Tiedon ja todellisuuden filosofia (FI3)

Lukion filosofia 3

Versio 1.0

Päivitetty 22.1.2012.

Filosofian sanasto.
Tekstin alkuun pääset napauttamalla tästä.


Kuva Tatu Heikki Tapio Aron opinnäytteestä
Kuvan saa suuremmaksi valitsemalla selaimestasi Näytä kuva.

Korkeakontekstinen tarkoittaa esitystapaa tai käyttäytymismallia, jossa suoran sanomisen ja ilmaisun sijasta käytetään tilanteeseen tai asemaan liittyvivä viitteitä, jolloin ei ole välttämätöntä eikä suotavaa sanoa asioita suoraan matalakontekstisen tapaan.

Sisällysluettelo
  1. Opetussuunnitelma
  2. Alku
  3. Filosofinen ongelma
    1. Samoa jättää perjantain väliin
  4. Metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ja peruskäsitteitä, erilaisia käsityksiä metafysiikan luonteesta.
    1. Mitä olemassaolo on
    2. Tehtäviä
    3. Heikko ja vahva olemassaolo
    4. Olio ja oliosto
    5. Tehtäviä
    6. Tehtäviä
    7. Metafysiikka
    8. Tehtäviä
    9. Aristoteles metafysiikasta
    10. Tehtäviä
    11. Tehtäviä
    12. Tehtävinä
    13. Tehtäviä
    14. Tehtäviä
    15. Metafysiikan lajeja
    16. Tehtäviä
    17. Tässä kirjassa vältetään sanan "metafysiikka" käyttöä
    18. Tehtäviä
    19. Mitä elämänkäsitykseen kuuluu
    20. Tehtäviä
    21. Todellisuuskäsitys
    22. Tehtäviä
    23. Maailmankuva
    24. Tehtäviä
    25. Elämänkäsitysten edustajat voivat esittää arvoarvostelmia toisistaan
    26. Tehtäviä
    27. Elämänasenne
    28. Tehtäviä
    29. Mielenfilosofia
    30. Tehtäviä
    31. Lauseen (sentence) ongelma
    32. Tehtäviä
    33. Normatiivisuus
    34. Tehtäviä
    35. Todellisuuskäsitysten historiaa
    36. Tehtäviä
    37. Liikkeen ja muutoksen mahdollisuus
    38. Tehtäviä
    39. Tosiolevainen ja henki
    40. Tehtäviä
    41. Perusaines (substanssi)
    42. Tehtäviä
    43. Oliot ja entiteetit (laajennetut oliot)
    44. Tehtäviä
    45. Essentia ja essentialismi
    46. Tehtäviä
    47. Universaalit ja partikulaarit
    48. Tehtäviä
    49. Oliot ja ominaisuudet informaatioteknologiassa
  5. Olioiden ja ominaisuuksien historiaa
    1. Yleiskäsitteet jumalan mielessä
    2. Ominaisuusolemassa- olokäsitys
    3. Ominaisuudet ovat olemassa ajatuksissa ja puheissa
    4. Keskitie käsitteellinen olemassaolo (konseptualismi)
    5. Olio -olemassolokäsitys (nominalismi)
    6. Immanentti realismi
    7. Tehtäviä
    8. Esimerkki: Onko kurkiaura olemassa
    9. Tehtäviä
    10. Kiistaa kielen määritelmistä ei voida ratkaista
    11. Tehtäviä
    12. Kristinuskossa harhaoppi
    13. Tehtäviä
    14. Occamin partaveitsi
    15. Tehtäviä
    16. Yksinkertaisuusperiaate
    17. Tehtäviä
    18. Psykofyysinen ongelma
    19. Tehtäviä
    20. Ovatko säännönmukaisuudet olemassa
    21. Tehtäviä
    22. Jumalan olemassaolon todistaminen
    23. Ovatko ominaisuudet olemassa
    24. Onko olemassaolo ominaisuus
    25. Onko ensimmäinen liikuttaja tarpeen
    26. Uuden ajan olemassaolo-opit
    27. Tehtäviä
    28. Kimppukäsitys
    29. Tehtäviä
    30. Olemassaolo-oppien eli ontologioiden muotoja
    31. Tehtäviä
    32. Olemassaoloon liittyvää sivistyssanastoa
    33. Tehtäviä
    34. Käsitteelliset oliot
    35. Tehtäviä
  6. Empirismi ja rationalismi
    1. Käsitteitä
    2. Tehtäviä
  7. Rationalismin teesit
    1. Intuitio / deduktio -teesi
    2. Tehtäviä
    3. Synnynnäisen tiedon teesi
    4. Tehtäviä
    5. Synnynnäisten käsitteiden teesi
    6. Tehtäviä
    7. Järjen välttämättämyys
    8. Tehtäviä
    9. Empirismin teesi
    10. Tehtäviä
    11. Voiko joku olla sekä empiristi että rationalisti
    12. Tehtäviä
    13. Paradigma
    14. Tehtäviä
  8. Immanuel Kant tiedon lajeista
    1. Kantin nelikenttä
    2. Synteettinen tieto
    3. Analyyttinen tieto
    4. A posteriori -tieto
    5. A -priori -tieto
    6. Tehtäviä
    7. Kantin empiirinen realismi
    8. Tehtäviä
    9. Tehtäviä
    10. Tehtäviä
    11. Kriittinen filosofia
    12. Tehtäviä
    13. Transsendentaalinen
    14. Tehtäviä
    15. Tehtäviä
    16. Tehtäviä
    17. Tehtäviä
    18. Tehtäviä
    19. Kiista viisaustieteen ja loogisen empirismin välillä
    20. Tehtäviä
    21. Ymmärryksen kategoriat
    22. Tehtäviä
  9. Filosofinen antropologia
    1. Mitä se on
    2. Tehtäviä
    3. Max Scheler ja uskonnot
    4. Tehtäviä
    5. Olemassaoloismi (Eksistentialismi)
    6. Tehtäviä
  10. Todellisuuden rakenne luonnontieteellisen, ihmistieteellisen ja käytännöllisen tiedon valossa
    1. Normi
    2. Tehtäviä
    3. Ensimmäinen liikuttaja uudella ajalla
    4. Tehtäviä
    5. Kaksi perusainesta uudella ajalla
    6. Tehtäviä
    7. Yksi perusaines ja kaksi ilmenemismuotoa
    8. Tehtäviä
    9. Yksi perusaines: aine
    10. Tehtäviä
    11. Yksi perusaines: mieli, sielu tai henki
    12. Tehtäviä
    13. Ääretön määrä henkiä
    14. Tehtäviä
    15. Ei perusainesta ollenkaan
    16. Tehtäviä
    17. Uskonnot kaksijakoisuuden puolesta
    18. Tehtäviä
    19. Ratkaistut ongelmat saattavat olla ongelmia tavallisille ihmisille
    20. Tehtäviä
    21. Jumala heiluttelee alkeishiukkasia
    22. Tehtäviä
    23. Miksi alkeishiukkaset ja säännönmukaisuudet ovat sellaisia kuin ovat
    24. Tehtäviä
    25. Jumala on valinnut parhaat aineet ja säännönmukaisuudet
    26. Tehtäviä
  11. Lisälukemista: Hienosäätöargumentti
    1. Antrooppinen periaate
    2. Hienosäätöön perustuvat jumalatodistus
    3. Elämän riippuvuus hienosäädöstä
    4. Fysiikan vuorovaikutusten vahvuudet
    5. Kaikkeuden ominaisuudet
    6. Arvostelua
    7. Mikä on hienosäätöajatuksen vikana
  12. Mahdollinen
    1. Mitä "mahdollinen" tarkoittaa
    2. Tehtäviä
    3. Puhe mahdollisista maailmoista
    4. Tehtäviä
    5. Mahdollisten maailmojen olemassaolo
    6. Mahdollisten maailmojen luonne
    7. Kritiikki
    8. Tehtäviä
    9. Mitä mahdollisilla maailmoilla on tekemistä perusaineskiistan kanssa?
    10. Tehtäviä
  13. Materialismi eli aineellinen todellisuuskäsitys
    1. Atomismi
    2. Tehtäviä
    3. Avaruus
    4. Tehtäviä
    5. Supervenienssi
    6. Tehtäviä
    7. Emergenssi
    8. Tehtäviä
    9. Emergentti materialismi
    10. Tehtäviä
    11. Naturalismi
    12. Tehtäviä
    13. Reduktionismi
    14. Tehtäviä
    15. Reduktionismi ja materialismin lajit
    16. Keksiminen
    17. Tehtäviä
    18. Heikko emergenssi eli karkeistus
    19. Tehtäviä
    20. Miksi reduktiivinen materialismi on vähemmän kummallinen kuin emergentti materialismi
    21. Tehtäviä
    22. Efektiivisyys
    23. Tehtäviä
    24. Dekoherenssi
    25. Tehtäviä
    26. Materialistisia käsityksiä: Fysikalismi
    27. Tehtäviä
    28. Kari Enqvist ja Schrödingerin kissa
    29. Tehtäviä
    30. Onko fyskalismilla sokea piste?
    31. Vastine Sami Pihlströmin fysikalismikritiikkiin
    32. Tehtäviä
    33. Tehtäviä
    34. Tehtäviä
    35. Tehtäviä
    36. Tehtäviä
    37. Tehtäviä
    38. Tehtäviä
    39. Tehtäviä
    40. Tehtäviä
    41. Tehtäviä
    42. Tehtäviä
    43. Tehtäviä
    44. Tehtäviä
    45. Tehtäviä
    46. Tehtäviä
    47. Tehtäviä
    48. Tehtäviä
    49. Tehtäviä
  14. Mitä aineellinen todellisuuskäsitys on
    1. Uskontojen määrittelemä kieli
    2. Tehtäviä
    3. Miten välttää sekaannuksia
    4. Tehtäviä
    5. Vanhin todellisuuskäsitys
    6. Tehtäviä
    7. Aineellinen todellisuuskäsitys ja ateismi
    8. Tehtäviä
    9. Aineen määrittelykiista
    10. Tehtäviä
    11. Sanasotaa
    12. Korjattu aineen määritelmä
    13. Tehtäviä
    14. Esimerkkejä aineesta
    15. Tehtäviä
    16. Aineen olemassaolo
    17. Tehtäviä
    18. Sieluaine kannattaa torjua
    19. Tehtäviä
    20. Mikä on ihmiskunnalle parasta
    21. Tehtäviä
    22. On olemassa myös muita kuin minä
    23. Tehtäviä
    24. Oliko Platon historian vahingollisin viisauden ystävä?
    25. Oliot ja ominaisuudet sekaisin?
    26. Tehtäviä
    27. Monen todellisuuden kannattajat ja todellisuuden jakajat
    28. Tehtäviä
    29. Kahden todellisuuden käsitykset
    30. Tehtäviä
    31. Sivistyssanajoukon ovat luoneet uskonnot
    32. Tehtäviä
    33. Ihmistodellisuus karkeistuksena
    34. Tehtäviä
    35. Ajattelevat oliot etsivät karkeistuksia
    36. Tehtäviä
    37. Mittakaava määrää sen, millä asioilla on merkitystä ihmisille
    38. Tehtäviä
    39. Kaiken selittäminen alkeishiukkasilla ei ole tarpeellista eikä ihmisille edes mahdollista
    40. Tehtäviä
    41. Säilyvyydet
    42. Totuuden ja uskon sekoittaminen keskenään
    43. Tehtäviä
    44. "Eliminatiivinen" materialismi
    45. Tehtäviä
    46. Tehtäviä
    47. Tehtäviä
    48. Tehtäviä
    49. Tehtäviä
    50. Tehtäviä
    51. Tehtäviä
    52. Tehtäviä
    53. Tehtäviä
    54. Tehtäviä
    55. Tehtäviä
    56. Miksi eliminatiivinen materialismi on olkinukke?
    57. Tehtäviä
    58. Supertietokoneet ovat kuin muinaisjäänteitä
    59. Tehtäviä
  15. Miksi olio on sellainen kuin se on
    1. Aristoteles olioista
    2. Tehtäviä
    3. Muinaiset käsitykset
    4. Tehtäviä
    5. Fysiikan käsitykset
    6. Tehtäviä
    7. Ovatko rakenteet vain ihmisten mielissä
    8. Tehtäviä
    9. Salakuljetusta esiintyy
    10. Tehtäviä
    11. Olemassaolojen olettaminen
    12. Tehtäviä
    13. Suvaitsevaisuusperiaate
    14. Tehtäviä
    15. Sisäiset ja ulkoiset kysymykset
    16. Tehtäviä
    17. Looginen empirismi on kielletty puheenaihe
  16. Loogisen empirismin historiaa
    1. Eino Kaila
    2. Tehtäviä
    3. Wienin piiri
    4. Tehtäviä
    5. Kylmä sota
    6. Georg Henrik von Wrigth Suomessa
    7. Tehtäviä
    8. Arthur Pap
  17. Loogisen empirismin perusajatuksia
    1. Suomalaiset viisaustietelijät valehtelevat
    2. Valistusajattelu ja tosiasioihin nojautuminen
    3. Yhtenäinen todellisuustutkimus
    4. Tehtäviä
    5. Immanuel Kantia vastustettiin
  18. Loogisen empirismin pääväitteet
    1. Matematiikan ja logiikan tieto on käsitteiden määritelmiin perustuvaa ja kokemuksesta riippumatonta
    2. Muu tieto perustuu kokemukseen
    3. Tehtäviä
    4. Kylmän sodan ihmiset asialla
    5. Tehtäviä
    6. Pääväitteillä on myös tukijoita
    7. Tehtäviä
    8. Ei ole muun tutkimuksen yläpuolella olevaa yleistutkimusta tai henkimaailmaa
    9. Tehtäviä
  19. Yritys vastata tutkimuksen ja huuhaan välisen rajan vetoon
    1. Yritys määritellä huuhaa ulos tieteestä
    2. Tehtäviä
    3. Muut kuin tiedolliset arvot
    4. Tehtäviä
    5. Kieliajattelu
    6. Tehtäviä
  20. Loogisen empirismin myöhempi kehitys
    1. Pertti Lindfors
    2. Tehtäviä
    3. Jaakko Hintikka
    4. Tehtäviä
    5. Tehtäviä
    6. Looginen empirismi ja todellisuuspohjainen olemassaolokäsitys (realistinen ontologia)
    7. Tehtäviä
    8. Looginen empirismi ja aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi)
    9. Tehtäviä
  21. Loogisen empirismin "teesien" olkinukke
    1. Teesit
    2. Teesien nykyaikaiset muodot
    3. Tehtäviä
    4. Analyyttisen filosofian  alkuperä
    5. Tehtäviä
    6. Analyyttisen filosofian metafysiikka
    7. Tehtäviä
  22. Neurofilosofia
    1. Tehtäviä
      1. Jälkianalyyttinen filosofia
    2. Tehtäviä
  23. Totuuden luonne ja totuuskäsityksiä
    1. Vastaavuuskäsitys (korrepondenssiteoria)
    2. Yhteensopivuuskäsitys (koherenssiteoria)
    3. Menestyksellisyyskäsitys (pragmaattinen totuusteoria)
    4. Yksimielisyyskäsitys (konsensusteoria)
    5. Karkeistuskäsitys (coarsening conception)
    6. Onko totuus tarpeeton sana (episteeminen deflationsimi)
    7. Totuusrelativismi (totuuden suhteellisuuskäsitys)
    8. Erilaisten totuuskäsitysten kannatus
    9. Tehtäviä
  24. Muodollinen (looginen) ja sisällöllinen (materiaalinen) totuus
    1. Perinteinen käsitys
    2. Semideflationistinen käsitys
    3. Tehtäviä
  25. Tutkimus (tiede)
    1. Mitä se on
    2. Tehtäviä
    3. Tehtäviä
    4. Tehtäviä
    5. Tehtäviä
  26. Tiedon mahdollisuus ja rajat, tiedon oikeuttaminen
    1. Episteemiset käsitteet
    2. Epistemologia
    3. Episteeminen totuuskäsitys
    4. Epistemologinen idealismi ja realismi
    5. Tehtäviä
    6. Väitetieto (propositionaalinen tieto)
    7. Tehtäviä
    8. Perinteinen tiedon määritelmä
    9. Gettierin vastaesimerkit
    10. Tehtäviä
    11. Tiedon määritelmän parannusyrityksiä
    12. Tehtäviä
    13. Tiedon oikeuttaminen
    14. Tehtäviä
  27. Onko ulkoinen todellisuus olemassa
    1. Realismi ja antirealismi
    2. Tehtäviä
    3. Epäily (skeptisismi)
  28. Epäily vanhalla ajalla
    1. Mitä voimme tietää
    2. Suhteellisuussiveys
    3. Varma tieto
    4. Viisaat
    5. Ihmiskeskeinen todellisuuskäsitys
    6. Posthumanistinen eli luontokeskeinen todellisuuskäsitys
    7. Epäiletkö, että epäilet
    8. Todistuksen taakka
    9. Uskonnot ja Platon
    10. Tehtäviä
    11. Aistit tiedon lähteinä
    12. Tehtäviä
  29. Arjen todellisuuskäsitys
    1. Mikä on arjen todellisuuskäsitys
    2. Monenlaisia selityksiä arjen ilmiöille
    3. Aistien luotettavuuden epäily
    4. Tehtäviä
  30. Aistiharhatodistelu (illuusioargumentti)
    1. Erehtyminen
    2. Tehtäviä
    3. Aistimme eivät ole aina täysin luotettavia
    4. Tehtäviä
  31. Vastaväitteitä aistiharhatodistelulle (illuusioargumentille)
    1. Varmuuden aste
    2. Tehtäviä
    3. Ovatko kaikki mahdollisuudet yhtä todennäköisiä
    4. Tehtäviä
    5. En voi nukkua koko aikaa
    6. Tehtäviä
    7. Unet ovat erilaisia
    8. Tehtäviä
    9. Aistiharhat (hallusinaatiot)
    10. Tehtäviä
    11. Aivot astiassa
    12. Minut on kytketty kokemuskoneeseen
    13. Tehtäviä
  32. Muisti ja ajattelun johdonmukaisuus
    1. Myös muistimme on epäluotettava
    2. Tehtäviä
  33. ”Ajattelen, siis olen olemassa”
    1. Descartes
  34. Bernard Williamsin vastaväitteita
  35. Antonio Damasion vastaväitteitä ajatukselle "ajattelen, siis olen olemassa
    1. Mihin inhimillinen päätöksen teko perustuu?
    2. Tehtäviä
    3. Aivovauriopotilaat todisteina
    4. Tehtäviä
    5. Vapaa tahto vaurioitui aivojen mukana
    6. Tehtäviä
    7. Psykopatia
    8. Näissä ammateissa on eniten psykopaatteja
    9. Koko ihmisen vaste
    10. Tehtäviä
    11. Kahtiajaot ovat hedelmättömiä
    12. Tehtäviä
    13. Damasio ja Immanuel Kant
    14. Tehtäviä
    15. Inhimillinen todellisuus
    16. Tehtäviä
    17. Descartesin virhe
    18. Tehtäviä
  36. Esittävä todellisuuskäsitys
    1. Esittävä realismi
    2. Tehtäviä
    3. Ensisijaiset (primaariset) ja toissijaiset (sekundääriset) ominaisuudet
    4. Tehtäviä
  37. Vastaväitteitä esittävälle todellisuuskäsitykselle
    1. Pieni ihminen päässä (homunculus)
    2. Tehtäviä
    3. Ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) on tuntematon
    4. Tehtäviä
    5. Ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) kielto (idealismi)
    6. Tehtäviä
  38. Vastaväitteitä ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) kiellolle (idealismille)
    1. Aistiharhat ja unet
    2. Tehtäviä
    3. Johtaa siihen käsitykseen, että vain minun mieleni (sisäinen todellisuus) on olemassa (solipsismi)
    4. Tehtäviä
    5. Yksinkertaisin selitys
    6. Tehtäviä
    7. Jumala aistimusten takana
    8. Tehtäviä
    9. Havaintojen puolueettomuus ja ja käsitepitoisuus (teoriapitoisuus)
    10. Tehtäviä
    11. Hiljainen tieto
    12. Tehtäviä
  39. Havaittaviin ilmiöihin perustuva todellisuuskäsitys
    1. Fenomenalismi
    2. Tehtäviä
  40. Vastaväitteitä havaittaviin ilmiöihin perustuvalle todellisuuskäsitykselle (fenomenalismille)
    1. Vaikeus kuvata olioita aistihavaintojen kielellä
    2. Tehtäviä
    3. Johtaa käsitykseen, että vain minun mieleni (sisäinen todellisuuteni) on olemassa (solipsismi)
    4. Tehtäviä
  41. Syysuhteeseen perustuva todellisuuskäsitys (kausaalinen realismi)
    1. Ulkoinen todellisuus on olemassa
    2. Tehtäviä
  42. Syysuhteeseen perustuvan todellisuuskäsityksen ar­vostelua
    1. Näkemisen kokemus
    2. Tehtäviä
    3. Olettaa ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) olemassa olevaksi
    4. Tehtäviä
  43. Vahva tieto ja heikko tieto
    1. Sanojen merkitys eri puolilla maailmaa on erilainen
    2. Tehtäviä
    3. Vahva tieto
    4. Tehtäviä
    5. Heikko tieto
    6. Tehtäviä
    7. Eksternalismi ja internalismi
    8. Infinitismi
    9. Tehtäviä
    10. Tietoteoreettinen fundamentalismi
    11. Tehtäviä
    12. Fundamentalismin vaihtoehtoja
    13. Tehtäviä
    14. Koherentismi
    15. Yhteensopivuus
    16. Regressio
    17. Fundamentalismi
    18. Koherentismin vastaus
    19. Koherentismin ongelmat
    20. Tehtäviä
    21. Autonomistinen ja naturalistinen käsitys
    22. Tehtäviä
    23. Perinteiset tiedonhankkimismenetelmät
    24. Miksi tämä osio
    25. Arvovallan (auktoriteetin) menetelmä
    26. Tehtäviä
    27. Uskon menetelmä
    28. Tehtäviä
    29. Sisäisen oivalluksen (intuition) menetelmä
    30. Tehtäviä
    31. Todellisuustutkimuksen (tieteellinen) menetelmä (metodi)
    32. Tehtäviä
    33. Ristiriidattomuus
    34. Tehtäviä
    35. Havaintojen merkitys
    36. Tehtäviä
    37. Yleistäminen havainnoista
    38. Hempelin–Oppenheimin malli
    39. Abduktio
    40. Tehtäviä
    41. Humen ongelma
    42. Tehtäviä
    43. Yksikin havainto voi kumota aikaisemmat käsitykset
    44. Tehtäviä
    45. Fallibilismi
    46. Tehtäviä
    47. Onko todistuksen taakka aina väitteen esittäjällä
    48. Tehtäviä
    49. Itsekorjaavuus, itsenäisyys ja edistyvyys
    50. Tehtäviä
  44. Kielen filosofiaa
    1. Kielen ilmiöitä
    2. Tehtäviä
    3. Merkitys
    4. Tehtäviä
    5. Tehtäviä
  45. Semantiikan paradoksit
    1. Hiekanjyvän paradoksi
    2. Kaljun miehen paradoksi
    3. Tehtäviä
    4. Kielen luonne
    5. Tehtäviä
    6. Ikoni, indeksi ja symboli
    7. Materiaalinen eli sisällöllinen puhetapa
    8. Tehtäviä
  46. Kausaalinen merkitys
    1. Kielellinen työnjako
    2. Tehtäviä
    3. Kielen kuvakäsitys (kuvateoria)
    4. Tehtäviä
    5. Kielipeli
    6. Tehtäviä
    7. Wittgensteinin kieliopillinen filosofia
    8. Semantiikan lausumattomuus
    9. Tehtäviä
    10. Semiotiikka eli merkkioppi
    11. Tehtäviä
    12. Metakieli ja objektikieli
    13. Tehtäviä
  47. Vapaus ja välttämättömyys
    1. Mikä meitä määrää
    2. Tehtäviä
    3. Säännönmukaisuuskäsitys ja satunnaisuuskäsitys
    4. Tehtäviä
    5. Inhimillisen ajattelun sähkökemia
    6. Tehtäviä
    7. Luonnon säännönmukaisuudet  ja inhimillinen vapaus
    8. Tehtäviä
    9. Siveellinen vastuunalaisuus
    10. Tehtäviä
    11. Syyllisyys, ympäristö ja perintötekijät (geenit)
    12. Tehtäviä
    13. Kompatibilismi
    14. Tehtäviä
    15. Tehtäviä
    16. Tehtäviä
  48. Onko tiede arvovapaata
    1. Jürgen Habermas
    2. Tehtäviä
    3. Metodinen (metodologinen) anarkismi
    4. Tehtäviä
    5. Instrumentalismi
    6. Tehtäviä
    7. Kognitivismi
    8. Tehtäviä
  49. Tietäminen, ymmärtäminen ja tulkinta, käytännöllisen ja tieteellisen tiedon eroja ja yhtäläisyyksiä
    1. Mitä ymmärtäminen on
    2. Esimerkkejä
    3. Tehtäviä
    4. Viisaus
    5. Tehtäviä
    6. Aivosoluja voidaan kasvattaa lisää
    7. Tehtäviä
    8. Narratiivit
    9. Tehtäviä
    10. Tarinat ja maailman hahmottaminen
    11. Tehtäviä
    12. Erilaisia tarinoita
    13. Tehtäviä
    14. Narraamalla oppiminen
    15. Riitojen ratkaisu narraamalla
    16. Tehtäviä
    17. Havainnot ja käsitteet
    18. Tehtäviä
    19. Tehtäviä
    20. Mikä on todellisuus (reality)
    21. Todellisuuden ilmeneminen yksilölle hänen kokemusmaailmassaan
    22. Tehtäviä
    23. Totuus
    24. Tehtäviä
    25. Tosiasia (fact)
    26. Tehtäviä
    27. Mitä todellisuus ei voi olla
    28. Todellisuuskäsityksiä
    29. Viisaustiede ja todellisuus
    30. Kvanttimekaniikka ja todellisuus
    31. Tehtäviä
    32. Mitä todellisuuskäsitysten osia on tapana pitää tärkeinä
    33. Tehtäviä
    34. Uskonnollisuuden ulottuvuudet
    35. Tehtäviä
    36. Aika
    37. Kannattaako aikaa tuhlata
    38. Tehtäviä
    39. Aikataulutus
    40. Tehtäviä
    41. Onko ajalla alkua ja loppua?
    42. Tehtäviä
    43. Mitä aika on
    44. Tehtäviä
    45. Ajan suunta
    46. Tehtäviä
  50. Aikakone
    1. Hätkähdyttävä tulevaisuus
    2. Onko aikakone mahdollinen
    3. Tehtäviä
  51. Tietäminen luonnontieteissä ja ihmistieteissä
    1. Kaksi kulttuuria: luonnontieteet ja ihmistieteet
    2. Tehtäviä
    3. Kiista metodologisen monismin ja metodologisen dualismin välillä
    4. Tehtäviä
    5. Selittämismuotien tunkio
    6. Hermeneutiikka
    7. Tehtäviä
    8. Tehtäviä
    9. Esimerkki: Hans-Georg Gadamer
    10. Tehtäviä
    11. Tehtäviä
    12. Tehtäviä
    13. Tehtäviä
    14. Tehtäviä
    15. Tehtäviä
    16. Tehtäviä
    17. Tehtäviä
    18. Tehtäviä
    19. Tehtäviä
    20. Strukturalismi
    21. Tehtäviä
    22. Jälkistrukturalismi
    23. Tehtäviä
    24. Tehtäviä
    25. Tehtäviä
    26. Tehtäviä
    27. Paul Michel Foucault
    28. Tehtäviä
    29. Dekonstruktio
    30. Tehtäviä
    31. Fenomenologia
    32. Tehtäviä
    33. Pragmatismi
    34. Tehtäviä
    35. Postmodernismi (=jälkiuudenaikaisuus) määrittelemisestä
    36. Tehtäviä
  52. Tieteellisen tutkimuksen luonne ja sen metodologisia peruskäsitteitä
    1. Länsimaisen tieteen historiaa
    2. Tehtäviä
    3. Tehtäviä
    4. Tehtäviä
    5. Tehtäviä
    6. Tehtäviä
    7. Tehtäviä
    8. Tehtäviä
    9. Tehtäviä
    10. Tehtäviä
    11. Tehtäviä
    12. Tehtäviä
    13. Tehtäviä
    14. Tehtäviä
    15. Oppineisuudesta
    16. Tehtäviä
    17. Käsitteistä
    18. Tehtäviä
    19. Käsitekiistoja
    20. Tehtäviä
    21. Käsite "tiede" on ongelmallinen
    22. Tehtäviä
    23. Totuuden kunnioitus
    24. Tehtäviä
    25. Ajattelusta (filosofiasta)
    26. Tehtäviä
    27. Loogisen empirismin ehdotus
    28. Tehtäviä
    29. Suomalaiset ovat barbaareja
    30. Tehtäviä
    31. Onko hurahtaneisuus ikuista
    32. Tehtäviä
    33. Historiankirjoituksesta
    34. Tehtäviä
    35. Sana "ateismi" yritetään poistaa kielestä
    36. Tehtäviä
    37. Neljän kopla?
    38. Tehtäviä
    39. Nemesis
    40. Tehtäviä
    41. Onko käsitteestä "tiede" on tullut haitallinen
    42. Jumaluustiede jäi tieteen sisälle
    43. Tehtäviä
    44. Teteen vanhin nimi
    45. Tehtäviä
    46. Filosofit keksivät aiheita ansaitakseen elatuksensa
    47. Tehtäviä
    48. Onko tieteenfilosofia elossa
    49. Tehtäviä
    50. Mitä tieteenfilosofia ei ole
    51. Tehtäviä
    52. Mitä tieteenfilosofia tutkii
    53. Tehtäviä
    54. Oma käsitteistö
    55. Tehtäviä
    56. Tehtäviä
    57. Valmiudet
    58. Mitä tutkija tekee
    59. Tehtäviä
    60. Mitä tieteentutkija tekee
    61. Tehtäviä
    62. Todellisuustutkimuksen (tieteen) lajeja
    63. Tehtäviä
    64. Todellisuustutkimuksen (tieteen) tavoitteista
    65. Tehtäviä
    66. Todellisuustutkimuksen (tieteen) tunnusmerkkejä
    67. Todentaminen (verifioiminen)
    68. Tehtäviä
    69. Totuus
    70. Tehtäviä
    71. Olioiden on oltava olemassa
    72. Tehtäviä
    73. Kokeet on pystyttävä toistamaan
    74. Tehtäviä
    75. Käyttökelpoisuus ennustamisessa
    76. Tehtäviä
    77. Väitteet, joille ei löydy kokeiden tukea, on hylättävä
    78. Tehtäviä
    79. Myöhemmät kokeet voivat kumota aikaisempia käsityksiä
    80. Tehtäviä
    81. Käsitteiden on oltava määriteltyjä ja täsmällisiä
    82. Tehtäviä
    83. Väitteiden on oltava ristiriidattomia
    84. Tehtäviä
    85. Järjestelmällisyys
    86. Selitysvoima
    87. Tehtäviä
    88. Erimielisyydet
    89. Tehtäviä
    90. Mitä todellisuustutkimus (tiede) on?
    91. Tehtäviä
    92. Tieteellinen realismi
    93. Tehtäviä
    94. Tehtäviä
    95. Tehtäviä
    96. Rajanveto tieteen ja näennäistieteen välillä
    97. Marxismi: Aine vai henki
    98. Tehtäviä
    99. Varhainen positivismi
    100. Tehtävä
    101. Todistuksen taakka
    102. Tehtäviä
    103. Todennettavuusvaatimus
    104. Tehtäviä
    105. Olemassoloväitteiden todennettavuus
    106. Tehtävä
    107. Ristiriidattomuus ja yksinkertaisuus
    108. Tehtäviä
    109. Yhteensopivuus kokonaisuuden kanssa
    110. Tehtäviä
    111. Keskustelu jatkuu
  53. Tieteellinen päättely
    1. Argumentaatio
    2. Tehtäviä
    3. Dialektinen päättely
    4. Tehtäviä
    5. Deduktiivinen päättely
    6. Tehtäviä
    7. Induktiivinen päättely eli yleistävä päättely
    8. Tehtäviä
    9. Hypoteettis -deduktiivinen päättely
    10. Tehtäviä
    11. Abduktiivinen päättely
    12. Tehtäviä
    13. Analogiapäättely
    14. Tehtäviä
    15. Näennäistutkimus (näennäistiede, valetiede)
    16. Tehtäviä
    17. Näennäistutkimus (näennäistiede) ja uskonnot
    18. Tehtäviä
    19. Todellisuustutkimus (tiede) ja arvot
    20. Tehtäviä
    21. Tavoitteiden (päämäärien) valinta
    22. Tehtäviä
    23. Tehtäviä
    24. Henkilökunnan valinta
    25. Tehtäviä
    26. Menetelmiin liittyviä siveysongelmia
    27. Tehtävä
    28. Todisteisiin liittyvät siveysongelmat
    29. Tehtävä
    30. Tutkimustulosten levittämisen siveysongelmat
    31. Tehtäviä
    32. Tutkimuksen virheisiin liittyvät ongelmat
    33. Tehtävä
    34. Tutkimusten tuottama maine ja hyöty
    35. Tehtävä
    36. Tutkimustuloksiin liittyvät siveysongelmat
    37. Tehtäviä
    38. Voiko todellisuustutkimus (tiede) olla puolueetonta
    39. Tehtäviä
    40. Voiko tiede olla arvovapaata
    41. Antiikin kreikkalaiset
    42. Tehtäviä
    43. Platon
    44. Tehtäviä
    45. Nykyisen tieteen pääpyrkimys
    46. Tehtäviä
    47. Valistusaika
    48. Tehtäviä
    49. Valistusajattelu ei levinnyt kansan keskuuteen
    50. Tehtäviä
    51. Positivismi
    52. Tehtäviä
    53. Romantiikka
    54. Tehtäviä
    55. Luonnontieteet
    56. Tehtäviä
    57. Oikeaoppiset vastustavat edelleen monia tieteen käsityksiä
    58. Tehtäviä
    59. Frankensteinin hirviö
    60. Tehtäviä
    61. Voiko tiede antaa meille arvoja
    62. Tehtäviä
    63. Onko totuus tarpeellinen
    64. Tehtäviä
    65. Tiede välineenä
    66. Tehtäviä
    67. Yritys siirtää siveyskysymyksiä tieteen ratkaistaviksi
    68. Tehtäviä
    69. Perusarvot ovat inhimillistä alkuperää
    70. Tehtäviä
    71. Arvot ja olosuhteet vaikuttavat toisiinsa
    72. Tehtäviä
    73. Tiede ja päätöksenteko
    74. Tehtäviä
  54. Argumentointi ja päättely
    1. Argumentti
    2. Tehtäviä
    3. Mitä logiikka on?
    4. Tehtäviä
  55. Logiikan alkeita
    1. Lausekalkyyli (lauselogiikka)
    2. Tehtäviä
    3. Kalkyylit
    4. Tehtäviä
    5. Predikaattikalkyyli eli predikaattilogiikka
    6. Tehtäviä
    7. Identiteetin eli samuuden ongelma
    8. Tehtäviä
    9. Episteeminen logiikka
    10. Tehtäviä
    11. Deonttinen logiikka
    12. Tehtäviä
    13. Vakuutteluvirheet ovat yleisiä
    14. Tehtäviä
    15. Dialektiikka ja retoriikka
    16. Tehtäviä
    17. Modaalilogiikka
    18. Tehtäviä
    19. Tehtäviä
    20. Tehtäviä
    21. Logiikan historiaa
  56. Mikko Ellilän kirjoittama Argumentaatioanalyysi ja virhelista
    1. Kopio FI-LIB -blogissa julkaistusta kirjoituksesta
    2. Ad hoc
    3. Anekdootti
    4. Argumentum ad antiquitatem
    5. Argumentum ad auctoritatem
    6. Argumentum ad baculum
    7. Argumentum ad consequentiam
    8. Argumentum ad hominem
    9. Argumentum ad ignorantiam
    10. Argumentum ad lazarum
    11. Argumentum ad logicam
    12. Argumentum ad misericordiam
    13. Argumentum ad nauseam
    14. Argumentum ad novitatem
    15. Argumentum ad numerum
    16. Argumentum ad populum
    17. Argumentum ad verecundiam
    18. Bifurkaatio
    19. Circulus in demonstrando
    20. Cum hoc, ergo propter hoc
    21. Dicto simpliciter
    22. Divisio
    23. Ekvivokaatio
    24. Ignoratio elenchi
    25. Ipse dixit
    26. Kompositio
    27. Käänteinen todistustaakka
    28. Liukas rinne
    29. Naturalistinen virhepäätelmä
    30. Non causa pro causa
    31. Non sequitur
    32. Petitio principii
    33. Plurium interrogationum
    34. Post hoc, ergo propter hoc
    35. Reifikaatio
    36. Tu quoque
    37. Tilastojen väärintulkinta
    38. Tehtäviä
  57. Lisälukemista
    1. Näennäistutkimus (näennäistiede, valetiede)
    2. Tehtäviä
    3. Näennäistutkimus (näennäistiede) ja uskonnot
    4. Tehtäviä
  58. Lisälukemista: Esimerkkejä näennäistutkimuksesta (näennäistieteestä) ja uskosta yliluonnolliseen
    1. Horoskoopit
    2. Tehtäviä
    3. Ennustajat
    4. Tehtävä
    5. Profeetat
    6. Tuomiopäivä
    7. Tehtäviä
    8. Kädestä ja käsialasta ennustaminen
    9. Tehtävä
    10. Spiritualismi ja spiritismi
    11. Aaveet
    12. Tehtäviä
    13. Poltergeist eli räyhähenki
    14. Tehtävä
    15. Eksorkismi eli pahojen henkien häätö
    16. Tehtäviä
    17. Hyvä ja huono onni
    18. Tehtäviä
    19. Pyramidologia
    20. Tehtäviä
    21. Lukumagia
    22. Tehtäviä
    23. Biorytmikäsitys
    24. Tehtäviä
    25. Eläimiin liittyviä käsityksiä
    26. Tehtäviä
    27. Kasveihin liittyviä käsityksiä
    28. Tehtäviä
    29. Kirliankuvaus
    30. Tehtäviä
    31. Näennäislääketiede
    32. Homeopatia
    33. Henkiparantaminen
    34. Sairauksia parantava romu
    35. Tehtäviä
    36. Noituus
    37. Tehtäviä
    38. Jumaluustiede (teologia)
    39. Jumalattomat (ateistit) ja näennäistodellisuustutkimus (näennäistiede)
    40. Tehtävä
    41. Parapsykologia
    42. Tehtäviä
    43. Ufot
    44. Tehtäviä
    45. Maansäteily
    46. Tehtäviä
    47. Katastrofikäsitykset
    48. Lisätietoja

Opetussuunnitelma

TAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
  • hahmottaa, mitä tieto ja tietäminen ovat filosofiassa, tieteessä ja arkielämässä
  • osaa arvioida, millaisia kuvia todellisuuden perusrakenteesta muodostuu filosofiassa, tieteessä ja katsomuksissa
  • oppii erittelemään ja arvioimaan kriittisesti tiedollisia käsityksiä ja väitteitä
  • oppii hahmottamaan tieteellisen tutkimuksen ja päättelyn luonnetta.
KESKEISET SISÄLLÖT
  • metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ja peruskäsitteitä, erilaisia käsityksiä metafysiikan luonteesta,
  • todellisuuden rakenne luonnontieteellisen, ihmistieteellisen ja käytännöllisen tiedon valossa
  • totuuden luonne ja totuusteoriat
  • tiedon mahdollisuus ja rajat, tiedon oikeuttaminen
  • tietäminen, ymmärtäminen ja tulkinta, käytännöllisen ja tieteellisen tiedon eroja ja
  • yhtäläisyyksiä, tietäminen luonnontieteissä ja ihmistieteissä
  • tieteellisen tutkimuksen luonne ja sen metodologisia peruskäsitteitä
  • argumentoinnin ja päättelyn perusteita

Alku




Jokaisen ihmisen todellisuuskäsityksessä on joitain mielikuvia, jotka vastaavat todellisuutta melko hyvin, ja toisia, jotka ovat vääristyneitä ja epätarkkoja. Mutta jotta ihminen voisi toimia tai yleensä pysyä hengissä, hänen todellisuuskäsityksensä pitää yleensä ottaen vastata edes jossain määrin todellisuutta.

Alvin Toffler

Filosofinen ongelma

Samoa jättää perjantain väliin



30.12.2011 STT–REUTERS

Canberra. Tyynellämerellä sijaitsevassa Samoalla juhlitaan uutta vuotta etuajassa, sillä pieni saarivaltio jättää tänä vuonna perjantain kokonaan väliin.

Samoa on päättänyt loikata kansainvälisen päivämäärärajan toiselle puolelle, ja pyyhkii siksi tällä kertaa joulukuun 30. päivän kalenteristaan. Samoalaiset loikkaavat torstaista suoraan lauantaihin, eli uudenvuoden aattoon.

Metafysiikan keskeisiä kysymyksiä ja peruskäsitteitä, erilaisia käsityksiä metafysiikan luonteesta.

Mitä olemassaolo on

Filosofian mukaan peruskysymyksiin kuuluvat kysymykset siitä, mitä on olemassa ja millaista se, mitä mahdollisesti on olemassa, on perusluonteeltaan. Voidaan myös kysyä, mitä tarkoitamme, kun sanomme, että jotain on olemassa.

Luonnonfilosofit Thales, Herakleitos ja Parmenides pohtivat näitä kysymyksiä jo 600-500 eaa.

zeus

Zeus.

Tehtäviä

  1. Kerratkaa luonnonfilosofien käsitykset tämän oppikirjan ensimmäisestä osasta.
  2. Luonnonfilosofit pudottivat Olympoksen jumalat jalustoiltaan. Nykyfilosofeista on tullut eräänlaisia Olympoksen jumalia. Kuka heidät pudottaisi jalustoiltaan?
  3. Miksi nykyfilosofit suhtautuvat nykyjumaliin varovaisesti kuin virkaveljiinsä?

Heikko ja vahva olemassaolo

Kun eurooppalaiset kielet puhuvat olemassaolosta sekavasti, otan seuraavassa käyttöön kiinan kielessä esiintyvät käsitteet heikko olemassaolo (weak existence) ja vahva olemassaolo (strong existence).

Minulla on taka-ajatuksena suorittaa Immanuel Kantille ja Willard Van Orman Quinelle kuoleman jälkeinen kunnian poisto. Siihen minulla on aivan henkilökohtaiset vaikuttimet, vaikka en ole edes unessa tavannut kumpaakaan näistä suuruuksista.

Heikolla olemassaololla tarkoitan olemassaoloa logiikassa ja matematiikassa tai Kantin ja Quinen käsitteillä aprorista analyyttitsä olemassaoloa.

Vahvalla olemassaololla tarkoita kokemukseen perustuvaa olemassaoloa eli aposteriorista synteettistä olemassaoloa.

Lisäksi ilmoitan, ettei apriori synteettistä olemassaoloa ole olemassakaan.

Heikko olemassaolo on siis sellaista olemassaoloa, jota esintyy muodollisissa kielissä kuten matematiikassa ja logiikassa.

Heikolle olemassaololle voidaan käyttää merkkiä ∃ jolloin muodollista logiikkaa ja metamatiikkaa ei tarvitse kirjoittaa uudestaan.

Vahvalle olemassaololle käytän merkkiä . Merkki on siis sama kuin heikon olemassaolon merkki, mutta se on lihavoitu.

Tämä käytäntö on lainattu fysiikassa. Siellä lukuja merkitään a ja vektoreita merkitään a.

Aion kirjoittaa tästä asiasta lisää oppikirjan myöhemmissä osissa.

Olio ja oliosto



Olemassaolon määritelmästä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Kiista käsitteen "olemassaolo" määritelmästä on uskontojen aiheuttama. Uskonnot haluavat määritellä olemassaolon niin, että ihmisiä olisi helppo suostutella uskomaan uskontojen väittämien olioiden olemassaoloon.

Lauseita voidaan muotoilla niin, että ne määrittelevät niissä esiintyviä käsitteitä epäsuorasti.

Esimerkki

Käsitteitä "olio" ja "olemassaolo" määritellään epäsuorasti (implisiittisesti) seuraavalla lauseella.

On olemassa olioita.

Jos on olemassa useita olioita, käytämme tästä olioiden joukosta nimitystä oliosto.

Tehtäviä

  1. Onko oliota olemassa oikeasti?
  2. Miten voidaan tietää, että jokin olio on olemassa?
  3. Tarkenna yllä olevaa olemassaolon määritelmää.

Erilaisia oliostoja voidaan muodostaa erilaisilla tunnisteilla (identifyer).




Esimerkiksi ihmisen henkilötunnus voidaan sijoittaa mikrosiruun, joka asetetaan ihmisen ihon alle.

Tunnisteella varustettu ihminen on olio ja tunnisteilla varustetuista ihmisistä voidaan tunnisteluetteloiden perusteella muodosta erilaisia oliostoja.

Esimerkkejä:
  • Ihmisoliosto
  • Naisoliosto
  • Miesoliosto
  • Hermafrodiittioliosto
Mikrosirua käytetään eläinten tunnistamiseen. Siru on n. 1 cm pituinen, 2 mm paksuinen lasi- tai muovikapseli. Siihen on tallennettu yksilöllinen tunnus, joka luetaan erityisellä lukulaitteella ihon läpi.

Mikrosiru ei lähetä säteilyä tms. Siru laitetaan neulanpistolla paikoilleen. Lemmikkieläimille siru pistetään kaulan vasemmalle puolelle, samoin hevosille.

Asettaminen sujuu yleensä tavanomaisena toimenpiteenä ilman rauhoitusta rokotuksen tavoin. Mikrosiruja pistävät eläinlääkärit tai kasvattajajärjestöjen kouluttamat ja valtuuttamat merkitsijät. Näitä on ainakin Kennelliitolla ja hevosjärjestöillä.

Harvinaisten eläinlajien kaupassa varma tunnistusmenetelmä estää salakauppaa.

Mikrosirun tunnus on numerosarja, joka liitetään eläimen rekisteriin tai muuhun asiakirjaan viivakoodina ja numerona.

Euroopassa on yleisesti käytössä ISO-standardin mukainen mikrosiru, joka voidaan lukea kaikilla yleisesti käytössä olevilla lukulaitteilla. Näitä on eläinlääkäreillä, tullilla, monilla kasvattajilla sekä näyttelyjärjestäjillä.

Maailmalla on muitakin sirujärjestelmiä. Yleisesti näyttelysäännöissä sanotaan, että näin merkityn eläimen omistajalla pitää olla oma lukulaite, joka pystyy lukemaan kyseisen sirun.

Sirut voivat joskus liikkua ihon alla tai lakata toimimasta.

Löytöeläin voidaan myös usein tunnistaa mikrosirun avulla, jos omistajan tiedot löydetään eläin- ja omistajatietokannasta. Näitä tietokantoja ovat esimerkiksi Kennelliiton tietokanta, Kissaliiton tietokanta sekä Siruhaku.fi -verkkopalvelu.



Tehtäviä

  1. Miksi koiriin asennetaan usein tunnistesiru mutta ei ihmisiin?
  2. Mitä väärinkäsityksiä voi syntyä, jos ihmissyöjä syö mikrosirulla varustetun ihmisen?
  3. Miten tällaiset väärinkäsitykset voidaan estää?
  4. Miten tulkitset lauseen "On olemassa olioita, joita ei ole olemassa?"
  5. Millä tavalla joukko ja oliosto eroavat toisistaan?

Metafysiikka



Näitä kuten useimpia muita peruskysymyksiä pohdittiin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa. Aristoteleen kirjojen kokoaja Adronikos Rhodoslainen sijoitti nimeämättömät kirjat fysiikan perään.

Andronikos Rhodoslainen (muinaiskreikaksi Ἀνδρόνικος, n. 70 eaa.) oli antiikin kreikkalainen peripateettiseen koulukuntaan kuulunut filosofi. Hän oli Lykeionin (lyseo) koulun kymmenes johtaja Aristoteleen jälkeen.

Andronikoksen päätöihin kuuluvat Aristoteleen ja Theofrastoksen kirjoitusten kokoaminen ja järjestäminen siitä aineistosta, jonka Tyrannion toimitti hänelle. Hän toimitti ja julkaisi kootut laitokset Aristoteleen teoksista vuosina 40–20 eaa. Näin muodostui nykyisin tunnettu ns. Corpus Aristotelicum. Ennen Andronikoksen aikaa Aristoteleen tuotannosta tunnettiin vain dialogit, hänen lukuisat tutkielmansa sen sijaan olivat kateissa. Antiikin ajan jälkeen tilanne on ollut toisin päin, nykyään Aristoteleelta tunnetaan ainoastaan tutkielmia.

Andronikokselta on peräisin muun muassa Aristoteleen kirjojen nykyisin tunnettu järjestys, jossa logiikan kirjat ovat ensin, sen jälkeen seuraavat fysiikka, metafysiikka, ja käytännölliset tieteet kuten etiikka (siveystutkimys) ja politiikka, ja luovat tieteet, kuten poetiikka (runousoppi).

Edeltäjiensä teosten kokoamisen lisäksi hän kirjoitti parafraaseja eli mukaelmia näistä teoksista, sekä selityksiä niistä. Hän selitti muun muassa Aristoteleen teosta Kategoriat. Näitä kirjoituksia ei ole säilynyt.

Näitä kirjoja alettiin kutsua metafysiikaksi. (kreikan kielen meta = jälkeen.) Ajateltiin niiden olevan niin vaikeatajuisia, että niitä on tutkittava fysiikan jälkeen.

Keskiajalla metafyysisiksi alettiin kutsua jumaluusopillisia kysymyksiä, jotka tarkastelivat yliluonnollisia (supernaturalistisia) asioita.



Uuden ajan alussa ranskalainen Rene Descartes tarkoitti metafysiikalla perustotuuksia, jopa tieteen perustotuuksia.



Immanuel Kant puolestaan tarkoitti metafysiikalla sellaisia kysymyksiä, joihin todellisuustutkimus (tiede) ei voi vastata.

Tarkasti ottaen Immanuel Kant piti metafysiikkana kaikkia sellaisia väitteitä, jotka eivät ole tosia merkityksensä perusteella mutta jotka ovat tosia ennen kokemusta tai ilman kokemusta. Tästä asiaa on tarkasteltu laajasti elempana.

Loogisen empirismin  varhaiset edustajat kutsuivat sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi edes periaatteessa vastata, ovat mielettömiksi. 

Tämä oli tarkoitettu kaikenlaista huuhaata vastaan suunnatuksi propagandaksi.

frege
Gottlob Frege.

Mieli
ja merkitys (saks. Sinn und Bedeutung) on Gottlob Fregen tekemä erottelu ilmauksen merkitysopillisen sisällön, eli sen mitä ilmaus merkitsee, suhteen. Frege jakoi merkitysopillisen sisällön merkitykseen (Bedeutung) ja mieleen (Sinn). Käsitteen merkitys on se olio, johon se viittaa, ja mieli se tapa, jolla se viittaa tuohon olioon.
Olisi ollut parempi, että loogiset empirismit eivät olisivat käyttäneen jotain muuta sanaa kuin mieli, koska sanan "mielettömyys" käyttö aiheuttaa vanhoillisissa filosofeissa tunnevasteita.

minä
Minä. Minä viittaa yllä olevan kuvan olioon. Joko ymmärsit, mihin "minä" viittaa?

Minun mielestäni olisi ollut viisainta sanoa manittuja kysymyksiä metafyysisiksi kysymyksiksi, missä "metafysiikka" olisi määritelty Immanuel Kantin esittämällä tavalla.

Tehtäviä

  1. Keksi joukko kysymyksiä, joihin ei voi vastata edes väärin.
  2. Miksi looginen empirismi ryhtyi vastustamaan huuhaata?
  3. Voiko huuhaata vastustaa tehokkaasti?
  4. Miistä huuhaan suosio johtuu?
  5. Millaista huuhaata Suomen skeptikot eivät vastusta?

Aristoteles metafysiikasta



Aristoteles.

Metafysiikka oli Aristoteleen mielestä "ensimmäinen filosofia" (prote filosofia) eli kaikkein korkein tiede, koska se pyrki lähestymään jumalallista tietämystä maailman toiminnan syistä ja perusteista eli niistä asioista, jotka tulevat fysiikan eli luonnontieteiden (fysika) jälkeen (meta).

Tällaista tietoa ei hänen mielestään etsitty jonkin muun hyödyn vuoksi, vaan pelkästään sen itsensä takia, ainoana vapaana tiedon lajina, joka ei ole riippuvainen mistään muusta tiedosta.



Aristoteleen mukaan metafysiikan tarkoituksena oli tutkia olevaa olevana ja määritellä erilaisia yleisiä periaatteita, joita erityistieteet voivat tämän jälkeen käyttää ilman sitä, että niiden tarvitsee varsinaisesti tutkia niitä.

Metafysiikassaan Aristoteles halusi ennen kaikkea välttää platonilaista ideaoppia, jonka mukaan vain olioiden ideat ovat tosiolevia.

platon

Platon.

Platonin
mukaan ikuisena erillisessä ideamaailmassa olemassa olevat ideat, eivätkä aistihavaintojen kautta meille tunnetut aineellisen maailman ilmiöt ja muutokset, ovat todellisimpia kaikkein korkeimmassa ja perustavimmassa mielessä.


Aristoteles yhdisti metafysiikan monilta osin myös jumaluustieteeseen (teologiaan), tosin hän käytti sanaa jumaluustiede (teologia) jossain määrin eri merkityksessä kuin nykyään. Hänelle jumaluustiede (teologia) oli se metafysiikan osa, jossa tutkitaan aistihavaintojen ulkopuolella olevaa "ensimmäistä liikuttajaa".



Hän opetti, että kaikki toimii syyn ja seurausten ketjuina, mutta että kaiken alussa täytyy olla joku, joka saa aikaan seurauksia ilman että liikkuu itse. Tätä hän kutsui ensimmäiseksi liikkumattomaksi liikuttajaksi, tai jumalaksi. Platonin tavoin hän piti jumalaa aineettomana.

Tehtäviä

  1. Milloin fysiikka hylkäsi periaatteen ensimmäisestä liikuttajasta?
  2. Milloin filosofia hylkäsi oletuksen ensimmäisestä syystä?
  3. Kuuluuko syysuhde logiikkaan vai kokemustieteeseen?
Näin metafysiikka erosi fysiikasta nimenomaan siinä suhteessa, että kun luonnontieteet tutkivat muuttuvia, liikkuvia ja aineellisia kohteita, metafysiikka tutki ikuisia, muuttumattomia, liikkumattomia ja aineesta erillisiä kohteita.


Tehtäviä

  1. Onko liikkumattomia olioita oikeasti olemassa?
  2. Jos liikkumattomia olioita ei ole oikeasti olemassa, voidaanko määritellä liikkumaton olio?
  3. Mitkä oliot muuttuvat kaikkein vähiten?
Aristoteleen käsitystä todellisuudesta on sanottu immanentiksi realismiksi (sisäinen realismi). Immanentti tarkoittaa sisäistä (lat. in+manco, pysyä sisällä), ja sitä pidetään toisinaan ulkoisen (transsendentin) vastakohtana. Realismi -sanalla on suuri määrä eri merkityksiä, mutta tässä yhteydessä realismi on käsitys, jonka mukaan todellisuus (reality) on olemassa.

Sisäiset realistit ovat yhtä mieltä Platonin kanssa siinä suhteessa, että esimerkiksi matemaattisia olioita ja yleiskäsitteitä on olemassa. Nämä ovat riippumattomia meistä ja meidän ajattelustamme.

Sen sijaan isisäiset realistit ovat eri mieltä Platonin kanssa siinä suhteessa, missä nämä oliot ovat. Siäsisten realistien mukaan ne ovat olemassa tässä fysikaalisessa todellisuudessa.



Tämän käsityksen mukaan ominaisuudet, kuten punaisuus, ovat olemassa tässä maailmassa.

Pallon punaista ominaisuutta voidaan kutsua pallon sisäiseksi ominaisuudeksi, koska se ei edellytä pallon suhdetta mihinkään muuhun. Sen vastakohta on suhdeominmaisuus, esimerkiksi ominaisuus "äiti" sisältää suhteen äidin ja lapsen välillä.

Lukuja on pidetty mm. ominaisuuksina (D. M. Armstrong).

kasa

Kasa (heap).

Lukuja on pidetty myös kasoina (heap), mutta tätä käsitystä ovat esittäneet myös realismin vastustajat.

Tehtävinä

  1. Mitä luvut oikeasti ovat?
  2. Miten voit tietää, että pimeässä oleva pallo on punainen?
  3. Mitä muita käsityksiä luvuista on esitetty?
On myös väitetty, että fysikaalisten olioiden joukot sijaitsevat ajassa ja avaruudessa, missä oliot sijaitsevat. Jokaista fysikaalista oliota kohti on ääretön määrä oliostoja (joukkoja), joihin olio kuuluu.

Tehtäviä

  1. Kuulutko sinä johonkin oliostoon?
  2. Kuinka paljon olioita on olemassa?
  3. Kuinka suuri osa olemassa olevista olioista on tarpeellisia?
  4. Ovatko olemassa olemattomat oliot tarpeellisia?
  5. Miksi myös olemassa olemattomat oliot ovat yleisessä käytössä?
Instantiaatio (ilmentymä) on ominaisuuksien oleminen yksilöissä. Platonin mukaan voi olla ei-instatioituneita (ei-ilmentyneitä) ominaisuuksia, Aristoteleen mukaan niitä ei voi olla olemassa.



Neulatyynykäsitys on aristoteelisen eli sisäisen muoto, jonka mukaan perusaines (substanssi) kannattelee ominaisuuksiaan eli ominaisuudet ovat kuin neulatyynyyn (substanssiin) pistettyjä neuloja.

Tietotekniikassa olion ominaisuudet ovat nimeltään kenttiä, jotka muodostavat tietueen.

Kenttien nimiä saattavat olla esimerkiksi henkilötunnus, etunimi, muut nimet, sukunimi, lähiosoite, postinumero, postitoimipaikka, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Tässä tapauksessa henkilötunnus määrittää yksikäsitteisesti, mistä oliosta on kyse.

Aristoteles erotteli satunnaiset (aksidentaaliset) ominaisuudet, joita perusaines (substanssi) voi saada ja menettää pysyen silti samana perusaineksena (substanssina), ja oleelliset (essentiaaliset) ominaisuudet, jotka perusineksella (substanssilla) on välttämättä oltava, jotta se olisi se perusaines (substanssi) mikä se on.



Aristoteles.

Esimerkiksi parrakkuus tai vaaleaihoisuus ovat ihmisellä satunnaisia ominaisuuksia. Ihminen voi kasvattaa parran tai ajaa sen pois pysyen yhtä paljon ihmisenä, kuin myös omana itsenään.

Vaalea- ja tummaihoiset ihmiset ovat yhtä lailla ihmisiä, ja yksittäisen ihmisen iho voi vaaleta tai tummua vuodenaikkojen vaihtelun mukaan.

Jos Sokrates kuitenkin on essentiaalisesti ihminen (olisiko mahdollista, että Sokrates ei olisikaan ollut ihminen vaan sika tai apina?), ja ihminen on järkevä eläin, järkevyys on Sokrateelle määrittelevä piirre.

Mikäli Sokrates menettäisi ajattelukyvyn, lakkaisi Sokrates olemasta se olento mikä hän on. (Jos Sokrates väliaikaisesti, esim. sairauden takia, menettäisi kyvyn ajatella, ja tekisi tällöin jotain rangaistavaa, emme kuitenkaan pitäisi Sokratesta vastuullisena teosta, koska tietyssä mielessä "se ei ollut Sokrates", joka teon suoritti).

Tehtäviä

  1. Mitkä ovat sinun olennaiset ominaisuutesi?
  2. Mitkä ovat sinun satunnaiset ominaisuutesi?
  3. Mitä ominaisuuksia haluaisit itsellesi lisää?
  4. Mitä ominaisuuksia haluaisit itsestäsi pois?
  5. Keksi viisi ominaisuutta, joille ei löydy nimeä suomen kielestä.

Metafysiikan lajeja



Metafyysisiksi kysymyksiksi on Suomessa ajateltu esimerkiksi seuraavia:

  • Mitä on olemassaolo?
  • Minkä tyyppisiä asioita on olemassa?
  • Mistä todellisuus koostuu? Onko todellisuus perimmältään henkistä vai aineellista tai fysikaalista?
  • Jos todellisuus koostuu yksilöolioista, niiden ominaisuuksista ja niiden välisistä suhteista, mitä näiden joukkoon kuuluu?
  • Kuinka yksilöolioiden täyttämässä maailmassa voi olla käsitteellisiä olioita?
  • Kuinka mieli ja sen ilmiöt ovat mahdollisia todellisuudessa, joka koostuu liikkeessä olevasta aineesta? Mikä on ihmismielen suhde luonnontieteellisesti kuvattavaan aineelliseen todellisuuteen?
  • Onko vapaa tahto tai toiminta mahdollista luonnonlakien hallitsemassa maailmassa?
  • Mikä on kaikkeuden alkuperä? Miksi kaikkeus on olemassa?
  • Onko Jumala olemassa?

Tehtäviä

enqvist

Professori kari Enqvist.

  1. Miksi kosmologian professorin Kari Enqvistin ja filosofien välillä on erimielisyyksiä metafysiikassa?
  2. Miten voi olla oppi olemassaolosta, vaikka käsitteen "olemassaolo" merkityksestä ei olla yksimielisiä?
  3. Miten voidaan todistaa, ettei jotain ole olemassa?
  4. Milloin viimeksi käytit sanoja "on olemassa"?
  5. Missä tarkoituksessa käytit niitä?
  6. Olisiko mahdollista laatia luettelo, jossa olisi lueteltu kaikki olemassaolevat oliot?
  7. Päästäisiinkö luettelon sisällöstä koskaan yksimielisyytteen?
  8. Miten nopeasti tämä luettelo vanhentuisi?
  9. Mistä tälle luettelolle löytyisivät säilytystilat?
  10. Voitaisiinko tätä luetteloa käyttää yhtään mihinkään?
  11. Mitä voidaan yllä olevien kysymysten perusteella voidaan sanoa olemassaolon tärkeydestä?

Tässä kirjassa vältetään sanan "metafysiikka" käyttöä



Miksi valeradikaalit ajoivat rättisitikalla ja käyttävät Applen tietokoneita?

Tästä oppikirjasarjasta käsite ”metafysiikka” poistetaan asteittain ja sen sijasta käytetään osa-alueiden nimityksiä.

Kun käytetään osa-alueiden nimityksiä, vältetään väärinkäsityksiä.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että filosofia hyvin itsepäisesti käyttää sanaa "metafysiikka"?
  2. Miksi looginen empirismi halusi poistaa käsitteen "metafysiikka"?
  3. Kuinka usein tavalliset ihmiset puhuvat metafysiikasta?
  4. Kuinka suuri osa suomalaisista tietää, mitä metafysiikkka tarkoittaa?
  5. Kuinka moni suomalainen tietää, mitä kosmologia tarkoittaa?
  6. Kuinka moni suomalainen tietää, mitä ontologia tarkoittaa?

Mitä elämänkäsitykseen kuuluu



Käsitykset mm. seuraavista asioista kuuluvat elämänkäsitykseen:
  • oikea ja väärä,
  • poliittiset käsitykset,
  • todellisuuden luonne, erityisesti ihmismielen luonne
  • todellisuustutkimuksen tulokset ja luonne
  • taiteen luonne
Näitä asioita tarkastellaan aineiston eri osissa.

Usein sanotaan esimerkiksi, että tappaminen on väärin. Miksi sanotaan, että se on väärin? Onko se mielestäsi väärin kaikissa olosuhteissa? Mitä tarkoitan, kun sanon ”väärin”?

Vaikka emme olisi valmiita muuttamaan ennakkokäsityksiämme, on hyödyllistä tutkia sitä, mitä niihin sisältyy ja mitä perusteluja ja vastaväitteitä niille voidaan esittää.

Lähes jokaisella on elämänkäsitys lukuunottamatta ehkä vauvoja.

Elämänkäsitykset saattavat olla niin erilaisia, että on vaikeaa sanoa, mikä niille on yhteistä, jos sellaista ylipäätään on.

Elämänkäsitys sisältyy todellisuuskäsitykseen.

Tehtäviä

  1. Mitä voitaisiin tehdä, jotta sanat "todellisuuskäsitys" ja "elämänkäsitys" saataisiin leviämään suomen kieleen?
  2. Miksi elämänkäsitys on osa todellisuuskäsitystä eikä päin vastoin?
  3. Ovatko kaikki mielipiteet käsityksiä?


Ilkka Niiniluoto.

Ylioppilastutkintolautakunta ei hyväksy käsitettä "elämänkäsitys". Ylioppilaskirjoituksissa sinun on syytä käyttää Ilkka Niiniluodon käyttämää käsitettä "elämänkatsomus".

Kansleri Niiniluodon mukaan elämänkatsomus sisältää maailmankuvan lisäksi kaikki muut katsomukset kuten katsomukset arvoista, politiikasta jne.

Todellisuuskäsitys

Todellisuuskäsitystä voidaan tarkastella lähes pelkästään todellisuustutkimuksen (vanha sana: tieteen) kannalta, sillä todellisuustutkimus tutkii ja esittää käsityksiä siitä, millainen kaikkeus on.

Arvojärjestelmiä voidaan tarkastella ainakin siitä lähtökohdasta, että onko se ristiriidaton. Johtopäätösten tekoon voidaan käyttää johdonmukaista ajattelua (logiikkaa).

Tämän käsitteen käyttö perustellaan alempana.

Tehtäviä

  1. Ihmisen halut ovat osa todellisuuutta, mutta onko jokin halu todellisuuskäsitys?
  2. Mistä johtuu, että haluja on olemassa?
  3. Onko koirilla todellisuuskäsitys?

Maailmankuva



Yllä olevassa kuvassa on maailmankuva.

Ylioppilaskutkintolautakunta ei hyväksy käsitettä "todellisuuskäsitys". Ylioppilaskirjoituksissa sinun on syytä käyttää Ilkka Niiniluodon käsitettä "maailmankuva".

Ilkka Niiniluodon mukaan maailmankuvalla tarkoitetaan  maailmaa koskevien katsomusten joukkoa. Nämä katsomukset tyypillisesti koskevat sitä, millaisista olioista tai aineksista maailma muodostuu, miten maailma on syntynyt ja kehittynyt ja millaisia säännönmukaisuuksia ja lakeja siinä vallitsee.

Huomaa, että Ilkka Niiniluodon mielestä maailmankuva on osa elämänkatsomusta.

Sen sijaan elämänkäsitys on osa todellisuuskäsitystä, koska elämä on osa todellisuutta.

Tästä kummallisuudesta johtuen emme suosittele käsitteiden "elämänkäsitys" ja "todellisuuskäsitys" käyttöä ylioppilaskirjoituksissa. Ilkka Niiniluodon vastustajilta viedään reaalikokeessa pisteitä.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu se, että käsitejärjestelmän parantaminen on vaikeaa jollei mahdotonta?
  2. Mistä johtuu, että koko ajan syntyy haitallisia uusia käsitteiyä?
  3. Mistä johtuu, että tiede on luopunut pyrkimyksestä täsmällisyyteen?
  4. Mitä hyötyä täsmällisyydestä on käytännön elämässä?
  5. Miten voidaan olla täsmällisiä olematta pikkutarkkoja?

Elämänkäsitysten edustajat voivat esittää arvoarvostelmia toisistaan

Erilaisia elämänkäsityksiä edustavat yksilöt voivat omien arvojärjestelmiensä puitteissa esittää muiden elämäkäsitysten arvostelua. Ristiriitaisuutta voi arvostella myös sitoutumatta mihinkään käsitykseen.

Kannattaa väittää paljon. Pysyt aina edellä. Kolme virheellistä väitettä vielä joku kumoaakin, mutta kukaan ei kumoa kolmea tuhatta.



Esimerkki hankalasti kumottavasta väitteestä:

Erästä Linninradan kiintotähteä kiertää planeetta, jolla asuu aaseja, jotka puhuvat stadin slangia.

Tehtäviä

  1. Keksi kymmenen väitettä, joita on hankala kumota lyhyesti.
  2. Jos eri elämänkäsitysten edustajat eivät voisi esittää arvoarvostelmia toisistaan, miten kävisi filosofian?
  3. Kuinka monta keskenään riitelevää filosofien koulukuntaa ihmiskunnan kannattaa elättää?
  4. Miksi kannattaa tulla ensin kuuluisaksi ja esittää hulluja väitteitä vasta sen jälkeen?
  5. Miten voit päästä folosofian professoriksi siitä huolimatta, että ajattelet aivan järkevästi?
  6. Kumpi olisi parempi filosofian professori, psykopatti vai dogmaatikko?

Elämänasenne



Harry Stopes-Roe.

Filosofian emeritusprofessori Harry Stopes-Roe patentoi aikoinaan käsitteen "life stance" eli elämänasenne.



G. H. von Wright.

Suomalainen edesmennyt professori G. H. von Wright käytti sanaa elämänasenne.

Tehtäviä

  1. Miltä tuntuisi oppiaine, jonka nimi olisi "elämänasennetieto"?
  2. Onko sinulla jokin asenne elämään?
  3. Miten luonnehdit omaa asennettasi elämään?

Mielenfilosofia



Mielenfilosofia on filosofian osa-alue, joka tutkii mielen sekä sen ilmiöiden, toimintojen ja ominaisuuksien luonnetta ja tietoisuutta sekä näiden yhteyttä ruumiiseen.

Mielenfilosofian keskeisimpiä ja perinteisimpiä kysymyksiä on niin sanottu mieli-ruumis -ongelma (mind-body probleema), eli mielen ja ruumiin suhde. Toinen keskeinen kysymys on ns. vierassieluisuuden ongelma eli kysymys siitä, mihin perustuu tietomme toisten ihmisten tai olentojen psyykkisestä elämästä.

Mielenfilosofia liittyy myös muun muassa sellaisiin kysymyksiin kuin henkilökohtainen identiteetti tai minuus, vapaa tahto, tunteiden luonne, sekä ihmisten ja eläinten henkisten toimintojen vertailu.


Tehtäviä

  1. Tarvittaisiinko mielettömyyden filosofia?
  2. Eikö mielenfilosofian tutkimuskohde kuulu oikeastaan muille tieteille kuin filosofialle?
  3. Montako magneettikuvauslaitetta on Helsingin yliopiston filosofian laitoksella?

Lauseen (sentence) ongelma

Alla olevan tekstin kirjoittamista on vaikeuttanut huomattavasti se, ettei käsitteen "lause" (sentence) määritelmästä ole koskaan päästy yksimielisyyteen.

Lause on sanoista muodostuva rakenne ja eräs kielen perusyksiköistä. Toisiinsa rinnasteisesti tai alisteisesti kytkeytyvien lauseiden kokonaisuutta voidaan kutsua yhdyslauseeksi.

Kirjoituksessa lause tai yhdyslause ilmenee tavallisesti virkkeenä, joka alkaa suuraakkosella ja päättyy pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin.

Arkikielessä virkettä jopa kutsutaan usein lauseeksi, vaikka se tarkkaan ottaen koostuisi useasta lauseesta. Puheessa lause ilmenee lausumana, joka edustaa jotain tilanteeseen sopivaa puhetoimintoa, kuten käskyä, kysymystä tai vastausta.

sentence

Virkkeistä ja lausumista puhuttaessa tarkastelutapa on toisenlainen kuin lauseista puhuttaessa, sillä pikemmin kuin rakenteellisiksi kokonaisuuksiksi ne hahmottuvat jonkin tekstin tai keskustelun osiksi.

Lauseen määritteleminen on tuottanut kielitieteilijöille päänvaivaa antiikista lähtien, eikä täsmällistä määritelmää oikeastaan ole. Perinteisesti lauseen on ajateltu olevan kielellinen ilmaus, joka kuvaa yhden kokonaisen ajatuksen, mutta tällaista määritelmää ei pidetä kovin tieteellisenä. Se ei tarkkaan ottaen päde sivulauseisiin eikä oikeastaan sellaisiin päälauseisiin, joihin sivulause liittyy täydennyksenä.

Tehtäviä

  • Määrittele käsite "lause".

Normatiivisuus

Monien filosofien perusongelma on se, että he eivät erota arvoittavia (normatiivisia) lauseita  (deskriptiivisistä) lauseista.

Tunnen henkilökohtaisesti joukon tällaisia filosofeja. Tosin tunnen myös sellaisia, jotka osaavat tehdä tämän erottelun. Olen myös saanut seurata sivusta sitä, kun Harry Stopes-Roe yritti saada toisen filosofin vakuuttuneeksi tämän erottelun välttämättömyydestä.

Sitä, onko sekaannus yleisempää filosofien kuin muun väestön keskuudessa ei ole tiettävästi tutkittu.
Arvottavat lauseet kertovat mm. kuinka asioiden pitäisi olla, kuinka niitä pitäisi arvottaa, mitä asiat ovat hyviä ja mitkä pahoja, mitkä teot ovat oikeita ja mitkä vääriä jne.

Arvottavia lauseita pidetään vastakohtana sellaisille lauseille (esimerkiksi kuvailevat, selittävät ja toteavat lauseet), jotka kuvaavat käsitteitä, käsityksiä ja väitteitä ja jotka yrittävät kuvata jotain, esimerkiksi todellisuutta.

Arvottavia lauseita ovat esimerkiksi "sinun pitäisi syödä kasviksia" ja "ne, jotka uhraavat vapauden turvallisuuden vuoksi, eivät ansaitse kumpaakaan".



Korsi porsaan suussa.

Lauseet "kasvikset sisältävät runsaasti vitamiineja" ja "tupakointi aiheuttaa syöpää" eivät ole arvottavia lauseita.

Vasta David Humen aikaan filosofit alkoivat tunnistaa sen tärkeän eron, mikä oli arvottavien lauseiden ja kuvailevien lauseiden välillä.

Arvottavat lauseet ovat osa inhimillistä elämää. Niiden avulla esitetään päämääriä ja suunnitelmia. Niihin perustuvat siveys ja politiikka.

Lauseita, jotka ovat joko tosia tai epätosia kutsutaan väitelauseiksi eli propositioiksi.

Myös todennäköisyyksistä puhuvat lauseet ovat propositioita.

Kaikissa väitelauseissa on otettava huomioon se, että inhimilliset käsitykset ovat karkeistuksia.

Lisäksi on kaikenlaisia muita lauseita kuten kysymyslauseita, käskyjä, kieltoja, huudahduksia jne.

wish-2

Tehtäviä

  1. Miksi todellisuus ei ole sellainen kuin mitä ihmiset sen toivoisivat olevan?
  2. Miksi monet pitävät totena sitä, mitä he toivovat todeksi?
  3. Miten kieltä käytetään väärin omien etujen tai mielipiteiden puolustamisessa?
  4. Kummista lauseista on enemmän pulaa, tosiasioita kuvaavista lauseista vai arvottavista lauseista?
  5. Mikä ero on kysymyksillä "mitä pitäisi tehdä", "miten se pitäisi tehdä" ja "milloin se pitäisi tehdä".
  6. Jos ei olisi yhtään arvottavaa lausetta, mitä meidän pitäisi tehdä?
  7. Ovatko käskyt ja kiellot arvottavia lauseita?

Todellisuuskäsitysten historiaa

Muinaiskreikkalaiset halusivat selittää, mistä kaikki oliot koostuivat ja miten ne olivat saaneet alkunsa.



  • Eräs sanoi, että vesi on kaiken alkuperä.
  • Toinen sanoi, että kaikki koostuu ilmasta.
  • Kolmas sanoi, että kaikki koostuu tulesta.
  • Jotkut ajattelivat, että alkuaineita oli neljä; maa, vesi, tuli ja ilma.



Demokritos.

Lopuksi Leukippos ja Demokritos (nimiä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) opettivat olevaisen koostuvan atomeista (atomos = jakamaton).

Atomien lisäksi oli ei-olevaista, tyhjää.

Tätä käsitystä, jonka mukaan todellisuus on aineellinen, kutsutaan aineelliseksi todellisuuskäsitykseksi (materialismiksi, latinan kielen materia = aine).

Nykyisessä kemiassa atomeiksi kutsutaan hiukkasia, jotka voidaan jakaa vielä pienempiin osiin (alkeishiukkasiin, jotkaa mahdollisesti voidaan jakaa...).


Tehtäviä

  1. Miksi filosofian oppikirjoissa sanotaan, ettei atomeja voi nähdä, vaikka niitä voi nähdä nykyisen fysiikan erikoislaitteilla?
  2. Pitäisikö aistimisen määritelmiä muuttaa, kun on keksitty huomattava määrä laitteita, joilla dataa voidaan muuntaa ihmisaistein ymmärrettäväksi?
  3. Voidaanko elektroni jakaa (tämä kysymys on peräisin eräältä nelivuotiaalta)?

Liikkeen ja muutoksen mahdollisuus

Eräs kysymys, joka askarrutti muinaiskreikkalaisia, oli liikkeen ja muutoksen mahdollisuus.

Aineellisen todellisuuskäsityksen (materialistien) mukaan atomit liikkuvat tyhjässä tilassa, törmäävät toisiinsa ja muuttavat suuntaansa. Heille liike ei ole ongelma, koska atomit ovat ainaisessa liikkeessä. Liike on yhtä ikuinen kuin pienimmät, jakamattomat hiukkaset.

Atomikäsityksen perusteella aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajat (materialistit) kehittivät selitykset useimmille ihmisiä hämmästyttäneille ilmiöille.



Titus Lucretius Carus (n. 99 eaa. – n. 55)

Nämä selitykset on koottu Lucretius Caruksen teokseen "Maailmankaikkeudesta". Voit lukea sitä englanniksi napauttamalla tästä.

Tehtäviä

  1. Mikä oli Lucretius Caruksen käsitys jumalista?
  2. Miksi Lucretius Caruksen teos on suomennettu?
  3. Miksi kirja kuuluu nykyään keräilyharvinaisuuksiin?

Tosiolevainen ja henki



Parmenides
.


Parmenides (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli, että tosiolevainen on muuttumaton ja liikkumaton.

Tämän perusteella Platon (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) päätteli, ettei fysikaalinen maailma voi selittää itseään.

Platon ajatteli, etteivät oliot voi liikuttaa itseään.

Tarvitaan erityinen mieli, henki tai sielu liikuttamaan niitä.

Platon ajatteli, että vain luonnonlait (muodot, ideat) ovat muuttumattomia, tosiolevaisia.

Lopulta Platonin seuraajat päätyivät siihen käsitykseen, että tosiolevia ovat pikemminkin ominaisuudet kuin oliot.

windmill

Tehtäviä

  1. Pystyikö Platon liikuttamaan itseään?
  2. Miten hän päätyi siihen, etteivät oliot voi liikuttaa itseään?
  3. Koska käsite "energia" tuli fysiikkaan (sana tulee muinaiskreikasta)?

Perusaines (substanssi)

Aristoteleen mielestä olemassaolo merkitsi ajattelun tai puheen kohteena olemista tai sitä, että jokin oli varustettu ominaisuuksilla.

Aristoteles käytti perusolevaisesta nimitystä substanssi. Me emme käytä tätä käsitettä, koska se on monimerkityksinen.



Isaac Newton (1642 – 1726).

Tehtäviä

  1. Tutustukaa joihinkin antiikin ajattelun ongelmiin Lucretius Caruksen teoksen "Maailmankaikkeudesta" avulla.
  2. Miksi liike ei ole ongelma nykyfysiikalle?
  3. Miten Isaac Newton selitti liikkeen?
  4. Pohtikaa miksi olemassaolo on englanniksi "there is", "tuolla on"; saksaksi 'Es gibt", "löytyy" ja ruotsiksi "det finns", löytyy. (Huom! Kielten opiskelussa ei saa koskaan suomentaa edellä mainitulla tavalla!).
  5. Miten liikettä käsitellään differentiaali- ja integraalilaskennassa?

Oliot ja entiteetit (laajennetut oliot)

Olio (being, object) on jotain, mikä on olemassa. Siitä, mitä on olemassa, ei vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä.



Entiteetti (lat. entitas) on kirjaimellisesti tulkittuna sama kuin olio (lat. ens, oleva). Entiteettiä on käytetty myös oliota yleisempänä käsitteenä, jonka ajatellaan sisältävän olioiden lisäksi muun muassa oliojoukot (oliostot) ja olioiden ominaisuudet. Tällöin käsite soveltuisi kaikkeen, minkä olemassaolo oletetaan jossain käsityksessä.

Entiteetin olemassaolon ei tarvitse olla aineellista. Esimerkiksi lukuja voidaan sanoa aritmeettisiksi entiteeteiksi. Tietysti lukuja voidaan sanoa myös olioksi.
Suosittelen sanan "entiteetti" suomennokseksi "laajennettu olio".



Immanuel Kant (1724 – 1804).

Immanuel Kantin
mukaan me emme voi tiedostaa "olioita sinänsä" vaan ainoastaan "ilmiöitä". Voimme tiedostaa ainoastaan sen,  miten oliot sinänsä ilmenevät meille ts. vaikuttavat meidän aisteihimme. Siihen millä tavoin tämä ilmeneminen tapahtuu, vaikuttaa aistimellisuutemme muoto. Me voimme saada oliosta sinänsä vain sellaisia ilmiöitä, jotka aistimellisuutemme muoto sallii.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että filosofit ovat alkaneet suosia entiteettejä olioiden sijasta?
  2. Olisiko olioita sinänsä olemassa, jos ihmisiä ei olisi olemassa?
  3. Mikä ero on matematiikan käyttämällä olemassaololla ja kokemustieteen olioiden olemassololla?
  4. Olisiko syytä käyttää eri sanoja matematiikan olioiden olemassaololle ja kokemustieteiden olioiden olemassaololle?

Essentia ja essentialismi

Essentia tarkoittaa olemusta, sitä mitä jokin olennaisesti (essentiaalisesti) on.

Essentialismi on käsitys, jonka mukaan on olennaisia, olemuksen määritteleviä ominaisuuksia.

Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, mistä johtuu, että filosofit tuottoilevat tavallisille ihmisille tarpeettomia käsitteitä?

Universaalit ja partikulaarit



Puinen pöytä.



Onko tämä pöytä? Perustele vastauksesi.

Universaali eli yleiskäsite
on määrätön käsitteellinen entiteetti. Yleiskäsitteillä viitataan niihin todellisuuden yhtenäisiin piirteisiin, jotka ovat tyypillisiä eri yksilöolioille (partikulaareille). Ne viittaavat sellaisiin yleisluontoisiin käsitteisiin kuin 'punainen', 'pöytä' ja 'puu'.

Yleiskäsitteitä ovat yleisimmin tyypit ja joskus myös luonnolliset lajit. Luokkia ei yleensä pidetä yleiskäsitteinä, koska yleiskäsitteet ovat toistettavissa mutta luokat eivät.

Luokka tarkoittaa joukkojen kokoelmaa, joka voidaan määritellä sen jäsenille yhteisillä ominaisuuksilla.

Yleiskäsitteiden olemassaolon hyväksyvää kantaa kutsutaan (käsite)realismiksi ja ne kieltävää kantaa nominalismiksi (latinan kielen nomen = nimi). Realismin ja nominalismin väliin sijoittuu konseptualismi, jonka mukaan yleiskäsitteet ovat olemassa mutta vain mielessä, eikä niillä ole muuta olemassaoloa (englannin kielen concept = käsite).

 Tässä suorakulmiossa olevaa
tekstiä ei ole olemassa
.

Käsiterealismia, konseptualismia ja nominalismia käsitellään tässä oppikirjassa toisaalla.

Relationaalinen universaaliteoria tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan tarvitaan olion ja jonkin muun välinen suhde (relaatio). Tämä voi olla esimerkiksi olion ja idean (Platon) välinen tai olion ja sanan välinen (relaatio = suhde).

Sen vastakohta on ei-relationaalinen universaaliteoria.

Transsendentit universaalit ovat Platonin ideaopin mukaisia oletuksia. Yleiset ominaisuudet ovat olemassa yksilöominaisuuksista riippumatta.

Trooppi eli yksilöominaisuus tarkoittaa partikulaarista eli yksittäistä ominaisuuden ilmentymää. Sanaa on käytetty myös historianfilosofiassa diskurssityyleistä. ”Trooppi” (muinaiskreikaksi τρόπος, tropos, ”käännös”, ”muunnos”) on alun perin peräisin väittelytaidosta (retoriikasta), missä se tarkoittaa sanaleikin sisältävää kielikuvaa. Filosofiassa käytetyt tekniset merkitykset eivät aina vastaa käsitteen alkuperää.

Universaaliongelma on kiista universaalien olemassaolosta.



Yllä kuvatut naiset ovat identtisiä kaksosia. He eivät kuitenkaan ole täysin identtisiä.

Alla olevaa sotkua ei tarvitse opetella ulkoa, se on esimerkki siitä, miten filosofit sekoilevat.

Universaalikäsitykset

A. Käsiterealismi ("Kaikkeudessa on aidosti yleistä".)

1. Transsendenttien universaalien teoria eli "platonismi" (universalia ante res). Universaalit ovat olemassa yksilöistä riippumatta.

2. Immanenttien universaalien teoria eli "aristotelismi" (universalia in rebus). Universaalit ovat partikulaarien yhteisiä piirteitä.

B. Partikularismi

3. Ominaisuudet ja suhteet ovat käsitteellisiä partikulaareja eli trooppeja.

C. Nominalismi.

4. Samanlaisuusnominalismi: yksilöt muistuttavat toisiaan.

5. Luokkanominalismi: erilaisiin luokkiin kuuluminen on yksilöille yhteistä.

6. Mereologinen nominalismi: yksilöt ovat erilaisten mereologisten summain osia.

7. Käsitenominalismi: yksilöille on yhteistä se, että erilaiset käsitteet soveltuvat niihin.

8. Predikaattinominalismi: yksilöille on yhteistä se, että erilaiset käsitteet soveltuvat niihin.

9. Strutsinominalismi: yksilöillä ei ole mitään yhteisiä piirteitä. Piste.

Filosofiassa ja matemaattisessa logiikassa, mereologia (Kr. μέρος, kanta: μερε(σ)-, "osa" ja liite -logia "tutkimus, keskustelu, tiede") käsittelee osia ja niiden muodostamia kokonaisuuksia.

Tehtäviä

  1. Suomalaiset filosofit ovat ihastuneita yllä lueteltuihin sivistyssanoihin. Opettele ne ylioppilaskirjoituksia varten.
  2. Mitä tarkoittaa, kun sanotaan "ei ole enää olemassa".
  3. Mitä tarkoittaa, kun joku sanoo (huonoa Suomea, suomen kielessä ei ole futuuria) "tulee olemaan olemassa".
  4. Keksikää viisi oliota, joita ei ole olemassa.
  5. Todistakaa, että niitä ei ole olemassa. 
  6. Ottakaa selvää siitä, kuka suomalainen filosofi trykkää troopeista.
  7. Mitä yllä olevista käsityksistä avaruudesta tulevat älykkäät olennot kannattaisvat?
  8. Mitkä yllä olevista käsityksistä olisivat tosia, jos ihmisiä ei olisi olemassa?
  9. Mistä johtuu, että tästä asiasta on tehty kiista?
  10. Olisiko käsiteelle "entiteeraa" jotain käyttöä?

Oliot ja ominaisuudet informaatioteknologiassa

Tämän luvun käsitteistö on muokattu vastaamaan tietojenkäsittelytieteen olio-ohjelmoinnissa käytettyä käsitteistöä. Object on suomennettu olioksi ja property ominaisuudeksi. Tietojenkäsittelytieteen äidinkieli on englanti eikä latina.

Olioiden ja ominaisuuksien historiaa

Yleiskäsitteet jumalan mielessä


Augustinus (354 – 430).

Kristillinen ”kirkkoisä” Augustinus ja Anselm Canterburyläinen olivat sitä mieltä, että ominaisuudet (vanhalta nimeltä yleiskäsitteet (universaalit), esimerkiksi luokka, suku jne.) ovat olemassa, mutta vain jumalan mielessä.

Ominaisuusolemassa-
olokäsitys

Tällaista käsitystä, jonka mukaan ominaisuudet (yleiskäsitteet) ovat olemassa, kutsutaan ominaisuusolemassaolokäsitykseksi (käsiterealismi).

Tämän käsityksen mukaan olemassaolo on määriteltävä niin, että ominaisuudet (käsitteet) kuuluvat olemassaolokäsitteen alaan.

Jos tämä tuntui monimutkaiselta, vika ei ole sinussa eikä todellisuudessa vaan ihmisissä, jotka ansaitsevat toimeentulonsa ihmisten hämäämisellä hämärillä käsitteillä.

Ominaisuudet ovat olemassa ajatuksissa ja puheissa



Tuomas Akvinolainen (1225 – 1274).

Kristillisen katolisen kirkon oppi-isän Tuomas Akvinolaisen (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) olemassaolo-oppi (ontologia) rakentui Aristoteleen olemassaolo-opille.

Hänen mukaansa olemassa oleva koostui ylemmistä ja alemmista muodoista, jotka ovat järjestäytyneet. Ylinnä on jumala, puhdas muoto, alinna taas puhdas aine (materia) pelkkänä mahdollisuutena.

Ominaisuudet (käsitteet) ovat Tuomaan mukaan olemassa ajatuksissamme ja puheessamme.

Ne ovat yksityisten olioiden rakenteesta tehtyjä mielen koosteita (konstruktioita, abstraktioita).

Keskitie käsitteellinen olemassaolo (konseptualismi)

Näin hän asettui ominaisuusolemassaolokäsityksen (käsiterealismin) ja olio-olemassaolokäsityksen (nominalismin) välisessä kiistassa sovittelevalle keskitielle.

Tätä käsitystä on kutsuttu konseptualismiksi. Tämän sanan passiivinen osaaminen on hyödyllistä luettaessa filosofiaa. Sana tulee keskiajan latinan sanasta conceptum = käsite, kunnollista suomennosta ei ole, mutta seuraavassa käytetään nimitystä ominaisuus- ja-olio-olemassaolo.

Olio -olemassolokäsitys (nominalismi)



Willliam Occam (1288 – 1348).

Willliam Occamin (Ockham, nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) mielestä todellisuus koostui vain yksittäisistä seikoista tai olioista.

Ominaisuudet (yleiskäsitteet) olivat hänen mielestään vain ihmismielen koosteita (abstraktioita). Tällaista käsitystä kutsutaan olio-olemassaolokäsitykseksi (nominalismiksi, latinankielen nomen = nimi).

Immanentti realismi



Professori D. M. Armstrong.

Aristoteleen realismi (aristotelemismi)
: yleinen kyllä on, mutta vain yksilöiden yhteydessä, ei itsenäisiä yleiskäsitteitä (immanentti realismi).

D. M. Armstrong on austraalialainen materialisti, joka edustaa hieman muunneltua immanenttia realismia. Hänen mielestään on olemassa vain yksilöissä esiin tulevia yleiskäsitteitä.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että olemassaolosta on esitetty näin monenlaisia käsityksiä?
  2. Mitä olemassaolo tarkoittaa matematiikassa?
  3. Olisiko käsite "olemassaolo" syytä jakaa useisiin mutta selkeisiin käsitteisiin?
  4. Tee ehdotus jaoksi?
  5. Ottakaa selvää siitä, mistä suomen kielen sanat "on olemassa" ovat peräisin.

Esimerkki: Onko kurkiaura olemassa



Ajatelkaamme vaikkapa taivaalla lentävää kurkiauraa.

Tässä esimerkissä itse kurkiaura olisi ominaisuusolemassaolokäsityksen (käsiterealismin) mielestä todellinen, kun taas yksittäiset kurjet tavallaan sisältyisivät auraan ja olisivat sen tuotteita. Mitä yleisempi jokin on, sitä todellisempi se on ominaisuusolemassaolokäsityksen (käsiterealismin) mielestä.

Olio-olemassaolokäsityksen (nominalismin) mielestä vain yksittäisiä kurkia on todella olemassa. Kurkiauran käsitteen olemme rakentaneet mielessämme, koska kurjet aina muuttomatkoillaan lentävät auraa muistuttavassa muodostelmassa. Jos voisimme poimia kurjet taivaalta ja asetella ne sinne täysin mielivaltaiseen järjestykseen, huomaisimme kurkiauran kadonneen. Kurkiauraa ei siis todellisuudessa ole olemassa.

On huomattava, että edellä luetellut olemassaolokäsitykset eroavat toisistaan siten, että ne määrittelevät käsitteen ”olemassaolo” eri tavoin.

Tehtäviä

  1. Kumpia on enemmän, kurkiaurassa kurkia vai sinussa atomeja?
  2. Missä ajassa kaikki atomisi ovat vaihtuneet?
  3. Mikä tekee olion?

Kiistaa kielen määritelmistä ei voida ratkaista

Tällaista kiistaa käsitteiden määrittelemisestä ei voida ratkaista kokemustieteen menetelmin.

Eri aatesuunnat määrittelevät käsitteitä eri tavoin suunnatakseen ihmisten todellisuuskäsityksiä mieleiseensä suuntaan. Jotkin käsitteet johtavat ihmisiä pahasti harhaan, jotkin eivät ehkä ollenkaan.

Tällaiset kiistat voidaan ratkaista vain päättämällä siitä, halutaanko ihmisiä johtaa harhaan vai ei.


Tehtäviä

  1. Mistä syystä lapsiin ehdollistetaan käsitteitä, jotka ovat haitallisia?
  2. Mitä ovat meemit?
  3. Miten ne syntyvät?
  4. Voidaanko niistä päästä eroon?
  5. Keksikää viisi haitallista meemiä ja viisi hyödyllistä meemiä.
  6. Testatkaa niiden toimivuutta koulussanne.

Kristinuskossa harhaoppi

perisynti
Angelika Jolie elokuvassa Perisynti (2001).

Keskiajan kristillinen katolinen kirkko tuomitsi jyrkästi olio-olemassaolokäsityksen (nominalismin), koska se johti jumaluusopillisiin (teologisiin) vaikeuksiin.

Eräs olio-olemassaolokäsityksen (nominalismin) tuote oli kolmijumalaisuuden (triteismin, latinan- ja kreikan kielen tri = kolme) nimellä kulkenut oppi.

Sen mukaan mm. Pyhä kristillinen kolminaisuus, Isä, Poika ja Pyhähenki, pilkkoutui kolmeksi erilliseksi jumalaksi.

Tämä oli vastoin yleisen (katolisen) kristillisen kirkon oppia. Kaiken lisäksi ei voinut olla olemassa aitoa yleistä kirkkoa.

Kirkko oli pelkkä nimi kristittyjen yksittäisten olioiden joukolle.

perisynti

Angelina Jolie elokuvassa Perisynti (2001).
 
Lopuksi olio-olemassaolokäsityksen kannattajat (nominalistit) ajattelivat, että oppi perisynnistäkin oli väärä.

Vain yksittäisten ihmisten synnit olivat todellisia, perisynti sen sijaan on pelkkä keinotekoinen käsite (termi).



Henkilöt oikealta vasemmalle: isä, pyhä henki ja poika. Alareunassa on joukko keskenkasvuisia enkeleitä.

Käsitteet Isä, Poika ja Pyhähenki sekä synti on esitetty peruskoulun oppimäärässä.

Tehtäviä

  1. Muodostakaa olio-olemassaolokäsitystä (nominalisteja) puolustava ryhmä ja ominaisuusolemassaolokäsitystä (käsiterealisteja) puolustava ryhmä ja väitelkää.
  2. Pohtikaa miksi yleiskäsitteet voivat aiheuttaa virheellisiä tulkintoja todellisuudesta.
  3. Pohtikaa sellaisia yleiskäsitteitä kuin avaruus, aika ja ulottuvuus.
  4. Mitä ihmiset olisivat sanoneet, jos he olisivat keskiajalla tienneet, että paavikin koostui atomeista?
  5. Demokritoksen mukaan jumalat muodostuivat tavallista hienommista atomeista? Millaisia olisivat tavallista hienommat atomit.

Occamin partaveitsi



Willliam Occam (Ockham)  (n. 1285 — 1349) .

Olio-olemassaolokäsityksen (nominalismin) kannattaja Willliam Occam (Ockham) esitti periaatteen, joka tunnetaan nimellä Occamin partaveitsi.

Havainnollistamme asiaa ensin esimerkillä.



Pierre-Simon, marquis de Laplace (1749 – 1827).

Kun Napoleon oli tutustunut Laplacen tieteellisiin teoksiin, hänen kerrotaan ihmetelleen sitä, miksi Laplace ei puhu mitään jumalasta.

Laplacen kerrotaan vastanneen, ettei hän tarvinnut sellaista otetusta.

Occamin partaveitsi sanoo, ettei tule olettaa enempää kuin on tarpeellista.

Sen mukaan olioita ei tule olettaa olemassa oleviksi yhtään enemmän kuin on tarpeellista.

Tehtäviä

  1. Onko Occamin partaveitsi arvottava vai kuvaileva.
  2. Pohtikaa uskontojen sisältämien käsitteiden tarpeellisuutta Occamin partaveitsen valossa. 
  3. Olisiko filosofian käsitteistössä töitä Occamin partaveitselle?

Yksinkertaisuusperiaate

Laajempi yksinkertaisuusperiaate sanoo, että yksinkertaisin selitys on aina paras silloin, kun selitysten välillä ei ole muuta eroa.

Jos haluat tietää jotain yksikertaisuuskäsitteeseen liittyvistä ongelmiata, lue englanninkielinen artikkeli:

http://plato.stanford.edu/entries/simplicity/

Tehtäviä

  1. Onko suhteellisen yksinkertaisuuden periaate arvottava vai kuvaileva?
  2. Mitä eri merkityksiä käsitteellä "yksinkertaisuus" (simplicity) on?
  3. Määrittele yksinkertaisuus.

Psykofyysinen ongelma



Psykofyysisessä ongelmassa (engl. mind-body problem) on kyse mielen ja kehon suhteesta: miten mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa?

Antiikissa esiintyi kaksi pääsuuntaa. Muun muassa Aristoteleen mukaan sydän oli mielen sijaintipaikka. Hippokrates ja Galen olivat puolestaan sitä mieltä, että aivot ja mieli olivat yhteydessä toisiinsa.

Gladiaattoreiden lääkärinä Galen oli nähnyt, mitä aivovammat saavat aikaan. Historian myötä aivoteoria on syrjäyttänyt sydänteorian täydellisesti. Nykyisin psykofyysinen ongelma keskittyykin aivojen ja mielen väliseen suhteeseen.

body-mind

Ruumis - mieli - henki - tauko.

On olemassa erilaisia kaksijakoisia (dualistisia) ratkaisuja psykofyysiseen ongelmaan. Esimerkiksi filosofi René Descartes kannatti kaksijakoista (dualistista) käsitystä nimeltä interaktionismi. Interaktionismin (interaktio = vuorovaikutus) mukaan mieli tai psyyke on aivoista erillistä henkiainesta. Molemmat voivat kuitenkin (kausaalisesti) vaikuttaa toisiinsa.

Kaksijakoisten käsitysten lisäksi yleisiä ovat myös kolmijakoiset käsitykset (yllä oleva kuva).

Myös monijakoisia käsityksiä esiintyy.



Jotkut kristityt uskovat, että kynttilä valaisee sielun tietä taivaaseen.

Kaksijakoisuus tulee esille monissa valetieteellisissä ja uskonnollisissa opeissa kuten para­psykologiassa, spiritualismissa, sielunvaellusopissa sekä opissa kuoleman jälkeisestä elämästä. Näiden oppien mukaan ”sielu” voi jättää ruumiin. Mitään tieteellistä näyttöä tästä ei ole.

Dualismi elää jossain määrin myös tieteen piirissä.

Esimerkiksi psykiatriassa ja hermotautiopissa erotetaan joskus hyvin voimakkaasti biologisperäiset (hermostolliset) ja psykogeeniset (psyykkisperäiset) sairaudet.

Yhteiskuntatieteiden puolella eräät käsitykset esittävät, että aineelliset eli luonnontaloudelliset ja taloudelliset tekijät määräävät yhteisöllisen elämän ei-aineelliset tekijät eli poliittiset ja kulttuuriset rakenteet.


Psykofyysinen dualismi ei ole kovin suosittu kanta: nykyisin suurin osa kaikista mielen tutkijoista kannattaa aineellista ykseysajattelua. Tämä johtuu siitä, että kakseusajattelu on heikoilla niin käsittellisesti kuin kokeellisesti.

Ykseysajattelu: Ontologinen monismi on käsitys, jonka mukaan on vain yksi todellisuus.

Ensinnäkään emme tiedä, millaista aineeton aines voisi olla. Psykologi Antti Revonsuo kirjoittaa:

Sanomalla, että tajunnan ilmiöt perustuvat aineettomaan sieluun emme voi selittää tajunnan ilmiöitä, koska meillä ei ole mitään käsitystä tai teoriaa siitä, millainen ihmeellisyys aineettomasta aineksesta koostuva olio voisi olla. Korvaamme yhden arvoituksen (tajunnan) toisella, jota emme ymmärrä yhtään paremmin kuin alkuperäistäkään. Selitys ei siis ole aito selitys siinä mielessä, että se lisäisi ymmärtämystämme; se on vain uusi nimi ongelmalle.

Kukaan ei ole  esittänyt uskottavaa käsitystä aivojen ja aineesta erillisen sielun vuorovaikutuksesta. Toisin sanoen kuinka täysin aineelliset aivot voivat vaikuttaa tai vaikuttua täysin aineettomasta sielusta? Miten näin erilaiset tekijät voivat olla keskenään missään vuorovaikutuksessa? Jos näiden tekijöiden väliin olettaa jonkin välittäjän, kuinka se voi samanaikaisesti olla sekä aineellista että sielullista?

evolution

Olemme evoluution lapsia.

Aivomme ovat ihmisen lajikehityksen (evoluution) tuotosta, ja lajikehitys (evoluutio) on aineellinen tapahtumasarja. Kuinka jokin aineellinen voi tuottaa jotain ei-aineellista (mitä se sitten onkaan)? Entä onko eläimillä sielu? Jos ei ole, niin miksi ei ole? Me kaikki olemme ”evoluution lapsia”.

Koska ihminen saa sielun? Sikiökaudella? Vauvaiässä? Miksi lasten sielut eivät ole niin kehittyneitä kuin aikuisten? Entä mistä ihmisten sielut tulevat? Eivätkö ne lopu kesken hillittömän väestönkasvun myötä?


Tehtäviä

  1. Miksi aivovauriot ja aivosairaudet heikentävät ihmisten toimintakykyä ja muuttavat luonnetta? 
  2. Miksi aivoleikkaukset ja kemiallis-fysikaaliset lääkkeet vaikuttavat toimintaan? 
  3. Miksi alkoholi ja huumeet vaikuttavat tunteisiin, ajatteluun, vaikuttimiin ja käyttäytymiseen? 
  4. Miksi aivojen sähköinen ärsyttäminen vaikuttaa mieleen?
  5. Miksi voimme havaita muutoksia aivokuvissa, kun suoritamme erilaisia tehtäviä tai koemme erilaisia tunteita? 
  6. Miksi verenpaine nousee raivostuessamme? Miksi rentoutuminen alentaa sitä?

Ovatko säännönmukaisuudet olemassa



Myöhemmässä ajattelussa on pohdittu kysymystä siitä, ovatko luonnon säännönmukaisuudet (luonnonlait) osa todellisuutta vai ovatko ne vain inhimillisiä keksintöjä.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, miten eri eläinlajit mieltävät niitä ympäröivää luontoa.
  2. Miksi luonnon säännönmukaisuuksia kutsutaan harhauttavasti luonnonlaeiksi?
  3. Onko sellaisia luonnon säännönmukaisuuksia, joita ihminen ei koko tulevankaan historiansa aikana keksi, mutta hän ymmärtäisi ne, jos sattuisi ne keksimään, olemassa?

Jumalan olemassaolon todistaminen

Keskiajan kiistat ominaisuusolemassaolokäsityksen (käsiterealismin), konseptualismin ja olio-olemassaolokäsityksen (nominalismin) välillä liittyivät pyrkimyksiin todistaa jumalan olemassaolo.



Anselm Canterburylainen (1033 – 1109).

Anselm Canterburylainen keksi ns. ontologisen jumalatodistuksen, joka edellyttää ominaisuusolemassaolokäsitystä (käsiterealismia).

Ovatko ominaisuudet olemassa

Anselmin mukaan kaikki ominaisuudet ovat olemassa.

Onko olemassaolo ominaisuus

Hänen mielestään olemassaolo on ominaisuus. Jumala on täydellinen olento. Siitä syystä jumalalla tulee olla myös olemassaolon ominaisuus.

Onko ensimmäinen liikuttaja tarpeen



Tuomas Akvinolainen (1225 – 1274).

Tuomas Akvinolainen
vastusti Anselmin käsitystä. Sen sijaan hän hyväksyi Platonin käsityksen, jonka mukaan liike ei ole mahdollista ilman ensimmäistä liikuttajaa, jumalaa.

Näitä ajatuksia on täsmällisemmin käsitelty tämän oppikirjasarjan ensimmäisessä osassa.

Uuden ajan olemassaolo-opit

Uuden ajan olemassaolo-opeissa voidaan erottaa kolme pääkysymystä:
  1. Ensiksi voidaan kysyä onko olemassa kaikkeuden äärimmäisiä rakenneosia. Jos sellaisia on olemassa, onko niiden oltava muuttumattomia.
  2. Toinen kysymys koskee muutoksen olemassaoloa. Kuinka muutos voidaan selittää? Erään käsityksen mukaan muutos on harhaa (illuusiota). Toisen käsityksen mukaan liike on perusosien uudelleen järjestäytymistä. Järjestäytymisen on oltava säännönmukaista (lainalaista).
  3. Kolmanneksi voidaan kysyä, mikä on liikelakien merkitys, mikä merkitys on sillä, että muutos on perusosasten hyvässä järjestyksessä tapahtuva uudelleenjärjestely.


Kolmanteen kysymykseen on esitetty mm. seuraavat kolme vastausta.
  1. Platonin käsityksen mukaan säännönmukaisuudet (lainalaisuudet) ovat yliaistillisia tosi olevia. Tämän käsityksen mukaan luonnon säännönmukaisuudet ovat todellisempia kuin oliot. Tämä käsitys voi jopa väittää, että ei ole muita perusosia kuin luonnon säännönmukaisuudet.
  2. Toisen (Aristoteles) käsityksen mukaan luonnon säännönmukaisuudet ovat kokemuksesta yleistettävissä olevia rakenteita.
  3. Kolmannen käsityksen mukaan kyseessä ovat keksinnöt, sopimukset tai ihmisten tavat puhua muutoksesta.

Tehtäviä


  • Ottakaa selvää siitä, miten itseään säätelevä ja ympäristöä havainnoiva robotti vastaa muutoksiin. Tavallisista roboteista ainakin Samsungin Navibot (yllä) toimii näin.

Kimppukäsitys



David Hume (1711 – 1776).

Kimppukäsitys on käsitys olioiden luonteesta. Sen mukaan oliot ovat vain ominaisuuksiensa, suhteidensa tai yksittäinen ominaisuuden ilmentymien kokoelmia (”kimppuja”). Kimppukäsityksen mukaan erillisiä perusaineksia ei ole olemassa.

Käsityksen mukaan ei ole olioita ilman ominaisuuksia, eikä tällaisia olioita (alaston olio) ole mielekästä edes kuvitella. Kimppukäsityksen mukaan esimerkiksi omenan ajettelemisessa on kyse sen värin, muodon, maun, hedelmyyden ja muiden ominaisuuksien ajattelemisesta, tai ainakin yhden sen ominaisuuden ajattelemisesta. Omena on siis vain ominaisuuksiensa kokonaisuus, eikä erillistä omenan perusainesta ole olemassa.

Kimppukäsityksen esitti mm. David Hume 1700-luvulla. Kimppukäsitys tunnetaan erityisesti mielen kimppukäsityksen perusteella. Sen mukaan ihmisen minää ei ole olemassa, vaan minä on vain kimppu tai kokoelma erilaisia havaintoja.

Yleisin perustelu kimppukäsitykselle on vaikeus käsittää tai kuvata olio ilman viittauksia sen ominaisuuksiin. Tämän mukaan ei ole mahdollista käsittää paljasta yksilöoliota, täysin ominaisuuksista riisuttua perusainesta. Tämän ongelman totesi jo John Locke, kun hän kuvasi perusaineksen itsessään, ominaisuuksistaan erillisenä, joksikin josta hän ei tiedä mitä se on.



Kimppukäsityksen mukaan emme voi esimerkiksi havaita tai edes käsittää omenaa ilman, että havaitsemme tai ainakin ajattelemme sellaisia ominaisuuksia ja suhteita kuten ”punaisuus”, ”mehukkuus”, ”110 mm leveä” ja ”pöydän päällä”. Meidän on mahdotonta ajatella, millainen kaikista ominaisuuksista riisuttu omena olisi.

Kimppukäsitystä vastaan suunnatut vastaväitteet koskevat muun muassa olioiden johtamista ominaisuuksien yhdessäolosta sekä kielen vaikutusta todellisuuden ymmärtämiseen.

Kimppukäsityksen mukaan ominaisuudet muodostavat kokoelmia tai ”kimppuja”, mutta se ei kuvaa, kuinka ominaisuudet liittyvät toisiinsa. Arvostelijat kyseenalaistavat sen, millä perusteella ominaisuuksien välillä on tällainen yhteenkuuluvuussuhde ilman mitään alla olevaa perusainesta, ja millä perusteella mitään kahta ominaisuutta voidaan pitää saman olion ominaisuuksina, jos mitään yhteistä perusainesta, jolle ne kuuluisivat, ei ole olemassa.

Kimppukäsitys selittää tämän määrittelemällä oliot yhteensidottujen ominaisuuksien kokoelmiksi. Näin erilaiset ominaisuuksien ja suhteiden yhdistelmät tuottavat eri olioita. On mahdollista ajatella, että ominaisuuksien olemassaolo yhdessä muodostaa perusaineksen. Kimppukäsitys voi siis määritellä perusaineksen havaituksi ominaisuuksien yhdessäoloksi vetoamatta ominaisuuksista paljaisiin yksilöolioihin tai muihin ei-havaittuihin entiteetteihin (laajennettuihin olioihin).

Toinen vastaväite nostaa esiin kielen vaikutuksen siihen, kuinka ymmärrämme todellisuutta. Sen mukaan kieli aiheuttaa kimppukäsitystä tukevan sekaannuksen.



Kimppu.

Omenalla ei ole sellaisia ominaisuuksia kuin ”punaisuus” ja ”mehukkuus”, vaan sen sijaan havaitsijat, joilla jo on sellaiset mielen käsitteet kuin ”punaisuus” ja ”mehukkuus”, käyttävät käsitteitä kokeakseen omenan punaiseksi ja mehukkaaksi. Lisäksi vastaväitteen mukaan esimerkiksi ”punaisuutta” ei voida johtaa omenasta, koska ”punaisuus” on opittu muista kokemuksista, eikä luontainen ominaisuus jonka omena voisi sisältää.

Kokemus omenasta on lähimpänä omenan todellista käsitettä mitä ihminen voi saavuttaa. Vastaväitteen mukaan kaikki muu mielen suorittama  työ on yhdistelmän muodostamista muista kokemuksista eikä kykene paljastamaan omenan tosiolemusta.

Vastaväitteen mukaan kieli rohkaisee ajattelemaan, että mielen toiminta erottaa kokemuksia esimerkiksi joistain ominaisuuksista. Tosiasiassa havaitsijat yhdistelevät kokemuksia luodakseen erilaisten ominaisuuksien käsitteitä. Kieli on monimutkainen järjestelmä, jonka ainoa suhde todellisuuteen on kokemuksen käsitteellistämisessä.

Tehtäviä

  1. Miten lapsi oppii sellaisia käsitteitä kuin "omena" ja "punainen"?
  2. Onko kielteisiä eli negatiivisia ominaisuuksia kuten ei-punainen olemassa?
  3. Onko mahdollista luetella jonkin olion kaikki ominaisuudet?

Olemassaolo-oppien eli ontologioiden muotoja



Professori Rudolf Carnap (1891 – 1970).

Rudolf Carnap
erotti toisistaan sisäiset ja ulkoisen olemassaolokäsitykset, viitekehyksen sisäiset olemassaolokysymykset ja kokonaisuutta koskevat ulkoiset olemassaolokysymykset.

Sisäinen olemassaolokysymys olisi vaikka se, onko olemassa lukua 100 suurempia alkulukuja, ja ulkoinen olemassaolokysymys olisi se, onko alkulukuja ylipäänsä olemassa.

Ontologinen sitoumus on mielipide jonkin alla olevan tai muun olemassaolokäsityksen puolesta. Matematiikassa ja logiikassa ontologinen sitoumus sisältää oletuksen käsiteltävistä olioista (numeroista, propositioista jne.).

Propositio on lause, joka on joko tosi tai epätosi. Suomeksi propositio on väitelause.

Ontologinen jumalatodistus on ontologinen sitoumus, jolla oletetaan jumalan olevan olemassa.

Olio-ontologian mukaan olemassa on erillisiä yksilöolioita ja niiden yhdistelmiä.

Tosiasiaontologian mukaan olemassaoleva koostuu tosiseikoista (faktoista).



Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee.

Prosessiontologian (tapahtumaontologian) mukaan muutos ja tapahtumat ovat ensisijaisia. Herakleitoksen mukaan "kaikki virtaa" (panta rei).



Tapahtuma
voi tarkoittaa seuraavia:
  • Tapahtuma, mikä hyvänsä tietyssä paikassa tiettynä hetkenä esiintyvä ilmiö, ainutkertainen tai toistuva;
  • Todennäköisyyslaskennassa jonkin kokeen mahdollinen tulos, jolle voidaan määrittää todennäköisyys; matemaattisessa mallissa tietyt ehdot täyttävä todennäköisyyskentän perusjoukon osajoukko;
  • Suhteellisuusteoriassa aika-avaruuden piste (tai piste tiettynä hetkenä)
  • Tapahtuma, yleisötilaisuus
Prosessi on tapahtumasarja.

Ontologisen idealismin mukaan aineellinen todellisuus ei ole tosioleva.

Subjektiivisen ontologisen idealismin mukaan todellisuus riippuu yksilöllisestä mielestä.

Objektiivisen ontologisen idealismin mukaan todellisuus on riippuvainen yliyksilöllisestä mielestä, esimerkiksi Hegelin maailmanhengestä tai jumalasta.

Ontologisen realismin mukaan mielestä ja kielestä riippumaton todellisuus on olemassa.



Professori Kari Enqvist.

Kari Enqvistin
mukaan olemassaolo ei ole mitenkään huomion arvoinen käsite.

Ontologisen deflationismin (ontological deflationism) mukaan sanaa "olemassaolo" ei tarvita muualla kuin sisällöllisesti tyhjissä lauseissa (kuten logiikan ja matematiikan lauseet).

Käsitettä "ontologinen deflationismi" ei löydy Suomen Googlella, mutta se löytyy englanninkielisellä Googlella.

Tehtäviä

  1. Opettele ylläolevat sivistyssanat.
  2. Mitä vastaisit tai tekisit, jos joku väittäisi, ettei sinua ole olemassa?
  3. Mitä ontologisia sitoumuksia on lauseessa "rahaa ei ole ja henkikin ahaisee pahalta".
  4. Miksi ontologinen deflationismi on vaiettu Suomessa?
  5. Ontologinen deflationismi sopii hyvin yhteen totuusteoreettisen deflationismin kanssa. Mitä totuusteoreettinen deflationismi väittää?

Olemassaoloon liittyvää sivistyssanastoa



Professori Alexius Meinong (1853 - 1920)

Alexius Meinong (1853 – 1920) oli itävaltalainen, joka on ollut kehittämässä kokeellista psykologiaa.

Meinong toimi hahmopsykologian (gestalt-psykologian) perustajan Christian von Ehrenfelsin sekä Alois Höfler ja Anton Oelzelt-Newin töiden ohjaajana.

Meinong sai paljon vaikutteita brittiläisestä empirismistä (kokemukseeen perustuvasta ajattelusta). Hän kirjoitti kaksi teosta David Humesta. Ensimmäinen käsitteli tämän käsitteellistämisen (abstrahoinnin) teoriaa, toinen tämän suhdeteoriaa (relaatioteoriaa).

Meinong tunnetaan parhaiten olioteoriastaan. Teoria perustui havaintoon siitä, että on mahdollista ajatella jotain oliota, vaikkei sitä ole olemassa. Koska tällaisiin olioihin voidaan viitata, niillä täytyy olla jonkinlainen olemassaolo. Paikkaa, jossa tällaiset asiat olisivat olemassa, on joskus kutsuttu ”Meinongin viidakoksi”.

Kielifilosofiassa Meinong ajatteli, että olemassaolo on olioiden ominaisuus, aivan kuten väri tai massa.

Meinong erotti kolmenlaisia olemisen muotoja:
  • Eksistenssi (Existenz, verbi: existieren), tai olemassa oleva (aktuaalinen) todellisuus (Wirklichkeit), joka merkitsee olion aineellista (materiaalista) olemassaoloa
  • Subsistenssi (Bestand, verbi: bestehen)
  • Annettuna-oleminen (Gegebenheit, kuten saksan ilmaisussa es gibt, "on [olemassa]", "on annettua")

Tietyt oliot (kuten vuoret, linnut, jne.) voivat olla olemassa, toiset oliot (kuten matemaattiset oliot: luvut, teoreemat, jne.) taas eivät voi periaatteessa koskaan olla olemassa, ne pelkästään subsistoivat. Kolmannen luokan oliot (kuten mahdottomat oliot: nelikulmainen ympyrä, puinen rauta jne.) eivät voi edes subsistoida. Annettuna-oleminen on pienin (minimaalinen) olemisen muoto: kaikki oliot ovat vähintään "annettuja", eikä tällä muodolla ole vastakohtaa.

Meinong erotti neljää luokkaa olevia "olioita":
  • Olio (Objekt), voivat olla todellisia (kuten nuotit sävelmässä) tai ajateluja (idenatiaalisia kuten eron, samuuden yms. käsitteet)
  • Objektiivi (Objectiv), esimerkiksi olevaa (Sein) tai ei-olevaa (Nichtsein), näin-olemista (Sosein) ja kanssa-olemista (Mitsein) koskevat väitteet; rinnakkaisia eksistentiaalisille (olemassaoloa koskeville), kategorisille (väittäville) ja hypoteettisille (olettaville) arvostelmille
  • Dignitatiivi, esimerkiksi tosi, hyvä, kaunis, jne.
  • Desideratiivi, esimerkiksi velvollisuudet, päämäärät, jne.
Näitä neljää olioluokkaa vastaa neljä psykologisten tekojen luokkaa:
  • mielikuva eli (re)presentaatio (das Vorstellen), olioille
  • ajattelu (das Denken), objektiiveille
  • tunteminen (das Fühlen), dignitatiiveille
  • haluaminen (das Begehren), desideratiiveille

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, mitä myöhemmät filosofit ovat ajatelleet Meinongin ajatuksista.
  2. Mikä on hahmoteoria?
  3. Mikä merkitys hahmoilla on kuvien käsittelyssä tietokoneella?
  4. Onko olemassaolo ominaisuus?
  5. Jo olemassaolo ei ole ominaisuus, miksi se ei ole ominaisuus?
  6. Pitäisikö käsite olemassaolo jakaa useiksi käsitteiksi?
  7. Millaisiksi käsitteiksi olemassaolo pitäisi jakaa?

Käsitteelliset oliot



Käsitteellisiksi olioiksi kutsutaan tiukan määritelmän (strong definition) mukaan sellaisia olioita, joiden olemassaoloa ei voida varmuudella perustella. Fysiikassa tällaisia olioita olisivat esimerkiksi säikeet.

Käsitteellisiksi olioiksi kutsutaan heikon määritelmän (weak definition) mukaan olioita, joiden olemassaolo on varmaa, mutta joita ei voi ilman elektronimikroskooppia yms. nähdä.

Käsitteellinen käsite määritellään vahvasti tai heikosti yllä olevan jaottelun puitteissa.
Käsitteellinen olio vahvassa mielessä on käyttökelpoinen käsite, sen sijaan käsitteellinen käsite heikossa mielessä on minun mielestäni loogista empirismiä vastaan kehitetty olkinukke.

Tehtäviä

  1. Mihin olioiden luokkaan kuuluvat jumalat, enkelit ja paholaiset?
  2. Keksi suomenkielinen vastine sanalle "subsistenssi".
  3. Rakentakaa olkinukke ja nostakaa se pystyyn aina, kun opettaja puhuu pehmoisia.

Empirismi ja rationalismi

Käsitteitä

Empirismillä tarkoitetaan sitä käsitystä, että tieto on kokemusperäistä, esimerkiksi aistihavaintoihin yms. perustuvaa.

Filosofiset empiristit, joiden mukaan tieto on peräisin kokemuksesta, olettavat tavallisesti, että kokemuksen perustavat ainesosat, aistivaikutelmat, mukautuvat ulkopuolisen todellisuuden vaikutuksesta.

Tältä pohjalta ihminen rakentaa monimutkaisempia tiedollisia rakennelmia. Empiristit ovat perinteellisesti pitäneet virhelähteistä puhdistettua aistihavaintoa varman tiedon lähteenä ja perusteena.

Tosi on väite, jonka on osoitettu vastaavan todellisuutta, ja tämä osoitetaan havaintojen ja kokeellisen (empiirisen) tutkimuksen avulla. Empiristinen (kokemuksellinen) tiedonkäsitys korostaa todellisuuden erillisyyttä havainnoitsijasta.

Voidaan myös sanoa, että empirismissä kokemusväite on tosi, jos se on oikea karkeistus.



Lukuun ottamatta välitöntä havaintoa koskevia lauseita (’Näen nyt punaista’) – havaintotieto on
aina enemmän ja vähemmän epävarmaa.

Täysin vastakohtainen käsitys empirismille on käsitys, jonka mukaan ihminen ei ymmärrä todellisuutta suoraan havaintojensa pohjalta, vaan tiedon ensisijainen lähde on järki ja ajattelu. Tätä käsitystä kutsutaan rationalismiksi (ratio = järki).

Empirismi ja rationalismi eroavat siinä, mitä
tiedonhankinnan lähdettä niissä korostetaan, ”ulkoista” vai ”sisäistä”.

Rationalismin mukaan aistihavainnot sinänsä eivät tuota tietoa, vaan tieto syntyy vasta ajattelun pohjalta  Samalla tähdennetään ”ennalta olemassa olevan”, ”esiohjelmoidun” tiedon merkitystä.

Eräät rationalistit ovat mm. väittäneet, että ihminen voi järkensä tai ”älyllisen oivalluksensa” avulla saavuttaa varmaa tietoa matemaattisista totuuksista ja luonnontieteen yleisimmistä periaatteista.



Matematiikan tiedon luonne on yli kahden vuosituhannen ajan askarruttanut matemaatikkoja ja filosofeja. Onko matematiikan tiedon maailma (luvut, joukot, jne.) olemassa tietäjästä riippumattomana?

Empirismi ja rationalismi käsittelevät molemmat kysymystä siitä, miten voimme saada tietoa.

Tehtäviä

  1. Millä tavalla luonto vaikuttaa kaikkeen elämään?
  2. Miksi monet eläimet ajattelevat?
  3. Millä tavalla jonkin aistin puuttuminen tai toimimattomuus vaikuttaa ihmisen ajatteluun?

Rationalismin teesit

Intuitio / deduktio -teesi

Jotkin asiat jollain tiedon alueella voidaan tietää vain intuitiolla (sisäisellä oivalluksella) ja muut voimme päätellä deduktiolla intuitiolla päätellyistä.

Tämän teesin kehittäjät eivät suinkaan ajatelleet matematiikkaa tai logiikkaa, vaan he tarvitsivat paikkaa, mihin he voisivat sijoittaa uskontonsa.
Teesi (kreik. θέσις) on lyhyeen muotoon saatettu väite, väittämä, joka otetaan keskustelun tai väittelyn kohteeksi, tai logiikassa todistettavaksi.



Professori Ludwig Wittgenstein (1889 – 1951).

Jotkut rationalistit kyllä sijoittivat matematiikan ja logiikan tähän järjen totuuslaatikkoon, mutta Ludwig Wittgenstein tyhjensi laatikon päätymällä siihen johtopäätökseen, että matematiikka ja logiikka eivät sano mitään todellisuudesta. Siitä huolimatta ne sisältävät pintainformaatiota (Jaakko Hintikka).

Loogisen empirismin mukaan logiikka ja matematiikka ovat sisällöltään tyhjiä, ne eivät sano mitään todellisuudesta.

Jotta todellisuutta koskevat päätelmät eivät olisi ristiriitaisia, niiden on oltava logiikan mukaisia.

Matematiikka on eräänlaista automaattien teoriaa, erityisesti määrällisiä tietoja voidaan kohtuullisen helposti käsitellä käyttämällä matematiikkaa. Voidaan myös sanoa, että matematiikka on joukko kalkyyleja (tämä käsite on esitelty toisaalla näissä oppimateriaaleissa).

Siitä, mitä matematiikka oikeasti on, ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Uusia mielipiteitä tuotetaan usein yhteiskunnan kustannuksella yliopistoissa.



Ne. jotka haluavat pitää joitain siveellisiä lauseita tosina, sijoittavat ne sisäisten oivallusten (intuitioiden) laatikkoon.

Ylivoimaisesti suosituin tämä laatikko on jumalien, sielun, vapaan tahdon ym. metafysiikan olioiden säilytyspaikkana.

Tähän kohtaan pätee yleisvastaväite: Miten voidaan olla varmoja, että intuitiommme (sisäiset oivalluksemme) ovat tosia. Siitä, että intuitiomme  (sisäiset ovalluksemme) usein erehtyvät, meillä on varsin vakuuttavia esimerkkejä.

Tehtäviä

  1. Milloin sinulla oli viimeksi virheellinen oivallus?
  2. Millä tavalla eri ihmisten oivallukset eroavat toisistaan?
  3. Miksi eri uskontojen edustajilla on aivan erilaisia oivalluksia?

Synnynnäisen tiedon teesi

Meillä on järjellisen olemuksemme perusteella synnynnäistä tietoa joistain asioista.



Siitä, mistä tällainen tieto tulee, rationalisteilla on monenlaisia käsityksiä. Joidenkin mielestä saamme tällaista tietoa edellisestä elämästämme.

Toisten mielestä jumalat ovat rakentaneet meidät tällaista tietoa sisältäviksi.

Ne, jotka eivät usko luomistaruihin, sanovat, että lajimme kehitys (evoluutio) on luonut meihin tällaista tietoa.

Myös tähän kohtaan pätee yleisvastaväite: miten voimme olla varmoja, että esimerkiksi lajikehityksen (evoluution) meihin kehittämät tiedot ovat yleispäteviä. Kuten tunnettua, meitä voidaan johtaa kaikkein helpoimmin harhaan juuri omien luonteenominaisuuksiemme avulla.

Tehtäviä

  1. Miten voit huijata koiraasi tai kissaasi?
  2. Miten voit narrata lasta, joka on juuri oppinut puhumaan?
  3. Miten oikeat aikuiset huijarit käyttävät ihmisten luonteenpiirteitä hyväkseen?

Synnynnäisten käsitteiden teesi

Meillä on järjellisen olemuksemme perusteella synnynnäisiä käsitteitä.



Tuska on peräisin kokemuksesta, mutta täydellinen kolmio sopii rationalistien mielestä tähän käsitteiden luokkaan.

Synnynnäisiä käsityksiä on toki monilla eläimillä. Äskettäisen tutkimuksen mukaan rotat auttavat mieluummin toveriaan kuin syövät suklaata. Dosentti Pertti Lindfors lakkasi kutsumasta Helsingin filosofeja Metsätalon rottalaumaksi sen jälkeen, kun rottia omistanut tyttäreni oli selittänyt hänelle nelosen raitiovaunussa sen, miten älykkäitä ja mukavia eläimiä rotat ovat.

Mitä tulee käsitteisiin osina inhimillistä kieltä, ihmisen käsitteet opitaan lapsena. Joillain eläimillä saattaa olla synnynnäisiä käsitteitä.

Tehtäviä

  1. Missä iässä lapsi oppii (jos opetetaan) kolmion käsitteen?
  2. Opiiko hän kolmion käsitteen ilman näköhavaintoa?
  3. Missä iässä lapsi oppii (jos opetetaan) laskemaan sataan?

Järjen välttämättämyys

Intuition ja deduktion avulla saamaamme tietoa emme voi saada kokemuksen avulla.



Descartesin mukaan voimme saada ehdottoman varmaa tietoa vain järkemme avulla. Platonin mukaan järjellä saavutettu tieto on tietoa muuttumattomista ikuisista ideoista.

Yleisvastaväite, jonka mukaan järkemme on erehtyväinen, pätee väitteeseen ehdottoman varmasta pelkällä järjellä saavutetusta tiedosta. Myös matemaatikot laskevat väärin. Voin vakuuttaa tämän kyseisen ammattikunnan edustajana.

Tietysti aivojen toimivuudella on merkitystä tässä asiassa. Kerrotaan, että eräs vanhus kysyi silloin tällöin: "Kuka minä olen?"

Tehtäviä

  1. Milloin viimeksi ajattelit virheellisesti?
  2. Voisitko kuvitella vanhan Descartesin kysyvän "olenko minä olemassa"?
  3. Mistä johtuu, että tietokoneiden tuottama tieto on yleensä paljon luotettavampaa kuin ihmisaivojen tuottama?

Empirismin teesi



On tiedon alueita, joiden sisällön ja käsitteiden ainoa lähde on kokemus.

Tehtäviä

  1. Luetettele sellaisia tiedon alueita, joilla tiedon ainoa lähde on kokemus.
  2. Mihin tiedon ryhmään koulussa ulkoa luettu tieto kuuluu?
  3. Mihin tiedon ryhmään ulkoa opittu matematiikka kuuluu?
  4. Onko ulkoa luettu tieto luotettavaa?
  5. Voitko mitenkään itse todentaa ulkoa opitun tiedon luotettavuutta?

Voiko joku olla sekä empiristi että rationalisti

Jotkut ovat rationalisteja matematiikassa ja logiikassa mutta empiristejä luonnontieteissä.

Koska useimmat ratkaisut empiristien ja rationalistien välisiin kiistoihin edellyttävät yllä esitettyä laajempaa käsitteistöä, niihin palataan myöhemmin.



Kylmän sodan mielipidepoliisi, senaattori Joseph McCarthy (1908 – 1957).

Valitettavasti ns. kylmä sota poisti tästä kiistasta eräitä osapuolia, mutta tässä kirjassa pyritään huomioimaan kaikki osapuolet.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, ketkä tunnetut filosofit ovat puolustaneet empirismiä.
  2. Ottakaa selvää siitä, ketkä tunnetut filosofit ovat puolustaneet rationalismia.
  3. Ottakaa selvää siitä, mitä kognitiotiede sanoo ihmisen "sisään rakennetuista" valmiuksista.
  4. Ketkä filosofit ovat korostaneet sitä, että tieto on inhimillistä tietoa?
  5. Käsittelevätkö jollain vieraalla planeetalla asuvat älylliset olennot informaatiota samalla tavalla kuin ihmiset?
  6. Millä tavalla tietokoneet ovat muuttaneet inhimillisen tiedon koostamista?
  7. Jääkö rationalismi häviölle, jos kaikki järkevät oliot kuolevat sukupuuttoon?
  8. Haittaisiko mitään, jos empirismistä ja rationalismista lakattaisiin puhumasta?
  9. Mihin intuitioita (oivalluksia) tarvitaan?

Paradigma

Sana tulee kreikan kielen sanasta "παράδειγμα" (paradeigma), "malli, esimerkki, otos".

Paradigma viittaa tieteellistä toimintaa ohjaaviin ajatuskulkuihin tai muihin tietoteoreettisiin käsityksiin. Selkokielellä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja arvovaltaisen asemassa olevaa käsitystä tai viitekehystä, kuten esimerkiksi kehitysoppia (evoluutioteoriaa) tai suhteellisuusteoriaa.



Thomas Kuhn (1908 – 1957).

Sanan 'paradigma' merkitys on joskus epäselvä, mutta sen yleisin merkitys tulee Thomas Kuhnin tieteenfilosofiasta. Kuhn käytti sitä teoksessaan Tieteellisten vallankumousten rakenne kuvatakseen tiettyjä vakiintuneita toiminnan tapoja tieteessä:
  • Mitä tulee tarkkailla ja tutkia.
  • Millaisia kysymyksiä tulee kysyä tutkimustilanteessa tai tutkia aiheeseen liittyen.
  • Kuinka nämä kysymykset esitetään.
  • Kuinka tieteellisiä tutkimustuloksia tulkitaan.
Kuhnin mukaan tiede ei niinkään synny yksittäisten käsitysten kehityksenä vaan paradigman vaihdoksina. Paradigman käsitteen sekaantuesssa hän itse alkoi käyttää muun muassa käsitettä normaalitiede.

Ollakseen koko tieteessä merkittävä, uusi paradigma on perusteellinen ja selvä muutos tavassa hankkia tietoa. Tässä mielessä usko, järki (tavanomainen tiede, osien tutkiminen) ja tietokoneen mahdollistama monimutkaisuutta hallitseva tiede (kokonaisuuden tutkiminen) ovat hyvin perustavaa laatua olevia ja suuria muutoksia tiedon tekemisessä, maailman selittämisessä.

Uusi paradigma sisältää yleensä vanhan erikoistapauksena. Uusi tapa tehdä tiedettä on siis laajempi: se selittää enemmän ja tarkemmin. Eräs esimerkki on kvanttimekaniikka suhteessa klassiseen mekaniikkaan.

Käsitteiden korvautuminen tarkemmilla on yleistä tieteen perusolemusta, tieteen täydentymistä. Uudesta käsityksestä tulee paradigma vasta silloin, kun se on perustavaa laatua oleva muutos tieteellisessä selityksessä ja se edustaa laajempaa muutosta ajattelussa.



Koska vanhassa paradigmassa on taustalla suuri määrä valtaa ja yhteiskunnallisia suhteita ja erilaisten tieteellisten laitosten olemassaolo voi olla kiinni jostain paradigmasta, paradigman vaihtumisen tunnustaminen ei ole aina helppo ja nopea tapahtuma. Lopulta uusi paradigma muuttaa kuitenkin tiedettä, sitten teknologiaa ja lopulta ihmisten elämää ja yleistä käsitystä olemassaolosta.

Esimerkiksi Galileo Galilein voidaan ajatella romuttaneen tai asettaneen epäilyksen alaiseksi ihmisten uskon kirkon erehtymättömyyteen ja ihmisen ainutlaatuiseen asemaan luonnossa. Samaa tekivät Charles Darwin ja DNA:n löytäjät.

Kuhnin mukaan paradigmat muuttuvat tieteellisissä vallankumouksissa.



Raimo Lehti (1931 – 2008).

Viimeksi mainittu käsitys on saanut voimakasta arvostelua. Jaakko Hintikka, Yrjö Ahmavaara ja Raimo Lehti ovat ajatelleet, että Kuhn oli huono tieteen historioitsija ja liioitteli asioita.

Esimerkiksi Raimo Lehden mukaan tiede kehittyy paljon tasaisemmin kuin Kuhn väitti.

Tehtäviä

  1. Keksikää viisi uutta paradigmaa.
  2. Mistä innostus "tieteellisiä vallankumouksia" kohtaan on peräisin?
  3. Millä tavalla professoreiden valta hidastaa tieteen kehitystä?
  4. Albert Einsteinin painovoimakäsitystä (yleistä suhteellisuusteoriaa) on yritetty paikkailla keksimällä "pimeä aine" ja "pimeä energia". Jos tulokset neutriinojen valon nopeutta suuremmista nopeuksista osoittautuvat jatkossa paikkansa pitäviksi, tapahtuuko "tieteellinen vallankumous"?
  5. Miten lentokoneet aikoinaan saatiin kulkemaan ääntä nopeammin?

Immanuel Kant tiedon lajeista

Kantin nelikenttä




Immanuel Kant.

Immanuel Kant (nimeä ei tarvitse muistaa ylioppilaskirjoituksissa) luokitteli tiedon lajit seuraavasti.

Synteettinen tieto

Lause "John Smith on 180 cm pitkä" antaa meille sellaista tietoa, jota emme ennen hänestä tienneet. (Tässä oletetaan, että tieto on meille uusi.) Tällaista tietoa kutsumme synteettiseksi tiedoksi.

Synteesi (kreikan kielestä syn ’summa’ ja thesis ’asema’) ymmärretään yleensä kahden tai useamman jo olemassa olevan asian yhdistämiseksi, josta muodostuu uusi asia.

Analyyttinen tieto

Lause "vanhapoika on naimaton mies" ei anna meille uutta tietoa vanhasta pojasta. "Vanhapoika" sisältää jo tiedon "naimaton mies". Tällaista määritelmätietoa kutsumme analyyttiseksi tiedoksi. Yleisen käsityksen mukaan matematiikan ja logiikan tieto on tällaista tietoa.

Analyysi (analusis) tarkoittaa monimutkaisen ongelman pilkkomista pieniin, erillisiin osiin.

A posteriori -tieto



Lause ”tämä kirja on sininen” on joko tosi tai epätosi. Sen totuus voidaan tarkistaa kokemuksen avulla, katsomalla kirjaa. Tällaista kokemukseen perustuvaa tietoa kutsumme a posteriori -tiedoksi (jälkeen kokemuksen -tieto).

A -priori -tieto

Lause ”17 + 5 = 12” on tosi kokemuksesta riippumatta. Mikään myöhempi havainto ei sen totuutta kumoa. Tällaista tietoa kutsumme a priori -tiedoksi (ennen kokemusta -tieto).

Matematiikan ja logiikan tiedot ovat analyyttisia ja a priori.

Kokemustieteen tiedot ovat olevan synteettisiä ja a posteriori.

Koska analyyttiset tiedot ovat aina tosia, ei voi olla analyyttistä tietoa a posteriori (= kokemuksesta riippuvaa).


Analyyttinen tieto Synteettinen tieto
A priori tieto On olemassa Paljon kiistaa
A posteriori -tieto Ei voi olla olemassa On olemassa

Tehtäviä



Tappelu Ukrainan parlamentissa.

  1. Mistä johtuu se, että ihmisten mielipiteet jakautuvat jyrkästi kysymyksessä siitä, onko olemassa synteettistä a priori tietoa?
  2. Mistä johtuu, että mielipiteet jakautuvat, vaikka filosofit ovat hyvin eri mieltä siitä, mitä tieto on?
  3. Miksi looginen empirismi vastustaa synteettistä tietoa a priori?
  4. Onko ihmisellä omatunto?
  5. Mikä on omatunto?
  6. Onko omatunto synnynnäinen ominaisuus?

Kantin empiirinen realismi

Kant erottaa toisistaan oliot sinänsä ja ihmisen tiedettävissä olevat oliot. Emme voi tietää, ovatko aika ja avaruus olioiden sinänsä ominaisuuksia. Ne ovat Kantin mukaan ilmiöiden välttämättömiä piirteitä. Kant sanoi, että hänen ajattelunsa sopii yhteen empiirisen realismin kanssa. Tällä hän tarkoitti, että että kokemuksen kohteena olevat ilmiöt ovat todellisia eivätkä kuviteltuja tai pelkkiä mielen luomuksia.

Ulkoiset oliot ovat Kantin mielestä havainnoista riippumatta olemassa. Tiedon kohteina ne kuitenkin asettuvat ihmismielen maailmaan sijoittamaan viitekehykseen.

Kant ajatteli, että kokemus on väistämättä ajan ja avaruuden sekä perusluokkien (kategorioiden) jäsentämää.


Tehtäviä

  1. Kumman ihmislapsi oppii tajuamaan ensin, minän vai ulkomaailman?
  2. Onko sanan "olemassaolo" merkityksen mukaista sanoa, että ulkomaailma on olemassa?
  3. Missä iässä lapsi oppii käsitteen "aika"?
  4. Onko kaikissa kielissä sanaa "aika"?
  5. Missä iässä ihminen oppiii käsitteen "avaruus"?
  6. Kuka on keksinyt suomen kieleen sanan "avaruus"?
  7. Miksi Kant ei puhu hahmoista, jotka ovat tärkeitä tunnistettaessa olioita tietokoneella?
Ilmiömaailma: Kantille  aistiminen ei tarjonnut arviointiperustetta olion olemassaololle. Sen sijaan aistimisen olosuhteet ja ymmärryksen luokat tarjosivat tiedolliset olosuhteet, jotka mahdollistivat sen, että voimme tietää jotain ilmiömaailman eli meille ilmenevän todellisuuden olioista.

Kantin mukaana tietokyky koostuu kolmesta osa-alueesta: aistimellisuudesta, ymmärryksestä ja järjestä.

Aistimellisuus on tietokyvyn se osa, joka mahdollistaa aistivaikutelmien vastaanottamisen, ja siis olioiden havaitsemisen.


Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittaa aistiminen?
  2. Tapahtuuko aistiminen aisteissa vai aivoissa?
  3. Miksi jopa vauvan näkökyky on aluksi vajavainen?
  4. Jos eläimillä ei ole ymmärrystä ja järkeä, miten ne voivat arvioida olioiden olemassaoloa?
  5. Mitä kaikkea koira tietää haistaessaan toisen koiran jäljen?
  6. Miten tietokone voi päätellä jonkin olion olemassaolon?
  7. Mitä on ymmärrys?



Puhdas havainto on sellainen havaintokokemus, jolla ei ole vielä mitään käsitteellistä sisältöä, vaan jossa havaito on jäsentynyt vain hahmotushyvyn perusmuotojen, ajan ja avaruuden, mukaan.

Puhtaasta havainnosta syntyy käsitteellisiä arvostelmia vasta sitten, kun niihin sovelletaan ymmärryksen ennakkoehtoja.

Puhtaita havaintoja ovat Kantin mukaan aika ja avaruus.

Tehtäviä

  1. Missä iässä ihminen oppii sanan "aika"?
  2. Missä iässä ihminen oppii sanan "avaruus"?
  3. Missä iässä ihminen oppii komentamaan muita?
  4. Mitä tarkoittaa aika?
  5. Mitä tarkoittaa avaruus?

Kriittinen filosofia



Immanuel Kantin kriittinen (arvosteleva) filosofia otti huomioon tietäjän tilan yleensä ja sen vaikutuksen hänen tietämänsä todellisuuden rakenteeseen.

Tehtäviä

  1. Mikä ero on todellisuudella ja ihmisen tietämällä todellisuudella?
  2. Mistä syystä ihmisen tietämä todellisuus ei sisällä kovin paljon informaatiota?
  3. Mistä johtuu, että joillain eläimillä on parempi muisti kuin ihmisillä?

Transsendentaalinen

Kantin ”transsendentaalifilosofian” (transsendentaalinen = tietämisemme edellytyksiä koskeva) mukaan ”puhdas järki” tai ”puhdas havainto” ei pysty yksin antamaan meille tietoa ympäröivästä maailmasta, vaan molempia tarvitaan; rationalismi ja empirismi ajattelevat molemmat ihmisen tavan saada tietoa aivan liian yksipuolisesti. Aistimellisuus ilman ymmärrystä on Kantin mukaan sokea, ymmärrys ilman aistimellisuutta on kuuro.

unissakävelijä

Tehtäviä

  1. Onko unissakävelijä rationalisti vai empiristi?
  2. Voidaanko eläimen ja ulkomaailman välistä vuorovaikutusta jäljitellä tietokoneella?
  3. Kumpi on kaikkeuden mittakaavassa merkittävämpi, ihminen vai hänen ympäristönsä?
"Kaikilla tapahtumilla on syy" on Kantin mukaan ihmiselle mahdollisen kokemuksen välttämätön ennakkoehto eli transsendentaalinen ehto.

Tehtäviä

  • David Humen mukaan syysuhde perustuu kokemukseen eikä pelkkään järkeen. Vaikka evoluutio olisi kehittänyt moniin eläimiin kyvyn käyttää syysuhdetta, ei voida millään keinolla päätellä, että syysuhteen käyttökelpoisuus olisi elinympäristöstä riippumaton. Miksi Kant kuitenkin piti syysuhdetta totena?


Professori Edmund Husserl (1859 – 1938).

Transsendentaalinen ego
on se mitä jää jäljelle kun luovumme sitoumuksista sekä fysikaalisiin objekteihin että psykologisiin elämyksiin (Edmund Husserl 1859 – 1938).

Ego = latinaksi minä.

Transsendentaalinen idealismi (kriittinen idealismi, formalistinen idealismi) on idealistinen oppi, jonka perusti Immanuel Kant. Sen mukaan aineelliset oliot ovat ilmiöitä (fenomenon), jotka syntyvät mielen aprioristen ehtojen tuloksena, eivätkä näin ollen ole olemassa ihmisen ulkopuolella sellaisina kuin ne havannoidaan. Oliot itsessään (Ding an Sich, noumenon) ovat transsendentteja eli tietokyvyn ulkopuolella, mutta mieli  rakentaa ne omien psyykkisten ehtojensa mukaan.


Tehtäviä

  1. Miten nämä lapinporokoirat rakentavat käsityksensä porosta?
  2. Mistä johtuu, että ne havaitsevat helpoimmin liikkuvia oliota?
  3. Miksi sinä et tunnista muita olioita pelkän hajun perusteella?
  4. Mistä johtuu, että emme aisti olioita kovin perinpohjaisesti?
  5. Kumpi on oikeampi käsitys, se, että oliot ovat eläinten aivojen ja aistien luomia karkeistuksia vai se, että oliot ovat jotain tietokykymme ulkopuolella olevaa?
Kant esitteli idealisminsa ensimmäisen kerran tunnetuimmassa teoksessaan Puhtaan järjen kritiikki. Kantin transsendentaalisella idealismilla oli suuri vaikutus häntä seuranneeseen saksalaiseen filosofiaan, mutta välittömästi hänen jälkeensä alkoivat väittelyt siitä, kuinka oppia tulisi tulkita.

Kant oli erottanut käsityksensä oman aikansa realismista ja idealismista, mutta filosofit eivät ole aina olleet yksimielisiä siitä, minkä eron Kant tarkkaan ottaen teki.



Olioita.

Kenties paras tapa lähestyä transsendentaalista idealismia on tarkastella, kuinka Kant ymmärsi sen, kuinka tarkastelemme (saksaksi anschauen) olioita.

Kant ajatteli, että aika ja avaruus ovat käsityksen (Anschauung) itsensä muotoja, joiden kautta meidän on havaittava oliot, sen sijaan että ne olisivat ”olevia sellaisenaan”, kokemuksella välittyneitä ilmentymiä (Erscheinungen), ominaisuuksia, jotka kiinnitämme olioihin ne havaitessamme, tai käsiteellisiä olioita.

Aika ja avaruus ovat siis siinä mielessä henkilökohtaisia, mutta kuitenkin välttämättömiä esiehtoja kaikkien olioiden olemassaololle siinä määrin kuin oliot ovat ilmentymiä eivätkä ”olevia sellaisenaan”. Ihmiset siis välttämättä havaitsevat kaikki oliot aika-avaruudellisesti, ajassa ja paikassa.


Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, mitä merkityksiä sanalla "avaruus" on matematiikassa?
  2. Ottakaa selvää siitä, mikä merkitys sanalla "olemassaolo" on matematiikassa.
  3. Kun havaitsen pellolla variksen, katsonko kelloa ja kompassia?
  4. Koska oikean käden peukalosääntö otettiin käyttöön?
  5. Minkä suhteen aika ja paikka mitataan?
Kant käsitteli tätä teoksensa osassa nimeltä ”Transsendentaalinen estetiikka”, joka tutkii ihmisen aistikyvyn apriorisia esiehtoja, eli niitä kykyjä, joiden avulla oliot ymmärretään. Seuraava osa, ”Transsendentaalinen logiikka”, käsittelee sitä, kuinka olioita ajatellaan.

Kant erotti kriittisen filosofiansa dogmaattisesta ja skeptisestä filosofiasta tekemällä eron transsendentaalisen idealismin ja transsendentaalisen realismin välille. Hän ajatteli, että kaikki oliot, joista on mahdollista saada tietoa kokemuksen kautta, ovat vain fenomenaalisia ilmentymiä, joilla ei sellaisinaan ole itsenäistä olemassaoloa ajatustemme ulkopuolella.



Ilmiö (phenomenon).

Dogmi
(muinaiskreikaksi δογμα, dogma) on käsitys, oppilause tai uskonkappale.

Skeptismi (kreik. skeptesthai, tutkia; käytetään myös sanoja skeptisismi, skeptisyys, skepsismi) on käsitys jonka mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa.

Fenomenaalinen
  •     ilmiömäinen
  •     (Filosofia) ilmiöitä koskeva
  •     (psykologia) elämyksellinen.

Transsendentaalisen realistin tulee Kantin mukaan pitää ilmentymiä transsendentin todellisuuden epätäydellisinä varjoina. Esimerkkinä tällaisesta asenteesta olisivat mm. John Locke ja Gottfried Leibniz. Kantin mukaan transsendentaaliset realistit tekevät tämän virheen, koska he pitävät aikaa, avaruutta ja olioita samanlaisina, transsendentisti tosina.

Realistit voivat tehdä erottelun vain olioiden (yleensä) ja ajatusten välille. Seurauksena realisti joutuu aina ihmettelemään, vastaako hänen ajatuksensa todella olioita.



Siksi transsendentaalisen realistin tulee olla myös empiirinen idealisti, koska aistiemme tarjoamat ilmentymät ovat todellisuudessa vain mielessämme olevia ajatuksia.

Transsendentaalisena idealistina Kant sen sijaan pitää aistiemme muodostamia olioita empiirisesti todellisina, eli todellisina niiden ehtojen mukaan, jotka ajattelumme ja oivalluksemme (intuitiomme) kyvyt määräävät. Näin transsendentaalinen idealisti on samalla empiirinen realisti.

Adjektiivin ”transsendentaalinen” itsensä Kant määritteli seuraavasti: transsendentaalista on kaikki tieto, joka koskee, ei olioita, vaan sitä tapaa jolla voimme tuntea oliot, jopa ennen kun koemme ne.

Se, mikä yllä olevassa ajattelussa on vikana, esitellään alempana tässä kirjassa.


Tehtäviä

  1. Kun kompastut tiellä olevaan kiveen, vastaako ajatuksesi todellista kiveä?
  2. Albert Einstein onnistui ajattelemaan, että painovoimaa ei ole olemassa. Mitä Kant olisi tähän sanonut?
  3. Suomenna sana "transsendentaalinen".
  4. Mitä tarkoittaa ajatus?
  5. Mistä voimme tietää tavan, jolla voimme tuntea oliot?

Kiista viisaustieteen ja loogisen empirismin välillä

Siitä, onko olemassa synteettistä a priorista tietoa, on jatkuvasti kiistaa.

Loogisen empirismin pääväite on, ettei ole olemassa synteettistä apriorista tietoa.

On syytä todeta, että useimmat loogisen empirismin suomalaiset vastustajat eivät edes mainitse loogisen empirismin pääväitettä vaan kokonaan muita väitteitä, joita voidaan hyvällä syyllä pitää olkinukkeina.



David Hume (1711 – 1776).

Looginen empirismi asettui tässä asiassa Kantia edeltäneiden filosofien joukkoon. Tästä syystä looginen empirismi arvosti David Humea mutta ei Immanuel Kantia.

Loogisen empirismin mukaan meillä on matemaattista, loogista ja käsitetietoa, joka on kuitenkin sisällöltään tyhjää, ja kokemustietoa, jolla on aina sisältö. Lisäksi on suuri joukko lauseita, jotka eivät ole tietoa ollenkaan.

Matemaattista, loogista ja käsitetietoa voidaan luoda ajattelemalla, mutta sisällöllistä tietoa voidaan tuottaa vain vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa.

Nimitys "looginen empirismi", jonka ensimmäisenä otti käyttöön suomalainen Eino Kaila (saksaksi), sanoo tästä ajatussuunnasta kaiken oleellisen:

Logiikan, matematiikan ja käsitteistön on oltava ristiriidatonta ja käyttökelpoista, mutta tiedon sisältö syntyy kokemuksesta.

Voidaan myös sanoa, että logiikka, matematiikka ja käsitteistö sisältävät pintainformaatio (Jaakko Hintikka), mutta syväinformaation tuottamiseen tarvitaan kokemusta.


Tehtäviä

  1. Mikä on muistin merkitys tiedon synnyssä?
  2. Millä tavalla inhimillinen tieto eroaa esimerkiksi koiran tiedosta?
  3. Keksi hyvä suomennos käsitteelle "looginen empirismi".
  4. Millainen on tietokoneen muisti?
  5. Mihin tietokoneen logiikka perustuu?

Ymmärryksen kategoriat

Kantin mukaan emme voi käsittää mielekkäästi sellaisia asioita, jotka ovat ajan ja paikan ulkopuolella tai jotka eivät ole rakentuneet ymmärryksen kategorioiden eli luokkien, kuten substanssin eli perusaineksen ja kausaliteetin eli syysuhteen, mukaisesti. Vaikka emme voikaan käsittää sellaisia olioita, ei ole mitään tapaa osoittaa, että sellaisia olioita ei ole.

Tehtäviä



Uusin vaatemuoti.
  1. Ottakaa selvää siitä, miten kommunismi vaikutti filosofian muoteihin.
  2. Ottakaa selvää siitä, miten kansallissosialismi vaikutti filosofian muoteihin.
  3. Ottakaa selvää siitä, miten ns. kylmä sota vaikutti filosofian muoteihin.
  4. Ottakaa selvää siitä, miten uskonnot vaikuttavat filosofian muoteihin.
  5. Jos jonkin valtion johtajat kannattaisivat loogista empirismiä, olisiko siinä maassa filosofian professoreita, jotka kannattavat loogista empirismiä?
  6. Luettele kymmenen aineellista oliota, jotka ovat ajan ja paikan ulkopuolella.
  7. Luettele kymmenen jumalaa, jotka ovat ajan ja paikan ulkopuolella.

Filosofinen antropologia

Mitä se on



Filosofinen antropologia on filosofian osa-alue, joka tutkii ihmistä ja ihmisluontoa. Se pyrkii yhdistämään ihmisyyttä koskevat kokeelliset ja kokemusmaailmaan perustuvat tutkimustulokset pyrkimyksenä ymmärtää ihmisiä sekä oman ympäristönsä tuotteina että omien arvojensa tuottajana.

Vaikka useilla filosofeilla filosofian historiassa voidaan ajatella olleen oman filosofiansa taustalla omat ”antropologiset” käsityksensä, erillisenä filosofian osa-alueena filosofinen antropologia kehittyi 1800-luvulla fenomenologian ja eksistentialismin synnyn myötä. Ensin mainittuun kuuluu inhimillisen kokemuksen pohdinta filosofin omista kokemuksista, ja näin se on vaikuttanut ihmisyyden ja ihmisenä olemisen filosofisessa tutkimuksessa.

Fenomenologia (kreik. φαινόμενoν, fainomenon, ilmenevä, ilmiö; kreik. λόγος, logos, puhe, oppi) eli oppi ilmiöistä tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan. Se on filosofian tutkimussuuntaus ja oppi, joka pyrkii tutkimaan tietoisuuden rakenteita havaintokokemuksessa.

Keskeistä filosofisessa antropologiassa on henkilöiden välisten suhteiden ja niissä vaikuttavien olemassaolokäsitysten tutkiminen. Keskeinen aihe on sen tutkiminen, kuinka kaksi yksilöä joiden kokemukset ja tulkinnat todellisuudesta ovat erilaiset, ymmärtävät toinen toisensa ja suhtautuvat toisiinsa.



Vieraileva professori Michael D. Jackson.

Michael D. Jacksonin
mukaan ihmiset antropomorfisoivat eli ihmisenkaltaistavat elottomia kappaleita ympärillään muodostaakseen niiden kanssa  suhteen. Näin ihmiset voivat tuntea olevansa hallinnassa sellaisissa tilanteissa, joita he eivät voi hallita, koska he kohtelevat kappaletta niin kuin se olisi järkevä ja kykenisi ymmärtämään heidän tuntemuksensa ja kieltään. Eräs esimerkki on kiroilu seonneelle tietokoneelle.



Ihmiskeskeisyyden arvostelijoiden (posthumanistien, post = jälkeen) mielestä ihmistä koskevalla pohdiskelulla on se vaara, että ihmisen merkitystä kaikkeuden osana liioitellaan tai että ihminen käsitetään suorastaan kaikkeuden keskukseksi tai lopulliseksi tavoitteeksi.

Myös posthumanistisessa todellisuuskäsityksessä ihmisen ongelmaa voidaan pitää merkityksellisenä. Keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi ihmisen suhde luontoon, ihmisen kulttuurin ja historian merkitys sekä yksilön suhde yhteisöön.

Tehtäviä

  1. Mikä ero on antropologialla ja filosofisella antropologialla?
  2. Tarvitaanko filosofista antropologiaa?
  3. Mikä ero on humanismilla ja posthumanismilla?
  4. Esiintyykö ihmisenkaltaistamista yhä?
  5. Millä tavalla ihmisenkaltaistaminen esiintyy uskonnoissa?

Max Scheler ja uskonnot



Professori Max Scheler (1874 – 1928).

Max Scheler, saksalainen fenomenologi, tunnetaan filosofisesta antropologiastaan, joka ei määrittele ihmisolentoa perinteisesti ”järkevänä eläimenä” (kuten on tehty Aristoteleesta lähtien) vaan pikemmin ”rakastavana olentona”.


Scheler hylkäsi perinteisen  ruumis ja sielu -käsityksen, ja kuvasi ihmisen kolmiosaisena ruumiin, sielun ja hengen muodostamana kokonaisuutena.
  1. Perustavana tasona ovat aistikokemuksiin liittyvät arvot kuten miellyttävä ja epämiellyttävä, mielipahansävyinen ja mielihyvänsävyinen, nautinnollinen ja kivulias. Tähän yhteyteen liittyvät myös hyötyarvot kuten hyödyllinen, käytännöllinen, tehokas ja taloudellinen sekä niiden vastakohdat.
  2. Elämänvoimaan liittyvät sellaiset arvot ja arvovastakohdat kuin jalo - halpamainen, terveys - sairaus, voima - heikkous, rohkeus - pelkuruus.
  3. Henkisiä arvoja ovat (a) esteettiset arvot kuten kauneus, (b) oikeudenmukaisuuden arvot, (c) puhtaan tiedon arvot. Näihin arvoihin liittyviä tunteita ovat henkinen ilo ja suru, hyväksyminen ja paheksuminen, kunnioitus ja halveksunta.


Pyhä Henki.
  1. Neljäntenä ja korkeimpana on absoluuttinen alue, johon kuuluvat pyhän ja epäpyhän arvot. Pyhyys on Schelerin mukaan ominaista olemassaolon ehdottomalle perustalle, joka on täydellinen hyvyydessään. Ihmisen autuus edellyttää sitä, että hän voi olla yhteydessä tähän olemassaolon perustana olevaan täydellisen hyvään persoonaan. Jumalan pyhyys estää häntä hyväksymästä pahuutta. Voidakseen elää Jumalan yhteydessä ihmisen täytyisi olla täydellinen hyvyydessä. Jokainen ihminen on kuitenkin henkilökohtaisesti sidoksissa pahuuteen. Siksi ihminen ei voi saavuttaa pyhyyttä muuta kuin Kristuksen lunastustyön pohjalta, Jumalan armosta uskon kautta.
Muita tunnettuja filosofisia antropologeja ovat olleet mm. Pierre Bourdieu, Jaques Derrida, Hans-Georg Gadamer, Rene Girard, Arnold Gehlen, Martin Heidegger, Hans-Eduard Hengstenberg, Paul Häberlin, Maurice Merleau-Ponty, Friedrich Nietzsche, Helmuth Plessner, Paul Ricoeur ja Jean-Paul Sartre.


Tehtäviä

  1. Miksi suomalaista filosofia ja antropologia Rafael Karstenia ei mainittu yllä olevassa esityksessä?
  2. Mistä johtui, että Scheler lisäsi Descartesin listaan vielä hengen?
  3. Mistä johtuu suomen kielen sana "pirtu"?

Olemassaoloismi (Eksistentialismi)




Professori Martin Heidegger (1889–1976).

Martin Heidegger
(1889–1976) tutustui hermeneutiikkaan teologisten opintojensa ja Diltheyn kautta.Hänen filosofinen hermeneutiikkansa siirsi hermeneutiikan painopisteen tulkinnasta olemassaoloon liittyvään (eksistentiaaliseen) ymmärtämiseen, jota hän piti suorempana, välittömämpänä ja siten eräällä tavalla aidompana (autenttisempana) tapana pikemmin olla maailmassa kuin vain tapana tietää.

Hermeneutiikka (kreik. hermēneuein 'tulkita', hermēneutike tekhnē 'tulkinnan taito') on filosofinen suuntaus, joka painottaa inhimillistä ymmärrystä (ennen kaikkea kirjoitettujen) tekstien mutta myös musiikin, kuvataiteen, historian tai yhteiskunnan merkitysten tulkinnassa.

Jo neljä vuotta ennen pääteoksensa Olemisen ja ajan ilmestymistä pitämissään luennoissa Heidegger esitti irtaantumista hermeneutiikasta käsitteen tavanomaisessa merkityksessä, oppina tekstien tulkinnasta.

Heideggerin mukaan hermeneutiikkaa ei pidä ensisijaisesti käsittää oppirakennelmana niistä tekniikoista ja tietoisuuden tapahtumista, joiden kautta tietämistä tavoitteleva pyrkii oikeaan ymmärrykseen tulkitsemisen kohteesta.



Täyttä hepreaa.

Tämän tavanomaisen hermeneutiikan keskeinen tavoite oli selvittää, miten kokija voi ymmärtää tekstin merkityksen. Heideggerin myötä tämä ongelma korvautuu kysymyksellä "Miten sellainen olento, jonka oleminen muodostuu ymmärtämisestä, on maailmassa?" Hermeneutiikasta tulee näin osa ymmärtävän (eksistoivan) olennon, täälläolon – Daseinin – erittelyä.

Dasein (saks. Da, "tässä", "täällä", Sein, "oleminen"; "täällä-olo") on Martin Heideggerin pääteoksessaan Oleminen ja aika kehittämä käsite, jonka voi ajatella tarkoittavan inhimillistä olemassaoloa. Dasein on olento, jonka olemassaolo on sille itselleen ongelma.

Saksan kielen Dasein tarkoittaa nimenomaisesti täällä olemista, ja se on synonyymi olemassaololle, kuten lauseessa "olen tyytyväinen olemassaolooni" (ich bin mit meinem Dasein zufrieden). Heideggerin mukaan sitä ei kuitenkaan tule sekoittaa kokijaan, joka on jotain joka on läsnä.



Heidegger käytti käsitettä Dasein paljastamaan olemisen (Sein) ensisijaisen luonteen, jonka aiemmat filosofit olivat hänen mielestään jättäneet vaille huomiota. Kuten Nietzsche, Heidegger arvosteli perusaineksen (substanssin) ajatusta, katsoen Daseinin olevan aina oleva, joka on jo maailmassa. Olemassaolon perustavin muoto ei ole kokijan tai kohteen olemassaolo, vaan "maailmassa-oleminen" (In-der-Welt-sein).

Heideggerin mukaan tavallinen kieli, loogiset järjestelmät ja käsitykset ovat hämärtäneet Daseinin luonteen siltä itseltään. Olevat ovat Dasein vaikka olisivatkin kiedottuja perinteeseen, joka hämärtää aidon valinnan(vapauden) elää tässä perinteessä ja siirtää sitä edelleen. Tässä tapauksessa Dasein silti valitsee aidosti perinteen kohdatessaan paradoksin perinteen sisällä, ja sen täytyy valita, hylkääkö se perinteen vai kokemuksen kohtaamastaan valinnanvapaudesta tai -pakosta.



Paradoksi (kreikan sanoista παρά 'vastaan' ja δοξα 'oppi' tai 'käsitys') on väite, joka on näennäisesti looginen tai epälooginen. Näennäisesti looginen väite johtaa loogiseen ristiriitaan tai järjenvastaiseen tilanteeseen, näennäisesti epälooginen väite on puolestaan loogisesti selitettävissä.

Heidegger pyrki pitämään Daseinin määritelmän meille kaikille yhteisessä tilassa, "keskinkertaisessa jokapäiväisyydessä". Dasein ei ryntää olemassaoloon itsensä filosofisesta tutkiskelusta. Heidegger tarkoitti Daseinin käsitteeksi, joka toimisi astinlautana kysyttäessä sitä,  mitä olemassaoleminen tarkoittaa. Kun Dasein tutkiskelee tätä, se mikä tuntuu kehältä, on olemassaolomielessä palauttava, koska se tuo välttämättä ajan huomion keskipisteeseen.

Teoksessaan Oleminen ja aika Heidegger katsoo, että Daseinin olemassaolon mahdollisuudet laajenevat tieteiden ja metafysiikan historian tavoittamien alueiden ulkopuolelle.

Heidegger kielsi olevansa eksistentialisti, mutta hän vaikutti eksistentialismiin.

Heidegger eli Hitlerin Saksassa ja joutui myöhemmin mm. virkakieltoon.

Suomalainen Eino Kaila arvosteli jyrkästi Heideggeriä.



Jean Paul Sartre  (1905 - 1980).

Eräät aikamme suuntaukset ovat omaksuneet vaikutteita Kantilta.

Eräs tällainen ajatussuunta on olemassaoloismi (eksistentialismi).

Eksistenssi tarkoittaa olemassaoloa, ja eksistentialismi olisi suomeksi olemassaoloismi.

Olemassaoloismin (eksistentialismin) mukaan (esim. Jean Paul Sartre (1905 - 1980)) arvojen todellisuus on henkilökohtaisen valinnan vapaudessa; kukaan ei voi valita toisen puolesta.

(Sartre ehdottaa toista ehdotonta ja poikkeuksetonta (kategorista) käskyä (imperatiivia) valinnan ohjeeksi:

"Toimi niin, että kohtelet ihmisyyttä itseään sekä omassa itsessäsi että muissa aina päämääränä sinänsä, eikä koskaan pelkästään välineenä".

Monet ovat omaksuneet ajatuksen, että siveysarvoilla on merkitystä vain yhteisöissä kuten ihmiskunta. Siveysajattelun ja politiikan välillä ei siis ole kuilua vaan yhteys. (Sama ajatus esiintyy myös Platonilla.)

Tehtäviä

  1. Tutkikaa Sartren teosta “Esseitä I Eksistentialismikin on humanismia; Juutalaiskysymys." (L’Existentialisme est un humanisme, 1945; Réflexions sur la question juive, 1946). Suom. Aarne T. K. Lahtinen ja Jouko Tyyri. Otava, 1965. ja keskustelkaa Sartren ajatuksista.
  2. Luettele kolme suomalaista eksistentialistia.
  3. Onko eksistentialismista apua elämän ongelmien selvittämisessä?
  4. Mikä oli Sartren suhde kommunismiin ja sosialismiin?
  5. Miksi ihmiset valitsevat toistensa puolesta?

Todellisuuden rakenne luonnontieteellisen, ihmistieteellisen ja käytännöllisen tiedon valossa

Normi



Normi (lat. norma 'kulmamitta, ohje, sääntö') tarkoittaa mm. seuraavia asioita:
  1. matemaattinen normi, itseisarvon yleistävä funktio, matematiikan käsite
  2. eettinen tai filosofinen normi, sääntö tai ohje, etiikan ja filosofian käsite
  3. sosiologinen normi, yhteisön jäseniä ohjaava vuorovaikutuksen muoto, sosiologian käsite
  4. sosiaalinen normi, jonkin yhteisön hyväksymä käyttäytymissääntö
  5. normi, jonkin yhteisön jäseniä sitova toimintaohje
  6. normi, jonkin yhteisön keskimääräinen moraalikäsitys
  7. normi, jonkin yhteisön yleisimpien perinteiden kokonaisuus
  8. normi, jonkin yhteisön käskyt, kiellot, luvat, velvollisuudet ja lait
  9. normi, pelisäännöt
  10. normi eli standardi, määritelmä siitä, miten jokin asia tulisi tehdä
  11. normi, sovittu työtavoite tai vastaava ("täyttää norminsa").
Usein sana normi voidaan korvata esimerkiksi sanalla sääntö, ohje, malli tai esikuva. Eettisen tai sosiaalisen normin suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa mitta.

Tehtäviä

  • Mitä tarkoittaa "tekninen normi"?

Ensimmäinen liikuttaja uudella ajalla



Rene Descartes (1596–1650).

Rene Descartes
(nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) toi Platonin vastauksen nykyaikaan.

Hän ajatteli, ettei liikettä voida selittää ilman ensimmäistä liikuttajaa.

Descartes ajatteli, että kun oletetaan ensimmäinen liikuttaja, vältetään se, että inhimillinen toiminta olisi ehdottoman tarkasti (deterministisesti ) luonnon säännönmukaisuuksien määräämää. Descartes ajatteli, että jos ihminen on vain kaikkeuden osa, ei ole mieltä puhua ihmisestä kaikkeuteen vaikuttavana oliona.

Tehtäviä

  1. Miksi Isaac Newtonin fysiikkka ei tarvinnut ensimmäistä liikuttajaa?
  2. Mikä on ihmisen prosentuaalinen vaikutus kaikkeuteen?
  3. Minkä verran sinä voit vaikuttaa kaikkeuteen?

Kaksi perusainesta uudella ajalla



Descartes ajatteli, että maailma koostuu kahdesta perusaineksesta, aineesta ja mielestä eli sielusta eli hengestä (dualismi).

(Käsitteitä aine ja mieli eli sielu eli henki on esitelty peruskoulun oppimäärässä.)

Hän ei kuitenkaan pystynyt selittämään, miten nämä kaksi perusainesta (substanssia) pystyvät vaikuttamaan toisiinsa.

Tehtäviä

  1. Missä uskonnoissa dualismi esiintyy?
  2. Onko uskontoja, joissa ei esiinny dualismia?
  3. Onko uskontoja, joissa esiintyy pluralismia?

Yksi perusaines ja kaksi ilmenemismuotoa



Baruch Spinoza (1632 – 1677).

Baruch Spinoza
(nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli, että on olemassa vain yksi perusaines (substanssi), jolla on kaksi ilmenemismuotoa (aine ja mieli eli sielu eli henki).

Tehtäviä

  • Onko Descartesin ja Spinozan perusaineskäsityksissä mitään oleellista eroa?

Yksi perusaines: aine



Thomas Hobbes (1588 – 1679.

Thomas Hobbes
(nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli, että on olemassa vain yksi perusaines (substanssi), fysikaalinen aine (materialismi).

Tehtäviä

  1. Onko käsitys, jonka mukaan on yksi perusaines, aine, kielellinen sopimus vai kokemuksen tulos?
  2. Millä tavalla käsityksemme todellisuudesta muuttuisi, jos kaikki löydetyt ja mahdollisesti myöhemmin löydettävät alkeishiukkaset nimettäisiin perusaineksiksi?
  3. Miten käsityksemme todellisuudesta muuttuisi, jos kaikki perusainekset poistettaisiin sanastoistamme?

Yksi perusaines: mieli, sielu tai henki



Cloynen piispa George Berkeley (1685 – 1753).

Piispa George Berkeley (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli, että on olemassa vain yksi perusaines (substanssi), mieli tai sielu tai henki (ontologinen idealismi).

Tehtäviä

  • Mistä johtui, että Berkeley halusi kutsua perusainesta mieleksi, sieluksi tai hengeksi?

Ääretön määrä henkiä



Gottfried Leibnitz (1646 – 1716).

Gottfried Leibnitz
(nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli että on olemassa ääretön määrä perusaineksia (substansseja) eli monadeja, kaikki mieliä eli sieluja eli henkiä.

Tehtäviä

  • Mistä syystä Leibnitz ajatteli, että on olemassa vain ääretön määrä henkiä?

Ei perusainesta ollenkaan



David Hume (1711 – 1776).

David Hume ajatteli, ettei ole olemassa mitään perusainesta (substanssia).

Tehtäviä

  • Mistä syystä Hume ei tarvinnut mielestään yhtään perusainesta?

Uskonnot kaksijakoisuuden puolesta

Kysymys ruumiista ja mielestä eli sielusta eli hengestä ei ole erillinen, vaan siihen liittyy suuri joukko muita kysymyksiä.

Esimerkiksi tahdon vapauden ja kaiken säännönmukaisuuden (determinismin) välinen (näennäinen) ristiriita kuuluu näihin ongelmiin.

Toinen esimerkki on kysymys siitä, miksi säännönmukaisuudet ovat sellaiset kuin ne ovat eivätkä toisenlaiset.



Kuten Rene Descartesin ajattelusta ilmenee, sielukäsitteen avulla on haluttu mm. perustella tahdonvapautta.

Tehtäviä

  1. Jos säännönmukaisuudet olisivat toisenlaisia kuin ne ovat, ihmettelisimmekö sitä, miksi ne ovat sellaisia kuin ovat?
  2. Montako perusainesta olisi käytössä, jos uskontoja ei olisi olemassa?
  3. Onko kukaan keksinyt väittää ns. pimeää ainetta (jonka olemassaolo on enemmän tai vähemmän epäselvää) sieluksi?

Ratkaistut ongelmat saattavat olla ongelmia tavallisille ihmisille

Vasta nykyaikainen todellisuustutkimus (tiede) on osoittanut, ettei tahdonvapaus ole säännönmukaisuudelle (determinismille) mitenkään vaikea ongelma.



Ilmaan heitetty noppa pyörii fysiikan lakien mukaan, mutta nopanheiton tulos ei kuitenkaan ole käytännössä ennustettavissa.

Vastaavalla tavalla voidaan ajatella alkeishiukkasista. Alkeishiukkaset ovat niin pieniä, että niiden liikkeitä ei voida edes periaatteessa ennustaa.

Jos ryhdymme mittaamaan esimerkiksi elektronin paikkaa, valonsäde, jolla sitä mittamme, siirtää sen aivan toiseen paikkaan.

Vaikka alkeishiukkasten voidaan ajatella liikkuvan täysin lainalaisesti, ihminen voi nykyisen tietämyksen mukaan saada selville vain tilastollisia lainalaisuuksia.

Päätöksiä tehdessään hän ei voi tuntea olevansa millään tavoin sidoksissa alkeishiukkasten lainalaisuuksiin.

Pikemminkin hän voi tuntea yhteisön lakien ja paineiden ja paineiden rajoittavan mahdollisuuksiaan tehdä päätöksiä.

Tietenkään kukaan ei voi tehdä luonnon säännönmukaisuuksien vastaisia tekoja.

Inhimillinen ajattelu ei tapahdu alkeishiukkasten tasolla vaan molekyylitasolla, ja se on luonteeltaan sähkökemiallista.

Tietokoneet, jotka toimivat alkeishiukkastasolla (elektroneilla), laskevat paljon nopeammin kuin molekyylitasolla toimivat ihmiset.



Ajoittaisesta vikaantumisesta ja sen aiheuttamista virhetoiminnoista ja ihmisten tekemistä ohjelmointivirheistä huolimatta tietokoneet tekevät - toisin kuin ihmiset - lähes virheettömiä päätelmiä.


Tehtäviä

  1. Mistä tiedetään, että ihmisen tahto toimii molekyylitasolla?
  2. Raamatussa kerrotaan, että juutalaisten jumala Jahve pysäytti Auringon liikkeen taivaalla. Onko tämä mahdollista?
  3. Onko tietokoneiden nopeudella jokin yläraja?
  4. Mitä ihmisen ajattelun sähkökemiallisuus vaikuttaa ihmisen ajattelun nopeuteen?
  5. Miksi tekoälytutkimus hidastelee?

Jumala heiluttelee alkeishiukkasia



Professori K. V. Laurikainen (1916–1997.

Toisaalta voidaan todeta, etteivät kaikki meidän aikamme tutkijat ole tyytyneet edellä oleviin selityksiin. Esimerkiksi edesmennyt fyysikko K. V. Laurikainen (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli, että alkeishiukkasten liike on vain tilastollisten säännönmukaisuuksien alainen.

Hän siis hylkäsi ankaran säännönmukaisuuden (determinismin). Hänen mielestään jumala voi joskus liikutella alkeishiukkasia ja siten vaikuttaa maailmanmenoon luonnon säännönmukaisuuksista poikkeavasti.

Tehtäviä

  • Mistä luonnon tapahtumiin puuttumiseen tarvittava energia saataisiin?

Miksi alkeishiukkaset ja säännönmukaisuudet ovat sellaisia kuin ovat



Alkeishiukkasten liikeratoja sumukammiossa.

Viime vuosina kaikkeuden kehityksen tutkijat ovat pohtineet myös sitä, miksi alkeishiukkaset ovat sellaisia kuin ne ovat, ja miksi perusvoimat ovat muotoutuneet sellaisiksi kuin ne ovat.

Toisaalta eräät toiset tutkijat pitävät kaikkeuden säännönmukaisuuksia ja perusrakennetta muuttumattomina.

Heidän mielestään ei ole mitään mieltä pohtia sitä, miksi säännönmukaisuudet ovat sellaisia kuin ne ovat. Olivatpa ne maillaisia tahansa, jotkut, sikäli kuin ajattelevia olioita olisi olemassa, kysyisivät, miksi ne ovat sellaisia.


Tehtäviä

  • Mitä virheellisiä ajatuksia voi aiheutta se, että kaukaisten galaksien (tähtijärjestelmien) liikkeistä voidaan päätellä pääasiassa liikkeet meitä kohti ja meistä pois päin?

Jumala on valinnut parhaat aineet ja säännönmukaisuudet



Gottfried Wilhelm Leibnitz (1646 - 1716).

Toisaalta uskonnolliset ajattelijat (esim. Gottfried Wilhelm Leibnitz, nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ovat ajatelleet, että jumala on valinnut parhaat mahdolliset luonnonlait.

Tehtäviä

  • Miten kehitysoppi selittää luonnon sopivuuden ihmiselle?

Lisälukemista: Hienosäätöargumentti

Antrooppinen periaate

Antrooppinen periaate (kreik. anthropos, ihminen), tarkoittaa väitettä, joka voidaan muotoilla seuraavasti: jotta kaikkeuden ominaisuuksia voitaisiin havaita, niiden tulee olla sellaisia, että havaitsijoita voi olla olemassa.

Kaikkeuden kehitystä tutkineet ovat omien oletustensa puitteissa laskeneet että, jos aineen ominaisuudet olisivat vain hiukan toisenlaiset kuin mitä ne ovat, ihmisiä ei olisi olemassa.

Hienosäädetty kaikkeus on väite, jonka mukaan maailmankaikkeuden ominaisuudet ja fysiikan luonnonvakioiden arvot vaikuttavat olevan hienosäädettyjä elämää varten.

Hienosäätöön perustuvat jumalatodistus

collins

Messiaan collegen professori Robin Collins.

Robin Collins (2002) on esittänyt kaikkeuden hienosäätöön perustuvan jumalatodistuksen käyttäen periaatetta, että verratessamme kahta oletusta havainto on todiste sen oletuksen puolesta, jonka valossa se on todennäköisempi (tai vähemmän epätodennäköinen).
  1. Maailmankaikkeuden hienosäätö ei ole hyvin epätodennäköinen jumalaan uskovien kannalta.
  2. Maailmankaikkeuden hienosäätö on hyvin epätodennäköinen ateistisen yhden maailmankaikkeuden oletuksen pohjalta.

Elämän riippuvuus hienosäädöstä

Fyysikko Paul Daviesin mukaan on epätodennäköistä, että satunnaiset fysiikan lait ja vakiot mahdollistaisivat elämän olemassaolon.

John D. Barrowin ja Frank Tiplerin mukaan esimerkiksi kaikkeuden laajenemista kiihdyttävän ”voiman”, kosmologisen vakion, arvo on erittäin pieni. Kosmologinen vakio on noin 1/10120 -osa siitä mitä sen odottaisi olevan. Mikäli kosmologinen vakio olisi kertaluokkia nykyistä suurempi, avaruus laajenisi niin nopeasti, ettei mitään rakenteiden muodostumista ehtisi tapahtua.

penrose

Professori Roger Penrose.

Toisena esimerkkinä on esitetty, että kaikkeuden entropia on erittäin alhainen. Matemaattinen fyysikko Roger Penrose on arvioinut, että kaikkeuden alkutilan entropia tulisi säätää 1/1010^120 tarkkuudella jotta elämä on mahdollista kyseisessä kaikkeudessa.

Fysiikan vuorovaikutusten vahvuudet

Fysiikan neljän perusvuorovaikutuksen tai voiman vahvuuksien vaihteluväli on noin 1040.

R. Collins on arvioinut, että painovoiman vahvuus on hienosäädetty tarkkuudella 1:1036. Jos painovoima olisi 3000 kertaa vahvempi, tähdet eivät olisi pitkäikäisiä. Jos vielä vahvempi, olisi vain miniuniversumeita, lyhytikäisiä tähtiä, metriluokan planeettoja, ja vain pienet eliöt voisivat kestää painovoiman.

Jos painovoima olisi heikompi, tähdet eivät olisi tarpeeksi kuumia fuusion syttymiseen. Sähkömagneettisen voiman vahvuuden suhde painovoiman vahvuuteen on noin 1036.

magnetism

Vahvan vuorovaikutuksen heikkeneminen 50% suhteessa sähkömagneettiseen voimaan saattaisi epävakaaksi suurimman osan elämän tarvitsemista alkuaineista, vielä suurempi heikkeminen poistaisi kaikki alkuaineet vetyä lukuunottamatta.

Oberhummerin mukaan jo 0,5 prosentin muutos vahvan vuorovaikutuksen vahvuudessa estäisi hiilen tai hapen synnyn tähdissä, tehden elämän olemassaolon erittäin epätodennäköiseksi. Hiilen jälkeen elämälle seuraavaksi sopivin alkuaine on pii, mutta pii ei muodosta vakaita pitkiä polymeerejä, joita elämä tarvitsee.

P. Daviesin mukaan heikon vuorovaikutuksen vahvuuden tulee olla juuri sopiva, jotta tähtien tuottamat vetyä ja heliumia raskaammat alkuaineet saadaan elämän käyttöön.

Tähtien supernovaräjähdyksessä neutriinopulssi puskee ainetta poispäin tähden keskustasta. Mikäli heikko vuorovaikutus olisi vahvempi, tähden keskusta sitoisi neutriinotkin, mikäli heikompi, neutriinopulssi ei saisi vietyä alkuaineita tähden vetovoimasta.

Kaikkeuden ominaisuudet

bigbang

Kaikkeuden laajeneminen miljardeja vuosia massan jatkuvasti hidastaessa laajenemista vaatii valtavan tarkkaa tasapainoa. Toisaalta, ettei painovoima vedä universumia liian aikaisin kasaan, ja toisaalta, ettei laajeneminen ole niin nopeaa ettei rakenteita pääse muodostumaan.

Kosmisen laajenemisen mallit selittävät laajenemisnopeuden hienösäädön mutta mallien parametreja (inflaatiokentän tyyppi, inflaation alku- ja loppuhetki) ja rakennetta täytyy hienosäätää jotta tämä olisi mahdollista. Laajenemismallit siis siirtävät hienosäädön omaan rakenteeseensa ja vakioihinsa.

M. Reesin mukaan universumin massanjakauma sen alkuhetkillä on ollut juuri sopiva elämää varten: 1/100000 eroja. Jos massa olisi ollut liian tasaisesti jakautunutta, painovoima ei olisi kyennyt kasaamaan tähtiä ja planeettoja. Jos massa olisi ollut liian epätasaisesti jakautunutta, liian suuri osa aineesta olisi päätynyt lukuisiin mustiin aukkoihin.

Arvostelua

enqvist

Professori Kari Enqvist.

Kosmologian professori Kari Enqvist on todennut, että
”kaikkien kompleksisten ilmiöiden esiintymistodennäköisyydet ovat niin mitättömiä, että voisimme aina halutessamme kutsua niitä ihmeiksi”.
Hienosäädetty kaikkeus kuvataan avainluvuilla, joiden on oltava melko tarkasti samoja kuin omassa universumissamme, että maailmankaikkeus tuottaisi elämää. Elämän synty vaatii tähtien syntyä, koska nykytiedon mukaan elämää esiintyy vain tähtiä kiertävillä planeetoilla. Hienosäädetyn kaikkeuden mallin mukaan tähtien synty on epätodennäköistä.

Kosmologi Fred C. Adamsin tekemien tutkimusten mukaan tähtiä voi esiintyä 25 %:ssa erilaisista kuviteltavissa olevista kaikkeuksista. Tällöin kaikkeus ei olisi ainakaan tähtien synnyn tekijän suhteen hienosäädetty.

Hienosäädetyn kaikkeuden malli ei ota huomioon muuta kuin hiileen pohjautuvaa elämää. Toisissa, erilaisissa kaikkeuksissa saattaisi vaihtoehtoinen biokemia toimia paremmin kuin meidän kaikkeudessamme.

strenger

Professori Victor Strenger.

Tähtitieteen ja hiukkasfysiikan professorin Victor Strengerin mukaan hienosäätöön perustuvat todistelut jumalan olemassaolosta ovat perinteisiä "aukkojen jumalaan" perustuvia. Perinteisesti jumala on sijoitettu sinne, mistä ei vielä tunneta tapahtumia riittävän hyvin.

Toiseksi Strenger toteaa, että kaikkeudessa näyttää olevan niin vähän elämää aineen määrään verrattuna, että kaikkeutta voidaan pikemminkin pitää elämälle sopimattomana.

Perinteisesti on myös ajateltu, että kaikkeuksia voi olla monia, joten jonkin kaikkeuden mitättömään nurkaan voi mahtua elämääkin.

Myos aika, jona elämää on meidän tietojemme ollut olemassa, on häviävän pieni kaikkeuden mittakaavassa.

Hienosäätöajatus toimii vain suuren pamauksen kosmologiassa.

Lisäksi on syytä todeta, että hienosäätöhän on täysin pielessä, koska suuren pamauksen kosmologian mukaan suurin osa kaikkeuden aineesta on pimeää ainetta, josta emme tiedä mitään, ja suurin osa kaikkeuden energiasta on pimeää energiaa, josta emme tiedä mitään.

Mikä on hienosäätöajatuksen vikana

Jos kaikkeuden kehitys olisi ollut toisenlaista kuin se on, se saattaisi koostua kokonaan toisenlaisista hiukkasista, alkuaineista ja niitä yhdistävistä voimista.

H2O
X2Y

Hienosäätöargumentti olettaa jopa nykyistä kemiaa myöten nykyisen kaltaiset vaihtoehdot.

Tämän tapaisten argumenttien päävirhe on kuitenkin se, että koko hienosäätö on inhimillinen kielikuva, kivikauden ihminen ei osannut hienosäätää edes kivikirvestään.

Ei kaikkeudessa itsessään ole mitään luonnonlakeja, luonnonlait ovat vajavaisen ihmisen ajatuksia, joiden avulla hän pyrkii selviytymään tässä elämälle vihamielisessä kaikkeudessa.

Mahdollinen

Mitä "mahdollinen" tarkoittaa

Sana "mahdollinen " viittaa johonkin, mikä saattaa sattua. Jos jokin on mahdollinen, sen tapahtuminen ei ole poissuljettua. Tavallisesti mahdollista ei pidetä kovin todennäköisenä, sillä muuten käytettäisiin sanaa "todennäköinen". Mahdoton viittaa johonkin, jota ei voi tapahtua tai mitä ei voida tehdä.

Mahdollisuuden lajeja ovat mm. looginen mahdollisuus ja tietoteoreettinen mahdollisuus.

Tehtäviä

  • Miten todennäköisyyksiä mitataan?

Puhe mahdollisista maailmoista



Tasavallan presidentti Esko Aho.

Filosofiassa puhe mahdollisista maailmoista tarkoittaa suunnilleen seuraavaa:
  1. Todet väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia olemassa olevassa maailmassa (esimerkiksi ”Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti vuonna 2000”).
  2. Epätodet väittämät ovat väittämiä, jotka ovat epätosia olemassa olevassa maailmassa (esimerkiksi ”Paavo Väyrysestä tuli Suomen presidentti vuonna 2000”).
  3. Mahdolliset väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa (esimerkiksi ”Esko Ahosta tuli Suomen presidentti vuonna 2000” - huomaa, että Aho oli ehdokkaana).


Tasavallan presidentti Tarja Halonen.
  1. Sattumalta todet (kontingentit) väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia joissain mahdollisissa maailmoissa ja epätosia joissain toisissa mahdollisissa maailmoissa (esimerkiksi ”Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti vuonna 2000”, mikä on kontingentisti tosi, ja ”Esko Ahosta tuli Suomen presidentti vuonna 2000”, mikä on kontingentisti epätosi).
  2. Välttämättömät väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia kaikissa mahdollisissa maailmoissa (esimerkiksi ”2 + 2 = 4”, ”kaikki poikamiehet ovat naimattomia”).
  3. Mahdottomat väittämät (tai välttämättä epätodet väittämät) ovat väittämiä, jotka eivät ole tosia missään mahdollisessa maailmassa (esimerkiksi ”Matti ja Maija ovat toisiaan pidempiä yhtä aikaa”).
On huomattava, että tämän seurauksena kaikki välttämättömät väittämät ovat myös mahdollisia väittämiä ja luonnollisesti myös tosia väittämiä.

Tehtäviä

  • Todistakaa, että Esko Aho on Suomen presidentti.

Mahdollisten maailmojen olemassaolo




Se, ovatko mahdolliset maailmat olemassa, riippuu siitä, mitä tarkoitamme olemassaololla. Filosofit eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä olemassaolo on. Olemassaoloa käsittelevää filosofiaa kutsutaan ontologiaksi eli olemassaolo-opiksi.

Onneksi on olemassa muitakin ihmisiä kuin filosofeja.

Modaalisilla kielenaineksilla puhuja ilmaisee, onko asiaintila hänen mielestään (epä)varma, välttämätön, (epä)todennäköinen, mahdollinen, mahdoton, pakollinen, luvallinen tai (epä)toivottava.

Modaalisuus (lat. modus = 'tapa, laatu, standardi', moodi = järjestelmän perustaksi soveltuva).

Modaalinen realismi (todellismi) on (olemassaolo-opillinen eli ontologinen) käsitys, jonka mukaan mahdolliset maailmat ovat yhtä todellisia kuin olemassa oleva maailma.

Modaalista realismia on kannattanut ennen kaikkea David Kellogg Lewis (On the Plurality of Worlds, Wiley, 1986).

Aktualismin mukaan vain tämä maailma on olemassa.

Mahdollisten maailmojen luonne



David Kellogg Lewis.

David Lewis
väittää mm.:
  1. Mahdolliset maailmat ovat olemassa — ne ovat yhtä todellisia kuin oma, olemassaoleva maailmamme.
  2. Mahdolliset maailmat ovat samanlaisia maailmoja kuin olemassa oleva maailmamme — ne eroavat olemassa olevasta maailmasta sisällöltään, eivät lajiltaan.
  3. Mahdollisia maailmoja ei voida palauttaa mihinkään perustavampaan — ne ovat omia palautumattomia olevia olioita.
  4. Kun erotamme oman maailmamme muista sanomalla, että se on ainoa olemassa oleva maailma, tarkoitamme pelkästään sitä, että se on oma maailmamme — maailma jossa itse asumme.
  5. Mahdollisten maailmojen osien välillä on aika-avaruudellisia suhteita, mutta eri maailmat ovat aika-avaruudellisesti eristettyjä toisistaan.
  6. Mahdolliset maailmat eivät vaikuta toisiinsa (ovat kausaalisesti eristettyjä toisistaan).
Mahdollisia maailmoja pidetään usein todellisina mahdollisuuksina, mutta joskus pelkkinä vertauskuvina. Lewisin mukaansa mahdollisia maailmoja vastaan voidaan suunnata vain samoja perusteluja, jotka käyvät yhtä lailla joukkoja vastaan. Tästä huolimatta filosofit eivät kyseenalaista joukko-oppia.

Kritiikki



Joidenkin mukaan modaalinen realismi ei ole yhdenmukainen sen kanssa, miten käsitämme todellisuuden arkijärjellämme.

Joidenkin mukaan modaalinen realismi olettaa liikaa olioiota verrattuna muihin käsityksiin. Tämän vuoksi meidän tulisi muutoin tasaväkisistä käsityksistä suosia niitä, jotka olettavat pienimmän määrän erilaisia olioita. Viimeksi mainittua periaatetta kutsutaan Occamin partaveitseksi.

Muunnelma käsityksestä on, että modaalinen realismi sallii liikaa maailmoja, jopa enemmän kuin on matemaattisesti yhteensopivaa.

Jotkut ovat katsoneet, ettei modaalinen realismi mahdollista sellaisia maailmoja, joissa olisi aika-avaruudellisesti toisistaan erillisiä kaikkeuksia.

Eräs vastaväite koskee sitä, että modaalinen todellisuus puhuu enemmän loogisesta (tai matemaattisesta) todellisuudesta kuin fysikaalisesta todellisuudesta. Looginen olemassaolo tarkoittaa vain loogista ristiriidattomuutta.


Tehtäviä

  1. Tarkoittaaako todellinen maailma koko tuntemaamme kaikkeutta vai maapalloa?
  2. Mikä on Olbersin paradoksi?
  3. Jos jossain, hyvin kaukana meidän kaikkeudestamme syntyisi juuri nyt toinen kaikkeus, saisimmeko koko ihmiskunnan olemassaolon aikana tietää siitä?
  4. Miksi puhe mahdollisista maailmoista on suosittua?
  5. Ovatko mahdolliset maailmat hyödyllinen vai haitallinen meemi?

Mitä mahdollisilla maailmoilla on tekemistä perusaineskiistan kanssa?

Aineessa pätee aineen ja energian häviämättömyyden laki. Kaikki vaikuttaminen vaatii energiaa. Jos olisi olemassa esimerkiksi ruumiista erillinen sielu, se ruumiiseen vaikuttaessaan joutuisi vaihtamaan ruumiin kanssa energiaa, ja tämä vaihto olisi mitattavissa.

Aine ja energia ovat mitattavissa, vaikka inhimillinen mittaus sisältää aina epätarkkuuksia.

Jos olisi olemassa muita perusaineksia kuin aine ja energia, ne eivät kuuluisi meidän olemassaolevaan kaikkeuteemme vaan johonkin mahdolliseen kaikkeuteen. Siinä mahdollisessa kaikkeudessa meidän kaikkeutemme fysiikka ei olisi kokonaisuudessaan pätevä.



Mikään ei estä ihmisiä pohtimasta esimerkiksi sitä, kuinka monta paholaista mahtuu yhteen neulankärkeen, mutta meidän kaikkeudessamme neulankärjessä ei ole paholaisia vaan ainetta ja energiaa.

Tehtäviä

  1. Keksikää yksi mahdoton maailma. Miksi tehtävä on vaikea?
  2. Kuinka monta punaista paholaista mahtuu neulankärkeen?
  3. Kuinka monta sinistä enkeliä mahtuu neulankärkeen?

Materialismi eli aineellinen todellisuuskäsitys



Materialisti kristittyjen mukaan.

Atomismi

Sanat ”atomismi” ja ”atomi” ovat peräisin muinaiskreikan sanasta ἄτομος, atomos, joka tarkoittaa ”jakamatonta”.

Atomismin mukaan kaikki aine kaikkeudessa koostuu hyvin pienistä, tuhoutumattomista osasista, joita kutsutaan atomeiksi. Atomiopin mukaan atomit ovat pienimpiä osia, joihin aine voidaan jakaa. Atomit ovat joko vailla kokoa tai hyvin pieniä. Kreikkalaisessa atomiopissa atomien katsottiin olevan hyvin pieniä.

Kemia otti sanan "atomi" käyttöön eri merkityksessä kuin muinaiset kreikkalaiset. Kemiassa ja fysiikassa atomi tarkoittaa alkuaineen pienintä määrää, kemian ja fysiikan atomi jakautuu kuitenkin pienempiin osiin, alkeishiukasiin.

Nykyään muinaiskreikkalaisten atomeja vastaa joukko alkeishiukkasia. Esimerkiksi elektroni on tällainen nykyisen tietämyksen mukaan jakamaton hiukkanen.

Toisaalta voidaan ehkä sanoa, että elektronin ja antielektronin törmäyksessä elektroni hajoaa valon alkeishiukkasiksi eli fotoneiksi.

Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, mitkä ovat nykyisen tietämyksen mukaiset jakamattomat hiukkaset.

Avaruus



Avaruus on käsite, joka opetettiin ennen koulujen geometriassa. Jotkut oppivat käsitteen avaruus itsestään sen asiayhteyksien perusteella.

Avaruus on inhimillinen käsite. Sitä ei ole kaikissa kielissä.

Avaruudelle ei ole suoraa määritelmää, ja myös kunnollinen epäsuora määritelmä (aksioomajoukko) puuttuvat.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, kuka keksi ottaa sanan "avaruus" käyttöön suomen kielessä. Internetistä sanaa ei löydy, koska sitä koskevat tekijänoikeudet. (Englanninkielen "space" tuli käyttöön noin vuonna 1300.)
  2. Tunteeko Raamattu sanan "avaruus"?
  3. Tunteeko Koraani sanan "avaruus"?

Supervenienssi

Supervenienssi eli päältävyys on suhde (relaatio) joka vallitsee kahden eri tasoisiksi ajatellun ominaisuusluokan välillä.

Voidaan sanoa, että "ylempi" ominaisuusluokka X supervenioi "alempaa" ominaisuusluokkaa Y, jos minkä tahansa olion X-ominaisuudet määräytyvät täysin sen Y-ominaisuuksien mukaan. Tällöin Y subvenoi X:ää.

Muodollisesti supervenienssin voi määritellä seuraavasti:

Ominaisuusluokka X supervenioi ominaisuusluokkaa Y, jos kaikille olioille a, b pätee joko 1 tai 2:
  1. Jos a ja b eroavat X-ominaisuuksiltaan, ne eroavat myös Y-ominaisuuksiltaan.
  2. Jos a ja b ovat samat Y-ominaisuuksiltaan, ne ovat myös samat X-ominaisuuksiltaan.

1 ja 2 ovat yhtäpitävät.

Esimerkiksi hyvän voidaan ajatella supervenioivan luonnollisia ominaisuuksia: yksi asia ei voi olla hyvä ja toinen paha ilman, että niiden merkitsevät havaitut ominaisuudet eroavat.



Jos vaikka on hyvä antaa ropo Romanian kerjäläisille vuonna 2006, niin on myös hyvä antaa ropo Romanian kerjäläisille vuonna 20013, mikäli yhteiskunnassa ja kerjäläisten määrässä ei sillä välin tapahdu jotakin asiaan vaikuttavaa muutosta.

Samoin mielen ja ruumiin välillä voidaan ajatella vallitsevan supervenienssi. Henkilön mielentila tila ei voi muuttua, jos ei hänen aivoissaan tapahdu mitään periaatteessa mitattavaa muutosta.

Mielenfilosofiassa John Haugeland on esittänyt heikomman supervenienssin käsitteen: siinä kahdessa mahdollisessa maailmassa ilmenevät mielen ominaisuudet voivat erota toisistaan vain, jos myös maailmoissa ilmenevät fysikaaliset ominaisuudet eroavat toisistaan.

Näin kahdella yksilöllä, joiden fysikaalinen tila on sama, voi olla eri mielen tilat. Esimerkiksi jos henkilö A näkee koiran ja henkilö B silmäänsä projisoidun kuvan koirasta, niin A:lla on todella "koiran näkemisen" mielen tila, mutta B:llä vain harha koiran näkemisestä.

Supervenienssiä voi soveltaa myös mm. kauneus- ja luonnollisten ominaisuuksien tai yhteisöllisten ja yksilöllisten ominaisuuksien suhteisiin.

lesbot

Identtiset kaksoset
.

Tehtäviä

  1. Kuvitellaan, että kuoltuamme löytyisivät perintotekijämme täydellisinä, ja kuvitellaan, että joku mahtava olento kasvattaisi niistä kopiomme. Olisiko tällainen kopio sama ihminen kuin minä
  2. Kuvitellaan, että tähän olioon pystyttäisiin lataamaan vanha aivojemme sisältö. Olisiko tämä ihminen sama ihminen kuin minä?
  3. Olisiko kuolleiden ylösnousemuksesta meille mitään hyötyä?

Emergenssi



Emergenssi (engl. emergence = ilmaantua, emergentism) on alun perin filosofinen ja nykyään yhä voimakkaammin olemassaolon järjestelmiin liittyvä käsite, joka tarkoittaa tietystä kokonaisuudesta nousevaa ja syntyvää uutta ilmiötä, ominaisuutta tai toiminnan tasoa.

Emergentismillä tarkoitetaan kantaa, jossa johonkin fysikaaliseen järjestelmään ilmestyy uusia ominaisuuksia. Muutosta alatason (yksinkertaisista) säännöistä ylätason (kompleksiseksi) kehittyneeksi järjestelmäksi kutsutaan emergenssiksi.

Yksinkertainen emergentti ilmiö on esimerkiksi veden kiehuminen 100 celsiusasteessa, eli nesteen kiehuminen ja muuttuminen kaasuksi, siirtyminen uuteen olomuotoon. Vesi ei muutu heti lämpötilan noustessa kaasuksi, koska haihtuminen vaatii paljon enemmän energiaa kuin veden lämpötilan nostaminen sataan asteeseen.

Toinen esimerkki lukumäärän lisääntymisen oleellisesta vaikutuksesta on todennäköisyys. Kun heitämme noppaa, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia tietää, mikä kuudesta numerosta tulee nopan arvoksi. Kun heitämme nopaa 1.000 kertaa, voimme suurella varmuudella sanoa, että kutakin nopan arvoa esiintyy noin kuudesosa kokonaismäärästä. Lukumäärä lisää siis tietämistä.

Tehtäviä

  1. Onko emergenssi luonnon ominaisuus vai inhimillinen käsitys eräistä luonnon ilmiöistä?
  2. Onko puhe emerhgentismistä vain Hegelin dialektiikan jäänne?
  3. Ennustaako emergenssi yhtään mitään?

Emergentti materialismi



Emergentti materialismi on mielenfilosofinen kanta, jonka mukaan mieli ja tietoisuus ovat emergenttejä ilmiöitä. Emergentissä materialismissa mieltä ja tietoisuutta ei pyritä redusoimaan eli palauttamaan fyysisiksi tai fysiologisiksi ominaisuuksiksi, eikä poistamaan (eliminoimaan) kokonaan.

Samoin mielen ja tietoisuuden tutkimusta pidetään itsenäisenä fysikaalisten tieteiden suhteen. Vaikka tietoisuutta ei kyetä havaitsemaan tutkimalla pelkkiä aivoja, tietoisuus syntyy aivojen, ihmisolennon ja ympäristön vuorovaikutuksessa.

Emergentti materialismi voidaan jakaa kahtia
  1. käsitykseen, joka kieltää mielen syysuhdevaikutukset , sekä
  2. käsitykseen, joka sallii syysuhdevaikutukset.



Professori John Searle.

Jälkimmäistä käsitystä, josta on käytetty myös nimitystä biologinen naturalismi, on kannattanut muun muassa John Searle.

Suomessa emergenttiä materialismia on kannattanut muun muassa Ilkka Niiniluoto.

Ei-emergenttiä materialismia ja siten emergentille materialismille vastakkaista materialismia edustavat muun muassa filosofinen behaviorismi, palauttava (reduktiivinen) materialismi (kuten tyyppi-identiteettiteoria), funktionalismi ja poistava (eliminatiivinen) materialismi. Näitä esitellään tässä kirjasarjassa toisaalla.



Professori Mario Bunge.

Aihetta käsittelevää kirjallisuutta: Mario Bunge: Scientific materialism. Episteme 9. Dordrecht: Reidel, 1981. ISBN 90-277-1304-9 Mainittakoon, että Bunge on kirjoittanut noin 80 kirjaa ja noin 400 tieteellistä artikkelia.

Tehtäviä

  • Onko emergentti materialismi hyödylllinen vai haitallinen meemi?

Naturalismi

Naturalismi voi tarkoittaa seuraavia asioita:
  1. Taiteessa: äärimmäiseen todenmukaisuuteen pyrkivä, myös kielteisiä ilmiöitä kuvaava kirjallisuus- ja
  2. Filosofiassa: käsitys että todellista on vain fyysinen luonto ja että kaikki ilmiöt ovat tieteellisesti selitettävissä.
    1. Ontologinen naturalismi
    2. Tietoteoreettinen naturalismi
  3. Eettinen naturalismi


Ontologinen (olemassaoloa koskeva) naturalismi
(lat. natura, luonto) tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan luonto on kaikenkäsittävä eikä sen ulkopuolella ole mitään. Yliluonnollisia asioita ei ole olemassa.

Voidaan ehkä sanoa, että ontologinen naturalismi määrittelee epäsuorasti käsitteitä "luonto" ja "on olemassa".



Tietoteoreettisen (tieto-opillisen) naturalismin mukaan luonnossa havaittavat ilmiöt ovat parhaiten selitettävissä luontoon perustuvilla syillä. Tietoteoria ei ole itsenäinen, vaan se tukeutuu tietoon, jonka tiede ja arkikokemus voivat tarjota. Tietoteoreettinen naturalismi ei ota kantaa siihen, onko yliluonnollisia asioita olemassa, toisin kuin ontologinen naturalismi.



Miksi naturismia paheksutaan? Äskettäin Kalifornia sääti lain, joka kieltää kuvan mukaisen oleskelun julkisissa tiloissa.

Eettinen naturalismi
on käsitys, jonka mukaan etiikka on kokemusperäinen (empiirinen) tiede ja sitä voidaan tutkia kuten mitä tahansa muuta luonnollista ominaisuutta. Naturalisteille on tyypillistä palauttaa useat ihmisen psyykkiset ilmiöt luontoon.

Naturalismi kehittyi alun perin antiikin aikana, ja sen ensimmäiseksi edustajaksi mainitaan usein Aristoteles. Hän ajatteli ihmisen elävän hyvää elämää eläessään niin sanottua normaalia ihmiselämää.

Myös siveyden ajatellaan naturalistisesti olevan ihmiselle luonnostaan kuuluva ominaisuus. Naturalistien mukaan ristiriitatilanteita ei synny, mikäli ihminen voi järkensä avulla ymmärtää, että toisilla ihmisillä on vastaavia tarpeita kuin hänellä ja ottaa ne harkinnassaan huomioon.

Esimerkiksi Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voi päätellä, miten pitäisi toimia. Tällöin  haluista ei voi päätellä moraalisen toiminnan ohjeita.

Naturalismi voidaan myös katsoa asennoitumiseksi, joka ajattelee, ettei siveyttä tarvitse mitenkään irrottaa inhimillisestä todellisuudesta.

Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittaa naturismi?
  2. Miksi naturismia paheksutaan?
  3. Mitä kaikkea naturalismin mukaan on olemassa?
  4. Mitä naturalismin mukaan ei ole olemassa?
  5. Mikä on ontologisen naturalismin ja tietoteoreettisen naturalismin välinen ero

Reduktionismi



Filosofisena käsitteen reduktio tarkoittaa ylemmän tason kokonaisuuden palauttamista sen johonkin alemman tason kokonaisuuteen ja sen erittelyä alemman tason avulla. Ontologisessa reduktiossa palautettu ylemmän tason kokonaisuus käsitetään alemman tason kokonaisuudeksi, johon se palautuu. Episteemisessä eli tietoteoreettisessa reduktiossa ajatellaan, että ylemmän tason kokonaisuudesta saadaan tietoa palauttamalla se alemman tasoon kokonaisuuteen.

Reduktionismin mukaan kokonaisuus voidaan hajottaa osiinsa, joita tutkitaan erikseen. Esimerkiksi biologiset ilmiöt voitaisiin periaatteessa selittää fysiikan ja kemian avulla. Todettakoon, että monia biologisia ilmiöitä tosiasiallisesti selitetäänkin fysiikan ja kemian avulla.

Reduktionismia vastustaa holismi, jonka mukaan kokonaisuus ei ole vain osiensa summa, vaan kokonaisuudessa ilmenee uusia ominaisuuksia.

Kosmologin professori Kari Enqvistin mukaan kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.

Esimerkiksi ihmisen mieltä ei voisi täysin palauttaa fysikaalisiksi tiloiksi. Yhteiskuntatieteissä holismin vastakohta on individualismi ja kiistan aiheena on yksilön ja yhteisön suhde.

Tehtäviä

  1. Mikä ero on periaatteellisella palauttamisella ja ihmisen kyvyllä palauttaa?
  2. Mitä tarkoittaa osien summa?
  3. Miksi ihmiset haluavat uskoa, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa?

Reduktionismi ja materialismin lajit



Rintojen palauttaminen.

Reduktio
tarkoittaa palauttamista, esimerkiksi olioluokan palauttamista toiseen olioluokkaan tai jonkin tieteenalan menetelmien palauttaminen toisen tieteenalan menetelmiin.

Reduktionismi on jonkin alan reduktiota kannattava oppi.

Reduktiivinen materialismi on käsitys, jonka mukaan mieli voidaan palauttaa aineeseen.

Keksiminen

Tieteellistä keksimistä on tutkittu vain vähän. Vaikka osasyynä saattaa olla käsitys tieteellisten käsitysten koettelemisen tärkeydestä, todellinen ongelma piilee aiheen vaikeudessa.



Professori Jaakko Hintikka.

Jo Peirce pyrki  määrittelemän deduktiivisen ajattelun luovia päättelyaskeleita. Myöhemmin  mm. Jaakko Hintikka on jatkanut keksimisen nk. strategisten sääntöjen kehittämistä; ks. Filosofian köyhyys ja rikkaus (Art House 2001).



Alan Turing (1912 – 7 June 1954).

Myös Alan Turing haaveili riskialttiiden heurististen algoritmien käytöstä positiivisessa  mielessä ’erehtyväisissä’ tietokoneissa. Turing ei ollut professori vaan tietokoneen kehittäjä. Hän teki itsemurhan homoseksualismista syytettynä.

Heuristiikka on löytämisen ja keksimisen tiedettä ja taidetta. Sana tulee kreikan kielen ilmaisusta heureka, "löysin".

Tiedonsosiologia vastustaa tällaisia tiedollis-yksilökeskeisiä  (kognitiivis-individualistisia) keksimisteorioita sillä perusteella, että keksiminen on yhteisöllinen tapahtuma.

Yksilö- ja yhteisötason välinen vastakkain asettelu on ihmistieteille tunnusomaista. Kun tuomittavasta atomistisesta ihmiskäsityksestä siirtyy järjestelmäajatteluun, joutuu syytetyksi toimijan unohtamisesta, jne.



Luonto voi vastata väärin.

Voisi kuvitella, että esimerkiksi Jaakko Hintikan peliteoreettinen  malli tiedonhankinnasta kyselytoimituksena, jossa luonnolle tehdään kyselyjä kokeiden avulla, laajenee tarpeen tullen myös tutkijoiden välisen vuorovaikutuksen suuntaan. Itse asiassa hän olettaa, että jo luonto voi ’vastata värin’.

Aivan yleisesti voidaan väittää, että analyyttinen filosofia edustaa paljon käytännönläheisempää tapaa tarkastella todellisuutta, kuin mitä loogisen  empirismin ’kuoleman’ jälkeen osattiin odottaa. Tosin jotkut pitävät puhetta loogisen empirismin kuolemasta samaan tapaan kuin Mark Twain sanoi hänen kuolemastaan kertovista huhuista. Katso

http://plato.stanford.edu/entries

/logical-empiricism/

Jaakko Hintikan kohdalla lisäesimerkkinä voisi mainita hänen peliteoreettiset käsityksensä semantiikan eli merkityksen rakentumisesta pragmatiikan eli käytännön varaan. Asenne on ehkä  kognitiivis-individualistinen, mutta vain siinä määrin kuin se on järkevää.

Tehtäviä

  1. Millä menetelmillä hyvin  laajoja ongelmia käsitellään tietokoneiden ohjelmoinnissa?
  2. Miten olio-ohjelmointi paloittelee ongelmien käsittelyn?
  3. Mistä syystä olio-ohjelmointi otettiin käyttöön?
  4. Onko mahdollista kirjoittaa tietokoneohjelma, joka muuttaa itseään?
  5. Millä ohjelmointikielellä tällainen ohjelma pitäisi tehdä?

Heikko emergenssi eli karkeistus




Professori Kari Enqvist.

Monimutkaiset  järjestelmät synnyttävät nk. emergenttejä ilmiöitä. Esimerkiksi  elämä, tietoisuus ja kulttuuri ovat tällaisia. Suomessa on käyty julkista  keskustelua näiden korkeamman tason ilmiöiden olemassaolon luonteesta. Kari Enqvist on korostanut, että vastaavia ilmiöitä esiintyy jo aivan perusfysiikan tasolla.

Esimerkiksi yksittäisellä kaasumolekyylillä ei ole lämpötilan tai paineen  kaltaisia tilastollisia ominaisuuksia. Mielenkiintoista kyllä, vaikka yksittäisten  molekyylien nopeusvektoreista voi (periaatteessa) laskea koko järjestelmän lämpötilan ja paineen, päinvastainen pyrkimys ei onnistu: mittaamalla lämpötilaa  tai painetta saamme vain epätäydellisen, tilastollisen kuvan molekyylien nopeusjakaumasta.

Tietoteoreettisesta ongelmasta ei siis seuraa olemassaolo-ongelmaa: lämpötilassa tai paineessa ei alemman tason tietomme rajallisuudesta huolimatta ole mitään merkillistä  (kyse on tietoteoreettisesti rajatusta holismista).

Enqvist kutsuu tätä heikoksi emergenssiksi tai karkeistukseksi: eri tasojen kuvailut ovat laadullisesti erilaisia, mutta ne ovat aina periaatteessa  johdettavissa perustavammalta tasolta (kyse on ontologisesta reduktionismista).



Professori Raimo Lehti.

Oikein tai väärin, tällaista filosofiaa kutsutaan sen ontologisen kannan vuoksi reduktiiviseksi materialismiksi. Viimeisin Enqvistin muotoilu
aiheesta löytyy teoksen Vien rucolan takaisin (WSOY 2004) esseestä Selittelen jälkeenpäin; myös Raimo Lehden teos Lumihiutaleet ja maailmankuvat (Ursa 1998) käsittelee tätä aihetta nimenomaan fysiikan kannalta.

Kuvatun kaltainen luonnontieteiden reduktionismi joutuu aika ajoin asiattoman käsittelyn kohteeksi. Jokainen Weinberginsä, Dawkinsinsa ja Dennettinsä lukenut tietää, kuinka nöyrästä asenteesta ontologisessa reduktionismissa on tieteen tekemisen kannalta kysymys.

Tehtäviä

  1. Mikä ero on heikolla emergenssillä eli karkeistuksella ja vahvalla emergenssillä?
  2. Kumpi kuvaa paremmin tiedon inhimillistä luonnetta?
  3. Mistä reduktiivisen materialismin voimakas vastustus johtuu?
  4. Jos kaikkeudessa olisi yksi ainoa hiukkanen, olisiko paine olemassa?
  5. Jos paine olisi olemassa, miten se voitaisiin mitata?

Miksi reduktiivinen materialismi on vähemmän kummallinen kuin emergentti materialismi

wilson

Professori E. O. Wilson.

Palauttaminen alemman tason teoriaan on hyödyksi vain tiettyyn, tapauskohtaiseen tasoon asti, eikä se koskaan ole itsetarkoitus. Teoksessaan Konsilienssi (Terra Cognita 2001) palauttamisen käyttöä puolustava E. O. Wilson korostaa tutkijoiden tavoittelevan aina synteesiä oman tutkimuskohteensa tasolla.

Esimerkiksi eläinten käyttäytymistä tietyssä ympäristössä tutkiva biologi ei kadota tätä tasoa. Tutkimuksen ja siten palauttamisen kohteena on tällöin koko järjestelmä vuorovaikutuksineen, ei yksittäinen organismi, kuten anti-reduktionisti tyypillisesti kuvittelee.

Funktionaalinen selittäminen on vetoamista selitettävää ilmiötä ylemmän tason rakenteisiin.

Wilsonin mukaan taustaa vasten reduktiivinen materialismi on perusteltavissa: se ei tuota ongelmia ja on vähemmän kummallinen kanta kuin vaihtoehtoinen nk. emergentti materialismi.



Professori Ilkka Niiniluoto.

Etenkin Ilkka Niiniluoto on omassa filosofiassaan puhunut vahvemman emergenssin puolesta. Enqvistin hän on materialisti, mutta hän kannattaa  emergenttien ominaisuuksien osalta ontologista holismia: kokonaisuus on aina  enemmän kuin osiensa summa.

Juuri tätä ajattelua kutsutaan emergentiksi  materialismiksi. Yksi tapa suhtautua kiistaan on olla välittämättä siitä. Kyse  on filosofisesta aiheesta, jolla ei näytä olevan kummankaan osapuolen kannalta   käytännön seurauksia.



Professori Daniel Dennett.

Käytännöllisesti ajatellen voidaan väittää, että reduktiivinen materialismi on tutkimustyön kannalta tervein  strategia: emergentti materialismi johtaa usein (Daniel Dennettin sanoin) ’zen holismiin’, jossa tutkimuksen mahdollisuuksiin esimerkiksi tietoisuuden selittämisessä  suhtaudutaan nihilistisesti.

 

Professori Patricia S. Churchland.

Jäljelle jäävä materialismin laji on nk. eliminatiivien eli eliminoiva materialismi. Sen  kannattajia luonnehtii ehkä parhaiten nk. kognitiivinen semantiikka (tiedollinen merkitysoppi), jossa  merkitykset selitetään pelkästään aivojen tiloina (ks. esim. Patricia S. Churchlandin Neurofilosofia (Terra Cognita 2002)).

Ero mm. edellä mainittuun Jaakko Hintikan peliteoreettiseen merkitysoppiin on selvä. Samoin Daniel C. Dennettille  biologinen evoluutio selittää tietoisuuden intentionaaliset (johonkin suuntautuneet) tilat aivojen, käyttäytymisen ja ympäristön vuorovaikutuksena. Maltillisesta reduktionismistaan huolimatta kumpikaan viimeksi mainituista ei kuitenkaan kannata emergenssin vahvaa tulkintaa.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että filosofian professorit puuttuvat fysiikan professorien käsityksiin fysiikasta?
  2. Mistä johtuu, että filosofian oppikirjojen kirjoittajat myötäilevät filosofian professoreita?
  3. Mistä laajamittainen materialismin vastustus pohjimmaltaan johtuu?

Efektiivisyys



Kenen filosofin nenä on yllä olevassa kuvakaappauksessa?

'Todellisuutta kuvaavan mallin, tieteellisen teorian efektiivisyys tarkoittaa todenmukaisuutta jollain (riittävällä) tarkkuudella. Efektiivinen väite tai teoria ei ole täysin totuudenmukainen, mutta käytetyllä mittaustarkkuudella efektiivisyydestä aiheutuvaa virhettä ei voida havaita.

Esimerkiksi lämpötila on efektiivinen kuvaus molekyylien liikkeestä johtuville törmäyksille. Klassinen mekaniikka on efektiivinen erikoistapaus suhteellisuusteoriasta.

Efektiivisyydelle on tyypillistä, että tarkemmin ja totuudenmukaisemmin ajateltuna informaatiota menetetään runsain mitoin.

Tehtäviä

  1. Millä tavalla informaatiota menetetään tilastollisessa tutkimuksessa?
  2. Onko tietokoneella tilastotieteen keinoin syntynyt tieto emergenttiä?
  3. Mikä ero on oikealla tilastotieteellä ja Yleisradion uutisissa esitellyllä tilastotieteellä?

Dekoherenssi



Dekoherenssi on kvanttifysikaalinen ilmiö, joka selittää aaltofunktion "jatkuvan romahdustilan" suurissa kappaleissa. Dekoherenssi johtuu hiukkasten lakkaamattomasta lämpöliikkeestä. Lämpöliikkeellään kappaleen hiukkaset häiritsevät jatkuvasti toisiaan ja romahduttavat toistensa aaltofunktion.

Dekoherenssi selittää klassisen fysiikan toimivuuden eli sen, miten kvanttifysiikan epämääräisyydestä voi nousta ihmisen mittakaavassa erittäin hyvin toimiva ja kvanttifysiikan kummallisuudet kokonaan huomiotta jättävä klassinen fysiikka.

Tehtäviä

  1. Mistä syystä esimerkiksi lääketiede ei tarvitse kvanttifysiikkaa?
  2. Mistä johtuu, että näet tämän oppikirjan kuvat kuvina vaikka ne ovat näytön läikkiä.
  3. Mistä lämpö johtuu?

Materialistisia käsityksiä: Fysikalismi

Kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa
Kari Enqvist




Suomessa tunnetuin fysikalismin kannattaja on kosmologian (kaikkeustieteen) professori Kari Enqvist.

Fysikalismi on materialistinen käsitys, jonka mukaan kaikki olemassa oleva on fysikaalista tai supervenioi fysikaalista.

Sen mukaan todellisuus koostuu pohjimmiltaan aineesta ja energiasta, ja olioilla on vain fysikaalisia ominaisuuksia, kuten aika-avaruudellinen sijainti, massa, koko, muoto, sähkövaraus ja niin edelleen.Koska fysikalismin mukaan vain fysikaalisia asioita on olemassa, fysikalismi on eräs monismin (perusaineksia on vain yksi) muoto.

Tehtäviä

  1. Mitä muita materialismin muotoja kuin fysikalismi on?

Kari Enqvist ja Schrödingerin kissa

Seuraavassa esityksessä on lainattu Kari Enqvistin ajatuksia emergenssistä ja Schrödingerin kissasta.

Tähän artikkeliin ei ole liitetty tehtäviä siitä syystä, että niihin vastaaminen vaatisi erityistietoja fysiikasta ja niitä kaikilla lukiolaisilla ei ole.




Ihmisen ja alkeishiukkasten väliin mahtuu monta kuvauksen tasoa. Psykologia ei ole sama kuin biologia, biologia on erilaista kuin kemia, ja kemia erilaista kuin fysiikka.

Niiden käyttämät käsitteet tuntuvat olevan miltei yhteismitattomia. Usein saatetaan puhua emergenteistä ominaisuuksista: väitetään, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Vaikka aineen tiedetään koostuvan atomeista ja niiden osasista, on lukuisia ilmiöitä, joiden on vaikea kuvitella palautuvan vain ja ainoastaan niiden välisten vuorovaikutusten ryppääksi.

Lisäksi mikromaailmaa vallitsevan kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkaset ovat todellisuudessa eräänlaisia haamumaisia todennäköisyysaaltoja. Siitä huolimatta me tiedämme arkimaailmamme olevan käsin kosketeltavaa.

Miten koko klassinen fysiikka, Newtonin yksikäsitteiset planeettaradat ja kaikki arkitodellisuutemme selkeärajaiset kappaleet – mukaanlukien ihminen – voi nousta kvanttiusvasta?

Entä miten mahdollista, että niin itseriittoisen tuntuisella ilmiöllä kuin ihmisen tietoisuudella voisi olla jotain tekemistä atomien tai alkeishiukkasten liikkeen kanssa?



Oxfordin yliopiston professori Roger Penrose.

Joskus on jopa sanottu, että "kvanttimekaniikka on mysteeri, tietoisuus on mysteeri – kenties ne ovat sama mysteeri". Esimerkiksi tunnettu fyysikko ja matemaatikko Roger Penrose on kahdessa kirjassaan pyrkinyt etsimään tietoisuuden ja kvanttimekaniikan yhteiseksi lähteeksi kvanttigravitaatiota (gravitaatio = yleinen vetovoima). Tietoisuuden ongelma onsuurin haaste, joka fysiikan reduktionistiselle (ja tähän saakka menestyksekkäälle) tutkimusohjelmalle voidaan esittää.

Voidaan sanoa, että emergenssiä on olemassa, mutta että se ei johdu luonnon selittämättömästä kokonaisvaltaisesta luonteesta. Emergenssi on nimenomaan ymmärrettävissä reduktionismin puitteissa ja johtuu informaation katoamisesta.

Se mitä kutsumme kokonaisuudeksi ei ole enemmän kuin osiensa summa vaan tavallisesti paljon, paljon vähemmän.

Selityksen eri tasot syntyvät karkeistamisen seurauksena: kun haluamme kuvailla tietyn koko- tai aika-asteikon ilmiöitä, voimme huoleti ottaa eräänlaisen keskiarvon kaikesta siitä, mitä paljon pienemmissä mittakaavoissa tapahtuu. Tällöin fysiikassa puhutaan efektiivisestä kuvailusta tai efektiivisistä käsityksistä.

Reduktionismin hengessä on olemassa vain yksi ja toistaiseksi tuntematon teoria, jota kutsutaan (vaatimattomasti) nimellä "teoria kaikesta". Kaikki muu kuvailu on efektiivistä ja on periaatteessa (muttei useinkaan käytännössä) ymmärrettävissä kaiken teorian pohjalta.




Arkimaailmassamme törmäämme joka ikinen päivä valtaisaan joukkoon hyvin erilaisia luonnonilmiöitä. Sadevesi virtaa jalkakäytävän viertä, savukiehkura purskahtaa pyörteisenä voimalan piipusta, tuuli vavisuttaa puiden oksia ja lennättää niiden lehtiä, merellä rahtilaiva puskee harmaita aaltoja vasten ja vieläkin harmaampaa pilvihuopaa pudistellaan taivaankannella.

Kaikkia näitä ilmiöitä vallitsee yksi teoria, hydrodynamiikka. Se on fysiikan haara, joka tutkii nesteiden ja kaasujen ominaisuuksia. Niitä kuvaillaan 1800-luvulla vaikuttaneiden fyysikkojen, ranskalaisen Claude Navierin ja irlantilaisen George Stokesin, mukaan nimetyllä yhtälöllä, joka kertoo miten aineen tiheys, paine ja virtausnopeus käyttäytyvät. Lisäksi Navierin–Stokesin yhtälö ottaa huomioon kitkan. Sitä on mahdoton ratkaista matemaattisen täsmällisesti, ja siksi se kuvailee myös ilmiöitä, joita tavataan nimittää kaoottisiksi, kuten nesteen turbulenssia. Säätilan ennustamattomuus on sekin seurausta Navierin–Stokesin yhtälöiden luonteesta.

Turbulenssi on kaasun tai nesteen virtauksen nopeata nopeuden ja suunnan muutosta ajan suhteen eli heilahduksia.

Kaoottinen = sekasortoinen.



Mutta hydrodynamiikka on efektiivinen teoria. Sen sijaan että puhuisimme nesteestä, voimme puhua molekyylijoukosta, josta neste koostuu.

Tässä kuvailussa ei tunneta lainkaan esimerkiksi kitkan käsitettä. On vain tiettyyn suuntaan virtaavia hiukkasia, jotka kulkiessaan samalla törmäilevät toisiinsa.

Mutta kun keskiarvotamme kaikki mahdolliset hiukkastörmäykset saamme täsmälleen Navierin–Stokesin yhtälön kitkatermeineen.

Huolimatta sen suunnattomasta monimutkaisuudesta, hydrodynamiikkakin yksinkertaistaa todellisuutta pikemmin kuin tuo siihen mitään uutta. Sen "emergentit" piirteet eivät ole seurausta salaperäisestä nesteholismista vaan johtuvat tiedon katoamisesta siirtyessämme molekyylikuvasta nestekuvaan. Se on kuvaus, joka on voimassa rajoitetulla alueella, aika-asteikoissa jotka ovat huomattavasti pitempiä kuin neste- tai kaasumolekyylien törmäystaajuudet.



Monta erilaista molekyylijärjestystä tuottaa täsmälleen samanlaisen hydrodynaamisen kuvan. Tässä mielessä hydrodynamiikka ei ole yksikäsitteisesti palautettavissa "todellisempaan" molekyylikuvaan, vaikka se juontuukin vain ja yksinomaan molekyylien ominaisuuksista.

Efektiivinen teoria ei siis ole yksikäsitteinen, vaan samasta perusilmiöstä voidaan esittää useita keskenään yhteismitattomilta näyttäviä efektiivisiä kuvauksia.

Vastaavasti kemia on eräs efektiivinen kuvaus aineelle. Sen peruskäsitteet, molekyylit ja niiden väliset sidokset, ovat olemassa metrin kymmenesmiljardisosan kokoasteikossa. Kemian tiedetään olevan seurausta atomien uloimpien elektronien järjestyksistä, joiden muutosnopeudet ovat huimasti molekulaarisen maailman sisäistä kelloa nopeampia.

Käsite "kemiallinen sidos" syntyy kun laskemme yhteen elektronien kaikki havaitsemattomat, erilaiset liikeradat eräänlaiseksi keskiarvoksi. Tällainen keskiarvottaminen ei ole itse luonnon vaan sitä havainnoivan systeemin – ihmisen tai koelaitteen – rakenteellinen ominaisuus.



Molekyyliä alemmilla tasoilla vastaan tulee atomien osasia, joilla niilläkin on oma rakenteensa. Tällöin lisäongelmaksi muodostuu se, että mikrotasolla aineen käyttäytyminen perustuu kvanttifysiikkaan. Sen luonne on synnyttänyt jo seitsemänkymmentä vuotta jatkuneen filosofisen riidan teorian tulkinnasta.

1980-luvulla on syntynyt uusi suuntaus, joka on aivan erilainen kuin aikaisemmat tulkintapohdiskelut. Se ei lue ja tutki uskovaisen hartaudella Bohrin tai Heisenbergin lausumia vaan perustuu fysiikkaan. Voidaan ehkä sanoa, että se ratkaisee puolet kvanttifysiikan ongelmista ns. dekoherenssi-ilmiön avulla.

Sen lähtökohta on yksinkertainen totuus: arkielämässä tapaamamme ainekimpaleet sisältävät valtaisan määrän atomeita, eikä yksikään niistä ole täysin eristetty ulkomaailmasta.



Auringon valo, tuulen kuljettamat ilmamolekyylit, kosmiset säteet, luonnon oma radioaktiivisuus ja kaiken huippuna alkuräjähdyksestä virtaava mikroaaltosäteily – kaikki pommittavat meitä jatkuvasti. Ne iskeytyvät atomeihin, kimpoavat pois tai imeytyvät (absorboituvat) ja samalla muuttavat kohtaamansa atomin tilaa. Atomit tempoilevat sidoksissaan, nykivät viereisiä atomeita, törmäilevät, kieppuvat pakosalle tullakseen taas hetken kuluttua uudelleen vangituiksi.

Eräs näistä kvanttimekaniikan kyllästymiseen saakka kuvailluista merkillisyyksistä on ajatuskoe nimeltä "Schrödingerin kissa". Siinä kissa on suljettu laatikkoon yhdessä radioaktiivisesti hajoavan ainenäytteen kanssa.

Hajoamista ohjailee kvanttimekaniikka, emmekä voi tietää kuin tietyllä todennäköisyydellä, onko yksittäinen atomi hajonnut. Jos atomi kuitenkin hajoaa, sen hajoamistuote laukaisee mekanismin, joka särkee kuolettavan myrkkypullon. Silloin kissapolo heittää henkensä. Mutta emme tiedä, onko atomi hajonnut vai ei ennen kuin avaamme laatikon ja katsomme, onko kissa kuollut vai elävä. Sitä ennen atomi on kvanttimekaniikan mukaan epämääräisessä tilassa. Sen aaltofunktio sisältää niin hajoamisen kuin hajoamattomuudenkin mahdollisuuden.



Mutta eikö tuolloin Schrödingerin kissa ole myös epämääräisessä tilassa, puoliksi elävä ja puoliksi kuollut, niin kauan kunnes avaamme laatikon ja katsomme? On kuin tajunta aktiivisesti koko ajan loisi todellisuutta, kuin koko makroskooppinen maailma odottaisi epämääräisessä tilassa.

Mutta tosiasiassa suurten, moniatomisten kappaleiden kvanttitila on hellittämättömän muutoksen kohteena. Ihmisen, rautatangon tai vaikkapa Schrödingerin kissan kvanttimekaaninen tila on kaikkien sen sisältämien osasten pikkuruisten todennäköisyysaaltojen summa.

Siinä triljoonat ja taas triljoonat aallot sammuttavat tai vahvistavat toisiaan. Mutta jokaisen ilmamolekyylin kosketus, jokainen atomitörmäys, jokainen Auringosta virtaavan neutriinon hipaisu muuttaa jotain osa-aalloista.

Siksi myös suuren kappaleen suuri todennäköisyysaalto, liki luvuttomien osa-aaltojen summa, muuttuu lakkaamatta. Jotta se pysyisi samana, sen osa-aaltojen täytyisi jatkuvasti värähdellä samalla, alussa määrätyllä tavalla. Mutta vuorovaikutusten vuoksi se ei ole mahdollista. Eri aaltojen nousut ja laskut ajautuvat epätahtisiksi kuin kelvottomien kellojen käynti. Tätä ilmiötä kutsutaan koherenssin menetykseksi eli dekoherenssiksi.



Kissan kvanttiaalto on kuin suuren rummun rytmikäs kumina, joka syntyy kokonaisen rumpaliarmeijan yhtäaikaisista iskuista. Mutta nämä rumpalit ovat kuuroja. Kun ulkomaailma niitä kerran potkaisee, ne menettävät tahtinsa eivätkä sitä enää osaa korjata oikeaksi. Pian alkuperäisestä rytmistä ei ole jäljellä muistoakaan. Sen on korvannut rumpalijoukon musiikiton pärinä.

Dekoherenssin vuoksi suuri kappale kiirehtii silmänräpäyksessä kvanttitilasta toiseen. Sekunnin aikana ihminen, rautatanko tai Schrödingerin kissa lepattaa eri tiloissa kuin lamppua kiertävä yöperhonen. Jos Schrödingerin kissa siis on elossa, se ei kvanttimielessä ole yksikäsitteisessä tilassa. "Elävä" tai "kuollut" on suuren kokomittakaavan efektiivinen kuvaus, eikä ole yhtä yksittäistä atomien järjestystä, joka vastaisi tilaa elävä tai kuollut. Ne ovat määreitä, jotka voidaan liittää triljooniin erilaisiin kissan kvanttitilojen kokonaisuuksiin.

Mutta ihmisten tai kissojen maailmassa "elävä" ja "kuollut" ovat luonnollisesti osuvia ja hyviä kuvauksia. Niillä on meille merkitystä, koska elävät henkilöt hyvin harvoin muuttuvat itsestään kuolleiksi, eivätkä kuolleet nouse sijoiltaan takaisin elävien kirjoihin.



Silloin kun näin sanotaan tapahtuneen, puhutaan jo ihmeestä, jonka varaan voi perustaa kokonaisen uskonnon. Kokemuksen valossa efektiivinen kuvauksemme, kun se puhuu elävistä ja kuolleista, tavoittaa siis ihmisen jonkin oleellisen piirteen, mutta kvanttitasolla emme pystyisi sanomaan, mihin me silloin viittaamme.

Kuvitellaanpa, että Schrödingerin kissa on suljettu laatikkoonsa ja että radioaktiivisen atomin hajoamisen takia kissa on nyt epämääräisessä tilassa elävä ja kuollut. Mitä tämä itse asiassa tarkoittaa? Osaan kissan kvanttitiloista voimme selkeästi liittää määreen "elävä", osaan "kuollut", mutta loput liki luvuttomat tilat ovat epämääräisiä. Kun atomi on hajonnut, kissa on jossakin näistä epämääräisistä tiloista.

Mutta se ei millään voi pysyä samassa tilassa. Kissan ympäristö tönii jatkuvasti sen atomeita. Laatikossa on ilmaa, sen seinämät ovat vuorovaikutuksessa kissan kanssa, luonnon oma radioaktiivisuus ei jätä kissaa rauhaan, ja pitääpä kissapolon hengittääkin säilyttääkseen edes jonkin elämän merkin epämääräisessä tilassaan.



Näin Schrödingerin kissan muodostavien luvuttomien todennäköisyysaaltojen alkuperäinen suhde alkaa vääristyä. Elävä osa kyllä pysyy elävänä ja kuollut kuolleena, mutta kumpainenkin kiirehtii alati uuteen kvanttitilaan kuin vainun saanut vihikoira. Tämä kaikki tapahtuu sekunnin murto-osissa. Kissan aaltofunktio ikään kuin levittäytyy kaikkiin eläviin tiloihin ja kaikkiin kuolleisiin tiloihin. Sen sijaan että se pysyisi siististi alkuperäisessä, matemaattisen täsmällisesti määritellyssä tilassa elävä ja kuollut, versio 1.01, sen aaltofunktio sisältää hetken kuluttua kaikki mahdolliset elävät ja kuolleet tilat.

Tämä kaikki kuulostaa pahalta. Aivan kuin epämääräisessä tilassa ei jo olisi ollut tarpeeksi kestämistä, nyt meidän tulee vielä totutella ajatukseen, että kvanttikissa ei edes ole pysyvä olento. Mutta lopussa seisoo sittenkin kiitos: elävät aallot summautuvat keskimääräisessä mielessä suureksi eläväksi aalloksi, ja kuolleet aallot summautuvat suureksi kuolleeksi aalloksi.

Mutta koska elävä ei muutu kuolleeksi eikä kuollut eläväksi, epämääräisiä tiloja kuvaavien aaltojen keskiarvo on suurella tarkkuudella nolla. Elävällä ja kuolleella ei ole keskenään interferenssiä (aaltojen yhteenlaskun tuotetta), kuten kvanttimekaniikan kielellä sanoisimme.



Vuorovaikutukset, joiden ansiosta kissan aaltofunktio lähti vaeltelemaan kaikkien mahdollisten tilojen lävitse, johtavat siis siihen, että käytännössä epämääräiset tilat katoavat tyystin. Jokaiseen havaintoonhan kuluu aina aikaa, ja sen vuoksi havainnot ovat aikakeskiarvoja. Tämän vuoksi kissa näyttää silmänräpäyksessä lipuvan tilaan, jossa se on tietyllä todennäköisyydellä kuollut ja tietyllä todennäköisyydellä elävä, samaan tapaan kuin jossakin klassisen fysiikan tilastollisessa teoriassa.

Enää emme tarvitse ulkoista tietoisuutta romauttamaan kissan epämääräistä elämäntilannetta. Kissa on joko kuollut tai elävä, katsomme sitä tai emme. Jos tiedämme laatikossa olevan radioaktiivisen aineen hyvin myrkylliseksi, kissa on suurella todennäköisyydellä kuollut jo aikoja ennen kuin avaamme kannen.

Väitteet, joiden mukaan epämääräinen maailma tulee olevaiseksi vain kun se havaitaan, paljastuvat dekoherenssin kirkkaassa valossa valjuiksi ja vääriksi. Se pyyhkäisee kerralla syrjään pohdinnat tietoisuuden välttämättömyydestä havainnossa.

Eikä tämä kaikki ole vain pelkkää teoreettista haihattelua. Vuonna 1996 joukko ranskalaisia tutkijoita nimittäin onnistui näkemään dekoherenssin kehittymisen laboratoriossa.



Tämä tapahtui uusien kokeellisten menetelmien ansiosta, joiden avulla yksittäisten kvanttien käsittely on mahdollista. Näin tutkijat pystyivät vaihtelemaan "Schrödingerin kissan" kokoa ja mittaamaan, mitä tapahtui kun muutamasta kvantista koostuva "kissa" kasvatettiin suuremmaksi eli lähemmäs ihmisen havaitsemaa tilaa. Tällöin "kissatilan" nähtiin dekoherenssin odotusten mukaisesti kehittyvän nopeasti epämääräisestä kvanttitilasta klassiseksi tilaksi.

Dekoherenssi ja siitä seuraava epämääräisen tilan katoaminen on luonnossa erittäin nopeaa. Kvanttifyysikot Erich Joos ja Dieter Zeh ovat arvioineet, että kymmenen mikrometrin suuruisen tomuhiukkasen dekoherenssi tapahtuu lähes käsittämättömällä vauhdilla, sekunnin triljoonasosan triljoonasosassa. Siinä on desimaalipilkun jälkeen jo niin monta nollaa ettei olisi väliksi, vaikka yksi triljoonasosa puuttuisikin. Tämän salamaakin nopeamman muutoksen saavat yksinkertaisesti aikaan ilmamolekyylien törmäykset tomuhiukkaseen.



Kvanttifysiikan todennäköisyysluonnetta ei dekoherenssikaan muuta miksikään. Emme edelleenkään voi tietää muuta kuin että kissa on kuollut tai elävä tietyllä todennäköisyydellä. Mutta kvanttifysiikan kenties järjenvastaisin piirre, ihmisen havaitsemien kappaleiden mahdollisuus oleskella epämääräisessä tilassa, puoliksi kuolleina ja puoliksi elävinä eräänlaisessa kiirastulessa odottamassa ulkoisen havainnon tuomaa vapautusta, poistuu – efektiivisesti.




Koko klassinen maailmamme on siis vain efektiivinen. On kuin kuvaisimme ulkomaailmaa aikavalotuksella. Katunäkymää seuraava kamera, jonka suljin pysyy tarpeeksi kauan auki, menettää jalankulkijoiden terävät piirteet.

Autot venyvät suttuisiksi pötkäleiksi, ja jos valotusaika on tavattoman pitkä, sekä ihmiset että autot katoavat kuvasta kokonaan. Vain hienoinen huntu jykevien, liikkumattomien talolaivojen edessä paljastaa enää niiden olemassaolon.

Taivaalla risteilevät pilvet maalaavat taivaankannen tasaväriseksi, ja lopulta, valotusajan pidentyessä vuorokausien mittaiseksi, yön ja päivän erokin hukkuu ikuiseen aamuhämärään.

Tämä on emergenssiä, joka kuitenkaan ei ole millään tavoin ristiriidassa puhtaan reduktionismin kanssa.

On ilmeistä, että myös ihmisen havaintomaailma perustuu efektiiviseen kuvailuun.

Me emme näe alkeishiukkasia tai edes molekyylejä, sillä siihen aistimme ovat liian karkeat.



Hermosäideiden (neuronien) liipaisunopeuksien ja pulssinleveyksien vuoksi emme kykene mieltämään muutamaa millisekuntia nopeampia tapahtumia.

Elinympäristömme hahmottuu meille kokomme ja sisäisen biokemiamme vuoksi alirakenteensa ajallisina ja avaruudellisina (mahdollisesti painotettuina) keskiarvoina.

Selvää onkin, ettei esimerkiksi punaisen näkeminen ole yksittäinen, täysin hetkellinen tapahtuma. (Huomasitko, että tämä teksti ei ole punaista?)

Tietoiseksi tuleminen kestää aina jonkin aikaa, tyypillisesti satakunta millisekuntia. Sinä aikana hermosignaali, joka kulkee parikymmentä metriä sekunnissa, voisi edetä aivot päästä päähän moneen kertaan. Siksi ei kenties olekaan yllättävää, että elämysmaailmamme tuntuu niin erilaiselta verrattuna hermosignaalien sähkökemialliseen maailmaan.

Karkeistuksen ja siitä johtuvan informaation katoamisen vuoksi todellisuutemme poikkeaa sen viime kädessä määrittämien perusolioiden todellisuudesta, aivan kuten hydrodynamiikka on tyystin erilaista verrattuna molekyylien ja atomien maailmaan, tai klassinen fysiikka erilaista kvanttifysiikkaan verrattuna.


Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, miksi kristityt filosofit ovat joukolla vastustaneet yllä esitettyjä Kari Enqvistin ajatuksia.

Onko fyskalismilla sokea piste?




Professori, akateemikko Eino Kaila (1890 – 1958).

Eino Kaila
testamenttasi aikoinaan ns. yksinkertaisuusongelman tutkimisen dosentti Pertti Lindforsille. Nämä keskeneräiset tutkimukset ovat Pertti Lindforsin minulle testamenttaamassa arkistossa.

lindfors

Dosentti Pertti Lindfors (1927 - 2007.

Ainoa filosofiaan kuuluva asia, minkä Pertti Lindfors minulle testamenttasi oli professori Sami Pihlströmin vastustaminen.



Professori Sami Pihlström.

Kysymys ei ole siitä, etten pystyisi kumoamaan monia Sami Pihlströmin esittämiä käsityksiä. Kysymys on siitä, että tavallisena eläkeläisenä minulla ei ole minkäänlaista valtaa tai voimavaroja vastustaa Sami Pihlströmiä. Lotossakin oli vain kaksi oikein.

Artikkelissaaan Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 2/2006 Pihlström väittää, että fysikalismilla on sokea piste.

Tähän voisi vastata yksinkertaisesti, että materalismillapa ei ole, mutta koska Pihlströmin käyttämä kasitteistö on hyödyllistä kaikille Pihlströmin vastustajille, käsittelen tätä artikkelia seuraavaksi.

Vastine Sami Pihlströmin fysikalismikritiikkiin

Seuraavassa Sami Pihlströmin alkuperäisteksti on pienemmällä kirjasinlajilla.

Fysikalismin sokea piste
Sami Pihlström



Tieteenalojen eroista ja yhtäläisyyksistä keskusteltaessa törmätään miltei väistämättä fysikalismina tunnettuun filosofiseen teesiin. Fysikalismin mukaan jossakin mielessä ”kaikki on vain fysiikkaa”.

Tällaista ajattelutapaa on kotimaisessa keskustelussa puolustanut muiden muassa fyysikko ja kosmologi Kari Enqvist, etenkin TietoFinlandialla palkitusta teoksestaan Olemisen porteilla (1998) lähtien.

Ei kuitenkaan ole filosofisesta näkökulmasta itsestään selvää, miten fysikalismi tulisi määritellä ja miten sen puolesta tai sitä vastaan pitäisi argumentoida (vrt. esim. useita esseitä teoksessa Gillett & Loewer 2001).

Tässä voitaisiin muuntaa Pihlströmin fysikalismin määritelmä seuraavaksi materialismin määritelmäksi: "Kaikki on vain ainetta". Toisaalla tässä oppikirjassa on pyritty määrittelemään aine täsmällisemmin. Aineen lisäksihän saattaa olla olemassa esimerkiksi aitoja tyhjiöitä.


Tehtäviä

  1. Määritelkää käsite "fysiikka".
  2. Millä tavalla fysiikka ja metafysiikka eroavat toisistaan?
  3. Kumpi on tärkeämpi, fysiikka vai metafysiikka?

Fysikalismi voidaan ymmärtää ensisijaisesti ontologisena tai metafyysisenä väitteenä, jonka mukaan fysikaalinen (fysiikan tutkima) todellisuus on perustava, kaikkeen muuhun nähden ensisijainen. Kaikki eifysikaalinen joko on jollakin tavalla epätodellista ja illusorista tai voidaan palauttaa eli redusoida fysikaaliseen. Näistä vaihtoehdoista ensimmäinen tunnetaan eliminatiivisena ja jälkimmäinen reduktiivisena fysikalismina.

Kumpikin kaipaa kuitenkin täsmennystä. Fysikalismi voi väittää olevaisen ”peruspalikoiden” olevan fysikaalisia eli kaikkien eifysikaalisten olioiden, tapahtumien, prosessien ja/tai omi naisuuksien redusoituvan fysikaalisiin olioihin, tapahtumiin, prosesseihin ja/tai ominaisuuksiin (tai olevan viime kädessä eliminoitavissa ”lopullisesta” tieteellisestä maailmankuvasta).



Demokritos  (n. 460–370 eaa.).

Mielestäni ontologinen fysikalismi ei väitä mitään muuta kuin sen, minkä jo Demokritos esitti: Todellisuus jakautuu olioihin, oliot pienempiin olioihin jne. kunnet tullaan pienimpiin olioihin. Näitä olioita voidaan kutsua millä nimellä tahansa, mutta fysiikka kutsuu niitä alkeishiukkasiksi.



Maisteri Vladimir Uljanov (Lenin) (1870 – 1924.

Se, onko tällainen pienin alaraja oikeasti olemassa, on kokemuksellinen (empiirinen) väite, josta materialistit ovat olleet kahta mieltä. V. I. Leninin mukaan tällaista pienintä alarajaa ei ole, mutta fysikalistien mukaan pienin alaraja niin aineen kuin energian määräässä on nykyisten tietojen mukaan olemassa.

Tehtäviä

  • Voidaanko varmuudella sanoa kumpi oli oikeassa, Demokritos vai Lenin?

Fysikalismi voi myös väittää todellisuutta hallitsevien luonnonlakien olevan pohjimmiltaan fysikaalisia: korkeamman tason erityistieteiden, vaikkapa biologian tai psykologian (puhumattakaan kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivista tieteistä), tarkastelemat ilmiöt eivät kenties lainkaan noudata luonnonlakeja (vaan ainoastaan fysikaalisia ilmiöitä voidaan pitää aidosti lainomaisina), tai sitten ne lait, joita ne noudattavat, ovat vain monimutkaisia fysikaalisia lakeja – luultavasti niin monimutkaisia, ettei ihminen voi niitä koskaan ymmärtää.



Puhe luonnonlaeista on turhaa korkealentoisuutta, parempi on puhua luonnon säännönmukaisuuksista, joita on sen verran, että esimerkiksi ihminen voi näistä säännönmukaisuuksista saamansa informaation avulla jotenkin elää tällä planeetalla.

Jos kaikkeudessa olisi vain yksi eletroni, voitaisiin sanoa, että materialismi ja fysikalismi ovat varmasti oikeassa, valitettavasti silloin ei olisi ketään sitä sanomassa.

Nykyään mitä tahansa dataa voidaan paitsi ihmisen aivojen myös tietokoneiden avulla käsitellä niin, että saadaan selville, onko datassa informaatiota.

Data on esitys, jolla ei itsessään ole merkitystä. Kun dataa käsitellään ja sille annetaan merkitys, siitä voi syntyä informaatiota ja lopulta tietoa.



Lajin hehitys (evoluutio) ei ole luonut meihin kykyä esimerkiksi haistaa yksittäisiä molekyylejä, mutta materialismia ja fysikalismia on vaikea kumota inhimillisten ominaisuuksien vajavaisuudella.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu, että evoluutio on kehittänyt juuri ja juuri lajin säilymiseen tarvittavat ominaisuudet mutta ei kovin paljon enempää ominaisuuksia?
Näistä ontologiaan painottuvista fysikalismin muotoiluista on erotettava metodologinen fysikalismi, jonka mukaan ”korkeampien” erityistieteiden tutkimusmenetelmät palautuvat fysiikan menetelmiin. Näin vahvaa käsitystä tieteiden ykseydestä ei kuitenkaan juuri kukaan kannata, ellei ”metodilla” ymmärretä jotakin triviaalilla tavalla yleistä, kuten yksinkertaisesti teorioiden ja hypoteesien testaamista havaintojen avulla. Tätä kukaan tuskin kuitenkaan pitäisi fysiikan erityisenä metodina sen enempää kuin vaikkapa kirjallisuudentutkimuksen.

Inhimillisistä tutkimusmenetelmistä on hyvin uskallettua mennä tekemään johtopäätöksiä todellisuuden luonteesta. Nykyään suurin osa niistä tietokoneohjelmista, joilla dataa käsitellään, on niin monimutkaisia, ettei kukaan yksittäinen ihminen ymmärrä, mitä kaikkea ohjelmassa tapahtuu. Olio-ohjelmoinnin avulla ohjelmointitehtävä on saatu jaettua suurelle joukolle ihmisiä.



Linus Thorvalds.

Linus Thorvalds
ja joukko muita Linuxin ytimen kehittäjiä kenties tietävät, mitä Linuxin ydin tekee, mutta epäilen, onko Microsoftilla ketään asiantuntijaa, joka osaisi sanoa mitä Windows tarkasti ottaen tekee.

Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittaa tekoäly?
  2. Mitä menetelmiä on käytetty tekoälyohjelmissa?
  3. Mikä on Turingin testi?
On siis mahdollista olla ontologinen fysikalisti (jossakin edellä luonnostelluista merkityksistä) olematta metodologinen fysikalisti. On myös mahdollista olla ontologinen fysikalisti olematta semanttinen fysikalisti. Jälkimmäinen edellyttää loogisten positivistien tapaan tieteellisten termien ja käsitteiden käännettävyyttä ”fysiikan kielelle”. Tämäkin on (nykyisin) yleisesti hylätty kanta: vaikka monet ontologiset fysikalistit uskovat, että esimerkiksi mentaaliset tilat ovat perusluonteeltaan, ”pohjimmiltaan”, fysikaalisia tiloja, hyvin harva kuvittelee esimerkiksi termin ”ajattelu” olevan palautettavissa eksplisiittisten määritelmien avulla fysiikan käsitteistöön. Mentaalisia tiloja ja tapahtumia ilmaisevat lauseet eivät käänny fysiikan lauseiksi, vaikkei ontologisessa mielessä mitään fysiikan ”ylittävää” olisikaan.



Tämä kone on joka suhteessa fysikalisti.

Kuten tunnettua, nykyiset tietokoneet osaavat ajatella. Myös se, miltä tämä ajattelu näyttää fysiikan kielellä, tunnetaan jokaista ykköstä ja nollaa myöten. 

Evoluution käytössä ovat olleet paljon vanhanaikaisemmat materiaalit, aivoja voidaan pitää alkeellisena analogisena (ja turhan usein erehtyvänä) koneena digitaalisiin koneisiin verrattuna.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu, että joitain tehtäviä ei voida vielä siirtää tietokoneille ja roboteille?

Supervenienssi ja realisaatio

Nykyisessä fysikalismikeskustelussa arvioidaan siis lähinnä fysikalismin ontologisten muotojen hyväksyttävyyttä. Näitäkin on kuitenkin monenlaisia, eikä tässä voida niitä yksityiskohtaisesti tarkastella. Viime vuosikymmenten keskustelussa fysikalismin täsmennys yrityksissä on tavallisesti käytetty supervenienssin käsitettä, josta myös on monia versioita. (Suomenkielinen johdatus aiheeseen, jossa ”supervenienssi” käännetään osuvasti ”päältämiseksi”, on Sintonen 1998.)



Tavanomainen supervenienssifysikalisti katsoo, että eifysikaaliset (esimerkiksi mentaaliset) ominaisuudet päältävät eli supervenioivat fysikaalisia ominaisuuksia: jos kahden olion tai systeemin fysikaaliset ominaisuudet ovat samat (tai jollakin oliolla on kahdessa mahdollisessa maailmassa samat fysikaaliset ominaisuudet), myös niiden eifysikaaliset ominaisuudet ovat samat; ja kääntäen, jos olion tai systeemin eifysikaalisissa ominaisuuksissa tapahtuu jokin muutos, myös niiden fysikaalisissa ominaisuuksissa tapahtuu tai on tapahtunut jokin muutos.

Supervenienssifysikalismin eri versiot poikkeavat toisistaan muun muassa siinä, puhutaanko mahdollisista maailmoista, millainen modaalinen voima ominaisuuksien riippuvuussuhdetta kuvaavalle väitteelle annetaan, tyydytäänkö pelkkään ominaisuuksien ”kovariaation” eli säännönmukaisen yhdessä vaihtelemisen teesiin vai lisätäänkö tähän jokin fysikalistinen selitys sille, miksi tällainen riippuvuussuhde vallitsee jne.



Yleisesti voitaneen sanoa, että supervenienssi ei millään tavoin ratkaise esimerkiksi mindbodyongelmaa vaan vain ilmaisee tämän ongelman (vrt. Kim 1998). Vielä jää selittämättä, miksi mieli on ruumiista – tai yleisemmin eifysikaalinen fysikaalisesta – riippuvainen juuri sillä tavalla kuin supervenienssin käsite pyrkii ilmaisemaan. Metafyysikot ja mielen filosofit eivät enää tunnu luottavan siihen, että supervenienssin käsitettä käyttäen pystyttäisiin puolustamaan ”eireduktiivista fysikalismia”, kuten vielä 1990 -luvulla monet uskoivat. (Ks. myös teokseen Kim & Sosa [1998] koottuja artikkeleja.)

Supervenienssin käsitteeseen liittyvien vaikeuksien vuoksi eräät nykyfysikalistit haluavatkin välttää tätä käsitettä tai pitävät sitä liian heikkona filosofisesti mielenkiintoisen fysikalismin muotoilemiseen. Pelkkä viittaaminen fysikaalisten ja eifysikaalisten ominaisuuksien tai ”tasojen” riippuvuussuhteeseen, kovarianssiin, ei riitä tekemään ymmärrettäväksi, miksi todellisuuden rakenne on sellainen, että tuo riippuvuus vallitsee. Tähän tarkoitukseen tarvitaan vahvemmin ontologinen käsite, joka ilmaisee, että eifysikaaliset ominaisuudet määräytyvät fysikaalisista.



Yksi tämänsuuntainen ehdo tus viimeaikaisessa keskustelussa on realisaation käsite. Andrew Melnykin (2003) realisaatiofysikalismin mukaan kaikki aktuaalisesti olemassaolevat esiintymät (objektit, tapahtumat, ominaisuusinstanssit) ovat joko fysikaalisia tai fysikaalisesti ”todellistuneita” eli realisoituneita.

Esiintymän fysikaalinen realisoituminen puolestaan tarkoittaa, että esiintymä on jonkin sellaisen funktionaalisen tyypin esiintymä, joka täyttää jonkin spesifin ehdon, kuten (tyypillisesti) jonkin tietyn roolin. Näin realisaatiofysikalismi on eräänlainen laajennus mielen filosofiassa jo pitkään suositusta – mutta myös arvostellusta funktionalismista (ominaisuuksien ”funktionalisoitavuudesta” ks. myös Kim 1998). Realisaatiofysikalismi on luontevinta luokitella reduktiivisen fysikalismin muodoksi, vaikka se onkin erilaista kuin perinteisemmät reduktionismin versiot.



Realisaatiofysikalisti ei väitä esimerkiksi mentaalisten ominaisuuksien olevan epätodellisia (eikä siten väitä, että niitä tutkiva tiede, psykologia, tutkisi jotakin illusorista), eikä hän tarkasti ottaen edes väitä näiden olevan pohjimmiltaan ”vain” fysikaalisia ominaisuuksia, mutta hän väittää näiden ominaisuuksien realisoituvan – olevan todellisia, todellistuvan – vain fysikaalisen perustansa kautta. Organismin mentaaliset ominaisuudet ovat olemassa vain sen monimutkaisen fysikaalisen rakenteen ominaisuuksina, samaan tapaan kuin korkkiruuvin funktionaaliset ominaisuudet, kuten sen kyky avata pullon korkki, realisoituvat sen materiaalisessa rakenteessa, viime kädessä mikrofysikaalisella tasolla.

Tässä mielessä realisaatiofysikalisminkin mukaan todellisuus on ”pohjimmiltaan”, ”viime kädessä”, ”ontologisella perustasollaan” fysikaalinen – eli fysiikan kuvaama maailma on tosioleva maailma ja fysiikan siitä tarjoama kuvaus tosi tai ainakin ”lähempänä totuutta” kuin eifysikaaliset kuvaukset. Tämän suppean katsauksen pohjalta (realisaatio) fysikalismi saattaa kuulostaa uskottavalta näkemykseltä. Se ei kuitenkaan kestä filosofista tarkastelua.



Supervenienssi on toisaalla tässä oppikirjassa käsitelty perusteellisesti. Yllä olevassa tekstissä Sami Pihlström väittää, että supervenienssi on heikompi periaate kuin materialismi tai fysikalismi. Tähän ei liene mitään huomauttettavaa.

Tehtäviä

  • Miten supervenienssi pätee yllä olevassa laatikostossa?
Argumentti fysikalismia vastaan

Argumentti, jonka tässä lyhyesti esittelen, on riittävän yleinen soveltuakseen useimpiin vakavasti kannatettuihin (ontologisiin) fysikalismin muotoihin, mukaan lukien Melnykin (2003) realisaatiofysikalismi. Koetan osoittaa, että yritys puolustaa fysikalismia teesinä, jonka ajatellaan olevan tosi tai ainakin totuutta indikoiva (empiirisin perustein oikeutettu), on refleksiivisesti epäkoherentti. Argumenttini voidaan muotoilla seuraavaan tapaan:

(1) Fysikalismi (miten tahansa muotoiltuna) on teesi, jonka väitetään olevan tosi. Ainakin useimmat fysikalistit uskovat, että fysikalismi pitää paikkansa ja kehottavat muitakin omaksumaan tämän uskomuksen. Vähintäänkin fysikalistit uskovat, että fysikalismi on oikeutettu – ainakin paremmin oikeutettu kuin antifysikalismin muodot, kuten dualismi – ja tässä käytetty oikeutuksen käsite (miten se sitten määritelläänkin) tulee ymmärtää niin, että sillä on erottamaton yhteys totuuden käsitteeseen. [Premissi.]



Jos kaikkeudessa olisi yksi alkeishiukkanen, ei olisi ketään sanomassa, onko fysikalismi tai jokin muu asiantila tosi vai ei.

Tällainen minimimaailma olisi kyllä kovasti materialistinen.

Tehtäviä

  1. Voidaanko mahdollisilla maailmoilla vastustaa fysikalismia?
  2. Voidaanko mahdollisilla maailmoilla perustella fysikalismia?
  3. Mitä muita mielipiteitä on fysikalismia vastustavilla filosofeilla?
(2) Jos jonkin väitteen tai teesin väitetään olevan tosi tai oikeutettu ja siten rationaalisesti hyväksyttävissä jossakin ”totuuteen sidotussa” mielessä, sitoudutaan totuutta tavoittelevaan normatiivisesti strukturoituneeseen tutkimukseen. [Premissi.]



Määriteltiin totuus miten tahansa, totuus on jossain yksittäistapauksessa asiantila. Asiantiloihin ei sitouduta vaan niitä tuodaan julki tai esimerkiksi valehdellaan.

(3) Totuus on arvo, uskomusten normatiivinen ominaisuus. Meidän pitäisi pyrkiä totuuteen, ja totuuden saavuttaminen sekä sen pitäminen tavoiteltavana ovat hyviä asioita elämässämme (erityisesti tutkimuksessa). [Premissin (2) seuraus ja eksplikaatio.]

Totuus on asiantila eikä asiantila ole arvo. Jotkut pitävät tosien asiantilojen julkituomista toivottavana, mutta varsin monet pitävät sellaista vähemmän toivottavana. Tässä siis vastustan totuuden pragmatistista määrittelemistä.

Tehtäviä

  • Jos totuus olisi arvo, oltaisiinko yksimielisiä siitä, mikä on totta?
(4) Jos fysikalismi on tosi, arvoja ei ole – ainakaan arvoina. (Jos radikaali eliminoiva fysikalismi on tosi, edes uskomuksia ei ole, vaan on esimerkiksi pelkkiä aivotiloja. Muotoilen argumenttini kuitenkin viitaten arvoihin ja normatiivisuuteen.) Vähintään fysikalismin mukaan arvot, sikäli kuin ne ovat olemassa jossakin ”vähemmän kuin täysin todellisessa” merkityksessä, ovat itse asiassa jotakin muuta, redusoitavissa psykologisiin, biologisiin, neurofysiologisiin ja viime kädessä fysikaalisiin tosiseikkoihin ja prosesseihin – tai tällaisten tosiseikkojen ja prosessien ”realisoimia”. [Seuraa lauseessa (1) mai nitun fysikalismin luonteesta.]



Arvellaan, että joskus on ollut aika, jolloin tällä planeetalla ei ollut ollenkaan elämää. Silloin ei tainnut olla arvojakaan. Arvojen olemassaolo ei ole mitenkään sidoksissa aineellisen todellisuuden olemassaoloon. Evoluutio on luonut eläimiin rakenteita, joiden avulla ne kykenevät toimimaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

(5) Jos fysikalismi on tosi, ei ole totuutta. Mikään ei todella ole totta eikä epätotta, koska totuuden keskeinen piirre, normatiivisuus (se, että se on tavoiteltava arvo), on illusorinen tai ainakin redusoitavissa uskomusten einormatiivisiin ominaisuuksiin (tai uskomusten subjektien neurofysiologisiin tiloihin). [Seuraus lauseista (3) ja (4).]

Kuten edellä on sanottu, totuus on asiantila eikä arvo. Joitain asiantiloja pidämme arvokkaina, joitain muita emme. Myös todet asiantilat saattavat tuntua siinä määrin haitallisilta, että tiedon leviämistä niistä pyritään estämään.


Tehtäviä

  • Miten eläimet käsittävät totuuden?
6) Jos fysikalismi on tosi, niin (koska mikään ei ole totta eikä epätotta) fysikalistinen teesi itse ei ole tosi. [Seuraus lauseesta (5).]

Koska totuus ei ole arvo, kohdasta 5 tehty johtopäätös ei ole perusteltu.

(7) Yritykset ilmaista fysikalismi ja puolustaa sitä – tavanomaisin tavoin – ovat sisäisesti risti riitaisia. [Seuraus lauseista (1) ja (6).]

Kuten edellä on todettu, mitään ristiriitaa ei ole syntynyt.

(8) Fysikalismi tulee hylätä, kuten kaikki epäkoherentit (ristiriitaiset) väitteet. [Seuraus lauseesta
(7).]

Koska mitään ristiriitaa ei ole syntynyt, epäsuoraa todistusta ei voida käyttää.

Tehtäviä

  • Ristiriitaisesta lauseesta voidaan päätellä mikä tahansa samaa kielimuotoa oleva lause. Miksi näin on?
Fysikalismi siis muotoillaan teesinä, jon ka oletetaan olevan joko tosi tai epätosi ja jonka väitetään olevan tosi tai ”totuutta indikoiva” empiirisen oikeutuksen ja rationaalisen hyväksyttävyyden mielessä, mutta jos näin on, se ei voikaan olla tosi (eikä epätosi).



Huomattakoon, ettei tällä tavoin luonnosteltu argumentti, vaikka se olisi pätevä, osoita fysikalismia epätodeksi. Se näyttää vain, että me – kieltä ja käsitteitä käyttävät olennot, jotka kykenevät esittämään väitteitä ja ilmaisemaan uskomuksia siitä, miten asiat maailmassa ovat – emme ole sellaisessa positiossa, josta käsin voisimme edes pitää fysikalismia teesinä, joka voisi olla tosi tai epätosi, aitona totuuskandidaattina (tai edes totuusarvokandidaattina).

Niinpä en mielelläni muotoilekaan argumenttia hypoteettisesta fysikalismin totuuden väittävästä premissistä liikkeelle lähtevänä epäsuorana todistuksena, jossa fysikalismista johdetaan ristiriita ja näin päätellään (modus tollens), ettei fysikalismi ole tosi (vaikka tällainen muotoilu olisi tietenkin helppo tarjota).

Argumenttini pyrkii pikemminkin muistuttamaan, että fysikalismi – eliminoidessaan tai redusoidessaan pois totuuden tavoitteluun ja tosina pidettyihin teeseihin sitoutumiseen liittyvän normatiivisuuden – tuhoaa oman statuksensa teesinä, joka edes voisi olla tosi (tai jolla voisi olla muita totuuteen liittyviä hyveitä, kuten episteeminen oikeutus). Tämä on fysikalismin ”sokea piste”, piste, josta käsin fysikalisti kuvittelee teesinsä totuuden (tai oikeutuksen, hyväksyttävyyden tms.) olevan mielekkäästi väitettävissä ja arvioitavissa.

Kuten edellä on todettu, tällaista sokeaa pistettä ei ole löytynyt, koska totuus ei ole normi vaan asiantila.

Tehtäviä

  • Mikä seuraavassa on ongelmana?

Tämä lause tässä laatikossa on epätosi.


Huomattakoon myös, etten väitä fysikalismia ”mielettömäksi” esimerkiksi kaiken metafysiikan mielettömänä torjuneiden loogisten positivistien tapaan. Pikemminkin esitän, että fysikalisti joutuu lopulta redusoimaan itsensä – sekä sen tutkimuskäytännön, johon hän osallistuu ja johon osallistuen hän katsoo päätyvänsä fysikalistiseen teesiinsä – pelkäksi fysikaaliseksi tai ”fysikaalisesti todellistuneeksi” tutkimusobjektiksi ja että hän näin tehdessään ikään kuin sekoittaa tutkimuksen subjektin ja objektin toisiinsa.



Pitäisiköhän antaa fysiikan tutkimus robottien tehtäväksi niin subjekti ja objekti eivät sekoittuisi toisiinsa.

Tieteellisen tai filosofisen tutkimuksen subjekti (jonka ei toki tarvitse ajatella olevan kartesiolainen ego vaan joka voidaan konstruoida sosiaalisemmin ja pragmaattisemmin tutkimuksen habituaaliseksi käytännöksi) katoaa fysikalistisesta maailmankuvasta, kuvasta, jonka puolestaan piti olla juuri tuon tutkimuskäytännön kautta saavutettu ja perusteltu. Ei siis ole ketään, joka voisi tuon kuvan saavuttaa, ei ketään, jolle fysikalismi voisi olla tosi (tai oikeutettu).

Fysikalisti joutuu näin performatiiviseksi epäkoherenssiksi kutsuttuun tilanteeseen. Jos fysikalismi olisi tosi, kukaan ei voisi johdonmukaisesti olla sitoutunut sen totuuteen (tai oikeutukseen) ainakaan rationaaliseksi ymmärretyn tutkimuksen normatiivisessa kontekstissa. Ja vain tuollaisessa kontekstissa ilmaistut ja perustellut sitoumukset teesien totuuteen voivat olla – ”meille” – tieteellisesti hyväksyttäviä. Fysikalistisen teesin voitaneen jopa väittää olevan, S. Albert Kivisen ikimuistoista terminologiaa käyttääkseni, ”itseäimääjä” eli lause, joka kieltää oman totuutensa. Maltillisempi muotoilu samasta syytöksestä on väite, ettei fysikalismi pysty riittävällä tavalla artikuloimaan oman mahdollisuutensa ehtona olevan normatiivisen käytännön ontologista statusta.

Tähän fysikalisti sanonee, että tosi asiantila on lähinnä käyttökelpoinen inhimillinen karkeistus, jossa informaatiota katoaa.



Jos Pihlströmille annettaisiin vaikkapa kaikkeuden kaikkien hiukkasten paikat ja ominaisuudet, Pihlströmille ei olisi tästä tiedosta mitään hyötyä.

Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittaa karkeistus?
  2. Millä tavalla totuus on karkeistus?
  3. Onko valhe karkeistus?
Argumenttini olettaa totuuden (ja tähän sidotun episteemisen oikeutuksen) tavoittelun normatiivisuuden, kuten premisseistä (2) ja (3) käy ilmi. Olisin itse valmis muotoilemaan tämän normatiivisuuden viittaamalla esimerkiksi William Jamesin pragmatistiseen totuusteoriaan (vrt. Pihlström 1998), mutta argumentti ei tätä vaadi. Voin tyytyä maltillisempaankin käsitykseen totuuden normatiivisuudesta, esimerkiksi sellaiseen, jota on edustanut Michael P. Lynch (2004). Meidän tarvitsee vain olettaa, että totuus on jotakin sellaista, mikä ohjaa toimintojamme, kun osallistumme tutkimukseen. Totuus on arvo, jota tavoittelemme, aivan kuten tavoittelemme onnellisuutta, eheää persoonallisuutta tai oikeudenmukaisuutta.

Tässä kohdassa toistan edelleen, että totuus on asiantila eikä arvo.

Jos fysikalismi olisi tosi, ei olisi tuollaisia arvoja eikä mitään aitoa niitä kohti suuntautuvaa tavoittelemista. Totuuden tavoittelu olisi fysikalistille pelkkä fysikaalisesti realisoitu prosessi fysikaalisessa maailmassa. Tällaiseen reduktiiviseen kantaan sitoutuminen on luopumista tuosta tavoittelusta normatiivisesti rakentuneeksi käytännöksi ymmärrettynä – ja siten luopumista kaikesta siitä, minkä sellainen käytäntö voisi tuottaa, kuten fysikalismin itsensä totuudesta.

Jos totuutta pidetään lähinnä arvona, se menettää asemansa asiantilana.

Totuuden normatiivisuus



Pitäessäni totuutta uskomusten normatiivisena ominaisuutena, jonakin sellaisena, mikä ohjaa uskomusten muodostamiseen pyrkiviä tutkimuskäytäntöjämme, oletan lisäksi, että nykyisin suositut minimalistiset ja/tai deflatoriset totuuskäsitykset eivät viime kädessä ole kestäviä. Yksi niiden ratkaisevista heikkouksista on juuri kykenemättömyys selittää, miksi totuus on meille tärkeää (”why truth matters”). Myönnän, että tässä avautuu yksi ulospääsytie fysikalistille: argumenttini esittämä haaste voidaan välttää pitämällä totuutta pelkkänä eisubstantiaalisena ”lainausmerkkien poistona”, jolloin kaikki filosofisesti olennainen totuudesta on kerrottu, kun todetaan, että lause ”Lumi on valkoista” on tosi, jos ja vain jos lumi on valkoista (tällaisten teorioiden kritiikistä ks. Putnam 1994, Lynch 2004).

Minun on hyvin vaikea pitää normatiivista käsitystä totuudesta parempana kuin käsitystä totuudesta asiantilana, inhimillisesnä karkeistuksena ihmisen vuorovaikutuksessa aineellisen todellisuuden kanssa.

Tehtäviä



     Jules Joseph Lefebvren maalaus Totuus.
  1. Tämän kirjoittajan nuoruudessa kukaan ei Suomessa pitänyt totuutta normatiivisena. Mistä johtuu, että nyt löytyy useita professoreita, jotlka pitävät totuutta normatiivisena?
  2. Miksi sanaa "totuus" käytetään aika vähän?
  3. Miksi sanaa "totuus" käytetään virheellisesti?

Näin ollen argumenttini voidaan katsoa osoittavan, että fysikalistin on joko hylättävä totuuden tavoittelu kokonaan (koska hänen on hylättävä totuuden normatiivisuus) ja siten myös omaa fysikalismiaan koskevan totuuden tavoittelu tai tulkittava totuus minimalistisessa, deflatorisessa mielessä. Kummassakin tapauksessa jää kuitenkin hyvin vähän jäljelle ajatuksesta, jonka mukaan fysikalismi olisi totuus tai oikeutettu uskomus, johon voitaisiin päätyä vakavan totuuden tavoittelun käytännön kautta. Ehkä johdonmukaisen fysikalistin tulisikin radikaalia uuspragmatistia Richard Rortya (1998) seuraten luopua pitämästä totuutta tutkimuksen päämääränä – mutta tätä tuskin kovin moni fysikalisti haluaa tehdä.



Koska totuus on asiantila, sillä on arvoa vain välineenä. Totuutta parempi väline lienee nykyään raha.

Miksi vetoan argumentissani totuuteen ja totuuden tavoitteluun sen sijaan, että haastaisin fysikalistin selittämään, mitä esimerkiksi merkitysten, tiedollisten käsitteiden tai eettisten käsitteiden normatiivisuus on? Toki katson, että antifysikalistiset argumentit ovat vakuuttavia myös näillä jälkimmäisillä ongelma-alueilla, mutta uskoisin totuuden painottamisen tuovan tässä keskustelussa tietynlaisen dialektisen edun fysikalismia vastaan. Fysikalisti voi hyvin yrittää tulkita merkitykset, episteemiset normit ja muut hankalat normatiiviset käsitteet reduktiivisesti, mutta on ilmeisen ongelmallista, voiko hän tehdä samoin omalle sitoutumiselleen (fysikalismin) totuuteen ja/tai tieteelliseen totuuspyrkimykseen. (Lynchin [1998, 2004] normatiivisen antireduktionistisen totuusteorian yksityiskohdat ovat myös kiinnostavia, mutta niihin meidän ei tässä tarvitse paneutua.)

Periaatteessa analogista argumentaatiota voitaisiin kehitellä myös lähtien liikkeelle referenssin tai jopa kausaliteetin käsitteistä, joiden normatiivisuutta etenkin Putnam (1990, 1994) on korostanut. Totuuteen painottuminen lienee kuitenkin lupaavin ja tehokkain vaihtoehto.

Pihlströmin yllä olevaa kritiikkiä voidaan verrata siihen, että kaikkea yritetään perustella sillä, että se on tiedettä. Tavalliset ihmiset pitävät tiedettä hyvin korkea-arvoisena ja siitä syystä ovat valmiita uskomaan sen, mitä heille tieteenä esitetään.



Vastaavasti filosofien selvä enemmistö pitää totuutta arvossa tai ei ainakaan uskalla julkisesti väittää jotain muuta.

Tehtäviä

  1. Miksi ihmisen on vaikea erottaa puhetta, ajatuksia ja todellisuutta toisistaan?
  2. Mikä ero on puheella ja ajatuksella?
  3. Mikä ero on ajatuksella ja sen vastineella todellisuudessa?
Transsendentaalinen argumentti?

Yksi argumenttini ilmiselvistä taustaoletuksista, jota edellä en ole korostanut, on tietenkin se, että fysikalistit todella mieltävät fysikalisminsa todeksi (tai totuuteen sidotulla tavalla oikeutetuksi) teesiksi. Periaatteessa metafysiikasta irrotettu, instrumentalistinen tulkinta fysikalismista olisi mahdollinen.

Yleensä fysikalistit kuitenkin ovat tiukkoja tieteellisiä realisteja (vrt. jäl leen Melnyk 2003), vaikkei tieteellinen realismi toisaalta olekaan sidottu fysikalismiin (ks. Niiniluoto 1999).

Lisäksi etenkin Melnyk (2003, luvut 1, 5 ja 6) on eksplisiittisesti korostanut, että fysikalismi tulee ymmärtää empiirisenä teesinä – yleisenä tieteellisenä kuvauksena todellisuudesta – jota on arvioitava nimenomaan saatavilla olevan empiirisen evidenssin nojalla.

Melnyk itse pitää yllätyksettömästi fysikalismin vastaista evidenssiä vähäisenä ja fysikalismia tukevaa evidenssiä vahvana, mutta keskittyy kritisoimaan fysikalismin vaihtoehdoista lähinnä dualismin kaltaisia erittäin epäuskottavia kantoja eikä kovin perusteellisesti kiinnitä huomiota esimerkiksi emergenssin käsitettä käyttäviin antireduktionismin muotoihin. (Vrt. Pihl ström 2002; ilmestyy.)



Koska fysikalismi ja materialismi ovat asiantiloja kuvaavia väitteitä, niiden perustelu nojaa kokemukseen. Kun vahvan emergenssin sijasta käytetään heikkoa emergenssiä, asioita tarkastellaan epäilemättä jonkin jumalan kaltaisen olennon näkökulmasta, mutta eiko ihmisen pitänyt alun perin olla jumalan kuva?

Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittavat vahva emergenssi ja heikko emergenssi?
  2. Keksi kolme perustelua aineelliselle todellisuuskäsitykselle.
  3. Keksi kolme perustelua aineellista todellisuuskäsitystä vastaan.

Ymmärrän esittämäni argumentin olennaisesti Immanuel Kantin mallin mukaiseksi transsendentaaliargumentiksi (ks. myös Pihlström 2003). Se mukailee myös eräiden johtavien reduktionismin kriitikoiden, kuten Hilary Putnamin (1994) ja Charles Taylorin (1995) argumentaatiota, joskin esittämäni muotoilu on tietääkseni uusi.

Argumentin tekee transsendentaaliseksi sen tapa kiinnittää huomiota jonkin aktuaaliseksi (ja siten mahdolliseksi) oletetun ilmiön – tässä tapauksessa totuuden tavoittelun ja totuuteen sitoutumisen – mahdollisuuden välttämättömiin ehtoihin – tässä tapauksessa fysikalismin hylkäämiseen.



Argumentti toteaa normatiivisuuden välttämättömäksi ehdoksi sellaisen totuuden etsinnän mahdollisuudelle, johon fysikalisti on sitoutunut jo pelkästään väittäessään fysikalismia todeksi (ja vielä vahvemmin sitoutunut pitäessään tätä teesiä jonakin, mikä voisi olla tosi tai epätosi ja mikä evidenssin nojalla pitäisi hyväksyä todeksi). Niinpä argumenttini toimii ad hominem. Sen on tarkoitus periaatteessa soveltua mitä tahansa fysikalismin puolustusyritystä vastaan.

Tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin väittää argumentin demonstroivan fysikalismin epätotuuden (tai mielettömyyden). Sellaisiin demonstraatioihin en usko. Fysikalismin kritiikkiä ei pidä abstrahoida erilleen siitä aktuaalisesta diskursiivisesta käytännöstä, jossa ihmiset puolustavat kannattamiaan väitteitä ja sitoutuvat niiden totuuteen.

Vaikka argumenttini on transsendentaalinen, se ei ankkuroidu perinteiseen (esimerkiksi kantilaiseen tai husserlilaiseen) aprioristiseen käsitykseen transsendentaalisista argumenteista apodiktisen varmoihin johtopäätöksiin johtavina todistuksina. Pikemminkin katson transsendentaalifilosofian olevan ”naturalisoitavissa”, kun tutkimme transsendentaalisesti tosiasiallisten käytäntöjemme – tieteellisten tai muiden käytäntöjen – ja niiden sisältä mien sitoumusten pragmaattisia ennakkoehtoja (ks. Pihlström 2003).

Jos viitekehykseksi otetaan hyvin yleinen ja vanhoista käsitevirheistä korjattu looginen empirismi ja unohdetaan uuskantilaiset, niin fysikalismi ja materialismi ovat lähes itsestään selviä.



Päivä päivältä ja tunti tunnilta homunculus ihmisen päässä pienenee pienenemistää kunnes sitä ei voida havaita edes eletronimikroskoopilla. Henki koneessta on poistunut, ja ihminen voi sanoa olevansa oikeasti itsenäinen.



Antonio Damasio.

Tehtäviä

  1. Mitä erilaisia käsityksiä ihmisen mielen sijainnista on eri aikoina ollut?
  2. Antonio Damasio käyttää käsitteitä ruumis, mieli ja itseys. Mikä on itseys?
  3. Missä itseys sijaitsee?
Toisaalta katson argumenttini olevan ontologisesti relevantti: vaikkei se päädykään apodiktisen varmasti tiedettäviin totuuksiin ”maailmasta sinänsä”, olevan meistä riippumattomasta rakenteesta (koska tällaisen rakenteen käsite, samoin kuin apodiktisen varmuuden haave, on itsessään hyvin ongelmallinen), se osoittaa jotakin siitä, millaiseksi meidän rajatusta, kenties historiallisesti muuttuvasta näkökulmastamme on tämä inhimillisesti (sekä tieteellisesti että muiden käytäntöjen kautta) jäsennetty maailmamme miellettävä.

Jos argumenttini on onnistunut, se osoittaa, että yritykset puolustaa fysikalismia – esi merkiksi Melnykin (2003) tai teoksen Gillett & Loewer (2001) monien kirjoittajien tapaan – uskottelevat keskustelevansa fysikalismista sellaisesta näkökulmasta, joka sijaitsee kaikkien inhimillisesti mahdollisten tutkimusnäkökulmien ulkopuolella, olettaen jonkinlaisen ”Jumalan näkökulman”. Juuri tällaisen kuvitelman transsendentaalifilosofia haastaa.



Onneksi Jaakko Hintikan ja Gabriel Sandun tutkimukset ovat osoittaneet metakielisotkun tarpeettomaksi, ja meillä ihmisillä on lupa puhua vaikka jumalien kieltä, jos niin haluamme.

Tehtäviä

  • Mikä on humanismin ja posthumanismin välinen ero?
Sen ei kuitenkaan pidä haastaa tiedettä itseään eikä pyrkimystämme objektiiviseen totuuteen (ja/tai totuuteen relevantilla tavalla sidottuun episteemiseen oikeutukseen). Siten argumenttinikaan tarkoituksena ei ole ollut hyökätä fyysikoiden (tai yleensä empiirisen tieteen harjoittajien) fysikalistisia hypoteeseja vastaan, sikäli kuin nämä hypoteesit ymmärretään empiirisen tieteen osiksi.



Sen sijaan suhtaudun epäillen fysikalismiin yleisenä filosofisena teesinä todellisuuden perusluonteesta, teesinä, jonka puolesta tieteen menestyksen uskotellaan toimivan argumenttina. Fysikalismin kaltaiset skientistiset ajatusharhat voidaan välttää, kun muistetaan, että fysiikka, kuten kaikki tiede – ja myös fysikalismi – on ihmisen ajattelun ja kulttuurin tuote, ei ”maailmaa sinänsä” säröttömästi heijastava peili.

Kenties Jumala, jos hän on todellinen, voisi ratkaista, onko fysikalismi tosi vai epätosi – hänen ajattelussaanhan ei ”sokeita pisteitä” olisi. Mutta me emme voi. Niinpä ainoa rationaalinen asenteemme fysikalismiin on sen hylkääminen tai (vähintään) kannanotosta pidättyminen. Eikä fysikalismin hylkääminen tässä merkitse epätodeksi julistetun hypoteesin eliminointia vaan sellaisesta sekaannuksesta irtautumista, joka rikkoo niitä ehtoja vastaan, jotka mahdollistavat teesien ja uskomusten esittämisen ja puolustamisen ylipäänsä mistään asiasta.

Kuten toisaalla tässä oppikirjassa on osoitettu, meillä on sisällyksetön matematiikka, logiikka ja käsitteistö, josta viimeksimainitusta on koko ajan suuria erimielisyyksiä.

Todellisuutta koskevat käsityksemme ovat karkeistuksia, ja sellaisina ne muuttuvat hyvin monista syistä, toivottavasti lähinnä tutkimuksen parantumisesta johtuen.



Jos käsityksemme todellisuudesta tarkentuvat, on tietysti mahdollista, että sellaiset kokemusperäiset käsitykset kuin syysuhde ja todellisuuden aineellisuus osoittautuvat epätarkoiksi. Toistaiseksi nämä käsitykset voivat erinomaisen hyvin.

Lähdeluettelon löydät helposti Internetistä hakusanalla "fysikalismi".

money
Aineellisen todellisuuskäsityksen vastustamiseen käytetään nykyään varsin suuria summia rahaa. Voit tarkistaa tämän Internetistä juuri hakusanoilla "materialism" ja "physicalism".

Jos elän vanhaksi, kirjoitan tästä aiheesta englanninkielisen kirjan. Tämä oppikirja on liian suppea asian perinpohjaiseksi käsittelemiseksi.

Tehtäviä



  1. Tehkää arvio siitä, kuinka monta serotoniinimolekyyliä professori Pihlströmin aivoissa on tällä hetkellä?
  2. Kuinka monta dopamiinimolekyyliä siellä on?
  3. Kuinka monta elektronia siellä on?
  4. Mistä johtuu, että Sami Pihlströmin luettelemat professorit löytyvät uskovaisten leiristä?

Mitä aineellinen todellisuuskäsitys on

Uskontojen määrittelemä kieli



Uskontojen suuri valta perustuu usein uskontojen valtaan määrätä käyttämämme käsitteet.

Euroopassa katolisen kirkon käyttämä latinan kieli sekä jossain määrin myös muinaiskreikka (kieli, jolla Uusi testamentti - niminen Raamatun osa on kirjoitettu) ovat vaikuttaneet käyttämiimme käsitteisiin.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu, että Uutta testamenttiä ei ole alun perin kirjoitettu edes arameaksi puhumattakaan siitä, että se olisi kirjoitettu hepreaksi?

Miten välttää sekaannuksia



Latinan kielen "materia" on suomeksi "aine" tai "raaka-aine". Sanan "materialismi" oikea suomennos on "aineellinen todellisuuskäsitys" ja tätä käsitettä käytetään vastaisuudessa tässä oppimateriaalissa aika paljon.

Jos suomalaiset materialistit alkaisivat kutsua itseään aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajiksi, monilta sekaannuksilta ja pahantahtoisilta syytöksiltä vältyttäisiin.

Aineellisen todellisuuskäsityksen kannattaja voi olla tai olla olematta aineellisen hyvinvoinnin kannattaja.

Tehtäviä

  1. Mitä käsitteitä "aineellinen todellisuuskäsitys" määrittelee?
  2. Millä tavalla aineellinen todellisuuskäsitys eroaa muista todellisuuskäsityksiä?
  3. Kumpaa on kaikkeudessa enemmän, ainetta vai henkeä?

Vanhin todellisuuskäsitys

Aineellinen todellisuuskäsitys on ihmisen vanhin todellisuuskäsitys.



Sukulaisemme simpanssit ovat edelleen aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajia.

Useimmat menneiden aikojen ihmiset eivät kyseenalaistaneet aineellista todellisuuskäsitystä.

Kirjoitustaidon syntymisen jälkeen monet kirjoittivat muistiin pohdiskeluja siitä, mistä aineista todellisuus koostuu.

Tehtäviä

  • Millä tavalla luonnon ihmisenkaltaistaminen (antropomorfismi) sekoitti menneiden aikojen ihmisten aineellista todellisuuskäsistystä?

Aineellinen todellisuuskäsitys ja ateismi



Epikuros

Aineellinen todellisuuskäsitys ei ole välttämättä jumalaton (ateistinen).

Jotkut menneiden aikojen aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajat sanoivat, että jumalat ovat olemassa, mutta että ne koostuvat aineesta.

Tehtäviä

  1. Mitkä muinaiset kansat pitivät jumaliaan aineettomina?
  2. Mikä on evankelis-luterilaisen kirkon virallinen kanta sielun eloon jäämisestä kuoleman jälkeen? Huomaa, että tämän käsityksen mukaan ruumiit nosevat haudoista ruumiineen ja sieluineen.
  3. Keksikää uskonto, jossa Linnunradan asukkaat ovat Jahven kannattajia ja Andromedan asukkaat paholaisen kannattajia. Milloin sota Linnunradan asukkaiden ja Anromedan asukkaiden välillä olisi aikaisintaan mahdollinen?

Aineen määrittelykiista

Lähes kaikki suomalaiset käsittävät, mitä sana "aine" tarkoittaa.

Poikkeuksen tekevät jotkut viisauden ystävät.



Pythagoras.

Pythagoraan
(569 eaa. - 475 eaa.) mukaan vain jumalat voivat olla viisaita, siksi ihmisiä voidaan parhaimmillaankin kutsua viisauden ystäviksi (filosofeiksi).

Sana "aine" voidaan tavalliseen tapaan määritellä esittämällä joukko lauseita, joissa sana "aine" esiintyy. Tämän lausejoukon on oltava sisäisesti ristiriidaton.

Kun näin menetellään, viisauden ystävät takertuvat helposti joihinkin muihin sanoihin.



Lucretius Carus.

Erään vanhan (Lucretius Carus) määritelmän mukaan ainetta on kaikki, mikä voi vaikuttaa tai olla vaikutuksen kohde.

Jos pimeä aine ja pimeä energiaa voivat vaikuttaa, ne ovat ainetta (jos niitä ylipäätään on olemassa).

Tehtäviä

  • Laatikaa yhteenveto Lucretius Caruksen teoksessa Maailmankaikkeudesta esitetyistä käsityksistä.

Sanasotaa

Tähän viisauden ystävät saattavat esittää vastaväitteen, jonka mukaan on muunkinlaista vaikuttamista. Määritelmää voidaan korjata: Ainetta on kaikki, mikä voi fysikaalisesti vaikuttaa tai olla vaikutuksen kohde.

Viisauden ystävät voivat hyökätä myös tätä määritelmää vastaan. Käsite "fysiikka" on enemmän tai vähemmän epämääräinen.

Sana "fysiikka" tulee kreikankielen sanasta "fysis", joka tarkoittaa luontoa. Sivistyssana "fysiikka" olisi syytä poistaa määritelmästä myös siksi, että se on vieraskielinen.



Professori Kari Enqvist.

Fysikalistiksi itseään kutsuvan fyysikon Kari Enqvistin (1954-) on siis syytä miettiä uutta sanaa sanan "fysiikka" tilalle. Korjataan määritelmää vielä kerran:

Korjattu aineen määritelmä

  1. Ainetta on kaikki, mikä voi aineellisesti vaikuttaa tai olla aineellisen vaikutuksen kohde.
  2. Aineellista on kaikki, mikä tapahtuu kokemuksesta riippumatta.
  3. Inhimillinen kokemus on aineen tuote.
  4. Inhimillinen kokemus voi vaikuttaa aineeseen vain aineellisesti.
Tätä määritelmää voidaan tarvittaessa mutkistaa, mutta ei kannata mennä uskovaisten ansaan. Merkitysten kanssa voi saivarrella loputtomasti kuten viisaustieteen olemassaolo osoittaa.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, kumman sanan lapsi oppii aikaisemin, sanan "aine" vai sanan "avaruus"?
  2. Miten lapsi oppii käsitteen "aine"?
  3. Ottakaa selvää siitä, mistä sana "aine" on tullut suomen kieleen?
  4. Miksi nykyinen fysiikka ei hyväksy seuraavaa aineen määritelmää: Ainetta on kaikki, mihin painovoima vaikuttaa.
  5. Mitä on painovoima?

Esimerkkejä aineesta



Ainetta ovat mm. alkeishiukkaset, sähkömagneettinen säteily ja niihin liittyvät vaikutuskentät.

Tässä on sivistyssana "magneettinen". Sana tulee muinaisen Kreikan paikannimestä "Magnesia".

Sanan alkuperä ei kelpaa tässä tapauksessa määritelmän pohjaksi. Tässä julistetaan kilpailu sanan "magneettinen" suomennoksesta. Suomentaja palkitaan pääsyllä Suomen kielen historiaan.

Tehtäviä

  • Mitä ovat ilmiöt ja tapahtumat?

Aineen olemassaolo

Onko ainetta olemassa? Suomalaisten enemmistön vielä ihmetellessä joukko viisauden ystäviä kiirehtii kumoamaan aineen olemassaoloa.

Osa heistä ehtii jo asettaa kyseenalaiseksi senkin, onko ylipäätään mitään olemassa. Siinä vaiheessa on syytä siirtää puheenvuoro joillekin muille.

Sanan "olemassaolo" määrittelemistä esitellään tässä aineistossa toisaalla. Mainittakoon, etteivät viisauden ystävät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä olemassaolo tarkoittaa.

Ehkä olisi hyvä, jos viisauden ystäviä ei olisi olemassa. Oikeasti viisaita voisi toki olla olemassa nykyistä enemmän.

Tässä ei ryhdytä väittelemään siitä, onko ainetta olemassa. Seuraavassa oletetaan, että ainetta on olemassa.



Samuel Johnsonin kerrotaan todistaneen olkomaailman (ja samalla aineen) olemassaolon potkaisemalla kiveä. Immanuel Kant ei pitänyt näistä kiven potkaisijoista.

Tehtäviä

  • Keksikää aineen olemassaololle viisi uutta todistusta (huiputtaminen on sallittua, myös ne, jotka väittävät, ettei ainetta ole olemassa, huiputtavat).

Sieluaine kannattaa torjua

Myös se käsitys, että ainetta pitäisi kutsua energiaksi, hengeksi, sieluksi jne. (ns. idealistinen monismi, sanakirjojen ystävät katsokoot sanat itse sanakirjoistaan) on syytä torjua.

Tietyn kirjainyhdistelmän valitseminen käsitteen "aine" määritelmään on tietysti sopimuksenvaraista. Voisimme käyttää sanan "aine" tilalla vaikka sanaa "xyz" (äännetään ksyts), mutta historiallisista syistä sana "aine" sopii tähän käyttöön paremmin.

lesbot

Identtiset kaksoset.

Tehtäviä

  • Kuvitellaan, että ihmisillä olisi aineeton sielu. Millä tavalla identtisten kaksosten sielut eroaisivat toisistaan?

Mikä on ihmiskunnalle parasta

Ihmiskunnalle on parasta, että aineesta käytetään kirjainyhdistelmää "aine" eikä kirjainyhdistelmää "henki". Vanhoista tunneperäisesti uskontosidonnaisista sanoista olisi muutenkin päästävä eroon.

Tehtäviä

  • Mistä syystä kielenkäytölle on syytä asettaa (inhimillisiä) normeja?

On olemassa myös muita kuin minä

On syytä torjua myös se käsitys, että minun tajuntani ulkopuolista todellisuutta ei ole olemassa (ns. solipsismi). Muitakin kuin minä on aidosti olemassa.

Solipsismia käsitellään perinpohjaisesti alempana tässä oppikirjassa. Solipsismiä on kysytty ylioppilaskirjoituksissa.


Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, miten paljon turhaa työtä solipsismin vastustaminen on teettänyt.

Oliko Platon historian vahingollisin viisauden ystävä?



Väinö Voipio (1884 – 1976).

Edesmennyt kirjailija ja kihlakunnantuomari Väinö Voipio sanoo teoksessaan "Jumalan puolustus" (s. 136) Platonia kristillisen teologian patriarkaksi, vaikka Platon eli paljon ennen kristinuskon syntyä.

Platonin mukaan on olemassa kaksi todellisuutta:
  1. ajaton ja paikaton yleisten ominaisuuksien (ideain) todellisuus
  2. aika-avaruudellinen todellisuus.
Platonin mielestä vain ajatukset "yleisistä ominaisuuksista" (ideat) ovat todellisia eli aidosti olemassa olevia.

Oliot ja ominaisuudet sekaisin?

Platonin mukaan perimmäinen todellisuus koostuu "yleisistä ominaisuuksista" (eli universaaleista), ei yksittäisistä aineellisista olioista.

Olemus koostuu niistä ominaisuuksista, jotka ovat kaikilla sitä edustavilla yksilöillä.

Tietokoneiden olio-ohjelmointikielissä määritellään luokkia (class) joiden ilmentymiä ovat yksittäiset oliot (object).

Luokkamääritelmä sisältää tietojäseniä (ominaisuuksia, property) ja menetelmäjäseniä (method).

Tapahtumat (event) käynnistävät menetelmiä, jotka esimerkiksi lähettävät viestejä (message) muille olioille, käyttöjärjestelmille, laitteille, käyttäjille, jne. tai suorittavat aliohjelmia (algoritmeja)).


Tehtäviä

  • On sanottu, että muinaisen Kreikan pitkälle kehittynyt geometria johti Platonia harhaan. Millä tavalla geometrian entiteetit eroavat aineellisista olioista?

Monen todellisuuden kannattajat ja todellisuuden jakajat

Platonin kahden todellisuuden todellisuuskäsitystä ovat laajentaneet "monen todellisuuden" (pluralistiset) todellisuuskäsitykset.



Professori Karl Popper (1902 – 1994).

Erityisesti kolmen todellisuuden käsitystä ovat kannattaneet Sir Karl Popper (1902 - 1994) ja Ilkka Niiniluoto (1946-).

Popper erottaa toisistaan
  • aineellisten olioiden todellisuuden 1,
  • tajunnan ja ajatusten muodostaman todellisuuden 2 ja
  • ihmismielen tuotteita koskevan todellisuuden 3.
Aineellisen todellisuuskäsityksen mukaan on olemassa vain yksi todellisuus, aineellinen todellisuus, jossa ihminen, eläin, jokin muu ajatteleva olento tai kone muodostaa luokkia käsitelläkseen viestejä ja muodostaakseen niistä informaatiota.

Popperia on puolusteltu sillä, että vaikka todellisuus on yksi, siinä on Popperin esittämät maailma 1, maailma 2 ja maailma 3.



Mikä tämän maailman numero on?

Sitä, onko näitä maailmoita 2 ja 3 Maan ulkopuolella, ei tiedetä.

Aineellinen todellisuuskäsitys on käsitys todellisuudesta, ja siksi aineellinen todellisuuskäsitys määrittelee todellisuuden toisin kuin muut todellisuuskäsitykset. Kiista koskee siis käsitemääritelmiä.

Pohjimmaltaan käsitemääritelmistä kiistellään kuitenkin siksi, että niillä halutaan puolustaa joitain koulukuntia tai uskontoja.
Edellä esitetyn perusteella Popperia voidaan kuitenkin pitää aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajana. Ilkka Niiniluodon huhutaan kannattavan emergenttiä materialismia, jota käsitellään näissä aineistoissa toisaalla.
Jokainen uusi viisaustieteen koulukunta määrittelee joukon mitä kummallisimpia uusia sanoja, ja ne, jotka pitävät kummallista puhetta suurena viisautena, saadaan helposti tällaisten uusien koulukuntien kannattajiksi.

Tässä ei ryhdytä määrittelemään vierasperäistä sanaa "informaatio". Todetaan, että esimerkiksi Kari Enqvist käyttää informaation mittana järjestelmän tilan kuvaamiseen tarvittavien bittien (1 tai 0) määrää.



Fil. kand. Jorma Torppa (1935 - 2011) .

Esimerkkinä ihmisestä, joka pystyi kirjoittamaan tietokoneohjelmia pelkillä ykkösillä ja nollilla mainittakoon äskettäin kuollut suomalaisen tietotekniikan uranuurtaja fil. kand. Jorma Torppa (1935-2011).

Tehtäviä

  1. Onko kysymys "todellisuuksien määrästä" normatiivinen vai deskriptiivinen?
  2. Keksikää todellisuuden jako neljään osaan.
  3. Keksikää todellisuuden jako viiteen osaan.
  4. Ottakaa selvää siitä, mitä erilaisia tapoja määritellä käsite on.
  5. Miksi Wikipedia ei tunne näitä tapoja?

Kahden todellisuuden käsitykset



Seuraavassa ei ryhdytä käsittelemään kaikkia mahdollisia monen todellisuuden todellisuuskäsityksiä vaan tyydytään arvioimaan yleisimpiä "kahden todellisuuden" (dualistisia) todellisuuskäsityksiä.

Erityisesti tarkastellaan niitä kahden todellisuuden käsityksiä, jotka olettavat, että aineellisen todellisuuden lisäksi on olemassa jokin toinen todellisuus.

Esimerkkejä tällaisista kahden todellisuuden käsityksistä ovat mm. Platonin todellisuuskäsitys ja eräiden uskontojen todellisuuskäsitykset.

Tehtäviä

  • Millä tavalla eri uskontojen todellisuuskäsitykset eroavat toisistaan?

Sivistyssanajoukon ovat luoneet uskonnot

Aineellisen todellisuuskäsityksen vastustajat esittävät tässä vaiheessa joukon sivistyssanoja, joiden merkitystä he eivät aina itsekään tajua.

Tämän sivistyssanajoukon ovat luoneet alun perin uskonnot. Ne ovat luoneet sen huijatakseen tavallisia ihmisiä.



Kuka tahansa voi kävellä vähintään 500 asteisilla hiilillä muutamia askeleita, jos on kävellyt sitä ennen riittävästi avojaloin (jalkapohjien nahka on paksuuntunut). Maailmanennätys on noin tusina askelta.

Jotta väitettä huijauksesta ei pidettäisi katteettomana, mainittakoon, että taikuritaide syntyi alun perin Intiassa sikäläisten uskontojen levittämiseen huijauksella.

Sivistyssanoista ja viisaustieteilijöiden luokitteluista riippumatta voidaan kysyä: Onko aineellisen todellisuuden rinnalle syytä määritellä muita, ei-aineellisia todellisuuksia?

Tällaiseen ei-aineelliseen kuten "henkiseen" todellisuuteen saattaisi kuulua esimerkiksi ns. sielu, joka jäisi eloon ihmisen tai eläimen kuoltua ja jatkaisi olemassaoloaan aineen ulkopuolella.

Ei-aineelliseen todellisuuteen saattaisivat kuulua esimerkiksi kristinuskon ja islamin henkiolennot kuten jumalat (yhdestä kolmeen), enkelit, paholaiset jne.

Useimmat aineellisen todellisuuskäsityksen kannattajat ovat sitä mieltä, että ei pidä olettaa olemassa oleviksi sellaisia todellisuuksia, joita ei tarvita.

On viisaampia puhetapoja, joilla yhden todellisuuden moninaisuudesta voidaan puhua.



William of Ockham (/ˈɒkəm/; Occam, Hockham 1288 – 1348).

Tämä käsitys on Occamin partaveitsen mukainen normi.

Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, miten taikurit tekevät taikatemppunsa.

Ihmistodellisuus karkeistuksena

Sillä, miten ihminen tai muu ajatteleva olio selittää erilaisia tapahtumia, ei ole merkitystä edellisessä kappaleessa esitettyjen väitteiden suhteen.

Kun ajatteleva olio muodostaa uutta informaatiota saapuvista viesteistä, hän karkeistaa (coarse), hävittää alkuperäistä informaatiota.

Seuraavaa karkeistuksen matemaattista määritelmää ei tarvitse välttämättä osata tai ymmärtää.



(Lähde: Kari Enqvistin kotisivu)

Karkeistuksella tarkoitetaan ajan tai paikan tai ylipäätään joidenkin fysikaalisten vapausasteiden yli tapahtuvaa integrointia (”keskiarvottamista” - kyseessä ei välttämättä kuitenkaan ole yksinkertaisen lineaarisen keskiarvon ottaminen; karkeistus riippuu integrointimitasta).

Karkeistetut luonnonlait ovat laadullisesti erilaisia kuin alemman, karkeistamattoman tason luonnonlait jos vain jälkimmäiset ovat epälineaarisia, kuten fysiikassa on tyypillistä.

Myös tietokoneet (etenkin tilasto-ohjelmat kuten SAS ja SPSS) osaavat karkeistuksen.

Olioita ja tapahtumia luokitellaan usein enemmän tai vähemmän epätarkasti, ja jo itse luokittelu vähentää informaatiota.

Käsitteen "karkeistus" on suomalaiseen keskusteluun tuonut fyysikko Kari Enqvist, joka kutsuu aineellista todellisuuskäsitystään fysikalismiksi.

Tehtäviä

  • Miksi muinaisten luolamaalausten tekijät käyttivät hyvin silmiinpistäviä karkeistuksia?

Ajattelevat oliot etsivät karkeistuksia

Karkeistusta voi kokeilla esimerkiksi uudehkoilla valokuvankäsittelyohjelmilla.



Digitaalisessa värivalokuvassa on nykyään useita miljoonia värillisiä pisteitä. Niitä voidaan vähentää ja lisätä tai niistä voidaan laskea monenlaisia karkeistettuja kuvia.

Lopputulos voi olla hyvin yllättävä. Kuvalla saattaa olla "uusia ominaisuuksia", joita ei ollut alkuperäisessä kuvassa. Esimerkiksi tämän epämääräisen ja värähtelevän näytön pistejoukon ihminen näkee tekstinä.

Toimiakseen tehokkaasti tavoitteittensa suunnassa ajattelevat oliot etsivät alati muuttuvasta todellisuudesta karkeistuksia, jotka ilmaisevat säilyvyyksiä (invariansseja).



Professori, akateemikko Eino Kaila (1890–1958).

Eino Kaila
(1890–1958), Pertti Lindfors (1927-2007) ja nykyinen fysiikka ovat korostaneet säilyvyyksien (invarianssien) merkitystä inhimillisen tiedon muodostamisessa.



Tämä kuva pääministeri Kataisesta on valokuva.



Tämä kuva pääministeri Kataisesta on öljyvärimaalaus.



Tämä on kubistinen maalaus pääministeri Kataisesta.



Tässä pääministeri Katainen on esitetty fraktaalina.

Tehtäviä

  • Karkeista joitain kuvia tietokoneen valokuvankäsittelyohjelmalla. Jos sinulla ei ole mitään valokuvankäsittelyohjelmaa, voit ladata Internetistä ohjelman, jonka nimi on Gimp. Se toimii sekä Windowsilla että Linuxeilla. Esimerkiksi Gimpissä on monia karkeistusmenetelmiä, voi esimerkiksi sumentaa kuvaa tai muuntaa sen siveltimellä maalatun näköiseksi.

Mittakaava määrää sen, millä asioilla on merkitystä ihmisille

Alkeishiukkasilla on tavallisille ihmisille merkitystä esimerkiksi radioaktiivisen säteilyn yhteydessä.

Molekyyleillä on merkitystä aivan jokapäiväisessä elämässä: me syömme ja juomme molekyylejä.

Syömme kiinteitä aineita, juomme nesteitä asumme usein kiinteästä aineesta tehdyissä taloissa.

Meissä ja ympäristössämme on valtava määrä mikro-organismeja kuten bakteereita ja viruksia.

viinanen

Suurten rahasummien siirtäjä, entinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu, että pienistä rahasummista tulee poliittisia kiistoja, mutta hyvin suuria rahasummia käsitellään huolimattomasti?

Kaiken selittäminen alkeishiukkasilla ei ole tarpeellista eikä ihmisille edes mahdollista

Meillä ei ole erityistä tarvetta selittää esimerkiksi eliöiden toimintaa alkeishiukkasten avulla.

Siitä huolimatta tiedämme, että esimerkiksi me ihmiset koostumme koko ajan muuttuvasta joukosta alkeishiukkasia.

Sen sijaan minkäänlaisia sielu- tai henkihiukkasia ei ole toistettavissa kokeissa havaittu.

Ns. pimeä aine ja ns. pimeä energia ovat minun mielestäni todennäköisesti painovoimateorian (yleisen suhteellisuusteorian) antamia virheitä.


Tehtäviä

  • Äskettäin on esitetty, että se osa kaikkeutta, jossa olemme, liikkuu suurella nopeudella muun kaikkeuden suhteen. Kumpi sinun mielestäsi liikkuu, me vai suurin osa kaikkeutta?

Säilyvyydet

Eräs varsin yleisesti hyväksytty säilyvyys sanoo, että ainetta (mm. hiukkaset, säteily ja kentät) ei voida luoda tyhjästä eikä hävittää tyhjään.

Tämä karkeistus on osoittautunut erittäin hyödylliseksi, vaikka emme tiedä tarkasti, missä rajoissa se pitää paikkansa.

Uskonnot ovat usein väittäneet jotain muuta.



Taikuri Basava Premanand (1930-2009).

Intialainen taikuri Basava Premanand (1930-2009) haastoi uskonnollisen johtajan Satya Sai Baban (1926-2011) taikomaan tyhjästä jotain, mikä ei mahdu Sai Baban hihaan, mutta tiettävästi Sai Baba ei vastannut tähän haasteeseen.

Jos inhimillinen tieto on karkeistuksia ja informaation hävittämistä, mitä on inhimillinen totuus?

Säilyvyydet (invarianssit) ja karkeistus poistavat tarpeen puhua "totuudenkaltaisuudesta".

Säilyvyyslause (invarianssi) on tosi, jos se on oikein laskettu karkeistus.

Totuuden määritelmä on tässä käsityksessä vastaavuuskäsityksen (korrespondenssiteorian) mukainen.



Esimerkiksi kuution muotoisen nopan heiton todellisista heittosarjoista lasketut eri silmälukujen (1,2,3,4,5,6) todennäköisyydet vastaavat todellisia tapahtumia.

Totuuden ja uskon sekoittaminen keskenään

Monet viisauden ystävien totuustarkastelut ovat selvästi peräisin uskonnoista. Totuus ja usko sekoitetaan usein keskenään.

Etenkin jotkut amerikkalaiset kristityt ovat puhuneet "totuuden jälkeisestä yhteiskunnasta".

Tosiasiassa tiukasti kristillinen tai tiukasti islamilainen yhteiskunta on totuuden jälkeinen yhteiskunta.

Totuuden jälkeinen yhteiskunta on mikä tahansa yhteiskunta, jossa totuus väistyy aatteen tai jonkin ihmisryhmän tai vaikka jonkun yksilön etujen vuoksi.

Suomalainen yhteiskunta on viime vuosikymmeninä siirtynyt vahvasti totuudenjälkeisen yhteiskunnan suuntaan.

Kehotan lukijoita testaamaan tätä väitettä yrittämällä kirjoittaa totuuksia esimerkiksi suurimpiin päivälehtiimme.


Tehtäviä

  1. Keksikää vieraskielinen sana, joka kuvaa ”totuudenjälkeistä yhteiskuntaa” (= post jotakin).
  2. Miksi useimmat uskonnot vastustavat voimaperäisesti ateismia?
  3. Miksi uskonnot yleensä vastustavat myös aineellista todellisuuskäsitystä?
  4. Mikä on karkeistus?
  5. Miten totuus ja karkeistus liittyvät toisiinsa?

"Eliminatiivinen" materialismi


  
Eliminatiivinen materialismi on olkinukke, jolla hyökätään aineellista todellisuuskäsitystä vastaan.

Alla oleva olkinukkemainen artikkeli on ilmestynyt  alun perin englanninkielisessä Wikipediassa, ja joku on vaatimattomalla menestyksellä suomentanut sen suomenkieliseen Wikipediaan. Artikkelin sisällä ja perässä oleva kritiikki sekä sivistyssanojen selvennykset ovat tämän oppikirjan kirjoittajan tekemiä.



Professori Patricia Churchland.

Wikipediassa neurofilosofia on syystä tai toisesta joutunut uskovaisten holhoukseen. Eliminatiivista materialismia ei ole enää olemassakaan, sen sijaan vanha kunnon reduktiivinen materialismi on olemassa ja Patricia Churchland edustaa sitä suomennetussa teoksessaan Brain-Wise (2001).

Puhe "eliminatiivisesta" johtuu siitä, että uskovaiset vihaavan vielä vanhaa Carnapin yritystä kääntää kaikki havaintokokemuksen kielelle.


Alkuperäisen artikkelin teksti on kirjoitettu pienillä sinisillä kirjaimilla ja käsitteiden selvennykset pienillä mustilla kirjaimilla. Oppikirjan tekijän kommentit on kirjoitettu tavallisena leipätekstinä,

Eliminatiivinen materialismi (eliminativismi, eliminoiva materialismi, karsiva materialismi) on materialistinen mielenfilosofinen suuntaus, jonka mukaan mielen tiloja kuvaavilla käsitteillä ei ole hermostollisia vastineita.




Edellinen kappale on huonosti muotoiltu. Inhimillinen kieli puhuu karkeistuksilla. Lähes jokainen meistä tuntee mielen tiloja kuvaavia arkikielen käsitteitä kuten perusemootiot pelko, suru, viha, inho, ilo ja yllätys sekä yhteisölliset emootiot kuten myötätunto, nolostuminen, häpeä, syyllisyydentunne, halveksinta, mustasukkaisuus, kateus, ylpeys ja ihailu

Nämä ovat omalla tasollaan aivan hyviä inhimillisiä karkeistuksia. Tämän kirjoittaja on vuosikymmeniä yrittänyt saada tässä maasssa läpi ajatusta, jonka mukaan emootio on eri asia kuin tunne (esimerkiksi kipu). Ei ole mennyt läpi.

Reduktiivinen materialismi itse asiassa selittää nämä ilmiöt aineellisen todellisuuskäsiyyksen mukaisesti. Mistääm sanojen merkityksen muuttamisesta ei Patricia Churchlandin mukaan ole missään tapauksessa kyse.



Aivotutkimus sai vasta melko äskettäin tekniset laitteistot, joilla voidaan kartoittaa sitä, mitä aivoissamme ja ruumiissamme tapahtuu silloin, kun tunnemme näitä emootioita tai kun tunnemme pelkkiä tunteita (kuten kipu).

Oikein tulkittuna arvosteltu kappale tarkoittaa, että mielentilamme ovat arkikieltä tarkemmalla selitystasolla mutkikkaita ja sisältävät suuren määrän käsitteitä, joista tavallinen arkikielen puhuja ei ymmärrä yhtään mitään.



Kustantaja, fyysikko Kimmo Pietiläinen.

Me suomalaiset olemme siitä onnellisessa asemassa, että ansioitunut kääntäjä ja kustantaja Kimmo Pietiläinen pitää meitä ajan tasalla aivojen toimintoja tutkivan neurotieteen alueella.

Tehtäviä

Neurotieteiden aloiksi luetaan
  1. neuroanatomia
  2. neurobiologia
  3. neuropsykiatria
  4. neurofarmakologia
  5. neurofysiologia
  6. kognitiivinen neurotiede
  7. laskennallinen neurotiede ja neuroinformatiikka
  8. neuropatologia
  9. kliiniset neurotieteet ja neurologia
  10. molekulaarinen neurotiede

Ottakaa selvää siitä, mitä kukin näistä aloista tutkii.

Eliminatiivinen materialismi karttaa mielen toimintaa koskevien arkikäsitysten eli niin kutsutun arkipsykologian käyttöä tutkimuksen lähtökohtana, ja pyrkii eliminoimaan eli karsimaan sen käsitteet mieltä koskevasta selittämisestä.

Eliminatiivisen materialismin keskeinen väite on, että arkipsykologia on virheellinen käsitys mielestä, eikä tiettyjä henkisiä tiloja, joiden olemassaolo yleensä otetaan itsestään selviksi, ole olemassa.



Jotkut eliminativistit ajattelevat, ettei sellaisille arkisille psykologisille käsitteille kuten käsitykset tai halut ole olemassa johdonmukaista hermostollista perustaa, koska tällaiset käsitteet ovat huonosti määriteltyjä. Sen sijaan tällaisia käsitteitä tulisi arvioida sen mukaan, miten hyvin ne palautuvat biologiselle tasolle.

Jotkut toiset eliminativistit puolestaan ajattelevat, ettei tietoisuutta ja tietoisia henkisiä tiloja, kuten kipua ja näköaistimuksia, ole olemassa.

Reduktiivinen materialismi ei karsi yhtään mitään vaan selittää asiat sillä käsitteellisellä tasolla, joka on ihmisen kannalta paras karkeistustaso.

Reduktiivinen materialismi ei kiellä mielen toimintojen selittämisessä yhtään mitään muuta kuin henkisen tai sielullisen substanssin eli perusaineksen tarpeellisuuden ja Occamin partaveitsellä sielullisen perusaineksen olemassaolon.

Arkipsykologiaa tutkitaan psykologian laitoksilla, joilla ei liioin tutkita kvanttimekaniikkaa ja yritetä palauttaa arkipsykologian käsitteitä alkeishiukkasten tapahtumiksi.



Kirurgi löysi tämän laitteen ottamien kuvien avulla tämän kirjoittajan luupiikit, jotka aiheuttivat hermokipua kokonaan toisessa paikassa, kuin missä luupiikit olivat.

Suomen psykologian laitoksilla on tuskin yhtään magneettikuvauslaitetta, jolla yleensä voitaisiin nähdä, mitä pään sisällä ja selkäytimessä tapahtuu.

Pään sisällä tapahtuvat asiat tarvitsevat eri käsitteitä kuin mitä ihminen jokapäiväisessä puheessaan käyttää. Oikeinta olisi sanoa, että arkipsykologia ja neuropsykologia käsittelevät todellisuuden eri tasoja.

Eliminativismin mukaan arkijärjen mukainen käsitys mielen toiminnasta on virheellistä, ja neurotieteet tulevat jonain päivänä osoittamaan, että ne henkiset toiminnot joihin arkipuheessa viitataan sellaisilla sanoilla kuin ”aikoa”, ”uskoa”, ”haluta” ja ”rakastaa”, eivät viittaa mihinkään todelliseen. Koska luonnollinen kieli on riittämätöntä, ihmiset erehtyvät luulemaan, että heillä on käsityksiä ja haluja.

Oikeampaa olisi sanoa, että arjen tasolla liikuttaessa käytetään kieltä, joka on karkeistusta ja usein karkeistuksenakin liian ylimalkaista ja virheellistä.

Neurotieteen tasolla käytetään hienojakoisempaa karkeistusta.

Kuten Patricia Churcland sanoo, emme ole lakanneet rakastamasta, vihaamasta jne. vaan olemme selittämässä näitä ilmiöitä keittiöpsykologiaa tarkemmin.



Oikeastaan tarvitsisimme seuraavat tasot:

Keittiöpsykologia
Ammattipsykologia
Neurotiede

Tehtäviä

  • Kirjoitakaa yhteistyönä lyhyt keittiöpsykologian oppikirja. Kolme A4 -sivua riitää.

Neurotiede on yleisnimitys niille tieteenaloille, jotka tutkivat hermoston toimintaa ja rakennetta. Neurotieteisiin kuuluvat muun muassa neurobiologia, joka tutkii hermosoluja; neuroanatomia, joka tutkii hermoston rakennetta; behavioraalinen neurotiede, joka tutkii hermoston toimintaa; evolutionaarinen neurotiede, joka tutkii hermoston kehitystä, sekä laskennallinen eli komputationaalinen neurotiede, joka tutkii aivojen toimintaa informaatiojärjestelmänä. Neurotieteellinen tutkimus kattaa myös osia muun muassa genetiikan, biokemian, fysiologian, farmakologian ja patologian aloista.

Monet neurotieteen osat on perinteisesti luettu biologian aloiksi. Nykyisin neurotiede käsitetään usein monitieteiseksi alaksi, johon kuuluu myös kognitiivisen psykologian, neuropsykologian, tietojenkäsittelyn, tilastotieteen, fysiikan ja lääketieteen (neurologia) tutkimusta. Neurotiede onkin laajentunut kattamaan kaiken kokeellisen ja teoreettisen tutkimuksen, joka koskee eliöiden keskus- ja ääreishermostojen toimintaa ja rakennetta.


Suomessa on vietetty kolmena vuotena aivoviikkoa, jonka aikana on pyritty tekemään neurotiedettä tutuksi yleisölle. Aivoviikon ajatus on lähtöisin Yhdysvalloista, ja kansainvälistä aivoviikkoa on vietetty kaksitoista kertaa.

Suomen aivotutkimusseura yhdistää eri alojen tutkijoita, joiden työ kohdistuu hermostoon. Seurassa on noin 200 jäsentä.

Joidenkin eliminativistien, kuten varhaisen Frank Jacksonin, mukaan tietoisuutta ei ole olemassa muutoin kuin aivotoimintojen loisena (epifenomenaalisena sivutuotteena). Toiset, kuten Georges Rey, katsovat, että käsite tullaan lopulta poistamaan käytöstä neurotieteiden edistyessä. Tietoisuus ja arkipsykologia ovat erillisiä kysymyksiä, ja on mahdollista olla karsiva pelkästään toisen suhteen ilman pyrkimystä toisen karsimiseen.

Tietoisuuden ja tiedottomuuden eron tuntee jokainen meistä, ja se, kummassa tilassa olemme, voidaan nähdä myös aivokuvantamisella. Se, mitä tietoisuus on neurotieteen näkökulmasta, on huomattavan mutkikas asia, ja sen selittäminen vaatii oman kielensä. Tietoisuuden käsitettä reduktiivinen neurotiede käyttää entiseen tapaan.

Tehtäviä

  • Miten voidaan arkihavainnoilla päätellä, onko joku ihminen tiedottomassa vai tietoisessa tilassa?






Professori Ludwig Wittgenstein.

Eliminativismin juuret ovat Wilfrid Sellarsin, W. V. O. Quinen, Paul Feyerabendin ja Richard Rortyn töissä. Käsitteen ”eliminatiivinen materialismi” esitteli ensimmäisenä James Cornman vuonna 1968 kuvatessaan Richard Rortyn kannattamaa fysikalismin muotoa. Myöhempi Ludwig Wittgenstein oli myös merkittävä innoituksen lähde eliminativismille, erityisesti siksi, että hän hyökkäsi ”yksityisiä olioita” vastaan pitäen niitä ”kielellisenä fiktiona” eli sepitteenä.

Neurotiede on luonut arkipsykologiaa alemman tason inhimillisen ajattelun selittämiselle, ja kun tämä taso sattuu olemaan aineellinen, voidaan sanoa, että neurotiede on huomattavasti vahvistanut reduktiivisen materialismin oikeutusta.

Tehtäviä

  1. Miksi ihmisen ajattelun selitttämiseen ei tarvita minkäänlaista henkeä tai sielua?
  2. Miten käsitys siitä, että inhimillisen ajattelun takana olisi jonkinlainen sielu tai henki, on syntynyt?
  3. Mitä takoittaa "black box"?



Richard Rorty (1931–2007).

Varhaiset eliminativistit, kuten Richard Rorty ja Paul Feyerabend, sekoittivat usein käsitteen eliminatiivinen materialismi sisältämän eliminoinnin kaksi eri merkitystä. Toisaalta he ajattelivat, ettei tulevaisuuden kognitiotiede, joka tulee lopulta antamaan oikean kuvan mielen toiminnasta, tule käyttämään arkijärjen mukaisia mielen toimintaa kuvaavia käsitteitä kuten käsitykset ja halut; tällaiset tilat eivät tule olemaan osa kypsän kognitiotieteen olemassaoloa kuvaavaa käsitteistöä.

Yllä olevalla puheella halutaan lähinnä estää se, ettei ns. sielulle tai hengelle jää mitään tilaa, kun ajatuksiammekin voidaan lukea kuvantamislaitteilla suunnilleen samaa vauhtia kuin ajattelemme, eräissä tapauksissa nopeammin kuin itse tajuamme.

Koska sana "eliminointi" on väärä ja reduktiivinen on oikea, artikkeli haukuuu täysin väärää puuta.


Tehtäviä

  1. Miten nykyinen neurotiede kuvaa tunteita?
  2. Miten nykyinen neurotiede kuvaa emootioita?
  3. Miten nykyisen neurotiede kuvaa käsitteitä?
Kognitiotiede tutkii tietoilmiöitä kuten havaitsemista, oppimista, muistia, ajattelua, kieltä ja käsitteitä, sekä näiden taustalla olevia tiedonkäsittelyn mekanismeja.

Toisaalta samat filosofit ajattelivat myös, ettei arkijärjen mukaisia henkisiä tiloja ole edes olemassa. Arvostelijat kuitenkin huomauttivat, etteivät eliminativistit voi ajatella kummallakin tavalla yhtä aikaa: joko henkiset tilat ovat olemassa ja ne tullaan selittämään alemman tason neurofysiologisina tapahtumasarjoina, tai sitten ne eivät ole olemassa lainkaan.

Nykyaikaiset eliminativistit ovat selkeämmin esittäneet käsityksen, jonka mukaan henkisiä tiloja ei yksinkertaisesti ole olemassa, ja ne tullaan lopulta poistamaan aivojen toimintaa koskevista selityksistä samalla tavalla kuin pahat henget on poistettu mielisairauksia ja psykopatologiaa koskevista selityksistä.



Tässä ilmeisesti olisi pitänyt sanoa, ettei ole olemassa mitään henkeä, jonka tiloja monet ihmiset ajattelevat emootoidensa ja ajatustensa olevan.

Henkiä ei käytetä neurotieteen selityksissä, ja reduktiivinen materialismi ei ole oikeastaan ole mitään muuta kuin tämä tosiasia.

Psykopatologia on oppi mielenterveyshäiriöiden eli psyykkisten häiriöiden ilmenemismuodoista.

Vaikka eliminatiivinen materialismi oli vähemmistökäsitys 1960-luvulla, se sai enemmän hyväksyntää 1980-luvulla. Eliminativismia kannatti muun muassa psykologi B. F. Skinner.

Nykyisin se liitetään ensi sijassa Paul ja Patricia Churchlandiin, jotka kieltävät propositionaalisten asenteiden  olemassaolon, sekä Daniel Dennettiin, jonka katsotaan usein olevan eliminativisti kvalioiden ja kokemuksellisen tietoisuuden suhteen.

Tässä kannattaa muistuttaa siitä, että kaikki neljä Churchlandin perheen jäsentä kannattavat reduktiivista materialismia.



Propositionaalinen asenne on käsite, jolla on kuvattu sellaisten verbien merkitystä kuin arvella, epäillä, luulla, tahtoa, tietää ja uskoa. Tällaiset verbit saavat lausetäydennyksen ja ilmaisevat ihmisen tajunnantilaa tai tietoteoreettista arviota, joka koskee lauseen sisällön paikkansapitävyyttä tai toteutumista.

Eliminatiivinen materialismi ei tässäkään kohdassa kiistä mitään vaan toteaa, että kokemustemme rakenne on tarpeen esittää arkipsykologiaa mutkikkaammalla kielellä. Tarvitaan hienojakoisempaa karkeistusta kuin arkipsykologiassa.

Kvalialla tarkoitetaan kahta asiaa, joista seuraavassa käytetään nimityksiä kvalia I ja kvalia II.

Kvalia I tarkoittaa tunteita, jotka ovat jokaisen subjektiivisen kokemuksen pakollinen osa, oli kyseessä jokin mielihyvän sävy tai sen puuttuminen, jokin kivun, epämukavuuden tai hyvinvoinnin sävy tai sen puuttuminen.

Antonio Damasion mukaan kvalia I on mielen lisäpiirre eikä mitään sen kummallisempaa.

Kvalia II tarkoittaa tunnetilojen syntymistä ylipäätään. Miksi havaintokarttojemme pitäisi tuntua miltään.

Damasion mukaan kvalia II on syntynyt evoluution vaikutuksesta ja sen toiminta tunnetaan pääpiirteissään.


Tehtäviä

  1. Miten neurotiede kuvaa propositionaalisia asenteita?
  2. Miten neurotiede kuvaa aistinsisältöjämme?
  3. Miksi filosofit kiistelevät näistä käsitteistä?

Kvalioita ovat esimerkiksi punaisuus ja kivun tunteminen. Usein kvalioita kuvataan muodossa ”millaista on...?”: millaista on nähdä veren punainen väri, millaista on tuntea kipu kädessä ja niin edelleen. Kvaliat erotetaan niistä fysikaalisista tilanteista jotka saivat ne aikaan sekä niiden aikaansaamista vaikutuksista käyttäytymisessä.

Eräs tapa tiivistää Churchlandien ja Dennettin käsitysten ero on se, että edellä mainitut ovat karsivia propositionaalisten asenteiden suhteen mutta reduktionisteja eli palauttajia kvalioiden suhteen, kun taas Dennett on palauttaja propositionaalisten asenteiden suhteen mutta eliminativisti kvalioiden suhteen.

Monet eliminativistit, kuten Churchlandit, katsovat arkipsykologian olevan täysimittainen joskaan ei muodollistettu käsitys inhimillisestä käyttäytymisestä. Heidän mukaansa arkipsykologiaa käytetään selittämään ja ennustamaan mielen tiloja ja ihmisten toimintaa. Tätä käsitystä kutsutaan usein mielen teoriaksi, koska se on käsitys jonka mukaan arkipsykologia on mielen toimintaa koskeva teoria.



Eliminativistit katsovat, että arkipsykologiaa tulee arvioida samalla tavalla kuin muitakin tieteellisiä käsityksiä, eli sen selitys- ja ennustusvoiman perusteella.

Eliminativistien mukaan arkipsykologia ei ole kehittynyt viimeisen 2.500 vuoden aikana merkittävästi ja näin se on pysähtynyt: jo antiikin kreikkalaisilla oli arkipsykologia joka vastasi omaamme. Neurotieteet sen sijaan ovat kehittyneet nopeasti ja voivat selittää ilmiöitä, joita arkipsykologia ei pysty selittämään.

Suuressa osassa arkipsykologiaa on kyse siitä, että ihmiset liittävät itseensä ja toisiinsa erilaisia propositionaalisia asenteita. Eliminativistit huomauttavat, että nämä ovat itse asiassa lauseopillisia (syntaktisia) ja merkitysopillisia (semanttisia) ominaisuuksia. Eräs esimerkki on oletus (hypoteesi) ajattelun kielestä. Siinä propositionaalisiin asenteisiin liitetään omanlaisensa kombinatorinen syntaksi sekä muita kielellisiä ominaisuuksia.



Professori, akateemikko Oiva Ketonen (1913  –  2000)

Kyllä tässä koko ajan haukutaan olkinukkea, Olisivat edes rehellisiä ja tekisivät kuten Oiva Ketonen aikoinaan ja haukkuisivat reduktionistista materialismia.

Tässä ei ole kysymys mistään sen kummallisemmasta, kuin että inhimillisten emootoiden ja ajatusten käsittelyjärjestelmä ei sijaitse missään lasikaapissa vaan luuston vahvasti suojaamissa koteloissa, joiden sisäistä toimintaa joudutaan tutkimaan mutkikkailla laitteilla, joita ei ole arkipsykologian käytössä.

Voidaan sanoa, että ihmisen sairauksien tutkimisessa ei edistytty tuhansiin vuosiin, mutta sitten, kun tarvittavat fysiikka, kemia, anatomia jne. saatiin kehitettyä, myös sairauksia, jotka toki on tunnettu tuhansia vuosia, pystyttiin aikaisempaa paremmin parantamaan. Tässäkin eliminatiivisesti alemman tason käyttö auttoi tutkimusta eteenpäin.

Sairauksia ei enää pidetty pahojen henkien aiheuttamina vaan aivan normaalin materialismin alaan kuuluvina ilmiöinä. Tiettävästi Vatikaani on ottanut uudestaan käyttöön pahojen henkien manaamisen opettamisen, mutta tämä johtunee siitä, että kristityt yrittävät hyötyä aatteellisesti ns. vale- eli lume- elli plasebohoidosta.



Miten Israelissa saattoi olla näin paljon sikoja?

Edes keskustapuolue ei salli pahojen henkien manaamista sikoihin, kuten ikivanha taru kertoo erään Joshuan tehneen parituhatta vuotta sitten.

Joka haluaa tietää, mikä on kombinatorinen syntaksi, suomentakoon alla olevan pienellä painetun tekstin.

First, vocal imitation and a basic combinatoric syntax (with hierarchical structure but no meaning) evolved during an initial protolanguage stage to create a relatively complex prosodic protolanguage that was shared in a community, passed on and elaborated over many generations, and probably played a role in mate choice, group solidarity, and perhaps synchronization of group activities.

Tehtäviä

  1. Mistä käsitys pahoista hengistä sairauksien syynä on peräisin?
  2. Miksi tällaista käsitystä esiintyy edelleen?
  3. Miksi filosofit yhä yrittävät neuvoa neurotieteilijöitä käsitteiden käytössä?
Eliminativistien mukaan tällaisella ei kuitenkaan ole mitään paikkaa neurotieteissä, joissa puhutaan sen sijaan toimintamahdollisuuksista ja muista vaikutuksista, jotka ovat luonteeltaan jatkuvia ja hajautettuja. Tämän vuoksi arkipsykologian olettamilla lauseopillisilla rakenteilla ei ole paikkaa aivoissa.



Tähän on vastattu kahdella tavalla. Toisaalta jotkut filosofit kieltävät sen, että henkiset tilat olisivat luonteeltaan kielellisiä ja näkevät edellä esitetyn perustelun olkinukkena. Toisaalta ne, jotka hyväksyvät ajatuksen ”ajattelun kielestä”, katsovat henkisten tilojen olevan monitoteutuvia ja toiminnallisten kuvausten olevan vain korkeamman tason kuvauksia siitä, mitä fysikaalisella tasolla tapahtuu (funktionalismi).

Arkipsykologiaa vastaan on myös esitetty, että henkisten tilojen (kuten käsitysten) intentionaalisuus antaa ymmärtää, että niillä olisi semanttisia (merkitys-) ominaisuuksia. Niiden merkitys määrittyy niiden ulkoisessa todellisuudessa olevien asioiden perusteella jota ne koskevat. Tämä tekee vaikeaksi selittää, kuinka henkiset tilat voivat toimia tiedollisissa tapahtumissa niissä syysuhteellisissa tehtävissä jotka niille annetaan.



Intentionaalisuus on tietoisuuden kyky viitata itsensä ulkopuolelle.

Tämä perustelu on vahvistunut konnektionismin myötä. Konnektionististen aivotoiminnan mallien mukaan kielen oppimisen tapahtumat ja muut mielikuvien muodot ovat aivoissa hyvin hajautettuja ja rinnakkaisia. Tällä perusteella sellaisille merkityksellä varustetuille olioille kuin käsityksille ja haluille ei olisi tarvetta.

Konnektionismi on kognitiotieteessä, neurotieteessä, tekoälytutkimuksessa ja mielenfilosofiassa käytetty informaation käsittelyn teoria. Konnektionismi ymmärtää mielenilmiöt emergentteinä tapahtumina, jotka syntyvät toisiinsa liittyvien yksinkertaisten yksikköjen muodostaman konnektionistisen arkkitehtuurin toiminnasta. Käytännössä konnektionismi mallintaa mielenilmiöitä erilaisin graafi- eli verkkomallein.


Konnektionismi on kehittynyt komputationalismin rinnalla, joka käsittelee mielenilmiöitä laskennan tuloksena. Toisin kuin komputationalismi ja muut vanhat mallit, konnektionismi ei perustu peräkkäisyyteen, vaan alisymbolien rinnakkaiseen käsittelyyn. Loogisten sääntöjen sijaan konnektionismissa käytetään hyväksi tilastollisia ominaisuuksia informaation muuntamiseen.

Eliminativismin väitteet vaikuttavat monien mielestä ilmeisen vääriltä, koska yleisen käsityksen mukaan ihmiset tuntevat omat mielentilansa välittömästi ja kiistämättä. Tällaista ”intuitiopumppausta” on havainnollistettu kysymällä, mitä tapahtuu kun henkilö kysyy itseltään, onko hänellä henkisiä tiloja.

Eliminativistien vastaväite tällaiselle perustelulle on, että sisäiset oivallukset (intuitiot) johtavat usein harhaan. He nostavat tieteen historiasta esiin useita vastaavanlaisia virheitä: voi esimerkiksi vaikuttaa ilmiselvältä, että aurinko kiertää maata, mutta kaikesta ilmiselvyydestään huolimatta tämä käsitys kumottiin tieteen edistyessä. Samalla tavalla voi vaikuttaa ilmiselvältä, että hermostollisten tapahtumien lisäksi on olemassa myös henkisiä tiloja. Myös tämä oletus voi kuitenkin osoittautua vääräksi.

Osittain tässä kiistassa on kyse siitä, että eri koulukuntien edustajat eivät puhu edes  samaa kieltä.

Myös käytetyt vertaukset ovat ontuvia. Kyllä Aurinko edelleen kiertää maata maan koordinaatistosta katsottuna.



Siitä, miten heikosti intuitiot toimivat koulutettujenkin ihmisten päässä olisi hyvä esimerkki lääketieteelliset muodit ja erimielisyydet kasvatuksesta - filosofiasta puhumattakaan.

Tehtäviä

  1. Mitä haittaa lääketieteen nykymeemeistä on sairauksien hoidolle?
  2. Mitä asioita tietokoneilla käsitellään peräkkäisesti ja mitä rinnakkaisesti.
  3. Mitä asioita ihmisaivot käsittelevät peräkkäisesti ja mitä rinnakkaisesti?

Vaikka sisäisten oivallusten (intuitioiden) herkkyys virheille hyväksyttäisiinkin, vastaväite voidaan muotoilla uudelleen: Jos henkisten tilojen olemassaolo vaikuttaa täysin itsestään selvältä ja on keskeisellä sijalla käsityksessä todellisuudesta, tarvitaan todella vahvoja perusteluja, jotta henkisten tilojen olemassaolo voitaisiin kieltää. 



Lisäksi tällaiset perustelut tulee johdonmukaisuuden vuoksi muotoilla tavalla, joka ei oleta ennalta sellaisten olioiden kuin ”henkiset tilat”, ”loogiset perustelut” ja ”ajatukset” olemassaoloa, tai muuten ne ovat itsensä kumoavia. Ne jotka hyväksyvät tämän vastaväitteen katsovat, että eliminativismia tukevat perustelut ovat liian heikkoja tukeakseen niin jyrkkää väitettä kuin eliminativismi on; tämän vuoksi eliminativismi ei ole vakuuttava käsitys.

Muun muassa Paul Boghossian on yrittänyt osoittaa eliminativismin olevan jossain määrin itsensä kumoava, koska teoria edellyttää itse henkisten ilmiöiden olemassaolon. Jos eliminativismi on totta, tällöin sen on sallittava sellaisten intentionaalisten ominaisuuksien kuin totuus ja intentionaalisten asenteiden kuten käsitys olemassaolo: jotta joku voisi väittää jotain todeksi, hänen on ensin itse pidettävä sitä totena. Jotta eliminativismi voidaan esittää väitteenä, eliminativistien on siis itse katsottava se todeksi; mikäli näin on, tällöin käsityksiä on olemassa ja eliminativistit ovat väärässä.



Professori Michael Devitt.


Georges Rey ja Michael Devitt ovat vastanneet tähän vastaväitteeseen hyödyntämällä deflationistista (sana "totuus" on tarpeeton) totuusteoriaa, joka pyrkii välttämään sellaisten predikaattien kuten ”x on totta” tulkitsemista niin, että ne ilmaisisivat todellista ominaisuutta. Sen sijaan ne tulkitaan loogisiksi välineiksi niin, että lauseen väittäminen todeksi on vain lauseen itsensä väittämistä: näin tulkittuna väite ”'Jumala on olemassa' on totta” olisi sama kuin väite ”Jumala on olemassa”. Tähän perustuen Rey ja Devitt katsovat, ettei eliminativismi ole itsensä kumoavaa.

Totuus on asiantila, joka ilmeisesti vallitsee jonkin todellisuuden osan ja erään ihmisaivojen tilan välillä. Se, että ihmisaivojen tila on aineellinen tila ilman minkäänlaista sieluainetta, on nykyisen neurotieteen valossa ilmeistä.



Tehtäviä

  1. Millä tavalla kuvat aivoissa ovat palanneet neurotieteeseen?
  2. Miten aisteja saadaan korvaamaan toisiaan?
  3. Miten joillain ihmisillä voi olla ns. valokuvamuisti?
  4. Mitä käsitteeseen totuus liittyviä paradokseja on esitetty?
  5. Miten nämä paradoksit on ratkaistu?
Erään ongelman eliminativismille (kuten monille muillekin fysikalismin muodoille) muodostaa ajatus siitä, että ihmisillä on yksilökohtaisia kokemuksia ja näin heidän tietoisilla henkisillä tiloillaan on kvalioita. Koska kvaliat nähdään yleensä luonteenomaisina henkisille tiloille, niiden olemassaolo ei vaikuta yhteensopivalta eliminativismin kanssa. Toisaalta monet näkevät kvalioiden olemassaolon itsestään selvänä; esimerkiksi kivun olemassaoloa on hyvin hankala kieltää. Näin niiden ”eliminointi” vaikuttaa mahdottomalta.

voltaren

Ei tässä kukaan ole kieltämässä kivun olemassaoloa. Tämän kirjoittaja osti juuri apteekista kipulääkettä, joka on kyllä selvää ainetta eikä mikään pullon henki. Kyseessä on hermokipu, jotain iskiashermon (ainetta) kohtaa painaa jokin muu aine, luu, välilevy, lihas yms.

Noin viisi vuotta sitten kirurgi onnistui poistamaan kivun viideksi vuodeksi taltalla ja vasaralla.

Tehtäviä

  1. Miten on mahdollista, että ihminen tuntee kipua sellaisessa raajassa, jota hänellä ei enää ole?
  2. Miten aivot pystyvät nykyään ohjaamaan tekokättä?
  3. Miten on mahdollista, että on ihmisiä, jotka eivät tunne kipua ollenkaan?



Professori Daliel Dennet

Eliminativistit, kuten Daniel Dennett ja Georges Rey, ovat vastanneet kieltämällä kvalioiden olemassaolon. Dennett myöntää, että kvalioiden olemassaolo vaikuttaa itsestään selvältä, mutta katsoo kuitenkin, että ”kvalia” on sellaisen vanhentuneen metafysiikan teoreettinen termi, joka on peräisin kartesiolaisista sisäisistä oivalluksista. Hänen mukaansa tarkempi erittely osoittaa, että käsite on tyhjä ja täynnä ristiriitaisuuksia. Eliminativistien väite kvalioita koskien on, ettei tällaisista kokemuksista ole puolueetonta todistusaineistoa, mikäli niitä pidetään minään muuna kuin propositionaalisina asenteina.

Jotkut katsovat, että arkipsykologia on melko menestyksekäs. Toiset taas katsovat, ettei ymmärrystämme henkisestä elämästä voida lainkaan selittää teorian muodossa. Jerry Fodor on eräs niistä, jotka katsovat arkipsykologian olevan menestyksekäs. Hänen mukaansa se mahdollistaa tehokkaan jokapäiväisen viestinnän mieltä koskevista asioista.

Tällaista tehokkuutta ei voitaisi koskaan saavuttaa monimutkaista neurotieteellistä terminologiaa käyttämällä. Toisaalta se eliminativistinen väite, ettei arkipsykologia kykene selittämään sellaisia ilmiöitä kuten mielisairaudet tai muistin toiminta, on pyritty kumoamaan osoittamalla, ettei arkipsykologia edes pyri tällaisten ilmiöiden selittämiseen.



Uskonnollinen filosofi Mary Midgle, Richard Dawkinsin kiivas vastustaja.

Filosofi Mary Midgley on arvostellut voimakkaasti kaikkia reduktionismin — josta eliminativismi on äärimmäinen muoto — muotoja epäoikeutettuna imperialismina, joka pyrkii liittämään yhden alan itseensä heikon todistusaineiston tukemana. Hänen mukaansa esimerkiksi kemian palauttaminen fysiikkaan on ongelmallista, ja biologian palauttaminen kemiaan on mahdotonta.

Midgley käyttää esimerkkinä sellaisia lauseita kuin ”Pekka päästettiin vihdoinkin kotiin vankilasta sunnuntaina” ja katsoo, ettei tällaista lausetta voida palauttaa fysikaalisiksi väittämiksi, koska fysikaaliset yksityiskohdat ovat epäolennaisia monimutkaisista ei-fysikaalisista käsitteistä riippuvan merkityksen kannalta.

Hänen mukaansa ihmiset ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joista tiedämme todella hyvin vähän, ja yritykset palauttaa tällaista monimutkaisuutta ovat naiiveja, aiheettomia ja tuomittuja epäonnistumaan. Hän huomauttaa lisäksi, että esimerkiksi behaviorismi osoittautui filosofiseksi ja tieteelliseksi umpikujaksi.

Mitä tulee bahaviorismiin, se oli arkipsykologian muoto. Kun neurotiede kehittyi, behaviorismi osoittautui puutteelliseksi arkipsykologiaksi.

Tehtäviä

  1. Oletko ennen kuullut puhuttavan eliminatiivisesta materialismista.
  2. Jos et ole kuullut sellaisesta puhuttavan, miksi et ole siitä kuullut?
  3. Millaisesta materialismista olet kuullut puhuttavan?

Miksi eliminatiivinen materialismi on olkinukke?



Aloitan kemian palauttamisesta fysiikkaan, koska olen opiskellut molempia aineita Helsingin yliopistossa. Kemian arvosanan suorittaminen viivästyi aluksi, koska en jaksanut lukea vanhan ajan kemian kirjoja ulkoa. Sitten jotkut austraalialaiset (materialistit?) kirjoittivat uudenlaisen kirjan, jossa fysiikan ja kemian välinen yhteys oli hyvin esitetty (strukturaalikemia).

Myös fysiikan oppikirjat kehittyivät ulkolukukirjoista sellaisiksi, että niissä pohdittiin selkeästi käsitteiden määritelmiä.

Osoittautui, että fysiikka ja kemia muodostavat jatkumon. Itse asiassa ns. fysikaalinen kemia on ollut olemassa jo hyvin pitkään.

Biokemia puolestaan sitoo toisiinsa kemiaa ja biologiaa.

Nyt aivotutkimus on ottanut käyttöön fysiikan avulla kuvantamismenetelmät, joilla voidaan mm. ennustaa, mitä ihminen aikoo päättää jo ennen kuin hän itse on tullut tietoiseksi päätöksestään.



Voidaan pitää hupaisana, että materialismia vastustavat uskovaiset ovat alkaneet kehua aivokuvilla, joista näkee, mitä aivojen alueita uskonnolliset ihmiset käyttävät enemmän kuin uskonnottomat.

Materialistinen neurotiede on tunkenyt itsensä biologian ja psykologian väliin.

Harva runoilija käyttää enää kynää ja paperia tai  kirjoituskonettakaan. Luultavasti melkein kaikki runoilijat istuvat tietokoneen ääressä.



Tietokoneet saatttavat tuntua runoilijoista oudoilta, sillä eräät uudet tekoälyohjelmat ovat läpäiseeet jo Turingin testin.



Alan Turing (1912 – 1954)

Turingin testissä ihmisten pitää kysellä tietokoneelta ja toiselta ihmiseltä. Jos voidaan tilastollisesti todeta, että kyselijät eivät erota sitä, kumpi vastaaja on tietokone ja kumpi ihminen, tietokoneohjelma on läpäissyt Turingin testin.



Yllä olevassa kuvassa on tietokoneen todelliset aivot, suoritin. Supertietokoneissa näitä suorittimia voi olla hyvin suuri määrä.

Aikoinaan monopolikapitalistiseen imperialismiin kyllästyneet pienyrittäjät opettivat minut kokoamaan tietokoneen. Sen sijaan harva runoilija on katsonut sitä, mitä tietokoneen sisällä on.

Huonosta pärstäkertoimesta johtuen jouduin vaihtamaan alan matematiikasta tietotekniikkaan. Opiskelin tietotekniikkaa Helsingin yliopistossa melko samaan aikaan kuin Linus Thorvalds. Opinnoissa ei puhuttu mitään tietokoneen sisuskaluista, ja pöytätietokoneita kaikki osasivat muutenkin käyttää.

Yliopistoissa opiskellaan tietokoneen henkistä puolta. En suoralta kädeltä osaa luetella kuinka monta ohjelmointikieltä olen eri aikoina osannut. Vähän ennen eläkkeelle jäämistä pidin vielä kurssin C# -kielestä.

Kun tietokone tarvitsee korjausta, paikalle ei kutsuta tietokonepsykologia vaan mieluummin tietokonetohtori.



Professori Kari Enqvist.

Arkipsykologian ja aivotutkimuksen eron selittää aivan hyvin Kari Enqvistin malli karkeistuksesta.

Jos tietokonepsykologin titteli kuitenkin pitäisi ottaa käyttöön, tietokonepsykologeja olisivat ne ihmiset, jotka testaavat tietokoneen ohjelmistoja. Tälle ammattikunnalle olisi töitä enemmänkin.

Tieto ihmismielestä on myös inhimillistä tietoa, ja on mahdollista, ettei ihmislaji äärellisen olemassaolonsa ja käytettävissä olevien voimavarojen puitteissa selvitä ihmismielen toimintaa kovin perinpohjaisesti.

Tässä ollaan siinä ikiaikaisessa ongelmassa, jonka mukaan ihmisen todellisuuskäsitys olisi toisenlainen, jos ihmislaji olisi toisenlainen. Lajin kehitys (evoluutio) ei ole tuottanut edes ihmislajiin sellaisia ylivoimaisia ominaisuuksia, jotka ovat tarpeettomia hengissä säilymisessä ja ihmissuvun jatkamisessa.

Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittaa olemassaolo?
  2. Onko "olemassaolo" tarpeellinen käsite?
  3. Ottakaa (esimerkiksi Internetillä) selvää siitä, mitä asioita aivotutkimus on saanut selville viimeksi kuluneen vuoden aikana.
  4. Onko arkipsykologian karkeusaste oikea?
  5. Mistä johtuu, että asiantuntija kutsuvat arkipsykologiaa keittiöpsykologiaksi?
  6. Millä tavalla tietokone korjaa ihmislajin puutteita käytännön työssä?

Supertietokoneet ovat kuin muinaisjäänteitä



Perustelin aikoinaan tietotekniikan / tietojenkäsittelytieteen opintojani siĺlä, että se on ainoa tieteenala, joka on syntynyt minun eläessäni.

Joissain elämäni vaiheissa oli harmillista olla alalla, jossa muutaman kuukauden päästä mikään ei ollut kuten ennen.

Kun pääsin eläkkelle, kehitys näyttää hidastuneen. Tietokoneiden tehoja parannetaan periaatteessa entisillä keinoilla. Suorittimien ytimiä tehostetaan ja lisätään, ohjelmia säikeistetään, muisteja nopeutetaan ja tehostetaan, ja suuri määrä suorittimia ohjelmoidaan rinnakkaiskäsittelemään sitä, mitä vain voidaan.

Ns. Turingin pullonkaulaa on levennettyy, mutta sitä ei ole poistettu. Ne tarpeet, jotka yhteiskunnat ovat tietokoneille asettaneet, voidaan näillä tietokoneilla suorittaa.

On kiistämätöntä, että ihminen pystyy vielä suorittamaan lukuisia tehtäviä paremmin kuin suurimmatkaan tietokoneet. Se, että tekoälyohjelmat jo läpäisevät Turingin testin eli ihminen ei erota ihmisen vastauksia koneen vastauksista, ei kerro tietotekniikasta muuta kuin sen, että massiivinen kone pystyy pullonkauloistaan huolimatta melkoisiin suorituksiin. Yllä olevassa kuvassa on se tämän hetken nopein kone.

Patricia Churchlandin mukaan keskushermoston alapuolellla ovat mm. seuraavat karkeistustasot.

Keskushermosto
Järjestelmät
Kartat
Verkostot
Neuronit
Synapsit
Molekyylit

Nämä tasot sisältävät rinnakkaisia toimintoja, peräkkäisiä toimintoja, verkkotoimintoja ja takaisinkytkentöjä.



Takaisinkytkentä.

Erityisesti takaisinkytkennöissä on saavutettu ajan ja tilan säästöä käyttämällä alaspäin kytkennöissä karkeistuksia ja valmiita malleja.

Mielestäni ihmisen keskushermostoa nopeudeltaan vastaava tietokone on mahdollista rakentaa. Itse asiassa ne vaatimattomat tiedot, mitä meillä on aivojen ja muun keskushermoston toiminnasta, riittävät sellaisen koneen rakentamiseen.

Luultavasti sellaista ei koskaan rakenneta, ei ainakaan minun eläessäni. Syitä on lukuisia mutta tärkeimmät syyt ovat minun mielestäni:
  1. Uskonnot
  2. Ylikansoitus, robotteja ei tarvita
  3. Monopoliskapitalismi ei tarvitse lisää konetehoja.
  4. Ala on täysin monopolisoitunut, mistään ei löydy hankkeelle rahoittajia.
  5. Sotateknologia ja uteliaisuuden tyydyttäminen (esimerkiksi matka Marsiin) ovat tärkeämpiä poliitikoille.
En tiedä, miten sellainen tietokone rakennettaisiin, mutta olen ajatellut, että siinä olisi huomioitava mm. seuraavia asioita:


  1. Olio-ohjelmointi olisi toteuttettava suoraan raudassa eli aineellisessa koneessa.
  2. Oliotietokannnat olisi toteutettava suoraan raudassa eli aineellisessa koneessa.
  3. Tilastotieteen karkeistusmenetelmät olisi toteutettava suoraan raudassa eli aineellisessa koneessa.
  4. Koneen säilyvän muistin olisi sisällettävä samoja tietorakenteita, joita ihmisen keskushermosto ja aivot käyttävät.
  5. Koneella tulisi olla keinot saada tarpeellista dataa ulkomaailmasta, ja sillä tulisi olla tarpeelliset yhteydet ihmisen tietoverkkoihin Internetissä.

Tehtäviä

  1. Jos yllä kuvattu laitteisto joskus rakennettaisiin, mistä syistä se tehtäisiin?
  2. Mitä vaikutuksia sillä saattaisi olla ihmiskunnan uskomuksiin?
  3. Muuttaisiko se loppujen lopuksi ollenkaan tämän planeetan historiaa?

Miksi olio on sellainen kuin se on

Aristoteles olioista


Miksi neliössä on neljä kulmaa?

Aristoteles (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) pohti erityisesti kysymystä siitä, miksi olio on sellainen kuin se on, miksi muutosten maailmassa syntyy sellaisia olioita kuin syntyy.

Hänen mukaansa
  1. ensimmäinen ehto on se aine, josta olio muodostunut (aineellinen syy). Muutosmahdollisuuksia rajoittaa aineen laatu. Nykyään fysiikassa ilmiöitä selitetään aineen rakenteen ja vuorovaikutuksien (kvarkit, leptonit, perusvoimat jne.) avulla.
  2. Toinen ehto oli muodollinen syy, rakenne, joka määrää tapahtumaa. Nykyään fysiikassa noita muotoja ovat luonnon säännönmukaisuudet.
  3. Kolmas ehto oli ulkoinen tekijä, joka panee muutoksen käyntiin. Sen nimenä on vaikuttava syy. Ylin vaikuttava syy oli Aristoteleen mukaan jumala. Nykyajan fysiikka ei tunnusta mitään kaikkeuden ulkopuolista liikuttajaa. Päin vastoin aineen ja energian häviämättömyyden laki on erittäin perusteltu. Sen sijaan, jos johonkin olioon tai paikkaan tuodaan ulkoista ainetta tai energiaa, tämä saa usein aikaan muutoksia.


Tavoitteita sisältäviä järjestelmiä kuvataan takaisinkytkennöillä.
  1. Neljänneksi Aristoteles edellytti tavoitetta (päämäärää), jota kohti kehitys suuntautuu. Eräät muinaiskreikkalaiset ajattelivat kaikilla tapahtumilla olevan tavoitehakuisia (tarkoitushakuisia, finaalisia eli teleologisia) syitä. Ajateltiin, että kaikella on paitsi aineellinen (materiaalinen) syy myös tavoite (tarkoitus). Nykyinen fysiikka ei salli tavoitteen (tarkoituksen) käyttämistä selittäjänä luonnon kokonaisuutta käsittelevissä tapahtumissa. Esimerkiksi luonnonilmiönä elämällä ei ole mitään tavoitetta (tarkoitusta). Sen sijaan elävällä oliolla, esimerkiksi Aristoteleella, on saattanut olla koko joukko omia tavoitteita (päämääriä, tarkoituksia). Myös ihmisen keksimien tietokoneiden avulla voidaan luoda tavoitehakuisia (kyberneettisiä) järjestelmiä.
Olio on Aristoteleen mukaan aineen ja muodon yhdiste. Olio on se, mitä tarkoitetaan kun jostakin oliosta kysytään: "mikä tämä on" . Oikea vastaus kysymykseen on antaa kyseisen olion määritelmä.



Aine on Aristoteleelle eriytymätöntä, aine itsessään ei ole mikään olio. Pelkästään sen perusteella, että meillä on edessämme jokin ainekimpale, ei voida sanoa mitä kädessämme on; vasta kun aineeseen on liittyneenä jokin tietty muoto, on kyseessä jokin tietty olio tai oliolaji, josta voidaan sanoa "mikä se on". ("Aine" sinänsä, niin kuin Aristoteles sanaa käyttää, ei edes tarkoita mitään ainetyyppiä; esimerkiksi savi tai kulta ei ole "pelkkää ainetta", vaan jo tässäkin tapauksessa on aineeseen yhdistyneenä tietty muoto, joka tekee aineesta olion; voimme kysyä "mitä tämä on?", ja vastaus on "savea" tai "kultaa" sen mukaan millaisesta aineen ja muodon yhdisteestä on kyse).

Vastaavasti muoto itsessään ei ole "se mikä jokin on", vaan olio on aineen ja muodon yhdistelmä. Kaksi oliota voivat olla muodoltaan jopa samanlaisia, mutta silti eri olioita (kumpikin on erillinen "jokin"), koska sama muoto toteutuu kummassakin tapauksessa eri aineessa.



Pöydän muoto on se, mikä tekee pöydästä pöydän. Aikaisemmin sama aine muodosti osan mäntypuuta (eri olio kuin nykyinen pöytä). Sitten puu kaadettiin ja pilkottiin laudoiksi, mäntypuu lakkasi olemasta olemassa yksilöoliona, mutta osa sen aineksesta päätyi pöytään.



Jos pöytä sytytetään tuleen ja poltetaan tuhkaksi asti, lakkaa se olemasta olemassa pöytänä; aineesta josta se koostuu tulee silloin kasa tuhkaa (pöytä menettää "essentiaalisen, pöytyyden määrittelevän muotonsa" ja pöytäolio lakkaa olemasta). Muoto tekee siis pöydän sisältämästä aineksesta pöydän. Oikea muoto on välttämätöntä, jotta tuota ainesta voitaisiin sanoa pöydäksi, ja kysymykseen "Mikä tämä on?" voidaan vastata "Pöytä".

Muoto ei ole riittävä tekemään pöydästä oliota; voidaan kuvitella toinen samanlainen - viimeistä hiomajälkeä, lakkapinnan epätasaisuutta ja puun syykuviota myöten samanlainen pöytä, joka kuitenkaan samasta muodosta huolimatta ei ole sama yksilö. Kun pöydästä kysytään "mikä tämä on?", on vastaus molemmissa tapauksissa "pöytä", mutta kyseessä on kummassakin tapauksessa eri "tämä".

Aristoteles erotteli toisistaan yksilöoliot (esim. Sokrates), ja niiden luokkien "lajiolemukset" joihin yksilöoliot kuuluvat sen mukaan, täyttävätkö ne kyseisen luokan määrittelevät piirteet (esim. "ihminen" on tällainen lajiolemus; ihmisen määritelmä Aristoteleen mukaan on järkevä eläin, täten Sokrates on ihminen, koska hänen ominaisuuksiinsa kuuluu olla eläin ja olla järkevä - hän siis täyttää ihmisen lajiolemuksen määrittelevät piirteet).

Yksilöt ovat Aristoteleella ensi sijalla; toisin kuin Platonilla (jonka mukaan olioiden edustamat yleiset muodot tai hahmot, ideat, ovat todellisuuden tärkein rakenne).



Aristoteleen mukaan se mitä ensi sijassa on olemassa ovat yksilöoliot yksilöllisine piirteineen. Lukuisten olioiden jakamat ominaisuudet tai muodot ovat olemassa vain sikäli kuin on olemassa yksilöolioita, joilla on näitä piirteitä.

Esimerkiksi "keltaisuus" ei Aristoteleelle ole minkään aineettoman ja ikuisen olion nimi, vaan se kuvaa jotain sellaista joka tosin voi "ilmetä" useassa oliossa näiden jakamana ominaisuutena, mutta jota ei ole "itsenäisesti" olemassa tästä ilmenemisestä riippumattomasti. Keltaisuutta on olemassa jos ja vain jos on olemassa keltaisia yksilöolioita.

Aristoteles erotteli satunnaiset (aksidentaaliset) ominaisuudet, joita olio voi saada ja menettää pysyen silti samana oliona, ja oleelliset (essentiaaliset) ominaisuudet, jotka oliolla on välttämättä oltava, jotta se olisi se olio mikä se on.

Esimerkiksi parrakkuus tai vaaleaihoisuus ovat ihmisellä satunnaisia l. aksidentaalisia ominaisuuksia. Ihminen voi kasvattaa parran tai ajaa sen pois pysyen yhtä paljon ihmisenä, kuin myös omana itsenään.



Vaalea- ja tummaihoiset ihmiset ovat yhtä lailla ihmisiä, ja yksittäisen ihmisen iho voi vaaleta tai tummua vuodenaikkojen vaihtelun mukaan. Jos Sokrates kuitenkin on oleellisesti (essentiaalisesti) ihminen (olisiko mahdollista, että Sokrates ei olisikaan ollut ihminen vaan sika tai apina?), ja ihminen on järkevä eläin, on järkevyys Sokrateelle määrittelevä piirre; mikäli Sokrates menettäisi ajattelukyvyn, lakkaisi Sokrates olemasta se olento mikä hän on. (Jos Sokrates väliaikaisesti, esim. sairauden takia, menettäisi kyvyn ajatella, ja tekisi tällöin jotain rangaistavaa, emme kuitenkaan pitäisi Sokratesta vastuullisena teosta, koska tietyssä mielessä "se ei ollut Sokrates", joka teon suoritti).

Järjestelmät jakautuvat kahteen ryhmään:
  1. tavoitehakuisiin, joita ovat mm. ihmiset, ihmisyhteisöt, eläinpopulaatiot kuten sudet metsästäessään jne.
  2. Toisen ryhmän muodostavat järjestelmät, jotka muuttuvat ainoastaan luonnon säännönmukaisuuksien mukaisesti.


Esimerkiksi havaitsemamme osa kaikkeutta laajenee tähtitieteilijöiden enemmistön mielestä ns. standardikäsityksen mukaan ns. alkuräjähdyksen seurauksena, muttemme voi sanoa, että muutoksella olisi jokin tavoite.

Tehtäviä

  1. Piirrä kuva kaikkien pöytien luokasta.
  2. Miksi luokkahuoneet pulpetit ovat epämukavia istua?
  3. Miten luonnon evoluutio on aiheuttanut sen. että luontoa luullaan tavoitehakuiseksi?

Muinaiset käsitykset

Muinainen ihminen vastasi kysymykseen siitä, miksi maailma on sellainen kuin se on, vetoamalla jumaliin.

Maailman ajateltiin olevan sellainen kuin se on, koska maailman ajateltiin palvelevan joitain jumalallisia tavoitteita.

Muinainen ihminen ei kuitenkaan väittänyt tietävänsä, mitä nämä jumalalliset tavoitteet ovat.

Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, millaisia tehtäviä humoristiset tieteiskirjailijat ovat esittäneet ihmiskunnalle.

Fysiikan käsitykset

Fysiikka on yrittänyt vastata kysymykseen siitä, miksi maailma on sellainen kuin se on, suorittamalla laskelmia siitä, mitä alkuräjähdyksen jälkeen tapahtui.



Professri Paul E. Kustaanheimo, joka mm. kehitti oman suhteellisuusteorian.

Jotkut tutkijat (esim. Paul E. Kustaanheimo) ovat sanoneet, että saattaa todella olla olemassa aivan erilaisia kaikkeuksia kuin meidän kaikkeutemme, kaikkeuksia, joissa on erilaiset luonnon säännönmukaisuudet.

Alkuräjähdyksen olosuhteet olisivat noissa toisenlaisissa kaikkeuksissa olleet erilaiset. Valitettavasti olemme pystyneet toistaiseksi tekemään havaintoja vain yhdestä osasta kaikkeutta (metagalaksistamme), joten emme pysty vastaamaan kysymykseen siitä, onko pohdiskeluilla erilaisista kaikkeuksista todellisuuspohjaa.

Tehtäviä

  • Onko mahdollista, että näkyvä kaikkeus tosiasiassa jakaantuisi useampiin kaikkeuksiin?

Ovatko rakenteet vain ihmisten mielissä



David Hume.

David Hume (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ajatteli, että rakenteet esiintyvät vain ihmisen mielessä tai hänen esityksissään. Rakenteet ovat sekä keksintöjä että sopimuksia.

Olemassaolo ei ole Humen mukaan ominaisuus. Kysymys on siitä, ajattelemmeko kyseisessä tapauksessa jotain olevan olemassa.

Humen mukaan luonnonvälttämättömyyksiä (determinismiä) ei voida todistaa kokemuksen perusteella. Hänen mielestään välttämättömyys on inhimillinen tapa rakentaa (konstruoida) käsityksiä tapahtumien suhteista.

Tehtäviä

  • Esittäkää perusteluja puolesta ja vastaan sille, että olemassaolo olisi ominaisisuus?

Salakuljetusta esiintyy



On sanottu, että Aristoteleen tavoiteajattelu on salakuljetettu todellisuustutkimukseen, kun väitetään, että todellisuustutkimus on edistyvää ja että todellisuustutkimus voi vastata kaikkiin kysymyksiin.

On myös sanottu, että usko edistykseen historiassa (historismi) olisi tällaista Aristoteleen tavoiteajattelun salakuljetusta todellisuustutkimukseen.

Tehtäviä

  • Onko edistysuskosta enemmän hyötyä kuin vahinkoa?

Olemassaolojen olettaminen



Professori Willard van Orman Quine.

Willard van Orman Quine
(nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) sanoi, että eri käsitejärjestelmät sisältävät erilaisia olemassaolo-oletuksia, olemassaolo-opillisia (ontologisia) sopimuksia, jotka tätä järjestelmää käyttävät hyväksyvät.

Olio-olemassaolokäsityksissä (nominalismissa) edellytetään vain yksilöiden olemassaolo, kun taas ominaisuusolemassaolokäsityksissä (käsiterealismissa) tehdään vahvempia sopimuksia, esimerkiksi sovitaan, että yksityisten eläinten lisäksi on olemassa myös eläinlajeja. Kuten toisaalla kerrotaan, on myös muita olemassaolokäsityksiä.

Tehtäviä

  • Olisiko käsiteet ominaisuus ja olemassaolo syytä määritellä niin, ettei olemassaoloa pidettäisi ominaisuutena?

Suvaitsevaisuusperiaate



Professori Rudolf Carnap (1891 – 1970).

Rudolf Carnap
in (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) suvaitsemisperiaatteen (toleranssiperiaatteen, 1934, Logische Syntax der Sprache, englanniksi 1937, The Logical Syntax of Language, Kegan Paul, ss. 51-52) mukaan jokainen saa valita kielensä miten haluaa.

Hänen mukaansa vastaukset todellisuuden luonnetta koskeviin kysymyksiin riippuvat kielen rakenteesta, mikä taas on sopimuksenvarainen asia.

Tehtäviä

  • Jos jokainen saa valita kielensä miten haluaa, miksi käsitteestä "olemassaolo" on käyty kiistaa jo monta tuhatta vuotta?

Sisäiset ja ulkoiset kysymykset



Myöhemmin Carnap teki erottelun sisäisten ja ulkoisten kysymysten välillä.

Esimerkiksi luonnollisten lukujen kehyksen sisällä voidaan mielekkäästi vastata kysymykseen "onko olemassa lukua sata suurempia luonnollisia lukuja?", kun taas kysymys "onko olemassa luonnollisia lukuja", on tälle kehykselle ulkoinen.

Käsitejärjestelmän hyväksymisellä ei ole tiedollista sisältöä, eikä se sido meitä olettamaan tämän kehyksen olioiden olemassaoloa.

Quine taas oli sitä mieltä, että käsitejärjestelmän valinta on periaatteessa samantapainen asia kuin tieteellisen käsityksen hyväksyminen.


Tehtäviä

  1. Keskustelkaa siitä, ovatko luonnon säännönmukaisuudet olemassa vai ovatko ne vain ihmisen tapa puhua luonnosta.
  2. Onko mielestänne löydetty kaikkeuden äärimmäiset rakenneosat?
  3. Miksi tahdonvapaus ja fysiikan lait eivät ole keskenään ristiriidassa?
  4. Hyväksyvätkö uskonnot aineen ja energian häviämättömyyden lain kaikissa tapauksissa?
  5. Keksi kymmenen tavoitehakuista järjestelmää.
  6. Mitä tarkoitetaan olemassaolo-opillisilla (ontologisilla) sopimuksilla?
  7. Saako jokainen valita käsitejärjestelmänsä miten haluaa?
  8. Miksi käsitejärjestelmistä kiistellään?


Looginen empirismi on kielletty puheenaihe



Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta maailman kaikki yliopistot ovat kieltäneet loogisesta empirismistä puhumisen. Viisaustieteilijät valvovat, ettei oikeita tietoja loogisesta empirismistä levitetä edes Wikipedian kautta.

Loogisen empirismin historiaa

Eino Kaila



Professori, akateemikko Eino Kaila (1890 – 1958).

Suomalainen Eino Kaila käytti (saksaksi) sanoja ”looginen empirismi” (=johdonmukainen koke­mustieto) ensimmäisen kerran vuonna 1927 teoksessaan ”Die Principien der Wahrscheinlich­keitslogik” (= todennäköisyyslogiikan periaatteet).

Kaikki kokemustieto (empiirinen tieto) koostui Kailan mukaan todennäköisyyslauseiden järjestelmästä, joka perustui ”tässä ja nyt an­nettuun” sen johdonmukaisena seurauksena.

Kailan mukaan tämä johdonmukainen kokemustie­to (looginen empirismi) eroaa jyrkästi perinteisestä psykologisesta kokemustiedosta. Etenkään sillä ei ollut mitään tekemistä perinteisen kokemustiedon ”vaikutelmien” tai ”ajatusten” (ideoiden) kanssa.

Kysymyksessä ovat vain asiasuhteet, eivät psykologiset tai historialliset suhteet. Kailan mukaan ei olla tekemisissä ajattelun vaan sen kanssa, mitä ajatellaan.

Kaila erotti kaksi kokemuksen käsitettä. Edellistä edusti lause ”Kaikki tähän asti nähdyt korpit ovat mustia”, jälkimmäistä ”Näen nyt valkoista”. Edellinen oli sekä arkikielessä että tieteessä yleinen lausetyyppi. Se edellytti joukon oletuksia menneisyyden, ulkomaailman ja todennäköi­syystiedon kohteiden olemassaolosta. Edellisen tyyppiset lauseet on voitava kääntää (väljästi) elämysten tai kokemusten kielelle, jälkimmäisen tyyppisiksi.

Yksilön välitöntä havaintokokemusta kutsutaan myös alkeiselämykseksi (elementaarielämykseksi.)

Eino Sakari Kaila (vuoteen 1906 Johansson, 1890 Alajärvi – 1958)  oli suomalainen filosofi ja psykologi.

Kaila toimi psykologian dosenttina Helsingin yliopistossa vuosina 1919–1929 ja Turun yliopiston ensimmäisenä filosofian professorina vuosina 1921–1930. Sittemmin hän toimi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorina vuosina 1930–1948 ja Suomen Akatemian ensimmäisenä filosofijäsenenä 1948–1958.

Kaila oli ajattelussaan johdonmukaisen tieteellinen ja pyrki kokonaisvaltaiseen todellisuuskäsitykseen sekä korosti filosofian edistyvää ratkaisukeskeisyyttä.

Tehtäviä

  1. Keksikää kymmenen ensimmäisen tyyppistä väitettä.
  2. Kääntäkää ne kokemusten tai elämysten kielelle.
  3. Miksi matematiikan ja logiikan lauseita ei tarvitse kääntää kokemuksen kielelle?
  4. Eino Kaila oli myös psykologi. Ottakaa selvää hänen psykologisista pääajatuksistaan.
  5. Nykyiset filosofit puhuvat hyvin vähän todennäköisyyslaskennasta, tilastotieteestä ja tietokoneista. Mistä tämä johtuu.

Wienin piiri

Seuraavia henkilötietoja ei ole tarkoitettu osattaviksi.



Moritz Schlick.

Itävaltalaisen Moritz Schlickin (1882 - 1936) ympärille kerääntyi 1920-luvulla joukko ajattelijoita ja tutkijoita, joita yhdisti kokemustietoon perustuva käsitys todellisuustutkimuksesta, aja­tus kaikkien todellisuustutkimuksen alojen ykseydestä, perinteisen ajattelun hylkää­minen, tehtävän rajaaminen todellisuustutkimuksen kielen arvosteluksi sekä käsitys logiikasta todellisuustutkimuksen keskeisenä apuvälineenä.

Vuonna 1929 Wienin piiri esitti ohjelman todellisuuskäsityksestä. Piirin keskeisiä hah­moja Wienissä Schlickin lisäksi olivat:
  • Rudolf Carnap (1891 - 1970)
  • Otto Neurath (1882 - 1945)
  • Herbert Feigl (1902 - 1988).
Toimintaan osallistuivat myös:
  • Kurt Gödel (1906 - 1978)
  • Karl Popper (1902 - 1994) (arvostelijana).
Ryhmän vaikutuspiiriin kuuluivat:
  • Hans Reichenbach (1891 - 1953) Berliinissä, myöhemmin Yhdysvalloissa
  • Carl G. Hempel (1905 - 1997) Berliinissä, myöhemmin Yhdysvalloissa
  • Kurt Grelling (1886-? Auschwitzin keskistysleirillä) Berliinissä,
  • Alfred J. Ayer (1910 - 1989) Englannissa,
  • Ernest Nagel (1901 - 1985) Yhdysvalloissa,
  • Willard V. Quine (1908 - 2000) Yhdysvalloissa,
  • Alfred Tarski (1902 - 1983) Puolassa,
  • Eino Kaila (1890 - 1958) Suomessa.
Jopa ulkonaisissa suhteissa Wienin piirin ajattelijoihin on suunnattu eri tavoin asiatonta vihamielisyyttä.

Sitä havainnollistaa parhaiten Wienin piirin epävirallisen johtajan Moritz Schlickin murha vuonna 1936.

Tämä murha usein kuitataan sanomalla, että murhaaja oli mielisairas opiskelija, jonka vaikuttimet olivat ainakin pääasiassa muita kuin asiakysymyksiä.

Tosiasiassa mies ei ollut niin sairas, etteikö häntä olisi pantu syytteeseen.

Oikeudenkäynnissä ilmeni, että häntä oli Schlickiä vastaan yllyttänyt valheellisin syytöksin vanhoillinen filosofian professori Leo Gabriel, josta myöhemmin tuli Wienin vanhoillisen viisaustieteen keulakuva.

Gabriel itse kieltäytyi todistamasta oikeudenkäynnissä ja pakeni piiloon erääseen luostariin. Kansallissosialistien valtaantulo, ei syytetyn mielentila, vasta katkaisi oikeudenkäynnin kesken.

Leo Gabriel (1902 – 1987) oli itävaltalainen, katolinen filosofi. Gabriel opiskeli skolastista filosofiaa ja teologiaa Innsbruckissa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1926, myöhemmin Wienistä vuonna 1929.

Gabriel edusti hyvin konservatiivista filosofiaa. Hänellä oli yhteyksiä austrofasismiin ja hän oli Moritz Schlickin murhanneen kansallissosialistisen opiskelijan Johann Nelböckin ystävä.

Konservatiivinen katolinen ja antisemitistinen lehdistö olivat tyytyväisiä murhaan. Schlickin murhaoikeudenkäynnissä ilmeni, että Gabriel olisi yllyttänyt Nelböckiä Schlickiä vastaan valheellisin syytöksin. Gabriel itse kieltäytyi todistamasta oikeudenkäynnissä ja pakeni piiloon erääseen luostariin.

Gabriel sai habilitaation vuonna 1947. Hänestä tuli Wienin yliopiston filosofian professori 1950 ja varsinainen professori vuonna 1951. Hänellä oli useita kunniatehtäviä filosofisten järjestöjen ja kongressien johdossa.
Hän jäi eläkkeelle vuonna 1972.



Kurt Grelling kuoli Auschwitzin keskitysleirillä, ja useimmat muut piirin jäsenistä joutuivat pakenemaan kansallissosialisteja ulkomaille.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, ketkä nykyiset filosofian professorit ovat uskovaisia.
  2. Ottakaa selvää siitä, millaista syrjintää on esiintynyt Suomen filosofian historiassa?
  3. Ottakaa selvää siitä, mitä vaikeuksia Adolf Hitleriä paenneilla filosofeilla oli muissa maissa.
  4. Lue artikkeli Wienin piiri ja tee yhteenveto sen tärkeimmistä ajatuksista. Artikkeli on Wienin piirin oma ohjelmanjulistus, ja sen on suomentanut saksan kielestä Erkki Hartikainen.

Kylmä sota

Wienin piiri oli alun perin pieni, erimielinen ja hajallaan asuva.

Piirillä ei ollut minkään valtion tai yrityksen tukea.

Piirin postisoitekin oli aluksi vähäpätöinen paikallisten vapaa-ajattelijain toimisto (kansallissosialistit lakkauttivat vapaa-ajattelijajärjestöt, ja Vapaa-ajattelijain maailmanliiton puheenjohtaja Max Sievers teloitettiin).

Jo piirin johtajan murha ja jäsen­ten pakeneminen vieraisiin maihin tuhosi melkoisen osan piirin toimintaedellytyksistä.

Lisää tu­hoa aiheutti ns. kylmä sota. Wienin piirin ykseyden aatetta alettiin pitää kommunistisena.



Katolinen republikaanisenaattori Joseph McCarthy (1909-1957).

Ns. kylmä sota alkoi noin vuonna 1950. Amerikkalainen oikeisto ryhtyi senaattori Joseph McCarthyn (1909-57) johtamana syyttämään tutkijoita, taiteilijoita ja muita kulttuurivaikuttajia ”epäamerikkalaisesta toiminnasta”.



Professori Sidney Hook (1902-1989).

Köyhistä oloista lähtöisin ollut amerikan juutalainen  Sidney Hook (1902-1989) kääntyi kommunistista äärioikeistolaiseksi ja osallistui oikeiston mielestä väärin ajattelevia professoreita vastaan suunnattuun vainoon.

Myös monet niistä, jotka olivat lopettaneet yhteiskunnallisen osallistumisensa (esimerkiksi Rudolf Carnap) saivat varoituskirjeitä (jotka ovat säilyneet) Sideney Hookilta.

Georg Henrik von Wrigth Suomessa



Georg Henrik von Wright.

Myös Suomessa valtaan nousivat Eino Kailan vastustajat.

Georg Henrik von Wright toi Amsterdamin filosofikongressista 1948 terveisiä, joiden mukaan looginen empirismi ei enää ole johtava filosofia.

Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, millä tavalla G. H von Wrightin teos Den logiska empirismen (1943, suom. Looginen empirismi, Otava, 1945) käsitteli loogista empirismiä virheellisesti.

Arthur Pap



Vuonna 1949 Atrhur Pap alkoi markkinoida käsitettä ”analyyttinen filosofia”. Myös useimmat suomalaiset filosofit (kuten Georg Henrik von Wright) ilmoittivat sen jälkeen olevansa analyyttisen filosofian kannattajia.

Analyyttinen filosofia on käsitteenä hyvin sekava, ja filosofit ovat enenevässä määrin luopumassa tästä peitenimestä, varsinkin, kun kylmä sota on loppunut jo vuosikymmeniä sitten.

Loogisen empirismin perusajatuksia

Suomalaiset viisaustietelijät valehtelevat



Lukemalla G. H. v. Wrightin, Oiva Ketosen jne. selostuksia loogisesta empirismistä saa aivan väärän käsityksen Wienin piiristä ja siitä aatesuunnasta, joka on edelleen elossa loogisen empirismin nimellä.

Valistusajattelu ja tosiasioihin nojautuminen

Wienin piiri sanoi edustavansa valistusajattelua ja tosiasioihin nojautumista.

Piiri kannatti kansan sivistämistä tutkimukseen perustuvan todellisuuskäsityksen mukaisesti.

Logiikan eli johdonmukaisen ajattelun käyttöä piiri kannatti erityisen innokkaasti.

Tosiasioista ei voida johtaa arvoja, mutta piiri arvosti seuraussiveyttä ja mahdollisimman monien onnellisuutta.

Piirin tässä asiassa arvostamia ajattelijoita olivat mm. Epikuros, David Hume, Jeremy Bentham, John Stuart Mill, Auguste Comte, Ludvig Feuerbach ja Karl Marx.

Yhtenäinen todellisuustutkimus



Piirin tavoitteena oli yhtenäinen todellisuustutkimus. Jakoa ”luonnontieteisiin” ja ns. ”hengentieteisiin” piiri vastusti.

Tämä vastustus ei koskenut nimikkeitä vaan tieteiden käyttämiä menetelmiä. Loogisen empirismin mukaan ihmistieteisiin oli kasaantunut paljon tahallisesti ihmisiä harhaan johtavia käsitteitä ja menetelmiä.

Looginen empirismi vastusti myös kaikkea huuhaata jumaluusoppi mukaan lukien.

Todellisuustutkimuksen todellisuuskäsitys ei tunne mitään ratkaisemattomia ongelmia. Perinteisten viisauden ystävien ongelmat olivat Wienin piirin mielestä näennäisongelmia.

Tehtäviä

  • Mitä mieltä olet ongelmista, joita ei voida edes periaatteessa ratkaista?

Immanuel Kantia vastustettiin



Immanuel Kant.

Erityisesti Wienin piiri asettui vastustamaan Immanuel Kantin ajattelua.

Todellisuustutkimuksen todellisuuskäsitys ei tunne mitään puhtaan järjen ehdottomasti pätevää tietoa (synteettisiä lauseita apriori. Apriorinen tieto on tietoa, joka on tosi ilman kokemusta, aposteriorinen tieto on tietoa, joka on tosi kokemuksen perusteella, analyyttinen tieto on tietoa, joka on tosi käsitteiden määritelmien perusteella, synteettinen tieto on tietoa, jonka totuutta ei voida päätellä pelkästään käsitteiden määritelmien perusteella).

Loogisen empirismin pääväitteet

Matematiikan ja logiikan tieto on käsitteiden määritelmiin perustuvaa ja kokemuksesta riippumatonta

Wienin piirin mukaan matematiikan ja logiikan tieto on (analyyttista apriorista tietoa) käsitteiden määritelmiin perustuvaa ja kokemuksesta riippumatonta.

Muu tieto perustuu kokemukseen



Kaikki muu tieto oli synteettistä aposteriorista tietoa eli ei pääteltävissä pelkästään käsitemääritelmistä vaan vasta kokemuksen perusteella.

Ihmisen mahdollinen sisään rakennettu "tieto" eli esimerkiksi kyky oppia helposti äidinkieli klassisen ehdollistumisen avulla, on siinä mielessä kokemukseen perustuvaa, että se on kehittynyt ihmisen lajikehityksen (evoluution) mukana ihmisen elinympäristöjen vaikutuksesta.

Klassisessa ehdollistumisessa kahden eri ärsykkeen välille syntyy mielleyhtymä; kun ensimmäinen ärsyke esiintyy, osataan jo odottaa seuraavaa ärsykettä. Ensimmäisestä ärsykkeestä tulee toisen viesti. Klassista ehdollistumista onkin kutsuttu myös ”viestioppimiseksi”.

Tehtäviä

  1. Millaista tietoa ihmisen pitkäaikaisilla kotieläimillä (esimerkiksi koirilla) on?
  2. Millä tavalla koiran kouluttaminen vaikuttaa sen tietoihin?
  3. Kuinka paljon puhuttua puhetta koira oppii passiivisesti ymmärtämään? (Tämän kirjoittajalla oli aikoinaan koira, joka ryntäsi keittiöön ensimmäisenä, kun keittiöstä tuli viesti "syömään".)

Kylmän sodan ihmiset asialla

Loogisen empirismin pääväitteet ajattelivat kumonneensa mm. kylmän sodan aikainen Arthur Pap ja häntä seuraten melkein kaikki suomalaiset filosofit.

Ernest Nagel aluksi hylkäsi Papin loogista empirismiä vastustavan väitöskirjan The A Priori in Physical Theory (1946). Väitöskirja kuitenkin lopulta hyväksyttiin.

Välillä Pap luennoi Wienissä apulaisenaan Paul Feyerabend, ja tämän työn tuloksena syntyi Papin loogisen empirismin vastainen saksankielinen pääteos  Analytische Erkenntnistheorie: Kritische Übersicht über die neueste Entwicklung in USA und England. Vienna: Springer, 1955.

Tehtäviä

  • Miksi kylmän sodan toinen osapuoli Neuvostoliitto vastusti loogista empirismiä?

Pääväitteillä on myös tukijoita



Pertti Lindfors.

Pertti Lindfors
ja Oiva Ketonen eivät ajatelleet Immanuel Kantin tapaan, että olisi olemassa (synteettistä apriorista tietoa) tietoa, joka ei olisi tosi käsitteiden määritelmien perusteella mutta olisi siitä huolimatta tosi vaatimatta mitään kokemusta pohjakseen.

Tehtäviä

  • Semideflationismin (semideflationism) mukaan logiikan, matematiikan ja käsitetietoa ei pitäsi kutsua tiedoksi ollenkaan. Vähentäisikö semideflationismi filosofien kiistoja?

Ei ole muun tutkimuksen yläpuolella olevaa yleistutkimusta tai henkimaailmaa



Wienin piiri korosti, ettei ole olemassa mitään muiden tieteiden yläpuolella olevaa viisaustiedettä, vaan sisällöllistä tietoa voidaan saada vain kokemuksen avulla.

Kokemuksen yläpuolella olevaa tuonpuoleista henkimaailmaa (Platonin ideat) ei ole loogisen empirismin mukaan olemassa.

Tehtäviä

  1. Millä tavalla ihminen on siirtänyt omaa ajatteluaan tietokoneisiin?
  2. Onko inhimillisen ajattelun "yläpuolella" mitään muuta kuin "raaka todellisuus"?
  3. Kuinka paljon säästettäisiin, jos jumaluustiede ja filosofia poistettaisiin kaikesta koulutuksesta?

Yritys vastata tutkimuksen ja huuhaan välisen rajan vetoon

Yritys määritellä huuhaa ulos tieteestä



Vetten päällä kävely vaatii taitoa.

Looginen empirismi oli ennen kaikkea yritys vastata tutkimuksen ja huuhaan väliseen rajanveto-ongelmaan.

Todellisuustutkimus ja epätodellisuustutkimus pyrittiin erottamaan toisistaan rajaamalla hyvin tarkasti todellisuustutkimuksen kielenkäytön ehdot.

Todellisuutta kos­kevan kokemusväitteen (empiirisen väitteen) merkityksen ajateltiin olevan aistihavaintojen avulla tapahtuva todeksi (tai epätodeksi) osoittamisen menetelmä.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että huuhaata ei voida poistaa pelkin määritelmin?
  2. Miten yllä olevat ajatukset voistaisiin muotoilla uudestaan käyttäen Kari Enqvistin käsitettä karkeistus?
  3. Kenellä on todistuksen taakka todellisuutta käsittelevien väitteiden suhteen?
  4. Tarvitaanko monimerkityksistä käsitettä "merkitys"?

Muut kuin tiedolliset arvot


Loogisen empirismin mukaan se, mitä ei selvästi ja yksiselitteisesti voitu kieles­sä ilmaista, oli mieletöntä sanahelinää, jolla voi olla runollista, kauneudellista, siveellistä, ajatustunneperäistä (emotiivista) tai ilmaisullista (ekspressiivista) ar­voa, mutta ei mitään tiedollista arvoa.

Tällä normilla looginen empirismi asettui maltillisesti vastustamaan huuhaata.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu se, että sekava kielenkäyttö on pesiytynyt erityisesti filosofiaan?

Kieliajattelu

Wienin piirin kieliajattelu edusti kuvailukäsitystä (deskriptivis­miä), jonka mukaan todellisuustutkimuksen (tieteelliset) käsitykset pyrkivät kuvaamaan havaittavia ilmiöitä mahdollisimman yksinkertaisesti ja taloudellisesti.

Tehtäviä

  1. Tutki mitä huuhaan muotoja nykyisin esiintyy?
  2. Millä perusteilla looginen empirismi vastustaa huuhaata?
  3. Voidaanko ajattelu asettaa varsinaisten todellisuustutkimusten yläpuolelle? Entä jumaluustiede?
  4. Mikä on loogisen empirismin pääväite. Ota selvää siitä, miten sitä on vastustettu. Miksi sitä on vastustettu?
  5. Miksi havaintoihin ja tosiasioihin nojautuminen on tärkeää?
  6. Mitä tarkoittaa sanonta, jonka mukaan todellisuustutkimus on itsensä korjaavaa?
  7. Miksi muotoa ”kaikki…” olevia väitteitä on vaikea osoittaa varmuudella tosiksi? Miksi muotoa ”on olemassa… ” olevia väitteitä on usein vaikea osoittaa epätosiksi?

Loogisen empirismin myöhempi kehitys

Pertti Lindfors



Dosentti Pertti Lindfors (1927 – 2007).

Suomessa Pertti Lindfors on vuonna 1978 julkaissut väitöskirjan („Der dialektische Materialismus und der logische Empirismus“ = Dialektinen materialismi ja looginen empirismi) loogisen empirismin ja aineellisen todellisuuskäsityksen suhteesta.

Lindforsin mukaan looginen empirismi, aineellinen todellisuuskäsitys ja ihmismielestä riippumattoman todellisuuden olemassaolo voidaan sovittaa yhteen ristiriidattomaksi käsitykseksi. Loogisen empirismin ns. mielekkyysväitteet on tällöin muotoiltava uusin käsittein (Jaakko Hintikan esitys alempana).

Tehtäviä

  • Miksi käsitteestä "mielekkyys" on syntynyt suurta kiistaa?

Jaakko Hintikka



Professori (Bostonin yliopisto) Jaakko Hintikka sanoo artikkelissaan ”Looginen empirismi 58 vuotta myöhemmin”

(julkaistu mm. teoksessa ”Filosofian köyhyys ja Rikkaus”, Art House 2001 sekä julkaistu Pertti Lindforsin juhlakirjassa)

mm:

(Jaakko Hintikan esitystä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa. Opettaja selittää siinä olevia sivistyssanoja erikseen.)

”Otsikkoni vuosiväli ei viittaa Wienin piirin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, vaan G. H. von Wrightin vuonna 1943 julkaisemaan kirjaan Looginen empirismi.

Se on edelleenkin huomion arvoinen, käyttökelpoinen katsaus tähän tärkeään filosofiseen virtaukseen.

Mutta mitä samasta aiheesta voi sanoa myöhempien tapahtumien ja myöhemmin julkisuuteen tulleen materiaalin valossa?

Yleisesti katsotaan, että Wienin piirin filosofia, kutsuimmepa me sitä loogiseksi empirismiksi tai loogiseksi (uus)positivismiksi, on "taakse jäänyttä elämää" eli voitettu ja hylätty kanta.

Onko tämä kuolemantuomio oikea sittemmin saavutettujen tulosten valossa?



Onko Wienin piiriin kohdistunut kritiikki ollut oikeutettua?

Tämän kirjoituksen tarkoitus on perustella kielteistä vastausta molempiin kysymyksiin.

Yhden paperin puitteissa on tosin mahdotonta käsitellä asiaa tyhjentävästi.

Tyydyn siksi vain joukkoon erillisiä joskin tärkeitä ja osittain toisiinsa liittyviä näkökohtia.”

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää tuomittiinko Moritz Schlickin murhaajaa toisen maailmansodan jälkeen.
  2. Ottakaa selvää siitä, ketkä hallitsevat Itävaltaa nykyään.
  3. Mistä johtuu, että loogiselle empirismille on löytynyt hyvin vähän aikeisempien filosofien työn jatkajia?
Loogisen empirismin ja kommunistien riidasta Hintikka sanoo mm.:

”Yleisemmässä ideologisessa katsannossa on myös helppo nähdä, miksi loogiseen positivismiin suunnattiin marksistien taholta pitkään katkeraa kritiikkiä.

Syy ei ollut, että loogiset positivistit olisivat olleet taantumuksellisia filosofisesti tai poliittisesti.



Useimmat heistä olivat kommunisteille paljon vaarallisempia vihollisia, maltillisia sosialisteja, jotka sodanjälkeisessä Euroopassa olivat kommunistien voimakkaimmat poliittiset vastustajat.”

Loogisen empirismin vastustajista Hintikka sanoo mm.:

Tärkeämpää tässä kuitenkin on selvittää Wienin piirin filosofian myöhempiä kohtaloita filosofian piirissä.

Vakavin virhe, joka on tehty Wienin piirin filosofiaa arvioitaessa, koskee mielestäni vertailua sen ja ns. uuden tieteenfilosofian (Kuhn, Lakatos jne.) välillä.

Sekä suuren yleisön että filosofien enemmistön keskuudessa ajatellaan näköjään, että "the new philosophy of science" on korvannut ja ehkä kumonnutkin loogisen positivismin tieteenfilosofian.

Tämä käsitys perustuu ainakin osaksi väärinkäsitykseen."
.....



Professori Thomas Kuhn (1922 – 1996)

"Uuden tieteenfilosofian" tunnetuin ja otaksuttavasti edustavin hahmo on Thomas Kuhn.

Kuhn ei kuitenkaan ollut enempää koulutukseltaan kuin asennoitumiseltakaan tieteenfilosofi, vaan tieteenhistorioitsija, osittain tieteensosiologi.

Tämän hän olisi itsekin ollut valmis myöntämään.

Menisin itse kuitenkin vielä pitemmälle ja olisin valmis väittämään, ettei Kuhn edes tieteen historiassa osoittanut erityisen hyvää tajua tieteen kehitystä ohjanneille filosofisille ja metodologisille ideoille.

Esimerkiksi uuden ajan alun tiedettä (todellisuustutkimuksta EH) tarkastellessaan hän operoi kaavamaisella vastakohdalla kokeellisen ja matemaattisen perinteen välillä.



Professori Oskar Becker (1889 - 1964).

Kuitenkin minusta on selvää, kuten eräät muutkin teoreettisesti ja filosofisesti tarkkasilmäiset tutkijat (esimerkiksi Heideggerin liittolainen Oskar Becker, jota ei ainakaan voi syyttää positivismista) ovat tähdentäneet, että uuden ajan alun tieteen tärkein uutuus oli eksperimentaalisen ja matemaattisen metodin synteesi.


Kontrolloitu koe tulkittiin olennaisesti samaksi metodiksi kuin kreikkalaisten geometrikkojen kuvioanalyysi.”


Hintikan mukaan loogisen empirismin arvostelijat itse asiassa puhuivat eri asioista kuin looginen empirismi:

”Kuhn voi ehkä olla parempi tieteen historioitsija kuin Zilsel tai Neurath, mutta hän puhuu itse asiassa aivan eri asiasta kuin Carnap tai Hempel.

Siitä syystä on paha ajatusvirhe ajatella, että Kuhnin ideat voisivat sisällöllisesti katsoen korvata aikaisemman systemaattis‑teoreettisen tieteenfilosofian.

Aktiivitutkijaa ei auta, jos Kuhn kertoo hänelle, että hän on jonkin tiedostamattoman "paradigman" kahleissa.



Frank Ramsey (1903 - 1930).

Sitä vastoin esimerkiksi Carnapin tai Frank Ramseyn verrattain yksinkertaisillakin ideoilla on läheinen yhteys tieteellisen, erityisesti tilastollisen päättelyn teoriaan päinvastoin kuin on joskus väitetty.”


Hintikka jatkaa Kuhnin kritiikkiään mm. seuraavasti:

”Kuhn esimerkiksi puhuu niin kuin hänen kuuluisaa teorioitten yhteismitattomuuden käsitettään olisi täysin mahdotonta lähestyä puhumalla kyseisten teorioitten loogisista tai empiirisistä seuraamuksista.

Siinä on Kuhnin mukaan kysymys näiden teorioitten käsitepohjan erilaisuudesta.

Olen kuitenkin osoittanut, että tällaista mahdottomuutta ei ole muuta kuin Kuhnin mielikuvituksessa.

Ainakin eräissä selväpiirteisissä esimerkkitapauksissa voidaan päinvastoin osoittaa, että teorioitten käsitteellinen vieraantuminen toisistaan kulkee käsi kädessä niiden seurausten joukon erilaisuuden kanssa.

Samaten kuuluisa teesi havaintojen käsityspitoisuudesta osoittautuu huolellisemmin tarkasteltuna monessa suhteessa moniselitteiseksi.

Siinä on epäilemättä tärkeä ja tosi ydin, mutta siitä ei löydy mitään perusteita eri teorioitten väitetylle yhteismitattomuudelle.

On itse asiassa perin kummallista juuri käsityspitoisuuden näkökulmasta pitää Kopernikuksen kumousta tähtitieteessä esimerkkinä "uuden tieteenfilosofian" opeista.



Ptolemaios (85–165).

Kopernikuksen opit perustuvat olennaisesti samoihin havaintoihin kuin Ptolemaioksen, ja hänen järjestelmänsä läpimurto vuorostaan perustui Tyko Brahen havaintoihin, jotka niiden tekijä itse tahtoi sijoittaa eri maailmanjärjestelmän puitteisiin.


Minkä teorian pitoisuudesta Tykon havainnoissa onkaan siis kysymys?”

Loogisen empirismin ”virheistä” Hintikka sanoo seuraavaa:

”Toisen yleisen kysymyksen herättääkseni, ilmeisin yleinen ongelma, johon loogiset empiristit törmäsivät, oli tietomme eri osien palauttaminen välittömään kokemukseen tai ainakin niiden kokemuspohjan löytäminen.



Russelli kolma jaarli Bertrand Russell (1872 – 1970).

Tätä oli Bertrand Russell jo yrittänyt teoksessaan Our Knowledge of the External World, mutta Russellin teoksen luonnosmaisuus ei (syystä kyllä) tyydyttänyt Wienin piiriä.

Heidän kamppailunsa reduktio‑ongelman kanssa kehittyi vaiheesta toiseen. Näitä vaiheita kuvaavat sellaiset avainsanat kuin verifioitavuusteesi, koeteltavuusteesi, reduktiolauseet, ehdolliset määritelmät jne.

Ei liene epäoikeudenmukaista sanoa, ettei tämä keskustelu koskaan johtanut todella tyydyttävään lopputulokseen.

Tekee kuitenkin mieli sanoa ‑ vaikka vain jälkiviisautena ‑ että tässä on jälleen kysymys perustotuudesta "a little logic is a dangerous thing".

Se logiikka, joka Machin kaltaisilla varhaispositivisteilla oli mielessä kun he väittivät erilaisia tieteellisiä käsitteitä määriteltäviksi, on perin yksinkertainen ja yksioikoinen.

Wienin piirin kulta‑aikana sen jäsenillä ei myöskään ollut käytössään muuta kuin tavallinen "plain vanilla" määriteltävyyden käsite reduktiokäsitystä kehittäessään.

Mutta tämä käsite on osoittautunut perin köyhäksi tieteenfilosofiselta anniltaan. Kun Herbert Simon myöhemmin väitti useimpia fysiikan käsitteitä määriteltäviksi, hänen teesinsä olivat loogikkojen terminologian perusteella arvioituina triviaalisti virheellisiä.



Identtiset kaksoset.

Osoittautuu kuitenkin, että Simonilla oli mielessä olennaisesti eri käsite kuin määriteltävyys, nimittäin identifioitavuus. Tämä käsite ei ollut loogisten positivistien käytettävissä, mutta se on täysin eksplisiittisesti määriteltävissä.


Sen toivat tieteen metodologiaan alun perin ekonometrikot, eivät filosofit eivätkä loogikot. Sitä voi luonnehtia määriteltävyydeksi ei yksinomaan jonkun annetun käsityksen pohjalta, väärinkäsityksen ynnä mahdollisten havaintojen pohjalta.

Identifioitavuus näyttää täysin järkevältä empiirisen merkityksen tunnusmerkiltä. Näyttää myös luultavalta, että identifioitavuuden käsitteen avulla loogisten empiristien empiirisen sisällön kriteerit voitaisiin luontevalla tavalla rekonstruoida.

Vaikka asiassa on vielä erittäin paljon tutkimista, on jo nyt ilmeistä, että loogisten empiristien perusajatukset empiirisen sisällön koetinkivistä ja redusoitavuudesta eivät ole saaneet viime aikoina osakseen samaa rakentavaa huomiota kuin heidän myöhempien kilpailijoittensa, esimerkiksi Quinen, teoreettisesti paljon karkeasyisemmät spekulaatiot.”


Loogisen empirismin selittämisen mallista Hintikka sanoo näin:

”Samanlaisia yllättäviäkin positivistien käyttämien menetelmien kunnianpalautuksia on puhjennut esiin muuallakin päin tieteenfilosofiaa.

Wienin piirin jälkivaikutuksen tunnetuimpia aspekteja on ollut Hempelin käsitys tieteellisestä selittämisestä. Siitä käytetään usein nimitystä "covering law model of explanation", selittämisen peitelakimalli.

Sitä on yleisesti pidetty olennaisena puolena positivistien tieteenfilosofiasta, ja filosofien luopumista siitä on pidetty oireena positivismin lopusta.



Professori Carl G. Hempel (1905–1997)

Kun  Hempel itse Carus‑luennoissaan 1970‑luvulla esitti tärkeitä varauksia omaan malliinsa, kuultiin erään filosofin auditoriossa mutisevan esitelmän jälkeen, "Tänään looginen positivismi lopultakin kuoli".

Mutta jos niin ajatellaan eli jos Hempelin peitelaki‑ideasta tehdään loogisen uuspositivismin tunnusmerkki, niin huhut loogisen positivismin kuolemasta voivat hyvinkin osoittautua yhtä liioitelluiksi kuin sananparrenomaiset uutiset Mark Twainin poismenosta.

Olen näet analysoinut yhdessä Ilpo Halosen kanssa selitysprosessin tietoteoreettista rakennetta, vaikka tuloksiamme ei ole vielä ehditty julkaista. Tällöin on osoittautunut, että peitelailla ei tosin ole roolia selitystoimituksen premissinä eikä välivaiheena ja ettei selitystoimitusta myöskään voi tulkita peitelain etsimiseksi.

Näistä syistä ei ole yllättävää, että Hempelin mallille on löytynyt monia vahingoniloisia ns. vastaesimerkkejä.

Nämä esimerkit eivät kuitenkaan luo valoa itse selitysprosessin rakenteeseen. Ja kun tätä rakennetta tarkastellaan loogisesta näkökulmasta, voidaan helposti osoittaa, että jokaiseen miksi‑selitykseen automaattisesti liittyy kuin liittyykin peitelaki.

Tämä peitelaki ei kuitenkaan ole selityksen väline eikä selityksen sisältä, vaan sen sivutulos, joka voidaan tulkita lyhennetyksi yhteenvedoksi selitysprosessista.

Eräässä syvällisessä mielessä Hempel on siis loppujen lopuksi oikeassa: miksi‑selitysten ja peitelakien välillä on olennainen yhteys jopa siten, että toisen etsiminen on tietyssä mielessä toisenkin etsimistä.



Professori William Craig (1913-).


On kuvaavaa, että tämä tulos yksinkertaisuudestaan huolimatta perustuu syvälliseen logiikan metakäsityksen tulokseen, William Craigin interpolaatiolauseeseen, joka todistettiin ja julkistettiin vasta Hempelin mallin jälkeen.


Loogisten positivistien ideoitten vikana ei siis ollut, että ne nojasivat logiikkaan ("tieteen kielen loogiseen syntaksiin"), vaan että ne nojasivat liian yksiviivaisiin ja heikkoihin loogisiin tuloksiin.”


Loogisen empirismin pääteesistä Hintikka sanoo:

Ehkä selväpiirteisin ongelma, jonka kohdalla loogisten empiristien käsityksille voidaan antaa Ehrenrettung, on heidän teesinsä loogisten totuuksien analyyttisestä luonteesta.

Tässä teesissä ei mannermaisessa kontekstissa ollut Wienin piirin jäsenten esittämänä paljonkaan uutta. Kant jo oli väittänyt analyyttisiä totuuksia tyhjiksi ja tulkinnut loogiset totuudet analyyttisiksi.

Tätä tyhjyys‑ eli tautologiaväitettä oli myös puolustanut mm. Ernst Mach, Wienin piirin henkinen isä.



Professori Ludwig Wittgenstein (1889 – 1951).

Uutuus oli se tapa, jolla Wittgenstein oli Tractatus ‑teoksessaan perustellut loogisten totuuksien sisällöllistä tyhjyyttä.

Lauselogiikassa voidaankin määritellä informaation käsite erittäin luontevalla tavalla lauseen sallimien ja kieltämien vaihtoehtojen avulla.

Tällöin osoittautuu, että loogiset totuudet ovat juuri ne, joiden informaatiosisältö on nolla.

Tämä oli uusi ja erittäin vakuuttava tapa perustella vanhaa väitettä loogisten totuuksien tyhjyydestä.

Hankaluutena oli kuitenkin se, että loogiset empiristit eivät voineet pitää kiinni Wittgensteinin väitteestä, että kielemme koko logiikka voidaan palauttaa lauselogiikan totuusfunktiokäsityksiin.

He eivät myöskään onnistuneet yleistämään informaation käsitettä muulla tavoin lauselogiikasta muuhun logiikkaan, erityisesti ensimmäisen kertaluvun logiikkaan.

Heidän puolustettavakseen jäi siitä syystä paljon epämääräisempi väite loogisten totuuksien analyyttisyydestä, jolla he tarkoittivat sitä että ne antavat meille tietoa vain kielestämme, muttei todellisuudesta. Näin epämääräistä väitettä on hankala puolustaa, ja se onkin joutunut Quinen kritiikin helpoksi maalitauluksi.



Osoittautuu kuitenkin, että informaation käsite voidaan erittäin luonnollisella tavalla ulottaa ensimmäisen kertaluvun kieliin, joita voi käyttää realistisen kielen esimerkkitapauksina.

Tai tarkemmin sanottuna se voidaan ulottaa kahdella eri tavalla. Looginen päättely voi antaa uutta pintainformaatiota.

Mutta tämä informaation laji on erotettava siitä kokonaisinformaatiosta, joka jostakin propositiosta voidaan loogisin keinoin puristaa ulos.

Tätä jälkimmäistä informaation lajia voisi kutsua empiiriseksi informaatioksi tai syvyysinformaatioksi. Se on luonnollisestikin se informaation laji, jota loogisten empiristien on ymmärrettävä tarkoittaneen ja sen kohdalla heidän väitteensä loogisten totuuksien informaatiotyhjyydestä pitää loppujen lopuksi kuitenkin paikkansa.

Tämä tulos on niin selväpiirteinen, että on yllättävää, että se on viimeaikaisessa keskustelussa jäänyt täysin huomiotta. On hankala välttyä vaikutelmalta, että tämä johtuu ideologisista syistä ‑ vai olisiko poliittisesti korrektia sanoa, väärästä paradigmasta?



Professori Willard Van Orman Quine (1908 –  2000).

Tähän tullaan huomauttamaan, että kysymys loogisten totuuksien tautologisuudesta on vain osa sitä yleisempää ongelmaa käsitteellisten totuuksien analyyttisyydestä, josta Quine ja Carnap keskustelivat ja jonka lopputuloksena yleensä näköjään katsotaan olevan, että Quine oli oikeassa ja että analyyttisyys‑synteettisyys ‑vastakohdasta on luovuttava.

Tämä yleisesti hyväksytty käsitys lepää kuitenkin heikoissa kantimissa. Quine vertaa toisaalta kieltä ja sen logiikkaa tieteelliseen käsitykseen. Toisaalta hänen ns. naturalistinen lähestymistapansa merkitsee epistemologian käsittämistä tiedonetsinnän luonnonhistoriaksi ja semantiikan käsittämistä mielekkään kielenkäytön luonnonhistoriaksi.

Tässä tulee oireellisesti esiin Quinen ulkopuolisen tarkkailijan asenne vastakohtana Wienin piirin miesten aktiivin tutkijan asenteelle.

Vain sivullisen näkökulmasta voi luonnontieteestä puhua niin kuin se olisi luonnonhistoriaa. Tieteellisellä käsityksillä, esimerkiksi vaikkapa Maxwellin käsityksillä, ei ole vain yhtä sovellutusta kertaheitolla koko maailmaan. (Ja jos joku sitä sillä tavalla globaalisesti soveltaisikin, hän ei olisi enää fyysikko vaan kosmologi.)



Maxwellin, Einsteinin tai Schrödingerin yhtälöillä on lukemattomia eri sovellutuksia, joiden kohteita fyysikko nimittää systeemeiksi. (Loogikko puhuisi sen sijasta malleista.)

Ja tällainen "systeemi" on vain jokin maailman todellinen tai kuviteltu osa, jota tarkastellaan muusta maailmasta riippumattomana.

Tällainen riippumattomuus saavutetaan eristämällä systeemi käsitteellisesti muusta maailmasta spesifioimalla sen reunaehdot.

Näiden reunaehtojen tutkiminen ei ole kyseisen käsityksen osa, vaikka se on osa niiden sovellutusprosessia.

Jos Quine on oikeassa verratessaan kieltä ja sen logiikkaa tieteelliseen käsitykseen, niin silloin sillä on ajateltava olevan lukemattomia toisistaan riippumattomia eri sovellutuksia (malleja),

Niiden reunaehtoihin kuuluu muun muassa kyseisen mallin  ("systeemin") alkioalueen kiinni lyönti ynnä kielen ei‑loogisten vakioiden ominaisuudet.

Mutta jos niin on, Quinen ongelma on väärin asetettu.

Kielen eri ei‑loogisten vakioiden ominaisuudet ja niihin perustuvat käsitteelliset totuudet eivät kuulu kielen yleisen semantiikan ja logiikan piiriin. Ne eivät ole osa kielen käsitystä, vaan kielten luonnonhistoriaa".



"Tästä syystä kysymyksellä niiden tavoittamisesta ei ole mitään vaikutusta kysymykseen kielen loogisten totuuksien tautologisuudesta. Se arvostelu, jota Quine on esittänyt Carnapin semanttisia käsityksiä vastaan, perustuu tältä tärkeältä osaltaan väärin asetettuun kysymykseen, joka vuorostaan johtuu hänen ulkopuolisen tarkkailijan asenteestaan tieteeseen.

Niin kuin tarkkasilmäinen lukija on epäilemättä jo huomannut, tässä kohdin Quinen ja Kuhnin lähestymistavat ovat periaatteessa samanlaiset. Tieteessä he ovat penkkiurheilijoita, eivät kilpailijoita tai edes valmentajia.

Platonin dialogien lopun alussa Sokrates joskus sanoo: "Lyökäämme nyt yhteen kaikki vastaukset". Hän tietenkin tarkoittaa johtopäätösten tekemistä siihen asti saavutetuista tuloksista. Olen varma, että voin tällä kohdin jo jättää tämän yhdistämistoimituksen lukijoitteni suoritettavaksi.”




Professori Patricia Smith Churchland.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että joistain filosofeista kuten Kuhn ja Quine tehdään tähtiä?
  2. Ottakaa selvää siitä, millä tavalla Georg Henrik von Wrightin käsitys Kuhnista eroaa Jaakko Hintikan käsityksestä.
  3. Miten on mahdollista, että kaksi Suomen kuuluisinta filosofia ovat aivan eri mieltä tästä asiasta?
  4. Ottakaa selvää siitä, millaisia väärinkäsityksiä Quinen tietoteoria on aiheuttanut neurofilosiassa. (Katso Churchland, Patricia Smith: Neurofilosofia. (Brain-wise: Studies in neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X.
  5. Mitä mieltä olet siitä, että sana "totuus" varattaisiin vain kokemustieteelle ja käsitetieteet puhuisivat esimerkiksi pätevyydestä (validity)?

Looginen empirismi ja todellisuuspohjainen olemassaolokäsitys (realistinen ontologia)



Professori Alfred Ayer (1910 - 1989).

Esimerkiksi loogisen empirismin anglosaksinen johtohahmo Alfred Ayer (1910-1989) (nimeä ja vuosilukuja ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) totesi (The Central Queston of Philosophy, Penguin, 1976, s. 108):

”fyysisten kappaleiden jatkuva ja erillinen olemassaolo yksinkertaisesti oletetaan.”

Looginen empirismi ja todellisuuspohjainen (realistinen) olemassaolo-oppi (ontologia) on saatu sopusointuun.


Tehtäviä

  1. Miten voidaan perustella sitä käsitystä, että on olemassa ihmismielestä (ainakin osittain) riippumaton todellisuus? Miten tätä väitettä on vastustettu. Missä suhteessa eräiden loogisen empirismin varhaisten kannattajien käsitys erosi tästä käsityksestä?
  2. Mitä hyötyä on totuuteen pyrkimisestä? Milloin valehtelemisesta on hyötyä?
  3. Miksi yksinkertaiset selitykset on asetettava monimutkaisten edelle? Miksi monimutkaisempia selityksiä on usein asetettu yksinkertaisempien edelle?
  4. Miksi todistuksen taakka on väitteen esittäjällä? Miksi tätä periaatetta on myös vastustettu?
  5. Keksi esimerkkejä siitä, että jokin todellisuuskäsitys on ollut menestyksellinen.

Looginen empirismi ja aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi)

Kertausta:  Aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi) on olemassaolo-opillinen (ontologinen) käsitys, jonka mukaan todellisuus on aineellinen (materiaalinen). Ainetta (materiaa) ovat aine ja energia. Aineen (materian) lisäksi on tyhjiö.



Dosentti Pertti Lindfors (1927 – 2007.

Edesmennyt dosentti Pertti Lindfors on väitöskirjassaan esittänyt mm. seuraavat aineellisen todellisuuskäsityksen (materialismin) perusväitteet (mukaan on valittu hieman uudelleen muotoillen kuudestatoista väitteestä kymmenen yleisimmin hyväksyttyä).

Tällöin ontologisen ja tieteenfilosofisen realismin eräs yhdistetty perusväitejoukko on:
  • On olemassa ihmismielestä (ainakin osittain) riippumaton todellisuus.
  • Totuus on vastaavuussuhde kielen ja todellisuuden välillä (ja näin suhteellinen kuhunkin kieleen).
  • Totuuden ja epätotuuden käsitteet soveltuvat periaatteessa kaikkiin tieteen väitelauseisiin. Teoriat pyrkivät vakavissaan kuvaamaan todelli­suutta.
  • Totuus on (eräs) tieteen keskeinen päämäärä, jota kohden se pyrkii.
  • Yksinkertaisuus on eräs totuuden arviointiperusteista (kriteereistä).

  • Ei pidä olettaa useampia oliota kuin on välttämätöntä (säästäväisyyden periaate).
  • Todistuksen taakka on väitteen esittäjällä.
  • Tieto todellisuudesta on ainakin yksityiskohdissaan erehtyväistä. Parhaimmatkin tieteelliset teoriat voivat olla epätosia, ja koko totuus saattaa olla ihmiselle saavuttamaton.
  • Todellisuudesta voidaan kuitenkin saavut­taa tietoa; se ei ole täysin tuntematon. Tieteen teoriat voivat parhaimmillaan olla tosia (vaikka emme välttämättä ole siitä varmoja) tai lähellä totuutta.
  • Tieteen käytännöllisen menestyksen paras selitys on se, että teoriat ovat olleet merkityksellisil­tä osin tosia tai lähellä totta. On siis perusteltua olettaa, että tiede on edistynyt.
Yllä olevissa lauseissa mahdollisesti esiintyvät ristiriidat Lindfors on ratkaissut ns. tyyppikäsityksellä. Jaakko Hintikan mukaan ristiriitojen ratkaisuun ei nykyään tarvita edes tyyppikäsityksiä.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu, että filosofit pystyvät olemaan tavallisen ihmisen kanssa eri mieltä kaikista yllä olevan listan asioista?

Loogisen empirismin "teesien" olkinukke

Teesit




Teesi (kreik. θέσις) on lyhyeen muotoon saatettu väite, väittämä, joka otetaan keskustelun tai väittelyn kohteeksi, tai logiikassa todistettavaksi. Teesi ei siis ole normatiivinen lause vaan deskriptiivinen tai propositionaalinen.

On väitetty, että loogisen empirismin kolme "pääteesiä" olisivat olleet:
  1. Mielekkyysteesi: "Jokainen mielekäs lause on joko välitöntä kokemusta kuvaava alkeislause tai sellaisten alkeislauseiden totuusfunktio. Ja kääntäen: Jos lause ei ole alkeislause tai alkeislauseiden totuusfunktio, se on mieletön.
  2. Käännettävyysteesi: "Jokainen mielekäs lause täytyy voida kääntää välittömän kokemuksen kielelle."
  3. Verifioitavuuspostulaatti: "Jokainen mielekäs lause täytyy voida [periaatteessa] joko verifioida, so. osoittaa todeksi, tai falsifioida, so. osoittaa epätodeksi; ellei näin ole, lause on mieletön."
Jos luet nämä "teesit" ajatuksella, huomaat, että ne esittävät erään mielipiteen käsitteelle "mielekkyys".

Nämä "teesit" eivät ole mitään loogisen empirismin pääteesejä vaan vakavimmillaankin propagandaa huuhaata vastaan. Kuten alla osoitetaan, ne itse asiassa ovat samoja kuin eräät myöhemmät ajattelun normit.

Loogisen empirismin pääväite on, että käsitteet on syytä määritellä niin, ettei voida sanoa, että olisi olemassa synteettistä apriorista tietoa.

Teesien nykyaikaiset muodot

Suraavassa teeit on esitetty eri järjestyksessä kuin listalla siitä syystä, että jotkin teesit ovat ennakkoehtoja toisille teeseille.

Verifikaatioteesi eli todennettavuusnormi: kaikki mielekkäät väitteet (propositiot) on voitava osoittaa todeksi tai epätodeksi. Nykyaikaisemmin tämä ilmaistaisiin seuraavasti:
Mikäli väitettä (propositiota) ei voida edes periaatteessa osoittaa todeksi tai epätodeksi, se ei ole tieteellinen väite.
Puhe "mielekkyydestä" perustui seuraavaan Gottlob Fregen jaotteluun:

frege


Professori Gottlob Frege (1848 – 1925).

Mieli ja merkitys
(saks. Sinn und Bedeutung) on Jenan yliopiston professorin Gottlob Fregen tekemä erottelu ilmauksen merkitysopillisen sisällön, eli sen mitä ilmaus merkitsee, suhteen. Frege jakoi merkitysopillisen sisällön merkitykseen (Bedeutung) ja mieleen (Sinn). Termin merkitys on se olio, johon se viittaa, ja mieli on se tapa, jolla se viittaa tuohon olioon.

Mieli on siis se tapa, jolla viitataan olion. Jos väitettä ei voida osoittaa todeksi tai epätodeksi, loogiset empiristit arvelivat, ettei se viittaa mihinkään.


Heikko muoto verifikaatioteesiä
on, että väitteet (propositiot) pitäisi pyrkiä osoittamaan tosiksi tai epätosiksi. Se, ettei tämä ihmisiltä onnistu, on inhimillistä. Ilmeisesti tästä syystä tätä pyrkimystä nykyään vastustetaan voimakkaasti.



Professori, akateemikko G. H. v. Wright 1916 – 2003).

Suomessa tämän olkinuken teki kuuluisaksi G. H. v. Wright teoksessaan Den logiska empirismen (1943, suom. Looginen empirismi, 1945).

Muistan elävästi sen, kun akateemikko Oiva Ketonen luennoillaan esitteli nämä teesit ja haukkui loogisen empirismin. Voitanee sanoa, että viimeistään silloin minusta tuli loogisen empirismin kannattaja.

Vahva muoto verifikaatioteesiä
ei ole mitään muuta kuin vahva todistuksen taakka, jonka mukaan väitteen todistuksen taakka on väitteen esittäjällä.


Käännettävyysteesin nykyaikainen muoto on se, että kokemustieteen väitteiden on perustuttava kokemukseen.

Esimerkiksi kantilaiset vastustavat yhä tätäkin teesiä.


Mielekkyysteesin heikko muoto olisi se, että käytetyillä käsitteillä pitää olla täsmällinen merkitys.

Mielekkyysteesin vahva muoto voisi olla jompi kumpi seuraavista:
  1. tietoteoreettinen reliabilismi, jonka mukaan käsitykset oikeuttaa tiedon tuottavan tapahtumasarjan luotettavuus tai
  2. tietoteoreettinen naturalismi, jonka mukaan tietoteoria ei voi olla itsenäistä (autonomista), vaan sen on nojattava kaikkeen siihen merkitsevään informaatioon, jonka tiede ja arkikokemus voi tarjota.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, miksi looginen empirismi "kumotttiin" toisen maailmansodan aikana ja jälkeen.
  2. Miksi loogisen empirismin yllä kuvatut teesit eivät ole teesejä ollenkaan?
  3. Miksi ne ovat pikemminkin normeja huuhaata vastaan?
  4. Voiko huuhaata ollenkaan torjua normeilla?
  5. Voiko huuhaata edes periaatteessa torjua?

Analyyttisen filosofian  alkuperä



Analyysi tarkoittaa monimutkaisen ongelman pilkkomista pieniin, erillisiin osiin, jotka ratkaisemalla kokonaisongelma toivotaan pystyttävän ratkaisemaan. Analyysin vastakohdaksi on usein mainittu synteesi. Analyysi voi viitata erityisesti:
  • Filosofiseen analyysiin
  • Matemaattiseen analyysiin
  • Maa-analyysiin
Synteesi (kreikan kielestä syn ’summa’ ja thesis ’asema’) ymmärretään menetelmänä kahden tai useamman jo olemassa olevan asian yhdistämiseksi. Niistä muodostuu uusi asia. Erityisesti tarkoitetaan yhdistämistä, jossa yhdistetyistä asiosta tulee enemmän kuin vain osiensa summa (holismi eli kokonaisvaltaisuus).

Lisäksi synteesillä voidaan tarkoittaa jonkin asian tuottamista keinotekoisesti, esimerkiksi äänen tuottaminen syntetisaattorilla.

Filosofinen analyysi viittaa menetelmiin, joita käytetään erityisesti filosofian analyyttisessä perinteessä. Filosofiseen analyysiin kuuluu filosofisten ongelmien "pilkkominen" alkutekijöihinsä. Tunnetuin filosofisen analyysin menetelmistä on käsiteanalyysi eli filosofisten käsitteiden analysoiminen.



Professori Ernest Nagel (1901 -1985).

Tiettävästi ilmaisua ”analyyttinen filosofia” käytti julkisuudessa ensi kerran vuonna 1936 nuorena opintomatkalla Euroopassa ollut amerikkalaisfilosofi Ernest Nagel katsausartikkelissaan ”Impressions and appraisals of analytic philosophy in Europe (I-II)” (Nagel 1936).

Nagelin ”analyyttisiksi” lukemat filosofit eivät ole hänen mukaansa innostuneita perinteiseen suureelliseen tyyliin rakennetuista filosofisista järjestelmistä. Nagel jatkaa:

”Heidän kiinnostuksen kohteenaan on filosofia analyysina. He ottavat erityistieteiden tuottaman aidon tiedon kokonaisuuden annettuna, eivätkä pyri lisäämään siihen mitään niin kuin tutkimus näissä tieteissä lisää, vaan selventämään sen merkitystä ja seurauksia.”

Väite, että Ernest Nagel olisi analyyttisen filosofian perustaja on kyllä tuulesta temmattu. Tämän kirjoittaja on tenttinyt Oiva Ketoselle ERnest Nagelin kirjan "The structure of science: Problems in the logic of scientific explanation. London: Routledge & Kegan Paul, 1961" eikä ole tunnistanut sitä "analyyttiseen filosofiaan" kuuluvaksi.



Professori Max Black (1909 – 1988).

Pari vuotta myöhemmin Max Black piti Cambridgessa järjestetyssä tieteiden ykseyden 4. kansainvälisessä kongressissa esitelmän ”Relations between Logical Positivism and the Cambridge School of Analysis” (Black 1938). Black käytti välillä ilmaisua ”analyyttinen filosofia”, mutta usein lisämääreellä ”analyyttinen filosofia Englannissa”, ja jääkin epäselväksi, laskiko hän loogisen empirismin analyyttiseen filosofiaan kuulevaksi.

Vuonna 1945 Gustav Bergmann totesi kriittissävyisessä kirjoituksessan että analyyttiset filosofit ”ovat kiinnostuneita yksittäisistä selventämisistä, jotka ovat tyypillisiä tällaiselle filosofoinnille”.



Erkki Hartikainen.

Ilmaisu esiintyi vielä näinäkin aikoina kirjallisuudessa kuitenkin hyvin satunnaisesti ja harvoin. Erkki Hartikainen on v. Wrightiltä saamansa kirjeen nojalla esittänyt, että nimitys ”analyyttinen filosofia” yleistyi vasta Arthur Papin kirjojen Elements of Analytic Philosophy (1949) ja Analytische Erkenntnistheorie (1955) vaikutuksesta. v. Wright sanoo, ettei käsitettä "analyyttinen filosofia" käytetty Amsterdamin filosofikongressissa vuonna 1948.
Kirjansa Elements of Analytic Philosophy sivulla VI (esipuheessa) Arthur Pap sanoo analyyttistä filosofiaa uudeksi tavaksi opettaa filosofiaa. Papin mielestä sitä pitää opettaa kokonaan toisella tavalla kuin sitä opetetaan Suomessa.

Itse kirja on filosofian alkeisoppikirja, joka ei käsittele asioita historiallisessa järjestyksessä vaan asiajärjestyksessä.

Loogisen empirismin vastaiseksi analyyttisen filosofian tekee se Arthur Papin väitöskirjassaan esittämä käsitys, että on olemassa a priori synteettisiä lauseita eli lauseita, jotka ovat ennen kokemusta mutta eivät ole tosia pelkästään niiden merkityksen perusteella.

Minun mielestäni jonkun pitäsi kirjoittaa tämä kirja uudestaan.
Kuten tunnettua, Eino Kaila haukkui perinpohjaisesti Amsterdamin filosofikongressista palanneen v. Wrightin.



Vaikutusvaltaisen kirjoituskokoelmansa Readings in Philosophical Analysis (1949)
esipuheessa Feigl ja Sellars – vaikka  he eivät käytäkään varsinaisesti nimitystä ”analyyttinen filosofia”, he ilmiselvästikin puhuvat samasta asiasta kuin edelliset – ilmaisevat asian seuraavasti:

”Filosofisen analyysin käsite virtaa kahdesta lähteestä, Mooresta ja Russellista polveutuvasta Cambridgen liikkeestä sekä Wienin piirin loogisesta positivismista (Wittgenstein, Schlick, Carnap) yhdessä (Reichenbachin johtaman) Berliinin ryhmän tieteellisen empirismin kanssa. Nämä … ovat luoneet filosofisiin ongelmiin lähestymistavan, jota rehellisesti pidämme käännekohtana filosofian historiassa.”

Vaikka keskuudessamme edelleen on, sanan tiukassakin mielessä, analyyttisia filosofeja, lienee kiistatonta, että oikeaoppisen analyyttisen filosofian käsitys filosofian tehtävästä ei nauti nykyisin missään päin maailmaa kovin suurta kannatusta. Analyyttinen filosofia on ennen kaikkea menneisyyteen kuuluva historiallinen ilmiö.

Käsiteanalyysi koostuu ensisijaisesti käsitteiden pilkkomisesta ne muodostaviin pienempiin osiin, jotta saataisiin parempi ymmärrys siitä filosofisesta ongelmasta, johon käsite liittyy.

Käsiteanalyysiä on esiintynyt ainakin yhtä kauan kuin filosofiaa, luultavasti paljon kauemminkin.

Esimerkiksi vapaan tahdon ongelma liittyy muutamiin avainkäsitteisiin, joihin kuuluvat vapaus, moraalinen vastuullisuus, determinismi, kyky, jne.

Käsiteanalyysi lähestyy tällaista ongelmaa näiden osatekijöiden ja niiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelun kautta. Näin käsiteanalyysi on mahdollistanut sen, että filosofit ovat voineet ottaa kantaa joko sen puolesta, että vapaa tahto on yhteensopiva determinismin kanssa tai sen puolesta, että nämä käsitteet ovat keskenään ristiriitaisia.



Bertrand Russell.

Tunnettu esimerkki käsiteanalyysistä on Bertrand Russellin määrättyjen kuvausten teoria. Russell pyrki analysoimaan väittämiä, joihin liittyi määrätty kuvaus (kuten "viisain filosofi"), joka määrittää yksittäisen henkilön, ja määräämätön kuvaus (kuten "filosofi"), joka määrittää joukon henkilöitä.

Määrätyillä kuvauksilla on tietty subjekti-predikaatti -väitelauseen muoto.

Yksinkertaistettuna esimerkkinä, "Ranskan nykyinen kuningas on kalju" näyttää predikoivan "kaljuuden" subjektista "Ranskan nykyinen kuningas". Russellin mielestä tämä oli kuitenkin ongelmallista, koska Ranskalla ei ole nykyistä kuningasta, koska se ei ole kuningaskunta.

Predikointi eli predikaatio tarkoittaa sen väittämistä, että jokin predikaatti kuuluu jollekin subjektille. Filosofiassa predikaatti tarkoittaa oliolla olevaa ominaisuutta, esimerkiksi "punainen", "juoksee".

Normaalisti tavanomaisen subjekti-predikaatti -muotoisen väitteen totuusarvo selvitetään tarkistamalla, onko subjekti predikaatin laajennos. Väite on tällöin tosi jos ja vain jos subjekti on predikaatin laajennos.




Ranskan kuningas Kaarle Kaljupää.

Tässä tapauksessa ongelma on se, ettei Ranskan nykyistä kuningasta ole, joten hän ei voi olla sen enempää kaljujen kuin ei-kaljujenkaan joukossa. Näin vaikuttaa siltä, ettei väite "Ranskan nykyinen kuningas on kalju" ole sen enempää tosi kuin epätosikaan.

Asiaankuuluvia käsitteitä ja väitteitä tutkittuaan Russell ehdotti, että se mitä määrätyt kuvaukset todella ilmaisevat eivät ole subjekti-predikaatti -muotoisia väittämiä, vaan ne ilmaisevat olemassaoloväittämiä "Ranskan nykyinen kuningas on kalju" on analysoitu Russellin mukaan muotoon "On olemassa henkilö joka on tällä hetkellä Ranskan kuningas, näitä henkilöitä on vain yksi, ja tämä henkilö on kalju". Nyt väittämän totuusarvo voidaan määritellä, ja väittämä on tietysti epätosi.

Tuttuuteen perustuva tieto: Bertrand Russellin mukaan tuttuuden perusteella tunnemme kaiken sen, mistä olemme suoraan tietoisia.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että nimitystä "analyyttinen filosofia" ei ole suomennettu?
  2. Onko filosofialla jokin tehtävä?
  3. Jos on, ketkä määräävät tästä tehtävästä?
  4. Mistä johtuu, että "analyyttisiksi filosofeiksi" alettiin 1950- luvulla kutsua suurta määrää menneisyyden filosofeja?
  5. Mistä johtuu, että amerikkalainen filosofia ei ole vieläkään korjannut tätä virhettä?

Analyyttisen filosofian metafysiikka

Omistamassani kappaleessa Arthur Papin kirjaa Elements of Analytic Philosophy (New York: Macmillan, 1949) minulla on vain muutama iso kysymysmerkki. Ne ovat kirjan sivuilla 421, 422 ja 426.

Siinä luvussa, johon nämä sivut kuuluvat, Pap käsittelee Immanuel Kantin metafysiikan käsitettä ja Kantin esimerkkejä väitteistä, jotka ovat synteettisiä a priori. Pap ei yleensä hyväksy Kantin perusteluja.  

Pap on kuitenkin opetellut ansiokkaasti loogisen empirismin kannattajien käsitteistön ja tutustunut loogisen empirismin silloisten vastustajeien, jopa G. H. von Wrightin, käsityksiin.

G. H. von Wright on mm. tarkastellut sellaisia käsitteitä, joita ei voida Kantin selittämässä mielessä "purkaa" eli käsitellä analyyttisesti. Von Wrightin mukaan esimerkiksi käsite "hyvä" on sellainen. Tämä käsitys on hyvin vanha, ja sen kuuluisin esittäjä lienee G. E. Moore.

Monet arkikielen käsitteet ovat jossain mielessä purkamattomia kuten esimerkiksi RGB eli punainen, vihreä ja sininen.

Papin mielestä esimerkiksi väite "jos tämä taso on punainen, se ei ole sininen" ei ole analyyttinen eli tosi merkityksensä perusteella, koska sinen  ei ole punaisen kielto. Se on siis synteettinen. Papin mielestä se on myös a priori eli ennen kokemusta. Tässä meillä siis olisi synteettinen lause a priori.

Analyyttinen filosofia ei minun mielestäni ole piiloplatonismia kuten Simpn Blackburn sanoo vaan piilokantilaisuutta.

Tehtäviä

  • Selvitä se, mikä virhe on Arthur Papin yllä vihreällä merkitysssä päättelyssä.

Neurofilosofia



Patricia S. Churchland ja Paul Churchland.

Neurofilosofia on nykyisessä tietoisuudessa lähinnä teoksen Churchland, Patricia Smith: Neurofilosofia. (Brain-wise: Studies in neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X, ajattelutapa.

Kun suomen nuoriso näkyy tehtailevan väitöskirjoja mitä merkillisimmistä asioista, olisi suotavaa, että jonkun sallittaisiin tehdä väitöskirja neurofilosofiasta.

Tässä kirjassa ei voida tehdä juuri muuta kuin esittää neurofilosofia sinä ajattelutapana, jota Patricia S. Churchland edustaa.

Ehkä tärkein ero suomalaiseen filosofiaan on siinä, että neurofilosofia on reduktiivista materialismia ja sellaisena se etsii ja löytää tarpeelliset tasot elottoman ja elollisen luonnon väliltä.

Toinen tärkeä piirre on, että neurofilosofia hylkää ns. a priori -ajattelun käsitteen Quinen tapaan kokonaan. Ennen kokemusta -tietoa tai edes synnynnäistä tietoa ei tämän ajattelutavan mukaan ole.

Kolmas tärkeä piirre on, että neurofilosofia kiistää sielun olemassaolon. Sielua ei kerta kaikkiaan aivoistamme tai sen toiminnoista löydy.

Neljäs tärkeä piirre on ns. naturalistinen tietoteoria.

Viides tärkeä piirre on, että uskonnot ovat epätosia.

Kuudes tärkeä piirre on, että emootioilla on tärkeä osuus kaikessa.



Seitsemäs tärkeä piirre on, että vapaa tahto on yhteiskunnallinen eikä filosofinen ongelma. Tämä lähentää neurofilosofiaa naturalistiseen siveyteen.

Tämän kirjoittaja pitää neurofilosofian ongelmana sitä, että vaikka se hylkää ajattelun arkikielen käytöstä filosofian pohdinnoissa (lingvistiikka) se marssittaa tilalle arkiaivot, jotka eivät mielestäni ole arkiajattelua paremmat.



Todettakoon kuitenkin, että Patricia S. Churchlandin aivot eivät mielestäni missään suhteessa muistuta arkiaivoja.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, miksi neurofilosofiaa ei juuri käsitellä suomenkielisessä Wikipediassa ja että sitä käsitellään väärin.
  2. Ottakaa selvää siitä, miksi neurofilosofiaa ei juuri käsitellä englanninkielisessä Wikipediassa ja sitä käsitellään väärin.
  3. Ottakaa selvää siitä, mistä johtuu, että on vahvasti teologian suuntaisesti ajattelevien hallussa?

Jälkianalyyttinen filosofia



Princetonin yliopiston professori Richard Rorty (1931–2007).

Jälkianalyyttinen filosofia (postanalyyttinen filosofia) on nimitys, jota käytetään analyyttisestä filosofiasta etäisyyttä ottaneesta filosofisesta liikkeestä.  Jälkianalyyttinen filosofia ammentaa ennen kaikkea nykyaikaisesta pohjoisamerikkalaisesta filosofiasta, erityisesti Richard Rortyn, Donald Davidsonin, Hilary Putnamin ja W. V. O. Quinen töistä.

Jälkianalyyttinen filosofia liittyy läheisesti yhteen paljon laajemman pohjoisamerikkalaisen pragmatistisen liikkeen kanssa. Se on yksinkertaistettuna kannattanut hyödyllisyyden ja kehityksen painottamista puolueettoman totuuden sijasta.

Käsitettä ”jälkianalyyttinen filosofia” itseään on käytetty lähinnä kuvailevassa mielessä, ei siinä mielessä, että kyseessä olisi mikään filosofinen liike. Monet jälkianalyyttiset filosofit kirjoittavat analyyttiseen tyyliin ja perinteisesti analyyttisistä aiheista. Rortyn mukaan jälkianalyyttinen filosofia ei suuntaudu analyyttistä filosofiaa tai sen menetelmiä vastaan, ainoastaan sen perimmäisiä pyrkimyksiä vastaan.

Eräässä haastattelussa Rorty totesi:

»Katson, että analyyttinen filosofia voi pitää korkean ammattimaiset menetelmänsä, vaatimukset yksityiskohdista ja mekaniikasta, ja vain jättää transsendentaalin projektinsa. En ole kritisoimassa analyyttisen filosofian tyyliä.»

Rorty on käyttänyt jälkianalyyttisestä filosofiasta myös nimitystä jälkifilosofia (postfilosofia). Tällä hän on korostanut sitä, ettei filosofia enää palvele yhteiskunnassa siinä tehtävässä kuin aiemmin, ja että muut mediat ovat ottaneet tämän tehtävän.



Rorty on erottanut toisistaan systemaattisen filosofian, joka pyrkii järjestelmällisesti ratkaisemaan ongelmia, ja editoivan filosofian, jonka tarkoitus on olla mieltä ylentävää kulttuurikeskustelua. Rorty sanoo kannattavansa viimeksi mainittua.

Tehtäviä

  1. Miksi Suomessa ei puhuta postfilosofiasta?
  2. Mistä johtuu, että analyyttisen filosofian kannatus on Suomessa vähentynyt?
  3. Ketkä Suomessa määräävät siitä, mihin suuntaan suomalainen filosofia kehittyy?
  4. Missä määrin suomalainen filosofia on systemaattista filosofiaa?
  5. Mainitse yksi elossa oleva suomalainen filosofi, joka harrastaa systemaattista filosofiaa.
  6. Missä määrin suomalainen filosofia on editoivaa filosofiaa?

Totuuden luonne ja totuuskäsityksiä

Vastaavuuskäsitys (korrepondenssiteoria)

Aristoteleelta peräisin oleva vastaavuuskäsitys (korrespondenssiteoria) on ollut melko suosittu.

Vastaavuuskäsityksen mukaan lause "Tämä kirja on sininen" on tosi, mikäli voimme todeta värin siniseksi katsomalla kirjaa.



Esimerkki sinisestä kirjasta on vaikkapa Alvin I. Goldmanin teos ”Knowledge in a Social World”.



Alfred Tarski (1901 – 1983).

Lause on tosi, jos se ilmaisee toden asiantilan eli tosiasian. Alfred Tarski on muotoillut totuuden vastaavuuskäsityksen (korrespondenssiteorian) seuraavasti:

"p(x) on tosi jos ja vain jos p",

missä p on tarkasteltavan kielen lause ja x on tämän lauseen nimi.

Tarskin käsityksestä käytetään myös nimitystä semanttinen totuusmääritelmä.

Yhteensopivuuskäsitys (koherenssiteoria)



Vastaavuuskäsityksen kanssa kilpailee yhteensopivuuskäsitys (koherenssiteoria).

Sen mukaan totuus merkitsee yhteensopivuutta muiden lauseiden muodostaman järjestelmän kanssa.

Tämän käsityksen heikkous on se, että monissa käytännön tilanteissa on olemassa lukuisia erilaisia ristiriidattomia lausejoukkoja, joiden totuudellisuudesta tämä käsitys ei pysty sanomaan mitään.

Parhaimmillaankin tämä käsitys voi toimia suhteellisen epätotuuden ilmaisijana. Jos lausejoukossa esiintyy ristiriitoja, jotkin lauseista ovat epätosia.

Menestyksellisyyskäsitys (pragmaattinen totuusteoria)



Menestyksellisyyskäsityksen (pragmatismi) mukaan totuus merkitsee samaa kuin toimivuus tai menestyksellisyys.

Totuus on tämän käsityksen mukaan eräs hyvyyden laji.

Totta on se, mikä on välineellisesti arvokasta. On sanottu, että menetyksellisyyskäsityksessä yksi totuuden ilmaisin korotetaan totuuden määritelmäksi.

Tämä on perusteetonta, koska virheellisten käsitysten varassa toimiminen saattaa olla myös menestyksekästä.



Suomalainen pragmatisti professori Sami Pihlström.

Pragmaattinen totuuskäsitys on arvottava, ja tästä johtuen sitä on voitu käyttää aineellisen todellisuuskäsityksen vastustamiseen.

Pragmaattinen totuuskäsitys rikkoo ns. Humen giljotiinin periaatetta.

Humen giljotiinin eli Humen lain mukaan tosiasioista ei voi johtaa siveysarvoja. Näin Humen giljotiini siis leikkaa siveyden irti luonnollisista totuuksista. Periaatteen loi filosofi David Hume teoksessaan A Treatise of Human Nature (1739). Alkuperäinen sääntö kuuluu ”there is no ought from is”.

Yksimielisyyskäsitys (konsensusteoria)

Viime aikoina on tullut Suomessa muotiin ns. totuuden eli yksimielisyyskäsitys (konsensuskäsitys). On ajateltu, että ns. tieteellinen yhteisö lähestyisi koko ajan totuutta, joka olisi päättymättömän tutkimuksen raja-arvo.



Professori Willard Orman van Quine (1908-2000).

Edellä todettiin vaikutusvaltainen Willard Orman van Quine (1908-2000) yksimielisyyskäsityksen kannattajaksi.

Yksimielisyys ei ole tae siitä, että jokin käsitys olisi tosi.

Esimerkiksi katolisella keskiajalla Euroopassa vallitsi huomattava yksimielisyys tärkeiden elämänkysymysten suhteen. Tästä huolimatta tuota aikaa on sanottu maanosamme historian pimeimmäksi ajaksi.



Koska Helsingin yliopistossa on alettu ihailla keskiaikaa, seuraavaan lainataan ote Risto Isomäen romaanista Sarasvatin hiekkaa (2005, s. 73):



"Tiesitkö, että jos menestyvä kauppias halusi 1400 -luvun Euroopassa varmistaa, että hänen poikansa oppi matematiikkaa, hänen täytyi tyytyä siihen, että poika oppisi yhteenlaskua ja vähennyslaskua.

Tai sitten poika piti lähettää opiskelemaan Italiaan. Jakolaskua ja kertolaskua opetettiin Euroopan sisällä ainoastaan joissakin Italian yliopistoissa, niissä, joihin oli levinnyt harhaoppeja islamilaisista maista.

Kirkko oli kieltänyt jakolaskun ja kertolaskun harjoittamisen pakanamaista tulleina vaarallisina vaikutteina.

Erityisen tiukasti oli kielletty nollan käyttö, koska nolla oli niin outo käsite, että se saattoi olla vain itse Saatanasta.

Kauppiaat tietysti käyttivät intialaista matematiikkaa salaa kirjanpidossaan, koska he halusivat olla selvillä siitä, paljonko rahaa he milläkin tuotteella ansaitsivat."


On sanottu, että keskiaika on huono esimerkki, koska silloin ei sallittu vapaata tieteellistä keskustelua.

Toisaalta voidaan kysyä, onko yksimielisyys ollenkaan mahdollinen silloin, kun vapaa keskustelu sallitaan.

Voidaan myös esittää epäilyjä siitä, ettei meidän aikamme ns. tieteellinen keskustelu ole vapaata.

On myös mahdollista, että inhimillisen käsityskyvyn rajat estävät ottamasta huomioon kaikkia tekijöitä.

Karkeistuskäsitys (coarsening conception)



Tässä aineistossa on esitetty, että todellisuutta käsittelevä väite on tosi, jos se on hyvä karkeistus.

Onko totuus tarpeeton sana (episteeminen deflationsimi)



Viime aikoina on myös alettu väittää, että ”totuus” on tarpeeton sana (deflationistinen eli deflatorinen totuuskäsitys). Näin väittäville voidaan esittää kysymys: Onko väite, että totuus on tarpeeton sana, tosi vai epätosi.

Toisaalta on osoittautunut, että totuusdeflationismi kumma kyllä auttaa torjumaan kaikenlaista huuhaata. Siitä syystä totuusdeflationismilla on aika paljon kannattajia.

Totuusrelativismi (totuuden suhteellisuuskäsitys)



Yleensä totuusrelativismiksi (relativismi = suhteellisuus) käsitetään ne käsitykset, joiden mukaan jokin väite on tosi, jos se on tosi sen esittäjän edustamasta näkökulmasta.

Näin ollen luokitus totuusrelativismiksi poikkeaa yllä esitetyistä luokituksista siinä, että totuusrelativisti nojaa omaan käsitykseemme totuudesta, ja pyrkii kertomaan kuinka totuuden käsite tulisi ymmärtää julkisessa käytössä, kun sen yksityinen käyttö on ymmärrettävissä.

Esimerkiksi koherenssiteoreetikko taas pyrkii kertomaan mitä totuus, julkinen tai yksityinen, pohjimmiltaan on. Usein totuusrelativistit esittävät relativisminsa tueksi myös käsityksen yksityisestä totuudesta.

Totuusrelativismia on monta eri tyyppiä. Yksinkertaisin relativismi, väittää, että mikä tahansa väite on tosi, jos sen esittäjä vain uskoo niin. Tällainen relativisti ei erota totena pitämistä (puhujan asenne) ja totuutta (mahdollisesti puhujasta riippuva väitteen ominaisuus). Yleensä totuusrelativistin kannattaja haluaa tehdä selvän eron itsensä ja tällaisen relativistin välille.

Totuuden konsensusteoriat ovat totuusrelativismia. Totuuden konsensusteorian mukaan väitteen totuus on tietyn sosiaalisen ryhmän yhdessä todeksi sopima asia (tosin yleensä ilman ääneen lausuttua kielellistä sopimusta).

Konsensusteorian kannattaja voisi esimerkiksi kannattaa käsitystä jonka mukaan väitteen "Moskovassa on pidetty olympialaiset" totuus perustuu sille, että asiasta vallitsee riittävä yksimielisyys niiden joukossa, joiden mielipide lasketaan merkitseväksi (ehkä ei esimerkiksi lapset). Tätä käsitystä kannattaa harva. Onhan aina mahdollista, että enemmistö (tai jopa koko ihmiskunta) on jonkin asian suhteen väärässä.



Professori Michel Foucault (1926–1984).

Sosiaalinen konstruktivismi
on äärimmäinen totuusrelativismin muoto. Sen mukaan totuus syntyy sosiaalisten tapahtumien myötä ja edustaa valtataistelua sosiaalisessa yhteisössä.

Michel Foucaultin ajattelu edustaa suunnilleen tätä kantaa. Hänen mukaansa totuus on aina valtakamppailun alainen asia. Totuus vaihtelee eri aikoina eri valtasuhteiden vallitessa, mutta mitään arviointiperustetta näiden eri totuuskäsitysten vertailemiseen ei ole.

Totuusrelativismin kannattajat saattavat pitää totuusrelativismia ratkaisuna joihinkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sen on esimerkiksi ehdotettu sopivan hyvin yhteen suvaitsevaisen todellisuuskäsityksen kanssa.

Totuusrelativismin ongelmaksi mainitaan usein se, että kahden eri puhujan väitteet voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa, mutta silti tosia puhujien mielestä. Näin herää kysymys, kuinka totuusrelativistit voivat selittää aitojen erimielisyyksien olemassaolon esimerkiksi tieteessä.

Toinen perinteinen vastaväite totuusrelativismia vastaan perustuu kysymykselle totuusrelativistisen totuusteorian totuudesta: totuusrelativistin mukaan kaikki totuudet ovat vain totuuksia jostain näkökulmasta, ja jos tämä pätee myös relativistisille totuusteorioille, ei relativisti voi toivoa vakuuttavansa muiden totuusteorioiden kannattajia.

Erilaisten totuuskäsitysten kannatus



Jules Joseph Lefebvre, Totuus, 1870.

Marrakussa 2009 suoritetun tutkimuksen mukaan 3226 vastaajasta (vähintään maistereita filosofia pääaineenaan) 44,9 % kannatti vastaavuuskäsityksiä (korrespondenssiteorioita), 20,7 % kannatti deflaatiokäsityksiä ja 13,8 % tietoteoreettisia käsityksiä.

Tehtäviä

  1. On sanottu, että jotkin yllä olevista totuuskäsityksistä sopivat paremmin totuuden määrittelemiseen ja jotkut toiset paremmin totuuden testaamiseen. Pohtikaa sitä, mitkä yllä olevista sopivat mielestänne totuuden määrittelemiseen, mitkä totuuden testaamiseen, mitkä molempiin ja mitkä eivät kumpaankaan.
  2. Keksikää asioita, joista ihmiset ovat olleet lähes yksimielisiä mutta väärässä.
  3. Pohtikaa sitä, miten matemaattinen ja looginen totuus pitäisi määritellä.
  4. Onko sana ”totuus” sinun mielestäsi tarpeellinen? Perustele vastauksesi (Internetistä löytyy väitteitä puolesta ja vastaan).
  5. Millainen on hyvä karkeistus?
  6. Miten perustelet sen, että jokin on hyvä karkeistus?
  7. Pitääkö karkeistuksia hienontaa, jos voimavarat sen sallivat?

Muodollinen (looginen) ja sisällöllinen (materiaalinen) totuus

Perinteinen käsitys



Lause "sataa tai ei sada" on tosi riippumatta siitä, sataako. Tällaista totuutta sanotaan muodolliseksi (loogiseksi) totuudeksi. Sen sijaan lause "tänään sataa", saattaa olla epätosi.

Jos lause "tänään sataa" on tosi, se ilmaisee ns. sisällöllisen (materiaalisen) totuuden (materiaalinen on Rudolf Carnapin käyttämä sana, jolle ei ole tarkkaa suomennosta).

Lause "tätä kirjaa kirjoittaa 180 cm pitkä mies" saattaa olla likimäärin tosi, jos miehen pituus eroaa hieman esitetystä.

Semideflationistinen käsitys

On esitetty, että sana "totuus" varattaisiin vain sisällölliselle totuudelle ja muodollinen totuus (esimerkiksi pätevyys (validity) matematiikassa ja logiikassa) jätettäisiin totuuskäsityksen ulkopuolelle.

Tämä helpottaisi huomattavsti monien väärinkäsitysten torjumista.

# & ¤ % ¤ & #

Esimerkiksi matematiikan lauseita ei enää voitaisi pitää "kaikissa maailmoissa" tosina eikä matematiikan peruslauseita (aksioomia) pidettäisi enää totuuksina, joita ei tarvitse tai voida todistaa. Jumaluustieteen opiskelijat menettäisivät eniten käyttämänsä vääristelyn.

Tehtäviä

  1. Keksikää viisi lausetta, jotka ovat muodollisesti (loogisesti) tosia ja viisi lausetta, jotka ovat tosia kokemuksen perusteella.
  2. Yrittäkää perustella esittämiänne tosia lauseita.
  3. Keskustelkaa siitä, johtaako yksimielisyys eli konsensus politiikassa parhaisiin mahdollisiin ratkaisuihin.
  4. Ottakaa selvää siitä, mitä eri muotoja deflationistisia totuuskäsityksiä on.
  5. Kuka on keksinyt semideflationistisen käsityksen?

Tutkimus (tiede)

Mitä se on



Tutkimus (tiede) tarkoittaa järjestelmällistä, erityisesti tieteellistä, toimintaa jonkin asian selvittämiseksi. Tutkimuksen käsitettä käytetään monenlaisissa yhteyksissä tarkoittamaan selvityksen tekoa ja siihen liittyviä järjestelyjä, joilla pyritään saamaan lisätietoa aiheesta tai edistämään ongelman ratkaisua.

Tutkimustoimintaa luonnehditaan yleensä sen laadun sekä luonteen perusteella.

Perinteisesti tutkimus jaetaan
  • perustutkimukseen
  • sekä soveltavaan tutkimukseen;
Yhdistelmätutkimuksessa pyritään yhdistelemään kummankin tavoitteita.

Käsitettä käytetään yleisesti tieteessä, mutta myös erilaisissa yhteiskunnallisissa yhteyksissä. Puhutaan tieteellisistä ja yksityisistä tutkimuksista, joista viimeksi mainittu ei täytä tieteen julkaisukriteereitä.

Yksityinen tutkimus ei silti välttämättä ole näennäis- tai epätieteellistä. Epätieteellinen tutkimus ei noudata tieteellistä menetelmää.

Tutkimukseen liittyy usein koejärjestely tai muu käytännöllinen toimenpide (esimerkiksi haastattelu), jonka avulla pyritään saamaan tietoa tutkittavasta aiheesta.



Tutkimukset jaetaan ympäristön mukaan laboratorio- ja kenttätutkimuksiin.

Lisäksi yleisten menetelmien yhteydessä käytetään usein jakoa havainnoivaan ja kokeelliseen tutkimukseen.

Tiedollisten tavoitteiden perusteella voidaan käyttää jakoa laadulliseen (kvalitatiiviseen) ja määrälliseen (kvantitatiiviseen) tutkimukseen. Tosin pitää kuitenkin muistaa, että nämä jaottelut eivät sovellu sellaisiin tutkimuksiin, jotka sisältävät useantyyppisiä ympäristöjä, menetelmiä ja tavoitteita.



Saaduista tuloksista tehdään yleensä (kirjallinen) yhteenveto (raportti) sekä pohdinta, jonka avulla voidaan arvioida tutkimuksen tuloksia ja onnistumista sekä ehdottaa mahdollisia jatkotoimenpiteitä.

Tehtäviä

  1. Millaisia erilaisia kysymyksiä esiintyy tilastollisissa mielipidetutkimuksissa?
  2. Miten otanta tilastollisissa tutkimuksissa on tehtävä, jotta tulokset olisivat luotettavia?
  3. Miten tilastollisessa tutkimuksessa saatua informaatiota käsitellään?
  4. Mikä ero on havainnoivalla ja kokeellisella tutkimuksella?
  5. Mitkä ovat tavallisen ihmisen mahdollisuudet tehdä tutkimuksia?
Perustutkimuksen päätarkoituksena on yleinen tiedon lisääminen ja sitä kautta erilaisten muuttujien yhteyksien ymmärtäminen. Tällaisten tutkimusten taustalla on yleensä tavoite lisätä hyödynnettävissä olevaa tietoa, vaikka käytännössä tutkimusta vie eteenpäin tutkijoiden uteliaisuus ja yleinen tiedonhalu.

Tutkimuksen toteutuksessa ei kuitenkaan ole mitään erityistä käytännöllistä tavoitetta, vaikka tietoa usein lähdetään lisäämään sellaisista asioista, joista voi mahdollisesti yllättävienkin tulosten kautta olla jotain käytännön hyötyä.

"Perustutkimus" siis viittaa siihen, että tiedon yleistymisen avulla se tarjoaa perustan myös muulle toiminnalle, eri tasojen sovelluksille ja todellisuuskäsitykselle. Koska usein ei ole kovin selkeitä takeita lyhyen tähtäimen hyödyistä, suuri määrä tutkimussuunnitelmia joutuu kilpailemaan pienestä määrästä tutkimusrahoitusta ilman ennakkovarmuutta rahoituksen saamisesta. Tässä mielessä tutkimus on keksimisen osa-alue.



Esimerkkejä tutkimuskysymyksistä perustutkimuksessa:
  • Tarjoaako säieteoria fysiikan perustutkimukselle sen kaipaaman suuren yhtenäisteorian?
  • Mitkä käsitykset perimästä selittävät eliöiden monimutkaisuuden?
  • Onko mahdollista osoittaa Goldbachin konjektuuri oikeaksi tai vääräksi?
Perinteisesti perustutkimus on soveltavaa tutkimusta edeltävää toimintaa, joka johtaa käytännön sovellutuksiin. Viime aikoina jaottelussa on otettu entistä enemmän huomioon yhdistelmätutkimukset, joissa nämä osatavoitteet sekoittuvat ainakin jossain tutkimuksen vaiheessa.

Näin on erityisesti sellaisilla tutkimusalueilla kuten bioteknologia ja elektroniikka, joissa perustutkimus voi edetä rinta rinnan soveltavan tutkimuksen ja kanssa, sekä tavallisesti silloin, kun julkinen ja yksityinen sektori tekevät yhteistyötä suuremman tavoitteen saavuttamiseksi.

Tällaista yhdistelmätutkimusta, johon millään yksittäisellä toimijalla ei olisi riittävästi voimavaroja tai kiinnostusta, on alettu kutsua pioneeritutkimukseksi.



Tutkimukset voivat edustaa kolmen tyyppistä eri vaihetta tiedonhankinnassa:

  • Etsinnällinen (eksploratiivinen) tutkimus, joka rakentaa ja tunnistaa uusia tutkimusongelmia
  • Luova (konstruktiivinen tutkimus), joka kehittää ratkaisuja tutkimusongelmiin
  • Arvioiva (evaluoiva) tutkimus, joka arvioi esitettyjen ratkaisujen toimivuutta
Tutkimus voidaan myös jakaa alkuperäiseen tutkimukseen kuten uusiin käsityksiin sekä toissijaiseen tutkimukseen, joka erittelee, jäsentää, yhdistelee, arvioi, tulkitsee ja yhdistää alkuperäistä tutkimusta.

Tutkimuksen luonteesta riippuen siihen voidaan sisällyttää useita erilaisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusmenetelmän valinnassa oleellista on tutkimuskohteen luonne, käytettävissä olevat tutkimusympäristöt sekä tutkimuksen tavoite. Lisäksi täytyy selvittää, miten tutkimusasetelma mahdollisesti vaikuttaa tutkimuskohteeseen.

Tehtäviä

  1. Onko filosofia mielestäsi tiedettä?
  2. Jos on, mitä se tutkii?
  3. Jos se tutkii, mitä tuloksia se on saavuttanut?
  4. Mitä on keksiminen?
  5. Mitä olet viimeksi keksinyt?


Tunnettuja tutkimusmenetelmiä ovat:

  •  Toimintatutkimus
  •  Kartoitus
  •  Tapaustutkimus
  •  Luokittelu
  •  Osallistuva tutkimus
  •  Kokemuksellinen tutkimus
  •  Oivaltava (intuitiivinen) tutkimus
  •  Kokeet 
  •  Haastattelut
  •  Matemaattiset mallit
  •  Todellisuuden jäjittely (simulointi)
  •  Tilastollinen analyysi
  •  Kyselyt
  •  Sisällönanalyysi (myös sisältöanalyysi)
  •  Kansan tai kulttuurin tutkimus (etnografia)
Tutkimus voi edetä mm. kolmen eri vaiheen kautta, vaikka sen ei ole pakko sisältää näitä kaikkia:
  • Esitutkimus (pilottitutkimus), jossa arvioidaan tutkimusmenetelmiin sisältyvien oletusten pätevyyttä ja teknisten ratkaisujen toimivuutta tai arvioidaan tutkimuksen tarpeellisuutta kartoittamalla alustavasti tutkimuskohdetta
  • Tutkimussuunnitelma joka toteutetaan jonkin asian tutkimiseksi
  • Jatkotutkimus tai lisätutkimus, jos tutkimusta on tarpeen jatkaa


Yleisesti tutkimus voidaan ymmärtää tietynlaisena rakenteellisena tapahtumasarjana. Vaikka eri vaiheiden järjestys voi vaihdella riippuen tutkimuskysymyksestä ja tutkijasta, seuraavat vaiheet ovat tyypillisesti osana mitä tahansa tutkimusta:
  • Aiheen määrittely
  • Taustaoletusten määrittäminen ja mahdollinen tutkimusoletus
  • Käsitteiden määrittely
  • Toimintatapojen valitseminen
  • Aineiston kerääminen
  • Aineiston käsittely
  • Johtopäätökset


Akateeminen julkaiseminen tarkoittaa järjestelmää, jossa tutkijan on välttämätöntä saada tutkimuksensa hyväksytyksi vertaisarvioidussa julkaisussa tai vertaisarvioimattomana esiprinttinä, jos haluaa tuloksensa pian julkisuuteen.

Vertaisarviointi takaa yleensä sen, että työ on useiden vaikutusvaltaisten muiden tutkijain hyväksyttävissä.

Järjestelmän tarkoitus on antaa kaikille mahdollisuus julkaista tutkimuksensa riippumatta tittelistä, maineesta tai tieteellisestä asemasta.

Vaikka tiedelehtien vertaisarviointi tarjoaa yleensä nimettömyyden (anonymiteetin)  tutkijalle, sitä on usein atvosteltu vanhoilliseksi ja kulloistakin tieteellistä yläluokkaa suosivaksi, koska nimettömyydestä huolimatta tutkijoiden henkilöllisyys on usein selvitettävissä tutkimuksen sisällöstä ja tutkimuksen sisällön arviointiin voivat päästä vaikuttamaan muutkin kuin puolueettomat seikat mahdollisista rangaistuksista huolimatta.



Näistä syistä johtuen vertaisarvioinnin käytännöt ovat usein muuttuneet ajan mittaan, eivätkä ne ole suinkaan samoja eri aloilla. Useimmat tieteelliset työt julkaistaan kirjoina tai artikkeleina, viime vuosina Internetissä ja muuten elektronisessa muodossa tapahtuva julkaiseminen on alkanut syödä merkittävästi perinteistä paperijulkaisemista.

Vertaisarvioimattomillakin julkaisuilla voi saada tieteellistä ansiota, mutta yleensä tutkimukselleen saa helpommin tieteellistä huomiota vertaisarvioiduissa julkaisuissa.

Myös vertaisarvioitujen julkaisujen arvostus vaihtelee julkaisukohtaisesti, toisia vertaisarvioituja julkaisuja ei välttämättä pidetä tieteellisenä lainkaan.

Muun muassa erilaiset järjestelmät ovat pyrkineet tarjoamaan menetelmän arvioida tieteellisten julkaisujen arvostusta, mutta tässä on se ongelma, ettei kaikkia vertaisarvioituja julkaisuja ole niihin aina hyväksytty ja usein valintaperusteet ovat varsin puolueellisia. Mitään selkeää julkaisujen laadullista arviointimenetelmää ei ole toistaiseksi olemassa.

Tehtäviä

  1. On sanottu, että tiedettä johtaa tieteen papisto. Keistä tieteen papisto muodostuu?
  2. Mistä syystä vertaisarvioitujen tiedejulkaisujen lukeminen on edelleen kallista?
  3. Mikä on tieteenharjoittajaksi pyrittäessä tärkeinta, raha, valta vai maine ja kunnia?




Tohtori Pertti Lindfors, jonka professori Ilkka Niiniluoto sanoi "lähestyvän" dosentin pätevyyttä, mutta jonka kansleri Olli Lehto saksalaisten professorien lausuntojen perusteella nimitti filosofian dosentiksi.

Lähes kaikilla vakiintuneilla tieteenaloilla on yksi tai useampi tutkimusjulkaisu ja muita tieteellisiä julkaisukanavia, vaikka monet tutkimusjulkaisut ovat varsin poikkitieteellisiä. Julkaisujen määrä vaihtelee suuresti tutkimusalasta riippuen. Arvostetuimmat tieteelliset julkaisut ovat yleistieteellisiä, kuten esimerkiksi Nature ja Science.

Tutkimusselosteella on vakiintunut rakenne. Ensin esitellään tutkimusongelma, sitten tutkimuksen menetelmät, kolmannessa osassa esitetään tulokset ja neljännessä osassa tulokset liitetään taustakirjallisuuteen ja asetettuun tutkimusongelmaan. Rakennetta kutsutaan osien englanninkielisistä nimistä muodostetulla lyhenteellä IMRD-rakenteeksi.



Valtaosa tutkimuksen rahoituksesta Suomessa tulee kahdesta lähteestä, yrityksiltä (pääasiallisesti soveltavaan tutkimus ja kehitystyöhön) ja valtioilta, joka kanavoi tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitusta joko valtion tulo- ja menoarvion kautta yliopistoille ja muille valtion tutkimus- ja koulutuslaitoksille tai Tekesin kautta.

Muita tutkimuksen rahoittajia ovat erilaiset säätiöt ja rahastot, esimerkiksi Sitra. Jonkin verran rahoitusta tutkimukseen tulee myös puolustusvoimien rahoituksen kautta.

Yhdysvalloissa puolustusvoimien talousarvion kautta ohjataan tutkimukseen huomattavia summia.

Monet vanhemmat tutkijat (kuten tutkimusjohtajat) viettävät muita enemmän aikaa apurahahakemusten tekoon kuin varsinaiseen tutkimukseen. Apurahat ovat välttämättömiä paitsi tutkimusten toteuttamisen kannalta, se on myös merkittävä tapa osoittaa tieteellistä ansioitumistaan. Monet virat edellyttävät tällaista ansioitumista.

Tutkimussiveys (engl. research ethics) on tiedettä tekevän tutkijan ammattietiikka, jonka tarkoituksena on pitää tutkimus ammattitaitosesti toteutettuna, laadukkaana, luotettavana, avoimena ja rehellisenä sekä se, että tutkimus on todennettu ja että tutkimus on toistettavissa.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, miten Suomessa pääsee filosofian professoriksi?
  2. Syrjitäänkä Suomessa niitä tutkijoita, jotka ovat eri mieltä professoreiden kanssa?
  3. Laatikaa normeja tutkimusetiikalle.
  4. Mihin tutkimukseen pitäisi mielestäsi lisätä määrärahoja?
  5. Mistä tutkimuksesta pitäisi mielestäsi vähentää määrärahoja?
  6. Toteutuuko tieteessä kansanvalta?
  7. Mitä voitaisiin tehdä kansanvallan lisäämiseksi tieteessä?

Tiedon mahdollisuus ja rajat, tiedon oikeuttaminen



Episteemiset käsitteet

Episteemisiä eli tieto-opillisia käsitteitä ovat mm. käsitys, oikeutus, näyttö ja totuus.

Oikeutus tarkoittaa tiedon oikeutusta, näyttö tarkoittaa näyttöä jonkin käsityksen puolesta tai sitä vastaan ja totuuden merkityksestä emme ole yksimielisiä.

Epistemologia

Epistemologia on filosofien käyttämä nimitys tieto-opista tai tietoteoriasta.

Episteeminen totuuskäsitys

Episteemiset totuuskäsitykset ovat yrityksiä eritellä käsitettä totuus sellaisten episteemisten käsitteiden kuin tieto, käsitys, hyväksyminen, todentaminen, oikeutus ja näkökanta.

Epistemologinen idealismi ja realismi

Epistemologinen idealismi on käsitys, jonka mukaan tiedon kohteena oleva todellisuus on mielen tuote tai riippuu mielestä.

Epistemologinen realismi on  käsitys, jonka mukaan ihmisestä riippumaton todellisuus voi olla tiedon kohde: mielen ulkopuolisesta todellisuudesta voidaan saada tietoa.


Professori G. H. von Wright (1916 – 2003).

Tehtäviä

  1. Mitä tarkoittaa konseptologia?
  2. Kirjoittajan veli oli aikoinaan konseptijohtaja. Ottakaa selvää siitä, mitä konseptijohtaja tekee.
  3. Miksi episteemisen totuuskäsitykset eivät ole suosittuja?
  4. Kun G. H. von Wright palasi Amsterdamin filosofikongressista vuonna 1948, hän sanoi, ettei tietoteorialla ole sellaista merkitystä kuin mitä looginen empirismi sillä ajatteli olevan. Mistä johtuu, että tietoteorioiden määrä on niistä ajoista moninkertaistunut?
  5. Suurenteleeko filosofian opetus tietoteoriain merkitystä?

Väitetieto (propositionaalinen tieto)



Tietoa, joka voidaan ilmaista väitelauseiden (propositioiden) avulla, kutsutaan väitetiedoksi. Väitetietoa ei voida määritellä osaamisen avulla.

Propositio on jotain, joka on tosi tai epätosi.

Oikea vastaaminen (osaaminen esimerkiksi koulussa) ei välttämättä merkitse tietämistä, esimerkiksi oppilas on saattanut arvata oikean vastauksen.

Pelkkä vakuuttuneisuus tai usko jonkin väitteen totuudesta ei takaa että väite on tietoa. Jos väite on perusteltu, on mahdollista, että se on tietoa.

Myös perustelut saattavat olla virheellisiä. Tästä syystä perustelutkaan eivät takaa sitä, että väite on tietoa. Jotta väite olisi tietoa, sen on oltava tosi.

Jos joku arvaa oikein, tietääkö hän asian? Jos henkilö ei tunne toden väitteen perusteluja, hän ei tiedä asiaa.

Tehtäviä

  1. Millä todennäköisyydellä monivalintakokeesta selviytyy arvaamalla?
  2. Ovatko koulussa opitut asiat välttämättä tietoa ollenkaan?
  3. Mitkä ovat kaikkein yleisimmät perusteluvirheet?
  4. Millä tavalla tieto eroaa informaatiosta?
  5. Onko tieto hyödyllisempää kuin informaatio?
  6. Miten määritellään viestin informaatiosisältö?
  7. Mitä tekee informaatikko?

Perinteinen tiedon määritelmä



Klassinen väitetiedon määritelmä sanoo, että tieto on hyvin perusteltu, tosi väite.

Kaikkein vanhimmassa muodossaan klassinen tiedon määritelmä kuuluu:

Tieto on:
(i) hyvin perusteltu
(ii) tosi
(iii) käsitys

Gettierin vastaesimerkit



Professori Edmund Gettier.

Edmund Gettier
in vuonna 1963 (nimeä ja vuosilukua ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) esittämät esimerkit ovat herättäneet vilkkaan keskustelun siitä, miten klassista tiedon määritelmää pitäisi parantaa.

Klassinen tiedon määritelmä oli pitkään suosittu, kunnes Edmund Gettier vuonna 1963 julkaisi artikkelin "Is Justified True Belief Knowledge?" (=onko oikeutettu tosi käsitys tietoa).

Hän osoitti kahden vastaesimer­kin avulla, että (länsimaiden ihmisten mielestä) tosi ja oikeutettu käsitys ei aina ole tietoa.

Perin­teisessä määritelmässä esitetyt kolme ehtoa eivät voi olla riittävät tiedon ehdot: ne voivat olla täytetyt ilman, että henkilö tietää.

1. vastaesimerkki

Oletetaan, että Smith ja Jones ovat hakeneet erästä työpaikkaa sekä että Smithillä on hyvät perusteet uskoa seuraavaan väitteeseen:'



(q) Jones saa paikan, ja Jonesilla on kymmenen kolikkoa taskussaan. Hän on esimerkiksi kuullut yrityksen pääjohtajalta, että Jones lopulta valitaan, ja hän on itse laskenut kymmenen minuuttia sitten Jonesin taskussa olevat kolikot. Väitteestä q seuraa loogisesti (deduktii­visesti) väite p:

(p) Paikan saavalla miehellä on kymmenen kolikkoa taskussaan.

Oletetaan nyt, että Smith ymmärtää tämän loogisen seuraussuhteen ja uskoo että p sen perusteella että q. Tässä tapauksessa Smith on selvästi oikeutettu uskomaan että p.

Kuvitellaan kuitenkin, että jostakin Smithille tuntemattomasta syystä hän itse saakin paikan Jonesin sijasta ja että tietämättään hänellä itsellään sattuu olemaan kymmenen kolikkoa taskussaan. Tässä tapauksessa voimme sanoa, että

(1) p on tosi,

(2) Smith uskoo että p ja

(3) Smith on oikeutettu uskomaan että p, mutta hän ei kuitenkaan tiedä että p. On pelkkä sattuma, että hän on tässä oikeassa.

2. vastaesimerkki

Oletetaan, että Smithillä on hyvät perusteet uskoa seuraavaan väitteeseen:



(q) Jones omistaa Fordin.

Smithin perusteina voisivat olla muun muassa se, että Jones on aina - niin kauan kuin Smith kykenee muistamaan - omistanut Fordin, ja se, että Jones on juuri antanut hänelle kyydin Fordilla.

Kuvitellaan nyt, että Smithillä on toinen ystävä Brown, jonka olinpaikasta hän on täysin tietämätön. Hän valitsee täysin satunnaisesti paikan Bar­celona ja muodostaa seuraavan väitteen:

(p) Jones omistaa Fordin tai Brown on Barcelonassa.

Tällöin p seuraa loogisesti q:stä.

Kuvitellaan, että Smith huomaa tämän ja päättelee p:hen tällä perusteella.

Kuvitellaan edelleen, että Jones ei omistakaan Fordia ja että täysin Smithin tietämättä Brown sattuu olemaan Barcelonassa.



Jos tämä pitää paikkansa, niin Smith ei tiedä että p, vaikka

(1) p on tosi,

(2) Smith uskoo että p ja

(3) hän on oikeutettu uskomaan että p.

Gettierin lyhyt kirjoitus aiheutti valtavan ja yhä paisuvan määrän asiaa käsittelevää kirjallisuutta.

Perinteistä määritelmää on yritetty korjata, ja korjausehdotuksille on esitetty yhä uusia vastaesimerkke­jä.

Yksimielisyyttä oikeasta tiedon määritelmästä ei edelleenkään ole.

Vastaväitteitä Gettierin vastaesimerkeille

Eri puolilla maailmaa käsitteet ymmärretään eri tavoin



Kun aasialaisille esitettiin Gettierin väitteet, enemmistö ihmisistä ei pitänyt niitä ollenkaan ongelmallisina.

Kun väitteet esitettiin länsimaisille ihmisille, he pitivät niitä ongelmallisina.

Tämä osoittaa, että jopa sellaiset perustavaa laatua olevat käsitteet kuin tieto saatetaan käsittää eri puolilla maailmaa eri tavalla.

Tehtäviä

  1. Mihin vaatimus tiedon perustelemisesta perustuu?
  2. Mihin vaatimus tiedon totuudesta perustuu?
  3. Kumpi vaatimus on tärkeämpi?
  4. Miksi esiintyy paljon huijausta?
  5. Miksi esiintyy paljon alkukantaista ymmärtämättömyyttä?

Tiedon määritelmän parannusyrityksiä

Klassista tiedon määritelmää on yritetty parantaa esimerkiksi seuraavaksi:

Tieto on
  1. väitelauseiden sisältämää merkityksellistä (semanttista) informaatiota
  2. joka täyttää perusteluehdon (i) ja
  3. totuusehdon (ii).
Merkityksellisen (semanttisen) informaatiokäsityksen mukaan lause on sitä informatiivisempi, mitä enemmän se sulkee pois ilmaisukielessä mahdollisia asiantiloja.



Jos lause ei sulje mitään mahdollisuutta pois, silloin emme ole tulleet siitä yhtään viisaammaksi.

Lause "Hän on nainen tai mies" ei sulje pois kumpaakaan mahdollisuutta, joten sen informatiivisuus on tässä suhteessa nolla (itse asiassa lauseessa on edellytyksenä, että kyse on ihmisestä).

Mutta jos lause sulkee joitain mahdollisuuksia pois, niin silloin todennäköisyys oikeaan osumiseen kasvaa ja epävarmuus asiasta vähenee.

Tällä tasolla ei oikeastaan vielä olla kiinnostuneita siitä, onko todellisuutta kuvaava merkityksellinen (semanttinen) informaatio totta vai ei. Kiinnostuksen kohteena pikemmin kuvauskielen erottelukyky, kuinka yksilöidysti kieli pystyy kuvaamaan todellisuutta.

Seuraavista lauseista jälkimmäinen on merkityksellisesti (semanttisesti) informatiivisempi ja tarkempi kuvaus, koska se sulkee enemmän pois mahdollisia asiantiloja.
  1. Vihollinen hyökkäsi aamun koitteessa.
  2. Vihollinen hyökkäsi klo 5.32 pataljoonan voimalla rintamalohkolla 5e.

Tehtäviä

  1. Millä tavalla klassinen tiedon määritelmä eroaa yllä esitetystä parannetusta tiedon määritelmästä.
  2. Mikä tiedon määritelmässä on mielestäsi sellaista, jota ei voida jättää pois?
  3. Miten tieto eroaa informaatiosta (käytä tarvittaessa Internetiä saadaksesi selville, mitä on informaatio)?
  4. Mitä tarkoittaa tietämys?
  5. Mikä on tietokanta?
  6. Mitä on data?
  7. Miksi ennen vanhaan tyydyttiin laskemaan laskutikulla, jonka tarkkuus on noin kolme merkitsevää numeroa?
  8. Miksi laskutikunkin käyttö oli keskiajalla kiellettyä?

Tiedon oikeuttaminen



Oikeutusteoriat ovat tietoteoriassa käsityksiä, jotka pyrkivät ymmärtämään väittämien tai käsitysten oikeutusta.

Oikeutuksella tarkoitetaan niitä syitä, joiden vuoksi jollain on käsitys tai selitystä, jonka perusteella käsitys on tosi tai kuvausta sille, kuinka joku ajattelee tietävänsä sen mitä tietää.

Esimerkiksi jos henkilö A esittää jonkin väitteen ja henkilö B kyseenalaistaa sen, A:n olisi tarjottava jokin oikeutus väitteelleen.

Yleisesti oikeuttaminen liittyy moniin asioihin: käsityksiin, tekoihin, tunteisiin, väitteisiin, lakeihin, teorioihin jne.

Tietoteoria keskittyy käsityksiin. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että perinteinen tiedon määritelmä määrittelee tiedon olevan ”hyvin perusteltu (oikeutettu) tosi käsitys”.

Tehtäviä

  1. Tietääkö tietokone?
  2. Tietääkö koira?
  3. Tietääkö ihmisvauva?
  4. Mitä sinä tiedät?
  5. Mitä sinä et tiedä?

Onko ulkoinen todellisuus olemassa

Realismi ja antirealismi



Relismista puhutaan näissä aineistoissa hyvin usein, mutta koska realismin ja antirealismin lajeja on monia, asian esittely eri asiayhteyksissä on katsottu aiheelliseksi.

Olemassaolorealismi (ontologinen realismi, metafyysinen realismi tai filosofinen realismi) on käsitys, jonka mukaan on olemassa ulkoinen, havaitsijoista (kuten ihmismielestä) riippumaton todellisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että todellisuus on itsenäinen esimerkiksi käsitteellisiin ja kielellisiin käytäntöihimme nähden.

Tieteellisen realismiin mukaan ne käsitykset (teoriat) menestyvät jotka vastaavat todellisuutta.

Antirealismi on filosofian käsite, joka viittaa olemassaolo-opissa ja tietoteoriassa todellisuuden tai sitä koskevan tiedon kiistämiseen ja etiikassa käsityksen, jonka mukaan ei ole olemassa moraalisia tosiasioita.


Tehtäviä

  1. Onko ihmisessä ja monissa eläimissä sisäänrakennettuna taipumus käsittää ulkoinen todellisuus olemassa olevaksi ja omasta mielestä riippumattomaksi?
  2. Jos näin on laita, mistä se johtuu?
  3. Mistä johtuu, että ihminen saattaa sekoittaa ulkoisen todellisuuden ja esimerkiksi omat unensa?
  4. Onko ulkoinen todellisuus sinun mielestäsi olemassa?
  5. Jos se on olemassa, miksi jotkut kyseenalaistavat asian?
  6. Miksi monet ovat ulkomaailman olemassaolon suhteen realisteja mutta arvojen suhteen antirealisteja?
  7. Pitäisikö käsitteistöä korjata, jotta realismi ei tarkoittaisi milloin mitäkin?
  8. Keksi hyviä suomennoksia erilaisille realismin muodoille.
  9. Keksi hyviä suomennoksia erilaisille antirealismin muodoille.

Epäily (skeptisismi)



Tohtori Nigel Warburton.

Useissa seuraavissa luvuissa on käytetty sisällysluettelon pohjana filosofian opetuksen klassikkoa, Nigel Warburtonin teosta Philosophy: The Basics, ISBN 0-415-1306-5, 1996.



Brittifilosofi Matti Häyry arveli, että tämä teos saattaa sopia alkeisopetukseen.

Epäily vanhalla ajalla

Mitä voimme tietää

Mm. muinaiset kreikkalaiset väittelivät siitä, mitä voimme tietää.

Suhteellisuussiveys

Siihen aikaan varman tiedon epäilijät olivat usein myös suhteellisuussiveyden kannattajia.

Varma tieto

Varmaa tietoa puolustivat sen ajan vanhoilliset (konservatiivit). Heistä kuuluisin oli Platon (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa).

Viisaat



Hänen vastustajiinsa kuuluivat mm. sofistit. Sofistit olivat kiertäviä opettajia (n. 400 eaa.), ja sana ”sofisti” tulee kreikankielen sanasta sofos (= viisaus). Sofisti on siis viisauden harrastaja (onko ammattilaisia?).

Platonin ja sofistien kiista oli uskonnollisen ja uskonnottoman elämänkäsityksen välistä.

Ihmiskeskeinen todellisuuskäsitys



Protagoras (noin 490 eaa. – noin 420 eaa.).

Ns. humanistisen eli ihmiskeskeisen todellisuuskäsityksen Protagoras (nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) esitti kuuluisassa lauseessaan "ihminen on kaiken mitta".

Posthumanistinen eli luontokeskeinen todellisuuskäsitys

Meidän aikanamme posthumanistinen eli luontokeskeinen todellisuuskäsitys on valtaamassa tilaa ihmiskeskeiseltä.

Monet sofistit olivat epäilijöitä (skeptikkoja, kreikankielen skeptikos tarkoittaa harkintaa, etäisyyden ottamista ja epäilyä).

Epäiletkö, että epäilet

Platon puolestaan väitti, etteivät sofistitkaan voi epäillä sitä, että he epäilevät.

Todistuksen taakka

Myös monet myöhemmät ihmiset ovat väittäneet epäilyn kaatuvan siihen, että se joutuu nojautumaan aina johonkin arvosteluperusteeseen.

Tällöin on unohdettu, ettei todistuksen taakka ole yleisen käsityksen mukaan  väitteiden epäilijöillä vaan niiden esittäjillä.

Tähän voidaan yrittää vastata, että nojautuminen todistuksen taakkaan on sekin eräs arvosteluperuste.

On huomattava, ettei se kuitenkaan ole epäilijän vaan väitteiden esittäjän arvosteluperuste.

Uskonnot ja Platon


Platon (427–347 eaa.).

Uskonnot ovat käyttäneet hyväkseen Platonin, Aristoteleen (Platonin kuuluisin oppilas) ja skeptikkojen välistä kiistaa.

Evankelis-luterilaisten kirkkoisä Augustinus sanoi, että epäilyn (skeptisismin) voi voittaa vain jumalallinen ilmoitus.

Hän omaksui sellaisen Platonin opin muodon, jonka mukaan perimmäiset periaatteet tulevat mieleemme kristinuskon jumalalta.

Augustinuksen mukaan muodot ovat jumalan mielessä.

Epäily tuli Euroopassa uudestaan muotiin uuden ajan alussa.

Huomio! sivistyssanoja ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa!


Tehtäviä

  1. Mitä haittoja on epäilyn puuttumisesta? Mitä haittoja on liiallisesta epäilystä?
  2. Onko mahdollista, että uskontoja tarjotaan myös tulevaisuudessa keinoiksi torjua epäilyä?
  3. Kenellä on todistuksen taakka, väitteen esittäjällä vai sen epäilijällä?
  4. Miten oli mahdollista, että muinaisessa Kreikassa esiintyi hyvin monenlaisia mielipiteitä?
  5. Kertaa Mikko Ellilän virhetodistusten luettelosta käänteinen todistuksen taakka.
  6. Miksi huuhaan vastustajat kutsuvat itseään skeptikoiksi?
  7. Luettele asioita, joiden suhteen olet skeptinen?

Aistit tiedon lähteinä

Varsin yleisesti ajatellaan, että saamme tietoa meitä ympäröivästä ulkoisesta todellisuudesta viiden aistin (näkö, kuulo, kosketus, haju ja maku) avulla.

Useimmille meistä näköaisti on kaikkein tärkein.

Tiedän, millainen ulkoinen todellisuus on, koska voin nähdä sen.

Jos olen epävarma näkemästäni voin usein koskettaa näkemääni.



Huonekärpänen.

Keitossani on kärpänen, jos näen sen.

Voin myös koskettaa ja maistaa keitossani olevaa kärpästä.
  • Voinko olla varma, että kyseessä on kärpänen?
  • Ehkä näen unta.
  • Onko keitossani oleva kärpänen olemassa myös silloin, kun katson johonkin muuhun suuntaan enkä näe sitä?
  • Onko minulla oikeastaan minkäänlaista suoraa yhteyttä ulkoiseen todellisuuteen?

Kuvassa on tämän kirjoittajan omistama Kiinassa valmistettu happamuusmittari. Se mittaa liuoksen pH:n 0,1:n tarkkuudella. Tiesitkö, että vesijohtovesi on yleensä emäksistä eli se on terveellistä happovaivoihin?

Tehtäviä



Kahden fotonin lasermikroskooppi.

  1. Mitä sellaisia aisteja on eläimillä, joita ei ole ihmisillä?
  2. Miten erilaiset tekniset anturit aistivat?
  3. Mitä kaikkea erilaisilla antureilla voi aistia?
  4. Mitä tekisit kahden fotonin lasermikroskoopilla?
  5. Mitä tekisit eletronimikroskoopilla?

Arjen todellisuuskäsitys

Mikä on arjen todellisuuskäsitys

village

Arjen todellisuuskäsityksen (arkirealismi, common sense realism) mukaan on olemassa ulkoinen todellisuus (vanha käsite: ulkomaailma), joka koostuu aineellisista kappaleista (olioista) kuten taloista, puista, autoista, ihmisistä, oppikirjoista jne.

Aineellisia kappaleita voimme havaita viidellä aistillamme sekä lukuisilla teknisillä apulaitteillamme.

Kappaleet jatkavat olemassaoloaan myös silloin, kun emme ole havaitsemassa niitä.

Kappaleet ovat enemmän tai vähemmän sellaisia kuin miltä ne näyttävät, esimerkiksi appelsiinit ovat oranssin värisiä ja jalkapallot pyöreitä.

Aistit ovat enimmäkseen luotettavia ja antavat oikean käsityksen siitä, mitä ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) on.

Arjen todellisuuskäsityksen mukaan voi elää elämänsä kohtuullisen menestyksellisesti.

Monenlaisia selityksiä arjen ilmiöille



Ukkosenjumala Perkele (balttien Perkunas).

Tätä todellisuuskäsitystä on eri aikoina arvosteltu eri tavoin, osittain aiheellisesti, osittain aiheettomasti.

Kun esimerkiksi nykyinen fysiikka oli tuntematon, erilaiset ajattelijat ja uskonnot tarjosivat monenlaisia selityksiä arjen ilmiöille.

Erityisesti varakkaat ja vaikutusvaltaiset kristilliset kirkot ovat tukeneet menneiltä vuosituhansilta periytyviä selityksiä.

Monet kristityt uskovat, mitä heidän kirkkonsa opettaa, ja riippumatta siitä, mitä arkijärki ja ns. tiede sanovat, tosiuskovainen sovittaa elämänkäsityksensä kirkkonsa oppien mukaiseksi.

Myös monet uskonnottomat myötäilevät näin syntyneitä oppeja erityisesti silloin, kun vaikutusvaltaiset professorit puolustavat niitä.

Seuraavassa tarkastellaan ensin uuden ajan epäilijäin (skeptikkojen) ajatuksia ja sitten katsotaan, miten epäilijöille (skeptikoille) on vastattu.

Aistien luotettavuuden epäily



Epäilijät (skeptikot) sanovat, että mitään ei voida tietää varmuudella. Heidän mielestään jopa peruskäsityksiämme ulkoisesta todellisuudesta (ulkomaailmasta) voidaan epäillä.

Tehtäviä

  1. Millaisia vanhentuneita arkikäsityksiä sinun elinympäristössäsi esiintyy?
  2. Mitkä niistä ovat haitallisia?
  3. Miten uusia, haitallisia arkikäsityksiä syntyy?
  4. Mitä arkikäsityksiä on mielestäsi turhaa epäillä?
  5. Mitä arkikäsityksiä on mielestäsi syytä epäillä?
  6. Milloin olet havainnut jotain, mutta havaintosi osoittautui vääräksi?
  7. Miksi havaintosi osoittautui vääräksi?

Aistiharhatodistelu (illuusioargumentti)


Erehtyminen

Aistiharhatodistelu epäilee aistiemme luotettavuutta ja asettuu vastustamaan arjen todellisuuskäsitystä.

Tavallisesti luotamme aisteihimme, mutta usein aistit johtavat meitä harhaan.

Joskus luulemme, että kaukana oleva ihminen on tuttava, mutta kun hän tulee lähemmäksi, huomaamme erehtyneemme.



Kun suora keppi asetetaan siten, että osa siitä on veden pinnan alapuolella ja osa yläpuolella, keppi näyttää taipuneelta.

Omena voi maistua karvaalta jos olemme juuri aikaisemmin syöneet jotain makeaa.

Jos kolikkoa katsotaan vinosti, se näyttää soikealta (ellipsiltä) eikä pyöreältä (ympyrältä).

Ratakiskot näyttävät kaukana lähestyvän toisiaan.

Helteellä tien pinta saattaa näyttää väreilevän.

Puku, joka näyttää päivänvalossa tulipunaiselta, näyttää hämärässä karmiininpunaiselta.

Tehtäviä

  1. On tapana sanoa, että erehtyminen on inhimillistä. Erehtyvätkö muut eläimet?
  2. Erehtyvätkö tietokoneet?
  3. Millä tavalla uskontojen jumalat erehtyvät?
  4. Miten yleisiä aistiharhat ovat?
  5. Millä tavalla aivovauriot vaikeuttavat aistien toimintaa?
  6. Millaisia apuvälineitä on kehitetty niille, joiden jokin aisti on vaurioitunut?
  7. Mitä haittaa on siitä, jos ihmiseltä puuttuu kipuaisti (sellaisia ihmisiä tunnetaan)?

Aistimme eivät ole aina täysin luotettavia



Epäilijäin (skeptikkojen) mukaan nämä ja monet muut esimerkit osoittavat, että aistimme eivät ole aina täysin luotettavia.

Näyttää siltä, että ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) ei ole täsmälleen sellainen kuin miltä se aistein katsottuna näyttää.

Aistiharhatodistelu (illuusioargumentti) väittää, että koska aistimme joskus johtavat meitä harhaan, emme voi koskaan olla varmoja siitä, etteivät ne johda meitä harhaan juuri nyt.



Aistiharhatodistelu (illuusioargumentti) asettaa kyseenalaiseksi (haastaa) arjen todellisuuskäsityksen, jonka mukaan aistimme antavat meille luotettavaa tietoa ulkoisesta todellisuudesta.

Tehtäviä

  1. Vieläkin löytyy filosofeja, joiden mielestä ulkoista todellisuutta ei ole olemassakaan. Ottakaa selvää siitä, miten nämä professorit selittävät aistien erehtymisen.
  2. Mitä sinun pitää tehdä, jos luulet kiveä, jonka takana on lehmä, lehmäksi?
  3. Mikä ero on todellisuuden ja siitä tehtyjen karkeistusten välillä?

Vastaväitteitä aistiharhatodistelulle (illuusioargumentille)

Varmuuden aste

Vaikka voi tehdä virhehavaintoja kaukaa tai epätavallisissa olosuhteissa, tavallisissa olosuhteissa minulla on aistihavaintoja, joita en voi juuri epäillä.



En voi esimerkiksi epäillä sitä, että istun nyt tuolilla pöydän ääressä ja kirjoitan tietokoneella.

En voi liioin epäillä sitä, että en olisi Suomessa Helsingin kaupungissa vaan esimerkiksi Japanissa Tokion kaupungissa (jossa en ole koskaan edes käynyt).

Opimme tiedon käsitteen, koska on kiistattomia tapauksia, joissa tiedämme.

Voimme epäillä joitain käsityksiä vain siksi, että meillä on jotain varmaa taustatietoa.

Jos ei olisi kiistattomia tapauksia, joissa tiedämme jotain, emme voisi edes muodostaa tiedon käsitettä.

Epäilijä (skeptikko) voi vastata tähän, että voin erehtyä siinä, että tiedän eräät asiat varmasti.

Voin esimerkiksi nähdä unta että istun tuolilla pöydän ääressä ja kirjoitan tietokoneella.

Tehtäviä

  1. Erään kaskun mukaan mummo kysyi herättyään: "Kuka minä olen?". Onko tällaisen tapahtuminen oikeasti mahdollista? Jos on, mistä on kysymys?
  2. Unen aikaiset ääneni voidaan nauhoittaa, mutta olisiko teknisesti mahdollista nauhoittaa se, mitä näen unessa?
  3. Elokuvien tekeminen helpottuisi huomattavasti, jos elokuvaohjaaja vain kuvittelisi mielessään elokuvan tapahtumat ja ne nauhoitettaisiin. Olisiko tämä teknisesti mahdollista?

Ovatko kaikki mahdollisuudet yhtä todennäköisiä


Miten voin olla varma siitä, että en nyt näe unta?

On mahdollista, että nukun jossain Tokiossa ja näen unta siitä, että kirjoitan oppikirjaa Helsingissä.

Olen varmaan nähnyt unia oudommistakin asioista.

Onko mitään keinoa tarkistaa se, että en juuri nyt näe unta?

Näenkö juuri nyt unta?

Tehtäviä

  1. Miten voit tarkistaa, näetkö juuri nyt unta?
  2. Mitkä elämäsi tapahtumat ovat olleet todennäköisiä etukäteen ajateltuina?
  3. Mitkä elämäsi tapahtumat ovat olleet epätodennäköisitä etukäteen ajateluina?
  4. Mikä on todennäköisyys sille, että jollain toisella tämän planeetan asukkaalla on tähän asti ollut täsmälleen sama elämä kuin sinulla?
  5. Millä tavalla elämän tapahtumien todennäköisyydet ovat muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana?

En voi nukkua koko aikaa

Ei tunnu uskottavalta, että koko elämäni olisi unta.

Jos näkisin koko ajan unta, minulla ei olisi mitään käsitystä siitä, mitä uni on, koska en tietäisi sen vastakohtaa eli hereillä olemista.

väärä-raha

Tiedämme, mitä väärennetty seteli merkitsee, koska on olemassa oikeita seteleitä.

Epäilijä (skeptikko) voi vastata tähän, että vaikka emme nuku koko ajan, emme voi tietää, että emme nuku juuri nyt.

Tehtäviä

  1. Kumpi yllä olevan kuvan rahoista on väärennetty?
  2. Mitä haittaa olisi siitä, että nukkuisit koko elämäsi mutta luulisit eläväsi?
  3. Miksi yleensä ollenkaan nukumme?

Unet ovat erilaisia

Voidaan väittää, että unien näkeminen ovat erilaista kuin valveillaolo.

Voimme selvittää, olemmeko unessa, tutkimalla kokemuksemme laatua.

Usein unet sisältävät tapahtumia, jotka olisivat valveilla ollessa mahdottomia.

Unessa kokemuksemme eivät ole yhtä eloisia kuin hereillä.

Epäilijän käsitys perustuu pohjimmaltaan siihen, että voimme erottaa unen valveillaolosta, kuinka voisin muuten tietää, että olen joskus nähnyt unta, että olen hereillä.



Eri ihmiset näkevät erilaisia unia.

Jotkut näkevät unia, jotka muistuttavat erehdyttävästi valveillaoloa.

Valveillaolo esimerkiksi alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena voi muistuttaa unennäköä.

Jotkut näkevät unta siitä, että he heräävät, pukeutuvat ja laittavat aamiaista.

Tavallisesti tällainen henkilö ei kuitenkaan unessa kysy itseltään, onko hän valveilla vai unessa.


Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että monet unemme ovat epämiellyttäviä?
  2. Erään kaskun mukaan joku otti vahvaa nukahtamislääkettä (sellaisia on oikeasti olemassa), kävi matkatoimistossa tilaamassa matkan, heräsi kotiin tultuaan ja ihmetteli, koska hän on tilannut matkan. Voisiko tällainen tapahtua oikeasti (edellyttäen, että vaikuttava aine on midatsolaami)?
  3. Oletko koskaan pudonnut sängystä. Jos olet, tiedätkö miksi. 
  4. Onko unissakävely terveellistä?
  5. Lyhentävätkö unilääkkeet ikää?

Aistiharhat (hallusinaatiot)



Jos en näe unta, voin siitä huolimatta kokea aistiharhoja.

Joku on voinut laittaa kahviini harhanäkyjä aiheuttavaa ainetta.

Ehkä en ollenkaan istu tuolilla pöydän ääressä.

Jos en istu tuolilla, miksi en putoa alas?

Voidaan väittää, että minulla on harha-aistimus ja makaankin lattialla.

Tehtäviä

  1. Missä olosuhteissa ihmisilla voi olla harha-aistimuksia?
  2. Mitä aineet aiheuttavat harhanäkyjä?
  3. Mitkä sairaudet aiheuttavat harhanäkyjä?
  4. Mitä harhanäkyjä sinulla on ollut?
  5. Millaisia harhanäkyjä sinulla on ollut?

Aivot astiassa



On esitetty ajatuskoe, että ehkä minulla ei ole ruumista ollenkaan vaan olen astiassa kemikaaliliemessä olevat aivot.

Joku on kytkenyt aivoni niin, että luulen aistivani ulkomaailmaa.

Minut on kytketty kokemuskoneeseen

Voin mennä ulos ja ostaa kaupasta ruokaa, mutta tosiasiassa aivojani ärsytetään niin, että luulen käyväni kaupassa.

Kokemuskoneella minut saadaan luulemaan, että ulkoilen, katson televisiota, kirjoitan kirjaa tai teen mitä tahansa muuta.

Tällä ajatuskokeella kyseenalaistetaan kokemustemme syitä.

Tehtäviä

  1. Mikä elokuva on käyttänyt yllä esitettyä ajatusta?
  2. Onko elokuvan todellisuus edes mahdollinen?
  3. Mitä filosofi sanoisi tähän?

Muisti ja ajattelun johdonmukaisuus

Myös muistimme on epäluotettava



Tietokoneiden muistikampoja.

Edellä on oletettu, että muistimme on enemmän tai vähemmän luotettava.

Kun sanomme, että muistamme aistiemme olleen epäluotettavia menneisyydessä, oletamme, että meillä todella on tällaisia muistoja ja että kyseessä eivät ole keksityt asiat.

Kaikki väitteet, jotka käyttävät kieltä, olettavat, että muistamme oikein käytettyjen sanojen merkityksen.

Voidaan jopa kuvitella, että olemme astiassa olevat aivot ja kaikki muistomme on laitettu niihin viisi minuuttia sitten.

Jos meillä ei olisi muistia ja jos emme muistaisi sanojen merkityksiä, emme voisi keskustella epäilijäin (skeptikkojen) kanssa.

Vaikka ajattelumme ei aina ole johdonmukaista (loogista), epäilijät kyseenalaistavat vain harvoin ajattelumme johdonmukaisuuden (logiikan).

Epäilijät käyttävät todisteluja, jotka perustuvat johdonmukaiseen ajatteluun (logiikkaan). Epäilylläkin on rajat.


Tehtäviä

  1. Onko eläimillä muisti?
  2. Jos on, millä eläimillä muisti on erityisen hyvä?
  3. Mikä on valokuvamuisti?
  4. Voiko eläimillä olla valokuvamuisti (simpanssi?).
  5. Mistä johtuu se, että ihmisen muisti ei ole erityisen hyvä?
  6. Mitä haittaa on liian hyvästä muistista?
  7. Mihin muuhun kuin filosofian opiskeluun tarvitaan hyvää muistia?
  8. Mitkä sairaudet heikentävät muistia?
  9. Hiiristä on saatu eräällä kemikaalilla hyvämuistisia. Miten tämä on mahdollista?

”Ajattelen, siis olen olemassa”

Descartes

On esitetty, että vaikka kaikki muu olisi epävarmaa, niin on varmaa, että olen olemassa, koska ajattelen (esim. Rene Descartes, nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa). Jos minua ei olisi olemassa, kukaan ei voisi pettää minua uskottelemalla, että minulla on esimerkiksi aistimuksia.

Bernard Williamsin vastaväitteita



Jotkut ovat ajatelleet, että olemassaolo voidaan varmistaa yllä olevalla päätelmällä. Vaikka olisi varmaa, että olen olemassa ja ajattelen, siitä ei voitaisi päätellä mitään muuta kuin että olen ajatteleva olento.

On sanottu, että on liikaa päätelty, kun sanotaan, että ajattelen. Vaikka ajatuksia olisi olemassa, tästä ei voida päätellä, että minä olen olemassa.

Vaikka ajattelemisesta olisi pääteltävissä olemassaolo, miten on todistettavissa että ajattelen?





Akateemikko, professori ja aatelismies Bernard Williams (1929 – 2003).


Ehkä merkitsevämpi vastaväite on, onko Descartesin lausuman ”minä” oikeutettu. Bernard Williams tarjoaa teoksessaan Descartes, The Project of Pure Enquiry (Harvester Press, 1978) aiheesta täyden käsittelyn. Tärkein vastaväite, niin kuin Georg Lichtenberg sen esitti, on, että Descartesin olisi ajattelevan olennon olettamisen sijasta pitänyt sanoa vain ”jonkinlaista ajattelua tapahtuu”. Hänen mukaansa Descartes päätteli lausumasta liian paljon — ajattelevan olennon olemassaolo, viittaus ”minään”, oli enemmän kuin päätelmä itsessään oikeutti.

Williams käsittelee vastaväitettä laajasti ja väittää, ettei ole mahdollista käsittää väitettä ”ajattelua on olemassa” ilman, että liittäisi sen johonkin. Ensin vaikuttaa siltä, ettei tämän jonkun kuitenkaan tarvitse olla ajattelija, ”minä”, mutta Williams käy läpi kaikki eri vaihtoehdot osoittaen, ettei mikään niistä ole riittävä. Näin hän päättelee, että Descartesin esittämä lausuman muotoilu on oikeutettu, vaikkakaan Descartes ei välttämättä ymmärtänyt samalla tarkkuudella sitä, miksi näin on.



Vaikka edellä kuvatut kaksi väitettä lausumaa vastaan epäonnistuvat, Williams esittää muita perusteluja. Hän väittää esimerkiksi, että puhuessamme ajattelusta, tai sanoessamme ”ajattelen”, olemme tekemisissä jonkin sellaisen kanssa, joka on ymmärrettävissä kolmanneksi persoonaksi: ensimmäisessä tapauksessa kohteena olevien ”ajattelutapahtumien” ja jälkimmäisessä kohteena olevan ajattelevan olennon kanssa.

Tällöin ongelmana on itsetutkiskeluun tai tietoisuutta koskevaan kokemukseemme perustuen se, ettei tietoisuudella ole mitään tapaa päätellä mitään kolmansien persoonien olemassaolosta, sillä tämä vaatisi mahdotonta ajattelua — Descarteshan oli sidottu pelkästään oman tietoisuutensa antamaan todistukseen.

Antonio Damasion vastaväitteitä ajatukselle "ajattelen, siis olen olemassa



Professori Antonio Damasio.

Mihin inhimillinen päätöksen teko perustuu?

Neurologian professori Antonio Damasio ei käytä sanoja tunne (feeling) ja emootio (emotion) samanmerkityksisinä kuten melkein kaikki muut.



Professori Warren Shibles.

Toisaalla tässä oppikirjasarjassa on esitelty filosofian professori Warren Shiblesin ajatuksia, joissa erotetaan ajatus ja tunne.

Shiblesin mukaaan emootion sisältyy sekä ajatuksia että tuneita.

Antonio Damasion mukaan jotkut tunteet liittyvät emootioihin, mutta monilla tunteilla ei ole tätä yhteyttä. Kaikki emootiot tuottavat tunteita, kun on hereillä ja valppaana, mutta kaikkien tunteiden alkuperä ei ole emootioissa. Damasio sanoo viimeksi mainittuja taustatunteiksi.

Damasion mukaan inhimillinen päätöksenteko perustuu myös emootioihin eikä pelkkään järkeilyyn.

Keho ja mieli eivät ole kaksi  erilaista tai erotettavissa olevaa oliota. Ne ovat tiukasti kietoutuneet yhteen tajuisissa elollisissa olennoissa.



Tehtäviä

  1. Mikä ero on emootiolla ja pelkällä tunteella?
  2. Onko emootioista enemmän hyötyä vai haittaa?
  3. Voiko emootioita hallita järkeilyllä eli onko kasvatus mahdollista?

Aivovauriopotilaat todisteina

Nämä väitteet sotivat monia perinteisiä käsityksiä vastaan. Damasio esittää vakuuttavia todisteita niiden puolesta suomennetussa kirjassa Descartesin virhe (Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2001. 300 sivua).



Phineas Gage.

Kirja alkaa kuvauksella neuropsykologian historian kuuluisimmista potilastapauksista. Phineas Gage joutui vuonna 1848 onnettomuuteen, joka vaurioitti pahasti hänen aivojensa otsalohkon etuosaa. Ihmeen kaupalla Gage jäi henkiin, mutta onnettomuuden jälkeen hän oli kuin toinen ihminen.

Gagen älylliset kyvyt eivät näyttäneet kärsineen onnettomuudesta millään tavalla, mutta hänen luonteensa oli täysin muuttunut. Tunnollisesta nuoresta miehestä oli tullut karkea, vastuuntunnoton ja välinpitämätön.

Puolitoista vuosisataa myöhemmin Damasio törmäsi samantyyppiseen potilaaseen, Elliotiin, ja alkoi selvittää, mikä potilasta vaivasi. Tavalliset neuropsykologiset testit eivät paljastaneet älyllisen suorituskyvyn heikkenemistä, ja Elliotia pidettiin vain laiskurina.

Elliotin henkilökohtainen elämä oli kuitenkin raunioina: hän ei enää kyennyt tekemään järkeviä valintoja omaa elämäänsä koskevissa asioissa.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että järki ei riitä hyvässä ja nopeassa päätöksen teossa?
  2. Onko laiskuus aina ihmisen omaa syytä?
  3. Mitä yllä olevat esimerkit kertovat siveyden ja kehon suhteista?

Vapaa tahto vaurioitui aivojen mukana



Kekseliäästi suunnitellut kokeet johdattelivat Damasion käsitykseen, jota hän sanoo "rationaalisuuden neurobiologiaksi".

Damasion mukaan Elliotin ja Gagen kaltaisilla potilailla neurologinen vaurio on vahingoittanut vapaata tahtoa.

Eräs vapaaseen tahtoon perustuvan järkevän päätöksenteon olennaisimmista tekijöistä ovat kehosta tulevat emotionaaliset viestit - "somaattiset merkit".

Ne ohjaavat valintoja niiden pitkän ajan hyötyjen ja haittojen mukaan.

Tietoisella tasolla tämä ohjaaminen toteutuu tunteiden avulla. Kun olemme tekemässä suuria riskejä sisältävän valinnan - vaikkapa sijoittamassa kaiken omaisuutemme it-osakkeisiin - emotionaaliset hälytyskellomme yleensä varoittavat meitä.



Tehtäviä

  1. Mihin vapaa tahto mielestäsi perustuu?
  2. Miksi aivovaurio voi vahingoittaa vapaata tahtoa?
  3. Miksi yhteisön paine ei enää tehoa aivovauriopotilaisiin?

Psykopatia

Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti. Sen piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys, syyllisyydentunteen ja myötätunnon puuttuminen, valehtelu, petollisuus, tunne-elämän pinnallisuus, äkkipikaisuus ja toistuvat rikokset.

Psykopaateilla esiintyy aivotoimintojen ja autonomisen hermoston poikkeavuutta, joka aiheuttaa jo varhain käyttäytymis- ja oppimisongelmia.

Myös perimällä on syyopillista merkitystä. Psykopatia on keskeinen riskitekijä arvioitaessa väkivaltarikoksiin syyllistyneiden miesten alttiutta rikosten uusimiseen. Sillä on ennustearvoa myös mm. miespuolisten skitsofreniapotilaiden rikoksenuusimisriskin suhteen.

psychopath

Tommy Lynn Sells

Psykopatia ei yleensä alenna rikoksentekijän syyntakeisuutta. Psykopatiamittaria voi käyttää apuvälineenä psykiatristen potilaiden hoidon suunnittelussa ja vankien vaarallisuuden arvioinnissa.

Psykopatialla tarkoitetaan luonteen poikkeavuutta, jonka karkeimpia ilmenemismuotoja ovat toistuvat raa'at rikokset ja lievimpiä toistuva harmiton valehtelu. Yksilöön kohdistuvan oikeuspsykiatrisen tutkimuksen kannalta on oleellista pystyä määrittämään sairaudenomaiset tilat ja niiden mahdollinen vaikutus ymmärryskykyyn ja käyttäytymisen säätelyyn.

Yleisen oikeuspsykiatrisen tutkimuksen kannalta on erittäin tärkeätä löytää rikollisen käyttäytymisen ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi on muistettava, että psykopatia saattaa esiintyä esimerkiksi mielisairauden rinnalla.

Psykopaatin tunne-elämää kuvaavia piirteitä ovat pinnallisuus sekä syyllisyyden tunteiden, katumuksen ja myötäelämiskyvyn puuttuminen. Ihmissuhteissaan psykopaatti on pinnallinen, lipevä, itsekeskeinen ja mahtipontinen, (tahattomasti) valehteleva ja (tahdonalaisesti) omaksi edukseen asioita kaunisteleva, hyväksikäyttävä ja vastuunottoa vieroksuva.

Haren 20-kohtainen psykopaatin piirreluettelo

  1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
  2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
  3. Ärsykkeiden tarve ja taipumus ikävystymiseen
  4. sairaalloinen valehtelu
  5. Petkuttaminen ja muiden hyväksikäyttö
  6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
  7. Tunteiden pinnallisuus
  8. Kovuus ja tunteettomuus, myätätunnon puuttuminen
  9. Loismainen elämäntyyli
  10. Heikko käyttäytymisen kontrolli
  11. Sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri ihmisten kanssa.
  12. Varhaiset käyttäytymisongelmat
  13. Todellisuuteen perustuvien pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
  14. Herätteistä innostuminen
  15. Vastuuttomuus
  16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
  17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
  18. Nuorisorikollisuus
  19. Ehdonalaisen vapauden peruutus
  20. Monipuolinen rikollisuus
usa-psychopats

Psykopatian yleisyys Yhdysvalloissa.

Jo lapsuudessa monilla psykopaateilla on käytöshäiriöitä. Aikuisiällä käyttäytymistä luonnehtivat »loismaisuus», käyttäytymisen huono hallinta, sukupuolinen holtittomuus, toisen sukupuolinen halventaminen, rinnakkaiset ja lukuisat lyhyet parisuhteet, todellisuutta vastaavien päämäärien puuttuminen, huono itsehillintä ja mielijohteiden mukaan eläminen sekä vastuuttomuus.

Psykopaatin rikollisuus on yleensä alkanut jo nuorella iällä, vaikeimmissa tapauksissa väkivaltarikoksin. Elinaikana kertyy erityyppisiä rikoksia, ja hankalimmat psykopaatit selviävät huonosti myös rangaistusaikana syyllistyen karkaamisiin ja uusiin rikoksiin vankilomilla tai ehdonalaisessa vapaudessa.

Psykopaatin ominaisuudet voidaan pisteyttää (Psychopathy Checklist) (Hare 2005). Ehdotonta psykopaattisuuden rajaa ei ole, mutta 30:tä 40 maksimipisteestä pidetään yleisesti viitteellisenä raja-arvona. Arviointi voidaan myös kohdistaa eri tekijöihin, jolloin häiriön tyypitys tarkentuu.

Näissä ammateissa on eniten psykopaatteja

Ilta-Sanomat Julkaistu: 12.1.2013

dutton

Professori Kevin Dutton.

...Kevin Dutton on kirjoittanut kirjan psykopaateista, ja missä ammateissa heitä esiintyy. Kirjan nimi on lyhykäisyydessään The Wisdom of Psychopaths: What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success.

wall-street

Listan kärjessä ovat toimitusjohtajat. Heillä on Duttonin mukaan enemmän psykopaateille ominaisia piirteitä kuin paatuneilla rikollisilla. Näitä ominaisuuksia on mm. viehätysvoima, itsekeskeisyys, myötätunnon puute ja äärimmäinen kunnianhimo.

Toinen lista esittelee ammatteja, joissa on vähiten psykopaatteja. Kärjessä on useampi hoitoalan ammatti, koska Duttonin mukaan niissä ammateissa vaaditaan kykyä myötätuntoon, eikä niissä ole kyse vallasta.
Eniten psykopaatteja:

1. Toimitusjohtajat
2. Lakimiehet
3. Media(Televisio/radio)
4. Myyntihenkilöt
5. Kirurgit
6. Journalistit
7. Poliisit
8. Papisto
9. Kokit
10. Valtion virkamiehet

Vähiten psykopaatteja:

1. Hoitajat, avustajat
2. Sairaanhoitajat
3. Terapeutit
4. Käsityöläiset
5. Stailistit, kosmetologit
6. Hyväntekeväisyystyöntekijä
7. Opettajat
8. Taiteilijat
9. Lääkärit
10. Kirjanpitäjät

Koko ihmisen vaste

Opiskelualan valinta, työpaikan tai asunnon vaihto, seurustelun aloittaminen tai lopettaminen - elämän valinnoissa somaattiset merkit ohjaavat meitä kohti tulevaisuutta, joka "tuntuu" hyvältä - tai ei ainakaan tunnu erityisen pahalta.

Tätä kutsutaan joskus myös "intuitioksi" (sisäinen oivallus), mutta kyseessä ei ole mikään aisti. Se on kyky elämyksellisesti kokea se, kun keho emotionaalisesti vastaa eri vaihtoehdoista todennäköisesti koituviin seurauksiin.

Mitä tapahtuu järkevyydelle, jos somaattiset merkit eivät ole suuntaamassa päätöksentekoa?

Usein oletetaan, että tunteilu pelkästään haittaa järkevää päätöksentekoa.

Damasion kuvaamat potilaat ovat viileän, laskelmoivan järkevyyden perikuvia ja aina järkkymättömän rauhallisia. He kykenevät pohtimaan eri vaihtoehtoja älyllisellä tasolla - jopa arvioimaan sitä, mikä olisi mielekäs tapa toimia jossain tilanteessa.



Oman elämänsä valintatilanteissa he kuitenkin helposti sortuvat valitsemaan hetkellistä nautintoa tuottavan vaihtoehdon, vaikka siihen sisältyisi suurten menetysten uhka.

Tai sitten he käyvät tuntikausia mielessään läpi erilaisia pikkuseikkoja, jotka voivat jotenkin vaikuttaa siihen, pitäisikö esimerkiksi jokin tapaaminen sopia maanantaiksi vai tiistaiksi.

Ilman kosketusta tunteisiin inhimillinen päätöksenteko joko ei luonnista lainkaan tai johtaa ojasta lammikkoon.

Tehtäviä

  1. Onko sinulla intuitioita (sisäisiä ovalluksia)?
  2. Miten ne toimivat?
  3. Milloin tunteilu haittasi sinun päätöksen tekoasi veiimeksi?
  4. Oletko hidas vai nopea päättäjä?
  5. Otatko riskejä?
  6. Onko sinulla psykopaatin luonteenpiirteitä?
  7. Tunnetko psykopaatteja?

Kahtiajaot ovat hedelmättömiä



Damasio pyrkii poistamaan monia perinteisiä mutta hedelmättömiä kahtiajakoja.

Tunne ja järki toimivat yhdessä: järkevä toimija tarvitsee molempia. Emootio ja tieto ovat yhteen kietoutuneita samoin kuin mieli ja keho.

Niiden keinotekoinen erottelu johtaa virheellisiin käsityksiin ihmisestä.

Tehtäviä

  1. Oletko emotionaalinen vai järki-ihminen?
  2. Tuletko hyvin toimeen kaikkien kanssa?
  3. Onko sinulla vihollisia?

Damasio ja Immanuel Kant




Professori Immanuel Kant (1724 – 1804).

Damasion mukaan Immanuel Kantin toisaalla tässä oppikirjasarjassa esitelty puhtaan järjen ajattelu liittyy pikemmin avovauriopotilaisiin kuin oikeisiin ihmisiin.

Arkijärjen käsitykset todennäköisyyksistä ovat huimasti virheellisiä, kuten me todennäköisyyslaskentaa opettaneet tiedämme.

Tästä huolimatta aivan tavallisen ihmisen aivot ilman aivovaurioita pystyvät tekemään äkkiä kohtuullisen hyviä päätöksiä. Tämä ei johdu järjestä vaan koko ihmisaivojen kyvystä poistaa päätöksen teosta huonoja vaihtoehtoja.

Tehtäviä

  1. Mikä on puhdas järki?
  2. Onko sellaista olemassa?
  3. Mitä virheellisiä käsityksiä todennäköisyyksistä on

Inhimillinen todellisuus

Damasion  mukaan mielemme on todellinen, kuvamme kissoista ovat todellisia, tunteemme kissoja kohtaan ovat todellisia. Nämä inhimillisen mielen, hermoston ja biologiset todellisuudet ovat meidän todellisuuttamme.



Kissoja katsovat sammakot tai linnut kokevat ne eri tavoin kuin ihmiset, samoin kissat itse.

Tehtäviä

  1. Mitä sinä ajattelet sammakoista?
  2. Mitä sammakko ajattelee sinusta?
  3. Mitä kissa ajattelee sammakosta?
  4. Oletko syönyt sammakoita?
  5. Jos olet syönyt, kerro miltä ne maistuivat.

Descartesin virhe

Damasion mukaan Descartesin väite "ajattelen, siis olen" on täysin vastakkainen sille, miten olemassaolon ja ajattelun kokemus ovat syntyneet.

Jo paljon ennen ihmisiä monet eläimet tunsivat olevansa olemassa. Alkeellisen tietoisuuden mukana tuli yksinkertainen mieli. Vielä nyt tulemme maailmaan ja aloitamme olemisen ja ajattelu tulee vasta myöhemmin.



Varsinain Desacartesin virhe oli Damasion mukaan kehon jakamiseen aineeseen ja sieluun, joista jälkimmäinen kaikkine kipuineenkin oli erillisen sielun ilmiö.

Damasion mukaan Descartesin virheen hyväksyminen on hidastanut lääketieteen kehitystä.

Damasion mukaan mieli on eliön ainutlaatuinen tila.

Lajin kehitys (evoluutio) selittää kielteisten emootioiden runsauden, ja aivot käsittelevät kielteisiä ja myönteisiä emootioita eri järjestelmissä.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että meemi "ajattelen, siis olen olemassa" jatkaa sitkeästi elämäänsä? Jos et tiedä, mikä meemi on, katso Internetistä.
  2. Miksi ihmiset helposti hyväksyvät Descartesin virheen?
  3. Descartesin käsitys opetetaan kouluissa. Miksi Descartesin virhettä ei opeteta kouluissa?

Esittävä todellisuuskäsitys

Esittävä realismi



Esittävä todellisuuskäsitys on arjen todellisuuskäsityksen muunnos.

Sen mukaan aistihavainnot ovat ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) sisäisiä esityksiä tietoisuudessamme.

Kun näen lokin en näe sitä suoraan kuten arjen todellisuuskäsitys väitti. Minulla ei ole suoraa aistikosketusta lintuun.

Olen tietoinen jonkinlaisesta lokin sisäisestä esityksestä omassa mielessäni.

Vaikka lokki on kokemukseni syy, itse kokemus on mielen sisäinen esitys lokista.

Esittävä todellisuuskäsitys vastaa aistiharhatodisteluun (illuusioargumenttiin).

Sama puku voi näyttää erilaiselta erilaisissa valaistuksissa.

Se voi näyttää miltä tahansa tulipunaisen ja mustan väliltä.

Jos puvun kuituja tutkitaan tarkemmin, niissä voi olla useita värejä.

Värien aistiminen riippuu myös näkijästä: värisokea näkee puvun eri tavoin kuin minä.



Spektrin värit.

Tehtäviä

  1. Millaisia parannuksia ihmisen näköön verrattuna on monilla eläimillä?
  2. Mistä johtuu, että ihmisillä ei ole yhtä hyvä näkö kuin monilla eläimillä?
  3. Miten ihmisen näön puutteita korjataan nykyään?
  4. Mitä neurotieteet sanovat mielen esityksen rakenteista?
  5. Mitä neurotieteet sanovat värien aistimisesta?
  6. Miksi ihminen aistii sinistä (blue) heikommin kuin muita RGB -värejä punaista ja vihreää?
  7. Miten ultraviolettia ja infrapunaista voidaan saada näkyviin ihmisen kehittämillä laitteilla?
  8. Mitä ihmisen aistimia värejä ei ole ollenkaan spektrissä (sateenkaaressa)?
  9. Miksi ihminen kuitenkin aistii ne?

Ensisijaiset (primaariset) ja toissijaiset (sekundääriset) ominaisuudet



John Locke (1632 – 1704).

On ehdotettu, että ominaisuudet, jotka oliolla on katsojasta riippumatta, ovat ensisijaisia ominaisuuksia (esim. John Locke 1632-1704, nimeä ja vuosilukuja ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa).

Ensisijaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi koko, muoto ja liike.

Olion pintarakenne (tekstuuri), jonka ensisijaiset ominaisuudet määräävät, synnyttää kokemuksen toissijaisista ominaisuuksista.

Toissijaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi olion väri, haju ja maku. Punaisuus ei ole puvun ominaisuus samalla tavalla kuin muoto.

Ajatukset toissijaisista ominaisuuksista eivät muistuta olioita samalla tavalla kuin ajatukset ensisijaisista ominaisuuksista.

Toissijaiset ominaisuudet ovat osittain sen aistijärjestelmän, joka meillä sattuu olemaan, tuotteita.


Tehtäviä

  1. Mitä ovat tekstuurit? Miten niitä käsitellään tietokonepeleissä?
  2. Onko koko vai suhteellinen koko ensisijainen?
  3. Millä tavalla muoto on ensisijainen?
  4. Onko liike vai suhteellinen liike ensisijainen?
  5. Mitä neurotiede sanoo tästä erottelusta?

Vastaväitteitä esittävälle todellisuuskäsitykselle

Pieni ihminen päässä (homunculus)



On sanottu, että esittävä todellisuuskäsitys siirtää havaitsemisen ongelmaa yhdellä askeleella.

Kun havaitsemme jotain, teemme sen jonkin lajin mielen esityksen avulla.

Se, että näen jonkun lähestyvän minua, on suurin piirtein sama asia, kuin että ajattelisin elokuvaa minua lähestyvästä ihmisestä.

Onko päässäni pieni ihminen (homunculus), joka tulkitsee, mitä näen?

On sanottu, että tämän pienen ihmisen sisällä on toinen pieni ihminen, joka tulkitsee, mitä ensimmäinen pieni ihminen näkee.

Näitä pieniä ihmisiä pitäisi asettaa sisäkkäin ääretön määrä.

Tähän on vastattu, että koska aivotutkimuksen mukaan eri tyyppinen ajattelu tapahtuu eri osissa aivoja, meillä on itse asiassa lauma pieniä ihmisiä tulkitsemassa näkemäämme.


Tehtäviä

  1. Mitkä ihmisen toiminnot käyttävät hyvin suurta osaa aivojen alueista?
  2. Mitkä ihmisen toiminnat käyttävät hyvin pientä osaa aivoista?
  3. Millä tavoin eri ihmiset eroavat tavoisaan käyttää eri osia aivoista?
  4. Voidaanko sanoa, että ihmisen aivoissa on esityksiä asioista?
  5. Millä tavalla ihmisaivojen esitykset eroavat esimerkiksi tämän tietokoneen näytön esityksistä?

Ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) on tuntematon



Esittävää todellisuuskäsitystä vastaan on esitetty, että se tekee ulkoisesta todellisuudesta (ulkomaailmasta) tuntemattoman tai että tunnemme sen vain epäsuorasti.

Kaikki mitä ikinä voimme kokea, on mielen esityksiä ulkoisesta todellisuudesta (ulkomaailmasta), ja meillä ei ole mitään keinoja verrata näitä esityksiä todelliseen ulkoiseen todellisuuteen (ulkomaailmaan).

Meillä jokaisella pyörii yksityinen elokuvateatteri, mistä emme koskaan pääse pois.

Esittävän todellisuuskäsityksen mukaan mielen esitykset ensisijaisista ominaisuuksista muistuttavat ulkoista todellisuutta (ulkomaailmaa), mutta meillä ei ole mahdollisuuksia tarkistaa sitä, pitääkö tämä paikkaansa.

Tehtäviä

  1. Mitkä asiat heikentävät ihmisen ja hänen ulkomaailmansa vuorovaikutusta?
  2. Millä tavalla ihmislajin kehitys (evoluutio) on vaikuttanut ihmisaivojen esityksiin?
  3. Mitä neurotieteet sanovat lajin kehityksen (evoluution) vaikutuksesta eläinten tapaan käsittää todellisuus?

Ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) kielto (idealismi)



Ulkomaailman kiellolla (idealismilla) saavutetaan joitain etuja esittävään todellisuuskäsitykseen verrattuna.

Ulkomaailman kielto (idealismi) sanoo, että aistihavainnot muodostavat todellisuuskäsityksemme perustan, mutta ei ole oikeutettua väittää, että ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) olisi olemassa.

Kokemuksemme ovat mielemme esityksiä, mutta niiden syy ei ole ulkoinen todellisuus (ulkomaailma).

Tällainen väite tuntuu aivan hullulta, ja se lienee aivan hullu, mutta on koko joukko professoreja, jotka näin hullusti ajattelevat.

Tämän ajatustavan mukaan me katselemme koko ajan elokuvia, mutta niiden takana ei ole mitään todellisuutta.

Kun kukaan ei ole katsomassa valkokangasta, valot on sammutettu, mutta filmi pyörii.

Kun joku katsoo valkokankaalle, valot syttyvät ja filmi jatkaa ikään kuin se olisi pyörinyt koko ajan.

Tästä ajattelutavasta seuraa se, että oliot ovat olemassa vain niin kauan, kuin joku havaitsee niitä.



Cloynen piispa George Berkeley (1685-1753).

On sanottu, että olemassaolo on havaituksi tulemista (esim. piispa George Berkeley, 1685-1753, nimeä ja vuosilukuja ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa).

Tehtäviä

  • Onko mahdollista todentaa, että piispa Berkeley on joskus ollut olemassa?

Vastaväitteitä ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) kiellolle (idealismille)

Aistiharhat ja unet

Jos kaikki kokemuksemme ovat omia ajatuksiamme (idea = ajatus), kuinka voimme erottaa todellisuuden aistiharhoista ja unista?

Ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) kieltäjät (idealistit) sanovat, että aineelliset kappaleet (oliot) ovat vain toistuvia rakenteita aistien välittämässä informaatiossa (käsite informaatio on esitelty esimerkiksi tämän kirjan sanastossa).



Pöytäni on sellainen aistihavaintojen rakenne, joka toimii ennustettavalla tavalla. Näen pöydän, ja voin halutessani koskettaa sitä. Pöydän näkeminen sopii yhteen muiden pöytäkokemusten kanssa.

Jos minulla olisi harha-aistimuksia, pöytäkokemukseni eivät olisi samalla tavalla säännöllisiä. Kokemuksen suhde muihin kokemuksiin määrää, näenkö unta vai olenko valveilla.

Tehtäviä

  • Voiko oppia näkemään mukavampia unia?

Johtaa siihen käsitykseen, että vain minun mieleni (sisäinen todellisuus) on olemassa (solipsismi)

Ulkomaailman kielto (idealismi) näyttää johtavan siihen, että vain minun mieleni (sisäinen todellisuus) on olemassa (solipsismi). Kaikki muu on omaa keksintöäni.

Jos ainoat asiat, joita voin kokea, ovat omat ajatukseni (ideat), tästä ei seuraa pelkästään se, että fysikaalisia kappaleita ei ole olemassa, vaan myös se, että edes muita ihmisiä ei ole olemassa.

Koko todellisuus on oman mieleni luomusta. Oma elokuvateatterini on ainoa, joka on olemassa.

Voidaan kysyä, että mitä vikaa tällaisessa ajattelussa on.

On sanottu, että pelkän oman mielen olemassaolon tunnustaja (solipsisti) on lähempänä suuruusharhoista (megallomaniasta) kärsivää mielisairasta kuin normaalia ihmistä.



Jean Paul Sartre (1905 – 1980).

On myös sanottu (esim. Jean Paul Sartre, nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa), että melkein kaikki mitä teemme, perustuu siihen, että olemassa on myös muita kuin me itse.

Jos ei ole olemassa mitään muuta kuin oma mielemme, miksi koemme esimerkiksi häpeää ja kiusaantumista.

Jos vain minun mieleni on olemassa, kukaan muu ei voi moittia tai tuomita minua.


Tehtäviä

  1. Millaisia haittoja voi koitua suuruusharhoista kärsivistä ihmisistä?
  2. Ovatko suuruusharhat yleisiä?
  3. Mikä suuruusharha on yleisin?
  4. Mikä suuruusharha on vaarallisin?
  5. Mikä on suuruusharhan vastakohta?

Yksinkertaisin selitys

Vaikka myöntäisimme, ettemme voi koskaan tavoittaa muuta kuin aistikokemuksemme, saatamme haluta tietää, mikä nämä kokemukset aiheuttaa ja miksi kokemukset ovat rakenteeltaan säännönmukaisia.

Miksi on helppoa puhua aineellisista kappaleista (olioista)?

Yksinkertaisin vastaus on, että aineelliset kappaleet (oliot) ovat olemassa ulkoisessa todellisuudessa (ulkomaailmassa).



Kerrotaan, että muutamat ihmiset (mm. Samuel Johnson, 1709-1784, nimeä ja vuosilukuja ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ovat todistaneet ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) olemassaolon potkaisemalla voimallisesti suurta kiveä ja toteamalla, että he ovat täten kumonneet ulkoisen todellisuuden (ulkolkomaailman) kiellon (idealismin).

Immanuel Kant ei ollenkaan pitänyt näistä kiven potkaisijoista:

http://www.earlymoderntexts.com/kgw.html

Tehtäviä

  1. Kannattaako potkaista kiveä ulkomaailman olemassaolon osoittamiseksi?

Jumala aistimusten takana



Cloneyn piispa George Berkeley (1685 – 1753).

Jotkut (esim. Cloneyn piispa George Berkeley), ovat sijoittaneet aineellisten kappaleiden (olioiden) tilalle jumalan. Tämän käsityksen mukaan aistikokemuksiamme ei aiheuta ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) vaan jumala.

Jumala havaitsee koko ajan, ja todellisuus jatkaa olemassaoloaan, vaikka kukaan ihminen ei sitä havaitse.

Useimmat ihmiset ajattelevat, että aistikokemuksemme aiheuttavat ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) kappaleet eikä jumala.

Kuten tämän muualla tässä aineistossa on osoitettu, jumalan olemassaolosta ei ole mitään päteviä todisteita.

Paras selitys sille, että yön jälkeen herättyäni pöytäni on edelleen olemassa, on, ettei kukaan ole siirtänyt, lainannut tai varastanut sitä.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu se, että osa ihmisistä käyttää erilaisia huumeita kokemustensa muuttamiseen?
  2. Mitä haittaa olisi siitä, että ulkoista todellisuutta alettaisiin kutsua jumalaksi.
  3. Keksi yksinkertainen nimitys ulkoiselle todellisuudelle.

Havaintojen puolueettomuus ja ja käsitepitoisuus (teoriapitoisuus)



On tärkeää, että tieto ympäröivästä todellisuudesta ja sen olioista on niin täsmällistä ja luotettavaa kuin mahdollista. Siksi suoritettujen mittausten ja muiden havaintojen tulisi olla niin tarkkoja kuin mahdollista.

Ennen erilaisten mittausvälineiden keksimistä ihmisten ainoana tiedon lähteenä olivat ihmisen omat aistit. Tämän vuoksi täysin tarkkoja tuloksia ei ollut mahdollista saavuttaa ennen mittausvälineiden keksimistä ja kehittymistä. Tämä mahdollisti samalla ns. kovan tieteen synnyn ja kehityksen.



Yllä olevassa kuvassa on laseriin perustuva erittäin tarkka välimatkojen mittari.

Useimmissa tapauksissa on niin, että mitä vähemmän ihminen osallistuu itse mittaukseen, sitä täsmällisempiä ja luotettavampia kerätyt tiedot ovat. Nykyisin mittaukset tehdään varsinkin luonnontieteissä mekaanisilla ja elektronisilla laitteilla, jotka on kytketty suoraan tietokoneisiin. Tämä on mahdollistanut esimerkiksi Kuun ja Maan välisen etäisyyden tai mannerlaattojen liikkeen mittaamisen millimetrien tarkkuudella.

Havaintojen tulkitseminen on usein käsitepitoista (teoriapitoista), toisin sanoen tulkinta riippuu taustakäsityksistä, jonka valossa havaintoja tulkitaan. Tämä johtuu siitä, että havaintoon liittyy paitsi aistimista myös tiedollisia tapahtumia. Havaintoja tehtäessä havaittu kohde erotetaan sitä ympäröivästä aistitiedosta. Näin havainnot riippuvat taustalla olevasta ymmärryksestä siitä, kuinka luonto toimii, ja tämä ymmärrys voi vaikuttaa siihen, mitä havaitaan tai katsotaan tarkastelun arvoiseksi.



Lämpömittari, joka mittaa sisälämpötilan ja ulkolämpötilan.

Havainnot on usein sijoitettava johonkin entiseen viitekehykseen, jotta ne olisivat hyödyllisiä. Esimerkiksi jos havaitaan lämpötilan nousu, havainto perustuu oletuksiin lämpötilan ja sen mittaamisen luonteesta sekä lämpömittarin toiminnasta. Tällaiset oletukset ovat välttämättömiä hyödyllisten havaintojen aikaansaamiseksi (kuten ”lämpötila nousi kaksi celsiusastetta”), mutta samalla ne saavat aikaan sen, että havainnot riippuvat näistä oletuksista.

Havaintoja käytetään joidenkin oletusten hyväksyttävyyden määrittämisessä jonkin käsityksen suhteen. Kun joku esittää väitteen havainnosta, on ymmärrettävää pyytää oikeutusta väitteelle. Tällaisen oikeutuksen tulee viitata  määritelmiin ja oletuksiin, johon havainto liittyy.

Havainto tulee näin osaksi käsitystä, joka sisältää myös sen oletuksen, jonka havainnon on tarkoitus osoittaa todeksi tai epätodeksi. Havainto ei välttämättä toimi puolueettomana sovittelijana kahden kilpailevan oletuksen välillä, vaan ainoastaan sellaisten oletusten välillä, jotka ovat osana samaa kokonaiskäsitystä.



Professori Thomas Kuhn (1922 – 1996).

Thomas Kuhn kielsi, että olisi koskaan mahdollista erottaa testattavana oleva oletus sen kästyksen vaikutuksesta, johon havainnot pohjautuvat. Hän ajatteli, että havainnot riippuvat aina tietystä vallitsevasta käsityksestä (paradigmasta), ja ettei ole koskaan mahdollista arvioida kilpailevia käsityksiä riippumattomasti.

Jonkin käsityksen hyväksymisessä tai hylkäämisessä on hänen mukaansa kyse yhtä lailla yhteisöllisestä kuin loogisesta tapahtumasta.



Käsitysten alimääräytyneisyys tarkoittaa, että sama havaintoaineisto voi sopia yhteen useamman eri käsityksen kanssa, toisin sanoen pelkkä havaintoaineisto ei riitä määräämään, mikä vaihtoehtoisista käsityksistä on tosi.

Duhem–Quine-teesin mukaan tieteellisiä oletuksia ei voida testata eristyksissä, koska oletusten kokeellinen testaaminen vaatii erilaisia taustaoletuksia. Eräs seuraus on se, että mikä tahansa käsitys voidaan saada sopimaan yhteen havaintojen kanssa lisäämällä siihen sopivia jälkikäteen tehtyjä (ad hoc) oletuksia. Teesi on nimetty Pierre Duhemin ja W. V. O. Quinen mukaan.

Karl Popper hyväksyi teesin, ja hylkäsi tämän seurauksena yksinkertaisen virheelliseksi osoittamisen (falsifioinnin)  ja omaksui sen sijaan ajatuksen parhaimman eli kaikkein helpoimmin virheelliseksi osoitettavan olevan käsityksen selviytymisestä.


Popperin mukaan sellainen oletus, joka ei esitä testattavissa olevia ennusteita, ei ole tiedettä. Tällaiset oletukset voivat olla hyödyllisiä tai arvokkaita, mutta niitä ei voida kutsua tieteeksi. Quinen mukaan kokeellinen aineisto ei tarjoa riittävää pohjaa valinnan tekemiseksi käsitysten välillä.

Käsitys voidaan saada aina sopimaan yhteen käytettävissä olevan kokeellisen aineiston kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki käsitykset olisivat samanarvoisia, koska tieteilijät soveltavat työssään erilaisia sitä ohjaavia periaatteita, kuten occamin partaveistä (on vältettävä tarpeettomia oletuksia).

Eräs seuraus on ollut se, että tiede rajoittuu niihin alueisiin, joita koskevien havaintojen luonteesta on yleinen yksimielisyys. Esimerkiksi fysikaalisia ilmiöitä koskevista havainnoista on suhteellisen helppo olla yksimielisiä; yhteiskunnallisia ja mielen ilmöitä koskevista havainnoista yksimielisyyden saavuttaminen on vaikeampaa; ja eräitä siveellisiä ja uskonnollisia aiheita koskien yksimielisyyden saavuttaminen on hyvin hankalaa ellei mahdotonta. Siksi viimeksi mainitut ovat tieteen normaalin sovellusalan ulkopuolella.



Professori Raimo Lehti (1902 – 1994).

Toisaalla tässä oppikirjassa on prosessori Jaakko Hintikan arvio Kuhnista ja Quinesta. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että suomalainen tieteenhistorioitsija professori Raimo Lehti piti Kuhnin käsitystä "normaalitieteestä" ja "tieteen vallankumouksista" virheellisenä. Jaakko Hintikka korostaa, että havaintojen käsitepitoisuutta on liioiteltu.

Posthumanismi ajattelee, että monet eläimet pystyvät hyvin hyödyntämään havaintoja ja päättelyä ilman että niillä olisi käsitteitä. Ei ole liioin näyttöä siitä, että eläimillä olisi jonkinlainen "ajattelun kieli".

Tämän kirjoittajan mielipide on, että yllä olevat virhekäsitykset johtuvat siitä uskonnollisesta kielestä filosofiaan siirtyneestä sivistyssanasotkusta, joka valitettavasti vaikuttaa myös tämän oppikirjasarjan kirjoittamiseen.

Jos tässä oppikirjasarjassa ei olisi suurta määrää sivistyssanahirviöitä, ihmisille ei olisi siitä hyötyä johdatuksena käsitteistöltään hirveään filosofiaan.


Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää siitä, millaisia käsitteitä 2-5 -vuotias ihminen käyttää (5 -vuotias voi toki osata jo lukea).
  2. Miksi ei kannata ottaa todesta sellaista käsitystä, mitä ei ole edes periaatteessa mahdollista osoittaa todeksi tai epätodeksi. Keksi jokin tämän tyyppinen väite.
  3. Ottakaa selvää siitä, mitä tarkoittaa yksinkertaisuusperiaate.
  4. Ovatko havainnot virheellisiä, kun Aurinko näyttää kiertävän Maan ympäri? Miten päin asia oikein on?
  5. Miksi jopa mekaniikassa on aina suoritettava virhetarkastelu tilastotieteen avulla?
  6. Mikä on lääkkeen lumevaikutus? Mistä se johtuu?
  7. Millä tavalla lumevaikutus ilmenee ihmisten tavallisissa ostoksissa?
  8. Onko filosofiasta mitään apua ihmisten oikeiden ongelmien selvittämisessä?
  9. Ovatko eläinten havainnot käsitepitoisia?
  10. Mistä johtuu, että havaintojen käsitepitoisuutta on vahvasti liioiteltu?
  11. Onko (kuten väitetään) simpansseilla valokuvamuisti?
  12. Ovatko ne ihmiset, joilla on valokuvamuisti. läheistä sukua simpansseille?

Hiljainen tieto

Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan hyvin henkilökohtaista tietoa, jota on vaikea jakaa. Se voi sisältää esimerkiksi jonkin taidon, esimerkiksi miten ommellaan takki. Tätä ei voi helposti selostaa tekstinä, ja kädestä pitäen opettaminenkin on vaikeaa. Hiljainen tieto on kokemuksen ja kehon tietoa.



Hiljaisen tiedon vastakohta on käsitteellinen tieto, jota voidaan käsitellä ja tallentaa suhteellisen helposti samoin kuin viestiä ja jakaa. Lääkärin taudinmääritys on osittain hiljaista tietoa, osittain käsitetietoa, joka voidaan kirjoittaa lääkärikirjoihin.

Tehtäviä

  1. Millä tavalla hiljaisen tiedon ja käsitetiedon suhde on muuttunut uudella ajalla?
  2. Voiko robotti käyttää ihmisen hiljaista tietoa?
  3. Jos voi niin miten?
  4. Milllä tavalla tietokone käyttää käsitetietoa?
  5. Onko muilla eläimillä kuin ihmisillä hiljaista tietoa?

Havaittaviin ilmiöihin perustuva todellisuuskäsitys

Fenomenalismi



John Stuart Mill (1806 – 1873).

On väitetty (esimerkiksi John Stuart Mill, nimeä ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa), että aineelliset kappaleet (oliot) ovat nimitys joukolle aistikokemuksia.

Aineelliset kappaleet (oliot) voidaan kuvata todellisten tai mahdollisten aistikokemusten rakenteiden avulla. Pöytäni jatkaa olemassaoloaan, vaikka en havaitse sitä.

Kuvaukset aineellisista kappaleista (olioista) voidaan kääntää kuvauksiksi todellisista tai mahdollisista aistikokemuksista.



Tämän käsityksen mukaan aineelliset kappaleet jatkavat olemassaoloaan mahdollisina kokemuksina silloinkin, kun kukaan ei havaitse niitä.

Kaikki voidaan kuvata havaintojen kielellä viittaamatta aineellisiin kappaleisiin (olioihin).

Tehtäviä

  • Ottakaa selvää siitä, ketkä suomalaiset filosofit ovat olleet tai ovat fenomenalisteja ja miksi.

Vastaväitteitä havaittaviin ilmiöihin perustuvalle todellisuuskäsitykselle (fenomenalismille)

Vaikeus kuvata olioita aistihavaintojen kielellä

On äärimmäisen vaikeaa muuttaa pelkkien aistihavaintojen kielelle (viittaamatta aineellisiin kappaleisiin eli olioihin) esimerkiksi lause ”Kissa istuu työhuoneeni pöydällä.”

Itse asiassa mikään yritys kääntää tällaisia lauseita pelkkien aistihavaintojen kielelle ei liene onnistunut.

Tarkasti ottaen kissa istuu työhuoneeni pöydällä olevan kannettavan tietokoneen päällä. Kirjoitan toisella tietokoneella.


Tehtäviä

  1. Muuttakaa lause "kissa istuu pöydällä" aistihavaintojen kielelle.
  2. Onko kyvyttömyys ilmaista asioita havaintojen kielellä inhimillinen heikkous vai johtuuko se todellisuudesta?
  3. Miksi havintojen kieltä ei ole erityisemmin yritetty kehittää?
  4. Millaisia kieliä tarvitaan, kun koneet ohjelmoidaan tekemään havaintoja?
  5. Miten koneiden tekemisttä havainnoista saadaan merkityksellistä informaatiota?

Johtaa käsitykseen, että vain minun mieleni (sisäinen todellisuuteni) on olemassa (solipsismi)



Myös tämän käsityksen mukaan muut ihmiset ovat vain todellisia tai mahdollisia aistikokemuksiani.

Havaittaviin ilmiöihin perustuva todellisuuskäsitys (fenomenalismi) olettaa, että jokainen henkilö voi tunnistaa ja nimetä yksityiset aistimukset pelkästään oman suoran kokemuksensa perusteella.

Tämä aistimusten tunnistaminen ja uudelleen tunnistaminen perustuu yksityiseen kokemukseen, ei aineellisten olioiden yleiseen olemassaoloon.

Kieli perustuu sääntöihin, ja on oltava keinot tarkistaa, että sääntöjä on sovellettu oikein. Oletetaan, että jollain on punaisen aistimus. Miten hän voi tarkistaa, että tämä aistimus koskee samaa väriä kuin muut aistimukset, jotka hän on nimennyt punaisiksi?

Tarkistus tämän käsityksen puitteissa on mahdoton, koska tämän käsityksen mukaan ei ole mitään eroa sillä, että jokin on punainen ja sillä, että jokin on ajateltu punaiseksi.



Tilanne on sama kuin silloin, kun joku yrittää muistaa junan aikataulun ja tarkistaa asian muistin avulla eikä oikealla aikataululla.

Kyseessä on yksityinen eikä yleinen tarkistus, ja sitä ei voida käyttää sen varmistamiseen, että olemme käyttäneet oikein sanaa ”punainen”.

Tämän perusteella oletus, että oma kokemus voitaisiin tarkistaa tällä itsensä tarkistavalla kielellä, on virheellinen.


Tehtäviä

  1. Onko olemassa muita kuin yksityisiä kokemuksia? Millaisia?
  2. Mitä vanhojen ylioppilastehtävien arvosteluohjeet sanovat yllä olevasta asiasta?
  3. Mitä asioita sinulla on tapana tarkistaa?
  4. Miten jotkut ihmiset saattavat muistaa suuria aikatauluja ulkoa?
  5. Jos tarvitset aikataulua, mistä etsit sitä?

Syysuhteeseen perustuva todellisuuskäsitys (kausaalinen realismi)

Ulkoinen todellisuus on olemassa

Tämän todellisuuskäsityksen mukaan ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) aineelliset oliot aiheuttavat aistikokemuksemme.

Lähtökohtana on se, että aistiemme tärkein biologinen tarkoitus on auttaa meitä suunnistamaan ympäristössämme.



Kun näen kitaran, valonsäteet heijastuvat kitarasta ja aiheuttavat vaikutuksia silmän verkkokalvolla ja aivoissa.

Tämä saa minut ajattelemaan, että näen kitaran.

Mikä tahansa tapa tehdä aistihavaintoja ei kelpaa. Jotta oikeasti näen kitaran, kitaran on oltava aistimukseni syy.

Jos olisin nauttinut harha-aistimuksia aiheuttavia huumeita, voisin luulla näkeväni kitaran, vaikka minulla olisi harha-aistimus. Aistimuksen syy olisi huume eikä kitara.

Tämän käsityksen mukaan näkeminen on informaation hankkimista ympäristöstä pikemminkin kuin minkään lajin esitysten tuottamista.

Kuten esittävä todellisuuskäsitys myös syysuhteeseen perustuva todellisuuskäsitys olettaa, että on olemassa ulkoinen todellisuus (ulkomaailma), joka jatkaa olemassaoloaan riippumatta siitä, havaitseeko joku sitä.



Tämä käsitys olettaa myös, että aistien antamat käsitykset ovat yleensä tosia. Luonnollinen valinta on ihmisen pitkän kehityksen aikana muokannut aisteja niin, että ne antavat ympäristöstä luotettavaa tietoa.

Toinen syysuhteeseen perustuvan todellisuuskäsityksen etu kilpailijoihin verrattuna on se, että se selittää helposti sen, että meidän olemassa oleva tietomme vaikuttaa siihen, mitä havaitsemme.

Tehtäviä

  1. Jos ulkoista todellisuutta ei olisi, mitä me aistisimme?
  2. Mitä kielellisiä määritelmiä on tarpeen tehdä, jotta ulkoinen todellisuus on mukana?
  3. Miksi ulkoinen todellisuus on syytä ottaa mukaan kieleen?

Syysuhteeseen perustuvan todellisuuskäsityksen ar­vostelua

Näkemisen kokemus

Tätä käsitystä on arvosteltu siitä, että se ei ota huomioon sitä, mitä tarkasti ottaen jonkin näkeminen on, näkemisen laadullista puolta. Se palauttaa havaitsemisen kokemuksen informaation kokoamiseksi.


Tehtäviä

  1. Eräälle 2.vuotiaalle nuorelle miehelle etsittin hansikkaita. Hän ilmoitti, että hanskat on tiskissä. Pohtikaa sitä, miten lapset mieltävät todellisuutta.
  2. Vasta Galileo Galilei havaitsi kaukuputkellaan, että Jupiterilla oli kuita. Olivatko nämä kuut olleet olemassa sitä ennen?
  3. Miksi Jupiterin kuita ei olltu havaittu aikaisemmin?

Olettaa ulkoisen todellisuuden (ulkomaailman) olemassa olevaksi



Syysuhteeseen perustuva todellisuuskäsitys olettaa, että ulkoinen todellisuus (ulkomaailma) on olemassa riippumatta siitä, onko joku juuri nyt sitä havaitsemassa.

Vaikka esimerkiksi eräät menneiden aikojen jumaluusoppineet (esimerkiksi Cloneyn piispa George Berkeley, 1685-1753, nimeä ja vuosilukuja ei tarvitse osata ylioppilaskirjoituksissa) ovat arvostelleet tätä käsitystä, ihmisten valtaenemmistö pitää syysuhteeseen perustuvaa todellisuuskäsitystä itsestään selvänä (ainakin yliopistojen luentosalien ulkopuolella).

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että syysuhteeseen perustuva todellisuuskäsitys on hyvin suosittu tavallisten ihmisten keskuudessa?
  2. Onko ulkoinen todellisuus ollut olemassa aikana, jolloin kukaan ei ollut sitä havaitsemassa?
  3. Onko ulkoinen todellisuus olemassa sitten, kun olet kuollut?

Vahva tieto ja heikko tieto

Sanojen merkitys eri puolilla maailmaa on erilainen



Sana ”tiede” perustuu sanaan ”tieto”. Viimeksi mainitun sanan merkityksestä on etenkin Euroopassa ja englantia puhuvissa maissa paljon erimielisyyksiä, joita käsitellään toisaalla tässä kirjassa.

Uusien tutkimusten mukaan etenkin itäaasialaiset ovat melko tyytyväisiä perinteiseen tiedon määritelmään.
Melko suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että jos jokin on tietoa se on totta.

Tehtäviä

  • Mistä johtuu, että deflationistisilla tai minimalistisilla tietokäsityksillä on kannatusta filosofien keskuudessa?

Vahva tieto

Erimielisyydet koskevat ns. vahvaa tietoa (englanniksi strong knowledge), jonka mukaan todelle käsitykselle on pystyttävä esittämään jonkinlainen oikeutus tai takuu, jonka perusteella muut mahdollisuudet voidaan sulkea pois.

Tehtäviä

  • Mitä haittaa olisi siitä, että varman tiedon sijasta puhuttaisiin aina todennäköisyyksistä?

Heikko tieto

Tässä yhteydessä voidaan tyytyä heikkoon tietoon (englanniksi weak knowledge), väite on heikkoa tietoa, jos se on tosi (englanniksi true).



Alvin I. Goldman on teoksessaan Knowledge in a Social World (=Tieto yhteisöjen maailmassa, 1999) pystynyt käsittelemään heikon tiedon käsitteellä todistamista, väittelyä (englanniksi argumentation), informaatioteknologiaa (IT, entinen ATK), aatemarkkinoita, todellisuustutkimusta, lakeja, kansanvaltaa ja kasvatusta (Henkilön ja kirjan nimeä ei tarvitse osata.).

Tehtäviä

  1. Laatikaa uusi keskivahva tiedon määritelmä.
  2. Kuinka yleistä on, että heikosti perusteltu käsitys saattuu olemaan tosi?
  3. Onko heikon tiedon käyttämisestä vahvan tiedon sijasta haittaa?

Eksternalismi ja internalismi

Internalismi ja eksternalismi ovat tietoteoriassa  oikeutuskäsityksiin liittyviä kantoja.

Internalismin mukaan kaikki mitä tarvitaan käsityksen oikeutukseen on suoraan tietoisuuden saatavilla. Internalismin mukaan siis käsityksen oikeuttavat tekijät ovat joko toisia käsityksiä tai erilaisia kokemuksia.

Eksternalismin mukaan oikeutukseen vaikuttavat vain tietoisuuden ulkopuoliset (external) seikat.

Internalistisia oikeutusteorioita ovat ennen kaikkea fundamentalismi, jonka mukaan on olemassa peruskäsityksiä, joista muut riippuvat ja jotka oikeuttavat käsitykset, sekä koherentismi, jonka mukaan käsitykset ovat oikeutettuja, jos ne sopivat yhteen muiden käsitysten kanssa. Eräs eksternalistinen oikeutusteoria on puolestaan reliabilismi, jonka mukaan käsitykset oikeuttaa tiedon tuottavan tapahtumasarjan luotettavuus.

woman

Eräs suosituimmista internalismia puoltavista perusteluista perustuu havaintoon siitä, että jos kuvittelemme ihmisiä, jotka olisi kokonaan irrotettu ympäristöstään, emme kuitenkaan ajattele, että nämä ihmiset lakkaisivat olemasta järkeviä sen suhteen, ottavatko he havaitsemansa asiat sellaisina kuin ne ilmenevät.

cohen

Professori Steward Cohen.

Tämä perustelu internalismin puolesta (ja eksternalismia vastaan), jonka on esittänyt Stewart Cohen, perustuu siihen, että meidän kaltaisemme ihmisyksilöt ovat yhtä oikeutettuja uskomuksissaan kuin mekin uskoessamme mitä uskomme.

Koska ajatuskokeeseen kuuluu, että näiden ihmisten käsitykset eivät ole luotettavien tapahtumasarjojen tuottamia tai havaintokokemuksen takaamia, väite siitä, että käsitystemme oikeutus perustuisi tällaisiin asioihin, vaikuttaa kokevan haasteen.

Eksternalistit ovat tarjonneet ongelmaan useita vastauksia.

Infinitismi




Infinitismi on tietoteoreettinen oikeutuskäsitys. Sen mukaan tieto voi saada oikeutuksensa äärettömän ja ei-kehämäisen oikeuttamisen ketjun kautta.

Perinteisemmissä oikeutusteorioissa, kuten fundamentalismissa ja koherentismissa, on ajateltu, ettei ääretön päättymätön sarja (regressio) voi tarjota pätevää oikeutusta tiedolle. Näiden käsitysten mukaan jos käsitys a saa oikeutuksen käsitykseltä b, b oikeutuksen käsitykseltä c, ja niin edelleen, tällöin joko
  1. tällaisen oikeuttamisen ketjun tulee päättyä johonkin käsitykseen, joka ei enää tarvitse erillistä oikeutusta (peruskäsitys);
  2. ketjun tulee olla muodoltaan kehämäinen, jolloin oikeutus muodostuu käsitysten keskinäisestä koherenssista eli niiden kokonaisuuden johdonmukaisuudesta; tai
  3. käsityksemme eivät ole lainkaan oikeutettuja (tietoteoreettinen skeptisismi).



Professori Peter D. Klein.

Infinitismi on haastanut konsensuskäsityksen. Infinitismiä on kannattanut muun muassa Peter D. Klein, joka on perustanut käsityksensä Paul Moserin (1984) ja John Postin (1987) ajatuksiin. Kleinin mukaan oikeuttamisen ketju voi olla ääretön ja ei-kehämäinen. Infinitismi koostuu siis seuraavista kahdesta periaatteesta:

  1. Kehäpäätelmien välttäminen (principle of avoiding circularity, PAC): kaikille käsityksille x pätee, jos henkilöllä S on perustelu x:lle, niin kaikille käsityksille y pätee, että jos y on osa x:n perusteluhistoriaa S:lle, niin x ei ole osa y:n perusteluhistoriaa S:lle.
  2. Mielivaltaisuuden välttäminen (principle of avoiding arbitrariness, PAA): kaikille käsityksille x pätee, jos henkilöllä S on oikeutus x:lle, niin x:lle on olemassa jokin syy r1, joka on saatavilla S:lle; ja r1:lle on olemassa jokin syy r2, joka on saatavilla S:lle; ja niin edelleen.
Ensimmäinen suuntautuu erityisesti koherentismia, toinen erityisesti fundamentalismia vastaan. Kleinin mukaan vain infinitismi pystyy noudattamaan kumpaakin periaatetta.


Tehtäviä

  1. Mitä asioita kone havaitsee paremmin kuin ihminen?
  2. Mitä asioita ihminen havaitsee paremmin kuin kone?
  3. Kumpi tekee enemmän virheitä?
  4. Onko todellisuus mielestäsi ääretön vai äärellinen?
  5. Mitä seuraa oletuksesta, jonka mukaan todellisuus on ääretön?
  6. Miten sinä oikeutat tiedon?
  7. Onko oikeutusmenetelmässäsi parantamisen varaa?

Tietoteoreettinen fundamentalismi



Paavinistuimellaan paavi on erehtymätön.

Fundamentalismi (< lat. fundus 'perusta', fundare 'perustaa'), joskus myös foundationalismi (< engl. foundation 'perusta'), on tietoteorian alaan kuuluva väitteiden oikeutusteoria.

Fundamentalismin mukaan on olemassa peruskäsityksiä tai -oletuksia, jotka ovat oikeutettuja sellaisinaan, ja kaikkien muiden käsitysten oikeutus riippuu niistä.

Fundamentalismi voidaan jakaa jyrkkään fundamentalismiin, joka ajattelee peruskäsitysten olevan erehtymättömiä, kumoamattomia tai epäilyksettömiä, ja maltilliseen fundamentalismiin, joka ajattelee peruskäsitysten voivan kumoutua, jos toisin todistetaan.

Tietoteoreettista fundamentalismia ei tule sekoittaa uskonnolliseen fundamentalismiin.

Fundamentalistit esittävät yleisesti, että täytyy olla olemassa jokin joukko tietoteoreettisia peruskäsityksiä, tai muutoin oikeutusprosessi johtaa aina ongelmaan, joka päättyy joko päättymättömään sarjaan (regressioon), dogmaattiseen päätepisteeseen eli oikeuttamattomaan uskomukseen, tai kehäpäätelmään. Näistä mikään ei ole loogisesti pätevä.

Tämän vuoksi fundamentalistit esittävät seuraava oikeutusteoriaa:



Käsitys on tietoteoreettisesti oikeutettu, jos ja vain jos
  • sen oikeutuksen takaa perusväite tai joukko perusväitteitä, tai
  • sen oikeutuksen takaa ketju väitteitä, joiden oikeutuksen takaa perusväite tai joukko perusväitteitä, joihin kaikki muut lopulta perustuvat.
Perusväitteiden ajatellaan olevan tietoteoreettisesti itsensä oikeuttavia tai itsestään selviä, jolloin ne ovat oikeutettuja mutta eivät muiden väitteiden oikeuttamia.

Tyypillisesti fundamentalistit ovat ajatelleet, että väitteet voivat olla tällä tavoin oikeutettuja joko sellaisten mielentilojen tai tapahtumien (kuten havaintojen ja kokemuksen) ansiosta, jotka eivät ole osana väitteitä, tai siksi, etteivät kyseessä yksinkertaisesti ole sellaiset asiat, jotka vaatisivat oikeutusta.



Historiallisesti kaksi fundamentalismin muunnelmaa ovat olleet (mannermainen) järkiperäisyys (rationalismi) ja (brittiläinen) kokemusperäisyys (empirismi). Tiukasti määriteltynä sen enempää rationalismi kuin empirismikään ei kuitenkaan ole sitoutunut fundamentalismiin.

Rationalismi on yleisnimitys tietoteoreettisille käsityksille, jotka ajattelevat, että järki on tiedon lähde ja arvosteluperuste. Rationalistit ajattelevat yleisesti, että nk. totuudet tai järki ovat tärkeimmät tietoteoreettiset perusoletukset.

Historiallisesti René Descartesissa kiteytyvää mannermaista rationalismia on pidetty empirismin kieltona, vaikka monet rationalistit ovat katsoneet, että järki on vahvimmillaan kun empiirinen todistusaineisto tukee sitä tai on johdonmukainen sen kanssa.

Näin rationalismi itse asiassa riippuu empiirisistä tieteistä käsitysten oikeutuksia eritellessään.

Descartes ajatteli, että osa väitteistä voidaan tietää sisäsyntyisesti, ja näin ne muodostavat ihmisen perustavanlaatuiset sisäsyntyiset käsitykset (tai tiedon). Nykyaikainen rationalismi ei aina jaa tätä käsitystä.



Havaitsimo eli observatorio

Empirismi on yleisnimitys tietoteoreettisille ajatuksille, joiden mukaan aistihavainnot ovat tiedon lähde ja arvosteluperuste. Perinteiset empiristit ovat yleisesti ajatelleet, että sellaiset havainnot ovat epäilyksettömiä ja väistämättömiä ja siksi kelpaavat peruskäsityksiksi.

Jyrkän fundamentalismin ongelmina ovat ennen kaikkea vaikeus löytää sellaisia käsityksiä, jotka voivat toimia peruskäsityksinä, sekä sen selittäminen, kuinka perusperuskäsitykset voisivat oikeuttaa muita käsityksiä.



David Hume (1711 – 1776).

Lopullisena ongelmana on erityisesti David Humen esiin nostama ongelma siitä, ettei aistikokemuksia koskevista käsityksistä voida pelkällä logiikalla edetä ulkoista todellisuutta koskeviin käsityksiin ja oikeuttaa niitä.

Maltillisen fundamentalismin ongelmana on peruskäsitysten oikeutus: jos ne siis eivät ole erehtymättömiä, mistä ne saavat oikeutuksensa? Peruskäsitystä ei voida pitää oikeutettuna ilman jotain sen oikeuttavaa käsitystä, ja jos sellainen on olemassa, kyseessä ei ollut peruskäsitys.

Epistemologia on tietoteoria.

Koherenssi tarkoittaa yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta.

Reformi tarkoittaa uudelleen muotoilua tai uudistusta.

Reliable tarkoittaa luotettavaa.

Konteksti tarkoittaa asiayhteyttä.

Relativismi (< lat. relativus, "suhteellinen") eli suhteellisuusajattelu on nimitys useille käsityksille, joita yhdistää käsitys siitä, että jokin asia on suhteellinen johonkin toiseen seikkaan verrattuna tai tällaisesta riippuvainen. Esimerkiksi jotkut relativistit katsovat, että ihmiset voivat ymmärtää ja arvioida käyttäytymistä tai käsityksiä ainoastaan omassa historiallisessa tai kulttuurisessa asiayhteydessään.

Usein relativismilla tarkoitetaan totuusrelativismia, jonka mukaan ei ole olemassa mitään yleispäteviä, ehdottomia totuuksia, vaan totuus on aina suhteessa johonkin viitekehykseen, kuten kieleen tai kulttuuriin.

Antiikin aikana tällainen relativismi yhdistettiin usein sofisteihin, muun muassa sofisti Protagoraan on ajateltu opettaneen relativismia, jossa asioiden totuudenmukaisuus tai siveys riippuu tilanteesta, opettaessaan:

"Kaikkien arjen asioiden tarpeen mitta on ihminen, sellaisina kuin asiat ollessaan ovat, ja kun niitä ei ole, myös silloin"

Relativismin muotoja
    • Kauneusrelativismi
    • Kulttuurirelativismi
    • Siveysrelativismi
    • Tietorelativismi
    • Totuusrelativismi


"Tästä päivästä lähtien jokaisen ruumishuoneesta tulevan lääkärin tai ylioppilaan ennen synnytysosastolle menoa pestävä kätensä huolellisesti oven edessä olevassa kloorivesiastiassa. Tämä määräys koskee kaikkia. Samoin kynnet oli puhdistettava erillisellä kynsiharjalla tarkasti"
Semmelweis

Tehtäviä

  1. Miten uudet havaintomenetelmät ovat vaikuttaneet lääketieteen kehitykseen?
  2. Mistä johtuu, että vielä 1800 -luvun alkupuolella lääkärit pikemminkin levittivät tauteja kuin paransivat niitä?
  3. Mitä mieltä olet kauneusrelativismista?
  4. Onko sinun mielestäsi joitain tosiasiaväitteitä, jotka kelpaisivat aina?
  5. Jos on, mitä nämä väitteet ovat?

Fundamentalismin vaihtoehtoja

Fundamentalismin vaihtoehtoihin eli antifundamentalismiin kuuluvat koherentismi, reformoitu epistemologia ja reliabilismi, vaikka jälkimmäistä on joskus pidetty myös fundamentalismin erityismuotona.

Koherentismi seuraa automaattisesti maltillisen fundamentalismin ongelmista: on joko pidettävä havaintokäsityksiä oikeutettuina vasta perustellusti, mikä johtaa myönteiseen koherenssiteoriaan, tai sitten on pidettävä kaikkia käsityksiä oikeutettuna, mikä johtaa kielteiseen koherenssiteoriaan.

Reformoidussa epistemologiassa käsitysten ajatellaan olevan oikealla tavalla peruskäsityksiä, jos ne ovat järkeviä ja sopivat yhteen mielekkään todellisuuskäsityksen kanssa. Tämän käsityksen avulla pyritään tuomaan mukaan esimerkiksi uskonto.



Reliabilismin mukaan käsitykset oikeuttaa tiedon tuottavan tapahtumasarjan luotettavuus.

Kontekstualismi on tietoteoreettinen muunnelma tiedon suhteellisuuskäsityksestä (relativismista), jota pidetään muuten enemmän totuusteoriana kuin tiedon oikeutusteoriana.

Pragmatismi painottaa hyötyä ja käytännöllisyyttä totuuden tärkeimpinä arvosteluperusteina ja samalla myös totuuden oikeutuksen perusteena.

Tehtäviä

  1. Opettele kaikki yllä luetellut sivistyssanat.
  2. Mikä yllä olevista käsityksistä on suosituin?
  3. Mikä yllä olevista käsityksistä on lähinnä sinun käsitystäsi?

Koherentismi



Yhteensopivuus

Koherentismi on fundamentalismille vastakkainen tietoteoreettinen käsitysten oikeutuskasitys, joka tarjoaa toisenlaisen ratkaisun tiedon oikeutuksen regressioargumenttiin. Koherentismin mukaan ei ole olemassa fundamentaaleja peruskäsityksiä. Sen sijaan tiedon oikeuttaminen tapahtuu aina viittaamalla muihin käsityksiin. Oikeutus perustuu siihen, että tieto on yhteensopivaa eli koherenttia muiden käsitysten kanssa.

Regressio

Koherentismi pyrkii ratkaisemaan tietoteorian perustavanlaatuisen ongelman, regressioargumentin:

Jokaiselle väitteelle P vaikuttaa sopivalta kysyä sen oikeutusta. Jos oikeutus esitetään toisena väitteenä, P', voidaan edelleen kysyä sen oikeutusta, ja niin edelleen.



Tämä voi johtaa yhteen kolmesta lopputuloksesta:
  1. Päättymätön ketju, jossa jokaisen väitteen oikeuttaa joku muu väite.
  2. Kehäpäätelmä: oikeutusketju muodostaa silmukan, jossa lopulta jokainen väite on osana omaa oikeutustaan.
  3. Ketju päättyy väitteeseen, joka ei ole oikeutettu.
Jokainen näistä johtaa epäilyyn (skeptisismiin): lopullista oikeutusta ei ole.

Fundamentalismi

Voitaisiin ajatella, että täytyy olla joukko perustavan laatuisia käsityksiä, jotka eivät jostain syystä tarvitse ulkopuolista oikeutusta. Tällaista käsitystä kutsutaan fundamentalismiksi.

Muiden muassa sellaiset rationalistit kuin René Descartes ja Baruch Spinoza kehittelivät järjestelmiä, jotka riippuivat itsestäänselvinä pidetyistä oletuksista, kuten "ajattelen, siis olen". Empiristit puolestaan ajattelivat havaintokokemusten muodostavan tällaisen perustan.



Fundamentalismi riippuu hankalahkosta väitteestä, jonka mukaan ei ole järkevää epäillä joidenkin käsitysten oikeutusta. Kuitenkin jos joku esimerkiksi esittää väitteen "ulkona sataa", tällöin on järkevää kysyä, mistä hän tietää asian — katsoiko hän ulos ikkunasta? Kertoiko joku muu sen? Tulivatko he juuri sisään märän sateenvarjon kanssa?

Koherentisti ajattelee, että minkä tahansa väitteen oikeutuksen perusteita on aina järkevää kysyä. Koherentisti ajattelee, että fundamentalismi lopettaa käsitysten oikeutuksen epäilyn satunnaisessa pisteessä eikä tarjoa vastausta sille, miksi jotkut käsitykset eivät vaatisi oikeutusta.

Koherentismin vastaus

Koherentismi kieltää regressioargumentin pätevyyden. Argumentti tekee sen oletuksen, että väitteen oikeutus esitettäisiin toisen väitteen muodossa: P" oikeuttaa P':n, joka puolestaan oikeuttaa P:n.



Koherentistille oikeutus perustuu kokemukseen. P ei saa oikeutustaan jonkin päättelyketjun osana, vaan siksi, että se on johdonmukainen ja yhteensopiva koko siihen järjestelmään nähden, josta se on osa. Tämä järjestelmä on yleensä henkilön tai ryhmän koko käsitysten joukko, eli heidän käsityksensä todellisuudesta.
  1. Koherentismin tulee esittää se, mitä se tarkoittaa sillä, että järjestelmä on johdonmukainen.
  2. Tähän johdonmukaisuuteen tulee sisältyä ainakin looginen johdonmukaisuus.
  3. Yleensä se vaatii myös järjestelmän eri osien välistä eheyttä.
  4. Järjestelmä, johon sisältyy useampi kuin yksi toisiinsa liittymätön selitys samalle ilmiölle on vähemmän johdonmukainen kuin järjestelmä, johon sisältyy vain yksi selitys.
  5. Samoin järjestelmä joka selittää erillisiä ilmiöitä toisiinsa liittymättömillä selityksillä on vähemmän johdonmukainen kuin järjestelmä joka selittää erilliset ilmiöt samalla selityksellä.
  6. Nämä vaatimukset ovat occamin partaveitsen muunnelmia.
  7. Lopuksi, mitä enemmän ilmiöitä järjestelmä selittää, sitä johdonmukaisempi se on.


Oikeutuksen koherenssiteoriat voidaan jakaa myönteisiin (positiivisiin) ja kielteisiin (negatiivisiin) koherenssiteorioihin.

Myönteisessä koherenssiteoriassa oikeutus vaatii aina perusteita eli muiden käsitysten tukea. Koherenssiteoriassa koherenssi voidaan jakaa kolmeen osaan:
  1. käsitysten looginen ristiriidattomuus,
  2. käsitysten väliset loogiset seuraussuhteet, ja
  3. käsitysten toisiaan selittävä luonne.
Kielteisessä koherenssiteoriassa kaikki käsitykset ovat oletusarvoisesti oikeutettuja, mutta oikeutus voidaan kumota perustellusti.

Koherentismin ongelmat

Myönteisen koherenssiteorian ongelmana on se, ettei mikään kolmesta koherenssin määrittelystä tunnu toimivan. Loogisuusvaatimukset kumoutuvat sillä, että käsitysjoukko voi olla täysin keksitty, mutta silti loogisesti ristiriidaton. Käsitykset voivat myös seurata toisistaan loogisesti, mutta aina voidaan muodostaa täysin päinvastainen käsitysten joukko, jossa loogiset seuraussuhteet säilyvät.



Selittävä koherenssi kumoutuu puolestaan sillä, että kaikkein selitysvoimaisimmalta vaikuttaa käsitysjoukko, jossa on vain yksi käsitys.

Käsitysjärjestelmän kutistuminen yhdeksi käsitykseksi voidaan estää konservatiivisuuden periaatteella, joka pyrkii säilyttämään mahdollisimman paljon olemassa olevia käsityksiä. Tämä alkaa kuitenkin lähestyä kielteistä koherenssiteoriaa, jossa käsitykset ovat oletusarvoisesti oikeutettuja.

Kielteinen koherenssiteoria on ongelmallinen siksi, että jos käsitykset ovat oletusarvoisesti oikeutettuja eli "syyttömiä kunnes toisin todistetaan", tällöin henkilöllä joka epäilee käsityksiäan vähiten on eniten oikeutettuja  käsityksiä eli kaikkein selitysvoimaisin käsitysjärjestelmä; kriittisemmällä henkilöllä on puolestaan vähemmän oikeutetuiksi katsottuja käsityksiä ja hänen käsitysjärjestelmänsä on vähemmän selitysvoimainen. Tämä tuntuu nurinkuriselta.

unanimous

Yhteinen ongelma kummallekin koherenssikäsitykselle on se, etteivät ne anna tarpeeksi arvoa havainnoille. Uusien havaintojen tullessa ne olisi helpompi hylätä jotta ne eivät horjuta käsitysjärjestelmän koherenssia.

Tehtäviä

  1. Pohtikaa mitä seurauksia koherentismilla on ollut menneinä aikoina tieteelle.
  2. Millä tavalla karkeistuskäsitys (heikko emergentismi) katkoo regressioketjuja?
  3. Millä tavalla ihmisten tiedot todellisuudesta vaihtelevat?
  4. Miten sinä voit parantaa tietojesi luotettavuutta?
  5. Miten tiedotusvälineiden toimintaa voisi parantaa?

Autonomistinen ja naturalistinen käsitys

Autonomistisen käsityksen mukaan tietoteorian tulee olla erityistieteisiin ja terveen järjen käsityksiimme nähden itsenäistä (autonomista). Sen mukaan tietoteoria edeltää kaikkea todellisuuden luonnetta koskevaa tutkimusta.

Naturalistisen käsityksen mukaan tietoteoria ei voi olla itsenäistä (autonomista), vaan sen on nojattava kaikkeen siihen merkitsevään informaatioon, jonka tiede ja arkikokemus voivat tarjota.



Professori W. V. Quine (1908-2000).

Erityisen jyrkkää naturalistista tietoteoriaa on kannattanut W. V. Quine (1908-2000), joka ajatteli, että tietoteoria on osa luonnontiedettä. Hänen mukaansa tietoteoria tutkii luonnollisen inhimillisen kokijan suhdetta tämän ympäristöön ja erityisesti sitä, miten tämä kokija päätyy käsityksiinsä todellisuudesta aistiärsytyksen perusteella.



Professori Alvin Goldman.

Maltillisempi naturalisti säilyttää osan tietoteoriaa itsenäisenä (autonomisena) ja tyytyy korostamaan kokellisen tutkimuksen vaikuttavuutta tietoteoriaan nähden.

Esimerkiksi Alvin Goldman ajattelee, että eräs tietoteorian tehtävä on eritellä keskeisiä tiedollisia käsitteitä ja että käsite-erittely on apriorista – kokemuksesta riippumatonta – ja näin tieteeseen nähden itsenäistä (autonomista).

Hänen mukaansa kokeellinen tiede – erityisesti kognitiivinen psykologia – tulee mukaan vasta sitten, kun näitä käsitteitä ryhdytään soveltamaan.


Tehtäviä

  1. Ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus on voimistunut tekniikan edistymisen myötä. Mitä haitallisia seurauksia tästä on ollut?
  2. Mitkä muut Quinen käsitykset vaikuttavat hänen naturalisminsa jyrkkyyteen?
  3. Onko käsitetieto mielestäsi tietoa?
  4. Mitä mieltä neurofilosofia on inhimillisestä tiedosta?
  5. Millä tavalla inhimilliset käsitteet ja inhimillinen kokemus vuorovaikuttavat toisiinsa?

Perinteiset tiedonhankkimismenetelmät

Miksi tämä osio

ketonen

Akateemikko Oiva Ketonen esitti sen luennoillaan, ja dosentti Pertti Lindfors kirjoitti siitä Ylioppilaslehteen.

Molemmat teot vaikuttivan sen ajan keskusteluun. Mielestäni seuraava jaottelu on erittäin hyödyllinen juuri lukiolaisille.

Perinteisesti tietoa on yritetty hankkia neljällä menetelmällä.

Arvovallan (auktoriteetin) menetelmä

- Oletko koskaan erehtynyt?
- En ainakaan ole koskaan tunnustanut erehtyneeni.



Rooman paavi on erehtymätön puhuessaan paavin istuimelta.

Alkeellisessa yhteiskunnassa tieto periytyi suullisesti, ja tapana oli, että nuoremmat hyväksyivät vanhemman polven ihmisten käsitykset. He yksinkertaisesti uskoivat, että vanhemmat ja viisaammat olivat oikeassa.

Yhteiskunnan kehittyessä valta ja rikkaus kasaantuivat harvojen käsiin, ja oli tapana, että vaikutusvaltaisimpien ihmisten käsityksiä pidettiin tosina. Keskiajalla pappien käsityksiä pidettiin esimerkiksi kristinuskon, islamin ja hinduismin piirissä tosina.

Todellisuustutkimus (tiede) hylkää arvovallan menetelmän siksi, ettei tietolähteen nauttima arvovalta riitä tiedon totuuden arvosteluperusteeksi. Kaikkea vanhaa tietoa on todellisuustutkimuksen (tieteen) piirissä voitava arvostella, ja kaikki tieto on pystyttävä yhä uudelleen ja uudelleen perustelemaan.

Tehtäviä

  1. Miten voit tarkistaa, onko filosofian professorin esittämä väite tosi?
  2. Mistä johtuu, että myös filosofiassa käytetään arvovallan menetelmää?
  3. Ketkä lukion filosofian oppikirjojen kirjoittajat ovat käyttäneet arvovallan menetelmää?
  4. Miksi myös Opetushallitus käyttää arvovallan menetelmää?
  5. Miksi monet filosofit haluaisivat olla vielä arvovaltaisempia kuin mitä he nyt omasta mielestään ovat?

Uskon menetelmä


Suurten uskontojen piirissä on ajateltu, että uskonnollinen usko kelpaa tiedon hankkimismenetelmäksi.

Historia osoittaa kuitenkin, että ihmiset ovat lujasti uskoneet mitä mielettömimpiin asioihin: noitien polttamiseen roviolla, rotujen eriarvoisuuteen, naisten huonommuuteen jne.

Aikoinaan ihmiset uskoivat, että Maa on kaikkeuden keskipiste, ja tämä on kirjattu useisiin pyhiin kirjoihin (myös Raamattuun).

Tehtäviä

  1. Mitä vaaroja on herkkäuskoisuudessa?
  2. Onko edes mahdollista vastustaa uskon menetelmän käyttöä?
  3. Miten uskon menetelmän käyttöä voisi vastustaa?

Sisäisen oivalluksen (intuition) menetelmä



Todellisuustutkimuksen (tieteen) kehittyessä "sisäistä oivalluskykyä" (intuitiota), alettiin pitää tärkeänä tiedon lähteenä.

Muinaiskreikkalainen Platon ajatteli, että ihminen voisi sisäisen oivalluksen (intuition) välityksellä olla kosketuksissa jonkinlaiseen oikean tiedon maailmaan, josta hän voisi ammentaa tietoa.

Nykyaikainen todellisuustutkimus (tiede) on kuitenkin osoittanut, että sisäinen oivallus (intuitio) voi johtaa pahasti harhaan. Myös elämänviisautta voidaan paremmin oppia elämällä kuin kammiossa mietiskelemällä.

Tehtäviä

  1. Miksi pelkkä oivallus ei riitä osoittamaan keksittyä asiaa todeksi?
  2. Mihin oivallusta voidaan käyttää?
  3. Mihin oivallusta on syytä käyttää?
  4. Miksi oivallus on jälkikäteen perusteltava?
  5. Onko olemassa neroja?

Todellisuustutkimuksen (tieteellinen) menetelmä (metodi)


Todellisuustutkimuksen menetelmälle on ominaista, tai ainakin sille pitäisi olla ominaista, että se on itseään korjaava menetelmä. Todellisuustutkimuksen menetelmä sisältää - tai ainakin sen tulisi sisältää - myös tiedon totuuden arvosteluperusteet.

Todellisuustutkimus arvostelee kolmea ensiksi mainittua menetelmää nimenomaan siksi, että niistä puuttuvat väitteiden perustelumenetelmät.

Todellisuustutkimus ei suinkaan väitä, että kaikki menneiden sukupolvien väitteet olisivat epätosia, eikä todellisuustutkimus väitä, ettei sisäisen oivalluksen (intuition) avulla voida keksiä tosia väitteitä. Todellisuustutkimus sen sijaan väittää, ettei kolmen ensimmäisen menetelmän avulla voida perustella väitteitä riittävästi.

Todellisuustutkimuksen luonne tulee selvemmäksi, jos tarkastellaan, millaisia tutkimusaloja on olemassa. Ensiksi tutkimusalat voidaan jakaa ns. puhtaisiin tutkimusaloihin ja soveltaviin tutkimusaloihin. Puhtaiden tutkimusalojen piirissä voidaan erottaa kaksi ryhmää.

Toiseen ryhmään kuuluvat matematiikka ja logiikka.


Toiseen ryhmään kuuluvat ns. kokemustutkimusalueet, joita ovat mm. fysiikka, kemia, tähtitutkimus, biologia, mielitutkimus (psykologia) jne. Soveltavia todellisuustutkimusaloja ovat mm. tekniset alat , lääketutkimus (lääketiede), yhteiskuntatutkimus, maanviljelystutkimus jne.

Tehtäviä

  1. Voiko matematiikan professori laskea väärin?
  2. Miten tilastoilla voidaan valehdella?
  3. Miksi monet tiedotusvälineiden tiedeuutiset ovat perättömiä?

Ristiriidattomuus



Matematiikalla ja logiikalla on todellisuustutkimuksen piirissä erityisasema. Niiden avulla ei luoda uutta tietoa todellisuudesta, mutta matematiikan ja logiikan kieltä käyttäen voidaan todellisuustutkimuksen  tietoa ilmaista erittäin lyhyesti ja selkeästi.

Matematiikkaa ja logiikkaa käyttäen voidaan myös kehittää uusia todellisuustutkimuksen (tieteen) käsityksiä.

Todellisuustutkimuksen piirissä näitä tutkimusaloja voidaan pitää esimerkiksi automaattien teorian osina.

Tehtäviä

  1. Miksi ristiriidattomuus on matematiikassa ja logiikassa tärkeä?
  2. Miten sanaa "ristiriita" käytetään arkikielessä?
  3. Mikä ero on logiikan ristiriitakäsitteen ja arkikielen ristiriitakäsitteen välillä?

Havaintojen merkitys




Kokemustutkimuksen piirissä aistihavainnoilla ja laitteiden avulla aikaansaaduilla havainnoilla on tärkeä merkitys. Kokemustiedon totuutta voidaan pohjimmaltaan arvioida vain toistettavien havaintojen avulla. Havainnoilla on usein tärkeä osuus myös uuden tiedon luomisessa.

sas

Moni väitöskirja syntyy nykyään tilasto-ohjelmilla (SAS, SPSS).

Tehtäviä

  1. Miksi tarkka ja täsmällinen havaintojen teko on hyödyllistä?
  2. Miten sekalaisesta havaintotulosten joukosta voidaan saada tietoa?
  3. Miksi satunnaislukujen teko on vaikeaa?

Yleistäminen havainnoista

Tärkeä kokemustutkimuksen menetelmä on havainnoista yleistäminen eli induktio. Havaintojen perusteella voidaan löytää uusia väitteitä, ja tällaisia väitteitä voidaan perustella tekemällä lisää havaintoja. Tällaista menetelmää käytetään mm. peruskoulun fysiikan ja kemian tunneilla.

Hempelin–Oppenheimin malli

Hempelin–Oppenheimin malli eli peittävän lain malli on tieteellisen selittämisen tapa, joka vastaa kysymykseen:

"Miksi jokin ilmiö E tapahtui?"

Mallissa selitettävä ilmiö X seuraa loogisesti yhtäältä

  • yleisistä laeista ja
  • tilannetta riittävästi kuvaavista alkuehdoista.

Tämän vuoksi peittävän lain soveltaminen ilmiön X selittämiseksi vaatii alkuehdot ja ainakin yhden yleisen lain.

hempel-oppenheim

Saat kuvan suuremmaksi valitsemalla selaimestasi Näytä kuva.

Selittävän osan ja selitettävän osan suhde voi olla myös induktiivinen (loogisesti epäpätevä), ja yleispätevän lain asemesta selittävä osa voi sisältää myös tilastollisia lakeja; tällöin

"Miksi välttämättä P?"

voidaan lieventää muotoon

"Miksi mahdollisesti P?"

Abduktio

"Miksi välttämättä P?" Abduktiivinen päättely on

"päättelyä parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen".
Käsitteen otti käyttöön pragmatistifilosofi C. S. Peirce 1800-luvun lopulla.

Abduktiivisen päättelyn lähtökohtana on tavallisesti joukko havaintoja, ja se etenee havaintojoukon todennäköisimpään selitykseen.

rain

Esimerkiksi:

Jos olet ulkona ilman sadevarusteita, sade kastelee.
Syyskuussa sataa usein.
Matti tulee usein töistä kävellen.
Näin Matin tulevan märkänä töistä (on syyskuu).

Johtopäätös:Ulkona sataa.

Päättelyssä ensimmäinen on "yleisesti hyväksytty väite", ja muut ovat kokemukseen perustuvaa todistusaineistoa. Päättelyä voi perustella sillä, että se on järkevä ja todennäköinen, vaikka on mahdollista että naapuriin on juuri muuttanut ilkeä pikkupoika jolla on suunnaton vesipyssy. Sadeoletusta voidaan tukea sillä, että kyseinen pikkupoika on "satunnainen ja tuntematon voima", kun taas sade on yleinen tapahtuma.

Abduktiivinen päättely ei ole logiikan mukaan (deduktiivisesti) yleispätevää. Johtopäätös ei seuraa oletuksista väistämättä, vaan se voi olla epätosi vaikka kaikki esitetyt oletukset olisivat tosia.

Johtopäätös on kuitenkin yleensä "riittävän hyvä", ja käytännön syistä tieteellisiä selityksiä ja käsityksiä puolustetaan usein abduktiivisesti. Abduktiivisen arvostelun kestäminen on eräs keskeinen tieteen  haaste, koska abduktiivisella arvostelulla koetellaan (testataan) sitä miten hyvin käsitys (teoria) sopii yhteen saatavilla olevan todistusaineiston ja taustaoletusten kanssa, eikä käsityksen tarvitse seurata oletuksista väistämättä.

Tieteessä on yleistä se, että jotain muutakin vaihtoehtoista käsitystä tai selitysmallia esitetään selitykseksi samaan tapahtumaan, tai vähintäänkin mukana on vaihtoehtoja jotka olisivat mahdollisia — tai joita ei ainakaan voida sulkea mahdottomiksi. Abduktiivisessa päättelyssä käsityksiä puolustetaan sillä, että se selittää parhaiten esitetyn todistusaineiston.

Tehtäviä

  1. Miksi useimmat ihmiset yleistävät liian pienestä määrästä havaintoja?
    Miten tällaista voitaisiin torjua?
  2. Miten voidaan selvittää, onko havaintojoukko riittävä johtopäätösten tekoon?
  3. Millä tavalla inhimillinen päätöksen teko eroaa tietokoneiden suorittamasta päätöksenteosta?

Humen ongelma



David Humen mukaan ainoa tapa saada tietoa luonnosta on havaintokokemus. Tähänastisten havaintokokemusten perusteella luonnosta ei löydy minkäänlaista luonnon välttämättömyyttä.

Humen mukaan ajatus siitä, että tietty tapahtuma on toisen tapahtuman syy perustuu ajattelutottumukseen eli siihen, että tähänastisten havaintojen perusteella ilmiöt säännöllisesti seuraavat ajallisesti toisiaan.

Näin ei kuitenkaan tapahdu välttämättä aina. Ei ole loogisesti mahdotonta, että Aurinko ei nouse huomenna.

Syysuhteesta käytetään nimitystä kausaliteetti (cause = syy).

Fysiikan ja tähtitieteen perusteella auringon nousemista huomenna voidaan kuitenkin pitää hyvin todennäköisenä.

Tehtäviä

  1. Laske todennäköisyys sille, että Aurinko ei nouse huomenna.
  2. Johtuuko se, että maailma tuntuu ihmisestä hyvin säännölliseltä, ihmisestä vai maailmasta?
  3. Voisiko ihmisiä olla olemassa, jos maailma olisi erilainen kuin se nyt on?

Yksikin havainto voi kumota aikaisemmat käsitykset



Professori Sir Karl Popper (1902 – 1994).

Karl Popper on Humen väitteisiin nojautuen asettunut vastustamaan induktion käyttöä todellisuustutkimuksessa. Popper asettaa oikeaksi todistamisen tilalle virheelliseksi osoittamisen (falsifikationismi). Yksikin väitteen vastainen havainto nimittäin riittää kumoamaan väitteen.

Epäilemättä Hume ja Popper ovat oikeassa siinä suhteessa, ettei ole mitään loogista syytä siihen, että luonto on sellainen kuin se on.

Me emme todellakaan voi saada tietoa luonnosta istumalla tutkijankammiossa ja käyttämällä pelkkää logiikkaa. Sen sijaan meidän on mentävä luontoon tekemään havaintoja.

Tehtäviä

  1. Miten kehitysoppi selittää luonnon ilmiöitä?
  2. Mistä johtuu, että kaikkiväitteen kumoaminen on helppoa mutta olemassaoloväitteen kumoaminen on vaikeaa?
  3. Pitäisikö kokeellisssa tieteissä luopua kaikki- ja olemassaoloväitteistä?

Fallibilismi

Fallibilismi (lat. fallibilis 'erehtyväinen') on käsitys, jonka mukaan mitään kokemusväitettä ei voida todistaa lopullisesti oikeaksi, koska aina on mahdollista tuoda esille uusia tapoja käsityksen kumoamiseksi. Fallibilismi korostaa falsifioitavuutta (eli teorian tai muun väittämän vääräksi osoittamista) tieteellisyyden perusteena.



C. S. Peirce (1839 – 1914).

Fallibilismin ajatuksen esitti Charles S. Peirce, ja Karl Popper kehitti fallibilismin teoriaa 1930-luvulla tieteellisen tiedon mittapuuksi. Hän tuli tulokseen, jonka mukaan minkään käsityksen totuudenmukaisuutta ei loppujen lopuksi voida täysin todistaa: käsityksiä voidaan ainoastaan kumota, ja niihin voidaan luottaa "parhaana tämänhetkisenä tietona".

Täten tulisi luottaa ainoastaan sellaisiin käsityksiin, jotka ovat ainakin periaatteessa kumottavissa. Popper viehtyi tähän ajatukseen kuultuaan paikallisessa yliopistossa Albert Einsteinin luennon, jossa Einstein esitteli keksimäänsä suhteellisuusteoriaa ja kertoi olevansa valmis hylkäämään sen, jos joku löytäisi ristiriitaisia todisteita.

Teoksessaan Arvauksia ja kumoamisia – tieteellisen tiedon kasvu (1963) Popper esitti, että tiede oppii virheistään ja että oppiessamme tiedoistamme korjatessamme niitä tietomme kasvaa, vaikka emme koskaan voikaan olla aivan varmoja siitä että olemme lopullisesti oikeassa.


Näin tieteestä tulee totuudenkaltaisempaa. Popperin mukaan ei ole mitään syytä ryhtyä relativisteiksi tai skeptikoiksi, vaikka emme voikaan olla aivan varmoja siitä että olemme lopullisesti oikeassa. Olemme kuitenkin aina vain lähempänä lopputulosta, joten pitkällä tähtäyksellä lopputulos on aina lähempänä totuutta.

Jotta käsitystä voitaisiin pitää totena, sen pitäisi falsifioitavuusvaateen mukaan periaatteessa olla todistettavissa tutkimuksella vääräksi.

white-crow

Esimerkiksi käsityksen, jonka mukaan "kaikki korpit ovat mustia", voisi falsifioida löytämällä valkoisen korpin. Sellainen käsitys, jota ei voida osoittaa vääräksi, ei siis täytä fallibilismin mukaan tieteen normeja. Psykoanalyysia ja edistysuskoa on käytetty esimerkkeinä käsityksistä, jota on vaikea kumota.

Fallibilismin mukaan hyvä tieteen tekijä ei ole niinkään kiinnostunut siitä havaintoaineistosta, joka on käsityksen kanssa sopusoinnussa, vaan nimenomaan siitä, minkä kanssa käsityksellä on ongelmia. Popperin mukaan on helppo saada havainnot sopimaan yhteen käsityksen kanssa jo sosiaalipsykologisista syistä. Fallibilismi siis korostaa kriittisyyden merkitystä tieteen kehityksessä.


Falsifikaatiokriteeri ei voi käsitellä olemassaoloväitteitä sellaisenaan, koska emme voi millään tavoin todistaa, että jokin asia ei olisi. Siksi olemassaoloa ei oleteta ennen kuin olemassaolemattomuus falsifioidaan.

Tehtäviä

  1. Ottakaa selvää, mitä sellaista Galileo Galilei havaitsi, mikä kumosi aikaisemmat käsitykset?
  2. Mistä johtuu, että ns. yleisen suhteellisuusteorian tueksi on sepitetty mm. pimeä aine ja pimeä energia?
  3. Millä tavalla se, mikä on ihmiselle tällä hetkellä mahdotonta, saattaa vääristää todellisuuskäsitystöämme?

Onko todistuksen taakka aina väitteen esittäjällä


Jos todellisuustutkimuksen tehtävä olisi kumota väitteitä, todellisuustutkimuksen olisi helppoa keksiä yhä uusia virheellisiä väitteitä ja sitten kumota ne havainnoilla. Voitaisiin myös melko helposti keksiä sellaisia väitteitä, joita Popperin olisi vaikea kumota, mutta jotka kuitenkin olisivat ilmeisen virheellisiä.

Esimerkiksi voidaan väittää, että Siriusta kiertää kiertotähti (planeetta), jolla asuu suomea puhuva aasirotu. Väitettä ei nykyisin apuneuvoin voida kumota, mutta pitäisikö meidän sen takia pitää sitä totena.

Jo edellä on esitetty, että väitteen esittäjällä on todistuksen taakka. Niin kauan kuin yllä esitetyn väitteen esittäjä ei ole tuonut esiin mitään todisteita mainitunlaisen aasirodun olemassaolon puolesta, velvollisuutemme on pitää väitettä epätotena. Tämä on siis normi (ts. ei ole totta tai epätotta vaan velvollisuus).

Monet uskonnot eivät hyväksy sitä, että niillä olisi heidän esittämiensä väitteiden vuoksi todistuksen taakka.

Jopa melkoinen määrä suomalaisia filosofeja heittäytyy uskontojen ja jumalattomuuden välimaastoon (agnostikoiksi), vaikka he kaikessa muussa toiminnassaan ajattelevat, että todistuksen taakka on väitteen esittäjällä.


Tämän kirjoitta odottaa mielenkiinnolla sitä, että väitöskirjan voi korvata lukemalla yhden luvun teoksesta A. A. Milne: Nalle Puh.

Käytämme nimitystä "vahva todistuksen taakka" (strong burden of proof) siitä normista, että todistuksen taakka on aina väitteen esittäjällä.

Nimitystä heikko todistuksen taakka (weak burden of proof) käytämme siitä normista, että olemassaoloväitteen esittäjällä on aina todistuksen taakka.

Tehtäviä

  1. Miksi tarvitaan sellaisia normeja kuin todistuksen taakka?
  2. Kumpaa todistuksen taakkaa käytetään, kun torjutaan huuhaata?
  3. Kumpaa todistuksen taakkaa käytetään, kun torjutaan jumaluusoppineita?

Itsekorjaavuus, itsenäisyys ja edistyvyys




C. S. Peirce (1839 – 1914).

Yhdysvaltalainen C. S. Peirce puolusti viime vuosisadalla ajatusta tieteen itsekorjaavuudesta. Hänelle se merkitsi erityisesti virheiden korjaamista.

Peircen jälkeen on usein havaittu, että havaintojen lisääntyessä virheellisiä oletuksia on hylätty.

Itsekorjaavuus voi koskea sekä totuutta että menetelmää totuuden saavuttamiseksi.

Itsekorjaavuuteen liittyy läheisesti myös itsenäisyyden (autonomisuuden)  käsite. Jollei tieteellinen yhteisö itse pysty korjaamaan virheitään, ei sitä voi tehdä mikään muukaan laitos – ei jumala, puolue, kuningas eikä Delfoin oraakkeli.

Itsenäisyys on tarpeellista itsekorjaavuudelle. Totuuden ja paikkansapitävyyden arviointiperusteiden valinnassa ja niiden soveltamisessa tieteen tulee olla itsenäinen. Toisaalta täytyy muistaa, että tiede pystyy kyllä toipumaan myös itsenäisyyden loukkauksista.

Tieteen edistyvyys on muita kriteerejä huomattavasti mutkikkaampi. Itse asiassa "edistys" on poliittisesti arvovärittynyt sana, ja sen sijasta olsi käytettävä jotain muuta sanaa.

Tiedon kasvu ja tieteen laajeneminen ovat mahdollisia vain sovellettaessa tieteellistä menetelmää oikein. Mitään oikotietä eteenpäin ei ole; tieteen on selviydyttävä kohti entistä paremmin selittäviä ja entistä totuudenmukaisempia käsityksiä, itsenäisyyden ja itsekorjaavuuden turvin.

eksponenttieeksponentti

Käsitystä, jonka mukaan tiede on edistyvää, sanotaan joskus kasautuvaksi eli kumulatiiviseksi tieteenkäsitykseksi.

Jotkut pitävät kumulatiivisen tieteenkäsityksen vastakohtana Thomas Kuhnin käsitystä, jonka mukaan tiede edistyy vallankumousten avulla. Vallankumousten välisenä aikana vallitsee jokin paradigma, joka estää tiedettä kehittymästä.


Selkokielellä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä ja arvovallan asemassa olevaa käsitystä tai viitekehystä, kuten esimerkiksi evoluutioteoriaa tai suhteellisuusteoriaa.
Suomessa paradigmakäsitystä ovat arvostelleet mm. professorit Yrjö Ahmavaara, Jaakko Hintikka ja Raimo Lehti.

Tehtäviä

  1. Mistä johtuu, että sana "paradigma" on suosittu?
  2. Mistä johtuu, että tieteelle on asetettu yllä olevan tyyppisiä normeja.
  3. Kumpi tieteenkäsitys on mielestäsi parempi, kumulatiivinen vai paradigmaattinen?
  4. Mistä johtuu, että entisinä aikoina tiede saattoi laajeta suurin harppauksin, mutta nyt muutos on vähittäistä?
  5. Mitkä asiat hidastavat eniten tieteen kehitystä?

Kielen filosofiaa

Kielen ilmiöitä



Kielifilosofia on tiede, joka käsitteellisellä ajattelulla pyrkii selvittämään kielen olemusta ja ilmiöitä. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
  • kielen alkuperä: kumpi oli ensin, ajattelu vai kieli. Syntyikö kieli ajatellessa vai ajatus puhuessa? (Biologiassa tutkitaan kuinka elimistö on kehittynyt puhetta varten.)
  • kielellisen merkin ja ulkomaailman suhde: Miksi eräs nelijalkainen eläin merkitsee 'hevonen’ (ja kirjoitamme kirjaimin h,e,v,o,n,e,n) eikä 'lehmä’?
  • merkityksen ja tarkoitteen (referentti) suhde: Mikä on se hevonen, kun sanomme "hevonen"?
  • kielen suhde tietoon: Miten tiedämme että tiedämme? Miten tiedämme, että maa on likimäärin pallo?
  • selvittää kielen merkitystä ihmiselle. (Tämä kysymys johtaa sosiologiaan ja psykologiaan.)

semioottinen-kolmio

Kielifilosofian nk. semioottinen kolmio muodostuu merkistä, merkkiä vastaavasta oliosta (referentistä) ja merkin merkityksestä. Semiotiikan eli yleisen merkkitieteen peruskäsitteitä ovat syntaksi, semantiikka ja pragmatiikka. Semiotiikka laajenee kulttuurintutkimukseksi, paljon pelkän kielen ulkopuolelle.

Syntaksilla tarkoitetaan merkkien suhdetta toisiinsa.
Semantiikka tutkii merkkien suhdetta niitä vastaavaan asiaan tai olioon.
Pragmatiikka tutkii merkkien suhdetta niiden käyttöön ja käyttäjiin.

Semantiikan ja pragmatiikan välistä eroa voidaan pitää keinotekoisena: nk. peliteoreettisessa semantiikassa edellistä voidaan jopa pitää jälkimmäisen osana. Tämä sitoo totuuskäsityksemme ulkopuoliseen todellisuuteen.

Ns. realistinen semantiikka pitää totuutta kielen ja todellisuuden välisenä merkitysopillisena suhteena. Puhutaan kielestä kalkyylinä ja totuuden vastaavuuskäsityksestä.
Kalkyyli on perusmerkkijonoista(aksioomista) ja niitä käsittelevistä säännöistä (päättelysäännöistä) muodostettu järjestelmä.
Idealistisemman käsityksen mukaan totuudesta on mahdotonta puhua kielen kaikkialle ulottuvan ja rajoittavan vaikutuksen vuoksi. Tällöin puhutaan kielestä yleisenä välineenä ja semantiikan 'lausumattomuudesta'. Tämä käsitys liittyy erilaisiin tiedollisiin totuuskäsityksiin. Esimerkiksi postmoderni retoriikka pitää itseään semioottisena, ihmisten vuorovaikutusta tutkivana tieteenä.



Oxfordin yliopiston professori J. L. Austin (1911 – 1960.

Arkikielen filosofia eli lingvistinen filosofia on Oxfordissa 1930-luvulta lähtien vallinnut filosofinen oppi, jonka mielenkiinto kohdistuu arkikieleen elävänä todellisuutena, sanojen käyttöön ja merkityksien erottelyyn. Arkikielen filosofian innoittajana oli Ludwig Wittgenstein ja sen huomattavimpia myöhempiä edustajia olivat Gilbert Ryle ja J. L. Austin.

Looginen kielentutkimus on ns. analyyttisen filosofian käyttämä menetelmä, jolla pyritään ratkomaan filosofisia ongelmia selvittämällä niihin sisältyvien sanojen ja käsitteiden merkitystä. Huomattavia edustajia olivat Ludwig Wittgenstein, W. V. O. Quine ja Rudolf Carnap.



Cambridgen yliopistin professori Simon Blackburn.

Tehtäviä

  1. Cambridgen yliopiston filosofian professori Simon Blackburn sanoo kirjassaan Think, A compelling introduction to philosophy (ISBN 978-0-19-285425-4), että hän pitää itseään käsiteinsinöörinä. Sopiiko tämä nimitys kielen filosofiaan?
  2. Mitä ongelmia arkikieleen vetoaminen aiheuttaa?
  3. Mitä ongelmia filosofien hirveä käsitesotku aiheuttaa?
  4. Mitä ongelmia arkikielen ottaminen filosfian perustaksi on aiheuttanut?
  5. Mikä on vikana lingvistisessä koulukunnassa neurotieteen kannalta?

Merkitys 



Merkitykseen liittyy mm. seuraava määrä sivistyssanoja:

  1. affektiivinen merkitys, merkkiin liittyvä tunnesävy, joka on usein henkilökohtainen mutta joskus sovinnaistunut; esim. koira on puolueeton tunnesävyltään , rakki kielteinen – mutta hellittelyissä usein kielteisyys käännetään myönteisyydeksi!
  2. denotaatio  John Lyons on esittänyt, että yksilötarkoitteiden lisäksi tarvitaan luokkakäsitteiden eli denotaatioiden taso; tällöin merkki viittaa kielen ulkopuolisessa maailmassa ensi sijassa denotaatioon, ja viittaussuhde toteutuu jonkin yksilötarkoitteen kautta
  3. denotatiivinen merkitys tavallisesti = perusmerkitys.
  4. homonymia on tilanne, jossa kahdella eri merkillä on sama muoto ("sama muoto, eri merkitys"); esim. lakata ’loppua, päättyä’ tai ’päällystää lakalla’
  5. kognitiivinen merkitys on merkin "tiedollinen" merkitys, ydinmerkitys; ks. perusmerkitys
  6. kollokaatio on myötäesiintymä, tiettyjen sanojen joko tavanmukainen tai todellinen esiintyminen yhdessä; esim. koira ja haukkua
  7. kollokatiivinen merkitys on  myötämerkitys: kun sanat kollokoivat eli esiintyvät usein yhdessä, niiden merkitykset "vuotavat" toisiinsa
  8. konnotaatio on  usein = sivumerkitys (tai -merkitykset); ks. myös konnotatiivinen merkitys
  9. konnotatiivinen merkitys Leech: merkityspiirteet, jotka tavanmukaisesti (mutteivät määritelmällisesti) liittyvät merkin käyttöön, esim. sanaan puu liittyy tavallisesti merkityspiirre ’korkea’, mutta on myös matalia puita
  10. liitännäismerkitys ks. sivumerkitys
  11. myötäesiintymä ks. kollokaatio
  12. myötämerkitys ks. kollokatiivinen merkitys
  13. stilistinen merkitys    tyylisävy: sanan tai yleisemmin merkin kuuluvuus johonkin tyyliin
  14. synonymia  tilanne, jossa kaksi samaa tai ainakin hyvin lähekkäistä merkitystä eroaa muotonsa suhteen ("sama merkitys, eri muoto"); esim. honka – mänty – petäjä
  15. ydinmerkitys usein = perusmerkitys



Suomen kielen sanan porsas perusmerkitys eli denotaatio on 'porsas'; samoin sanan sika perusmerkitys on 'sika'. Nämä merkitykset ovat suomen kieltä taitavan henkilön mielessä olevia käsitteitä, joiden avulla sanat esittävät (eli representoivat) todellisia porsaita tai sikoja.

Näiden denotatiivisten tarkoitteiden ohella esimerkiksi 'porsas' herättää erinäisiä enemmän tai vähemmän sovinnaisia mielleyhtymiä, jotka liittyvät sotkemiseen ja soveliaisuuden rajan ylittävään käytökseen. Nämä ovat perusmerkityksestä 'porsas' syntyviä, kulttuurisesti jaettuja sivumerkityksiä.

Verbi porsastella onkin johdettu porsas-sanan konnotatiivisesta merkityksestä, kun taas porsia -verbi liittyy porsas -sanan denotatiiviseen merkitykseen. Vastaavasti sikailla ja sikamainen rakentuvat perusmerkityksen 'sika' konnotaatioihin.

verification

Yleisesti ottaen on ainakin seuraavat eri tavat yrittää selittää, mitä kielellinen merkitys on.

  1. Merkityksen ideakäsitys, jota käyttivät mm. Locke, Berkeley ja Hume, väittää, että merkitykset ovat mielentiloja, joita merkit saavat aikaan. Propositiokäsityksen mukaan lauseen merkitys on sen ilmaisema (mahdollinen) ajatus.
  2. Totuusehtoisten (verifikationistisen) käsitysten mukaan merkitys tarkoittaa niitä ehtoja, joiden vallitessa ilmaus voi olla tosi tai epätosi. Tätä käsitystä ovat edustaneet mm. Gotlob Frege, Alfred Tarski ja Donald Davidson. Tästä käsityksestä käytetään sivistyssanaa verifikationismi.
  3. Käyttökäsityksen mukaan merkitys liittyyy puhetapahtumiin ja tiettyihin ääntelyihin eikä ilmauksiin. Vanha Wittgenstein korosti merkitystä käyttönä. Käsitys on liitetty myös filosofeihin P. F. Strawson, John Searle, Robert Brandom jne.
  4. Viittauskäsitysten (semanttinen eksternalismi) mukaan merkitys ovat ne maailman oliot, joita on yhdistetty merkkeihin. Eksternalismia on kaksi lajia: yhteisöllinen ja ympäristöllinen. Ensimmäistä edustaa Tyler Burge and toista edustavat mm. Hilary Putnam ja Saul Kripke. Putnamin ja Kripken käsitys; Kausaalinen referenssikäsitys: Lausuttu sana tai nimi onnistuu viittamaan kohteeseensa, koska lausuman ja kohteen nimeämisen välillä on katkeamaton syy-seuraus-suhteiden ketju. Esimerkiksi lapselle annetaan nimi, joka sitten leviää suusta toiseen. Referenssi tarkoittaa viittaamista.
  5. Todentamiskäsityksen mukaan lauseen merkitys on se menetelmä, jolla ratkaistaan, onko lause tosi vai ei. Michael Dummett on kannattanut 1970 -luvulta lähtien tämän muunnosta: Lauseen merkitys käsittää kuulijan kyvyn tunnistaa menetelmä, jolla lauseen totuus tai epätotuus voidaan oaoittaa.
  6. Pragmatistisen käsityksen mukaan lauseen merkityksen määräävät sen soveltamisen seuraukset. Tätä käsitystä ovat kannattaneet mm. Charles Sanders Peirce ja muut 20. vuosisadan amerikkalaiset pragmatistit.
  7. Deskriptiokäsitys (määrättyjen kuvausten teoria, Russell): Yksilökäsitteet ja nimet eivät viittaa kohteeseensa sinällään, vaan ne ovat kuvauksia, jotka yksilöivät kohteensa. ”On olemassa vähintään yksi henkilö, joka on Ranskan nykyinen kuningas. On olemassa enintään yksi henkilö, joka on Ranskan nykyinen kuningas. Kuka onkaan Ranskan nykyinen kuningas, hän on kalju.”

Lisää käsityksiä löytyy ei-kielellisiin merkityksiin  (esimerkiksi ruumiin kieli).

Erityisesti deskriptiivisen referenssiteorian (kuvaileava viittausteoria) mukaan kielen ilmaisujen viittaus perustuu siihen, että kielen käyttäjä tuntee viittauksen kohteen eli voi esittää sitä koskevan kielellisen kuvauksen.

Tehtäviä

  1. Keksikää suomenkielisten sanojen tilalle lisää sivistyssanoja, niin teistä tulee filosofeja.
  2. Ottakaa selvää siitä, mitä yllä olevista sivistyssanoista on tarvittu ylioppilaskirjoituksissa.
  3. Mitkä yllä esitetyistä käsityksistä ovat mielestäsi muistamisen arvoisia?

e

Oxfordin yliopiston orofessori Michael Dummett.

Michael Dummett
(1925- ) on toiminut lähes koko aikuisen ikänsä Oxfordin yliopistossa, ensiksi opettaen matematiikan filosofiaa ja lopulta logiikan professorina, mistä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1992.

Vuonna 1973 Dummett julkaisi Fregen filosofiaa käsittelevän teoksensa Frege: Philosophy of Language, johon sisältyi myös paljon Dummettin omia kielifilosofisia pohdiskeluja

Kielifilosofia ja merkitysteoria ovat hänen käsityksensä mukaan kaiken filosofian perusta ja lähtökohta; meidän on ensiksi ratkaistava merkitystä koskevat filosofiset kysymykset, ja vasta sen jälkeen meillä on toivoa saada lisävalaistusta - uudella tavalla merkitysteoreettisin käsittein muotoiltuihin - metafysiikan ongelmiin.

Dummettin käsitys filosofian tehtävästä ja luonteesta edustaa nykyään vähemmistönä olevaa anglo-amerikkalaisessa käsitystä.

Häntä voidaan pitää ehkä viimeisenä analyyttisena filosofina.

Esimerkiksi peruskiistaa realismin ja idealismin välillä Dummett pitää vain vastakohtana kahden epäselvän kielikuvan välillä, jota ei voida ratkaista. Se olisi hänen mukaansa korvattava täsmällisellä merkitysteoreettisella kysymyksellä siitä, voidaanko lauseiden merkitys, mikä on perinteisesti samaistettu lauseiden totuusehtojen kanssa, ymmärtää klassisen logiikan mukaisesti (jossa jokainen mielekäs lause on joko tosi tai epätosi).

Dummettin ajattelun lähtökohtana on kielen ymmärtäminen: ”Merkityksen teoria on ymmärtämisen teoria”. Henkilö ymmärtää kieltä, kun hän tietää sen ilmaisujen merkitykset.



Professori Ludvig Wittgenstein (1889 – 1951).

Toiseksi, hän nojaa wittgensteinilaiseen iskulauseeseen, jonka mukaan ilmaisun merkitys on sen käyttö.

Jotta kieltä voisi ylipäätään oppia ja ymmärtää, sen merkitysten on ilmettävä julkisessa kielellisessä käyttäytymisessä, Dummett ajattelee. Mutta, hänen päättelynsä etenee, monien lauseiden kohdalla on mahdotonta varmentaa, ovatko ne tosia vai epätosia, ja täten niiden totuusehdot eivät ole tiedettävissä. Näin kielen puhujat eivät tietäisi lauseidensa totuusehtoja ts. merkitystä, eli eivät ymmärrä kieltänsä!

Dummettin ratkaisu tähän ongelmaan on jyrkkä: perinteinen totuuden käsite ei kelpaa - kuten filosofit Fregestä Davidsoniin olivat merkityksen ja totuusehdot samastaessaan ajatelleet - merkitysteorian perustaksi, vaan sen on nojattava johonkin mikä ei mene inhimillisen tiedettävyyden tuolle puolen.

Dummettin vaihtoehto on perustellun väitettävyyden tai todennettavuuden käsite. Mutta ratkaisulla on hintansa, jonka Dummett on valmis maksamaan: perinteinen logiikka ei pidä kaikilta osin paikkaansa.

”Kolmannen poissuljetun laista” on luovuttava, ja jotkut mielekkäät lauseet eivät ole sen enempää tosia kuin epätosiakaan.



Tämä Dummettin johtopäätöksenä oleva kanta tunnetaan nimellä ”antirealismi”. Dummett ei toki ole ensimmäinen, joka esittää, että logiikkaa olisi näin korjattava. Samaa ovat pitkään väittäneet nk. intuitionistisen matematiikanfilosofian kannattajat. Mutta tämä lähestymistapa perustuu tiettyyn idealistiseen metafyysiseen käsitykseen matemaattisten olioiden olemassaolosta ja rajoittuu matemaattisiin väittämiin.

Dummett sen sijaan korostaa, että hänen ymmärtämisen käsitteeseen perustuva väitteensä ei liity mihinkään erityiseen tiedon alaan - eikä epämääräisiin metafyysisiin lausumiin - vaan on yleispätevä ja soveltuu erilaisiin tiedonaloihin matematiikasta fysiikkaan ja historiaan.



Bertrand Russell (1872 – 1970).

Dummettin tunnettu väite on, ettei menneisyys ole määrätty: jos meillä ei ole mahdollisuutta enää ratkaista jotain menneisyyttä koskevaa väitettä (esim. ”1.1.1920 Bertrand Russell aivasti 47 kertaa”), tämä lause ei ole tosi eikä epätosi.

Todellisuus on objektiivinen, mutta siinä on aukkoja. Dummettin äärimmäiset johtopäätökset ovat luonnollisesti herättäneet paljon vastalauseita, mutta hän on myös saanut paljon seuraajia, joista mainittakoon Crispin Wright ja Neil Tennant.

Olipa Dummettin johtopäätöksistä mitä mieltä tahansa, hän ainakin osoittaa, että tietyt perinteisessä analyyttisessa filosofiassa yleisesti hyväksytyt käsitykset eivät voi kaikki yhdessä olla tosia. Tämä on hänen kestävä antinsa filosofialle.


Tehtäviä

  1. Millä tavalla Dummetin katolinen kristinusko on saattanut vaikuttaa hänen ajatteluunsa?
  2. Millä tavalla Platonin käsitys matematiikasta on vaikuttanut Dummetin ajatteluun?
  3. Mikä on kolmannen poissuljetun laki?
  4. Miksi kolmannen poissuljetun laista ei ole syytä luopua?
  5. Onko historiankirjoitus menneisyyteen sijoitettua tieteiskirjallisuutta?
  6. Muuttuuko historiankirjoitus tosiasioiden vai mielipiteiden vuoksi?
  7. Mitkä koulusi historian opetuksessa käytetyt tapahtumat ovat pikemmin sepitteitä kuin todella tapahtuneita?
  8. Mitä ovat "suuret kertomukset"?
  9. Tarvitaanko "suuria kertomuksia"?

Semantiikan paradoksit

Hiekanjyvän paradoksi


Paradoksi (kreikan sanoista παρά 'vastaan' ja δοξα 'oppi' tai 'näkemys') on väite, joka on näennäisesti looginen tai epälooginen. Näennäisesti looginen väite johtaa loogiseen ristiriitaan tai järjenvastaiseen tilanteeseen, näennäisesti epälooginen väite on puolestaan loogisesti selitettävissä.



Kuvitellaan hiekkakasa, josta poistetaan yksittäin hiekanjyviä. Voidaan muodostaa väite  seuraavilla oletuksilla:

  • Oletus 1: 1.000.000 hiekanjyvää muodostaa hiekkakasan.
  • Oletusi 2: Hiekkakasa josta poistetaan yksi hiekanjyvä on edelleen hiekkakasa.
Jos kummatkin oletukset hyväksytään, toisen oletuksen toistuva soveltaminen niin, että hiekkakasa pienenee jokaisella kierroksella yhdellä hiekanjyvällä, pakottaa myöntämään myös sen, että yksi ainoa hiekanjyvä muodostaa hiekkakasan.

Koska useimmat kuitenkin kieltäisivät johtopäätöksen, se voidaan torjua kieltämällä jompikumpi oletuksista. Joku voisi esittää vastaväitteen, ettei 1.000.000 hiekanjyvää muodosta hiekkakasaa. Luku 1.000.000 on kuitenkin sattumalta valittu suuri luku, ja päätelmä pätisi mille tahansa suurelle luvulle. Tällöin olisi kiellettävä kokonaan se, että ylipäätään on olemassa hiekkakasoja.

Vaihtoehtoisesti voidaan kieltää toinen oletus. Tällöin voidaan väittää, ettei jokaiselle hiekkakasalle päde se, että siitä voidaan poistaa yksi hiekanjyvä niin, että tuloksena on edelleen hiekkakasa. On myös mahdollista väittää, että myös yksi hiekanjyvä (tai jopa nolla hiekanjyvää) muodostaa hiekkakasan.

Kaljun miehen paradoksi



Paradoksia voidaan kuvata myös siten, että kun poistamme tukasta hiuksen, pysyy tukka tukkana; samalla kuitenkin jossain vaiheessa nypintää henkilö muuttuu kaljuksi.

Eubulides (neljäs vuosisata eaa.) esitti tämän niin päin, että yksihiuksinen mies on kalju, samoin kaksihiuksinen, mutta mihin vedetään raja, kuinka monta hiusta miehellä tulee olla, ettei hän enää ole kalju? Paradoksin nimi oli falakros eli kaljun miehen paradoksi.

Tehtäviä

  1. Ratkaiskaa nämä paradoksit (saa luntata Internetistä).
  2. Mistä johtuu, että arkikieleen liittyy tällaisia paradokseja?
  3. Mitä muita paradokseja Internetistä löytyy?

Kielen luonne

Voidaanko minkä tahansa kielinen teksti kääntää mille tahansa kielelle?

Universalismi on käsitys. että vaikka kielet vaihtelevat pintarakenteeltaan, jokainen kieli perustuu pohjimmaltaan samaan yleiseen (universaaliin) rakenteeseen.

Universaalikäsitykseen liittyy usein se, ajatus, että kielen ulkopuolelle ei voida päästä.  Ajatellaan, että on vain yksi kieli ja yksi maailma, johon kieli viittaa.



Professori Jaakko Hintikka.

Professori Jaakko Hintikan mukaan kieli on kalkyyli, jota voidaan tulkita aina uudelleen.  Esimerkiksi lausekalkyyli ei sano mitään todellisuudesta, mutta Witthgenstein-Postin totuustaulukkomenetelmällä sille voidaan antaa tulkinta.
Kalkyyli on perusmerkkijonoista (aksioomista) ja niitä käsittelevistä säännöistä (päättelysäännöistä) muodostettu järjestelmä.
Monia matematiikan osia voidaan käyttää moniin erilaisiin tarkoituksiin tulkitsemalla matematiikan käsitteet eri yhteyksissä erilaisiksi todellisuuden muuttujiksi.

Kieltä tulkitaan erilaisia päämääriä varten eri tavoin. Kielen ja todellisuuden väliset suhteet ovat ilmaistavissa. Kielen avulla voidaan puhua todellisuudesta. Sen avulla voidaan myös keskustella kielen ja todellisuuden suhteista kuten totuudesta.

Tämän kirjoittajan mielestä Hintikan käsityksen puolesta puhuvat paitsi koko matematiikka ja logiikka niin myös Jaakko Hintikan ja Gabriel Sandun kehittämä riippumattomuusystävällinen logiikka.

Kirjallisuutta: Jaakko Hintikka: Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta. Toimittaneet Janne Hiipakka ja Risto Vilkko. Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-302-3.


Tehtäviä

  1. Miten tuntemattomalla kielellä kirjoitettuja tekstejä voidaan tietokoneella avata?
  2. Miten tekstejä voidaan salakirjoittaa niin, että niiden avaaminen tietokoneella on suuritöistä?
  3. Miten tekstejä voidaan salakirjoittaa niin, että niiden avaaminen ilman avainta on mahdotonta?
  4. Miten "käsiteinsiöörit" tulkitsevat tunnettuja filosofeja?
  5. Onko sekavia esityksiä syytä ollenkaan tulkita?
  6. Jos sekavaa esitystä tulkitaan, pitääkö tämä tehdä hyväntahtoisesti vai pahantahtoisesti?
  7. Mistä johtuu, että monien sekavien esitysten tulkinnoista on edellen suuria riitoja?

Ikoni, indeksi ja symboli

C. S. Peirce on esittänyt, että merkit voivat esittää kohteitaan kolmella eri tavalla.



Ensinnäkin kuva voi olla ikoni eli se muistuttaa kuvaamaansa kohdetta. Esimerkiksi rakennuksen pienoismalli on ikoni; se esittää rakennusta, koska sillä on oleellisia yhteisiä ominaisuuksia tosiasiallisen rakennuksen kanssa.



Ikonisuus ei tosin edellytä, että viittauksen kohde on tosiasiallisesti olemassa. On mahdollista tehdä "näköiskuva" henkilöstä, joka ei ole koskaan ollut olemassa.



Harvardin yliopiston professori Nelson Goodman (1906 - 1998).

Nelson Goodman
pitää valokuvaa täysin sopimuksenvaraisena. Hänen mukaansa valokuvan esittävyydessä - muista kuvalajeista puhumattakaan - ei ole kyse mistään vakioisesta suhteesta kuvan ja sen esittämän kohteen kanssa, vaan siitä, että kuva esittää kohteen vakiintuneen esittämiskäytännön mukaisesti.

Toiseksi kuva tai kuvan osa voi olla indeksi. Indeksisellä kuvalla on suora kytkös kohteeseen. Täten indeksinen merkki edellyttää aina viittauskohteen tosiasiallisen olemassaolon. Paljon käytetty esimerkki on, että savu on tulen indeksi.



Valokuvaa itsessään pidetään indeksisenä. Kameran sulkimen avautuessa kohteesta heijastuvat valonsäteet tuottavat mustumaa filmille. Täten filmille piirtyneen jäljen ja kohteen välillä on syy-yhteys.



Tässä kuvassa ovat vasemmalta lukien Stalin, Lenin ja Trotski. Miten poistaisit kuvasta Trotskin?

Tietysti valokuvia voidaan nykyisellä tietotekniikalla helposti väärentää. Kun Stalin poisti esimerkiksi Trotskin vanhoista valokuvista, väärennös oli helppo huomata.



Sen lisäksi että valokuva voidaan tulkita itsessään indeksiseksi merkiksi, kuvatut kohteet voivat olla indeksisiä merkkejä. Valokuvan esittämä kohde, esimerkiksi savu, toimii indeksinä toiselle kohteelle, tulelle. Fyysisessä todellisuudessa tulen ja savun välillä on olemassa syy-yhteys.



Kolmanneksi merkki voi olla sopimuksenvarainen eli symboli. Sanan "lamppu" käyttäminen edellyttää, että henkilö tietää, minkä kohteen symbolina se toimii. Sanat toimivat symbolisella tasolla lukuun ottamatta muutamia matkivia ilmaisuja. Kuvasymboleja ovat esimerkiksi useat liikennemerkit, kuten "Kielletty ajosuunta" -merkki. Merkitystä ei voi suoraan tulkita punakeltaisesta pyöreästä kuvasta, vaan merkitys on sovittu.

Käsitteellä symboli ei ole yhtä selkeätä merkitystä, vaan sitä käytetään vaihtelevasti eri tieteenaloilla kuten matematiikassa, kielitieteessä ja taiteentutkimuksessa.

Käsitteen eri käyttötapoja yhdistää käsitys siitä, että symboli edustaa jotain muuta kuin itseään. Mainittakoon, että symbolikäsitettä on käytetty kuvataiteissa jo ennen, kun Peirce esitti kolmijakonsa. Käsitteen merkityksessä ja käyttötavoissa on eroavaisuuksia myös taiteentutkimuksen sisällä.

Materiaalinen eli sisällöllinen puhetapa




Professori Rudolf Carnap (1891 – 1970)

Rudolf Carnap
in mukaan materiaalinen eli sisällöllinen puhetapa täytyy korvata formaalisella eli muodollisella puhetavalla.

Tämä tarkoittaa sitä, että ei puhuta olioista, ominaisuuksista tai tosiasioista, vaan kielellisistä nimistä, predikaateista (ominaisuuksista)  ja lauseista.
Suvaitsenaisuus- eli toleranssiperiaatteen mukaan kukin saa valita kielensä niin kuin itse haluaa: Logiikassa ei ole moraalia. Kielijärjestelmille tulee kuitenkin laatia säännöt.

Tehtäviä

  1. Pitääkö sananlasku "ei savua ilman tulta" paikkansa?
  2. Mitä eri merkityksiä sanalla "ikoni" on?
  3. Mitä eri merkityksiä sanalla "indeksi" on?
  4. Mitä tarkoittaa indeksikaalinen?
  5. Pitääkö koululaisten osata uskontojen symbolit?
  6. Onko toleranssiperiaate hyvä?
  7. Miksi logiikassa ei ole moraalia?

Kausaalinen merkitys

Kielellinen työnjako




Harvardin yliopiston professori Hilary Putnam, kausaalisen viittauskäsityksen (referenssiteorian) kannattaja.

Tämän käsityksen mukaan tieteellisen ja myös luonnollisen kielen käsitteiden merkitykset viittaavat niiden nimeämistapahtumaan, eli tapahtumaan, jossa käsite otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön.

Tärkeää on yhteisön kielellinen työnjako, kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea käsitteiden merkityksestä. Kielellisen työnjaon mukaan yhteisössä on aina henkilö, jolla on kielellinen pätevyys johonkin käsitteeseen. Tällainen henkilö on oikeassa suhteessa käsitteen (termin) esittelytapahtumaan, jossa viittaus (referenssi) on yleensä läsnä.

Yhteisön kaikkien henkilöiden ei tarvitse tietää sitä, mitä esimerkiksi sähkö fysikaalisesti tarkoittaa, mutta he voivat silti käyttää sanaa, tämä liittyy siihen, että jollain henkilöllä on tieto sanan fysikaalisesta merkityksestä.

Sana nykyisessä kielen sanastossa on aikaisempien tapahtumien tuotetta aina esittelytapahtumaan asti. Kielelliseen työnjakoon liittyy se, että ihmiset tuskin käyttäisivät sellaisia sanoja kuin ‘jalava’ tai ‘alumiini’, jollei kukaan yhteisössä kykenisi tunnistamaan jalavaa tai alumiinia.



Kaikki käsitteet eivät vaadi kielellistä työnjakoa, tällainen on esimerkiksi tuoli, jonka merkityksen oletetaan kaikkien tietävän. Esimerkiksi sanan vesi merkitys ei vaatinut kielellistä työnjakoa ennen kemian keksimistä, kaikki tiesivät tuolloin, mitä vesi tarkoittaa, nyt veden ajatellaan tarkoittavan H2O:ta.

Jokaisessa kielellisessä yhteisössä on ainakin joitain käsitteitä, joiden kohteen kykenee kiinnittämään käsitteen hallitseva puhujien osajoukko. Muut puhujat ovat tällöin kielellisen työnjaon mukaan riippuvaisia yhteistyöstä käsitteen taitajien kanssa.

Tieto syntyy ihmisen ja maailman välisen vuorovaikutuksen tuloksena. Ihminen ei selviäisi elämässään, ellei tiedon ja todellisuuden välinen vuorovaikutus toimisi, emme kykenisi tekemään päätelmiä käyttäytymisemme suhteen, ellei tiedon ja todellisuuden välinen suhde olisi olemassa. Vaikkei tätä suhdetta voida kuvata, epäonnistuisimme liian usein käyttäytymisessämme, jollei kieli ja siihen liittyvä ajattelu ja tulkinta olisi jonkinlaisessa suhteessa todellisuuteen.



Käsitteeseen liittyy nimitystapahtuma, jonka jälkeen se alkaa elää omaa elämäänsä, mutta käsitteen oikealle käytölle on kuitenkin ominaista, että se on osa sitä merkityksen kehitysketjua, jossa käsite on alunperin nimetty.

Tarkkaan ottaen kieli ei välttämättä kehity katkeamattomana ketjuna. Käsite voidaan esim. ’varastaa’ toiseen käyttöön tai se voi ikään kuin huomaamatta elää omaa elämäänsä, jolloin se ei enää välttämättä viittaa alkuperäiseen kohteeseen, vaan johonkin toiseen eli se on näin uudelleen nimetty.

Tehtäviä

  1. Miten on mahdollista, että käsitteiden merkityksestä on suuria erimielisyyksiä?
  2. Millaisia tunnemerkityksiä käyttämiimme käsitteisiin liittyy?
  3. Millä tavalla tunnemerkitykset vaikuttavat käsitteiden käytön yleisyyteen (esimerkkisana "tiede")?
  4. Kuinka paljon vierasperäisiä sanoja tarvitsemme?
  5. Mitä tarkoittaa kielipoliisi?
  6. Tarvitaanko slangia?
  7. Mitä tarkoittaa "nimiäiset"?

Kielen kuvakäsitys (kuvateoria)



Professori Ludvig Wiitgenstein (1889 – 1951).

Kielen kuvateoria on käsitys, jonka mukaan todellisuus ja kieli vastaavat ihanteellisessa tilanteessa toisiaan ja kieli muodostaa eräänlaisen todellisuuden peilikuvan. Käsitystä edusti muun muassa Ludwig Wittgensteinin teos Tractatus logico-philosophicus eli
Loogis-filosofinen tutkielma. (Logisch-philosophische Abhandlung, 1921.) 3., tarkistettu painos (1. painos 1971). Taskutieto 70. Suom. Heikki Nyman. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1984 (5. painos 1997). ISBN 951-0-12171-1.
Wittgenstein esittelee Tractatuksessa kielen kuvakäsityksen, jonka mukaan oikein muodostetut lauseet ovat kuvia asiaintiloista. Esimerkiksi lause ”Kissa on pöydällä” kuvaa asiaintilaa, jossa kissaksi kutsuttu eläin on pöydällä.

Filosofisia ongelmia syntyy Wittgensteinin mukaan silloin, kun kieltä käytetään väärin esimerkiksi yrittämällä kuvata sellaista, mitä ei voi kuvata.



Esimerkkinä tästä on maalauksen ja maailman vastaavuussuhde: maalaus voi esittää latoa, mutta maalaus ei voi esittää maalauksen ja ladon välistä esittämissuhdetta. "Missä esittämissuhde on?" kuuluisi wittgensteinilainen kysymys.

Puhe sen puhumisesta, mistä ei voi puhua, herättää kysymyksiä monien omituiselta tai filosofiselta kuulostavien väitteiden luonteesta: ”Mikä on elämän tarkoitus?", ”Kuinka paha ihminen voi olla?", "Onko enemmän identtinen kuin epätosi vai maksalaatikko?".

Wittgensteinin mukaan kielen kuvateoria ei voi sanoa tällaisista (kahdesta ensimmäisestä) lauseista mitään, koska ne viittaavat tuntemuksiin ja ideoihin. Viimeinen esimerkkilause on sen sijaan järjetön jo tavanomaisen kieliopin kannalta.

Wittgensteinin mukaan filosofian tehtävänä on löytää kielelliset sekaannukset. Hän osoittaa, että mainitun kaltaiset kysymykset vievät ajatuksellisiin umpikujiin. Filosofinen erittely ei tuota tiedollisia väitteitä kuten luonnontieteet, vaan se on toimintaa, jonka tavoitteena on purkaa kielemme tuottamat mielettömyydet. Wittgenstein pitää esimerkiksi siveydestä ja kauneusopista puhumista mahdottomana.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät siveys ja kauneusoppi olisi elämässä oleellisia tekijöitä. Wittgenstein vain väittää, ettei niistä voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä.



Lause ”Sinun pitäisi auttaa lähimmäistäsi” ei puhu maailmasta kuten "Kissa on pöydällä”.

Kaikilla tosiasiaväitteillä on looginen rakenne (”Kissa on pöydällä” tai ”Kaloilla on kidukset”), ja ne ovat tosia tai epätosia vallitsevan asiaintilan perusteella.

Lause ”Kissa on pöydällä” on tosi, jos kissa todellakin on pöydällä. Wittgenstein myös toteaa, että kieli voi vain kuvailla maailmaa, mutta se ei voi kuvata sitä, miten se kuvaa maailmaa. Tätä kutsutaan merkitysopin (semantiikan) julkilausumattomuudeksi.

Tehtäviä

  1. Onko kieli kuva?
  2. Mitä kuva tarkoittaa?
  3. Onko kuvia oikeasti olemassa?
  4. Mitä tarkoittaa sanonta "nostetaan kissa pöydälle"?
  5. Mihin lauseiden luokkaan kuuluu lause "nostetaan kissa pöydälle"?
  6. Mistä johtuu se, että ihmiset puhuvat hyvin paljon sellaisista asioista, joista nuoren Wittgensteinin mukaan ei voi puhua?
  7. Mistä johtuus se, että osa ihmisistä puhuu mielellään sellaisista olioista, joita ei ole olemassa ja sellaisista asiantiloista, jotka eivät ole mahdollisia?
  8. Mitä vanha Wittgenstein ajatteli kuvateoriasta?
  9. Millaisen kuvateorian neurologia on kehittänyt?

Kielipeli



Kielipeli (saks. Sprachspiel) on Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiassaan kehittämä käsite, joka viittaa kielen yksinkertaisiin käyttöesimerkkeihin ja toimintoihin, joihin kieli on nivoutunut mukaan. Kielipelejä voidaan käyttää kielen toimintatavan kuvaamisessa ja tutkimisessa. Käsite on peräisin Wittgensteinin teoksesta Filosofisia tutkimuksia.
(Philosophische Untersuchungen, 1953.) Taskutieto 155. Suom. Heikki Nyman. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10205-9.



Esimerkiksi rukoilulla, anteeksi pyytämisellä, kiroilulla, tieteellisillä väiteillä ja muilla kielen käyttötavoilla on omat kielipelinsä. Kielipelit voivat olla toisillen läheistä tai kaukaista sukua. Wittgenstein ajatteli, että filosofiset ongelmat johtuivat kielen väärinkäytöstä, ja myöhäisfilosofiassaan hän tulkitsi kielen väärinkäytöksi kahden tai useamman kielipelin sekoittamisen.

Wittgenstein käytti sanaa "kielipeli" kuvaamaan yksinkertaisia kielen muotoja, sekä "kielen ja niiden toimintojen kokonaisuutta, johon kieli nivoituu mukaan", ja joita yhdistää perheyhtäläisyys. Käsitteen oli "määrä tähdentää sitä, että kielen puhuminen on osa toimintaa tai elämänmuotoa".

Sanalla "kielipeli" viitataan:
  • Kielenkäytön kuvitteellisiin esimerkkeihin, jotka ovat jokapäiväistä kieltämme yksinkertaisempia.
  • Kielen yksinkertaisiin käyttötapauksiin, joiden avulla lapset oppivat kielen.
  • Kielen erityisiin alueisiin, joilla on omat kieliopit ja suhteet muihin kielipeleihin.
  • Kaikkeen luonnolliseen kieleen, joka koostuu joukosta kielipelejä.
Näitä merkityksiä eivät erota tiukat rajat, vaan ne limittyvät toisiinsa. Käsite perustuu seuraavaan yhtäläisyyteen:
Kielen säännöt (kielioppi) vertautuvat pelien sääntöihin, ja jonkin merkityksen esittäminen kielellä vertautuu pelissä tehtyyn siirtoon.

Yhtäläisyys kielen ja pelin välillä tuo esille sen tosiasian, että sanoilla on merkityksensä ainoastaan ihmiselämän erilaisissa ja moninaisissa arkisissa toimissa.

Käsitteen tarkoituksena ei ole ehdottaa, että kielessä olisi mitään vähäpätöistä, tai että kieli olisi vain peli.
Esimerkkejä



Perinteinen esimerkki kielipelistä on niin kutsuttu "rakentajan kieli", jonka Wittgenstein esitteli Filosofisissa tutkimuksissaan:

»Kieltä on määrä käyttää rakentajan A ja hänen apumiehensä B viestinnässä. A rakentaa rakennusta rakennuskivistä: Saatavilla on kuutioita, pylväitä, laattoja ja palkkeja. B:n on ojennettava hänelle rakennuskiviä, ja siinä järjestyksessä kuin A niitä tarvitsee. Tähän tarkoitukseen he käyttävät hyväkseen kieltä, joka sisältää sanat: "kuutio", "pylväs", "laatta", "palkki". A huutaa sanat, – B tuo kiven, jonka hän on oppinut tuomaan tämän huudon kuullessaan.»
  
Myöhemmin kieleen lisätään sanat "tämä" ja "tuonne" (samalla käyttötarkoituksella kuin mitä näillä sanoilla on luonnollisessa kielessä), sekä merkit "a, b, c, d". Tätä kieltä käytetään esimerkiksi seuraavasti: rakentaja A sanoo "d – palkki – tuonne" ja osoittaa, ja rakentaja B laskee neljä palkkia, "a, b, c, d..." ja siirtää ne A:n osoittamaan paikkaan.

Rakentajan kieli on toimintaa, johon on kudottu osia, jotka tunnistaisimme kieleksi, mutta yksinkertaisemmassa muodossa. Tämä kielipeli muistuttaa lapsille opetettuja yksinkertaisia kielen muotoja, ja Wittgenstein kehottaa käsittämään kielen rakentajien heimon täydelliseksi alkeelliseksi kieleksi.


Tehtäviä

  1. Pohtikaa sitä, mistä syystä Wittgenstein muutti käsitystään kielestä.
  2. Miten hyvin käsitys "kieli on peli" kuvaa mielestäsi kieltä?
  3. Miten hyvin käsitys "kieli on kalkyyli" kuvaa mielestäsi kieltä"
  4. Mistä johtuu, että ihmiset koko ajan ymmärtävät väärin toisten ihmisten puheita?
  5. Mistä asioista Suomessa ei saa puhua?

Wittgensteinin kieliopillinen filosofia



Vanhan Ludwig Wittgensteinin esittämän käsityksen mukaan filosofiset ongelmat ovat olennaisesti kielellisiä, so. kielen käyttöön liittyviä ongelmia, ja niihin voidaan löytää ratkaisu kieltä koskevien tarkastelujen avulla.

Wittgenstein kutsuu lähestymistapaansa kieliopilliseksi. Tähän viitaten voidaan puhua Wittgensteinin kieliopillisesta filosofiasta.

Kieliopillinen filosofia ei kuitenkaan ole sisällöllinen oppi vaan menetelmä: tapa lähestyä ja tarkastella filosofisia kysymyksiä sekä ongelmia.
Kieliopillinen lause toimii kielipelin sääntönä.
Tarkastelutapa ja kielikäsitys kietoutuvat yhteen:
Tarkastelutapa voidaan ymmärtää täysin vasta yhteydessä kielikäsitykseen, jonka se synnyttää; samoin toisaalta kielikäsitys voidaan ymmärtää tyydyttävästi (ei oppina) vasta yhteydessä tarkastelutapaan, josta se on syntynyt.

Semantiikan lausumattomuus



Kieltä universaalina pitävä käsitys olettaa, että meillä on olennaisesti yksi ainoa kieli ja yksi ainoa maailma. Tuon kielen ulkopuolelle meillä ei ole pääsyä. Erityisesti emme voi astua ainutkertaisen, korvaamattoman universaalikielemme ulkopuolelle katsomaan, kuinka se viittaa maailmaan.

Näin ollen emme voi puhua kielessä niistä kielen ja maailman välisistä suhteista, joihin kielen ilmaisujen merkitys perustuu.

Seurauksena on käsitys semantiikan lausumattomuudesta ("ineffability"). Semantiikkaa ei voida ilmaista kielessä.
Tälle vastakkainen käsitys on Jaakko Hintikan käsitys kielestä kalkyylinä, jota voidaan tulkita yhä uudelleen.

Tehtäviä

  1. Miten näitä kahta käsitystä voidaan puolustaa ja vastustaa?
  2. Mitä kieltä käytämme, kun puhumme "suomen kelestä"
  3. Mikä ero on kielestä puhumisella ja kieltä käyttäen puhumisella?
  4. Onko lause "tämä lause on epätosi" sallittu lause?
  5. Jos ei ole, niin miksi ei ole?

Semiotiikka eli merkkioppi



Semiotiikka (kreik. sēmeiōtikē tekhnē 'merkitsemistaito') eli merkkioppi on filosofinen suuntaus, joka tutkii merkkien, kuten sanojen,
  • semantiikkaa eli merkkien merkitystä,
  • syntaksia eli yhdistelysääntöjä ja
  • pragmatiikkaa eli tilannekohtaista merkitystä ja käyttöä.
Perustavanlaatuinen ongelma kielessä on se, miten kieli voi viitata itsensä ulkopuolelle. Sanat ja käsitteet ajatuksina kykenevät viittaamaan itsensä ulkopuolelle. Semiotiikka tutkii sitä, miten tämä itsensä ulkopuolelle viittaaminen tapahtuu, ja mikä on kielen käsitteellinen ja historiallinen selitys.

Semiotiikkaa on useita suuntauksia:
  • empiirinen,
  • filosofiseen
  • kielitieteellinen ja
  • kulttuurisemiotiikka.


Empiirinen semiotiikka
: lääkäri tutki ja tulkitsi taudin "merkkejä" eli oireita ja päätteli, mistä sairaudesta oli kysymys.

Empiiriseen semiotiikkaan kuuluu myös neurofysiologinen tutkimus, jossa selvitetään, missä kohden aivoja merkkien käsittely tapahtuu, sekä eläinsemiotiikka.

Filosofinen semiotiikka alkaa antiikin ajattelijoista, ja tärkeä merkitys oli myös keskiajan skolastikoilla. John Locke oli ensimmäinen uuden ajan filosofi, joka tarkasteli semiotiikkaa erillisenä tieteenhaarana. Merkittävimpiä filosofisen semiotiikan edustajia oli Charles S. Peirce. Hän piti kaikkia filosofian ongelmia semioottisina ja loi omintakeisen merkkiteorian.



Ferdinand de Saussure (1857 – 1913).

Sveitsiläisen kielitieteilijän Ferdinand de Saussuren teos Yleisen kielitieteen kurssi (Cours de linguistique générale) kuuluu lingvistisen semiotiikan (lingua = kieli) perusteoksiin. Saussure käytti tutkimusalasta nimitystä semiologia, ja se tutkii "merkkien elämää osana sosiaalista elämää". Suuntauksen myöhempiä edustajia ovat olleet mm. Roman Jakobson ja A. J. Greimas.

Löytöretkeilijöiden matkakertomuksia voidaan pitää ensimmäisinä kulttuurisemioottisina tutkielmina. Kahden kulttuurin kohdatessa kohtaavat myös merkkijärjestelmät.

Kulttuurisemiootikkojen mukaan koko kulttuuri koostuu erilaisista merkkijärjestelmistä, ja se voidaan määritellä niiden avulla. Esimerkiksi antropologi Claude Lévi-Strauss tutki ihokosketuksen merkityksellisyyttä heimokulttuureissa strukturalistisen semiotiikan keinoin.

Kulttuurisemiotiikan tunnetuin edustaja on Tarton–Moskovan koulukunta, jonka johtohahmona toimi Juri Lotman. Koulukunnan mukaan kulttuuri on tekstien kokonaisuus, jossa tekstejä ovat paitsi sanalliset esitykset myös maalaukset, rakennukset ja näyttämöesitykset. Merkkijärjestelmät voivat toimia vain osana laajempaa merkkien jatkumoa.


Pragmatistinen kolmio

Charles S. Peirce tutki semiotiikkaa paljon pragmatisistisen filosofian kannalta. Hänen mukaansa merkistä on erotettavissa kolme osaa:
  1. Objekti eli kohde on käsite, johon merkki viittaa
  2. Merkki on itse merkin näkyvä osuus
  3. Interpretantti eli tulkinnos tai tulkitsin on merkitys, joka merkistä syntyy.
Peircen kolmijako vaatii, että kahden merkin välillä on kolmas merkki. Kahden merkin välisen suhteen todellista luonnetta kuvataan kolmannella merkillä; ilman sitä merkkien yhteys jää sattuman tai samankaltaisuuden varaan.

Kuten edellä on kerrottu, merkit ovat jaettavissa kolmeen ryhmään:
  • Ikoni (kuva) muistuttaa kohdettaan, esimerkiksi maalaus muistuttaa maalattua henkilöä ja viittaa täten sisältönsä puolesta häneen.
  • Indeksi (osoitin) on merkki, jolla on selkeä syy-yhteys kohteeseensa. Esimerkiksi savu toimii tulen merkkinä, koska ihmiset käsittävät savun ainoaksi syyksi tulen.
  • Symboli (tunnus) on  merkki, jonka viittaus kohteeseensa perustuu sopimukseen. Sanat, kuten tiettyyn rajaan asti myös matemaattiset symbolit, ovat täysin sopimuksenvaraisia. Esimerkiksi sana voikukka ei viittaa ulkonäkönsä puolesta mitenkään voikukkiin, eikä sanalla sinällään ole mitään kausaalista yhteyttä voikukkaan, joten sen viittaus voi perustua vain ihmisten keskinäiseen sopimukseen.

Ferdinand de Saussure (1857 – 1913).

Ferdinand de Saussuren
kielitieteellisiin käsityksiin perustuvaa semiotiikkaa kutsutaan strukturalistiseksi semiotiikaksi tai semiologiaksi.

De Saussure erottaa kielessä kielisysteemin tason (langue) ja puhunnan tason (parole). Kielisysteemi on se järjestelmä, jonka puitteissa yksittäisiä puhuntoja voidaan tuottaa. Kielen systeemiä ei yksittäinen puhuja voi muuttaa, mutta kukin puhunta on yksilöllinen.

Strukturalistisessa semiotiikassa merkki koostuu kahdesta tekijästä:
  • Merkitty (ransk. signifié) eli merkin käsitesisältö
  • Merkitsijä (signifiant) eli merkin fyysinen puoli.
Merkitty ja merkitsijä esiintyvät aina yhdessä. Ei voi olla sellaista merkkiä, jolla ei olisi lainkaan käsitteellistä sisältöä. Ei voi myöskään olla sellaista merkkiä, jolla ei olisi lainkaan fyysistä ilmiasua.

Merkitsijä viittaa merkissä aina tiettyyn merkittyyn: esimerkiksi kirjainjono "kissa" viittaa suomen kielessä tietynlaiseen nelijalkaiseen eläimeen. "Kissa"-sana on siis kissaeläimen merkki.

Sen sijaan kirjainjono "kixxa" ei viittaa suomen kielessä mihinkään, eikä sen näin ollen voida sanoa ilmaisevan mitään merkkiä. On huomattava, että merkitsijän ja merkityn suhde on de Saussuren semiotiikassa mielivaltainen samoin kuin merkin suhde siihen todellisuuden ilmiöön tai entiteettiin johon merkki viittaa.

vygotski

Lev Vygotski (1896 – 1934).

Lev Vygotski
oli neuvostoliittolainen psykologi, joka on tutkinut paljon ihmisen tietoisuuden syntyä. Koska marxilainen teoreettinen filosofia painottaa työn merkitystä muutenkin määräävänä niin nykyihmisen elämässä kuin ihmisen evoluutiokehityksessäkin, myös Vygotskin semioottinen käsitys liittyy läheisesti työhön.

Hänen mukaansa työkalu on aina myös merkki, joka viittaa itsensä lisäksi työn kohteeseen. Tämä tarkoituksellisuus on merkin perimmäinen ominaisuus, ja ensimmäiset merkit ovat luultavasti olleet työkalun tapaisia: luolamies on näyttänyt keihästä luolanaiselle ilmoittaakseen lähtevänsä metsälle.



Toisaalta myös merkki on työkalu, koska se muokkaa ihmisen ajatusmalleja ja sitä, miten viestimme. Kieli kokonaisuutena saattaa hyvinkin olla työkalumerkeistä lähtöisin.

Samalla tavalla kuin työkalujen käyttö on muokannut ihmisen ruumista lajikehityksen (evoluution) myötä, työkalut merkkeinä ovat myös muokanneet ihmisen tietoisuutta lingvistisempään suuntaan, aiheuttaen lopulta aivoihin tietyn osa-alueen, jonka tarkkana tehtävänä on kielellinen ymmärtäminen.

Vasta tämä on mahdollistanut kielen synnyn ja sitä kautta käsitteellisen ajattelun. Koska kielen synty on siis ulkoisten merkkien havainnoinnista lähtöisin, on inhimillisen tietoisuuden syntykin yhteisöllisen tapahtumasarjan tulos.

Tehtäviä

  1. Mihin erilaisten jumalien nimet viittaavat?
  2. Mihin yleisnimet viittaavat?
  3. Mihin teonsanat (verbit) viittaavat?
  4. Nihin kirosanat viittaavat?
  5. Mihin meteli viittaa?

Metakieli ja objektikieli



Alfred Tarski (1901 – 1983).

Alfred Tarski
jakoi kielen objektikieleen ja metakieleen. Objektikieli on se, jonka lauseiden totuus on tarkasteltavana ja josta puhutaan, metakieli on se, jossa tarkastelu toteutuu. Lause saattoi olla totuutta toisessa kielessä, mutta ei toisessa. Tarskille totuus on aina totuutta jossain tietyssä kielessä.

Tehtäviä

  1. Mikä on Suomen kielen metakieli?
  2. Tarvitaanko metakieliä?
  3. Mikä on tyyppiteoria? Tarvitaanko sitä?

Vapaus ja välttämättömyys

Mikä meitä määrää

Siveyttä, lakeja ja jopa politiikkaa koskevissa keskusteluissa tulee yhä uudelleen ja uudelleen esille kysymys vapaasta tahdosta.

Monilla ihmistä alemmilla eläimillä (mutta ei kaikilla) vietit ja vaistot määräävät käyttäytymistä. Eläimet voivat oppia uusia käyttäytymismuotoja, mutta nämä uudet tavat ovat usein konemaisia, eikä vapaasta tahdosta voida useimmilla eläimillä puhua.

Ihmisen (ja eräiden älykkäiden eläinten) vapaa tahto perustuu hänen kykyynsä ajatella. Ajatteleva olento voi verrata erilaisia valintamahdollisuuksia ja valita niistä tuntien tehneensä vapaan valinnan.


Käytännön elämässä eri ihmisten valintamahdollisuudet saattavat olla hyvin erilaiset. Sotilasdiktatuurin (diktaattori = sanelija) vankilassa olevalla saattaa olla varsin vähän valintamahdollisuuksia. Huvipurrella matkustavalla miljonäärillä voi olla runsaasti valintamahdollisuuksia.

Kuitenkin ollaan varsin yksimielisiä siitä, että ihmisellä on vapaa tahto, jota hän myös käyttää, jos hänelle annetaan mahdollisuus valita.

Tehtäviä

  1. Mistä vuosituhansia jatkunut keskustelu vapaasta tahdosta johtuu?
  2. Mitä kaikkea tekisit, jos olisit hyvin rikas?
  3. Missä määrin vapaita ovat kehitysmaiden ihmiset?
  4. Mitä neurofilosofia sanoo vapaasta tahdosta?
  5. Millä karkeistustasolla tahdon voi sanoa olevan vapaan?

Säännönmukaisuuskäsitys ja satunnaisuuskäsitys



Kaaoksella (muinaiskreikaksi Χάος) tarkoitetaan epäjärjestystä, sekasortoa. Kaaosteoriat tutkivat kuitenkin sellaisia täysin lainalaisia ilmiöitä, joita on vaikea ennustaa.

Pohjimmaltaan kyse on kahden kilpailevan ajatussuunnan, säännönmukaisuuskäsityksen (determinismin) ja satunnaisuuskäsityksen (indeterminismin) välisestä kiistasta.

Sana determinismi johtuu latinankielen sanasta "determinare", mikä tarkoittaa määräämistä tai rajoittamista. Säännönmukaisuuskäsityksen mukaan kaikki tapahtumat ovat luonnon säännönmukaisuuksien määräämiä. Usein tähän ajatukseen liitetään käsitys, minkä mukaan kaikella on syynsä.

Satunnaisuuskäsitys on säännönmukaisuuskäsityksen vastakohta, se väittää, että on myös sellaisia tapahtumia, jotka eivät ole luonnon säännönmukaisuuksien alaisia tai joilla ei ole luonnollisia syitä.

Poikkeuksia luonnon säännönmukaisuuksiin haluavat pääasiassa ne, jotka uskovat yliluonnolliseen. Satunnaisuuskäsityksen ja säännönmukaisuuskäsityksen  välinen kiista on siis pohjimmiltaan uskonnon ja tutkimuksen  todellisuuskäsityksen välinen kiista.

Jos kaikki tapahtuu ankarasti luonnon säännönmukaisuuksien mukaan, esimerkiksi jumalien rukoileminen on turhaa, mikään jumala ei muuta tapahtumien kulkua. Ihminen ei ole vastuussa jumalan tahdon rikkomisesta (synnistä), koska hän ei olisi voinut toimia toisin, luonnon säännönmukaisuuksien vastaisesti.


Isaac Newton(1642 – 1726).

Isaac Newtonin fysiikka oli deterministinen.

Newtonin tutkimusten pohjana oli luonnontieteellinen menetelmä. Newton loi kokeelliseen tutkimukseen perustuvan päättelyn avulla matematiikan, jonka avulla mittaustuloksista johdetaan yksinkertaisia perusoletuksia sekä ennustetaan uusia ilmiöitä.


Galileo Galilei (1564–1642).

Samaa periaatetta oli käyttänyt Galileo Galilei jo aiemmin. Newtonin ohje oli Hypotheses non fingo, "en tee oletuksia". Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hänen käsityksensä perustuivat kokeellisiin tuloksiin ja vain niihin.

Newtonin ja Galilein käyttämä menetelmä on myöhemmin muuttanut sekä maailmaa että todellisuuskäsitystä.

Myöhemmin Newton hän kirjoitti, että luonnontieteiden perusperiaatteet ovat

”luonnon kehyksien ja toiminnan löytäminen, sen pelkistäminen yleisiksi säännöiksi ja laeiksi, näiden sääntöjen kokeellinen todentaminen ja siten syiden ja seurauksien johtaminen”.

Luonnontieteellisestä menetelmästä tuli valistusajan keskeisimpiä periaatteita

Tehtäviä

  1. Miksi peruskoulussa tehdään luonnontieteellisiä kokeita?
  2. Miksi lukiossa ei tehdä luonnontieteellisiä kokeita?
  3. Mistä johtuu, että myös tiukasti säännönmukaisten luonnon ilmiöiden mittauksessa on huomioitava mittausvirheet?
  4. Mitä neorologia sanoo ihmisen ajattelusta?
  5. Mihin perustuu lause "en tee oletuksia"?

Inhimillisen ajattelun sähkökemia




On väitetty, että alkeishiukkasia tutkiva fysiikka (kvanttifysiikka) olisi todistanut satunnaisuuskäsityksen (indeterminismin) oikeaksi. Näin ovat väittäneet useimmiten ne, jotka ovat halunneet asettua uskontojen puolelle.

Eräät satunnaisuuskäsityksen kannattajat sotkevat ennustettavuuden (joka on inhimillistä ennustettavuutta) ja säännönmukaisuuden, josta ihmisellä on vain karkeistettu käsitys.

Eräät satunnaikäsityksen kannattajat ovat esimerkiksi väittäneet, että alkeishiukkasfysiikan eräiden ilmiöiden inhimillisen ennustettavuuden puuttumisesta seuraisi vapaa tahto.


Tämä on virhepäätelmä. Ajattelu ei ole alkeishiukkasten pomppimista vaan sähkökemiallista toimintaa. Kemiallinen toiminta tapahtuu alkeishiukkasia paljon suurempien hiukkasten, molekyylien, piirissä, eikä yksittäisen alkeishiukkasen pomppiminen vaikuta kemiallisten tapahtumien säännönmukaisuuteen muuten kuin karkeistuksen takaajana.

Toisaalta eräät satunnaisopin kannattajat ovat väittäneet, että tahdon vapaudesta seuraisi satunnaiskäsitys. Tämä on virhepäätelmä.

Vapaa tahto on alimmalla tasollaankin neurotieteen piiriin kuuluva kysymys. Arkikäytössä se on psykologian piirin kuukuva kysymys.
Neurotiede on yleisnimitys niille tieteenaloille, jotka tutkivat hermoston toimintaa ja rakennetta

Siveysajattelussa teko perustuu vapaaseen tahtoon, jos

  1. suorittaja olisi voinut jättää teon tekemättä, jos hän olisi niin halunnut ja
  2. tekoa ei ole tehty "suuremman pahan välttämiseksi", ts. painostuksen alaisena.


Kun esimerkiksi äänestäjä suljetussa lippuäänestyksessä antaa äänensä, hänen voidaan sanoa valitsevansa vapaasti ehdokaslistan puitteissa, vaikka olisikin odotettavissa ja ennustettavissa sen perusteella, mitä äänestäjästä tiedetään, ketä hän äänestää. Vaikka äänestäjä on luonnon säännönmukaisuuksien alainen, hän valitsee vapaasti.

Satunnaiskäsityksen kannattajat tarkoittavat tahdon vapaudella jotain muuta kuin tällä käsitteeltä yleensä ymmärretään. Eräiden satunnaiskäsityksen kannattajien mukaan tahto on vapaa vain silloin, kun se on vapaa luonnon säännönmukaisuuksistakin.

Siveyden kannalta voisi olla mielenkiintoista pohtia sitä, mitä seurauksia luonnon säännönmukaisuuksista vapaalla tahdolla olisi siveyden kannalta, mutta tässä meidän on tyydyttävä aivan tavalliseen tahdonvapauteen, siis sellaiseen tahdonvapauteen, joka on vapautta valita tavallisten luonnon säännönmukaisuuksien vallitessa.


Tehtäviä

  1. Missä määrin sinä pystyt käyttämään vapauttasi valita?
  2. Lisääntyisikö vapautesi, jos voittaisit 10 miljoonaa euroa lotossa?
  3. Kuinka paljon rahaa tarvitsisit, jotta sinulla olisi vapaus valita, lähdetkö avaruuslennolle?
  4. Mitä tekisit, jos luonnon säännönmukaisuudet eivät sinua sitoisi?
  5. Miten vapautta luonnon säännönmukaisuuksista on käytetty viihteessä?

Luonnon säännönmukaisuudet  ja inhimillinen vapaus

Ihmiskunnalle luonnon säännömukaisuuksien keksiminen merkitsi vapauden alkua. Sen tietäminen, miten tapahtuma sattuu, merkitsee varsin usein herruutta tapahtuman suhteen. Voima, joka käskee, voidaan muuttaa voimaksi, joka palvelee inhimillisiä tarkoitusperiä.

Menestyvä ihmisyhteiskunta käyttää säännönmukaisuuksia sellaisten päämäärien saavuttamiseksi, jotka ovat syntyneet yksilön tai ryhmän valinnan vapauden tuloksena. Jokainen kone, mutkikkaimmat tietokoneet mukaan lukien, on ihmisen luomaa säännönmukaisuutta.


Tietysti luonnon säännönmukaisuudet asettavat valinnan vapaudelle myös rajoituksia. Esimerkiksi tuli on "hyvä renki mutta huono isäntä" kuten vanha sananlasku sanoo. Mutta nämä rajoitukset on pakko myöntää yhtä hyvin satunnaiskäsityksen kannattajan kuin söönnönmukaisuuskäsityksen kannattajankin.

Tehtäviä

  • Miten luonnononnettomuuksien tuhoilta (maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, tsunamit jne.) voitaisiin suojautua?
  • Mitkä entisten aikojen luonnontuhot ovat nyt hallinassa?
  • Mitä uusia luonnontuhojen uhkia on syntynyt?

Siveellinen vastuunalaisuus

Usein omaksuttu se periaate on se, että jotta määrätty teko voisi herättää sitä siveellistä  paheksumista tai hyväksymistä, joka kuuluu tähän arvostamiseen, on se, että kyseessä olevaa henkilöä pidetään siveellisesti vastuunalaisena teostaan.

Rikos tuomitaan tavallisesti vain silloin, kun rikollista voidaan pitää täysin syyntakeisena. Arkikieltä käyttäen tämä tarkoittaa sitä, että hän on tehnyt rikoksen vapaalla tahdolla.

Jollei sellaista vapaata tahtoa oleteta, on vaikea leimata häntä siveellisesti vastuunalaiseksi teostaan. Tosin eräissä maissa teloitetaan edelleen jopa vakavasti kehitysvammaisia ihmisiä.


Anders Breivik.

Tehtäviä

  1. Norjalaisen Anders Breivikin, joka tappoi suuren määrän ihmisiä, ovat eräät psykiatrit todenneet sairastavan paranoidista skitsofreniaa. Ottakaa selvää siitä, mikä on paranoidinen skitsofrenia.
  2. Mistä johtui, että käräjäoikeus on kummonnut psykiatrien lausunnon ja määrännyt uuden tutkimuksen suoritettavaksi?
  3. Mitä seurauksia on siitä, jos asiantuntijoita aletaan vaihtaa aina, kun he ovat eri mieltä päättäjien kanssa?
  4. Onko Breivikiä pidettävä vastuunalaisena teoistaan?
  5. Miksi psykopatiaa ei pidetä sairautena, mutta lääkärit kuitenkin päättävät siitä, kuka on psykopaatti?
  6. Miten mieleltään sairaiden ihmisten aiheuttamia tuhoja voitaisiin ehkäistä?
  7. Voidaanko psykopaattien auheuttamia tuhoja estää?

Syyllisyys, ympäristö ja perintötekijät (geenit)



Se kasvatus, jota lapsi saa kodissa ja koulussa, saattaa olla omiaan tekemään hänet rikolliseksi tai sopeutumattomaksi ihmiseksi.

Toisaalta voidaan väittää, että paheksutut luonteenominaisuudet ovat seurausta ympäröivästä yhteiskunnasta ja perintötekijöistä. Jos ihminen on perinyt vanhemmiltaan tiettyjä taipumuksia, hänellä on paremmat mahdollisuudet kehittyä yhteiskunnassa hyväksytyksi ihmiseksi kuin sillä, joka on perinyt vanhemmiltaan toisenlaisia taipumuksia.

Se kasvatus, jota lapsi saa kodissa ja koulussa, saattaa olla omiaan tekemään hänet rikolliseksi tai tai yhteiskunnan syrjimäksi ihmiseksi. Samoin se ympäristö, jossa hän joutuu elämään, voi vaikuttaa hänen kehittymiseensä rikolliseksi. Varsinkin suurkaupunkien yhteiskunnalliset olot ovat olleet omiaan tekemään vähävaraisten ihmisten lapsista rikollisia. Voimmeko tällaisia ihmisiä moittia siitä, että he ovat rikollisia tai syrjittyjä?

Kun rikollisia arvostellaan, syyllistytään varmasti usein epäoikeudenmukaisuuksiin. Usein rikollisten ankarasta tuomitsemisesta tehdään poliittinen kysymys, ja jos kansan mieliala kannattaa rikollisten ankaraa rankaisemista, ne puolueet menestyvät, jotka ovat olleet ankaran lainsäädännön kannalla.

Esimerkiksi Suomessa rikollisten rankaiseminen on ollut paljon ankarampaa kuin muissa pohjoismaissa. Meidän sekä suhteellinen että todellinen vankimäärämme on usein ylittänyt muiden pohjoismaiden vastaavat.

Toisaalta voidaan todeta, että usein näissä tarkasteluissa pakko on sekoitettu syyn ja seurauksen lakiin. Siveellinen arvostaminen kohdistuu usein myös yksilön tahtoon, johon ulkoinen toiminta viittaa.


Siveellinen hyväksyminen tai paheksuminen syntyy tavallisesti silloin, kun tekoa pidetään todellisen tahdon ilmauksena, siis sellaisen tahdon, johon ulkoinen tai sisäinen pakko ei ole vaikuttanut. Esimerkiksi mielisairaan teot eivät nykyään yleensä herätä samanlaista siveellistä paheksumista kuin vastaavat terveen ihmisen teot.

Jos rikos on normaali-ihmisen vapaan harkinnan tulos, se saattaa aiheuttaa siveellistä paheksumista aivan riippumatta siitä, miten tekijän tahto on tullut sellaiseksi kuin se on. Tästä voidaan päätellä, että siveellistä suuttumusta tuntee yhtä hyvin säännönmukaisuuskäsityksen kannattaja kuin satunnaisuusopin kannattajakin.

Tässä kysymyksessä on usein sekoitettu säännönmukaisuus ja kohtalonusko (fatalismi, vrt. islam). Tämä käsitteiden hämmennys on ollut ominainen, ei ainoastaan kansanomaiselle käsitykselle, vaan myös filosofeille.

Oikea nauris.

Tehtäviä

  1. Mitä mieltä olet siitä, että Suomen korkein siveellisten asioiden päätäjä on eduskunta?
  2. Miten ihmisen yhteiskunnan paheksumien perintötekijäin vaikutuksia voitaisiin ehkäistä?
  3. Kulunut sananparsi sanoo, ettei nauriin varasta hirtetä. Mistä johtuu se, että vankiloissa on suuri määrä "naurisvarkaita" eli pikkurikollisia? Äskettäin eräässä maassa 50 senttiä varastanut tuomittiin vankilaan.
  4. Mistä johtuu, että suomenkielinen Wikipedia luulee rehunaurista eli turnipsia nauriiksi?
  5. Ottakaa selvää siitä, millaisia kustannuksia pikkurikollisten pitäminen vankiloissa aiheuttaa
  6. Missä uskonnoissa esiintyy eniten kohtalonuskoa?
  7. Missä muodoissa kohtalonuskoa on esiintynyt kristinuskossa?

Kompatibilismi



Kompatibilismi on vapaan tahdon olemassaoloon liittyvä käsitys, jonka mukaan vapaa tahto ja säännönmukaisuukäsitys voidaan sovittaa yhteen. Vaikka kompatibilistit ajattelevat, etteivät vapaa tahto ja säännönmukaisuuskäsitys sulje toisiaan pois, kaikki kompatibilistit eivät kuitenkaan ajattele, että kummatkin olisivat tosia.

Kompatibilismille vastakkainen ajatus on inkompatibilismi.

Säännönmukaisuuskäsityksen kannattajat ajattelevat usein, että kaikki teot ovat aikaisempien syy-seurausketjujen ennalta määräämiä. Koska inhimillinen päätöksenteko on myös toimintaa, joka riippuu sitä edeltävistä syistä, tämän vuoksi jotkut niin sanotun ”kovan säännönmukaisuuopin” kannattajat ajattelevat, että vapaa tahto on harha.

Kompatibilismin mukainen tahdonvapauden määritelmä on, ettei vapaalla tahdolla tarkoiteta kykyä suorittaa valintoja aikaisemmista syistä riippumattomana toimijana, vaan toimijana, joka ei ole pakotettu tekemään jotain tiettyä valintaa.

Näin kompatibilisti tai ”pehmeän säännönmukaisuuskäsityksen” kannattaja määrittelee vapaan tahdon sellaisella tavalla, joka ei liity syysuhteiseen välttämättömyyteen.

Kompatibilistille teko on vapaa, ellei siihen liity jonkun toisen henkilön suorittamaa pakottamista. Koska fysikaalinen kaikkeus ja luonnon säännönmukaisuudet eivät ole henkilöitä, olisi virhe sanoa, että tekomme ovat niiden pakottamia. Tämän vuoksi olisi väärin ajatella, että säännönmukaisuuskäsityksestä seuraisi se, ettemme olisi koskaan vapaita.



Jos omistat Koraanin, olet vapaa polttamaan sen .

Esimerkiksi voit valita joko jatkaa tämän artikkelin lukemista tai lopettaa sen. Vaikka kompatibilisti ei kieltäisi, että se, mitä valitset, on määräytynyt kauan sitten, kompatibilisti ajattelisi, että tekemäsi valinta on esimerkki tahdonvapaudesta, koska kukaan ei pakota sinua tekemään juuri kyseistä valintaa. Vaihtoehtoisesti joku voisi osoittaa sinua aseella ja pakottaa sinut jatkamaan artikkelin lukemista.

Tehtäviä

  1. Mikä on kovan ja pehmeän säännönmukaisuuskäsityksen välinen ero?
  2. Pitäisikö ihmisten painostamista päätöksen teossa mielestäsi lisätä vai vähentää?
  3. Miten ihmiskauppaa voitaisiin torjua?
Kompatibilismia ovat kannattaneet muun muassa antiikin stoalaiset, Thomas Hobbes ja David Hume. Sitä kannattavat myös useat nykyajan ihmiset.



Thomas Hobbes (1588 – 1679).

Thomas Hobbes
oli ensimmäisiä, joka puolusti nykyaikaisella tavalla säännönmukaisuuskäsityksen  ja vapauden yhteensopivuutta. Hänen mukaansa

 »Vapaus tarkoittaa oikeastaan vastustuksen puuttumista, ja vastustuksella tarkoitan liikkeen ulkonaisia esteitä [...] Sillä aina kun jokin on niin sidottu tai ympäröity, ettei se voi liikkua kuin tietyssä tilassa, jonka määrää jonkin ulkopuolisen kappaleen vastustus, me sanomme, että sillä ei ole vapautta mennä pidemmälle [...] Mutta kun liikkeen este on olion omassa konstituutiossa, emme yleensä sano, että siltä puuttuu vapaus, vaan kyky liikkua, niin kuin silloin, kun kivi lojuu paikallaan”.»



David Hume (1711 – 1776).