eksaktia tiedettä sekä matematiikan ja luonnontieteiden harrastusta, tutkimusta, kehittämistä ja soveltamista."

Hengentiede

Sivulla 5 (von Wright, 1970) von Wright esittelee käsitteen "hengentiede".

"Hän (Droysen, EH) luonnehti sitä, sanoilla selittäminen ja ymmärtäminen, saksaksi erklären ja verste­hen. Hänen mukaansa luonnontieteiden pyrkimyksenä on selittää, historian pyrkimyksenä ymmärtää niiden tutkimuskenttään kuuluvia ilmiöitä. Huomattava filosofi Wilhelm Dilthey kehitteli sittemmin nämä metodologiset ajatukset systemaattisempaan täydellisyyteen. Ymmärtävän metodin koko soveltamisaluees­ta hän käytti nimitystä Geisteswissenschaft. Se voitaneen suomentaa sanalla "hengentiede".

Suomessa käsitettä "hengentiede" ovat viljelleet etenkin steinerilaiset ja heistä erityisesti Reijo Wilenius sekä häntä seuraten "humanistiset marxilaiset" (katso toisaalla käsitteen määrittelyä von Wrightillä).

Wilenius on edelleen erittäin suosittu luennoitsija liike-elämän ja julkishallinnon koulutustilaisuuk­sissa, ja hänen ajatuksillaan on samoissa piireissä merkittävä kannatus.

Reijo Wilenius todettiin kaikissa lausunnoissa epäpäteväksi

Vain harvat tietävät, että kun Wilenius haki vuonna 1982 Helsingin Yliopiston käytännöllisen filosofian professuuria, hänet todettiin kaikissa neljässä asiantuntijalausunnossa epäpäteväksi (Suomen Uutiset 12.1.1984). Väitetään, että sen jälkeen Helsingin Sanomat luopui vähin äänin Wileniuksen käytöstä kolumnis­tina.

Henggentieteet omaksi alueekseen

Sivulla 6 (von Wright, 1970) von Wright ottaa jatkossa lähtökohdaksi seuraavan eron:

"Jos hyväksymme luonnontieteiden ja historiallisten hengentieteiden välisen metodologisen peruseron, herää välittömästi kysymys: Miten yhteiskunta- ja käyttäytymistieteet suhtautuvat tähän eroon?"

Myös tähän oletettuun eroon 1970 - luvun suomalaiset taistolaisfilosofit (Juntunen-Mehtonen, 1977) perustivat positivisminvastaisuuttaan. Tätä eroa korostivat ennen kaikkea ne yhteiskuntatie­teilijät, jotka eivät tunteneet luonnontieteiden menetelmiä.

Melkoinen osa heistä ei tuntenut edes yhteiskuntatieteille tyypillisiä menetelmiä. Erityisen voimakkaasti 70- luvulla vastustettiin 60-luvulla muodissa ollutta faktorianalyysiä, jonka paras käyttöalue on liikojen muuttujien karsiminen eli mallien yksinkertaistaminen.

Hegel ja Marx

Sivulla 7 (von Wright, 1970) von Wright tarkastelee Hegelin ja Marxin käsitteitä:

"Mutta se lain käsite, joka esiintyy Hegelin ja Marxin kirjoituksessa, kun he pohtivat esimerkiksi historiallista prosessia, ilmeisesti eroaa siitä lain käsitteestä, joka sisältyy ("galileiläisiin") kausaaliselityk­siin. Kuuluisa, Fichten keksimä, teesin, antiteesin ja synteesin kautta etenevän kehityksen dialektinen kaava ei myöskään ole mikään kausaalinen ajatusmalli. Hegelin ja Marxin lain ja kehityksen käsitteet muistuttavat oikeammin niitä ajatusmalleja, joita me kutsuisimme käsitteellisiksi tai loogisiksi yhteyksik­si."

Marxin teesi oli "historia luonnontieteenä”. Pertti Lindforsin (Lindfors 1967, 1978) ja Georg Klausin mukaan Marxin teesi voidaan käsittää invarianssiperiaatteksi historiassa (skientistinen eli "positivistinen" marxismi). Marx ja Engels käsittivät kehityksen teesin, antiteesin ja synteesin kautta empiiriseksi yleistykseksi, ja sekä Marx että Engels luettelevat kaikenlaisia esimerkkejä perustellakseen väitettä empiirisesti.

Viime aikojen historiallinen kehitys on tehnyt lisäksi ilmeisek­si sen, että Marx erehtyi tämän lain perusteella tekemissään ennusteissa lukuun ottamatta monopo­likapitalistisen imperialismin tuloa, joka tapahtui vasta marxismin kaaduttua poliittisena järjestel­mänä (Popper, 1980, s. 23).

Pulaan joutuneet marxilaiset

Von Wrightillä on kuitenkin vastaväite, joka voi auttaa pulaan joutuneita marxilaisia (von Wright, 1970, s. 7);

"Aristoteleen tavoin Hegel käsitti lain ensi sijassa intrinsiseksi yhteydeksi, joka voidaan tajuta mietiskele­vän ymmärtämisen avulla, eikä induktiiviseksi yleistykseksi, joka voidaan vahvistaa havainnon ja kokeen avulla. Molempien filosofien (Aristoteles ja Hegel, EH) mukaan selittämisen tehtävänä on pikemmin tehdä ilmiöt teleologisesti ymmärrettäviksi kuin ennustaa ilmiöitä niiden vaikuttavia syitä koskevan tiedon perusteella."

Ennustava selittäminen korvataan jälkiviisaudella

Hieman ilkeämielisesti voisi sanoa, että ennustavan selittämisen rinnalle von Wright haluaa asettaa ns. jälkiviisauden. Laman tai sosialismin romahtamisen selittäjiä löytyy runsaastikin, mutta ennustajat olivat harvinaisia eli kuten Mauno Koivisto asian ilmaisi, ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.

Marx piti maailman muuttamista tärkeämpänä kuin sen selittämistä. Marxin jälkeen on todella tapahtunut suurisuuntaisia muutoksia, monopolikapitalistisen imperialismin rinnalla elää Malthusin lain alle jääneitä kehitysmaita (ts. väestölisäys hävittää tuotannon kasvun tuottaman hyödyn).

Konventionalismi

Sivulla 18 (von Wright, 1970) von Wright määrittelee konventionalismin (vertaa Poincaré, 1911):

Tämän vaihtoehtoisen käsityksen mukaan kokemus ei voi kumota tieteellisiä lakeja siitä syystä, että niiden totuus on analyyttinen, looginen. Lain säädetyn yleispätevyyden perusteella arvioidaan, onko kokemuksessa esiintyvät yksityistapaukset luokiteltava lain yhdistämiin yleisiin ilmiöihin vai ei…

Tällaiset arvosteluperusteet ovat ihmisten tekemiä sopimuksia, jotka olemme omaksuneet käsitteiden muodostusprosessin yhteydessä. Siksi tätä kantaa sanotaan konventionalismiksi."

Esimerkkinä konventionalismista von Wright esittää, että jos muutoin korpin näköinen lintu ei ole musta, se ei ole korppi, koska mustuus on osa korpin määritelmää (eläintieteilijän näkökulmasta tietysti valkoinen eli albiinokorppi on mahdollinen, eläintieteen systematiikassa konventiot on alistettu vertailevalle anatomialle, polveutumisopille jne.).

Vaikka taistolaisemme varmasti vastustivat konventionalismia, he kyllä pitivät kiinni siitä, että korppi ei ole korppi, jos se ei ole punainen. Vallan käytön luonteeseen kuuluu yleensäkin, että alistettujen on hyväksyttävä erityisesti kaikki johtajien mielettömät käsitykset, jopa riippumatta siitä, pitävätkö johtajat itse niitä mielettö­minä vai eivät.

Sivulla 18 (von Wright, 1970) von Wright sanoo mm.:

Analyyttiset totuudet, empiiriset yleistykset ja välimuodot

"Järkevä positivisti myöntää, että jotkut tieteelliset periaatteet ovat luonteeltaan analyyttisiä totuuksia, kun taas toiset ovat selvästi empiirisiä yleistyksiä…

Vaikka aikaisempi konventionalismi usein vastusti positivismia ja päinvastoin, oltiin myös selvillä siitä, että näillä kahdella ajatustavalla on paljon yhteistä. Molemmille tieteellisiä lakeja koskeville käsityksille on yhteistä se, että ne kieltävät sellaisen välimuodon olemassaolon, jota sanotaan toisinaan luonnonvälttämättömyydeksi ja joka eroaa toisaalta empiirisestä yleistyksestä ja toisaalta loogisesta välttämättö­myydestä...

(s.19) "Sen käsityksen epäileminen, että yleisyyden täytyy olla joko satunnaista (kontingenttia, empiiristä) tai loogisesti välttämätöntä, merkitsee positivismille paljon vakavampaa haastetta kuin konventionalismin haaste."

Tässä yhteydessä olisi paikallaan, että von Wright esittäisi esimerkin järjettömästä positivismista. En tiedä täsmällisesti, mitä von Wright tässä kohden tarkoittaa luonnonvälttämättömyydellä, mutta 1970- luvun taistolaiset (ja heitä seuraten 1990- luvun Timo Airaksinen teoksessaan "Johdatus filosofiaan", Airaksinen 1992, s.82–83) pitivät esimerkiksi entropiaa (epäjärjestyksen lisääntymistä luonnossa) luonnonvälttämättömyytenä.

Timo Airaksinen naurattaa fyysikkoja

Koska Airaksinen on tuonut väitteen uudestaan esiin, hän on saanut fyysikot uudestaan nauramaan. (On osoittautunut, että tämä väite on alun perin peräisin Arthur Papin väitöskirjasta vuodelta 1946.) Aristoteles kyllä käytti tätä vastaavaa käsitettä, myös Kantin väite synteettisistä lauseista a priori (Kant 1783, s. 172) kuuluu samaan sarjaan. Jaakko Hintikka (Hintikka 1969, s. 236 ja s. 257) pohtinut tarkemmin geometrisen ajattelun toimintaa puhtaasti tajunnassa (mikä on myöhemmin huomioitu nyt jo muodista menneessä kognitiotietees­sä). Sen sijaan Raimo Tuomelan scientia mensura -oppi pyrkii pyyhkimään pois koko jaottelun (Tuomela, 1973, s. 10).

Eksistentiaaliset valinnat

Myöhemmin (von Wright, 1985, s. 210–211) von Wright on ajatellut esimerkiksi valehtelijaparadoksin (puhunko totta, kun sanon "Tämä lause on epätosi") ratkaisun johtavan valintoihin, joita hän kutsuu eksistentiaalisiksi:

"Nyt herää kysymys, perustuvatko kenties jotkut suuret filosofian peruskysymykset – ne, jotka vuosisato­jen ja tietyissä tapauksissa vuosituhansien ajan ovat olleet filosofien etsinnän johtoaiheita - tällaisiin perustaviin kannanottoihin tai peruskäsitteiden, filosofisen ajatusrakennelman perimmäisten rakennuski­vien valintaan. Valintoihin, joiden ei voida todistaa olevan oikeita, mutta jotka on pakko tehdä. Niitä voitaisiin sanoa eksistentiaalisiksi valinnoiksi - suurin piirtein Kierkegaardin tarkoittamassa mielessä. Koko filosofinen näkemyksemme ja sen mahdolliset seuraukset myös toimintatapaamme ovat näet riippuvaisia tästä valinnasta."

Mielestäni von Wrightiä ei kuitenkaan voida pitää tämän perusteella eksistentialistina, mielestäni hän on edelleen myöhäiswittgensteinilaisen analyyttisen hermeneutiikan kannattaja. Ne, jotka kaipaavat asiasta parempaa tietoa, voivat kysyä siitä von Wrightiltä itseltään.

Valehtelijaparadoksi

Samassa kohdassa von Wright kieltäytyy ottamasta kantaa siihen, heijastavatko antinomiat todellisuuden ristiriitoja, kuten osa hegeliläisistä ja marxilaisista pyrkii väittämään (von Wright, 1985, s. 210).

Von Wright tarkastelee ilmeisesti valehtelijaparadoksia paperilla eli lausetta T:

"Tämä lause on epätosi".

Lause voidaan yrittää formalisoida, jotta nähtäisiin, onko se loogisesti tosi. Voidaan sanoa "Ei ole totta, että lause 'Tämä lause on tosi’ on tosi". Eli jos lause "Tämä lause on tosi" on p, saamme lauseelle "Tämä lause on epätosi" kaavan ¬p. Nyt ongelmamme on palautunut lauseen "Tämä lause on tosi" totuuteen.

Jos lause "Tämä lause on tosi" on aina tosi, sen paikalle voidaan sijoittaa mikä tahansa tautologia, esimerkiksi

p V ¬p.

Tällöin saamme kaavan
 
¬(p V ¬p) ⇔ ¬p ∧ p,

mikä on aina epätotta eli ristiriita. Jos taas oletamme, että "Tämä lause on totta", on aina epätosi ja sijoitamme sen paikalle ristiriidan, saamme

¬(p ∧ ¬ p) ⇔ ¬ p V p,

mikä on aina totta eli tautologian. Von Wright esitti tämän päättelyn epäformaalisesti.

Toisen mahdollisuuden tarjoaa induktiivinen menetelmä. Yritämme selvittää, mikä on todennä­köisyys, että lause on totta ja mikä on todennäköisyys, että se on epätotta. Koska emme valitettavasti tiedä lauseen totuudesta yhtään mitään, voimme ajatella, että molemmilla mahdollisuuksille annetaan a priori todennäköisyydet ½. Valitettavasti tieto siitä, että joku lause on puoliksi totta ja puoliksi epätotta ei vähäisimmässäkään määrin lisää tietoamme siitä, onko väite totta.

Paradoksit paholaisen keksintöjä?

Jos seuraamme suuria jumaluusoppineita, päädymme siihen johtopäätökseen, että näin mielettömän lauseen täytyy olla paholaisen keksintöä, ja koska paholainen valehtelee melkein aina, sen täytyy olla epätotta.

Toisaalta saattaa olla niinkin, että joku jumala on suuressa viisaudessaan halunnut koetella ihmisen ymmärrystä tällä lauseella, ja koska jumalat valehtelevat vain harvoin lauseen täytyy olla totta.

Valitettavasti tällaisilla vastakkaisilla perusteilla meille käy kuten Ilkka Niiniluodolle jumalan olemassaolokysymyksessä: jäämme lauseen suhteen agnostikoiksi.

Toisaalta tuntuu todennäköiseltä, että lause on pikemminkin joidenkin sofistien, luultavasti filosofistien keksintöä, jolloin meidän on pohdittava kysymystä, valehtelevatko filosofistit yleensä vai pyrkivätkö he puhumaan totta.

Koska kyseessä on vähintään yhtä vaikea tutkimus kuin TANDEM, von Wrightin pitäisi tutki­mushanketta tukea. Von Wright pelasti aikoinaan TANDEMIN (Gronow et al 1977). Tandemissa sekoitetaan parlamentaarisen ja marxilaisen demokratian määritelmät. Pertti Lindforsin arkistossa on vasemmistolainen "Anti-tandem". TANDEMissa löydetään tasa-arvoa sieltä, missä sitä ei ole.

Lukemisen helpottamiseksi seuraava alaviite on kirjoitettu suoraan tekstiin:

Pertti Lindfors kirjoitti presidentti Urho Kekkoselle, että TANDEM oli huonoa neuvostofilosofiaa myös siinä mielessä, että Neuvostoliiton parasta tutkimusta, joka kyllä katsottiin Neuvostoliitossa marxilaisuu­deksi (esim. Klausin käännökset venäjäksi, Rakitovin "Tieteellisen tiedon rakenne" (Rakitov, 1978) ja kokoomateos "Struktura i formi materii" (Ambarzumjan et al, 1969) oli jätetty TANDEMissa hyödyntä­mättä. Kekkonen kiitti Sirkka Peisan kautta kirjeestä "joka sisälsi tärkeitä tietoja" ja antoi sen tiedoksi Kalevi Kivistölle ja nimitti vastoin hallituksen enemmistöä ja v. Wrightin toivomusta Pertti Lindforsin ja Erik Steniuksen ehdotuksesta Igmar Pörnin ohi Lars Hertzbergin ruotsinkieliseksi filosofian professorik­si. Puheessaan Eduskunnassa Kekkonen sanoi 15.2.1979 mm.: "Pätevyyden ohittaminen poliittisen värin perusteella on huonoa hallintokäytäntöä."

Asiantuntijana ollessaan von Wright on suosinut Lindforsin ohittamista pienemmällä oppiarvolla olevien hyväksi sanomalla, että ohittajat saavat tohtorinarvon ennen Lindforsia. Lindfors kysyykin: 1) Onko Lindfors tohtori ja 2) missä ovat Mårten Ringbomin, Lauri Mehtosen, Matti Juntusen, Jaakko Blomber­gin, Tauno Nybergin ym. tohtorindiplomit. He ovat ohittajia, joiden piti päästä ennen Lindforsia tohtoriksi.

Mikäli tutkimusmäärärahat myönnetään, tarjoan tietokoneeni ja tilasto-ohjelman ilmaiseksi tutkimuksen käyttöön. Ehdotan tutkimuksen nimeksi TONDEM eli totuuden demokraattinen tutkimus (Pertti Lindforsin mukaan TONDEM on tonttumainen demokratiatutkimus).

Valitettavasti on lopuksi todettava, että myös TONDEM tutkimus osoittautuu täysin tarpeettomak­si. Emmehän tiedä, kuka loppujen lopuksi niistä miljardeista ihmisistä, jotka ovat tällä planeetalla eläneet, on ensimmäisenä keksinyt lauseen T. Koska jo kuolleiden ihmisten keksintöjä on käytän­nössä mahdoton selvittää, hypoteesin H, jonka mukaan filosofistit ovat T:n keksineet, todennäköi­syyttä ei voida selvittää. Tällä hetkellä elävistä filosofeistakin on vaikea saada selvää.

Keksin juuri tätä kirjoittaessani hypoteesin, jonka mukaan neuvostoliittolainen toisinajattelija, joka lähetettiin 70-luvulla raketin mukana avaruuteen, ja jonka nykyisestä olinpaikastaan ei ole mitään tietoa, keksi paradoksin. Luultavasti Venäjä kiistää kaikki tämänlaatuiset huhut tai sitten todistajak­si ilmaantuu esimerkiksi joukko erotettuja kenraaleja, rikollisia tai kylähulluja.

Tulevaisuuden totalitaarisille yhteiskunnille voisi antaa vihjeen. Poistakaa kaikki tyyppiä "Tämä lause on epätosi" olevat lauseet kaikista kirjoista ja muista tietokannoista. Sijoittakaa paikalle lause:

Tämä lause on epätosi: ¬p ∧ p.

Riippumattomuusystävällinen predikaattikalkyyli

Yllä olevan (parodian) kirjoittamisen jälkeen mm. Jaakko Hintikka ja Gabriel Sandu ovat (mm. tämän juhlakirjan kirjoituksissa) esitelleet riippumattomuusystävällistä predikaattikalkyyliä, jonka perusteella voidaan sanoa, että ymmärrämme käsitteen ”totuus” kun ymmärrämme luonnollisen kielen.

Modaalilogiikka positivismia vastaan

Sivulla 19. (von Wright, 1970) von Wright tarjoaa modaalilogiikkaa positivismin haastajaksi:

"Loogikoille on selvinnyt, että loogisesti välttämätön ja mahdollinen ovat vain yksi laji (species) laajem­masta genuksesta, jossa voidaan erottaa useita eri välttämättömyyden ja mahdollisuuden muotoja. Modaalilogiikan elpyminen sinänsä ei ole palauttanut luonnonvälttämättömyyden käsitettä entiseen arvoonsa erotuksena loogisesta välttämättömyydestä ja satunnaisesta yleisyydestä. Käsitteestä on paljon kiistelty, ja monien analyyttisten filosofien mielestä se edelleen on epäiltävä tai virheellinen. Mutta modaalilogiikka on raivannut tietä muutokselle analyyttisten filosofian kauan yleisesti hyväksymässä positivistisessa käsityksessä luonnonlaeista."

Modaalilogiikan siunauksellisuus tieteelle on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Sen sijaan modaali­logiikan avulla on kehitetty uusia muotoja vanhoista jumalatodistuksista (esimerkkejä teoksessa Martin, 1990 st. 87–106) . Modaalilogiikan käsitteistön varjossa päätelmiin on saatu mukaan sellaisia virheellisiä premissejä, joiden löytäminen vaatii jonkinlaista filosofista asiantuntemusta.

Modaalilogiikka ei pelasta hermeneutiikkaa, dialektiikkaa, steinerilaisuutta tai teologiaa. Keskuste­lua välttämättömyyden ja mahdollisuuden muodoista käytiin (mm. Lindfors) jo 40 - luvulla (Quine, 1953). Quinen asiaa koskevat tarkastelut sisälsivät virheitä.

Kontrafaktuaaliset konditionaalit

Sivulla 20 (von Wright, 1970) von Wright jatkaa positivismin kritiikkiä seuraavasti:

"Vielä välittömämmin kuin modaalilogiikan elpyminen on positivistisen perinteen hyväksymää käsitystä luonnonlaeista horjuttanut niin sanottujen kontrafaktuaalisten konditionaalien ongelma…

Käsityksemme, mikäli meillä on sellainen - että olisi ollut laita, että q, jollei olisi ollut laita, että p, perustuu normaalisti uskoon, että propositioita p ja q liittää toisiinsa noominen tai lainomainen yhteys. Perusteluksi ei riitä kahta propositiota yhdistävä pätevä implikaatio, joka sanoo, että aina kun ei-p niin q. Herää kysymys, miten lainomaisuutta voitaisiin luonnehtia tai erottaa noominen yhteys "satunnaisesta" yleisestä säännönmukaisuudesta. Omaksi käsityksekseni on tullut, että kontrafaktuaalisen konditionaalin käsite sisältyy itse tähän erotteluun - eikä sitä sen vuoksi voi selventää sen avulla. Kontrafaktuaalisen konditionaalin ongelman pohtiminen opettaa nähdäkseni sen, että noomisen, lainomaisen yhteyden tuntomerkkinä on välttämättömyys eikä yleisyys. Jos tämä on totta, se horjuttaa positivistista lain käsitystä - vaikkei välttämättä selityksen subsumptioteoreettista pätevyyttä."

Tässä von Wright sekoittaa implikaation, tautologian ja "strict implication" (Lindfors, 1978, luvut 7-9). Von Wright ei esitä mitään esimerkkejä kontrafaktuaalisista konditionaaleista, mutta mieles­täni seuraavat kelpaavat esimerkeiksi:

1) Jos ei olisi satanut, olisi ollut pouta.

2) Jos ei olisi satanut, olisin mennyt ulos.

Jos Tuomelasta (Tuomela, 1993) ja Quinesta (Quine, 1953) piittaamatta sallitaan sellaisten käsitteiden käyttö, lause 1) on ilmeisen analyyttisesti tosi, mutta 2) ei. Kontrafaktuaalisten konditionaalien luokittelu riippuu siis lauseiden sisällöstä. Kontrafaktuaalien totuusehtoja koske­van "Kontrafaktuaalien ongelman" toivat esille Roderick M. Chisholm ja Nelson Goodman vuosina 1946-1947.

Carl G. Hempel tarkastelee kontrafaktuaalien ongelmaa (Hempel, 1966, ss. 56-) ja on von Wrightin kanssa samaa mieltä siitä, etteivät kontrafaktuaalit ole mikään ongelman subsumtiote­oreettiselle näkemykselle selityksestä.

G. H. von Wright on myöhemmissä teoksissaan (1974,1; 1974,2 ja 1980) palannut antamaan oman selityksensä asiaan, ja tämän väittelyn historiaa on esitetty Martin Kuschin kirjassa (Kusch, 1986) ja esimerkiksi artikkelissa "causation" teoksessa "The Cambridge Dictionary of Philosophy" (Audi, 1995). Viimeksi mainitun artikkelin perusteella filosofit ovat asiasta edelleen erimielisiä.

Jatkopohdintoja voitaneen suorittaa esim. seuraavasta aiheesta:

3) Jos ei olisi ihmisiä, materialismi olisi oikeassa.

Jotta ihmiskunnan historian päättyminen aikanaan ei johtaisi tarpeettomiin muutoksiin filosofian oppikirjoissa, ehdotan seuraavaa. Edustava valikoima sekä puisia että Eddingtonin pöytiä singotaan avaruusaluksilla eri suuntiin, niin että pöydät jatkavat olemassaoloaan vielä senkin jälkeen, kun ihmisiä ei enää ole. Jatkaisivatko olemassaoloaan sekä puiset että Eddingtonin pöydät, ratkaista­koon aikanaan kokeellisesti. Ajatuksen ehdotukseeni olen keksinyt lukiessani Raimo Tuomelan kirjaa (Tuomela, 1983).

Sivulla 12 (von Wright, 1970) von Wright esittää ns. peittävän lain mallin seuraavasti (katso myös Hempel 1965, s. 249, Hempel, 1966, s. 51):

L1 , L2,....,Ln

E1 , E2,....,Em

___________

E

Tapahtumaa E kutsutaan selitettäväksi tapahtumaksi. Tapahtumia E1 , E2,....,Em kutsutaan selittäviksi tapahtumiksi. Peittäviä lakeja ovat L1 , L2,....,Ln.

Esimerkkinä peittävän lain selitysmallista von Wright esittää seuraavan (von Wright, 1970, s. 12):

"Miksi autoni jäähdytin halkesi yöllä? Säiliö oli ääriään myöten täynnä vettä; kansi oli ruuvattu tiukasti kiinni; pakkasnestettä ei ollut lainkaan lisätty; auto oli jätetty pihamaalle; lämpötila laski odottamatta nollan alapuolelle. nämä olivat jäähdyttimen halkeamista edeltäneitä tapahtumia. Yhdessä fysiikan lakien kanssa - erityisesti sen lain, jonka mukaan veden tilavuus laajenee sen jäätyessä - ne selittävät jäähdytti­men halkeamisen."

Kyberneettisten selitysmalleista von Wright sanoo sivulla 21 (von Wright, 1970):

Kybernetiikka

"Peittävän lain mallia vastaavat kyberneettiset selitykset tavoittavat lähinnä ne tarkoitusperäisyyden puolet, joista puuttuu intentionaalisuus. Teot ovat tärkeimpiä niistä asioista, joihin liitämme intentionaali­suuden."

Kyberneettisiä selityksiä pohtivilla Yrjö Ahmavaaralla ja Raimo Tuomelalla taitaa edelleen olla asiasta erilainen mielipide kuin von Wrightillä. Kun 1960- luvun lopulla kysyin puhelimitse Jaakko Hintikalta, että olivatko operaatiotutkimuksen perustajat (operaatiotutkimus sisälsi myös kyberne­tiikkaa, Churchman et al, 1957) luopuneet ajatuksistaan, hän väitti, että eivät ole. Hieman pessimistisemmän näkemyksen esittää Yrjö Ahmavaara (Ahmavaara 1987).

Historialliset selitykset

Pohdittuaan "positivistien" selityksiä historialle von Wright jatkaa sivulla 23 (von Wright, 1970):

"Selvästi eri käsityksen lakien merkityksestä historiallisissa selityksissä on esittänyt William Dray vuonna 1957 ilmestyneessä tärkeässä kirjassaan Laws and Explanation in History. ...

Drayn mukaan syynä on yksinkertaisesti se, etteivät historialliset selitykset perustu lainkaan yleisiin lakeihin."

Tätä käsitystä ei hyväksy ainakaan skientistinen marxismi (Ahmavaara, Hartikainen, Klaus, Lindfors, Rakitov).

Von Wright ottaa esimerkiksi väitteen, että Ludvig XIV kuoli epäsuosioon joutuneena, koska hän harjoitti sellaista politiikkaa, joka vahingoitti Ranskan kansallisia etuja. Von Wrightin mukaan tätä selitystä ei voida pukea yleisen lain muotoon ilman että mukaan otettaisiin niin paljon ehtoja, että lain piiriin jäisi vain tämä yksi tapaus. Von Wrightin mukaan inhimillisen teon selitysmalleilla on omalaatuinen puoli. Sivulla 24 (von Wright, 1970) von Wright sanoo mm:

"Teon selittäminen merkitsee Drayn käsityksen mukaan osoittamista, että teon tekeminen on kyseisessä tilanteessa asianmukaista ja järkevää. Dray kutsuu tätä myös rationaaliseksi selitykseksi. "

Von Wright arvostelee Drayn käsitystä siitä, että hän yrittää löytää intentionaalisen selityksen erityispiirteet arvostavista aineksista.

Kaaosteoriat

Nykyisen käsityksen mukaan vastaavat tapaukset eivät ole suinkaan harvinaisia luonnontieteissä. On sanottu, että perhosen siipien liike sademetsässä saattaa periaatteessa pohjimmaltaan aiheuttaa pyörremyrskyn toisella puolella maapalloa. Sään ennustaminen on muutoinkin edelleen vaikeaa jopa parhaimmilla supertietokoneilla. Ludvig XIV:n tapaus ei ole tässä suhteessa mitenkään erityinen. Tosin myös epästabiilien fysikaalisten systeemien matematiikasta on luotu humpuukia nimellä "kaaosteoria" (Gleick, 1989), vaikka vastaava matematiikka on tietysti pätevää ja sen avulla kuvatut ilmiöt ovat kausaalisia.

Praktiset syllogismit

Sivulla 25 (von Wright, 1970) von Wright sanoo mm:

"Samana vuonna kuin Drayn kirja ilmestyi Elisabeth Anscomben teos Intention. Se on anglosaksisen maailman filosofiaan eniten vaikuttaneita kirjoituksia vuosisadan puolivälissä...

Kirjan yhtenä ansiona on huomion kiinnittäminen vanhastaan praktiseksi syllogismiksi nimitetyn päättelyn loogiseen erikoisluonteeseen...

Syllogismin lähtökohta eli sen ns. ylälause viittaa asiaan, jota tahdotaan, tavoitellaan; alalause liittää tähän asiaan tietyn yksityisen teon, suunnilleen päämäärään johtavana keinona; johtopäätös on siinä, että tartutaan tähän keinoon päämäärän saavuttamiseksi...

Praktisen päättelyn selitysmalli

A tavoittelee E

A katsoo, ettei hän saavuta E ellei hän tee a

A ryhtyy tekemään a

Praktinen päättely on teon selittämiselle ja ymmärtämiselle erittäin tärkeä. Sanoisin, että se antaa ihmistä tutkiville tieteille niiden metodologiasta kauan puuttuneen apuneuvon: itsenäisen selitysmallin, joka on subsumptioteoreettisen peittävän lain mallin selvä vaihtoehto."

Pertti Lindfors on kertonut minulle suullisesti, että G. H. von Wright on suullisesti ja kirjallisesti julkisesti kiittänyt Juha Mannista siitä, että tämä on ottanut esiin praktisen päättelyn maassamme. Juha Mannisesta sanoo Pertti Lindfors (Lindfors 2.2.1991) mm:

"Brezhnevisti Juha Manninen, taistolaisena maisterina professoriksi päässyt poliittinen kiipijä, on vuorostaan katsonut minut huonoksi tiedemieheksi (Helsingin Sanomat 8.9.1978), koska en ole hyväksy­västi siteerannut väitöskirjassani hänen kanonisoimiaan neuvostolähteitä."

Mannisen ansioista Suomen ja Neuvostoliiton tiedesuhteille Lindfors (Lindfors, Karismaattinen Hintikka) kirjoittaa mm.:

"Hintikan yhdyslenkkinä Neuvostoliiton Hegel- tutkijoihin toimii Oulun yliopiston aatehistorian professori Juha Manninen."

Martin Kusch, jonka olen käsittänyt olevan hermeneutiikan kannattaja, on kirjassaan "Ymmärtämisen haaste" kirjoittanut jonkinlaisen von Wrightin ajatusten herättämän kritiikin historian (Kusch, 1986, ss. 171–195). Kuschin mukaan von Wright, Ilkka Niiniluoto, Esa Itkonen ja Raimo Tuomela väittävät, että heidän selitysmallinsa olisivat ihmistieteissä jo nyt tavalla tai toisella keskeinen tai keskeisin. Kirjansa lopussa Kusch sanoo, että eräät analyyttisen filosofian edustajat ovat päätyneet eräänlaiseen ontologiseen pluralismiin, ja minulle tulee tällöin kaikkein ensim­mäisenä mieleen Ilkka Niiniluodon markkinoima Popperin "kolmen maailman" teoria (Niiniluoto, 1984, s. 319).

Kiistassa praktisen syllogismin oikeutuksesta on esitetty, ettei ilman kausaalisia tekijöitä tulla toimeen. Toisaalta on korostettu inhimillisen käyttäytymisen selittämistä todennäköisyyksillä.

Tähän voidaan vielä lisätä, että von Wright on aiheuttanut näillä pohdinnoillaan vahinkoa: Tutkijat ovat haaskanneet aikaansa väärien kysymysten pohtimiseen.

Todellisuus

Todellisessa elämässä ihmiset tekevät tekoja, joita he eivät itsekään pysty ollenkaan selittämään. Myös kausaalinen selitys voi olla tällaisissa tapauksissa kokonaan ihmisen tieteellisen tutkimuksen saavuttamattomissa. Sikäli kuin ns. todellisuus on olemassa, se toimii omien lakiensa mukaan, vaikka emme niitä yksittäisen tapahtuman selittämisessä saisikaan selville. Mielestäni todellisuus ei ole meidän tuotteemme vaikka käsityksemme siitä saattaa eräiltä osin olla.

Olen Yrjö Ahmavaa­ran kanssa samaa mieltä siitä, että puhe esimerkiksi Newtonin mekaniikan korvaaminen suhteel­lisuusteorian mekaniikalla ei vaikuta näiden totuuteen.

Emme tarvitse Popperin kolmen maail­man ontologiaa (Niiniluoto, 1984, s. 321), pluralistista ontologiaa, "totuudenkaltaisuutta" (Niiniluoto 1983 st 222–224) emmekä agnostisististä käsitystä jumalien olemassaolosta (Niini­luoto, Vapaa Ajattelija- lehden keskustelu) mihinkään paitsi ehkä Helsingin Sanomain älymystöön pääsemiseen.

Homunculus aivoissamme

Yllä olevan kirjoittamisen jälkeen kognitiotiede on sittenkin mennyt eteenpäin, ja homunculus (se, jolla on intentioita), on saamassa häädön ihmisaivoista.

Ehdotan, että perustetaan uusi hermeneutiikan laji: Tieteellisen korruption hermeneutiikka. Jokaisella filosofilla lienee kohtuullinen määrä aineistoa. Induktion tutkijat voivat puolestaan selvittää filosofien korruptoitumisen todennäköisyyttä naisnäkökulmasta (mikä muuten olisi naisnäkökulma Gödelin epätäydellisyyslauseeseen?). Lisäksi filosofeille jätetään kotitehtävänä pohdittavaksi seuraava praktinen syllogismi:

Herra W haluaa, että pöytiä olisi olemassa senkin jälkeen, kun aurinkokunta on hävinnyt.

Herra W ajattelee, että jotta pöytiä olisi olemassa aurinkokunnan kadottua, pitää lähettää pöytiä tähtienväliseen avaruuteen.

Herra W lähettää pöytiä tähtien väliseen avaruuteen.

Jätän kotitehtäväksi tutkia, mitä ontologisia sitoumuksia (vai ei mitään) tämän syllogismin pohtimisessa tarvitaan.

Tässä yhteydessä en malta olla esittämättä vielä yhtä esimerkkiä:

Kuningas David haluaa Uurian vaimon.

Kuningas David ajattelee, että jotta hän saisi Uurian vaimon, hänen pitää tapattaa Uuria.

Kuningas David ryhtyy tapattamaan Uuriaa.

Valitettavasti en pysty antamaan tarkkaa lähdeviitettä (Sam. 11), sillä joku on varastanut omista­mani Raamatun.

(Ostin alennusmyynnistä uuden, 2. Sam. 11.)

Vielä muistuu mieleen täysin vastaava juttu Josif Vissioronovits Dzhugasvilistä eli Stalinista. Voimme ajatella, että Stalin oppi pappisseminaarissa yllä olevan jutun. Sitten Stalinin alkoi tykätä kovasti erään kenraalinsa vaimosta...

Sosiaalinen todellisuus

Seuraavaksi von Wright esittelee Peter Winchin teoksen "The Idea of Social Science" (suom. Winch, 1979), (Von Wright, 1970, s.27):

"Yhteiskuntatieteilijän on ymmärrettävä havaittujen käyttäytymispiirteiden merkitys, jotta hän voisi muuntaa ne sosiaalisiksi tosiasioiksi. Tämä edellyttää, että hän tuntee ne käsitteet ja säännöt, jotka määräävät tutkittavien henkilöiden 'sosiaalisen todellisuuden'. Sosiaalisen käyttäytymisen kuvauksessa ja selityksessä on käytettävä samaa käsitteistöä kuin toimivat yksilöt itse käyttävät. Yhteiskuntatieteilijä ei siksi voi tarkastella syrjästä katsojana tutkimuskohdettaan samalla tavoin kuin luonnontieteilijä. Jotta hän pystyisi ymmärtämään tutkimansa yhteisön, hänen on itsensä opittava soveltamaan sen sosiaalisia "pelisääntöjä". Tämä on se käsitteellinen perustotuus, joka piilee eläytymisen psykologisessa metodiopis­sa."

Von Wright voikin vaikka heti kokeilla eläytymistä ja yrittää elää työttömän peruspäivärahalla vaikka kokeeksi vain kuukauden. Myös presidentti Martti Ahtisaari voisi jättää muutaman rukouksen väliin ja yrittää elää kuukauden työttömän peruspäivärahalla. Iiro Viinaselle riittää, että hän yrittää elää yhden kuukauden sillä eläkkeellä, jota Pertti Lindfors saa.

Mannermainen filosofia

Sivulla 28 von Wright (von Wright, 1970) sanoo:

"Positivismia arvostelleet analyyttiset filosofit ovat tavallisesti olleet tutkijoita, joiden ajattelua on hedelmöittänyt Wittgensteinin myöhäisvaiheen filosofia. Jotkut heistä ovat asennoituneet myönteisesti myös fenomenologiaan ja mannermaan ei-analyyttisen filosofian muihin suuntiin...

Ajattelen tällöin ennen kaikkea sen ajatussuunnan voimistumista, joka nimittää itseään hermeneuttiseksi tai hermeneuttis-dialektiseksi filosofiaksi.

On kaksi hermeneutiikan piirrettä, jotka on erityisesti mainittava etsittäessä yhtymäkohtia analyyttiseen filosofiaan. Ensimmäinen on kielen käsitteen ja kieleen liittyvien merkityksen, intentionaalisuuden, tulkinnan ja ymmärtämisen käsitteiden keskeinen asema hermeneutiikassa. Tämä kuvastuu jo nimestä ”hermeneutiikka”, joka tarkoittaa tulkintataitoa...

Toinen hermeneutiikan piirre, joka yhdistää sen analyyttiseen filosofiaan, on sen metodologiaa ja tieteenfilosofiaa kohtaan tuntema mielenkiinto. Samalla kun hermeneuttinen filosofia nimenomaan vastustaa positivismin tieteen ykseyden aatetta, se puolustaa hengentieteiden tulkitsevien ja ymmärtävien metodien omaleimaisuutta."

Positivismin jyrkimmät kriitikot, aluksi yhteistyössä toimineet Arthur Pap ja Paul Feyerabend, eivät olleet myöhäiswittgensteinilaisia (Pap, 1955). Arthur Pap perusti analyyttisen filosofian (Pap1949) ja Paul Feyerabend anarkistisen tieteenteorian (Feyerabend 1980 ), jonka mukaan kiihko­muslimien tieteenteoria on yhtä hyvä kuin luterilaisten ateistien sikäli kuin heillä on tieteenteorioi­ta.

Dialektiikka

Marxismin von Wright jakaa "skientistiseen" marxismiin, joka kybernetiikan avulla palauttaa teleologisuutta kausaalisuuteen (von Wright viittaa Georg Klausiin, Klaus, 1965) ja sosialistiseen humanismiin, joka on saanut innoituksensa Marxin nuoruudenteoksista mutta etenkin Hegeliltä. Hän sanoo mm. (von Wright, 1970, s. 30):

"Sen dialektiikka muistuttaa läheisemmin hermeneuttisen filosofian tutkimustapaa kuin oikeaoppisen marxismin "materialismia". Sen antropologialla ja yhteiskuntafilosofialla on yhtymäkohtia eksistentialis­miin, varsinkin Sartren myöhempään filosofiaan - joka vuorostaan suuntautuu Marxiin ja Hegeliin. Sen tieteenfilosofia pyrkii puolustamaan ihmistä tutkivia tieteitä sitä metodologista monismia vastaan, joka on positivismille luonteenomainen ja joka etsii tukea luonnontieteen ja teknologian kehityksestä."

Von Wright siis nostaa voimakkaasti esiin "mannermaisen filosofian", Hegelin ja eksistentialismin- juuri kuten myöhemmin 70- ja 80- luvun taistolaiset. Kuka olikaan 70-luvun taistolaisuuden primus motor?

Von Wright sanoo hegeliläisyyden (jota hän pitää aristoteelisen tieteenfilosofian muotona) ja positivismin vaihtelevan, ja sanoo tästä kiistasta mm. (von Wright, 1970, s.31):

"Mutta näiden käsitysten välillä on myös jyrkkä ristiriita, jota ei voi hävittää sovittelemalla niitä tai todistamalla toista vääräksi. Se ei ole lainkaan totuuden ulottuvilla, sanoisin. Se sisältyy koko ajatustavan ja todistelun peruskäsitteiden valintaan ja on siksi 'eksistentiaalinen'. Se on näkökannan valinta, jota ei voi enää perustella."

Neljännesvuosisata lisää filosofiaa (tätä kirjoitan vuoden 1987 alussa) on kyllä tuonut uusia perusteluja myös näkökantojen valinnoille, mutta se on jo toisen jutun aihe. Edes positivismi ei pysty ennustamaan, mitä tulevaisuudessa pystytään perustelemaan.

Sivulla 32 (von Wright, 1970) von Wright esittää "aikamme tieteen filosofian sukupuun", jossa filosofian kehityksen tämänhetkisen huipun muodostavat Heidegger, Gadamer, Apel ja Habermas!

Von Wright ei viittaa (von Wright, 1970) Frankfurtin kouluun (Adorno, Horkheimer, Marcuse, 1991), vaikka Herbert Marcusen Yksiulotteinen ihminen (Marcuse, 1969) oli Suomessa 1960- luvulla keskustelun kohteena. Von Wrightin (von Wright, 1970) artikkelin ilmestymisen aikoihin Helsingin Yliopiston sosiaalipsykologian laitos Kullervo Rainion johdolla suoritti Adornon autoritaarisuustestiin (Adorno, 1950) perustuvia tutkimuksia, ja käytin lähes samaa testiä omassa tutkimuksessani (Hartikainen et al., 1974).

NKP

Käsitän von Wrightin ja taistolaisten silloisen vaikenemisen johtuneen Neuvostoliiton voimakkaasta hyökkäyksestä Frankfurtin koulukuntaa vastaan. Se ilmeni esim. teoksesta "Frankfurtin koulun sosiaalifilosofia" (Frankfurtin koulun sosiaalifilosofia, 1981, s. 5):

"On tärkeää noudattaa tieteessä johdonmukaisesti puoluekantaisuuden periaatetta, jotta voitaisiin antaa päättävä vastaisku ulkomaisten aatteellisten vastustajien oikeisto-opportunistisille ja äärivasemmistolaisille katsomuksille, sanoi Leonid Brezhnev NKP:n Keskuskomitean selostuksessa 15. edustajakokoukselle."

Myöhemmin aikaisemmin kanssani samalla paikkakunnalla (Lohjalla) asunut, myöhemmin Jyväskylän yliopistossa vaikuttanut Jussi Kotkavirta on jopa suomentanut Frankfurtin koulukunnan tekstejä (Adorno, Horkheimer, Marcuse, 1991). Kotkavirta pitää ilmeisen oikeutetusti kolmikon selkeimpänä ajattelijana Adornoa. Adornon kritiikki positivismia vastaan on toisenlaista kuin hermeneutikkojen.

Frankfurtin koulukunta

Von Wright on kyllä myöhemmin käsitellyt Frankfurtin koulukunnan ajatuksia (von Wright, 1987, s. 17). Hän kirjoittaa mm.:

"Sellainen rationaalisuus, joka vallitsee aikaisempien sukupolvien uskonnollisista ja sosiaalisista ennakko­luuloista vapautuneessa 'järjen vaatimusten mukaan' järjestetyssä yhteiskunnassa, merkitsee ennen kaikkea erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavien välineiden hallintaa. Se on instrumentaalista tai teknistä, tavoitteellista rationaalisuutta, joka vaatii tavaroiden tuotannolta ja virkojen järjestelyltä, yhteiskunnan palveluilta, suurempaa tehokuutta. Se 'virtaviivaistaa elämäämme'. Mutta se on kyvytön niiden arvopremissien edessä, jotka legitimoivat yhteiskunnallisen toiminnan päämääriä. Eräänä seurauksena tästä on, että yksityiseen ihmiseen kohdistuva huomio (”'ihmisarvo”) vähenee, ja että uudet sorrot ja vapaudettomuuden muodot käyvät mahdollisiksi yhteiskunnassa, jossa valta on niiden käsissä, jotka johtava ”'valtiokoneistoa”, kuten hämäävä termi kuuluu. Siten vapautuminen vanhentuneista olosuhteista johtaa uuteen sidonnaisuuteen moderneissa olosuhteissa. Teknisen rationaalisuuden pakkopai­taan köytetty ihminen ajautuu järjettömyyden ja primitiivisten vaistojen ohjaamaan yhteiskuntaan, missä mahti ja väkivalta ovat syrjäyttäneet humaniteetin ihanteen. Tätä dialektista kuperkeikkaa, jonka todelli­suutta olemme todistaneet natsiajan Saksassa, on muuten jo Dostojevski kuvannut syvällisen terävästi kirjassaan "Kellariloukko".

Herbert Marcuse

Frankfurtin koulukunnan edustaja Herbert Marcuse, joka piti itseään hegeliläisenä mutta jota vastaan Neuvostoliiton hegeliläiset hyökkäsivät erityisen voimakkaasti (Frankfurtin koulun sosiaalifilosofia, 1981), sanoo (Marcuse 1969 s 118–119):

"Rituaalinen ja autoritaarinen kieli leviää yli nykyisen maailman, läpi demokraattisten ja ei-demokraattis­ten kapitalististen ja ei-kapitalististen maiden. Ronald Barthesin mukaan se on kieli, joka on ominainen kaikille autoritaarisille hallitusjärjestelmille; ja onko nykyään, kehittyneen teollisen kulttuurin piirissä ainuttakaan yhteiskuntaa joka ei ole autoritaarisen hallitusjärjestelmän alainen...

Maagisessa ja rituaalisessa kielessä pikemminkin on uutena vivahteena juuri se, etteivät ihmiset usko tähän kieleen tai eivät välitä mutta kuitenkin toimivat sen mukaisesi."

Kahden viimeisen sitaatin kommentoinnin jätän siihen mahdolliseen ajankohtaan, jolloin Helsingin Sanomain älymystö käynnistää asiasta Eero Ojasen johdolla uuden keskustelun.

Jürgen Habermas

Habermasista von Wright sanoo (von Wright, 1987, s. 18):

"En nimittäin voi uskoa että Habermasin ponnisteluihin, joita kohtaan tunnen suurta kunnioitusta, sisältyisi sellainen 'Selbstüberschreitung der Vernunft', joka pystyisi murtamaan sen vääjäämättömyyden edistyksen ja valistuksen 'negatiivisessa dialektiikassa', jota aikaisemmat Frankfurtin koulukunnan edustajat ovat diagnostisoineet niin vakuuttavasti."

Tässä kohdassa von Wright kääntyy pikemminkin Wittgensteinin puoleen (von Wright, 1987, s. 19). Wittgenstein on tehnyt merkintöjä James Frazierin kuuluisaan teokseen "The Golden Bough" Frazer, 1922). Von Wright kommentoi niitä seuraavasti:

"Voidaksemme arvioida jonkin vieraan kulttuurin uskomusten, ajatustapojen ja yhteiskunnallisten laitosten 'järkevyyttä' meidän on ymmärrettävä niitä, toisin sanoen pystyttävä kuvaamaan niitä omalla kielellämme tavalla, joka vastaa niiden todellista sisältöä. ...

Kielen ymmärtäminen ei ole vain sitä, että tiedetään erinäisten konkreettisten esineiden ja ilmiöiden nimet, vaan myös sitä, että pystytään 'pallottelemaan sanoilla' niissä 'kielipeleissä', joissa nuo sanat tulevat käyttöön. On syytä kysyä, missä määrin tällainen eläytyminen ja samastuminen toisiin elämänmuotoihin on ylipäänsä mahdollista."

G. H. von Wrightin edeltäjä akateemikkona, Eino Kaila, on Lindforsin mukaan jyrkästi ja hyvin formuloiduilla perusteilla tuominnut von Wrightin edustaman Wittgensteinin myöhäisfilosofian (Lindfors 6.4.1988, s. 2, Lindfors, 1990).

Erityisen huolestunut von Wright on siitä, että meillä on tuskin mahdollisuuksia ymmärtää historian hämärään kadonneita kulttuureja (von Wright, 1987, s. 20).

On luultavaa, että von Wright on, kuten hän itsekin sanoo, muuttanut ajatuksiaan kuluneen neljännesvuosisadan aikana. Hän on jo pitkään esiintynyt jonkinlaisena "tuomiopäivät profeettana" ja kulttuurikriitikkona (von Wright, 1983, s. 190). Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että irrationalismi saa usein siivet juuri pessimismiltä. Toivottavasti von Wrightin ennustukset eivät kuulu ryhmään itseään toteuttavat.

Pertti Lindforsin kertomaa

Von Wrightin oma saldo pelottaa. Pertti Lindfors kuvailee von Wrightin ristiretken konkreettisia vaikutuksia seuraavasti (Lindfors, 6.4.1988, s.3):

"...v. Wrightin tiedepolitiikka sai aikaan sen, että helpot filosofian alat, kuten reproduktiivinen aatehisto­ria ja metafyysinen mielipidekirjallisuus pääsivät arvoon arvaamattomaan. Näitä rahoitettiin ja niillä pääsi helposti tohtoriksi. Niillä pääsi Wilenius professoriksi vuonna 1972 Jyväskylässä ja Lars Hertzberg 1984 Åbo Akademissa. Näistä tuli halloo vasta 1982, kun kansainvälisesti erittäin tunnettu yhdysvaltalainen Nicolaus Resher katsoi erittäin nihkeällä lausunnolla sekä Wileniuksen että Hertzbergin epäpäteviksi Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professuuriin samalla kun hän katsoi minut päteväksi."

Lindforsille voidaan huomauttaa, että sama Rescher katsoi myös Timo Airaksisen päteväksi ja Airaksinen valittiin. Timo Airaksisen saldoon puolestaan kuuluu, että hän esti WSOY:n jul­kaisemasta minun ja ystävieni laatimaa lukion elämänkatsomustiedon oppikirjaa, ja että hän itse ystävineen kirjoitti kilpailevan (hyvin surkean) kirjan, joka painettiin valtion kustannuksella (Valtion painatuskeskus). Airaksista on arvioitu laajemmin Epävirallisessa lehdessä (Epävirallinen lehti 9/1996 st 25–29).

Nicholas Rescherin saldo

Rescherin saldoon taas kuuluu, että hän on Taliaferron (1966, s. 476) mukaan kirjoittanut Pascalin vaa'aksi kutsuttua jumalatodistusta tukevan kirjan. (Koska en kuulu "tiedeyhteisöön", mahdollisuu­teni tarkistaa tällaisia asioita ovat vaatimattomat.)

Pessimismin eräs vastakohta on pelastususkonto-optimismi. Myös pelastususkontomarxismi on pelastususkonto-optimismia. Kun päämäärät pyhittävät keinot, lopputulos voi olla paljon hirvittä­vämpi kuin päämäärien unohtuminen. Suomessa on ainakin kaksi tällaista ilmiötä jätetty selvittä­mättä, nimittäin mitä tekivät meikäläiset natsit ja mitä tekivät meikäläiset taistolaiset. Jos selitykset ovat vastauksia kysymykseen "miksi", kuten on joskus sanottu, selityksiä voi ryhtyä etsimään hautausmailta.

Suomen puoluekoneisto oli lopulta niin suomettunut, että kuten Lindfors sanoo (Lindfors, 1988, s. 5)

"Ts. sosialidemokraattisen presidenttiehdokkaan (presidentti Mauno Koiviston, EH) filosofia (looginen empirismi, EH) on sosialidemokraattien kontrolloimassa Akatemiassa poliittisin perustein kielletty."

Postmodernismi sosialidemokratian filosofiana

Tähän voi myöhempien aikojen kommenttina lisätä, että sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja (2001) on löytänyt nuoren vaimon, liittynyt kirkkoon, pitänyt kirkkohäät ja julistanut postmodernismin Suomen uudeksi tieteenfilosofiaksi. Tiettävästi virkoja on kielletty antamasta loogikoille.

Yrjö Ahmavaara (Ahmavaara 6.6.1980) kirjoitti mm.:

"Käsitteiden käytön täsmällisyys on filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä paljon parantunut vuosisadan mittaan. Näin on tapahtunut ennen muuta loogisten ja systeemifilosofisten ajatusvälineiden ansiosta.

Sen vuoksi paluu 1800-luvun puolivälin ajatus- ja käsitemaailmaan, varsinkin hegelismiin, merkitsi täydellistä romahdusta. Hegelismille ominaisen käsitteellisen epämääräisyyden ja vallan palvonnan akateeminen hyväksyminen sai myös poliittisia seurauksia: totalitarismi tuli suomalaiseen yhteiskuntatie­teeseen.

Kysymys ei siis ole 'menetelmän iästä' vaan sen älyllisestä kehitysasteesta. Asia ei ole yhdentekevä. Filosofinen naiivius tuottaa poliittisesti järkyttäviä seurauksia: natsismia, stalinismia... Erityisen selvä tämä yhteys on ollut hegelismin kohdalla, jota täytyy pitää nykyaikaisen totalitarismin yhteisenä filosofisena juurena."

Epilogi: "Mitä on tehtävä? Eräitä parannus- ja taistelukeinoja voisi ehdottaa. Tilanpuute sen tässä yhteydessä estää" (Vilkemaa, 1933, s15).

Jälkikirjoitus 2011

Tekoälytutkijat ratkaisivat kontrafaktuaalisten konditionaalien ongelman jo vuonna 2000. Valitettavasti ratkaisua koskevat artikkelit ovat vasta 2011 tulossa filosofisiin, lähinnä logiikkaa käsitteleviin julkaisuihin.

Tekoälytutkijat eivät pystyneet opettamaan roboteille sen enempää ymmärtämistä kuin hermeneutiikkaakaan, ja kun robotteja oli kuitenkin ohjelmoitava, he heittivät filosofit tunkiolle ja ratkoivat ongelmat itse.

Onneksi nämä ratkaisut ovat päteviä kaikissa mahdollisissa maailmoissa.

Lähteet

Adorno-Frenkel-Brunswik-Levinson-Nevitt: The Authoritarian Personality, 1. osa, New York, 1950

Adorno, Horheimer, Marcuse: Järjen kritiikki, Vastapaino, Jyväskylä, 1991

Ahmavaara, Yrjö: Esseitä tästä ajasta, WSOY, Porvoo, 1987

Ahmavaara Yrjö: Hegelismistä on kysymys, Helsingin Sanomat 6.6.1980

Ahmavaara Yrjö: Informaatio, Tutkimus tiedotuksen logiikasta, Weilin + Göös, Tapiola, 1969

Ahmavaara Yrjö: The Cybernetic Theory of Development, Tammi, Helsinki, 1974

Ahmavaara Yrjö: Yhteiskuntakybernetiikka. Weilin + Göös, Tapiola, 1976

Ahmavaara Yrjö: Yhteiskuntatieteen kyberneettinen metodologia, Positivismin kritiikki, Tammi, Helsinki, 1969

Airaksinen Timo: Johdatus filosofiaan, Otava, Keuruu, 1994

Allegro, John M.: The Chosen People, A Controversial History of the Jews, Doubleway, 1971

Ambartzumjan-Blochintzev-Gerasimov-Gluschkov-Gnedenko--Gratschenkov-Kedrov-Kusnetzov-Omeljanovski-Stoletow-Fock-Schorochanova-Schtscherbakov: Struktur und Formen der Materie, VEB, Berlin, 1969

Asby, W. Ross, An Introduction to Cybernetics, Chapman & Hall, 1956

Audi Robert: The Cambridge Dictionary of Philosophy, Cambridge University Press, 1995

Brandt, Richard, The Theory of Good and The Right, Oxford Universitys Press, 1979 (esipuhe 1977)

Bunge, Mario: Scientific Materialism, Reidel, Dortrecht, 1981

Bunin Nicholas-Tsui-James E. P.: The Blackwell Companion to Philosophy, Blackwell, 1966

Churcman C. West, Ackoff Russell L., Arnoff, E. Leonard: Introduction to Operations Research, Wiley, 1957

Ellis, Albert: Reason and Emotion in Psychoterapy, Lyle Stuart, New York, 1962

Epävirallinen lehti 9/1996, Tampereen Offset palvelu Oy, Tampere, 1996

Feyerabend, Paul: How to Defend Society Against Science teoksessa Klemke et al, Introductory Readings In the Philosophy of Science, Prometheus Books, Buffalo, 1980

Flew, Anthony: The Presumption of Atheism, Pemberton, Plymouth, 1976

Frankfurtin koulun sosiaalifilosofia, Progess, Moskova 1981 (tekijöinä on tusina silloisen Neuvostolii­ton ja Tshekkoslovakian tunnetuimpia filosofeja)

Frazer, J.: The Golden Bough, Macmillan, London, 1922

Gleick, James: Kaaosteoria, Art House, Helsinki 1989

Gronow, Jukka -Klemola, Pertti - Partanen, Juha: Tasa-arvon ja demokratian tutkimus TAN­DEM, demokratian rajat ja rakenteet, WSOY, Juva, 1977

Hartikainen, Erkki: Tieteellinen maailmankatsomus, Vapaa-ajattelijain liitto, Helsinki 1978

Hartikainen Erkki, Pösö Juhani, Vasama Timo I.: Raportti uskonnonvapaudesta I, Vapaa-ajatteli­jain liitto, Helsinki, 1974

Hautamäki, Antti: Ristiriidan käsitteet Marxilla, Tutkijaliitto 12/1979, Helsinki

Hempel, Carl G.: Aspects of Scientific Explanation, Collier-Macmillan, 1965

Hempel, Carl G.: Philosophy of Natural Science, Prentice Hall, 1966

Himanen Pekka: Bertand Russellin haaste, Gaudeamus, 1994

Hintikka, Jaakko: Tieto on valtaa, WSOY, Porvoo, 1969

Juntunen Matti, Mehtonen Lauri: Ihmistieteiden filosofiset perusteet, Gummerus, Jyväskylä 1977

Kaila, Eino: Persoonallisuus, Otava, Helsinki, 1961

Kant, Immanuel: Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, Hartknoch, Riika, 1783

Klaus Georg: Die Macht des Wortes, VEB, Berlin 1969

Klaus Georg, Buhr Manfred, Philosophische Wörterbuch, VEB, Berlin, 1965

Klaus Georg: Politiikan kieli, Gaudeamus, Jyväskylä, 1975

Klaus, Georg: Semiotik und Erkenntnistheorie, Berlin, 1969

Kusch, Martin: Ymmärtämisen haaste, Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, Jyväskylä 1986

Lindfors, Pertti: Asiantunteva tieteentutkimus ja sen poliittinen vaino Suomessa, käsikirjoitus 1981, 15s.

Lindfors, Pertti: Eino Kaila ja antipositivismin Pyhä Allianssi, Helsingin Sanomat 5.8.1990

Lindfors, Pertti: Eino Kaila ja nykypäivän tiedepolitiikka, käsikirjoitus, 14 s.

Lindfors, Pertti: Der dialektische Materialismus und der logische Empirismus, Universität Jyväskylä, Jyväskylä 1978

Lindfors Pertti: G. H. von Wrightin pahimmat virheet, käsikirjoitus, 6.4.1988

Lindfors, Pertti: Luopuminen Eino Kailan perinnöstä, Parnasso 6/1979

Lindfors Pertti: Karismaattinen Hintikka, käsikirjoitus 1979

Lindfors Pertti: Kirje kansleri Olli Lehdolle 2.2.1991

Lindfors Pertti: Mauno Koivisto ja looginen empirismi, käsikirjoitus vuodelta 1988

Lindfors, Pertti: Marxilaisuus ja tiede, Kirjamaailma, Lahti 1967

Lindfors, Pertti: Skientistinen tieteenteoria ja rationaalinen tiedepolitiikka, 20 s.14.1.1994 pidetty esitelmä Filosofisen yhdistyksen Järki- kollokviossa

Lindfors, Pertti: Suomen tiedepolitiikan suomettuminen, käsikirjoitus, 25 s.

Lindfors, Pertti: The Evaluation of the Finnish Study on Wittgenstein, Wittgenstein symposiumien kirja, Wien, 1990

Lindfors, Pertti: V. Wright, sosialidemokratia ja konsensuksen tiedepolitiikka, käsikirjoitus, 16 s.

Marcuse, Herbert: Yksiulotteinen ihminen, Weilin + Göös, Tapiola, 1969

Martin Michael: Atheims A Philosophical Justification, Temple University Press, Philadelpia, 1990

Nagel, Ernest: The Structure of Science, Routledge & Kegan Paul, 1961

Niiniluoto. Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus, Otava, 1984

Niiniluoto Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava, 1983

Pap, Arthur: Analytische Erkenntnistheorie, Springer, Wien, 1955

Pap, Arthur: An Introduction to The Philosophy of Science, The Free Press of Glencoe, New York, 1959

Pap, Arthur: Elements of Analytic Philosophy, Macmillan, New York, 1949

Pap Arthur: Semantics and Necessary Truth, An Inquiry into The Foundations of Analytic Philosophy, Yale University Press, New Haven, 1958

Popper, Sir Karl: Science: Conjectures and Refutations teoksessa Klemke et al: Introductory

Readings In the Philosophy of Science, Prometheus Books, Buffalo, 1980

Poincaré, H.: Vetenskapen och hypoteserna Bonniers, Stockholm, 1911

Quine, Willard van Orman: From a Logical Point of View, Harvadr University Press, 1953

Rakitov, Anatoli: Tieteellisen tiedon rakenne, Edistys, Neuvostoliitto, 1978

Shibles, Warren: Emotion, Language Press, Whitewater, 1974

Taliaferro, Charles: Philosophy of Religion teoksessa Bunin et al., Blackwell, 1996

Tuomela Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus, Gaudeamus, Jyväskylä, 1993

Winch, Peter: Yhteiskuntatieteet ja filosofia, Gummerus, Jyväskylä, 1979

Vilkemaa Hilja: Nuorison julkinen salakoulu, Suomen Naisten Kansallisliiton Siveellisyyskomi­tean julkaisuja, Raittiuskansan kirjapaino Osakeyhtiö, Helsinki 1933.

Von Wright, G. H.: Causality and Determinism, Columbia Universitys Press, 1974, 1

Von Wright, G.H: Explanation and Understanding, Routledge & Kegan Paul, London 1974, 2

Von Wright, G. H.: Filosofisia tutkielmia, Kirjayhtymä, Juva, 1985

Von Wright, G. H.: Freedom and Determination, North-Holland, Amsterdam, 1980

Von Wright, G. H. Humanismi elämänasenteena, Otava, Keuruu, 1978

Von Wright, G. H.: Tiede ja ihmisjärki, Otava, Keuruu, 1987

Von Wright G. H.: Tieteen filosofian kaksi perinnettä, Helsingin Yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1970.

Yinger, J. Milton: The Scientific Study of Religion, The Macmillan Company, Third printing 1971.

Sami Pihlströmin herjakirjoitus on kokonaisuudessaan seuraava: Monitieteinen ja monitasoinen kokoelma

Sami Pihlström

Suomalaisen filosofian ’enfant terrible’. Kriittinen ajattelija ja tiedepoliittinen keskustelija. Juhlakirja tohtori Pertti Lindforsin 75-vuotispäivänä. Monitieteinen antologia. Toim. Erkki Hartikainen, Kyösti Kiiskinen (+), Seppo Laurema, Simo Liukkonen, Jussi Rastas ja Jouko Seppänen. Luonnonfi losofi an seura ry. Helsinki, 2005. 416 sivua.

Kun käteen osuu paksu kirja, jonka useita eri tieteenaloja edustavaan kirjoittajakuntaan kuuluvat muiden muassa Georg Henrik von Wright, Jaakko Hintikka, Ilkka Niiniluoto, Kari Lagerspetz, Raimo Lehti, Teuvo Kohonen, Kari Cantell, Kari Enqvist, Anto Leikola, Päiviö Tommila, Kauko Sipponen sekä S. Albert Kivinen – ja koko joukko muita merkkihenkilöitä – odotukset ovat suuret. Kyseessä ei kuitenkaan ole esimerkiksi Tieteen päivien julkaisu vaan legendaarisen dosentti Pertti (”Lande”) Lindforsin juhlakirja, joka sopivasti täydentää Lindforsin pari vuotta sitten ilmestyneitä muistelmia.

Kirjahankkeilla on usein tapana venyä, mutta tämän juhlakirjaprojektin aikataulu on ollut tavanomaistakin joustavampi. Toimittajien tarkoituksena oli alun perin julkaista 70-vuotisjuhlakirja, mutta sittemmin tähtäin siirrettiin Lindforsin 75-vuotispäivään (12.1.2002), jonka jälkeen kului vielä yli kolme vuotta, ennen kuin opus saatiin painosta ulos. Tällä välin osa kirjan kirjoittajista (Jouko Ketonen, Hannu T. Klami, Veikko Vennamo, G.H. von Wright) ja yksi toimittajistakin (Kyösti Kiiskinen) ehti jo poistua keskuudestamme.

*

Lindforsin kunniaksi julkaistu antologia on alaotsikkonsa mukaisesti ja sankarinsa tieteellisiä, poliittisia ja tiedepoliittisia intressejä heijastaen vahvasti monitieteinen. Artikkelit, joista useimmat on laadittu suomeksi mutta muutamat englanniksi ja saksaksi, käsittelevät Lindforsin vivahteikkaan elämäntyön ohella filosofiaa, logiikkaa, tieteenfilosofiaa, tieteenteoriaa, filosofian historiaa, metafysiikkaa, matematiikkaa, fysiikkaa, biologiaa, lääketiedettä, oikeusfilosofiaa, valtiofilosofiaa, historiaa, tiedepolitiikkaa sekä yleisempää tiedekeskustelua.

Näiden alojen suhteita ja siten teoksen artikkelien järjestelyä olisi voitu pohtia hieman enemmän. Onko toimittajien ajatuksena, että esimerkiksi metafysiikka ja tieteenfilosofia (tai filosofian historia) ovat ”puhtaasta” filosofiasta erotettavissa? Entä onko Jean Bricmontin kymmenen vuoden takaisesta Sokal-pilasta ponnistava postmodernismin kritiikki ”tiedekeskustelua” erotuksena sekä tieteenfilosofiasta, tieteenteoriasta että tiedepolitiikasta? Valtiofilosofian sijasta olisi kai luontevampaa puhua poliittisesta filosofiasta tai yhteiskuntafilosofiasta.

Joka tapauksessa monitieteisyys on kirjan suuri rikkaus – harvoin luettavaksi ajautuu artikkelikokoelma, jossa on näin monen eri alan johtavien tutkijoiden kontribuutioita ja väriläiskinä myös moninaisia vähemmän tieteellisiä tekstejä.

*

Monet nimekkäimmistä kirjoittajista ovat ehtineet käsitellä artikkeliensa teemoja toisaallakin, ja eräät artikkeleista, esimerkiksi Niiniluodon ”Julkisuusperiaate ja tutkimustulosten salailu”, Hintikan ”Looginen empirismi 55 vuotta myöhemmin” ja Kivisen ”Lennä lennä leppäkerttu – johdatusta deskriptiiviseen metafysiikkaan”, ovat suunnilleen sellaisinaan ilmestyneet jo aiemmin.

Joukossa on myös tekstejä, joissa jonkin alan huippututkija eksyy sanomaan jostakin toisesta alasta jotakin sellaista, mikä paljastaa hänen perehtyneen siihen vain harrastusmielessä. Esimerkiksi sopii Eero Bycklingin kirjoitus ”Mitä filosofia tutkii?”, jossa nojaudutaan liioitellun jyrkkään eroon objektiivisen tieteen ja mielipidekirjallisuuden välillä – ja varsin odotettavasti syytetään filosofiaa siitä, että nämä joskus sekoitetaan toisiinsa. Lindforsin tapaan Byckling varoittaa terävästi Suomessakin nousevasta ”pehmofilosofiasta” (s. 29). Juuri filosofi alle lienee kuitenkin tunnusomaista, ettei objektiivisten tosiasiaväitteiden ja ”mielipiteiden” välisen eron tekeminen aina ihan helposti onnistu.

Samalla tavalla ongelmallinen on Yrjö Ahmavaaran artikkeli ”Kuhnilaisuuden harhat”. Ahmavaara onnistuu tehokkaasti välttämään kommentoimasta nykyisin varsin laajaa keskustelua Thomas Kuhnin perinnöstä tieteenfilosofiassa ja tokaisee, että Kuhnin mukaan eksaktit tieteet ovat ”henkilökohtaisista kokemuksista kumpuavaa itseilmaisua” (s. 81).

Kovin paljon tämän kauemmas vakavasta Kuhn-tulkinnasta ja -kritiikistä tuskin voisi päästä. Niinpä tämä monitieteinen antologia on myös varsin monitasoinen. Paitsi että artikkelien aiheet vaihtelevat, myös niiden tasossa on suuria eroja. Joukossa on tietenkin monia huolellisia ja asiallisia tieteellisiä tekstejä, kuten kaikki kolme logiikan alaan luokiteltua kontribuutiota, kirjoittajina alan tunnetut tutkijat Veikko Rantala, Gabriel Sandu ja Risto Vilkko. Kiinnostava on myös Kari Lagerspetzin tarkastelu Eino Kailasta ja Erik Ahlmanista Henri Bergsonin tulkitsijoina – Bergson ja Ahlman nimittäin tuskin kuuluvat Lindforsin suurimpiin suosikkifilosofeihin. Oman hämmentävän lisänsä kokoelmaan tuovat muun muassa Martin Scheininin jo huhtikuussa 1991 päivätty ”Näkökohtia dosentti Pertti Lindforsin mahdollisesta ihmisoikeusvalituksesta” sekä Veikko Vennamon puolen sivun mittainen ”Oikeus ja näennäisoikeus”.

Näin suureen joukkoon kirjoituksia – yhteensä 46 kappaletta – mahtuu myös pohjanoteerauksia, jollaisena on mainittava Erkki Hartikaisen ”Arviointi artikkelista G.H. von Wright: ’Tieteen filosofian kaksi perinnettä’”. Syventymättä von Wrightin pääteoksiin (edes tarkastellun artikkelin kannalta keskeiseen kirjaan Explanation and Understanding, 1971) Hartikainen rajoittuu kommentoimaan lähinnä Lindforsin näkemysten pohjalta von Wrightin lyhyttä Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisusarjassa vuonna 1970 ilmestynyttä artikkelia.

Hartikaisen kirjoitus on niin sekava, että on vaikea nähdä, milloin äänessä on Lindfors ja milloin kirjoittaja itse. Monet väitteet perustuvat epämääräisiin kuulopuheisiin tai auktoriteetteihin. von Wrightin näkemysten hätiköidyt kytkennät milloin marxismiin, milloin steinerilaisuuteen ja milloin mihinkin tieteellisesti tai poliittisesti epäilyttävään asiaan eivät täytä alkeellisimpiakaan tekstin tieteellisen tulkinnan ja lähdekritiikin vaatimuksia.

*

Lindforsin kunniaksi koostetun kirjavan kokoelman valmistuminen on toki pieni tapaus suomalaisessa tieteellisessä elämässä. Toimittajia ja Luonnonfilosofian seuraa on onniteltava siitä, ettei hanke jäänyt pelkäksi loputtomaksi suunnitelmaksi. Samalla on kuitenkin huomautettava, että eräiden nyt arvokkaassa seurassa ilmestyneiden kirjoitelmien kohdalla julkaisukynnys on ollut aivan liian matalalla.

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston filosofian professori (mvs.) sekä Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentti ja yliopistonlehtori (vv.).

Erkki Hartikaisen kommentit Pihlströmin artikkelin johdosta

Muihin Sami Pihlströmin hengentuotteisiin kuin yllä olevaan herjakirjoitukseen en aio koskea, ellei niissä herjata minua, ystäviäni tai ateismia. Tämä vasta-arvostelu perustuu siis pelkästään yhteen Sami Pihlströmin artikkeliin ”Tieteessä tapahtuu” lehden numerossa 3/2006.

Alun perin juhlakirja oli tarkoitus tehdä niin, että kirjoittajat olisivat aakkosjärjestyksessä. Jostain syystä Pihlström aloittaa kirjoittajien luettelemisen Georg Henrik von Wrightistä, joka on onneksi jo kuollut.

Pihström sanoo:

Onko toimittajien ajatuksena, että esimerkiksi metafysiikka ja tieteenfilosofia (tai filosofian historia) ovat ”puhtaasta” filosofiasta erotettavissa?

En erityisemmin pitänyt siitä, että artikkelit ryhmiteltiin Joukko Seppäsen ehdottamalla tavalla. Minä ja Lindfors emme hyväksy minkäänlaista metafysiikkaa, ja jos kyseessä olisi ollut minun ja Lindforsin kirja, siinä ei olisi ollut riviäkään metafysiikkaa. Kyseessä oli kuitenkin juhlakirja, johon myös Lindforsin vastustajilla oli lupa kirjoittaa.

Pihlström kirjoittaa:

Entä onko Jean Bricmontin kymmenen vuoden takaisesta Sokal-pilasta ponnistava postmodernismin kritiikki ”tiedekeskustelua” erotuksena sekä tieteenfilosofiasta, tieteenteoriasta että tiedepolitiikasta? Valtiofilosofian sijasta olisi kai luontevampaa puhua poliittisesta filosofiasta tai yhteiskuntafilosofiasta.

Sami Pihlström kirjoittaa kuten kunnon kirkon sotaratsu: Sinun luokittelusi ja sinun käsitemääritelmäsi ovat vääriä ja minun oikeita.

Lindfors on viime aikoina pyytänyt minua kirjoittamaan postmodernismin arvostelua. Sairauksistani johtuen en ole pystynyt tätä toivetta toteuttamaan, mutta postmodernistinen huuhaa tuskin lähiaikoina loppuu joten ehdin luultavasti mukaan, kun olen parantunut minua odottavasta selkäleikkauksesta. Postmodernismi on erotettava posthumanismista. Sanon suoraan, että en ole humanisti puhumattakaan siitä, että olisin lässyhumanisti, vaan olen posthumanisti. Toin tämän sanan itse suomen kieleen.

Pihlström kirjoittaa:

Esimerkiksi sopii Eero Bycklingin kirjoitus ”Mitä filosofia tutkii?”, jossa nojaudutaan liioitellun jyrkkään eroon objektiivisen tieteen ja mielipidekirjallisuuden välillä – ja varsin odotettavasti syytetään filosofiaa siitä, että nämä joskus sekoitetaan toisiinsa. Lindforsin tapaan Byckling varoittaa terävästi Suomessakin nousevasta ”pehmofilosofiasta” (s. 29).

Minun mielestäni Eero Bycklingin erinomaisessa kirjoituksessa olisi pitänyt sanoa vielä suorempaan, että Suomen valtion rahoilla elätetään suurta joukkoa huuhaafilosofeja ja syrjitään tieteeseen pohjaavia filosofeja kuten Pertti Lindforsia.

Myös Yrjö Ahmavaara on Pihlströmille epämieluisa kirjoittaja:

Samalla tavalla ongelmallinen on Yrjö Ahmavaaran artikkeli ”Kuhnilaisuuden harhat”. Ahmavaara onnistuu tehokkaasti välttämään kommentoimasta nykyisin varsin laajaa keskustelua Thomas Kuhnin perinnöstä tieteenfilosofiassa ja tokaisee, että Kuhnin mukaan eksaktit tieteet ovat ”henkilökohtaisista kokemuksista kumpuavaa itseilmaisua” (s. 81).

On vahinko, ettei juhlakirjaan saatu Raimo Lehden artikkelia Thomas Kuhnista. Suomalaisista tutkijoista Raimo Lehti on kaikkein perusteellisimmin torjunut Thomas Kuhnin peruskäsityksen, jonka mukaan tieteessä olisi jonkinlaisia vallankumouksia. Myös Thomas Kuhnin peruskäsite ”paradigma” olisi syytä poistaa suomen kielen sanastosta.

Pihlström herjaa minun pakinaani alatyylisesti. Hän tietää, että ansioitta saatu professorin titteli riittää Suomessa kirjoituksen vakuudeksi, mitään perusteluja professori ei tässä maassa tarvitse esittää.

Pihlström kirjoittaa:

Näin suureen joukkoon kirjoituksia – yhteensä 46 kappaletta – mahtuu myös pohjanoteerauksia, jollaisena on mainittava Erkki Hartikaisen ”Arviointi artikkelista G.H. von Wright: ’Tieteen filosofian kaksi perinnettä’”. Syventymättä von Wrightin pääteoksiin (edes tarkastellun artikkelin kannalta keskeiseen kirjaan Explanation and Understanding, 1971) Hartikainen rajoittuu kommentoimaan lähinnä Lindforsin näkemysten pohjalta von Wrightin lyhyttä Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisusarjassa vuonna 1970 ilmestynyttä artikkelia.

Mistä Pihlström tietää kuinka paljon von Wrightin teoksia olen lukenut? Explanation and Understanding mainitaan pakinani lähdeluettelossa, mutta siihen ei viitata itse tekstissä, koska pakinassani ollaan arvostelemassa kokonaan toista kirjaa. Mitä minuun tulee, Pihlström ei esitä yhtään sivunumeroa, missä olisin sanonut jotain paikkansa pitämätöntä puhumattakaan siitä, että hän mainitsisi yhtään asiaa, jossa olisin puhunut perättömiä. Professoreilla näkyy olevan lupa herjata pelkillä alatyylisillä lauseilla.

Pihlström jatkaa:

Hartikaisen kirjoitus on niin sekava, että on vaikea nähdä, milloin äänessä on Lindfors ja milloin kirjoittaja itse.

Kukaan, joka minut tuntee, ei menisi väittämään, etten ole kirjoittanut kirjoitustani itse. Täytyy tunnustaa, etten muista koskaan tavanneeni Pihlströmiä. Toivottavasti hän pysyy Tampereella, niin ettei minun tarvitsekaan tavata häntä. Pihlström väite on myös paha herja juhlakirjan kohdetta Pertti Lindforsia kohtaan. Kun minusta vajaa seitsemän vuotta sitten tuli kuudeksi vuodeksi Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja, jotkut luulivat, että minä olen jonkinlainen Kimmo Sundströmin käskyläinen. Kun ns. humanistit olivat saaneet Kimmo Sundströmin äänin 5-4 erotettua, he kyllä huomasivat, että kun sutta lähdettiin karkuun, vastaan tulikin karhu.

Enpä ole ennen lukenut sellaista juhlakirjan arvostelua, jossa avoimesti herjataan juhlijaa. Ilmeisesti sivistyneet tavat eivät sido filosofian professoreita. Filosofian sisäistä sekavuutta kuvastaa se usein havaittu tosiasia, etteivät filosofit edes filosofikonferensseissa suostu kuuntelemaan vastustajiensa esitelmiä. Nykyään konferenssitkin ovat jakautuneet siten, että eri koulukunnat pitävät omia konferenssejaan. Nimenomaan Tampereella pidetään huuhaakonferensseja.

Pihlströmin varsinainen pääherja on seuraava:

Monet väitteet perustuvat epämääräisiin kuulopuheisiin tai auktoriteetteihin. von Wrightin näkemysten hätiköidyt kytkennät milloin marxismiin, milloin steinerilaisuuteen ja milloin mihinkin tieteellisesti tai poliittisesti epäilyttävään asiaan eivät täytä alkeellisimpiakaan tekstin tieteellisen tulkinnan ja lähdekritiikin vaatimuksia.

Mitkä väitteet perustuvat kuulopuheisiin? Jos Pihlström ei pysty yksilöimään yhtään väitettä, häntä ei voine pitää tiedemiehenä ollenkaan. Missä kohdin olen kytkenyt von Wrightin milloin mihinkin tieteellisesti epäilyttävään asiaan? Päinvastoin olen siteerannut von Wrightin artikkelin melkein kokonaisuudessaan. Pihlström ilmeisesti olettaa, että ihmiset eivät lue pakinaani vaan uskovat professorin arvovallalla heitettyjä herjoja. Mitä tekemistä tässä on lähdekritiikillä, kun von Wrightin artikkeli on lainattu sellaisenaan yhtään kirjoittajan lausetta muuttamatta?

En ole koskaan enkä missään väittänyt muuta, kuin että von Wright oli varsin keskinkertainen filosofi, taistolaisten tukija ja loogisen empirismin vastustaja. Minä itse olen aina ollut loogisen empirismin kannattaja, ja siinä ei ole mitään hävettävää. Olen ylpeä looginen empiristi.

Pertti Lindfors olisi toivonut, että olisin arvostellut von Wrightiä huomattavasti esitettyä laajemmin. Koska von Wrightin filosofialla ei minun mielestäni ole enää juuri mitään merkitystä, en ryhtynyt laajempaan selvitykseen. Ehkä olisi joskus ryhtynyt sellaiseen maksusta, mutta nyt olen eläkkeellä ja von Wright voi minun puolesta levätä rauhassa haudassaan.

Von Wright ei varsinaisesti ollut filosofian suuri erehdys. Sen sijaan Bertand Russell sanoi vanhoilla päivillään pitävänsä erehdyksenä sitä, että hän oli hommannut Ludvig Wittgensteinin Britanniaan prosessoriksi. Georg Henrik von Wright, Wittgensteinin seuraaja, oli vain tämän erehdyksen tahatonta jatkoa.

Juudaksen evankeliumi

Gravitation

This is a link.

Geometria

Tämä on linkki.

Ateismin määritelmä

George H. Smithin ontologinen ateismin määritelmä:

Ateismi on väite: jumalaa tai jumalia ei ole olemassa

Tässä määritelmässä on määritelty olemassaoloa koskeva eli ontologinen käsitys. Jumala joko on olemassa tai ei ole olemassa. Mitään olemassaolon ja olemattomuuden välimuotoa ei ole.

Teismi on väite: jumala tai jumalia on olemassa

Deismi (jumala on olemassa, mutta ei puutu maailmanmenoon) ja panteismi (jumala on sama kuin maailmankaikkeus) ovat tämän mukaan teismiä

Inhimillinen tieto siitä, mitä on olemassa, on vajavaista. Joku saattaa pitää varmana, että jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Joku toinen saattaa pitää varmana, että jumala tai jumalia on olemassa. Joku kolmas voi olla epävarma siitä, onko jumalaa tai jumalia olemassa vai ei.

Ateistin määrittelemä

Ateisti on henkilö, jonka mielestä ateismi on tosi.

Agnostikon eli jumalaongelmaisen määritelmä

Agnostikko eli jumalaongelmainen on henkilö, joka ei mielestään tiedä, onko ateismi tosi vai onko teismi tosi.

Uskonnon määritelmä

Uskonto on järjestäytynyttä teismiä.

Ne käsitykset joissa ei ole jumalia, eivät ole tämän määritelmän mukaan uskontoja.

Raamatun ristiriidat

Lukeaksesi napauta tästä.

Linkkejä

Ateistien ehdotus lukion elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaksi
Ateistien ehdotus perusasteen elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaksi
Ateistifilosofi Pertti Lindforsin juhlakirja on ilmestynyt
Bill ja Melinda Gates’in säätiö antoi yli 10 miljoonaa dollaria Discovery Institute’lle, “älykkään suunnittelun jumalatodistuksen” propagandaan
Edvard Westermarck: Siveys ja kristinusko (1907)
Esitelmä ateismista 30.10.2003
Esitelmä posthumanismista 16.2.2004
Islam ja naiset
Jumalanpilkkasakot Suomessa
Lausunto uskonnonvapauskomitean  mietinnöstä
Lausunto vihkimisoikeuden laajentamisesta
Lavanam on terrorism
Lavanam: Let all of us search for new means
Lavanam's open letter to Naxalite (Maoist) friends
Ortodoksipappi aiheutti Suomessa naisen kuoleman ja peri hänen omaisuutensa
Rolf Lagerborg (1907) Kristinuskon opetusta vai maallista siveys­kasvatusta
Tunnettuja ”älykkään suunnittelun jumalatodistuksen” kannattajia ja vastustajia
Tätä Helsingin Sanomat ei julkaissut
Vapaa Ajattelijan päätoimittaja on erotettu kaikista tehtävistään
Vapaa-ajattelijain liiton liittovaltuuston kokous 27.11.2005
Vapaa-ajattelijain tiedottaja vastustaa ateismia
Wikipedia ateisteja vastaan
Write to Lavanam