Jumalaton kulttuurilehti

Toukokuu 2015

Suomen ainoa kulttuurilehti

Sisällysluettelo

Oikea säästökohde: vahingolliset aineet pois kouluista

Erkki Hartikainen 30.5.2015

Ns. katsomusopetusaineet kuten oman uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus poistettakoon kouluista.

Tuomo Gren: Suvivirttä käytetään kansalaisuustestinä ja raamattuvyöhykkeillä syntyy uskonnottomien syrjintää

Suvivirsi on alistamisen symboli. Suvivirren pakkotuputtajat halveksivat uskonnottomien vakaumusta ja mielipidettä

Lisätty 29.5.2015

Katsokaa valtarakenteita ja asenteita. Suvivirsikeskustelussa käytetyt asenteet ovat käytössä muissa, tänä päivänä kohua herättävissä, aiheissa.

Tässä erittelen listan ärsyttäviksi ja epäreiluiksi kokemistani puolista menneissä "Suvivirrestä keskusteluissa".

Nämä epäreiluuden ja ärsyttävyyden ongelmat ovat  vastassa muuallakin.

Suvivirren uskonnollisuus vs. epäuskonnollisuus -keskustelu

Joidenkin kanta asiaan on ollut iskulause jonka mukaan "Suvivirsi ei ole uskonnon harjoittamista". Tästä yhtenä esimerkkinä olkoot Jukka Keskitalon kommentti siitä että "suvivirttä ei pidä tulkita uskonnonharjoitukseksi"

Ajatus on hämmentävä. Sillä jos katsotaan esimerkiksi Jari Jolkkosen aikanaan ajamaa boikottia, esille nousi se että Suvivirren kieltäminen olisi uskonnonvastaisuutta. Miten tämä on mahdollista jos Suvivirsi ei ole uskonnonharjoittamista? Se voi olla uskonnonvastaisuutta jos ja vain jos "Suvivirsi" on uskonnonharjoittamista.

1: Toki Jolkkonen käsitteli asiaa vielä asteen eteenpäin. Hän puhui "jyrkästä kiellosta". Hän ei puhunut siitä että tämän vaihtoehtona on virren laulaminen joka on aivan yhtä binaarinen kuin hiljaisuuskin joten sitä pitäisi kutsua "jyrkäksi pakoksi". Jota Jolkkonen ei tehnyt. Tästä jatkettiin siihen että  jyrkkä pakko olisi vapautta, sillä piispa tietää, että "Suvivirsi" on "vapauden symboli". Tämä kuitenkin toimii vasta kun on otettu kantaa siihen että kyseessä on uskonnonvapauteen liittyvä binaarinen laulaminen tai vaikeneminen. Väitän että Jolkkosen mieli ei tyyntyisi jos "Suvivirsi" korvattaisiin jollain toisella "vapauden symbolilla". Kenties sellaisella laululla joka on aidosti vapauden symboli. Kuten vaikka "Marseljeesilla".

En suoraan sanoen ymmärrä miten "Suvivirsi" ei olisi uskonnonharjoittamista. Minulle opetettiin rippikoulussa virallinen evankelisluterilaisen kirkon kanta siihen mitä virsi on. Se oli "virsi on laulettu rukous". Ja jos lehtori Seija Aarto ei kelpaa kristityksi, niin annan kyllä luvan tähänkin tulkintaan ja esitän ev.lut. kirkon omilla sanoilla että

"Virrellä tarkoitetaan yhteislauluksi sopivaa, sisällöltään hengellistä laulua. Kirkon käyttämä virsikirja on hyväksytty kirkolliskokouksessa. Virsien laulaminen on yhtä aikaa julistusta, opetusta, sielunhoitoa, rukousta ja yhteyden kokemista."

Suvivirsi on virsikirjassa Virsi 571. (Minäkin tarkistin tämän omasta virsikirjasta joka minulla on kotonani.) Ja tänä päivänäkin esimerkiksi "Kotimaassa" pappismies Heikki Hakamies kommentoi aivan tuoreesti siitä että virsikirjaan ei oteta todellakaan mitä vain. Hänestä Unto Monosen "Satumaa" ei ole riittävän suoraan kristillinen

"Eikö virsikirja ole kirkon uskon ilmaisu? Ainakin tämän pitäisi olla tarkoitus. Riittääkö uskon ilmaisuksi se, että on epämääräinen kaipaus jonnekin, toiveiden haavemaahan? Kaipaus on, se on selvää, mutta eikö kirkko ole täällä sitä varten, että se näyttää kaipaukselle suuntaa, mitä se sitten sattuu olemaan?" "Suvivirsi" on jo kelvannut.

Tämä "Suvivirren" syvä uskonnollisuus selittänee sen muutoin vaikeasti selitettävän miksi juuri etenkin kirkonmiehet ja kristityksi itseään äänekkäästi identifioivat tahot kaikkein voimakkaimmin haluavat, että "Suvivirren" tulisi olla pakollinen osa koulujuhlia. Ja silti samat tahot perin usein vakuuttavat, ettei laulu ole luonteeltaan uskonnollinen.

Syynä on tietenkin se, että uskonnollista pakkoa pidetään kristittyjenkin kesken yleensä pahana asiana. (Moni kristitty ymmärtää pahan mielen jos joutuvat olemaan tilaisuduessa jossa kaikki yht'äkkiä kumartaisivat islamilaiseen rukoukseen ja itse joutuisi sitten olemaan se "joka ei kuulu joukkoon". Tämä tuli selväksi kun YLE alkoi tuottamaan koraaninlukuohjelmaa jota ei edes ollut pakko kuunnella. Toisin kuin "Suvivirttä" koska korvia ei saa pois päältä, toisin kuin silmiä ja suuta.)

Oma kantani asiaan onkin se, että on selvää että "Suvivirsi" on uskonnonharjoittamista. Se on tämän lisäksi kulttuuria. Jostain syystä virren puolustajat ovat valinneet kannan jossa "Suvivirsi" on montaa muuta asiaa joten se ei mitenkään voisi olla uskonnonharjoittamista.

Mikä on sama kuin väittäisi että evankelisluterilainen kirkko puhuu palturia määritellessään että virsi on sielunhoitoa, yhteyden kokemista ja rukousta koska se voi olla vain yhtä ja vain yhtä asiaa. Koska jos tälläistä logiikkaa ei oteta käyttöön ei ole käsillä mitään jonka perusteella "on kulttuuria eikä uskonnonharjoittamista" on rakenteeltaan argumentti.

Ja jos se ei ole argumentti, se ei ole kovin vakuuttava osa ja vihjaa että kenties ei ole älykästä porukkaa puolustamassa "Suvivirttä". Ja sitähän emme tietenkään halua. Haluamme kunnioittaa molempia osapuolia. (Joten käyttäytykää siten.)

Jos ei uskonnon virallisen uskonnollisen laulukirjan laulu ole uskontoa, niin hyvin erikoinen on uskonto. Toki en tunnetusti kannata tai aja sekularismia. Joten tämä ei ole argumentti sen puolesta että "Suvivirttä" ei pitäisi tai saisi laulaa kouluissa. Sen sijaan kannatan että ateisteille ja islaminuskoisillekin annetaan omat laulut joita saa sitten vapaasti laulaa mukana. Tai olla kivasti hiljaa kohteliaasti koska kyseessä on kulttuuriteko jolla ostetaan suvaitsevaisuutta. Nähdäkseni yksi laulu on kestettävä hammata purren.

1: Olen itse ollut lapsena pahastunut siitä kuinka isäni opettama tarkkailukoululuokka Hakunilassa ei saanut laulaa Juice Leskisen "Sikaa"

2: Ratkaisuna paikallispolitiikka voi olla hyväkin. Esimerkiksi alueella joissa enemmistö oppilaista on muita kuin kristittyjä voi olla perusteltua olla laulamatta koko laulua ja siellä missä on enemmistönä niin voitaisiin laulaa. Se olisi jotain kompromissintapaista. Se toki ärsyttäisi todella montaa ihmistä silti.) Mutta tämä tiivistyy siihen että en ole sekularisti. Tiedän että asia ei mene näin. Ressun lukiossa oppilaskunta äänesti että suvivirrestä lauletaan vuonna 2013 uskonnoton versio juhlassa. Tämä vedettiin oppilaiden parissa tehdyllä äänestyksellä.

Rehtori kumosi päätöksen yksin auktoriteetillaan ja näpäytti peräti uuden lukuvuoden puheessaan että Ressu on perinteinen lukio joka on hienoa. Mainitsi että on hienoa että Ressussa edelleen lauletaan suvivirsi vanhassa muodossa. Vastoin oppilaiden toiveita tietysti.

Juhlat pidettiin "Ruttopuiston" vanhassa kirkossa. Alueella alle 50% lukioikäisistä oppilaista kuului kirkkoon. Kävi mielessä että oliko esimerkiksi lakkiainen rehtorin juhla vai oppilaitten. (Samantyylinen kysymys on toki käynyt mielessä jo lapsena sen Leskisen "Sian" kanssa. Minulla on ilmeisesti usein tämän tyylisiä kysymyksiä mielessä.)

....joulujuhlassa sen takia että se loukkasi kyseisen koulun rehtorin uskonnollista vakaumusta ja rikkoi tilaisuuden hartaan tunnelman. (Älkää kysykö miten, kyseinen nainen ei ollut muslimi. 1980 -luku oli omituista aikaa.) Siksi en kannata yhdenkään kappaleen kohdalle ehdotonta sensuuria minkään loukkaantumisen vuoksi.

Merkityksellinen vai mitätön asia?

Toinen ärsyttävä piirre "Suvivirsikeskustelussa" on ollut se että se on itse asiassa paljastanut kunnioituskuilun. Karkeasti ottaen tilanne menee siten että jos ateisti vastustaa "Suvivirttä" niin hänen pitäisi pitää turpa kiinni koska se on pikkuasia. Ei saisi puuttua tuollaiseen mitättömään juttuun ja tehdä kärpäsestä härkänen. Asenne on kunnioittava ja sitä toivoisikin seurattavan.

Kunnes tiedostaa että paikoissa joissa "Suvivirttä" ei lauletakaan niin sitten yht'äkkiä kyseessä onkin Suomalaiselle kulttuurille niin olennaiset ja perinteiset teokset, että niiden käyttämättä jättäminen edes kerran on suoraan luokiteltavissa koko kulttuuriperinteemme mitätöinniksi. Ei tähän voi sanoa muuta kuin että "päättäkää onko merkityksellinen".

Tosiasiassa epäsymmetria syntyy siitä että uskonnottomien vakaumusta ja mielipidettä halveksitaan. Joko tahallaan tai sitten sillä että ollaan niin vihjeettömiä ja oman ideologian pauloissa että on menetetty täysin kyky sympatiaan.

Henkenä on ilmeisesti se, että ihmisellä voi olla aitoja tunteita vain jos ne ovat Pyhiä tunteita ja Pyhä vaatii yliluonnollisen älyllisen oikeuttajan. Jolloin ateistin pitää laulaa "suvivirsi" koska heille ei mikään ole tärkeää ja se on vain laulu. Harva ateisti ostanee noita premissejä. (Tosin jos ostaisi niin sitten uskova ei voisi sanoa että "ateismi on uskontoa" koska se vaatisi Pyhän konseptin joka vaati sen tahon jota ateisteilla ei by definition ole.)

Eli perustalla on asenne jossa "Suvivirsi" olisi merkityksellinen kristityille mutta ateisteille sillä ei olisi arvoa tai merkitystä tai mitään väliä. Jos tämänlaista asenteilua levittelee ympäriinsä ei pidä ihmetellä jos ihmiset ovat vihaisia.

Itse olen sitä mieltä että "Suvivirsi" on mitätön laulu. Siis siinä mielessä että se on kaksiminuuttunen rupeama. Sekä siinä mielessä että musiikkiopistossa ja kirkkokuorossa vuosia istuneena uskallan vihjata siihen suuntaan että "Suvivirsi" ei ole kovin sofistikoitunut kappale.

Ei ole mitään Bachia se. Se on musiikillisesti lähempänä "Satu meni saunaan". Parhaimmillaan ihan kiva, mutta ei mitenkään heijastele sellaista nerokkuutta jonka tuhoutuminen johtaisi mihinkään mainittavaan tappioon tai yhteiskunnalliseen menetykseen. (Toisaalta. No ei sitä tee tämä blogauskaan. Että sillä lailla.)

On melko yhdentekevää mitä tekevät laululle. Joko hoilaavat epätahtisesti epävireisillä äänillään jotka eivät ole musiikkiopistoa ja kirkkokuoroa kuluttaneet. Tai pyyhkivät sävellyksellä ahteriaan. Molemmat ovat ilmaisua ja niin kauan kuin se on omaa niin minun puolestani menkööt.

Historiaa koskeva syvä vihjeettömyys oman maailmankatsomuksen eetoksesta

On itse asiassa hämmentävää miten kristityt pahastuvat siitä että yhteisiin uskonnonharjoituksiin noin puututaan. Henkenä tällöin on se, että sitä voi vain teeskennellä mukana ja että tällä ei olisi merkitystä.

* Sillä jos katsomme "Raamattua" sieltä löytyy Danielin kirjan 3 luku. Siinä kuningas Nebukadresar rakentaa patsaan jota pitää kumartaa. Luvussa sankarilliset juutalaiset eivät suostu. Ei tässä tule mitään Jumalaa sanomaan että kumartelu on vain yhteisöllistävä rituaali, jolla ei tarvitse olla mitään todellista sisältöä ja jonka läsnäolosta harmistuminen on lapsellista ja pikkumaista. Ei. Kieltäytymistä pidetään äärimmäisenä sankaruutena.

* Toisaalta jos katsotaan alkukristittyjä niin 300 -luvulla Roomassa oli rituaalinen keisarille osoitettu kunnioitus. Roomassa uskonnonharjoittaminen oli kaiken kaikkiaan yllättävän kirjavaa ja vapaata. Virallisen uskon rituaalit olivat enimmäkseen byrokratiaa. Yhtä yhteistä rituaalia vastaan astuivat kristityt. He eivät suostuneet lausumaan tapaperinteen mukaista rukousta keisarin suojelemiseksi. Seurasi ns. Diocletianuksen vainot. Jotka johtuivat siitä että kristityt olivat taipumattomia tekemään yhtä pientä yhteishenkeä lisäävää julkista rituaalia.

Nämä ovat kristittyjen tärkeinä näkemistä ideologisista lähteistä. Niiden perusta ei ole maallinen sekularismi. Kristittyjen tulisi tietää parammin.

Esittämisen ja osallistuttamisen ero

Timo Soini otti aikanaan kantaa suvivirsiasiaan siten että hän lauloi eduskunnassa "Suvivirttä" ovet auki. Tämä lapsekas projekti näytti että hän ei ollut oikein ymmärtänyt asiaa. Olen keskustellut monen ateistin kanssa tästä virsiaiheesta ja siinä on huomattava eräs tärkeä asia. On toki totta että "Suvivirressä" on yhtenä ongelmana juuri sen auditiivisuus. Koska se lauletaan sitä ei voi välttää muuta kuin poistumalla paikalta.

Jos joku pistää lukemaan uskonnollista tekstiä silmät voi aina laittaa kiinni. Mutta tämän lisäksi esiin ei nouse se että on suvivirsi. Vaan siitä että "Suvivirsi" lauletaan yhteislauluna. Jos virsi olisi vaikka esityksenä jossa yleisö ei laula mukana tilanne olisi hyvinkin toisenlainen. Soini ei huomannut että jos puhutaan "Suvivirrestä" ei olla kieltämässä "Suvivirren laulamista omassa talossa tai edes kaduilla".

Se koskee kaikille yhteisiä tilaisuuksia jonne kaikki oppilaat ovat tervetulleita vakaumuksestaan riippumatta. (Kevätjuhlat myös kuuluvat koulunkäyntiin. Niistä saa vapautuksia samaan tapaan kuin muistakin oppitunneista. Eli kysymällä. Teknisesti ne ovat pakollisia kaikille.)

Kognitiotieteen valossa tämä ei ole yllättävää. Itse asiassa tiedetään että tahtimarssi ja yhteislaulu ovat hyviä keinoja ohittaa monta mutkaa jos halutaan luoda samanmielinen ryhmä. Toisin sanoen asenteita voidaan ohjailla yhteislaululla tavoilla jotka ohittavat asiallisen argumentoinnin. Ja tätä tunteiden ja mutkien kautta kikkailua on tavattu kutsua manipuloinniksi.

Timo Soini olisi ollut lähempänä jos hän olisi kutsunut minut ja kaverini luokseen eduskuntaan jossa olisimme ovet auki laulaneet hänen kopissaan jotain Hassisen Koneen kristittyjä loukkaavaa "Jeesus tulee, oletko valmis" jossa Soini kannustettaisiin mukaan laulamaan laulua joka loukkaa hänen maailmankuvaansa. Tämän ymmärtäminen voisi luoda kuvan että vastapuolta edes kuunnellaan. Näin syvä vieraantuminen muiden sanomista asioista vihjaa että "Suvivirren" puolustajat eivät tutustuneet vastapuolen argumentteihin. (Tai ymmärtäneet niitä. Mikä selittäisi kyllä paljon. Kiitos vaan.)

Suvivirrestä on tullut symboli kaikelle muulle

Tosiasiassa näyttää siltä että Tässä on siitä mielenkiintoinen tilanne, että tavallisesti ateisti ja uskonnoton kiistää yliluonnollisen elementin ja uskovainen korostaa sitä. "Suvivirren" kohdalla tilanne on kuitenkin se, että ateisti korostaa laulun mahtia kun taas uskovainen vähättelee sitä. Vapaa-ajattelijat ovat jopa yrittäneet korvata "Suvivirren" lähes identtisellä "Suvilaululla". Kaikki on hämmentävää.

Syynä on tietysti se, että vaikka ei usko hengelliseen todellisuuteen ei se tarkoita sitä että ei kykenisi tulkitsemaan merkityksiä ja valtahierarkioita. Tässä kohden on pakko ottaa esille Émile Durhkeimin näkemys ; Hän korosti että myytti on riitin teksti. "Suvivirren" ja "suvilaulun" koko ideana on itse asiassa olla osa kalendaaririittiä.

Rituaaleilla on merkitystä, myös ateisteille. Ne vähintään kertovat kuka on alisteinen kenellekin.

Aina kun puhutaan tästä laulusta puhutaan itse asiassa siitä mitä valtaoikeuksia kristityillä ja ateisteilla on yhteiskunnassa. Siksi on ymmärrettävää että Soini laulaa eduskunnassa. Koska kysymys ei ole koskaan ollut pelkästään tästä laulusta. Tämä on siitä hauskaa että tämä asia toimii myös siten että muut asiat redusoituvat pelkkään "Suvivirteen".

Kun katsotaan Mikko Puumalaisen kohua herättävää uskonnonvapauskannanotollaan, voitiin huomata että "Suvivirsi" jäi hyvin mitättömiin mainintoihin sivulausetasolla. Teksti käsitteli pääasiassa kaikkea aivan muuta. Josta ei tietenkään voitu puhua koska oli kova kiire laulaa eduskunnassa ovi auki.

Ateistit, kuten Juha Leinivaara, huomasivat tämän. Sen sijaan kristittyjen laatujulkaisu "Kotimaa" ei huomannut. Mikä on hämmentävää koska asia on ilmiselvä heti kun lukee em. raportin lukuisat sivut ja laskee sieltä suorat ja epäsuorat maininnat "Suvivirrestä". Se ei ollut pääasia. Siitä kuitenkin tehtiin sellainen.

Olisi miellyttävää elää illuusiossa jossa uskovaiset olisivat rationaalisia keskusteluunosallistuvia ihmisiä jotka oikeasti kohtaavat, keskustelevat, ovat älyllisiä, viisaita ja ymmärtäväisiä ja tutustuvat vastapuolen argumentteihin ja analysoivat niitä. Tämä illuusio olisi helpompaa ylläpitää jos materiaaliin edes tutustuttaisiin.

Lieveilmiöt ("Suvivirsi kansalaisuustestinä")

Olen tässä vielä jossain määrin Jaana Rusko-Laitisen kannoilla. Hän puolusti "Opettaja 22-33/2011" -lehdessä "Suvivirttä" sanoen että

"Eikö meidän tule olla kulttuuriperinteen vaalijoita, sillä tämän päivän monikulttuurisessa maassammekin on kysymys suomalaisesta perinteestä? Opetushallituksen antamassa ohjeistuksessakin painotetaan että kevät- ja joulujuhlien traditiot ovat osa suomalaista kulttuuria." ..."Jos suvivirren laulaminen loukkaa omaa vakaumusta, voi olla osallistumatta, mutta demokratian nimessä tämä ei saa olla este muiden osallistumiselle."

Suvivirsi on samalla uskontoa että perinteitä. Ja tässä mielessä se voi, hieman häijysti ja laajasti tulkiten toki, näyttää hieman "South Parkin" erään jakson lipulta jossa on historiallinen lippu jossa on rasistinen teema. Se on rasistinen ja kulttuuria mutta rasistinen mutta historiaa mutta...

Tässä on kuitenkin unohdettu viitekehys. Suomessa on ns. raamattuvyöhykkeitä. Niissä osallistumatta jääminen on erilaisuuden ilmaisu. Ja tässä nostan esiin sen, että olen tavallani "puolijuutalainen". Siinä mielessä että olen syvästi epäluuloinen identiteettien rekisteröintiä kohtaan ja vakaumuksen julkista ilmaisua kohtaan. Onneksi uskonnonvapauslaki sanoo aivan suoraan että vakaumuksen tunnustamisen lisäksi on nimenomaan oikeus olla tuomatta vakaumustaan esille millään lailla.

Jos Suvivirsi ei toimi ohjelmassa sitä voi avoimesti laulaa kadulla yksinään. Mutta jos kaikki laulavat, on selvää että omasta vakaumuksesta tullaan paljastaneeksi aika paljon. Ja tämä altistaa itsen kiusaamiselle, mokuttamiselle, naureskelulle ja pilkalle maailmankuvan kenties identiteetille keskeisimmissä asioissa.

1: Itse asiassa uskon että monet uskovaiset ymmärtävät tämän. Tiettyjä vakaumuksia pidetään "hihhuleina" ja tästä seuraa pilkkaa. Ei ole reilua vaatia että olisi jokin velvollisuus vastata vakaumusasiaan. Miksi pitäisi olla velvollisuus paljastaa oman identiteetin keskeisimpiä ja aristavimpia ja arimpia asioita väkisin kaikkien muiden pilkattavaksi ja tallattavaksi? No esimerkiksi sillä että rakennetaan tilanteita joissa vakaumus tulee esille suoraan tai epäsuoraan.

Olen varovainen ja "vaikutan paranoidilta". Tähän minut on opettanut käytäntö. Olin naïvi lapsi ja nuori. Käytäntö on tehnyt minusta hyvin hyvin kyynisen ja epäluuloisen ihmisen. Ja tämä käytäntö on saatu Järvenpäässä joka ei ole kovin mainittavasti mikään ääriuskonnollinen kaupunki. Raamattuvyöhykkeillä eläminen on vielä kertaluokkia haasteellisempaa.

"Suvivirsi" on helppo kansalaisuustesti jolla esimerkiksi nimeltä mainitsemattomat lestadiolaiset voivat tarkkailla kuka on vääräoppinen.

Tämä on sinänsä kiinnostavaa että eräs tuntemani ihminen asuu lestadiolaisalueella. Ja hän on kuvannut elämäänsä esimerkiksi sitä kautta että alueella ei ole viisasta asettaa televisioantennia siten että se antaa omaan kotiin parhaiten televisiota. Sillä se voitaisiin tulkita provokaatioksi joka näkyisi kauppa-asioinnissa.

Vääräoppista ei toki jahdata, tämän taloa polteta ja ihmistä kivitetä aktiivisesti. Sen sijaan provokaattoria katsotaan nuivasti. Sellaiselle altistuminen on laillista mutta ärsyttävää. Tämä johtaa siihen että televisioantennin asettaa diskreetimpään paikkaan.

Ja toisaalta siihen että ei ole oikeasti mikään "oma valinta" laulaako "Suvivirttä" omien lasten lakkiaisissa vai ei. ; Itse asiassa ei tarvitse kuin katsoa melko tuoretta Susanna Koivulan tekstiä siitä minkä hän tulkitsee olevan uskovaisten ihmisten vainoamista niin tiedetään että tämä heijastelee laajempaa eetosta.

Ateistiksi identifioituminen on jotain jota ei välttämättä halua noilla alueilla tehdä. ; Jos kaupasta tilaaminen voidaan torjua tulkitsemalla ostoksesi "ateistiseksi ja myyjän vakaumusta loukkaavaksi" niin voi olla mukavaa asioida kaupassa Raamattuvyöhykkeen ulkopuolella "muutaman" kilometrin päässä...

Toki asia on itse asiassa astetta vakavampikin. Sillä nähdäkseni ateistit ärsyttävät ja suututtavat maltillisiakin uskovaisia syvästi. Ei "militantiksi" syyttämisen ja "niskaparrasta" valittamisen kohdalla tietysti mennä sellaisilla raivon kierroksilla, jossa selvin päin oleva tyyppi lähtisi jahtaamaan.

Mutta sellainen että jos humalassa nakkijonossa tulee mieleen että "toi on se ateisti" niin siinä heilahtaa helposti nyrkki uskonnollisen motivaation voimalla tavalla joka tuskin kirjautuu mihinkään kirjoihin uskonnollisena väkivaltana. Joten tämänlaiset "kipinät" eivät näy kovin hevillä missään rikostilastoissa.

1:
Riskin tässä ottaa se jolla on iltaelämää ja joka julkisesti kävelee pois "Suvivirren" laulusta raamattuvyöhykkeellä. Ja oma kantani on se, että on helppoa vaatia muita asettamaan itseään tulilinjalle ja ohittaa asia sanomalla että Suomessa ei ole väkivaltaisia kristittyjä yhtään kappaletta. Kun siis sitä hakatuksi tulemisen riskiä ei tarvitse ottaa itse vaan riskin kantaa joku muu.

Tässä ilmapiirissä on vaikeaa puhua mistään tallentamisen arvoisesta kulttuurista. Tai tavallaan se on liiankin helppoa. Ajatella että "Suvivirsi" on tyhjiössä oleva kaksiminuuttinen joka ei liity mitenkään siihen miten ihmiset elävät keskenään.

Tänä vuonna ei ole käyty klassista "Suvivirsikeskustelua". Aiheen parissa on tohistu monena vuonna kyllästymiseen asti. Ja korostan tässä että kysymys ei ole siitä että minulla olisi tiukka mielipide "Suvivirteen" lauluna. (Toki minulla itse asiassa on mielipide siitä, mutta se ei ole tämän blogauksen kannalta niin oleellinen. Jos se kiinnostaa niin se löytynee pienellä tulkinnalla kirjoittamastani "hikipedian" artikkelista.) Kysymys on siitä että minulla on kanta itse "Suvivirrestä keskusteluun".

Ja mielipide tästä keskustelusta, sen laadusta ja siihen osallistuneista on sen sorttinen että lähestyin tässä asiaa lähinnä kehumalla sitä miten niin maan kauhian ihanaa on ollut että tänä vuonna kohkaamista ei ole aloitettu eikä varsinkaan jatkettu. Jos uskoisin Jumalaa kiittäisin Häntä polvillani tästä ihmeestä.

En uskonut tätä tästä aiheesta vaikenemista koskaan tapahtuvan. Otankin esiin muutamia syitä miksi olen niin iloinen. Ne voivat vaikuttaa siltä että haukkuisin asioita. Mutta koska haukku kohdistuu menneisyyteen, se ei oikeasti ole haukkumista. Tai ainakin se tavallaan ei ole haukkumista. Lisäksi huomautan että en tässä vaatinut Suvivirren poistamista. Tämä yllä oli lista ärsyttäviksi ja epäreiluiksi kokemistani puolista. Kristityllä varmasti tulisi toisenlainen lista. On vaikeaa luoda tämänlaisia listoja toisten maailmankuvien puolesta.

Tein tämän listan sitä kautta että tosiasiassa nämä ongelmat ovat  vastassa muuallakin. Nyt kun on niin ihanasti että "Suvivirrestä" ei kinastella, on ihanaa olla lietsomatta keskustelua "Suvivirrestä". Sen sijaan on syytä katsoa valtarakenteita ja asenteita. Sillä vaikka Suvivirsikeskustelu loppuu - hurraa! - niin siinä käytetyt asenteet uusiokäytetään muissa, tänä päivänä kohua herättävissä, aiheissa.

Nämä ajatukset kirjoitti blogissaan Tuomo Gren.

http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195846-hyvaa-suvilomaa

Uusi opetusministeri seurakuntavaaleissa:

Kirkko kantaa paljon näkymätöntä vastuuta

Lisätty 28.5.2015

Uutinen julkaistu 23.10.2014 Klo 13:53
Uutisen julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus (Hae uutistuottajan muut uutiset)

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen mielestä seurakunnan työssä on hienoa se, että päätettävät asiat ovat konkreettisia.

”Puhutaan sitten nuorisotyöstä, lapsiperhetyöstä, yksinäisyyden torjumisesta, ihmisten auttamisesta arkisissa iloissa ja suruissa tai vaikkapa kirkon kansainvälisestä vastuunkannosta, kirkkovaltuustossa päätetään, mihin juuri meidän seurakunnan veroeurot kohdistetaan. Päätökset tuntuvat ihmisten arjessa.”

"Toivon myös, että seurakuntien päätöksenteossa mietitään ympäristövastuuta, kuten esimerkiksi päästöjen vähentämistä, kierrätystä ja muita ympäristönäkökulmia. Esimerkiksi seurakuntien hankinnoissa voitaisiin miettiä ekologisuutta ja ympäristövastuuta."

Nuoret mukaan vaikuttamaan

Ministeri Grahn-Laasonen haluaa kannustaa nuoria mukaan vaikuttamaan seurakunnissa.

”Rippikoulun juuri käyneillä on side kirkkoon ja 16-vuotiaana äänestysmahdollisuus seurakuntavaaleissa.”

Grahn-Laasosella on itsellä kokemusta seurakunnan luottamustoimesta Forssan seurakunnassa.

”Forssassa meillä on slogan ”Meitin seurakunta uskoo ja välittää”. Meillä seurakunnan päätöksenteossa on erityisesti huomioitu lapsi- ja nuorisotyö, sillä siihen on ollut tarvetta näinä aikoina, kun perheet ovat ahtaalla ja puhutaan nuorten syrjäytymisestä. Kirkkopäättäjänä pääsee miettimään, mihin veroeurot menevät, järjestetäänkö nuorteniltoja, kuinka paljon panostetaan esimerkiksi diakoniatyöhön, lapsiperheiden tukemiseen tai saattohoitoon”, Grahn-Laasonen listaa.

Luottamushenkilöistä valitaan maallikkojäsenet kirkon ylimpään päättävään elimeen, kirkolliskokoukseen.

”Luottamushenkilö pystyy siis myös välillisesti vaikuttamaan, mitkä ovat kirkon linjauksia, ja miten kirkko suhtautuu tulevaisuudessa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Politiikassa tapaamme sanoa, että kirkko tekee asiassa omat päätöksensä, mutta haluan ja voin olla siinäkin mukana”, Grahn-Laasonen sanoo.

”Seurakuntavaalien teema Usko hyvän tekemiseen muistuttaa, että kirkko tekee paljon hyvää. Uskon asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, mutta kirkolla on iso tehtävä yhteiskunnassamme ihmisten kohtaamisessa sekä ilon että surun hetkissä. Kirkko kantaa paljon näkymätöntä vastuuta. Se tuo vaikeisiin aikoihin inhimillisyyttä ja ihmisten kohtaamista”, Sanni Grahn-Laasonen muistuttaa.

Köyhien passiivisen eutanasian kannattajat riehuvat YLEssä ja HS:ssa

Erkki Hartikainen 28.5.2015

Köyhien sairauksien hoidon vastustajat voittivat eduskuntavaalit. Tämä on innostanut YLEn ja HS:n mittavaan kampanjaan köyhien parantamista vastaan.

Monellako miljardilla köyhiä aiotaan lopettaa? Mitä useammalla, sitä enemmän rikkailla on rahaa uusien elämysinnovaatioiden toteuttamiseen.

Ihmisten enemmistö ei ole juuri koskaan sairas muuten kuin puutteellisen ajatuskykynsä vuoksi. Ns. "demokratia" on keino hyödyntää tätä rikkaiden hyväksi.

Erityisesti köyhien vanhusten poismeno tuottaa rikkaille kartanoita enemmän kuin mikään liiketoiminta.

KIRKOLLISVEROTUKSESTA (26.2.2013)

Lisätty 27.5.2015

http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti130226.html

Kuukauden tehtävä

Lisätty 26.6.2015

Laske, kuinka monta kertaa sana "totuus" esiintyy hallitusohjelmassa.

Syyrian media: Isis teloitti 400 ihmistä Palmyrassa

Lisätty 25.5.2015,
AFP

Ääri-islamistisen Isis-järjestön taistelijat ovat teloittaneet ainakin 400 ihmistä Palmyran kaupungissa, kertovat Syyrian valtion tiedotusvälineet.

Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters, jonka mukaan teloitettujen tarkkaa määrää ei ole voitu varmistaa.

"Terroristit ovat tappaneet yli 400 ihmistä ja turmelleet heidän ruumiinsa. Peruste oli se, että nämä olivat tehneet yhteistyötä hallituksen kanssa eivätkä noudattaneet käskyjä",

Syyrian televisiossa kerrottiin Reutersin mukaan. Syyrian television tiedot olivat peräisin paikallisilta asukkailta.

Tietojen mukaan surmattujen joukossa olisi ollut esimerkiksi valtion työntekijöitä.

Myös kansalaisaktivistit ilmoittivat sosiaalisessa mediassa nähneensä satoja ruumiita.

Isis sai Palmyran haltuunsa keskiviikkona. Tilannetta seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan ainakin 300 sotilasta kuoli taistelussa ennen kuin kaupunki vallattiin. Lisäksi suuri määrä on kateissa.

Isisin taistelijat ovat ladanneet sosiaaliseen mediaan videoita, joissa käyvät rakennuksia läpi huone huoneelta ja repivät alas Syyrian presidentin Bashar al-Assadin ja tämän isän kuvia.

Isis pitää hallussaan myös muinaisen Palmyran kaupungin mittaamattoman arvokkaita raunioita. Unesco on pyytänyt apua maailmanperintökohteen suojelemisessa, sillä isis on aiemmin tuhonnut kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita.

Palmyran taidetta ei löydy mistään muualta maailmasta.

Syyrian keskiosissa aavikolla sijaitseva Palmyra oli yksi antiikin ajan tärkeimmistä kulttuurikeskuksista noin vuosina 100 eaa–300 jaa. Se oli välillä itsenäisen Palmyran valtakunnan pääkaupunki, välillä Rooman vallan alla.

  1.  Palmyran kaupungin rauniot ovat Unescon maailmaperintökohde. Se on ainutlaatuinen paikka, jonka omaleimaista taidetta tai kulttuuriperintöä ei löydy mistään muualta koko maailmasta.
  2.  Palmyran tunnetuimmat rakennelmat ovat Baalin temppeli ja yli kilometrin mittainen, pylväin reunustettu pääkatu, minkä lisäksi kaupungissa on kymmenittäin muita rakennuksia. Kaupungin mahtavuutta verrataan Petraan Jordaniassa ja Pompeijiin Italiassa.
  3.  Kun eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden kuvat Palmyrasta levisivät Eurooppaan 1700-luvun puolivälissä, sen rakennustyylistä alettiin otettiin vaikutteita eurooppalaiseen arkkitehtuuriin.
  4.  Unescon pääjohtaja Irina Bokova vaati viime viikolla, että Palmyra on pelastettava sodalta. Isisin pelätään turmelevan Palmyran samaan tapaan kuin se on tehnyt muille Unescon maailmanperintökohteille, esimerkiksi Hatralle ja Nimrudille Irakissa. Nimrudissa järjestö räjäytti assyrialaiskuningas Assurnasirpal II:n palatsin, ja Baalin temppelin pelätään kokevan saman kohtalon.

Raportti: Islam kasvaa maailman suurimmaksi uskonnoksi

Pew-tutkimuslaitoksen mittava selvitys ei tarjoa katetta väitteille "Eurabiasta"

Stefan Wermuth / Reuters
Lisätty 24.5.2015

Islamista kasvaa tällä vuosisadalla maailman suurin uskonto, arvioi yhdysvaltalainen Pew-tutkimuslaitos tuoreessa raportissaan.

"Odotamme muslimien määrän kasvavan kaksi kertaa nopeampaa vauhtia kuin maailman väkiluvun",

sanoi väestötieteilijä Conrad Hackett lauantaina Helsingissä, jossa hän vieraili esiintymässä.

Yhdysvaltalainen Hackett on Maailman uskontojen tulevaisuus -raportin johtava tutkija.

"Nyt maailman väestöstä on kristittyjä 31 prosenttia ja muslimeja 23 prosenttia",

Hackett sanoi.

"Raporttimme päätepisteenä on vuosi 2050, jolloin muslimien osuus on lähes tavoittanut kristityt."

Mikäli kehitys jatkuu samansuuntaisena myös vuoden 2050 jälkeen, Hackett arvioi maailman muslimiväestön ohittaneen kristittyjen määrän vuonna 2070.

"Muslimit [musliminaiset] saavat nykyisin keskimäärin yli kolme lasta. [Hedelmällisyysluku] on suurempi kuin missään muussa uskonryhmässä, ja tähän perustuu arviomme siitä, että muslimiväestön kasvu on niin nopeaa."

Uskontojen tulevaisuus -raportti on laajuudessaan ilmeisesti kattavin aiheesta tehty. Sen pohjana on noin 2 500 erilaista tilastoa ja tutkimusta.

"Kukaan ei ole aiemmin koostanut dataa joka puolelta maailmaa selvittääkseen [uskonryhmien] kasvua globaalisti",

Hackett sanoi.

Huhtikuussa julkaistu 245-sivuinen raportti hahmottaa lukuisia trendejä uskonnoittain ja alueittain. Kuten odottaa saattaa, aihepiiri on herkkä.

Kiivaimmat reaktiot tutkimus on aiheuttanut Intiassa, Hackett kertoi.

Noin 1,3 miljardin asukkaan Intiassa on mittava muslimiväestö. Nopean väestönkasvun takia Intiassa on tulevaisuudessa maailman suurin muslimiväestö, vaikka maa pysyy tukevasti hinduenemmistöisenä.

Intian viestimissä otsikoita on Hackettin mukaan kuitenkin hallinnut ajatus "maailman suurimmasta muslimiväestöstä".

"Sitten hindunationalistien johtajat ovat sanoneet, että 'hindut, nyt ette voi enää päättää hankkia yhtä tai kahta lasta, kaikkien on hankittava kolme'."

Todellisuus taas ei ole lähimainkaan niin dramaattinen kuin reaktioista voisi päätellä.

"Intian väestöstä hinduja on nyt 79 prosenttia, ja arvioimme osuudeksi 77 prosenttia vuonna 2050."

Myöskään Euroopan osalta raportti ei anna katetta pelottelulle "islamisaatiosta" tai "Eurabiasta".

Euroopan väestöstä 5,9 prosenttia oli muslimeja vuonna 2010. Osuuden odotetaan kasvavan noin 10 prosenttiin vuonna 2050.

Pew-tutkimuslaitoksen Eurooppa sisältää 50 valtiota, mukaan lukien Venäjän.

Suomen muslimiväestön osuuden raportti arvioi kasvavan nykyisestä 0,8 prosentista 3,4 prosenttiin vuonna 2050.

Kristittyjen osuus pienenisi samassa ajassa 80 prosentista 72,5 prosenttiin. Mihinkään uskonryhmään kuulumattomien osuus kasvaisi 19,1 prosentista 23,2 prosenttiin.

Mikäli ennuste toteutuu, Suomen muslimiväestön osuus vuonna 2050 olisi pienempi kuin Ruotsin, Norjan ja Tanskan nykyisin.

Raportti ottaa ennusteissaan huomioon oletukset tulevasta siirtolaisuudesta.

Yksi raportin keskeisiä tuloksia on kahden suurimman maailmanuskonnon "afrikkalaistuminen".

Koska väestönkasvu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on erityisen suurta, sekä kristittyjen että muslimien määrä kasvaa siellä nopeammin kuin missään muualla.

Vuonna 2050 neljä kymmenestä kristitystä elää Afrikassa, raportti ennustaa.

Paavalin seurakunta vajosi haamurajan alapuolelle – alle puolet kuuluu enää kirkkoon

Lisätty 19.5.2015

Kirkosta eroaminen on ollut vauhdilla kasvava trendi jo usean vuoden ajan, varsinkin Helsingissä. Paavalin seurakunnan alueella, Vallilassa ja Pasilassa, eroaminen on ollut niin aktiivista, että enää alle puolet alueen asukkaista on evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä.

Helsingissä ja myös Suomessa on ensimmäistä kertaa syntynyt tilanne, jossa alle puolet jonkin asuinalueen asukkaista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Paavalin seurakunnan alueella asuu noin 29 000 ihmistä, joista 48,3 prosenttia on ev.-lut. kirkon jäseniä.

Älä ihmettele seuraavan hallituksen ohjelmaa

Erkki Hartikainen 17.5.2015

Maailman viestintäjärjestelmä on nyt täysin uskonnollliskondervatiivien hallinnassa. Ranskan vallankumouksen jälkeisten ihmisoikeusparrannusten postaminen saamalla kansan enemmistö vastustamaan niitä, on kuitenkin hidasta.

Saattaa oolla, että siihen menee vielä yksi sukupolvi. Nuorison enemmistöhän jo vastustaa tärkeitä ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeuksien heikentäminen viestinnän avulla on hidasta siksi, että niiden poistamiselle on keksittävä uudet perusteet. Sipilällä tuntuu jo olevan eväitä tähän työhön. Onhan hän lisäksi kristitty laestadiolainen.

Israelin sotilaiden käskyt: ”Ampukaa hengiltä jokainen alueella nähty ihminen”

Lisätty 16.5. 2015

Israelin sotilaista koostuva Breaking the Silence -järjestö julkaisi maanantaina yli 60:n Protective Edge -operaatioon osallistuneen sotilaan todistajanlausunnot Gazan operaatiosta kesällä 2014.

Breaking the Silence -järjestön tiedotteen mukaan lausunnot välittävät järkyttävän kuvan Israelin puolustusvoimien (IDF) summittaisen voimankäytön politiikasta, joka johti satojen viattomien palestiinalaissiviilien kuolemiin.

Breaking the Silence -järjestön mukaan todistajanlausunnot antavat huolestuttavia viitteitä IDF:n taistelunormiston voimakkaasta muutoksesta. IDF:n toimintaa ohjaavat arvot kuten ”Purity of Arms” – joka korostaa voimankäytön määrän minimointia ja ihmisarvon säilyttämistä myös taistelutilanteissa – tulivat vähätellyiksi ja paikoin hylätyiksi.

Sotilaiden saamat voimankäyttövaltuudet olivat järjestön tiedon mukaan väljimmät kautta aikain.

”Ampukaa kaikki hengiltä”

Useat sotilaat ovat todistaneet saaneensa käskyn ampua hengiltä jokaisen alueella nähdyn ihmisen.

Sotilaille annettiin harhaanjohtavaa tietoa, jonka mukaan IDF toimi alueilla, joilla ei ole siviilejä. Todellisuudessa joukot tunkeutuivat alueille, joilla oli viattomia siviilejä, usein kokonaisia perheitä.

Operaation aikana IDF ampui tuhansia epätarkkoja tykistön ammuksia asuinalueille.

IDF tuhosi valtavan määrän siviili-infrastruktuuria ja asuntoja. Monessa tapauksessa tuhoaminen toteutettiin ilman selkeää operationaalista perustetta sen jälkeen kun kenttäjoukot olivat jo suorittaneet tehtävänsä ja poistuneet alueelta.

Useita asuintaloja tulitettiin maasta ja ilmasta ”läsnäolon osoittamiseksi alueella” tai jopa rangaistustarkoituksessa.

Ongelma lähtee huipulta

Breaking the Silence -järjestön johtaja Yuli Novak sanoo, että todistajalausunnot tuovat esiin eettisyyden laajamittaisen laiminlyönnin IDF:n toimintaohjeistuksessa.

– Se on peräisin komentoketjun hierarkian huipulta, eikä sitä voi selittää pelkästään yksittäisten toimijoiden tekemillä virheillä. Upseereina ja sotilaina tiedämme armeijan tutkinnan asettavan yksittäiset sotilaat syntipukeiksi sen sijaan, että huomio kohdistuisi laajemmin armeijan menettelytapoihin.

Novakin mukaan kansalla on oikeus tietää millaisiin tehtäviin sotilaita lähetetään ja millaisia normeja IDF toteuttaa kansan nimissä.

– Vaadimme IDF:stä riippumattoman ulkoisen tutkintakomitean perustamista selvittämään linjauksia operaatio Protective Edgen aikana annettujen toimintaohjeiden taustalla, sekä normeja ja arvoja, joihin menettelytavat pohjautuvat, sanoo Novak.

Julkaisu ”This is How We Fought in Gaza”

Mormonit lisääntyvät ahkerimmin

Lisätty 14.5.2015

Pew Research Center on tutkinut eri uskontojen hedelmällisyyslukuja Yhdysvalloissa. Uskontokuntiin kuulumattomien määrä kasvaa, vaikka he saavat vähiten lapsia. Kyselystä kertoi Washington Post.

Vain kaksi viidestä suomalaisesta yliopisto-opettajasta uskoi jumalaan vuonna 2003.

Lisätty 12.5.201

Tutkimuksen mukaan enemmistö yliopisto-opettajista suuntautuu materialistisesti ja ajattelee, ettei maailman syntyyn liity mitään yliluonnollista, että elämä on kehittynyt maan päällä evoluution kautta ja myös ihmisen psyyke on tämän kehityksen tuotetta.

Enemmistön näkemyksen mukaan ihmisen psyyke ei jatka elämää kuoleman jälkeen, enkeleitä tai muita henkiolentoja ei ole olemassa.

Lähes puolet vastaajista ajattelee, että inhimillinen moraali on biologisen ja kulttuurievoluutiokehityksen tuotosta.

Vaikka yliopisto-opettajien enemmistö ei usko jumalan olemassaoloon, silti noin 40 prosenttia heistä uskoo.

Eri tieteenaloilla toimivilla opettajilla on tietyissä uskomuksissa ja katsomuksissa tilastollisesti merkitseviä eroja. Luonnontieteilijät, teknisten tieteiden edustajat ja yhteiskuntatieteilijät ovat maailmankatsomukseltaan enemmistöltään naturalistis-materialistisesti suuntautuneita, kun taas kasvatustieteilijöissä, humanisteissa, kauppatieteilijöissä ja lääketieteilijöissäkin enemmistö on konservatiivisempia ja uskoo esimerkiksi jumalan olemassaoloon.

Raiskattu 10-vuotias ei saa aborttia

Lisätty 11.5.2015

Vahvasti roomalaiskatolisessa Paraguayssa raskauden keskyttäminen on kielletty, ellei äidin henki ole vaarassa. Paraguayn hallituksen mukaan 10-vuotias kestää raskauden ja synnytyksen. Ihmisoikeusjärjestöt ovat toista mieltä

Paraguayn hallitus ei anna 10-vuotiaalle tytölle lupaa aborttiin huolimatta siitä, että hän on tullut raskaaksi mitä ilmeisimmin seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena.

Eteläamerikkalaisessa, syvästi katolisessa Paraguayssa raskauden keskeytys on lailla kielletty, ellei raskaus aiheuta äidille hengenvaaraa.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan 10-vuotias tyttö on hengenvaarassa, sillä hänen 34-kiloinen vartalonsa ei kestä raskautta tai synnytystä. Raskaus on jo 5. kuukaudella. Maan hallitus, oikeuslaitos ja kirkko kuitenkin kieltävät abortin.

Poliisi on ottanut kiinni tytön isäpuolen, jota epäillään tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli pakoillut poliisia 15 päivän ajan.

Jos mies todetaan syylliseksi raiskaukseen, hän voi saada 15 vuoden vankeustuomion. Mies itse kiistää syyllisyytensä ja sanoo olevansa valmis isyystestiin.

– Olen ollut vaikka kuinka monen naisen kanssa, enkä ole saattanut ketään raskaaksi, hän sanoo.

Tytön äiti on myös otettu kiinni. Poliisi epäilee, että hän on edesauttanut tyttären seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tyttö on hoidettavana Punaisen ristin sairaalassa.

Kirkolliskokouksessa vaikutusvalta kuuluu vähemmistölle

Lisätty 10.5.2015

Kirkkolain määräenemmistösäännös takaa nykyisin vähemmistöille paljon vaikutusvaltaa. Viimeksi säännöksestä johtuen kirkolliskokouksessa kaatui seurakuntarakennemalli.

Seurakunnille jaetaan 107 miljoonaa euroa vuonna 2016

Lisätty 09.05.2015

Laki valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin rahoituslain mukaan tulee voimaan vuoden 2016 alussa. Lain mukaan seurakunnille lailla annettuja yhteiskunnallisia tehtäviä korvataan jatkossa valtion talousarviosta maksettavalla rahoituksella. Samalla luovutaan seurakuntien yhteisövero-osuudesta.

Seurakunnilla ei ole kuin vähäisiä yhteiskunnallisia tehtaviä. Jos hautausmonipoli poistettaisiin ja vapaa kilpailu hautaustoimessa sallittaisiin, jopa hautaaminen olisi nykyistä halvempaa.

Uusi hallitus nei tässä asiassa ole ollenkaan markkinatalouden kannattaja.

Kirkko on tyytyväinen uuteen hallitukseen

Erkki Hartikainen 8.5.2015

Suomi on saanut kaikkien aikojen taantumuksellisimman hallituksen. Ei ole ihme, että evankelis-luterilainen kirkko on jo ehtinyt ilmoittaa tyytyväisyytensä uuteen hallitukseen.

Yksi hyvä puoli taantumuksellisessa hallituksessa kuitenkin on. Elämänkatsomustiedon opetus säilyy uskontokuntiin kuulumattomille tarkoitettuna oppiaineena.

Kun elämänkatsomustiedon opetus on lähinnä minun aikaansaannokseni, sitä ei ehkä ehditä lopettaa ennen kuolemaani (olen n. 73 vuotta vanha).

Ortodoksinuoren tahto osallistua elämänkatsomustiedon tunneille tyrmättiin

Yläkouluikäisen nuoren ja hänen vanhempiensa mielestä elämänkatsomustieto olisi vastannut paremmin koko perheen ajatusmaailmaa

Joensuulaiskoulun rehtori ja Itä-Suomen hallinto-oikeus eivät ajatukselle lämmenneet

Lisätty 7.5.2015

Mistä on kyse?

Ortodoksinuoren tahto osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen on tyrmätty. Joensuulaista yläkoulua käyvän nuoren vanhempi oli toivonut koulun rehtorilta, että hänen lapsensa voisi osallistua elämänkatsomustiedon tunneille.

Vanhemman mukaan elämänkatsomustieto olisi vastannut enemmän nuoren omaa ja koko perheen ajatusmaailmaa. Lapsi on ollut ortodoksisen kirkon jäsen syntymästään saakka ja oli osallistunut ortodoksisen uskonnon tunneilla koko alakouluikänsä.

Rehtori ei pyyntöön suostunut, vaan nuori on osallistunut yhä ortodoksiseen opetukseen.

Rehtorin kanssa samalla linjalla on Itä-Suomen hallinto-oikeus, joka on hylännyt vanhemman tekemän valituksen asiasta. Hallinto-oikeus katsoo, ettei velvollisuus osallistua oman uskonnon opetukseen loukkaa perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvaa uskonnon vapautta.

Mitä sanoo YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia kosekeva yleissopimus

Sopimuksen 18. artiklan mukaan vanhemmilla tai laillisilla holhoojilla on ensisijainen oikeius määrätä lastensa uskonnollisesta ja moraalisesta kasvatuksesta.

Suomessa elämänkatsomustiedon opetukseen pääsee heti uskontokunnista eroattuaan.

Mitä Jahve sanoi katsottuaan peiliin?

Perkele!

Lisätty 6.5.2014

Piraattipuolueella on paha epärehellisyys tuhoten puolueelta luotettavuuden

Dissonanssi heitä edustavien ehdokkaiden ja heidän puolueensa ohjelman välillä

Lisätty 5.5.2014

Piraattipuolueen ehdokkaista valtaenemmistö on kollektivistisempia tai konservatiivisempia kuin heidän puolueohjelmansa.

Arvostelun julkisti aihetta ja dataa tutkinut Helsingin Yliopiston Vapaa-ajattelijayhdistyksen puheenjohtaja Kim Sjöström blogissaan 3.5.2015.

http://sjostro.vuodatus.net/lue/2015/05/ilolla-tervehtien-tuoreita-poliitikkoja-jotka-ottaneet-kantaa-etta-katsomusaineet-kokonaan-pois

Piraattipuolue asettaa kymmenittäin sellaisia ehdokkaita vaaleihin, jotka eivät sitoudu Piraattipuolueen ohjelman sinänsä varsin onnistuneeseen linjaukseen, vaan asettavat omat konservatiiviset tai kollektivistiset tavoitteensa sen edelle mihin ovat puolueessa sitoutuneet.

Ongelma kuolminoituu niin, että vain noin 12% Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokkaista henkilökohtaisesti ajaa Piraattipuolueen edistyksellistä koulu-uskonnonvapaustavoitetta. Lähes 90% Piraattipuolueen ehdokkaista sitävastoin käyttää valheellista mainontaa, on sitoumuksissaan epärehellisiä tehden selvän kollektivistis-/konservatiivis- poikkeaman sitoutumastaan ohjelmasta.

Piraattipuolueen ohjelmassa lukee:

"Uskonto ja elämänkatsomustieto poistetaan kouluaineiden joukosta. Historiasta muodostetaan uusi aine ”historia ja kulttuurit”, jossa painotetaan historian lisäksi erilaisten nykykulttuurien tuntemusta. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon tuntimäärä ja oppisisältö jaetaan filosofian sekä historian ja kulttuurin kesken."

Suunnilleen tätä linjausta Suomen Ateistiyhdistyskin kannattaa ainakin lähiaikojen ratkaisuksi.

Mutta valtaenemmistö Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokkaista ei sitä linjausta kannata, ei kannata oman puolueensa ohjelmaa. Vaan he kannattavat kollektivistisempaa tai konservatiivisempaa tavoitetta.

Ampumavälikohtaus sarjakuvakilpailun yhteydessä Texasissa – esillä piirroksia profeetta Muhammedista

Lisätty 4.5.2015

Tulen avanneet kaksi asemiestä ovat kuolleet ampumisessa Dallasin esikaupunkialueella. Kaupungissa järjestettiin profeetta Muhammedia esittävien kuvien piirustuskilpailu.

Yhdysvalloissa Dallasin esikaupunkialueella Garlandissa järjestetty sarjakuvakilpailu on keskeytetty sunnuntaina sen jälkeen, kun viranomaiset kertoivat ampumisesta rakennuksen ulkopuolella. Tapahtumassa oli esillä piirroksia profeetta Muhammedista.

Kaksi asemiestä, jotka avasivat tulen, ovat kuolleet ampumisessa, uutistoimisto Reuters kertoo.

Afganistania kuohuttavaa naisen murhaa puidaan oikeudessa – Väkijoukko pahoinpiteli kuoliaaksi, sivustakatsoja kuvasi videolle

Lisätty 3.5.2014

Oikeudenkäynnissä on 49 syytettyä, joukossa useita poliiseja. Pahoinpitelyn laukaisi myöhemmin perättömäksi osoittautunut huhu, jonka mukaan nainen olisi polttanut Koraanin.

Afganistanissa on alkanut oikeudenkäynti, jossa puidaan maata kuohuttanutta nuoren naisen maaliskuista surmaa. Väkijoukko pahoinpiteli 27-vuotiaan naisen kuoliaaksi, poltti hänen ruumiinsa ja heitti sen jokeen, kun naisen oli huhuttu polttaneen Koraanin.

Syytteessä on 49 epäiltyä, joukossa 19 poliisia. Oikeudenkäynti televisioidaan.

Epäiltyjä syytetään muun muassa hyökkäyksestä, murhasta ja toisten rohkaisemisesta osallistumaan hyökkäykseen. Poliiseja syytetään tehtäviensä laiminlyömisestä ja epäonnistumisesta hyökkäyksen estämisessä.

Syyttäjän mukaan väkijoukon hyökkäyksen naisen kimppuun laukaisi syytös Koraanin polttamisesta. Syytös todettiin myöhemmin perättömäksi uskontoministeriön tutkimuksessa, kertoo muun muassa afganistanilainen uutissivusto Khaama Press.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan tekaistun syytöksen taustalla epäillään olevan se, että uskonnonopettajaksi opiskellut nainen oli kannustanut pyhätössä vierailleita ihmisiä olemaan ostamatta amuletteja ja suututtanut näin pyhätön vartijoita.

Björn Ulvaeus: “The story of Jesus is just a myth to me…”

Added May 2, 2015

Björn:

"When I married Agnetha Fältskog, my first wife, we wanted a real fairy-tale wedding in a church.”

DN Kultur: He doesn’t believe in God or anything to do with life after death and dislikes all forms of religious extremism. However atheist Björn Ulvaeus has no issue with hymns being sung in church or school end-of-term ceremonies. “Humans have an unmeasurable need for fairy tales and myths. I enjoy the beautiful stories and legends that mean a lot to many.”

Every Christmas Eve, Santa visits Björn’s family but he can no longer play Santa, the grandchildren recognise him.

“It is important to me that Santa comes, and that the children experience the delight that I remember from childhood.

“Although today the story of Jesus is just a myth to me and Jesus himself is just a mythical figure.”

Since 2005, Björn has been a member of the atheist Humanist organisation.

VASTASIMME OPETUSHALLITUKSEN LOPS-LUONNOSKYSELYYN (29.4.2015)

Lisätty 01.05.2015

Opetushallitus julkisti 14.4.2015 lukion opetussuunnitelman perusteiden luonnoksen. Opetushallitus järjestää 15.4.-6.5.2015 avoimen verkkokyselyn luonnoksesta. Vastasin yhdistyksemme puolesta 29.4.2015. 

Kysely oli jaettu kyselyiksi A-G, joissa kussakin peruskysymyksinä kuhunkin tekstiosuuteen (alaluku, oppiaine tai oppimäärä) olivat: 

  1. Tämä osuus keskittyy lukiokoulutuksen kannalta olennaisiin asioihin hyvin / melko hyvin / en osaa sanoa / osittain / ei juuri ollenkaan. 

  2. Mitkä ovat tämän osuuden vahvuudet? 

  3. Mitkä ovat kehittämisehdotukset tähän osuuteen?

Lisäksi kussakin kyselyssä oli kohta muille kommenteille. 

Ohjeena oli, että asioita, joihin lukion opetussuunnitelmien perusteilla ei voida vaikuttaa, kuten lukiokouutuksen tuntijakoa tai paikallisia ratkaisuja, ei tässä yhteydessä toivota kommentoitavan. 

En välittänyt tuosta ohjeesta enkä kysymyksistä 1 ja 2, vaan vastasin kysymykseen 3 tietyistä perusteiden osuuksista. Huomautin joistain painovirheistä. Varsinaiset vastaukseni liittyivät uskonnonvapauteen, mutta ne tuskin vaikuttavat perusteisiin. 

Esitän alla vastaukseni sekä yhteydet, joita ne koskevat. 

Kysely A: Perusteiden yleinen osa 

1 OPETUSSUUNNITELMA 

1.2 Opetussuunnitelman sisältö: Sivun 2 kolmannella rivillä alhaalta sanan "toimeenpanna" perään on lisättävä sana "suunnitelma". 

2 LUKIOKOULUTUKSEN TEHTÄVÄ JA ARVOPERUSTA 

2.2: Tieteen vastainen uskonnonopetus on vastoin seuraavaa: "Lukion sivistysihanteena on pyrkimys totuuteen". 

Lainaan kolme kohtaa luvusta 2: 

"Lukiokoulutuksen aikana opiskelija rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa." (2.1) 

"Lukio-opetuksen perustana on elämän ja ihmisoikeuksien kunnioitus sekä ihmisarvon loukkaamattomuus." (2.2) "Lukio-opetus on opiskelijoita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta." (2.2) 

Jokainen näistä kolmesta kohdasta on ristiriidassa sen kanssa, että uskonnonvapauslain mukaan vasta 18 vuotta täyttänyt voi omalla päätöksellään erota uskonnollisesta yhdyskunnasta. Ikäraja on asetettu tarkoituksellisesti näin korkeaksi, jotta alle 18-vuotiaat valtionkirkkojen jäsenet eivät pääsisi eroamaan kirkosta ja sitä kautta jättämään uskonnonopetusta. Tällöin alle 18-vuotias ei voi myöskään saattaa ulkoista uskonnollista asemaansa yhtäpitäväksi sisäisen vakaumuksensa kanssa, mikä taas tekee valtaosan lukioajasta valheelliseksi ja pilkkaa uskonnonvapautta. 

Tämä ristiriita tulisi tunnustaa opetussuunnitelman perusteissa. Mutta parempi ratkaisu olisi se, että Opetushallitus esittäisi opetus- ja kulttuuriministeriölle, että tämän tulisi ryhtyä toimiin uskonnonvapauslain muuttamiseksi niin, että tuoksi ikärajaksi tulisi 14 vuotta. 

Lapsen oikeuksien sopimus, johon luvussa viitataan, puoltaa ikärajan pikaista alentamista. 

3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 

3.2 Opetusympäristöt ja -menetelmät: "Lukio-opiskelijoille järjestetään myös mahdollisuus suorittaa osa opinnoistaan itsenäisesti opetukseen osallistumatta." 

Tämä tulisi muistaa erityisesti tapauksessa, jossa lukion aloittava valtionkirkkoon kuuluva opiskelija on päättänyt erota kirkosta ensi tilassa, kieltäytynyt uskonnon kursseista lukion alusta lähtien ja aikoo suorittaa elämänkatsomustiedon molemmat pakolliset kurssit päästyään eroamaan kirkosta. Erityisesti syksyllä syntyneen tapauksessa lukio-opintojen suorittaminen kolmessa vuodessa saattaa tällöin vaatia, että nuo kaksi ET:n pakollista kurssia on saatava suorittaa itsenäisesti opetukseen osallistumatta. 

3.3 Toimintakulttuuri, teema Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus: "Lukiossa arvostetaan kulttuurista ja kielellistä moninaisuuutta. Erilaiset kielet, uskonnot ja katsomukset elävät rinnakkain ja vuorovaikutuksessa keskenään." 

Arvostamisesta puhuminen on irvokasta, sillä saattaa olla, että opiskelija on kirkon jäsen vain vastoin tahtoaan ja kärsii siitä uskonnonvapautensa loukkauksena. Tämä tilanne taas on sen seuraus, että samaisen lukion valtionkirkkojen uskonnonopetuksen tähden uskonnonvapauslaissa on korkea 18 vuoden ikäraja omalla päätöksellä kirkosta eroamiselle. 

3.4 Opintojen rakenne: "Kurssien suoritusjärjestyksestä päätetään lukion opetussuunnitelmassa." 

Opetussuunnitelman tulisi sallia elämänkatsomustiedon pakollisten kurssien suorittamisen suoraan tenttimällä 3.2:n yhteydessä kuvaamassani tilanteessa, jotta opiskelija voisi suorittaa lukion kolmessa vuodessa. Nykyisin ensimmäinen kolmesta pakollisesta ET:n kurssista on saatettu vaatia suoritettavaksi opetukseen osallistumalla ennen kuin kaksi muuta kurssia on saanut tenttiä. 

4 OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 

4.1 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö: "Opiskelijan työskentelyä ja opintojen edistymistä seurataan yhdessä opiskelijan kanssa ja niistä annetaan tietoa hänen huoltajilleen." 

Huoltajille on erityisesti kerrottava, että jos he 3.2:n yhteydessä kuvaamassani tilanteessa eivät anna suostumustaan nuorensa kirkosta eroamiselle, niin hänen elämänkatsomustiedon pakollisten kurssien suorittamisensa saattaa venyttää hänen lukion käyntinsä yli kolmen vuoden, mistä olisi tuhoisia seurauksia hänen jatko-opinto- ja urasuunnitelmiinsa. 

4.2 Ohjaus: "Opiskelijan lukio-opintojen etenemisen ... tueksi ... opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen suunnitelman, joka pitää sisällään opiskelusuunnitelman ... Opiskelija päivittää suunnitelmiaan oppilaitoksen ohjaushenkilöstön tuella." 

Opiskelijan henkilökohtaisen suunnitelman on saatava olla 3.2:n yhteydessä kuvaamani tilanne huomioon ottava. Opiskelijaa ei saa painostaa osallistumaan uskonnon kursseihin. 

5 OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT

5.2 Aihekokonaisuudet, aihekokonaisuus Kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys

"Aihekokonaisuuden keskeisenä lähtökohtana on lukion opiskelijoiden oma kokemusmaailma, jossa erilaiset identiteetit, kielet, uskonnot ja katsomukset elävät rinnakkain ja vuorovaikutuksessa keskenään." 

"Tavoitteena on, että opiskelija ... vahvistaa myönteisiä kulttuuri-identiteettejään ... pyrkien keskinäiseen kunnioitukseen ja aitoon vuorovaikutukseen" 

Alussa siis uskonnot luetaan kulttuuriin kuuluviksi, jolloin molempien lainaamieni aihekokonaisuuden tavoitteiden toteutumista vastaan on nyt se lukion uskonnonopetuksen olemassaolon seuraus, että valtionkirkkoon kuuluva opiskelija ei pääse halutessaan eroamaan kirkosta tästä tilanteesta koituvine hankaluuksineen. 

"Toimintakulttuuria kehitettäessä kiinnitetään huomiota ... lukion omiin traditioihin, juhliin ja muihin tapahtumiin." 

Lukion joko kauttaaltaan tai osittain uskonnolliset tilaisuudet, joihin ei siis kuitenkaan ole pakko osallistua, jakavat ikävästi opiskelijayhteisön. Erityisesti lukukausien päätösjuhlat kärsivät siitä, jos juhlassa on uskonnollisia osia kesken ohjelman, jolloin niitä vastustava opiskelija joutuu välillä poistumaan juhlasta. Haitta olisi pienempi, jos mahdolliset uskonnolliset osat sijoitettaisiin juhlan loppuun. 

Lukion yhteisiksi tarkoitettujen juhlien mahdolliset uskonnolliset osat voivat estää lukion opettajan uran harkitsemisen, sillä opettaja, joka uskonnonvapautensa ja sekularismin ajamisensa tähden kieltäytyy osallistumasta noihin uskonnollisiin osiin ja niiden valvomisestakin, saattaa tulla irtisanotuksi, jolloin opettajaksi opiskelu menee hukkaan. 

6 OPISKELIJAN OPPIMISEN ARVIOINTI 

6.5 Todistukset ja niihin merkittävät tiedot

"Uskonnon ja elämänkatsomustiedon arvosana merkitään todistuksissa 'Uskonto/elämänkatsomustieto' erittelemättä oppiainetta." 

Lukiossa käytäntö olisi siis sama kuin perusopetuksessa sen uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaan. 

Kysely C: Toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet

5.4 Toinen kotimainen kieli

5.4.1 Ruotsi

5.4.1.1 Ruotsi, A-oppimäärä / 5.4.1.4 Ruotsi, äidinkielenomainen oppimäärä

4. Yhteiskunta ja ympäröivä maailma (RUA4)/(RUÄO4): "Kurssi [pakollinen!] tarjoaa luontevia integrointimahdollisuuksia muun muassa ... katsomusaineiden kanssa." 

Valtionkirkkoon kuuluvaakaan ruotsin opiskelijaa, joka on päättänyt erota kirkosta ensi tilassa, viimeistään 18 vuotta täytettyään, ja joka on kieltäytynyt osallistumasta uskonnon kursseihin, ei saa tätäkään kautta pakottaa osallistumaan uskonnon opiskeluun. Koska hänen ei kuitenkaan ole lupa osallistua elämänkatsomustiedon opiskeluun, ainakaan hänen osaltaan ruotsin opiskelun integrointia katsomusaineisiin ei saa tehdä. 

Ylipäätään ketään opiskelijaa ei integroinnin nimissä saa pakottaa osallistumaan sellaiseen uskonnon opetukseen, johon hän ei muutenkaan osallistu. 

Ruotsin opettajaakaan ei saa määrätä integroimaan opetustaan uskonnon opetuksen kanssa. 

Olisi siksi parempi, että opetussuunnitelman perusteissa mahdollisuus integrointiin katsomusaineiden kanssa suljettaisiin pois. 

5.4.1.2 Ruotsi, B1-oppimäärä

4. Monenlaiset elinympäristömme (RUB14): "Kurssi [pakollinen] tarjoaa luontevia integrointimahdollisuuksia muun muassa ... humanistis-yhteiskunnallisten aineiden kanssa." 

Valtioneuvoston tuntijakoasetuksen (942/2014) perusteella uskonto/elämänkatsomustieto ei kuulu ainakaan humanistis-yhteiskunnallisiin tieteisiin, joten vastaavaa ongelmaa ei tulisi. 

5.4 Det andra inhemska språket

5.4.2 Finska

5.4.2.1 Finska, A-lärokurs / 5.4.2.2 Finska, B1-lärokurs / 5.4.2.4 Finska, modersmålsinriktag lärokurs4. Samhället och massmedia (FINA4)/(FINB14)/(FIM4): "Kursen [pakollinen!] erbjuder naturliga integreringsmöjligheter med bl.a. ... livsåskådningskunskap." 

Siis integrointi elämänkatsomustiedon kanssa; uskontoa ei mainita. Jos uskonto todella suljetaan pois, ongelmaa ei synny. Mutta mahdollisesti sanassa on kyseessä vain huolimaton mukaelma "katsomusaineille". 

5.5 Vieraat kielet

5.5.1 Vieraat kielet, englanti A-oppimäärä5.5.2. Vieraat kielet A-oppimäärä

4. Yhteiskunta ja ympäröivä maailma (ENA4)/ao. kieli: "Kurssi [pakollinen!] tarjoaa luontevia integrointimahdollisuuksia muun muassa ... katsomusaineiden kanssa." 

Siis sama ongelma kuin 5.4.1.1:n osalta esittämäni. 

5.5.3 Vieraat kielet, B1-oppimäärä: 

4. Monenlaiset elinympäristömme: "Kurssi [pakollinen!] tarjoaa luontevia integrointimahdollisuuksia muun muassa ... humanistis-yhteiskunnallisten aineiden kanssa." 

Siis kuten 5.4.1.2:n yhteydessä esittämäni. 

5.5.7 Vieraat kielet, saame A-oppimäärä

4. Sápmi- Saamenmaa: "Kurssi [pakollinen!] tarjoaa luontevia integrointimahdollisuuksia muun muassa ... katsomusaineiden kanssa." 

Siis sama ongelma kuin 5.4.1.1:n osalta esittämäni. 

5.5.10 Latina, B2-oppimäärä5.5.11 Latina, B3-oppimäärä

Arviointi: "Kaikilla kursseilla voidaan hyödyntää esimerkiksi salkkutyöskentelyä, mahdollisesti oppiainerajat ylittäen." 

Tämä on sanottu vaarallisen laveasti 5.4.1:n osalta esitäämääni ongelmaa ajatellen, mutta toisaalta oppiaineessa ei ole pakollisia kursseja vaan vain valtakunnallisia syventäviä kursseja. 

Kysely E: Filosofia, psykologia, historia, yhteiskuntaoppi, uskonto ja elämänkatsomustieto

5.11 Filosofia

2. Etiikka (FI2)

On erinomaista ja tietysti välttämätöntäkin, että tämä filosofian etiikan kurssi, joka nyt tuli kaikille yhteiseksi etiikan kurssiksi, on säilytetty tavoitteiltaan ja keskeisiltä sisällöiltään juuri filosofian kurssina! Sitä ei minkään tahon painostuksesta saa osaksikaan uskonnollistaa. 

5.13 Historia

3. Itsenäisen Suomen historia (HI3)Keskeiset sisällöt: Yhdenmukaisuuden vuoksi alkukirjain pieneksi kohdissa "Suomalainen ..." ja "Suomalaisen ...". 

5.14 Yhteiskuntaoppi

2. Taloustiedon perusteet (YH2), Tavoitteet: "Kurssin [pakollisen!] tavoitteena on, että opiskelija ... saa valmiuksia ... tarkastella taloudellisia kysymyksiä myös eettiseltä kannalta" 

Tämä on ainoa, mutta tärkeä, viittaus etiikkaan yhteiskuntaopissa, jossa toki voidaan keskustella eettisistä kysymyksistä myös muissa yhteyksissä. 

5.15 Uskonto

Opetuksen tavoitteet: "Uskonnon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija ... perehtyy oman uskonnon erityispiirteisiin ..." 

Mutta puhe omasta uskonnosta on ristiriidassa seuraavan oppiaineen esittelyssä väitetyn kanssa: "Uskonnonopetus ... kunnioittaa yksilöllisiä vakaumuksia." 

Opiskelijan, joka kuuluu valtionkirkkoon vain vastoin tahtoaan, vakaumus voi nimittäin olla kirkoton, ja se, että uskonnonvapauslain korkea 18 vuoden ikäraja omalla päätöksellä kirkosta eroamiselle on perusteltu juuri uskonnonopetuksella, osoittaa, että uskonnonopetus päinvastoin pilkkaa tällaisen opiskelijan vakaumusta. Tällainen opiskelija voi tietysti kieltäytyä molemmista pakollisista uskonnon kursseista, erota kirkosta ensi tilassa ja tämän jälkeen suorittaa elämänkatsomustiedon pakolliset kurssit, mutta tällöin hän kuitenkin saattaa itsensä ja oppilaitoksensa siihen kohtuuttomaan vaaraan, että ei selviä lukiosta kolmessa vuodessa. Ratkaisu on kuitenkin paljon mielekkäämpi kuin osallistuminen uskonnonopetukseen mutta mahdollisimman passiivisena pysyen. 

Arviointi: Sana "liittyvään" on korjattava muotoon "liittyvän". 

Totean, että voimassa olevien opetussuunnitelman perusteiden ev.-lut. uskonnon 3. pakollista kurssia Ihmisen elämä ja etiikka (UE3) sekä ortod. uskonnon 2. pakollista kurssia Uskonoppi ja etiikka (UO2) vastaavaa etiikan kurssia ei enää näissä oppiaineissa ole pakollisena kurssina eikä myöskään valtakunnallisena syventävänä kurssina. 

Sana "etiikka" kylläkin esiintyy, ainakin osana sanaa "ihmisoikeusetiikka", ev.-lut. uskonnon , ortod. uskonnon, islamin ja juutalaisen uskonnon pakollisissa kursseissa. 

5.15.2 Ortodoksinen uskonto, 6. Ortodoksisuus ja uskonnot: Kurssin nimenä tulisi kaiketi olla "6. Uskonnot ja media". 

5.16 Elämänkatsomustieto

Elämänkatsomustiedon tiedeperustaan ei opetussuunnitelman perusteiden luonnoksessa eikä voimassa olevissa opetussuunnitelman perusteissa ole ainakaan suoraan luettu uskontotiedettä, toisin kuin saattoi olla joskus aiemmin. Ei pidäkään lukea, sillä ei elämänkatsomustieto perustakseen uskontoja sinänsä kaipaakaan. 

Havaitsen, että luonnoksessa pakollinen kurssi 1. Maailmankatsomus ja kriittinen ajattelu (ET1) vastaa nykyistä pakollista kurssia "2. Maailmankuva (ET2)" ja pakollinen kurssi 2. Ihminen, identiteetti ja hyvä elämä (ET2) taas vastaa suurinpiirtein nykyistä pakollista kurssia "1. Hyvä elämä (ET1)". 

Havaitsen edelleen, että luonnoksessa valtakunnalliset syventävät kurssit 3. Yksilö ja yhteisö (ET3)4. Kulttuurit katsomuksen muovaajana (ET4) ja 5. Katsomusten maailma (ET5) vastaavat tässä järjestyksessä nykyistä pakollista kurssia "3. Yksilö ja yhteisö (ET3)" sekä syventäviä kursseja "4. Kulttuuriperintö ja identiteetti (ET4)" ja "5. Maailman selittäminen katsomusperinteissä (ET5)". 

Näin sana "ateismi" pääsee edelleen esille vasta viidennen, vapaaehtoisen kurssin keskeisissä sisällöissä. 

Luonnoksen valtakunnallinen syventävä kurssi 6. Teknologia, maailmankatsomukset ja ihmiskunnan tulevaisuus (ET6) on uusi. 

(ET2) ja (ET4), Tavoitteet: On käytettävä standardimuotoa "sananvapaus" [muodon "sanavapaus" sijasta]. 

(ET3), Keskeiset sisällöt: Erikoinen termi "tunnustussuhteet" kaipaa selvennystä. 

(ET6), Tavoitteet: Sana "kontingentin" tulisi selventää sanaksi "satunnaisen". 

Sana "eettinen" eri muodoissa esiintyy vain kurssien (ET2) ja (ET6) tavoitteissa sekä kurssin (ET6) keskeisissä sisällöissä, mutta eettiset kysymykset tulevat toki esille monissa muissa yhteyksissä. 

Se, että elämänkatsomustiedossa ei ollut mitään nimenomaista etiikan kurssia, joka nyt olisi tiputettu pois filosofia-oppiaineen etiikan kurssin tultua yhteiseksi, osoittaa, että elämänkatsomustiedolle joskus esitetty luonnehdinta tunnustuksettomana etiikkana osuu oikeaan. 

Kysely F: Mm. teemaopinnot

5.22 Teemaopinnot

Valtakunnallinen syventävä kurssi 1. Monitieteinen ajattelu (TO1): "Kurssin keskeiset sisällöt valitaan vähintään kahdesta eri oppiaineesta tai aihekokonaisuudesta." 

Kurssi ei ole pakollinen, mutta mahdollinen vaatimus aineksen ottamisesta uskonnonopetuksesta saattaa estää uskonnonvapauttaan varjelevan opiskelijan osallistumisen. 

Jouni Luukkainen
puheenjohtaja


Laskuharjoitin lapsille löytyy osoitteesta

Laskuharjoitin

Gravitation

This is a link. Updated 5/7/2013.

Ateismin määritelmä

George H. Smithin ontologinen ateismin määritelmä:

Ateismi on väite: jumalaa tai jumalia ei ole olemassa

Tässä määritelmässä on määritelty olemassaoloa koskeva eli ontologinen käsitys. Jumala joko on olemassa tai ei ole olemassa. Mitään olemassaolon ja olemattomuuden välimuotoa ei ole.

Teismi on väite: jumala tai jumalia on olemassa

Deismi (jumala on olemassa, mutta ei puutu maailmanmenoon) ja panteismi (jumala on sama kuin maailmankaikkeus) ovat tämän mukaan teismiä

Inhimillinen tieto siitä, mitä on olemassa, on vajavaista. Joku saattaa pitää varmana, että jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Joku toinen saattaa pitää varmana, että jumala tai jumalia on olemassa. Joku kolmas voi olla epävarma siitä, onko jumalaa tai jumalia olemassa vai ei.

Ateistin määrittelemä

Ateisti on henkilö, jonka mielestä ateismi on tosi.

Agnostikon eli jumalaongelmaisen määritelmä

Agnostikko eli jumalaongelmainen on henkilö, joka ei mielestään tiedä, onko ateismi tosi vai onko teismi tosi.

Uskonnon määritelmä

Uskonto on järjestäytynyttä teismiä.

Ne käsitykset joissa ei ole jumalia, eivät ole tämän määritelmän mukaan uskontoja.

Raamatun ristiriidat

Lukeaksesi napauta tästä

Godless Culture Magazine

May 2015

Contents

Julkaisija Suomen ateistiyhdistys ry
Sähköposti: info@ateismi.fi

Publisher: Atheist Association of Finland
E-mail: info@ateismi.fi


Last uppdate 05/31/2015.
Tämä on viimeksi päivitetty 31.05.2015.

Member of

http://www.atheistalliance.org/secular-world/current-issue

Editor of the net magazine: Erkki Hartikainen
Verkkojulkaisun vastaava toimittaja Erkki Hartikainen

Sisällysluettelo
  1. Jumalaton kulttuurilehti
  2. Toukokuu 2015
  3. Suomen ainoa kulttuurilehti
  4. Sisällysluettelo
  5. Oikea säästökohde: vahingolliset aineet pois kouluista
  6. Tuomo Gren: Suvivirttä käytetään kansalaisuustestinä ja raamattuvyöhykkeillä syntyy uskonnottomien syrjintää
    1. Suvivirsi on alistamisen symboli. Suvivirren pakkotuputtajat halveksivat uskonnottomien vakaumusta ja mielipidettä
    2. Suvivirren uskonnollisuus vs. epäuskonnollisuus -keskustelu
    3. Merkityksellinen vai mitätön asia?
    4. Historiaa koskeva syvä vihjeettömyys oman maailmankatsomuksen eetoksesta
    5. Esittämisen ja osallistuttamisen ero
    6. Suvivirrestä on tullut symboli kaikelle muulle
    7. Lieveilmiöt ("Suvivirsi kansalaisuustestinä")
  7. Uusi opetusministeri seurakuntavaaleissa:
    1. Kirkko kantaa paljon näkymätöntä vastuuta
    2. Nuoret mukaan vaikuttamaan
  8. Köyhien passiivisen eutanasian kannattajat riehuvat YLEssä ja HS:ssa
  9. KIRKOLLISVEROTUKSESTA (26.2.2013)
  10. Kuukauden tehtävä
  11. Syyrian media: Isis teloitti 400 ihmistä Palmyrassa
  12. Raportti: Islam kasvaa maailman suurimmaksi uskonnoksi
    1. Pew-tutkimuslaitoksen mittava selvitys ei tarjoa katetta väitteille "Eurabiasta"
  13. Paavalin seurakunta vajosi haamurajan alapuolelle – alle puolet kuuluu enää kirkkoon
  14. Älä ihmettele seuraavan hallituksen ohjelmaa
  15. Israelin sotilaiden käskyt: ”Ampukaa hengiltä jokainen alueella nähty ihminen”
    1. ”Ampukaa kaikki hengiltä”
    2. Ongelma lähtee huipulta
  16. Mormonit lisääntyvät ahkerimmin
  17. Vain kaksi viidestä suomalaisesta yliopisto-opettajasta uskoi jumalaan vuonna 2003.
  18. Raiskattu 10-vuotias ei saa aborttia
  19. Kirkolliskokouksessa vaikutusvalta kuuluu vähemmistölle
  20. Seurakunnille jaetaan 107 miljoonaa euroa vuonna 2016
  21. Kirkko on tyytyväinen uuteen hallitukseen
  22. Ortodoksinuoren tahto osallistua elämänkatsomustiedon tunneille tyrmättiin
    1. Yläkouluikäisen nuoren ja hänen vanhempiensa mielestä elämänkatsomustieto olisi vastannut paremmin koko perheen ajatusmaailmaa
      1. Joensuulaiskoulun rehtori ja Itä-Suomen hallinto-oikeus eivät ajatukselle lämmenneet
  23. Mistä on kyse?
  24. Mitä sanoo YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia kosekeva yleissopimus
  25. Mitä Jahve sanoi katsottuaan peiliin?
  26. Piraattipuolueella on paha epärehellisyys tuhoten puolueelta luotettavuuden
    1. Dissonanssi heitä edustavien ehdokkaiden ja heidän puolueensa ohjelman välillä
  27. Ampumavälikohtaus sarjakuvakilpailun yhteydessä Texasissa – esillä piirroksia profeetta Muhammedista
  28. Afganistania kuohuttavaa naisen murhaa puidaan oikeudessa – Väkijoukko pahoinpiteli kuoliaaksi, sivustakatsoja kuvasi videolle
  29. Björn Ulvaeus: “The story of Jesus is just a myth to me…”
  30. VASTASIMME OPETUSHALLITUKSEN LOPS-LUONNOSKYSELYYN (29.4.2015)
  31. Laskuharjoitin lapsille löytyy osoitteesta
  32. Gravitation
  33. Geometria
  34. Ateismin määritelmä
  35. Ateistin määrittelemä
  36. Agnostikon eli jumalaongelmaisen määritelmä
  37. Uskonnon määritelmä
  38. Raamatun ristiriidat
  39. Godless Culture Magazine
  40. May 2015
  41. In Swing States, Christians are Fading and Nones are Rising
  42. Women drivers? No, says UK Jewish sect
  43. Abuse in Methodist Church revealed
  44. Muslim Televangelist: If You Masturbate, Your Hands Will Be Pregnant in the Afterlife
  45. Islamic State fighters execute at least 400 people – mostly women and children
  46. Ireland has voted in favour of allowing same-sex marriage
  47. Religious Endowments Ministry to form anti-atheism awareness groups
  48. Saudi abuser refuses sex offenders’ course
  49. Islamic State militants executed 23 people near Syria’s Palmyra
  50. Secularists and atheists face grim times
  51. Swedish Group Wants to Know Why Embassy Rejected Bangladeshi Blogger’s Visa Request Before He Was Killed
  52. Landmark Study Shows Remarkable Growth of Non-Religious Americans
  53. Atheist politicians may run the UK, but they remain closeted in the US
  54. Childhood Indoctrination: Religion’s Greatest Weapon
  55. Wellington is the “Godless” Capital of New Zealand… and Other Highlights from the Nation’s Census
  56. Christian Right Leader: LGBT Rights Supporters Are Just Like ISIS
  57. Norway finally scraps its blasphemy law
  58. Texas High School With No Sex Education Program Sees Chlamydia Outbreak
  59. The ‘taboo’ of atheism in black communities – Leo Igwe at Hackney Attic
  60. Two dead after Mo artist wins top prize
  61. Islamic State:
    1. Militants 'kill 300 Yazidi captives'
    2. IS pushed back
    3. Who are the Yazidis?
  62. These Courageous Egyptian Atheists Have Launched a YouTube Channel
  63. Priest recruited thugs to threaten nephew
  64. Is The U.S. Post Office Discriminating Against Atheist (Shoes)?
  65. Filosofia ja elämänkatsomustieto
    1. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma 2016
  66. Filosofi och livsåskådning
  67. Philosophy and Life View
    1. Constructed language misil
  68. Katsomusaineiden didaktiikkaa
    1. Yleistä didaktiikkaa
    2. Kristillinen dogmatiikka
    3. Filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon didaktiikkaa
  69. Lukion filosofia, Filosofi i gymnasiet
    1. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    2. Ilmaiset filosofian oppikirjat
    3. Filosofian ylioppilastehtävät
  70. Elämänkatsomustieto, livsåskådning
    1. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    2. Peruskoulu Grundskola
      1. Ilmaiset oppikirjat
      2. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    3. Lukio Gymnasium
      1. Ilmaiset oppikirjat
      2. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    4. Elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät
  71. Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen
  72. Elämänkatsomustieto ainereaalissa
  73. Muuta tietoa
  74. Ehdotus lukion opetuksen järkiperäistämiseksi

In Swing States, Christians are Fading and Nones are Rising

Added May 31, 2015
by  

Maybe if we keep giving politicians reason to pay attention to those of us without religion, some of them (hi, Bernie Sanders!) will take the hint.

Using the Pew Research Center’s 2007 Religious Landscape survey and their own 2014 American Values Atlas, the Public Religion Research Institute took a look at the religious demographic changes in the political swing states.

They found that, down the line, every state is losing Christians and gaining people without religion.



[Read more...]

Women drivers? No, says UK Jewish sect

Added May 30, 2015

The leaders of a North London Hasidic Jewish sect are attempting to ban women from driving in what is believed to the first formal directive of its kind in the UK.

According to this report, several Belz rabbis and educational institution leaders based in Stamford Hill have endorsed a letter that described women drivers as going against:

    The traditional rules of modesty in our camp.

The letter also said children will be banned from attending the sect’s schools if they were driven their by their mother, based on recommendations by Israeli Belzer  Yissachar Dov Rokeach, pictured above left.

The letter said there had been an increase of “mothers of pupils who have started to drive” in the area.  This has led to:

Great resentment among parents of pupils of our institutions.

Stamford Hill is believed to be home to around 30,000 Hasidic Jews, the largest concentration of the Orthodox Jewish community in Europe.

While many Hasidic women do not drive, not all Orthodox sects discourage them from doing so. This is believed to be the first time a ban has been urged in the UK.

Dina Brawer, UK Ambassador of the Jewish Orthodox Feminist Alliance, told the Jewish Chronicle the ban is:

Bo different from the driving ban on women in Saudi Arabia. That it masquerades as a halachic [religious law] imperative is shameful and disturbing.

Abuse in Methodist Church revealed

Added May 29, 2015

General Secretary of the Methodist Church in the UK, the Revd Dr Martyn Atkins,  above, said abuse would ‘remain a deep source of grief and shame to the Church’ after an investigation uncovered almost 2,000 reported cases – including 914 allegations involving sexual abuse. 

An independent inquiry, according to the BBC, looked at the Church’s response to complaints and allegations dating back to 1950.

Atkins, who is also secretary of the Methodist Conference, said:

On behalf of the Methodist Church in Britain I want to express an unreserved apology for the failure of its current and earlier processes fully to protect children, young people and adults from physical and sexual abuse inflicted by some ministers.

The abuse that has been inflicted by some Methodists on children, young people and adults is and will remain a deep source of grief and shame to the Church.

The Church is expected to make a public apology at its annual conference in June.

An NSPCC spokesman said:

This is a horrifying catalogue of abuse that the Methodist Church has revealed by confronting the dark side of its history.

Having had the courage to come clean about the extent of abuse, they [the Church] must now have measures in place to ensure there are no more such incidents and all children they have dealings with are given the protection and support they deserve.

David Greenwood, chairman of the Stop Church Child Abuse campaign, said:

The cases examined are only the ones documented in the past. Many will not have been recorded. We will never know how many cases have not been handled properly.

Report chairman Jane Stacey, former deputy chief executive of the children’s charity Barnardo’s, called for a culture change in the Church.

Ministers of religion were in an “almost unique position of trust” at “very vulnerable times” in people’s lives, she told BBC Radio 4’s Today programme, calling for “more robust accountability structures”.

She added:

Some of the individual case reviewers who looked at the material that was submitted to the review found themselves questioning, and really being quite upset, at the volume coming through.

The Church commissioned the review – which took three years to complete – because it said it wanted to be open about the past and to have stronger safeguarding procedures in the future.

In total, it identified 1,885 cases – including alleged sexual, physical, emotional and domestic abuse, as well as cases of neglect.

Allegations of sexual abuse formed the largest number of cases.

Ministers or lay employees were involved in 26 percent of the alleged cases of abuse, the investigation found.

That figure increased to 33 percent when Church members, such as worship leaders and local preachers, were also included.

One of the cases concerned the grooming of teenage girls on Facebook, while another involved a minister allegedly making sexual advances to children. Another involved a Methodist youth officer who had indecent images of children on his computer.

One of the abuse survivors who responded to the survey said:

I have learnt that it is impossible to recover from sexual abuse when no-one recognises the seriousness of it. My Church did not want a scandal, my parents did not want a scandal.

I was left to feel worthless and devalued, while the man was left to get on with his life and for all I know repeat the crime with someone else. I was emotionally and physically devastated.

Another welcomed the review, saying:

I want to prevent the Church and other people from handling things wrong in the future. I don’t want other girls to suffer like I have.

Muslim Televangelist: If You Masturbate, Your Hands Will Be Pregnant in the Afterlife

Added May 27, 2015
by  

Mücahid Cihad Han, a Muslim televangelist who hosts a TV show in Turkey, received a viewer’s question last week concerned masturbation. The viewer said he enjoyed it despite being married, even touching himself when he visited Mecca.

In response, a flustered Han said that masturbation is a sin. And if you keep it up, your hands will be pregnant in the afterlife.

Seriously.

Islamic State fighters execute at least 400 people – mostly women and children

Islamic State fighters have executed at least 400 people in Palmyra since capturing the ancient Syrian city four days ago, according to Syrian state media.

It was not immediately possible to verify the account, but it was consistent with reports by activists that the Islamist fighters had carried out executions since capturing the city from government troops.

The militants seized the city of 50,000 people, site of some of the world’s most extensive and best preserved ancient Roman ruins, on Wednesday, days after also capturing the city of Ramadi in neighbouring Iraq.

The two near simultaneous victories were Islamic State’s biggest successes since a U.S.-led coalition began an air war against the fighters last year, and have forced an examination of whether the strategy is working.

Palmyra is home to 50,000 people and some of the world’s best preserved ancient Roman ruins (Picture: AP)

The Sunni Muslim militants have proclaimed a caliphate to rule over all Muslims from territory they hold in both Syria and Iraq. They have a history of carrying out mass killings in towns and cities they capture, and of destroying ancient monuments which they consider evidence of paganism.

‘The terrorists have killed more than 400 people.. and mutilated their bodies, under the pretext that they cooperated with the government and did not follow orders,’

Syria’s state news agency said, citing residents inside the city.

It added that dozens of those killed were state employees, including the head of nursing department at the hospital and all her family members.

The Syrian Observatory for Human Rights, which monitors violence in the country with a network of sources on the ground, says that some people were beheaded in the town since it fell but has not given an estimate for the toll among civilians.

It says at least 300 soldiers were killed in the days of fighting before the city was captured.

‘A bigger number of troops have disappeared and it is not clear where they are,’

Rami Abdulrahman from the Observatory told Reuters

Read more: http://metro.co.uk/2015/05/24/islamic-state-fighters-execute-at-least-400-people-mostly-women-and-children-5213155/#ixzz3b4BzqKvv

Ireland has voted in favour of allowing same-sex marriage

Added May 24, 2015

Ireland has voted in favour of allowing same-sex marriage in a historic referendum, making the largely Catholic country the world's first to make the change after a popular vote.

All of Ireland's 43 constituencies except one voted in favour of the measure, with the final figures showing 62 per cent of votes in favour of the change and 38 per cent against.

Hundreds of "Yes" supporters gathered in the grounds of Dublin Castle and cheered and waved rainbow flags as the results came through.

"It's an amazing day to be Irish," Rory O'Neill, also known as Ireland's foremost drag queen Panti Bliss and a leading "Yes" campaigner, said as she arrived at the party wearing a figure-hugging dress and high heels.

Outside the main counting centre in Dublin, Grainne O'Grady, 44, and Pauline Tracey, 53, said the plan was to "celebrate, celebrate, celebrate".

"I'm just so happy I could burst. We were voting on whether we were equal in our own country," Ms O'Grady said, wearing a "Yes Equality" T-shirt.

Legalising gay marriage is a seismic change in Ireland, where the church remains a powerful force.

Homosexuality was illegal until 1993 and divorce until 1996, and abortion is banned except where the mother's life is in danger.

Niall O'Connor in the Irish Independent highlighted the role of young people in driving such a colourful campaign.

"The Celtic Tiger generation has let out an emphatic roar," he said.

"The once unshakable influence of the Catholic Church over Middle Ireland has been confronted."

After the final count, congratulations poured in on Twitter, including a tweet from prime minister David Cameron, who legalised gay marriage in Britain, saying the result made it clear "you are equal if you are straight or gay".

US vice president Joe Biden, who is of Irish descent, also wrote: "We welcome Ireland's support for equality. #LoveWins."

Religious Endowments Ministry to form anti-atheism awareness groups

  

A conference will be held in May to set up new regulations for religious speech

The Ministry of Religious Endowments has decided to form special groups to spread awareness on controversial community issues in Egypt’s mosques.

During a meeting with his deputies from different governorates on Tuesday, Religious Endowments Minister Mohamed Mokhtar Goma’a said those groups will hold small monthly gatherings between the evening prayers in mosques.

“The groups will include one Quran reciter, one chanter and two speakers,”

ministry spokesman Mohamed Abdel Razek told Daily News Egypt.

“The gatherings aim at spreading awareness on the threats of atheism, Shi’a, Baha’ism expiation, killings, and drug addiction.”

As soon as the deputies send through relevant statistics, including the exact number of mosques in their directorate, the groups will be formed accordingly, Abdel Razek said. The gatherings will be immediately held until the beginning of the holy month of Ramadan, he added.

The meeting, which was held at the Ministry of Religious Endowments’ headquarters in Downtown Cairo, included ministry officials from different departments. They discussed a set of topics, primarily the writing of a proposal for the suggested subjects of discussion at the upcoming religious speech forum in May.

The meeting also outlined new ways for the capacity building of mosque employees, so that every mosque in Egypt would have at least one worker.

The conference will take place on May to set up new regulations for religious speech in Egypt. The move comes as a part of strict measures being taken to eliminate Muslim Brotherhood-affiliated preachers from the religious arena.

Last Monday, the Ministry of Religious Endowments said it will put schools, allegedly belonging to the Muslim Brotherhood, under scrutiny, and will change their current management. Goma’a said that all private schools affiliated to religious associations and their employees should immediately be put under surveillance, including teachers and workers.

Only a few days earlier, Al-Azhar filed a complaint against a TV presenter for allegedly aiming to make people “question their beliefs”.

Saudi abuser refuses sex offenders’ course

Added May 19, 2014

Saudi Arabia has a shocking record for its abuse of foreign domestic servants, many of whom are treated as sex slaves.

This abuse is sometimes carried out beyond Saudi’s borders, as was the case of Homaidan al-Turki, 45, above, who was jailed for 28 years in 2006 after his Indonesian maid claimed she had been forced to work 12 hour days with no break and then locked in a cellar and kept as a sex slave

Islamic State militants executed 23 people near Syria’s Palmyra

Added May 18,

BEIRUT. Islamic State [IS] extremist organization militants have executed 23 people, including nine children, near the Syrian city of Palmyra, Agence France-Presse reported on Friday.

The people, most of them relatives of local statesmen, were killed by firearms.

Fighting has been underway between IS militants and Syrian government forces around the ancient city of Palmyra for several days. The Syrian authorities called on the international community to help protect the UNESCO World Heritage Site.

Secularists and atheists face grim times

Added May 17, 2014

In South and Southeast Asia, incidents of religious violence often erupt in places where the number of followers of major faiths happens to be lopsided.

The majority Hindus in India clashing with poor Muslim minorities, for example; or Muslims in Pakistan harassing or killing Christians; or the Buddhists of Myanmar persecuting the Muslim Rohingyas, who are told to go back to neighbouring, Muslim-majority Bangladesh and are now fleeing desperately out to sea. In places like Malaysia and Indonesia, there are still simmering ethnic and religious tensions between majority Muslim Malays, who generally hold power, and ethnic minority Chinese communities, which are mainly Christian.

But we may now have a new candidate for the loneliest, most dangerous religious affiliation: Having none at all.

Though numerically tiny compared with the fleeing hordes of the religiously persecuted, these are grim times for secularists and atheists in the region – particularly in Bangladesh, where three bloggers have been murdered in recent months.

The most recent came this week: A 33-year-old banker named Ananta Bijoy Das was hacked to death by four men wielding machetes as he walked to work. He had been a contributor to Mukto-Mona, or Free Mind, a blog for free-thinking secularists, atheists and those opposed to Islamic fundamentalism in Bangladesh. Mr. Das, a month earlier, had applied for a visa to visit Sweden. He wanted to attend a press freedom event being held by PEN Sweden, a branch of the free speech organization. The Swedish embassy in Dhaka turned him down, reportedly thinking he might not want to return to Bangladesh.

And now he is dead.

The founder of Mukto-Mona, the Bangladeshi-born U.S. writer and author Avijit Roy, was slashed to death in Dhaka in February – an attack that also wounded his wife. In March, Washiqur Rahman, another secular blogger who critiqued Islamic fundamentalism, was likewise killed.

No one has been arrested. In Bangladesh – as in India, another nominally secular state – persecuted minorities are forced to deal with an establishment (police, government, etc.) staffed almost entirely by the dominant religious majority. In Bangladesh, there is fear that secularists are now easy targets who can be murdered with impunity.

“We are worried about our own safety, because the killers can easily kill and then they can get away,” Binoy Vadra, a friend of Mr. Das and a fellow blogger, told the BBC. “We don’t know what’s going to happen – whether there will be any police to protect us.”

Religious violence in the developing world is often sparked by non-religious matters: A competition for scarce resources, say, or scuffles among groups of idle teenagers. In some ways, this makes the overt, targeted killings of secularists calling for an end to fundamentalism even more worrying. After Mr. Roy’s murder, some atheists in neighbouring India were said to be getting nervous about whether they might be next.

There are no political parties in this part of the world for the faithless; and sticking up for persecuted atheists is unlikely to count as a foreign policy coup, particularly when many hold opinions unpalatable to Asian electorates.

Taslima Nasreen, a well-known secular Bangladeshi poet, author and feminist, has lived in exile since 1994 because she feared for her life at home. After fatwas, mob assaults and break-ins, she fled Bangladesh – which has banned her books – bouncing between Europe and India, with her mere presence in certain Indian cities sparking violence. After the death of Mr. Das, Ms. Nasreen tweeted a link to a poem Mr. Das wrote about her – and later tweeted out an image of Bangladesh’s flag with a cleaver superimposed on the red circle at its centre.

Figures like Ms. Nasreen often fight a lonely battle, occasionally gaining support from European nations – like France, which trumpeted support for Charlie Hebdo after the massacre of the newspaper’s secular staff in Paris at the hands of Islamist extremists. But even many liberals have a hard time supporting stubborn secularists: Members of the PEN American Center who thought the magazine unfairly targeted Muslims recently led a boycott over a gala where surviving Charlie staffers were to get an award. This enraged PEN member Salman Rushdie, who knows what a fatwa feels like.

It is not difficult to see why support for Asia’s atheists is hard to come by if one looks at Singapore: There, Amos Yee, a 16-year-old atheist blogger, recently got himself into serious trouble by daring to post a video titled “Lee Kuan Yew is Finally Dead!” The young rabble-rouser mocked the late statesman – whose authoritarian shadow still looms over Singaporeans who push the boundaries of free speech – saying he and Jesus were “both power hungry and malicious.” He later posted a cartoon of Mr. Lee having sex with Margaret Thatcher. One member of the public slapped Mr. Yee as he walked into the court.

He was eventually convicted, since Singapore has tough rules on offending the faithful, and got off with a sort of probation. But in a region where being secular could be more dangerous than being a religious minority, it is still better than being killed.

Swedish Group Wants to Know Why Embassy Rejected Bangladeshi Blogger’s Visa Request Before He Was Killed

Added May 14, 2015
 by  

We learned early this morning that blogger Ananta Bijoy Das was hacked to death with machetes as he walked to work.

While there’s a lot we don’t know, one piece of information that has come out since his death is that Das had been invited to Stockholm by the Swedish branch of PEN (the same group that recently gave a Courage award to Charlie Hebdo).

Unfortunately, according to the International Humanist and Ethical Union,

… we have been informed that his application for a visa to travel to Sweden, under invitation from Swedish PEN, was rejected last week by the Swedish embassy in Dhaka, on the basis that he might seek to remain in Sweden.

Now, Swedish PEN is demanding more information on why Das’ application was rejected:

… we need to look back at the decision that the Swedish Embassy in Dhaka sent after they rejected his visa application which he forwarded in his email to the Swedish PEN on the same day. In the final lines we read: “You belong to a category of applicants where there is always a risk involved when granting a visa that you will not leave Schengen area after the visit. Furthermore, the purpose of your trip is not urgent enough to grant you visa.”

Swedish PEN therefore demands a detailed and credible explanation of why the Swedish Embassy in Dhaka chose not to grant Ananta [Bijoy Das] the visa he needed to fulfill the Swedish PEN’s invitation to speak in Stockholm — a invitation that would have guaranteed his stay in Stockholm as Swedish PEN’s guest for two weeks upon his arrival, that was supposed to happen last weekend, and which could have ensured that he would still be here with us today.

What proof did the embassy have that Das was not going to come back? Was that standard applied to everyone who requests a travel visa, or just known atheists? Is this just another example of the Bangladeshi government looking the other way when a critic of religion is under threat?

I hope they can get some answers.

Landmark Study Shows Remarkable Growth of Non-Religious Americans

Added May 13, 2015
by  

The last time the Pew Forum on Religion and Public Life released a comprehensive study of the religious demographics in the United States was 2007. We know a lot has changed since then. Atheists becoming more vocal, another batch of young people being raised with the Internet (where religious doubts thrive), and the acceptance of LGBT Americans (with the corresponding anti-gay religious bigotry) have all led people away from faith.

Today, the 2014 Religious Landscape Study was released, based on interviews with more than 35,000 people, and it brings with it a lot of wonderful data showing how quickly people are shedding their faith.

Here are the highlights:

The percentage of Americans with no religious affiliation is higher than ever before, at 22.8%, up from 16.1% in 2007:

religion-america

Atheist politicians may run the UK, but they remain closeted in the US

Added May 13, 2015

LONDON (RNS) During a visit here four years ago, Maggie Ardiente of the American Humanist Association bragged to her British counterparts about the one atheist in the U.S. Congress, Rep. Pete Stark of California.

Her host, the chief executive of the British Humanist Association, indulged her for a moment before mentioning that the U.K.’ s All Party Parliamentary Humanist Group was 150 members strong, most of them elected atheists.

Earlier this month, Ardiente conceded at the World Humanist Congress meeting in Oxford: “We’re really behind when it comes to humanism in politics.”

After Stark, a Democrat, lost his House seat in 2012, the number of openly atheist politicians in U.S. Congress slipped back to zero.

But just because they’re not out does not mean there are no atheists in the halls of Congress. “We already know of 24 members of Congress who have told us privately that they don’t believe in God, but they won’t come out, of course, and if we tried to out them they would deny it,” Ardiente said.

Stark came out 35 years after first being elected to Congress. Rep. Barney Frank, D-Mass., followed only after leaving office in 2013. Although commonly referred to as an atheist, Democrat Kyrsten Sinema of Arizona’s 9th Congressional District does not identify as such, preferring to reject all religious labels.

Now James Woods of Arizona’s 5th Congressional District is running for office. If successful, the Democrat would become the first member of Congress to have openly campaigned as an atheist.

Serah Blain at the Secular Coalition for Arizona supports his campaign and thinks many atheist politicians are closeted because of “a strong association in the U.S. between morality and religion — this idea that morality comes from faith. Right now it’s still politically risky to say you can be ethical without a belief in God,” she said.

That’s not the case in England. When former Prime Minister Tony Blair asked staffers whether he should add “God bless Great Britain” to the end of a speech they told him, “This isn’t America.”

Speaking in 2013, Blair said,”One big difference between the U.S. and the U.K. is that it’s okay to talk about faith openly. In the U.K. we’re a little more … British about that.”

Unlike the U.S., England has an established church. The queen is not only head of state but also “Defender of the Faith and Supreme Governor” of the Church of England. In officially religious Britain politicians are uncomfortable talking about religion whereas in officially secular America atheist politicians remain closeted or unelected.

Linda Woodhead, professor of sociology of religion at Lancaster University, chalks up what some consider irony to patriotism.

“Americans have a much stronger civil religion and a much stronger sense of being a nation under God and chosen by God. It’s a bit treasonable, unpatriotic, to reject religion,” she said. “Whereas in Britain, civic identity isn’t as bound up with being religious anymore. You don’t seem unpatriotic or amoral if you express your atheism.”

Tom Copley is an atheist and elected member of the London Assembly, which holds Mayor Boris Johnson to account. He said the British approach is also about perception.

“In Britain we’re in general quite uncomfortable with politicians overtly expressing their religious beliefs. When (Prime Minister) David Cameron stands up and says Britain is a Christian country, I think it jars people,” he said.

Cameron made waves in April when he wrote in a column for the Anglican newspaper Church Times, “I believe we should be more confident about our status as a Christian country … and, frankly, more evangelical about a faith that compels us to get out there and make a difference to people’s lives.”

Cameron is often said to be vague about his Christian beliefs whereas his deputy prime minister and leader of the Liberal Democrats, Nick Clegg, is openly atheist, as is Labor leader and perhaps future prime minister Ed Miliband.

Miliband would not be Britain’s first atheist prime minister if his party takes power in 2015. A spokesperson at the British Humanist Association said that at least four confirmed nonbelievers held the top job in the 20th century.

Across the Atlantic, no open atheist has ever been elected president. In a recent Pew Research survey, 53 percent of Americans said they are least likely to choose a candidate who doesn’t believe in God, down from 63 percent in 2007.

Several groups, including the American Humanist Association, are actively working to change negative perceptions of atheists and nonbelievers.

“Humanist voters want politicians that will stand up against the religious right that works to characterize this country as a Christian nation,” Ardiente said. “But most of all, humanist voters just want respectability and equality for nontheists in America.”

Last year the Center for Humanist Activism launched the Freethought Equality Fund, a political action committee aimed at promoting atheist and humanist candidates and those who support the principles of secular government.

And last week the Secular Majority, a nonpartisan grassroots network of organizers, launched campaigns in eight states to identify and endorse federal and state candidates committed to secular government.

Blain hopes that shifting demographics and sentiments in Arizona and across the U.S. will prompt more elected officials to mirror the Brits.

“Things are changing,” she said. “But it will take people taking political risks to make that fully happen.”

Childhood Indoctrination: Religion’s Greatest Weapon

Added  May 16, 2015
by  

J.D. Brucker‘s new book Reason Over Faith: Antitheism & the Case Against Religion (Atheist Republic, 2015) covers a litany of faith-based abuses, from circumcision to social issues to climate change denial.

In the excerpt below, Brucker explains why childhood indoctrination is one of the most powerful weapons in religion’s arsenal:

[Read more...]

Wellington is the “Godless” Capital of New Zealand… and Other Highlights from the Nation’s Census

Added May 15, 2015
by

The New Zealand Herald went through the 2013 census as well as the Deprivation index (measuring wealth) and combined them in a fascinating interactive chart:

That’s a hell of a lot of color, and the darker it gets, the less religious it is.

What they found won’t surprise you, but it’s fun to point out a couple of things:

Rich Kiwis have turned their backs on God and religion, with religious New Zealanders living mainly in poor suburbs.

The Pew Research Center found something similar in the United States, with the highest income bracket becoming less religious over the past several years.

There’s also this:

Wellington is the “godless” capital of New Zealand, with five in 10 people there saying they have no religion. And Dunedin is the godless capital of South Island, with almost half of the city’s population declaring the same.

Half the people say they have no religion?! That’s just phenomenal. I live pretty close to a large urban city and I’m still jealous.

Reader Sam points out what’s happening on the other side of the spectrum:

Auckland is the only city with increasing religiosity, [but] this is almost all imported [since] approximately 80% of immigrants live in Auckland & they are significantly more religious.

You can read the longer summary here.

Christian Right Leader: LGBT Rights Supporters Are Just Like ISIS

Added May 10, 2015
by  

Joseph Backholm, the Executive Director of the Family Policy Institute of Washington, would like to explain to everyone how those of us who support LGBT rights and equal protection under the law are *totally* like ISIS:

If ISIS took over the town you live in, they might move door to door and give you three options: “convert to Islam, pay the jizya, or die.”

The jizya is a tax for not being Muslim.

there are parallels between the way Jihadists treat those who are in dhimmitude and the way the new sexual revolution in America seeks to treat those who disagree with their (religious?) beliefs about sexuality and marriage.

Once they have political power, they are giving businesses three options “convert, pay a fine, or die” (economically, not physically).

Yep totally the same thing. Because ISIS is all about protecting minority rights…

No one is asking Christians to support LGBT rights. No one’s asking pastors to pay a fine for preaching the Bible as they see fit. They can be as bigoted as they want… within their church walls.

But if they want to run a public business, and sell items to people beyond their bubble, they have to play by the same rules as everybody else. It’s that simple. And if they offer awful service, by telling some customers they’re not worth serving, the rest of us have a right to scream it from the mountaintops… and leave the business a shitty Yelp review.

It’s amazing how Christians are the ones treating LGBT people like shit, refusing to even take their money in certain circumstances, and then turning around and whining about how they’re the victims.

It’s not the first time a right-winger has made the comparison to ISIS. What’s amazing is that they’re still using it.

Comparing yourself to the victims of ISIS — which, by the way, include gay people who have been thrown off the sides of tall building to their death — doesn’t make anyone feel bad you. It makes us all realize you’re desperate for sympathy because you’re rightfully not getting any.

No one owes bigoted Christian business owners anything.

I just wish they would do us all a favor and post a giant sign out front listing all the people they refuse to serve, so we can decide for ourselves whether they deserve our cash.

Norway finally scraps its blasphemy law

Added April 8, 2015

Back in 1933, Norwegian writer Arnulf Øverland – pictured above addressing Christian students in 1962 – was the last person to be prosecuted under Norway’s blasphemy law for giving a lecture titled ‘Christianity, the tenth plague’. He was acquitted.

However, blasphemy remained a “crime” in Norway – until this week, when it was reported here that Norway had scrapped the law in a direct response to January’s brutal attack on the French satirical magazine Charlie Hebdo.

The proposal to rush through the change was made by Conservative MP Anders B Werp and Progress Party MP Jan Arild Ellingsen, who argued that the law:

Underpins a perception that religious expressions and symbols are entitled to a special protection. This is very unfortunate signal to send, and it is time that society clearly stands up for freedom of speech.

The decision to push through the change was attacked as “cultural suicide” by Finn Jarle Sæle, editor of the Norwegian Christian weekly, Norge IDAG.

In 2012, the year in which Norway officially separated church from state, the country was found to be one of the eight best nations in which to be an atheist.

There’s a strong correlation between the happiest countries in the world and the least religious countries in the world, and along with Sweden and Denmark, Norway rates at the top of both list …

People likely look to religion less when they want for less, for one thing, but it also may be that atheism flourishes in nations where people demonstrate high levels of commitment towards a socially just government and shared economic benefits.

If you have faith in your nation and your fellow citizens, putting faith in religion as well might just seem rather pointless.

Texas High School With No Sex Education Program Sees Chlamydia Outbreak

Added May 7, 2015 by

Tracey Moody

A Texas high school practically welcomed a chlamydia outbreak with open arms by ignorantly assuming their student body, if not taught about sex, will not engage in sexual activity.

Letters went home to parents in the Crane Independent School District after three chlamydia cases were reported within two weeks. According to the letter, a neighboring county is also being affected and the numbers are significant.

The District’s student handbook can be found online where their standards on human sexuality classes, if they are ever offered, are detailed.

The ‘taboo’ of atheism in black communities – Leo Igwe at Hackney Attic

Added May 6, 2015

Nigerian human rights campaigner tackles belief in witchcraft and speaks in favour of atheism during Hackney Attic talk.

Clive James once wrote:

“Those who lack humour are without judgement and should be trusted with nothing.”

If this is true, then Leo Igwe should be put in charge of something very important right away.

Meeting this funny and generous man, you could nearly forget the incredibly serious nature of his work. Leo Igwe rescues woman and children accused of witchcraft in Nigeria, where belief in spells and demons is the norm.

Opening his speech at the Hackney Attic, Mr Igwe struck a defiant tone in welcoming his audience.

“It is said that black people don’t do atheism,” he said. “We can now confidently say: ‘we do’.”

The talk, ‘Breaking the Taboo of Atheism in Black Communities’, was organised by London Black Atheists, a group which supports people of an African background who want to ‘come out’ as non-religious.

Mr Igwe earlier told me that the belief in witchcraft is widespread in the Muslim north and Christian south of Nigeria. Pastors claim they have the power to exorcise evil magic from people, and will perform this service for a fee.

“Many Christian churches are cashing in on this situation,”

he said.

“They will make you understand that all your problems are the result of witchcraft or evil magic, malevolent magic.

“They will say they want to pray for your family, you give them money, they will go around and pour holy water, take olive oil and place it everywhere. The pastors are now the modern day witchdoctors.”

The witchcraft these pastors attempt to cure, he said, includes children who steal, children who wet the bed, children who are stubborn, children who break things, and children who don’t want to go to school.

These ideas of possession and witchcraft have often led to appalling cruelty towards the children being accused, and have done so far beyond the borders of Nigeria. In March 2012, a couple in Newham was convicted of torturing and drowning a 15-year-old boy named Kirsty Bamu because they thought he was a witch.

Scotland Yard said it had investigated 83 similar cases over the previous ten years. In October 2012 the Department for Education produced a ‘national action plan’ to address child abuse related to faith or belief.

Mr Igwe seeks to challenge these beliefs and encourage people to ask questions, pointing out the flawed logic and the human cost of superstition.

Mr Igwe has been criticised by western academics for being “judgmental”.

He is bemused by the suggestion that belief in witchcraft is a part of African culture, and that the children accused will just have to put up with it.

“For me it is callous,”

hee said.

“‘This thing is not good for me, but it is good for them.’ It is another subtle form of racism. If it is not good for you, why do you think it is good for other people?”


Two dead after Mo artist wins top prize

Added May 5, 2015

Shortly after the winning entry (above) in a Mohammed cartoon contest was announced in Texas yesterday, two gunmen were shot dead after opening fire at a security officer guarding the event.

Muhammed

According to this report, police said the suspects were killed outside the Curtis Culwell Centre in Garland, north of Dallas, which was hosting an art show of drawings of the Prophet.

The winner of the contest was artist Bosh Fawstin,  above left. He was pictured being presented with a cheque for $12,500 by Dutch politician Geert Wilders and Pamela Geller shortly before the attack.

The event was billed as a “free speech event” by its sponsor, the American Freedom Defence Initiative, which has been criticised by opponents for being anti-Islam.

Geert Wilders, the far-right populist Dutch politician who had been invited as a guest speaker, had just finished giving a talk to the 150 or so people gathered when the shots were fired at around 7 pm local time.

The two heavily armed suspects drove up to the front of the building in a car as the event was coming to an end, and began shooting at a security officer, the city said in a message posted online.

Johnny Roby, from Oklahoma, was attending the conference said he was outside the building when he heard around about 20 shots that appeared to be coming from the direction of a car passing by. He then heard a pause followeed by two more shots.

The security officer, identified as 57-year-old Bruce Joiner, was injured after being shot in the leg during the firefight. He was taken to hospital for treatment and released after several hours.

Wilders said:

I am shocked. I just spoke for half an hour about the cartoons, Islam and freedom of speech and I had just left the premises.

Police said they had not immediately determined the identity of the two gunmen or whether they were linked to critics of the event
Just before the shooting, a Twitter account using the name “Sharia is Light” posted about an impending attack on Texas, tweeting:

May Allah accept us as mujahideen [holy warriors]

The contest drew about 350 entries depicting the “prophet”.

In January, 12 people were killed by gunmen in an attack against the Paris office of the satirical newspaper Charlie Hebdo, which had lampooned Islam and other religions and used depictions of Mohammed.

Pamela Geller, president of the American Freedom Defence Initiative (AFDI), said that she planned the Sunday event to make a stand for free speech in response to the outcries and violence over drawings of Mo.

Geller, who has declared herself a supporter of the English Defence League and has been banned from entering the UK, said the shooting showed how “needed our event really was” and called it a “war on free speech”. She wrote on her website:

What are we going to do? Are we going to surrender to these monsters?. The war is here.

She added that she was already planning several more events.

AFDI is known for mounting a campaign against the building of an Islamic centre blocks from the World Trade Centre site and for buying advertising space in cities across the US criticising Islam.
The event was allowed to go ahead despite criticism from residents and local Muslims, who expressed concern it was a risk to public safety.

The group spent $10,000 on 40 additional security officers.

Islamic State:

Militants 'kill 300 Yazidi captives'

Added May 4, 2015

Yazidis adhere to a centuries-old religion, with its origins in several faiths

Several hundred Yazidi captives have been killed in Iraq by Islamic State (IS) militants west of Mosul, Yazidi and Iraqi officials say.

A statement from the Yazidi Progress Party said 300 captives were killed on Friday in the Tal Afar district near the city.

Iraqi Vice-President Osama al-Nujaifi described the reported deaths as "horrific and barbaric".

Thousands of members of the religious minority group were captured last year.

It is not clear how they were killed, or why this has happened now, says the BBC's Middle East editor Alan Johnston.

Many are reported to have been held in Mosul, the main stronghold of IS after the militants swept through large areas of northern and western Iraq, and eastern Syria in 2014.

Yazidis, whose religion includes elements of several faiths, are considered infidels by IS.

Thousands fled to the Kurdish-controlled region of northern Iraq after IS captured the Yazidi-populated Sinjar district in Nineveh province.

Hundreds of men were killed, while some Yazidi women were held and used as sex slaves.

In other developments on Saturday:

IS pushed back

The Yazidi Progress Party's statement, quoted by the Kurdish Shafaq News website, condemned the latest incident as a "heinous crime" and called on Iraqi forces to free those still held by IS.

In January, IS released some 200 mainly elderly Yazidis into the hands of Kurdish officials near the city of Kirkuk.

Many of them, held in Mosul, had disabilities or were wounded, though no reason was given by IS for their release.

In recent months, IS has been pushed back from some of the areas it captured, though many Yazidi villages are thought to remain under the militants' control.

In December, Kurdish Peshmerga forces drove back IS militants in north-western Iraq, relieving a long siege of Sinjar mountain where thousands of Yazidis had sought refuge.

The Iraqi government, with forces backed by Iran, also declared it had taken back control of the city of Tikrit in April.

Who are the Yazidis?

Media caption Yazidis revere the Bible and Koran - but much of their tradition is oral

These Courageous Egyptian Atheists Have Launched a YouTube Channel

Added May 3, 2015
by Hemant Mehta

Last year, a YouTube channel was created with content aimed directly at a Middle Eastern viewing audience. Free Mind TV is edited and produced in the U.S., but it’s filmed in a secret location in Egypt, using a green screen to fake a larger studio.

Ex-Muslim host Ahmed Harqan hopes the show can reach other viewers in a place where it’s increasingly difficult to be an open atheist.

Harqan said that in one instance, people on the street were trying to kill him and his wife, Nada Mandour, so he ran into a police station. The people followed and told the police that he appears on a TV program, insulting Islam. The couple were arrested.

After they were released 24 hours later, they had to move to a different house to avoid threats and harassment.

Mandour, also a former Muslim, shoots and directs some Free Mind TV programs. Since she abandoned religion two years ago, she said, most of her family has abandoned her. Mandour said they hate her for being critical of religion and ultimately declaring herself a nonbeliever. She no longer sees her parents and is not allowed in the family home.

And they’re getting off easy because they haven’t been physically assaulted or sent to prison… yet. Others have been harshly punished for “blasphemy,” starting atheist Facebook groups, or simply coming out publicly as non-religious.

Each episode of Free Mind TV has a few thousand views so far. Pretty impressive for a country with exactly 866 atheists.

Read more: http://www.patheos.com/blogs/friendlyatheist/2015/05/01/these-courageous-egyptian-atheists-have-launched-a-youtube-channel/#ixzz3YuNfLQ7P

Priest recruited thugs to threaten nephew

Added May 2, 2015

Francis Kelleher, above, a 59-year-old former hospital chaplain in Ireland who paid €4,000 to three men to threaten his nephew, has been sentenced to prison for four years.

The three “heavies”, who said they were members of the Continuity IRA, told Niall Kelleher, a father of three, to drop a civil action against his uncle, Francis, or he would die.

Francis Kelleher yesterday pleaded guilty at Cork Circuit Criminal Court to four counts of coercion.

Outlining the background to the case, Det Garda Micheal O’Regan told the court that Niall Kelleher had issued civil proceedings against his uncle in May 2012.

The chaplain later told an unnamed individual about the civil action.  This man, was in the habit of bringing a religious relic to sick people in hospital, told the priest he could get it sorted, saying he had contacts in the IRA.

Garda O’Regan said shortly afterwards Niall Kelleher was visited by three men at work, who had earlier visited his home. They told him to withdraw his statement against the priest, and drop the case.

They said they were from the Continuity IRA, and if he did not he would not see the following week.

Over the next six months, he continued to receive threatening telephone calls to withdraw his statement, including calls in which he was told “withdraw your statement or die”, “this is your last chance”, followed by another call saying “you blew it”.

In a final threatening call in January 2013, he was told:

Niall, you are a nice guy, but I have been paid a lot of money to take care of you, withdrawn your statement!.

Because of the threats he had to increase the security at his home, and he was put under 24-hour surveillance by local gardaí, who took the threats very seriously.

The former chaplain apologised to his nephew in court saying he never intended matters to get as nasty as they did.

Judge O’Donnabhain said he had to take a stand against:

Fellows who get cowards to go out onto the streets to threaten people.

This he said was appalling behaviour from a man who was then a professed priest.

He accepted that the chaplain is a fragile, lonely man, and that he is remorseful, that he apologised and is unlikely to re-offend. But he had read the victim impact statement and he believed every word of it.

The Bishop of Cork and Ross, Bishop John Buckley said in a statement:

It is deeply regrettable that such an offence could have been committed by anyone, and particularly by a priest.

Bishop Buckley said that the diocese cooperated fully with the Gardaí’s investigation into the matter, and that it will now initiate canonical proceedings against the former chaplain.

Is The U.S. Post Office Discriminating Against Atheist (Shoes)?

Added May 1, 2015

Author: Wendy Gittleson

There is a shoe company in Europe called “Atheist Shoes.” Like the name implies, they make shoes (Bauhaus-inspired shoes to be exact) for atheists. Atheist shoes sells all over the world, and they believe that they are being discriminated against by the U.S. Post Office.

Atheist shoes were born of social media. In 2012, they posted a picture of a handmade shoe (all their shoes are handmade) on Reddit and it took off. Then, they started a Kickstarter campaign where they raised almost $60,000, which got them started. Now, they have a variety on their website, but they are all inspired by the same design. They say of the shoes:

We were excited – not only about the novelty of such an outspoken shoe, a powerful yet understated way for heathens to be more open about their godlessness. But the design was something special – the bauhausy, 1930s minimalism felt classic and original at the same time, and the shoe’s comfort was a phenomenal surprise. Could this be an antidote to all the cheap, samey designs belched out by big sneaker corporations? We hoped so.

Naturally, their packaging listed the name of the company. Why wouldn’t it? They are proud to be atheists and presumably, so are their customers.

U.S. customers of Atheist Shoes were complaining that it was taking a very long time for their shoes to arrive. Atheist wasn’t having that problem with any other country, so, being science based people, they ran an experiment.

They sent two packages to 89 people in 49 of the 50 states. One package was sealed with logo tape and the other was plain. The atheist packages took three days longer to get there and nine atheist packages went missing while only one of the non-branded ones did. In Michigan, the branded package took 37 days longer.

The company acknowledges that the holdup could be with customs, but if it is, it’s on the American side since they have no such problems with other countries.

Filosofia ja elämänkatsomustieto

Last update 1.5.2015

Yleistietoa, opetussuunnitelmia, oppikirjoja ja linkkejä.


Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma 2016

Tutustuaksesi opetushallituksenversioon elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta napauta tästä (pdf) tai tästä (doc).

Html muodossa opetussuunnitelman löydät napauttamalla tästä.


Kevään 2015 elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät saat näkyviin napauttamalla tästä

Kevään 2015 filosofian ylioppilastehtävät html-muodossa saat näkyviin napauttamalla tästä.


Syksyn 2014 elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät saat näkyviin napauttamalla tästä.

Kevään 2014 filosofian ylioppilastehtävät html-muodossa saat näkyviin napauttamalla tästä.

Kevään 2014 elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät saat näkyviin napauttamalla tästä.

Syksyn 2013 elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät saat näkyviin napauttamalla tästä.

Syksyn 2013 filosofian ylioppilastehtävät html-muodossa saat näkyviin napauttamalla tästä. ja pdf -muodossa napauttamalla

tästä.

Kevään 2013 elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät saat näkyviin napauttamalla tästä.

Kevään 2013 filosofian ylioppilastehtävät saat näkyviin napauttamalla tästä.

Filosofi och livsåskådning

20 läroböcker och vokabulär

Philosophy and Life View

20 books and dictionary in Finnish

Constructed language misil

misil

Katsomusaineiden didaktiikkaa

Yleistä didaktiikkaa

Ilmaista didaktiikkaa

Kristillinen dogmatiikka

http://etkirja.pp.fi/dogmatiikka.html

Filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon didaktiikkaa

Motivaatio, kv sopimukset, totuus jne...

Lukion filosofia, Filosofi i gymnasiet

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Mitä filosofia on?
Vad är filosofi?
Opetussuunnitelma
Läroplan
Yliopistofilosofian sivustot
Filosofi.fi på svenska
Svenska material
Philosophy links in Internet
Logiikan alkeet Internetissä
Palautelomake

Ilmaiset filosofian oppikirjat

FI1 , FI2 , FI3 , FI4

Normatiivinen etiikka
Sukupuolietiikka
Metaetiikka
Deskriptiivinen etiikka

Filosofian ylioppilastehtävät

S 2012 K 2012 S 2011 K 2011
Vanhoja ylioppilastehtäviä
Vanhojen tehtävien sanaluettelo lukumäärineen
Ylioppilaskirjoitusten filosofit
Ylioppilaskirjoitusten sivistyssanat
Palautelomake

Elämänkatsomustieto, livsåskådning

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Elämänkatsomustieto vai uskonto?
Mitä elämänkatsomustieto on?
Miksi evankelis-luterilaiset eivät pääse et:n opetukseen
Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat
Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen
Koululait ja muut säädökset
Kysymyksiä ja vastauksia
Keskeiset ongelmat opetuksessa
Elämänkatsomustiedon opetusaineistoa ja linkkejä
Ohjeita kouluille
Dosentti Jouni Luukkaisen kantelut
Elämänkatsomustiedon stipendit
Kilpailut
Uskonnottomien uutisia
Religionskunskap i Sverige
Svenska material
Palautelomake

Peruskoulu Grundskola

Ilmaiset oppikirjat

et1 et2 et3 et4 et5 et6 et7 et8 et9

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat
Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen
Opetusvihjeitä: 1-5, 5-9
Verkkomateriaalia
Vähemmistöuskontojen oppikirjat
Palautelomake

Lukio Gymnasium

Ilmaiset oppikirjat

et10 et11 et12 et13 et14

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat
Grunderna för läroplanen
Sanasto
Opinnot Helsingin yliopistossa
Uskontojen vertailutaulukko
Palautelomake

Elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät

S 2012 K 2012 S 2011 K 2011
Vanhoja tehtävä
Vanhojen tehtävien sanaluettelo lukumäärineen
Ylioppilaskirjoitusten sivistyssanat

Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen

Sekä elämänkatsomustiedon että filosofian ylioppilaskirjoituksiin kannattaa valmentautua lukemalla tämän oppiaineiston sanastoa sanasto.

Elämänkatsomustiedon kokeeseen lue myös ainakin kerran viikossa Elämänkatsomustiedon (opetushallituksen) opetussuunnitelmaohjeen sanat aakkosjärjestyksessä.

Filosofian kokeeseen lue ainakin kerran viikossa Filosofian(opetushallituksen) opetussuunnitelmaohjeen sanat aakkosjärjestyksessä.

Elämänkatsomustieto ainereaalissa

Elämänkatsomustieto on eräs lukion reaaliaineista. Elämänkatsomustiedon ainereaalissa kokelas valitsee vastattavakseen kuusi kysymystä kymmenestä vaihtoehdosta.

Reaaliaineiden sijoittuminen koepäivien kesken: Samana koepäivänä järjestetään evankelis-luterilaisen uskonnon, ortodoksisen isen uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian, maantieteen ja terveystiedon kokeet.

Muuta tietoa

Esitelmä ateismista 9.2.2012 (pdf)
Maailmanuskonnot
Wienin piiri
Valtion ja kirkon ero
Java kielen perusteet versio 0.7
Palautelomake
Jäsenlomakkeet ja palautelomakkeet tekstinä ohjelmoijille

Ehdotus lukion opetuksen järkiperäistämiseksi

Suomen Ateistiyhdistys ry. kannattaa kaikkien mielipideaineiden poistamista kouluista. Erityisesti oman uskonnon opetus on mielipideopetusta.

Suomen ateistiyhdistys vastustaa kuitenkin jyrkästi kaikille yhteiseen "elämänkatsomustiedon" opetukseen siirtymistä lukioissa. Se merkitsisi Ruotsin mallin mukaista uskonnon opetusta eli sitä, mitä Kulosaaren yhteiskoulussa nyt opetetaan.

Kulosaaren yhteiskoulun kaikille pakollisen opetussuunnitelman löydät napauttamalla tästä.

Koska peruskoulun järkeistäminen on Suomen äärivanhoillisessa mielipideilmastossa mahdotonta, ehdotamme että järkeistäminen aloitetaan lukiosta.

Kun oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta on peruskoulussa 9 vuotta, on kohtuutonta, että sitä on lukiossa.

Koska lukion elämänkatsomustiedon opetus oli aikoinaan filosofian opetusta ja nykyään huuhaata, ehdotamme, että oma uskonto ja elämänkatsomustieto poistetaan lukiosta ja muutetaan filosofian opetusta niin, että lukioissa filosofian nykyiset kurssit 2, 3 ja 4 ovat pakollisia. Samalla on päätettävä, että näiden kurssien sisältöjä ei muuteta lisäämällä niihin uskontotietoa.

Koska lukioissa on paljon evankelis-luterilaisia uskonnonopettajia, ehdotan, että heitä varten luodaan lakkautuspalkkajärjestelmä siirtymisajaksi. Vastaavasti teologikoulutusta vähennetään niin, että lukioiden evankelis-luterilaisen uskonnon opettajat voivat siirtyä joustavasti evankelisluterilaisen kirkon tehtäviin.

Nykyisin pätevät elämänkatsomustiedon opettajat katsottakoon päteviksi lukion filosofian opettajiksi.

Siirtymäajaksi myös opettajakoulutusta vailla olevat, joilla on yliopistossa suorittettu vähintään keskimmäinen oppimäärä filosofiassa, katsottakoon päteviksi lukion filosofian opettajiksi.

Lakkautuspalkka lisää menoja, mutta teologikoulutuksen keskeyttäminen pienentää menoja.

Kun joukko teologian professoreja joutuu lomautetuiksi, tämä on vain osoitus siitä, että kansalaisia lomautetaan tasapuolisesti kaikissa yhteiskuntaluokista.

Todellisiä hyötyjiä ovat lukiolaiset.

Mainittakoon, että alempaa löytyvät täysin ilmaiset lukion filosofian oppikirjat.